2/2015 TAMPEREEN METODISTISEURAKUNTA
|
|
- Juuso Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2/2015 TAMPEREEN METODISTISEURAKUNTA tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
2 SUURI GODAVARI JUNAMATKA Intiassa Chennaista Rajahmundriin kesti 14 tuntia. Juuri perille saapuessamme ylitimme suuren Godavari-joen. Joki oli todella suuri ja leveä, upea ilmestys. Luin paikallisesta lehdestä, että viikkoa myöhemmin paikalle odotettiin tulevaksi jopa kaksisataatuhatta ihmistä. Oli alkamassa suuri hindujen juhla. Hindulaiset papit lupasivat kaikille Godavari- joessa tapahtuman aikana kasteen ottaneille ihmisille synnit anteeksi jopa edellisestä elämästä. Heidän mukaan paikalla tuli olemaan myös kolmekymmentätuhatta jumalaa. Poliisilaitos oli varautunut lähettämään paikalle jopa kaksikymmentätuhatta poliisia järjestystä turvaamaan. Erilaiset pelot vaikuttavat ihmisten elämään Nellipudin kylässä, jonne sitten saavuimme. Olimme siellä avustamassa köyhiä leskiä ja perheitä, tapaamassa kummilapsia ja julistamassa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Jaoimme avustusta kummilapsille, ruokaa perheille ja köyhille leskille peitot ja riisiä. Tarjosimme heille ruoan, sen jälkeen kun olimme koonneet heidät yhteen ja laulaneet ja julistaneet evankeliumia. Eräs kummilapsi luki heil- 2 Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
3 le Psalmin 91, jossa sanotaan: Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan. Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Kerroin heille, ettei heidän tarvitse mennä Godavari-joelle tapahtumaan saadakseen syntinsä anteeksi, sillä yksin Jeesus Kristus voi antaa syntejä anteeksi. Kerroin heille, että Jeesus Kristus antaa rauhan ja turvan. Monet heistä olivat Jeesukseen uskovia ja monet tahtoivat ottaa Jeesuksen elämänsä Vapahtajaksi ja turvaksi. Kerroin lopuksi, että aina kun he yöllä vetävät peiton päälleen, he voivat muistaa että Jumala rakastaa heitä, suojelee ja antaa turvan. Jeesus Kristus on luvannut olla läsnä kaikkialla, jossa olemme koossa hänen nimessään. Hän on Intiassa ystäviemme keskellä ja hän on Tampereella seurakuntamme keskellä. Jeesus pelastaa, parantaa ja tekee hyvää kaikkialla. Olen kiitollinen miettiessäni seurakuntaamme ja kirkkoamme. Jo 120-vuoden ajan Herra on siunannut meitä ja me olemme saaneet olla siunaukseksi tälle kaupungille, sen asujaimistolle ja maailmalle. Näkymme on yksinkertaisesti olla siunaukseksi ihmisille! Näkymme on edelleen kasvaa, luoda yhteyttä ja vaikuttaa voimakkaasti ihmisten parhaaksi niin Tampereen seudulla kuin Intiassakin. Näemme kotikirkossamme viihtyisämmät ja avarammat kirkkotilat, näemme kasvavan ihmisjoukon osallistuvan erityylisiin tilaisuuksiin. Yhä useammat kodit avautuvat pienryhmille ja keskuudessamme kasvaa jatkuvasti Kristukseen sitoutuneita opetuslapsia. Näemme rukouksen, kiitoksen ja ylistyksen asenteen kasvavan seurakunnassamme. Näemme seurakuntalaisten eheytyvän ja huolehtivan toinen toisistaan rakkaudessa yhtenä suurena perheenä. Näemme seurakuntamme vaikuttavan voimakkaasti kaupunkimme ja sen asujaimiston parhaaksi Jumalan rakkauden motivoimina. Tahdon kutsua sinua rakas lehtemme lukija mukaan unelmaamme. Kutsun sinua myös seurakunnan 120-vuotisjuhlaan sunnuntaina 6.9. klo 13 ja klo 17. Ensimmäinen tilaisuus on seurakuntamme yhteistyötahoille ja kutsuvieraille, mutta on avoin myös ihan jokaiselle, joka vain mukaan mahtuu. Ensimmäiset rivit ovat varattu vieraillemme ja takimmaiset rivit sitten omalle väelle ja ihan kaikille. Mukaan odotetaan mm. seurakunnan vanhoja pastoreita ja kaupungin pormestaria. Klo 17 vuorossa on juhlajumalanpalvelus, joka on kaikille avoin. Ohjelmassa on kaikkea hyvää ja ehtoollinen. Kaiken päättävät yhteiset kakkukahvit, ethän jää pois. Kiitän Jumalaa ja rukoilen sinulle siunausta! Pastori Jan-Markus Jeromaa Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
4 ELO-SYYSKUUN 2015 OHJELMA Su 2.8. klo 17 Iltakirkko, Esko-Aleksei Jantunen. Turun venäjänkielisen työn pastori vierailee. Tulkkina Heli Haljantra. Musiikki ja ylistys Jouni J. Lähetyskahvit Intian Bethel- Mission lapsityölle. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Ma 3.8. klo 17 Naistenilta Israel-teemalla. Riitta Koskinen ja Vuokko Lahtinen. Kahvitarjoilu, elämän evästä ja rohkaisua Jumalan sanasta. Kaikki naiset tervetuloa! Pe 7.8. klo 13 Eläkeläistupa alkaa jälleen. Raamattupiiri, jossa kahvitellaan, keskustellaan, rukoillaan, luetaan sanaa ja lauletaan. Lisätiedot Simo p Kaikki eläkeläiset tervetuloa! Su 9.8 klo Hämeenpuiston puistofiesta. Olemme tapahtumassa jälleen mukana telttakatoksen kanssa kohtaamassa ihmisiä ja esittelemässä seurakuntaamme. Pisteelle suunnitteilla mm. kasvomaalausta, ihmisten kohtaamista, kutsujen antamista, mehu/kahvitarjoilua ja rukouspalvelua. Ilmoittautuminen palveluun tai lisätiedot Sini p ja Ulla p Su 9.8. klo 17 Iltakirkko, Sami Lind: Paratiisin perintö. Siunattu elämänkaari puhesarja alkaa. Musiikki Virpi Makkonen. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Pe klo 18 Toivon Liekki-ilta. Syyskauden avaus! Liisa Lehti. Musiikki Liekki All Stars. Alkukahvien jälkeen ylistystä, sanaa ja rukousta. Rukouspalvelu. Grill Party pihalla päätteeksi. Kaikki tervetuloa! Su klo 17 Iltakirkko, Mervi Vuorinen: Muista Luojaa nuoruudessasi. Musiikki Koponen & Polus. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Ma klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous Pe klo 13 Eläkeäistupa. Raamattupiiri, jossa keskustellaan, rukoillaan, luetaan sanaa ja lauletaan. Kahvitarjoilu. Pe klo 18 Cherbut, varhaisnuorten kerho n vuotiaille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p Su klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus Jeromaa: Täyteen aikuisuuteen. Musiikki Arto Ovaska & Team. Ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Pe klo 18 Uudistumisen Liekkiilta, Kalle Laamanen. Musiikki Samu Palmu. Alkukahvien jälkeen ylistystä, sanaa ja rukousta. Rukouspalvelu. La klo 13 Miestenpäivä Ylöjärven Takamaalla, isäntänä Kari Karjalainen. Alkuhiet, saunomista, grillausta, keskustelua ja rukousta. Kokoontuminen kirkolla klo Lisätiedot ja ilmoittautumiset Kari K. p Su klo 17 Iltakirkko, Elina Lind: Elämä on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto! Musiikki Erkko Lahnajärvi. Pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Ke 2.9. klo 11 Soppakirkko alkaa! Tarjolla soppaa ja hyvää sanomaa. Tervetuloa kaikki työttömät, eläkeläiset, lähialueiden asukkaat, seurakuntalaiset ja maahanmuuttajat. Lisätiedot ja palveluhalukkaiden ilm. Sini p Soppakirkko jatkuu joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Tervetuloa mukaan! Ke 2.9. klo 18 Ydinkurssi alkaa. 12-kerran kurssi kristinuskon perusteista keskiviikkoisin. Tule kasvamaan uskossa ja rakentumaan vahvalle perustalle useiden seurakunnan eri opettajien ohjaamina. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jan- Markus pastori p , metodistikirkko.fi. 4 Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
5 Pe 4.9. klo 13 Eläkeäistupa. Raamattupiiri, jossa keskustellaan, rukoillaan, luetaan sanaa ja lauletaan. Kahvitarjoilu. Pe 4.9. klo 18 Cherbut, varhaisnuorten kerho n vuotiaille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p Su 6.9. klo 13 Seurakunnan 120-vuotisjuhla. Johtaa Mervi Vuorinen. Mukana mm. pormestari Anna-Kaisa Ikonen, piirikunnanjohtaja Pasi Runonen, pastorit Timo Virtanen, Tapani Rajamaa ja Jan-Markus Jeromaa, sekä kutsuvieraita seurakunnan eri yhteistyötahoista. Musiikki Taneli Korpivaara ja Hans Kallio. Su 6.9. klo 17 Juhlajumalanpalvelus. Puhuu Pasi Runonen, johtaa Liisa Lehti. Musiikissa seurakunnan omat musiikkivoimat. Franz Lindström ja draamaryhmä. Ehtoollinen ja lähetyskahvit Intian köyhien leskien hyväksi. Kaikille tervetuloa juhlimaan seurakunnan 120-vuotista taivalta siunaukseksi ihmisille, sekä Tampereen kaupungille ja sen asujaimistolle! Pyhäkoulu lapsille. Aloitamme ylistyksellä jo klo Interpretation into English. Ma 7.9. klo 17 Naistenilta Pe klo 18 Pyhän Hengen Liekkiilta, Markku Koski. Musiikki Koponen & Polus. Alkukahvien jälkeen ylistystä, sanaa ja rukousta. Rukouspalvelu. Su klo 17 Iltakirkko Visioilta! Jan-Markus Jeromaa. Musiikki Hanna & Julia. Ehtoollinen. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Ma klo 17 Seurakuntaneuvoston kokous Ke klo 17 Musiikkityön palaveri. Tervetuloa kaikille musiikissa ja laulussa palveleville, myös uusille kiinnostuneille! Lisätiedot Mika Ylipää p Pe klo 13 Eläkeäistupa. Raamattupiiri, jossa keskustellaan, rukoillaan, luetaan sanaa ja lauletaan. Kahvitarjoilu. Pe klo 18 Cherbut, varhaisnuorten kerho n vuotiaille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p Su klo 16 Tarjoilupalvelun palaveri. Tervetuloa rinkiin mukaan kaikki uudet kiinnostuneet, sekä vanhat palvelijat. Lisätiedot Jan-Markus p Su klo 17 Iltakirkko Missioilta! Liisa Lehti. Musiikki Arto Ovaska & Team. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Pe klo 18 Jumalan rakkauden Liekki-ilta. Onni Haapala jr ja tiimi. Alkukahvien jälkeen ylistystä, sanaa ja rukousta. Rukouspalvelu. Su klo 17 Iltakirkko Arvoilta! Anni Bäckman. Kirkkokahvit. Interpretation into English. Aloitamme ylistyksellä jo klo Ti klo 18 Suomenkielen alkeiskurssi alkaa ja jatkuu tiistaisin asti. Myös suomenkielen keskusteluryhmä alkaa ja jatkuu tiistaisin aina klo Lisätiedot ja ilmoittautumiset p , s-posti anni. backman(ät)metodistikirkko.fi. Pe klo 13 Eläkeäistupa. Raamattupiiri, jossa keskustellaan, rukoillaan, luetaan sanaa ja lauletaan. Kahvitarjoilu. Pe klo 18 Cherbut, varhaisnuorten kerho n vuotiaille. Lisätiedot Mervi Vuorinen p Su klo 11 Lähetysjumalanpalvelus, Awuah Freeman. Metodistin merkit puhesarja alkaa! Metodisti rakastaa Jumalaa! Ehtoollinen, pyhäkoulu lapsille. Lähetyslounas Vepsän työn hyväksi. Su klo 17 Kansainvälinen Iltakirkko, Awuah Freeman. Metodisti rakastaa Jumalaa. Franz Lindström ja draamaryhmä. Tulkkausta suomeksi ja englanniksi. Kirkkokahvit. Aloitamme ylistyksellä jo klo Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
6 INTIA TARVITSEE KRISTUSTA! OLIN LÄHETYSMATKALLA Intiassa kuvaamassa Suomen metodistikirkon avustuskohteita: kristillistä koulua Chennain kaupungissa sekä kummilapsiamme, köyhien leskien auttamista ja muna-maitoprojektia Nellipudin kylässä. Lähdimme pastorimme Jan-Markus Jeromaan kanssa lentoasemalle. Siellä joukkoomme liityi myös Porin metodistiseurakunnasta Maija Liljeroos. Jan-Markus oli matkassa toista kertaa. Maijalla kertoja kertynyt jo kymmenkunta. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta, toivottavasti ei viimeinen. Lentoreittimme oli Helsinki-Rooma-Colombo-Chennai. Matka kesti noin vuorokauden. Perille päästyämme, passi- ja tullimuodollisuuksien jälkeen astuimme ilmastoidusta terminaalista ikään kuin kostean ja lämpimän seinämän lävitse ohueen hyytelöön. Äänimerkit löivät korville. Autot, mopot ja riksat spurttailivat toistensa ajatuksia lukien parkkialueelta totaaliseen kaaokseen! Ilman löyhkä, josta olin kuullut, oli odottamaani vaisumpi. Eikä kyseiset seikat juurikaan haitanneet minua, sillä kokoajan tarjoiltiin uutta hämmästeltävää. Tunnin taksimatkan jälkeen saavuimme Chennain Kolathurissa sijaitsevalle kristilliselle koululle. Emäntänämme toimi Vijaya Fredrick, joka oli saavuttuamme useamman sydänleikkauksen uuvuttama ja sänkypotilaana. Silti hän oli meidän voinnistamme huolissaan. Hän pyysi, edelleen, esirukousta toipumiseen, joka matkamme aikana etenikin hyvin. Hänen mainioina käsinä ja jalkoina toimivat intialaiset tehotytöt, tyttärensä Felvia Santhi ja Rani. He hoitivat myös tarpeellisen tulkkauksenkin. Seuraavana päivänä pääsin kuvaamaan opetustilannetta ja iloisia koululaisia yleensäkin. Kuului alakouluikäisten ja esikoululaisten railakas tervehdys Good morning Sir! Tyylipuhtaassa asennossa, käsi lipassa. Se hämmensi ja oikoi omaa kumaraani. Lapsilla oli kaikilla samanlaiset koulupuvut. Koulupäivät alkoivat 8.30 aamunavauksella, jossa luettiin Raamattua, rukoiltiin, laulettiin hengellisiä lauluja ja mm. Jos sun lysti on niin kätes yhteen lyö. Aamunavaus päättyi aina Intian kansallislauluun. Oppitunneilla luettiin rytmikkäästi ja kuuluvasti yhteen ääneen. Opettajat pitivät oppilaat kiitettävästi ruodussa. Oppilailla oli omat eväät mukanaan. Koulupäivä päättyi klo Matkamme junalla kohti Nellipudia 6 Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
7 kulki Rajahmundryn kautta ja kesti 14 tuntia. Kiskot johtivat meidät Chennain esikaupunkialueen slummien, maaeudun riisiviljelmien ja yön lävitse Rajahmundryn kaupunkiin Andhra Pradeshin osavaltioon Chennaista pohjoiseen, pois Tamil Nadun alueelta. Kaupungilta hankimme avustustarpeet Nellipudiin. Kaiken tarpeellisen kokoamisen kestäessä oli viisainta yöpyä paikallisessa hotellissa ennen aamuista matkaa määränpäähämme. Aamulla n. 50 km taittui sujuvasti autolla Nellipudiin. Valkoinen isohko kivitalo muurien ympäröimänä erottui harmaista palmulehtikattoisten majojen täyteisestä kylästä, jota halkoi hiekkaraitit, joita pitkin ihmiset hakivat läheiseltä lähteeltä juomavettänsä ja liikuskelivat kiireettömän oloisesti. Köyhille leskille tarjottavan riisin ja kasviskastikkeen valmistus ulkona oli jo käynnissä. Avotulien ja isojen patojen ympärillä hääräili joukko vapaaehtoisia, joka koostui pääasiassa entisistä metodistikirkon kummilapsista. Kaksi päiväisen vierailumme aikana oli kerrassaan loistavaa havaita kuinka kiitollisina ihmiset palvelivat yhteisössä. He auttoivat toimintakeskuksella, esittelivät kotikontujaan, pitivät avustuksen hakijat tyynenä ja hymyilivät olosuhteista huolimatta. Köyhille leskille pidettiin kristillinen kokous ennen avustuksien jakamista. Jan-Markus piti evankelioivan puheen ja muutamia käsiä nousikin merkiksi Jeesuksen Herruudelle. Sitten he saivat syödäkseen. Oli hienoa päästä auttamaan konkreettisesti annostelemalla ruokaa lautasille. Sitten jaettiin hankkimamme petivaatteet. Maija vielä rukoili halukkaiden puolesta. Näin eri-ikäisiä hymyileviä leskiä poistuvan. Paikalle oli saapunut iso joukko kummilapsia. Heidän tiedot päivitettiin ja otin kaikista valokuvan. Lopuksi he saivat ruostumattomasta teräksestä valetun eväsastian ja pienen summan rahaa. Lapset olivat todella hyväntuulisia. Mitä nyt jännittivät valokuvausta ja länsimaalaisia ihmisiä. Tapasin myös livenä vaimoni Liisan ja minun kummilapsen Sameeran. Illalla kävin hänen kotonaan kylässä. Tyttöraukka luuli, että olimme hakemassa häntä johonkin kauas, pois perheen luota opiskelemaan. Annoin muistoksi hääkuvamme ja puisen ristin. Se oli todella herkkä ja koskettava hetki! Seuraavana aamuna toimintakeskukselle tuli joukko äitejä lapsineen. He saivat pari kananmunaa ja isohkon mukin maitoa kasvaville lapsilleen ja kiitollisen hymyn kasvoilleen. Rukousta saivat jälleen sitä haluavat. Iltapäivällä olikin jo sitten takaisin Chennaihin paluun aika. Joka kuukausi Bethel Missio, jossa palvelevat myös Felvia Sanhi ja Rani, tekee avustusmatkan Nellipudin kylään. Intiaan jäi suuri pala sydäntäni Nellipudin lasten ja leskien sekä Chennain koululaisten tykö! Valtaisan antoisa ja silmiä avaava matka vakuutti minut lähetystyön tarpeellisuudesta, tehosta ja välttämättömyydestä. Kaikki tarvitsevat Kristusta! JARNO LEHTI Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
8 TALOUS KAMPANJA jatkuu edelleen! Jos 50 ihmistä sitoutuisi antamaan vähintään 50 euroa kuukaudessa tuloistaan seurakunnalle, niin saisimme maksettua hyvin kaikki menomme ja kehitettyä seurakuntamme työtä. Seuraavat tarpeet ovat tulkkauslaitteet ja valvontakamerat. Pääset antamalla kuukausittain vähintään 50 euroa kolehtiin tai seurakunnan tilille Nordea ja laittamalla viitenumeroksi Kerro myös päätöksesi Jan-pastorille (tampere(at) metodistikirkko.fi, p ). Nyt mukaan on ilmoittautunut 45 osuutta, vielä 5 tarvitaan mukaan. Seurakuntamme toimii vapaaehtoisin lahjoituksin. Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Ala sinäkin kannattamaan seurakuntaa ja sen työtä varoillasi. Saat lahjaksi hyvän mielen! Viitteet: srk maksu 1300 lahjoitus 2600 kirjamyynti 3900 evankeliointi- ja lähetystyö 6800 KIITOS! TILISIIRTO. GIRERING Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer Saaja Mottagare Maksajan nimi ja osoite Betalarens namn och adress IBAN Nordea FI Tampereen metodistiseurakunta Tilisiirto 10 euroa/kk 50 euroa/kk 100 euroa/kk euroa/kk (Jokin itsellesi sopiva summa) Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr 8 Seurakuntalehti 2/2015 Viitenumero Ref. nr Eräpäivä Förfallodag Euro tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
9 SEURAKUNNAN UUTISIA Juho Hämylä liitettiin seurakunnan jäseneksi su Juuso ja Kirsi Pasonen saivat perheenlisäystä, kun Linnea sai Helga sisaren. Helga syntyi Juuson syntymäpäivänä ja hänen kastettiin la Metodistikirkolla läheisten ja sukulaisten läsnä ollessa. Suomen Metodistikirkon vuosikonferenssissa Päivölän kansanopistolla valittiin Elina Lind Suomen Metodistikirkon maallikkojohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Sami Lind puolestaan nimettiin Pirkkalan kotiseurakunnan hoitajaksi elokuun alusta 2015 alkaen. Kuvassa piispa Christian Alsted vuosikonferenssissa seurakuntamme esittelypisteellä ratkomassa visaisia kysymyksiä. Emilia ja Amanda Salo, sekä Asta Haili eronneet seurakunnasta keväällä Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
10 UNELMIA TAVOITTELEMASSA VUODESTA 1895 REILU KAKSIKYMMENTÄ vuotta sitten sain käsiini vuodelta 1917 olevan rahan, jossa oli kaksipäinen kotka ja siinä luki 50 penniä. Raha oli ajalta ennen Suomen itsenäisyyttä, 98 vuoden takaa. Ajalta, jolloin itsenäinen maa oli vielä vain unelma. Harva meistä tuntee enää ihmisiä, jotka voisivat kertoa, millaista oli elää noihin aikoihin, itsenäisyyden kynnyksellä. Millaista oli kantaa unelmaa toisenlaisesta maailmasta? Vaikka tuon rahan takomisesta onkin jo aikaa, vielä kauemmas ajassa taaksepäin joudumme menemään, kun kyse on Tampereen metodistiseurakunnan perustamisesta. Metodismi levittäytyi Suomeen 1880-luvulta alkaen ja saavutti Tampereen saman vuosikymmenen lopulla. Lopulta, vuonna 1895, Tampereelle perustettiin oma seurakunta. Alusta asti maallikkojäsenillä on ollut suuri merkitys paikallisten seurakuntien toiminnassa. Itse asiassa ensimmäinen seurakunnan johtaja Tampereella oli maallikkosaarnaaja. Tampereen seurakunta kasvoi nopeasti vuosisadan vaihteessa ja toiminta mo- 10 Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
11 nipuolistui. Tampereella toimi muun muassa metodistiteologinen seminaari sekä orpokoti. Kun huomioidaan Tampereen kaupungin silloinen väkimäärä (noin asukasta), voidaan todeta, että metodistiseurakunnan toiminta oli näkyvää koko kaupungissa. Kun Suomi itsenäistyi, Tampereella oli ollut jo yli kaksikymmentä vuotta metodistikristillisyyttä. Orpokodin kautta metodistit osallistuivat kaupungissa tehtävään sosiaalityöhön ja jumalanpalvelukset tarjosivat hengen ravintoa sitä kaipaaville. Sotia seuraavien vuosikymmenten aikana yhteiskunta muuttui jälkeen voimakkaasti. Metodistiseurakunnan haasteet muuttuivat, eikä jäsenmäärän ja toiminnan kasvu jatkunutkaan samalla voimalla kuin alun kulta-aikana. Erilaisista haasteellisistakin vaiheista huolimatta metodistinen kristillisyys on elänyt Tampereella läpi vuosien. Nyt 2010-luvulla toiminta on jälleen alkanut monipuolistua ja aktiivijäsenten määrä on lisääntynyt moninkertaiseksi. Kymmenet ihmiset ovat löytäneet seurakunnastamme kodin ja yhteyden. Yhteyden kokeminen ja lähimmäisistä huolehtiminen ovat kristillisen elämän ytimessä. Tulevina vuosina metodistikirkko Suomessa joutuu osana koko kristillistä kenttää kohtaamaan yhteiskunnan monimuotoistumisen ja -kulttuuristumisen haasteita. Tampereella seurakunta toimii jo nyt erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten tukena eri tavoin. Haasteet sisältävät aina mahdollisuuden. Mahdollisuuden oppia uutta, kasvaa, laajentua, vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Metodistikirkon tehtävänä on tehdä opetuslapsia Jeesukselle Kristukselle. Seurakuntana tahdomme toteuttaa tätä toimimalla siunaukseksi Tampereen kaupungille ja sen asukkaille. Tahdomme tarjota kodin ja yhteyden kokemisen mahdollisuudet erilaisille ihmisille muuttuvassa maailmassamme. Vaikka toimintamuotomme muuttuvat, sanomamme ei muutu. Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen julistaminen sanoin ja teoin koko ihmiselle. Siinä on tehtävämme. Siinä on sanomamme. Suomessa eli unelma itsenäisyydestä vuosikymmenten ajan ennen kuin se toteutui. Meidän unelmamme on nähdä maailman muuttuvan Jumalan suuressa armossa sydän kerrallaan paremmaksi. Jumalan siunausta ja menestyksekästä jatkoa 120-vuotiaalle, mutta edelleen nuorekkaalle seurakunnalle. Toivottaa, SAMI LIND, entinen seurakunta-aktiivi Tampereelta, nykyinen seurakunnan hoitaja Pirkkalasta Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
12 TAPAHTUMIA INTERNATIONAL EVENTS Tampere United Methodist Church is a vivid and warm church in the city centre of Tampere. We are here by the grace of God and exist for people just like you. Come and visit us! WE PRO- VIDE INTERPRETATION INTO ENGLISH AT ALL OUR SUNDAY EVENING SERVICES, EV- ERY SUNDAY AT 5 P.M Our church is situated at a peaceful location in the city centre near the Tammerkoski rapids, at the street address Lapintie 4. The entrance is from the short crossing street Palokunnankatu, next to the central fire station. The church has been blessing our city with its operation since Particularly in the past few years we have been growing by the grace of God. The amount of members has more than doubled in the past seven years. We have over 140 members at the moment. We gather together in a church which feels like home with its good and warm atmosphere. Our church is lively, and the members are of all ages. It is easy to come to our church; we have all kinds of events. We are happy for anyone who visits us, and everyone is welcome. Come and visit us, join and see! The INTERNATIONAL COFFEE HOUSE will open after the summer break in the centre of Hervanta at Lindforsinkatu 2 (Viialan Leipomo café) on Fri, 9th Oct, and be open from then onwards every Friday evening from 19:00 to 23:00 until 27th Nov. WELCOME to attend! FINNISH COURSE FOR BEGINNERS in the Fellowship Room at the rear of the church yard once a week on Tuesdays, starting on Tue, 29th Sep, until 1st Dec, every Tuesday at 18:00-19:30: Starting level 0, target level A Course fee 5 for the whole autumn term, to be paid in cash at arrival FINNISH CONVERSATION GROUP in the Fellowship Room at the rear of the church yard once a week on Tuesdays, starting on Tue, 29th Sep, until 1st Dec, every Tuesday at 19:45-21:15: Starting level A1.2-B2.2, target level A1.3-B2.2, to brush up your language skills and acquire new ones Fee 5 for the whole autumn term, to be paid in cash at arrival REGISTRATIONS & INQUIRIES to: Anni, tel , anni.backman(ät)metodistikirkko.fi You are cordially WELCOME! SUOMEN KIELEN ALKEISKURSSI ulkomaalaisille ti kerran viikossa tiistaisin klo seurakuntasalissa kirkon pihan perällä: Lähtötaso 0, tavoitetaso A Kurssimaksu 5 koko lukukaudelta, maksetaan kurssille tultaessa. SUOMEN KIELEN KESKUSTELURYH- MÄ ti kerran viikossa tiistaisin klo seurakuntasalissa kirkon pihan perällä: Lähtötaso A1.2-B2.2, tavoitetaso A1.3-B2.2, kielitaidon ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi Maksu 5 koko lukukaudelta, maksetaan ensimmäisellä kerralla. KANSAINVÄLINEN KAHVILA aukeaa kesätauon jälkeen pe ja on siitä lähtien avoinna joka perjantai-ilta klo marraskuun loppuun asti Hervannan keskustassa osoitteessa Lindforsinkatu 2 (Viialan leipomon kahvila). TERVETULOA mukaan! Tiedustelut Annilta, p , s-posti anni.backman(ät)metodistikirkko.fi. Ks. myös PIENRYHMIÄ JA TOIMINTAMUOTOJA DIAKONIA Avustetaan siivouksessa, kaupassa käynnissä ym. Apu on auttamista henkilökohtaisesti, ei taloudellista apua. Puh Kimmo Holma. Tervetuloa mukaan jos olet kiinnostunut auttamaan muita ja jos tarvitset apua, ota yhteyttä. PÄIHDETYÖ Jos koet, että sinulla on ongelmia päihteiden kanssa, niin ota yhteyttä. Ohjausta ja keskusteluapua. Kimmo Holma P OG, 12-askeleen Kristuskeskeinen toipumisryhmä päihderiippuvuudesta kärsineille tiistai-iltaisin, Jarno p RUKOUSRINKI Rukoilee päivittäin seurakunnan rukousaiheiden puolesta. Ilmoittaudu rukoilijaksi tai anna aiheesi Katrille: puh ÄIJÄRAAMIS kokoontuu kodeissa kolmen viikon välein. Lisätiedot Kimmo Holma p Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
13 TAPAHTUMIA RAAMATUN LUKURYHMÄ kokoontuu kerran kuussa. Kokoontumisissa keskustellaan omista havainnoista Raamatusta ja miten sana on avautunut sekä rukoillaan. Tervetuloa mukaan. Puh. Kimmo Holma p HERVANNAN RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI Hervannan pienryhmä kokoontuu yleensä kuun 2. ja 4. maanantaina klo 18, toisena vain naiset ja neljäntenä kaikki. Seuraavat kokoontumiset: 28.9., , , 9.11., Kysy paikasta ym. Annilta, p Tervetuloa mukaan tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan yhdessä! PIRKKALAN PIENRYHMÄ kokoontuu kuukausittain. Lisätiedot Eila Laakso JAMMIPAVUT Kokoonnumme nuorten aikuisten kesken nykyisin kerran kuukaudessa kirkolla lauantai-iltaisin lukemaan Raamattua ja puhumaan uskonelämästä. Lisätiedot Annika Pajunoja p ELÄKELÄISTUPA joka toinen perjantai klo 13 Metodistikirkolla. Kahvittelua, sanaa, rukousta ja laulua. Lisätiedot Simo p LAPSITYÖ PYHÄKOULUT lapsille yleensä sunnuntaisin iltakirkossa ja lähetysjumalanpalveluksessa. Ohjelmasta näet onko pyhäkoulu merkitty. Opettajille ja avustajille tarvetta. Jos kiinnostaa, ota yhteys Tanja Järviseen p LASTEN YLISTYSKUORO harjoittelee kahden viikon välein parittomien viikkojen tiistaisin klo Lisätiedot Elina Lind p CHERBUT VARHAISNUORTEN KERHO. Raamatunopetustuokio, toimintaa, askarteluja, pelejä, tms. Lisätiedot Mervi Vuorinen p Kokoontuminen joka toinen perjantai klo YDINKURSSI 12-kerran kurssi kristinuskon perusteista alkaa ke 2.9. klo 18. Tule kasvamaan uskossa ja rakentumaan vahvalle perustalle useiden seurakunnan eri opettajien ohjaamina. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jan-Markus pastori p , tampere(at)metodistikirkko.fi. JÄSENYYSILTOJA järjestetään tarpeen mukaan kaikille seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu Jan pastori p PALVELU KAIPAA PALVELIJOITA evankeliointitiimi (Sini p ), musiikkityö (Mika Ylipää p ), tarjoilupalvelu (Jan-Markus p ), lapsityö (Tanja p ), mediatyö (Liisa p ), Vipusen työ (Kimmo p ) kansainvälinen työ (Anni p ), sekä tervetulotiimi (Sixten p ). Jos kiinnostaa oppia ja kokeilla, ota rohkeasti yhteyttä! Pirkkalan kotiseurakunnan ohjelman löydät nettisivuilta: Ohjelmassa on mm. joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas sunnuntai Yhtä matkaa-ilta klo 17, sekä pienryhmiä. NAISTENTYÖ NAISTENILLAT ovat totuttuun tapaan kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 17. Nautimme ensin hyvät kahvit ja sitten saamme elämän eväitä, rohkaisua Jumalan Sanasta. Aloitamme ma 3.8. klo 17 Israel -illalla, jossa on puhumassa Riitta Koskinen ja musiikissa Vuokko Lahtinen. Seuraavat Naistenillat ovat 7.9., 5.10., ja NAISTEN RUKOUSAAMIAISET kutsuvat teitä lauantaisin klo nauttimaan mannermaisesta aamiaisesta ja Hyvästä Sanomasta, Jumalan rakkaudesta. Rukousaamiaiset ovat 22.8., 19.9., ja Olet sydämellisesti tervetullut näihin tilaisuuksiin. Pirkko Suoniemi, tiiminvetäjä, jolta saat lisätietoja tai MIESTENPÄIVÄ La klo 13 Ylöjärven Takamaalla, isäntänä Kari Karjalainen. Alkuhiet, saunomista, grillausta, keskustelua ja rukousta. Kokoontuminen kirkolla klo Lisätiedot ja ilmoittautumiset Kari K. p Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
14 Henri ja enkeli 14 Seurakuntalehti 2/2015 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
15 Henri on perheemme nuorin neljän veljeksen sarjassa. Hän on 23 vuotias. Henkan syntymä oli meille melkoinen järkytys ja pelkäsimme menettävämme hänet. Hänellä oli neljännen asteen aivoverenvuoto ym. ongelmia. Leikkauksia tehtiin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana yksitoista kertaa, sekä lukuisia muita hoitotoimenpiteitä. Henrillä on kehitysvamma, vaikea näkövamma, sekä useita sairauksia joita pidetään kurissa lääkkein. Vaikeuksista ja sairauksista huolimatta Henri on erittäin iloinen ja elämänmyönteinen nuori mies. Ainoat harmittavat asiat ovat yleensä, jos hän ei ole päässyt kyläilemään, tai äiti ei löydä suuresta CD-valikoimasta juuri oikeaa levyä. Musiikki on Henrille tärkeä ja hänellä onkin valtava kokoelma Cd-levyjä. Hän on käynyt erilaisissa musiikkitapahtumissa ja konserteissa. Musiikin lisäksi Henri tykkää kyläillä ja kesällä yksi lempipaikoista on Sorsapuisto. Siellä Henkka saa kuunnella lintujen ääniä ja syöttää niille leipää. Henri tarvitsee paljon apua ja tukea arjessa ja monen silmissä elämämme saattaa näyttää joskus raskaalta. Ehkä se sitä onkin jos vertaa perheeseen jossa saman ikäiset lapset ovat jo lentäneet pesästä. Meille meidän elämä on kuitenkin sitä tavallista arkea, emmekä edes tiedä miltä tuntuisi jos kaikki lapset olisivat jo omillaan. Henri tykkää käydä kirkossa ja vaikka emme tiedä paljonko hän ymmärtää puheista, mutta ainakin hän välillä huutaa väliin aamen ja kiitos! Henri on opettanut meille paljon kiitollisuudesta. Kuinka paljon kaunista ja yksinkertaista maailmassa on, kunhan osaisimme ja ehtisimme sen vain huomata ja nähdä. Henrin kautta olemme oppineet kärsivällisyyttä sekä laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Hänen kautta olemme myös oppineet mitä on rakastaminen ilman ehtoja ja vaateita. Jumala on kantanut meitä monien vaikeuksien läpi ja olemme saaneet huomata, että vaikeiden aikojen sekä väsymyksen äärirajoilla on voimaa antava rukous. Omat rukoukset, sekä muille jätetyt esirukouspyynnöt on kuultu. Henrin kautta olemme oppineet, että ihmisten erilaisuus on rikkaus. Jumalan rakkaus on ääretön ja lapset on Jumalan lahjoja. Henrin kohdalla uskomme, että olemme saaneet ihan erityisen lahjan. Kiitos Herralle. Uskon, että Henrillä on yhteys Isään ja että hän näkee asioita joita me muut emme näe. Henri on Jumalan ihme ja hänen kauttaan saamme välillä huomata, että on toinenkin, meille näkymätön todellisuus. Kerran illalla kun hän oli jo omassa huoneessaan pedissä, sieltä kuului kauheasti Henrin omaa pälätystä (Henri ei osaa puhua kuin muutamia sanoja, joita yleensä vaan lähimmät ihmiset ymmärtää) ja kaiken höpötyksen välissä oikein kunnon naurua. Menin sitten sanomaan (vähän jo ärtyneenä, myönnän), että nyt pitää jo nukkua ja jatkoin sitten kysymällä, että kenelle sinä täällä oikein höpötät? Henriltä tuli selkeä vastaus: enkeli. Toivotamme lukijoille siunausta ja Jumalan rauhaa. Henrin sanoin: kiitos ja aamen! Seurakuntalehti 2/ tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
16 tre_metodistik_lehti_2_2015.indd
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
SEUrAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta
SEUrAKUNTALEHTI Elo syyskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Veden äärellä Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Juurtukaamme syvemmin Kristukseen Suomen Metodistikirkon vuosikonferenssin teemana tälle vuodelle oli Juurru. Teema kehottaa meitä juurtumaan
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY
Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info
Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
SEURAKUNTALEHTI. Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Elo syyskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen! Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä
Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI
Oulun Helluntaiseurakunta, Uusikatu 78 TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2018 Oulun Helluntaiseurakunnan arvot perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Ne ovat jokaisen yksilön ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus, armo ja
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Huhti toukokuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Muistatko käskyt? Muistatko sinä käskyt? Lähes kaikki suomalaiset ovat oppineet jossain vaiheessa elämäänsä kymmenen käskyä. Olemme opiskelleet
SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Helmi maaliskuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. 19. Samoin tulee myös teidän rakastaa
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden
Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa
TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
SEURAKUNTALEHTI. Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Helmi maaliskuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Miten tahdot itseäsi kohdeltavan? Ihmiset suhtautuvat itseensä hyvin erilaisilla tavoilla. Toiset vähättelevät itseään, toiset taas vievät
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.
Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia
SEURAKUNTALEHTI. Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Loka marraskuu 2011 Tampereen metodistiseurakunta Selvä homma! Herra vastasi minulle: Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea. Näky odottaa vielä toteutumistaan,
SEURAKUNTALEHTI. Kesä heinäkuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Kesä heinäkuu 2013 Tampereen metodistiseurakunta Jumala etsii Herramme Jeesus antoi opetuslapsilleen tärkeän tehtävän mennä ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Ja Hän lupasi
Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!
Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.
Psalmin kertosäkeitä
Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit
Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä
1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön
Meyer: Jumalan pitäminen
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10
Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.
Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE
HENGEN RAVINT0A KAIKENIKÄISILLE Lähellä Jumalaa & Lähellä ihmistä Hämeenlinnan Helluntaiseurakunta ELOKUU 2019 Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään
Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.
Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.
JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Suomi Jeesukselle -rukouspäivät
Suomi Jeesukselle -rukouspäivät Jeesus-kansan kakkukestit Uskovien varustautuminen ajan haasteisiin 4 6.10. 2019 Karmel-kodilla Hahmajärventie 108, Hämeenkyrö Herran sotaanlähdön päivä on tullut. Herra
Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 34 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Ihmeet ovat uskovan elämää 08:30 Raamattu sinulle: Psalmi 78 08:40 Armon kalliolla: Erityisten
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12
Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin
Meyer: Paholaisen tavat
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40
Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus
Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet
VARUSTAUDU KOHTAAMAAN AJAN HAASTEET
VARUSTAUDU KOHTAAMAAN AJAN HAASTEET YLIVOIMAINEN + KAIKKIRIITTÄVÄ + KAIKEN KATTAVA JEESUS-VOITTO JA JEESUS-VAHVUUS KAIKKIIN AJAN HAASTEISIIN JA KAIKKIIN ELÄMÄN TILANTEISIIN Rukous- ja sielunhoitopäivät
TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA
TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä
Katekismus rukouksen apuvälineenä
Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla
SEURAKUNTALEHTI. Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta
SEURAKUNTALEHTI Huhti toukokuu 2012 Tampereen metodistiseurakunta Levosta käsin toimimaan Olemme kirjoittaneet tässä seurakuntalehdessä erilaisista elämänhallintaan liittyvistä asioista viime kesästä lähtien.
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??
1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui