puheenvuoro Toimitusjohtajan
|
|
- Teija Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Sisällysluettelo Toimitusjohtajan puheenvuoro... 4 Matkalla pörssiin... 6 Asiakas keskipisteenä... 7 Teollisuus... 8 Maatalous Ympäristönhoito Tutkimus ja kehitys Esiintymät Henkilöstökertomus Ympäristökertomus Hallituksen toimintakertomus Konsernituloslaskelma Konsernitase Konsernin rahoituslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tase Emoyhtiön rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tilinpäätöksen liitetiedot Tunnuslukujen laskentaperiaatteet Viisivuotiskatsaus Tilintarkastuskertomus Konsernirakenne Hallitus, johtoryhmä Osoitetiedot... 43
3 3
4 Toimitusjohtajan puheenvuoro Kulunutta vuotta leimaa kasvu. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi edelleen ja tuottavuuden sekä laadun parantamiseksi tehtiin merkittäviä investointeja. Partek Nordkalk on strategiansa mukaisesti vahvistanut asemaansa markkinajohtajana Itämeren alueella. Puolassa meneillään oleva kalkkiteollisuuden yksityistäminen tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia kasvattaa osuuttamme sikäläisillä markkinoilla. Kattava investointiohjelma Kolmen viimeisen vuoden aikana toteutettu laaja investointiohjelma on parantanut yhtiön kilpailukykyä. Kasvavat laatuvaatimukset, lisääntyvät hintapaineet ja koveneva kilpailu ovat vaatineet toimenpiteitä, joiden ansiosta Nordkalkilla on nyt hyvät edellytykset hyötyä Itämeren alueen taloudellisesta kasvusta. Ohjelma käsittää yrityshankintoja, markkinointi-investointeja, kapasiteetin lisäämistä sekä korvaus- ja ympäristöinvestointeja. Suomessa otettiin vuoden aikana käyttöön kaksi uutta kalkkikiven jauhatuslaitosta. Kokkolan jauhatuslaitos on rakennettu Kemira Chemicals Oy:n rehufosfaattitehtaan yhteyteen päämääränä kehittää synergiaetuja raakaaineiden käyttäjän ja toimittajan välillä. Paraisilla lisättiin laastiteollisuuden tarvitsemien kalkkikivituotteiden tuotantokapasiteettia. Rakennustoiminta Suomessa vilkastui vuoden aikana ja lisäkapasiteettia voitiin hyödyntää suunnitelmien mukaisesti. Tytyrin uusi kalkkiuuni otettiin käyttöön vuoden 1998 lopussa. Sen ansiosta pystymme tuottamaan paperipigmentin raaka-ainetta, joka vastaa kasvavia vaatimuksia niin kapasiteetin kuin laadunkin suhteen. Ruotsissa aloitettiin Luulajan kalkkiuunin ohjausjärjestelmän uusiminen ja Gotlannissa on otettu käyttöön uusi polttoainejärjestelmä, jossa kalkkiuunin energianlähteenä on jäteöljy. Falköpingissä sijaitsevaa Uddagårdenin tuotantolaitosta varten tehtiin merkittäviä maahankintoja. 4
5 Maantieteellinen kasvu Laajentuminen Puolassa jatkui vuoden aikana ja olemme saaneet jalansijaa sikäläisillä markkinoilla. Vuoden 1999 alussa Nordkalk hankki kalkkikiviyrityksen Varsovan eteläpuolella sijaitsevasta Slawnosta. Se käsittää avolouhoksen ja jauhatuslaitoksen, joka tuottaa kalkkikivijauhetta asfaltin täyteaineeksi ja maanparannukseen. Szczeciniin rakennettiin jauhatuslaitos, joka otettiin käyttöön vuoden 2000 alussa. Laitos valmistaa kalkkikivipohjaisia tuotteita savukaasujen puhdistamiseen. Nordkalk on tehnyt pitkäaikaisen sopimuksen lähellä sijaitsevan Dolna Odran hiilivoimalan kanssa. Puolassa meneillään oleva yksityistäminen ja Euroopan kalkkiteollisuuden uudelleenjärjestely tarjoavat mahdollisuuksia jatkuvalle laajentumiselle Itämeri-strategiamme mukaisesti. Toiminta keskittyy kalkkikiveen Huhtikuussa 1999 Partek Nordkalk myi 50 % osuutensa SP Mineralsista yrityksen toiselle omistajalle Sibelco Scandinavia AB:lle, joka on belgialaisen Sibelcon tytäryhtiö. SP Minerals toimittaa teollisuusmineraaleja kuten kvartsia ja maasälpää. Myynti oli yksi askel Nordkalkin strategiassa keskittyä kalkkikivipohjaisiin tuotteisiin. Vakavaraisuutta ja kasvumahdollisuuksia Lokakuussa Partek Nordkalk laski liikkeeseen sadan miljoonan euron vaihdettavan pääomalainan. Suuret odotuksemme merkintäajan alkaessa lunastettiin moninkertaisesti laina ylimerkittiin 2,5-kertaisesti. Lainan 900 merkitsijästä yli puolet oli Partekin osakkeenomistajia. Monia houkutteli mahdollisuus sijoittaa suoraan Partekin alkuperäiseen toimintaan, kalkkikiveen. Korkea korko yhdessä Nordkalkin vakaan kannattavuuden ja hyvien kasvumahdollisuuksien kanssa varmasti myös lisäsi kiinnostusta. Pääomalaina vahvistaa Nordkalkin vakavaraisuutta ja antaa yhtiölle uusia mahdollisuuksia toteuttaa strategiaansa, joka on tehnyt Nordkalkista Pohjois-Euroopan suurimman kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistajan. Tarkoituksena on listautuminen pörssiin ennen lainan erääntymistä. Sata vuotta kokemusta Nordkalkin vahvuus on yritykselle ominainen kalkkialan täydellinen osaaminen. Geologinen asiantuntemus ja raaka-aineen hallinta eivät yksin riitä, tarvitaan myös tehokkaita logistisia ratkaisuja ja tuotannon kehittämistä asiakkaiden prosessien ja laatuvaatimusten pohjalta. Meillä on laaja asiakaskunta, erityisesti teollisuudessa, mikä vähentää markkinoiden suhdannevaihtelujen vaikutusta. Nordkalk on tehnyt hyvän tuloksen, joskaan se ei aivan täysin vastaa omia tavoitteitamme ja markkinoiden odotuksia. Haasteemme on hyödyntää kaikki tehdyt investoinnit, jotta vakaa kehitys jatkuu. Hyvät tulevaisuudennäkymät Huolimatta ankarasta kilpailusta Itämeren alueella myynnin odotetaan kasvavan jonkin verran vuonna Teräs-, paperi- ja selluloosateollisuuden kokonaiskysynnän arvioidaan vähän kasvavan ja markkinakehityksen rakennusteollisuudessa, maanviljelyssä sekä ympäristönhoidossa odotetaan jatkuvan suotuisana. Partek on osoittanut luottavansa mahdollisuuksiimme kasvaa ja kehittää toimintaamme. Olemme vahvistaneet asemaamme markkinoilla ja meillä on nyt kaikki edellytykset kannattavaan kehitykseen. Parainen Christer Sundström 5
6 Matkalla pörssiin Lokakuussa 1999 Partek Nordkalk laski liikkeeseen 100 miljoonan euron vaihdettavan pääomalainan (Going Public Bond). Tavoitteena on listautuminen pörssiin ennen pääomalainan erääntymistä. Laina-aika on viisi vuotta ja lainan kiinteä korko 6,71 %. Mikäli yhtiön osakkeita ei oteta julkisen kaupankäynnin kohteeksi, tuotto nousee 2 prosenttiyksiköllä. Lainan vaihtosuhde osakkeiksi määräytyy pörssiin listautumisen yhteydessä. Mikäli lainaa ei muuteta osakkeiksi, maksetaan laina takaisin yhtenä eränä edellyttäen, että takaisinmaksuehdot täyttyvät lainaehtojen mukaisesti. Laina on noteerattu Helsingin Pörssin I-listalla. Merkintäaika oli Laina ylimerkittiin 2,5-kertaisesti ja merkitsijöitä oli noin 900, joista yli puolet oli Partekin osakkeenomistajia. Partekin osakkeenomistajat saivat muihin sijoittajiin nähden etuoikeuden, sillä heille taattiin oikeus merkitä vähintään heidän suhteellista omistustaan vastaava määrä, kuitenkin vähintään 5000 euroa. Partekin omistajat merkitsivät 61% lainasta. Lainan pääjärjestäjänä oli Mandatum Pankki. Listautumisen tausta Partek on määrätietoisesti kehittänyt Nordkalkia viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana. Yhtiön liikevaihto on tänä aikana kasvanut 29 miljoonasta eurosta runsaaseen 187 miljoonaan euroon. Partek on vakuuttunut, että Nordkalkilla on edelleen hyvät mahdollisuudet kasvaa ja kehittää toimintaansa ja siten kasvattaa arvoaan. Partek Nordkalk on Pohjois-Euroopan suurin kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja. Pääomalaina mahdollistaa yhtiön tavoitteiden mukaisen strategian toteuttamisen. Pääomalaina tekee mahdolliseksi myös omistuspohjan laajentamisen listautumisen jälkeen. Road Show t ympäri Suomea Ennen pääomalainan merkintäajan alkua pidettiin lukuisia tiedotustilaisuuksia sekä yleisölle että institutionaalisille sijoittajille. Jo silloin kävi selväksi, että niin Partekin osakkeenomistajat kuin muutkin sijoittajat olivat erittäin kiinnostuneita sijoittamaan suoraan kalkkitoimintaan. Korkea korko yhdistettynä Nordkalkin vakaaseen kannattavuuteen ja hyviin kasvumahdollisuuksiin lisäsi osaltaan kiinnostusta. Partek on tänään konepajayritys, joka toimittaa kuljetusalalla, teollisuudessa ja perustuotannossa toimiville asiakkaille pyörillä kulkevia logistisia ratkaisuja. Nordkalkin listautumisen tarkoituksena on kalkkitoiminnan todellisen arvon selvittäminen ja yhtiön oman profiilin vahvistaminen. Kalkkikivi kuuluu jossakin muodossa jokapäiväiseen elämäämme. Road Show tilaisuuksiin osallistuneet hämmästelivät avoimesti sitä, kuinka monipuolisesti kalkkikivipohjaisia tuotteita käytetään. TJ Christer Sundström käytti tavallista, katettua aamiaspöytää viestinsä havainnollistamiseksi: Kalkkikivijauho tekee munankuorista kestävämpiä, peltojen kalkitus vaikuttaa syömämme leivän laatuun, kalkkikiveä tarvitaan sokerin valmistuksessa. Kalkin avulla puhdistetaan vettä ja teräksen valmistuksessa kalkkia käytetään kuonanmuodostajana. Myös selluloosan ja paperin valmistusprosessi on riippuvainen kalkista. 6
7 Asiakas keskipisteenä Partek Nordkalkin toimintaa on viime vuosina leimannut hyvä kannattavuus. Maantieteellinen laajentuminen käsittää Baltian maat sekä yhä kattavammin myös Puolan. Yhtiön markkina-asema Itämeren alueella on vahva. Nordkalkilla on toimintaa yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Puolassa, Venäjällä ja Liettuassa. Tuotanto jakaantuu 24 paikkakunnalle, joista 11 sijaitsee Suomessa, 8 Ruotsissa, 3 Virossa ja 2 Puolassa. Kalkkikiveä louhitaan yhteensä 19 kaivoksesta, joista 16 on avolouhoksia ja 3 maanalaisia kaivoksia. Kaikkien Partek Nordkalkin tuotteiden yhteinen tuotemerkki on Nordkalk. Asiakaslähtöisyys on Nordkalkin tärkeimpiä perusarvoja. Kasvaviin laatuvaatimuksiin vastatakseen yhtiö on panostanut voimakkaasti räätälöityjen tuotteiden kehittämiseen eri asiakasryhmille. Asiakasrakenteen perusteella Nordkalkin toiminta voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen tai asiakassegmenttiin: teollisuus, maatalous ja ympäristö. Tärkeimmät asiakasryhmät teollisuudessa ovat teräs-, paperi-, selluloosa- ja rakennusaineteollisuus. Teräksen valmistuksessa kalkkia käytetään kuonanmuodostajana ja paperiteollisuus käyttää kalkkipohjaisia tuotteita täyteaineina ja päällystepigmentteinä. Maataloudessa kalkkikivituotteita käytetään pääasiassa maanparannukseen ja ympäristönhoidossa mm. puhdistusprosesseihin ja vesihuoltoon. Kalkin kyky reagoida muiden aineiden kanssa on ominaisuus, jota käytetään mm. epäpuhtauksien poistoon monissa prosesseissa. Uusia sovelluksia kehitetään koko ajan, jotta kyetään vastaamaan asiakkaiden kasvaviin laatuvaatimuksiin. Useimmissa tapauksissa kalkkikiveä korvaavia aineita ei ole. Raaka-aineen saatavuus on yksi kalkkitoiminnan perusedellytyksistä. Nordkalk on panostanut voimakkaasti geologiseen asiantuntemukseen ja pystyy tarjoamaan markkinoiden vaatimia kalkkikivilaatuja. Raakaaineiden ja tuotteiden tehokas toimittaminen edellyttää kehittynyttä logistiikkaa, ja Nordkalkilla on käytössään kattava laivaus- ja kuljetusverkosto. Nordkalkin laaja asiakaskunta tasapainottaa markkinoiden suhdannevaihtelujen vaikutusta yhtiöön. Kalkkikivipohjaisten tuotteiden kysyntään vaikuttavat erityisesti teollisten asiakkaiden tuotantomäärät. Asiakaslähtöinen ajattelu on johtanut toimintamalliin, joka perustuu erilaisiin partnership-ratkaisuihin ja pitkälle vietyyn tuote- ja prosessikehitykseen. Eri asiakassegmenteissä työskentelevät asiantuntijatiimit kehittävät jatkuvasti prosesseja yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Sanasto Kalkkikivi Kalkkikivi on synnyltään orgaaninen tai epäorgaaninen, sedimentäärinen tai kiteytynyt karbonaattikivi, jonka mineraaleista yli 50 prosenttia on karbonaattimineraaleja. Tärkein niistä on kalsiitti, jonka kemiallinen nimi on kalsiumkarbonaatti (CaCO 3 ). Dolomiitti Dolomiitti on karbonaattikivi, jonka mineraaleista yli 50 prosenttia on dolomiittia. Dolomiittimineraalin kemiallinen nimi on magnesiumkarbonaatti (MgCO 3 ). Dolomiittinen kalkkikivi Dolomiittinen kalkkikivi sisältää sekä kalsiittia että dolomiittia. Karbonaattituotteet: murskattu ja jauhettu kalkkikivi Kalkkikivi murskataan, jauhetaan ja seulotaan eri raeluokkiin. Murskattu ja jauhettu kalkkikivi on valmis tuote. Raeluokka vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Poltettu kalkki Kalkkikivi poltetaan kierto- tai kuilu-uunissa poltetuksi kalkiksi. Kalkkikiven kalsiumkarbonaatti muuttuu kalsiumoksidiksi. Kalsiumoksidin kemiallista reaktiivisuutta hyödynnetään mm. prosessiteollisuudessa. Sammutettu kalkki Valmistusprosessissa poltettu kalkki ja vesi yhdistetään kontrolloidusti. Tätä kutsutaan kalkin sammuttamiseksi. Prosessissa kalsiumoksidi muuttuu kalsiumhydroksidiksi. Sammutetuttua kalkkia käytetään esimerkiksi prosessiteollisuudessa. GCC (Ground Calcium Carbonate) Paperipigmentti, jota valmistetaan jauhetusta ja rikastetusta kalsiumkarbonaatista. GCC:tä käytetään täyteaineena ja pinnoitteena paperiteollisuudessa. PCC (Precipitated Calcium Carbonate) Synteettinen paperipigmentti, jota valmistetaan poltetusta kalkista jonka on annettu reagoida hiilidioksidin kanssa. PCC:tä käytetään täyteaineena ja pinnoitteena paperiteollisuudessa. 7
8 Teollisuus 8
9 Anjalankoskella sijaitseva Myllykosken Paperi käyttää PCC:tä täyteaineena päällystämättömän luettelopaperin valmistuksessa. Nordkalk toimittaa raaka-aineeksi Tytyrissä poltettua kalkkikiveä. Myllykosken SC-yksikön johtaja Jukka Kejonen (vas.) ja Nordkalkin markkinointijohtaja Olav Sjövall tarkastavat paperirullaa, jonka sisältämä paperi tullaan käyttämään erilaisiin luetteloihin ja aikakauslehtiin. Teollisuuden osuus Partek Nordkalkin kokonaismyynnistä on 75%. Viime vuoden myynti terästeollisuudelle laski hieman edellisvuoden tasosta, kun taas toimitukset paperi- ja selluloosateollisuudelle olivat kokonaisuudessaan samalla tasolla. Poltetun kalkin myynti raaka-aineeksi PCC:hen, joka on synteettinen paperipigmentti, kasvoi edelleen. Hienoksi jauhetun kalkkikivipigmentin GCC:n myynti laski kovan kilpailun ja hintapaineiden vuoksi. GCC:n kysynnän väliaikainen lasku antoi Nordkalkin tytäryhtiölle Suomen Karbonaatille mahdollisuuden kehittää uusien tuotelaatujen kapasiteettia. Rakennustoiminta vilkastui Suomessa vuoden aikana, mikä selvästi lisäsi myyntiä. Maastabilointituotteiden toimitukset lisääntyivät niin ikään. Teräs Terästeollisuudessa kalkkia käytetään kuonanmuodostajana. Yhteistyössä asiakkaiden kanssa kehitetään erikoistuotteita, jotka vastaavat kasvaviin laatuvaatimuksiin. Terässulatteesta voidaan poistaa epäpuhtauksia monin eri menetelmin. Nordkalkin 1999 markkinoille tuoma uusi tuote, Lime Wire, on jo saanut hyvän vastaanoton. Paperi Paperiteollisuus käyttää kalkkikivipohjaisia tuotteita täyte- ja päällystyspigmenttien valmistukseen. kyennyt vastaamaan kasvaviin kapasiteettija laatuvaatimuksiin. PCC-kalkiksi poltettavan kalkkikiven toimittaa suurimmaksi osaksi Norjassa sijaitseva Verdalskalk A/S, jossa Nordkalk on osakkaana. Nordkalk on osakkaana Raisiossa sijaitsevassa Coating Technology Center koelaitoksessa, jossa testataan erilaisia päällystys- ja täytepigmenttejä sekä laitteita paperiteollisuuden käyttöön. Selluloosa Selluloosakuitua käytetään raaka-aineena paperinvalmistuksessa. Puuhaketta keitetään kemikaaliliuoksessa, jossa lipeä on pääaine. Poltetun kalkin avulla lipeä käytetään uudelleen tehtaan kaustisointiprosessissa. Tämä asettaa korkeita vaatimuksia kalkille, jonka reaktiviteetti ja puhtaus ovat ehdoton edellytys lipeän jälleenkäytölle. Nordkalk pystyy toimittamaan vaatimuksia vastaavaa kalkkituotetta. Rakennusmateriaalit Rakennusaineteollisuus käyttää kalkkikiveä, dolomiittia ja poltettua kalkkia raaka-aineena mm. sementin, vuorivillan, tiilen ja laastin valmistuksessa. Kesäkuussa 1999 otettiin Paraisilla käyttöön uusi jauhatuslaitos. Se toimittaa kalkkikivijauhetta ensisijaisesti laastiteollisuudelle. GCC PCC Suomen Karbonaatti Oy Lappeenrannassa valmistaa paperipigmentti GCC:tä (Ground Calcium Carbonate) hienoksi jauhetusta kalkkikivestä. Partek Nordkalk omistaa yrityksen yhdessä sveitsiläisen Plüss-Stauferin kanssa, joka on jauhetun kalsiumkarbonaatin johtava valmistaja maailmassa. Nordkalkin Lappeenrannan esiintymä toimittaa korkealuokkaista marmoria, jonka valkoisuus ja puhtaus vastaa paperiteollisuuden vaatimuksia. GCC:tä käytetään sekä täyte- että päällystepigmenttinä. Toisentyyppistä paperipigmenttiä, PCC:tä (Precipitated Calcium Carbonate), valmistetaan poltetusta kalkista. Nordkalkin toimittama raakaaine on huippulaatuista, erityisesti mitä tulee sen valkoisuuteen ja reaktiivisuuteen. Vuosien varrella yhtiöön on kerääntynyt paljon tietoa loppukäyttäjän tarpeista. Lohjan Tytyrissä vuoden 1998 lopussa käyttöön otetun uuden kalkkiuunin ansiosta Nordkalk on Tien- ja maanrakennus Tien- ja maanrakennukseen käytetään poltettua kalkkia ja kalkkikivijauhetta. Asfalttiteollisuudelle toimitetaan kalkkikivijauhetta täyteaineeksi. Tien- ja maanrakennuksessa voidaan poltetun kalkin avulla stabiloida mm. savimaita. Muu teollisuus Myös kemianteollisuus käyttää kalkkikivipohjaisia tuotteita mm. lannoitteiden ja värien valmistukseen. Sokeriteollisuudessa kalkkikiveä käytetään juurikasmehun puhdistamiseen ja tasolasin sekä lasikuidun valmistusprosessissa kalkkikivituotteita käytetään epäpuhtauksien poistoon. Nordkalkin Lappeenrannan esiintymästä louhitaan wollastoniittia, jota käytetään mm. keramiikan ja muovin valmistukseen. Wollastoniittia käyttämällä saadaan aikaiseksi tasainen ja virheetön lasitepinta. Muoville se antaa ominaisuuksia, joita korkealuokkaiselta tuotteelta vaaditaan. 9
10 10 Maatalous
11 Laitilalaiset Tarja ja Jari Heinonen ovat kalkitusurakoitsijoita toisessa polvessa. Jari hoitaa levityksen pelloilla ja Tarja huolehtii maanparannuskalkin kuljetuksesta Nordkalkin tehtailta, pääasiassa Vampulasta. Myyntipäällikkö Juha Pihko Nordkalkista seuraa kalkin siirtymistä tankkiautosta levittäjään. Suurin osa maatalouskalkista louhitaan Suomessa ja Ruotsissa runsaat puolet Suomen ja Ruotsin pelloista kalkitaan Nordkalkin tuotteilla. Virossa Nordkalkilla on dolomiittiesiintymä ja Puolassa aloitettiin maatalouskalkin tuotanto vuoden 1999 alussa. Puutarhakalkki Maatalouden osuus Nordkalkin kalkkikivipohjaisten tuotteiden kokonaismyynnistä on 13%. Sää vaikuttaa ratkaisevasti kalkin kysyntään maataloudessa. Kevät 1999 oli kalkitusolosuhteiltaan erinomainen, mutta sitä seurasi sateinen syksy, mikä vähensi kysyntää. Useimmat pelto- ja puutarhakasvit tarvitsevat kalkkia ravinteeksi sekä pystyäkseen hyödyntämään muita ravinteita. Pohjoismaissa maaperä on luontaisesti hapan, mikä tekee kalkista korvaamattoman maanparannusaineen sekä maataloudessa että puutarhanhoidossa. Kalkki on tärkeää myös kotieläinten hyvinvoinnille. Rehukalkki tehdään parhaimmasta ja puhtaimmasta kalkkikivestä. Maanparannus Puutarhaa on kalkittava happamoitumisen ehkäisemiseksi. Kalkitus parantaa maaperän rakennetta, mikä pitää kasvupohjan ilmavana ja hyvin vettä läpäisevänä. Jos maassa on liian vähän kalkkia (liian alhainen pharvo), siirtyvät maaperän raskasmetallit helpommin viljeltäviin vihanneksiin ja sitä kautta edelleen ihmisen ravintoon. Ruotsissa tuotiin markkinoille uusi puutarhatuote, Kalka!, keväällä Rehukalkki Eläimet tarvitsevat kalkkia esim. luuston kehittymiseen ja hermoston toimintaan. Nautakarja saa kalsiumia nurmirehusta, mutta ei yleensä riittävästi. Siksi kalkkia sekoitetaan myös täysrehuun ja rehutiivisteeseen. Kanat tarvitsevat kalkkia munankuorien muodostamiseen. Korkea kalsiumpitoisuus ja hyvä liukoisuus ovat rehukalkin tärkeimpiä ominaisuuksia. Nordkalk tuottaa rehukalkkia Suomessa ja Ruotsissa ja kuluneena vuonna myös toimitukset Virossa lisääntyivät huomattavasti. Kalkkia on käytetty maanparannusaineena jo tuhansia vuosia. Kasvit saavat siitä tärkeitä ravinteita kuten kalsiumia ja magnesiumia. Biologisesti kalkitus lisää hyötybakteerien viihtyvyyttä maassa ja ehkäisee haitallisten bakteerikantojen kehittymistä. Kalkitus on yksi tärkeimmistä tekijöistä kannattavassa ja ympäristön huomioivassa viljelyssä. Maanparannuskalkki voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: kalsiitti, magnesiumpitoinen kalkki ja dolomiittikalkki. Nämä voidaan edelleen jakaa murskattuihin ja jauhettuihin tuotteisiin. Nordkalk on johtava maatalouskalkin toimittaja Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. 11
12 Renova AB on Göteborgissa Ruotsissa sijaitseva jätteenpolttolaitos, joka samalla tuottaa lämpöä. Luontoystävällinen jätteenkäsittely hyödyntää jätteen materiaali- ja energiaresursseja. Nordkalk toimittaa Renovalle kalkkikivijauhetta ja poltettua kalkkia, joista suurin osa käytetään savukaasujen puhdistamiseen hiljan asennetussa letkusuodattimessa. Kuvassa keskellä on Renovan käyttöpäällikkö Erik Larsen seurassaan Nordkalkin myyntipäälliköt Jan Olars (vas.) ja Bertil Lindeblad. 12
13 Ympäristö Ympäristönhoitoon käytettävät tuotteet kattavat 12% kokonaismyynnistä. Kehitys oli tasaista ja myynti oli samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Savukaasujen puhdistukseen suunnattujen tuotteiden myynti väheni hieman, koska osa hiilivoimaloista seisoi ajoittain. Tämä johtui siitä, että oli halvempaa tuottaa sähköä vesivoimalla. Ympäristönhoitotuotteiden kysyntään vaikuttaa merkittävästi valtioiden ja EU:n myöntämien tukien määrä sekä ympäristölainsäädäntö eri maissa. Erilaisilla kalkkikivipohjaisilla sovelluksilla voidaan sekä ehkäistä että ratkaista ympäristöongelmia. Tärkeitä käyttöalueita ovat savukaasujen ja veden puhdistus. Maa- ja metsätaloudessa kalkkia käytetään happamoitumista vastaan, ja järvien ja vesistöjen kalkitus auttaa pitämään ekosysteemimme hengissä. Nordkalkin tutkimus- ja kehitysyksikkö tekee yhteistyötä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja ympäristöviranomaisten kanssa. Asiantuntijatiimit kehittävät jatkuvasti uusia menetelmiä ja tuotteita ympäristönhoitoon. Savukaasujen puhdistus Kun energiaa tuotetaan fossiilisia polttoaineita käyttäen, syntyy sivutuotteena mm. rikkidioksidia, joka lisää ympäristön happamoitumista. Hiilivoimaloiden savukaasujen puhdistus on siten yksi merkittävä alue, jolla Nordkalkin tuotteita käytetään. Savukaasujen puhdistamiseen kehitettyjen tuotteiden markkinat Puolassa ovat kasvamassa. Szczecinin uusi jauhatuslaitos, joka otettiin käyttöön tammikuussa 2000, toimittaa kalkkikivijauhetta läheiseen hiilivoimalaan. Ruotsissa jätteenpolttolaitokset muodostavat merkittävän asiakasryhmän. Vedenpuhdistus Puhdas vesi on toimivan ekosysteemin perusedellytys. Kalkkituotteiden avulla puhdistetaan juomavettä ja säädellään veden kovuutta. Myös jätevesi ja liete puhdistetaan ennen kuin ne palautetaan luonnon kiertokulkuun. Maataloudelle Nordkalk on kehittänyt ns. FOSTOP-menetelmän. Kalkkisuodinojien avulla vähennetään valumavesien fosforipitoisuutta ennen kuin ne joutuvat vesistöihin. Metsien ja järvien kalkitus Nordkalk on metsä- ja järvikalkituksen edelläkävijä. Toiminta käynnistyi Ruotsissa, jossa on nykyisin maailman laajin valtion rahoittama kalkitusohjelma. Nordkalk on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä ohjelmaa ja yhtiö on maailman johtava vesistökalkituksen asiantuntija. Nordkalk osti viime vuonna liiketoiminnan, joka käsittää järvi- ja vesistökalkitukseen käytettäviä annostelulaitteita. Satavuotinen kalkitussopimus Juhliakseen 100-vuotispäiväänsä ja osoittaakseen kunnioitusta perinteilleen kalkintoimittajana, Partek ja Partek Nordkalk tekivät sopimuksen 100-vuotisesta kalkitusprojektista, jonka tavoitteena on parantaa Nokialla sijaitsevan Alisenjärven veden laatua. Projekti toteutetaan yhteistyössä Nokian kaupungin ja ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa. Vakaan ja tasaisen kalkitustuloksen saavuttamiseksi projekti aloitettiin kalkitsemalla kaksi ylempänä olevaa järveä. Kohdevalinnan ja vuodenajan ( ) vuoksi kalkitus suoritettiin helikopterilla. Seurantaohjelman mukaisesti vedenlaatumääritykset tehdään keväisin ja syksyisin järviketjun kaikista järvistä. Vuoden 1999 mittaukset osoittavat, että asetettu tavoite on vesikemian osalta saavutettu kohdejärvissä. Näissä ei tällä hetkellä ole välitöntä tarvetta lisätoimenpiteille. Toimenpiteiden tulokset näkyvät selvästi myös kohdejärvien alapuolella olevissa järvissä. Tämä osoittaa, että on strategisesti edullista keskittää kalkitustoimenpiteet järvialueen ylempiin osiin. 13
14 Tutkimus ja kehitys Partek Nordkalk panostaa määrätietoisesti tutkimusja kehitystyöhön, johon yrityksen toiminta pitkällä tähtäimellä perustuu. Päivittäisessä toiminnassa huomioidaan markkinoiden tarvitsemat uudet tuotekonseptit ja luodaan ne räätälöidyt tuotteet, joita kasvavat laatuvaatimukset edellyttävät. Monipuolinen toiminta keskittyy mineraalisten raakaaineiden jalostukseen lähtien asiakkaan erityistarpeista. Päämääränä on tuottaa asiakkaalle lisäarvoa tuotekehityksen kautta ja siten kasvattaa sekä Nordkalkin että asiakkaan kilpailukykyä. Kehitysyhteistyöhön osallistuvat asiakkaan lisäksi myynti, markkinointi ja tuotanto. Pohjois-Euroopan johtava laboratorio Tutkimustyötä tekee korkeasti koulutettu henkilökunta sekä Suomessa että Ruotsissa. Suurin osa työskentelee Paraisilla, Pohjois-Euroopan johtavan kalkkikivipohjaisten tuotteiden laboratorion yhteydessä. Jatkuva prosessi- ja tuotekehitys perustuu tutkimus- ja kehitysorganisaation pätevyyteen, jota on järjestelmällisesti kehitetty useita vuosia. Painopiste on uusissa tuotteissa sekä olemassa olevien tuotteiden ja prosessitekniikan jatkuvassa parantamisessa. Yhteistyö tutkimuslaitosten ja yliopistojen asiantuntijoiden kanssa on tärkeä edellytys tuottoisalle kehitystyölle. Työtä tehdään usein tiimeissä, jotka kokoavat yhtiön parhaat voimat vastaamaan avainasiakkaiden tarpeisiin. Yhtiön tutkimus- ja kehityskustannukset olivat vuonna 1999 noin 3,4 miljoonaa euroa. Teollisuus ja ympäristö polttopisteessä Tutkimus- ja kehitystyö on kuluneena vuonna keskittynyt teollisuuteen ja ympäristöön liittyviin projekteihin. Yhteistyöprojektissa, jossa oli edustajia teräs- ja metallilankateollisuudesta sekä korkeakouluista, kehitettiin terästeollisuuden tarpeisiin uusi patentoitu tuote, LimeWire. Se on kalkkiseosta sisältävää metallilankaa, joka syötetään terässulaan rikin sitomiseksi kuonaan entistä tehokkaammin. Vesihuolto ohjelmaan kuuluvassa, valtion rahoittamassa projektissa Nordkalk tutkii kalkkikivituotteiden käyttöä talousveden alkaloinnissa. Tavoitteena on selvittää mahdollisuuksia laajentaa raaka-ainepohjaa, kun laadultaan vaihtelevaa pohjavettä puhdistetaan uudella menetelmällä. 14
15 Esiintymät Partek Nordkalk louhii kalkkikiveä yhteensä 16 avolouhoksesta ja kolmesta maanalaisesta kaivoksesta. Esiintymät ovat syntyneet eri geologisina aikakausina ja ne tuottavat kaikkia niitä kalkkikivilaatuja, joille on nykymarkkinoilla kysyntää. Kalkkikiven ikä vaihtelee 60:stä 2000 miljoonaan vuoteen. Louhinta- ja käsittelymenetelmät vaihtelevat kalkkikiven ominaisuuksista riippuen. Nordkalk on määrätietoisesti panostanut monipuoliseen ja laajaan geologiseen asiantuntemukseen. Kun geologinen tieto yhdistetään kehittyneeseen tietotekniikkaan, voidaan arvioida esiintymien todellinen potentiaali sekä suunnitella niiden käyttö. Louhintamenetelmät ovat geologisesti sovellettuja mahdollisimman korkean selektiivisyyden saavuttamiseksi. Se on ollut erityisen tärkeää Suomessa, jossa kiteiset kalkkikivet ovat luonteeltaan hyvin vaihtelevia. Myös geologisesti yksinkertaisemmista, kerrostuneista kalkkikivistä on sovellettuja louhintamenetelmiä käyttämällä saatu parempia ja tasalaatuisempia tuotteita. Nordkalkin suuret esiintymät Suomessa tuottavat tänä päivänä perinteisten massatuotteiden ohella korkeat laatuvaatimukset täyttäviä tuotteita kuten raaka-ainetta paperipigmenttiin, valkoisiin täyteaineesiin ja rehuun. Ruotsin ja Viron nuoremmista, kerrostuneista kalkkikivistä saadaan erinomaista poltettua kalkkia. Nordkalkin avolouhos Storugns Gotlannissa on tärkein poltetun kalkin raaka-ainelähde koko Itämeren alueella. Nordkalk omistaa kaikki esiintymänsä ja louhintaoikeudet. Paraisten ja Lappeenrannan kaivokset ja kaivosoikeudet siirrettiin emoyhtiö Partekilta Partek Nordkalkille vuonna Siten kaikki Partek-konsernin kaivostoimintaan liittyvät resurssit ovat Nordkalkin omistuksessa. Mitatut raaka-ainevarat vaihtelevat esiintymittäin, mutta myös pitkällä tähtäimellä Nordkalk pystyy louhimaan toiminnan edellyttämät määrät oikeanlaatuista kalkkikiveä. Nordkalk ylläpitää rekisteriä, johon kerätään olennaiset tiedot sekä lakkautetuista että käytössä olevista louhoksista. Kaivostoimintaan liittyviä turvallisuusnäkökohtia seurataan säännöllisesti. 15
16 Henkilöstö Partek Nordkalkin palveluksessa oli vuoden 1999 päättyessä 1029 henkilöä, joista 629 Suomessa, 249 Ruotsissa, 122 Virossa ja 29 Puolassa. Henkilöstön määrä on vähentynyt Suomessa erityisesti SP Mineralsin myymisen vuoksi sekä Virossa tehostamistoimien seurauksena. Ruotsissa ja Puolassa se on hieman kasvanut. Henkilöstöstä naisia on Suomessa 21% ja Ruotsissa 24%. Yhteistoimintamenettely ja hallintoedustus Suomessa jatkettiin lakisääteistä yhteistoimintaa yritysjohdon ja henkilöstön välillä. Yhtiössä on sovittu menettelystä, jossa yhdistetty yhteistoiminta- ja henkilöstöedustuskokous pidetään kolme kertaa vuodessa. Kokouksissa käydään läpi yhtiön toimintaan liittyviä asioita, taloudellista tulosta ja yrityksen kehittämistä. Tämä yhteistyöelin käsittelee myös henkilöstön määrään ja kehittämiseen sekä henkilökunnan etuihin liittyviä kysymyksiä. Ne asiat, joita on käsitelty Partek-konsernin yhteistyöelimessä, otetaan tässä foorumissa esiin Nordkalkin näkökulmasta. Kokoukset pidetään yleensä tuotantolaitoksissa. Niiden yhteydessä tiedotetaan myös ajankohtaisista asioista. Ruotsissa henkilöstöä edustavat sekä Partek Nordkalk AB:n että Partek Nordkalk Storugns AB:n hallituksissa istuvat luottamushenkilöt. Henkilöstötutkimus Kaikissa Nordkalkin yksiköissä toteutettiin henkilöstötutkimus, jonka tuloksena saatiin tietoa henkilöstön näkemyksistä mm. työn organisoinnista, tiedonkulusta, johtamisesta ja yleisestä työilmapiiristä. Tutkimus osoitti, että yhtiön ruotsalaisissa yksiköissä työskentelevät olivat tyytyväisimpiä työolosuhteisiinsa. Nordkalkin henkilöstö on sitoutunutta ja organisaatiokulttuurimme on melko homogeeninen. Kiitosta henkilöstö antoi tiedottamisesta, yhteistoiminnasta ja työn organisoimisesta sekä vastuu- alueiden selkeydestä. Myönteiseksi tekijäksi todettiin myös yhtiön turvallisuus työnantajana. Kehittämistarvetta havaittiin palkitsemisessa sekä muutosherkkyydessä. Tutkimustulokset käytiin kaikissa yksiköissä läpi vuoden 1999 aikana ja paikallisesti yhteistoiminnassa laaditut toimenpidesuunnitelmat ovat toteutusvaiheessa. Henkilöstön osaamisen kehittäminen Vuosittaisessa Key Resources Management -prosessissa määritellään yhtiön ydinosaamisalueet. Yksi niistä on raaka-ainevarojen geologis-tekninen hyödyntäminen. Vuosien saatossa yhtiöön on kerätty monenlaista asiantuntijaosaamista, jota hyödynnetään mm. eri asiakassegmenttien tuotekehitystiimeissä. Vuotuisissa Management Review-tilaisuuksissa Partekkonsernin puitteissa kartoitetaan johdon kehittämis- ja rekrytointitarpeet. Nordkalkin henkilökunta osallistuu myös Partekin eri johtamis- ja koulutusohjelmiin. Nordkalkin vuosittaisten Management-päivien teemana oli viime vuonna kansainvälinen työympäristömme. Päiville osallistui yhteensä 130 avainhenkilöä koko yhtiöstä. Yksiköittäin on myös järjestetty mm. ammattitaitoa kehittävää ATK-, myynti- ja markkinointi- sekä viestintäkoulutusta. Työnopastuksen ja perehdyttämisen tukiaineisto on uudistettu ja päätyönopastajille on luotu yhteistoimintaverkosto. 16
17 Sopusoinnussa ympäristön kanssa Partek Nordkalk keskittyy toiminnassaan pääasiassa kalkkikiven louhintaan ja jalostukseen Itämeren alueella. Jalostukseen kuuluu murskatun ja jauhetun kalkkikiven valmistus sekä kalkin poltto ja sammutus. Toiminnan mukanaan tuomia ympäristövaikutuksia seurataan ja kartoitetaan jatkuvasti. Ympäristöasioiden käsittelyä varten Nordkalk-konsernilla on yhtenäinen ympäristöpolitiikka. Ympäristöpolitiikka Nordkalk pyrkii toiminnassaan kestävään kehitykseen, jossa ihminen on keskeisellä sijalla. Toiminnan ympäristövaikutukset selvitetään ja huomioidaan siinä vaiheessa, kun toiminnalle asetetaan tavoitteet. Tietoa toimenpiteistä ja niiden tuloksista annetaan jatkuvasti kaikille osapuolille. Tuotteita ja työvaiheita kehitetään parhaan käytössä olevan tekniikan avulla niin, että tuotteen ympäristövaikutukset koko sen elinkaaren ajalta tulevat huomioon otetuiksi. Ympäristösuunnitelmien laatiminen on osa yhtiön jokaisen yksikön vuosittaista strategista suunnitteluprosessia ja ympäristötyötä seurataan säännöllisten tarkastusten avulla. Ympäristösuunnitelmat kattavat ympäristönäkökohdat, tavoitteet ja toimenpiteet sekä näihin liittyvät, pysyvien parannusten vaatimat investoinnit. Nordkalkissa investointisuunnitelmaan on sisällytettävä arvio investointien ympäristövaikutuksista. Vastuu ympäristökysymyksistä on yksiselitteisesti linjajohdolla, joka on myös vastuussa ympäristötiedottamisesta henkilökunnalle ja suurelle yleisölle. Jokaisella yksiköllä on oma vastuuhenkilö ympäristökysymyksissä. Nordkalkissa toimii ympäristöjohtaja, jolla on kokonaisvastuu siitä, että ympäristöpolitiikkaa noudatetaan. Ympäristön kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä ISO 14001:n mukaisen ympäristöjärjestelmän soveltamista käytäntöön on jatkettu. Kaikki Partek Nordkalk AB:n tuotantolaitokset Ruotsissa ovat ottaneet ympäristöohjeen käyttöön. Köpingin tehdas on hakenut ympäristösertifikaattia. Suomessa Paraisten kaivos on saanut sertifikaatin ympäristöjärjestelmästään ja Karbonaatti Suomi -tuotantolinja on jättänyt sertifiointihakemuksensa. Viron tehtailla on tehty sisäinen ympäristötarkastus. Pölypäästöjen vähentämiseksi on Köpingissä Ruotsissa asfaltoitu kalkkikivifillerin varastoalue ja lisäksi lastausrutiineja on kehitetty. Paraisten kaivoksella on kartoitettu kivien noston ja rikastamisen aiheuttamia pölypäästöjä ja ionisaatiotekniikalla toimiva pölynerotus on otettu käyttöön. Tytyrissä on jatkettu tehdasalueen asfaltointia. Raahen kalkkitehtaassa on uusittu prosessin pölynpoisto ja Paraisilla Parfill-tehtaan siiloihin on hankittu kolme uutta pölynsuodatinta. Jätteenkäsittelyä on kehitetty ympäristöjärjestelmän puitteissa. Louhinnan yhteydessä syntyvän sivukiven käytön lisäämiseksi on työskennelty intensiivisesti. Lappeenrannassa kaikki sivukivi on kyetty käyttämään rakennustarkoituksiin. Suomen Karbonaatti otti kalsiittiprosessissa käyttöön uuden sakeuttajan mm. hävikin vähentämiseksi. Lappeenrannan kaivosalueella on aloitettu vanhan teollisuuskaatopaikan maisemointi. Tärkeitä ympäristönäkökohtia Monet yhtiön teollisuuslaitoksista sijaitsevat kaupungeissa ja taajamissa, mikä kasvattaa ympäristöstä meihin kohdistuvia vaatimuksia melun- ja tärinänvaimennuksen sekä pölynpoiston suhteen. Nordkalkin toiminta edellyttää ympäristölupia. Hakemus vesiluvan uusimiseksi Lappeenrannan rikastuslaitoksen prosessivettä varten jätettiin loppuvuodesta. 17
18 Meuro Meuro Hallituksen toimintakertomus Liikevaihto Liiketulos Partek Nordkalk-konserni Kalkkikivipohjaisten tuotteiden kysyntä pysyi paperija selluloosateollisuudessa samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, samalla kun kysyntä terästeollisuudessa hieman aleni. Rakennustoiminta vilkastui Suomessa kuluneena vuonna, mikä lisäsi kysyntää. Maataloudessa kalkitusolosuhteiltaan erinomaista kevättä seurasi sateinen syksy, mikä vähensi maatalouskalkin kysyntää. Ympäristönhoidossa kehitys oli tasaista. Partek Nordkalk vahvisti edelleen asemaansa Puolassa. Varsovasta etelään sijaitsevasta Slawnosta hankittiin kalkkikiviyritys, joka tuottaa kalkkikivijauhetta asfaltin täyteaineeksi ja maanparannukseen. Szczecinissä otettiin vuoden 2000 alussa käyttöön jauhatuslaitos, joka toimittaa kalkkikivijauhetta hiilivoimalaitosten savukaasujen puhdistamista varten. Huhtikuussa 1999 Partek Nordkalk myi 50 prosentin omistusosuutensa teollisuusmineraaleja toimittavasta SP Mineralsista yhtiön toiselle omistajalle Sibelco Scandinavia AB:lle, joka on belgialaisen Sibelcon tytäryhtiö. SP Mineralsin liikevaihto vuonna 1998 oli noin 13 miljoonaa euroa. Myynnillä oli vajaa 3 miljoonan euron positiivinen vaikutus Partek Nordkalkin tulokseen. Liikevaihto ja tulos Partek Nordkalkin liikevaihto oli 187,4 (1998:191,2) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan tulos oli 25,5 (30,3) miljoonaa euroa, mikä vastaa 13,6 (15,8) prosenttia liikevaihdosta. Liiketoiminnan tulokseen sisältyy myyntivoittoja ja muita kertaluonteisia eriä nettoarvoltaan noin +3 miljoonaa euroa vuosina 1998 ja Suunnitelman mukaiset poistot olivat 16,9 (14,2) miljoonaa euroa. Nettorahoituskulut nousivat 2,3 miljoonalla eurolla vuodesta 1998 ja olivat 6,5 miljoonaa euroa. Erään sisältyy pääomalainasta aiheutuneita kuluja 2,9 miljoonaa euroa. Tulos rahoituserien jälkeen oli 19,0 (26,2) miljoonaa euroa, mikä vastaa 10,2 (13,7) prosenttia liikevaihdosta. Taseen loppusumma kasvoi 31 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli 277,5 ( : 212,5) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste nousi 74 (27) prosenttiin pääomalaina mukaanlukien. Sijoitetun pääoman tuotto oli 14 (19) prosenttia. Kannattavuuden heikkeneminen johtui siitä, että kahden viime vuoden aikana tehtyjen investointien kapasiteetti ei vielä ollut täysin käytössä, sekä hintakilpailun kiristymisestä. Mitä muutoin tulee Partek Nordkalk konsernin ja emoyhtiön asemaan, viitataan tuloslaskelmaan ja taseeseen, jotka sisältävät tarvittavat liitteet, lisätiedot ja rahoituslaskelmat. Investoinnit Partek Nordkalkin kokonaisinvestoinnit olivat 31,6 (39,8) miljoonaa euroa. Rakennustarvike- ja kemianteollisuudelle suunnattujen jauhettujen tuotteiden kapasiteettia Suomessa lisättiin. Uddagårdenin tuotantolaitosta varten Ruotsissa tehtiin merkittäviä maahankintoja. Rakennemuutokset Partek Nordkalk Hold Oy Ab sulautui Partek Nordkalk Oy Ab:hen Sulautuminen vahvisti Partek Nordkalkin omaa pääomaa, vakavaraisuutta, rahoitusasemaa ja tasetta. Partek on siirtänyt konsernin sisäisenä liiketoimintasiirtona omistamiensa kaivosten kaivosoikeudet ja kaivostoiminnan Partek Nordkalkille. Vastikkeena Partek sai Partek Nordkalkin osakkeita. Liiketoimintasiirron jälkeen Partekin ja Partek Nordkalkin toiminnot on selkeästi eriytetty ja Partek-konsernin kaivostoimintaan liittyvä omaisuus on Partek Nordkalkin omistuksessa. Kuluneen vuoden aikana Uddagårdskalk AB sulautui Ignaberga Kalksten AB:hen. Lisäksi tehtiin suunnitelma All-Kalk AB:n sulauttamiseksi Ignaberga Kalksten AB:hen ja Rakke Lubjatehase AS:n sulauttamiseksi Partek Nordkalk Eesti AS:ään. Sulautumisten on määrä toteutua kevään 2000 aikana. Pääomalaina Partek Nordkalk laski syksyllä liikkeeseen 100 miljoonan euron vaihdettavan pääomalainan (Going Public Bond). Laina-aika on viisi vuotta. Tavoitteena on listautuminen pörssiin ennen laina-ajan päättymistä, ja listautumisen yhteydessä laina voidaan vaihtaa Partek Nordkalkin osakkeisiin. Lainan vuotuinen kiinteä korko on 6,71 prosenttia. Lainan merkitsi noin 900 sijoittajaa. Yli puolet näistä oli Partekin osakkeenomistajia, jotka merkitsivät yhteensä yli 60 prosenttia lainapääomasta. Pääomalaina vahvistaa Partek Nordkalkin vakavaraisuutta ja luo yhtiölle edellytykset kasvaa ja kehittää toimintaansa Itämeri-strategiansa mukaisesti ja siten lisätä yhtiön arvoa. Pääomalainan liikkeeseenlaskun yhteydessä Partek Nordkalk muutettiin julkiseksi osakeyhtiöksi. Laina noteerataan Helsingin Pörssin I-listalla. 18
19 Meuro Meuro % Meuro % % Meuro Sijoitettu pääoma ROC Oma pääoma ROE Muut Jauh. ja mursk. kalkki Paperipigmentti Kalkkikivi Poltettu ja sammutettu kalkki Tulos rahoituserien jälkeen Sijoitettu pääoma ja tuotto (ROC) Oma pääoma ja tuotto (ROE) (pääomalaina mukaanlukien) Omavaraisuusaste (pääomalaina mukaanlukien) Liikevaihto tuoteryhmittäin Osakepääoman korotus (emoyhtiö) Mk Euro Osakepääoma vuoden alussa Partek Nordkalk Holdin sulautuminen Partek Nordkalkiin Pääomalainan muuttaminen osakepääomaksi Osakepääoman muuttaminen euroiksi Pyöristämiskorotus Osakepääoma Korotus liiketoimintasiirron yhteydessä Osakepääoma Tutkimus ja kehitys Kehityskustannuksiin sisältyvät sekä tuote- että asiakaslähtöiset kehitysprojektit. Tutkimus- ja kehitystoiminta on vuonna 1999 keskittynyt teollisuus- ja ympäristöprojekteihin. Henkilöstön määrä yksikössä on 46 (44). Tuotekehitykseen käytettiin 3,4 (3,0) miljoonaa euroa, mikä vastaa 1,8 (1,6) prosenttia liikevaihdosta. Muuta Laatu- ja ympäristöjärjestelmän kehittäminen jatkui vuoden aikana. Paraisten kaivos sai ISO ympäristösertifikaatin. Valmistautuminen vuoteen 2000 sujui suunnitelmien mukaisesti eikä vuosituhannen vaihtumiseen liittyviä ongelmia ole ilmennyt konsernin tietojärjestelmissä tai varsinaisessa toiminnassa. Yhtiön hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat Hallituksen kokoonpano oli seuraava: Christoffer Taxell Carl-Gustav Bergström Patrick Enckell Kari Heinistö Christer Sundström puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen Yhtiön toimitusjohtaja on Christer Sundström. Tilintarkastajana on toiminut KPMG Wideri Oy Ab, KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana Solveig Törnroos-Huhtamäki, KHT, pidettyyn ylimääräiseen yhtiökokoukseen asti. Sen jälkeen varsinaisina tillintarkastajina ovat toimineet Thor Nyroos, KHT, ja Solveig Törnroos-Huhtamäki, KHT, ja varatilintarkastajana on toiminut KPMG Wideri Oy Ab, KHT-yhteisö. Osakkeet Partek Oyj Abp omistaa 100 prosenttia Partek Nordkalk Oyj Abp:n osakkeista. Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä Jakokelpoinen oma pääoma on Partek Nordkalk -emoyhtiöllä 27,7 miljoonaa euroa sekä Partek Nordkalk -konsernilla 17,6 miljoonaa euroa. Hallitus esittää, että osinkoina maksetaan euroa. Tulevaisuudennäkymät Teräs-, paperi- ja selluloosateollisuuden kysynnän arvioidaan kasvavan jonkin verran. Rakennusaineteollisuuden, maanviljelyn ja ympäristönhoidon markkinoiden odotetaan edelleen kehittyvän myönteisesti. Huolimatta kilpailun kiristymisestä Itämeren alueella myynnin arvioidaan kasvavan jonkin verran. Parainen Christoffer Taxell Carl-Gustav Bergström Patrick Enckell Kari Heinistö Christer Sundström 19
20 Konsernituloslaskelma Partek Nordkalk Liite euro % 1000 euro % Liikevaihto , ,0 Hankinnan ja valmistuksen kulut Bruttokate , ,5 Myynnin ja markkinoinnin kulut Tutkimus- ja tuotekehityskulut Hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan muut kulut , ,7 Liikevoitto 2,3, , ,8 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista Rahoitustuotot ja -kulut 6, Voitto ennen satunnaisia eriä , ,7 Satunnaiset erät , ,9 Voitto ennen veroja , ,7 Välittömät verot Vähemmistöosuus , ,8 Tilikauden voitto , ,0 20
21 Konsernitase Partek Nordkalk Vastaavaa Liite euro % 1000 euro % Pysyvät vastaavat 10 Aineettomat hyödykkeet - Goodwill Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet - Esiintymät ja maa-alueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Sijoitukset 11 - Osakkeet ja osuudet muissa yhtiöissä Osuudet osakkuusyhtiöissä Pysyvät vastaavat yhteensä , ,9 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,1 Vastaavaa yhteensä , ,0 Vastattavaa Oma pääoma 13 Osakepääoma Vararahasto Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto/tappio Pääomalainat Oma pääoma yhteensä , ,9 Vähemmistöosuus , ,4 Pakolliset varaukset ,3 0 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 9, Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma Vieras pääoma yhteensä , ,8 Vastattavaa yhteensä , ,0 21
22 Rahoituslaskelma Konserni / Partek Nordkalk euro 1000 euro Liiketoiminta Liikevoitto Poistot ja arvonalennukset Myydyn omaisuuden realisointitulos Muut oikaisut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Vaihto-omaisuus (- = lisäys) Lyhytaikaiset saamiset (- = lisäys) Korottomat velat (- = vähennys) Rahoituserät, verot ja satunnaiset erät Rahoitustuotot ja -kulut Maksetut verot Satunnaiset tuotot ja kulut Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Bruttoinvestoinnit Käyttöomaisuuden myynti Kassavirta ennen rahoitusta Rahoitus Osakeanti Pääomalaina Korollisten velkojen muutos (- = vähennys) Maksetut osingot Muuntoerot ja muut muutokset Rahavarojen muutos Likvidit varat Likvidit varat
23 Tuloslaskelma Emoyhtiö Liite euro % 1000 euro % Liikevaihto , ,0 Hankinnan ja valmistuksen kulut Bruttokate , ,7 Myynnin ja markkinoinnin kulut Tutkimus- ja tuotekehityskulut Hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan muut kulut , ,4 Liikevoitto 2,3, , ,1 Rahoitustuotot ja -kulut 6, Voitto ennen satunnaisia eriä , ,1 Satunnaiset erät , ,7 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja , ,5 Tilinpäätössiirrot - Ylipoistot Välittömät verot , ,6 Tilikauden voitto , ,2 23
24 Tase Emoyhtiö Vastaavaa Liite euro % 1000 euro % Pysyvät vastaavat 10 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 0 - Esiintymät ja maa-alueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Sijoitukset 11 - Osuudet konsernin yrityksissä Saamiset konsernin yrityksiltä Osuudet osakkuusyhtiöissä Osakkeet ja osuudet muissa yhtiöissä Pysyvät vastaavat yhteensä , ,7 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,3 Vastaavaa yhteensä , ,0 Vastattavaa Oma pääoma 13 Osakepääoma Ylikurssirahasto 16 0 Edellisten tilikausien voitto / tappio Tilikauden voitto Vaihdettava pääomalaina Pääomalaina Oma pääoma yhteensä , ,1 Tilinpäätössiirtojen kertymä ,2 0 Pakolliset varaukset ,3 0 Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma Vieras pääoma yhteensä , ,9 Vastattavaa yhteensä , ,0 24
25 Rahoituslaskelma Emoyhtiö euro 1000 euro Liiketoiminta Liikevoitto Poistot ja arvonalennukset Myydyn omaisuuden realisointitulos Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Vaihto-omaisuus (- = lisäys) Lyhytaikaiset saamiset (- = lisäys) Korottomat velat (+ = lisäys) Rahoituserät, verot ja satunnaiset erät Rahoitustuotot ja -kulut Maksetut verot Satunnaiset tuotot ja kulut Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Bruttoinvestoinnit Käyttöomaisuuden myynti Kassavirta ennen rahoitusta Rahoitus Osakeanti Pääomalaina Korollisten velkojen muutos (- = vähennys) Pitkäaikaisten saamisten muutos (- = lisäys) Maksetut osingot Rahavarojen muutos Likvidit varat Likvidit varat
26 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Partek Nordkalk -konsernin tilinpäätös on laadittu Suomessa voimassa olevien säännösten mukaan. Merkittävimmät tuloslaskennan poikkeamat kansainväliseen laskentasäännöstöön (International Accounting Standards, IAS) verrattuna on kerrottu periaatteiden ao. kohdassa. Yhtiön tilikausi on tammi-joulukuu ja konsernin sekä emoyhtiön tilinpäätös on laadittu euroissa. Tilinpäätöstä laatiessaan yhtiön johto joutuu voimassa olevien määräysten ja hyvän kirjanpitotavan mukaisesti tekemään arvioita ja olettamuksia, jotka vaikuttavat tilinpäätöserien arvostukseen ja jaksotukseen. Toteutuvat luvut voivat poiketa tehdyistä arvioista. Konsolidointiperiaatteet Konsernitilinpäätökseen sisältyvät Partek Nordkalk Oyj Abp:n lisäksi ne yhtiöt, joissa emoyhtiöllä on suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia äänimäärästä tilikauden päättyessä. Tilikauden aikana hankitut yhtiöt sisältyvät konsernituloslaskelmaan hankinta-ajankohdasta lukien ja myydyt yhtiöt myyntiajankohtaan saakka. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa on sisäiset tapahtumat ja katteet eliminoitu. Keskinäinen osakeomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmää käyttäen, jonka mukaan tytäryhtiöosakkeiden hankinta-arvosta vähennetään yhtiön oman pääoman määrä hankintahetkellä mukaanlukien verovelalla vähennetty osuus verottomista varauksista. Liikearvo, joka on hankitun yrityksen osakkeiden hankinta-arvon ja nettovarallisuuden käyvän arvon välinen ero, esitetään konsernitaseessa omana eränään ja poistetaan suunnitelman mukaisesti vaikutusaikanaan. Se osa liikearvosta, joka on kohdennettu esiintymiin, poistetaan lineaarisesti 30 vuoden aikana. Osakkuusyhtiöt on konsolidoitu pääomaosuusmenetelmän mukaisesti. Vähemmistön osuudet tuloksesta ja omasta pääomasta on esitetty erillisinä erinä tuloslaskelmassa ja taseessa. Vuosina 1995 ja 1996 Partekin mineraalitoiminta koostui kahdesta Partekin 100% omistamasta divisioonasta, Nordkalk Oy Ab:sta ja Partek Teollisuusmineraalit Oy:sta. Vuonna 1997 nämä fuusioitiin keskenään ja syntyi Partek Nordkalk Oy Ab. Konsernin taloudellista kehitystä kuvaavina tietoina vuosina 1995 ja 1996 on esitetty Nordkalk- ja Partek Teollisuusmineraalit alakonsernien yhteenlasketut luvut keskinäisten tapahtumien eliminoinnin jälkeen. Ulkomaanvaluutan määräiset tapahtumat Ulkomaanvaluutan määräiset tapahtumat muunnetaan raportointivaluutaksi käyttämällä tapahtumapäivänä voimassa olevaa valuuttakurssia. Tilinpäätöshetkellä taseessa olevat ulkomaan rahan määräiset saatavat ja velat on arvostettu tilinpäätöspäivän kurssiin. Ulkomaisten tytäryhtiöiden tuloslaskelmat ja taseet Konsernitilinpäätöstä laadittaessa ulkomaisten tytäryhtiöiden tuloslaskelmat on muunnettu euroiksi tilikauden keskikurssiin ja tase-erät tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntoerot sisältyvät konsernin omaan pääomaan. Ulkomaisten tytäryhtiöiden omat pääomat on pääosin suojattu ns. Equity hedging -menetelmällä, joko ottamalla lainoja ulkomaisten tytäryhtiöiden omaa pääomaa vastaavissa valuutoissa tai termiinisopimuksilla. Suojauksesta johtuneet kurssierot on konsernitilinpäätöksessä viety ulkomaisten tytäryhtiöiden taseita muunnettaessa syntyneitä eroja vastaan omassa pääomassa. Vaihto-omaisuus Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen luovutushinnan määräisenä. Arvostuksessa on sovellettu nk. FIFO-periaatetta. Puolivalmisteiden ja tuotteiden arvoon sisältyy välittömien hankintamenojen lisäksi osuus hankinnan ja tuotannon välisistä kustannuksista. Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet, esiintymät, rakennukset ja rakennelmat, koneet ja muu kalusto on taseessa esitetty historialliseen hankinta-arvoon vähennettynä tehdyillä poistoilla. Poistot perustuvat taloudelliseen käyttöikään seuraavasti: Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Sijoitukset 10 vuotta 3 10 vuotta vuotta 3 25 vuotta 5 10 vuotta Pysyviksi vastaaviksi luokiteltavat sijoitukset on kirjattu hankinta-arvoon vähennettynä pysyvien arvonalentumisten takia tehdyillä poistoilla. Pysyvien vastaavien myynnistä syntyneet voitot ja tappiot sisältyvät liiketoiminnan tuottoihin ja kuluihin. Leasing Käyttöomaisuudesta on myös jossain määrin tehty leasingsopimuksia. Sekä käyttö- että rahoitusleasingmaksut on käsitelty vuokrakuluina. Liitetiedoissa esitetään vuosittaiset leasingmaksut tehtyjen sopimusten perusteella. 26
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Edellisestä johtuen tilinpäätöksessä olevat vertailuluvut vuodelta 2003 kuvaavat silloisen NK- Holding-konsernin taloudellista tilannetta.
Lehdistötiedote 27.1.2005 Nordkalk Oyj Abp: Kehitys myönteinen koko vuoden Tilinpäätöstiedote vuodelta 2004 liikevaihto kasvoi 270,6 (2003:259,8 ) miljoonaan euroon (+4 %) tulos ennen satunnaiseriä nousi
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS
FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.
OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta
Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001
KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015
Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Julkaistu Liikevaihto ja tulos
Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan
1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2
NIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.
Haminan Energian vuosi 2016
VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
Emoyhtiön tilinpäätös,
106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Asiakassegmentissä Muu teollisuus myynti kemianteollisuudelle kasvoi verrattuna vuoteen 2006.
Lehdistötiedote 31.1.2008 Nordkalkilla hyvä vuosi Tilinpäätöstiedote 2007 liikevaihto kasvoi 334,4 (2006:303,8) miljoonaan euroon (+10 %) voitto ennen veroja ja vähemmistöosuuksia nousi 32,7 (24,5) miljoonaan
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7
RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö
POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti
Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS
VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate
Kalkkikivi. Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi.
GREAT WHITE STONE Kalkkikivi Puhdistaa, neutraloi, täyttää, stabiloi. Asiakas: teollisuus Paperi Teräs Sellu Rakennusaineet Kemia Sokeri Lasi Tienrakennus Asiakas: maatalous Maanviljely Puutarha Rehu Asiakas:
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
Ravintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).
- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa