72 Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "72 Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2016"

Transkriptio

1 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Aika , klo 17:02-17:35 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 69 Pöytäkirjan tarkastus 70 Maczulskij Toni / ero luottamustehtävistä 71 Parkour-puiston rakentaminen 72 Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitoksen toimintakertomus Kunnan lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista 74 Aloitteet Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano Lisäpykälät 76 Talousarvion toteutuminen 1-3/ Varavaltuutetun täydentäminen 78 Ilmoitusasiat

2 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Hujanen, puheenjohtaja Juha Vallin, 1. varapuheenjohtaja Tanja Hartonen-Pulkka, 2. varapuheenjohtaja Ari A Hartonen Ilpo Honkanen Ismo Partio Liisa Torniainen Raili Rantanen Sari Lantta Muut saapuvilla olleet Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, sihteeri Leena Pekkanen, Kv pj. Antti Mustonen, Kv 2. vpj Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, esittelijä Allekirjoitukset Seppo Hujanen Puheenjohtaja Arja Leppäkumpu Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Juha Vallin Ismo Partio Pöytäkirjan nähtävänäolo Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä kunnantalolla, hallintosihteerin huoneessa klo Arja Leppäkumpu

3 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 69 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjantarkastajat on valittu aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Juha Vallin ja Ismo Partio. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Vallin ja Ismo Partio.

5 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 19, Kunnanhallitus, 70, Maczulskij Toni / ero luottamustehtävistä MjuDno Kunnanhallitus, , 42 Valmistelijat / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Toni Maczulskij on pyytänyt eroa Mäntyharjun kunnan luottamustoimista alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi. Maczulskij`n tämänhetkiset luottamustoimet: - kunnanvaltuusto , jäsen - kunnanhallitus , jäsen, I varapj. - kunnanhallituksen kehittämisjaosto , jäsen, I varapj. - tukipalvelultk , kunnanhallituksen edustajan varajäsen - Etelä-Savon kauppakamari , kunnan edustaja - Kiinteistö Oy Myllyrinne , kunnan varaedustaja - Suomen Vesitieyhdistys ry , kunnan edustaja - Mäntyharjun liikenneturvallisuustyöryhmä , jäsen - vanhusneuvosto , varaedustaja Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö: 1) jonka kotikunta kyseinen kunta on; 2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja 3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi. Kuntalaki 17 2 mom. Varavaltuutetut Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Kuntalaki Luottamushenkilövalinnoissta tulee noudattaa tasa-arvolain 4 :n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuunottamatta olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei eriytisistiä syistä muuta johdu. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että

6 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 1. valtuusto toteaa Toni Maczulskij`n Mäntyharjun kunnan luottamustoimien päättyneen paikkakunnalta muuton vuoksi 2. valtuuston puheenjohtaja kutsuu Toni Maczulskij n sijaan valtuuston jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi valtuutetuksi yhteislistan ensimmäisen varavaltuutetun Raili Rantasen 3. valtuusto valitsee Toni Maczulskij`n tilalle kunnanhallituksen jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi uuden jäsenen 4. valtuusto nimeää kunnanhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, , 19 Kunnanvaltuusto 1. toteaa Toni Maczulskij n Mäntyharjun kunnan luottamustoimien päättyneen paikkakunnalta muuton vuoksi; 2. valtuuston puheenjohtaja kutsuu Toni Maczulskij n sijaan valtuuston jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi valtuutetuksi yhteislistan ensimmäisen varavaltuutetun Raili Rantasen; 3. valtuusto valitsee Toni Maczulski`n tilalle kunnanhallituksen jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi uuden jäsenen; 4. valtuusto nimeää kunnanhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan. Kunnanvaltuusto 1. totesi Toni Maczulskij n Mäntyharjun kunnan luottamustoimien päättyneen paikkakunnalta muuton vuoksi; 2. totesi, että valtuuston puheenjohtaja kutsui Toni Maczulskij n sijaan valtuuston jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi valtuutetuksi yhteislistan ensimmäisen varavaltuutetun Raili Rantasen; 3. valitsi Toni Maczulskij n tilalle kunnanhallituksen jäljellä olevan toimikauden loppuajaksi uudeksi jäseneksi Juha Vallinin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jani Paasosen; 4. nimesi kunnanhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Juha Vallinin; 5. pyytää keskusvaalilautakuntaa täydentämään yhteislistan varavaltuutettujen määrää vuoden 2012 kuntavaalien tuloksen mukaisesti. Kunnanhallitus, , 70

7 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Toni Maczulskij on pyytänyt eroa Mäntyharjun kunnan luottamustoimista paikkakunnalta muuton vuoksi. Kunnanhallitus valitsee Toni Maczulskij n tilalle toimikauden ( ) loppuajaksi uudet jäsenet seuraaviin luottamustoimiin: - kunnanhallitukseen kehittämisjaosto, jäsen ja I varapj. - tiepalvelultk, kunnanhallituksen edustajan varajäsen - Kiinteistö Oy Myllyrinne, kunnan varaedustaja - Suomen Vesitieyhdistys ry, kunnan edustaja - Mäntyharjun liikenneturvallisuustyöryhmä, jäsen - vanhusneuvosto, varaedustaja - rakennuslautakunta, kunnanhallituksen edustaja. Kunnanhallitus valitsi Toni Maczulskij`n tilalle toimikauden ( ) loppuajaksi uudet jäsenet seuraaviin luottamustoimiin: - kunnanhallituksen kehittämisjaosto, jäsen ja I varapj.: Juha Vallin - tielautakunta, kunnanhallituksen edustajan varajäsen: Juha Vallin - Etelä-Savon kauppakamari: Antti Mustonen - Kiinteistö Oy Myllyrinne, kunnan varaedustaja: Juha Vallin - Suomen Vesitieyhdistys ry, kunnan edustaja: Antti Mustonen - Mäntyharjun liikenneturvallisuustyöryhmä, jäsen: Jani Paasonen - vanhusneuvosto, varaedustaja: Juha Vallin - rakennuslautakunta, kunnanhallituksen edustaja: Raili Rantanen ja varaedustaja Juha Vallin.

8 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Sivistyslautakunta, 28, Kunnanhallitus, 71, Parkour-puiston rakentaminen MjuDno Sivistyslautakunta, , 28 Valmistelijat / lisätiedot: Suvi Pirnes-Toivanen suvi.pirnes-toivanen@mantyharju.fi sivistysjohtaja Lions Club Mäntyharju on lähestynyt kuntaa päivätyllä kirjeellä, jossa ilmaisee halukkuutensa olla mukana nuorten aktivoimisessa vapaa-ajan ulkoliikuntaan. Lions Club on päättänyt em. syystä lahjoittaa euroa parkour-puiston välinehankintoihin, jos kunta päättää toteuttaa parkour-puiston. Päätöksen taustalla on sekä Suomen että leijonatoiminnan satavuotisjuhlavuosi. Leijonien lahjoituksen lisäksi mahdolliselle parkour-puistolle tarvitaan rahoitus suunnittelulle, pohjatöille ja muulle toteutukselle. Rahoitusta ei ole kunnan talousarviossa. Lisäksi puistolle tulee määritellä sopiva paikka ja puiston kunnossapidosta vastaava yksikkö. Alustavaa selvitystyötä tehnyt ryhmä ehdottaa rakennuspaikaksi Rantapuiston ja Koulutien väliin jäävää aluetta. Esittelijä: Suvi Pirnes-Toivanen, sivistysjohtaja Sivistyslautakunta 1. toteaa, että parkour-puisto on hyvä lisä paikkakunnan nuorten aktiviteetteihin ja 2. esittää kunnanhallitukselle, että se valtuuttaa teknisen johtajan valmistelemaan toteutuksen talousarviota, mahdollista sijoituspaikkaa ja laajuutta yhdessä nuorisotoimen kanssa ja 3. esittää kunnanhallitukselle ja sitä kautta kunnanvaltuustolle talousarvion investointiosaan euron määrärahalisäystä puistoa varten. Hyväksyttiin. Kunnanhallitus, , 71

9 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kunnanhallitus 1. valtuuttaa teknisen johtajan valmistelemaan parkour-puiston toteutuksen talousarviota, mahdollista sijoituspaikkaa ja laajuutta yhdessä nuorisotoimen kanssa ja 2. toteaa, että kunnanhallitus suhtautuu hankkeeseen myönteisesti mutta toteaa, että rahoituksesta tehdään erillinen päätös kun puiston suunnitelma ja kustannusarvio on valmistunut. Hyväksyttiin.

10 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 72 Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2016 MjuDno Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Liitteet 1 Vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2016 Vesihuoltomestari Ali Tiimonen on laatinut vesihuoltolaitoksen vuoden 2016 toiminnasta liitteenä olevan toimintakertomuksen. Toimintakertomus on käsitelty teknisessä lautakunnassa ja se on tarkoitettu vuoden 2016 tilinpäätöksen liitteeksi. Kunnanhallitus 1. merkitsee vesihuoltolaitoksen toimintakertomuksen 2016 tiedoksi; 2. lisää toimintakertomuksen vuoden 2016 tilinpäätöksen liitteeksi. Hyväksyttiin.

11 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 73 Kunnan lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista MjuDno Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Liitteet 1 Lakiehdotus alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista 2 Lausuntokysely: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista / vastaus Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt kunnalta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Lausuntopyyntöön tulee vastata sähköisellä kyselyllä viimeistään Liitteenä olevan esityksen kunnan lausunnoksi on laatinut kunnanjohtaja Jukka Ollikainen. Lausunnon sisällöstä on keskusteltu Mikkelin kaupungin ja Maakuntaliiton kanssa. Hallituksen lakiehdotus laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista on liitteenä. Mäntyharjun kunnanhallitus antaa liitteen mukaisen lausunnon Työ- ja elinkeinoministeriölle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Hyväksyttiin.

12 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 74 Aloitteet 2016 MjuDno Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kuntalaki 23 Aloiteoikeus Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijällle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos 1 mom. tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään 2 prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjälllä on oikeus tehdä aloitteita kyseisen kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston työjärjestys 5 3 mom. Valtuutettujen aloitteet: Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteita, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Aloiteluettelossa on lueteltu kaikki v aloitteet (vaikka olisivat jo käsitelty). Kunnanhallitus saattaa aloiteluettelon vuodelta 2016 valtuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin.

13 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 75 Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano MjuDno KuntaL 39 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen tulee 1) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta; 2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta KuntaL 96 1 mom. Valtuuston päätösten laillisuuden valvonta Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus 1. toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle, eivät ole lainvastaisia; sekä 2. päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa: Maczulskij Toni / ero luottamustehtävistä - ote: Toni Maczulskij, Raili Rantanen, Juha Vallin, Jani Pasonen, arkistosihteeri Tuija Setälä, palkkasihteeri Aulikki Hostila - kunnanhallitukselle toimeksi kunnanhallituksen päätösvaltaan kuuluvien luottamustoimien täyttäminen Mäntyharjun kunnan strategia - ote: johtotiimi Kiinteistöstrategia - ote: johtotiimi, kiinteistöpäällikkö Jouni Huusari, Mäsek Oy tj. Jukka Ollikainen Valtuustoaloite / talousarvion 2017 hyväksyminen Toivolan koulun keittiön toiminta - ote: tuotantopäällikö Eija Pesonen, pääkirjanpitäjä Eila Lindholm, kirjanpitäjä Anne Pajunen, sivistysjohtaja Suvi Pirnes-Toivanen, Toivolan koulun rehtori Markku Heinonen Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä ote: Niina Mäkinen, tuotantopäällikkö Eija Pesonen, Tanja Hartonen-Pulkka Valtuustoaloite / Perusopetukseen lisätään yksi opettajan virka 2008 syntyneitten ikäryhmään - valmisteltavaksi sivistysjohtaja Suvi Pirnes-Toivanen

14 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Valtuustoaloite / päiväkodin leikkipihan hiekkalaatikon kattaminen - valmisteltavaksi sivistysjohtaja Suvi Pirnes-Toivanen, tekninen johtaja Tapio Montonen Valtuustoaloite / valtuustokauden työskentelyn arviointi ja valtuustotyön kehittäminen - valmisteltavaksi hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen Hyväksyttiin.

15 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 76 Talousarvion toteutuminen 1-3/2017 MjuDno Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Liitteet 1 Maaliskuu vertailu budjettiin.pdf 2 Maaliskuu vertailu ed.vuoteen.pdf Kunnan taloudellista tilannetta tarkastellaan kuukausittain ja aina kolmannesvuosiraportin yhteydessä. Liitteenä on maaliskuun 2017 tilanteen mukainen tlousarvion toteuma tuloslaskelmatasolla koko kunnna osalta sekä palvelualuettainen seuranta vastuualuetasolla. Lisäksi johtopäätöksissä on tuotu esille Koy Keskivälin tilanne siten, kun yhtiön toimitusjohtaja vieraillessaan kehittämisjaostossa asian esitteli. Toimintatuotot 1-3 toimintatuottoja kertyi Kertymä laittin talousarvion tasaisen kertymän :lla. Toimintakulut 1-3 toimintakuluja kertyi Kertymä ylitti talousarvion tasaisen kertymän :lla. Verotulot ja valtionosuudet Verotulojen kertymä tarkstelujaksolla oli Kertymä alitti talousarviovarauksen :lla. Valtionosuuksia tilitettiin kuntaan Kertymä alitti talousarviovarauksen :lla. Tulos Tilikauden 1-3/2017 tulos näyttää :n alijäämää. Tulosta tarkasteltaessa on huomioitava: - Vertailu edelliseen vuoteen on Sote-ratkaisusta johtuen mahdotonta toimintatuottojen, henkilöstökulujen ja palvelujen oston osalta. - Tarkasteltaessa toimintakuluja kohdassa palvelujen osto tulee muistaa, että Essote:n laskutus tapahtuu perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen osalta edelleen Essoten talousarvion perusteella ei toteutuneiden kulujen mukaisesti. - Maaliskuun erikoissairaaanhoidon lasku sisältää kalliin hoidon maksun Henkilöstökulujen kertymäprosenttia 90,3 talousarviovarauksesta tarkasteltaessa tulee muistaa, että kunnan talousarvio 2017 sisältää lomarahavarauksen täysmääräisenä ( Kikyä ei ole huomioitu). Koy Keskivälin hallitus on käsitellyt yhtiön taloudellista tilannetta että myös asuntojen vuokrausastetta ajalla 1-3 /2017. Toimitusjohtaja Anne Punavaara on lisäksi esitellyt tilanteen kunnanhallituksen kehittämisjaostossa.

16 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Asuntojen vuokrausaste on hälyyttävän matala 79,58 % neliöiden mukaisesti ilmoitettuna. Asumiskäytöstä poistettu kerrostalo Kataja ei ole prosenttiluvussa mukana. Käyttöasteen painuminen alas näkyy välittömästi vuokratulojen budjetoitua alhaisempana kertymänä, noin alle talousarvion. Em. asialla on suora vaikutus kuntakonsernin tilanteesen. Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1-3/2017 tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. Hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen oli saapuvilla asian käsittelyn ajan.

17 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Keskusvaalilautakunta, 41, Kunnanhallitus, 77, Varavaltuutetun täydentäminen MjuDno Keskusvaalilautakunta, , 41 Kuntalain 17 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun." Vaalilain 93 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 :ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 :n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi." Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan vahvistanut kunnallisvaalien tuloksen Puolueisiin Sitoutumattomien yhteislistan varavaltuutettujen osalta seuraavasti: järj.nro ehdokas nro nimi äänet vertausluku Rantanen Raili 37 93, Vallin Juha 32 80, Paasonen Helen 4 95 Miettinen Mirko 32 70, , Penttinen Mirva 21 56,200 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan myöntänyt eron toimitusjohtaja Toni Maczulskij:lle. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on kutsunut Toni Maczulskij:n sijaan Puolueisiin Sitoutumattomien yhteislistalta ensimmäisen varavaltuutettu Raili Rantasen valtuutetuksi. Tällöin Juha Vallin

18 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) nousee ensimmäiseksi varavaltuutetuksi ja samoin muiden varavaltuutettujen järjestys nousee yhden ylöspäin. järj.nro ehdokas nro nimi äänet vertausluku Vallin Juha 32 80, Paasonen Helen 3 95 Miettinen Mirko Penttinen Mirva 5 97 Männistö Venla 32 70, , , , Volanen Ensi 16 46, Nikander Esko 15 43,231 Keskusvaalilautakunta 1. määrää Puolueisiin Sitoutumattomien yhteislistalta varavaltuutettujen lukumäärää täydenettäväksi kahdella varavaltuutetulla varavaltuutettu sosiaaliohjaaja Raili Rantasen noustua valtuustoon ja opiskelija Mirko Miettisen menetettyä vaalikelpoisuutensa. Varavaltuutettujen listalla Ensi Volanen on myös menettänyt vaalikelpoisuutensa. 2. toteaa, että Puolueisiin Sitoutumattomien yhteislistan varavaltuutettujen luettelon on täydennyksen jälkeen seuraava: järj.nro ehdokas nro nimi äänet vertausluku Vallin Juha 32 80, (ent.paasonen) Kokkonen Helen Penttinen Mirva 4 97 Männistö Venla 5 98 Nikander Esko 32 70, , , ,231 Hyväksyttiin.

19 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Kunnanhallitus, , 77 Valmistelija / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kunnanhallitus saattaa asian kunnanvaltuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin.

20 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) 78 Ilmoitusasiat Mäntyharjun kunta, rakennustarkastajan viranhaltijapäätökset / poikkeamisluvat MRL 171 : : Ojala Arto Matias, Vuoriniemen asemakaava muutos ja laajennus, Kyttälä, 10:280, autotallin ja katoksen rakentaminen. Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa. Merkittiin tiedoksi.

21 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Oikaisuvaatimus 70 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: Postiosoite: PL 76 Käyntiosoite: Asematie 3 Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi Faksi: (015) Puhelinnumero: (015) Kunnan kirjaamon aukioloaika: klo 9-15 Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan, sekä millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja

22 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.

23 Mäntyharju Pöytäkirja 7/ (23) Muutoksenhakukielto 74, 75, 76, 77, 78 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. (Kuntalaki 91 ).

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017 Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (7) Aika 11.01.2017, klo 16:01-18:58 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma Mäntyharju Pöytäkirja 3/2018 1 (11) Aika 20.03.2018, klo 18:01-18:36 Paikka Kunnantalo, Kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Kirjaston

Lisätiedot

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Sivistyslautakunta 16.06.2015. Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Sivistyslautakunta 16.06.2015. Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Rehtorin

Lisätiedot

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 18:01-18:39 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Talousarvion

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 18:00-18:49 Paikka Liikuntahalli Kisala Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan tarkastus 69 Elokuvateatteri

Lisätiedot

4 Laskujen hyväksyjät ja asitarkastajat v. 2016 / tekninen lautakunta

4 Laskujen hyväksyjät ja asitarkastajat v. 2016 / tekninen lautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 26.01.2016, klo 17:00-17:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Vuoden

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (11) Tekninen lautakunta Aika , klo 16:59-17:31. Kunnantalo, teknisen johtajan huone

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (11) Tekninen lautakunta Aika , klo 16:59-17:31. Kunnantalo, teknisen johtajan huone Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.02.2017, klo 16:59-17:31 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 16:55-17:26 Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2 Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Rakennusvalvonnan

Lisätiedot

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan Mäntyharju Pöytäkirja 15/2015 1 (7) Aika 07.12.2015, klo 16:00-16:28 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 138 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 139 Pöytäkirjan tarkastus 140 Lainan

Lisätiedot

4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017

4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017 Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 17:59-18:18 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 13) Aika 13.03.2019, klo 08:05-10:55 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 19.01.2017, klo 17:59-19:33 Paikka Otanmäen urheilutalo, Rullaajantie 4, Otanmäki Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

57 Edustajan nimeäminen Vee jakaja ry:n ja Kymenlaakson Jäte Oy:n yhtiökokouksiin

57 Edustajan nimeäminen Vee jakaja ry:n ja Kymenlaakson Jäte Oy:n yhtiökokouksiin Mäntyharju Pöytäkirja 6/2016 1 (16) Aika 11.04.2016, klo 16:59-17:39 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 55 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 Pöytäkirjan tarkastus 57 Edustajan

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

122 Vaasan hallinto-oikeus / lausunto valitukseen ympäristöluvan myöntämisestä kallion louhintaan

122 Vaasan hallinto-oikeus / lausunto valitukseen ympäristöluvan myöntämisestä kallion louhintaan Mäntyharju Pöytäkirja 13/2016 1 (13) Aika 12.09.2016, klo 17:01-17:47 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 118 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 119 Pöytäkirjan tarkastus 120 Liikuntapaikkatarveselvitys

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 104 Tekninen lautakunta 24.11.2016 AIKA 24.11.2016 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 106 72 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 05.10.2017, klo 17:00-18:33 Paikka Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 09.01.2019, klo 08:30-11:25 Paikka Kunnanhallituksen huone, Kunnanvirasto, Rautalampi Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

151 Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano

151 Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano Mäntyharju Pöytäkirja 17/2016 1 (16) Aika 14.11.2016, klo 17:00-18:10 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 148 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 149 Pöytäkirjan tarkastus 150 Talousarvion

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 13/ (10) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:00-17:31. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 13/ (10) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:00-17:31. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 13/2017 1 (10) Aika 19.12.2017, klo 17:00-17:31 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Pöytäkirjan tarkastus 90 Metsästysvuokrasopimus

Lisätiedot

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika 23.05.2017, klo 18:07-21:09 Paikka Vuolijoen koulu, Ouluntie 2 Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastus 34 Työllisyysvarojen

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2018 1 ( 9) Aika 22.10.2018, klo 15:32-16:11 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 22.01.2019, klo 18:07-19:27 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Sivistyslautakunta, 63, 01.06.2017 Sivistyslautakunta, 113, 13.12.2017 Sivistyslautakunta, 15, 21.02.2018 15 Sivistystoimialan viranhaltijoiden hallintosäännössä

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 9/ ( 11) Rakennuslautakunta

Mäntyharju Pöytäkirja 9/ ( 11) Rakennuslautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 9/2018 1 ( 11) Aika 20.11.2018, klo 16:30-17:25 Paikka Kirjasto, Lä ä kä rinkuja 2 Käsitellyt asiat 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 55 Pöytäkirjan tarkastus 56 Rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 ( 12) Aika 17.10.2018, klo 17:01-19:33 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot

16 Suunnitelma kiinteistöjen peruskorjaukseen varatun määrärahan käytöstä

16 Suunnitelma kiinteistöjen peruskorjaukseen varatun määrärahan käytöstä Mäntyharju Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 03.05.2016, klo 17:00-18:50 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Pyhä Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Työhyvinvointikysely

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot.

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot. Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 6 Toimintakäsikirjat 2016 MjuDno-2016-84 Valmistelija / lisätiedot: Markku T Tuunainen markku.tuunainen@mantyharju.fi Liitteet 1 Liite5.Toimintakäsikirja 2016

Lisätiedot

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (12) Aika 04.06.2018, klo 17:47-20:51 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 2/ (12) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:00-17:50. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 2/ (12) Tekninen lautakunta Aika , klo 17:00-17:50. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 2/2018 1 (12) Aika 21.02.2018, klo 17:00-17:50 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Vuoden 2017

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 ( 16) Aika 05.09.2018, klo 17:00-18:04 Paikka Metsä linna, Kitereentie 13, Ristiina Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 6/2018 1 ( 9) Aika 20.09.2018, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Ei julkinen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 12.11.2018, klo 16:05-17:36 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kekkonen Käsitellyt asiat 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 37 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

26 Haastattelutyöryhmän nimeäminen / tukipalvelulautakunta

26 Haastattelutyöryhmän nimeäminen / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2016 1 (8) Aika 21.06.2016, klo 17:00-17:33 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Pyhä Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26 Haastattelutyöryhmän

Lisätiedot

4 Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut

4 Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (12) Aika 30.01.2017, klo 16:39-17:13 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Pyhä Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen hyväksyminen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 ( 12) Aika, klo 13:03-16:06 Paikka Käsitellyt asiat Kainuun ammattiopisto, rak Oppi 4, ravintola Vimpeli, kabinetti, Opintie 3, 87100 Kajaani 21 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 8) Aika 12.04.2018, klo 07:37-08:45 Paikka Käsitellyt asiat Jä rvenpä ä - talo, Terijoki kokoushuone, 2. kerros 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ ( 13) Sivistyslautakunta

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ ( 13) Sivistyslautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2019 1 ( 13) Aika 19.03.2019, klo 18:02-18:57 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Kirjaston

Lisätiedot

38 Viranhaltijoiden päätösluettelot ja toimielinten pöytäkirjat

38 Viranhaltijoiden päätösluettelot ja toimielinten pöytäkirjat Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2018 1 (11) Aika 05.03.2018, klo 17:40-17:48 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus 37 Kettupolun päiväkodin

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 5/ (10) Rakennuslautakunta Aika , klo 13:51-14:09. Kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 5/ (10) Rakennuslautakunta Aika , klo 13:51-14:09. Kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 5/2016 1 (10) Aika 09.06.2016, klo 13:51-14:09 Paikka Kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Irtisanoutuminen /

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

16 Talousarvion seuranta / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta

16 Talousarvion seuranta / I kolmannesvuosiraportti / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 24.05.2017, klo 16:56-17:10 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Talousarvion

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:00-18:35 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 48 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (9) Etelä-Savon pelastuslautakunta 03.06.2015 Aika 03.06.2015, klo 14:00-14:40 Paikka Juva Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen Keskusvaalilautakunta 16.02.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 16.02.2016 tiistai klo 16:00-16:30 Paikka Kokoushuone Vermo, Asemakuja 2 C 4 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Marjut Lindroos, puheenjohtaja

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 21.11.2018 klo 17:15-19:30 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta: Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-163 Nuijamiehen, Pursialan ja valtatie 15 melu- ja tärinäselvitys Mikkelin kaupunki on pyytänyt tarjousta Nuijamiehen, Pursialan ja Valtatie 15 melu-

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri Pöytäkirja 3/2019 1/12 Tarkastuslautakunta 2019-2021 16.4.2019 KOKOUSTIEDOT Aika tiistai 16.4.2019 klo 13.00-16.00 Paikka Kouvolan Hovioikeudentalo, kokoustila Presidentti Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Keskusvaalilautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 08.06.2016 keskiviikko klo 16:00-17:05 Paikka Asemakuja 2 C, kokoushuone Kotka, 3. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja Kurki, puheenjohtaja

Lisätiedot

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 12/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 277, 23.10.2017 Kaupunginhallitus, 552, 25.09.2017 277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta Mäntyharju Pöytäkirja 4/2018 1 ( 14) Aika 10.04.2018, klo 13:30-16:05 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Hallintosäännön 14 1 mom. 22 kohta Kunnanhallituksen ratkaisuvalta

Hallintosäännön 14 1 mom. 22 kohta Kunnanhallituksen ratkaisuvalta Kunnanhallitus 64 11.02.2013 Edustajan valitseminen eri osakeyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden yhtiökokouksiin / yhdistysten vuosikokouksiin ja muihin yhteisöihin kaudeksi 2013-2014 sekä ohjeiden antaminen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ ( 17) Tarkastuslautakunta Tilintarkastuksen väliraportti tilikauden 2018 tilintarkastuksesta

Laihia Pöytäkirja 1/ ( 17) Tarkastuslautakunta Tilintarkastuksen väliraportti tilikauden 2018 tilintarkastuksesta Laihia Pöytäkirja 1/2019 1 ( 17) Aika 24.01.2019, klo 13:00-16:33 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

39 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / sivistyslautakunta

39 Talousarvion toteutuminen / II kolmannesvuosiraportti / sivistyslautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 6/2015 1 (14) Aika 22.09.2015, klo 19:02-19:41 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34 Pöytäkirjan tarkastus 35 Kirjaston

Lisätiedot

14 Valitus Viitosraitin yksityistien tiekunnan kokouspäätöksistä

14 Valitus Viitosraitin yksityistien tiekunnan kokouspäätöksistä Mäntyharju Pöytäkirja 4/2017 1 (12) Aika 17.05.2017, klo 16:00-16:11 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Yksityisteiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Kokousaika 19:00-20:15 Kokouspaikka Keskusvaalilautakunnan toimisto Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Aika: 09.11.2016 klo 17:30-21:05 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 41 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-713 Veikkolan talvihoitourakka lisätyö 3 (3/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 14.6.2018 92 päättänyt valita Veikkolan

Lisätiedot

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja. Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (7) 30 Pirttimäen metsätien rakentaminen PuuDno-2015-255 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Pirttimäen metsätien kartat 2015.pdf

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-674 Kesätyöllistämistuen myöntäminen vuonna 2017, yritys Outi Mäenpää Oy Kirkkonummelaiset 1998-2002 syntyneet nuoret ovat voineet hakea kesäsetelin

Lisätiedot

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1 Johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: n opettajainhuone, Tietokuja 1 Paikalla: Pesonen, Kajosaari, Raitala, Paavola, Martelius, Joki, Salminen, Hirsto, Nieminen, Oppilasedustaja

Lisätiedot

85 Talousarvion 2016 toteutuminen / sivistyspalvelut / lokakuu. 86 Peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

85 Talousarvion 2016 toteutuminen / sivistyspalvelut / lokakuu. 86 Peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Mäntyharju Pöytäkirja 10/2016 1 (16) Aika 13.12.2016, klo 18:03-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 84 Pöytäkirjan tarkastus 85 Talousarvion

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-21 Vakanssinumero 5000992257, mielenterveyspalvelujen johtaja Peter Grönroosin toimivalta henkilöstöasioissa 31.08.2017 alkaen Kunnanvaltuusto on

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 2/ (14) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-19:27. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

Mäntyharju Pöytäkirja 2/ (14) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-19:27. Kunnantalo, kokoushuone Lahna. Mäntyharju Pöytäkirja 2/2017 1 (14) Aika 21.02.2017, klo 18:00-19:27 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus 9 Liikunta-avustusten

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 7 Munkkiniemen ala-asteen koulu 22.5.2019 Johtokunta PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone,

Lisätiedot

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

Lisätiedot

228 Hallintosäännön muutos / liikuntapalveluiden siirtäminen osaksi teknistä toimialaa

228 Hallintosäännön muutos / liikuntapalveluiden siirtäminen osaksi teknistä toimialaa Mäntyharju Pöytäkirja 18/2017 1 (11) Aika 11.12.2017, klo 16:01-16:17 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 226 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 227 Pöytäkirjan tarkastus 228 Hallintosäännön

Lisätiedot

59 Sivistyslautakunnan talousarvion 2015 toteutuminen / syys- ja lokakuu. 60 Peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

59 Sivistyslautakunnan talousarvion 2015 toteutuminen / syys- ja lokakuu. 60 Peruskoulujen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Mäntyharju Pöytäkirja 9/2015 1 (12) Aika 08.12.2015, klo 18:33-19:15 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 Pöytäkirjan tarkastus 59 Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 9/ (11) Kunnanhallitus Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 9/ (11) Kunnanhallitus Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 9/2018 1 (11) Aika 17.04.2018, klo 16:45-16:52 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 140 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 141 Pöytäkirjan tarkistus 142 Maanvuokrasopimus/Isootupa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 19:00-19:07. Käsitellyt asiat

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 19:00-19:07. Käsitellyt asiat Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/2018 1 (10) Aika 26.01.2018, klo 19:00-19:07 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Ennakkoäänestysasiakirjojen

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 29.11.2017 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 29.11.2017 klo 9.00 Paikka LYNC-kokous MERK. JORMA PENTTINEN Jorma Penttinen puheenjohtaja Käsiteltävät

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Aika 12.04.2017 klo 17:00-18:00 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet et Hänninen Hilkka Moilanen Liisa Nissinen Erkki Tarvainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012

KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012 KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012 Käsitellyt asiat: 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjantarkastajien valinta 19. Talousarvion toteutuminen 01.01. 30.09.2012

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Aika: 07.02.2018 klo 17:30-20:07 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 6 Kokouksen järjestäytyminen 3 7 Yhdyskuntavaliokunnan yleiskatsaus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Perusturvapalvelujen toimialajohtaja Delegointipäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-21 Päätösvallan delegointi vakanssinumero 5000992380 osastonhoitaja Stiina Bergendahlille ajalla 1.9.2017-31.12.2017. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 6/ ( 12) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 6/ ( 12) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 6/2018 1 ( 12) Aika 19.11.2018, klo 17:30-19:40 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 34 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot