KOULUKULJETUSOHJEET UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI
|
|
- Aleksi Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOULUKULJETUSOHJEET UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI LIITE14 /A Yleistä Kunta järjestää oppilaille koulukuljetuksen kaupunginvaltuuston päätöksen ( ) mukaisesti. Koulukuljetustoimikunta päättää koulukuljetuskysymyksistä ja koulukuljetusten toimeksiannoista. Koululaisten kuljetus koskee kodin ja koulun välistä matkaa. Esikoulun oppilaita voidaan kuljettaa joko kodin ja koulun -, tai koulun ja päivähoitopaikan välillä. Lisäksi on päätetty kodin ja pysäkin välisen matkan enimmäispituudesta. Lapsen vuoroasumisessa, kun vanhemmat ovat eronneet ja heillä on yhteishuoltajuus, määräytyy lapsen lähikoulu ja mahdollinen koulukuljetus sen osoitteen perusteella, joka lapsella on väestörekisterissä. Kuljetus myönnetään mikäli sille asetetut ehdot täyttyvät. Kun valitaan muu kuin kunnan osoittama koulu, ei kunnalla ole velvollisuutta koulukuljetuksen järjestämiseen. Jos toisesta kunnasta oleva oppilas anoo oppilaspaikkaa perusopetukseen Uuteenkaarlepyyhyn ja oppilas voi käyttää kunnan olemassa olevia koulukuljetuksia, peritään vanhemmilta kuukausimaksu (9 kk/ vuosi). Hinta indeksitarkistetaan suhteessa muihin kuljetusmaksuihin. Oppilas saa rei'itettävän matkakortin kunnalta. Maksu ei koske oppilaita, joilla on erityistarpeita, esim. erityisopetussiirto. Näissä tapauksissa vaaditaan oppilaan kotikunnalta erillinen maksusitoumus. Sivistyslautakunta päättää koulukuljetusmaksuista. Laki peruskoulutuksesta /628 32, Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. ( /1139) Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. ( /1139) Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Aikataulut ja työjärjestykset Jokaiselle koululle ja vuosikurssille laaditaan vuosittainen lukujärjestys. Koulukuljetusajat päätetään lukujärjestysten perusteella. Kunta pyrkii koordinoimaan koulukuljetukset eri koulujen välillä niin tehokkaasti kuin mahdollista. Koulukuljetusten järjestäminen Koulukuljetus järjestetään esi- ja peruskoulun oppilaille, joiden matka koululle ylittää alla olevan etäisyyden. Esikoulu: 3 km Vuosikurssit 1 6: 3 km Vuosikurssit 7-9: 5 km Lukio: 5 km Koulutieksi katsotaan lyhin käyttökelpoinen kävelytie kodin ja koulun välillä. Oppilaan väestörekisterissä oleva osoite on lähtökohtana myönnettäessä koulukuljetusta. Kodin ja
2 koulun välinen matka mitataan kodin tontin rajalta koulun portille. Kodin tontin raja määritellään 30 m päähän asunnosta jos kiinteistölle ei ole erotettu virallista asuntotonttia. Esikoulussa ja koulussa olevien oppilaiden kodin ja pysäkin välimatkan on ylitettävä 2 km, jotta oppilaalla olisi oikeus koulukuljetukseen myös tälle matkalle. Oppilaalla, joka muuttaa toiselle koulualueelle, ja jolle on myönnetty lupa jäädä entiseen kouluunsa ja oppilaalla, joka valitsee muun kuin oman koulupiirinsä koulun, ei ole oikeutta koulukuljetukseen. Tällöin huoltaja hoitaa ja maksaa koulukuljetuksen. Kuljetusta voidaan näille oppilaille joissain tapauksissa tarjota olemassa olevien koulukuljetusten puitteissa, kuitenkin vain maksua vastaan. Poikkeuksena tästä ovat oppilaat, joille on myönnetty koulunkäynti erityisluokassa toisessa koulussa. Erityiset syyt Myös silloin, kun koulukuljetusten välimatkojen määräykset eivät täyty, voi oppilas erityisistä syistä saada koulukuljetuksen. Erityiset syyt voivat olla mm. vammaisuus, leikkaus (lääkärintodistus vaaditaan) tai ilmeisen hankala ja vaarallinen koulutie. Jokaisessa yksittäisessä tapauksessa koulukuljetuskomitea harkitsee ja tekee päätöksen. Vaihtoehto ilmaiselle kuljetukselle on riittävä tuki kuljetukselle tai saattaja. Koulukuljetuskomitea arvioi yhdessä tieviranomaisten, poliisin ja teknisen viraston tiemestarin kanssa koulutien vaarallisuuden. Kunnan tiet tarkastetaan säännöllisesti yllämainittujen viranomaisten kanssa. Mikäli tietilanteen muutokset voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteeseen on kunnan tiemestari velvollinen ilmoittamaan siitä koulukuljetuskomitealle. Oppilas, joka loukkaantuu onnettomuudessa voi tilapäisesti saada koulukyydin kouluun ja koulusta. Tilapäistä koulukyytiä, jonka vakuutusyhtiö korvaa, ei lasketa kunnan koulukuljetustoimintaan ja vanhempien on rehtorin kanssa arvioitava sen tarve. Rehtorin on jätettävä onnettomuuksia koskevat vahinkoilmoitukset sivistystoimistoon. Odotusajat Koska oppilaiden koulupäivät loppuvat eri aikoina, ei odotusaikoja voida välttää. Koulun opettaja valvoo oppilaita, jotka odottavat kuljetusta ja heillä on oltava mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Kulkuneuvoon nouseminen ja siitä poistuminen Kouluilla on erityiset rajatut alueet, jotka on tarkoitettu ajoneuvoihin nousemiseen ja niistä poistumiseen. Kotien luona, tai niiden läheisyydessä, on ensi sijassa käytettävä merkittyjä pysäkkejä. Siellä, missä sellaisia ei ole, ratkaisee autonkuljettaja ajoneuvoon nousu- ja poistumispaikan. Koulukuljetuskomitea tekee kuljettajan aloitteesta päätöksen epäselvissä tapauksissa. Oppilaiden lukumäärä autoissa ja linja-autoissa Ajoneuvojen kyytiin otettavien oppilaiden enimmäismäärä käy ilmi rekisteriotteesta. Tarjouksenannossa on liikennöitsijöiden varauduttava siihen, että kaikille kuljetusoppilaille on oma istumapaikka. Mikäli matkustajapaikkoja riittää, voi koulutoveri silloin tällöin päästä vierailulle kuljetukseen oikeutetun oppilaan mukana. Vanhemman on kuitenkin ensin otettava yhteyttä liikennöitsijään tarkistaakseen, että istumapaikkoja on ja lähetettävä kirjallinen suostumus liikennöitsijälle. Kunta ei vastaa lisäkustannuksista eikä kunnan vakuutus ei kata oppilaan kuljetusta. Turvavyöt Koulukuljetusajoissa on aina käytettävä turvavyötä, mikäli sellainen on olemassa.
3 Opetus käyttäytyminen Koulu huolehtii linja-autossa / autossa ja pysäkillä käyttäytymisen opettamisesta sekä liikenneturvallisuuden että kanssamatkustajien näkökulmasta lähtien. Vanhempien on muistutettava lastaan muun muassa: siitä, että on pysyttävä turvallisen välimatkan päässä kunnes koulukuljetusajoneuvo on pysähtynyt siitä, että ei mene liikkeellä olevaan ajoneuvoon eikä poistu liikkeellä olevasta ajoneuvosta siitä, että kuljettajan ohjeita on toteltava Vanhempien edellytetään vastaavan siitä, että lasta valmistellaan ja harjoitetaan selviämään koulumatkastaan niin turvallisella tavalla kuin mahdollista. Tämä voi merkitä sitä, että lapsi on saatettava kouluun tai pysäkille niin monta kertaa, että lapsi varmasti selviää kouluun / pysäkille omin päin. Jos linja-autossa on turvavyö on huoltajan kehotettava lasta käyttämään sitä. Vastuun jakaminen Kunta, koulu, liikennöitsijä, vanhemmat ja oppilaat jakavat vastuun kodin ja koulun välisen matkan turvallisuudesta. Koulukuljetuskomitean velvollisuutena on valvoa koulukuljetuksen toteuttamista koulun kasvatustavoitteiden, oppilaiden liikenneturvallisuuden, kanssamatkustajien ja turvallisuuden tunteen kannalta, sekä sitä, että sovittuja reittejä ja aikatauluja noudatetaan. Koulun rehtori on vastuussa koulun kuljetustoiminnan suunnittelusta ja arvioinnista. Rehtorin on annettava ehdotuksia koulukuljetuskomitealle havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Jos vanhempi itse kuljettaa oppilasta on vanhemmalla vastuu oppilaasta kunnes tämä on tullut kouluun. Oppilasta ei saa tuoda sovittua aiemmin, sillä henkilökunnan on oltava paikalla valvontaa varten. Joissain tapauksissa voi olla tärkeää, että liikennöitsijä saa vanhemmilta tiedon oppilaan sairaudesta tai vammasta. Liikennöitsijä on vastuussa kuljettajien vaitiolovelvollisuudesta, joka koskee oppilaan sairautta, vammaisuutta tai muita henkilökohtaisia olosuhteita. Vanhemmat arvioivat itse mistä asioista ilmoittavat liikennöitsijälle. Työnantajan on vaadittava, että henkilö näyttää rikosrekisteriotteen rikosrekisterilain 6 2 momentin mukaisesti (770/1993), kun henkilö ensimmäistä kertaa otetaan palkkatyöhän tai nimitetään työ- tai virkasuhteeseen, joka sisältää tehtäviä, jotka määritellään 2 :n mukaan laissa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002), tai kun henkilölle ensimmäistä kertaa annetaan sellaisia tehtäviä. Kodin ja pysäkin välinen matka sekä ajoneuvoon nouseminen ja ajoneuvosta poistuminen pysäkillä Vanhemmilla on vastuu oppilaasta kodin ja pysäkin välisellä matkalla. Vanhemmilla on vastuu siitä, että oppilas on koulukuljetuspysäkillä ilmoitettuna lähtöajankohtana. Vanhempien tehtävänä on huolehtia siitä, että oppilas kävelee opastettua tietä pysäkille ja seuraa sovittuja järjestyssääntöjä. Kuljettajan ei ole luvallista päästää oppilaita kyydistä tai ottaa oppilaita kyytiin muilla paikoilla kuin vahvistetuilla pysäkkipaikoilla. Kuljetuksen aikana Kuljettaja on vastuussa turvallisuudesta linja-autossa. Kuljettajan ohjeita pitää noudattaa. Liikennöitsijä / kuljettaja on vastuussa kuljetuksen aikana siitä, että voimassa olevia liikennemääräyksiä ja järjestyssääntöjä noudatetaan. Kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan koululle järjestys- tai turvallisuusongelmista, jotka saavat alkunsa kuljetuksen aikana. Liikennöitsijän / kuljettajan on yhdessä koulun kanssa ratkaistava ongelmat. Oppilas korvaa tahallisen vahingonteon. Lumi, liukas keli tai muut esteet voivat aiheuttaa sen, että laadittua aikataulua ei ehkä aina voida noudattaa. Tällaisina päivinä oppilaat saavat tulla kouluun myöhässä, jotta liikenneturvallisuutta ei vaaranneta.
4 Koulussa Kun oppilas saapuu koululle on koulu vastuussa valvonnasta ja järjestys- ja turvallisuussääntöjen noudattamisesta. Sama koskee kotimatkalle lähtöä koulun jälkeen. Kotimatkalla on koulu vastuussa siitä, että oppilaat pitävät huolta laadituista kotiinlähtö-ajoista. Mikäli oppilas ei mene kotiin normaalilla kuljetuksellaan, on huoltajalla velvollisuus ilmoittaa asiasta sekä koululle että liikennöitsijälle. Pitkiä matka- ja odotusaikoja on mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Koulu on vastuussa valvonnasta ja turvallisuudesta koulukuljetusta odotettaessa. Oppilaan päivittäiseen koulumatkaan saa kulua odotusajat mukaan lukien korkeintaan kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alettua täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa sellaista erityisopetusta, joka katsotaan lain 17 :ssä 2 momentissa (laki peruskoulutuksesta) saa koulumatkaan kulua aikaa korkeintaan kolme tuntia. Kriisisuunnitelma Koulun kriisisuunnitelma, jota on noudatettava soveltuvilta osin kuljetusonnettomuudessa. Tämän lisäksi on: kuljettajan ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin onnettomuuspaikalla. 1. ARVIOI rauhallisesti, mitä on tapahtunut! Kuinka monta henkilöä on osallisena onnettomuuteen. 2. PELASTA loukkaantuneet hengenvaarasta! Tarkkaile kaikkia asianomaisia. 3. TUTKI onko loukkaantunut hereillä, hengittääkö, lyökö sydän, vuotaako hänestä paljon verta. 4. HÄLYTÄ 112 puhu rauhallisesti, kerro mitä on tapahtunut ja missä. Ilmoita jos henkilöitä ei voi saada pois ajoneuvoista. Älä keskeytä puhelua ilman lupaa. 5. VAROITA muita vaarasta ja estä enemmät vahingot. 6. AUTA Potilasta - tarkista, että hengitystiet ovat auki - jos potilas ei hengitä tai jos kaulassa ei tunnu pulssia, aloita sydän-keuhkoelvytys - jos potilas hengittää, varmista, että potilaan hengitystiet ovat auki kääntämällä potilas kyljelleen pää taaksepäin - tyrehdytä verenvuodot - älä siirrä potilasta turhaan. 7. NÄYTÄ TIE pelastusajoneuvoille. 8. KYSY viranomaisilta tullaanko sinua kuulemaan todistajana. Tarvittaessa pyydä myös kriisiapua. Koulu tiedottaa henkilöstölle, oppilaille ja omaisille Koulussa on oltava voimassa oleva matkustaja- ja puhelinluettelo. Koulun ja liikennöitsijän on tiedotettava oppilaille liikenneturvallisuudesta ja järjestettävä pelastuslaitoksen kanssa harjoituksia onnettomuustilanteiden varalle. Toisen asteen opiskelijat Koulumatkatukea maksetaan korvauksena päivittäisistä koulumatkakustannuksista ja sitä maksetaan jos koulumatkan pituus ja matkakustannukset ylittävät tietyt lakimääräiset rajat. Kunnan omassa lukiossa opiskelevat ja ne uusikaarlepyyläiset toisen asteen opiskelijat, jotka opiskelevat suomenkielisessä lukiossa tai toisen asteen ammattikoulutusyksiköissä, saavat koulumatkaetua Kansaneläkelaitoksen määräysten mukaan. Koulumatkatukea voidaan myöntää kun asunnon ja oppilaitoksen välinen matka on vähintään 10 km yhteen suuntaan. Jotta koulumatkatukea voidaan myöntää on päivittäisten koulumatkojen kustannusten ylitettävä 54 euroa kuukaudessa. Koulumatkatukea maksetaan vähintään yhdelle kuukaudelle ja korkeintaan 9 kuukaudelle lukukaudessa ( ). Kuukaudet, jolloin tukea maksetaan päätetään opintokuukausien lukumäärien perusteella laskettuna siitä päivästä jolloin opinnot on aloitettu. Koulumatkatuen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että opiskelijalla on vähintään seitsemän koulumatkatukeen oikeuttavaa yhdensuuntaista matkaa viikossa yhdenjaksoisen vähintään 18 päivän ajan. Opiskelijan ikä tai taloudellinen tilanne ei vaikuta koulumatkatuen määrään vaan kustannukset päivittäisistä koulumatkoista ja matkan pituus.
5 Tiedot Koulun rehtorilla on päävastuu koulukuljetuksista tiedottamisesta. Mikäli halutaan tietoja koulukuljetusten toimeksiannoista ja kysymyksistä, jotka koskevat enemmän kunnan kokonaisluonnetta voidaan ottaa yhteyttä: Sivistystoimisto Solveig Rif Sanne Sourander (koulumatkatuki) tai -422 Barbro Julin Muutoksen haku koulukuljetuspäätöksiin Koulumatkakuljetuspäätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelle osoitetulla valituksella kuten hallintoprosessilaissa määrätään. Sivistyslautakunta vahvistanut , 30
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS
RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS Ranuan sivistyslautakunta 2.5.2012 40 1 Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa on Ranuan kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan
Karstulan kunta järjestää esi- ja perusopetuksessa oleville oppilaille koulukuljetuksen esikouluun ja kouluun seuraavasti:
LIITE Sivistyslautakunta 5.8.2008( 51) Koulukuljetusten periaatteet Karstulan kunnassa 011.08.2008 lukien Esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaiden varsinaisella koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan päivittäistä
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus
Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden
MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ
1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen
KOULUKULJETUS- OPAS 2011
KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta
PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus
KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen
1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat
Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille
Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen
IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan
Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien
Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki
Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien
Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan
Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE
1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen
Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet
RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET
RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys
LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas
LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ
TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö
Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16
1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.
KOULUKULJETUSOPAS 2015
KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan
Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun
Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu
E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y e s ik o u lu ESIKOULU Esikoulu on pakollinen 1.8.2015 alkaen. Sivistystoimen ruotsinkielinen jaosto vastaa ruotsinkielisestä ja suomenkielinen suomenkielisestä
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien
Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.
KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen
KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville
Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET
1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
Ajankohtaista koulukuljetuksista
Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS
TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN
SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA
Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen
1. YLEISET PERIAATTEET
Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta
HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki
PIETARSAAREN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOHJEET
1 PIETARSAAREN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOHJEET Pietarsaaren kaupunki Sivistyslautakunta 12.10.2016 88 Päivitetty KV:27.11.2017 107 2 3 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen
KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016
1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET
PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien
Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista
Sisältö. Käsitelty ruotsinkielisessä koulujaostossa Sivistyslautakunnan vahvistama
KOULUKULJETUSOHJE 1 Sisältö Johdanto... Fel! Bokmärket är inte definierat. Koulukuljetuksia koskevia muita määräyksiä... Fel! Bokmärket är inte definierat. Yleisiä periaatteita... Fel! Bokmärket är inte
Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA
Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet
KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen
LIMINGAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
1 LIMINGAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LV. 2016 2017 Limingan kunta Kauppakatu 4 91900 Liminka kunta@liminka.fi, www.liminka.fi Hyväksytty 14.12.2011 93 /sivistyslautakunta 20.2.2013 16 /sivistyslautakunta
KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016
KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...
ESIOPETUSKULJETUKSET
31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA
Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,
33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan
OPPILASKULJETUKSIA KOSKEVAT PERUSTEET
SODANKYLÄN KUNTA OPPILASKULJETUKSIA KOSKEVAT PERUSTEET PERUSOPETUS 0-9 LK Hyväksytty: Sivistyslautakunta Voimaantulo: 1.8.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LAINSÄÄDÄNTÖÄ. 3 2. YLEISET PERUSTEET KOULUMATKAN PITUUS.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 32 :n muuttamisesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia
PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET
Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa
Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015
Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.
Koulukuljetuksia koskevat periaatteet
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51
Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA
LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli
Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet
Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rovaniemen kaupungin koulutuslautakunta 30.1.2014 Työryhmä: Hannu Virkkunen, rehtori, työryhmän puheenjohtaja Heikki Ervast, koulutuspalvelujen
ESIOPETUSKULJETUKSET
1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
ESIOPETUSKULJETUKSET
1.8.2012 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat
KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET
1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 ja sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta
ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi
KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ. Tämä koulukuljetussääntö tulee voimaan lukuvuoden 2015-2016 alkaessa ja on voimassa toistaiseksi.
J O U T S A N K O U L U K U L J E T U S KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeistusten mukaisesti. Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta
Liperin kunnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 -
Liperin kunnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 - Sivltk / 12.5.2016 1 Sisällys 1. Koulukuljetusta ohjaava lainsäädäntö... 2 2. Koulukuljetusten myöntämisperusteet... 3 Koulumatka... 4 Saattoavustus... 4 Kuljetuksen
KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
Sivistyslautakunta 23.3.2016 Liite 8/2016 Kaarinan sivistyslautakunta 23.3.2016 26 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa
KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ PERUS- JA ESIOPETUKSESSA
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI Sivistyslautakunta 8.2.2012 8 Pöytäkirjan liite nro 4 KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ PERUS- JA ESIOPETUKSESSA Voimassa 15.2.2012 alkaen 2 1. Koulukuljetukset perus- ja esiopetuksessa Koulukuljetukset
KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET
Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki
Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007
Lapsi- ja nuorisolautakunta Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2007 2 S I S Ä L T Ö s. HAAPARANNAN KAUPUNGIN ESIKOULUTOIMINTA JA KOULUPÄIVÄHOITO 3 OIKEUS PAIKKAAN 4 Ansiotöissä olevien ja opiskelijoiden
SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4
kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
LIITTEENÄ sivistyslautakunta 54 / 29.3.2016 KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ. Riihimäen kaupunki Sivistyspalvelukeskus
LIITTEENÄ sivistyslautakunta 54 / 29.3.2016 KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Riihimäen kaupunki Sivistyspalvelukeskus SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 3 2 Koulukuljetukset Riihimäen kaupungilla... 4 3 Koulukuljetuksen
LIITE 6. Pertunmaan kunta KOULUKULJETUSOPAS
LIITE 6 Pertunmaan kunta KOULUKULJETUSOPAS SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET 3. LAINSÄÄDÄNTÖ 4. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 5. KOULULAISKULJETUKSEN HAKEMINEN 6. KOULUKULJETUSTEN
Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET
Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään koulukuljetus Keuruun kaupungin toimesta.
Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.
1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS
YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 6 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 23.2.2016, voimaan 1.3.2016) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset
Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4
LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA
LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta 31.1.2012 1. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Lapinlahden kunnassa toteutetaan tässä oppilaskuljetusstrategiassa
perusopetuslain muuttamisesta
Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA
KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä
No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita
Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 151/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 ja 28 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan
Iitin kunnan koulukuljetusohjeet
Iitin kunnan koulukuljetusohjeet Koulutuslautakunta x.x.2016 x 1 Sisällys 1. Lainsäädäntö ja ohjeet... 2 2. Päätöksenteko... 2 3. Yleiset periaatteet... 3 4. Palvelutason määrittely... 5 4.1. Poikkeukset...
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet
Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki
KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen
NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta
Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista
Nopolan koulun koulukuljetusopas
Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla