Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2014
|
|
- Helmi Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖYTÄKIRJA POSELY/12/07.04/ Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2014 Aika: klo Paikka: Maakuntasali, Sepänkatu 2, KUOPIO Läsnä: Osallistujat liitteessä Kokouksen avaus Tuulikki Miettinen avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi kokoukseen. Ryhmän puheenjohtajana toimi Tuulikki Miettinen Jari Mutasen ollessa estyneenä osallistumasta kokoukseen. Sihteerinä toimi Vuokko Mähönen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Martti Veteli ja Jari Hyvärinen. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Läsnäolijat todettiin kiertävällä listalla. 3. Edellisen kokouksen pöytäkirja Käytiin pääpiirteittäin läpi edellisen kokouksen perusteella laadittu muistio. 4. Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Hydrobiologi Veli-Matti Vallinkoski kertoi ajankohtaisista seuraavaan suunnittelukauteen liittyvistä asioista. Yleisesti voitiin todeta että tuleva kevät on kiireinen ja suunnittelutyötä tehdään tiiviisti paikallisessa ELYssä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Toteutuneet toimenpiteet tällä hetkellä: Vesien ekologinen ja kemiallinen tila arvioitu yhteensä 501 järven ja joen osalta. VPD suojelurekisteriin (20 kpl)on otettu uusia NATURA kohteita (8 kpl) Sektorikohtaiset tiimit VHS suunnittelutyön tueksi perustettu Vesistön kuormitusmallien käyttö aloitettu ja jatkuu edelleen Kuormituksen vähentämistarpeet arvioitu vesistöreiteittäin Toimenpiteiden alustava haarukointi aloitettu POHJOIS-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS / Ympäristö ja luonnonvarat Kutsunumero Kallanranta Kuopio
2 2/4 Tulevat toimenpiteet tämän kevään aikana: Keskeisten tilaa heikentävien tekijöiden tunnistaminen Kuormitustietojen (kokonaiskuormitus) arvioiminen mallinnuksen avulla Toimenpiteiden kohdentaminen vesistöalueille/vesistö reiteille (ryhmät) Analysoidaan toteutuneiden toimenpiteiden määrää ja vaikutusta vesistöjen tilaan ja sen kehittymiseen (YTR) Sisäisen kuormituksen tunnistaminen ja arviointi Analysoidaan 1. suunnittelukauden tavoitteiden toteutuminen. Toimenpiteiden toteutuksen esteet ja hidasteet arvioidaan ja käsitellään sektorikohtaisissa työpajoissa. Edellisen kauden toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia tehdään yleisellä tasolla. Tavoitteet ja aikataulut suunnittelutyölle: Toimenpiteiden tarkistaminen sekä uusien määrittäminen mennessä. Toimenpideohjelman sisältöä kirjoitetaan ELYssä ja tarkennetaan kuulemisen jälkeen (kuuleminen 10/2014-3/2015) Sektorikohtaiset tiimit kokoontuvat tarpeiden mukaan Keskustelu: MTK: Sisäisen ravinnekuormituksen merkitys vesistöjen tilan kannalta on nyt otettu tarkasteluun paremmin kuin edellisellä suunnittelukaudella. Tämä on hyvä asia. Luonnonystävät: VHS Natura-alueiden lisäkohteet ovat tarpeellisia ja perusteltuja. Onko vielä muitakin kohteita, joita voisi ottaa mukaan suojelualuerekisteriin ja mikä vaikutus valinnalla on vesistön ekologiseen tilaan? Toimenpiteiden toteutusvaihtoehdoissa on oltava seuraavalla suunnittelukaudella useampi vaihtoehto. Pohjois - Savon ELYssä on tarkoitus paneutua vaihtoehtoon H2, joka ottaa huomioon mahdolliset taloudelliset, tekniset, hallinnolliset ja poliittiset rajoitteet toimenpiteiden mitoituksessa. 5. Sektorityöpajojen kokouskuulumiset ja toimenpidesuunnittelun vaihe Toimenpidesuunnittelun tueksi on kutsuttu koolle sektorikohtaiset työpajat, jotka käsittelevät toimenpiteitä ja niiden määriä. Yleisesti toimenpidesuunnittelussa hyödynnetään sektorikohtaisia ohjeita jotka löytyvät verkosta Maatalous: Maataloustiimi on kokoontunut kerran. Ryhmässä oli keskusteltu edellisen kauden toimenpiteistä ja kartoitettu uusia tulevia uusia toimenpidemuotoja. Toimenpiteiden määrän arviointi puhutti ryhmää ja sitä on syytä tarkentaa seuraavissa palavereissa laajemmin.
3 3/4 Vuokko Mähönen kertoi uudesta maaseutuohjelmasta ja sen tuomasta ympäristökorvaustukien uudistuksesta. Maksettavien ympäristökorvaustukien kohdentaminen uudella ohjelmakaudella ei ole suotuisaa Pohjois-Savon osalta vaan painottuu rannikko- ja eteläiseen Suomeen. Metsätalous ja turvetuotanto: Ryhmä on kokoontunut kerran ja keskustellut toimenpiteiden määrittämisestä. Valtakunnalliset suunnitteluohjeet ovat puutteelliset ja kerättävä tieto sirpaleista. Vesistökunnostus: Vesistöjen kunnostustarpeita ja mahdollisuuksia on selvitetty ELY-keskuksen sisäisissä palavereissa ja toimenpide-esitykset on lähetetty ryhmälle kommentoitavaksi. Ryhmä kokoontuu tarvittaessa. Yhdyskunnat ja haja-asutus: Yhdyskuntien ja haja-asutuksen toimenpiteistä on tehty kysely kunnille. Ryhmä kokoontuu tarkastelemaan tuloksia ja hiomaan niiden pohjalta toimepideohjelmaa. Teollisuus ja energiatuotanto Ryhmä ei ole kokoontunut vielä. Pohjavedet: Ryhmä ei ole kokoontunut vielä. 6. Vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien laadinnassa käytettävät mallit Antti Kanninen esitteli vesienhoidon suunnittelussa käytettäviä malleja. Vesienhoidon suunnittelun tueksi on käytössä useita mallinnustyökaluja (VEMALA, VIHMA, LLR, kuormituskaavio ja KUTOVA). VEMALA on vesistömallin yhteydessä toimiva kuormituslaskentatyökalu. VIHMA on maatalouden kuormituksen tarkennettu laskentatyökalu. LLR -mallilla voidaan arvioida järvien tilan parantamiseksi tarvittavien kuormitusvähennysten suuruutta. Kuormituskaavioilla voidaan mallintaa kuormitusvähennyksen vaikutuksia alapuolisiin vesistöihin. KUTOVA -mallinnusta käytetään toimenpiteiden yleissuunnittelun ja kustannustehokkuuden arvioimisen tueksi. Keskustelu: Ryhmä keskusteli mallien käytöstä ja tulosten käytettävyydestä. Todettiin, että uudet työkalut parantavat kuormituksen arviointia ja ovat siten vastaus edellisellä kaudella esitettyyn kritiikkiin kuormitusarvioiden luotettavuudesta. Toimenpiteiden rajaaminen työkaluilla vaikuttaa selkeältä mutta toimenpiteiden vaikuttavuuteen vaikuttaa muutkin seikat kuin kustannus. Maatalouden kuormituksen osalta esim. maaperän maalaji on erittäin merkittävä eikä mallinnus sitä huomioi sillä tarkkuudella mitä olisi tarpeen.
4 4/4 7. Muut asiat Käsiteltävänä ei ollut muita asioita. 8. Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraava kokous pidetään maastokokouksena ja siihen varataan koko päivä. Tilaisuudesta tiedotetaan lisää kun ohjelma ja paikka ovat tarkentuneet. 9. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15:30 Puheenjohtaja Tuulikki Miettinen Sihteeri Vuokko Mähönen Olemme lukeneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi. Kuopiossa Martti Veteli Jari Hyvärinen
5 Pohjois-Savon vesienhoidon suunnittelun yhteistyöryhmän kokous 1/2014 läsnä () Helvi Heinonen-Tanski, Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry Laatikainen Tarja, Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry Hiltunen Juha, Metsäkeskus Pohjois-Savo Laitinen Jarmo, Metsäkeskus Pohjois-Savo Hujala Jukka, Metsänomistajien Liitto Järvi-Suomi ry Kainulainen Pentti, Metsänomistajien Liitto Järvi-Suomi ry Huttunen Arvi, Kiuruveden metsänhoitoyhdistys Ruotsalainen Ari, Kiuruveden metsänhoitoyhdistys Hyvärinen Jari, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Eskelinen Anu, Geologian tutkimuskeskus (GTK) Kammonen Arto, Metsähallitus Bjökqvist Niklas, Metsähallitus Kankkunen Paavo, Etelä-Kallaveden kalastusalue Mononen Jarmo, Pohjois-Savon kalatalouskeskus ry Kokkarinen Eero, Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri ry Keurulainen Aarne, Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri ry Koski-Vähälä Jukka, Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry Krooks Karita, Keski-Savon ympäristötoimi Turunen Timo, Leppävirran kunta Korhonen Jouko, Kaavi kunta (Juha Pelkonen, Maaningan kunta) Laamanen Kirsi, Kuopion Vesi Liikelaitos Stjerna Marja, Kuopion Vesi Liikelaitos Laitila Seppo, Pohjois-Savon liitto Qvick Paula, Pohjois-Savon liitto Lappalainen Riitta, Suonenjoen kunta Walta Maarit, Pielavesi, Vesanto ja Keitele ympäristötoimi Launonen Eeva-Liisa, Itä-Suomen aluehallintovirasto (ISAVI), peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Ahonen Ulla, Itä-Suomen aluehallintovirasto (ISAVI), peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Miettinen Ilkka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
6 Pohjois-Savon vesienhoidon suunnittelun yhteistyöryhmän kokous 1/2014 Zacheus Outi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Olander Ulla-Maija, StoraEnso Oyj Kari Koistinen, Powerflute Savon Sellu Rossi Anu, ProAgria Pohjois-Savo Valta Antti, ProAgria Pohjois-Savo Pulkkinen Eero, Iisalmen kaupunki Koukkari Erkki, Vieremän kunta Pulkkinen Eila, kaupunkiympäristön palvelualue Rissanen Päivi, kaupunkiympäristön palvelualueen kt -suunnittelu Pyykkönen Ari, Pohjois-Savon, kalatalouskeskus ry Keinonen Tuula, Pohjois-Savon, kalatalouskeskus ry Räisänen Juhani, Iisalmen kaupunki Mykkänen Eero, Lapinlahden kunta Ruokojärvi Arja, RAE -hanke Räsänen Juha, Savon Voima Oyj Mäkeläinen Pentti, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy Saarelainen Arja, Siilinjärven kunta Kainulainen Ari, Siilinjärven kunta Savolainen Juhani, MTK Pohjois-Savo Kauhanen Jari, MTK Pohjois-Savo Savolainen Tuure, Rautalammin kunta Soininen Juha, Vesannon kunta Tenhunen Pekka, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry Ihantola Risto, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry Torpström Heikki, Vapo Oy Energia Huotari Noora, Vapo Oy Energia Tuominen Tuukka, Kaavin ja Juankosken kunta Saario Harri, Kaavin ja Juankosken kunta Valta Helena, Ylä-Savon Vesi Oy Pyyny Sari, Ylä-Savon Vesi Oy Veteli Martti, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä. Tukiainen Helena, Lapinlahden kunta
7 Pohjois-Savon vesienhoidon suunnittelun yhteistyöryhmän kokous 1/2014 Virkajärvi Perttu, MTT Maaninka Räty Mari, MTT Maaninka Uusimäki Toni, Yara Suomi Oy Leena Huttunen, Yara Suomi Oy Takkunen Timo, Pohjois-Savon ELY keskus, E-vastuualue Lehtonen Irja, Pohjois-Savon ELY keskus, E-vastuualue Vallinkoski Veli-Matti, Pohjois-Savon ELY keskus, Y-vastuualue Miettinen Tuulikki, Pohjois-Savon ELY keskus, Y-vastuualue Muut osallistujat: Mikko Rummukainen, Pohjois-Savon Liitto Kati Määttä, Pielavesi, Vesanto ja Keitele ympäristötoimi Antti Kanninen, POSELY Jukka-Pekka Järvinen, POSELY Ossi Tukiainen, POSELY Ilpo Käkelä, POSELY
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2015
PÖYTÄKIRJA POSELY/12/07.04/2010 10.9.2015 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2015 Aika: 26.8.2015 klo 13.00 14.30 Paikka: Joenvarren Seurahuone, Rapakkojoki, Kiuruvesi Läsnä: Osallistujat
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2010
PÖYTÄKIRJA POSELY/8/07.03/2010 27.5.2010 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2010 Aika: 17.5.2010 klo 13.00 15:30 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Kuopio Läsnä: Osallistujat liitteessä
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2010
PÖYTÄKIRJA POSELY/8/07.03/2010 16.12.2010 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2010 Aika: Tiistai 9.11.2010 klo 13.00 15:30 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Kuopio Läsnä: Osallistujat
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2012
PÖYTÄKIRJA POSELY/5/07.04/2012 5.12.2012 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2012 Aika: 23.11.2012 klo 13.00 15:35 Paikka: Technopolis, kokoustila Auditorio, Kuopio Läsnä: Osallistujat
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2013
PÖYTÄKIRJA POSELY/12/07.04/2010 8.1.2014 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2013 Aika: 12.11.2013 klo 10.00 12:30 Paikka: Lapinlahden kunnantalo Läsnä: Osallistujat liitteessä 1. 1. Kokouksen
Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2012
PÖYTÄKIRJA POSELY/5/07.04/2012 30.3.2012 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2012 Aika: 20.3.2012 klo 13.00 15:30 Paikka: Technopolis, kokoustila Giga, Kuopio Läsnä: Osallistujat liitteessä
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2011
PÖYTÄKIRJA POSELY/ 5 /07.03/2010 07.10.2011 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2011 Aika: 20.9.2011 klo 13.00 15:00 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Kuopio Läsnä: Osallistujat
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014
PÖYTÄKIRJA POSELY/12/07.04/2010 27.11.2014 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 2/2014 Aika: 24.9.2014 klo 10.00 12.00 Paikka: Yara Suomi, Siilinjärven tehtaat Läsnä: Osallistujat liitteessä
Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2013
PÖYTÄKIRJA POSELY/12/07.04/2010 22.5.2013 Pohjois-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 1/2013 Aika: 7.5.2013 klo 10.00 15:35 Paikka: MTT Tutkimusasema Maaninka, Halola Läsnä: Osallistujat liitteessä
ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset
KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara
KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen
Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.
1 Jakelussa mainituille 15.1.2015 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 13.1.2015 klo 13.00 16.00 Paikka: Videoneuvottelu
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Hirrensyöksy ranking 2016
Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi
Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain
Läsnä: Jari Mutanen, pj. Pohjois-Savon ELY-keskus. Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus
1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2013 Aika: Keskiviikko 16.10.2013
Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.
1 Jakelussa mainituille 6.4.2016 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 5.4.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Videoneuvottelu
Hirvenjuoksu/hirvikävely
Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu
Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010
Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 26.10.2017 Aika 26.10.2017, 13:00-13:40 Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130 Osallistujat Nimi Tehtävä
Liitosaapas Naiset. Miehet
Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu
Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 2/2013 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS
KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 2/2013 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 11.55 Paikka: Vanha Ortopedia, Becker -kabinetti Vaasankatu 2, Jyväskylä
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet
Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus
Hj-katsastus, Pohjois-Savo
Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen
Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,
Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012
Bussiin nousulista ==============
1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro
Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 5/2018 1 (5) Aika ma 18.6.2018 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä. Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A
Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 5. kokous Aika 26.1.2017 klo 13:00-15:50 Paikka Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Tarja Miettinen (vpj) Terttu Ruotsalainen
Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen
1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2011 Aika: Maanantai 10.10.2011
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 6.2.2017 kello 13:00-16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017
SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN
Metsähallituksen. luonnonvarasuunnittelu Lapissa *) Lappi, pois lukien saamelaisten kotiseutualue Kuva Timo Tahvonen
Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Lapissa 2018-2019 *) Lappi, pois lukien saamelaisten kotiseutualue Kuva Timo Tahvonen Luonnonvarasuunnittelu on pitkän aikavälin strategista suunnittelua Valtion
Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 1/2017 1 (6) Aika ma 20.2.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.
1 Jakelussa mainituille 27.1.2017 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 27.1.2017 klo 9.00 12.00 Paikka: Videoneuvottelu
Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5
PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557
M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.
M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä
Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1 27.10.2014 Aika 27.10.2014, 10:00-15:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182
Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna
Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen
Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA kello 12:00-16:00 (11:00-12:00 omakustanteinen lounasmahdollisuus)
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 27.4.2017 kello 12:00-16:00 (11:00-12:00 omakustanteinen lounasmahdollisuus) Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 n kokous Kokousaika kello 14:00 16.15 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus
Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)
Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0
ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00
SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1 06.11.2018 Aika 06.11.2018, 10:00-14:50 Paikka Kuopion kampus, Medistudia MS303 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-6 Rouvinen
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, Mäntyharju
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 5.4.2017 kello 13:00-16:00 (12:00-13:00 lounas) Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, 52700 Mäntyharju Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 06.02.2018 Aika 06.02.2018, 10:00-13:55 Paikka Kuopion kampus, Medistudia luentosali MS306, Yliopistonranta 1 A Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011
Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä
Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 1. kokous Pöytäkirja Aika 10.11.2016 klo 12:00 15:00 Paikka Pohjois-Savon liitto / maakuntasali Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Terttu Ruotsalainen Nina Holopainen Tuula
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia
Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
PIEKSÄMÄEN SEUDUN VESIENHOITO
PIEKSÄMÄEN SEUDUN VESIENHOITO KUTSU KOKOUKSEEN Pieksämäen seudun vesienhoidon toimintaryhmän (pintavedet ) kokous pidetään Pieksämäellä 11.12.2014 klo 15.00 16.30 Kokouspaikka Kanttila, osoite: Vilhulantie
Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48
Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen
Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012
Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019
21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.
Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja
Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista
Johtokunnan kokous 4.6.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 4.6.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, Puijonlaaksontie 2, Kuopio
Esityslista 3/ (6) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo 9.00
Esityslista 3/2017 1 (6) Aika ma 15.5.2017 klo 9.00 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu 1, Kuopio (ennen kokousta on tarjolla aamiaista) Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana
Joroisten vesienhoito
Joroisten vesienhoito VESIENHOIDON TOTEUTTAMINEN JOROISTEN ALUEELLA Joroisten toimintaryhmän kokous 4/2013, Joroisten kunnanvirasto 4.12.2013 alkaen klo 9.15 Vesienhoidon suunnittelu Lokakuun alussa julkistettu
Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017
Puijon piirikunnalliset Pohjois-Savon Nuorisocup 1.osakilpailu 2017 M8 V 1km 3 11.01.00 VAKANTTI 4 11.01.30 VAKANTTI 5 11.02.00 40370065Iivanainen Tomi Suonenjoen Vasama 6 11.02.30 40345427Komu Juha Iisalmen
Linkopallo 2018 Naiset
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41
Poissa: Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden toteaminen ja järjestäytyminen
1 Jakelussa mainituille Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2012 Aika: Tiistai 20.11.2012
Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio
Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika 16.1.2017 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus: a. Läsnä: Kati Kantanen, Anne Mikkonen, Heli Mattila, Arja Eeva, Mikko Korhonen, Kirsi Hynninen,
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 13.03.2018 Aika 13.03.2018, 10:00-14:20 Paikka Joensuun kampus, Metria M301 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen poissa Rouvinen
Saappaanheitto 2017 Naiset. Saappaanheitto 2017 Miehet
Saappaanheitto 2017 Naiset 1 Heidi Korkalainen Savon Saapas 40,04 25.5.2017 Pielavesi 2 Pirjo Saukkonen LepU 33,20 14.4.2017 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 29,00 14.4.2017 Kuopio 4 Jenna Korhonen HeTa13 26,49
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Kokouspaikka Pieksämäki, Naarajärven kanttila, Vilhulantie 5, kokoushuone 3
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.2.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Pieksämäki, Naarajärven kanttila, Vilhulantie 5, kokoushuone 3 Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 7/2017 1 Kokousaika kello 10:00 Kokouspaikka Asialista: Partalan kuninkaankartano, Juva Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen eteneminen Etelä-Savossa 4
Autonrengas Naiset 5 kg
Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet
Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 43,07 5.6.2017 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Saila Konttinen HeiYU 38,12 15.6.2017 Heinävesi 4 Milla Pesonen Ylämylly 31,33
Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit
Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio
Esityslista 2/2018 1 (5) Aika ma 19.2.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 25.4.2019 kello 12 13.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:
Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 11.04.2017 Aika 11.04.2017, 10:00-12:25 Paikka Joensuun kampus, Natura-rakennus N111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen poissa
Jakelussa mainituille
1 Jakelussa mainituille 16.6.2014 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA VHA1 ja VHA2 ohjausryhmät, kokous 2/2014 Aika: Keskiviikko
Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla
Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018 Luonnonvarasuunnittelu: Mitä ja miten Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin strategista kestävän
EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta
1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti