Tekee kodista puhtaan. Pölynimurit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekee kodista puhtaan. Pölynimurit 2008-2009"

Transkriptio

1 Tekee kodista puhtaan Pölynimurit

2 Puhdas koti Voltan avulla Tiedämme, että pölynimuri, jonka ostoa harkitset, tulee olemaan kotisi tärkein puhtaanapitoväline. Jos todella aiot siistiä paikat putipuhtaiksi, parempaa tuotemerkkiä kuin Volta et voisi ajatellakaan. Me Voltalla keskitymme tekemään yhtä asiaa mahdollisimman hyvin: pölynimureita. Jos keskittyy johonkin asiaan kauan ja herpaantumatta, lopputuloksena on tekemisen hyvä laatu. Valmistimme ensimmäisen pölynimurimme jo vuonna Voimme siis hyvästä syystä sanoa, että osaamme asiamme. Tuotteidemme laatu on meille kaiken A ja O. Malliemme järkevästi rakennetut toiminnot sopivaan hintaan eivät ole niiden ainoa etu. Olemme pyytäneet suunnittelijoitamme loihtimaan pölynimureillemme sellaisen muodon, että ne voi aivan hyvin jättää esille vähän pidemmäksikin aikaa kuin on välttämätöntä. Niitä kelpaa katsella. Siivous on välineurheilua Jos haluat onnistuneen lopputuloksen nopeasti, tarvitset hyvät varusteet. Volta tarjoaa juuri ne tekniset yksityiskohdat ja erityispiirteet, joita me täällä Pohjoismaissa arvostamme. Näitä ovat esimerkiksi vahvat moottorit ja tehokas poistoilman suodatus. Meille tärkeä seikka on myös hyvä ergonomia. Voltan laitteet liikkuvat vaivattomasti, ja niitä on miellyttävä käyttää. Siksi niissä on myös suuret ja hyvin käteen sopivat kädensijat. Kaikissa pölynimureissamme on kevyet ja vakaat metalliputket ja varmasti toimivat suuttimet. Suurimmassa osassa imureistamme on teleskooppiputki, joka mahdollistaa putken yksilöllisen pituuden säätämisen. Kaikki lisävarusteet ovat mukavasti käden ulottuvilla joko kädensijaan tai itse koneeseen asennettuina. Volta on yksinkertaisesti paremmin suunniteltu siivousväline.

3 Maximus Maximus Maximus Maximus Malli U7510 U7520 U7530 U7540 Väri Purppuranpunainen/hopea/ Siniharmaa/hopea/musta Punainen/hopea/musta Sininen/hopea/musta musta Tehonsäätö Portaaton kiertokytkimellä, Portaaton kiertokytkimellä, Portaaton kiertokytkimellä, Portaaton kiertokytkimellä, tehotoiminto tehotoiminto tehotoiminto tehotoiminto Poistoilman suodatin HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Moottorisuodatin On On On On Suodattimen ilmaisin - Elektroninen Elektroninen Elektroninen Pölypussi (tilavuus) s-bag classic long s-bag classic long s-bag classic long s-bag classic long performance (3,5 l) performance (3,5 l) performance (3,5 l) performance (3,5 l) Pölypussin täyttymisen Mekaaninen Elektroninen Elektroninen Elektroninen osoitin Pölypussin paikallaolon On On On On varmistus Johdon kelaus On On On On Liitäntäjohdon pituus (m) Toimintasäde (m) Moottorin max. liitäntäteho (W) Äänitaso koko imuri db(a) IEC Imuputket Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli lukituksella lukituksella lukituksella Lattiasuulake matto/kova Dust Magnet Dust Magnet lukituksella Dust Magnet lukituksella Dust Magnet lukituksella lattia Muut suulakkeet - - Parkettisuulake Turbosuulake Lisävarusteet kannen alla Rakosuulake, Rakosuulake, Rakosuulake, Rakosuulake, Turbotekstiilisuulake Turbotekstiilisuulake Turbotekstiilisuulake Turbotekstiilisuulake Muut lisävarusteet Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake, puhalluskansi Imuputken pidike Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Pehmeät pyörät On On On On Pehmeä käynnistys On On On On Ylikuumenemissuoja On On On On Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle - On On On Imuriosan paino (kg) Mitat: pituus x korkeus x 318 x 448,5 x x 448,5 x x 448,5 x x 448,5 x 275 leveys (mm) Sivu 4 Sivu 8 SISÄLTÖ Sivu 12 Maximus Sivu14 CycloneXL AirMax Sivu 17 Pluto Sivu sarja 37-sarja Sivu 19 Sivu 20 Pölypussit ja suodattimet Lilly Tekniset tiedot 3

4 Muutamia vinkkejä siivoukseen 1. Huolehdi, että pölynimurissasi on erilaisia tehokkaita suuttimia. Siivouskomerossa on hyvä pitää myös rättejä, pesusieniä, hammasharja, WC-harja, ämpäreitä, lattiavahaa, saippuaa, yleispuhdistusainetta ja ikkunanpesuvälineitä. 2. Siivoa mieluummin usein ja vähän kerrallaan kuin harvoin ja paljon yhdellä kertaa. Pitkien taukojen aikana lika pinttyy ja sen poistaminen vaikeutuu. 3. Tee kierros koko huoneen ympäri ja puhdista kaikki tiellesi osuva pölystä. Se on tehokas tapa pitää huoli siitä, ettei mitään jää huomaamatta. 4. Taskullisesta esiliinasta on hyötyä. Vääriin paikkoihin ajautuneet pikkuesineet voi kätevästi kerätä taskuihin, eikä siivousta tarvitse keskeyttää niiden paikoilleen viemisen takia. 5. Sijoita miellyttävän näköiseen pölynimuriin, jota voit pitää esillä. Kun käsittelet lian heti, ennen kuin se on ehtinyt levitä ympäri huonetta, säästät aikaa. Myönnämme, että elämässä on kyse muustakin kuin siivouksesta 4

5 Useimmilla on vapaa-ajallaan muutakin tekemistä kuin siivoaminen. Siksi tavoitteenamme on pölynimureidemme kehittäminen siten, että siivoaminen niiden avulla on nopeaa ja helppoa. Aikaa säästyy näin muuhunkin. Uusi Maximus-pölynimuri on todisteena tästä. Suutinta ei tarvitse vaihtaa tai säätää sen mukaan, siivoatko kovaa lattiaa vai mattoa. Suutin on lisäksi imukykyinen sekä edestä että sivuilta. Siitä on apua kulmissa, etkä joudu työntämään pölyä edessäsi ympäri huonetta. Olemme tehneet suuttimesta mahdollisimman matalan, niin että sillä on helppo päästä sohvan tai kirjahyllyn alle. Huomaatko jo ajan säästyvän? Turbotekstiilisuutin huolehtii huonekaluihin tarttuneesta liasta ja pölystä nopeasti ja tehokkaasti. Jos sinulla on kotieläin, joka jättää karvoja joka paikkaan, turbotekstiilisuutin saa sinut tuntemaan suurta helpotusta. Voit käyttää sitä myös auton istuimien siivoamiseen. Tehotoiminnon avulla selviät erityisen likaisista pinnoista. Imurin älykkäät ilmaisimet kertovat kun pölypussin vaihtaminen tai suodattimen vaihtaminen/peseminen on tarpeen (ks. mallikohtaiset tiedot). Näin varmistetaan että käytössäsi on aina pölynimuri, jonka optimaaliseen toimintaan voit luottaa. Nopeampaa ja hauskempaa siivousta. Nyt voitkin jo suunnitella, mitä teet säästyneellä ajallasi. 5

6 Siistiä silmänräpäyksessä Älä työnnä pölyä edelläsi. Muista palkita itseäsi, kun olet siivonnut. Dust Magnet -suutin, joka on imukykyinen sekä edestä että sivuilta, tekee siivouksesta helpompaa. Turbotekstiili-suutin poistaa karvat ja irtokuidun huonekaluista tehokkaasti. Elämässä on muutakin kuin siivous. Puhdas eteismatto ei ole enää pelkkä unelma. Ole hyvä ja koeistu vastapuhdistettu sohvan verhoilu. Matto ja lattia puhtaaksi samalla suuttimella. Tehotoiminnon avulla selviät likaisimmistakin pinnoista. 6

7 Uusi Maximus tehokas kaikilla pinnoilla S iivous on nopeaa ja yksinkertaista, kun sen tekee oikein ja hyvillä varusteilla. Uuden Maximus-pölynimurin ansiosta tämä kaikki on mahdollista. Syitä on monia. Dust Magnet -suutin vetää pölyä kirjaimellisesti puoleensa. Imutehoa on sekä sivuilla että edessä. Näin lika kertyy pölynimuriin, etkä kuljeta sitä ympäri huonetta suuttimen edessä. Seinien vierellä ja kulmissa siivoaminen sujuu nopeammin. Voit käyttää samaa suutinta sekä matoilla että kovalla lattialla säätimeen koskematta. Suutin on mahdollisimman matala. Näin siivoat helposti huonekalujen ja hyllyjen alla olevat kohdat. Turbotekstiilisuuttimen avulla poistat hienon pölyn, irtokuidut ja kotieläinten karvat tekstiileistä ja huonekaluista. Tehotoiminto auttaa erityisen likaisten pintojen puhdistamisessa. Jos haluat puhaltaa pölyt patterin välistä tai sulattaa vaikka pakastimen, sinun tarvitsee vaihtaa imurin suodatinkansi puhalluskanteen (mallissa U7540). Lisävarusteet kulkevat kätevästi mukana kannen alla, jottei sinun tarvitse käydä jatkuvasti siivouskomerolla. Puhdas ilma on hieno asia imuroitaessa, muidenkin kuin allergikkojen mielestä. Siksi Maximus-pölynimurissa on HEPA H12 -suodatin, joka puhdistaa poistoilman jopa 99,5-prosenttisesti. Maximus-malleissa käytetään standardimallista s-bag-pölypussia, jota on saatavana useimmista jälleenmyyjäliikkeistä. Imurin ilmaisimet kertovat kun pölypussin vaihtaminen tai suodattimen vaihtaminen/peseminen on tarpeen (ks. mallikohtaiset tiedot). Se tarkoittaa, että käytössäsi on aina pölynimuri, jonka optimaaliseen toimintaan voit luottaa. Mutta senhän näkee jo nimestä. 7

8 Älä vaihda pussia. Vaihda pölynimuria. Pölypussittomien imureiden testiykkönen*, CycloneXL on yhtä tehokas ja mukava käyttää kuin muutkin Voltan mallit sillä erotuksella, ettet joudu metsästämään sopivia pölypusseja myyjäliikkeistä tai vahtimaan, milloin pölypussi alkaa olla täynnä. Tavallisissa pölynimureissa pölypussi toimii esisuodattimena. Kun pussin huokoset tukkiutuvat, imuteho alkaa heiketä. Pussittomassa pölynimurissa pöly etenee suoraan suodattimeen, jos epäpuhtauksia ei eroteta tarpeeksi tehokkaasti keskipakoisvoiman avulla. Suodatin muodostuu usein ongelmaksi rakenteeltaan yksinkertaisissa ja halvoissa pussittomissa pölynimureissa. Sen vuoksi suodatin täytyy puhdistaa erittäin usein. Näin ei käy Cyclone XL:n kanssa, ja syy on yksinkertainen: suodattimeen tuleva ilma on puhtaampaa. Aidon sykloniteknologian ansiosta CycloneXL erottaa pölyn ja lian tehokkaasti sisääntuloilmasta. Järjestelmän tehokkuus takaa sen, ettet joudu puhdistamaan suodatinta yhtä usein kuin muiden pölypussittomien imureiden suodattimia. Pöly kerätään erityisen suureen säiliöön, jota ei tarvitse tyhjentää niin usein kuin useimpien pussittomien imureiden säiliöitä. Huomaat, kun tyhjentäminen on tarpeen. CycloneXLpölynimurissa on tietenkin sama portaaton imutehon säätö ja mukava johdonkelaus kuin muissakin malleissamme. *Testfakta/SLG, Ruotsi 09/

9

10 Pussia ei tarvitse koskaan vaihtaa Pölypussit ovat ongelma, jota emme lakaise maton alle. Kulta, siivoaisitko saman tien sisälläkin? CycloneXL erottaa pölyn ilmasta keskipakovoiman avulla. Katso, millaista pölynimuria käytät. Muutkin katsovat. Säiliön voi helposti tyhjentää tavalliseen roskapussiin. Musiikki pistää vauhtia siivoukseen. Ajattele kuitenkin naapureita. Säiliön irrottaminen sujuu käden käänteessä. Hei, minäkin haluan tuollaisen Asioita, jotka on hyvä omistaa. 10

11 CycloneXL testiykkönen! iksi etsiskellä pölypusseja siivouskomerosta tai myyjäliikkeistä, M kun on olemassa pölynimuri, joka hoitaa saman työn ilman pussia? Sykloniteknologian ansiosta CycloneXL:n suodatinta ei tarvitse puhdistaa yhtä usein kuin muiden, yksinkertaisempien pussittomien pölynimureiden suodattimia. CycloneXL:n pölysäiliö on yksi markkinoiden suurimmista. Sen ansiosta pölysäiliötä ei tarvitse tyhjentää niin usein. Sykloniteknologian ansiosta pölynimurisi säilyttää imutehonsa pidempään. Säädettävä teleskooppiputki, tehokas ja pestävä HEPA H12 -suodatin ja portaaton imutehon säätö tekevät CycloneXL-pölynimurista tehokkaan avun siivouksessa. Myös käyttökustannukset pysyvät pienempinä. Testiykkönen Testin sisältö: imukyky, tehokkuus, hiukkaspäästöt, äänitaso, käytettävyys ja hygienia. Testin järjestäjä: SLG Prüf- und Zertifizierungs GmbH kesäkuussa 2007 Testfakta Nordicin toimeksiannosta. 11

12

13 Tehokas apu siivouksessa Emme voi todistaa, että siivous on hauskempaa, kun käytät AirMaxpölynimuria, mutta......airmaxin pölypussin vaihtaminen on helppoa. Nosta vain kori. Lämmitä kahvimaito 60-asteiseksi, niin latten maku on kuin kahvilassa. A Air basketin ansiosta imuteho ja ilmavirtaus säilyvät optimaalisina myös pussin alkaessa täyttyä. ir basket on aerodynaamisesti muotoiltu kori, joka ympäröi AirMax-pölynimurin pölypussia. Se on AirMax-mallin suurenmoisen imukyvyn salaisuus. Useimmat tavalliset pölynimurit menettävät tehoaan sitä mukaa kuin pussi täyttyy. Air basket optimoi ilmavirtauksen ja varmistaa, että imuteho säilyy huipputasoisena pidempään. Myös pussin vaihtaminen on helpompaa kuin koskaan. Riittää, kun nostat korin pölynimurista ja vaihdat pussin. Ei siis enää lattialla ryömimistä. AirMax-malleihin kuuluu standardipölypussi s-bag, joka on helppo löytää useimmista myyjäliikkeistä. Huippumalleissa on luonnollisesti myös hygieeninen ja huipputehokas HEPA H12 -suodatin. AirMax on varustettu teleskooppiputkella, portaattomalla tehonsäädöllä ja pölypussin täyttymisen ilmaisimella, joka kertoo, kun pussi on aika vaihtaa. Lämpimät lattiat? Puhtaat lattiat? Käytä tohveleita. 13

14 Pieni ja suloinen tehopakkaus Pieni mutta kerrassaan mainio löytää helposti paikkansa. Tehonsäädin käden ulottuvilla. Jotkut suoristavat hapsut, mutta jotkut eivät tee niin. Vapaaehtoista, yksinkertaisesti. Pölypussin täyttymisen ilmaisin muistuttaa... ja s-bag on helppo muistaa. Uusi, kompakti laite on suunniteltu ennen kaikkea pienille kotitalouksille, joissa monenlaiset aktiviteetit on sovitettava samaan tilaan. Pienestä koostaan ja painostaan huolimatta Plutopölynimurissa on kaikki tarvittavat varusteet, tehokas 1800 W:n moottori ja hyvä imuteho. Tehoa voidaan säätää mukavasti käden ulottuvilla olevasta tehonsäätimestä. Mekaaninen ilmaisin kertoo, milloin on aika vaihtaa s-bag-pölypussi. Metallinen teleskooppiputki ja putken tauko- ja säilytyspidikkeet ovat mukavasti työskentelyä helpottavia yksityiskohtia. Mukana toimitettava yhdistetty tekstiili- ja rakosuutin sopii siististi ja näppärästi pölynimurin takaosaan ja on näin aina käsillä tarvittaessa. Imuripakkauksessa on mukana myös huonekalusuulake. Kätevät laatikot auttavat lapsia keräämään lelut lattialta. 14

15

16

17 Löytää tiensä kaikkialle oka kodin perusimuri Volta U4406 liikkuu kätevästi mukana ja imuria on näppärä käsitellä. J Tyylikkään näköinen U4406 on juuri sopiva siivousapulainen niin pieneen kuin vähän isompaankin kotiin tai vaikka kakkosimuriksi mökille. Portaaton, elektroninen tehonsäätö ja teleskooppiputki helpottavat ja nopeuttavat työskentelyä. Mikrosuodatin suodattaa pölyhiukkaset tehokkaasti wattisessa moottorissa on pehmeä käynnistys, joka on hyväksi sekä korville että itse moottorille. Muita hyödyllisiä ominaisuuksia ovat pölypussin täyttymisen ilmaisin, kätevästi kannen alla mukana kulkevat piensuulakkeet sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet. Edullinen voittajatyyppi 37 -sarjan malleissa on pienestä koostaan huolimatta täysikokoiselta pölynimurilta vaadittavat ominaisuudet. Portaaton, elektroninen tehonsäätö ja yhdistetty rako- ja harjasuutin, jolle on kätevä paikka imurin takaosassa. Lisäksi imurissa on mekaaninen pölypussin täyttymisen ilmaisin, mikrosuodatin, pehmeä käynnistys sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet. Tehokkaalla 1600 W:n moottorilla varustettu imuri painaa vain 3,9 kiloa ja siinä on vakaa, kaksiosainen metalliputki. Hinta hurmaa jokaisen. 17

18 Pölypussin valitseminen on nyt helppoa Oikean pölypussin valitseminen on oma tieteenalansa, kun mallien nimet ja pussien numerot ovat pitkiä kuin molekyyliketjut. Puhumattakaan siitä, miltä tuntuu, kun kotiin palattuaan huomaa jälleen hankkineensa erehdyksessä väärän pölypussimallin. Ainutlaatuisen s-bag -järjestelmämme ansiosta vältyt tällaisilta ongelmilta. Esittelemme pölypussin, joka sopii useimpiin malleihin. Myyjäliikkeissä se on helposti löydettävissä. Pölypussi on myös helppo asettaa paikalleen ja poistettaessa se sulkeutuu erityisen sulkijamekanismin avulla. Nopeaa, helppoa ja erittäin hygieenistä. Ilman huolta pölypussin vuotamisesta tai rikkoutumisesta. Pölypussi on suunniteltu pitämään sisällään pienimmätkin pölyhiukkaset ja suodattamaan siitepölyn ja muut allergeenit. Paperisen vakiopussin s-bag Classicin lisäksi olemme kehittäneet kolme versiota erityistarpeisiin. s-bag Classic Long Performance Kun tavallinen paperipussi on täyttynyt yli puolivälin, imuteho heikkenee voimakkaasti. Jollet sitten valitse Long Performance -pussia. Se pitää imutehon suurena silloinkin, kun pölypussi täyttyy ja sen täyttyminen kestää 50 % kauemmin kuin tavallisen paperipussin. Ero johtuu siitä, että Long Performance- pölypussi on valmistettu erittäin suodatuskykyisestä synteettisestä materiaalista ja sen uudenlainen viikattu muoto lisää myös kapasiteettia 15 %. Siinä on kolme kerrosta, jotka vangitsevat jopa 99 % kotitalouksien pölystä. Näin voit siivota rauhassa pidempään pölypussin vaihtokertojen välillä. s-bag Clinic Anti-Allergy Tässä mallissa on kaikkein tehokkain suodatusominaisuus. Se sopii erinomaisesti allergikoille. Suuritehoinen synteettinen materiaali suodattaa jopa 99,9 % kotitalouksien pölystä ja vangitsee sekä suodattaa pienet pölyhiukkaset, siitepölyn, itiöt, pölypunkit ja punkkien ja kissojen mukana kulkevat allergeenit, jotka ovat mikrometrin kokoisia (viisitoista kertaa ihmishiusta pienempiä). Ainutlaatuisen ja patentoidun sulkijan ansiosta s-bag sulkeutuu automaattisesti vaihdettaessa, niin ettei pölyä pääse ollenkaan ulos pölypussista pölypussin vaihtaminen ei ole koskaan ollut siistimpää. Erittäin hygieeninen pölypussi edistää kotisi ilman puhtautta ja näin ollen myös terveyttäsi. s-bag Anti-Odour Niiden, joilla on kotieläimiä, on helppo arvostaa tätä pölypussimallia, jonka aktiivihiilisuodatin poistaa epämiellyttävän hajun. Pölypussin synteettinen materiaali vangitsee jopa 99 % kaikesta pölypussiin kulkevasta pölystä, siitepölystä ja muista allergeeneista. s-bag Classic s-bag Classic -malli suodattaa 95 % pussiin kulkeutuvasta pölystä ja pienhiukkasista. Näin se on selvästi kauppojen tavallisia paperisia pölypusseja tehokkaampi. s-bag on helppo löytää, ja sen nimi jää mieleen. Poistoilmansuodattimet Suodattimemme puhdistavat imurin poistoilman tehokkaasti. Tarjolla on kolme eri mallia. HEPA H12 on valmistettu mikrokuitumateriaalista. Se on poimutettu suodatinpinnan suurentamiseksi. Se puhdistaa koneen poistoilman jopa 99,5-prosenttisesti. Suodatin on saatavilla sekä pestävänä että ei-pestävänä versiona. Mikrosuodattimen valmistusaineena oleva mikrokuitumateriaali suodattaa pienetkin hiukkaset poistoilmasta. Se on suodatusteholtaan hyvä, muttei samalla tavalla hypertehokas kuin HEPA H12. 18

19 Pieniin töihin Nykyaikainen versio rikkaharjasta ja -lapiosta tiiviissä paketissa. Kaikelle on paikkansa. Huolellista suunnittelua pienintä yksityiskohtaa myöten. Murujen pahin vihollinen voi olla sinun paras ystäväsi. L illy on hyvännäköinen ja laadukas ladattava pikaimuri. Kymmenen akkuimurin vertailutestissä Lilly sai mm. seuraavanlaisia arvosteluja: Tyylikäs ja hiljainen ja Kokonsa vuoksi se on hyvin helppokäyttöinen ja imuroi tehokkaasti sekä muruja että jauhoja. * Lilly on niin miellyttävän näköinen, että voit aivan hyvin pitää sitä esillä. Yhä useammat siivoavat spontaanisti silloin tällöin ja korvaavat näin perinteisen, järjestelmällisen ja perinpohjaisen suursiivouksen kokonaan tai osittain. Helposti esiin otettavan pölynimurin avulla pieni siistiminen kotona käy nopeasti. Uusimman sukupolven tehokkaat ja ympäristöystävälliset Ni-MH-akut takaavat jopa n. yhdeksän minuutin käyttöajan yhdellä latauksella. Säiliön tilavuus on 0,35 l, mikä vastaa melkoista määrää leivänmuruja ja pölypalloja. Lilly-akkuimurin pölysäiliö on helppo tyhjentää. Seinälaturi mukana pakkauksessa Jotkut pienet esineet sopivat parhaiten kaappiin, kun taas jotkut voivat olla esillä. * Testiviite: Akkuimuritesti Smartson, Ruotsi, 09/

20 Tekniset tiedot Useimmissa Voltan pölynimureissa on elektroninen imutehon säätö, yksilöllisen pituuden säädön mahdollistava teleskooppiputki sekä putken tauko- ja säilytyspidikkeet. Näin siivoaminen sujuu kätevästi. Pölynimuri Maximus Maximus Maximus Maximus Malli U7510 U7520 U7530 U7540 Väri Purppuranpunainen/hopea/ musta Siniharmaa/hopea/musta Punainen/hopea/musta Sininen/hopea/musta Tehonsäätö Portaaton kiertokytkimellä, tehotoiminto Portaaton kiertokytkimellä, tehotoiminto Portaaton kiertokytkimellä, tehotoiminto Portaaton kiertokytkimellä, tehotoiminto Poistoilman suodatin HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Moottorisuodatin On On On On Suodattimen ilmaisin - Elektroninen Elektroninen Elektroninen Pölypussi (tilavuus) s-bag classic long performance (3,5 l) s-bag classic long performance (3,5 l) s-bag classic long performance (3,5 l) s-bag classic long performance (3,5 l) Pölypussin täyttymisen osoitin Mekaaninen Elektroninen Elektroninen Elektroninen Pölypussin paikallaolon varmistus On On On On Johdon kelaus On On On On Liitäntäjohdon pituus (m) Toimintasäde (m) Moottorin max. liitäntäteho (W) Äänitaso koko imuri db(a) - IEC Imuputket Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli lukituksella Lattiasuulake matto/kova lattia Teleskooppi metalli lukituksella Teleskooppi metalli lukituksella Dust Magnet Dust Magnet lukituksella Dust Magnet lukituksella Dust Magnet lukituksella Muut suulakkeet - - Parkettisuulake Turbosuulake Lisävarusteet kannen alla Rakosuulake, Turbotekstiilisuulake Rakosuulake, Turbotekstiilisuulake Rakosuulake, Turbotekstiilisuulake Rakosuulake, Turbotekstiilisuulake Muut lisävarusteet Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake Yhdistelmäsuulake, puhalluskansi Imuputken pidike Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Pehmeät pyörät On On On On Pehmeä käynnistys On On On On Ylikuumenemissuoja On On On On Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle - On On On Imuriosan paino (kg) 5,6 5,6 5,6 5,6 Mitat: pituus x korkeus x 318 x 448,5 x x 448,5 x x 448,5 x x 448,5 x 275 leveys (mm) 20

21 Valikoima saattaa vaihdella myymäläkohtaisesti. Cyclone XL Cyclone XL Cyclone XL Airmax Airmax Airmax Malli U6621 U6631 U6640CD U6416 U6426 U6420CD Väri Musta Valkoinen Sininen Punainen Purppuranpunainen Musta Tehonsäätö Portaaton kiertokytkimellä Portaaton kiertokytkimellä Portaaton kiertokytkimellä Portaaton kiertokytkimellä Portaaton kiertokytkimellä Portaaton kiertokytkimellä Poistoilman suodatin Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Mikro Pestävä HEPA H12 Pestävä HEPA H12 Moottorisuodatin On On On On On On Suodattimen ilmaisin Pölypussi (tilavuus) Pölypussin täyttymisen osoitin Pölypussin paikallaolon varmistus Sykloninen pölysäiliö (4 l) Sykloninen pölysäiliö (4 l) Sykloninen pölysäiliö (4 l) s-bag classic long performance (3 l) s-bag classic long performance (3 l) s-bag anti-odour (3 l) Mekaaninen Mekaaninen Mekaaninen On On On Johdon kelaus Painikkeella Painikkeella Painikkeella Painikkeella Painikkeella Painikkeella Liitäntäjohdon pituus (m) Toimintasäde (m) Moottorin max liitäntäteho (W) Äänitaso koko imuri db(a) - IEC Imuputket Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli lukituksella Lattiasuulake matto/kova lattia Vario 600 Vario 600 Dust Magnet lukituksella Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli lukituksella Vario 600 Vario 600 Dust Magnet lukituksella Muut suulakkeet - - Turbosuulake - Parkettisuulake Turbosuulake Lisävarusteet imuputken kahvassa Rakosuulake, huonekalusuulake Rakosuulake, huonekalusuulake Rakosuulake, huonekalusuulake Rakosuulake, huonekalusuulake Rakosuulake, huonekalusuulake Rakosuulake, huonekalusuulake Muut lisävarusteet Imuputken pidike Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Pehmeä pyörät On On On - - On Pehmeä käynnistys On On On On On On Ylikuumenemissuoja On On On On On On Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle Imuriosan paino (kg) Mitat: pituus x korkeus x leveys (mm) 5,75 5,75 5,75 5,75 5,75 5, x 470 x x 470 x x 470 x x 470 x x 470 x x 470 x

22 Tekniset tiedot Valikoima saattaa vaihdella myymäläkohtaisesti. 37-sarja 37-sarja Pluto 44-sarja Malli U3705 U3706 U3620 U4406 Väri Sininen Metallinhohto punainen Punainen Hopea / met.hohto punainen Tehonsäätö Portaaton Portaaton Portaaton Portaaton Poistoilman suodatin Mikro Mikro Mikro Mikro Moottorisuodatin On On On On Suodattimen ilmaisin Pölypussi (tilavuus) E51N (2 l) E51N (2 l) s-bag classic (1,6 l) E53N (4 l) Pölypussin täyttymisen osoitin Mekaaninen Mekaaninen Mekaaninen Mekaaninen Pölypussin paikallaolon varmistus On On On On Johdon kelaus Painikkeella Painikkeella Painikkeella Painikkeella Liitäntäjohdon pituus (m) ,5 Toimintasäde (m) 7,2 7,2 9 7,3 Moottorin max. liitäntäteho (W) Äänitaso koko imuri db(a) - IEC Imuputket 2-osainen metalli 2-osainen metalli Teleskooppi metalli Teleskooppi metalli Lattiasuulake matto/kova Vario 500 Vario 500 Vario 500 Vario 500 lattia Muut suulakkeet Lisävarusteet (sijainti) Yhdistelmäsuulake, (imurin takaosassa) Yhdistelmäsuulake, (imurin takaosassa) Yhdistelmäsuulake, (imurin takaosassa) Yhdistelmäsuulake, (imurin kannen alla) Muut lisävarusteet - - Huonekalusuulake - Imuputken pidike Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Vaaka ja pysty Pehmeät pyörät - - On - Pehmeä käynnistys On On On On Ylikuumenemissuoja On On On On Sähköliitäntä moottoroidulle suulakkeelle Imuriosan paino (kg) 3,9 3,9 4,4 4,5 Mitat: pituus x korkeus x 408 x 269 x x 269 x x 222 x x 294 x 243 leveys (mm) 22

23 Akkuimuri Lilly Malli UB1412 Väri Musta Jännite 3,6 Akkuja (kpl) 3 NiMH Toiminta-aika (min) 9 Pölysäiliön tilavuus (l) 0,35 Latauslaitteen sijoitus Pöydälle/seinälle Paino, kg 0,8 Mitat, P x L x K (mm) 40,5 x 9,5 x 9,5 Lilly Malli UB1411 Väri Valkoinen Jännite 3,6 Akkuja (kpl) 3 NiMH Toiminta-aika (min) 9 Pölysäiliön tilavuus (l) 0,35 Latauslaitteen sijoitus Pöydälle/seinälle Paino, kg 0,8 Mitat, P x L x K (mm) 40,5 x 9,5 x 9,5 s-bag s-bag-pölypussijärjestelmän ansiosta yksi ja sama pölypussi sopii suurimpaan osaan Voltan imurimalleista. s-bag on suunniteltu suodattamaan hienoimmatkin pölyhiukkaset. Lisäksi pölypussi sulkeutuu automaattisesti kun irrotat sen imurista, joten pölypussin vaihto on siistiä ja hygieenistä. s-bag-pölypussivaihtoehdot ovat: Malli s-bag Classic Long Performance E201/E201B s-bag Clinic Anti-Allergy E206/E206B Ominaisuudet Synteettinen materiaali, joka säilyttää imutehon, suodattaa tehokkaasti ja on huomattavasti vahvempaa kuin paperi. Tämä pölypussi kestää siis kaksi kertaa kauemmin kuin tavallinen paperipölypussi. Tämä pölypussi on ihanteellinen allergioista kärsiville, koska se on valmistettu korkealaatuisesta synteettisestä materiaalista ja sen suodatusteho on erittäin korkea. Suodattaa jopa pienhiukkaset, siitepölyn, eläinpölyn jne. Hygieeninen pölypussi edesauttaa sisäilman puhtautta kotona. s-bag Anti-Odour E203/E203B s-bag Classic E200/200B Pussin synteettinen materiaali sisältää epämiellyttäviä hajuja neutralisoivaa aktiivihiiltä. Jos sinulla on lemmikki, arvostat varmasti tätä hajunpoistajaa. Perinteinen paperipölypussi, jolla on suuri suodatusteho. Puhdas ja raikas poistoilma Useimmissa Volta-imureissa on joko pestävä tai vaihdettava HEPA H12 -poistoilmansuodatin. Molempien suodatuskyky on jopa 0,002 mg/m3. HEPA H12 -suodatin estää niin pölyn, pölypunkkien, sieni-itiöiden, eläinpölyn, bakteerien kuin siitepölynkin kulkeutumisen takaisin sisäilmaan. Mikrosuodatinkin on monessa tapauksessa suodatusteholtaan riittävä ja halutessaan mikrosuodattimella varustettuun pölynimuriin voi hankkia HEPA H12 -suodattimen jälkikäteen. Suodatin Ominaisuudet HEPA H12 Suodatustaso mg/m3. 0,002 HEPA H12 pestävä Suodatustaso mg/m3. 0,002 Mikrosuodatin Suodatustaso mg/m3. 0,04 HEPA H12 HEPA H12 pestävä Mikro 23

24 Jatkuvan tuotekehittelyn vuoksi oikeudet muutoksiin pidätetään. LOKAKUU 2008 PNC Oy Electrolux Ab Pakkalankuja 6 PL Vantaa Kuluttajaneuvonta Puhelin (0,15 / min + pvm)

Pölynimurit 2009-2010

Pölynimurit 2009-2010 Pölynimurit 2009-2010 Tekee kodista puhtaan Puhdas koti Voltan avulla Tiedämme, että pölynimuri, jonka ostoa harkitset, tulee olemaan kotisi tärkein puhtaanapitoväline. Jos todella aiot siistiä paikat

Lisätiedot

Pölynimurit 2011. Tekee kodista puhtaan

Pölynimurit 2011. Tekee kodista puhtaan Pölynimurit 2011 Tekee kodista puhtaan Puhdas koti Voltan avulla Tiedämme, että pölynimuri, jonka ostoa harkitset, tulee olemaan kotisi tärkein puhtaanapitoväline. Jos todella aiot siistiä paikat putipuhtaiksi,

Lisätiedot

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella Huipputehokas imuri 14-suodatuksella Nykyisin havaittavana kehityksenä on allergioiden yleistyminen ja olemmekin keskittyneet tarjoamaan siihen ratkaisuja. llä voidaan imeä likainen ilma imuriin ja erinomaisen

Lisätiedot

Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri

Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri Erittäin tehokas ja hiljainen pölynimuri : Niille, jotka haluavat erinomaisen siivoustuloksen. Haluatko imurin, jossa on tehokas 2000 W -moottori, HEPA-suodatin helpottamaan allergioita, erittäin matala

Lisätiedot

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia Pölynimurit Nopeaa ja tehokasta imurointia Ammattitason pölynimuri päivittäiseen käyttöön Hienot ominaisuudet tekevät Kärcher pölynimurista ammattilaisen suosikin: Siinä on matala äänitaso, helppo liikuteltavuus

Lisätiedot

Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa

Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa Pölynimuri Cleanfix S10 Plus ja S10 Plus Hepa VAROITUKSIA Lue käyttö- ja turvallisuusohjeet ennen käyttöä! Tämä imuri ei sovellu nesteiden tai terveydelle haitallisen tai räjähdysalttiin pölyn imuroimiseen.

Lisätiedot

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho 150/250/LCD Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit myös ostaa kaikki osat erikseen. Nilfisk Supreme

Lisätiedot

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri 75 75 märkä/kuivaimuri edustaa useita innovatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät päivittäisestä käytöstä ja ylläpidosta helppoa, ergonomista ja tuottavampaa. Erikoissuunniteltu saranoitu moottorin kansi

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

- puhtaasti kotimainen

- puhtaasti kotimainen - puhtaasti kotimainen Puzerin ylivoimaisuustekijät u Puhdas sisäilma u Kotimainen avainlipputuote u Takuu kaikille keskusyksiköille 5 vuotta u Muotoilu ja teknologia = käyttömukavuus u Ympäristöarvot

Lisätiedot

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri Handy 2 in 1 on ladattava varsi-imuri, joka hoitaa imuroinnin nopeasti ja vaivattomasti. Se on aina käyttövalmis ja imutehoasetuksia on kaksi. Runsaasti värivaihtoehtoja. Pöydän alle päivällisen jäljiltä

Lisätiedot

Taloihin < 500 m2. Nilfisk Supreme LCD. Min. määrä. Pölypussit ja suodattimet BAG FILTER

Taloihin < 500 m2. Nilfisk Supreme LCD. Min. määrä. Pölypussit ja suodattimet BAG FILTER - mallin keskusyksikössä on informatiivinen näyttö, joka ilmaisee kuvakkein jos jokin on vialla tai on tehtävä jokin toimenpide: pölypussin tyhjennys/suodattimen puhdistus, tukkeutunut ilmavirta, ylikuumeneminen,

Lisätiedot

Ihanteellinen imuri lapsiperheille Tuotetiedot

Ihanteellinen imuri lapsiperheille Tuotetiedot Ihanteellinen imuri lapsiperheille Tuotetiedot Aktiiviset lapsiperheet, joissa on myös eläimiä pitävät varmasti tästä uudesta -imurista. Nilfisk Bravo suoriutuu suuremmistakin roskamääristä XLkokoisen

Lisätiedot

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä Koska märkä-/kuivaimuri on kompakti, monikäyttöinen ja kestävä, se voidaan helposti kuljettaa minne tahansa, esim. autolla. Työnteon jälkeen, säiliö on helppo tyhjentää - joko hävittämällä fleece pölypussi

Lisätiedot

Koti-imurit Performer All-in-1 150/250

Koti-imurit Performer All-in-1 150/250 Keskuspölynimurit - kaikki yhdessä paketissa Tuotetiedot Kuvittele imuri, jota on helppo käyttää, joka on tehokas ja lähes äänetön. Sellainen, jota ei tarvitse kantaa yläkertaan, ei törmäile huonekaluihin

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE BONECO P340

KÄYTTÖOHJE BONECO P340 93 KÄYTTÖOHJE BONECO P340 94 YLEISKUVA JA OSIEN NIMET 4 5 1 Suojakansi 1 2 3 2 Esisuodatin 3 Suodatin A341 4 BONECO P340 5 Ohjauspaneeli ja näytöt 95 SISÄLTÖ Yleiskuva ja osien nimet 94 Toimitussisältö

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Pölypussilliset imurit. Pölypussittomat imurit. Pikasiivous. Green. Akkuimurit. Ilmanpuhdistimet. Tarvikkeet.

Sisällysluettelo. Pölypussilliset imurit. Pölypussittomat imurit. Pikasiivous. Green. Akkuimurit. Ilmanpuhdistimet. Tarvikkeet. Kodin puhtaus 2011 Sisällysluettelo Pölypussilliset imurit 004 UltraOne 008 UltraSilencer 012 Ergospace Pölypussittomat imurit 014 UltraActive Pikasiivous 018 Ergorapido 2in1 Green 020 Electrolux Green-malliston

Lisätiedot

Ihanteellinen imuri lapsiperheille

Ihanteellinen imuri lapsiperheille Aktiivinen lapsi- ja lemmikkiperhe keskikokoisessa taloudessa oppii ylistämään a. Jos lapset kutsuvat kavereita kylään ja murustavat keksejä pitkin lattioita ja sohvalle, niin n XLpölypussi ja tehokas

Lisätiedot

Nilfisk-Advance Oy Ab Koskelontie 23 E, 02920 Espoo Tel: + 358 - (0) 207 890 600 - Fax: +358 - (0) 207 890 601

Nilfisk-Advance Oy Ab Koskelontie 23 E, 02920 Espoo Tel: + 358 - (0) 207 890 600 - Fax: +358 - (0) 207 890 601 Vaativaan teolliseen siivoukseen ja vaarallisen pölyn imurointiin Mitä vaativampaa siivous on sitä parempi imuri tarvitaan. Siksi IVB 965-21 SD:n suunnitteluun on todella panostettu. Ilmavirtaus 7200 l/min

Lisätiedot

Täydelliseen puhdistukseen

Täydelliseen puhdistukseen T 12/1 eco!efficiency Täydelliseen puhdistukseen Tehokas, taloudellinen, hiljainen 40% energiansäästö hiljainen vain 56 db(a) Ei mikä tahansa imuri Uusi T 12/1 eco!efficiency on erilainen pölynimuri. Se

Lisätiedot

Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen!

Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen! Tämän vuosituhannen keskuspölynimuri on puhtaasti suomalainen! u n taku vuode ksiköille! sy kesku 5 Kotimainen avainlipputuote Uutta teknologiaa Tyylikästä muotoilua Tehokkuutta Hiljainen käytössä Kestävä

Lisätiedot

Keskuspölynimurit FLEXIT CVR

Keskuspölynimurit FLEXIT CVR Keskuspölynimurit FLEXIT CVR Flexit CVR-mallit Laadukkaat Flexit-keskuspölynimurit jokaiseen kotiin. Energiatehokkaat ja innovatiiviset ratkaisut ovat tehneet CVR-sarjan keskuspölynimureista myös erittäin

Lisätiedot

H+ergbfnkbm8. Voit tilata muita esitteitä kotisivultamme osoitteesta: www.bosch-kodinkoneet.com. Löydät meidät osoitteesta www.bosch-kodinkoneet.

H+ergbfnkbm8. Voit tilata muita esitteitä kotisivultamme osoitteesta: www.bosch-kodinkoneet.com. Löydät meidät osoitteesta www.bosch-kodinkoneet. H+ergbfnkbm8 Voit tilata muita esitteitä kotisivultamme osoitteesta: www.bosch-kodinkoneet.com Löydät meidät osoitteesta www.bosch-kodinkoneet.com Bosch kodinkoneet BSH Kodinkoneet Oy PL 66 02631 Espoo

Lisätiedot

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi Numatic, WV-470 Erinomainen, tehokas imuri veden imurointiin. Vakiovarusteena alumiiniputkisarja. Alumiiniputket ovat ruostumattomat ja teräsputkia kevyemmät. Tritex suodatinta käytettäessä myöskin pöly

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Multi 20

Kuluttajaimurit Multi 20 Käytä Nilfisk Multi-imuria esimerkiksi ulkona. Se on täydellinen kodin, auton tai työpajan puhdistukseen, kun haluat vaikkapa imuroida vettä tai puunlehtiä. Multi märkä/kuivaimuri on käyttäjäystävällinen

Lisätiedot

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n.

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjekirjaan huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300 imuria. Tämän ohjekirjan ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300 imuri:

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö

ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688. Automaattinen lataus ja kaukosäätö ROBOTTI-IMURI MALLI NRO. M-688 Automaattinen lataus ja kaukosäätö Kiitoksia että valitsitte meidän Robottipölynimurin! Robotti-imuri on meidän luoma ja valmistettu käyttämään meidän omaa elektronista teknologiaa.

Lisätiedot

Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote.

Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote. KnapSack reppuimuri Turvallisuusohjeet Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote. Toivottavasti koneesta on sinulle paljon iloa. Jos sinulla on kommentteja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Pölypussittomat imurit. Pölypussilliset imurit. Johdollinen varsi-imuri. Green-valikoima. 020 Energica.

Sisällysluettelo. Pölypussittomat imurit. Pölypussilliset imurit. Johdollinen varsi-imuri. Green-valikoima. 020 Energica. Kodin puhtaus 2010 Sisällysluettelo Pölypussilliset imurit Pölypussittomat imurit Johdollinen varsi-imuri Green-valikoima 006 UltraOne 016 Uusi UltraActive 020 Energica 022 Uusi UltraSilencer Green 010

Lisätiedot

Puzerilla puhdas koti ja raikas sisäilma. Puzer-keskuspölynimuri on helppo asentaa. Puhtaasti kotimainen

Puzerilla puhdas koti ja raikas sisäilma. Puzer-keskuspölynimuri on helppo asentaa. Puhtaasti kotimainen -keskuspölynimuri on helppo asentaa illa puhdas koti ja raikas sisäilma Kotimainen on edistyksellinen laatutuote. Saatavuus jälleenmyyjiltä kautta maan. KP-Tekno Oy masalantie 365, 02430 Masala Puh. (09)

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot

SISÄILMANPUHDISTIMET

SISÄILMANPUHDISTIMET SISÄILMANPUHDISTIMET Siivoamista riittää kahdeksanhenkisessä perheessämme, sillä tekstiili- ja hiekkapölyä tulee runsaasti arkipäivän vilskeessä vaatteista ja kengistä. Elixair-ilmanpuhdistin ratkaisi

Lisätiedot

Reppuimurilla käyttömukavuutta imurointiin

Reppuimurilla käyttömukavuutta imurointiin /10 BACK Erinomainen suodatuskyky, -suodatus saatavana Sopii sekä oikea että vasenkätisille 5-ja 10-litran mallit eri käyttötarkoituksiin 15-metrin irroitettava verkkojohto, helpottaa liikkumista ja tehostaa

Lisätiedot

Ammatti-imurit GD 930

Ammatti-imurit GD 930 Kovaa käyttöä kestävä laatuimuri. Nerokkaan muotoilunsa ansiosta imuri hyödyntää läpikulkevan ilmavirran pienimmällä mahdollisella tehohäviöllä. Tästä syystä imurilla on erinomainen imukyky ja äänen laatu

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

Ilmainen esittely. SpaceVac. Puhdista ulko- ja sisätilat samalla laitteella! puhdistustekniikka.fi

Ilmainen esittely. SpaceVac. Puhdista ulko- ja sisätilat samalla laitteella! puhdistustekniikka.fi Ilmainen esittely SpaceVac Puhdista ulko- ja sisätilat samalla laitteella! puhdistustekniikka.fi Valmiit teidän käyttöön soveltuvat paketit SpaceVac Indoor Täydellinen paketti sisätilojen siivoukseen,

Lisätiedot

3. Lattioiden puhdistus

3. Lattioiden puhdistus 3. Lattioiden puhdistus Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisimpänä: lattia. Vileda Professionalin lattianpuhdistusratkaisut perustuvat sekä kokemukseen että uuteen ajattelutapaan. Ergonomia, tehokkuus

Lisätiedot

Pölynimurit ammattikäyttöön. Tehokkaan hiljaiset imurit ammattikäyttöön

Pölynimurit ammattikäyttöön. Tehokkaan hiljaiset imurit ammattikäyttöön Pöynimurit aattikäyttöön Tehokkaan hijaiset imurit aattikäyttöön Pöynimurit aattikäyttöön Vakuuttavia etuja aattiaisie Kärcher on edeäkävijä edistykseisten suodatinratkaisujen ja käyttöominaisuuksien kehitystyössä.

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000

KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000 KÄYTTÖOHJEKIRJA I 3000 JOHDANTO Hyvä asiakas Kiitos siitä, että valitsit toimittajaksi Pullman-Ermatorin. Toivomme, että uusi teollisuusimurinne I 3000 toimii tyydyttävästi ja täyttää kaikki siihen asetetut

Lisätiedot

Teollisuusimurit. Imuletku 2m, taivutettu, muovi 38/32mm Imuletku 2m, taivutettu, teräs 38/32mm

Teollisuusimurit. Imuletku 2m, taivutettu, muovi 38/32mm Imuletku 2m, taivutettu, teräs 38/32mm GM 80 P on kevyt, mutta kestävä imuri, jota on helppo liikutella paikasta toiseen. Sopii erityisesti tuotantolinjoille, kemianteollisuuteen, sairaaloille ja toimistoihin. HEPA- tai ULPA-suodatinversiot

Lisätiedot

Tact 2. Tuplasti tehoa. Imuroi enemmän, pidempään ja tehokkaammin

Tact 2. Tuplasti tehoa. Imuroi enemmän, pidempään ja tehokkaammin Tact 2 Tuplasti tehoa Imuroi enemmän, pidempään ja tehokkaammin Kaksin verroin pitkäkestoista imutehoa Kärcher Tact 2 on vaativaan ammattikäyttöön suunniteltu märkä-kuivaimureiden mallisto. Kaksi moottoria

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

Kodin puhtaus 2011 2012

Kodin puhtaus 2011 2012 Kodin puhtaus 2011 2012 Sisällysluettelo Pölypussilliset imurit 004 Ultrae 008 UltraSilencer 012 Ergospace Pölypussittomat imurit 014 UltraPerformer Green-mallisto 016 Electroluxin ekologiset pölynimurit

Lisätiedot

Turvaohjeita Tekninen turvallisuus Käyttötarkoitus Oikea käyttö

Turvaohjeita Tekninen turvallisuus Käyttötarkoitus Oikea käyttö S115 Turvaohjeita Tärkeää: Lue turvaohje huolellisesti läpi ennen tuotteen käyttöönottoa. Noudata seuraavia turvaohjeita ja säilytä tämä käyttöohje myöhempää tarvetta varten. Käyttötarkoitus Käytä tätä

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot

Lindhaus RX 450e Eco Force mattoimuri

Lindhaus RX 450e Eco Force mattoimuri Lindhaus RX 450e Eco Force mattoimuri Pikakäyttöohje Ohjauskahva Vedon estin Imuletkun tuki Joustava imuletku Teleskooppiputki Kalustesuulake harjalla Käynnistyspainike Rakosuulake Ohjauskahvan vapautuspainike

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

Tehokkain teollisuusimuri M- ja H-luokan vaarallisen pölyn imurointiin

Tehokkain teollisuusimuri M- ja H-luokan vaarallisen pölyn imurointiin Valitsemalla oikean säiliön läpiviennin pölynimurilla on mahdollista imuroida lähes pölyttömästi ja on siten erittäin turvallinen ratkaisu. Ruostumaton terässäiliö takaa kestävyyden ja pitkän käyttöiän.

Lisätiedot

Teollisuusimurit TYPE 22

Teollisuusimurit TYPE 22 Lainsäädäntö ( IEC / EN 60335-2-69 ) asettaa erittäin tiukkoja rajoituksia vaarallisen pölyn käsittelyyn. TYPE 22 pölynimurit täyttävät kaikki nämä vaatimukset korkeimmalla tasolla ja takaavat turvallisen

Lisätiedot

Teollisuusimurit ATTIX 5

Teollisuusimurit ATTIX 5 Pestävä PET fleece-suodatin on tehokas ja kustannuksiltaan edullinen SilentPower, korkea suorituskyky, joka näkyy, mutta ei kuulu MultiFit-lisävarustejärjestelmä antaa joustavuutta Lisävarustesäilytys

Lisätiedot

electrolux keskuspölynimurijärjestelmät

electrolux keskuspölynimurijärjestelmät electrolux keskuspölynimurijärjestelmät 2 electrolux keskuspölynimurit Electrolux on maailman suurin pölynimurivalmistaja. Electrolux on toiminut pölynimurikehityksen suunnannäyttäjänä jo vuodesta 1912

Lisätiedot

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

Puhdasta jälkeä tehokkaasti ja helposti Monipuoliset, imuroivat höyrypuhdistimet

Puhdasta jälkeä tehokkaasti ja helposti Monipuoliset, imuroivat höyrypuhdistimet Puhdasta jälkeä tehokkaasti ja helposti Monipuoliset, imuroivat höyrypuhdistimet Helppoa, mukavaa ja nopeaa Ei tarvetta voimakkaille pesuaineille Nyt voit imuroida roskat vaivattomasti ja pyyhkäistä lattian

Lisätiedot

Nilfisk Supreme 100/150/250/LCD

Nilfisk Supreme 100/150/250/LCD Keskuspölynimurit - puhdas ilma Tuotetiedot Kuvittele imuri, jota on helppo käyttää, joka on tehokas ja lähes äänetön. Sellainen, jota ei tarvitse kantaa yläkertaan, ei törmäile huonekaluihin tai seiniin,

Lisätiedot

Keskuspölynimurit CVR 1000 CVR 2000 CVR 3000 CVR Kahvamallit

Keskuspölynimurit CVR 1000 CVR 2000 CVR 3000 CVR Kahvamallit Keskuspölynimurit CVR 1000 CVR 2000 CVR 3000 CVR 4000 Kahvamallit Flexit CVR-keskuspölynimurit Norjalainen Flexit on vuosikymmenien ajan kehittänyt tuotteita raikkaan ja puhtaan sisäilman tuottamiseen

Lisätiedot

LF suodatin. Liikuteltava suodatinyksikkö Joustavuutta työpisteisiin

LF suodatin. Liikuteltava suodatinyksikkö Joustavuutta työpisteisiin Liikuteltava suodatinyksikkö 18.10..2017 Joustavuutta työpisteisiin OUREX OY Mäkirinteentie 3, 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 ourex@ourex.fi ourex.fi 1 LF liikuteltava suodatinyksikkö Joustavuutta

Lisätiedot

Siirrettävät ilmastointilaitteet

Siirrettävät ilmastointilaitteet Siirrettävät ilmastointilaitteet luovat kotiin ja työpaikoille helposti ja nopeasti miellyttävän ja raikkaan sisäilman. Jäähdyttäessään sisäilmaa ne poistavat samalla ilmasta liiallisen kosteuden sekä

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Movair AF 170 Käyttöohje Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Sisällysluettelo Yleistä... 3 Varoitus!... 3 Laitteen käyttö ja suodattimien vaihto... 4 Alipaineistajan käyttö... 4 Suodattimien

Lisätiedot

Vaativaan teolliseen siivoukseen ja vaarallisen pölyn imurointiin

Vaativaan teolliseen siivoukseen ja vaarallisen pölyn imurointiin Käytettäessä H-luokan suodatinta imuri soveltuu vaarallisten aineiden imurointiin. Todella hyödyllinen omnaisuus on säiliön alta-tyhjennettävyys. Laajasta 38 mm ja 50 mm varustevalikoimasta löytyy aina

Lisätiedot

Pölynimureita löytyy erilaisiin koteihin. Imuri käyttökuntoon. Pintaa syvemmältä. Muista huolto ja puhdistus

Pölynimureita löytyy erilaisiin koteihin. Imuri käyttökuntoon. Pintaa syvemmältä. Muista huolto ja puhdistus Espoon Omniassa kotityöpalvelun ammattitutkintoa suorittavat Nina Sundell ja Inna Sildt sekä opettaja Jaana Nisumaa lupautuivat Hyvä Puhtaus -lehden apuna tarkastelemaan ja kommentoimaan erilaisia kodin

Lisätiedot

Ocean. Aquatec. Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip

Ocean. Aquatec. Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip Aquatec Ocean Täyttää IEC 60601-2-52 vaatimukset TÜV hyväksytty Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip Aquatec Ocean suihku- ja wc-tuolisarjastä löydät laadukkaat

Lisätiedot

KUIVA- / MÄRKÄ- / TUHKAIMURI KÄYTTÖOHJE. Kuiva- / märkä- ja tuhkaimuri

KUIVA- / MÄRKÄ- / TUHKAIMURI KÄYTTÖOHJE. Kuiva- / märkä- ja tuhkaimuri KUIVA- / MÄRKÄ- / TUHKAIMURI KÄYTTÖOHJE WL 60-P-2F Kuiva- / märkä- ja tuhkaimuri 1. Tuotekuvaus 1. Kuiva- / märkä- ja tuhkaimurilla voidaan imuroida sekä kuumaa että kylmää tuhkaa, tupakan tumppeja, kotiloita,

Lisätiedot

jääkaappilamppu E14 230V 25W 50 kpl/laatikko 9688 liesituuletinlamppu E14 230V 25W liesituuletinlamppu E14 230V 40W 2kpl/blisteri

jääkaappilamppu E14 230V 25W 50 kpl/laatikko 9688 liesituuletinlamppu E14 230V 25W liesituuletinlamppu E14 230V 40W 2kpl/blisteri 967740W uunilamppu 40W 240V 300 C E14 50 kpl/laatikko 9687 jääkaappilamppu E14 230V 25W 50 kpl/laatikko EL001 Kalkinpoistoaine, APK PK 200g 967740WE27 uunilamppu 40W 240V 300 C E27, 50 kpl/laatikko 9688

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

Pölynimurien vertailutesti Pölypussillisten ja pussittomien pölynimureiden vertailu

Pölynimurien vertailutesti Pölypussillisten ja pussittomien pölynimureiden vertailu TTS:n tiedote Asuminen, teknologia ja palvelut 4/2015 (691) Pölynimurien vertailutesti Pölypussillisten ja pussittomien pölynimureiden vertailu Tutkijat Anne Korhonen, Sari Liski-Markkanen, Tarja Marjomaa

Lisätiedot

PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000

PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000 PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000 Käyttöohjeet Sisällysluettelo 1 Huomio!... 3 2 Turvamääräykset... 3 2.1 Käsittely... 3 2.2 Huolto... 3 3 Käyttö... 3 3.1 Suodattimen merkkivalot...

Lisätiedot

EXTOR 2300A asbesti-imuri alipaineistukseen

EXTOR 2300A asbesti-imuri alipaineistukseen KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjeeseen huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300A asbesti-imuria. Näitä ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300A asbesti-imuri

Lisätiedot

SW20 Combi SW21 Aqua SW21

SW20 Combi SW21 Aqua SW21 SW20 Combi SW21 Aqua SW21 Lue käyttöohjeet ennen imurin käyttöä Nämä käyttöohjeet on tarkoitettu imurin käyttäjälle Tutustu laitteen osiin, turvallisuusohjeisiin ja käyttöön sekä kunnossapitotoimiin ja

Lisätiedot

ÅSS EXVX. Keskusimuyksikkö lämmönvaihtimella. Kompakti purunpoistojärjestelmä

ÅSS EXVX. Keskusimuyksikkö lämmönvaihtimella. Kompakti purunpoistojärjestelmä ÅSS 950-1600 EXVX 21.12.2017 Kompakti purunpoistojärjestelmä 1 Keskusimuyksikkö sisäänrakennetulla lämmöntalteenotolla Ihanteellinen purunpoisto- ja keskussiivousjärjestelmä kevyelle ja keskiraskaalle

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

Sisällysluettelo: 1. Laitteen toiminta 2. Sijoitus- ja turvallisuusohjeet 3. Käyttö 4. Vianmääritys 5. Huolto ja ylläpito

Sisällysluettelo: 1. Laitteen toiminta 2. Sijoitus- ja turvallisuusohjeet 3. Käyttö 4. Vianmääritys 5. Huolto ja ylläpito CO2 FRESH 100/400 ILMANPUHDISTIN HAPPIRIKASTA MERI-ILMAA TOIMISTOIHIN LUOKKAHUONEISIIN, LIIKETILOIHIN JA MAKUUHUONEISIIN Sisällysluettelo: 1. Laitteen toiminta 2. Sijoitus- ja turvallisuusohjeet 3. Käyttö

Lisätiedot

Kodin puhtaus 2012 2013

Kodin puhtaus 2012 2013 Kodin puhtaus 2012 2013 Sisällysluettelo Pölypussilliset imurit 004 Ultrae 008 Ultrae Mini UUTUUS! 010 Uusi UltraSilencer 014 Ergospace Pölypussittomat imurit 016 UltraPerformer Green-mallisto 018 Electroluxin

Lisätiedot

KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011

KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011 KYLMÄVESI PAINEPESURIT Kevät/kesäkampanja 2011 Lähes kaiikki tuotteet suoraan varastostamme! Tarjoukset ovat voimassa toistaiseksi SIMMM POWER DUTY Vankka peruspesuri kovaan käyttöön. Riisuttu turhista

Lisätiedot

päivää vapaa pistorasiasta!

päivää vapaa pistorasiasta! 365 päivää vapaa pistorasiasta! Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen

Lisätiedot

Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit

Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit Tuotekatsaus Ammatti-imurit VP300 eco VP300 HEPA VP600 series GD 930 series 00 series* Mattoimurit Veden-/pölynimurit VU 500 GU series GU 700A VL200-sarja VL500-sarja

Lisätiedot

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet

Improving your workspace Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Nederman imurointivarusteet ja teollisuusimurisuodattimet Hankasuontie 13 (PL 78), 00390 HELSINKI Puh. (09) 547 701 Fax (09) 547 1779 www.tecalemit.fi www.ammatti-imurit.fi Sisällysluettelo Siivoussarjat

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI.

Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. Malli ZB06-25A T Ä R K E Ä Ä T U R V A L L I S U U S T I E T O A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ TÄRKEITÄ TURVATOIMIA... 1-3 MUISTIINPANOJA:

Lisätiedot

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI UUSI Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen -

Lisätiedot

Nauti elämästäsi enemmän.

Nauti elämästäsi enemmän. Nauti elämästäsi enemmän. Järjestä ullakkosi, kellarisi ja kaikki siltä väliltä. Jokainen perheenjäsenesi löytää tavarat nopeammin ja hukkaa ne harvemmin, joten kulutat vähemmän aikaa niiden hakemiseen

Lisätiedot

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie Markkinoiden nero Genie on pieni kävellenohjattava yhdistelmäkone,

Lisätiedot

FILTERMAX. Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin. No. 4215.71/00

FILTERMAX. Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin. No. 4215.71/00 R Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin No. 425.7/ 2 FilterMax puhtaampi ympäristö työskennellä ja elää! En halua vapaa-aikana hengittää niitä käryjä ja hiukkasia jotka puhallamme yhteiseen ympäristöömme!

Lisätiedot

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet. Imukumisrj. kumi 41'' 1050 mm 56112333 1. Imukumisrj. pun. kumi 36'' 910 mm 56112331 1. Vesisäliliön täyttöletku 56112355 0

Yhdistelmäkoneet. Imukumisrj. kumi 41'' 1050 mm 56112333 1. Imukumisrj. pun. kumi 36'' 910 mm 56112331 1. Vesisäliliön täyttöletku 56112355 0 kävellen ohjattava yhdistelmäkone on suunniteltu vaativiin puhdistuskohteisiin, mutta se on helppokäyttöinen ja joustava jokapäiväisissä toiminnoissa. Se on sopiva erityisesti rutiinisiivouksiin erittäin

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/11 C

Kompaktisarja HD 5/11 C Kompaktisarja HD 5/11 C Kätevän kokoinen, varmatoiminen, messinkipäätyisellä pumpulla varustettu ammattipesuri peruskäyttöön. Vakiovarusteet: 10 m Suihkuputki 400 mm Kolmitoimisuutin (0 /25 /40 ). Kiertyvät

Lisätiedot

mer ortion ANNOSTELU- LAITTEET

mer ortion ANNOSTELU- LAITTEET ANNOSTELULAITTEET NYT NE OVAT VIHDOIN TÄÄLLÄ! Annostelulaitteet jotka toimivat. Nyt voit laittaa tuotteesi esille tyylikkäällä ja yksinkertaisella tavalla. mer ortion Houkuttelevampi miljöö ANNOSTELU-

Lisätiedot

Painepesurit K 2 Premium Home

Painepesurit K 2 Premium Home Painepesurit K 2 Premium Home Kompakti pyörillä varustettu pesuri on kevyt liikutella ja vie vähän säilytystilaa. Kodin puhdistusvarustus mukana. Vakiovarusteet: Puhdistussetti Integroitu suodatin Adapteri

Lisätiedot

Pyörälliset wc/suihkutuolit

Pyörälliset wc/suihkutuolit Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean ual Vip, Ocean -Vip Ocean wc/suihkutuolit tarjoavat oikean mallin joka tarpeeseen. 17 Ocean - Vakaa, ruostumaton teräsrunko Ocean mallit: - Yksilöllisesti

Lisätiedot

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita www.lapetek.com Toiminnallinen muotoilu, optimaalinen tilankäyttö, helppo puhdistaa. Uusi BLANCOSELECT. Täydellinen

Lisätiedot

Veden- ja pölynimurit NT 25/1 Ap

Veden- ja pölynimurit NT 25/1 Ap Veden- ja pölynimurit NT 25/1 Ap Kätevän kokoinen, helposti liikuteltava ammattitason märkä-kuivaimuri rakennus- ja remonttityömaille. Vakiovarusteet: Imuletku 2.5 m Imutangot metallia, 2x 0,5 m Lattiasuutin

Lisätiedot

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi Glydea Moottoroidut verhot www.sunsystems.fi Moottoroi verhot...... ja nauti! Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glydea -moottoroitu verho liukuu silkinpehmeästi kiskollaan. Sopii täydellisesti kotiteatteriin!

Lisätiedot

Swegon CASA Liesikuvut

Swegon CASA Liesikuvut Swegon CASA Liesikuvut Keittiön kärynpoiston uudet rytmit Uuden Swegon Casa -liesikupumalliston ansiosta kaikki sujuu keittiön raikkaassa ilmapiirissä kuin tanssi. Moderni Blues, sutjakka Salsa, tehokas

Lisätiedot

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. www.danfoss.fi/kylma

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. www.danfoss.fi/kylma Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. Optyma Plus New Generation koneikko Laajennettu tuotesarja: 0.6-16.5 kw MBP-sovelluksiin 0.7-9.6 kw LBP-sovelluksiin 50% % lyhyempi

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot