Ensinnäkin serkkuni on Armas Hursti Hyvinkäältä, isäni oli
|
|
- Viljo Majanlahti
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAIDEMAALARILIITON VAALIKYSYMYKSET EDUSKUNTAVAALEISSA Kuvataiteilijoista vain n. 7% saa vuosittain apurahaa. Kun taiteilija saa apurahaa, hän on vakuutettu Melassa, maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa. Muulloin sosiaali- ja sosiaaliturvaa ei ole. Tulisiko kuvataiteilijoiden saada MyEl- eläke ja sosiaaliturvaa myös työstä, joka tehdään ilman apurahaa? 2. Kuvataiteilijan ammatin harjoittaminen on kallista ja usein parhaat teokset on tehty eläkeiässä. Tulisiko valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä nostaa sataa eläkkeeseen vuodessa? 3. Pitäisikö valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen yhteensovuttaminen valtion takuueläkkeen kanssa lopettaa? 4. Tulisiko kuvataiteilijoiden apurahamediaani nostaa Pohjoismaiselle tasolle? 5. Taiteilijan asema2010 tutkimuksen mukaan kuvataiteilija on kaikista taiteilijoista heikommassa asemassa. Mm. taidemarkkinat Suomessa ovat häviävän pienet. Pitäisikö yrityksille sallia verovähennysoikeus taidehankinnasta? Jere Järvinen SDP: Kysymyksiisi en suoralta kädeltä lähde vastaamaan mutta tiedostan kyllä ahdinkonne. Kummityttöni on maalannut vaalimainokseni ja yrittää saada elantonsa alalla. Hänen kauttansa ja häntä tukemalla tiedän missä mennään. Toivon jos läpi pääsen, että sijoitun eduskunnassa valiokuntaan joka nuoriso, kulttuuri ja liikunta asioista päättää ja pyrin olemaan oikeudenmukainen kaikkia edellä mainittuja aloja kohtaan ja ajamaan heidän asiaansa. RENE HURSTI Eduskuntavaaliehdokkaana (PS) Helsinki n:o 158 Kansanedustaja 1. Vara Kaupunginvaltuutettu Sosiaali- ja Terveyslautakunta Ensinnäkin serkkuni on Armas Hursti Hyvinkäältä, isäni oli
2 maalari/kuvanveistäjä joten ammatinharjoittajat ovat minulle läheisiä. Olen sanonut kaikille, jotka kysyvät mielipidettäni joihinkin asioihin : kerro mitä asioita haluaisit vietävän eteenpäin, sen teen!! Joten en vastaa kysymyksiinne, vaan toivon, että kerrotte minulle sähköpostilla tai viestillä teille tärkeät asiat, lupaan viedää ne etenpäin valtuustoryhmäämme kuin Eduskuntaryhmäämme. Olen Kansanedustaja, kansan ääni ;- ) täydestä sydämestä. Jaana Wessman Vas: 1. Kyllä. Eläkejärjestelmiä pitäisi yksinkertaistaa huomattavasti niin, että kertymä liittyisi työntekoon, ei työnteon rahoituksen laatuun. 4. Kyllä. Yleisestikin Suomen on pyrittävä etuuksissa, apurahoissa ym Pohjoismaiselle tasolle. 6. Kyllä. Taiteen hankinta kotiin voi olla ihan yhtä lailla elämänlaatua nostavaa kuin pintaremontinkin teettäminen. Molempiahan tehdään, jotta koti olisi asujalleen miellyttävä. 7. Kyllä. Taiteilijan pitäisi ilman muuta saada tehdä taiteellista työtä samalla kun hakee palkallista työtä työttömyysturvalla! Perustulo ratkaisisi tämänkin ongelman. 10. Kyllä. Jos taiteilija tekee työtä museolle, hänen pitäisi tietysti saada siitä palkkaa / palkkio. Muihin kysymiinne kysymyksiin asiantuntemukseni nykyjärjestelmästä ei valitettavasti riitä täysin vastaamaan. Ehdotuksenne kuulostavat hyviltä, mutta en pysty riittävästi arvioimaan niiden muita vaikutuksia niin, että uskaltaisin suoriltaan ottaa myönteisen kannan. Lupaan perehtyä asioihin vaalien jälkeen, jos tulen valituksi. Olen laittanut tämän viestin muistiin ja palaan siihen tarvittaessa kesän aikana. :) Kimmo Tarke eduskuntavaaliehdokas, Turku (Varsinais- Suomen vaalipiiri), numero 85 Perustaiteilija, eli siis Perussuomalainen: 1. Näyttöapurahat pitäisi triplata, jotta useammilla taiteilijoilla olisi mahdollista näyttää taitonsa pitämällä kunnon myyntinäyttely. Taideapurahoissa joskus tapaa olla se ongelma, että menevät samoille
3 henkilöille vuodesta toiseen! Minusta kaksi kertaa yhdelle henkilölle on maksimi, ellei toisella yritykselläkään katsojia kiinnosta, ei voida tukea enempää. Sen verran ikävä kyllä on kaupallisuuskin otettava huomioon taiteessa Eläkeasioita ei voi tukea! Itse olen 26 vuoden yrittäjäaikanani joutunut maksamaan Yel- vakuutusta itseni kipeäksi, eikä minulle niistä maksuista ole edelleenkään tulossa kuin takuueläke! Minkä tahansa yrittäjän yrittäjäeläke on täysi vitsi. Minusta toimeentulo eläkeaikana täytyy järjestää toisin, niin taiteilijan, kuin muunkin pienituloisen yrittäjän. En siis kannata myel- subventioita, koska niistä ei kuitenkaan mitään hyötyä kerry! Kun yritystoiminnasta alkaa jäädäkin jotain, toimeentulon lisäksi, sitten voi kerryttää eläkettä vapaaehtoisella eläkevakuutuksella. Se on oma valinta, joka ei ole ollut minunkaan, eikä satojen tuhansien muitten pienyrittäjien käytettävissä. Valtion tuilla ei voi maksaa eläkeyhtiöille, parempi käyttää tukirahaa taiteen kehittämiseksi, ja tunnettavuuden lisäämiseksi, jotta alkaisi tulle tuloja. 5. Kannatan jonkinlaista perustulomallia, koska se ratkaisisi hyvin monia ongelmia yhteiskunnassamme, vähentäen myös byrokratiaa voimakkaasti. Perustulo auttaisi myös taiteilijaa, niin työvuosina kuin eläkevuosinakin. Johanna Karimäki Vaalipiiri, Uusimaa Äänestysnumeroni 100 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Kannatan apurahojen lisäystä, vähintään tuplausta. Taide ja kulttuuri inspiroivat koko yhteisöä, lisäävät luovuutta ja hyvää mieltä. Kaikkeen työtekoon pitää kannustaa ja luovissa aloissa on paljon potentiaalia. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva
4 koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Kyllä pitäisi. Taiteilijoiden sosiaaliturvassa on tultu pienin askelin eteenpäin, ensimmäisenä saatiin parannusta apurahansaajien sosiaaliturvaan. Tekijänoikeustuloja saavan sosiaaliturvaa on parannettava myös. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Määrä on nyt niin pieni, että sitä on varaa nostaa. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Takuueläke ei saisi olla heikennys taiteilijoiden osalta, kuten nyt näyttää tapahtuneen. Kannatan asian selvittämistä kustannusvaikutuksineen ja kohtuullisten korjaustoimien tekemistä. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Kyllä. Perustulo kannustaa työhön ja yrittämään. Se myös uskoo ja luottaa ihmisiin ja byrokratia vähenee. Perustulo sopii hyvin epätyypillisissä työsuhteissa oleville, joiden ansiot ovat satunnaisia tai kausiluonteisia. Perustulo tuo turvaa taiteilijoiden epäsäännöllisten ansioiden väliin Ben Zyskowicz: Kiitos lähettämästänne viestistä ja siinä esittämistänne näkemyksistä. En tunne näitä asioita riittävästi voidakseni vastata kysymyksiinne.
5 Minna Lintonen vaalipiirihäme äänestysnumeroni 82: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Tuplata. Tämä ongelma on ollut jo parikymmentä vuotta. Tästä samasta asiasta keskusteltiin jo vuosina , kun olin eduskunnassa ja Arkadia - seurassa. Koko asia on häpeäksi Suomelle. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Pitäisi. Kuvataiteilijat niin kuin kaikki muutkin työtä tekevät Suomessa ansaitsevat eläkkeensä. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Pitäisi. Olen ollut joskus taistelemassa taiteilijaeläkkeistä ja on suuri vääryys, kun on niin vähän jaettavaa. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Eläkkeen pitää olla sellainen, että sillä tulee toimeen ja siksi taiteilijaeläkkeen tulee olla lisäksi. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi.
6 En välttämättä. Kuvataiteilijoiden ja muidenkin taiteilijoiden asemaan pitää saada muulla tavalla korjaus. // Kaiken kaikkiaan taitelijoiden asema on todella huono. Tiedän sen omakohtaisesti, kun tyttäreni opiskelee oopperalaulajaksi niin hän ei saa luottoa oikein mistään, kun on taiteilijastatus. Timo Heinonen, Kokoomus Hämeen vaalipiiri, 9 timoheinonen.fi : 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Pitäisi voida lisätä niin, että useammat taiteilijat pääsevät sen piiriin. Minusta hyvä keino tukea taiteilijoita on vahvistaa ns. 1%- sääntöä kaikessa julkisessa rakentamisessa. Tällä voidaan tukea hyvin myös nuoria paikallisia taiteilijoita. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Pitäisi voida. Tämä vahvistaisi taiteilijoiden sosiaaliturvaa. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Voidaan lisätä. Tavoite on hyvä ja sitä kohden pitää edetä. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi?
7 Pitäisi. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. En näe. Itse en kannata perustuloa. Kaiken perustana pitäisi olla tehty työ. Juha- Pekka Väisänen vaalipiiri Helsinki, SKP äänestysnumeroni 132: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Taiteilijakentällä on tarve laajentaa kaikkea sitä tukea mikä mahdollistaa taiteellisen työskentelyn. Taitelijapalkka 1800 olisi juurevampi ratkaisu kuin apurahojen korottaminen. Kannatan näyttöapurajojen tuplaamista tilanteessa jossa taitelijan toimeentulo on ongelmallista. Näyttöapurahan suuruus 2014 oli 8000 euroa ja se on tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn. Apurahapäätöksiin vaikuttaa taiteilijan kokonais tuotanto, työsuunnitelma sekä muut saadut /haetut apurahat. Hakemuksia 2014 tuli 782 joista 57 % h oli luvulla syntyneitä tai nuorempia. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Kyllä taiteilijoillakin pitäisi olla mahdollisuus myel- työeläkevakuutukseen muiden ammatinharjoittajien ja itsensä työllistäjien tavoin tasavertaisesti. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Suomessa kaikkien kansalaisten perusturva nostettava 1200 E kuukaudessa. Tämä parantaisi myös taiteilijoiden perusturvaa ja olisi vain 113
8 vähemmän kuin taiteilijaeläke. Enemmän kuin eläkkeitä vaadin aikaiseksi ensin taiteilijapalkkaa 1800 kuussa sama kuin SKP:n esittämä laki mininipalkaksi. Tämä avaisi myös taiteilijoiden laajemman eläkkeiden syntymisen. Nyt taiteilijaeläke on tunnustusta hyvästä taiteilijaurasta ei normaali turva työuran lopuksi. Lisäksi se koskee laajemminkin ei vain kuvataiteilijoita. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Taiteilijaeläke 1313 ei saisi leikata kansaneläkettä - Eu- köyhyysraja kulkee lähellä eli 1200 joten sen alle ei saa leikata! 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Perustulo ei ratkaise taiteilijoiden ongelmaa koska sitä esittävät puolueet pitävät sen niin alhaisena. SKP esittää, että ne jotka eivät itse omalla työllään voi luoda perusturvaa, vastaamme me yhteiskunnan taholta porukalla asiaan ja siksi on säädettävä laki 1200 perusturvasta kaikille verottomana. Armi Rautavuori vaalipiiri: Savo- Karjala äänestysnumeroni: 49: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Olen perehtynyt liian vähän taiteilijoiden tilanteeseen voidakseni kovin tyhjentävästi vastata ysymykseen. Ajattelen niin, että taiteilijoiden tulisi saada käyttöönsä tiloja taiteensa esittelyä ja myyntiä varten. Varmasti on myös paikallaan, että apurahat näyttelyitä varten ovat riittävällä tasolla. Mikä hyvä taso olisi, en osaa sitä arvioida, mutta otan asiasta aikanaan selvää. Tuen mielelläni omassa työssäni taiteentekijöitä mahdollistamalla pienimuotoisten näyttelyjen järjestämistä ja ostamalla mm. maalaustaidetta.
9 Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Minusta taiteilijoiden tulisi olla samalla tavalla työeläketurvan piirissä kuin kenen tahansa työssä olevan ihmisen. Taiteen tekeminen tulisi mahdollistaa huolehtimalla eläketurvasta myös silloin, kun taiteen tekeminen ei tuo vakituisia tuloja. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Määrä on liian pieni, sitä tulisi nostaa ja takuueläke on vähimmäismäärä eläkettä kaikille. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Taiteilijaeläke tulisi tulla takuueläkkeen päälle. Takuueläke on kohtuuttoman pieni taiteilijalle, joka on tehnyt mahdollisesti pitkän uran taiteilijana. Pitkän työuran tehneet työntekijät saavat aina enemmän työeläkettä kuin takuueläkkeen verran. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Perustulo voi olla tulevaisuudessa yksi tapa luoda oikeudenmukaisuutta toimeentuloturvaan.
10 Silvia Modig Vaalipiiri Helsinki Äänestysnumeroni 38: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Näyttöapurahoja tulee lisätä, ne ovat elinehto juuri kuvataiteilijoille. Myös näyttelypaikkoja on saatava enemmän, ja kuvataidetta tulisi voimakkaammin tuoda julkisiin tiloihin. Lähtisin tavoittelemaan triplausta mutta en rehellisesti sanottuna usko sen tässä taloudellisessa tilanteessa olevan realistinen mahdollisuus. Näyttelyyn laitettavat rahat kiertävät tehokkaasti takaisin yhteiskuntaan ja osaltaan tukevat koko kuvataiteen mahdollisuuksia työllistäen kuvataiteen parissa työskenteleviä laajemminkin. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Mielestäni kaikki taiteellinen työ tulisi voida MYEL- vakuuttaa. Se olisi helppo tapa saada mahdollisimman moni eläkekarttuman piiriin. Ja olemassa olevista järjestelmistä taiteilijoille parhaiten soveltuva. Pienyrittäjinä toimivien osalta voitaisiin helpottaa luomalla porrastus ensimmäisille yrittäjävuosille, jotta jokainen maksaisi riittävän määrän. Nyt oma eläke on se mistä pieneyrittäjä tinkii. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Tulee lisätä. Eläkekarttuma on todellinen ongelma monilla taiteilijoilla, varsinkin kuvataiteissa. Jos eläke ei vanhuudessa riitä elämiseen joutuu yhteiskunta kuitenkin siinä vaiheessa
11 kompensoimaan. Siksi on kestävämpää, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti, varmistaa riittävä eläkekertymä. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? En osaa vastata. Kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti yhteensovittamisen osalta. Takuueläke on kaikille taattu minimi kun mitään muita eläkkeitä ei ole. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Perustulo olisi ehdottomasti niin taiteilijoiden kuin muidenkin itsensätyöllistäjien ja pätkätyöläisten etu. Perustulo mahdollistaisi erilaisten työllistämismuotojen yhteensovittamisen joustavasti. Se tunnistaisi tilanteen jossa moni meistä voi olla saman vuoden aikana niin työtä, opiskelija kuin pätkätöissä. Nykyinen järjestelmämme ei tunnista muuttuneita työmarkkinoita eikä epätyypillisissä työsuhteissa olevia. Perustulo voidaan taloudelliseti toteuttaa tuomalla kaikki tulot progressiivisen verotuksen piiriin. Nostamalla korkeimpia tuloluokkia voidaan mahdollistaa pienituloisimmille n veroton tuloraja. Perustuloon on monia malleja, tärkeintä on että perustulo on vähintään perusturvan kokoinen. Seuraavalla kaudella tulee tehdä kokeilu jossain soveltuvassa kunnassa. Vasemmistoliiton viimeisin mikrosimuloitu perustulo malli on vuodelta Vaika summat ovat muuttuneet saa siitä idean meidän näkemästä kokonaisuudesta. Se löytyy vasemmistonperustulo.wordpress.com [5] Dan Koivulaakso Helsinki, Vasemmistoliitto #33 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Kuvataiteilijan työssä apurahat ovat keskeisimpiä tulonlähteitä, siksi myös näyttöapurahojen määrää tulisi lisätä. Näyttöapurahat voivat olla keskeisiä erityisesti juuri uransa aloittaneille taiteilijoille ja vastavalmistuneille. Näyttöapuraha on toki vain yksi apurahamuoto, eikä niiden määrän
12 lisääminen ratkaise kuin osan kuvataiteilijoiden toimeentuloon liittyvistä ongelmista. Esimerkiksi valtion taiteilija- apurahojen tasoa yleisesti tulisi siis nostaa. Vain osa kuvataiteilijan tuloista tulee työsuhteisesta työstä kuten esimerkiksi opetustyöstä. Myöskään teosmyynnistä ei ole keskeiseksi toimeentuloksi kuin osalle kuvataiteilijoita. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Teoriassa myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ tulisi voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa, koska kuvataiteilijoiden määrä on suuri ja apurahoja riittää vain osalle taiteilijoista. On epäoikeudenmukaista, että eläkettä ja ansiosidonnaista sosiaaliturvaa kertyy vain niille kuvataiteilijoille, jotka ovat saaneet apurahan tai jotka esim. työllistyvät opetustyössä. Käytännössä ammattikuvataiteilijat toimivat ammatissaan silloinkin, kun eivät saa apurahaa: tekevät taidetta ja edistävät tulevia näyttelyitään siinä määrin kuin voivat. Kyse ei ole vain taiteen tekemisen edellytyksistä vaan ennen kaikkea taiteilijoiden toimeentulosta. Kuvataide on ammattikuvataiteilijoille ammatti! Perustulo ratkaisisi osaltaan ongelmaa niin työelämässä kuin eläkkeellä olevien taiteilijoiden toimeentulon osalta. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Vuosittain uusista taiteilijaeläkkeen saajista vain noin kymmenkunta on kuvataiteilijoita. Määrä ei mitenkään ole riittävä suhteutettuna kuvataiteilijakunnan kokoon Suomessa. Taiteilijaeläkkeiden määrä tulisi lisätä sataan, mutta on huomioitava, että tämäkin ratkaisu olisi kosmeettinen, eikä ratkaisisi taiteilijoiden
13 toimeentulokysymystä laajemmassa mittakaavassa. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Ei pitäisi. Taiteilijaeläkkeen pitäisi riittää menemään yli takuueläkkeen, joka on tarkoitettu niille, joilla ei ole muuta kuin kansaneläke. Taiteilijaeläke tulee rinnastaa työeläkkeeseen. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Riittävän korkea perustulo olisi erinomainen ratkaisu ammattitaiteilijoiden ja kaikkien muidenkin perusturvaksi. Se myös nostaisi taiteen laatua. Perustulon ei kuitenkaan tulisi korvata apurahajärjestelmää, koska perustulo ei voi toimia projektirahoituksena. Perustulon tarkoituksena olisi vapauttaa taiteilijat omalle työlleen, irti pätkä- ja huonoilla työehdoilla toteutettavista töistä. Koska perustulo on riippumaton saajan muista tuloista, se vähentäisi syyperustaiseen sosiaaliturvaan liittyvää byrokratiaa, oli kyse sitten yksittäisistä palkkioista, osa- aikatöistä tai apurahoista. Perustulo myös tukisi taiteen autonomiaa, sen mahdollistaessa enemmän riskinottoja perinteiden taidekentän ulkopuolella. Vasemmistolainen perustulo myös määrittelee uudelleen käsitystämme työstä. Se antaa korvauksen nykyään palkattomasta työstä, joka omalta osaltaan luo ympärillemme hyvinvointia - näin myös taiteen kohdalla. Perustulo ei toki yksinään riitä vaan tarvitaan kokonaisvaltainen muutos sekä työmarkkinoille että sosiaalipoliittisesti. Kaarin Taipale Vaalipiiri Helsinki Äänestysnumeroni 149: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaaan, Miksi?
14 - Kysymys on muotoiltu niin, että siihen on vain yksi "oikea" vastaus. Kysymys onkin, mistä rahoitus tulee. Galleristeilta, museoilta, taiteen ostajilta - vai mistä? Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. - MELA / MYEL olisi varmaan hyvä koti vapaiden taiteenharjoittajien - ja kaikkien muiden vastaavista lyhytaikaisista projekteista tai freelance- töistä tulonsa saavien ihmisten - eläkeasioita hoitamaan. Jatkokysymys kuuluukin, miten nuoret taiteilijat saadaan ymmärtämään, että eläkamaksut kannattaa maksaa? pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) - Kysymys on jälleen muotoiltu niin, että siihen ei ole kuin yksi "oikea" vastaus. Tässä tilanteessa, kun kaikkialta halutaan leikata menoja, olisi edesvastuutonta mennä lupaamaan, että tottakai näin pitää tehdä. - Vastaus ei ehkä ole pelkästään eläkeratkaisuissa vaan myös työuran aikaisissa tulovero- ja alv- ratkaisuissa ja vähennysten määrissä ja tyypeissä sekä takuueläkkeen mitoituksessa. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? - Kysymykseen vastaaminen edellyttää eläkelainsäädännön eri vaihtoehtojen erittäin syvällistä tuntemusta - ja sitä varten eduskunnassa on valiokuntasihteerit ja valiokuntien asiantuntijakuulemiset! Kuten esimerkiksi verotus tai sosiaalituet, eläkejärjestelmissä yhden palasen muuttaminen saattaa muuttaa monta muuta palasta eivätkä vastaukset sen vuoksi voi olla kyllä- ei - vastauksia.
15 Ratkaisut voivat myös olla hyvin yksilökohtaisia, eli on järkevämpää käyttää tarveharkintaa kuin kuvitella, että yksi malli ratkaisee kaikki tilanteet. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. - Perustulosta ei vielä kukaan ole esittänyt sellaista ratkaisua, joka olisi realistinen. Keskustapuolue ehdottaa, että perustuloa pitää kokeilla, mutta oikeusoppineet ovat todenneet, ettei sen tyyppistä kokeilua voida käytännössä toteuttaa, koska se sotisi kansalaisten yhdenvertaisuutta vastaan. - Demarien näkemys on, että toimeentulon ensisijaisen lähteen pitää olla työ, ja mikäli se ei riitä, hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkossa on tarveharkintainen tukijärjestelmä. On sitten aivan toinen kysymys, onko tukijärjestelmää syytä selkiyttää, varmaan on. Marjaana Kanervo eduskuntavaaliehdokas nro 137, Kaakkois- Suomen vaalipiiri, Imatran Seudun Vihreät ry pj.: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Näyttöapurahojen määrää tulee lisätä, tuplata. Taiteen katsomisella on suuri terveydellinen merkitys ja erityisesti taide kokoaa ihmiset yhteen ja eheyttää ihmisen sielua. Taiteen merkitystä ei voi vähätellä, kun puhutaan ihmisen mielenterveydestä. Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman
16 montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Kyllä kaikki työtätekevät ihmiset tulee vakuuttaa työeläkevakuutuksella ja kaikilla on oikeus eläke- - ja sosiaaliturvaan. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille) Pitää lisätä, jotta mahdollisimman monella olisi oikeus kunnon eläkkeeseen. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Kaikki työtätekekeviä tulee kohdella samalla tavalla. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Vihreät kannatavat perustuloa. En osaa sanoa, onko perustulo toimiva ratkaisu luovassa ammatissa? Mai Kivelä Helsinki 32: 1) Pitäisikö mielestäsi kuvataiteilijoiden näyttöapurahojen määrä kiireisesti tuplata, kolminkertaistaa vai antaa olla ennallaan? Miksi? Mielestäni pitäisi kasvattaa. Samoin taiteilijaeläkkeitä.
17 Melassa MYEL- työeläkevakuutuksella. Mutta eläke- ja sosiaaliturva koskee vain apurahansaajia, ei vapaiden kuvataiteilijoiden ei- työsuhteista taiteellista työtä. Pitäisikö mielestäsi myös myös ei- työsuhteinen taiteellinen työ voida MYEL- vakuuttaa, jotta eläke- ja sosiaaliturva koskettaisi mahdollisimman montaa kuvataiteilijaa? Perustele kantasi. Kyllä. pieneksi, että eläkevakuutusmaksujen maksaminen voi olla taloudellisesti vaikeaa eivätkä eläkevakuutusmaksut kuitenkaan kerrytä eläkettä edes ns. takuueläkkeen määrään saakka. Pitäisikö vuosittaisten ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrä lisätä sataan? (nyt niitä on kpl /vuosi ja sen määrän pitäisi riittää kaikkien alojen taiteilijoille). Kyllä. 4) Ns. valtion ylimääräinen taiteilijaeläke leikkaa takuueläkkeen määrää ns. yhteensovittamisperiaatteen mukaisesti (huom. Kansaneläkettä ei yhteensovitettu). Pitäisikö taiteilijaeläkkeen olla takuueläkkeen lisäksi, ei sijasta, saatavaa eläkettä? Perustele kantasi? Kyllä. 5) Näetkö perustulon toimivana ratkaisuna taiteilijoiden työttömyys- ja toimeentuloturvan parantamiseksi? Perustele kantasi. Kyllä. Perustulo tuo jatkuvuutta ja turvaa toimeentuloon sekä mahdollistaa kaikenlaisten lisäansioiden hankkimisen.
VAHVEMPI KUVATAIDE, RIKKAAMPI SUOMI SUOMEN TAITEILIJASEURAN HALLITUSOHJELMA
VAHVEMPI KUVATAIDE, RIKKAAMPI SUOMI SUOMEN TAITEILIJASEURAN HALLITUSOHJELMA TAVOITTEET 2015 2019 01 SUOMEN TAITEILIJASEURAN HALLITUSOHJELMA TAVOITTEET 2O15 2O19 1 2 3 4 5 6 7 SUOMESSA OTETAAN KÄYTTÖÖN
SUOMEN TAITEILIJASEURAN TAVOITTEET HALLITUS- OHJELMAAN
SUOMEN TAITEILIJASEURAN TAVOITTEET HALLITUS- OHJELMAAN 21 25 1 SUOMEN TAITEILIJASEURA www.artists.fi TAVOITTEET HALLITUSOHJELMAAN 21 25 Kuvataiteen rahoituksen lisääminen tulee saada kulttuuripolitiikan
HE 121/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Ylimääräisistä
Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010
1 Taidemaalariliitto ry 10.1.2011 Ari Aaltonen, VTM Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010 1. Yhteenveto tuloksista Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus pyrki selvittämään miten
Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku
Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku Välttämätön toimeentulo ja huolenpito on subjektiivinen oikeus Perustoimeentulon on oltava kattava eikä väliinputoajia saa olla Etuustasoa ei ole määritelty rahamääräisesti
TELA, Helsinki
Nuoret ja työelämän sekä työeläkkeen tulevaisuus 12.9.2017 TELA, Helsinki Kuka olen ja mistä tulen? : Vastaa Keskustanuorten politiikan valmistelutyöstä ja tiedonhankinnasta Poliittisten sisältöjen valmistelu
Työeläke ei mikään vanhojen juttu!
Työeläke ei mikään vanhojen juttu! Nuorena ei ehkä ihan ensimmäisenä tule mietittyä eläkeasioita onhan eläkkeelle jäämiseen vielä aikaa vuosikymmeniä! Työeläke kertyy jo 18 vuotta täytettyäsi Sinulle alkaa
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013
Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä
Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!
Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Freelance-taiteilijoiden monimuotoistuva kenttä
Freelance-taiteilijoiden monimuotoistuva kenttä Alustavaa tarkastelua Temen freelancerit touko-heinä 2016 kyselyssä (Tinfo&Teme) Toiminnanjohtaja Karola Baran 5.8.2016, Tampereen teatterikesä Mitä kysyttiin
Kotimainen kirjallisuus rakentaa Suomen sivistystä ja hyvinvointia
Kotimainen kirjallisuus rakentaa Suomen sivistystä ja hyvinvointia SUOMEN KIRJAILIJALIITON TAVOITTEET 2015-2019 2 KIRJAILIJAN TYÖSKENTELYN EDELLYTYKSET SUOMEN KIRJAILIJALIITON TAVOITTEET 2015-2019 3 Monipuolista
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla
Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Freelance-taiteilijan sosiaaliturvan tulevaisuuden näkymät. Toiminnanjohtaja Karola Baran, Tampereen teatterikesä
Freelance-taiteilijan sosiaaliturvan tulevaisuuden näkymät Toiminnanjohtaja Karola Baran, Tampereen teatterikesä 5.8.2016 Työmarkkinoiden muutos - Toimeksiantoja, työkorvauksia (ei työsuhdetta) - Osuuskuntia
Iiris Annala & Pauli Rautiainen: Tekijänoikeustuloja saavien taiteilijoiden asema sosiaalivakuutuksessa
10.7.2017 Iiris Annala & Pauli Rautiainen: Tekijänoikeustuloja saavien taiteilijoiden asema sosiaalivakuutuksessa Tiivistelmä Ansioperusteisten sosiaalietuuksien taso perustuu pääsääntöisesti ansioeläkevakuutuksen
Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006
Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.
NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Jotkut epäilevät, etteivät
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry
YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen
Osuuskunnan jäsenen eläketurva. Pienosuuskuntaforum 2018
Osuuskunnan jäsenen eläketurva Pienosuuskuntaforum 2018 Kimmo Kontio Tiistai 2. lokakuuta 2018 Esityksen sisältö Työeläkejärjestelmä ja eläke-edut Osuuskunnissa sovellettavat työeläkelait TyEL-vakuuttaminen
Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys
Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys 22.10.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti työeläkeyhtiö Elon toimeksiannosta kyselytutkimuksen laskutuspalveluyritysten käyttäjien
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK
Saatteko työttömyyseläkettä? 1. Kyllä AH5 2. Ei AH4
1(7) TYÖVOIMATUTKIMUKSEN AD HOC -LISÄTUTKIMUS 2012: SIIRTYMINEN TYÖSTÄ ELÄKKELLE LOMAKE Kysymykset esitetään kohdehenkilöille 5. vastauskerralla, ja ne sijoitetaan peruslomakkeen loppuun ennen kotitalousosaa.
EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN
EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media
Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät
KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg
KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
Taitelijan ja yrittäjän lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset. Aleksi Mukka 6.02.2013
Taitelijan ja yrittäjän lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset. Aleksi Mukka 6.02.2013 Taiteilijoiden eläketurva Yrittäjän eläketurva, YEL-vakuutus Työeläkeyhtiöt myöntävät, eläketurvakeskus valvoo
VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari
VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään
Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa
2 2016 Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa Kesäkuu 2016 Lisätiedot: Joonas Rahkola joonas.rahkola@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 1 YHDISTELMÄVAKUUTUS
Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen
Raportti TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen Selvityksen tausta Tavoitteena oli verkkoaivoriihen avulla saada kuva ihmisten näkemyksistä vanhuuteen ja eläköitymiseen
KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT
KUINKA: KIRJAUTUA SISÄLLE, TEHDÄ LASKU JA KULUT Nyt käydään läpi askel askeleelta kuinka tehdä kyseiset asiat. Ensiksi rekisteröidy sähköpostilla tai Facebookilla Hetki kun tämä on valmis mene: Omat tiedot
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden
Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa
Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa Tietoisku MYEL- ja MATAvakuuttamisesta osakeyhtiössä 4.12.2017 Iisalmi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Pirkko Halttunen 2 MYEL-vakuutukseen kuuluu myös
Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle
Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut
www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA
www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut
Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi
Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta HE 94/2015 vp Aluksi Näyttelijäliitolta
Julkisten palvelujen tulevaisuus
Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen
Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015
Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
Mitä toimeentulotuelle pitäisi tehdä?
Kaisa Varonen Mitä toimeentulotuelle pitäisi tehdä? 2014-luvun tuloloukut *300 e suojaosuus toimeentulotuen suojaosuusudesta?? olisi tehtävä lakselmia -riittämätön, työn määrä on vähäinen, varsinkin korkeilla
Taiteilijoiden eläketurvajärjestelmän uudistus
! Opetus- ja kulttuuriministeriön kuulemistilaisuus taiteilijoiden toimeentulokysymyksistä 8.3.2011 Taiteilijoiden eläketurvajärjestelmän uudistus Taiteilijakunnalla on aito huoli siitä, että taiteilijoiden
KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET
KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Taiteilija apurahojen tarkoitus...2 2. Apurahamuodot...2 2.1.Työskentelyapurahat...2
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
Puolueiden vastaukset kulttuuri- ja taidealojen itsensätyöllistäjiä huolestuttaviin kysymyksiin.
Kysymys Puolue Vastaus 1. Esimerkiksi Norjassa on lailla säädetty kulttuurialan etujärjestöille kollektiivinen neuvotteluoikeus työehdoista. Suomessa tällainen oikeus on vain ammattiliitoilla. Voisiko
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke Työ tekijäänsä kiittää osa II
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke Työ tekijäänsä kiittää osa II 13.10.2017 1 16.2.2018 Rakennusapumies, palkka 2100 e/kk Vapaa liikkuvuus 3 kk (viisumi 90 pv) Oleskeluoikeuden rekisteröinti (oleskelulupa)
MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012
MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina
Mitä mieltä suomalaiset ovat työeläkejärjestelmän perusperiaatteista? Toukokuu 2017
Mitä mieltä suomalaiset ovat työeläkejärjestelmän perusperiaatteista? Toukokuu 2017 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n
40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus
40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Perustulomallit. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen perustuloseminaari 23.4.2013
Perustulomallit Sosiaalipoliittisen yhdistyksen perustuloseminaari 23.4.2013 Johanna Perkiö jatko-opiskelija Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto johanna.perkio@uta.fi Mistä perustulomalleissa
MITÄ TEHTIIN? KANSALAISTEN VETOOMUKSEN PERUSTURVAN KOROTTAMISESTA 120 EUROLLA ALLEKIRJOITTI 2514 HENKILÖÄ
Suomalaisten perusturvaa on jo pitkään heikennetty kun eri muotoiseen perustoimeentuloturvaan ei ole tehty sen arvon turvaavia ja yleistä talouden kehitystä vastaavia tarkistuksia Tämän epäkohdan korjaamiseen
Yleistä esityksestä. Teema 1 / Taide yhteiskunnan ytimeen
1 Matti Kaarlejärvi, Pohjois-Savon taidetoimikunta, pj Kai Paavilainen, Pohjois-Karjalan taidetoimikunta, pj Katriina Pietilä-Juntura, Lain taidetoimikunta, pj. Yleistä esityksestä Työryhmän esitys Taide-
Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan
Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Tämä ohjeluonnos perustuu eduskunnassa vielä käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen (HE 92/2008), jonka on esitetty tulevan
Työntekijän vakuutukset
Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE
APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE hakijan valokuva HUOM! Liitteet lähetettävä suoraan asiamiehelle erillisenä pdf-tiedostona 1.Hakijan henkilötiedot Sukunimi: Etunimet ( puhuttelunimi lihavoituna)
Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014
Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen
LAUSUNTOYHTEENVETO LUOVILLA ALOILLA TYÖSKENTELEVIEN JA MUIDEN ITSENSÄ TYÖLLISTÄVIEN SOSIAALITURVATYÖRYHMÄN RAPORTISTA
LAUSUNTOYHTEENVETO 1(11) 19.3.2014 STM058:00/2012 LAUSUNTOYHTEENVETO LUOVILLA ALOILLA TYÖSKENTELEVIEN JA MUIDEN ITSENSÄ TYÖLLISTÄVIEN SOSIAALITURVATYÖRYHMÄN RAPORTISTA Johdanto Sosiaali- ja terveysministeriö
Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus
Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta
Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.
Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja
Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta
Syntymävuoteni on Olen nainen mies muu en halua kertoa Paikkakunta 1. Olemme kiinnostuneita kokemuksistasi yleensä osallisuuteen liittyen. Valitse, missä määrin olet väittämien kanssa tai. eikä Tunnen,
Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008
Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus
Taiteen merkitys yhteiskunnassa ja Taideneuvoston näkemys ensisijaisista toimenpiteistä
Taiteen merkitys yhteiskunnassa ja Taideneuvoston näkemys ensisijaisista toimenpiteistä Taideneuvosto 2016-2019 Risto Ruohonen pj, Paulina Ahokas, Eija-Liisa Ahtila, Jaakko Kuusisto, Maija Perho, Saara
Lapuan Kaupungin webropolkyselyn tulokset koskien alle 3- vuotiaan lapsen päivähoidon järjestämistä
Lapuan Kaupungin webropolkyselyn tulokset koskien alle 3- vuotiaan lapsen päivähoidon järjestämistä Taustatiedot - Kyselyn aika 18.12.2016-5.1.2017 - Vastaajia oli 42 ja kysely lähetettiin yhteensä 71
Apurahojen verotuksesta
Apurahojen verotuksesta Jukka Puolakanaho Veroasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto Esityksen sisältö apurahoja koskeva verolainsäädäntö verovapaat ja veronalaiset apurahat / suoritukset vähennykset
Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus
Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana
Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki
Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla
VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013
VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta
Hyvän mielen valtuusto Turkuun
Hyvän mielen valtuusto Turkuun Paneelitilaisuuden kysymykset kunnallisvaaliehdokkaille 1. Miten hyvän mielen kunnallispolitiikkaa voidaan edistää ja toteuttaa Turussa: (vastausaika 2 min) - työelämässä?
Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen
Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta
Toimeentulotuen Kela-siirto
Toimeentulotuen Kela-siirto Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sosiaaliturvan uudistukset -seminaari Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Tieteiden talo
Työssä vai työkyvyttömänä
Työssä vai työkyvyttömänä Johtajaylilääkäri Tapio Ropponen Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 10.00 10.20 Kevan tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa 1. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä omaan eläkeikäänsä
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva
Perustulon vaikutukset. Jouko Kajanoja Sosiaalipoliittisen yhdistyksen perustuloseminaari 23.4.2013
Perustulon vaikutukset Jouko Kajanoja Sosiaalipoliittisen yhdistyksen perustuloseminaari 23.4.2013 NIT (negative income tax) kokeilut USA Kanada 1968-1980 Lyndon B. Johnson > Richard Nixon 4 kokeilua USA:ssa
Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen
Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden
Yrittäjän onnistumisopas Näin turvaat selustasi ja vältyt turhilta yllätyksiltä
Yrittäjän onnistumisopas Näin turvaat selustasi ja vältyt turhilta yllätyksiltä Se voit olla sinä. Yrittäjän tie on palkitseva, mutta täynnä riskejä. Juuri sinun yrityksesi saattaa nousta Suomen nopeimmin
Kansalaistutkimus STTK
Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa
Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?