Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto Kaupunkiraideliikennelaista HE 43/2015
|
|
- Antti Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikenne- ja viestintävaliokunta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto Kaupunkiraideliikennelaista HE 43/ Lain soveltamisala ja tarkoitus Pykälän ensimmäisen momentin soveltamisalarajauksen ongelmana on, että laki tulisi sovellettavaksi sellaisissa raideliikennejärjestelmissä, jotka on nimetty metro- tai raitioteiksi. Nimitysten ja niiden eri kielisten käännösten määrittely ei ole millään tavoin yksiselitteinen Euroopassa eikä Suomessa. Asiassa parempana ja tyhjentävänä soveltamisalarajauksena voitaisiin pitää Saksan mallia eli sitä, että laki tulisi yleisesti ja yksiselitteisesti sovellettavaksi kaikessa sellaisessa raidehenkilöliikenteessä, joka ei kuulu rautatielain soveltamisalan piiriin. Ehdotus pykälän sisällöksi: 2 Määritelmät Lakia sovelletaan raidehenkilöliikenteeseen, joka ei kuulu rautatielain (304/2011) soveltamisalaan. Tämän lain tarkoituksena on edistää kaupunkiraideliikenteen turvallisuutta ja luoda toiminnanharjoittajan ja matkustajien kannalta mahdollisimman hyvät edellytykset liikenteelle ja matkustamiselle. Lisäksi lain tarkoituksena on varmistaa kaupunkiraideliikenteen mahdollisimman korkea palvelutaso. Ehdotettujen määritelmien keskeisenä semanttisena ja myös oikeudellisena ongelmana on, että metroliikenne ja raitioliikenne määritellään pykälässä pitkälti tautologisesti itsellään. Määrittelyjen tulisi ensisijaisesti perustua liikennejärjestelmän fysikaalisiin ominaisuuksiin (massat, nopeudet ja liike-energiat) ja niistä aiheutuviin turvallisuusriskeihin. Keskeisin liikennevälineen turvallisuusriskiä kuvaava fysikaalinen suure on kalustoyksikön liike-energia. Tällöin voitaisiin erotella raskas kaupunkiraideliikenne (eli Helsingin metro) ja kevyt raideliikenne (raitioliikenne ja pikaraitioliikenne) toisistaan yksiselitteisen selkeästi. Pohdittaessa kysymystä oikeudellisen sääntelyn tarpeesta olennaista on se, millainen on liikennevälineeseen liittyvä turvallisuusriski, eikä se, millainen nimitys liikennevälineelle on valittu. Ehdotus pykälän 1 4 kohtien sisällöksi: Tässä laissa tarkoitetaan: 1) metroliikenteellä muusta liikenteestä eriytetyllä suljetulla rataverkolla tapahtuvaa raidehenkilöliikennettä, jonka liikkuvan kaluston suurin liike-energia on suurempi kuin n megajoulea;
2 2) raitiotieliikenteellä suljetussa raideliikennejärjestelmässä tapahtuvaa raidehenkilöliikennettä, jonka liikkuvan kaluston suurin liike-energia on pienempi kuin n megajoulea; 3) metrorataverkolla erillistä suljettua rataverkkoa, jota käytetään metroliikenteen harjoittamisessa; 4) raitiotierataverkolla erillistä suljettua rataverkkoa, jota käytetään raitiotieliikenteen harjoittamisessa; 7 Turvallisuusjohtamisjärjestelmä Turvallisuusjohtamisjärjestelmässä ei huomioida riittävästi työskentelyolosuhteisiin ja työaikohin liittyviä asioita. Pääsääntöisesti nämä ovat sovittu työehtosopimuksissa, mutta alan erikoisuuden ja suurten riskien takia asiasta tulisi säätää myös laissa. Pelkästään raitioliikenteessä on vuosittain lähes 60 miljoonaa matkustajaa. Liikennöinti tapahtuu Suomen vilkkaimmassa liikenteellisessä ympäristössä, jossa kuljettajaohjaa pakko ohjautuvaa liikennevälinettä. Raitiovaunun kuljettaminen perustuu pitkälti ennakointiin (jarrutusmatkat jopa kolminkertaisia pahimmassa tapauksessa verrattuna kumipyöräliikenteeseen), mikä edellyttää erinomaisen hyvää havainnointikykyä. Kuljettajat tekevät työtä säännöllisesti epäsäännöllisinä aikoina ja tällä on seurauksensa henkilöstön psyykkiseen ja fyysiseen terveydentilaan. Palautumisaika on tässä aivan keskeinen osa alue. Esitämme lisättäväksi seuraavaan kohtaan Turvallisuusjohtamisjärjestelmä on laadittava kirjallisesti ja siinä on oltava seuraavat perusosat: kohdan n) menettelyt henkilökunnan turvallisten työskentelyolosuhteiden ja työaikojen varmistamiseen 8 Kaupunkiraideliikenteessä liikenneturvallisuusturvallisuustehtäviä hoitavien kelpoisuusvaatimukset ja terveystarkastukset Pykälän ongelmakohtana on se, ettei siinä edellytetä koulutusta ja psykologista soveltuvuutta liikenneturvallisuustehtävään. Pykälässä ei myöskään lain tasolla edellytetä, että henkilöllä tulee olla riittävät fyysiset ja henkiset toimintaedellytykset kyseiseen tehtävään. Tällaisista perustavanlaatuisista vähimmäisvaatimuksista on syytä säätää lain tasolla. Metroliikenteessä kuljetettavat matkustajamäärät ovat samat kuin lähijunaliikenteessä, ja tunneliliikenteen takia kokonaisturvallisuusriski voi olla jopa lähijunaliikennettä suurempi. Koska kyseessä ovat erittäin suuret yleisöturvallisuuteen liittyvät intressit, laissa edellytettävänä lähtökohtana tuleekin olla henkilökunnan tiukat soveltuvuusvaatimukset. Ehdotus pykälän sisällöksi: Tässä laissa tarkoitettuja liikenneturvallisuustehtäviä, jotka vaikuttavat välittömästi kaupunkiraideliikenteen turvallisuuteen, ovat:
3 Lupakirjan tarve 1)metrojunan ja raitioliikenteessä käytettävän liikkuvan kaluston kuljettaminen, ja 2)metro- ja raitiotieliikenteen ohjaus. Liikenneturvallisuustehtävässä toimivalta vaaditaan, että hän: 1)on tehtävään sopiva; 2)täyttää terveytensä puolesta tässä laissa tai sen nojalla säädetyt vaatimukset; 3)osaa ja ymmärtää riittävästi liikenteenhoidossa käytettävää kieltä; 4)on vähintään 18-vuotias; ja 5)on suorittanut tehtävän turvalliseen hoitamiseen perehdyttävän koulutusohjelman. Liikenneturvallisuustehtävissä saa toimia vain henkilö, jolla on riittävät fyysiset ja henkiset toimintaedellytykset kyseiseen tehtävään, ja joka on osoittanut lääkärintodistuksella olevansa terveydentilansa perusteella kelpoinen hoitamaan mainittuja tehtäviä. Liikenneturvallisuustehtävää saa hoitaa vain henkilö, jolla on tehtävän turvallisessa hoitamisessa vaadittavat psykologiset valmiudet ja soveltuvuus tehtävän hoitamiseen. Henkilön on oltava psykologisilta ominaisuuksiltaan, käyttäytymiseltään ja persoonallisuudeltaan soveltuva hoitamaansa liikenneturvallisuustehtävään. Liikenneturvallisuustehtävissä toimivien henkilöiden on käytävä säännöllisesti liikennelääketieteeseen perehtyneen lääkärin suorittamassa lääkärintarkastuksessa. Toiminnanharjoittajalla on oikeus siirtää henkilö muuhun tehtävään, jos hän on laiminlyönyt vaaditun lääkärintarkastuksen. Toiminnanharjoittaja vastaa toiminnassaan siitä, että sen palveluksessa tai toiminnassa mukana olevat liikenneturvallisuustehtäviä hoitavat täyttävät tässä laissa ja sen nojalla säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Toiminnanharjoittajan on siirrettävä henkilö muuhun tehtävään, jos hän ei enää täytä tässä laissa ja sen nojalla säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Liikenteen turvallisuusvirasto voi erityisestä syystä myöntää liikenneturvallisuustehtävää hoitavalle erivapauden toistaiseksi tai määräajaksi terveydentilaa koskevista vaatimuksista, jos erivapaus ei vaaranna liikenneturvallisuutta. Päätöksessä voidaan asettaa ehtoja ja rajoituksia liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Tarkemmat säännökset terveydentilaa ja psykologista soveltuvuutta koskevista vaatimuksista, lääkärintarkastuksista ja psykologisen soveltuvuuden arvioinnista sekä erivapauden myöntämisestä ja peruuttamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella. JHL ry on asiaa valmistelleen työryhmän mietinnöstä antamassaan lausunnossa ehdottanut mietinnöstä poiketen, että kaupunkiraideliikenteen liikenneturvallisuustehtävissä toimiville
4 annettaisiin jatkossa valtiollisen viranomaisen toimesta lupakirja, joka olisi voimassa valtakunnallisesti. Tätä puoltaa paitsi henkilöstön liikkumismahdollisuuksien turvaaminen mahdollisissa kilpailutustilanteissa, myös yhdenmukainen sääntelytaso muiden liikennemuotojen kanssa ja luvan mahdolliseen peruuttamiseen liittyvät oikeusturvavaatimukset. Nykyisellään raitovaunun ja metrojunan kuljettamiseen ja liikenteenohjaustehtäviin on työnantaja myöntänyt luvat direktio-oikeuttaan käyttäen. Tästä syystä esitetään harkittavaksi, että lakiin sisällytettäisiin seuraava pykälä: Lupakirja Osoituksena siitä, että liikenneturvallisuustehtävissä toimiva täyttää 10 :ssä määritellyt yleiset kelpoisuusvaatimukset, hänelle myönnetään lupakirja. Lupakirja on pidettävä mukana liikenneturvallisuustehtävässä toimiessa. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää hakemuksesta lupakirjan, jos hakija täyttää 10 :ssä säädetyt vaatimukset. Liikenteen turvallisuusvirasto ylläpitää rekisteriä lupakirjan haltioista. Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava lupakirja, jos lupakirjan haltija ei enää täytä kelpoisuusvaatimuksia. Lupakirja voidaan peruuttaa kokonaan tai määräajaksi. Lupakirjan myöntämisestä, voimassaolosta, uusimisesta ja peruuttamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lupakirjan muodosta ja sisällöstä voidaan säätää liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella. Velvoite kaluston ja radan kunnossapitoon Laissa ei velvoiteta toiminnanharjoittajaa huolehtimaan ja vastaamaan siitä, että kalusto ja rata ovat turvallisia. Tämä lienee tarkoitettu järjestettäväksi turvallisuusjohtamisjärjestelmän kautta. Ottaen kuitenkin huomioon asiaan liittyvä huomattava yleisöturvallisuusintressi, ei itsesääntelyä voida pitää riittävänä, vaan tällaisesta toiminnanharjoittajan velvoitteesta tulisi säätää lain tasolla. Myöskään matkustajien kuljettamiseen käytettävän kaluston hyväksynnässä ei toiminnanharjoittajan itsesääntelyä voida pitää riittävänä, vaan turvallisuusintressin voidaan katsoa edellyttävän ainakin jonkinasteista julkista kontrollia, jollaisen vähimmäistasona voidaan pitää ilmoitusvelvollisuutta. Valvontaviranomaisella tulee myös olla tarvittaessa oikeus kiellolla puuttua vaaralliseen kalustoon tai vaarallisiin teknisiin ratkaisuihin. Myös velvoite kaluston katsastamiseen tulee säätää laissa. Esteettömyysperiaatteen turvaamiseksi on aiheellista, että katsastuksen suorittajan (vaikka suorittaja sinänsä olisikin toiminnanharjoittajan palveluksessa) määrää Liikenteen turvallisuusvirasto. Tämä korostaa katsastuksen suorittajan riippumattomuutta toiminnanharjoittajan liikkeenjohdosta. Katsastuksen toimittajaan sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.
5 Tästä syystä ehdotetaan lisättäväksi seuraavansisältöinen pykälä: Liikennöinnissä käytettävä kalusto ja rata Tässä laissa tarkoitetun toiminnanharjoittajan ja rataverkon haltijan on huolehdittava siitä, että liikennöinnissä käytettävä kalusto, rata ja asemat ovat turvallisessa käyttökunnossa. Kalustoyksikön käyttöönottamisesta ja käyttöönotettuun kalustoon tehdyistä olennaisista teknisistä muutoksista on ilmoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusvirastolla on oikeus kieltää kaluston käyttöönottaminen tai käyttäminen, jos kaluston käyttäminen matkustajaliikenteessä voisi vaarantaa liikennejärjestelmän turvallisuuden. Liikennöinnissä käytettävän kaluston turvallinen käyttökunto on tarkastettava säännöllisesti katsastuksessa. Liikenteen turvallisuusvirasto määrää katsastuksen toimittajan. Tarkemmat säännökset 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä annetaan valtioneuvoston asetuksella. Kysymys norminantovallasta JHL ry ei ole kannattanut norminantovallan rajaamista pois Liikenteen turvallisuusviraston toimivaltuuksista. Tämän taustalla on eduskunnan oikeusasiamiehen päätökseen viitaten paitsi tarve turvallisuusriskin sisältävän toiminnan tehokkaaseen yhteiskunnalliseen kontrolliin, myös oikeusturvakysymykset. Oikeusasiamies on päätöksessään hämmästellyt sitä, että jopa polkupyörien rakenteista ja varusteista on maassamme annettu oikeudellisia säännöksiä, mutta miljoonia matkustajia vuodessa kuljettavasta metrosta ei. Lakiluonnokseen omaksuttua ratkaisua on perusteltu osin virheellisesti sillä, ettei kaupunkiraideliikenteen teknisiä vaatimuksia säänneltäisi muuallakaan Euroopassa oikeusnormein. Koska sekä työryhmän että Liikenteen turvallisuusviraston taholla on kuitenkin tässä vaiheessa suhtauduttu pidättyvästi hallinnolliseen norminantoon, ehdotetaan Norjassa ja Tanskassa käytössä olevaan malliin viitaten, että yksityiskohtaisemman oikeudellisen sääntelyn antaminen järjestettäisiin hallinnollisen norminannon asemesta asetuksenantovaltuudella, joka annettaisiin Liikenne- ja viestintäministeriölle. Tämän asetuksenantovaltuuden käyttäminen ei olisi ensi vaiheessa välttämätöntä, ja sen käyttäminen jatkossa jäisi viime kädessä poliittisen tarkoituksenmukaisuusharkinnan alaan. Oikeusasiamies on päätöksessään ottanut erääksi itsesääntelyn ongelmalliseksi esimerkiksi Länsimetron tunneliturvallisuuden ja viitannut asiasta käytyyn uutisointiin. Oikeusasiamies toteaa, että koska mitään kansallista oikeudellista sääntelyä ei asiasta ole, eri kunnissa voitaisiin periaatteessa päätyä hyvinkin erilaisiin teknisiin ratkaisuihin ja turvallisuusnormeihin. Tunneliturvallisuudessa keskeisin kysymys on se, että matkustajaliikennöinti tapahtuu tunnelissa, eikä se, millainen nimitys on matkustajat tunneliin kuljettaneella liikennevälineellä.
6 Tunneliturvallisuudesta tulisikin tämän vuoksi säätää kansallista oikeudellista normistoa. Sääntelytavaksi ehdotetaan liikenne- ja viestintäministeriön asetusta. Koska kaupunkiraideliikenne on jatkossa käynnistymässä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, on aiheellista ainakin jollain tasolla säännellä oikeudellisesti koulutusvaatimuksia, joita liikenneturvallisuushenkilökunnalta edellytetään. Sääntelemättä jättäminen johtaisi siihen, että eri kaupungeissa voitaisiin päätyä hyvinkin erilaisiin ratkaisuihin ja vaatimuksiin henkilökunnalle annettavan koulutuksen osalta. Jatkossa koulutuksen sisällön pääpiirteistä ja pituudesta olisikin aiheellista säätää liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella. Samassa yhteydessä voitaisiin tarvittaessa säätää asetuksella henkilökunnan turvallisista työskentelyolosuhteista ja -ajoista, joiden sääntelemättä jättäminen muodostaa vakavan liikenneturvallisuusriskin. Eduskunnan oikeusasiamies on päätöksessään todennut, ettei työnantajan direktio-oikeutta käyttäen voida velvoittaa sivullista osapuolta. Oikeusasiamies on tähän liittyen todennut, että HKL:n sisäinen metroliikennesääntö (ja raitioliikennesääntö) ovat kaupungin sisäistä, työnantajan direktio-oikeuteen perustuvaa työohjeistusta, jolla ei voida määrätä ulkopuolisiin kohdistuvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Tästä huolimatta mainituissa säännöissä on edelleenkin matkustajia koskevia kieltoja ja velvoitteita koskevaa normiainesta. Nämä kiellot ovat kuitenkin sinänsä erittäin tarpeellisia, jopa välttämättömiä. Oikeusasiamiehen päätös huomioon ottaen tätä ei voida pitää asianmukaisena, eikä lakiluonnos korjaa ongelmaa. Tästä syystä ehdotetaan, että tällainen matkustajia koskeva sääntely siirrettäisiin jatkossa hallinnollisen norminannon piiriin siltä osin, kuin sääntelyn sisältö ei edellytä säätämistä lain tasolla. Jatkossa toiminnanharjoittaja voisi hakea Liikenteen turvallisuusvirastolta matkustajia koskevien järjestys- ja turvallisuusmääräysten antamista. Määräyksissä voitaisiin säätää esimerkiksi liikennevälineessä kielletyistä esineistä ja aineista sekä kieltää hengenvaarallinen käyttäytyminen (esimerkiksi ovien väliin meneminen). Ehdotus lisättäväksi pykäläksi: Asetuksenantovaltuutus ja matkustajaturvallisuusmääräykset Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella voidaan turvallisuuden varmistamiseksi antaa tarkempia säännöksiä: 1) turvallisuusjohtamisjärjestelmästä; 2) kalustosta ja kaluston käyttöönottomenettelystä; 3) kalustoyksiköiden kunnossapidosta ja katsastuksesta; 4) radasta, ratatunneleista, radan kunnossapidosta ja kunnon tarkastamistavoista; 5) liikenneturvallisuustehtävissä toimivien koulutusohjelmasta sekä työskentelyajoista ja -olosuhteista; ja 6) varautumisesta onnettomuuteen tai vaaratilanteeseen. Liikenteen turvallisuusvirasto voi toiminnanharjoittajan hakemuksesta antaa turvallisuuden ja järjestyksen varmistamiseksi välttämättömiä matkustajia koskevia määräyksiä. Raportointivelvollisuus
7 Säännöllinen raportointi valvontaviranomaiselle edistää toiminnanharjoittajan omavalvontaa ja turvallisuusprosessien ottamista osaksi jokapäiväistä työtä. Tämä myös auttaa valvontaviranomaista tilannekuvan hahmottamisessa. Vastaavasta raportointivelvollisuudesta on säädetty myös yleisellä rataverkolla. Tästä syystä ehdotetaan lisättäväksi seuraava pykälä: Turvallisuustavoitteiden saavuttamisen seuranta Liikenteenharjoittajan ja rataverkon haltijan on vuosittain kerättävä tiedot turvallisuusjohtamisjärjestelmässä määriteltyjen edellisen kalenterivuoden turvallisuustavoitteiden saavuttamisesta ja laadittava turvallisuustavoitteiden saavuttamisesta turvallisuuskertomus. Kertomus on toimitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle 30 päivään kesäkuuta mennessä. Muutoksenhakusäännös Lakiluonnoksessa ei ole tarpeellista säännöstä muutoksenhakukeinoista. Tästä syystä ehdotetaan lisättäväksi: Muutoksenhaku Liikenteen turvallisuusviraston tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Päätöstä on valituksesta huolimatta kuitenkin noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin määrää. 23 Rangaistussäännökset Metroradalla liikkuminen on ehdotettu kriminalisoitavaksi sakkouhkaisesti. Ehdotettu kriminalisointi on sinänsä erittäin kannatettavaa. Pelkästä sakkouhkaisuudesta kuitenkin seuraa kiinniotto-oikeuden puuttuminen. Käytännössä onkin niin, että radalle luvatta menijää ei tämän vuoksi voida ottaa kiinni ja saattaa vastuuseen teostaan, mikäli tämä haluaa poistua paikalta. Mikäli laissa ei erikseen haluta säätää tätä tilannetta koskevaa kiinniotto-oikeutta, tulisi lain rikkominen kriminalisoida vankeusuhkaisena pienimmällä kyseeseen tulevalla maksimirangaistuksen määrällä. Katsastuksen toimittamisen on syytä tapahtua virkavastuulla, ottaen huomioon tehtävään liittyvä korostunut vastuu julkisen turvallisuusintressin toteuttamisesta, sekä toisaalta riippumattomuuden tarve työnantajaan nähden. Rangaistussäännöksistä ehdotetaan säädettäväksi muodossa: Joka tahallaan tai huolimattomuudesta
8 1) harjoittaa tässä laissa tarkoitettua kaupunkiraideliikennettä säädettyjen edellytysten puuttuessa, 2) liikkuu tai oleskelee asiattomasti metrorataverkolla, tai muulla metroliikenteeseen kuuluvalla alueella, joka ei ole yleisön käytettävissä, 3) toimii tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka Liikenteen turvallisuusviraston antaman määräyksen, velvoitteen tai kiellon vastaisesti 24 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, kaupunkiraideliikennelainsäädännön rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Sitä, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä uhkasakolla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla tehostettua velvoitetta tai kieltoa, voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen samasta teosta. Kaluston katsastuksen toimittajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Voimaantulosäännöksiin on sisällytettävä säännös, joka takaa nykyisen henkilökunnan kelpoisuudet myös lain voimaantulon jälkeen. Toiminnanharjoittajalla on oltava 3 :ssä tarkoitettu toimilupa metro- ja /tai raitiorataverkon hallintaa varten tai 4 :ssä tarkoitettu toimilupa metro- ja/tai raitioliikenteen harjoittamista varten viimeistään 1. päivänä syyskuuta Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleet kelpoisuudet tässä laissa tarkoitettuihin liikenneturvallisuustehtäviin säilyvät voimassa sellaisinaan niillä henkilöillä, jotka ovat aloittaneet liikenneturvallisuustehtävässä ennen tämän lain voimaantuloa. Ennen lain voimaantuloa aloittaneella liikenneturvallisuustehtävässä toimivalla on oltava lupakirja viimeistään 31. päivänä joulukuuta Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Helsingissä Jussi Päiviö sopimustoimitsija
Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Julkisten ja hyvinvointialojen liiton lausunto Kaupunkiraideliikennelakiin HE 43/2015 vp Esittely 12.10.2015 Jussi Päiviö Kaupunkiraideliikennelaki Kaupunkiraideliikennelain
LisätiedotLaki. kaupunkiraideliikenteestä annetun lain muuttamisesta
Laki kaupunkiraideliikenteestä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kaupunkiraideliikenteestä annetun lain (1412/2015) 2 ja 8, sekä muutetaan 1, 3 ja 4, 5 :n otsikko ja 1
LisätiedotLaki alkolukon hyväksymisestä liikenteeseen
Lakiehdotus 1. Laki alkolukon hyväksymisestä liikenteeseen Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tässä laissa säädetään alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta annetun lain (439/2008)
LisätiedotKaupunkiraideliikenne
Perustelumuistio 1(7) 1.2.2016 Kaupunkiraideliikenne Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on kaupunkiraideliikenteestä annetun lain (1412/2015) 5 :n 5 momentti, 6 :n 3 momentti,
LisätiedotLaki. kaupunkiraideliikenteestä. Lain soveltamisala
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: kaupunkiraideliikenteestä 1 Lain soveltamisala Lakia sovelletaan metro- ja raitioliikenteeseen (kaupunkiraideliikenne) sekä metrorataverkon ja raitiorataverkon
LisätiedotHE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 47/2008 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 47/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, maa-aineslain muuttamisesta ja pelastuslain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
LisätiedotKaupunkiraideliikennemääräys
Perustelumuistio 1(7) 29.10.2015 Kaupunkiraideliikennemääräys Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on kaupunkiraideliikenteestä annettavan lain (xx/2015) 5 :n 5 momentti, 6 :n 3
LisätiedotLaki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa
LisätiedotLAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
LisätiedotValvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
Lisätiedot1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
LisätiedotHE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
LisätiedotLaki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti
Lisätiedotrautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä
EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2004 vp Hallituksen esitys laiksi rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä sekä laiksi rautatielain muuttamisesta ja laiksi Euroopan laajuisen rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 152/2000 vp. Hallituksen esitys laiksi jalometallituotteista. Valiokuntakäsittely. Asia. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2000 vp Hallituksen esitys laiksi jalometallituotteista Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi jalometallituotteista (HE 30/2000 vp). Valiokuntakäsittely Talousvaliokunta
LisätiedotLaki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: tuomioistuinharjoittelusta 1 Soveltamisala Sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, käräjänotaarista säädetään tuomioistuinlaissa ( / ). Käräjänotaarin velvollisuuksiin
Lisätiedot7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
LisätiedotHallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
LisätiedotLaki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus
Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista
LisätiedotKaupunkiraideliikennemääräys
1 (6) TRAFI/ Antopäivä: xx.xx.2015 Voimaantulopäivä: 01.03.2016 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki kaupunkiraideliikenteestä (xx/2015) 5 :n 5 momentti, 6 :n 3 momentti, 7 :n 5 momentti, 8 :n 6
LisätiedotKOMMENTTIKOOSTE Määräys TRAFI/ 1(5) Perustelumuistion liite. Trafi. Kohta Kommentti Lausunnon antaja 2. Määritelmät
KOMMENTTIKOOSTE Määräys TRAFI/ 1(5) Perustelumuistion liite Kohta Kommentti Lausunnon antaja 2. Määritelmät Kappaletta 2 voitaisiin tarkentaa siten, että raideliikennejärjestelmällä tarkoitetaan metro-
LisätiedotLaki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta
Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen
LisätiedotToiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa
Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa Arto Taskinen Pelastuspäällikkö VR-Yhtymä Oy 31.1.2018 Osapuolet ja velvollisuudet vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa
LisätiedotLaki laiva-apteekista
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista
Lisätiedot1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta
Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain
Lisätiedot1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2010 vp Hallituksen esitys laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista (HE 102/2010 vp). Valiokuntakäsittely
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
LisätiedotHE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan uuden Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikennesopimuksen voimaantulosta
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 89 Ilmoituksen tekeminen Liikenteen turvallisuusvirastolle metroliikenteen harjoittamisesta HEL 2016-007680 T 08 02 00 Päätös päätti tehdä kaupunkiraideliikennelain
LisätiedotLaki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rikesakkorikkomuksista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään rikoslain (39/1889) 2 a luvun 8 :n 2 momentin ja 9 :n 8 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat 2 a luvun
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
LisätiedotHE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
LisätiedotLennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja
1 (5) Antopäivä: 29.1.2013 Säädösperusta: Voimaantulopäivä: 1.2.2013 Voimassa: Toistaiseksi Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain (1194/2009) 45, 46, 119 ja 120 :n nojalla ottaen huomioon lennonjohtajien
LisätiedotLaki. vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Lain tarkoitus
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta 1 Lain tarkoitus Tällä lailla annetaan täydentävät säännökset haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen
Lisätiedotannetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
LisätiedotEV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.
EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta
LisätiedotPäätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotHE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
LisätiedotLaki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.
EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998
LisätiedotValtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 15/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
EDUSKUNNAN VASTAUS 15/2009 vp Hallituksen esitys laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
LisätiedotLuotsauslaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp. Hallituksen esitys luotsauslaiksi. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös. EV 35/2003 vp HE 39/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp Hallituksen esitys luotsauslaiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä luotsauslaiksi (HE 39/2003 vp). Valiokuntakäsittely Liikenne- ja viestintävaliokunta on
LisätiedotLAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA
LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN
LisätiedotHallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
LisätiedotSl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014
Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI
LisätiedotSÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 763/2015 Ampumaratalaki Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LisätiedotSOTILASILMAILUN LÄÄKETIETEELLISET KELPOISUUDET
SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ FINNISH MILITARY AVIATION AUTHORITY SOTILASILMAILUMÄÄRÄYS MILITARY AVIATION REGULATION SIM-Er-Yl-015 16.12.2010 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, FINLAND, Tel. +358 299 800 SOTILASILMAILUN
Lisätiedot1(5) Lisätietoja toimiluvista ja hakumenettelystä on nähtävillä valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa xxx.
1(5) ILMOITUS TOIMILUPIEN JULISTAMISESTA HAETTAVAKSI Verkkotoimiluvat yleiseen teletoimintaan taajuusalueilla 880 915 megahertsiä ja 925 960 megahertsiä (900 megahertsin taajuusalue), 1 710 1 785 megahertsiä
LisätiedotVaihtotyöllä tarkoitetaan luvanvaraista junaliikennettä tukevaa rautatiejärjestelmässä tehtävää kalustoyksiköiden siirtotyötä.
Sivu 1/5 Raahen Satama Oy Vaihto- ja ratatyön turvallisuusohje Ohje hyväksytty: 21.10.2015, Kaarlo Heikkinen, satamajohtaja Ohjeesta vastaa: Raahen Satama Oy 1. Soveltamisala ja määritelmät Ohjetta noudatetaan
LisätiedotHE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
LisätiedotLiikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still
Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain
Lisätiedot1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotKaupunkiraideliikenne
1 (7) TRAFI/ Antopäivä: 1.2.2016 Voimaantulopäivä: 1.3.2016 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki kaupunkiraideliikenteestä (1412/2015) 5 :n 5 momentti, 6 :n 3 momentti, 7 :n 5 momentti, 8 :n 6 momentti,
LisätiedotLaki liikenneturvallisuusmaksusta. Milla Mustamäki 02/02/2016
Laki liikenneturvallisuusmaksusta Milla Mustamäki 02/02/2016 Nykytila Vastaavaa osuutta sisältynyt liikennevakuutusmaksuihin jo 1950-luvulta alkaen. Liikennevakuutuslain 18 a :ssa säädetty kohtuullinen
Lisätiedot1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
LisätiedotKOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien
Lisätiedot1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
LisätiedotHE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
LisätiedotLaki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta
Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain
Lisätiedot1/6. 2 Tässä raitioliikennesäännössä raitioliikenteellä tarkoitetaan Helsingin kaupungin hallinnoimalla raitiotiellä tapahtuvaa liikennöintiä.
1/6 HELSINGIN KAUPUNGIN RAITIOLIIKENNESÄÄNTÖ 1 Raitioliikenteessä Helsingin kaupungin alueella on sen lisäksi, mitä muussa lainsäädännössä on säädetty, noudatettava tämän raitioliikennesäännön määräyksiä.
LisätiedotLaki nuorista työntekijöistä
Laki nuorista työntekijöistä N:o 998/1993 Muutokset: 687/1995, 408/1996, 859/1996, 16/1997, 754/1998, 57/2001 ja 746/2002 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan työhön, jota alle
LisätiedotHE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
LisätiedotKaupunkiraideliikenne
1 (6) Antopäivä: 15.5.2018 Voimaantulopäivä: 1.7.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017) II osan 6 luvun 4 :n 3 momentti, 5 :n 3 momentti ja 6 :n 5 momentti Laki
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
LisätiedotKEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019
KEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019 Sisällysluettelo 1.JOHDANTO...3 2.YLEISTIETOA...3 2.1 Vastuut ja yhteystiedot...3 2.2 Julkaiseminen...4 3.RATAVERKOLLE PÄÄSY...4 3.1Rataverkon käyttö...4 3.2 Liikennöintiä
LisätiedotSISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.
SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/ (10) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2015 1 (10) Liikenne- ja viestintäministeriö Hannu Pennanen 369 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle hallituksen esityksestä laiksi kaupunkiraideliikenteestä
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta /2015 Laki. kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2015 71/2015 Laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun
LisätiedotTiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
LisätiedotYMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40
"s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,
Lisätiedotliikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin
Lisätiedotl luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen 3. Palvelujen kokoaminen suurempiin kokonaisuuksiin
Liite PatuL 15 / 29.9.2016 Luonnos 31.8.2016 Laki pelastustoimen järjestämisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään; l luku. Pelastustoimen järjestäminen ja palveluiden tuottaminen l. Lain soveltamisala
LisätiedotMarkkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004
Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista
LisätiedotAHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (5) 5 Ilkka Levän oikaisuvaatimus 8.3.2013 koskien johtokunnan päätöstä metroliikennesäännön hyväksymisestä HEL 2012-016912 T 08 00 00 Päätösehdotus Esittelijä Taustaa
LisätiedotKOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
LisätiedotSOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Lakimies Riitta Husso, Valvira 11.3.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15 ) 1. Työntekijä
LisätiedotLaki. rikoslain muuttamisesta
Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Lisätiedotrautatiejärjestelmän luvat ja
Trafin myöntämät rautatiejärjestelmän luvat ja arviointilaitosten nimeäminen Ryhmäpäällikkö Jouko Linnasaari Trafin myöntämät rautatie- järjestelmän j ä luvat Turvallisuustodistuksen t tarvitsevat t rautatieliikenteen
LisätiedotEHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten
Lisätiedotosakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
LisätiedotLaki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
LisätiedotTalousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys
Lainvalmisteluosasto Rikos- ja prosessioikeuden yksikkö Lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos SELVITYS 19.3.2018 Talousvaliokunnalle Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys Talousvaliokunta
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (1085/2015) 111 :n 1 momentin nojalla: 1 Vartijaksi
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden
Lisätiedot