1) Yhtiöjärjestyksen 8 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1) Yhtiöjärjestyksen 8 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat"

Transkriptio

1 Aldata Solution Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (EET) KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aldata Solution Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina kello yhtiön toimitiloissa osoitteessa Vetotie 3, Vantaa. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanotto alkaa kello Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) Yhtiöjärjestyksen 8 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2) Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään enintään yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Omat osakkeet voidaan hankkia muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:ssä. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien järjestelyiden toteuttamisessa, investointien rahoittamisessa, käytettäväksi osana yhtiön kannustusjärjestelmien toteuttamisessa, tai muutoin yhtiöllä pidettäväksi, edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. Hallitus päättää omien osakkeiden hankkimisen muista ehdoista. Tämä valtuutus korvaa varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen ja on voimassa saakka. 3) Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä erityisten oikeuksien antamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta. Merkintähinta voidaan maksaa myös apporttiomaisuudella. Lisäksi hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin antamaan osakeyhtiölain 10 luvun 1 :ssä tarkoitettuja optio- ja muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttaisivat saamaan maksua vastaan yhtiön osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, joko siten, että merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen. Valtuutuksen perusteella hallitus on oikeutettu päättämään enintään osakkeen antamisesta. Ehdotettu annettavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 20 prosenttia yhtiön osakemäärästä. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy kuten yhtiön pääomanrakenteen kehittäminen, yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien järjestelyiden toteuttaminen, investointien rahoittaminen taikka osakkeiden käyttäminen osana yhtiön kannustusjärjestelmien toteuttamisessa hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhdessä yhtiölle hankkimisvaltuutuksen nojalla hankittujen omien osakkeiden kanssa enintään 1/10 kaikista yhtiön osakkeista.

2 Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tai osakepääomaan siten kuin hallitus päättää. Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista. Ehdotetut valtuutukset korvaavat varsinaisen yhtiökokouksen antamat valtuutukset ja ovat voimassa saakka. 4) Hallituksen ehdotus optio-oikeuksien antamisesta yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomille hallituksen jäsenille (Optio-oikeudet 2008G) Hallitus ehdottaa yli 50 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänivallasta edustavien osakkeenomistajien esityksen perusteella, että yhtiökokous päättää laskea liikkeelle enintään kappaletta optiooikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään yhtiön osaketta. Yhtiön osakkeella ei ole nimellisarvoa. Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2008G. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Aldata Solution Oyj:n yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomille hallituksen jäsenille. Kullekin riippumattomalle hallituksen jäsenelle tarjotaan merkittäväksi yhteensä optio-oikeutta. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta ehdotetaan poikettavaksi, koska optiooikeudet on tarkoitettu osaksi hallituksen jäsenten palkitsemisjärjestelmää. Optioiden merkintäaika alkaa ja päättyy Koska optio-oikeudet tarjotaan merkittäväksi yhtiön hallituksen jäsenille, merkintään oikeutetut kuuluvat yhtiön lähipiiriin. Osakkeen merkintähinta kaikilla optio-oikeuksilla on yhtiön osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:ssä 30 kaupankäyntipäivän ajanjaksolta ennen optiooikeuksien antamisesta päättänyttä yhtiökokousta. Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan pidetyn yhtiökokouksen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen määrällä kunkin osingonjaon täsmäytyspäivänä. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin aina vähintään 0,01 euroa. Osakkeiden merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Osakkeiden merkintäaika alkaa ja päättyy Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Aldata Solutionin osakkeen. Yhtiön osakkeiden lukumäärä voi optio-oikeuksien perusteella nousta enintään uudella osakkeella. 5) Optio-oikeuksien 2008 A F ehtojen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen päättämien optio-oikeuksien 2008A -2008F ehtoja täydennetään siten, että kaikkien edellä mainittujen optio-oikeuksien perusteella mahdollisesti merkittävien osakkeiden merkintähinnat kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Optio-oikeuksien muut ehdot säilyvät muuttumattomina. 6) Osingonmaksu Hallitus ehdottaa, että päättyneeltä tilikaudelta ei makseta osinkoa ja että emoyhtiön tilikauden tulos siirretään vapaan oman pääoman kertyneisiin voittovaroihin. Asiakirjojen nähtävilläolo Tilinpäätösasiakirjat sekä edellä kohdissa 2, 3 ja 4 mainitut ehdotukset liitteineen ovat alkaen osakkeenomistajien nähtävinä yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Vetotie 3, Vantaa. Yhtiön vuosikertomus vuodelta 2007 on alkaen nähtävissä internetissä Aldata Solution Oyj:n kotisivuilla ( Yhtiön englanninkielinen vuosikertomus vuodelta 2007 julkaistaan viikolla 13 ja on saatavissa sekä yhtiön pääkonttorista että yhtiökokouspaikalta. Englanninkielinen vuosikertomus sekä jäljennökset em. asiakirjoista ja ehdotuksista liitteineen lähetetään pyydettäessä osakkeenomistajalle. Hallituksen kokoonpano

3 Osakkeenomistajat, jotka yhteensä omistavat yli 50 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänivallasta, ovat ilmoittaneet Aldatalle ehdottavansa pidettävälle yhtiökokoukselle, että Aldatan hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan viisi (5) ja että hallitukseen valitaan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti nykyisistä jäsenistä William Chisholm ja Bertrand Sciard sekä uusina jäseninä Tommy Karlsson, Thomas Peterson ja Aarne Aktan. Ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Osakkeenomistajat, jotka yhteensä omistavat yli 50 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänivallasta, ovat ilmoittaneet Aldatalle ehdottavansa pidettävälle yhtiökokoukselle, että hallituksen yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomien jäsenten palkkioksi päätettäisiin euroa kuukaudessa sekä kappaletta optioita ehdotetusta optioohjelmasta 2008G. Samat osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallituksen yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippuvaiset jäsenet eivät saa hallituspalkkiota. Tilintarkastaja Hallitus on arvioinut yhtiön nykyisen tilintarkastajan Ernst & Young Oy, KHT-yhteisön toiminnan ja riippumattomuuden kuluneelta toimikaudelta. Hallitus suosittelee Ernst & Young Oy, KHT-yhteisön uudelleenvalintaa yhtiön tilintarkastajaksi päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Tomi Englund. Osallistumisoikeus Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Koska osakasluetteloon merkitsemisen määräpäivä ei ole pankkipäivä, on merkintä osakasluetteloon tehtävä viimeistään torstaina Ilmoittautuminen Osakkeenomistajan, joka aikoo osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava viimeistään klo mennessä joko sähköpostitse osoitteella registration@aldata-solution.com tai puhelimitse numeroon / Johanna Hölli-Koskipirtti tai kirjallisesti osoitteella Aldata Solution Oyj / Johanna Hölli-Koskipirtti, PL 266, Helsinki. Valtakirja, jonka nojalla valtuutettu haluaa käyttää osakkeenomistajan äänivaltaa kokouksessa, pyydetään toimittamaan yhtiölle edellä mainittuun osoitteeseen ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Helsingissä maaliskuun 10. päivänä 2008 ALDATA SOLUTION OYJ Hallitus Lisätietoja: Aldata Solution Oyj, Thomas Hoyer, talousjohtaja, puh Aldata lyhyesti Aldata on yksi johtavista vähittäiskaupan ja logistiikka-alan ohjelmistoyhtiöistä. Yhtiön tuotetarjonta kattaa toimitusketjun hallintaohjelmistot sekä myymäläjärjestelmät. Aldatan ohjelmistot ovat käytössä yli 300 asiakkaalla 50 maassa. Niiden avulla asiakkaat keräävät sekä analysoivat liiketoiminnalle olennaista informaatiota tavoitteenaan parantaa tuottavuutta, tehokkuutta, kannattavuutta ja kilpailukykyä. Aldatan lähes 600 ammattilaista kehittää, ylläpitää ja toimittaa ohjelmistoja yhdessä kansainvälisen yhteistyöverkoston kautta. Aldatan osake noteerataan OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:ssä ja sen kaupankäyntitunnus on ALD1V. Lisätietoja osoitteesta: Jakelu: OMX Nordic Exchange Helsinki Oy

4 Keskeiset tiedotusvälineet Liite 1 Aldata Solution Oyj:n 2008G optio-ohjelman ehdot Liite 1 ALDATA SOLUTION OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2008G EHDOT Aldata Solution Oyj:n (Aldata Solution tai yhtiö) osakkeenomistajat, jotka omistavat yli 50 prosenttia Aldata Solutionin osakkeista ja äänistä ovat ilmoittauneet yhtiölle esittävänsä, että kokoontuva varsinainen yhtiökokous päättäisi hallituksen jäsenten palkkioista siten, että osana hallituksen jäsenien palkkiota hallituksen yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomille jäsenille myönnettäisiin optio-oikeuksia. Edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ehdottaneet yhtiön hallitukselle, että se valmistelisi varsinaisen yhtiökokouksen päätettäväksi optio-oikeuksien antamista koskevat ehdot. Edelliseen liittyen yhtiön hallitus (hallitus) on kokouksessaan päättänyt esittää kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista Aldata Solution Oyj:n yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomille hallituksen jäsenille seuraavin ehdoin: I. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan enintään kpl, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään Aldata Solutionin osaketta. 2. Optio-oikeudet Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2008G. Yhtiö lähettää optionsaajille kirjallisen ilmoituksen optio-oikeuksien tarjoamisesta. Optio-oikeudet annetaan, kun optionsaajalta on saatu hyväksyntä yhtiön tekemään tarjoukseen. Optionomistajalle annetaan pyynnöstä optiotodistukset, kun osakemerkintäaika optioilla on alkanut, ellei optio-oikeuksia ole viety arvo-osuusjärjestelmään. 3. Optio-oikeuksien suuntaaminen Optio-oikeudet annetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Aldata Solutionin yhtiöstä ja/tai sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomille hallituksen jäsenille. Kullekin riippumattomalle hallituksen jäsenelle tarjotaan merkittäväksi yhteensä optio-oikeutta. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta ehdotetaan poikettavaksi, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi hallituksen jäsenten palkitsemisjärjestelmää. Koska merkintään oikeutetut ovat yhtiön hallituksen jäseniä, kuuluvat he yhtiön lähipiiriin. 4. Optio-oikeuksien merkintäaika Optioiden merkintäaika alkaa ja päättyy Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. 5. Optio-oikeuksien luovuttaminen ja tarjoamisvelvollisuus Optio-oikeudet ovat vapaasti siirrettävissä, kun osakemerkinnän aika niiden osalta on alkanut. Yhtiö säilyttää optio-oikeudet optionomistajan lukuun osakkeiden merkintäajan alkamiseen saakka. Optionomistajalla on oikeus saada haltuunsa optio-oikeudet, kun osakkeiden merkintäaika niiden osalta alkaa. Optionomistaja on velvollinen ilmoittamaan viipymättä yhtiölle, mikäli hän luovuttaa optio-oikeuksiaan. Hallitus voi edellä sanotusta poiketen kuitenkin antaa luvan optio-oikeuksien luovuttamiseen aikaisemminkin, mikäli tähän on yhtiön kannalta perusteltu syy. Mikäli optionomistajan jäsenyys Aldata Solution Oyj:n hallituksessa päättyy ennen vuoden 2009 varsinaista yhtiökokousta muusta syystä kuin hallituksen jäsenen kuoleman johdosta, on hänen

5 viipymättä tarjottava yhtiölle tai yhtiön määräämälle vastikkeetta sellaiset optio-oikeudet, joiden osalta kohdan II.2 mukainen osakemerkinnän aika ei hallituksen jäsenyyden päättymispäivänä ollut alkanut. Yhtiön hallitus voi tarjoamisen tapahduttua päättää, että optionhaltija saa pitää osan tarjotuista optio-oikeuksista tai ne kaikki, mikäli siihen on yhtiön kannalta perusteltu syy. Yhtiö voi, riippumatta siitä, onko optionomistaja tarjonnut optio-oikeuksia yhtiölle tai ei, ilmoittaa optionomistajalle kirjallisesti, että edellä mainitun syyn johdosta optionomistaja on menettänyt optio-oikeutensa. Mikäli optio-oikeudet on siirretty arvo-osuusjärjestelmään, on yhtiöllä oikeus riippumatta siitä, onko optio-oikeuksia tarjottu yhtiölle tai ei, hakea ja saada siirretyksi kaikki tarjoamisvelvollisuuden piiriin kuuluvat optio-oikeudet optionomistajan arvo-osuustililtä osoittamalleen arvo-osuustilille ilman optionomistajan suostumusta. Yhtiöllä on lisäksi oikeus rekisteröidä optio-oikeuksia koskevat luovutusrajoitukset ja muut vastaavat rajoitukset optionomistajan arvo-osuustilille ilman tämän suostumusta. II. OSAKEMERKINNÄN EHDOT 1. Oikeus uusien osakkeiden merkintään Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Aldata Solutionin osakkeen. Aldata Solutionin osakkeiden lukumäärä voi osakemerkintöjen perusteella nousta enintään uudella osakkeella. Yhtiön osakkeella ei ole nimellisarvoa. 2. Osakkeiden merkintä ja maksu Osakkeiden merkintäaika alkaa optio-oikeuksilla ja päättyy Osakkeiden merkintä tapahtuu Aldata Solutionin pääkonttorissa tai mahdollisesti muussa myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Merkitsijän on luovutettava yhtiölle optiotodistus, jonka perusteella osakemerkintä tapahtuu tai, mikäli optio-oikeudet on liitetty arvo-osuusjärjestelmään, osakemerkintään käytetty optio-oikeus poistetaan merkitsijän arvo-osuustililtä. Osakkeet on maksettava merkittäessä yhtiön osoittamalle pankkitilille. Yhtiö päättää kaikista osakemerkintään liittyvistä toimenpiteistä. 3. Osakkeiden merkintähinta Osakkeen merkintähinta kaikilla optio-oikeuksilla on Aldata Solutionin osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:ssä 30 kaupankäyntipäivän ajanjaksolta ennen optiooikeuksien antamisesta päättänyttä yhtiökokousta. Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan pidetyn yhtiökokouksen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen määrällä kunkin osingonjaon täsmäytyspäivänä. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin aina vähintään 0,01 euroa. Osakkeiden merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. 4. Osakkeiden kirjaus Merkityt ja täysin maksetut osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille. 5. Osakkeenomistajan oikeudet Osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat uusien osakkeiden tultua merkityksi kaupparekisteriin. 6. Osakeannit, vaihtovelkakirjalainat ja optio-oikeudet ennen osakemerkintää Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista siten, että osakkeiden merkitseminen tai saaminen perustuu yhtiön osakkuuteen tai antaa uusia optio-oikeuksia, on optio-oikeuden omistajalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa. Yhdenvertaisuus toteutetaan yhtiön hallituksen päättämällä tavalla tai tarvittaessa yhtiökokouksen päätöksellä optio-oikeuksien

6 ehtoja muuttamalla siten, että merkittävissä olevien osakkeiden määriä, osakemerkintähintoja tai molempia muutetaan. 7. Oikeudet eräissä erityistapauksissa Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää alentaa osakepääomaansa, muutetaan optio-oikeuksien ehtojen mukaista merkintäoikeutta vastaavasti osakepääoman alentamispäätöksessä tarkemmin sanotulla tavalla. Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää asetetaan selvitystilaan, varataan optio-oikeuksien omistajille tilaisuus käyttää merkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana ennen selvitystilan alkamista. Mikäli yhtiö ennen osakemerkintää poistetaan rekisteristä, on optio-oikeuksien haltijalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajien kanssa. Mikäli yhtiö päättää sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai muodostuvaan yhtiöön tai päättää jakautua, annetaan optio-oikeuksien omistajille oikeus merkitä osakkeet hallituksen asettamana määräaikana ennen sulautumista tai jakautumista. Tämän jälkeen merkintäoikeutta ei enää ole. Edellä mainituissa tilanteissa optio-oikeuksien omistajilla ei ole oikeutta vaatia, että yhtiö lunastaa heiltä optiot käyvästä hinnasta. Mikäli yhtiö osakkeiden merkintäajan alettua päättää hankkia tai lunastaa omia osakkeitaan tai hankkia optio-oikeuksiaan tai muita osakeyhtiölain mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia kaikille osakkaille tehtävällä tarjouksella, on optio-oikeuksien omistajille tehtävä yhdenvertainen tarjous. Muissa tapauksissa omien osakkeiden, optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien hankkiminen ei edellytä yhtiöltä optio-oikeuksia koskevia toimenpiteitä. Mikäli ennen osakkeiden merkintäajan päättymistä syntyy osakeyhtiölain 18 luvun 1 :n mukainen tilanne, jossa jollakin on yli 90 % yhtiön osakkeista ja siten lunastusoikeus ja velvollisuus loppuja osakkeenomistajia kohtaan, tai arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus tehdä julkinen ostotarjous, varataan optio-oikeuden omistajalle tilaisuus käyttää merkintäoikeuttaan hallituksen asettamana määräaikana. Hallitus voi julkisen ostotarjouksen tilanteessa myös oikeuttaa optionhaltijan tarjoamaan optio-oikeuksiaan lunastettavaksi riippumatta siitä, onko optio-oikeuksien mukainen merkintäaika jo alkanut. Mikäli Yhtiö päättää jakaa varoja osakeyhtiölain 13 luvun 1 :n 1 kohdassa esitetyllä tavalla, ei tällä ole vaikutusta optionhaltijan asemaan pois lukien kohdan II.3 esitetty merkintähinnan alentaminen. III. MUUT SEIKAT Näihin ehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Optio-oikeuksia koskevat riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti. Yhtiön hallitus voi päättää optio-oikeuksien siirtämisestä arvo-osuusjärjestelmään myöhemmin ja ehtoihin tämän johdosta tehtävistä teknisistä muutoksista, mukaan lukien ehtojen muutokset ja täsmennykset, joita ei ole pidettävä olennaisina. Hallitus päättää muista optio-oikeuksiin liittyvistä seikoista. Optio-oikeuksia koskevat asiakirjat ovat nähtävissä Aldata Solutionin pääkonttorissa. Yhtiöllä on oikeus ottaa optionomistajan luovuttamatta olevat tai osakemerkintään käyttämättömät optio-oikeudet vastikkeetta pois optionomistajalta, mikäli optionomistaja toimii näiden ehtojen tai yhtiön näiden ehtojen perusteella antamien määräysten tai soveltuvan lain tai viranomaismääräysten vastaisesti. Nämä optioehdot on laadittu suomen- ja englannin kielellä. Mikäli suomen- ja englanninkielisten ehtojen välillä on ristiriitaa, noudatetaan suomenkielisiä ehtoja.

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE Oyj:n hallitus (hallitus) on 5.12.2007 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden (KONE-konserni) avainhenkilöille sekä

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2002 KLO 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN 4.4.2002 KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE Olvi Oyj:n hallitus on tehnyt yhtiön 4.4.2002 kokoontuvalle

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat:

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat: 1 (3) 1 (3) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden

Lisätiedot

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010 1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010 Stockmann Oyj Abp:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 11.2.2010 päättänyt esittää 16.3.2010 kokoontuvalle Stockmann Oyj Abp:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT Huhtamäki Oyj:n hallitus on 7.2.2006 päättänyt ehdottaa 27.3.2006 pidettävälle Huhtamäki Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 20.7.2010 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C. ELISA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2007 Elisa Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 18.12.2007 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2002 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2001. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden

Lisätiedot

TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009

TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 1 (5) TECNOMEN OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Tecnomen Oyj ( Yhtiö ) antaa yhteensä enintään 6.840.036 kappaletta optio-oikeuksia ( Optiooikeus ), jotka oikeuttavat

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 500.000 kappaletta. Ne oikeuttavat merkitsemään enintään yhteensä

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin: OPTIO-OHJELMAN EHDOT TRAINERS HOUSE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2012 Trainers House Oyj:n yhtiökokous on 21.3.2012 kokouksessaan päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni)

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1 (3) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen tilivuodelta 2006 ja

Lisätiedot

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C.

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C. NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO OIKEUDET 2010 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 10.2.2010 päättänyt esittää 8.4.2010 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 Evli Pankki Oyj:n hallitus (hallitus) on 13.2.2014 päättänyt Evli Pankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 6.3.2013 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi.

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi. 1 AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 8.4.2013 klo 9.00 Hallitus muuttaa ehdotustaan optio-ohjelman 2013 ehdoiksi Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta

Lisätiedot

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2002 KELLO 9.30 TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Talentumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle 25.3.2002. - Osinkoehdotus

Lisätiedot

9.12.2002 kello 14.30 ALDATA HAKEE VUODEN 1999 B-OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

9.12.2002 kello 14.30 ALDATA HAKEE VUODEN 1999 B-OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Aldata Solution Oyj Pörssi-ilmoitus 9.12.2002 kello 14.30 ALDATA HAKEE VUODEN 1999 B-OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Aldata Solution Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2011A, merkitään tunnuksella 2011B ja merkitään tunnuksella 2011C.

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2011A, merkitään tunnuksella 2011B ja merkitään tunnuksella 2011C. I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 5.500.000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 5.500.000 yhtiön uutta tai sen hallussa

Lisätiedot

AvestaPolaritin yhtiökokous kutsuttu koolle

AvestaPolaritin yhtiökokous kutsuttu koolle AvestaPolaritin yhtiökokous kutsuttu koolle 9.4.2002 AvestaPolarit Oyj Abp:n hallitus on tänään päättänyt AvestaPolarit Oyj Abp:n varsinaisen yhtiökokouksen koollekutsumisesta. Kokous pidetään Kongressikeskus

Lisätiedot

REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015

REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015 REVENIO GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2015 Revenio Group Oyj:n ("Revenio tai yhtiö") yhtiökokouksen 19.3.2015 päättämien osakeantivaltuuksien nojalla Revenion hallitus (hallitus) on 10.8.2015 päättänyt optio-oikeuksien

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI 4.2.2009 HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Konecranes-konsernin avainhenkilöille liitteenä olevin

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT OPTIO-OHJELMA I 2013 Biohit Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous on 13.4.2011 päättänyt valtuuttaa Yhtiön hallituksen ( Hallitus ) päättämään 12.4.2014 mennessä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien

Lisätiedot

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015 Sivu 1 / 5 COMPTEL OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2015 Comptel Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 9.9.2015 päättänyt Comptel Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 9.4.2015 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15 Proha Oyj Pörssitiedote 5.2.2001 klo 11.15 PROHAN HALLITUS PÄÄTTI OPTIOIDEN LIIKKEESEENLASKUSTA Proha Oyj:n (Yhtiö) hallitus on 4.2.2001 päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen sille 13.12.2000 antaman valtuutuksen

Lisätiedot

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN. 1. Optio-oikeuksien määrä

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN. 1. Optio-oikeuksien määrä OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 500.000 kappaletta. Ne oikeuttavat merkitsemään enintään yhteensä

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI 1/6 HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous oikeuttaisi hallituksen antamaan optio-oikeuksia Stockmann-konsernin avainhenkilöille liitteenä

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Talvivaara-konsernin avainhenkilöille ja osittain sen henkilöstölle

Lisätiedot

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2018 2022 Yhtiökokous on 30.3.2017 myöntänyt hallitukselle valtuutuksen yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen muun ohella osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 Citycon Oyj:n hallitus (hallitus) on 3.5.2011 päättänyt Citycon Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 2.200.000 merkitään tunnuksella 2014A, 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014B ja 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014C.

Optio-oikeuksista 2.200.000 merkitään tunnuksella 2014A, 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014B ja 1.000.000 merkitään tunnuksella 2014C. 1/5 COMPTEL OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2014 Comptel Oyj:n hallitus ( Hallitus ) on kokouksessaan 4.2.2014 päättänyt 20.3.2013 pidetyn Comptel Oyj:n ( Yhtiö ) yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien

Lisätiedot

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT LIITE Pörssitiedote15.5.2014 ASPOCOMP GROUP OYJ:N TOIMITUSJOHTAJALLE OPTIO-OIKEUKSIA ASPOCOMP GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1/2014 1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1.1 Optio-oikeuksien määrä Annetaan yhteensä

Lisätiedot

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 5.2.2013 päättänyt esittää 11.4.2013 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 8. päivänä 2011 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa,

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 750.000 merkitään tunnuksella 2009A, 750.000 tunnuksella 2009B ja 750.000 tunnuksella 2009C.

Optio-oikeuksista 750.000 merkitään tunnuksella 2009A, 750.000 tunnuksella 2009B ja 750.000 tunnuksella 2009C. KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2009 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt 12.3.2009 optiooikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Valoen hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen 28.4.2015 antaman valtuutuksen nojalla.

Valoen hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen 28.4.2015 antaman valtuutuksen nojalla. Pörssitiedote 11.8.2015 klo 17.00 VALOEN HALLITUS PÄÄTTI OPTIO-OHJELMAN EHDOISTA :n hallitus on päättänyt optio-ohjelman ehdoista, jonka mukaisia optio-oikeuksia annetaan Valoekonsernin avainhenkilöille.

Lisätiedot

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT 1 (5) KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut ehtoja. Alkuperäiset luvut

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ

LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2018 2022 Yhtiökokous on 30.3.2017 myöntänyt hallitukselle valtuutuksen yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamiseen muun ohella osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Lisätiedot

QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016

QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 STOCK OPTIONS 2016 1 (5) QT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2016 Qt Group Oyj:n (Yhtiö) hallitus on kokouksessaan päättänyt Qt Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2015 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1 (10) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.3.2006 KLO 17.45 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Cargotec-konsernin avainhenkilöille liitteenä olevin ehdoin.

Lisätiedot

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.10.2000 KELLO 15.15 TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE Talentum Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2000 antaman valtuutuksen nojalla päättänyt

Lisätiedot

AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010

AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010 AMANDA CAPITAL OYJ OPTIO-OHJELMA 2010 Varsinaisen yhtiökokouksen 14.4.2010 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille Amanda Capital Oyj -konsernin avainhenkilöille

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2017A. Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A

VINCIT GROUP OYJ OPTIO-OIKEUDET 2017A. Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A Sivu 1 / 5 VINCIT GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017A Vincit Group Oyj:n hallitus (hallitus) on 31.10.2017 päättänyt Vincit Group Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2017 antaman valtuutuksen nojalla

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ

KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2009 klo 16.50 KONECRANES OYJ TÄYDENTÄÄ 12.3.2009 ANNETTUA TIEDOTETTA YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSISTÄ Yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C

SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C Optio-oikeudet 2018B ja 2018C SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018B JA 2018C Siili Solutions Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 10.9.2018 päättänyt Siili Solutions Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

OLVI OYJ TIEDOTE klo (1) OLVI HAKEE A-OPTIOIDEN 1999 LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

OLVI OYJ TIEDOTE klo (1) OLVI HAKEE A-OPTIOIDEN 1999 LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE OLVI OYJ TIEDOTE 9.4.2001 klo 14.00 1(1) OLVI HAKEE A-OPTIOIDEN 1999 LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Olvi Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1999 optiolainaan liittyvien A-optioiden ottamista

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2017 KLO 14.05 WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6. huhtikuuta 2017 alkaen kello

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Tiedon Optio-oikeudet 2009 TietoEnator Oyj:n (jäljempänä "Tieto" tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä "Hallitus") on kokouksessaan 9.2.2009 päättänyt esittää 26.3.2009 kokoontuvalle Yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019

DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019 DIGITALIST GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2019 I. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 19 530 000 kappaletta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT

COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 EHDOT 12.11.2018 1 (6) COMPONENTA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 12.11.2018 päättänyt Componenta Oyj:n (yhtiö) varsinaisen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2018 Varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2018 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt uudesta maksullisesta optio-ohjelmasta ja antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 kello 17:00 Scandic Marina Congress Centerissä, kokoustila Fennia I, osoitteessa

Lisätiedot

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2007A, tunnuksella 2007B ja tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista merkitään tunnuksella 2007A, tunnuksella 2007B ja tunnuksella 2007C. Konecranes Oyj:n optio-oikeudet 2007 I Optio-oikeuksien ehdot 1. Optio-oikeuksien määrä Optio-oikeuksia annetaan enintään 3.000.000 kpl, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä 3.000.000 Konecranes Oyj:n

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE

1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE 1 (1) HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI NOKIAN PALVELUKSESSA OLEVILLE HENKILÖILLE Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle enintään 20 000 000 optio-oikeuden antamista Nokiakonsernin palveluksessa

Lisätiedot

Detection Technology Oyj

Detection Technology Oyj Detection Technology Oyj OPTIO-OIKEUDET 2018 Sisällys 3 Optio-oikeuksien ehdot 5 Osakemerkinnän ehdot 8 Muut seikat Hallituksen hyväksymä Hyväksymispäivä: 27.9.2018 Detection Technology Oyj Ahventie 4B,

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4. huhtikuuta 2017 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 6. päivänä 2017 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 KLO 09:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 9. päivänä 2010 kello

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. SSH Communications Security Oyj:n Optio-oikeudet 2019 SSH Communications Security Oyj:n (jäljempänä SSH tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on 18.12.2018 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2018

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 26. maaliskuuta 2014 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa Vantaalla,

Lisätiedot

Optio-oikeudet suunnataan konsernin avainhenkilöille. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta.

Optio-oikeudet suunnataan konsernin avainhenkilöille. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. DOVRE GROUP OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2013 :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on 24.1.2013 päättänyt Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 2012 hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

Optionsaaja on itse vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista seuraamuksista, joita optiooikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy.

Optionsaaja on itse vastuussa kaikista veroista ja verotuksellisista seuraamuksista, joita optiooikeuksien saamiseen tai käyttämiseen liittyy. TITANIUM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A Titanium Oyj:n (Titanium tai yhtiö) hallitus (hallitus) on 10.7.2018 päättänyt optio-ohjelmasta. Päätös perustuu yhtiön osakkeenomistajien 23.8.2017 antamaan valtuutukseen

Lisätiedot

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 7.3.2019 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 4.4.2019 klo 12.00 alkaen Leonardo-salissa,

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 4. päivänä 2013 kello 14.00 alkaen

Lisätiedot

11. Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen

11. Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen KUTSU RUUKKI GROUPIN VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ruukki Group Oyj:n ( Ruukki tai Yhtiö ) (LSE: RKKI, OMX: RUG1V) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11.

Lisätiedot

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: ---

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: --- 15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: - yhtiöjärjestyksen 4 koskien täsmäytyspäivää poistetaan, ja yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A

SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A SIILI SOLUTIONS OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2018A 1 (6) 20.4.2018 SIILI SOLUTIONS OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2018A Siili Solutions Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 20.4.2018 päättänyt Siili Solutions Oyj:n

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11. päivänä huhtikuuta 2018 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen Pörssitiedote 13.4.2016 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 9.5.2016 klo 15.00 osoitteessa Scandic Marski, kokoustila Carl,

Lisätiedot

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää.

Optioidensaajien sopimukset muutetaan tämän mukaisesti. Todetaan, että hallituksella on oikeus muuttaa optioiden määrää. FINAL 18.10.2017 Sivu 1 / 6 NEXSTIM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2017 Nexstim Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 18.10.2017 päättänyt Nexstim Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 28.3.2017 antaman

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 kello 16.30 Messukeskuksen kokoustilassa 208, osoitteessa Messuaukio 1, 00520

Lisätiedot

TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu)

TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu) TietoEnator Oyj:n hallituksen ehdotukset 26.3.2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle (muutettu) 1 Voitonjako Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2008 jaetaan osinkoa 0,50 euroa

Lisätiedot