Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma"

Transkriptio

1 Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Pohjois-Savon kalastusaluepäivä, Kuopio,

2 Tausta Sisävesien luontaiset vaelluskalakannat heikot koko maassa Inarijärven, Tuulomajoen ja Koutajoen vesistöjä lukuun ottamatta Myös Itämeren vaelluskalakannat Suomessa heikot lohta lukuun ottamatta Heikommat Suomessa kuin muissa Itämeren rantavaltioissa Syynä vesistöjen patoaminen, vedenlaadun heikkeneminen ja säätelemätön kalastus Rautalammin reitin luontaisen järvitaimenkannan voimakkaaseen heikkenemisen syynä säätelemätön kalastus Muita perusteltuja syitä vaikeaa löytää

3 Järkeä taimenkantojen elvytyksessä? Kalastuslaki korostaa kalakantojen luontaista lisääntymistä Vaelluskaloilla oma luku laissa Viljelykantojen uusiminen vaikeaa, ei järvivaelluksen läpikäyneitä emokaloja vuosikymmeniin Voi vaikuttaa istukkaiden laatuun Taimenella pieni merkitys järvikalastuksessa kokonaisuutena Kuitenkin istutuslajina Rautalammin reitillä euromääräisesti selvästi tärkein Vapaa-ajankalastajien haluama saalilaji Moottoriuistelussa suuri merkitys Taimenella suuri merkitys koskikalastuksessa Rautalammin reitillä erityisesti Konneveden kosket

4 Järkeä taimenkantojen elvytyksessä? Kalakantojen hoito ja tavoitteet politiikkaa Ei juurikaan kuulu tutkijoille, paitsi tutkimuksen kohteena Tämän suunnitelman idean alkuunpanija Pohjois-Savon ELYkeskus Konneveden kalatutkimus ry haki suunnitelman laadintaan kalastonhoitomaksuvaroja ja sai myöntävän päätöksen Kirjoittajat tekivät dokumentin ehdotukseksi, ELY toivoi syksyllä 2016 ehdotuksen muuttamista viranomaisen hyväksymäksi suunnitelmaksi Kantojen elvytyksen ja suunnitelman tarpeen ratkaisevat politiikan tekijät Osakaskunnat, kalatalousalue, ELY, mmm Taimenen hoitosuunnitelma ei korvaa kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia Politiikan tekijät päättävät, ottavatko alueiden suunnitelmissa huomioon taimensuunnitelman osin vai kokonaan

5 Alue Koillismaan eteläpuolella neljä suurta vesistöä Vuoksen vesistö Kymijoen vesistö Kokemäenjoen vesistö Oulujoen vesistö Näistä Kymijoen vesistö selvästi vähiten padottu Vedenlaatu paras Vuoksen ja Kymijoen vesistössä Kymijoen vesistössä vapaita reittejä muikkujärvineen Rautalammin reitti Viitasaaren reitin Kärnän reitti ja Kivijärven reitti (1 pato pääreitillä) Päijänne pikkujokineen ja Kalkkistenkoski Arvajan reitti Puulavesi ja Läsänkoski

6 Alue Rautalammin reitti järvialaltaan suuri ja koskialaltaan suurin Muikkujärvet ja reittikosket vuorottelevat Pääreitillä 14 koskea, lisäksi puroja ja muutamia jokia Koko reitti esteetön kalojen vaeltaa, vain Kellankosken toisessa uomassa vesivoimala ja pato Vedenlaatu hyvä tai erinomainen koko pääreitillä, ei suuria pistekuormittajia Vaeltavan taimenen ravintokalavarat eli muikkukannat runsaat useimmilla pääreitin järvillä Taimenen jokipoikasten ravintovarat eli koskien pohjaeläinmäärät erittäin runsaat Rautalammin reitti paras reittialue villin järvitaimenkannan elvyttämiseen ja elinalueeksi Koillismaan eteläpuolella

7 Tutkimustieto Rautalammin reitin taimenesta Kalastuslain mukaan kalakantojen hoito ja kalastuksen säätely pitäisi pohjautua tutkimustietoon Rautalammin reitin villistä taimenkannasta seurantatietoa Poikastiheysseurantaa sähkökalastusmenetelmällä ajoittain 1980-luvulta lähtien Kutupesäseurantaa 2000-luvulla pääosin reitin alaosalla sekä Koivujoella Saalispalautetietoa pääosin Konneveden koskilta ja Koivujoelta Kirjanpitokalastustietoa Konnevesi-järveltä 2000-luvulla Järville vaeltaneiden yksilöiden kohtalosta tietoa merkintätutkimuksilla Virtavesiltä pyydetyistä taimenista suomunäytteitä, joista määritetty kasvu takautuvasti Reitin istukastaimenista tietoa Kalastusmenetelmistä ja pyyntikoosta tietoa merkintätutkimuksilla

8 Päätulokset Rautalammin reitin taimenen tutkimuksista Villi vaeltava taimenkanta heikko Poikastiheys reitin yläosan koskilla pieni, keskimäärin 5 yksilöä / 100 m 2, osa peräisin mäti- tai poikasistutuksista Koivujoella kutupesiä kpl , keskipituus noin 150 cm, puolet kutualueista tarkastettu, lukumäärässä tai keskipituudessa ei suuntausta Äyskoskella ja Tyyrinvirralla pesiä 26 ja 27 kpl vuonna 2012, ehkä kolmasosa koskialasta tarkastettu, keskipituus noin 150 cm Poikastiheys reitin alaosan koskilla melko pieni, keskimäärin 15 yksilöä / 100 m 2, osa peräisin mäti- tai poikasistutuksista Alaosan koskilla kutupesien lukumäärä ja keskipituus nousussa Konnevesi-järvellä villien yksilöiden osuus saaliissa noin 10 % Reittikoskilla villien osuus saaliissa %, Koivujoella 100 % Järville vaeltaneiden yksilöiden keskipituus pyynnissä merkkipalautusten mukaan noin 48 cm, pääpyyntimenetelmät verkko ja vetouistelu, reitin yläosalla vähemmän merkittyjä ja vähemmän järvimerkkipalautuksia

9 Päätulokset Rautalammin reitin taimenen tutkimuksista Villi vaeltava taimenkanta heikko Virtavesistä muutama kymmenen suomunäytettä 50 cm taimenista vuosina , kaikki kalat paikallisia Reitin istukastaimenista tietoa vuoteen 2005 asti keskipituus pyynnissä noin 42 cm, pääpyyntimenetelmät verkko ja vapavälineet Istutukset tuottivat aiemmin kohtalaisesti, 2000-luvulla heikosti Istukkaat pyydettiin nopeasti pois, eivät ehtineet kasvaa

10 Päätuloksia Kymijoen vesistön taimenen tutkimuksista Kutupesien keskipituus Kymijoen vesistössä joillakin virtavesillä

11 Päätuloksia Kymijoen vesistön taimenen tutkimuksista Poikastiheyden keskiarvo Kymijoen vesistön tärkeimmillä virtavesillä

12 Päätuloksia Kymijoen vesistön taimenen tutkimuksista Villien järvivaeltajien pyyntipaikat Päijänteellä ja Konnevedellä

13 Johtopäätöksiä Rautalammin reitin taimenen tutkimuksista Pääreitin kaikissa virtavesissä luontaista lisääntymistä, kutukalat pääosin pienikokoisia ja paikallisia Konneveden koskilla suurimpien saalistaimenten ja kutupesien keskipituus kasvamassa Järville vaeltaa yhä vaelluspoikasia kasvamaan Määrät todennäköisesti pieni, mutta kysymykseen kohdistuvaa tutkimusta ei ole tehty, ei resursseja Lähes kaikki villit järvivaeltajat pyydetty pois ennen sukukypsyysikää ja ensimmäistä kutua Villien yksilöiden osuus järvillä todennäköisesti perin pieni Reitin mittakaavalla ei havaittavissa villin taimenkannan runsastumista Konneveden koskilla kutukanta suurentunut

14 Muita mahdollisia syitä Rautalammin reitin taimenenkannan heikkoon tilaan Poikastiheyden pienuus johtuu osittain muista tekijöistä? Lisääntymisalueiden kunnostus ollut puutteellista pääreitillä, lisää pienpoikasten kuolleisuutta? Koskissa leveitä kivettömiä veneväyliä Rantavirratkin paikoin vähäkivisiä Suurta puuainesta uomissa vain vähän Taimenkannat eivät kuitenkaan romahtaneet aikoinaan virtavesien perkausten aikakaudella vaan nailonverkkojen ja moottoriuistelun yleistymisen jälkeen Koskikalastajien kahlaus alkukesällä ajaa poikasia pois rantaalueilta, petokalat syövät? Kalastajat kahlaavat pääosin kauempana uomassa Sää- ja virtaamatekijät aiheuttavat kuolleisuutta? Lämpimät syksyt ja talvet 2000-luvulla?

15 Suunnitelman päätavoite elvyttää villit vaeltavat taimenkannat Tavoitetasot taimenkannoille Järvivaeltavilla yksilöille yhden kutukerran periaate, kalastuksella ei pitäisi poistaa sukukypsyyden saavuttamisen kokoa (naaraalla cm) pienempiä villejä yksilöitä Kuudella tärkeimmällä virtavesialueella vähintään 10 kpl vähintään kolmemetrisiä kutupesiä Kuuden tärkeimmän virtavesialueen poikastiheyden keskiarvo vähintään 20 yksilöä / 100 m 2 Villien yksilöiden osuus järvillä 20 % ja pääreitin koskilla 50 % Tavoitteet pääosin yhteneviä Keski-Suomen järvitaimentyöryhmän ehdotuksiin järvitaimenkantojen tilan tavoitteiksi Keski-Suomessa Ajallisena tavoitteena voisi olla, että tavoitetasot saavutetaan 2020-luvulla Kalatalousalue ja ELY voivat tarkastaa tavoitteita aika ajoin

16 Suunnitelman päätoimenpiteet Toimenpide-ehdotukset niin voimakkaita, että kantojen elpyminen erittäin todennäköistä, jos toimenpiteet toteutuvat Tärkeintä kalastuskuolevuuden pienentäminen, koska kalastuskuolevuus ollut suuri Kalastuksen säätelyä eri tavoin erityisesti järvillä Lisääntymisalueiden kunnostukset Reittikoskien ranta-alueet ja veneväylät (?), purot Mäti- tai pienpoikasistutukset taimenesta tyhjiin puroihin tai pikkujokiin Taimenkantojen ja kalastuksen seuranta Tavoitteiden toteutuminen kuitenkin tärkeämpää kuin toimenpiteiden yksityiskohtainen sisältö

17 Suunnitelman päätoimenpide kalastuksen säätely Ympärivuotiset aluerauhoitukset pääreitillä Verkko, rysä, paunetti, pitkäsiima, moottoriuistelu kielletään Jokisuut, järviluusuat, järvikapeikot Reitin yläosalla yhteensä 14 rauhoitusaluetta Kokonaisala 22 km 2, joka on 3,5 % pääreitin yläosan järvien ja virtavesien kokonaisalasta Mahdollista laajentaa pääreitin ulkopuolisiin salmiin ja jokisuihin

18 Rauhoitusalueille tarvetta? Erään taimenjoen suualue Rautalammin reitillä kesällä 2014

19 Suunnitelman päätoimenpide kalastuksen säätely Välinesäätely järvillä Verkkopyyntiponnistus Konnevedellä noin 10 verkko-vrk/ha/vuosi vuonna 2000, vaeltavien lohikalakantojen kannalta liian suuri, onko laskenut, miten muilla järvillä? Tavoite esim. 3 verkko-vrk/ha/vuosi, mitä pienempi sen parempi taimenelle Ehdotus 180 m verkkoa per pyyntikunta vuodesta 2019 pääreitin järvillä, myöhemmin 120 m Kapeilla alueilla rauhoitusalueiden ulkopuolella 30 m tai 60 m verkkoa per pyyntikunta Vaihtoehtona ajallinen säätely verkkopyynnissä, sallittu tiettyinä kalenterikuukausina Täkysiimapyynti tarvetta kieltää, liekö käytössä enää? Uisteluun 5-6 vavan rajoitus venettä kohti, vieheessä yksi kolmihaarakoukku tai kaksi yksihaarakoukkua, suosituksena väkäsettöminä

20 Suunnitelman päätoimenpide kalastuksen säätely Saaliskiintiöt järvillä Voidaan käyttää välinesäätelyn lisäksi tai tilalla 5 tai 10 taimenta ja järvilohta vapaa-ajankalastajaa kohti vuodessa Kun kiintiö täynnä, sellainen kalastus, jolla on todennäköistä saada taimenta tai järvilohta, pitää lopettaa kalenterivuodelta Alamittaisille myös kiintiö, jos taimenia kuolee pyydyksiin tietty määrä, kalastusmenetelmän tai pyydystyypin käyttö pitää lopettaa kalenterivuodelta? Vähimmäismitta Istukastaimenella nyt asetuksen mukaan 50 cm, suunnitelmassa järvillä 60 cm Taimen kasvaa Järvi-Suomen järvillä runsaiden muikkukantojen aikaan helposti cm pituuteen Villit yksilöt rauhoitettu Etelä-Suomessa

21 Jos vapaa-ajankalastus järvillä tai verkkopyynti vähenee itsestään Jos villin taimenen kalastuskuolevuus järvillä vähenee menetelmien muuttuessa tai kalastuksen vähentyessä, välinesäätely osin tarpeetonta Suunnitelma ei voi pohjautua kuitenkaan tähän Verkkopyynnin mahdollinen väheneminen pitää pystyä osoittamaan Kalatalousalue voisi seurata verkko- ja uisteluponnistusta kyselyillä pari kertaa vuosikymmenessä Verkkopyyntiponnistus vähentynyt Päijänteellä 2000-luvulla noin 10:stä noin 6 verkko-vrk:een/ha/vuosi, muualta ei seurantatietoa vielä

22 Taimenkantojen muu hoito Virtavesien kunnostusten soisi jatkuvan Reittikosket, turotuskokeilu parhaillaan Tyyrinvirralla Puro-uomien kunnostus ja vaellusesteiden poisto Valuma-aluekunnostuksia turvetuotantosoilla tai alueilla, joissa voimakasta metsäojitusta Istutukset Taimenistutukset järviin lisäävät saalista, lisäävät pyyntipainetta ja kalastuskuolevuutta sivusaaliina villeihin yksilöihin Tyhjiin puroihin tai pikkujokiin mäti- tai pienpoikasistutuksia Johonkin muikkujärveen kokeiluna taimenen sijasta vain järvilohta, vähentäisi villin taimenen kalastuskuolevuutta, lohi kruisaa ulapalla?

23 Säätelyn vaikutukset vapaa-ajankalastukseen Vaikeuttaako suunnitelman sisältävä säätely vapaaajankalastusta? Jos kalastajat hyväksyvät järvikalastuksen kulttuurin muutoksen luvulla, ei vaikeuta paljoakaan Jos eivät hyväksy mitään muutoksia, keskustelua syntyy varmasti Siirtymäaikoja? Politiikan tekijät päättävät alueelliset khs:t Postikyselyjen mukaan vapaa-ajankalastajat kannattavat suunnitelman ehdottamia säätelytoimia Muissa teollisuusmaissa vapaa-ajankalastus ei lainkaan riippuvainen verkkopyynnistä Verkkokalastus kielletty useimmissa maissa kokonaan vapaaajankalastajilta Vapaa-ajankalastajat käyttävät pääosin vapavälineitä Kalavarat tuskin jäävät silti käyttämättä

24 Kyselyt vaelluskalakannoista ja kalastuksensäätelystä vapaa-ajankalastajille Rautiainen 2015: Kestävyyttä tukevat hallintokäytännöt Kala- ja vesistötutkimus Vesi-Vision tutkimusraportti Pielaveden ja Nilakan kalastusalueet Muje, Rautiainen ja Syrjänen 2014: Kestävyyttä tukevat hallintokäytännöt Konneveden kalatutkimus ry:n tutkimusraportti Konneveden-Kuusveden, Koskelo-Konneveden, Puulan ja Kermajärven kalastusalueet Kyselyn kohteina osakaskuntien esimiehet, osakkaat sekä aktiiviset vapa-kalastajat Päätulos huoli vaeltavien lohikalakantojen tilasta sekä myötämielisyys kalastuksen säätelylle ja muille elvytystoimille

25 Kehitys- ja tutkimushankkeille tarvetta Vaelluskala-aiheisia EU- tai maaseutuhankkeita olisi hyvä saada taas käyntiin Taimenkantojen ja muiden kalakantojen tilan seuranta Virtavesikunnostuksia Elvytysmenetelmien kehittämistä Vapaa-ajankalastajien näkemysten selvittämistä Yhteistyön kehittämistä osakaskuntien, kalatalousalueiden, tutkimusorganisaatioiden, järjestöjen, ELY-keskuksen välillä Omaa rahoitusta pitää yleensä löytyä Kalatalousviranomaisen ja tutkimusorganisaatioiden resurssit vähenemässä yhä Tutkimushankkeille vaikeaa rahoitusta, hakijoita valtavasti

26 Lähteet Airaksinen M., Valkeajärvi P., Honkanen V. & Syrjänen J Järvitaimen Keski- Suomessa elämyksestä elinkeinoksi. Kala- ja riistaraportteja 386: Heinimaa P., Syrjänen J., Kivinen J., Sivonen O., Sivonen K, Keskinen, T. & Valkeajärvi P Keski-Suomen taimenseuranta vuonna Konneveden kalatutkimus ry:n työraportteja 1/2016: 1 8. Muje K., Rautiainen T. & Syrjänen J. T Kestävyyttä tukevat hallintokäytännöt. Konneveden kalatutkimus ry. Raportti. 26 s. Oraluoma M Sisävesikoskien yli 50 cm pituisten taimenten (Salmo trutta) kasvu- ja vaellushistoria. Jyväskylän yliopisto. LuK-tutkielma. 20 s. Rautiainen T Kestävyyttä tukevat hallintokäytännöt. Vertaileva selvitys petokalojen kalastuksen ja kalavesien hoidon tasosta sekä käyttäjäryhmien asennoitumisesta kalastuksen säätelyyn Pielaveden ja Nilakan kalastusalueilla. Kala- ja vesistötutkimus Vesi-Visio. Raportti. 17 s. Syrjänen J. T., Heinimaa P., Sivonen O. & Valkeajärvi P Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma. Hyväksytty ELY-keskuksen raporttisarjaan.

27 Lähteet Syrjänen J. T., Sivonen K., Sivonen O., Ruokonen T. J., Haatanen J., Honkanen V., Kivinen J., Kotakorpi M., Majuri P., Oraluoma M., Sarpakunnas M., Vesikko I., Heinimaa P., Timperi S. & Valkeajärvi P. 2014b. Virtavesillä merkittyjen taimenten vaellukset ja pyynti Kymijoen vesistön järvillä vuosina Riista- ja kalatalous Tutkimuksia ja selvityksiä 6/2014: Syrjänen J. T., Sivonen K., Sivonen O. & Valkeajärvi P. 2013b. Taimenen kutupesälaskenta menetelmät ja esimerkkituloksia. Riista- ja kalatalous Tutkimuksia ja selvityksiä 9/2013: Syrjänen J., Valkeajärvi P. & Heinimaa S Taimenistukkaiden tuotto, kalastus ja vaellukset Päijänteeseen pohjoisesta laskevissa reittivesissä vuosina Riista- ja kalatalous Tutkimuksia 1/2010: Syrjänen J., Valkeajärvi P. & Heinimaa S Rautalammin reitin alaosan taimenkannan hoito- ja kalastusehdotus. Konneveden kalatutkimus ry. Raportti. 39 s. Valkeajärvi P Taimenistutusten tuloksellisuus sekä istukkaitten vaellukset ja kasvu Rautalammin reitillä. Suomen Kalatalous 59:

28 Lähteet Valkeajärvi P., Bagge P., Eronen T., Hakkari L. Kärkkäinen P. & Mäkinen T Rautalammin reitin koskien kalastosta ja erityisesti taimenen poikastuotannosta vuosina RKTL. Monistettuja julkaisuja 75: Valkeajärvi, P., Heinimaa, P., Oraluoma, M., Sarpakunnas, M., Sivonen, K., Sivonen, O. & Syrjänen, J Taimenen poikastiheys ja kutupesät Rautalammin reitin yläosan koskissa Konneveden kalatutkimus. Raportti. 12 s. Valkeajärvi P., Takkunen T., Eskelinen P. & Kovanen J Rautalammin reitin taimen tulee takaisin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Kalatutkimuksia 134: 1 48.

29 Kiitos kuuntelusta!

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Keski-Suomen järvitaimen elpyykö vai häviääkö?

Keski-Suomen järvitaimen elpyykö vai häviääkö? Keski-Suomen järvitaimen elpyykö vai häviääkö? Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Järvitaimenkantojen suojelun ja kalastuksen yhteensovittaminen Jyväskylä 25.5.2016 Vaeltavan

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa

Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Järvitaimenkannat kasvuun -seminaari Laukaa 12.6.2014 Vaeltavan taimenen tila Suomessa

Lisätiedot

Taimenkantojen tila Keski-Suomessa 2008

Taimenkantojen tila Keski-Suomessa 2008 Taimenkantojen tila Keski-Suomessa 2008 Jukka Syrjänen, Jyväskylän yliopisto Pentti Valkeajärvi, Jyväskylän riistan- ja kalantutkimus Järvitaimenseminaari 29.10.2008 Äänekoski, Kapeenkoski Taimenen elinympäristö

Lisätiedot

1. Kuinka paljon saitte saaliiksi vuonna 2015 seuraavia kalalajeja? Antakaa saalismäärät kilogrammoina.

1. Kuinka paljon saitte saaliiksi vuonna 2015 seuraavia kalalajeja? Antakaa saalismäärät kilogrammoina. TAUSTATIETOJA VASTAAJASTA: 1. Sukupuoli: Nainen 2. Ikä: Mies alle 30 vuotta 30-39 40-49 50-59 60-69 70 vuotta tai enemmän KESTÄVÄT KÄYTÄNNÖT KALASTUSALUEELLANNE: 1. Kuinka paljon saitte saaliiksi vuonna

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuopio19.4.2011 Rautalammin reitti Keski-Suomen taimenkantojen hoitostrategiaa

Lisätiedot

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ Bio- ja ympäristötieteiden laitos Akvaattiset tieteet Jyväskylä 3.3.2014 Dnro: - Vastaanottaja: Viite: Maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopyyntö 161925, 21.1.2014, MMM041:00/2012 Asia: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Vaellustieto perustuu merkintöihin ja vaelluksella olevien pyyntiin

Lisätiedot

Vaeltavien taimenkantojen tilanne Suomessa

Vaeltavien taimenkantojen tilanne Suomessa Vaeltavien taimenkantojen tilanne Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Kainuun taimenseminaari Kajaani 18.1.2017 Vaeltavan taimenen tila Suomessa nyt Itämeren meritaimen

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008;

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008; ! I JYVASKYLAN YLIOPISTO UNIVERSITY ()F JYVÄSKYLÄ Maa- ja metsätalousministeriö 18.5.2015 JY387/00.01.05.00/2015 MMMO22:00/ 2008; 2.4.2015 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kalastuksesta

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Järvitaimen - erittäin uhanalainen JÄRVITAIMENKANNAT KASVUUN YHTEISTYÖLLÄ HAASTE MEILLE KAIKILLE!

Järvitaimen - erittäin uhanalainen JÄRVITAIMENKANNAT KASVUUN YHTEISTYÖLLÄ HAASTE MEILLE KAIKILLE! Järvitaimen - erittäin uhanalainen JÄRVITAIMENKANNAT KASVUUN YHTEISTYÖLLÄ HAASTE MEILLE KAIKILLE! Järvitaimenkantojen elvyttämisen tulee olla kaikkien keskisuomalaisten yhteinen tavoite Työryhmä: Suvi

Lisätiedot

Keski-Suomen järvitaimentyöryhmä - yhteistyötä maakuntakalan hyväksi

Keski-Suomen järvitaimentyöryhmä - yhteistyötä maakuntakalan hyväksi Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen järvitaimentyöryhmä - yhteistyötä maakuntakalan hyväksi Hyvät osakaskuntien ja kalastusalueitten edustajat Useimmat tämän kirjeen vastaanottajista ovat tietoisia

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Vieläkö on villejä järvitaimenia?

Vieläkö on villejä järvitaimenia? Jyväskylän riistan ja kalantutkimus Vieläkö on villejä järvitaimenia? Keski-Suomen järvitaimen hankkeen raportti vuodelta 2007 Jukka Syrjänen ja Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Taimenkantojen tila Suomessa - erityisesti Vuoksen vesistössä ja Keski-SuomessaT

Taimenkantojen tila Suomessa - erityisesti Vuoksen vesistössä ja Keski-SuomessaT Taimenkantojen tila Suomessa - erityisesti Vuoksen vesistössä ja Keski-SuomessaT Jorma Piironen, RKTL Joensuu Pentti Valkeajärvi, RKTL Jyväskylä jokialue Järvitaimenen esiintyminen Vuoksen vesistössä (Mäkinen

Lisätiedot

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Viva Salmo Trutta-

Lisätiedot

Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma

Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma RAPORTTEJA 17 2018 Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma JUKKA SYRJÄNEN PETRI HEINIMAA OLLI SIVONEN PENTTI VALKEAJÄRVI Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja

Lisätiedot

Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma JUKKA SYRJÄNEN PETRI HEINIMAA OLLI SIVONEN PENTTI VALKEAJÄRVI

Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma JUKKA SYRJÄNEN PETRI HEINIMAA OLLI SIVONEN PENTTI VALKEAJÄRVI Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma JUKKA SYRJÄNEN PETRI HEINIMAA OLLI SIVONEN PENTTI VALKEAJÄRVI RAPORTTEJA xx 201X Rautalammin reitin yläosan taimenkannan hoito- ja

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään

Lisätiedot

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä

Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Taimenen ja järvilohen kasvu Etelä- ja Keski-Päijänteellä Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/218 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Keski-Suomen taimenseurannat vuosina

Keski-Suomen taimenseurannat vuosina vuosina 2013 2014 Tekijät: Petri Heinimaa, Pentti Valkeajärvi, Jukka Syrjänen, Kimmo Sivonen, Olli Sivonen Konneveden kalatutkimus ry, Jyväskylä 2015 Sisällys 1. Hankkeen tavoitteet ja toteuttajat 3 2.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Jorma Piironen LUKE Joensuu Kalastuslakipäivät 28.-29.11.2017 Jyväskylä 1 Järvilohen säilyttäminen täysin riippuvainen emokalanviljelystä ja poikasistutuksista

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Etelä-Savon kalastusaluepäivä

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.12.2015 1 Taimenkantojen hoito-ohjelma Uusi kalastuslaki kalakantojen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Etelä- Savon ELY- keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoi9einen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa 18..1 Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa Jorma Piironen ja Pentti Valkeajärvi Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Uhanalaisuus Taimenen sisävesimuodot on vuoden uhanalaisuusarvioinnissa jaettu kahteen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Vesistökunnostusverkoston seminaari

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Vesistökunnostusverkoston seminaari Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma Vesistökunnostusverkoston seminaari 12.6..2014 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 16.6.2014 1 Vuoksen järvitaimenen nykytila Erittäin uhanalainen Kantojen

Lisätiedot

Taimenen poikastiheyden arviointi Läsänkoskella

Taimenen poikastiheyden arviointi Läsänkoskella Mäntyharjun reitin villi taimen toimiiko elinkierto? Hankkeen toimintakertomus vuodelta 2009 Jukka Syrjänen, Markus Aronta, Jouni Kivinen, Matti Kotakorpi, Miika Sarpakunnas, Kimmo Sivonen & Olli Sivonen

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset. Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari Kuninkaan Kartano, Vantaa

Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset. Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari Kuninkaan Kartano, Vantaa Taimenen elinympäristö ja virtavesikunnostukset Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto SVK:n kunnostusseminaari 8.8.2017 Kuninkaan Kartano, Vantaa Vesi Veden riittävyys ja laatu Uoman rakenne Mikro- makromittakaava

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Rautalammin reitin alaosan taimenkannan hoito- ja kalastusehdotus

Rautalammin reitin alaosan taimenkannan hoito- ja kalastusehdotus Rautalammin reitin alaosan taimenkannan hoito- ja kalastusehdotus Jukka Syrjänen, Pentti Valkeajärvi ja Petri Heinimaa Konneveden kalatutkimus ry 2015 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Suunnitelma-alueen kuvaus...

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa. Hankkeella

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Konneveden koskien taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma

Konneveden koskien taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma Konneveden koskien taimenkannan hoito- ja kalastussuunnitelma Pentti Valkeajärvi, Jukka Syrjänen ja Petri Heinimaa Konneveden kalatutkimus ry 2013 SISÄLTÖ 1. Johdanto 3 2. Suunnitelma-alueen kuvaus 4 3.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Mihin tarvitaan kalastuksen säätelyä? Halutaan turvata (taloudellisesti tärkeiden)

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

Pitäisikö kaloja metsästää? vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen eroja

Pitäisikö kaloja metsästää? vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen eroja Pitäisikö kaloja metsästää? vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen eroja Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari, Konneveden tutkimusasema, 27.11.2014 Voiko vapaa-ajankalastusta

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi

Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi Mika Oraluoma & Kimmo Sivonen Osuuskunta kala- ja vesistötutkimus Vesi-Visio Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO Y 2381704-8 www.vesi-visio.net 8.12.2015

Lisätiedot

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit

Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Kalatalousalueiden aluesuunnittelupilotit Antti Lappalainen ja Tapio Keskinen Tampere 10.11.2017 Kalatalouden ympäristöohjelma Taustaa Kalastuslain uudistus: Tarkoituksena on mm. antaa työvälineet kalastuksen

Lisätiedot

Kotitarvekalastajan puheenvuoro

Kotitarvekalastajan puheenvuoro Kotitarvekalastajan puheenvuoro Markku Ahonen kotipaikka Ivalo 1985 alk. FM 1984, FL 1991 (Inarijärven nieriän ja harmaanieriän istutustulokset) tutkijana, kalataloussuunnittelijana, hankekoordinaattorina

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin Matti Havumäki Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä 2014 Miksi

Lisätiedot

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon Hämeen vapaa-ajankalastajapiirin neuvottelupäivät 7.-8.4.2017 Olli Saari, SVK Kalakantojemme nykykunto Vaelluskalat uhanalaisia Syinä vesirakentaminen,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A 1 45160 Kouvola p. 040-5050620 manu.vihtonen@gmail.com www.manumaa.simplesite.com - Kaakkois-Suomessa pitkät perinteet kunnostuksissa, kuten myös

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus 0 Loppuraportin tiivistelmä . Kyselytutkimuksen tausta ja tavoitteet Pohjois-Karjalan ELY-keskus kumppaneinaan muut Itä-Suomen ELY-keskukset

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Pello

Kuulemistilaisuus Pello Kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013 Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua ns. kassilohta. Kassilohi onkin auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvitaimen...4 1.3 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Kalkkistenkosken taimenen poikastutkimus 2013 ja kutupesätutkimus

Kalkkistenkosken taimenen poikastutkimus 2013 ja kutupesätutkimus Konneveden kalatutkimus ry Kalkkistenkosken taimenen poikastutkimus 2013 ja kutupesätutkimus 2013-2014 Pentti Valkeajärvi, Petri Heinimaa, Kimmo Sivonen, Mika Oraluoma, Jouni Kivinen ja Jukka Syrjänen

Lisätiedot

Mäntyharjun reitin villi taimen toimiiko elinkierto? Hankkeen toimintakertomus vuosilta 2009 2013

Mäntyharjun reitin villi taimen toimiiko elinkierto? Hankkeen toimintakertomus vuosilta 2009 2013 Mäntyharjun reitin villi taimen toimiiko elinkierto? Hankkeen toimintakertomus vuosilta 2009 2013 Olli Sivonen, Kimmo Sivonen, Mika Oraluoma & Jukka Syrjänen Johdanto Konneveden kalatutkimus ry on saanut

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Kemi-Ounasjoen kalastusjärjestelyt -hanke Lapin ELY-keskus 9.9.2014 l 9.9.2014 / JK Sisällysluettelo 1. Yleiset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Jorma Piironen, RKTL Joensuu Kuopio Iso-Valkeinen 19.4.2011 VUOKSEN VESISTÖN TAIMEN? EI (TARKKOJA tai KATTAVIA) TIETOJA Luontainen lisääntyminen?

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Laukaan Simunankosken taimenkannan

Laukaan Simunankosken taimenkannan Laukaan Simunankosken taimenkannan hoito 2013 Juha Lilja, Pentti Valkeajärvi, Kimmo Sivonen, Olli Sivonen ja Mika Oraluoma Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Laki pähkinänkuoressa: Yhdellä maksulla kalastat lähes koko Suomessa

Lisätiedot

Vieläkö on villejä järvitaimenia Keski-Suomen järvitaimenhanke 2010

Vieläkö on villejä järvitaimenia Keski-Suomen järvitaimenhanke 2010 Vieläkö on villejä järvitaimenia Keski-Suomen järvitaimenhanke 2010 Tekijät: Pentti Valkeajärvi, Jukka Syrjänen, Kimmo Sivonen ja Ilkka Vesikko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija:

Lisätiedot

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Irma Kolari ja Esa Hirvonen Luonnonvarakeskus Enonkoski 2.2.2017, Mikkeli Nieriä Suomessa Pioneerilaji, levittäytyi jo jääkauden aikaisiin jääjärviin Atlanttinen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Kymijoki Vantaanjoki Mustajoki Ari Saura, Luke Juhani Ahon kalastusperinneseura Helsinki, 26.11.2015 Suomen ammattikalastuksen saalis Suomenlahdella 2 1.12.2015

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän lisääntymisalueet... 4 2.2.

Lisätiedot