JEESUS KRISTUKSEN ELÄMÄ ESIKUVANA
|
|
- Katriina Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JEESUS KRISTUKSEN ELÄMÄ ESIKUVANA Pekka Ervastin esitelmä Jeesuksen Kristuksen elämä esikuvana, ei merkitse, että toisten, hänen opetuslastensa olisi kopioitava oma elämänsä Jeesuksen ulkonaisen elämän mukaan. Kukaan ei kykene Jeesuksen elämää kopioimaan ja myöskään ei kenenkään ihmisen elämää voida kopioida, sentähden että ihmiset ovat yksilöitä, vieläpä personallisuuksia ja jokaisen ihmisen yksilöllinen elämä on omalaatuinen. Mitä siis tarkoitamme, kun sanomme, että Jeesus Kristuksen elämä on esikuva? Sillä tarkoitamme, niinkuin jo viime perjantaina sanoimme, että kun ihminen, opetuslapsi, seuraa Jeesus Kristusta, noudattamalla hänen käskyjään ja kehoituksiaan, elämällä hänen elämäänsä hänen käskyjensä mukaisesti, hänen henkensä mukaan, silloin se ihminen lopulta tulee siihen kohtaan, että hänen silmänsä aukenevat, että hänelle tapahtuu niinkuin apostoleille, silloin kun Jeesus evankeliumien mukaan avasi heidän silmänsä. Siinä lisätään nimenomaan: `hän avasi heidän silmänsä, että he ymmärsivät pyhiä kirjoituksiaa. Samalla tavalla käy myöskin opetuslapselle, kun hän seuraa Jeesusta. Hänen silmänsä aukenevat niin, että hän ymmärtää pyhiä kirjoituksia, ennen kaikkea siis evankeliumeja ja epistoloita, jotka muodostavat Uuden Testamentin, varsinaiset kristityt kirjat, ja sitten Ilmestyskirjan ynnä muita apokryyfisiä evankeliumeja jo löydettyjä ja vasta löydettäviä kirjoituksia, jotka ovat kristityiltä alkuajoilta. Hän ymmärtää niitä. Ja mikä hämmästyttää häntä kovasti evankeliumien suhteen? Se, että Jeesus Kristuksen
2 elämä, niinkuin se on kuvattu evankeliumeissa, muodostuu hänen omaksi autobiografiakseen. Ei niin, että hänen elämänsä, joka yksityiskohdassaan olisi Jeesuksen elämän kaltainen kaukana siitä, mutta niin, että joitakuita erikoisia tapahtumia Kristuksen elämässä toistuu hänen omassa henkisessä elämässään ihmeellisinä kokemuksina. Ja kun hän tällä uudella tavalla alkaa lukea evankeliumeja, huomaa hän, että hänelle tapahtuu niinkuin evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen syntymästä. Kristus syntyy hänessä. Siitä puhuimme viime kerralla ja tulimme siihen kohtaan, että Jeesuksenkin elämässä tuli toinen semmoinen merkillisempi tapahtuma, nimittäin hänen kasteensa Jordanissa. Ja niinkuin viime kerralla sanoimme, kun puhuimme Kristuksen syntymästä, niin sanomme nytkin, kun puhumme kasteesta, että jos se on ihmisen ennen kokemaa jossain entisessä elämässä, se toistuu nyt hieman lyhennetyssä muodossa, ehkä hieman toisella tavalla kuin mitä evankeliumissa kerrotaan. Mutta jos hän ei ole sitä ennen kokenut, se toistuu täydellisenä. Ja kun se täydellisenä toistuu, hän tietysti siinä elämässä kuin on tämän kokenut, jo lyhyemmällä tavalla kokee syntymää, niinkuin viime kerralla koetimme kuvata, millä tavalla sitä voi kokea. Ja kun hän on sen syntymän kokenut ja nyt siis ensimäisen kerran kokee kastetta, tapahtuu tämä hänen ruumiinsa ulkopuolella. Hän on silloin itse oman ruumiinsa ulkopuolella ja tulee siinä tietoiseksi. Hän kulkee ympäri itsetietoisena toisessa ruumiissa, sanomme tavallisesti astraaliruumiissa, ja siinä toisessa-, astraalimaailmassa, hän sitten saa kokea tämän kasteen. Silloin siinä tapahtuu koko se tapahtuma, mikä on kerrottu evankeliumissa. Silloin hän joutuu Jordanin virtaan, ja siellä on joku Johannes, joka vähän epäröityään kastaa hänet, ja sitten taivas aukenee ja ääni kuuluu taivaasta. Tämä tapahtuu aivan realistisesti silloin siinä toisessa maailmassa, mutta
3 huomatkaamme: ihminen, opetuslapsi, ei ole silloin ollenkaan missään unitilassa, että kun hän herää, ei voi hän sanoa, että hän näki unta, vaan hän on aivan yhtä itsetietoisena siinä toisessa maailmassa silloin, kuin hän konsanaan on tässä näkyväisessä maailmassa. Se ei ole unikokemus hänelle, vaan yliluonnollinen, ihmeellinen kokemus toisessa maailmassa. Hän on aivan sama kuin hän on täällä, on jättänyt ruumiinsa, näkee sen ja kulkee ympäri tässä maailmassa, tulee toiseen maailmaan ja siellä kokee sitten sen kastekokemuksen ja herättyään tietää, että se on ollut todellista, mitä hän on kokenut; mutta myöskin tietää, että hän ei voi siitä koskaan kenellekään kertoa niin tuntuu ainakin. Sitä ei voi sentään mennä sanomaan, sillä voi sattua semmoisia tapauksia, jolloin hän kertoo niistä asioista, mutta hänen huulensa ovat suljetut pitkiksi ajoiksi, joka tapauksessa. Mutta jos hän on ennen tämän kasteen kokenut, jos se on hänelle vanha kokemus, ennen saavuttanut tuon astraalisen tietoisuuden, ennen eläessään ja nyt ainoastaan tarvitsee uudestaan siihen elpyä, silloin se tapahtuu tämä toinen kokemus, tämä kaste, kokonaisuudessaan tässä näkyvässä maailmassa. Toisin sanoen ei suorastaan tässä näkyväisessä maailmassa, mutta päivätajunnassa. Kaikki, mitä ennen on koettua ja nyt toistuu, se toistuu aina päivätajunnassa. Mutta se ei merkitse mitään. Se toistuu nyt se kastekokemus silloin ihmisen päivätajunnassa. Tässä päivätajunnassa harhailtuaan hän tulee semmoiseen tilaan, semmoiseen tilanteeseen, että hänen oma sisäinen silmänsä aukenee ja hän saa kokea muutamia kohtia tästä kastekokemuksesta. Se kaikista tärkein pääkohta, jonka hän saa kokea ja jonka hän aina kokee tämmöisessä tapauksessa, kun se uudistuu se kokemus, on, että hän kuulee tuon taivaallisen äänen pilvien takaa, auringon luota, Isän äänen, joka sanoo hänelle: `minun rakas poikani, jonka nyt olen synnyttänyt, minä rakastan sinuaa.
4 Se on silloin hänen päivätajuinen kokemuksensa. Ja kun ihminen on tämän kokemuksen kokenut, silloin alkaa hänelle pitkä elämä, pitkä kokemusten sarja. Mutta ennen kuin hän joutuu ulos varsinaiseen työskentelyyn, hän niinkuin Jeesuksestakin kerrotaan tässä evankeliumissa kohtaa kiusaajan. Ja mikä on kiusaaja? Nyt se on hänelle tällä kertaa hänen oman personallisuutensa varjo. Hänen oma personallisuutensa nousee ylös ja heittää varjonsa yli tien. Ja tämä personallisuus puhuu hänelle. Ei tietysti tuo varjo puhu, vaan on oikein kuvattu kyllä, kun sanotaan evankeliumissa, että kiusaajan ääni kuuluu. Se tulee hänen luokseen ja sen ääni kuuluu. Se on kuin joku ulkopuolinen kiusaus, jotain hänen ulkopuoleltaan. Se on kyllä hänen oman personallisuutensa karmallinen ääni, mutta hän ei elä personallisuudessaan, vaan elää todellisessa inhimillisessä minässään. Ja sentähden se on, kuin tuo personallisuus olisi ulkopuolella häntä, kuin se olisi joku kiusaaja, joka nousee hänen eteensä. Ja siinä on silloin kolme kiusausta, ja ne tarkoittavat hänen kolmea ilmennysmuotoaan personallisuudessaan. Niitä on enemmänkin, mutta voimme yhdistää ne hyvin kolmeen, ja tässä tapauksessa ne yhdistyvät kolmeksi kiusausmuodoksi. Ne ovat nimittäin hänen fyysillis-eetterinen ruumiinsa, hänen astraalis-mentaalinen ruumiinsa ja hänen persoonallinen minuutensa. Ne ovat nämä kolme, jotka esiintyvät kiusaajina hänelle. Ja ne sanovat hänelle aivan kuin jonkinlaisina ulkonaisina olentoina, kiusaajan äänellä: `sinä olet nyt saavuttanut suuria ja ihmeellisiä kykyjä. Nyt luo oma elämäsi näiden kykyjen mukaan.a Ja fyysillis-eetterisen ruumiin kiusaus sanoo: `sinäkin voit muuttaa kivet leiviksi. Sinä voit kykyjesi avulla hankkia tämän ulkonaisen, fyysillisen maailman aineellisuutta, niin paljon kuin suinkin tahdot. Sinun ei tarvitse muuta kuin käyttää kykyjäsi, niitä suurenmoisia kykyjä, mitä sinulla on, niin koko
5 tämän maailman rikkaus hyökkää sinun luoksesi. Kaikki muuttuu kullaksi sinun kädessäsi, kivet leiviksi sinun kädessäsi. Sinun ei tarvitse edes ponnistaa itseäsi liikaa. Se on sinulle niin helppoa, kun sinulla on niin ihmeellisiä kykyjä.a Ja tämän kiusauksen edessä seisovat tietysti kaikki nerokkaat ihmiset, jotka ovat ennen jo kokeneet henkisiäkin asioita. Tiedämme, että niin sanotut nerot tässä maailmassa, semmoiset erikoisesti lahjakkaat ihmiset, jotka ovat syntyneet suurilla henkisillä kokemuksilla varustettuna ja suurilla sielullisilla kyvyillä, että semmoiset nerokkaat ihmiset ovat itse asiassa kokeneet suuria asioita ennen. Jokainen ihminen voi tulla neroksi, mutta se nerokkuus saavutetaan omalla työllä. Ihminen on hirvittävästi ponnistanut ja tehnyt työtä edellisissä ruumistuksissaan, jos hän sattumalta syntyy nerona, jolla on jumalallisia kykyjä kädessään. Sanokaamme, että hän syntyy tähän maailmaan soiton lahja kädessään, ja ajattelen erikoisesti silloin säveltämisen lahjaa. Hän tuntee voivansa hallita ääniä, tuntee voivansa kuunnella ihmeellistä soittoa näkymättömästä maailmasta, tuntee voivansa tulkita niitä ääniä ja symfonioita tähän näkyväiseen maailmaan toisten ihmisten kuultavaksi. Ja hänelle tulee se kiusaus: `käytä näitä kykyjä oman itsesi hyväksia. Jos hän ei siinä elämässä ole toistanut näitä henkisiä kokemuksia, ei Kristuksen syntymää ja kastetta, nyt vielä esimerkiksi, taikka jos ne aivan jäävät sen elämän ulkopuolelle, niin tiedämme, että semmoinen kiusaus voi olla hyvin vaikuttava. Se vaikuttaa paljon, jos tuommoinen nerokas ihminen on hiemankin heikko. Jos hän ei ole niin tietoinen vielä, että hänen nerokkuutensa on jumalallinen lahja, joka on asetettava ihmiskunnan palvelukseen, niin hänellä voi olla se heikko kohta, että loistava aineellinen tulevaisuus voi hänet lumota. Hän voi ajatella: `näillä kyvyillä saan kuinka paljon tahansa kaikkea aineellista hyvää.a Tosin kyllä, jos hän alkaa semmois-
6 ta tietä kulkea, hän huomaa joskus, että hän valitsi aivan väärän tien ja että hän melkein asetti sisäisen Jumalansa häpeään. Ja hän epäilemättä katuu ja kääntyy. Mutta jos hän ei ymmärrä sitä tehdä, silloin hän jatkaa pitkin sitä elämää. Kaikki semmoinen nerokkuus toisessa tai toisessa muodossa on ihmeellinen lahja, varsinkin jos puhumme talentista tai taitavuudesta. Tiedätte, mikä on ero talentin ja talangin välillä; varsinkin kyvystä käyttää kynää tai soittokonetta. Semmoinen talangi saavutetaan paljon varhemmin kuin nerokkuus, joka aina yhteydessä suurten henkisten kokemusten kanssa. Ihminen voi olla ilman sitä lahjaa, mutta jos on todella nerokas kuin esimerkiksi suuret säveltäjät, silloin hän on henkinen olento, silloin hän on ennen kokenut sekä Kristuksen syntymää että kastekokemusta, ja hän on syntynyt tähän elämään kädessään taikasauva, ja silloin tulevat nämä kiusaukset todellisina hänelle. Hän torjuu ne luotaan, ja jokainen henkinen ihminen, joka on kokenut ennen Kristuksen syntymän ja kastekokemuksen, jokainen semmoinen ihminen torjuu ne luotaan heti, ymmärtäen, että se on kiusaajan ääni, ja sanoo: ei ihminen elä ainoastaan leivästä niinkuin Jeesus tässä sanoo: `Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suustaa. Ja hän vastaa sillä tavalla, sillä hän tietää, että häntä ei ollenkaan tyydytä maailman rikkaus, sillä vaikka hän saisi kuinka paljon kultaa itselleen, ei hän saisi rauhaa sielulleen, eikä olisi onnellinen. Jos se houkuttelisi häntä hyvin pienen hetken jos se olisi mahdollista, hän tietää, että ihminen ei elä kaikesta siitä maailman hyvästä, minkä fyysillinen maailma voi tarjota, vaan siitä elävästä sanasta, joka lähtee elävän Jumalan suusta ja siitä, joka siis tulee hänelle hänen omien kykyjensä kautta. Siitä hän elää, ja se elää hänessä sitä mukaa, kuin hän itse osaa työntää luotaan tuon aineellisen rikkauden, kullan nimittäin siinä
7 mielessä, että hän sitä itselleen tahtoisi tai itse sitä tarvitsisi. Hän voittaa helposti sen kiusauksen. Se kuuluu kuin oleellisena osana hänen henkiseen elämäänsä, että se kiusaus ei kiusaa häntä. Hän tuntee todella olevansa niinkuin kiusaus sanoi Jeesukselle: `sinähän olet tämän kaiken maailman herra ja voit muuttaa kivet leiviksi.a Hän tuntee, että hänellä on semmoinen voima, ja myöskin tuntee, että hän ei sitä voimaa käytä persoonalliseksi hyödykseen. Se on tuon ensimäisen eli fyysillis-eetterisen ruumiin kiusaus. Ja sitten on toinen kiusaus, se josta kerrotaan näin, että: `Silloin perkele otti hänet mukaansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelin harjalle ja sanoi hänelle: >jos olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: >Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, että varjelevat sinua; he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi kiveen jalkaasi.= Jeesus sanoi hänelle: >On sanottu: >Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.A Tuo toinen kiusaus tulee hänen luokseen toisessa ruumiissa, tuossa astraalis-mentaalisessa ruumiissa, ikäänkuin sen kautta. Tuo kiusaus puhuu hänelle: `Ajattele, kuinka suuria kykyjä sinulla on! Ota vastaan koko maailman kunnia! Anna kaikkien polvistua eteesi! Tee ihmeitä! Sinä voit syöksyä alas temppelin harjalta, ja enkelit palvelevat sinua. Tee ihmetöitä, niin ihmiset lankeavat maahan eteesi ja palvelevat sinua. Sinähän ansaitset jumalallista kunnioitusta!a Tämäkään kiusaus ei ole opetuslapselle vaikea, jos hän on henkisesti kokenut ja itsetietoinen. Mutta se voisi olla hyvinkin vaikea ihmiselle, joka ei ole kyllin kokenut. Ja sentähden näemme, että lahjakkaat ihmiset, jotka eivät ole kyllin kokeneita vielä, etsivät maailman kunniaa. Se on kiihotin, joka elähdyttää monia ihmisiä tässä näkyvässä maailmassa, kaikkia vähänkin lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät ole niin aineellisia, että välittäisivät suorastaan rahasta. He ainakin välittävät kunnias-
8 ta. Sitä heidän täytyy hankkia, sillä kukapa tahtoisi olla häväisty, kunniaton, syrjässä, pilkattu, parjattu. Päinvastoin ihminen sisässään tuntee: minä viihtyisin hyvin, jos ihmiset puhuisivat minusta hyvää, olisivat polvillaan minun edessäni, huutaisivat ja kunnioittaisivat minua, puhuisivat hyvää ja kiittäisivät rajattomasti; silloin olisin vasta onnellinen, ja tunne-elämäni paisuisi. Ja huomaamattaan useinkin ihmiset, jotka ovat lahjoilla syntyneet, ajavat juuri tätä kunniaa takaa. Siinä ei ole tietysti mitään suorastaan pahaa, sillä se kunnianhimo antaa hänelle voimaa kieltäytyä monesta muusta pahasta, ja työskennellä, pyrkiä ja ponnistaa. Hän tekee työtä kuinka paljon tahansa, ponnistaa viimeiset voimansa, jotta hän saavuttaisi mitä tahtoo ja voisi tehdä, mitä on suunnitellut, joka tuo hänelle maailman kunniaa sitten. Kaikkea tuota kunnianhimo voi ihmisessä vaikuttaa. Se voi vaikuttaa suorastaan siten, että hän tahtoo kasvattaa itseään hyväksi, mallikelpoiseksi ihmiseksi. Hän ei tahdo olla ryöväri ja kaikkien sylkemä, vaan tahtoo olla kunnioitettu, mallikelpoinen yhteiskunnan jäsen. Se kunnianhimo on hyvä personallinen kannustin ihmiselle. Sitä he kaipaavat. Ja näemme usein ihmisiä, joista sanomme, että: kun sinulla olisi vähän kunnianhimoa, ettet viitsisi rypeä jossain liassa. Niinhän usein ajattelemme, ja se on luonnollinen, oikea ajattelu, kun on puhe personallisesta ihmisestä. Mutta kun sitten tulee henkinen ihminen, joka on kokenut kastekokemuksensa, ja tämä kiusaus tulee hänen eteensä personallisuuden viehättävänä voimana, silloin se on kiusaajan ääni, joka on voitettava, ja ihminen ei silloin epäröi, vaan sanoo: >pois minun luotani, sillä Jumalaa ei pidä kiusata=. Ja hän tarkoittaa sillä, että jumalallisia kykyjä ei pidä kiusata ja vetää palvelemaan itsekkyyttä, vetää palvelemaan personallisuutta. Niitä on pidettävä arvossa ja kunniassa. Ne on asetettava Jumalan ja totuuden palvelukseen. Ainoa kunnia,
9 jota henkinen, kokenut ihminen pyytää, on se, että hän kelpaisi jumalien ja Isän Jumalansa edessä. Se on hänen kunniansa ja se ei ole missään erikoisissa tekemisissä kunnian kanssa, sillä hänelle ei tule mitään näkyväistä kunniaa sen kautta. Sentähden tämä toinenkin kiusaus on hyvin luonnollinen ja verrattain helposti voitettavissa semmoisella henkisellä ihmisellä. Me näemme kuitenkin semmoisia tapauksia, että ihminen on voinut kokea yhtä ja toista henkisesti, ehkei niin paljon, mutta kuitenkin jotain semmoista, ja että hän voi langeta semmoiseen kunnianhimoon. Silloin hän katuu ja huomaa, että semmoinen kunnianhimo on väärä. Ei olisi pitänyt hänen olla semmoinen. Ja sillä hän langettaa kuin tuomion itsensä yli. Hän kuin pyytää, että karman herrat ottaisivat häneltä pois kunnian. Ja jos hän myöhään elämässään on tullut tähän katumukseen, vaikuttaa se seuraavassa elämässä. Hän voi olla silloin lahjoilla ja kyvyillä varustettu, mutta ei saavuta mitään kunniaa ollenkaan niin paljon kuin ansaitsisi. Se johtuu siitä, että hän on katunut, kieltäytynyt ja pyytänyt kuin karmalta, että hän saisi kulkea oikeata tietä ilman kunniaa. Ja sitten tulee vielä kolmas kiusaus. Siitäkin kerrotaan tässä evankeliumissa: `Taas perkele otti hänet mukaansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: >tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua=. Silloin Jeesus sanoi hänelle: >Mene pois saatana, sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaasi tulee sinun kumartaa ja Häntä ainoata palvella=. Silloin perkele jätti hänet. Tässä kolmannessa kiusauksessa taas nousee ihmisen eteen hänen personallinen minänsä, ja se personallinen minä on monien elämien kokemusten kautta saavuttanut jonkunlaisen täydellisyyden kuinka sanoisimme. Ei aivan täydellistä täydellisyyttä, mutta jonkunlaisen eheyden ja toisille esimerkiksi kelpaavan malli-
10 kelpoisuuden. Jotain semmoista hänen personallisuutensa on saavuttanut. Se on etevä ihmispersonallisuus ja se nousee hänen eteensä ja sanoo: >katso nyt, etkö sinä voisi liittää omaa voimaasi minuun. Silloinhan koko maailma tulisi sinun omaksesi ja sinä saisit hallita ja vallita kaikkia. Saisit olla käskijänä ja hallitsijana. Semmoinen personallisuus, joka on loistava, häikäisevän täydellinen, voi hankkia sinulle valtaa maailmassa.= Ja me tiedämme, kuinka varhemmalla taipaleella on valta suuri houkutus muutamille ihmisille ainakin. Saada käyttää valtaa ja järjestää asioita niinkuin itse tahtoo, ja saada tuntea joka jäsenessään ja sormenpäässään, että on kuningas, joka hallitsee. Se on sama, mikä nimi on: professori, kuningas, miljardööri tai mikä tahansa. Mutta että miljoonat ihmiset ovat valmiit tottelemaan pienempiäkin käskyjä ja viittauksia ja pitämään hallitsijana häntä. Silloin semmoiseen kiusaukseen monet ihmiset, jotka eivät ole kokeneet henkisesti ja joille tuommoiset kiusaukset tulevat elämän taipaleella, ihastuvat; että he saisivat olla kunniallisia ja että heillä olisi valta. He saavat syntyä semmoiseen tilanteeseen, valtaistuimille, ja koko tämän maailman komeus se palvelee heitä ja on valmis kaikessa heitä auttamaan. Jos he eivät ole ansainneet sitä, heidän sielunsa jäävät tyhjäksi, ja tulevat onnettomiksi ja ikävöiviksi. Sisimmässä sielussaan he eivät viihdy korkeilla asemilla, vaan ajattelevat, että: oh, `Kuinka yksinkertaiset ihmiset, jotka asuvat maalla pienessä mökissä, ovatkaan onnelliset, minähän olen täydellinen orja tällä valtaistuimella!a Hän ei osannut hallita. Hän himoitsi suurta asiaa ennenkuin oli valmis, ja siksi se olikin suuri pettymys. Mutta henkiselle ihmiselle tuollainen kiusaus ei pohjimmaltaan ole siinä, että hän saisi hallita ja käskeä, että ihmiset juoksisivat hänen viittauksensa mukaan, kunnioittaisivat ja kumartaisivat häntä, vaan viehätys, houkutus ja kiusaus on siinä, että hän tietää
11 kykenevänsä olemaan hallitsija ja johtaja ja määräämään jokaiselle seikkaperäisesti, mikä työ hänelle kuuluisi. Hänellä ovat ne kyvyt. Hän tietää, että hän voisi hallita. Mutta silloin hän myöskin heti tietää, että hän ei sittenkään vielä ole valmis, vaan vasta keskellä sitä pitkää elämäntyötä, mikä hänelle avautuu henkisesti kokeneena ihmisenä. Ja silloin hän sanoo persoonallisuutensa varjolle, kiusaajalle: `Mene pois tyköäni, saatana, sillä ainoastaan Jumalaa tulee palvella. Jumala yksin on oleva hallitsija, en suinkaan minä.a Ja hän työntää sillä tavoin luotaan tuon viimeisen kiusaajan. Kun henkinen ihminen on voittanut nämä kiusaukset, hän saa lähteä ihmisten joukkoon, sillä silloin hänelle avautuu työ. Mikä työ? Työ Jumalan valtakunnan puolesta, niinkuin evankeliumissa sanotaan, opetustyö. Hän parantaa sairaita, lohduttaa surevia, antautuu kokonaan pieneen ja mitättömään työhön, joka lähtee rakastavasta sydämestä. Sitten hän saa opettaa toisia ihmisiä. Ei niinkuin opettajat opettavat kouluissa, vaan hän neuvoo ihmisille tien. Hän on kuin pieni lapsi, joka tietää Malmilla tien Helsinkiin, ja kun matkustaja kysyy tuolta pieneltä lapselta: >tiedätkö, mistä menee tie Helsinkiin?=, silloin se pieni lapsi on viisaampi kuin nuo täysi-ikäinen, ja hän sanoo: >tuolta sinne pääsee!= Sillä tavalla myöskin tuntee silloin tämä ihminen, joka on kokenut nuo asiat, syntymät ja kasteet. Hän tuntee, että hänen on lähettävä ulos elämään opastamaan ihmisiä. Ja me näemme, että tuossa evankeliumissakin Jeesuksen elämänkertomus on sitten hyvin pitkä. Hänen toimintansa alkaa näiden kiusausten jälkeen ihmisten kesken maailmassa. Se on täynnä hyviä töitä, ihmetöitä, voimatöitä ja täynnä kaikenlaista opetusta. Nyt pian silloin Matteuksen evankeliumissa kerrotaan vuorisaarnasta. Heti seuraavassa luvussa alkaa vuorisaarna, ja se viittaa siihen, että ihmisen t äyt yy ruveta neuvomaan toisia ja kertomaan, mitä elämä on ja
12 miten se on elettävä. Se on hänen tehtävänsä. Eihän se merkitse sitä, että ihmisen silloin heti pitäisi jättää kaikki, ottaa sauva ja lähteä ulos saarnaamaan. Ihmisellä voi olla silloin joku ulkonainen velvollisuus suoritettavanaan. Ei hän mitään velvollisuuksiaan jätä vielä sillä hetkellä. Hän maksaa kaikki velkansa loppuun saakka, niinkuin Jeesus sanoo, että viimeiseen ropoon saakka on velka maksettava, ettei heitettäisi torniin ettei joutuisi uudestaan jälleensyntymään ruumiiseen semmoisen mitättömän asian takia. Sentähden ihminen jatkaa velvollisuuksiensa suorittamista loppuun saakka, ja hän tietää, että ne loppuvat. Ja hän ei ollenkaan kaipaa sitä, että ne kovin pian loppuisivat, vaan hän ajattelee pikemminkin, että hän valmistuisi kylliksi, kun ne loppuvat, ettei hän mene puolivalmiina ulos elämään opettamaan ihmisiä. Hän toivoo, että hän voisi tehdä työtä ulkonaisessa maailmassa karman suojassa kylliksi kauan, että hän olisi sisäisesti niin valmistunut, että kokonaan voisi antautua opettajaksi. Mutta pitkin matkaa kyllä samalla hänelle ilmestyy tilaisuuksia, jolloin hänen pitää opettaa, ja hänen koko elämänsä on sillä tavalla opetusta, että se on esimerkkiä, kehoitusta ja yllytystä toisille ihmisille. Omalla vaelluksellaan hän joka tapauksessa opettaa. Ja tästä evankeliumin omasta määräyksestä me näemme ihmeellisen asian, jonka kristikunta on unohtanut. Vuodesta 325 lähtien, jolloin kristinuskosta tehtiin valtion uskonto, se järjestyi valtion kirkoksi, ja tämä kirkko ylläpitää omaa elämäänsä kaikenmoisilla papeilla, piispoilla, palvelijoilla... ja semmoinen järjestelmä on ollut pitkin vuosisatoja. Mutta missä on kristinusko? Sitä ei ole maailmassa. Jeesuksen seuraamista ei ole maailmassa. Kun 1900 vuotta on kulunut Jeesuksen kuolemasta, luulisi, että kristikunta olisi vähän ehtinyt oppia seuraamaan Jeesusta. Luulisi, että se tietäisi, mitä kristinusko on. Mutta ei mitään. Se on yksityiset ihmiset ainoastaan,
13 yksityiset lahkot kuin kveekkarit jossain määrin ja semmoiset, jotka ovat yrittäneet ottaa selvää, mitä Kristuksen oppi oikeastaan on. Temppeleitä, kirkkoja rakennetaan ympäri kristikuntaan kaikkiin kaupunkeihin ja kyliin niin kauheasti, ettei tiedä mihin panna. Ihmiset eivät kulje niihin. Ennen kun oli pakko, kulkivat ihmiset niihin, kun eivät tahtoneet istua jalkapuussa. Nyt ei ole rangaistusta. Kirkkoja rakennetaan enemmän, mutta tyhjinä ne pysyvät. Minkätähden? Sentähden, että niissä ei saa tietää mitään Jeesuksen seuraamisesta. Minäkin tänään satuin kuulemaan seinän takana jonkunlaisen messun radiossa. En kuullut joka sanaa, mutta huomasin, että ainakin yhdessä kohden oli uskontunnustus, joka alkoi: `Minä vaivainen syntinen ihminen...a Silloin tunsin sisässäni: nuo sanat tuo pappi lausuu oikein vakaumuksesta. Se on ainoa totuus, minkä kristikuntana tiedämme. Mitään muuta emme uskalla tietää tai yrittää seurata Jeesusta millään tavalla. Se käy yli rehellisyyden rajojen, jos joku sanoisi, että: olen ollut 25 vuotta suuttumatta, ja sillä tavalla, että olen koettanut seurata Jeesuksen käskyjä. Sanotaan: `ohhoh, kuinka tuo on ulkokullattu. Eihän ihminen voi sillä tavalla... Jos hän esimerkiksi on syntynyt kiivaana, hän on voittanut itsensä, ja se on silloin perkeleen työtä. Ei se ole inhimillistä, vaan se on ääretöntä ylpeyttä! Voi kauheata!a Sillä tavalla seurataan Kristikunnassa Jeesus Kristusta ja tiedetään, mikä on Kristuksen seuraamista. Mutta jos ottaa oikein surullisen ilmeen päälleen ja huutaa: >minä syntinen ihminen...!= kaikki uskovat, että se on totta. Sentähden tämä kohta juuri evankeliumissa on niin äärettömän mystillinen kohta. Siinähän juuri nimenomaan sanotaan, että me emme kelpaa ihmisten opettajiksi, emmekä voi neuvoa ihmisiä ennen kuin olemme ensin seuranneet Jeesusta niin paljon, että Kristus on syntynyt meissä ja tulleet kastetuiksi. Emme ole oikeutetut ennen opettamaan mitään.
14 Se opetus ei ainakaan silloin ole Jeesuksen opetusta, niinkuin kansa ihmetteli sitä, että hän ei opettanut niinkuin kirjanoppineet ja fariseukset, vaan niinkuin semmoinen, jolla oli auktoriteettia. Ja sillä tavalla ihmisen pitäisi opettaa. Hänellä pitää olla auktoriteettia. Ei kukaan opettaja kelpaa lasten opettajaksi, elleivät lapset tiedä koko luustossaan, että kyllä se opettaja tietää, mitä se puhuu. >Hän tietää enemmän kuin meistä kukaan, ja hän on auktoriteetti=. Samalla tavalla on aivan meidän täysi-ikäisten kesken. Meidän pitäisi kristittyinä tietää, että opettaa ei saa se, jolla ei ole tietoa, valtaa, auktoriteettia. Kuinka yksi ihminen nousee ylös saarnastuoliin, puhuu ikuisesta kadotuksesta, ikuisesta elämästä, eikä tiedä, onko sitä ikuisesta kadotusta olemassa. Se on enemmän kuin uhkarohkeata. Se on minun silmissäni Jumalan pilkkaa, totuuden pilkkaa. Minä en itse tiedä, mutta kerron että: jaa, jaa, niin se on. Ikuiseen kadotukseen joudutte kaikki, jollette usko. Sillä tavalla peloitan ihmisiä, saan heidät nyyhkyttämään ja ehkä katkerasti itkemään, ja lohdutan sitten, että uskokaa, Jumala ojentaa pelastavan käden. Ja me ymmärrämme sillä tavalla sitten, että Jumala pistäisi minut alimpaan helvettiin, mutta hänen poikansa ojentaa pikkusormensa, ja minä tartun siihen, ja siten voin tulla vedetyksi ikuiseen elämään. Ihmiset ymmärtävät näin, ja täytyy sanoa, että se ei ole ainoastaan koomillista, vaan traagillista, kun nyt on vuoden 325 jälkeen aina paasattu kirkoissa yhtä ja samaa, että ihmisten mielet ovat menneet aivan hulluiksi. Onneksi on herännyt toisia pyrkimyksiä maailmassa, tieteellisiä ja filosofisia ajatteluita, jotka ovat ravistelleet dogmeja ja ihmisiä unestaan, että tänä päivänä ei ole enää yhtä surullista, kuin sata- tai sataviisikymmentä vuotta sitten. Nyt on paljon valoisampaa ja kirkkaampaa, ja on alkanut aika, että kristikunnassa ihmiset alkavat ajatella ja kysyä: mikähän Jeesuksen ajatus oli täällä maan päällä? Pitää
15 ottaa selvää. Otan itse ja luen luonnollisilla silmilläni ja koetan ajatella itse. On semmoinen aika jo ja se on toivorikas. Se on niin suuri opetus, jonka me saamme evankeliumissa tästä Jeesuksen elämästä, ja jonka jokainen henkisesti kokenut ihminen tietää oikeaksi, tuon suuren opetuksen, minkä saamme, että ihminen on vasta kokeneena kutsuttu opettamaan. Ja silloin se opetus ei ole mitään tuommoista, niinkuin ylhäältäpäin opettamista: katsokaa, kuinka viisasta se on! vaan se on ainoastaan rakkauden ilmausta, iloa siitä, että itse on osannut ottaa jonkun askeleen ja tietää tien käänteen, ja osaa huutaa, huutaa: tästä kulkee tie, tuonne päin älkää menkö, tuonne likaiseen ojaan. Se on hänen ilonsa; se on siis veljeyttä vain. Minä uskon, että jokainen henkinen ihminen, ennen kuin hän on täydellinen, aivankuin pelkää näin opettaa ja olla opettaja. Hän tuntee pelkäävänsä olla opettajana. Hän tietää olevansa kuin tuo pieni lapsi, joka neuvoo ihmisiä, kun tuokin mummo meinaa mennä ojaan. Semmoinen pieni lapsi tuntee pikemminkin henkisesti kokenut ihminen olevansa. Ja nyt tulisimme seuraavaan ihmeelliseen kokemukseen Jeesuksen elämässä, josta puhutaan evankeliumissa, ja siitä puhutaan monen monen luvun perästä, ja siinä työssä voi opetuslapsi tuntea oman elämänsä. Ja lopulta tulee uusi kokemus taas, jota sanotaan kirkastukseksi; merkillinen kokemus taas Jeesuksen elämässä. Ja koska sekin on kokemus, josta täytyy puhua, jatkan siitä kirkastuksesta ja Golgata-kokemuksesta seuraavalla kerralla.
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,
V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923.
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923. Kun tahdomme käsitellä semmoista aihetta kun Kristus ja antikristus, voimme heti sanoa jonkinlaisena yleispätevänä määritelmänä, että semmoinen
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen Pekka Ervastin esitelmä 25/6 1916 Teosofisen Seuran vuosijuhlassa En aio ilman muuta antaa käytännöllisiä neuvoja tähän itsekasvatukseen, sillä jos meillä
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930 Rakkaat ystävät! Esoteeriseen suunnitelmaamme ja työhömme kuuluu nykyään, että niin harvoin saamme olla tällälailla esoteristeina yhdessä. Viime aikoina olemme tällalailla
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
USKON HEDELMÄT. Pekka Ervastin esitelmä 15/
USKON HEDELMÄT Pekka Ervastin esitelmä 15/10 1916 Uskon hedelmät on meillä tämänpäiväisen luennon aiheena. Olemme kahtena edellisenä sunnuntaina puhuneet uskosta ja siitä, mitä usko merkitsee, ja kuten
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
JEESUS KRISTUS OPETTAJANA JA KUNINKAANA
JEESUS KRISTUS OPETTAJANA JA KUNINKAANA Pekka Ervastin esitelmä 14.4.1933 Jeesus Kristus on meidän maapallomme henkinen kuningas. Tosin ei vielä tunnustetusti, ei näkyväisesti, ei muodollisesti. Hänen
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Yksilön onni. Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922
Yksilön onni Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922 Jos väittäisimme elämän tarkoituksen olevan siinä, että ihminen on oleva onnellinen, silloin luultavasti saisimme ainoastaan nuoret puolellemme. Nuoret ihmiset
Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna
1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Radion ortodoksinen aamuhartaus
1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jeesus, kiusausten voittaja
Jeesus, kiusausten voittaja Armo teille ja rauha Jumalalta,meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tänään Suomen kirkkokäsikirjan mukaan on 1. paastonajan sunnuntai. Olemme siis laskeutumassa
Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys. Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella
Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910 Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi. Meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys täydellisestä ihmisestä, ihmisestä,
JEESUKSEN SISÄINEN ELÄMÄ (jatkoa)
JEESUKSEN SISÄINEN ELÄMÄ (jatkoa) Pekka Ervastin esitelmä 25.3.1924 Jordanin kaste muodosti suuren käännekohdan Jeesuksen elämässä; silloin Hänen henkinen Minänsä syntyi täyteen itsetietoisuuteen, silloin
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Pekka Ervastin esitelmä 4.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933
IV Pekka Ervastin esitelmä 4.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933 Kuolema odottaa jokaista ihmistä tämän maan päällä, ja kuolema on sentähden yhtä tuttu tapaus meille ihmisille
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915
Kanteleen synty Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915 Tekee mieli kysyä, mitä kertomus kanteleen synnystä tekee keskellä Pohjolan matkaa. Siitä on kaksi toisintoa. Itse asiassa on vain yksi kertomus kahdessa
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää
Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä
PÄÄSIÄISMYSTERIO. Pekka Ervastin esitelmä
PÄÄSIÄISMYSTERIO Pekka Ervastin esitelmä 20.4.1924 Ylösnousemuksen mysteeri on pääsiäisen varsinainen mysteeri. Kristikunta näyttää oikeastaan käsittäneen paremmin sen toisen puolen pääsiäismysteeriä,
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jumala ja onni. Pekka Ervastin esitelmä 17.9.1922
Jumala ja onni Pekka Ervastin esitelmä 17.9.1922 Kun totuudenetsijä alkaa kokea Jumalaa, silloin hänelle käy yhdentekeväksi kysymys, onko Jumala personallinen vaiko personaton. Jumala on hänelle elävää
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme
MAALLINEN PARATIISI JA YLÖSNOUSEMUS
MAALLINEN PARATIISI JA YLÖSNOUSEMUS 16.3.1919 Kun ajattelemme ihmisen elämää, kuinka raskas ja vaikea se useimmiten ja enimmäkseen on, kuinka monimutkainen on tämä maallinen elämä, silloin meidän todella
PEKKA ERVASTIN PUHE. esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931. Rakkaat ystävät!
PEKKA ERVASTIN PUHE esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931 Rakkaat ystävät! Madame Blavatsky perusti esoteerisen osaston, sittemmin esoteeriseksi kouluksi nimetyn, v. 1888, sen perästä, kun Teosofisesta Seurasta
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
ONNEN VALTAKUNTA. Pekka Ervastin esitelmä
ONNEN VALTAKUNTA Pekka Ervastin esitelmä 17.3.1929 Onnen kaipuu asuu syvällä jokaisen ihmisen rinnassa. Ja kaikkina aikoina ovatkin ihmiset kaikkialla etsineet onnea. Ehkei kaikilla ole tämä käsite `onni@
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )
MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Suuret mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. II. Mysteriot eivät ole ulkoaopittavia opinkappaleita, vaan elävää elämää, kuten viime
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
RUUMIIMME TEMPPELI. Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2
RUUMIIMME TEMPPELI Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2 Ruumiimme temppeli, näkyväincn ruumiimme pyhän hengen temppelinä tämä ei ole vieras käsite kristikunnalle.
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Pieni joukko ja suuri joukko
Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu
Lupaus Pyhästä Hengestä
1 Johanneksen evankeliumin selitys 42 Joh. 14:15-31 Lupaus Pyhästä Hengestä Viime kerralla käsittelimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä luvun 14 alkua ja siinä olevaa Jeesuksen jäähyväispuhetta
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan