TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET"

Transkriptio

1 1 (5) TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET Lomakkeet täytetään tässä ohjeessa käytettyjen määritysten Erät on määritelty viranomaistiedonkeruun (VIRATI) Luokitusmuistion ( ) mukaisesti soveltuvin osin ja erien määritelmät on esitetty suluissa. Lomakkeiden tummennetut osat jätetään täyttämättä. Lomakkeiden ne solut, joissa on nolla, ovat kaavasoluja, eikä niitä täytetä. Käytetyt kaavat on eritelty standardin liitteessä 7: Laskenta- ja tarkistuskaavat. RAPORTOITAVA LIIKETOIMINTA Raportoitava liiketoiminta ilmoitetaan VIRATIn tiedonantajatasojen määrittelyjen Ulkomaiset saamiset Ulkomaiset saamiset sisältävät jäljempänä määritellyt tase-erät, jotka voidaan luokitella saamiseksi ulkomaisilta vastapuolilta¹ riippumatta siitä, minkä valuutan määräisiä erät ovat. Ulkomaisiin saamisiin luetaan Suomen kohdalta muut kuin euromääräiset saamiset Suomessa sijaitsevilta vastapuolilta. Ulkomaiset saamiset sisältävät seuraavat viranomaistaseen erät Käteiset varat Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Leasingkohteet Saamistodistukset Johdannaissopimukset Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Saamiset ilmoitetaan kirjanpitoarvoonsa Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten Ulkomaiset velat Ulkomaiset velat sisältävät kaikki tase-erät, jotka voidaan luokitella velaksi jollekin ulkomailla sijaitsevalle vastapuolelle¹ riippumatta siitä, minkä valuutan määräisiä erät ovat. Ulkomaisiin velkoihin luetaan Suomen kohdalta valuuttamääräiset velat Suomessa sijaitseville vastapuolille. Ulkomaiset velat sisältävät seuraavat viranomaistaseen erät Velat luottolaitoksille Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla ¹ Ulkomainen vastapuoli määräytyy ulkomaat -sektorin mukaan, joka on määritelty VIRATIn kotimaa/ulkomaat -sektoreiden rajauksessa noudatettavissa tulkinta- ja soveltamisohjeissa.

2 2 (5) Velkaerät ilmoitetaan kirjanpitoarvoonsa Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten Luottolaitoksen saamistodistukset Saamistodistuksilla tarkoitetaan Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten mukaisia tase-eriä saamistodistukset ja keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset. (VIRATI: J06 rahamarkkinavaateet, J07 pääomamarkkinavaateet pl. osakkeet, J99 pääomatodistukset). Luottolaitoksen hallussa olevat saamistodistukset ilmoitetaan erikseen sektorikohtaisesti osana kokonaissaamisia. Saamistodistukset ilmoitetaan markkina-arvoonsa. (O 09) Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat Velkakirjoilla tarkoitetaan Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten mukaisesti luottolaitoksen yleiseen liikkeeseen laskemia velkakirjoja, joista ilmoitetaan muut kuin euromääräiset emissiot ja ulkomailla liikkeeseen lasketut emissiot. (VIRATI: K06 rahamarkkinavaateet, K07 pääomamarkkinavaateet, K99 pääomatodistukset). Velkakirjat ilmoitetaan erikseen omana eränään maajaon ulkopuolella taulukoissa N02, N12 ja N22 (maittain kohdistamattomat erät). Velkakirjat ilmoitetaan kirjanpitoarvoonsa Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten Ulkomaiset osakkeet ja aineelliset hyödykkeet Ulkomaiset osakkeet ilmoitetaan liikkeeseenlaskijan sijaintimaan mukaan ja aineelliset hyödykkeet niiden sijaintimaan mukaan. Kotimaisia osakkeita ja Suomessa sijaitsevia aineellisia hyödykkeitä ei tarvitse ilmoittaa. Erään luetaan seuraavat viranomaistaseen erät: osakkeet ja osuudet osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä aineelliset hyödykkeet Erät ilmoitetaan kirjanpitoarvoonsa Rahoitustarkastuksen kirjanpito- ja tilinpäätösmääräysten Johdannaissopimukset Erään kirjataan markkina-arvoltaan positiiviset OTC-johdannaissopimukset. Markkina-arvo sisältää siirtyvät erät. Kahdenvälisiä nettoutussopimuksia ei huomioida. Valuuttakurssi-, korko-, hyödyke- ja osakesidonnaisten taseen ulkopuolisten erien sekä luottojohdannaisten markkina-arvon laskemisessa on tarkoituksenmukaisinta käyttää luottolaitoksen omaa sisäisesti käytössä olevaa menetelmää. Taseen ulkopuoliset sitoumukset Tase-erien lisäksi ulkomaisissa saamisissa ilmoitetaan taseen ulkopuolisista sitoumuksista Takaukset, takaussitoumukset ja muut (U 01: Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset) sekä Peruuttamattomat sitoumukset

3 3 (5) (U 02: Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset), joista ilmoitetaan erikseen Käyttämättömät luottojärjestelyt (U 02 06) ja Muut (muut peruuttamattomat sitoumukset kuin U 02 06). Ulkomaisena takauksena pidetään ulkomaisen osapuolen puolesta annettua takaussitoumusta. Ratkaisevaa on, että luottolaitokselle voi takauksen perusteella syntyä saaminen ulkomaiselta osapuolelta. Taseen ulkopuoliset sitoumukset ovat sitoumuksia, joita voidaan pitää suorina luoton vastineina ja joissa luottotappioriskin toteutuessa menetetään koko sopimuksen arvo. Tähän ryhmään kuuluvat sopimukset ilmoitetaan sopimuksen mukaisessa arvossaan. (O 09 06). RAPORTOITAVAN LIIKETOIMINNAN LUOKITTELEMINEN Maaluokitus Ulkomaiset erät jaotellaan ensisijaisesti saamisen vastapuolen sijaintimaan (D, Kr01). Kuhunkin taulukkoon täytetään saamiset ja velat kyseisestä maasta. Joidenkin maiden tietoihin sisällytetään myös muiden pienempien alueiden tai niihin kuuluvien saarivaltioiden tiedot. Näistä saarivaltioista on luettelo standardin liitteenä 4, josta käy ilmi, minkä valtion tiedoissa kunkin saarivaltion erät ilmoitetaan. D-luokituksen mukaisesti Iso-Britanniaan luetaan mukaan kanaalisaaret. Maariskissä luokitusta tulkitaan kuitenkin siten, että Iso Britannia (GB) ilmoitetaan ilman kanaalisaaria ja kanaalisaaret Jersey (JE), Guernsey (GG) ja Isle of Man (IM) ilmoitetaan kukin omalla koodillaan erikseen. Saamistodistukset luokitellaan maittain liikkeeseenlaskijan sijaintimaan mukaan. Maittain kohdistamattomille erille on erilliset taulukot, joissa ilmoitetaan saamiset ja velat, joita ei voi kohdistaa mihinkään maahan. Näissä kohdissa voidaan ilmoittaa lisäksi mm. johdannaissopimukset ja peruuttamattomat sitoumukset, joita ei saada eriteltyä maittain sekä korkosaamiset, mikäli luottolaitos ei sisäisesti seuraa erää maittain. Sektoriluokitus Luottolaitoksen ulkomaiset saamiset ja velat jaotellaan sektoreittain saamisiin pankeilta, julkiselta sektorilta ja pankkitoimintaan kuulumattomalta yksityiseltä sektorilta. Sektoriluokitus määräytyy luotonsaajan tai sijoituskohteen perusteella. Pankkisektorin määrittelyssä käytetään kriteeriä 04, Home country definition, jonka mukaan instituution on oltava kotimaassaan virallisesti määritelty kyseiseen kategoriaan kuuluvaksi. Esim. EU-alueella instituutio kuuluu pankkisektoriin, mikäli se on luottolaitos EU:n ensimmäisen pankkidirektiivin mukaan tai keskuspankki standardin liitteen 6 luettelon perusteella. Pankkisektori: Luottolaitokset, myös valtion omistamat (S 322A) kr.04, Suomi (S 122A) Keskuspankit (S 321), Suomi (S 121) Julkinen sektori: (S 33 + S 361) Suomi (S 13)

4 4 (5) Yksityinen sektori: (määritellään jäännöseräksi) Pankkisektoriin kuulumaton yksityinen sektori (S 31 + S S S S S S 34 + S 35 + S 3X) Suomen osalta: Kotimaa (S 11 + S S S S S 125+ S 14+ S 15 + S 1X) Kansainväliset järjestöt (S 362) Ei kohdisteta maittain, ilmoitetaan erikseen maittain kohdistamattomissa erissä lomakkeilla N02, N12 ja N22 Käteisistä varoista tase-erä kassa luokitellaan julkiseen sektoriin kuuluvaksi. Maittain kohdistamattomissa erissä ilmoitetaan myös saamiset ja velat keskuspankeilta osuutena kokonaissaamisista. Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) luokitellaan sveitsiläiseksi pankiksi. Euroopan Keskuspankki EKP on saksalainen keskuspankki. Kansainvälisistä järjestöistä ja keskuspankeista on luettelo standardin liitteinä 5 ja 6. Maturiteettiluokitus Saamiset ja velat luokitellaan jäljellä olevan maturiteetin mukaan (C, Kr02) kolmeen luokkaan seuraavasti. Enintään yksi vuosi (C ) Yli yksi vuosi, enintään kaksi vuotta (C 05 01) Yli kaksi vuotta (C 07) Saamistodistukset jaetaan jäljellä olevan maturiteetin mukaan kuitenkin niin, että vaihtuviin vastaaviin kuuluvat erät ilmoitetaan lyhimmässä luokassa ja pysyviin vastaaviin kuuluvat erät sopimuksen jäljellä olevan juoksuajan mukaisissa luokissa. Käteiset varat luokitellaan lyhimpään maturiteettiluokkaan. Riskin siirto saamisista, joiden lopullinen riski siirtyy toiseen maahan Lomakkeella eritellään ne saamiset, joiden lopullinen tai todellinen riski on sopimuksin tai muutoin siirtynyt lainansaajamaan tai sijoituskohdemaan ulkopuolelle. Kysymykseen tulevat tilanteet, joissa Saaminen on sellaisen pankin tai yrityksen ulkomaiselta sivukonttorilta, jonka pääkonttori sijaitsee sivukonttorin sijaintimaan ulkopuolella Saamisen on taannut lainansaajamaan ulkopuolella sijaitseva yksikkö, D-luokitus (Kr03) Riskinsiirtoerät jaotellaan maittain ja sektoreittain. Riskinsiirtoerät ilmoitetaan myös johdannaissopimuksista ja taseen ulkopuolisista sitoumuksista. Yhdestä maasta tietyltä sektorilta riskiä vähentäen siirtyvä erä (maa 1/sektori c: ulos maasta) merkitään vastaanottajamaan riskinsiirrossa saman sektorin riskiä lisääväksi. (maa 2/sektori c: maahan). Näin ollen yhteenlaskettujen ulos ja sisään - riskinsiirtojen summien tulee olla yhtä suuret. Maittain kohdistamattomissa riskinsiirtoerissä ilmoitetaan sellaiset erät, joita ei voida kohdistaa mihinkään maahan (tasapainotuserä).

5 5 (5) LOMAKKEIDEN TIEDONANTAJATASOKOHTAISET ERITYISERÄT N01 / N02 Luottolaitos ilman ulkomaisia sivukonttoreita ja ulkomaisen luottolaitoksen sivukonttori Suomessa Valuuttaluokitus Saamiset ja velat ilmoitetaan raporteilla N01 ja N02 valuutoittain VIRATI B- luokituksen mukaan Suomen Pankin ja EKP:n noteeraamaan keskikurssiin (B, Kr01) seuraavasti: Euro (EUR) Ruotsin kruunu (SEK) Ison-Britannian punta (GBP) Sveitsin frangi (CHF) Yhdysvaltain dollari (USD) Japanin jeni (JPY) Loput, luokitellaan jäännöseräksi Luottolaitos ilman ulkomaisia sivukonttoreita ilmoittaa lomakkeella N02 myös saamiset ja velat ulkomaisilta sivukonttoreiltaan ja muilta konsolidointiryhmän yrityksiltä osuutena kokonaissaamisista. Samoin ilmoitetaan saamiset EKP:lta ja velat EKP:lle osuutena keskuspankkisaamisista. Kansallisia keskuspankkeja ei lueta kuuluvaksi EKP:iin. Ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa toimiva sivukonttori ilmoittaa saamiset ja velat pääkonttoristaan ja muilta konsolidointiryhmän yrityksiltä myös erikseen maajaottelun ulkopuolella. N11 / N12 Luottolaitoksen ulkomainen sivukonttori Luottolaitoksen ulkomainen sivukonttori ilmoittaa myös saamiset ja velat emoyhtiöltä, muilta sivukonttoreilta ja konsolidointiryhmän yrityksiltä. Nämä erät ilmoitetaan kokonaisuudessaan maajaottelun ulkopuolella. N21 / N22 Luottolaitoksen konsolidointiryhmä Luottolaitoksen konsolidointiryhmä ilmoittaa ainoastaan saamiset edellä esitetyn määrittelyn Saamiset esitetään konsolidointiperusteella siten, että konsolidointiryhmän sisäiset erät eliminoidaan. Konsolidointiryhmän pankkisektorin saamisista ilmoitetaan erikseen saamiset sellaisilta pankeilta, joiden pääkonttori sijaitsee eri maassa (N21). Kunkin maan kohdalla ilmoitetaan konsolidointiryhmään kuuluvan ulkomaisen yksikön paikallisen valuutan määräiset saamiset ja velat sijaintimaastaan. Osakkeet ilmoitetaan saamisissa pankkisektorilta tai muulta yksityiseltä sektorilta ja aineelliset hyödykkeet kohdistetaan muulle yksityiselle sektorille. Valuuttamääräisten erien muuttaminen Erät ilmoitetaan tiedon ajankohdan Suomen Pankin ja EKP:n julkaisemaan keskikurssiin. Vastaustarkkuus Tiedot ilmoitetaan tuhansina euroina.

TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET

TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET TAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET Yleistä 1 (7) Maariskitiedonkeruussa (N-taulukot) analysoidaan raportoivan luottolaitoksen ilman ulkomaisia sivukonttoreita, luottolaitoksen ulkomaisten sivukonttoreiden, luottolaitoksen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAARISKIN ILMOITTAMISESTA 105.7

MÄÄRÄYS MAARISKIN ILMOITTAMISESTA 105.7 N01 Luottolaitos ilman ulkomaisia sivukonttoreita ja ulkomaisen luottolaitoksen sivukonttori Suomessa / Ulkomaiset saamiset ja velat Tiedonantajatasot: 202, 211, 221, 222 Alue / Valtio : Valitse Nimi,

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus)

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus) VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 30.9.2004 10.6.2000 30.9.2011 M RAHOITUSRISKI Frekvenssi: Neljännesvuosittain Palautusviive: 20 pankkipäivää

Lisätiedot

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät

Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) Taseen vastaavaa; euro- ja muut kuin euromääräiset erät VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Finanssivalvonta/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 4.10.2004 1.1.2001 31.12.2007 alkaen KORKORISKI R Frekvenssi: Vastaustarkkuus: Palautusviive: Määrittelyistä

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

Annettu Korvaa Voimassa. Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain)

Annettu Korvaa Voimassa. Saamistodistusten arvonmuutos; euro- ja muut kuin euromääräiset erät (valuutoittain) VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 4.10.2004 1.1.2001 31.12.2007 alkaen KORKORISKI R Frekvenssi: Vastaustarkkuus: Palautusviive: Määrittelyistä

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

B03 VIRANOMAISTASE , B12 SAAMISET LUOTTOLAITOKSILTA 90 B13 LEASINGKOHTEET 90 B14 JOHDANNAISSOPIMUKSET 90

B03 VIRANOMAISTASE , B12 SAAMISET LUOTTOLAITOKSILTA 90 B13 LEASINGKOHTEET 90 B14 JOHDANNAISSOPIMUKSET 90 VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ nnettu 19.7.2007 1.9.2007 Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 201, 202, 203, 210, 211, 212 Kotimaiset luottolaitokset 221, 222 Ulkomaiset luottolaitokset Suomessa Liite 1, 2,

Lisätiedot

(Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) B03 VIRANOMAISTASE , B12 SAAMISET LUOTTOLAITOKSILTA 90

(Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) B03 VIRANOMAISTASE , B12 SAAMISET LUOTTOLAITOKSILTA 90 VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ nnettu 19.7.2007 1.9.2007 Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 240, 241, 242, 247, 249 Kotimaiset sijoituspalveluyritykset 246 Ulkomaiset sijoituspalveluyritykset Suomessa 248

Lisätiedot

Standardi RA4.4. Maariskin ilmoittaminen. Nimi ja nro 2

Standardi RA4.4. Maariskin ilmoittaminen. Nimi ja nro 2 Standardi RA4.4 Maariskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 dnro 1/120/2005 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Normiperusta 5 4 Raportointi Rahoitustarkastukselle

Lisätiedot

Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä. OSK -osuuskunta, yhteenliittymä. OSK -osuuskunta, keskusyhteisön konserni

Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä. OSK -osuuskunta, yhteenliittymä. OSK -osuuskunta, keskusyhteisön konserni VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ nnettu 19.7.2007 1.9.2007 Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 204/205, 213/214 236 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt Liite 3a, 3 d B_L3aL3d_s.XLS 1

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

FX2 SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA TOIMILUVAN SAANEEN LUOTTOLAITOKSEN SIVUKONTTORI

FX2 SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA TOIMILUVAN SAANEEN LUOTTOLAITOKSEN SIVUKONTTORI RAHOITUSTARKASTUS OHJE VALUUTTAKURSSIRISKEILLE ASETETTAVISTA RAJOISTA 1 (5) VALUUTTAMÄÄRÄISTÄ TOIMINTAA HARJOITTAVA LUOTTOLAITOS SUOMEN PANKIN VALUUTTAINTERVENTIOIDEN VASTAPUOLEKSI HYVÄKSYMÄ ETA-VALTIOSSA

Lisätiedot

KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN

KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN 00 N:o 22 LIITE KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN. Positioriskin laskemisessa käytettävät määritelmät Tässä liitteessä tarkoitetaan: arvopaperin nettopositiolla samanlajisen arvopaperin pitkien

Lisätiedot

BIS Consolidated banking statistics: esimerkkejä

BIS Consolidated banking statistics: esimerkkejä Tiedostossa esitetään KOTI-raportointiin liittyviä esimerkkejä. RATI-raportoinnin esimerkit esitetään erillisessä tiedostossa. Esimerkeillä pyritään havainnollistamaan raportointivaatimuksia. Kaikki kentät

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

OHJE VALUUTTAKURSSIRISKEILLE ASETETTAVISTA RAJOISTA

OHJE VALUUTTAKURSSIRISKEILLE ASETETTAVISTA RAJOISTA OHJE VALUUTTAKURSSIRISKEILLE ASETETTAVISTA RAJOISTA 1 (8) LOMAKE FX1: LUOTTOLAITOKSEN VALUUTTAKAUPAT (ILMAN ULKOMAISIA SIVUKONTTOREITA) Yleistä Lomakkeen täyttävät Suomen Pankin valuuttainterventioiden

Lisätiedot

Muutos korkopistettä -200-100 -50 50 100 200 Rivino Tno 100 110 120 130 140 150. Valvottavan omalla menetelmällä laskettu tuloriski

Muutos korkopistettä -200-100 -50 50 100 200 Rivino Tno 100 110 120 130 140 150. Valvottavan omalla menetelmällä laskettu tuloriski Tuloriski Frekvenssi: Neljännesvuosittain Vastaustarkkuus: 1 000 euroa R01 Palautusviive: 20 pankkipäivää Määrittelyistä vastaa: Finanssivalvonta Tiedot toimitetaan: Finanssivalvonta Tiedonantajatasot:

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6)

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6) VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) nnettu 240, 241, 242, 247, 249 Kotimaiset sijoituspalveluyritykset 246 Ulkomaiset sijoituspalveluyritykset Suomessa 248 rvopaperimarkkinalaissa

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 201, 202, 203, 210, 211, 212 Kotimaiset luottolaitokset 221, 222 Ulkomaiset luottolaitokset Suomessa Liite 1, 2, 5 1 = Suomi 2 = English 3

Lisätiedot

FINREP-liitetaulukoiden täyttöohjeet 2014

FINREP-liitetaulukoiden täyttöohjeet 2014 1(9) FINREP-liitetaulukoiden täyttöohjeet 2014 FINREP-LIITETAULUKOIDEN TÄYTTÖOHJEET 2014... 1 Yleiset... 1 FA-liitetaulukko... 3 FA11A Korkotuotot... 3 FA11B Korkokulut... 3 FA14 Osinkotuotot... 4 FA16A

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MARKKINARISKIN KATTAMISEKSI VAADITTAVIEN OMIEN VAROJEN JA KONSOLI- DOITUJEN OMIEN VAROJEN ILMOITTAMISESTA

MÄÄRÄYS MARKKINARISKIN KATTAMISEKSI VAADITTAVIEN OMIEN VAROJEN JA KONSOLI- DOITUJEN OMIEN VAROJEN ILMOITTAMISESTA 1 (14) MÄÄRÄYS MARKKINARISKIN KATTAMISEKSI VAADITTAVIEN OMIEN VAROJEN JA KONSOLI- DOITUJEN OMIEN VAROJEN ILMOITTAMISESTA Tietojen ilmoittamiseen liittyvät teknisluonteiset säännöt, ohjeet ja kuvaukset

Lisätiedot

VALUUTTAPOSITIORAPORTOINNIN TEKNINEN KUVAUS 1

VALUUTTAPOSITIORAPORTOINNIN TEKNINEN KUVAUS 1 1 (5) VALUUTTAPOSITIORAPORTOINNIN TEKNINEN 1 1 Yleiskuvaus Luottolaitos raportoi kuukausittain valuuttakauppa- ja valuuttapositiotiedot Rahoitustarkastukselle sekkitililinjan tai X.400 yhteensopivan sähköpostin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006

SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 SAMPO PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2007 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Tilikauden voitto oli 8,8 miljoonaa euroa Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 1,4 miljardin euron

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA lukien toistaiseksi 1 (6) Talletuspankeille Omistusyhteisöille Osuuspankkilain mukaiselle keskusyhteisölle MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET N:o 1373 4573 Liite SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET I Sovellettaessa lain 58 :ssä tarkoitettua vakiomenetelmää varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset painotetaan seuraavasti: Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO?

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? Pentti Pikkarainen Pankkitoimintaosasto 12.4.2005 PANKKITOIMINTAOSASTO Pankkitoimintaosasto vastaa seuraavista

Lisätiedot

Konsernin tuloslaskelma

Konsernin tuloslaskelma TÄYDENNYS 1/29.5.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus)

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) PANKKIJÄRJESTELMÄN TILA Annettu Korvaa Voimassa Tunniste 18.1.24 1.3.23 3.6.25 - S S_s.XLS Vastaustarkkuus: 1 euroa Määrittelyistä

Lisätiedot

Siirtyminen arvopaperikohtaiseen tiedonkeruuseen

Siirtyminen arvopaperikohtaiseen tiedonkeruuseen Siirtyminen arvopaperikohtaiseen tiedonkeruuseen Tietosisällön muutokset kuukausittaiseen kyselyyn ulkomaisista saamisista ja veloista yrityksille, rahoitus- ja vakuutuslaitoksille, kunnille ja valtiolle

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

L 330/20 Euroopan unionin virallinen lehti

L 330/20 Euroopan unionin virallinen lehti L 330/20 Euroopan unionin virallinen lehti 15.12.2007 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EY) N:o 1489/2007, annettu 29 päivänä marraskuuta 2007, rahalaitossektorin konsolidoidusta taseesta annetun asetuksen

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 57/34 27.2.2002 OIKAISUJA Oikaistaan Euroopan keskuspankin asetus (EY) N:o 2423/2001, annettu 22 päivänä marraskuuta 2001, rahalaitossektorin konsolidoidusta taseesta (EKP/2001/13) ( L 333, 17. joulukuuta

Lisätiedot

EBA/GL/2016/01 29/02/2016. Lopulliset ohjeet

EBA/GL/2016/01 29/02/2016. Lopulliset ohjeet EBA/GL/2016/01 29/02/2016 Lopulliset ohjeet Tarkistetut ohjeet maailmanlaajuisen järjestelmällisen merkittävyyden määrittämiseen käytettävien indikaattorien täsmentämisestä ja julkistamisesta Näiden ohjeiden

Lisätiedot

MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA

MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA Muutokset alleviivattu 1(5) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille Rahoituspainotteisen rahoitus- ja vakuutusryhmittymän emoyritykselle MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA Rahoitustarkastus

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän luottoriskin kattamiseksi vaadittavien omien varojen ilmoittamisesta

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän luottoriskin kattamiseksi vaadittavien omien varojen ilmoittamisesta 1 (11) Osuuspankkilain mukaiselle keskusyhteisölle Määräys osuuspankkien yhteenliittymän luottoriskin kattamiseksi vaadittavien omien varojen ilmoittamisesta Rahoitustarkastus antaa osuuspankeista ja muista

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus)

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) PANKKIJÄRJESTELMÄN TILA Annettu Korvaa Voimassa Tunniste 18.1.24 1.3.23 3.6.25 - S S_s.XLS Vastaustarkkuus: 1 euroa Määrittelyistä

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

Luottoriskin kattamiseksi vaadittavat omat varat

Luottoriskin kattamiseksi vaadittavat omat varat Luottoriskin kattamiseksi vaadittavat omat varat Y01 Raportoitava ajankohta / Tasearvo/ Luottovasta- Riskipaino Riskipainotettu Vakavaraisuussuhdetta koskeva laskelma Nimellisarvo arvokerroin, % % arvo

Lisätiedot

Tilikauden voitto oli 0,4 miljoonaa euroa (7,6). Korkokate laski 6,2 miljoonaan euroon (15,0).

Tilikauden voitto oli 0,4 miljoonaa euroa (7,6). Korkokate laski 6,2 miljoonaan euroon (15,0). SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011 Tilikauden voitto oli 0,4 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 2,2 miljardin euron antolainakannan Kesäkuussa 2011 ja

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

3.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus LIITE 1, päivitys 18.12.2007 TASEEN KAAVA JA TÄYTTÖOHJEET

3.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus LIITE 1, päivitys 18.12.2007 TASEEN KAAVA JA TÄYTTÖOHJEET 1(16) LUOTTOLAITOKSEN TASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen (VMA) 10 :n 1 momentin mukaisesti luottolaitos

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

KOTI-raportoijatapaaminen

KOTI-raportoijatapaaminen KOTI-raportoijatapaaminen 7.6.2013 Sisältö BIS:n pankkitilastot: yleistä Tulevat (ja jo toteutetut) muutokset: Stage 1 ja Stage 2 Sektoriluokitus 2012 Muut asiat 2 BIS international banking statistics

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 : 19.10.2004 Ålandsbanken Abp Pörssitiedote 19.10.2004 klo 09.00 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 Tarkastelukausi lyhyesti Konsernin liikevoitto

Lisätiedot

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille

Lisätiedot

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa.

Vuoden 2017 liikevoiton arvioidaan jäävän vuoden 2016 tulosta alemmaksi, koska suuria kertaluonteisia tuottoja ei ole odotettavissa. TÄYDENNYS 6/16.2.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00 %

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus)

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) PANKKIJÄRJESTELMÄN TILA Annettu Korvaa Voimassa Tunniste 11.11.28 18.1.24 1.1.29 - S S_s.XLS Vastaustarkkuus: 1 euroa Määrittelyistä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta 1 (6) Osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisölle Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta Rahoitustarkastus antaa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 2/17.8.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Hallituksen toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 6 Tase 7 Oman pääoman muutoslaskelma

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa Julkisyhteisöjen

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Valuuttamääräisen velan tai sen lyhennyksen yhteydessä syntyvä realisoitunut kurssiero kirjataan tilille 5110 Realisoituneet kurssierot veloista.

Valuuttamääräisen velan tai sen lyhennyksen yhteydessä syntyvä realisoitunut kurssiero kirjataan tilille 5110 Realisoituneet kurssierot veloista. 1.1 Kurssierot Valuuttamääräiset liiketapahtumat merkitään kirjanpitoon pääsääntöisesti tapahtuman syntymispäivän mukaiseen kurssiin Suomen rahaksi muutettuna. Muuntoperusteena käytetään Euroopan keskuspankin

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA

YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (9) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n 2 kohdan nojalla tämän luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

SUURTEN ASIAKASRISKIEN JA KONSOLIDOITUJEN SUURTEN ASIAKASRISKIEN ILMOITTAMISTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. Sisällys Sivu

SUURTEN ASIAKASRISKIEN JA KONSOLIDOITUJEN SUURTEN ASIAKASRISKIEN ILMOITTAMISTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. Sisällys Sivu 1 (14) TÄYTTÖOHJEET SUURTEN ASIAKASRISKIEN JA KONSOLIDOITUJEN SUURTEN ASIAKASRISKIEN ILMOITTAMISTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Sisällys Sivu I KOKONAAN ILMOITTAMISVELVOLLISUUDEN ULKOPUOLELLA OLEVAT VASTUUT...

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan, L 14/30 21.1.2016 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/65, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

Määräys velka-arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

Määräys velka-arvopaperikauppojen ilmoittamisesta lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 2,8 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot