MIKROAALTOUUNI HYVÄ ASIAKAS!
|
|
- Esa-Pekka Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS! Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan nopeasti tuotteittemme erinomaisesta luotettavuudesta. Laitteen käytön helpottamiseksi liitämme mukaan tämän kattavan käyttöoppaan. Ohjeiden avulla pääset tutuksi hankkimasi uuden laitteen kanssa. Lue ohjeet huolellisesti, ennen kuin käytät laitetta ensimmäisen kerran. Varmista kummassakin tapauksessa, että laite on toimitettu vahingoittumattomana. Jos havaitset kuljetusvaurioita, ota yhteys myyntiedustajaamme tai laitteen toimittaneeseen liikkeeseen. Puhelinnumero on kassakuitissa tai pakkausluettelossa. Toivottavasti sinulla on paljon iloa hankkimastasi uudesta kotitalouskoneesta. Laite on tarkoitettu ruokien ja juomien kuumentamiseen sähkömagneettisella energialla kotitalouksissa; vain sisäkäytöön. ENNEN KÄYTTÖÖNOTTOA Lue tämä käyttöohje erittäin huolellisesti ja seuraa tarkkaan annettuja asennus- ja käyttöohjeita. Keittotaso on valmistettu käytettäväksi ainoastaan yksityisessä taloudessa. Huomioi, että tämä käyttöohje koskee useampia malleja. Siinä saattaa siten esiintyä toimintokuvauksia, jotka eivät päde hankkimaasi malliin.
2 TÄRKEITÄ TURVAOHJEITA Älä koskaan kosketa lämmitystai keittolaitteiden pintoja. Ne kuumenevat käytön aikana. Pidä lapset turvallisen etäisyyden päässä. On olemassa palovammariski! Mikroaaltoenergiaa ja korkea jännite! Älä poista suojusta. VAARA! Laite sekä sen osat, joihin pääsee käsiksi, kuumenevat käytön aikana. Lämmityselementtien koskettamista on vältettävä. Alle 8-vuotiaat lapset eivät saa koskea laitteeseen, paitsi jos heitä valvotaan jatkuvasti. Kahdeksanvuotiaat ja sitä vanhemmat lapset, fyysisesti tai henkisesti vammaiset, aistivammaiset sekä henkilöt, joilta puuttuu riittävä kokemus tai tietämys, voivat käyttää tätä laitetta valvotusti, tai jos heitä on opastettu laitteen turvallisessa käytössä, ja jos he ymmärtävät laitteen käyttöön liittyvät vaarat. On valvottava, että lapset eivät leiki laitteella. Lapsi ei saa puhdistaa eikä huoltaa laitetta, paitsi jos hän on vähintään 8-vuotias ja aikuisen valvonnassa. VAROITUS: Kun laitetta käytetään yhdistelmätoiminnolla, lasten tulee käyttää uunia vain aikuisten valvonnassa korkeiden lämpötilojen takia (koskee ainoastaan grillitoiminnolla varustettua mallia). VAROITUS: Jos luukku tai luukun tiivisteet ovat vaurioituneet, uunia ei saa käyttää, ennen kuin pätevä ammattilainen on korjannut laitteen. VAROITUS: Vain pätevä ammattilainen voi turvallisesti huoltaa tai korjata laitetta, jos toimenpide edellyttää mikroaaltoenergialta suojaavan kuoren irrottamista.
3 VAROITUS: Nesteitä ja muita ruokia ei saa kuumentaa tiivistetyissä astioissa, koska ne voivat räjähtää. Älä irrota uunin jalkoja, äläkä tuki uunin ilmanvaihtoaukkoja. Käytä vain sellaisia keittiövälineitä, jotka ovat mikroaaltouuniin sopivia. Kun lämmität ruokaa muovi- tai paperiastioissa, tarkkaile uunia mahdollisen syttymisen varalta. Jos havaitset savua, kytke virta pois päältä tai irrota laite pistorasiasta, ja pidä uunin luukku suljettuna tukahduttaaksesi mahdolliset liekit. Jos kuumennat mikroaaltouunissa juomia, ne saattavat kiehua vielä kuumennuksen loputtuakin voimakkaasti. Käsittele kuumennusastiaa varovasti. Sekoita tai ravista tuttipullojen ja vauvanruokapurkkien sisältö, ja tarkista lämpötila ennen syöttämistä välttääksesi palovammoja. Älä kuumenna mikroaaltouunissa kuorimattomia tai kovaksi keitettyjä kananmunia, koska ne voivat räjähtää vielä mikroaaltokuumennuksen päätyttyäkin. Puhdista luukun pinta, luukun tiivisteet ja uunin sisäosa miedolla, hankaamattomalla pesuaineella ja sienellä tai pehmeällä liinalla. Puhdista uuni säännöllisesti ja poista ruuantähteet. Jos uunia ei puhdisteta säännöllisesti, sen pinta saattaa vaurioitua, mikä voi johtaa laitteen käyttöiän lyhentymiseen ja vaaratilanteisiin. Jos virtajohto on vaurioitunut, se on vaihdatettava valmistajalla, valtuutetulla huoltoliikkeellä tai vastaavalla pätevällä ammattilaisella vaaratilanteiden välttämiseksi.
4 Älä jätä johtoa riippumaan pöydän tai työtason päälle. Älä milloinkaan vaihda uunin sisällä olevaa lamppua. huollon täytyy aina vaihtaa se. Uunin lampun saa vaihtaa vain valtuuttama henkilö. Jos uunin lamppuun tulee vika, ota yhteys jälleenmyyjään tai valtuutettuun huoltoliikkeeseen. VAROITUS! Älä käytä mikroaaltouunin minkään osien puhdistukseen kaupallisia uuninpuhdistusaineita, höyrypesuaineita, hankaavia tai karkeita puhdistusaineita, natriumhyd-roksidia sisältäviä aineita tai hankaussieniä. Puhdista uuni säännöllisin väliajoin ja poista mahdolliset ruoan jäämät.
5 YLEISIÄ TURVAOHJEITA Alla on lueteltu käyttö- ja turvaohjeita, joilla voit varmistaa uunin ja muiden vastaavien laitteiden tehokkaan toiminnan: 1. Lasitarjottimen, pyörivien varsien, liitinten ja pyörivän telineen on oltava paikoillaan aina, kun uunia käytetään. 2. Älä käytä uunia muuhun kuin ruuan valmistukseen, esimerkiksi vaatteiden, paperin tms. kuivaamiseen tai esineiden sterilisoimiseen. 3. Älä käytä uunia tyhjänä, koska uuni voi vaurioitua. 4. Älä käytä uunia esimerkiksi papereiden, keittokirjojen tai muun tavaran säilytykseen. 5. Älä kuumenna uunissa ruokia, joita ympäröi kalvo, kuten munankeltuaisia, perunoita, kananmaksaa tms. ennen kuin olet pistellyt niihin reikiä haarukalla. 6. Älä työnnä minkäänlaisia esineitä uunin ulkokuoren aukkoihin. 7. Älä koskaan irrota uunista osia, kuten jalkoja, liittimiä, ruuveja tms. 8. Älä kuumenna ruokaa pelkällä lasitarjottimella. Pane ruoka asianmukaiseen kuumennusastiaan, ennen kuin panet ruuan uuniin. TÄRKEÄÄ KEITTIÖTARVIKKEITA, JOITA EI SAA PANNA MIKROAALTOUUNIIN Älä käytä metallisia keittoastioita tai astioita, joissa on metalliset kädensijat. Älä käytä astioita, jotka on viimeistelty metallilla. Älä käytä paperipäällysteisiä, metallilangasta valmistettuja pussinsulkijoita. Älä käytä melamiiniastioita, koska ne sisältävät mikroaaltoenergiaa imevää materiaalia, joten astiat saattavat haljeta tai hiiltyä, mikä hidastaa ruuan kypsymistä. Älä käytä Centuran astioita, koska pinnoitus ei sovi käytettäväksi mikroaaltouunissa. Älä käytä Corelle Livingwaren kuppeja, joissa on umpinaiset kädensijat. Älä käytä astioita, joissa on pieni suuaukko, kuten virvoitusjuoma- tai salaatinkastikepulloja, koska ne voivat räjähtää mikroaaltouunissa kuumennettaessa. Älä käytä perinteisiä paistolämpömittareita. Markkinoilla on erityisesti mikroaaltokypsennykseen tarkoitettuja lämpömittareita. Sellaisen käyttäminen on turvallista. 9. Käytä mikroaaltouuniin tarjoitettuja keittiövälineitä valmistajan ohjeiden mukaan. 10. Älä yritä uppopaistaa ruokia tässä mikroaaltouunissa.
6 11. Muista, että mikroaaltouuni kuumentaa vain astian nestemäisen sisällön, ei itse astiaa. Vaikka astian kansi ei tuntuisi kuumalta, kun otat sen mikroaaltouunista, astian sisällä oleva neste/ruoka vapauttaa astian kantta avattaessa saman määrän höyryä ja/tai kuumuutta kuin perinteisessä ruuanvalmistuksessa. 12. Tarkista aina ruuan lämpötila etenkin, jos kuumennat tai kypsennät ruokaa/nestettä vauvalle. Älä koskaan nauti ruokaa/nestettä heti uunista ottamisen jälkeen, vaan anna sen seistä muutaman minuutin ajan ja sekoita ruoka/neste, jotta lämpö jakautuu tasaisesti. 13. Jos ruoka sisältää rasvan ja veden sekoitusta, esimerkiksi lihalientä, anna sen seistä uunissa sekunnin ajan sen jälkeen, kun uuni on kytketty pois päältä. Sekoitus tasaantuu, ja ruoka/neste ei kupli, kun siihen työnnetään lusikka tai lisätään lihaliemikuutio. 14. Muista kuumentaessasi/kypsentäessäsi ruokia/ nesteitä, että jotkut ruuat, esimerkiksi hillo ja jauheliha, kuumenevat erittäin nopeasti. Kun kuumennat tai kypsennät runsaasti rasvaa tai sokeria sisältäviä ruokia, älä käytä muoviastioita. 15. Keittoastiat voivat kuumentua, koska niihin siirtyy lämpöä kuumennetusta ruuasta. Näin voi käydä erityisesti silloin, kun keittoastian yläosa ja kädensijat on peitetty muovikelmulla. Voit tarvita astian käsittelyyn pannulappuja. 16. Tulipaloriskin estäminen uunissa: a) Älä kuumenna ruokia liikaa. Valvo mikroaaltouunia tarkasti, jos uuniin on ruuanvalmistuksen helpottamiseksi pantu paperia, muovia tai muita tulenarkoja materiaaleja. b) Poista pussinsulkija, ennen kuin panet pussin uuniin. c) Jos uunissa olevat materiaalit syttyvät palamaan, pidä uunin luukku suljettuna, kytke uuni pois päältä tai katkaise virta sulakkeesta tai virrankatkaisijasta.
7 OHJAUSPANEELI NÄYTTÖ Mikroaallot/grilli Sulatus ajan mukaan Sulatus painon mukaan TOIMINTOSÄÄTIMET Keittiöajastin Pysäytä/nollaa Käynnistys /+30 s / vahvista Aika Automaattiateria Lapsilukkosymboli PAINIKE LUUKUN AVAAMISEKSI 1. Luukun turvalukitusjärjestelmä 2. Uunin ikkuna 3. Rullarengas 4. Lasilautanen 5. Ohjauspaneeli Grilliteline (vain grilli- tai yhdistelmätoiminnon kanssa käytettäväksi, asetettava lasilautasen päälle) A - lasilautanen; B - keskiö (alla); C- pyörivän lautasen varsi; D - pyörivän lautasen rengas a. Älä milloinkaan aseta lasilautasta ylösalaisin Lasilautasen liikettä ei saa milloinkaan jumiuttaa. b. Sekä lasilautasta että pyörivää rengasta on aina käytettävä kypsennyksen aikana. c. Ruoka ja ruokaa sisältävät astiat on aina asetettava lasilautasen päälle kypsentämisen ajaksi. d. Jos lasilautanen tai pyörivän lautasen rengas vaurioituu tai rikkoutuu, ota yhteyttä lähimpään valtuutettuun huoltokeskukseesi.
8 Käyttöohjeet KELLO 1. Kellonajan asettaminen Kun mikroaaltouuni liitetään virtaverkkoon, uunin näytöllä näkyy "0:00", laite antaa yhden äänimerkin. 1) Paina "Keittiöajastinta" kaksi kertaa, tunnit alkavat vilkkua; 2) Käännä toimintosäädintä tuntien asettamiseksi, syötetyn ajan on oltava ) Paina "Keittiöajastinta", minuutit alkavat vilkkua. 4) Käännä "toimintosäädintä" minuuttien asettamiseksi, syötetyn ajan on oltava ) Paina "Keittiöajastinta" kelloasetusten päättämiseksi. ":" vilkkuu. Huomaa: 1) Jos kellonaikaa ei ole asetettu, se ei toimi vaikka virta kytketään päälle. 2) Jos uunille ei tehdä mitään toimenpiteitä kellonajan asettamisen aikana 1 minuuttiin, se siirtyy automaattisesti takaisin alkuperäiseen tilaan. MIKROAALTOUUNIKYPSEN NYS 2. Mikroaaltokypsennys 1) Paina painiketta "Mikroaallot" kerran, näyttöön ilmestyy "P100". 2) Paina painiketta "Mikroaallot" useamman kerran tai käännä "toimintosäädintä" mikroaaltotehon valitsemiseksi, näytölle ilmestyvät peräkkäin symbolit "P100", "P80", "P50", "P30", "P10". 3) Paina "Vahvista" vahvistaaksesi valinnan. 4) Käännä "toimintosäädintä" kypsennysajan asettamiseksi. (Aika-asetuksen tulee olla välillä 0:05-95:00.) 5) Paina "Käynnistys" kypsennyksen aloittamiseksi. Mikroaaltojen tehotaulukko Mikroaaltoteho 100% 80% 50% 30% 10% Näyttö P100 P80 P50 P30 P10 PIKAKYPSENNYS 3. Pikakypsennys 1) Paina odotustilassa painiketta "+30 s" käynnistääksesi kypsennyksen 100 % tehotasolla 30 sekunniksi. Aika pitenee 30 sekunnilla joka kerta painiketta painettaessa. Maksimikypsennysaika on 95 minuuttia. 2) Paina mikroaaltokypsennyksen ja aikaan perustuvan sulatuksen aikana "+30 s" kypsennysajan lisäämiseksi. 3) Käännä odotustilassa "toimintosäädintä" vasemmalle valitaksesi kypsennysajan suoraan. Kun olet valinnut ajan, paina "Käynnistys" kypsennyksen aloittamiseksi. Mikroaaltoteho on 100 %. Huomaa: Automaattiaterian ja painoon perustuvan sulatuksen
9 Käyttöohjeet SULATUS: 4. Sulatus painon perusteella 1) Paina "Sulatus painon mukaan", näyttöön ilmestyy "def1". 2) Käännä "toimintosäädintä " ruoan painon valitsemiseksi. Painoalue on g. 3) Paina "Käynnistys" sulatuksen käynnistämiseksi. 5. Sulatus ajan perusteella 1) Paina "Sulatus ajan mukaan", näyttöön ilmestyy "def2". 2) Käännä "toimintosäädintä" kypsennysajan asettamiseksi. 3) Paina "Käynnistys" sulatuksen käynnistämiseksi. MONIVAIHEINEN KYPSENNYS 6. Monivaiheinen kypsennys Laitteeseen voidaan asetta korkeintaan kaksi vaihetta. Jos toinen vaiheista on sulatus, se on asetettava ensimmäiseksi vaiheeksi. Laite antaa kerran äänimerkin jokaisen vaiheen jälkeen, minkä jälkeen seuraava vaihe alkaa. Huomaa: Automaattiateriaa ei voida asettaa yhdeksi monivaiheisen kypsennyksen vaiheeksi. Esimerkki: haluat sulattaa ruokaa 5 minuuttia ja kypsentää sitä tämän jälkeen 80 % mikroaaltoteholla 7 minuutin ajan. Vaiheet ovat seuraavat: 1) Paina "Sulatus ajan mukaan", näyttöön ilmestyy "def2" 2) Käännä "toimintosäädintä" sulatusajan asettamiseksi 5 minuuttiin 3) Paina kerran painiketta "Mikroaallot" 4) Käännä "toimintosäädintä " 80 % mikroaaltotehon valitsemiseksi, kunnes näytössä näkyy "P80" 5) Paina "Vahvista" vahvistaaksesi valinnan. 6) Käännä "toimintosäädintä" kypsennysajan asettamiseksi 7 minuuttiin 7) Paina "Käynnistys" kypsennyksen aloittamiseksi. KEITTIÖAJASTIN 7. Keittiöajastin 1) Paina painiketta "Keittiöajastin", LED-näyttöön ilmestyy 00:00 2) Käännä "toimintosäädintä" ajastimen ajan syöttämiseksi. Kypsennyksen maksimiaika on 95 minuuttia. 3) Paina painiketta "Keittiöajastin" asetuksen vahvistamiseksi. 4) Kunn valittu aika on saavutettu, laite antaa 5 äänimerkkiä. Jos kello on asetettu (24 tunnin järjestelmä), LED-näytössä näkyy kulloinenkin aika. Huomaa: Keittiöajastimen aika ei ole sama kuin 24 tunnin järjestelmän. Keittiöajastin on ajastin.
10 Käyttöohjeet AUTOMAATTIATERIA 8. Automaattiateria 1) Käännä odotustilassa "toimintosäädintä" oikealle valitaksesi aterian vaihtoehdoista "A-1" - "A-8"; 2) Paina "Vahvista" vahvistaaksesi valitsemasi aterian; 3) Käännä "toimintosäädintä" ruoan painon valitsemiseksi; 4) Paina "Käynnistys" kypsennyksen aloittamiseksi; 5) Kun kypsennysaika on kulunut, laite antaa viisi äänimerkkiä. Valikko Paino Näyttö A g 200 Pizza 400 g g 250 A g 350 Liha 450 g 450 A-3 Vihannekset A-4 Pasta A-5 Perunat A-6 Kala A-7 Juomat A-8 Popcorn 200 g g g (veden kanssa 450 g) 100 (veden kanssa 800 g) g g g g g g kuppi (120 ml) 1 2 kuppia (240 ml) 2 3 kuppia (360 ml) 3 50 g g 100 LAPSILUKKO 9. Lapsilukkotoiminto Lukitseminen: Paina odotustilassa painiketta "Pysäytä/nollaa" 3 sekunnin ajan, laite antaa pitkän äänimerkin ("piippaus"), joka ilmaisee lapsilukon aktivoitumisen. Näyttöön ilmestyy lukkosymboli. Lukituksen peruuttaminen: Paina lukitussa tilassa painiketta "Pysäytä/nollaa" 3 sekunnin ajan, laite antaa pitkän äänimerkin ("piippaus"), joka ilmaisee lapsilukon avautumisen. 10. Kyselytoiminto 1) Paina mikroaaltokypsennystilassa painiketta "Mikroaallot" ja kulloinenkin teho näytetään 2-3 sekunnin ajan. 2) Paina kypsennystilassa painiketta "Aika" saadaksesi näkyviin todellisen ajan. Se näytetään 2-3 sekunnin ajan. 13. Ominaisuuksia (1) Jos luukku avataan kypsennyksen aikana, on painettava painiketta "Käynnistys" kypsennyksen jatkamiseksi; (2) Kun kypsennysohjelma on asetettu ja painiketta " " ei paineta 1 minuuttiin. Nykyinen aika tulee näkyviin. Asetus peruutetaan. (3) Laite antaa viisi äänimerkkiä muistuttaakseen sinua siitä, että kypsennys on päättynyt.
11 Virrankulutus Antoteho Käyttötaajuus Ulkomitat Uunin tilavuus Paino tyhjänä Melutaso Pyörivän lautasen halkaisija 230V~50Hz,1050W 700 W 2450 MHz 595 mm (L) x 384 mm (K) x 320 mm (S) 17 litraa N. 11,5 kg Lc < 58 db (A) 245 mm
12 MIKROAALTOUUNIN HUOLTO 1. Kytke uuni pois päältä ja irrota pistoke pistorasiasta ennen uunin puhdistamista. 2. Pidä uunin sisäosat puhtaina. Jos uunin seinämiin roiskuu ruokaa, pyyhi ne pois kostealla liinalla. Kovien tai hankaavien puhdistusaineiden käyttö ei ole suositeltavaa. 3. Puhdista uunin ulkopinnat kostealla liinalla. Suojellaksesi uunin sisällä olevia osia huolehdi, ettei uunin ilmanvaihtoaukkoihin pääse vettä. 4. Älä kastele ohjauspaneelia. Puhdista se pehmeällä, kostealla liinalla. Älä puhdista ohjauspaneelia puhdistusaineilla äläkä hankaavilla tai suihkutettavilla aineilla. 5. Jos uunin luukun sisäpuolelle tai ympärille muodostuu höyryä, pyyhi se pois pehmeällä liinalla. Näin voi tapahtua, jos uunia käytetään erittäin kosteassa ympäristössä; se ei ole merkki uunin viallisesta toiminnasta. 6. Irrota silloin tällöin lasitarjotin puhdistusta varten. Pese tarjotin lämpimällä saippuavedellä tai astianpesukoneessa. 7. Pyörivä rengas ja uunin sisäpohja on puhdistettava säännöllisesti liiallisen melun välttämiseksi. Pyyhi uunin sisäpohja miedolla pesuaineella, vedellä tai ikkunanpuhdistusaineella, ja kuivaa. Pyörivän renkaan voi pestä miedolla saippuavedellä tai astianpesukoneessa. Ruuanvalmistuksessa uuniin kerääntyy höyryä, mutta se ei vaikuta millään tavoin uunin sisäpohjaan tai pyörivän renkaan pyöriin. Irrotettuasi pyörivän renkaan uunista puhdistettavaksi varmista, että asetat sen takaisin oikeaan asentoon. 8. Poista uunista hajut sekoittamalla kupillinen vettä sekä yhden sitruunan mehu ja kuori syvään, mikroaaltouunin kestävään kulhoon. Kuumenna mikroaaltouunissa viiden minuutin ajan, pyyhi huolellisesti ja kuivaa pehmeällä liinalla. YMPÄRISTÖ Älä hävitä laitetta normaalin kotitalousjätteen mukana sen käyttöiän päätyttyä, vaan luovuta se kierrätykseen virallisessa keräyspisteessä. Tekemällä näin autat säästämään ympäristöä.
13 ASENNUS ASENNUS 1. Varmista, että kaikki pakkausmateriaalit on poistettu uunin sisältä. 2. Tarkista pakkauksen poistamisen jälkeen, onko uunissa näkyviä vaurioita, kuten väärässä asennossa oleva luukku vaurioitunut luukku kolhuja tai reikiä luukun ikkunassa ja ruudussa kolhuja uunin sisällä. Jos havaitset yllä mainittuja vaurioita, ÄLÄ käytä uunia. 3. Tämä mikroaaltouuni painaa 14 kg, ja se pitää sijoittaa vaakasuoralle pinnalle, joka kestää uunin painon. 4. Uunia ei saa sijoittaa korkean lämpötilan tai höyryn lähelle. 5. ÄLÄ sijoita mitään uunin päälle. 6. ÄLÄ irrota pyörivän alustan akselia. 7. Kuten kaikkien laitteiden myös mikroaaltouunin käyttöä on valvottava tarkasti, jos käyttäjänä on lapsi. 8. Pistorasian on oltava helposti käsillä, jotta laite voidaan kytkeä irti vaaratilanteessa. Uuni voidaan kytkeä irti verkkovirrasta myös kiinteään johdotukseen ohjeiden mukaan asennetun kytkimen avulla. Kytke laite maadoitettuun seinäpistorasiaan AC (230V/50Hz). VAARA! HUOLEHDI, ETTÄ KOTISI PISTORASIAT OVAT MAADOITETTUJA. Valmistaja ei vastaa seurauk-sista, jos tämä turvatoimenpide laiminlyödään. 9. Tämä uunin käyttö edellyttää liitäntään 1,2 KVA, joten asennetaessa on suositeltavaa pyytää apua ammattilaiselta. VAROITUS: Tätä uunia suojaa laitteen sisällä oleva 250 V, 10 A sulake.
14 TEKNISET TIEDOT Virrankulutus...230V~50Hz, 1050W Teho W Grillikuumennin W Käyttötaajuus MHz Ulkomitat...595mm(L) x 384mm(K) x 320mm(S) Uunin vetoisuus...17 litraa Paino ilman pakkausta...noin 14 kg Äänitaso...Lc (IEC) < 58 db (A) Tämä laite on merkitty eurooppalaisen, hävitettäviä sahkö- ja elektroniikkalaitteita koskevan 2002/96/ECdirektiivin mukaisesti. Nämä ohjeet noudattavat yleiseurooppalaista sopimusta, joka koskee hävitettävien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden palautusta ja kierrätystä. RADIOHÄIRINTÄ Mikroaaltouuni voi aiheuttaa häiriötä radion, television tai vastaavan laitteen toiminnassa. Jos häiriötä ilmenee, se voidaan poistaa tai sitä voidaan vähentää seuraavilla toimenpiteillä: a) Puhdista uunin luukun ja tiivisteiden pinnat. b) Sijoita radio, televisio tms. mahdollisimman kauas mikroaaltouunista. c) Käytä radiossa, televisiossa jne. oikein asennettua antennia varmistaaksesi signaalin riittävän voimakkaan vastaanoton. VARAAMME OIKEUDEN TEHDÄ MUUTOKSIA, JOTKA EIVÄT VAIKUTA LAITTEEN TOIMINTAAN.
15 KAAPPI, JOHON LAITE UPOTETAAN UUNIN ASENNUS
16 ENNEN KUIN SOITAT KORJAAJALLE 1. Jos uuni ei toimi lainkaan, näyttö ei näy tai häviää näkyvistä: a) Varmista, että uuni on kytketty kunnolla virtalähteeseen. Jos näin ei ole, irrota pistoke pistorasiasta, odota 10 sekuntia, ja työnnä pistoke kunnolla takaisin pistorasiaan. b) Tarkista, onko sulake palanut tai päävirtakatkaisin sammunut. Jos ne toimivat normaalisti, kokeile virtalähteen toimivuutta toisella laitteella. 2. Jos mikroaaltokuumennus ei toimi: a) Tarkista, onko ajastin säädetty päälle. b) Varmista, että luukku on suljettu kunnolla siten, että turvalukitus on lukkiutunut. Muussa tapauksessa uuniin ei virtaa mikroaaltoenergiaa. JOS MIKÄÄN YLLÄOLEVISTA OHJEISTA EI ATKAISE ONGELMAA, OTA YHTEYTTÄ LÄHIMPÄÄN VALTUUTETTUUN HUOLTOLIIKKEESEEN. TAKUU JA HUOLTO Jos tarvitset tietoja, tai jos sinulla on ongelma, ota yteyttä maassasi sijaitsevaan asiakaspalvelukeskukseen (löydät sen puhelinnnumeron maailmanlaajuisesta takuulehtisestä). Jos maassasi ei ole asiakaspalvelukeskusta, käy paikallisen kauppiaasi luona tai ota yhteyttä kotitalouslaitteiden huoltoosastoon. VAIN HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN! TOIVOTTAA MUKAVIA HETKIÄ LAITTEESI SEURASSA
Käyttö- ja asennusohjeet. Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20MW
FI SE Käyttö- ja asennusohjeet Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20MW MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan
MIKROAALTOUUNI HYVÄ ASIAKAS! ENNEN KÄYTTÖÖNOTTOA
MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS! Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan nopeasti tuotteittemme erinomaisesta luotettavuudesta. Laitteen käytön helpottamiseksi liitämme mukaan
Käyttö- ja asennusohjeet. Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DW
FI SE Käyttö- ja asennusohjeet Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DW MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan
Käyttö- ja asennusohjeet. Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DE
FI SE Käyttö- ja asennusohjeet Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DE MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan
Käyttö- ja asennusohjeet. Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DB
FI SE Käyttö- ja asennusohjeet Instruktioner för användning, installation och anslutning UPO UMO20DB MIKROAALTOUUNI FI HYVÄ ASIAKAS Onnittelemme sinua hyvän ostoksesi johdosta. Uskomme sinun vakuuttuvan
ENNEN KUIN SOITAT HUOLTOON
TEKNISET TIEDOT 17L Virrankulutus: Teho: Grillikuumennin Toimintataajuus: Ulkomitat: Uunin sisämitat: Paino: 220-240V~50Hz,1080W 700W 1000W 2,450MHz 592mm(L) X 350mm(S) X 390mm(K) 320mm(L) X 288mm(S) X
17/23 -litrainen elektroninen mikroaaltouuni KÄYTTÖOHJE MWB17AEX / MWB23AEX. Lue ohjeet huolellisesti ja säilytä ne tulevaa käyttöä varten 1
17/23 -litrainen elektroninen mikroaaltouuni KÄYTTÖOHJE MWB17AEX / MWB23AEX Lue ohjeet huolellisesti ja säilytä ne tulevaa käyttöä varten 1 TEKNISET TIEDOT 17L Virrankulutus: Teho: Toimintataajuus: Ulkomitat:
Mikroaaltouuni MH-6047 käyttöohjeet
Mikroaaltouuni MH-6047 käyttöohjeet Yleiset turvallisuusohjeet Varoitus! Tulipalon, sähköiskun tai henkilövahinkojen välttämiseksi noudata seuraavia turvallisuusohjeita. 1. Ruokia ja juomia ei saa lämmittää
Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin
. Tämä on sähköinen henkilökohtainen lämmitin loimuavalla liekkiefektillä. Lämmittimen toimintaperiaate on kierrättää ilma lämmityselementtien läpi ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa. Turvallisuusohjeet 1.
Käyttöoppaasi. SHARP R982STWE http://fi.yourpdfguides.com/dref/5588352
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet
Malli: BM1240AX Omistajan käsikirja
Malli: BM1240AX Omistajan käsikirja FI SISÄLTÖ VAROTOIMENPITEET TÄRKEITÄ TURVAOHJEITA TEKNISET TIEDOT ASENNUS RADIOHÄIRIÖT MIKROAALTOKYPSENNYKSEN PERIAATTEET MAADOITUSOHJEET ENNEN KUIN OTAT YHTEYTTÄ HUOLTOON
SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja
SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI 2000, SEFFI 1500, SEFFI 1000) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttöohjekirja malleille: SEFFI 2000 (24 paikkaa), SEFFI 1500 (18 paikkaa),
SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet
SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja
KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500
KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 Lue käyttöohje ennen lämmittimen käyttöönottoa Käytä lämmitintä ainoastaan käyttöohjeiden mukaisesti. Muu käyttö voi aiheuttaa tulipalon, sähköiskun
SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja
SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI Pro Compact, Combi, Team SEFFI Soft Compact, Combi, Team) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttö ohjekirja malleille: SEFFI Pro Compact,
SÄHKÖGRILLI 2000W. KÄYTTÖOPAS tuote Tätä laitetta voivat käyttää vähintään 8-vuotiaat lapset ja sellaiset henkilöt, joiden fyysiset,
SÄHKÖGRILLI 2000W KÄYTTÖOPAS tuote 1474 Varoitus Lue ohjeet huolellisesti läpi ennen käyttöönottoa Ohjeet vähentävät loukkaantumisriskiä Tätä laitetta voivat käyttää vähintään 8-vuotiaat lapset ja sellaiset
WK-6 WATER KETTLE BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL
WK-6 WATER KETTLE NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM VEDENKEITIN FIN KÄYTTÖOHJE Lue tämä käyttöohje huolella ennen vedenkeittimen käyttöönottoa
KÄYTTÖOHJE PÖYTÄUUNI KAHDELLA KEITINALUEELLA
KÄYTTÖOHJE PÖYTÄUUNI KAHDELLA KEITINALUEELLA MALLIN NUMERO EO 7150, EO 7143 Tuote on EU-n direktiivien 2006/95/EC (LVD) ja 2004/108/EC (EMC) mukainen. TEKNISET TIEDOT Virtajännite 220-240V~ 50Hz Teho:
Kok 1,3. Water kettle. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual WK13W
Kok 1,3 Water kettle Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. WK13W S.
Sekoitinsarja Käyttöohje
Sekoitinsarja Käyttöohje Lue ohjekirja huolellisesti ennen laitteen käyttöönottoa. Käytä laitetta vain käyttöohjeen mukaisesti. Säilytä ohjekirja lukemiseksi tulevaisuudessa. TURVALLISUUS Laite ei ole
Register your product and get support at. HP8117. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome HP8117 Käyttöopas a b Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin tuki ja rekisteröi
PANEELILÄMMITIN KÄYTTÄJÄN OPAS
PANEELILÄMMITIN KÄYTTÄJÄN OPAS PH35-600 220-240V~ 50-60Hz 500-600W IP24 Soveltuu käytettäväksi vain tiloissa joissa on hyvä ilmanvaihto. Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käyttöä ja pidä ne tallessa.
Tapas- ja Sushi lasikko
Tapas- ja Sushi lasikko Metos VS4, VS6, VS8, VS10 4209540, 4209542, 4209544, 4209546 Asennus- ja käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä käyttöohjeesta 02.01.2012 02.01.2012 METOS Tapas- ja
Asennus- ja käyttöohjeet
TARJOILUPATA ESK Asennus- ja käyttöohjeet 4239100, 4239101 YLEISTÄ Tutustu huolellisesti tämän ohjeen sisältöön, koska siinä on tärkeää tietoa laitteen oikeasta ja turvallisesta asentamisesta, käytöstä
BL-2 BLENDER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL
BL-2 BLENDER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM Käyttöohje Tehosekoitin Malli Blender BL-2 FI TÄRKEITÄ TURVALLISUUSOHJEITA Sähkölaitteita
Nuorkami. Sähkösavustin 1100W
Nuorkami Sähkösavustin 1100W TÄRKEITÄ TURVALLISUUSOHJEITA - Ennen laitteen käyttöönottoa, lue käyttöohjeet huolellisesti. Säilytä ohjeet myöhempää käyttöä varten. - Laitteen osat voivat olla teräviä, käytä
Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI.
Malli ZB06-25A T Ä R K E Ä Ä T U R V A L L I S U U S T I E T O A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ TÄRKEITÄ TURVATOIMIA... 1-3 MUISTIINPANOJA:
Straightener HP8331. Register your product and get support at Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Straightener HP8331 FI Käyttöopas Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin tuki ja
LEIVÄNPAAHTIMEN F24963010002 KÄYTTÖOHJE
LEIVÄNPAAHTIMEN F24963010002 KÄYTTÖOHJE 1. YLEISKUVAUS 1. Paahtopaikat 2. Korkeussäädin 3. Paahtoasteen säädin 4. STOP-painike 5. Murupelti (irrotettava) 6. Johto 7. Sulatuspainike 8. Uudelleenlämmityspainike
Hairdryer. Register your product and get support at HP8296/00. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Hairdryer HP8296/00 FI Käyttöopas c d b e g a f Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin
SUOMI Johdanto Yleiskuvaus (Kuva 1) Tärkeää Vaara Varoitus Varoitus Sähkömagneettiset kentät Yleistä
SUOMI 49 Johdanto Onnittelut ostoksestasi ja tervetuloa Philips-tuotteiden käyttäjäksi! Hyödynnä Philipsin tuki ja rekisteröi tuotteesi osoitteessa www.philips.com/welcome. Yleiskuvaus (Kuva 1) 1 Terä
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 21 CA Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 800W/1200W PTC-lämpöelementti Alhainen melutaso Kaksinkertainen ylikuumenemissuoja Kaatumissuoja Irroitettava ilmansuodatin
SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE
SCANCOOL PAKASTIN SFS-55 KÄYTTÖOHJE Onnittelemme uuden tuotteen valinnasta. Noudata käytössä näitä ohjeita ja säilytä ohjeet aina tuotteen mukana. Huom! 1.Kytke laite maadoitettuun pistorasiaan, jonka
Potilasopas. Tämän oppaan omistaa:
Potilasopas Tämän oppaan omistaa: Icare HOME (Malli: TA022) POTILASOPAS TA022-035 FI-3.1 3 Johdanto Tämä opas sisältää Icare HOME -tonometrin käyttöohjeet. Lue ohjeet huolellisesti, ennen kuin alat käyttää
Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10
Tørr Dehumidifier Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. DH-10 S. 2 DH-10
Suomi. turvallisuus. selitykset
2 BLX50 series Suomi Taita auki etusivun kuvitukset Tehosekoittimen avulla voit valmistaa esimerkiksi keittoja, juomia, pateita, majoneesia ja korppujauhoja, jauhaa keksejä tai pähkinöitä ja murskata
HAIR DRYER CERAMIC HD 3700
HAIR DRYER CERAMIC HD 3700 FI F E G D B C A 3 SUOMI 08-10 4 HIUSTENKUIVAAJA HD 3700 Turvallisuus Ota huomioon seuraavat ohjeet laitetta käytettäessä. 7 Laite on suunniteltu vain kotitalouskäyttöön. 7 Älä
KALUSTEUUNI TEKA HS715 KÄYTTÖOHJE
KALUSTEUUNI TEKA HS715 KÄYTTÖOHJE LAITTEEN OSAT 1 OHJAUSPANEELI 2 UUNIN ERISTE 3 GRILLIVASTUS 4 KANNATIN 5 RITILÄ 6 UUNIPELTI 7 LUUKUN SARANA 8 LUUKKU 9 TUULETUSAUKOT 10 KIINNITYS KALUSTEESEEN 11 UUNIN
www.indesit.com/register Sisältö Turvallisuusohjeet, 3 Ympäristönsuojelu, 5 Uunin asetusten tekeminen, 6 Käyttöohjeet, 7 Vianetsintä, 11 Asennusohjeet, 12 2 TURVALLISUUSOHJEET TÄRKEÄ LUKEA JA NOUDATTAA
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 B-2170 Merkkivalojen selitys Keltainen merkkivalo (1) Alilämpötilan näyttö Punainen merkkivalo (2) Tyhjän säiliön näyttö STOP MAHDOLLISET VIAT Jos laite ei toimi moitteettomasti,
Straightener. Register your product and get support at HP4666/22. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Straightener HP4666/22 FI Käyttöopas Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin tuki
Sähkösavustin 230V-50Hz 1250W. Malli:35069
Sähkösavustin 230V-50Hz 250W Malli:35069 322 luettelo: A Runko E Vastusyksikön kelkka B Jalat 4 F Vastusyksikkö C Kansi G Purualusta H Alustalevy I Savustinritilä 2 K 4.5mm mutteri L Ritilän ulosvetokah
Straightener HP4661. Register your product and get support at Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Straightener HP4661 FI Käyttöopas Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin tuki ja
Ohjekirja Sähkölämmitin K ,K
GILS Ohjekirja Sähkölämmitin K9000004,K9000005 Ohjeet on luettava ennen käyttöä TÄRKEÄÄ TIETOA TURVALLISUUDESTA Sähkölaitteita käytettäessä on aina noudatettava muun muassa seuraavia yleisiä turvallisuusohjeita:
Spinn Blender. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual BL-5W
Spinn Blender Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. BL-5W BL-5W_Spinn_IM_Wilfa.indd
Käyttöoppaasi. SAMSUNG MW102W-S
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle SAMSUNG MW102W-S. Löydät kysymyksiisi vastaukset SAMSUNG MW102W-S käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,
12502 FIN - 2007 AM Käyttöohjeet sähkögrillille 12502 Tutustu huolella tähän käyttöoppaaseen ennenkuin kokoat ja otat käyttöön tämän laadukkaan LANDMANN-grillisi. Käyttöohjeita seuraamalla estät toimintahäiriöiden
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400
Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400 stop BREWING heißes wasser B-2264 empty low temperature empty Käyttöohje Cafitesse 400 - LED-merkkivalot LED (vihreä) LED (keltainen) LED (punainen) LED (punainen) stop BREWING
Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen
AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen
Hairdryer HP4963 HP4962 HP4961 HP4960. Register your product and get support at Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Hairdryer HP4963 HP4962 HP4961 HP4960 FI Käyttöopas Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi
DL-LÄMPÖLAMPPU. Asennus- ja käyttöohjeet
DL-LÄMPÖLAMPPU Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Rakenne ja mallit... 4 4. Asennus... 4 4.1 Lampun sijoitus...4 4.2 Asennustapoja...5 4.3 Lampun kokoaminen...6
Hairdryer. Register your product and get support at HP4962/22 HP4961/22. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Hairdryer HP4962/22 HP4961/22 FI Käyttöopas Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin
Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250
Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250 HUOM! Lue tämän käyttö- ja turvallisuusohjeen sisältö huolellisesti ennen TL-radiaalipuhaltimen käyttöä turvallisen käytön varmistamiseksi.
www.whirlpool.com FI 1
www.whirlpool.com 1 ASENNUS ENNEN VERKKOVIRTAKYTKENTÄÄ TARKISTA, ETTÄ ARVOKILPEEN MERKITTY JÄNNITE vastaa asuntosi jännitettä. ÄLÄ POISTA UUNIN SIVUSEINÄLLÄ SIJAITSEVIA suojalevyjä. Niiden tarkoitus on
HAIR DRYER TRAVEL. Move HD 2509
HAIR DRYER TRAVEL Move HD 2509 DA HU FI CS NO SV IT PT NL SL LT EL BG RU E F B D C A 3 DANSK 05-08 SUOMI 09-12 NORSK 13-16 SVENSKA 17-20 ITALIANO 21-24 PORTUGUÊS 25-28 NEDERLANDS 29-32 MAGYAR 33-36 ČESKY
HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE
HORNADY LOCK-N-LOAD SONIC CLEANER LOCK-N-LOAD MAGNUM SONIC CLEANER KÄYTTÖOHJE Hornady Lock-N-Load Sonic/Magnum Sonic Cleaner poistaa ruutijäämät hylsyn sisä-ja ulkopuolelta ultraäänienergian ja erityisen
DENVER CR-918BLACK FINNISH TOIMINNOT JA OHJAIMET
DENVER CR-918BLACK FINNISH TOIMINNOT JA OHJAIMET 14 15 1. /VIRITÄ - 2. AJAN ASETTAMINEN MUISTI/MUISTI+ 3. TORKKU /LEPO 4. PÄÄLLE/POIS 5. / VIRITÄ + 6. ÄÄNENVOIMAKKUUS PIENENNÄ - /HERÄTYS 1 PÄÄLLE/POIS
SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN EPO2. Versio 1.0
SÄHKÖKÄYTTÖINEN VEDENLÄMMITIN FI EPO2 Versio 1.0 Käytettyä tuotetta ei saa hävittää talousjätteen mukana. Laite on toimitettava keräyspisteeseen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen. Asianmukainen
SISÄLLYS. ENNEN JÄÄKAAPIN KÄYTTÖÖNOTTOA Sivu 46
SISÄLLS SF JÄÄKAAPIN OSAT Sivu 46 ENNEN JÄÄKAAPIN KÄTTÖÖNOTTOA Sivu 46 TÄRKEÄÄ Sivu 47 KÄTTÖ Sivu 47 SULATUS - HOITO Sivu 48 VIANETSINTÄ Sivu 49 HUOLTO Sivu 49 ASENNUS Sivu 50 AVAUSSUUNNAN VAIHTAINEN Sivu
FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min.
OHJEET JA SUOSITUKSET Nämä käyttöohjeet koskevat useita tuuletintyyppejä. On mahdollista, että tekstissä on yksityiskohtia, jotka eivät koske valitsemaasi tuuletinta. ASENNUS Valmistaja ei vastaa virheellisestä
Hairdryer HP4997/00. Register your product and get support at Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Hairdryer HP4997/00 FI Käyttöopas h i a b g c f d e Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi
WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM
WAD-518 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WAD-518 VOHVELIRAUTA FIN Wilfa WAD-518 -vohvelirauta on vohvelirautasarja,
LASIKERAAMINEN LIESITASO BTO431 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
LASIKERAAMINEN LIESITASO BTO431 ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE YLEISTÄ Lue ohjekirjaa huolellisesti ennen laitteen asennusta ja käyttöönottoa. Säilytä ohjekirja tulevaisuudeksi. Sähköasennus on suoritettava
Sisällys. Ympäristönsuojelu Lämmityslaatikon kuvaus Turvallisuusohjeita Asennus Kotelo Lämmityslaatikon käyttö Puhdistus ja huolto YMPÄRISTÖNSUOJELU:
FI Sisällys Ympäristönsuojelu Lämmityslaatikon kuvaus Turvallisuusohjeita Asennus Kotelo Lämmityslaatikon käyttö Puhdistus ja huolto YMPÄRISTÖNSUOJELU: Tähän laitteeseen käytetyt pakkausmateriaalit voidaan
1. Käytä aina silmä-, kuulo- ja hengityssuojaimia. Kiinnitä aina laitteeseen pölynimuri vähentääksesi koneen ulkopuolelle pääsevän pölyn määrää.
32 SKATEPAL PRO 3 PAKKAUKSEN PURKU JA ASENTAMINEN 1. Aseta kone vakaalle pöydälle 80 100 cm:n työskentelykorkeudelle. 2. Avaa yläkansi napsauttamalla koneen molemmilla puolilla olevia solkia. 3. Kannen
PÖYTÄLASIKKO. Asennus- ja käyttöohjeet
PÖYTÄLASIKKO KENTUCKY COLD Asennus- ja käyttöohjeet 4310302, 4310304, 4310322, 4310324 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 2. Laitteen käyttötarkoitus... 1 3. Laitteen käsittely... 1 4. Laitteen sijoitus...
Straightener. Register your product and get support at HP8355. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Straightener HP8355 FI Käyttöopas SONIC SONIC Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin
RUUANKULJETUSVAUNU METOS TERMIA 1000, 1500 H, HL, I
RUUANKULJETUSVAUNU METOS TERMIA 1000, 1500 H, HL, I Asennus- ja käyttöohjeet 3755281 3755280 3755279 3755278 3755277 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä...3 1.1. Käsikirjassa käytetyt merkinnät...3 1.2. Laitteessa
CITATION SUB KÄYTTÖOHJE
CITATION SUB KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-subwoofer on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen
Styler. Register your product and get support at HP4681/00. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Styler HP4681/00 FI Käyttöopas a h g b c f e d Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi Philipsin
TÄRKEITÄ HUOMIOITA Kiitos, että valitsit Casa Bugatin UMA keittövaa'an. Kuten kaikkia elektronisia laitteita, myös tätä vaakaa tulee käyttää huolellisesti ja ohjeiden mukaan vammojen ja laitteen vaurioitumisen
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 20 CDH Käyttöohje
Keraaminen Lämpöpuhallin VV 20 CDH Käyttöohje Tuotteen ominaisuudet 2 tehotasoa 1200W/2000W Hipaisukytkimet 0,5-7,5 tunnin ajastin Pyörimistoiminto (oskillointi) LED-merkkivalo osoittaa valitun toiminnon
LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET
TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE
TÄRKEÄ OHJE: Pidä nämä ohjeet tallessa ja lue ne huolella ennen kuin alat käyttää tuotetta. SUUNNITELTU AINOASTAAN SEINÄPISTORASIA KÄYTTÖÖN!
Käyttöohje Onnittelumme Handy Heater - pistorasiaan kytkettävän tilalämmittimen ostosta. Tämä johdoton keraaminen tilalämmitin tarjoaa nopeasti ja helposti lämpöä melkein kaikkialle kodissasi. Kytke se
DENVER CRP-514 FINNISH TOIMINNOT JA OHJAIMET
DENVER CRP-514 FINNISH TOIMINNOT JA OHJAIMET 1. (AL1) HÄLYTYS 1 PÄÄLLÄ /POIS PÄÄLTÄ 2.
LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.
LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI OY Keskustie 26, 61850 Kauhajoki
Asennus- ja käyttöohjeet
SÄHKÖARILA OFTE 40B OFTE 40C OFTE 60B OFTE 60BR Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO ASENNUSOHJEET... 1 ASENNUS... 1 KÄYNNISTYS... 1 VIANETSINTÄ... 1 VIALLISTEN OSIEN VAIHTO... 1 KÄYTTÖ JA HOITO...
Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön
BTS-50 Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön LUE ENNEN TÄMÄN LAITTEEN KÄYTTÖÄ. www.facebook.com/denverelectronics KÄYTTÖOHJE Varoituksia Tämä tuote on suunniteltu ja valmistettu täyttämään tiukat
Käyttöohje CRL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan.
Käyttöohje Kelloradio CRL-340 www.denver-electronics.com Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. 1. Toiminto 1.1 LED-aikanäyttö 12 tuntia tai 24 tuntia 1.2 Valkoinen
CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE
CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-kaiutin on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen
KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1
Lue käyttö- ja asennusohjeet huolellisesti. Niitä noudattamalla varmistat laitteellesi pitkän käyttöiän ja luotettavantoiminnan. Kospel Oy pidättää oikeuden tehdä pieniä muutoksia laitteen rakenteeseen
Sauvasekoitin Metos Junior Standard 4248000. Käyttöohjeet. Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta
Sauvasekoitin Metos Junior Standard 4248000 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta SISÄLLYSLUETTELO 1. Laitteen osat... 3 2. Käyttö... 4 3. Puhdistus ja huolto... 5 4. Turvallisuusohjeita...
KÄYTTÖOHJE F F F UUNI
KÄYTTÖOHJE F09000004 F09000005 F09000006 UUNI 600 30V/50HZ W max 3570 W Made in EU AR46 Mod. 5H- 96 N Typ. HVC Cod. 9005093 Serie: 07776 SERVICIO ASISTENCIA TECNICA 900500 560 555 min 597 560 555 min
Käyttöoppaasi. HUSQVARNA QC325H http://fi.yourpdfguides.com/dref/834840
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet
Hoito ja puhdistus. 1. Vedä kondenssivesisäiliö ulos. 2. Vedä suodatin pois lukituksestaan.
Ympäristöystävällinen hävittäminen Hoito ja puhdistus Hoito ja puhdistus Huoltopalvelu Hävitä pakkaus ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Tämän laitteen merkintä perustuu käytettyjä sähkö- ja elektroniikkalaitteita
MWD 201 MWD 301. www.whirlpool.com
MWD 201 MWD 301 www.whirlpool.com ASENNUS ENNEN KYTKENTÄÄ TARKISTA, ETTÄ ARVOKILPEEN MERKITTY JÄNNITE vastaa asuntosi jännitettä. SIJOITA UUNI TUKEVALLE JA TASAISELLE ALUSTALLE, joka kestää sekä uunin
Bake-Off uuni METOS BISTROT 434-10 4560506. Käyttöohjeet. Käännös valmistajan englanninkielisestä käyttöohjeesta
Bake-Off uuni METOS BISTROT 434-10 4560506 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä käyttöohjeesta SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Asennus... 3 3. Käyttö... 3 3.1. Käyttöönotto...3 3.2
Käyttöohjeet. Sauvasekoitin Metos Dynamic SMX 600 E Dynamic SMX 800 E , Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta
Sauvasekoitin Metos Dynamic SMX 600 E Dynamic SMX 800 E 4248004, 4248006 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta 16.03.2010 Rev. 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1. Laitteen osat... 3 2. Käyttö...
Sauvasekoitin Metos MF 2000 Combi Käyttöohjeet. Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta Rev. 1.0
Sauvasekoitin Metos MF 2000 Combi 4248002 Käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä ohjeesta 16.03.2010 Rev. 1.0 SISÄLLYSLUETTELO 1. Laitteen osat... 3 2. Käyttö... 4 3. Puhdistus ja huolto...
UPO Mi 40DS. Käyttöohje
UPO Mi 40DS Käyttöohje Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen kuin alat asentaa ja käyttää mikroaaltouunia. Kirjoita muistiin laitteen arvokilvessä oleva sarjanumero alla olevaan tilaan, sillä saatat
testo 831 Käyttöohje
testo 831 Käyttöohje FIN 2 1. Yleistä 1. Yleistä Lue käyttöohje huolellisesti läpi ennen laitteen käyttöönottoa. Säilytä käyttöohje myöhempää käyttöä varten. 2. Tuotekuvaus Näyttö Infrapuna- Sensori, Laserosoitin
Malli: NF2500G / NF5000G
Malli: NF2500G / NF5000G Käyttöohje FI 3 251-091124 1 FI Sisältö Tärkeitä ohjeita 3 Pakkauksesta purkaminen ja asennus 3 Sähköiset liitännät 4 Laitteen käynnistäminen, valo ja lukko 4 Termostaatti 5 Sulatus
Sangean PR-D4 Käyttöohjeet
Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus
Hairdryer. Register your product and get support at HP4996/22. Käyttöopas
Register your product and get support at www.philips.com/welcome Hairdryer HP4996/22 FI Käyttöopas d c b e f g h a i Suomi Olet tehnyt erinomaisen valinnan ostaessasi Philipsin laitteen! Käytä hyväksesi
KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI. Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä.
KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI NÄMÄ OHJEET TULEE LUKEA HUOLELLA JA SÄILYTTÄÄ MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä. TÄRKEÄT
DC JÄÄKAAPPI DC-150 KÄYTTÖOHJE
DC JÄÄKAAPPI DC-150 KÄYTTÖOHJE LUE TÄMÄ KÄYTTÖOHJE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÖNOTTOA VAROITUS Laite on liitettävä suojamaahan ja soveltuvaan 12 tai 24 VDC pistokkeeseen (minimi tehonsyöttökyky 120 WDC).
TÄRKEÄT TURVATOIMENPITEET
keraamisen kulhon käyttöohjeet Sisällysluettelo Keraamisen kulhon TURVALLISUUS Tärkeät turvatoimenpiteet...5 keraamisen kulhon käyttö Keraamisen kulhon kiinnittäminen...6 Keraamisen kulhon irrottaminen...7
MIKROAALTOUUNI KÄYTTÖOHJE. Mallinumero: KOR-6335. Lue tämä käyttöohje alusta loppuun ennen kuin otat uunin käyttöön.
KOR-6335OS( ı ) 02.4.29 9:33 AM ` 2 MIKROAALTOUUNI KÄYTTÖOHJE Mallinumero: KOR-6335 Lue tämä käyttöohje alusta loppuun ennen kuin otat uunin käyttöön. KOR-6335OS( ı ) 02.4.29 9:33 AM ` 1 VAROTOIMENPITEITÄ
Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND
Movair AF 170 Käyttöohje Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Sisällysluettelo Yleistä... 3 Varoitus!... 3 Laitteen käyttö ja suodattimien vaihto... 4 Alipaineistajan käyttö... 4 Suodattimien