Jeesuksen aika avautuu

Transkriptio

1 Jeesuksen aika avautuu Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välisen ajan tapahtumat ja kirjallisuus auttavat meitä ymmärtämään Uutta testamenttia Kansanlähetysopisto Syyslukukausi 2007 Pirkko Valkama

2 Jeesuksen aika avautuu I Testamenttien välisen ajan poliittinen historia Palestiinassa II Testamenttien välisen ajan Raamatun ulkopuolinen kirjallisuus III Testamenttien välisen ajan uskonnollisia ryhmiä IV Messiaan tuloon liittyviä odotuksia Lähteet

3 2 I Testamenttien välisen ajan poliittinen historia Palestiinassa Ptolemaiosten Egypti ja Seleudikien Syyria Aleksanteri Suuri valloitti muutamassa vuodessa alueen, joka ulottui Kreikasta Intiaan. Etelässä valtakuntaan kuuluivat mm. Palestiina ja Egypti. Aleksanteri Suuri kuoli 323 ekr. Valtakunta jakaantui neljään osaan. Näiden valtakuntien hallitsijoina olivat Aleksanteri Suuren sotapäälliköt. Taistelua valtakuntien rajoista käytiin kymmeniä vuosia. Ptolemaios, joka hallitsi Egyptiä, yritti saada herruuden itäisellä Välimerellä. Palestiinan rannikkokaistale oli Välimeren herruuden saamiseksi tärkeä alue. Myös Syyriaa hallitsevat seleudikit halusivat alueen itselleen. Eri armeijat valloittivat Jerusalemin 5-6 kertaa. 301 ekr. Ptolemaios sai vihdoin Palestiinan haltuunsa. Ptolemaiokset hallitsivat silloin Egyptiä, Palestiinaa ja Foinikiaa. Seleudikit hallitsivat Vähää-Aasiaa (suunnilleen nykyisen Turkin alue), Syyriaa ja Mesopotamiaa (Eufratin ja Tigrisin ympärillä oleva laaja alue). Seuraavat 200 vuotta Ptolemaiosten Egypti ja Seleudikien Syyria olivat vallat, joiden alaisuudessa Palestiinan juutalaiset elivät. Hellenismin (kreikkalaisen kulttuurin) leviäminen Palestiinan juutalaiset eivät eläneet eristäytyneenä muusta maailmasta. Hellenistisen maailman yksi piirre oli kansainvälinen kaupan käynti. Kolmen maanosan leikkauspisteessä sijaitseva Palestiina oli silloisen maailman tärkeiden kauppareittien varrella. Kaupankäynnin ja ihmisten muunkin liikkumisen mukana oli Palestiinaan tullut hellenismin vaikutteita jo ennen Aleksanteri Suurta. Aleksanteri Suuri oli hallitsija, jonka tavoitteena oli saada koko tunnettu maailma omaksumaan kreikkalainen kieli ja kulttuuri. Kaikille valloittamilleen alueille hän perusti kreikkalaisia kaupunkeja. Palestiinaankin perustettiin monia kreikkalaisia kaupunkeja ja kreikan kieli ja kulttuuri valtasi alaa myös muissa kylissä ja kaupungeissa. Myös Palestiinan ulkopuolella asuvat juutalaiset välittivät hellenismiä Palestiinaan. Diasporassa (hajaannuksessa) asui paljon enemmän juutalaisia kuin Palestiinassa. Diasporan laajuudesta saamme jonkinlaista kuvaa esim. Apt.2:8-11, jossa kerrotaan mistä kaikkialta oli Jerusalemiin tullut pyhiinvaeltajia. Ptolemaiosten hallinto, ja myöhemmin Seleudikien hallinto saavutti kaikki juutalaisen yhteiskunnan tasot. Jokaisessa kylässä oli kreikkalainen hallinto, jonka virkailijat valvoivat, että erilaiset verot maksettiin. Kreikkalaisia ja kreikkaa puhuvia kansalaisia oli paljon varsinkin yläluokan (rikkaiden, suurmaanomistajien ja papiston) keskuudessa. Kaupan ja hallinnon kieli oli kreikka, vaikka paikallisia kieliäkin käytettiin. Kreikan käyttö virallisissa asioissa on näkyvää jo noin 250 ekr.. Kreikkalainen kasvatus oli vaikuttanut juutalaisuuteen ja juutalaiseen kasvatukseen. Hellenismi vaikutti myös monilla muilla elämän alueilla: kieli, tavat, uskonto, kauppa, arkkitehtuuri, pukeutuminen, hallinto, kirjallisuus, filosofia. Hellenistisen kulttuurin uskonnollisia käsityksiä ja suhtautumista jumaliin ja uskontoihin kuvannee hyvin Paavalin kokemukset Ateenassa (Apt.17:16-23). Juutalaisten suhtautuminen hellenismiin Hellenistisen kulttuurin eräät piirteet olivat merkityksettömiä juutalaisen uskonnon kannalta. Määrätyistä hellenismin piirteistä (esim. arkkitehtuuri, koulutus, pukeutuminen) osa juutalaisista ajatteli, että ne ovat merkityksettömiä uskonnon kannalta, osa oli sitä mieltä, että niitä piti vastustaa. Uskontoon liittyviä hellenismin piirteitä vastustivat useimmat. Jeesuksen elinympäristö Jeesus ja hänen opetuslapsensa ovat todennäköisesti olleet kaksikielisiä. Lapsesta asti he ovat joutuneet käyttämään sekä arameaa että kreikkaa. Kirjoitusten kielenä he ovat tottuneet ymmärtämään myös hepreaa. Kun Jeesus esimerkiksi luki Jesajan kirjakääröä synagogassa (Luuk.4:16-20) hän todennäköisesti luki tekstin hepreaksi ja tulkitsi sen kansan puhekielellä

4 arameaksi. Ilmeisesti Jeesus ja opetuslapset ovat osanneet myös jonkin verran latinaa, joka oli Rooman hallintokieli. Noin kuuden kilometrin päässä Jeesuksen kotikaupungista Nasaretista sijaitsi Sepforis, joka oli Galilean pääkaupunki vuoteen 20 jkr. saakka. Juutalaismellakoiden yhteydessä Herodes Suuren kuoleman jälkeen Rooman legioonat olivat tuhonneet Sepforiksen, mutta Herodes Antipas rakensi sen uudelleen. Josefus kutsuu kaupunkia Galilean kaunistukseksi. Sepforiksessa oli paitsi asuintaloja ja katuja muun muassa teatteri, johon mahtui 5000 katsojaa. Siellä oli myös palatsi, toreja, kouluja ja synagogia. Kaupungin jälleenrakennustyöt olivat käynnissä juuri Jeesuksen nuoruusvuosina, joten voi hyvinkin olla, että Jeesus on ollut rakentamassa tuota hellenististä kaupunkia, koska Joosef oli ammatiltaan rakentaja (Mark.6:3; Matt.13:55) ja myös Jeesusta kutsutaan rakentajaksi (Mark.6:2-3). Rakennusmateriaalina oli tuolla seudulla pääasiallisesti kivi. Jeesusta on totuttu myöhemmin ajattelemaan puuseppänä, mutta todennäköisempää lienee se, että hän on rakentanut kivestä. Betsaida, josta ainakin Andreas, Simon ja Filippus olivat kotoisin (Joh.1:44), oli tärkeä kalastuskaupunki, jonka läheltä kulki merkittävä kauppatie. Kauppatie johti Damaskoksesta Gennesaretin järvelle ja sieltä Betsaidan, Kapernaumin, Tiberiaksen kautta meren rannalle Kesareaan. Kesareasta tie kulki meren rannikkoa pitkin Egyptiin asti. Filippus, yksi Herodes Suuren pojista rakensi vanhan Beetsaidan itäpuolelle uuden Beetsaidan (3 ekr.) ja antoi sille nimen Beetsaida Julias, keisari Augustuksen tyttären kunniaksi. Vanhempaa juutalaista kaupunginosaa pidettiin tämän kaupungin esikaupunkina. Filippus pyrki monin tavoin kreikkalaistamaan hallintoaluettaan. Jotain kreikankielen käytöstä tuolla alueella kertonee se, että Jeesuksen opetuslasten, Filippoksen ja Andrean, nimet ovat kreikkalaisia nimiä. Myös Filippuksen Kesarea (Matt.16:13; Mark.8:27)oli kaupunki, jonka neljännesruhtinas Filippus laajensi ja kreikkalaisti. Aiemmin oli kaupungin nimi ollut Paneas, mutta Filippus antoi sille keisarin kunniaksi nimen Kesarea (Keisari). Erotukseksi Välimeren rannalla sijaitsevasta Kesareasta kaupunkia kutsuttiin Filippuksen Kesareaksi. Myös Dekapoliin alueella, jonka kautta Jeesus kulki (Matt.7:31) ja jonne hän lähetti pahojen henkien vallasta vapauttamansa miehen julistamaan, mitä Herra oli tälle armossaan tehnyt (Matt.5:18-20), oli vahvasti kreikkalaisen kulttuurin aluetta. Uuden testamentin perusteella näyttää siltä, että Jeesus ei toiminut näissä kreikkalaisissa kaupungeissa. Olisiko hän Beetsaidassakin toiminut vain juutalaisessa kaupunginosassa? Jeesus rajoitti julkisen toimintansa juutalaisten keskuuteen (Matt.15:21-28). Vasta kun hän oli noussut kuolleista, kun pelastus oli valmistettu, hän antoi käskyn julistaa valmistamaansa pelastusta kaikille kansoille. Jeesus kuitenkin tiesi koko ajan, että hän on tullut valmistamaan pelastuksen kaikille: Matt.8:10-12; Matt.24:14; Joh.10:16. Vertaa: 1 Moos.12:3; Ps.2:7-8; Jes.42:6. 3 Ptolemaiosten (Egyptin) hallinta-aika Palestiinassa ekr. Ptolemaiosten hallinta-aika oli raskaan verotuksen johdosta taloudellisesti vaikeaa aikaa. Ptolemaios rakensi muinaisen maailman tehokkaimman byrokratian. Hän käytti hyväkseen egyptiläistä traditiota, jonka mukaan koko Egyptin (maan, ihmiset, kaupankäynnin) omisti faarao. Ptolemaios loi kreikkalaisen kauppias- ja sotilasluokan avulla systeemin, jonka päämäärä oli tuottaa hallitsijalle voittoa. Ptolemaioksen hallinto saavutti kaikki juutalaisen yhteiskunnan tasot. Jokaisessa kylässä oli "kreikkalainen" hallinto, jonka virkailijat valvoivat, että erilaiset verot maksettiin. Lähes kaikki jokapäiväisessä elämässä tarvittavat hyödykkeet, esimerkiksi vaatteet, suola, öljy ja olut, olivat hallituksen kontrollissa ja niistä piti maksaa veroa. Vaikka verotus oli raskas, juutalaiset nauttivat maan sisäisissä asioissa samanlaisesta autonomiasta kuin mitä heillä oli ollut Persian vallan aikana. Juutalaiset saivat ilmeisesti myös vapaasti harjoittaa uskontoaan ja noudattaa omia traditioitaan. Ylipappi oli tärkein paikallinen johtaja juutalaisten keskuudessa. Ptolemaiosten Egypti oli yksi hellenistisen kulttuurin merkittävimmistä keskuksista. Hellenistinen kulttuuri levisi tuolloin laajalti myös Palestiinaan.

5 4 Juutalaisia oli paljon Egyptissä jo ennen Ptolemaiosten hallintoaikaa. Esimerkiksi Jeremian kirjassa kerrotaan yhden juutalaisväestön paosta Egyptiin (Jer.41-44). Persialaisajalla juutalaisilla oli jopa temppeli Elefantinen saarelle, joka sijaitsee Etelä-Egyptissä lähellä Assuania. Temppelin rakensivat alueella perheineen asuvat juutalaiset sotilaat, jotka Egyptin kuningas oli palkannut sotaan, jota hän kävi Etiopiaa vastaan. Temppeli rakennettiin ennen vuotta 525 ekr. ja hävitettiin 400 ekr. Elefantinessa sijainneen juutalaisen siirtokunnan asiakirjoja löydettiin jkr. Ptolemaios I vei paljon juutalaisia vankina Egyptiin. Ptolemaiosten hallinta-aikana monet juutalaiset siirtyivät myös vapaaehtoisesti Egyptiin. Ajanlaskumme alussa Egyptissä oli lähes miljoona juutalaista. Aleksandriassa, joka oli maan hallinnon ja kulttuurin keskus viidestä kaupunginosasta kaksi oli juutalaisalueita. Lisäksi muissakin kaupunginosissa oli juutalaista haja-asutusta. Kun Jeesuksen vanhemmat pakenivat Egyptiin, siellä oli siis paljon juutalaisia - ehkä sukulaisiakin -, joiden luo he saattoivat asettua. Septuaginta Aleksanteri Suuren perustama Aleksandria oli alusta lähtien kreikkaa puhuva kaupunki, joten ei ole ihme, että siellä asuva juutalaisväestö alkoi pääasiallisesti puhua kreikkaa ja tarvitsi kreikankielisen käännöksen Vanhasta testamentista ekr. käännettiin Vanha testamentti kreikan kielelle. Käännös tunnetaan nimellä Septuaginta. Nimi on latinaa ja tarkoittaa seitsemänkymmentä (roomalaisilla numeroilla ilmaistuna: LXX ). Nimi liittyy ns. Aristean kirjeeseen, joka on kirjoitettu n. 100 ekr. Aristean kirje kertoo miten 72 juutalaista (6 jokaisesta sukukunnasta) käänsi 72ssa päivässä Pentateukin (Viisi Mooseksen kirjaa) kreikaksi kuningas Ptolemaioksen (Ptolemaios II) pyynnöstä. Kuningas halusi kirjastoonsa tämän merkittävän teoksen. Myöhemmin tarinaa Septuagintan synnystä kehiteltiin siten että 72 kääntäjää käänsi kukin erikseen tekstin 72ssa päivässä ja kaikkien käännös oli samanlainen. Ptolemaiosten perustama Aleksandrian kirjasto oli vuosisatojen ajan maailman suurin kirjasto. Aristeaan kirjeen mukaan kirjastossa oli noin kirjakääröä. Myöhemmin kirjoja on arveltu olleen Aleksandria oli lähes tuhannen vuoden ajan yksi maailman kulttuurikeskuksista. Monet Uuden testamentin lainaukset Vanhasta testamentista ovat Septuagintasta. Kun alkuseurakunta alkoi levittää evankeliumia, kreikka oli kansainvälinen kieli. Siksi Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi eikä kirjoittajien tarvinnut itse kääntää Vanhan testamentin tekstiä hepreasta kreikaksi, koska oli jo olemassa laajalti käytössä oleva kreikankielinen käännös. Kreikankielisistä ei-juutalaisten filosofien ja kirjailijoiden teksteistä tiedämme myös, että kreikankielinen Vanha testamentti oli jo ennen ajanlaskumme alkua suhteellisen tunnettu joissakin piireissä. Tämä kreikankielinen Vanhan testamentin käännös oli osaltaan valmistamassa tietä evankeliumille. Seleudikien (Syyrian) hallinta-aika Palestiinassa ekr. Hallitsijat kävivät jatkuvasti taistelua vallasta Palestiinassa. Tästä taistelusta, alkaen Aleksanteri Suuren ajasta, on yksityiskohtainen kuvaus Danielin kirjan luvussa 11. Vuonna 199 ekr. Syyria valtasi alueen. Josefuksen mukaan juutalaiset toivottivat Syyrian hallitsijan Antiokuksen (Antiokus III, ekr.) tervetulleeksi Jerusalemiin. He ajattelivat, että tämä antaisi juutalaisille lisää vapauksia ja toisi paremman ajan. Antiokus palkitsikin ylipapin ja muut juutalaiset johtajat avustamalla piirityksessä tuhoutuneen Jerusalemin jälleenrakentamista. Hän antoi myös joitakin verohelpotuksia ja oikeuden elää esi-isien lakien mukaan. Syyrian Antiokia Seleudikien dynastian perustaja Seleucus I Nicator ( ekr.) perusti Syyrian Antiokian kuningaskuntansa pääkaupungiksi. Hän asetti paljon juutalaisia asumaan Antiokiaan. Antiokiasta kehittyi yksi hellenismin tärkeimmistä keskuksista. Se oli kaupunki, jossa idän ja lännen kulttuurit kohtasivat. Myöhemmin Antiokiasta tuli Rooman valtakunnan Syyrian alueen pääkaupunki.

6 Jeesuksen syntymän aikoihin Antiokiassa oli puoli miljoonaa asukasta. Sitä kutsuttiin Idän kuningattareksi ja pidettiin kolmanneksi tärkeimpänä kaupunkina, Rooman ja Aleksandrian jälkeen. Antiokiaan syntyi ensimmäinen juutalais- ja pakanakristityistä muodostunut seurakunta. Antiokiasta tuli pakanalähetyksen keskus alkuseurakunnan aikana (Apt.11:19-20, 13:1-3). Antiokiasta esim. Paavali seuralaisineen lähetettiin lähetystyöhön ja sinne hän palasi lähetysmatkoiltaan (esim. Apt.14:26-28). Antiokiassa Jeesuksen seuraajista alettiin käyttää kristitty nimeä (Apt.11:26). 5 Antiokus IV Epifanen aika ( ekr.) Antiokus Epifaneen tullessa hallitsijaksi, ylipappina toimi Onias. Onias suhtautui vihamielisesti uuteen hallitsijaan. Hänen nuorempi veljensä, Jason, käytti hyödykseen Oniaksen (Onias III) vihamielisyyttä ja tarjosi kuninkaalle rahaa, jotta tämä nimittäisi hänet ylipapiksi. Antiokus teki niin. Jatkossakin Syyrian ja myöhemmin myös Rooman hallitsijat erottivat ja asettivat ylipappeja virkaan sen mukaan kuin näkivät hyväksi. Se näkyy hyvin myös Uuden testamentin teksteissä, jossa kerrotaan monista samaan aikaan eläneistä ylipapeista, vaikka Vanhan testamentin mukaan ylipapin virka oli elinikäinen. Jason toimi aktiivisesti kreikkalaisen sivistyksen puolesta. Jerusalemiin rakennettiin kreikkalaisen kasvatuksen perusinstituutiot: Gymnasium (urheilukoulu) ja Ephebeion (kreikkalaisen kasvatuksen laitos). Jason halusi tehdä Jerusalemista kreikkalaisen kaupungin. Jasonin toiminnasta kertoo mm. 2 Makk.4: 7-10, Makkabealaiskirjan kirjoittajat olivat vihamielisesti Jasoniin, ja kaikkeen hellenistämiseen suhtautuvan ryhmän jäseniä. Todennäköisesti useimmat jerusalemilaiset eivät vastustaneet kreikkalaistamista tässä muodossa, kun se ei vielä liittynyt uskonnonharjoitukseen. Menelaus-niminen pappi lahjoi Antiokuksen erottamaan Jasonin ja asettamaan itsensä ylipapin virkaan. (2 Makk.4:23-26) Jason karkotettiin ja Menelauksesta tehtiin ylipappi. Menelaus ei ollut ylipapillista sukua, joten kaikki eivät hyväksyneet hänen nimittämistään ylipapiksi. Vanha kilpailu vallasta Ptolemaiosten ja Seleudikien välillä ei ollut loppunut. Antiokus IV Epifanes teki kaksi sotaretkeä (Menelauksen ollessa ylipappi) Egyptiin valloittaakseen sen. Ensimmäisen sotaretken jälkeen (169 tai 170 ekr.) hän kävi Jerusalemissa ja otti itselleen suuren osan temppelin aarteista (1 Makk.1:20-24). Toisen sotaretken aikoihin (168 ekr.) levisi huhu, että Antiokus oli kuollut Egyptin sotaretkellä. Huhun johdosta karkotettu ylipappi Jason tuli piilopaikastaan vuorilta 1000 miestä mukanaan pakottaen Menelauksen eroamaan virastaan. Jerusalemissa käytiin kova taistelu. Antiokus ei kuitenkaan ollut kuollut, mutta hän oli kärsinyt nöyryyttävän tappion, kun voimistunut Rooman senaatti vaati häntä vetäytymään Egyptistä. Palatessaan hän löysi Jerusalemin kapinassa. Hän valtasi kaupungin ja tappoi monia. Sitten hän antoi kaupungin kontrollin takaisin Menelaukselle. Antiokuksen lähdettyä kapina puhkesi uudelleen. Hän lähetti sotajoukon Jerusalemiin. Kapina kukistettiin ja syyrialaiset sotilaat jäivät kaupunkiin. He ajoivat ihmiset pois kodeistaan, raiskasivat naisia ja ryöstivät omaisuuksia. Monet Jerusalemin asukkaista pakenivat vuorille. Syyrian sotilaat toivat omat jumalansa Jerusalemiin ja ilmeisesti myös temppeliin. Juutalaiset nousivat kapinaan. Ilmeisesti tuon kapinan seurauksena Antiokus kielsi juutalaisten uskonnollisten tapojen noudattamisen. Juutalaiset eivät saaneet lukea pyhiä tekstejä eivätkä viettää sapattia tai muita juhlia. He eivät saaneet uhrata Jahvelle eivätkä ympärileikkauttaa poikiaan. Lisäksi Antiokus määräsi uhraamaan sikoja ja muita saastaisia eläimiä (Makk.1:44-51). Vertaa Dan.11: Makkabilaiset eli hasmonilaiset Mattias oli Hasmonien suvun jäsen. Vaikka perhettä usein kutsutaan makkabeiksi, Makkabilaiskirjasta johtuen, heitä kutsutaan usein myös hasmonilaisiksi tai hasmonealaisiksi.

7 6 Mattias niminen vanha pappi oli siirtynyt viiden poikansa (Johannes, Simon, Juudas, Eleasar ja Joonatan) kanssa Moodeinin kylään. Antiokuksen miehet määräsivät Mattiaan suorittamaan pakanallisen uhrin. Mattias kieltäytyi. Toinen kylän asukas, joka pelkäsi itsensä ja naapureidensa kohtaloa astui esiin ja tarjoutui suorittamaan uhrin. Mattias tappoi hänet ja kuninkaan edustajan. Sitten hän perheineen ja muut jotka olivat päättäneet vastustaa, pakenivat vuorille. Syyrian sotilaat paikallistivat yhden vuorilla oleskelevan ryhmän sapattina ja määräsivät heitä noudattamaan uusia säädöksiä. Juutalaiset eivät suostuneet, mutta he eivät myöskään taistelleet, koska oli sapatti. Heidät kaikki tapettiin. Silloin nousi kysymys pitäisikö heidän rikkoa lakia ja puolustaa itseään myös sapattina. Mattias ja hänen joukkonsa valitsivat linjan rikkoa lakia lain tähden. Mattiaan seuraajat alkoivat myös rangaista juutalaisia, jotka olivat suostuneet uusiin säädöksiin. He tappoivat luopioita`, tuhosivat pakanallisia alttareita ja ympärileikkasivat lapsia, joita ei ollut ympärileikattu. Mattias kuoli 166 tai 167 ekr. Johto siirtyi hänen kolmannelle pojalleen Juudakselle, jota kutsuttiin lisänimellä Makkabeus (vasara). Juudas organisoi noin 3000 miehen taistelujoukon ja kävi menestyksellä sissisotaa pari vuotta. Juudaksen etuna oli se, että hän tunsi seudun hyvin. Antiokus lähetti sotajoukon lyömään Juudaksen. Juudas voitti Syyrian sotajoukon ja otti vallan Jerusalemissa. Temppeli puhdistettiin. Juudas määräsi, että tätä tapahtumaa tulee juhlia vuosittain. Tämä Temppelin puhdistuksen muistojuhla mainitaan Joh.10:20ssa. Juhlaa vietetään nykyisinkin hanukka-juhlan (valon juhla) nimellä. Kaikki juutalaiset eivät pitäneet Juudaksen toimista. Hellenistismieliset juutalaiset pyysivät apua Syyrialta ja Syyria lähetti sotajoukon. Ylipappi Menelaeus oli tapettu. Syyria asetti tilalle ylipapiksi Alkimuksen, joka oli ylipapillista sukua. Osa juutalaisista johtajista tuki Alkimuksen asettamista ylipapiksi. Näihin tukijoihin liittyi Makkabilaiskirjan mukaan joukko hasidilaisia (ks. testamenttien välisen ajan uskonnollisia ryhmiä). Osa juutalaisista vastusti Alkimuksen asettamista, koska hänen katsottiin osallistuneen pakanallisiin uhreihin. Valtaan päästyään Alkimus tappoi 60 hasidilaista, jotka olivat vastustaneet häntä. (1 Makk.7: 8-17.) Sisäisten valtataistelujen takia Syyrian joukot joutuivat vetäytymään. Juudas tunnustettiin juutalaisten johtajaksi. Juudas ei hyväksynyt Alkimuksen ylipappeutta, vaikka monet muut kansasta hyväksyivät. Juudas liittoutui Rooman kanssa, mutta Syyrian armeija löi Juudaksen ja hänen sotajoukkonsa 161 ekr. Juudaksen seuraajaksi tuli hänen veljensä Joonatan. Joonatanilla ei alussa ollut menestystä taisteluissa Syyriaa vastaan. Lisäksi monille juutalaisille riitti se, että he saivat jälleen vapaasti harjoittaa uskontoaan. He eivät olleet kiinnostuneet itsenäisyysliikkeestä. Syyrian uusi kruununtavoittelija Alexander Balas tuli 152 ekr. Palestiinaan. Alexanderilla oli Rooman tuki takanaan. Syyriassa valtaa pitävä Demetrius oli vaikeuksissa, koska menetti kaupallisia tuloja. Roomalla oli hallinnassa Välimeren kauppaliikenne. Ylipapiksi asetettu Alkimus oli kuollut ja uutta ylipappia ei ollut valittu. Alexander neuvotteli Joonatanin kanssa. Joonatan ryhtyi Alexanderin liittolaiseksi ja tämä nimitti Joonatanin ylipapiksi. Joonatan ei ollut ylipapillista sukua. Vaikka monet juutalaiset hyväksyivät Joonatanin ylipapiksi, nimitys aiheutti myös hajaannusta. On todennäköistä, että juuri Joonatan (tai Simon ks. seuraava kappale) on Kuolleen Meren kääröissä esiintyvä paha pappi, joka ehkä syrjäytti ylipapillista sukua olevan Qumranin yhteisön johtohenkilön, vanhurskauden opettajan. Tämä oli osasyy siihen, että essealaiset (qumranilaiset) vetäytyivät pois temppelipalveluksesta. Essealaiset eivät hyväksyneet sitä, että sama henkilö toimi sekä kuninkaana että ylipappina eivätkä he hyväksyneet ylipapiksi henkilöä, joka ei ollut Saadokin sukua (1 Aik.29:22; Esra 7:1-5; Hes.44:15-16). Joonatan oli lähinnä kiinnostunut poliittisesta vallasta. Alexander Balas hallitsi viisi vuotta, kunnes menetti vallan Demetrius toiselle. Joonatan joutui vangiksi ja hänet tapettiin vuonna143 ekr. Joonatanin veli Simon tuli liikkeen johtoon vuonna 142 ekr. Simon onnistui saamaan täyden itsenäisyyden Syyriasta. Vuonna 140 ekr. juutalaiset tekivät hänestä ikuisen ylimmäisen papin ja ruhtinaan siihen asti kunnes nousee luotettava profeetta. (1 Makk.14:41)

8 7 Syyria yritti saada vallan takaisin. Vasta kun Simon ja kaksi hänen poikaansa murhattiin (134 ekr.), Syyrian armeija valtasi Juudean ja alkoi piirittää Jerusalemia. Yksi Simonin pojista, Johannes Hyrkanus, oli elossa. Hän neuvotteli juutalaisille autonomian. Syyria hyväksyi hänet hallitsijaksi, mutta Jerusalemin muurit hajotettiin ja Juudean ulkopuoliset alueet menetettiin. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa Johannes Hyrkanus teki Juudeasta merkittävimmän sotilaallisen vallan alueella. Hän rakensi linnoituksen temppelialueen pohjoispuolelle ja otti valtaansa Samarian ja Idumean. Johannes Hyrkanus pakotti idumealaiset ottamaan ympärileikkauksen ja tulemaan juutalaisiksi. Tästä johtuu, että idumealainen Herodes, Hyrkanuksen idumelaisen neuvonantajan Antipaterin poika, oli juutalainen. Rooman vallattua Palestiinan tämä Herodes (Herodes Suuri) toimi Rooman asettamana hallitsijana alueella. Herodes suku Herodes Suuri hallitsi Jeesuksen syntymän aikoihin Juudeaa. Hän pani toimeen Betlehemin lastenmurhan. Hän oli tunnettu julmuuksista. Hän kuoli 4 ekr. tai 1 ekr. Herodes Suuri oli hallitsija, joka laajensi Jerusalemin temppeliä ja teki siitä loisteliaan rakennuksen. Rakennustyöt aloitettiin 19 ekr. ja saatiin päätökseen 68 jkr. (Joh.2:20). Herodes Suuren kuoltua Palestiinan alue jaettiin hänen pojilleen. Pohjois-osan (Galilean ja Perean) sai hallintaansa Herodes Antipas. Hän on se Herodes, josta pääasiallisesti kerrotaan evankeliumeissa. Jeesus vertasi häntä kettuun (Luuk.13:32). Tämä Herodes mestautti Johannes Kastajan (Matt.14). Hänen eteensä Pilatus lähetti Jeesuksen (Luuk.23:6-12). Toinen Herodeksen pojista Arkkelaus hallitsi Juudeaa ja Samariaa. Hänet mainitaan kerran Matteuksen evankeliumissa. Kun Joosef ja Maria palasivat Jeesus-lapsen kanssa Egyptistä, he eivät uskaltaneet mennä tämän julman hallitsijan alueelle ja Joosef sai unessa ohjeen mennä Galileaan (Matt.2:19-23). Kolmas poika Filippus (Luuk.3:1) sai hallintaansa Iturean (Galileasta pohjoiseen) ja Trakonitiin maan (länteen Galilean järvestä). Hän rakennutti mm. Filippuksen Kesarean (Matt.16:13). Apostolien teoissa esiintyvä Herodes, joka mestautti Jaakobin (12:1-4) ja jonka hirveästä kuolemasta kerrotaan (Apt.12: 19-23), oli Herodes Suuren pojanpoika, Herodes Agrippa I. Josefus kertoo Herodeksen kuolemasta, että hän sai sairaskohtauksen Kesarean teatterissa. Tämän Herodes Agrippa In poika Herodes Agrippa II oli se, jonka eteen Paavali tuotiin kuulusteltavaksi (Apt.25:13-27 ja luku 26). Samarialaisilla oli ollut oma temppelinsä Garissimin vuorella. Johannes Hyrkanus tuhosi sen lisäten juutalaisten ja samarialaisten välistä katkeruutta. Johannes Hyrkanus hallitsi ekr. Hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Aristobulus, joka hallitsi vain yhden vuoden. Aristobulus valtasi Galilean ja pakotti sen asukkaat kääntymään juutalaisuuteen. Aristobulus yritti kaikin tavoin edistää hellenististä kulttuuria. Hän poikkesi paljon niistä ihanteista, joiden puolesta makkabilaiset olivat taistelleet. Hän oli julma hallitsija. Hän tappoi muun muassa veljensä ja laittoi äitinsä vankilaan, jossa tämä kuoli nälkään. Aristobulusta seurasi hänen veljensä Alexander Jannaeus ( ekr.), joka laajensi valtakunnan suurimmilleen lisäten siihen Trans-Jordanian, Filistean ja laajensi rannikkorajan Galileaan asti. Alexander toimi samoin kuin Aristobulus. Hän edisti hellenismiä ja hallitsi kuin idän yksinvaltiaat. Alexander suosi saddukeuksia fariseusten kustannuksella. Alexanderin toimet aiheuttivat sisällissodan, jonka yhteydessä fariseukset pyysivät apua Syyrian hallitsijalta Demetrius III:lta. Tämä hyökkäsi Palestiinaan ja voitti Jannaeuksen taistelussa Sikemin lähistöllä (89 ekr.), mutta ei pystynyt valloittamaan Jerusalemia. Saatuaan vallan Jerusalemissa Jannaeus antoi ristiinnaulita 800 fariseusta ja tappoi sitä ennen heidän silmiensä edessä heidän vaimonsa ja lapsensa. Josefuksen mukaan sodan muut tappiot olivat kuollutta ja 8000 maasta karkotettua.

9 Alexander Jannaeuksen jälkeen hänen vaimonsa Salome Aleksandra (76-67 ekr.) oli hallitsijana. Aleksandran aikana fariseukset olivat jälleen hallitsijan suosiossa. Maanpakoon ajetut fariseukset saivat palata takaisin ja vankilassa olleet vapautettiin. Fariseukset saivat keskeisiä asemia valtakunnan hallinnossa. Alexandran aikana otettiin jälleen käyttöön monet juutalaiset seremoniat ja jokaiselle israelilaiselle määrättiin puolen sekelin temppelivero (Matt.17:24-27). Alexandran hallitusaika oli rauhan ja taloudellisen hyvinvoinnin aikaa. Hänen hallitusaikanaan Suuri Neuvosto, Sanhedrin, alkoi saada valtaa. Salome Alexandran kuoltua sisällissota puhkesi uudelleen ja jatkui Hyrkanos II:n ja Aristobulus II:n kaudella. Sekä Hyrkanos että Aristobulus kääntyivät Rooman puoleen saadakseen apua valtataistelussa. Se antoi Roomalle mahdollisuuden puuttua maan asioihin. Juudea ennätti olla noin 80 vuotta itsenäinen valtio. Vuonna 63 ekr. Pompeius liitti Palestiinan Rooman valtakuntaan. 8 II Testamenttien välisen ajan Raamatun ulkopuolinen kirjallisuus Apokryfikirjat (salatut, kätketyt) Nimitys näyttää tarkoittaneen sellaisia kirjoja, joita ei käytetty julkisessa Jumalanpalveluksessa, vaan pidettiin syrjässä. Apokryfikirjat voidaan jakaa sisällön osilta neljään ryhmään: historialliset kirjat, uskonnollinen kaunokirjallisuus, viisauskirjallisuus, apokalypsit. Apokryfikirjat ovat monipuolinen kokoelma juutalaista kirjallisuutta ajalta ekr. Poikkeuksina 4. Makkabilaiskirja, Manassen rukous ja latinankielinen Esra, jotka on kirjoitettu ilmeisesti noin 100 jkr. Mikään apogryfikirjoista ei kuulu heprealaiseen Raamattuun, mutta ne kuuluvat yhtä poikkeusta (latinankielinen Esra) lukuun ottamatta Septuagintaan (kreikankieliseen Vanhaan testamenttiin). Septuagintassa nämä kirjat on yleensä sijoitettu samaan ryhmään kuuluvien kanonisten kirjojen rinnalle. Vaikka nämä kirjat kuuluivat Septuagintaan, eivät Septuagintaa käyttäneet juutalaiset kuten Josefus ja Philo lukeneet niille jumalallista arvovaltaa. Apokryfikirjat saivat merkittävän aseman ensin kreikankielisten kristittyjen keskuudessa. On mahdollista, että nämä kreikankieliset kristityt luulivat kirjojen olevan osa kaanonia. Katolinen kirkko on kanonisoinut muut paitsi 3. ja 4. Makkabealaiskirjan, Manassen rukouksen ja kaksi Esran kirjaa. Kanonisointi tapahtui Trenton kirkolliskokouksessa 1546 jkr. ja se vahvistettiin 1870 pidetyssä Vatikaanin kirkolliskokouksessa. Nämä kirjat antoivat tukea Katolisen kirkon opille hyvien töiden vaikutuksesta pelastukseen. Esimerkiksi Tobiaan kirjassa todetaan, että almut pelastavat kuolemasta ja puhdistavat kaikista synneistä (Tobias 12:9). Luther katsoi, että näitä kirjoja on hyvä lukea, mutta ne eivät ole samanarvoisia kuin pyhät kirjoitukset. Kanonisoimattomien kirjojen englanninkieliset käännökset löytyvät Pseudepigrafeista (ks. lähteet). Pseudepigrafeissa latinankielinen Esra löytyy nimellä The fourth book of Esra. 1. Historialliset kirjat Kreikankielinen Esra Septuagintassa on 1 Esra ja 2 Esra. 2 Esra sisältää hepreankielisen Vanhan testamentin Esran ja Nehemian kirjat. 1 Esrasta käytetään joskus nimitystä kreikankielinen Esra. Katolisella kirkolla on lisäksi myös latinankielinen Esra, joka ei sisälly Septuagintaan vaan Vulgataan. Vulgata on Hieronymyksen ( jkr.) kääntämä latinankielinen raamattu, josta myöhemmin tuli Katolisen kirkon virallinen käännös.

10 Kreikankielinen Esra eli 1 Esra sisältää suurimman osan kanonisen Esran kirjan aineistoa, mutta alkaa varhaisemmasta ajankohdasta: kuningas Joosian järjestämästä pääsiäisjuhlasta. 1 Esra on oikeastaan kreikankielinen muunnelma osasta Aikakirjoja. Erityisen lisänä kirjassa on kertomus Persian kuningas Dareios I:n henkivartiostoon kuuluvien kolmen miehen älyllisestä kamppailusta siitä mikä on voimakkainta maailmassa. Kuningas ei saanut unta ja alkoi keskustella kolmen henkivartijansa kanssa. Hän lupasi arvokkaita lahjoja sille, joka osaisi parhaiten vastata mikä on voimakkainta maailmassa: viini, kuningas, nainen vai totuus. Yksi piti voimakkaimpana viiniä, koska se tekee kuninkaan samanvertaiseksi kaikkien muiden kanssa. Toinen katsoi, että kuningas on voimakkain, koska kaikki tapahtuu hänen käskyjensä mukaan. Serubaabel -niminen juutalainen vartija sanoi, että nainen on kuningasta voimakkaampi, koska nainen tuo kuninkaan maailmaan ja kuningas tarvitsee muutenkin kuningatarta. Mutta kuningas ja nainenkin ovat heikompia kuin totuus. Totuus on kuolematon, koska sen takeena on Jumala. Kaikki tapahtuu Jumalan tahdosta. Kuningas piti Serubaabelin vastausta parhaana. Serubaabel pyysi palkinnoksi kuningasta muistamaan lupauksensa Jerusalemin rakentamisesta (vertaa Esra 5-6). Tämän tarinan kertoo myös Josefus (Juutalaisten historia XI:33-59). 9 1 Makkabilaiskirja Tämä kirja on pääasiallinen tietolähteemme makkabealais-sotiin johtaneista tapahtumista ja makkabealais-sodista. Alun perin kirjoitettu hepreaksi. 2 Makkabilaiskirja 2. Makkabilaiskirja on kirjoitettu noin 100 ekr. Kirjoituskieli on ollut kreikka. Kirjan kirjoittaja sanoo, että kirja on lyhennelmä neljä kirjaa käsittävästä teoksesta, jonka oli kirjoittanut Kyrenen juutalainen Jason (2 Makk.2:23-27). Tätä Jasonin kirjoittamaa teosta ei ole löydetty. Kirjassa kerrotaan joitakin tapahtumia Antiokuksen vainoista ja makkabealaisten kapinasta. Kirjassa mainitut luvut ovat yleensä suurempia kuin 1 Makkabilaiskirjassa. Voimakkaasti korostetaan temppelin pyhyyttä, sapatin pitämisen tärkeyttä ja marttyyrien ylösnousemuksen varmuutta. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi seitsemästä veljestä ja heidän äidistään, jotka pysyivät uskollisina Jumalan laille, vaikka heidät kidutettiin kuoliaaksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on kuvaus liiton arkin kätkemisestä. Kirjassa kerrotaan, että profeetta Jeremia sai Jumalalta käskyn kätkeä liitonarkku vuorelle, jolta Mooses sai katsella luvattua maata. Jumala antoi Jeremian löytää vuorelta luolan, joka sopi tähän tarkoitukseen. Kätkettyään telttamajan, liitonarkin ja suitsutusalttarin, Jeremia tukki oviaukon. Kun muutamat hänen seuralaisistaan sitten menivät etsimään paikkaa merkitäkseen sen, he eivät enää löytäneet sitä. Jeremia nuhteli heitä siitä, että he olivat etsineet arkkia ja sanoi, että se paikka on oleva tuntematon siihen asti kunnes Jumala jälleen kokoaa kansansa ja laupeus sille tapahtuu. (2 Makk.2:4-8) 3 Makkabilaiskirja ja 4 Makkabilaiskirja Kirjat sisältyvät joihinkin Septuagintan käsikirjoituksiin, mutta eivät vanhimpiin. 3 Makkabilaiskirja on kirjoitettu noin 100 ekr. ja 4 Makkabilaiskirja noin 100 jkr. Molemmat on kirjoitettu kreikaksi. 3 Makkabilaiskirja kertoo Egyptin kuninkaan Ptolemaios IV Philopatorin ( ekr.) ajasta. Kuningas vieraili Jerusalemissa ja yritti mennä temppelin kaikkienpyhimpään. Jumala teki hänet joksikin aikaa liikuntakyvyttömäksi ja esti siten hänen aikeensa. Vihastunut kuningas purki sitten suuttumustaan Egyptin juutalaisiin. Kirja kertoo miten Jumala ihmeiden avulla pelasti juutalaiset näissä vainoissa. 4 Makkabilaiskirja käyttää joitakin 2 Makkabilaiskirjassa olevia marttyyrikuvauksia, muutenkin kirja käsittelee paljon marttyyriutta. Kirjoittaja pyrkii osoittamaan, että ihmisen hengellä on valta aineen yli.

11 10 2. Haggada eli uskonnollinen kaunokirjallisuus Tobias Tobiaan kirja on kirjoitettu noin 200 ekr. joko arameaksi tai hepreaksi. Qumranista on löytynyt molemmilla kielillä kirjoitettuja katkelmia. Kirja kertoo hurskaasta Tobii-nimisestä israelilaisesta, jonka assurilaiset veivät Samarian kukistumisen jälkeen Niiniveen. Kirjan päätarkoitus on korostaa lain noudattamisen ja erityisesti laupeuden harjoittamisen, merkitystä. Hyvillä ja pahoilla enkeleillä on kertomuksessa tärkeä osa. Kun Tobias, Tobiin poika, menee meedialaiseen kaupunkiin hakemaan sukulaiseltaan isälleen kuuluvaa rahaa, hän saa seuraansa matkatoverin, joka myöhemmin osoittautuu enkeli Rafaeliksi. Rafael suojelee Tobiasta monissa vaarallisissa tilanteissa. Kun Tobias saapuu sukulaisten luo, hän pystyy Rafaelin avulla ajamaan pois Asmodeus- nimisen pahan hengen (Persialaisessa demonologiassa tunnettu hahmo). Asmodeus on tappanut Saaralta, Tobiaan serkulta, vuoron perään seitsemän sulhasta. Tobias ottaa sitten Saaran vaimokseen ja he elävät onnellisina sata vuotta. Jo Tobiaksen kirjasta löytyy ns. kultainen sääntö negatiivisessa muodossa: mitä itse vihaat älä tee kenellekään muulle (Tob.4:15) Jeesus ilmaisi sen muodossa: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt.7:12) Tobian kirjassa korostetaan erityisesti rukousta, paastoa ja almujenantoa. Esim. Tob.12:8: Hyvä on rukous yhdessä paaston, almujenannon ja vanhurskauden kanssa. Parempi vähäisen vanhurskaudella kuin paljon vääryydellä. Parempi antaa almuja kuin kerätä kulta-aarteita. Rukousta, paastoa ja almuja pidettiin tärkeinä asioina hurskaassa vaelluksessa. Siksi varmasti Jeesuskin otti nämä kolme asiaa ensiksi esille, kun hän puhui siitä, ettei tule tehdä hurskaita tekoja sitä varten, että ihmiset meitä ihailisivat (Matt.6:1-21). Judith Kirjan alkukieli on ollut heprea, mutta heprealaista alkutekstiä ei ole säilynyt. Kirja on ehkä kirjoitettu makkabealais-sotien alkupuolella yllyttämään juutalaisten isänmaallista intoa. Kertomuksessa nuori juutalainen leski hurmaa pakanapäällikkö Holoferneksen, katkaisee hänen kaulansa ja pelastaa näin kaupunkinsa ja kansansa tuholta. Kirjassa on räikeitä historiallisia virheitä. Esimerkiksi Holofernes on päällikkönä Nebukadnessarilla, joka hallitsi assyrialaisia Niinivessä. Esterin kirjan lisäykset (kreikankielinen Esterin kirja) Kirjassa on laajennuksia Esterin tarinaan. Kirjassa on muun muassa Mordokain uni selityksineen; Mordokain ja Esterin rukoukset sekä kuninkaan käskykirjeet. Kirjoitusten päätarkoituksena oli ilmeisesti korvata se, ettei kanonisessa Esterin kirjassa kertaakaan mainita Jumalaa eikä oikeaa uskontoa. Lisäykset Danielin kirjaan Kirjoitettu ehkä 100 ekr. Nämä tekstit ovat ilmeisesti kaikki olleet alun perin hepreankielisiä. Ne sisältävät kertomukset Susannasta; Beelistä ja lohikäärmeestä; Kolmen miehen kiitosvirren ja Asarjan rukouksen. 3. Viisaus ja opetuskirjallisuus Viisauden kirja Kirja on luultavasti syntynyt ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla ekr. Egyptissä. Kirjan alkuperäinen nimi on Sofia Salomonis (Salomon viisaus). Sen tekijäksi ajatellaan kuningas Salomoa, mutta kirjoittaja on selvästi kreikkalaiseen filosofiaan perehtynyt juutalainen. Siteeratessaan Vanhaa testamenttia kirjoittaja käyttää Septuagintaa. Viisauden kirjassa hyökätään epäjumalien palvontaa vastaan. Kirja pyrkii suosittelemaan juutalaista uskontoa pakanoille. Viisaus on kirjassa vahvasti henkilöitynyt, järjellinen olento. Kirjassa

12 viisaudesta puhutaan välillä aivan kuin Jumalasta itsestään. Esimerkiksi Viis.9:9: Ja sinun tykönäsi on viisaus, joka tuntee sinun tekosi ja joka oli läsnä silloin, kun sinä maailman teit, joka tietää, mikä on otollista sinun silmissäsi ja mikä on oikeata sinun käskyjesi mukaan (9:9) Kirjassa paljon kosketuskohtia paitsi Sananlaskujen ja Siirakin kirjan kanssa myös Uuden testamentin kanssa. Viis.7:25-26: Sillä se (viisaus)on Jumalan voiman henkäys ja Kaikkivaltiaan ihanuuden kirkas ulosvirtaaminen; sen tähden ei mitään saastaista siihen tule. Se on iankaikkisen valkeuden heijastus ja Jumalan voimavaikutuksen tahraton kuvastin ja hänen hyvyytensä kuva. Vertaa Hepr.1:3: Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Siirakin kirja Siirakin kirja on kirjoitettu Palestiinassa ja alun perin hepreaksi noin 180 ekr. Kirjoittaja oli Jerusalemista kotoisin oleva kirjanoppinut. Kreikaksi kirjan käänsi kirjoittajan pojanpoika. Kirja muistuttaa Sananlaskujen kirjaa. Kairon genizasta vuodesta 1896 lähtien ja Qumranista on löydetty katkelmia Siirakin kirjasta. Yhteensä yli puolet alkutekstistä on nyt löydetty. Baarukin kirja Baarukin kirja on kirjoitettu joko juuri ennen ajanlaskun alkua tai pian sen jälkeen. Sen väitetään olevan Jeremian tämän nimisen ystävän kirjoittama, mutta se on peräisin paljon myöhemmältä ajalta. Kirja sisältää Babylonian juutalaisten synnintunnustuksen, saarnan viisaudesta, joka samaistetaan lakiin, ja lupauksen kansan vapautuksesta ja ennalleen saattamisesta. Baarukin kirjan liitteenä on Jeremian kirje, jossa varoitetaan epäjumalienpalvonnasta. Manassen rukous Manassen synnintunnustus, kun hänet oli viety kahleissa Babyloniaan (2Aik.33:11-13). Manassen rukous on kirjoitettu ilmeisesti noin 100 jkr Apokalypsit Latinankielinen Esra eli katolisen kirkon 2 Esra Katolisen kirkon käyttämä nimi 2 Esra on sikäli sotkeva nimitys tälle kirjalle että Septuagintassa 2. Esra on kirja, joka sisältää Vanhan testamentin Esran ja Nehemian kirjat. Latinankielinen Esra on kirjoitettu noin 100 jkr. Ensimmäinen osa sisältää Esran suulla profetian juutalaisten hylkäämisestä kristittyjen hyväksi. Toisessa osassa on muun muassa seitsemän tulevaisuudesta kertovaa näkyä, jotka Esran sanotaan saaneen Babylonissa. Qumranin yhteisön kirjoitukset Vuodesta 1947 alkaen tehtiin Kuollen Meren lähistön luolista (11) merkittäviä kirjalöytöjä. Luolista löytyi muun muassa Vanhan testamentin kirjojen käsikirjoituksia (kaikista muista kirjoista paitsi Esterin kirjasta), katkelmia maailman vanhimmista Vanhan testamentin systemaattisista kommentaareista, katkelmia Apogryfikirjoista ja Pseudepigrafeista sekä alueella eläneen yhteisön omia kirjoituksia. Sääntöjä 1QS (Rule of the Community). Käsittelee pääasiallisesti Qumranin yhdyskunnan sisäistä järjestystä ja elämää. CD (The Damascus Document). Käsittelee yhteisön syntyhistoriaa ja laintulkintaa.

13 4QMMT (Miqsat ma'aseh ha Torah: Tooran määräyksiä). Käsittelee lain oikeaa tulkintaa. On ehkä kirje, jonka Qumranin Vanhurskauden Opettaja lähetti pahalle papille. 12 Eskatologisia tekstejä: 1QSa (The Rule of The Congregation tai Messianic Rule). Käsittelee päivien lopulla kokoontuvan seurakunnan hierarkkista järjestystä ja hallintoa. 1QM (War Scroll). Kuvaus suuresta eskatologisesta sodasta ja sodan strategiasta. 11Q Melch. Katkelma, joka käsittelee Melkisedekiä. Eksegeettisiä (Raamattua selittäviä) tekstejä: 1QpHab; 4QpNah; 4QpIsa; 4QpPs37; 4QMidrEschat Maailman vanhimmat löydetyt systemaattisesti jae jakeelta etenevät raamatunselitystekstit. Raamatullista rinnakkaiskirjallisuutta 1QapGen (The Genesis Apocryphon). Hepreankielisen Ensimmäisen Mooseksen kirjan arameankielinen käännös, joka sisältää mielenkiintoisia yksityiskohtia tapahtumista, joista Vanhassa testamentissa ei ole kerrottu. 11QT (The Temple Scroll). Suurin osa tekstistä kuvaa temppelirakennusta, kulttia, papistoa ja muuta temppeliin liittyvää. Teksteissä käsitellään lisäksi muun muassa kuninkaan velvollisuuksia. Runollisia ja liturgisia tekstejä Josefuksen teokset Flavius Josefus (34 jkr.-94jkr.)oli juutalaisen pappisperheen poika. Josefuksen teokset ovat tärkeitä lähteitä testamenttien välisen ajan historiasta, juutalaissodista ja Jerusalemin tuhosta. Monista asioista meillä ei ole muita lähteitä. Josefuksen tekstien luotettavuus on monesti kyseenalaistettu, mutta esimerkiksi Josefuksen kuvaukset essealaisista ja heidän opeistaan on todettu asiallisiksi, kun niitä on voitu verrata Qumranista löydettyihin teksteihin. Josefuksen tärkeimmät teokset: Bellum Judaicum (Juutalaissodat). Ensimmäinen kirja kertoo Antiokus IV:n ajasta Herodes Suuren kuolemaan (4 ekr.). Muut kuusi kirjaa, kertovat sen jälkeisestä ajasta. Antiquitates Judaicae (Juutalaisten historia). Eräänlainen juutalaisuuden apologia (puolustus). Kirjassa esitellään juutalaisuuden historiaa, uskontoa ja tapoja. Tässä teoksessaan Josefus käy läpi koko Vanhan testamentin historian kertoen monia tapahtumia ja yksityiskohtia, joita Vanhassa testamentissa ei ole. Josefus mainitsee kirjoissaan Johannes Kastajan, Jeesuksen ja Jeesuksen veljen Jaakobin. Johannes Kastajasta: Josefus kertoo mm, että Herodes vangitsi ja myöhemmin telotti Johanneksen, pelätessään kapinaa, jonka tämän toimita voisi synnyttää. Josefus sanoo juutalaisten uskoneen, että Herodeksen sotajoukon tuhoutuminen taistelussa Petran kuningasta Aretasta vastaan oli Jumalan rangaistus Herodekselle, kun tämä oli tappanut Johanneksen, joka oli vanhurskas mies. Josefuksen mukaan syynä sodan syttymiseen oli Petran kuninkaan suuttumus, kun Herodes oli hylännyt vaimonsa, joka oli Petran kuninkaan tytär, ja ottanut puolisokseen veljensä vaimon. Jeesuksesta: Kertoessaan Pilatuksen toimista Josefus sanoo, että siihen aikaan eli Jeesus, viisas ihminen, jos on oikein kutsua häntä ihmiseksi, koska hän teki ihmeellisiä tekoja. Hän oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka vastaanottavat totuuden ilolla. Hän veti puoleensa sekä monia juutalaisia että pakanoita. Hän oli Kristus. Kun Pilatus johtavien miestemme neuvosta oli tuominnut hänet kuolemaan ristillä, ne, jotka alusta asti rakastivat häntä, eivät hylänneet häntä, sillä hän ilmestyi heille

14 elävänä kolmantena päivänä. Pyhät profeetat olivat ennalta luvanneet tämän ja kymmenentuhatta muuta ihmeellistä asiaa, jotka koskivat häntä. Kristittyjen heimo, joka on nimetty hänen mukaansa, on olemassa vielä tänäänkin. Monet tutkijat arvelevat, että juutalainen Josefus ei olisi voinut kirjoittaa näin vaan kristityt ovat tehneet lisäyksiä hänen tekstiinsä. Jaakobista: Josefus kertoo, että ylipappi Hannas (ei se Hannas, jonka edessä Jeesus oli vaan hänen poikansa) kutsui koolle Suuren Neuvoston ja asetti sen eteen Jaakobin, joka oli Jeesuksen veli, hänen, jota kutsuttiin Kristukseksi, ja muutamia muita (tai muutamia hänen seuralaisiaan). Kun hän oli esittänyt heitä vastaan syytökset, että he olivat rikkoneet lakia, hän luovutti heidät kivitettäviksi. 13 Philo Philo oli n.20 ekr jkr., Alexandriassa elänyt juutalainen filosofi ja Raamatun selittäjä. Emme tiedä juuri mitään Philon elämästä. Hän on ollut ilmeisesti arvostetussa asemassa Aleksandrian juutalaisten keskuudessa, koska hänet valittiin 38 jkr. keisari Caligulan luo lähetetyn delegaation johtajaksi. Philo kirjoitti valtavan määrän teoksia. Vaikka läheskään kaikki hänen kirjoituksensa eivät ole säilyneet, säilyneitäkin tekstejä on tuhansia sivuja. Philo on erityisesti tunnettu allegorian käytöstään. Hän selittää vertauskuvallisesti useimmat Raamatun tapahtumat. Pseudepigrafit (väärällä nimellä kirjoitetut) Pseudepigrafeissa on apokalyptisia kirjoja, monia laajennuksia Vanhaan testamenttiin, legendoja, viisauskirjallisuutta, filosofista kirjallisuutta ja rukouksia. Ensimmäinen Henokin kirja Yksi merkittävä apokalypsi, jonka vaikutus näkyy myös Uudessa testamentissa, on I Henokin kirja. Se on yhdistelmäteos, jonka eri osat on kirjoitettu ekr. Se auttaa meitä ymmärtämään paremmin Uuden testamentin ajan ajattelua. Juudan kirje (14-15) lainaa Henokin kirjan jaetta 1:9. Varhaiset kristityt kirjoittajat pitivät Henokin kirjaa joskus ohjeellisena ja lainaavat sitä. Ainoa kirkko, joka on antanut sille kanonisen aseman, on Etiopian ortodoksikirkko. Vielä nykyäänkin se kuuluu etiopialaisen Raamattuun ja siksi etiopian kieli on ainoa kieli millä tämä kirja on säilynyt täydellisenä. Arameankielisiä fragmentteja tästä kirjasta on löytynyt Qumranista. Qumranin yhteisö on ilmeisesti pitänyt kirjaa arvossa, koska sen vaikutus näkyy yhteisön opetuksissa. Kahdentoista Patriarkan Testamentti Kirjoitettu ekr. Qumranista on löydetty useita fragmentteja. Kirjassa kerrotaan miten juuri ennen kuolemaansa jokainen Jaakobin pojista kokoaa jälkeläisensä ympärilleen ja kertoo jotain elämästään, tunnustaa väärät tekonsa, varoittaa jälkeläisiään näistä synneistä, kehottaa elämään puhtaasti, ennustaa Israelin tulevaisuudesta ja antaa ohjeita hautaamistaan varten. Testamenteissa korostetaan Leevin ja Juudan asemaa. Leevin jälkeläisenä syntyy Jumalan asettama ylipappi ja Juudan jälkeläisenä syntyy Jumalan asettama kuningas. Salomonin psalmit Käsittää 18 psalmia, jotka on kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla ekr. Jerusalemissa. Psalmit on kirjoitettu ensin hepreaksi ja käännetty sitten pian kreikaksi. Vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset vuosisadoilta. Näissä psalmeissa meille on säilynyt kuvausta ensimmäisen vuosisadan ekr. messiasodotuksesta.

15 Riemuvuosien kirja Kirjoitusaika ehkä 200 ekr. Riemuvuosien kirja on kirjoitettu hepreaksi. Kirjasta on löydetty useita fragmentteja Qumranista. Qumranin yhteisön omien tekstien perusteella on todennäköistä, että Riemuvuosien kirja on ollut tärkeä teos yhteisölle. Aurinkokalenterin noudattamisen tärkeys Qumranin yhteisössä pohjautunee nimenomaan Riemuvuosien kirjaan ja I Henokin kirjaan. Näissä kahdessa kirjassa on muutenkin monia yhteisiä piirteitä. On todennäköistä, että ne kirjoitettu samassa uskonnollisessa ympäristössä. Kirjoittaja esittää monien lain käskyjen olevan peräisin jo luomisesta tai patriarkkojen ajoista. Kirjan ehkä keskeisin sanoma on lain noudattamisen tärkeys. Kirjan ensimmäinen osa koostuu Moosekselle paljastetuista asioista tämän ollessa Siinain vuorella 40 päivää. Kirja käsittelee Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumia monin lisäyksin: esimerkiksi enkelien luominen, Kainin avioituminen sisarensa Awan kanssa, Abrahamin suvun historiaa, Abrahamin nuoruusvuosien tapahtumia jne. Jaakobilla on kirjassa tärkeä sija. Kirjassa kerrotaan paljon pahojen ja hyvien enkelien toiminnasta. Esimerkiksi Iisakin uhraamisen yhteydessä kerrotaan, että prinssi Mastema (Saatana) kehotti Jumalaa koettelemaan Abrahamia. 14 Targumit, Arameankieliset Vanhan testamentin selittävät käännökset Jeesuksen aikana aramea oli pääasiallisesti kansan puhekieli, vaikka kreikkaa käytettiin myös. Ensimmäinen Raamatun kohta, jossa esiintyy arameankielen käyttö, on 1 Moos.31:47. Aramea oli Assyrian valtakunnan (2 Kun.18:17-34) ja myös Persian valtakunnan diplomaattikieli. Babylonin pakkosiirtolaisuudessa juutalaiset tottuivat käyttämään arameaa. Pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen tuli tarpeelliseksi kääntää ja tulkita Raamattua arameaksi, koska osa kansasta ei enää osannut hepreaa. Tästä käytännöstä syntyivät vähitellen targumit, arameankieliset Raamatun käännökset ja selitykset. Vanhassa testamentissa on muutamia kohtia kirjoitettu arameaksi (Jer.10:11; Dan.2:4b-7:28; Esra 4:8-6:18; 7:12-26). Esimerkiksi Esran kirjassa on virallinen kirjeenvaihto arameaksi. Katso Neh.8:8: Ilmeisesti teksti tässä tulkittiin arameaksi. Teksti lienee ensimmäinen viittaus targumien syntyyn. Vanhimmat targumien käsikirjoitukset ovat Qumranista löytyneet osat Jobin kirjan targumista (luola 11) ja 3 Mooseksen kirjan targumista (luola 4). On todennäköistä, että myös muita kirjallisia targumeita on ollut käytössä jo esikristillisellä kaudella. Onqeloksen Targum (pentateukki) ja Profeettakirjojen Targum ns. Jonatan Ben Uzzielin Targum, kirjoitettiin muistiin ilmeisesti vasta 400 jkr. Nämä targumit olivat virallisesti hyväksyttyjä käännöksiä, jotka nojautuivat noin vuonna 100 jkr. vakiinnutettuun Raamatun hepreankieliseen tekstiin. Onqeloksen ja Joonatanin targumit sisältävät kuitenkin aineistoa, joka on paljon niiden kirjoittamis- ja julkaisemisaikaa vanhempaa. Targumeissa, varsinkin Jonatan Ben Uzzielin Targumissa, tulee voimakkaasti esiin Messias-ajatuksia. Uudessa testamentissa on joitakin kohtia, jotka ovat targumeiden muodossa: Jes.6:9,10 / Mark.4:12: Jes.6:10: Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi - ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. Mark.4:12: jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi. Masoreettisessa (virallisessa heprealaisessa) tekstissä ja Septuagintassa: ja tulisi terveeksi. Joonatanin targumissa teksti on Markuksen esittämässä muodossa: eivätkä saisi anteeksi Ps.68:19 / Ef.4:8: Ps.68:19: Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan. Ef.4:8: Kirjoituksissa sanotaankin: - Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Hän antoi lahjoja ihmisille, kuuluu Masoreettisessa tekstissä ja Septuagintassa sinä olet saanut lahjoja ihmisten keskellä. Psalmin targumissa se on Paavalin esittämässä muodossa.

16 15 IV Testamenttien välisen ajan uskonnollisia ryhmiä Samarialaiset, hasidilaiset, fariseukset, saddukeukset, essealaiset, ja kiivailijat. Testamenttien välisenä aikana juutalaisten keskuudessa syntyi monia ryhmittymiä ja lahkoja. Näistä juutalaisista ryhmistä ei ole paljon kirjallisia lähteitä. Suurin osa tiedoistamme on peräisin Josefukselta, Qumranin teksteistä, Makkabealaiskirjoista ja muusta testamenttien välisen ajan kirjallisuudesta sekä Uudesta testamentista - lähinnä evankeliumeista ja Apostolien teoista. Samarialaiset Samarialaiset nimitystä käytettiin paitsi Pohjoisvaltakunnan (Israelin) pääkaupungin asukkaista myös, Omrin ajasta alkaen, koko valtakunnan väestöstä. Kun Assyria valtasi Israelin, asukkaita vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja tilalle tuotiin ihmisiä muista kansoista (2 Kun.17:24-33). Esran ja Nehemian kirjat kertovat konflikteista Samarian asukkaiden ja juutalaisten välillä. Olivatko Samarian asukkaat ja samarialaisten uskonnollinen ryhmä miten yhteneviä, emme tiedä. Jeesus korosti, että hänet oli lähetetty vain Israelin huoneen kadonneiden lampaiden tykö (Matt.15:21-28). Hänen toiminnassaan myös samarialaiset kuuluivat näihin lampaisiin. Toisaalta Jeesus myös sanoi samarialaiselle naiselle: Pelastus on juutalaisista (Joh.4:19-26). Tarkoittiko Jeesus, että pelastaja ei nouse samarialaisten keskuudesta, kuten samarialaiset odottivat? Samarialaisten oppi Samarialainen uskonnollinen ryhmä oli voimakkaasti yksijumalainen ja epäjumalanpalvelusta vastustava. Esimerkiksi kun juutalaisissa teksteissä Jumalan sanotaan ilmestyneen ihmisen hahmossa, samarialaiset sanovat, että kyseessä oli Jumalan enkeli. Samarialaiset uskoivat, että Mooses oli ainoa oikea profeetta ja vain viisi Mooseksen kirjaa on inspiroitua Jumalan sanaa. Samarialaisten Pentateukki (5 Mooseksen kirjaa) eroaa Masoreettisesta (virallinen heprealainen teksti) tekstistä 6000ssa kohdassa, joista 2000 on yhteneviä Septuagintan kanssa. Merkittävimmät poikkeamat Masoreettisesta tekstistä ovat sellaisia, joista ilmenee perusriitakysymykset samarialaisten ja juutalaisten välillä. Esimerkiksi kun 5 Moos.27:4-8 käskee rakentaa alttarin Ebalin vuorelle, samarialaisessa tekstissä Ebalin sijasta on Garissim. Samarialaisilla on myös kanoniseen Joosuan kirjaan perustuva Joosuan kirja, jota he eivät tosin pidä kanonisena. Heillä on myös oma Aikakirja, joka sisältää heidän historiansa Joosuan ajasta kristilliseen aikaan saakka. Samarialaiset katsovat, että Garissimin vuori oli Jumalan valitsema jumalanpalveluspaikka. Vuosien ekr. välillä samarialaiset rakensivat oman temppelin Garissimin vuorelle. He opettavat, että se oli ilmestysmajan paikka juutalaisten saavuttua luvattuun maahan. He syyttävät Eeliä, että tämä siirsi liitonarkin Garissimin vuorelta Siiloon ja Daavid myöhemmin siirsi sen Jerusalemiin. Samarialaiset erottavat historiassaan kaksi pääjaksoa: Jumalan suosion jakso (rahuta) Mooseksesta Eeliin ja Jumalan suosion puuttumisen jakso (pahuta) Eelistä Messiaaseen. Kun Taheb (palauttaja) tulee Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen. Messias on samarialaisille ennen muuta toinen Mooses, hän josta Mooses sanoo, Herra teidän Jumalanne antaa teidän omasta joukostanne nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella (5Moos.18:5). Johannes Hyrkanus ( ekr.) tuhosi samarialaisten temppelin. Vielä nykyäänkin samarialaiset papit teurastavat pääsiäislampaat lain mukaan pyhällä vuorellaan. Samarialaisia on noin 550. Nablusissa (Sikem) asuu noin 250 ja Holonessa (kaupunki lähellä Tel Avivia) noin 300. Hasidilaiset

17 Hasidilaisten ryhmä mainitaan kolme kertaa Makkabilaiskirjoissa. Sana hasid tarkoittaa hurskasta. Psalmeissakin puhutaan hurskaista, mutta tällöin ei viitata tähän ryhmään, vaan yleensä hurskaisiin. Esim. Ps.149:1 Halleluja! Veisatkaa Herralle uusi virsi: ylistysvirsi hänelle hurskasten seurakunnassa (KR38). KR92 kääntää Herran omat. Makkabilaiskirjoissa kerrotaan, että kun jotkut makkabilaiset oli surmattu sapattina, koska he kieltäytyivät rikkomasta lakia, osa makkabilaisista päätti, että he lain vuoksi rikkovat lakia ja taistelevat myös sapattina. Heidän joukkoonsa liittyi joukko hasidilaisia (1 Makk.2:42), urhoollisia miehiä, jotka olivat valmiita taistelemaan lain puolesta. Kun myöhemmin Alkimus pyysi Syyrian kuningasta (Demetrios) nimittämään hänet ylipapiksi julistaen olevansa Juudas Makkabealaisen vastustaja, joukko hasidilaisia liittyi Alkimuksen tukijoihin, koska he ajattelivat, että hänessä heillä on Aaronin sukua oleva pappi. He siis pitivät lain mukaista pappeutta tärkeänä. Päästyään valtaan Alkimus surmasi kuusikymmentä hasidilaista (1 Makk.7:8-17). Toisessa Makkabilaiskirjassa kerrotaan Alkimuksen puhuneen Juudas Makkabealaisen kanssa olevista hasidilaisina (2 Makk.14:1-13, jae 8). Ilmeisesti hasidilaiset olivat laaja lakiin pitäytyvä, hellenistämistä vastustava ryhmä, joka jakaantui näkemyksissään. Yhteistä tuolle ryhmälle lienee ollut perusnäkemys siitä, että juutalaisten hajaannuksen ja ahdistusten ensisijaisena syynä olivat hengelliset ongelmat. Jumala palauttaisi Israelin ennalleen vasta kun he eläisivät Jumalan lain mukaan. Oletettavasti sekä fariseukset että essealaiset ovat lähtöisin hasidilaisten keskuudesta. Fariseukset yrittivät saada kaikkia juutalaisia noudattamaan lakia. Essealaiset eristäytyivät jumalattomista ja pyrkivät omassa yhteisössään lain täydelliseen noudattamiseen. 16 Fariseukset Nimi fariseus on ilmeisesti johdettu heprean sanasta perush (eristäytyvät). Fariseukset näyttävät olleen sekä ennen ajanlaskun alkua, että myös Jeesuksen aikana suurin ja vaikutusvaltaisin ryhmä. Uudessa testamentissa tähän ryhmään viitataan eniten. Paavali sanoo ryhmää juutalaisten ankarimmaksi lahkoksi (Apt.26:5). Emme tiedä milloin ja miten fariseusten ryhmä on syntynyt. Ryhmän on arveltu syntyneen hasidilaisten keskuudesta. Ensimmäinen kirjallinen maininta fariseuksista on Josefukselta. Josefus kertoo, että Johannes Hyrkanus oli ensin fariseusten ryhmän jäsen, mutta liittyi myöhemmin saddukeuksiin (Juutalaisten historia XIII;10:5s). Syyksi Josefus mainitsee, että eräs fariseus nimeltä Eleazar kehotti kuningas Hyrkanusta luopumaan ylipapin virasta, koska kuninkaan äiti oli ollut vankina Antiokus Epifaneen aikana. Puhe sisälsi ajatuksen, että kuningas olisi raiskauksen hedelmä, eikä siksi olisi oikeaa papillista sukua. Eniten tiedämme fariseusten toiminnasta Alexander Jannaeuksen ja Alexandran aikana ja sittemmin Uudesta testamentista. Alexander Jannaeus aiheutti toimillaan sisällissodan, jonka aikana fariseukset pyysivät apua Syyrian hallitsijalta (Demetrios III). Tämä hyökkäsi Palestiinaan ja voitti Alexander Jannaeuksen, mutta ei pystynyt valloittamaan Jerusalemia. Hellenismin pelko ajoi kapinalliset juutalaiset takaisin Jannaeuksen puolelle. Saatuaan jälleen vallan Jannaeus antoi ristiinnaulita 800 fariseusta. Josefuksen mukaan sodassa kuoli ja 8000 karkotettiin maasta. Tämä tapahtuma mainitaan myös Qumranista löydetyssä Nahumin (4QpNah I,1-9) selitysteoksessa. Koska fariseukset pyysivät apua vieraan vallan edustajalta, heidän rangaistuksensa oli qumranilaisen laintulkinnan mukaan täysin oikeutettu. Qumranilaiset kutsuivat fariseuksia liukkaiden teiden tavoittelijoiksi. He pitivät fariseusten lain tulkintaa ja poliittista toimintaa harhaanjohtavana, liukkaana, liukastuttavana. Josefus kertoo, että ennen kuolemaansa Alexander Jannaeus kehotti puolisoaan Alexandraa ottamaan fariseuksia rinnalleen hallintoon. Aleksandra antoikin fariseuksille keskeisiä asemia valtakunnan hallinnossa. Hän myös määräsi tapettavaksi miehet, jotka olivat ehdottaneet Alexander

18 Jannaeukselle 800n fariseuksen teurastamista. Aleksandran aikana maanpakoon ajetut fariseukset saivat palata takaisin ja vankilassa olleet vapautettiin. Fariseuksiin kuului ihmisiä kaikista juutalaisen yhteiskunnan ryhmistä. Heidän joukossaan oli vähän pappeja. Kirjanoppineiden enemmistö oli fariseuksia. Juuri kirjanoppineiden välityksellä fariseuksilla oli suuri vaikutus kansaan. Sanhedrinissa, Suuressa Neuvostossa, oli myös fariseuksia. Sanhedrinin valta lisääntyi juuri Alexandran hallituskaudella. Kansa arvosti fariseuksia, koska he olivat syvästi uskonnollisia ja pyrkivät kaikin keinoin pitäytymään Jumalan lakiin. Yläluokka pelkäsi fariseuksia koska heillä oli kansan tuki takanaan. Saddukeukset olivat fariseusten merkittävimmät vastustajat. Fariseusten oppi Fariseukset pyrkivät rakentamaan lainaitauksen, etteivät he vahingossakaan rikkoisi lakia. Paavali toteaa itsestään, että lain noudattajana hän oli fariseus (Fil.3:15). Fariseukset tekivät ahkerasti käännytystyötä (Matt.23:15). Josefuksen mukaan fariseukset uskoivat ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeen pahoille tulevaan rangaistukseen ja hyville tulevaan palkintoon. Hyvät pääsevät heidän mukaansa ruumiin ylösnousemiseen (Juutalaissodat 2: ). Samasta asiasta kertoo esimerkiksi Apt.23:1-8. Josefus kertoo, että fariseukset ovat välittäneet ihmisille myös sellaisia säädöksi, jotka eivät ole Mooseksen laista vaan aiemmilta sukupolvilta Tästä johtuen saddukeusten ryhmä vastustaa heitä, koska se katsoo, että vain lakiin kirjoitettua on noudatettava (Juutalaisten historia 13: ). Vertaa Mark.7:1-5. Fariseukset harjoittivat paastoa (Mark 2:18). Fariseukset noudattivat tarkasti sapattia. Uudessa testamentissa juuri he yleensä syyttävät Jeesusta sapatin rikkomisesta (esim. Matt.12:1-2, 9-10). Vuoden 70 jkr. jälkeen fariseusten nimi ei esiinny olemassa olevana ryhmänimenä, mutta farisealainen ajattelu jatkuu rabbinistisessa juutalaisuudessa nykypäivään asti. 17 Saddukeukset Emme tiedä varmuudella saddukeus-nimen alkuperää, mutta useimmat tutkijat olettavat, että nimi on johdettu Saadokista, jonka Salomo asetti ylipapiksi (1 Kun.2:35 / 1 Sam.2:34-35; 1 Aik.29:22). Hesekielin kirjassa (luvut 40-48, esimerkiksi Hes.44:15-16) Saadokin poikia pidetään oikean linjan pappeina. Toinen mahdollisuus nimen alkuperälle on sana tzaddik (vanhurskas), jolloin nimi olisi ehkä vastustajien antama pilkkanimi omavanhurskaille. Ensimmäinen kirjallinen maininta saddukeuksista on Josefukselta. Josefus kertoo, että Johannes Hyrkanus oli ensin fariseusten ryhmän jäsen, mutta liittyi myöhemmin saddukeuksiin (Juutalaisten historia XIII10:5,6). Josefuksen mukaan saddukeuksia ei ollut paljon, mutta he olivat korkeassa asemassa. Hän kertoo, että saddukeukset olivat tavoiltaan epäkohteliaita ja käyttäytyivät loukkaavasti jopa omiaan kohtaan (Juutalaissodat 2:166). Vertaa Joh.11: Jeesuksen ajan ylipapit olivat ainakin pääasiallisesti saddukeuksia (Apt.5:17). Josefus mainitsee saddukeuksina muun muassa Hannaan ja hänen viisi poikaansa ja vävynsä (Kaifas), jotka toimivat Hannaan jälkeen ylipappeina. Saddukeusten oppi Saddukeusten opista Josefus sanoo muun muassa: He ajattelevat, että sielu häviää ruumiin mukana. He kieltävät ruumiin kuolemattomuuden ja kuoleman jälkeen tulevan rangaistuksen tai palkinnon. Vertaa Matt.22:23s; Apt.23:1-8. He katsovat, että jokaisella ihmisellä on vapaa valinta: riippuu ihmisen omasta tahdosta tekeekö hän pahaa vai hyvää. He eivät hyväksy Mooseksen lain ulkopuolisia säädöksiä.

19 Saddukeukset myötäilivät hasmonealaisten, ja myöhemmin Rooman, hellenististä hallintoa. He eivät nähneet ongelmaa siinä, että ylipappi ei ollut Saadokin jälkeläinen. Juhla-aikojen määrittämisessä he käyttivät ns. kuukalenteria, joka oli hellenistisessä maailmassa yleinen. Kysymys oikeasta kalenterista oli yksi suurista kiistakysymyksistä. Se oli yksi niistä syistä, miksi essealaiset jättivät temppelin jumalanpalveluksen. Toinen keskeinen syy oli kiista oikeasta pappeudesta. Myös vuorokauden laskemisessa oli hellenistisroomalainen ja juutalainen käytäntö. Roomalaiset laskivat ajan keskiyöstä ja keskipäivästä, juutalaiset auringon noususta ja auringon laskusta. Tässäkin saddukeukset noudattivat roomalaista käytäntöä. Aurinkokalenteri ja kuukalenteri: Aurinkokalenteri: kuukaudet laskettiin auringon mukaan. Vuodessa oli tällöin 364 päivää. Kuukausissa oli yleensä 30 päivää, mutta joka kolmannessa kuukaudessa 31 päivää. Vuoden juhla-ajat sattuivat aina samalle viikonpäivälle. Mikään juhlapäivä ei ollut sapattina. Kuukalenteri oli hellenistisen maailman käyttämä. Se seurasi kuun kiertoa siten, että kuukausissa oli päivää. Tällä tavoin ei aivan saavutettu maapallon fyysistä vuotta (365 1/4 vrk). Virhe kuitenkin korjattiin kolmen vuoden välein: ajanlaskuun lisättiin yksi kuukausi. Kuukalenterin ja aurinkokalenterin ero oli vuosittain noin kymmenen päivää. Johannes poikkeaa juhlapäivien määrityksessä muista evankeliumeista. Esimerkiksi kun muut evankeliumit puhuvat ehtoollisen asettamisateriasta, he puhuvat pääsiäisateriasta. Alkutekstissä käytetty sana voi tarkoittaa joko pääsiäisateriaa tai pääsiäislammasta. Ei vaikuta siltä, että tuolla viimeisellä aterialla olisi ollut lammas tarjolla. Ilmeisesti pääsiäislammas voitiin teurastaa vasta seuraavana päivänä, koska se oli temppeliä hallitsevan papiston (saddukeusten) mielestä oikea päivä. Johannes sanoo, että ristiinnaulitsemispäivä oli pääsiäisen valmistuspäivä - eli vasta sinä päivänä teurastettiin pääsiäislammas. Joh.19:14: Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan (alkutekstissä: noin kuudes hetki). Pilatus sanoi juutalaisille: Tässä on teidän kuninkaanne. Miksi Johannes ei yhdenmukaistanut ajanmäärityksiään, vaikka hän ilmeisesti tunsi aiemmin kirjoitetut kolme evankeliumia? Todennäköisesti hän halusi korostaa, että Jeesus, Jumalan uhrikaritsa, kuoli juuri silloin kun pääsiäislammas teurastettiin temppelissä. Johanneksella on ollut läheiset yhteydet saddukealaiseen ylipappiin ja hänen talonväkeensä (Joh.18: 10, 13, 16, 26, ). Oliko Johannes tottunut jo lapsuudesta alkaen käyttämään hellenististä kalenteria? Johannes kirjoitti evankeliuminsa Efesossa, jossa oli käytössä hellenistinen, roomalainen kalenteri. Myös vuorokauden aikojen laskussa Johannes näyttää käyttävän saddukealaista, roomalaista tapaa. Useimmat juutalaiset laskivat tunnit alkavaksi auringonnoususta ja auringonlaskusta, mutta johtava papisto oli omaksunut roomalaisen käytännön ja laski tunnit keskiyöstä ja keskipäivästä. Esimerkiksi Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus naulittiin ristille kolmannella hetkellä (klo 9). Mutta Johannes sanoo, että oli noin kuudes hetki, kun Jeesus vielä seisoi Pilatuksen edessä. Mark.15:25: Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet. / Joh.19:14 (KR38): oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki... (KR92: puolenpäivän aikaan on kääntäjien tulkintaa ). Jos Johannes on käyttänyt hellenistisroomalaista laskutapaa, Jeesus oli Pilatuksen edessä noin kello kuusi aamulla - mikä vaikuttaa hyvin todennäköiseltä. Saddukeuksilla oli myös fariseuksiin nähden erimielisyyksiä juhla-aikojen määrityksessä: 3 Moos.23:15-16 käsketään laskea seitsemän viikkoa pääsiäisestä, sapatin jälkeisestä päivästä ja sitten viettää helluntaita (ensihedelmän juhlaa). Fariseukset käsittivät tässä mainitun sapatin ensimmäiseksi pääsiäispäiväksi, mutta saddukeukset katsoivat, että kyseessä on tavallinen sapatti eli lauantai. Siksi saddukeusten helluntai osui aina sunnuntaiksi kun taas fariseusten helluntai saattoi olla mikä viikonpäivä tahansa. Ehkä myös kysymys oikeasta pappeudesta oli, ainakin jossain vaiheessa, kiistakysymys fariseusten ja saddukeusten välillä. Johannes Hyrkanuksen tapaus viittaisi siihen. 18

20 Essealaiset Essealaisliike lienee syntynyt noin ekr. On arveltu, että essealaiset olisivat yksi hasidilaisten keskuudesta syntyneistä ryhmistä. Liikkeen kannattajia ei mainita Uudessa testamentissa. Päälähteet, joista tiedämme essealaisista, ovat Philo (n. 20 ekr jkr.) Josefus ja Qumranin tekstit. Philo puhuu hyvin arvostavasti essealaisista. Philon mukaan essealaisia oli tuhansia ja heitä oli kaikissa Juudean kaupungeissa. Heillä ei ollut yksityisomaisuutta. Sen mitä he ansaitsivat, he luovuttivat henkilölle, joka osti ruuan ja muun tarvittavan. He söivät yhdessä yksinkertaiset ateriat. He välttivät avioliiton solmimista. Pliny (23-79 jkr.) mainitsee essealaiset tietosanakirja tyyppisessä teoksessaan, kuvatessaan Juudean maantiedettä ja siinä aluetta Jerikosta etelään. Hän kertoo essealaisten asuvan palmupuiden katveessa, erillään yhteiskunnasta, omassa keskuksessaan Kuolleen Meren länsipuolella. Josefus mainitsee essealaiset saddukeusten ja fariseusten ohella tärkeänä ryhmänä. (Juutalaissodat 2, luku VIII) Josefus kuvaa essealaisten luostarimaista elämää, yhteisöön liittymistä ja yhteisöstä erottamista ja esimerkiksi yhteistä ateriaa hyvin samalla tavoin kuin Qumranin yhteisön teksteissä on kuvattu yhteisön ateriaa. Yleistä essealaisista Heillä on yhteisomistus eikä rikas saa omaisuudestaan enempää nautintoa kuin köyhä. Heitä asuu eri kaupungeissa ja he ovat vieraanvaraisia toisiaan kohtaan. Kun essealainen lähtee matkalla, hän ei ota mukaan muuta kuin puolustusaseen rosvojen varalle, koska mihin hän tuleekin toiset essealaiset jakavat kaiken hänen kanssaan. (Juutalaissodat) Vertaa Luuk.9:3-5. Heitä on noin neljätuhatta, heillä ei ole yhdyskunnassaan vaimoja eikä orjia, koska he pitävät orjuutta epäoikeudenmukaisena. He valitsevat hyviä miehiä vastaamaan omaisuudesta ja pappeja valmistamaan leivän ja muun ruuan. (Juutalaisten historia 18:18-22) Yhteisön elämästä (Juutalaissodat) Essealaiset eivät ennen auringon nousua puhu sanaakaan arkiasioista, vaan rukoilevat määrätyt rukoukset. Kullakin on omat työtehtävänsä. Ateriointi tapahtuu kuin he olisivat temppelissä. He noudattavat kaikessa esimiesten määräyksiä. Essealaiset tutkivat ahkerasti vanhoja kirjoituksia. He kieltävät vannomisen. Josefus mainitsee myös Pyhistä kirjoista ennustamisen ja tarkoittanee sillä essealaisten Raamatun selityksiä. Yhteisöön liittyminen (Juutalaissodat) Täysjäseneksi pääseminen kestää kolme vuotta. Jäseneksi liittyessään henkilö lupaa vaeltaa oikein Jumalan edessä, vihata vääryyttä ja rakastaa oikeudenmukaisuutta. Rangaistukset Ankarin rangaistus oli pysyvä karkottaminen yhteisöstä. Lievempiä rangaistuksia oli karkotus vuodeksi tai sitä lyhyemmäksi ajaksi Opillisia käsityksiä (Juutalaissodat) Josefuksen mukaan essealaiset uskovat sielun kuolemattomuuteen ja pyrkivät jos mahdollista täydelliseen vanhurskauteen. He ovat valmiita kuolemaan ennen kuin rikkovat lakia Toisenlaisia essealaisia (Juutalaissodat) Josefus kertoo, että on myös toisenlaisia essealaisia. He poikkeavat luostarimaisesta ryhmästä siten että elävät avioliitossa, mutta muuten he elävät samalla tavalla vaatimatonta elämää ja noudattavat samanlaisia tapoja ja sääntöjä. 19