MATKARAPORTTI: JOENSUUN KLUBIN JOUKKUE YT-KLUBIEN ITÄ-SUOMEN KAISAN MESTARUUSKILPAILUSSA MKKELISSÄ
|
|
- Markus Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MATKARAPORTTI: JOENSUUN KLUBIN JOUKKUE YT-KLUBIEN ITÄ-SUOMEN KAISAN MESTARUUSKILPAILUSSA MKKELISSÄ Untuvanohut menestys YT-klubien Kaisan SM-kilpailuissa Rovaniemellä helmikuussa innoitti klubia osallistumaan Itä-Suomen mestaruuskilpailuihin. Valitettava päällekkäisyys klubin päättäjäisten (ja eräiden klubiveljien Skotlannin matkan) kanssa takia karsi kuitenkin osallistumismahdollisuuksia, ja niin joukkueen kokoonpanoksi muodostui seuraava: klubin ykköspyssy Tommi Silvan, nuori lupaus Mikko Matveinen ja kapteenina seniori Ari Stenroos. Tommin ohjastamana Saab suuntasi aikaisin lauantai-aamuna Mikkeliin, jonne saavuttiin hyvissä ajoin yhdeksän aikaan. Matkalla ohjeistimme Mikkoa kilpapelin käytännöistä ja pussitusten pistemääristä. Jälkimmäisen osalta keskityimme muistisääntöön, että karoliina punin ja vitin nakeilla tuottaa 14 pistettä. Kisat aloitettiin Kapteenien kokouksella, jossa päätettiin noudatettavan Sbil:n sääntöjä (esim. tunnin peliaika ja 5 rankkaria). Lisäksi selvisi, että Imatran klubi järjestää kisat huhtikuussa 2018 ja mitä todennäköisemmin Warkaus vuonna Mikkelin kisojen siirtyminen toukokuulle aiheutti katoa osallistujissa, ja meidän lisäksi vain neljä joukkuetta osallistui (Mikkelin liikemiesseura, Warkauden kauppaseura kahdella joukkueella ja Imatran klubi). Vähäisen osallistujamäärän ansiosta pelit pystyttiin pelaamaan yhdessä paikassa, Liikemiesseuran kahdella pöydällä. Pelien keskittäminen loi intiimin ja osittain hornankattilamaisen ilmapiirin, jossa pelaajia kannustettiin huudoin ja suosionosoituksin. Tunnetuin osallistujista oli kotijoukkueen Matti Jarkko, 78-vuotias Kaisan Grand Old Man. Mikkelin Liikemiesseura, perustettu 1899, on iso seura jäsenmäärältään (633) ja aktiviteeteiltään (biljardi, golf, kaukalopallo, huvi- ym. tapahtumat). Seura omistaa torin kulmalla kiinteistösiiven, josta nykyisin osa on vuokrattuna ravintolatoiminnalle (ravintolat Päämaja ja Pruuvi). Klubin käytössä on pelisali kahdella kaisapöydällä ja vastikään eurolla remontoidut prameat saunatilat. Jouni Silonsaari, seuran (ja YT-klubien) biljardivastaava ja kilpailun johtaja, kertoi että aktiivisia on kuitenkin sangen pieni joukko. Pelit alkamassa Mikkelin Liikemieseuran tiloissa
2 Ensimmäisenä veralle asettui ensikertalainen Mikko, joka sai vastaansa Imatran klubin Toni Taitokarin, jonka tasoa kuvaa mm. 10. sija YT-klubien SM-kisoissa. Mikko aloitti pelin ennakkoluulottomasti kokenutta peluria vastaan ja siirtyi kaisan pussituksella johtoon 6-0. Katsomossa Ari ja Tommi vaihtoivat katseita - eipä Mikko jäänyt nollille. Mikko jatkoi tyypillisiä tarkkoja yläpallolyöntejä suorittaen pitkiä kaisan pussituksia ja hetkessä peli oli Mikolle Se sai klubiveljet kannustamaan Mikkoa raivokkaasti. Tommi ja Matti Jarkko jännittämässä klubin ensimmäistä voittoa Mikko vei peliä ja oli parhaimmillaan johdossa Mutta pian Tommi ja Ari saivat syyn vaihtaa harmistuneita katseita Mikon sortuessa kahdesti alkeelliseen taktiseen virheeseen. Taitokari käytti tilanteen hyväkseen ja rankaisi virheistä yhteensä 26 pisteellä siirtyen johtoon. Mikko alkoi pelata varovaisemmin ja keskittyi valkoisen siirtoon/pussitukseen. Vastustaja alkoi hermostua kiven pyörittelyyn ja yritti sangen epätoivoisia ratkaisuja, mutta huonolla menestyksellä. Mikko jatkoi valkoiseen keskittymistä, välillä jopa muiden paikkojen kustannuksella. Toisaalta Mikko pussitti valkoista hyvällä prosentilla, mikä hermostutti vastustajaa entisestään. Hän alkoi joka kerta Mikon lyöntivuorolla osoittaa, että täällä se minun valkoinen palloni. Mikko jatkoi valkoisen siirtoa ja pussitusta. Kaikkiaan Mikko pussitti valkoisen (ilman nakkeja) 13 kertaa. Lopullisena ratkaisuna Mikko pussitti kuitenkin kaisan kahdesti. Ja niin Mikko voitti ensimmäisen turnauksensa ensimmäisen pelin. Voiton arvoa korostaa se, että Mikon kokemukset 10-jalkaiselta pöydältä rajoittuivat kahteen peliin. Klubin lähihistorian (2000-luvun) ensimmäinen voittaja totesi pelin jälkeen "eihän tämä niin vaikea peli olekaan, mutta nyt tarvitsen juotavaa". Häviö kirvoitti vastustajalta illan mittaan monia kommentteja tyyliin miten voi hävitä pelaajalle, jonka kaikki otteet paljastivat hänen olevan täysi rookie.
3 Valkoisen sijaan kaisaa ja voitto Tommi ja Ari eivät ehtineet juhlistaa tilaisuutta, sillä molemmilla alkoi peli. Tommilla vastassa Warkauden nuori lupaus Mikko Siitari ja Arilla Mikkelin kokenut Mikko Silonsaari. Tommi aloitti pelin vahvuuksillaan, voimallisia pitkiä pussituksia, ja siirtyi pian johtoon. Mutta tyypilliseen tapaansa Tommi jätti etsikkoaikansa käyttämättä ja pelin hyytyessä vastustaja alkoi kerryttää pisteitä. Tunnin täyttyessä aloitettiin rankkarit tilanteessa Kumpikaan pelaaja ei onnistunut pussituksessa, ja niin Tommille kirjattiin katkera tappio. Tommi treenaamassa aloituskaisaa rankkareissa
4 Arikin aloitti pelinsä tyypillisesti: oma kulmassa, kaisa pisteellä, vastustajan kivi kaisan linjalla, ja eikun ohuella kaisaa keskeen ja ohi kaisasta. Peli jatkui samaan tyyliin, ja kymmenessä minuutissa peli Silonsaarelle Tässä vaiheessa vastustajan peli sekosi, ei välttämättä kuitenkaan Arin pelin takia. Joka tapauksessa kesti vielä 20 minuuttia ennen kuin Silonsaari sai lopetettua pelin lukemin Pelin jälkeen Ari selitti, että hyvähän se on vastustajan pelata kun tuntee kotisalin pöydät, ja osaa vielä pussittaa. Pelejä virvokkeita nauttien seurannut Mikko kommentoi, etteikö tänne tultu pelaamaan ja edustamaan klubia. Kommentti sai Tommin ja Arin sisuuntumaan ja panostamaan seuraavaan peliin. Tommilla oli vastassa Warkauden Harri Riikonen, joka tuoreena 60-vuotiaiden suomenmestarina pussitti kolmessa minuutissa tilanteeksi Tommi ei kuitenkaan antanut periksi, vaan vastustajalta meni vielä 10 minuuttia partin tekemiseen numeroin Klubin ykköspyssy Tommi oli ulkona. Samaan aikaan toisella pöydällä Ari pelasi Tommin niukasti voittanutta Warkauden Mikko Siitaria vastaan. Ari aloitti jälleen tyypillisesti tehden taktisesti epäkypsiä yrityksiä, jotka vastustaja käytti hyväkseen ja siirtyi johtoon. Opettajan kokemuksellaan Ari kykeni reflektoimaan peliään ja korjaamaan virheitään. Vastustaja onnistui kuitenkin viemään peliä ja noin 55 minuutin jälkeen peli oli Tässä tilanteessa Ari tykitti 25 pisteen sarjan (kaisa yli keskeen kiven nakeilla, kaisa keskeen ja kivi kulmaan). Suoritus kirvoitti runsaslukuiselta ja asiantuntevalta yleisöltä aplodit ja kommentin mahdoton pelaaja, jo kolmas kaisa yli keskeen. Tähän Ari totesi lakonisesti viidesti olen jo yrittänyt. Tilanteesta hermostuneena vastustaja jätti keskikaisan 82 asteen leikkuulla ja Ari ei erehtynyt. Klubin toinen voitto oli tosiasia. Ari ei kiveä pussitellut Mikko pelasi seuraavan ottelun Arin ensimmäistä vastustajaa Silonsaarta vastaan. Mikko aloitti pussittamalla yläpallolla ja siirtyi johtoon. Tämän jälkeen vuorossa oli kylmää kyytiä. Pelimies Silonsaari osoitti taitonsa ja päätti pelin numeroin Mikon kommentti pelin jälkeen pirun taitava pelaaja, sama kuin pelaisi Uimosta vastaan, ei mitään mahdollisuuksia.
5 Arin seuraavana vastustajana oli Tommin piessyt Harri Riikonen. Harri oli seurannut Arin edellistä peliä ja tiedosti hänen yli keskeen lyöntinsä. Pelin alussa Ari löi hankalan kaisan päädystä yli keskeen, mikä saattanee olla syynä siihen, että vastustajan peli sekosi. Peli eteni sangen tasaväkisenä, mutta lopussa Harri sai etumatkaa siten, että rankkareille lähdettiin tilanteesta Teikkauksen voittanut vastustaja lopetti pelin lyhyeen: kaisa ensin kulmaan ja sitten keskeen. Vastustajan hermostuneisuudesta kertoo se, että kesken pelin hän kävi istumassa klubiveljien vieressä ja kertoi pelkäävänsä yli keskeen paikkoja. Lisäksi hän kävi huuhtelemassa (jännityksestä hikoilleita) kasvojaan pelin aikana. Mikon kolmannen pelin vastustaja oli Warkauden Juha Kantanen (pelimiehen kyvyistä kertoo se, että ikämiesten SM-kisoissa pisti Tunturin tiukoille 5 pisteellään). Pelistä jäi mieleen lopputulos, Kansasen voitto lukemin Loppuottelussa olivat vastakkain Jouni Silonsaari ja Juha Kantanen (WKS I), ja voittajaksi selviytyi Silonsaari. Joukkuevoiton vei Warkauden ykkösjoukkue. Kisojen yhteydessä keskusteltiin Warkauden edustajien kanssa, ja todettiin yhteinen intressi vuorovaikutuksen lisäämiseen, mitä voitaneen edistää puheenjohtajien yhteydenpidolla. Kaiken kaikkiaan, Joensuun klubin kannalta osallistuminen kisoihin oli tuloksellinen, saavutettiin voittoja (ja melkein pronssia) eli aihioiden määrä on vain lisääntynyt. Erityisesti nuoriso-osaston edustajan Mikon (Matveinen) esitykset ovat lupaavia voitto ja kohtuulliset tappiot loppuottelijoille. Koska Klubi tuskin järjestää torilla tavataan -tapahtumaa, Mikon ja joukkueen saavutusta juhlistettiin paikallisessa Wine Bar ssa pullollisella kuohujuomaa teemalla Kivenpyörittäjien klubi. Raportin kirjasi Ari Stenroos
BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT
BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Kaisaa pelataan viidellä pallolla, joista kaksi on valkoista (lyöntipallot), kaksi punaista ja yksi keltainen (kaisa). Peli pelataan 60 pisteeseen. Molemmat pelaajat
BILJARDI: Five Ball Pyramid (Karolinskaja/Luikka-Kaisa)
BILJARDI: Five Ball Pyramid (Karolinskaja/Luikka-Kaisa) 1. YLEISTÄ 5 Ball Pyramidia pelataan viidellä pallolla, joista kaksi on valkoista (lyöntipallot), kaksi punaista ja yksi keltainen (kaisa). Peli
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla
... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12
BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.
P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto
1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.
KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja
3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)
Sivu 1 (5) 3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) 1 Kenttä Ottelu pelataan puolikkaalla koripallokentällä yhteen (1) koriin. Kenttään kuuluu normaali 3 sekunnin alue, ml. vapaaheittoviiva (5,80 m),
Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.
Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue
C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.
28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä
HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA
HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).
III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja
6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan
Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,
Hallisarjan uudistaminen
Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien
TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,
TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016
TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:
Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa
Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -
D1-05 A&AA Kevätturnaus
D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen
A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN
A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Wäinöt 7 5 2 0 48-17 12 HC/FC 7 5 1 1 50-20 11 Mätärit 7 5 1 1 41-25 11 Hölistit 7 4 0 3 41-54 8 Jumi 7 3 0 4
VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ
VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon
Reikäpelimestaruuskilpailut
Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
14-1 (Straight) 14-1 Straight Pool säännöt
14-1 (Straight) 14-1 Straight Pool säännöt 14.1 Straight poolia pelataan 15 kohdepallolla ja lyöntipallolla. Jokaisesta pussitetusta pallosta, joka on pussitettu laillisella maalatulla lyönnillä, saa yhden
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,
Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.
1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf
Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon
PELAAMISEN PERIAATTEET
PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme
OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
D-tytöt Särkänniemi Cupissa
D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat
Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen
7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n
Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa.
(Nämä säännöt ovat lyhennelmä virallisesta sääntökirjasta). Yleiset säännöt 1.1 PÖYTÄ Ennen pelin aloittamista pöytä merkitään seuraavasti: 1. Yläpiste 4. Alapiste 2. Ylälinja 5. Pakan paikka (3. Keskipiste)
POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI
1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,
Sarjakutsu Uppopallo
Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen
Backgammonmatkailua Georgiassa
Backgammonmatkailua Georgiassa Yksi tärkeimmistä syistä viime aikojen backgammonbuumiin ja pelin arvostuksen nousuun on Georgia ja ennen kaikkea Nino Tevzadzen vetämä Georgian Backgammon Club. Nino Tevzadze
Marja-Vantaa -turnaus
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
8-pallo säännöt. 3.1 Aloituslyönnin määrääminen
8-pallo 8-pallo säännöt Kasipalloa pelataan 15 numeroidulla kohdepallolla sekä lyöntipallolla. Lyöjän 7 pallon ryhmä (pallot 1-7 ja 9-15) eli väri pitää olla kaikki pussitettuina jotta hän voi pussittamalla
Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open
Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna
Peltolan uutiset 3/2011
Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras
ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015
1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola
Juomaksi käy mikä tahansa alkoholijuoma, jossa on tilavuudeltaan 4-7% alkoholia.
Beer pong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. Pelit pelataan joukkueissa. Kussakin joukkueessa on aina kaksi pelaajaa ja kussakin pelissä aina kaksi joukkuetta. Turnauspelien
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)
Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.
1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin
RANTALENTIS- SA A NNÖ T
RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN
P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI
EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Sisältö Kesäysit Aikataulu... 3 Kapteenin vastuu ja tehtävät... 3 Facebook... 3 Pelipaikka... 3 Sarjaan ilmoittautuminen...
7 Sisältö Kesäysit 2017... 3 Aikataulu... 3 Kapteenin vastuu ja tehtävät... 3 Facebook... 3 Pelipaikka... 3 Sarjaan ilmoittautuminen... 3 Ilmoittautumistiedot... 4 Osallistumismaksut... 4 Runkosarja...
STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma
STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
Sisältö Kesäysit Aikataulu... 3 Kapteenin vastuu ja tehtävät... 3 Facebook... 3 Pelipaikka... 3 Sarjaan ilmoittautuminen...
7 Sisältö Kesäysit 2017... 3 Aikataulu... 3 Kapteenin vastuu ja tehtävät... 3 Facebook... 3 Pelipaikka... 3 Sarjaan ilmoittautuminen... 3 Ilmoittautumistiedot... 4 Osallistumismaksut... 4 Runkosarja...
Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry
Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto
Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303
ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:
Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I
Johdanto Peimari United on jalkapallon erikoisseura, jonka tavoitteena tarjota hyvä jalkapalloharrastus, junioreille ja aina aikuispelaajille asti. Peimari Unitedin toiminnassa korostuu kaikessa tekemisessä
OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS
26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen
Kesämäki 06 Kevätturnaus
Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.
Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!
Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien
CHAMPIONS CUP
CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
VASTUSTAJA-ANALYYSIT VAMMAISPÖYTÄ- TENNIKSESSÄ JA PYÖRÄTUOLIRUGBYSSÄ
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VASTUSTAJA-ANALYYSIT VAMMAISPÖYTÄ- TENNIKSESSÄ JA PYÖRÄTUOLIRUGBYSSÄ Mikko Häyrinen Joukkueurheilun kehittäjä, KIHU Tommi Ojanen Päävalmentaja, pyörätuolirugbymaajoukkue
TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP
TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...
Mitä harjoitteella halutaan saavuttaa (aim), eli päämäärä (tarkoitusperä):
1 Stressipeli Kasvattaa kilpapelaajan itsetuntoa ja sopivasti röyhkeyttä. Hävinneen pelaajan on nopeasti kartoitettava katseellaan tilanne, jotta pääsisi haastamaan pelaajan jonka uskoo voittavansa. Eli
Sarjakutsu Uppopallo
Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Säännöt & Asetukset. Säännöt & Asetukset. Versio 1.00 /
Säännöt & Asetukset 1. Yleiset säännöt 1.1: Joukkueen koko: 6 pelaajaa. 1.2: Yksi pelaaja voi olla vain yhdessä joukkueessa turnauksen aikana. 1.3: Turnauksessa käytetään turnausjärjestäjän tarjoamia äänikanavia
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin
PALLO JALASSA VAI HUKASSA?
Wanuvan toimintapäivä aloitettiin Vauhtikellarissa, erilaisilla leikkimielisillä kilpailuilla. Vetäjänä ja tuomarina kisoissa toimi Eetu Putkinen, joka työskentelee Vauhtikellarissa ja Energy Fitness Clubilla.
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin
Petankki kalenteri 2016
PETANKKIPOSTI 1/2016 18.3.2016 TUL Saimaan piiri ry Sisältö Kalenteri Ukonlinna- duppeli kutsu Simpele trippeli kutsu Simpele duppeli Piirisarjan säännöt Linkkejä https://www.youtube.com/watch?v=bgwmzmhxjqq&feature=youtu.be
15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali
JA PYSÄHTYMINEN 1 8m - 4 1 3 2 15m - 20m 2 3 1 4 8m - TAITO 1A (10 ): kuljettaminen Lyhyt/pitkä kuljetus vastakkaiselle linjalle ja pysähtymineen viivalle/merkkikiekolle Kerrataan sama toiseen suuntaan
KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA
KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.
MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015
MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt
Sedan 2005 toi menestystä
Sedan 2005 toi menestystä Sedan on tullut meille tutuksi, sillä ensimmäistä kertaa kävimme kuuden juniorin kanssa siellä vuonna 2001. Tuolloin kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa ja saimme kokea
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT
INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta
Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017
Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu
M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT
M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:
Pienpelit. Peruspienpeli
Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa
Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa
Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming
INDOOR-SARJAT
INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja
KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -
KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993
A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN
A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Hepojoen Dynamo HC Veto FB Butik Leaf Skeden Enkelit VL-Team HC/FC Laustori Mätärit Ti 3.6.2014 18.30 HC Veto
Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!
Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on
Trafficars - Ruuhkaara
760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja