Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi"

Transkriptio

1 SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO HAULIKKOJAOSTO TIEDOTUKSIA HAULIKKOAMMUNTAKILPAILUJA JÄRJESTÄVILLE SEUROILLE. Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi Haulikkojaoston tiedotus hoidetaan internetin välityksellä os. sekä sähköpostilla. Seuroja pyydetään lähettämään sähköpostiosoitteensa jaostolle osoitteeseen Kilpailuista tiedottaminen on kilpailun tärkein tehtävä. Ampujat ovat maksaneet osallistumismaksut ja heillä on oikeus saada suorituksestaan tiedot näkyville tiedotusvälineissä ja liiton rekistereissä. Alempana on ohjeistus tuloksien toimittamisesta eri kohteisiin. Kansallinen kilpailutoiminta 2014 Haulikkojaosto järjestää vuosittain ranking-kilpailut Skeet, Trap ja Compak/sporting-lajeissa. Rankingpisteitä ampujalle kertyy ennalta määrätyistä ranking-kilpailuista erillisen taulukon mukaisesti. Haulikkojaosto tukee vuosittain urheilijoita, jotka saavutuksillaan osoittavat olevansa lajinsa tulevaa edustusjoukkuetta, mutta he eivät vielä yllä liiton tuen piiriin. Toiminnan mahdollistamiseksi jaosto kerää SM-, näyttö- ja Ranking-kilpailuista tukimaksua, jonka suuruus on alla olevassa taulukossa. Taulukossa on myös määritelty SM -kilpailumaksut ja suosituksena Ranking -kilpailumaksut. Kiekkomäärät SM-kisamaksu Rankingkisamaksu Ranking tukimaksun osuus 75 kiekkoa 45, 00 45,00 6, kiekkoa 60,00 60,00 10,00 Nuoret 125 kiekkoa 50,00 50,00 5, k/2-trap 60,00 60,00 10,00 120k/2-trap 60,00 60,00 10,00 Sporting 0,40 /kiekko 0,40 /kiekko 10,00 Compak 0,40 /kiekko 0,40 /kiekko 10,00 Joukkue 25,00 25,00 Ei tukimaksua

2 SAL Haulikkojaosto KILPAILUKALENTERI 2014 Ranking kilpailut 2014 TRAP Mäntsälä Trap MKMS Mäntsälä Finlandia Trap SSG Sipoo Polar GP LAS Hollola Sako Beretta P HA Lempäälä Promatic Gran Prix SiUra Siilinjärvi SM Trap Y LAS Hollola SM Trap Ikäkausi OSU Orimattila OSU/LAS cup OSU/LAS Orimattila SuperFinaali LAS Hollola 2 TRAP Polar GP LAS Hollola Green Trail PiekSA Pieksämäki SM 2 Trap Y OSU Orimattila Nastatupla OSU Orimattila lisäksi nuorille juniorikisat IJSC Suhl Suhl Saksa IJSC Porpetto Porpetto Italia th International Junior shotgun Cup OSU Orimattila SKEET Nasta GP Skeet HyMa Hyvinkää Maurin Skeet KurA Kurikka Finlandia Skeet SSG Sipoo Polar GP LAS Hollola Kajaani Skeet KajA Kajaani Sako Franchi A HA Loppi Sako Beretta P HA Lempäälä Kärkkäinen GP YMS Seinäjoki St. Michel Skeet MA Mikkeli Pogostan Kiulu IEM Ilomantsi SM Skeet Y LAS Hollola SM Skeet Ikäkausi HyMa Hyvinkää Hyvinkää Skeet HyMa Hyvinkää OSU/LAS cup OSU/LAS Orimattila SuperFinaali LAS Hollola

3 SPORTING SM Compak Sporting/Promatic Open OulA Oulainen Finlandia Open Sporting SSG Sipoo COMPAK SM Compak sporting TorSA Tornio Finlandia Open Compak Sporting SSG Sipoo Sporting ja Compak Sporting ranking pisteitä lasketaan myös PM, EM ja MM kisoista. SM kilpailut 2014 pvm kilpailun nimi järjestäjä Paikkakunta SM Kansallinen Trap Ikäkausi HeiA Heinola SM A Trap Y OSU Orimattila SM Compak sporting TorSA Tornio SM Kansallinen Trap Y P HA Lempäälä SM Sporting/English Sporting/Promatic Open OulA Oulainen SM Trap Y LAS Hollola SM Skeet Y LAS Hollola SM Skeet Ikäkausi HyMa Hyvinkää SM Trap Ikäkausi OSU Orimattila SM 2 Trap kaikki sarjat OSU Orimattila English Sporting SM kilpailut tullaan järjestämään 2.8. tai 3.8., paikka ilmoitetaan myöhemmin.

4 Ranking Ranking-tilastosta ovat kiinnostuneita ampujat sekä yritykset, jotka tukevat ampujiamme. Sen vuoksi on erittäin tärkeää saada oikeat tiedot mahdollisemman pian näkyviin. Kilpailun järjestäjän tulee lähettää tulokset kyseisen lajin tilaston pitäjälle heti kilpailun päätyttyä. Tulokset on toimitettava ensisijaisesti sähköpostilla. Tulokset tulee lähettää myös liittoon sekä eri tiedostusvälineille Ranking tilastojen pitäjät: Trap Merja Wallin Skeet Timo Laitinen Sporting: Tomas Piippola 2-trap Marja Maunula Ranking Sporting/Compak Sporting Sijoitukset tapahtuvat osumaprosentin mukaisesti ja mukana olevat kilpailut lisääntyvät. Mukaan hyväksytään kaikki kilpailut joissa on enemmän kun 99 kiekkoa ja järjestäjä hakee ranking arvoa haulikkojaostolta. Järjestäjän on haettava ranking arvoa haulikkojaostolta ennen ensimmäistä ranking kilpailua. Sporting ja Compak lajit erotetaan omiksi ranking -kilpailuikseen. Määräävänä kilpailuna on lajin SM -kilpailu johon jokaisen ranking - järjestelmään haluavan on osallistuttava ts. Kolmen kilpailun ranking tulosta ei voi saada jos ei osallistu lajin SM kilpailuun. HUOM! Sarjajako rankingissa on seuraava: Y, Y17, Y20, Y55, Y65 ja N. Voittajat palkitaan seuraavan jaottelun mukaisesti: Naiset (N), Yleinen (Y), Juniorit (Y17 ja Y20), veteraanit (Y55 ja Y65). Tuloksen laskeminen, Compak Compak kilpailuissa osumaprosentti lasketaan kilpailuissa ammuttavaan kiekkomäärään verraten. Jos kilpailussa on 200 kiekkoa ja kilpailija ampuu 160 kiekkoa rikki on osumaprosentti suoraan (160/200)*100=80%. Ranking tulokseen otetaan mukaan Compak SM -kilpailun tulos sekä kaksi parasta tulosta muista ranking kilpailuista. Tuloksen laskeminen, Sporting Sporting kilpailuissa käytetään rata kompensaatiota ja osumaprosentti lasketaan verraten kilpailun parhaan tuloksen ampuneeseen ampujaan. Parhaan tuloksen ampujan osumaprosentti on aina 100%. Jos kilpailussa on 200 kiekkoa ja paras tulos on 175, silloin kilpailija jonka rikottujen kiekkojen määrä on 160 osumaprosentti lasketaan (160/175)*100=91,4%. Ranking tulokseen otetaan mukaan Sporting SM kilpailun tulos sekä kaksi parasta tulosta muista ranking kilpailuista. Lopullinen ranking tulos lasketaan kilpailuiden osumaprosenttien keskiarvona esim. (60%+71%+84%)/3=71,67%.

5 Ranking-taulukko 2014, skeet ja trap: SKEET Y TRAP Y SKEET Jun ja Y50 TRAP Jun ja Y50 Tulos Pisteet Tulos Pisteet Skeet N Trap N Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet

6 2 trap, nuoret Ranking taulukko, 2-trap (neljä parasta tulosta huomioidaan) 2 trap, miehet Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet Tulos Pisteet Muuta huomioitavaa SM- ja ranking-kilpailujen järjestäjille Yleisen sarjan SM- ja ranking-kilpailuissa tulee järjestää ns. kuumat ryhmät, pl sporting ja compak. Näihin ryhmiin valitaan kussakin kilpailussa 12 kilpailijaa (SM-kisoissa voidaan harkita max. 18 kilpailijaa). Kilpailun kuumaan ryhmään valitut kilpailijat valitaan eräluettelon tekohetkellä netissä olevan ranking-listan mukaan. Siksi on erittäin tärkeää, että kilpailuista lähetetään tulokset heti tilastoja pitäville. Kuumaan ryhmään valituille kilpailijoille tulee varata muista kilpailijoista poikkeavat numerolaput. Kilpailijan, jonka ranking-sijoitus edellyttäisi ko. kilpailun kuuman ryhmän paikkaa, tulee hänen ilmoittautua kilpailuun ennakkoilmoittautuneena järjestäjän ilmoittamaan päivään mennessä. Jälki-ilmoittautuneita ei hyväksytä kuumaan ryhmään, vaan hänet sijoitetaan muihin kilpailuryhmiin. (Mikäli kilpailun järjestäjä ottaa jälkiilmoittautuneita mukaan kilpailuun.) Jaosto suosittelee kilpailun järjestäjiä perimään 5 jälkiilmoittautumismaksua, mikäli ottavat mukaan jälki-ilmoittautuneita. Kevään ensimmäisen ranking-kilpailun kuumaryhmä muodostetaan vuoden 2013 tilaston pohjalta. Heti sen jälkeen, kun netissä on tilastoa kuluvasta vuodesta, noudatetaan sitä. Tulevana kesänä pidetään myös ikämies-sarjassa ranking-tilastointi. Muistutamme että kilpailuja tulee anoa ajallaan, kts. ohjeet SAL:n kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet, sääntökirja KY/2013

7 Ratalaitteisto HUOM! vkaikkia kilpailunjärjestäjiä kehoitetaan päivittämään ratalaitteet hyvissä ajoin ennen kilpailukauden alkua. Sääntömuutosten myötä trapin pudotusammunta ja trapin/2-trapin semifinaaliammunnat muuttuvat ja ratalaitteisiin vaaditaan uudet sirut. SM-kilpailujen osanottajien mahdollinen karsiminen Mikäli kilpailun järjestäjä katsoo tarpeelliseksi rajoittaa osanottajien määrää, tästä on mainittava kilpailukutsussa. Karsinta tulee ensisijaisesti suorittaa ilmoittautumisjärjestyksen perusteella. Muilta osin noudatetaan SAL:n sääntöjä osallistumisesta. SM-kilpailuihin ilmoittautuminen Aikataulut Palkinnot Seura hoitaa ampujien ilmoittamisen SM-kilpailuihin sääntöjen mukaisesti. Seurojen toivotaan hoitavan kerralla kaikkien sitä edustavien ampujien ilmoittautumiset haulikkojaoston kaavaketta käyttäen. Osanottomaksujen suhteen on toimittava järjestäjän ilmoittamalla tavalla. Lisäksi on varmistauduttava, että ampuja on seuran edustuskelpoinen jäsen (seuran jäsenmaksu SAL:lle on maksettu) ja kilpailulisenssi on maksettu. Kilpailujen alkamisajaksi suositellaan aikaisintaan klo jos välttämättömät syyt, kuten esim. kilpailun pituus tai valaistusolosuhteet, eivät aikaisempaa aloitusaikaa edellytä. Jaosto suosittaa että ranking- ja SM-kilpailuissa palkitaan peruskilpailun perusteella sarjojen 3 parasta sekä yhdistettyjen finaalien 3 parasta. Sääntöasioita Sääntömuutokset hyväksytään hallituksen kokouksessa , jonka jälkeen uudet säännöt tulevat liiton sivuille. Ikämiesfinaalien poisjättäminen käsitellään liittovaltuuston kokouksessa huhtikuun lopussa. Kooste sääntömuutoksista tullaan toimittamaan haulikkokilpailuja järjestäville seuroille sähköpostitse. Uusia sääntökirjoja voi tilata Ampumaurheiluliitosta Maila Pynnöseltä ( ) ja kirjojen toimitus on huhtikuussa. Säännöt löytyvät myös sähköisessä muodossa liiton nettisivuilta osoitteesta Haulikkojaoston puolesta sääntöasioihin vastaa Curt Sjöblom contender@kolumbus.fi. Säännöistä voi myös kysyä liiton nettisivujen kautta kohdasta Kysy säännöistä, tällöin kysymys ja vastaus tulee myös muiden tietoon. Liikuntavammaisten sarjojen ohjeet Suomen Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto on hyväksynyt liikuntavammaisten haulikkolajit kilpailuohjelmaansa alkaen Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin kaikkien haulikkolajien Suomen mestaruus- ja aluemestaruuskilpailuissa tulee olla liikuntavammaisten sarjat. Kilpailuvaliokunta ja haulikkojaosto toivovat, että myös muissa kilpailuissa järjestettäisiin liikuntavammaisten sarjoja. Haulikkolajien liikuntavammaisten sarjat ammutaan ikäkausisarjojen Suomen mestaruuskilpailujen yhteydessä. Vuodelle 2014 myönnettyjen ikäkausi-sm:ien järjestäjien tulee heti selvittää, onko heidän radoilla liikunnallisesti mahdollista ampua näiden sarjojen SM:iä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee asiasta ilmoittaa heti liiton toimistoon kilpailusihteeri Kirsi Kankaanmäelle sähköpostilla osoitteeseen kirsi.kankaanmaki@ampumaurheiluliitto.fi tai puhelimitse numeroon Katso tarkemmat ohjeet haulikon sääntökirjan (H/2013) liitteestä.

8 Ampumaurheiluliiton erityismääräyksiä Kilpailulisenssi SAL:n sääntöjen mukaan kaikissa kilpailuissa paitsi seuran sisäisissä ja kolmen seuran välisissä kilpailuissa vaaditaan kilpailulisenssi. Huomioikaa että SM-kilpailuissa vaaditaan lisäksi vähintään 2- luokan tuomarikortti (haulikkolajeissa) Y15, Y17, N20, Y20, N, Y ja Y50 (sporting ja compak myös Y55) sarjoihin osallistuvilta ampujilta ikään katsomatta. Kilpailujärjestäjien on tarkistettava, että kilpailuihin osallistuvan ampujan lisenssi on maksettu. SM-kilpailuihin osallistuminen edellyttää myös, että edustettava seura on suorittanut SAL:n jäsenmaksun. SAL suorittaa seurantaa. Haulikkojaoston erityismääräyksiä Osanottajamäärät Myös SM-kilpailujen osallistujamäärä saa ylittää 90, kunhan ampuja ei joudu olemaan rata-alueella yli 10 tuntia päivässä. Pölykiekkojen käyttö SM-kilpailujen yleisen sarjan finaalissa on käytettävä pölykiekkoja, jos niitä on saatavissa. Muiden sarjojen finaaleissa voidaan käyttää tavallisia kiekkoja Ratojen käyttö kaksipäiväisissä kilpailuissa Myös toisena päivänä saa käyttää kaikkia ratoja eikä kaikkien ampujien tarvitse ampua saman määrän kiekkoja samoilla radoilla. Riittää kunhan on ammuttu sama laukausmäärä samoilla asetuksilla. Ratoja (Trap) ei tarvitse säätää kesken kilpailun eli voidaan ampua 2 kierrosta samalla radalla ja samalla asetuksella. Sportingissa ja compakissa huomioitava että kilpailurata poikkeaa riittävästi harjoitusradasta ja on sääntöjen mukaisesti rakennettu. Koenostoalue Järjestäjän tulee huolehti siitä, että kisa-alueelle on järjestetty erillinen alue, jossa kilpailijat voivat käydä tekemässä tähtäysharjoituksia eli ns. koenostoja. Alue tulee olla selvästi merkitty. Muualla tähtäysharjoittelu on ehdottomasti kielletty. Patruunat Säännöt sallivat ainoastaan lyijyhaulien käytön. Järjestäjän pitää varmistua siitä, että sääntöjen vastaisia patruunoita ei käytetä. Skeet-tornien merkkivalot Kansainvälisissä säännöissä mainittuja skeet-tornien valoja vaaditaan myös kotimaisissa kilpailuissa. Alkoholin käyttöä koskevat rajoitukset Haulikkojaosto viittaa SAL:n ja VALO:n Dopingin vastaiseen ohjelmaan ja kehottaa kilpailijoita sekä kilpailun järjestäjiä toimimaan sen mukaisesti. Listat kielletyistä ja sallituista lääkeaineista on saatavissa SAL:sta. Lista löytyy myös netistä osoitteessa Jaosto haluaa muistuttaa kilpailuja järjestäviä seuroja, että alkoholia ei nykyisin luokitella doping-aineeksi, mutta ampuminen alkoholin vaikutuksen alaisena on ehdottomasti kielletty. Jos on syytä epäillä, että kilpailija on alkoholin vaikutuksen alainen, kilpailujen johtaja voi vaatia, että ampuja todistaa olevansa ampumakuntoinen. Tämä tapahtuu puhaltamalla kilpailujen järjestäjän alkometriin. Kilpailujen johtajalla ei ole oikeutta vaatia ketään puhaltamaan, mutta hän voi sulkea kilpailijan pois kilpailusta mikäli, tämä ei ampumakuntoisuuttaan pysty puhaltamalla osoittamaan. Tupakointi ampumaradalla Tupakointi on sääntöjen mukaan kiellettyä ja järjestäjien tulee kieltää tupakointi kilpailualueella tupakointikieltoa osoittavilla merkeillä. Matkapuhelinten käyttö ampumaradalla Jaosto huomauttaa että kännyköiden käyttö radan ampuma-alueella on kiellettyä. Kännykät häiritsevät ampujia ja voivat rikkoa radan elektroniikkaa.

9 Arvonta Arvonta ryhmiin suositellaan tapahtuvan siten, että kunkin ryhmän ampujat edustavat mahdollisuuksien mukaan eri seuroja (ISSF:n sääntöjen mukainen arvonta). Tätä ei sovelleta kuumien ryhmien kohdalla. Kilpailijoiden käyttö tuomaritehtävissä SM-kilpailuissa ratatuomareina tulisi käyttää vain järjestävän seuran omia kilpailijoita ja muiden seurojen kilpailijoita sivutuomareina (suositus). Kilpailujen aamuerien tuomareiksi suositellaan otettavan kunkin radan kolmannen startin kolme viimeistä ampujaa. Finaalien tuomareina suositellaan käytettävän kilpailunsa lopettaneita ampujia. Suomen ennätykset Suomen ennätykset noteerataan ainoastaan alkukilpailun jälkeen. Ennätyksistä tai niiden sivuamisesta tulee tehdä liitolle ennätysilmoitus. ISSF ei enää noteeraa finaaliennätyksiä ja SAL noudattaa samaa käytäntöä). Naisten skeet- ja trap kilpailut Naiset ampuvat kaikissa kansallisissa skeet- ja trap -kilpailuissa 75 kiekkoa + finaalin. Naiset ampuvat omissa ryhmissään. Kokeiluluontoisesti kilpailut voidaan myös ampua ns. A- B- ja C sarjoin. Tällöin naisten tulokset kirjataan näyttökilpailussa ja ranking listaan 75 kiekolta (trap ja skeet) Kilpailun järjestäjän tulee toimittaa kaikkiin postitusosoitteisiin täydelliset tuloslistat myös tässä muodossa. Huomioitava on kuitenkin, ettei A-, B- ja C- sarjan tulokset ole ennätyskelpoisia. Kilpailuista tiedottaminen Suomen Ampumaurheiluliitto: Kirsi Kankaanmäki fax: postiosoite: Suomen Ampumaurheiluliitto SLU kirsi.kankaanmaki@ampumaurheiluliitto.fi Uutisia kilpailuista, mahdollisista hyvistä tuloksista, ennätyksistä yms. voi toimittaa osoitteeseen lassi.palo@ampumaurheiluliitto.fi Ranking tilastojen ylläpitäjät: Trap/Merja Wallin, Syrjätie 3, Hollola, pekkawallin@hotmail.com Skeet/Timo Laitinen, timo.laitinen1@pp.inet.fi 2-trap/Marja Maunula, marja.maunula@edu.orimattila.fi Sporting/Tomas Piippola, piippola@meksport.fi Lisäksi painotamme kilpailujen järjestäjien velvollisuutta toimittaa kilpailuista tietoja lehdistölle, teksti-tv:lle, TV:lle, radiolle ja Urheiluampuja-lehteen. Lopputulokset pitää viipymättä julkaista seuran nettisivuilla jos seuralla sellaiset on (myös välitulokset on hyvä laittaa nettiin. Muussa tapauksessa lopulliset tulokset pitää postittaa kaikille kilpailuihin osallistuneille seuroille 7 päivän sisällä. Tulokset Ampumaurheiluliitolle; Ampumaurheiluliitolle sekä liiton internet-sivuille tulevat tulokset toimitetaan sähköpostin liitetiedostona osoitteisiin kirsi.kankaanmaki@ampumaurheiluliitto.fi ja juha.soini@gmail.com pdf,.xls,.rtf,.doc,.txt. Curt Sjöblomin haulikko-ohjelmalla tehdyt tulokset toimitetaan.pdf muodossa. Tulostiedostosta pitää käydä selville seuraavat asiat: Kilpailujen nimi, järjestävä seura, lajit, sarjat, järjestämisajankohta sekä paikkakunta.

10 Tulokset tiedotusvälineille; Tiedotusvälineet: Yle Urheilun Suomen tietotoimisto STT: MTV 3 sport@mtv3.fi MTV3internet nettiurheilu@mtv3.fi MTV3 tulosruutu@mtv3.fi Nelonen urheilu-uutiset@nelonenmedia.fi Urheilukanava arto.ojaniemi@sportup.fi Tulosten lisäksi olisi hyvä kirjoittaa lyhyt yhteenveto kilpailuista, mahdollisista hyvistä tuloksista, ennätyksistä yms. Muistakaa myös paikallislehdet, niin omalla paikkakunnalla kun myös kilpailuissa hyvin pärjänneiden ampujien kotipaikkakunnilla. Tiedotusvälineiden urheilutoimituksien sähköpostiosoitteita Aamulehti - al.urheilu@aamulehti.fi Aamuposti - urheilu.aamuposti@lehtiyhtyma.fi Aamuset - aamuset@aamuset.fi Alueviesti - toimitus@alueviesti.fi Etelä-Pohjanmaa - toimitus@epari.fi Etelä-Saimaa - urheilu@esaimaa.fi Etelä-Suomen Sanomat - urheilu@ess.fi Forssan Lehti - urheilu@forssanlehti.fi Helsingin Sanomat - hs.urheilu@hs.fi Hufvudstadsbladet - sport@hbl.fi Hämeen Sanomat - urheilu@hameensanomat.fi Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset - kutoimitus@hameensanomat.fi Iisalmen Sanomat - urheilu@iisalmensanomat.fi Ilkka - urheilu@ilkka.fi Iltalehti - il.urheilu@iltalehti.fi Iltasanomat - urheilu@iltasanomat.fi Imatralainen - imatralainen@imedia.fi Itä-Häme - iha.toimitus@itahame-lehti.fi Itä-Savo - toimitus@ita-savo.fi Kaakkois-Suomen Sanomat - toimitus@kaakkois-suomensanomat.fi Kainuun Sanomat - ks.urheilu@kainuunsanomat.fi Kaleva - urheilu@kaleva.fi Karjalainen - urheilu@karjalainen.fi Keskipohjanmaa - toimitus@kpk.fi Keskisuomalainen - urheilu@keskisuomalainen.fi Keski-Uusimaa - urheilu.keskiuusimaa@lehtiyhtyma.fi Kirkkonummen Sanomat - toimitus@kirkkonummensanomat.fi Kouvolan Sanomat - urheilu@kouvolansanomat.fi Kymen Sanomat - urheilu@kymensanomat.fi Lapin Kansa - kari.pyykko@lapinkansa.fi Lapin Kansa - lena.salmi@lapinkansa.fi Lapin Kansa - lktoimitus@lapinkansa.fi Länsi-Savo - toimitus@lansi-savo.fi Länsi-Suomi - toimitus@lansi-suomi.fi Länsi-Uusimaa - lu.urheilu@lehtiyhtyma.fi Länsiväylä - lv.toimitus@lehtiyhtyma.fi Maakuntalehti - heikki.virta@vs-maakuntalehti.fi Matti Erkkilä - kuvajuttu@gmail.com

11 Nurmijärven Uutiset - nurmijarven.uutiset@lehtiyhtyma.fi Pohjalainen - urheilu@pohjalainen.fi Pohjolan Sanomat - ps.toimitus@pohjolansanomat.fi Salon Seudun Sanomat - urheilu@sss.fi Savon Sanomat - uutiset@savonsanomat.fi Satakunnan Kansa - sk.urheilu@satakunnankansa.fi Turun Sanomat - ts.urheilu@ts.fi Urheilulehti - urheilulehti@a-lehdet.fi Urheilutieto - mikko.korvenkari@gmail.com Uusimaa - toimitus.usimaa@lehtiyhtyma.fi Vantaan Sanomat - vantaan.sanomat@lehtiyhtyma.fi Vasabladet - sport@vasabladet.fi Warkauden Lehti - urheilu@warkaudenlehti.fi Haulikkojaoston jäsenet ja toimet 2014 Puheenjohtaja: Aarne Klemetti aarne.klemetti@metropolia.fi Santojantie 34, Lohja as Jäsenet: Esa Heinonen, kilpaurheilu shooter@ee.oulu.fi Retiisikuja 5, Oulunsalo Juha Kytömaa, compak/sporting, nuorisotoiminta juha.kytomaa@skyadvertising.fi Tanssijantie 17, Vantaa Vesa Lamminmäki, kilpaurheilu vesa.lamminmaki@nettiviesti.fi Kauppilankatu 31, Valkeakoski Marja Maunula, nuorisotoiminta/naisprojekti marja.maunula@edu.orimattila.fi Kansakoulukuja 4, Orimattila Tomas Piippola, compak/sporting, varapuheenjohtaja piippola@meksport.fi Aholantie 16 C, Kellokoski Kari Sankala, kilpailupäällikkö karisankala@hotmail.com Kaivotie 15 A 1, Nurmijärvi Merja Wallin, sihteeri pekkawallin@hotmail.com Syrjätie 3, Hollola Pekka Wallin pekkawallin@hotmail.com Syrjätie 3, Hollola

Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi

Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO HAULIKKOJAOSTO sivu 1/13 TIEDOTUKSIA HAULIKKOAMMUNTAKILPAILUJA JÄRJESTÄVILLE SEUROILLE. Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi Haulikkojaoston tiedotus

Lisätiedot

Tämä ohjeistus on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi!

Tämä ohjeistus on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi! TIEDOTE HAULIKKOAMMUNTAKILPAILUJA JÄRJESTÄVILLE SEUROILLE Haulikkojaoston tiedotus hoidetaan internetin välityksellä os. sekä sähköpostilla. Seuroja pyydetään lähettämään sähköpostiosoitteensa jaostolle

Lisätiedot

Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi

Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO HAULIKKOJAOSTO TIEDOTUKSIA HAULIKKOAMMUNTAKILPAILUJA JÄRJESTÄVILLE SEUROILLE. Tämä on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi Haulikkojaoston tiedotus hoidetaan

Lisätiedot

Tämä ohjeistus on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi! Sisällysluettelo

Tämä ohjeistus on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi! Sisällysluettelo TIEDOTE HAULIKKOAMMUNTAKILPAILUJA JÄRJESTÄVILLE SEUROILLE Sivu 1 / 15 Haulikkojaoston tiedotus hoidetaan internetin välityksellä os. sekä sähköpostilla. Seuroja pyydetään lähettämään sähköpostiosoitteensa

Lisätiedot

Lajit / sarjat /vammaluokat Y N Y20 N20 N50 Y50-70. R1 10m ilmakivääri, pysty SH1 60 60. R2 10m ilmakivääri, pysty SH1 40 40 40 40

Lajit / sarjat /vammaluokat Y N Y20 N20 N50 Y50-70. R1 10m ilmakivääri, pysty SH1 60 60. R2 10m ilmakivääri, pysty SH1 40 40 40 40 MUUTOKSET KILPAILUTOIMINNAN YLEISSÄÄNTÖIHIN JA OHJEISIIN KY/2005 Sääntömuutokset, jotka on hyväksytty liittovaltuuston kokouksessa 19.4.2008 kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet (KY/2005) Lisätään

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Aarne Klemetti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi kokoukseen.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Aarne Klemetti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleeksi kokoukseen. Paikka: SSG:n paviljonki, Savijärven rata Päivämäärä: 9.2.2013 Aika: 14.00 17.00 Läsnä: Asiantunt: Poissa: Heikki Keskitalo Aarne Klemetti Juha Kytömaa Vesa Lamminmäki Marja Maunula Tomas Piippola Curt

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8)

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2008 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Kesäkuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Huhtikuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Vuoden 2013 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa

Vuoden 2013 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa Vuoden 2013 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa 16.03.2013 SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt 1 Kilpailut Pistoolijaosto

Lisätiedot

Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt

Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt 1 Kilpailut Pistoolijaosto päättää mitkä

Lisätiedot

Vuoden 2014 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa

Vuoden 2014 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt Vuoden 2014 Pistoolirankingkilpailun säännöt päivitetty ja hyväksytty pistoolijaoston kokouksessa 15.03.2014 1 Kilpailut Pistoolijaosto

Lisätiedot

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2013/kevät 2014: t ja kokonaistavoittavuudet Lähde: KMT syksy 2013/kevät 2014 määrän (yhtä painetun numeroa lukeneiden ja/tai viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettoyhteismäärä).

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT

MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT MÄKIHYPYN JA YHDISTETYN KANSALLISET KILPAILUSÄÄNNÖT 2018-19 1.0. Kansalliset kilpailusarjat 1.1. Alueelliset kilpailut 1.2. Junioricup ja Hopeasompa 1.3. Veikkaus Cup 1.4. Veteraanit 1.5. SM-kilpailut

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Joulukuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014 Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014 PiekSA:n Kultahippukarsinta 2014 PIEKSÄMÄKI 4.1.2014 10m Ilmakivääri Pinja Tolonen 14HT 2. 291 10m Ilmapistooli Aada Jokelainen 10IT 2. 189 10m

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet Lähde: KMT 2014 määrän (yhtä painetun numeroa lukeneiden ja/tai viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettoyhteismäärä). Kokonaistavoittavuus

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT

KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT. PIIRIOTTELUT, Sa/VS PIIRINMESTARUUSKILPAILUT KILPAILUKALENTERI KESÄ 2015 SATAKUNTA SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 13.-14.06.2015 Kansainväliset lajit VS, Salo Kts. Jahti-lehti 23.-26.07.2015 Metsästysammunnat Um, Hyvinkää Kts. Jahti-lehti 08.-09.08.2015

Lisätiedot

KMT syksy 2015/ kevät 2016:lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2015/ kevät 2016:lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2015/ kevät 2016:t ja kokonaistavoittavuudet - Painetun -sarake kertoo painetun keskimääräisen n - ( netto) -sarake kertoo painetun ja sen digitaalisten versioiden yhdessä tavoittamien henkilöiden

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Esa Aalto pohjoismainen 2. sija 4 pist. Esa Aalto pohjoismainen 4. sija 2 pist.

Esa Aalto pohjoismainen 2. sija 4 pist. Esa Aalto pohjoismainen 4. sija 2 pist. AHA RANKING 2015 18.4. Ylistaro, katsastus, Suomen Metsästäjäliitto SML Esa Aalto pohjoismainen 2. sija 4 pist. Esa Aalto pohjoismainen 4. sija 2 pist. 3.5. SAL skeet Eetu Kallioinen Porpetto 118 6.sija

Lisätiedot

KMT syksy 2014/kevät 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2014/kevät 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2014/kevät 2015: t ja kokonaistavoittavuudet Sanomalehtien t perustuvat KMT Syksy 2014/Kevät 2015 -aineistoon ja niiden tulokset ovat vertailukelpoisia aikaisempien vuosien tulosten kanssa. Aikakauslehtien

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Valtuuston ylimääräinen kokous (jatkokokous)

Valtuuston ylimääräinen kokous (jatkokokous) 1 kokous (jatkokokous) Aika perjantaina 3.5.2013 alkaen klo 10.00 Paikka Hotelli Arthur, Vuorikatu 19, 00100 Helsinki 1 Kokouksen avaus Klo 10.06 valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen totesi 18.4.2013

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013

LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013 LIITE: KMT LUKIJA SYKSY 2012/KEVÄT 2013 Tässä taulukossa ilmoitetut luvut ovat painettujen lehtien lukijamääriä. Kokonaistavaoittavuusluvut löytyvät osoitteesta www.levikintarkastus.fi Lukijamäärät on

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt

North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt ! North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt Nämä säännöt on laadittu yhteistyössä Avomeripurjehtijat ry - Havskappseglarna rf. (jäljempänä AMP ) ja Purjeneulomo Niiniranta Oy:n (jäljempänä Sponsori ) kesken

Lisätiedot

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa.

Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa. KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT KOTKAN KEVÄTAJO 5.-6.5.2012 AKK:n lupanumero 4/FK/2012 Kotkan FK-Kerho kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Kevätajo -nimiseen kilpailuun 5.-6.5.2012 Kotkan FK-radalle.

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

Julkisuusraportti Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

Julkisuusraportti Maaliskuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Maaliskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(7)

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

Julkisuusraportti Marraskuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Marraskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Marraskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8)

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Syyskuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Lokakuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Muutokset ja korjaukset KY/2015 kirjaan (liittovaltuusto+hallitus )

Muutokset ja korjaukset KY/2015 kirjaan (liittovaltuusto+hallitus ) Muutokset ja korjaukset KY/2015 kirjaan (liittovaltuusto+hallitus 4.2016) 1.1.1 SAL:n kilpailutoimintaa ohjaavia kansainvälisiä järjestöjä, joiden kilpailusääntöihin SAL:n kansallisen kilpailutoiminnan

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Alkkulan Jää XXVI Aika ja paikka: 10.3.2013 klo 11.00, Ylitornio, Nesteen ranta Kilpailun arvo: Kansallinen

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Elokuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Elokuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Elokuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10.

1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10. 1. AAMULEHTI 2. AAMUPOSTI 3. AAMUSET 4. AKAAN SEUTU 5. ALASATAKUNTA 6. ALAVIESKA 7. ALUELEHTI SAIMAA 8. ALUESANOMAT 9. ALUEVIESTI 10. ANNONSBLADET FÖR KIMITOBYGDEN 11. AURANMAAN VIIKKOLEHTI 12. BORGÅBLADET

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.

JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Nuuskakaira JM Aika ja paikka: 7.6.2014 klo 11.00, Pello, Kittisvaara Kilpailun arvo: Kansallinen Lupanumero:

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2017 POHJANTIEN KOULU, KUOPIO 8.4.2017 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO OPEN 2017 Kuopion Taekwondo ry järjestää

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen Freestyle SM- 2014 Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle 8. - 13.4.2014- kauden huipennukseen Freestylen FIS kilpailuihin SM- kilpailuihin ja Audi Freestyle Ski Tour 2014

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

Kotkan FK-rata, Kotkan moottoriurheilukeskus, Lentokentäntie 269, Kotka.

Kotkan FK-rata, Kotkan moottoriurheilukeskus, Lentokentäntie 269, Kotka. KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT ALUEMESTARUUS KILPAILU 8.-9.9.2018 AKK:n lupanumero / /2018 Kilpailun nimi Karting Aluemestaruus Kilpailu Päivämäärä 8. 9.9.2018 Kilpailun arvo Karting Aluemestaruus Kilpailun

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Syyskuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti Helmikuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Helmikuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Helmikuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(7) 24579

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa

Lisätiedot

Julkisuusraportti Lokakuu 2009 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Lokakuu 2009 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Lokakuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT 2015: t ja kokonaistavoittavuudet Aikakauslehtien lukijamääriä ei saa verrata aiempien vuosien tuloksiin, koska tutkimusmenetelmää on muutettu. Sanomalehtien ja kaupunki- ja noutopistelehtien kysymysmenetelmä

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT 9.8 2014 Lakeuden Urheiluautoilijat ry KILPAILUN SÄÄNNÖT Katsastus Hiironen rallisprint 9.8.2014 Kansallinen / FUTURE CUP/, NEAFP Lakeuden Urheiluautoilijat ry Oulu, Yrityspuisto Kiiminki

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus

VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Kilpailutoimiston seinällä. Paikka Ahveniston Moottoriradan ravintolarakennus KILPAILUKUTSU JA SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Momo Endurance Cup Ahvenisto Päivämäärä: 31.8.2013 Kilpailun arvo: Cup/Kansallinen Kilpailun järjestäjä Momo Racing Team ry Paikkakunta: Ahveniston moottorirata

Lisätiedot

Julkisuusraportti Helmikuu 2011 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Helmikuu 2011 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 4579 Helmikuu 011 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 9-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)0 786 0400 fax: +358 (0)0 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu (7) 4579 Suomen

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE. STURL:n syyskokouksen valintoja

JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE. STURL:n syyskokouksen valintoja JÄSENTIEDOTE 2/2015 15.12.2014 JÄSENSEUROILLE JA PIIREILLE STURL:n syyskokouksen valintoja Hallituksen jäsenet vuodelle 2016 Hallituksen jäsenmäärä supistui viiteen (5) jäseneen. Hallituksen jäseniksi

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Kilpailukalenteri kesä 2017

Kilpailukalenteri kesä 2017 Kilpailukalenteri kesä 2017 HIRVENJUOKSU Aika Paikka Kilpailu Yhteyshenkilö Hirvenjuoksu To 20.4 Säkyläntie 215 Hirvenjuoksu, kävelysarjat Petri Tattinen 040 5739368 klo 1700 Virttaa Avoin To 27.4 Säkyläntie

Lisätiedot