HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten, eräiden tarkastusten tai muiden asioiden käsittelystä peritään käsittelymaksu tässä taksassa esitettyjen perusteiden mukaisesti. 2 Maksujen määräytymisperusteet Julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään kiinteät käsittelymaksut, ovat tämän taksan liitteessä luetellut suoritteet. Maksut perustuvat lupien ja ilmoitusten käsittelystä ja muista valvontatehtävistä viranomaiselle aiheutuneiden keskimääräisten kokonaiskustannusten määrään. Valvontatarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, keskimääräinen matka-aika, tarkastus ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen. Maksujen perusteena on omakustannusperiaate. 3 Perusmaksut Lupien, ilmoitusten, ympäristönsuojelun valvontaohjelmaan merkittyjen tarkastusten sekä muiden asioiden käsittelystä perittävät perusmaksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 4 Menettelyn laajuudesta johtuva maksu Edellä 3 :ssä mainitun perusmaksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat maksut: a b c d lausunto asiantuntijaviranomaiselta esitetyn laskun mukaan ja 130 euroa lausunnolta, konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti, ympäristönsuojeluasetuksen 13.2 :ssä tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut sekä 130 euroa tilaisuudelta, ilmoituskulut, jos lupahakemus tai ilmoitus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden ja ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdissä. 5 Maksun alentaminen ja korottaminen Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi.

2 Toiminnan olennaista muuttamista tai lupamääräysten tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen käsittelymaksu on 50 prosenttia liitteessä mainitusta maksusta. Jos kysymys on luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluonteisesta muuttamisesta tai lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, on maksun suuruus 20 prosenttia kyseisen toiminnan ympäristöluvalle tai ilmoitukselle liitteessä mainitusta maksusta, mutta kuitenkin vähintään 100 euroa. Ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisen ilmoituksen käsittelystä perittävään maksuun voidaan lisätä 50 % liitetaulukossa esitetystä summasta, jos ilmoituksen käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä suurempi toiminnan luonteen vuoksi tai esimerkiksi siksi, että toiminta ajoittuu kokonaan tai osittain yöaikaan (kello ) tai toiminta sijoittuu melulle poikkeuksellisen herkkään ympäristöön. 6 Maksun kohtuullistaminen Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan tai ilmoituksen luonne ja merkitys huomioon ottaen ilmeiseen kohtuuttomuuteen, voidaan hakemuksesta periä erityisistä syistä taksan mukaista maksua alhaisempi maksu. Maksun tulee kuitenkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 :n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 prosenttia siitä maksusta, joka asian käsittelystä muuten perittäisiin. Mikroyritykseltä ympäristönsuojelun valvontamaksut peritään vähentäen 30 prosentilla taulukon mukaisia suoritemaksuja. Mikroyrityksellä tarkoitetaan ympäristönsuojelulain 206 :n 2 momentissa taloudellista toimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Taloudellista toimintaa harjoittavasta oikeushenkilöstä säädettyä sovelletaan muuhunkin oikeushenkilöön arvioitaessa sen kokoa maksun suuruuden määräämistä varten. Valvontamaksut peritään vähentäen 30 %:lla taulukon mukaisista maksuista myös silloin, jos toiminnanharjoittajan asemassa on sellainen luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa. 7 Hakemuksen tai ilmoituksen peruuttaminen Jos hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään tämän taksan mukaisesta maksusta 50 prosenttia ja muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 8 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu.

3 Jos hakemus tai muu kuin ympäristönsuojelulain 118 :n mukainen ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, peritään asian valmistelusta 130 euron maksu. Jos ympäristönsuojelulain 118 :n mukainen ilmoitus on tehty aiheettomasti, ei ilmoituksen käsittelystä peritä maksua, jos olennaisia toimia ilmoituksen käsittelemiseksi ei ole aloitettu. Muussa tapauksessa asian käsittelystä peritään tämän taksan mukaisesta maksusta 50 prosenttia ja muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 9 Vakuuspäätöksen maksu Jos luvan hakija jättää ympäristönsuojelulain 59 tai 199 : n mukaisen vakuuden, peritään vakuusasian käsittelystä 225 euron maksu. Jos hakija jättää molemmat vakuudet, häneltä peritään vakuusmaksu vain yhden kerran. Vakuuden tarkistamisesta peritään 110 euron maksu. 10 Päätöksen palauttaminen tai lupapäätöksen kumoaminen Mikäli ympäristönsuojeluviranomaisen päätös valituksen johdosta palautetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, määrätään uudesta käsittelystä perittävä maksu 3 4 :n mukaisesti. Perittävästä määrästä vähennetään tällöin kunnalle saman asian käsittelystä aikaisemmin suoritettu maksu. Jos 4 :ssä mainittu menettelyn osa on ollut tarpeeton, palautetaan maksu tältä osin. Jos ympäristölupa kumotaan sen vuoksi, ettei luvan hakija ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan maksu kokonaisuudessaan. 11 Luvan raukeaminen Maksu ympäristöluvan raukeamista koskevasta päätöksestä on 50 prosenttia liitteessä mainitusta maksusta. 12 Maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen Maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta tai maksun korottamisesta määrää ympäristölautakunta tai se viranhaltija, jolle pääasiasta päättäminen on siirretty.

4 13 Maksun suorittaminen ja periminen Maksu on suoritettava 21 vuorokauden kuluessa laskun päivämäärästä. Muun asian käsittelystä perittävä maksu on suoritettava sen jälkeen, kun sitä koskeva maksupäätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. 14 Voimaantulo Taksa ja maksutaulukko ovat mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta voimassa alkaen. Maksu määräytyy sen taksan mukaan, joka on voimassa hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian vireilletulopäivänä. Valvontatarkastusten osalta maksu peritään sen taksan mukaan, joka on voimassa tarkastuspäivänä. Maksun palauttamisen osalta noudatetaan sitä taksaa, joka oli voimassa silloin, kun maksu määrättiin.

5 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAULUKKO Helsingin kaupungin ympäristölautakunta Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut lukien Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu Euroa Metsäteollisuus (YSA 2, kohta 1) - puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos 4410,00 Metalliteollisuus (YSA 2, kohta 2) - metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen 4410,00 Energiantuotanto (YSA 2, kohta 3) - polttoaineiden polttaminen laitoksessa, jossa on yksi tai useampi polttoaineteholtaan vähintää 20 megawatin kiinteää polttoainetta polttava energiantuotantoyksikkö ja laitosalueen kaikkien energiatuotantoyksiköiden yhteenlaskettu polttoaineteho on alle 50 megawattia 5310,00 Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely (YSA 2, kohta 4) - puuta raaka-aineena käyttävä grillihiilen valmistuslaitos (a) 2720,00 - nestemäisten polttoaineiden jakeluasema (b) 1560,00 - muu polttonesteiden jakeluasema tai vaarallisen nestemäisen kemikaalin 1560,00 varasto (c ) 2720,00 - kivihiilivarasto 2720,00 Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta (YSA 2, kohta 5) - toiminnat, joissa käytetään orgaanisia liuottimia ( a) 4410,00 - toiminnat, joissa käytetään orgaanisia liuottimia ( b) 4410,00 - toiminnat, joissa käytetään orgaanisia liuottimia ( c) 4410,00 Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto (YSA 2, kohta 6) - kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta ( a ) 1420,00 - kiinteä tai tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus ( b ) 4410,00 - pohjavesialueelle sijoitettava asfalttiasema 4410,00 Mineraalituotteiden valmistus (YSA 2, kohta 7) - keramiikka- tai posliinitehdas (a) 5310,00 - kevytsoratehdas (a) 2720,00 - kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas (b) 2720,00 - kevytbetonitehdas ( c) 2720,00 Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely (YSA 2, kohta 8) - tekstiilien vesipesula tai muu kuin rekisteröitävä kemiallinen pesula Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus YSA 2, kohta 9) - teurastamo (a) 2720,00 - lihaa tai lihatuotteita käsittelevä tai jalostava laitos (b) 2720,00 - kalaa tai kalastustuotteita käsittelevä laitos (c) 2720,00 - perunan tai juuresten käsittely- tai jalostuslaitos (d) 2720,00 - vihanneksi, öljykasveja, melassia tai mallasohraa käsittelevä tai jalostava laitos ( e) - muu kasviperäisiä raaka-aineita käsittelevä tai jalostava laitos (f) - panimo (g) 2720,00 - siiderin tai viinin valmistus käymisteitse (h) - muu virvoitus- tai alkoholijuomia valmistava laitos (i) 2720,00 - rehuja tai rehuvalkuaista valmistava tai sekoittava tehdas (j) 2720,00 - jäätelötehdas tai juustomeijeri (k) 2720,00 - einestehdas (l) 2720,00 - pelkän maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos (m) 2720,00 - makeistehdas (n) 2720,00 - mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pakkaamo (o) 2720,00 Eläinsuojat ja kalankasvatus (YSA 2, kohta 10) - eläinsuoja (a) 1420,00 Sivu 1

6 - turkistarha (b) 1420,00 Liikenne (YSA 2, kohta 11) - muu lentopaikka kuin lentoasema (a) 4410,00 - linja-auto-, kuorma-auto- tai työkonevarikko (b) 2720,00 - ulkona sijaitseva moottoriurheilurata (c) 2720,00 Jätehuolto (YSA 2,kohta 12) - maankaatopaikka (a) 4410,00 - pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni- ja tiilijätteen tai muun pysyvän jätteen tai asfalttijätteen muu kuin kaatopaikkakäsittely (b) 4410,00 - kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka (c) 4410,00 - autopurkamo (d) 4410,00 - ruhojen tai eläinperäisen jätteen käsittelylaitos ( e ) 4410,00 - muu jätteen ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen tai käsittely (f) 4410,00 Muu toiminta (YSA 2, kohta 13) - ulkona sijaitseva ampumarata (a) 4410,00 - kiinteä suihkupuhalluspaikka (b) 4410,00 - eläintarha tai huvipuisto ( c) - krematorio ja lemmikkieläinten polttolaitos (d) 4410,00 Jätevesien johtaminen maahan tai ojaan (YSL 27, 2 momentti, kohta 2), kun jätevesien määrä on asukasvastineluvultaan alle ,00 asukasvastineluvultaan ,00 asukasvastineluvultaan ,00 Toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta 1550,00 (YSL 27, 2 momentin kohta 2) Ympäristönsuojelulain 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely Tilapäinen melua tai tärinää aiheuttava toiminta - kivenmurskaus 520,00 - louhinta 520,00 - suuri ulkoilmakonsertti 520,00 - muu erityisen häiritsevää melua aiheuttava toiminta 210,00 Koeluontoinen toiminta 650,00 Poikkeukselliset tilanteet 380,00 Ympäristönsuojelulain 116 :n mukainen toiminnan rekisteröinti Sähköä tai lämpöä tuottava laitos tai kattilalaitos 2660,00 Asfalttiasema 2200,00 Polttonesteiden jakeluasema 790,00 Toiminta, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä 2200,00 Ympäristönsuojelulain 136 :n ja 27 :n mukaisten asioiden käsittely Lupa pilaantuneen maaperän puhdistamiseen 5060,00 Ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta 1560,00 Ympäristönsuojelulain mukaiset valvontamaksut Ympäristönsuojelun valvontaohjelman mukainen tarkastus 320,00 Ympäristönsuojelulain 175, 176 tai 181 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen taikka toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi tehty tarkastus 190,00 Jätelain 100 :n mukaisen ilmoituksen käsittely Jätteenkeräystoiminnan merkitseminen jätehuoltorekisteriin 190,00 Jätteenkeräystoiminnan muuttaminen 100,00 Sivu 2

7 Vesilain mukaisten asioiden käsittely Talousveden ottamisen rajoittaminen (VL 4:2 ) 320,00 Ojitusasiat (VL 5:5 ) 520,00 Muiden ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely Tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 500,00 Muiden kuin haittaa kärsivien perusteetta vireillepanema asia 140,00 Käytöstä poistetun öljy- tai kemikaalisäiliötä koskevan poikkeuksen myöntäminen 140,00 Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely Sataman merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään 190,00 Sivu 3

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 ) MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölautakunta hyväksynyt Voimaantulo Soveltamisala

Ympäristölautakunta hyväksynyt Voimaantulo Soveltamisala Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa; ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, maa-aineslain, vesilain ja jätelain mukaisten asioiden käsittelymaksut Ympäristölautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja, vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI 1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Ympla 25.11.2015 liite nro 2 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 51 Voimaantulo 1.1.2016 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo: Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

Tarkast usväli vuosina. Kohteide n lkm. aluokka

Tarkast usväli vuosina. Kohteide n lkm. aluokka HAMINAN, MIEHIKKÄLÄN JA VIROLAHDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA Hamina, Virolahti ja Miehikkälä yhteensä Vna Toimiala ymps 2 Valvont aluokka Tarkast usväli vuosina Kohteide n lkm 2 1)

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 86 Voimaantulo: 01.01.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 4.5.2016 Hyväksytty Hollolan kunnanvaltuustossa 25.4.2016 7 1 HOLLALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54 euroa tunnilta. 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2015 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä vesilain (587/2011)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.11.2013 alkaen) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), vesilain (264/1961) jätelain

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 18.10.2012. MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa

Ympäristölautakunta 18.10.2012. MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa Ympäristölautakunta 18.10.2012 MAKSUTAULUKKOVERTAILU / Espoo, Helsinki, Vantaa Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, merenkulun

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 Elinympäristölautakunnan hyväksymä 4.9.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 (8) Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginhallitus 4.6.2018 Voimaan 1.7.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011),

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Tekla 22.11.2018 liite nro 4 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 22.11.2018 191 Voimaantulo 1.1.2019 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA 1(6)

KANGASALAN KUNTA 1(6) KANGASALAN KUNTA 1(6) Rakennus- ja ympäristölautakunta KANGASALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 10.3.2015 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen sekä jätelain (646/2011) mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 8

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 8 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 8 KOTKAN KAUPUNKI JA PYHTÄÄN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty Kotkan ympäristölautakunnassa 22.1.2015 1 Soveltamisala 1.1 Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Valtuuston 11.11.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan,

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Petäjäveden kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto 31.1.2017 9 Petäjäveden kunnanhallitus 6.3.2017 47 Petäjäveden kunnanvaltuusto 13.3.2017 15 1 Soveltamisala

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNNAN MAASEUTUYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 11.12. 2012 UURAISTEN KUNNANHALLITUS HYVÄKSYNYT 17.12. 2012 384 Voimaan 1.1.2013 2 Ympäristönsuojelulaki 105 Tämän lain

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan päätös 1.10.2009 79 1(7) ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) 105 :n ja vesilain (264/1961) 21 luvun 9 :n mukaan

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta. JOENSUUN KAUPUNKI Lupa ja viranomaistoiminnot JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus ja ympäristölautakunnan hyväksymä 20.12.2017 105 1 Soveltamisala 1(7) Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 21.11.2017, 97 Tulee voimaan 1.1.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä

Lisätiedot

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 27.1.1997 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2000 111 Muutettu kaupunginvaltuustossa 29.6.2006 78 Muutettu kaupunginvaltuustossa

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1. ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 119 Voimaantulo 1.8.2018. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite ILOMANTSIN KUNTA Kuntaympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 20.2.2018 11 Voimaan: 1.5.2018 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

veloitusyksikkö luokka 2010 2011 2012 2013 kanta hinta tuotto elin 2013 2013 %

veloitusyksikkö luokka 2010 2011 2012 2013 kanta hinta tuotto elin 2013 2013 % 1 (6) IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAINEN Ympäristönsuojeluviranomaisen taksat tulivat voimaan 27.5.2000 Imatran seudun ympäristönsuojelu Taksantarkistus 1.1.2010 861 Ympäristönsuojelu Taksan tarkistus

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(6) FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Forssan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.11.2016 58 Voimaan 15.11.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja

Lisätiedot

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1. YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan: 1.1.2019 voimassa: 2019-2020 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 25.9.2018 / 99 Kunnanhallitus 8.10.2018 / 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 16.3.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 31.10.2018 48, liite 5 Ympäristölautakunta 22.5.2019 41 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011),

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.6.2016 Voimaantulo 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. VIRTAIN KAUPUNKI LUPAPALVELULAUTAKUNTA VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Virtain kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta (423/2015) vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.03.2018 Voimaantulopäivä 25.04.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kauhavan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa

Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa Ympäristö- ja lupalautakunta hyväksynyt 3.4.2018 Voimaantulo 1.5.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (713/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen

Lisätiedot

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut.

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. 1 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 19.5.2016 1 Soveltamisala 1.1 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA SOTKAMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.4.2016 alkaen) 1.1 Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2016 T A K S A K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kv Taksan nimi 7.12.2015 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot