KKK-HHS RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2009
|
|
- Seppo Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KKK-HHS RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2009 Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 108. toimintavuottaan. Kerhomme toimintavuosi 2009 oli erittäin aktiivinen. Vuoden kiireisimmän vaiheen eli syksyn kokeet pystyimme suorittamaan suotuisissa olosuhteissa, niin koemaastojen kuin lintukantojen suhteen. Kokonaisuudessaan Kerhon vuosi 2009 toteutui toiminta-ajatuksemme ja tavoitteidemme mukaisesti. Kesäkuussa Lapualla järjestetty erikoisnäyttelymme keräsi koiria edelleen hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, järjestelyt onnistuivat erittäin hyvin yhdessä Lakeuden Kennelkerhon kanssa. Kerhomme tärkein toiminta on koetoiminta, kerhomme jäsenet osallistuivat koetoimintaan vuoden 2009 aikana erittäin aktiivisesti, joka näkyi nousseina koiramäärinä. Kenttäkokeet pystyimme viemään Etelä-Pohjanmaalla erittäin hienoissa olosuhteissa uusien koealueiden vuoksi, siitä suuri kiitos paikallisille metsästysseuroille. Kerhomme tunturikokeiden sekä metsäkokeiden järjestelyt onnistuivat myös hyvin vaikkakin riistakannat ovat vielä alhaalla. Kerhomme jaokset toteuttivat myös toimintasuunnitelmien mukaista koulutustoimintaa. Roturinkien lisäksi järjestettiin kevät- ja kesätapahtumia sekä rotukilpailut ja muita kokeita. Jaokset ylläpitivät aktiivisesti myös omia nettisivujaan. Koiramme-lehdessä toimintamme sai myös positiivista julkisuutta syksyn aikana. Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry:n jäsen Eeva Anttinen toimi Suomen Kennelliiton valtuuston puheenjohtajana ja edellisvuoden Kerhon varsinaisena jäsenenä, Sirpa Tapperin toimiessa jälleen varajäsenenä. Kerhoamme kohtasi keväällä suuri suruviesti, pitkäaikainen kunniapuheenjohtajamme Erik Anttinen nukkui pois 5. huhtikuuta 2009 kotonaan Rantasalmella. HALLINTO Kerhon sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Lapuan Vanhassa Paukussa. Kokouksessa oli läsnä 62 äänivaltaista jäsentä ja heidän kauttaan tarkastetuin valtakirjoin edustettuna 93 äänivaltaista jäsentä. Kokouksen käytössä oli kaikkiaan 155 ääntä. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ahti Heikka ja sihteeriksi Petri Valajärvi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Klaus Ekman ja Esa Lahdensuo ja ääntenlaskijoiksi Henna Kinnunen ja Antti Korhonen Erovuoroisten Eeva Anttisen ja Jukka Timosen paikalle, hallituksen varsinaisiksi jäseniksi seuraavaksi 3 vuodeksi, esitettiin Eeva Anttista, Jukka Timosta ja Petri Törröstä.
2 Äänestyksen tuloksena valittiin Jukka Timonen ja Petri Törrönen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi seuraavaksi 3 vuodeksi. Ilkka Korhosen vetäytyessä omasta pyynnöstään hallituksesta, esitettiin 1 vuodeksi hänen tilalleen hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Rauno Mäyrää ja Tero Savolaista. Äänestyksen tuloksena valittiin Tero Savolainen hallituksen varsinaiseksi jäseneksi seuraavaksi 1 vuodeksi.hallituksen varajäseniksi seuraavaksi 1 vuodeksi esitettiin ja valittiin yksimielisesti Markku Hakuli ja Hannu Laitala. Tilintarkastajina jatkavat Henrik Degerman ja Ilkka Arkiomaa, heidän varamiehinään edelleen Ahti Heikka ja Helena Tani. Vuosikokouksen ja sen jälkeisen hallituksen järjestäytymiskokouksen jälkeen hallituksen muodostivat: puheenjohtaja Pekka Soini, varapuheenjohtaja Jukka Timonen, jäsenet Antti Keskikangas, Jukka Liimatta, Tapio Ranta, Tero Savolainen ja Petri Törrönen sekä varajäsenet Markku Hakuli ja Hannu Laitala. Hallitus nimitti järjestäytymiskokouksessaan Kerhon toimihenkilöt, joihin ei tullut muutoksia: sihteerinä jatkaa Petri Valajärvi, varainhoitajana Maija Korpela ja jäsensihteerinä Sirpa Tapper. EKIPAGE-lehden päätoimittajana jatkaa Katariina Roiha ja Kerhon webmasterina Esa Karjalainen sekä koepäällikkönä Antti Keskikangas. Vuosikirjan toimittaa Jukka Koivumaa. Lisäksi hallitus nimitti järjestäytymiskokouksessaan seuraavat toimikunnat ja niiden jäsenet ja vahvisti rotujaosten kokoonpanot:
3 Koe- ja kilpailutoimikunta: Koepäällikkö Antti Keskikangas Metsäkokeet Petri Törrönen Tunturikokeet Marja-Terttu Lassila-Guttorm Sääntötoimikunta: Puheenjohtaja Pekka Mäenpää Mikael Grahn Harri Huhtala Antti Keskikangas Ilkka Korhonen Esa Lahdensuo Pekka Soini Pentti Tapio Vaalitoimikunta: Puheenjohtaja Pekka Mäenpää 12/09 asti Puheenjohtaja Pentti Tapio 12/09 eteenpäin Harri Heino Birgitta Vuorela Jorma Korpela Matti Juuti Koulutustoimikunta: Ulkomuototuomarikoulutus Eeva Anttinen Henna Kinnunen Leena Majala-Heino Auli Hämäläinen Ylituomari- ja aspiranttikoulutus Markku Ojanen Esa Lahdensuo Ilkka Korhonen Koetoimitsijakoulutus Marja-Terttu Lassila-Guttorm Palkinto- ja tapahtumatoimikunta: Sanna Leinonen Risto Kannisto Tommi Bister Eeva Anttinen konsultoi palkintoprojektin (kiertopalkinnot, mahdolliset uudet säännöt, listat palkintojen saajista).
4 Rotujaokset Englanninsetterijaos: Puheenjohtaja Matti Juuti Varapuheenjohtaja Tero Laaksonen Antti Korhonen Rauno Mäyrä, pentuvälitys Tapani Korhonen Hannu Laitala Goordoninsetterijaos: Puheenjohtaja Harri Heino Varapuheenjohtaja Tommi Bister, webmaster Sihteeri Jari Pohjosaho Mika Maliniemi, pentuvälitys Kaarlo Pelo Jukka Puro, jalostustoimikunta, pohjoismaiset kontaktit Marko Tuomela, jalostustoimikunta Irlanninseterijaos: Puheenjohtaja Birgitta Vuorela Varapuheenjohtaja Tapio Ranta, pentuvälitys Pohjoismaat Sihteeri Auli Hämäläinen Tero Savolainen, pentuvälitys Suomi Ismo Kyngäs Marita Hyytinen Risto Kannisto Sami Toivanen, pentuvälitys punavalkoiset irlanninsetterit Webmaster Pauli Luukkonen Pointterijaos: Puheenjohtaja Jukka Timonen Varapuheenjohtaja Markku Ojanen Sihteeri Petri Valajärvi Jorma Korpela, pentuvälitys Antti Keskikangas, jalostusneuvoja Henrik Standertskjöld-Nordenstam, kansainväliset yhteydet, pointterijaoksen kunniapuheenjohtaja Henna Kinnunen JALOSTUS Vuosikokous hyväksyi punaisen irlanninsetterin PEVISA-ohjelman ajalle Samoin hyväksyttiin irlanninsetterijaoksen esitys JTO:ksi. KOKEET JA KILPAILUT
5 Perinteiset arvo- ja erityiskilpailut eli Kultamalja-, Derby-, Kenttien Voittaja- sekä Elitkilpailut ja Metsien Mestari-kilpailu järjestettiin luonnollisesti vuonna Kerhon muissa kenttäkokeissa kilpailtiin 11 nuortenluokassa, 6 avoimessa luokassa sekä 2 voittajaluokassa ja yhdessä kansainvälisessä voittajaluokassa, mukaan lukien irlanninsetteri-, gordoninsetteri- ja pointterijaoksen rotukohtaiset kilpailut, joiden yhteydessä pidettiin nuorten ja avoimen luokan kokeet. Kerho järjesti kolme tunturikoetta, joissa oli mahdollisuus osallistua kahteen nuorten-, avoimeen luokkaan ja yhteen voittajaluokkaan. Kerhon neljässä metsäkokeessa oli kolme nuorten ja avointa luokkaa sekä yksi voittajaluokka. Muut yhdistysten järjestämiä metsäkokeita oli seitsemän ja kenttäkokeita kaksitoista. Startteja kokeissa oli kaikkiaan 542 kappaletta (vuonna ). Koekäynnit lisääntyivät siten melkoisesti eli noin 26 % edellisvuodesta! Roduittain osallistumisia oli seuraavasti: kertaa pointteri (109), kertaa englanninsetteri(151), kertaa punainen irlanninsetteri(127), kertaa gordoninsetteri (36) sekä 3 kertaa punavalkoinen irlanninsetteri (2). Mannermaisten rotujen edustaja starttasi kokeessamme 3 kertaa (5). Vuoden 2009 Kultamalja-kilpailun voittaja on englanninsetteriuros KM-09 Junkman s TJ Milo Hannu Kauppilan ohjaamana, omistaja on Sofia Oksala, kasvattaja Jukka Koivumaa. Muut sijoittuneet ovat 2. pointterinarttu Silverforsens Liira, om. Markku Hankonenn, 3. englanninsetterinarttu Sänkipellon Nemi, om. Juha Blixt, 4. Irlanninsetterinarttu Razzoaivi, om.kari Jokinen ja 5. Gordoninsetterinarttu Opendora s Isabella, om. Tero Soronen. Kultamalja-kilpailuun oli mukana 53 koiraa (vuonna koiraa) eli lisäystä on 6 % vuoteen 2008 verrattuna. Derbyvoittaja 2009 on D-09 englanninsetterinarttu North Walkers Seita lisäksi avo 3 palkinto, omistaja ja kasvattaja Janne Koskela. Seuraaviksi sijoitettiin 2. irlanninsetteriuros Finby Duracell, om. Kari Kulovesi, ohj. Harri Huhtala, 3. pointterinarttu Av Rabbelugn Pasta, om. Catarina Standertskjöld-Nordenstam, 4. pointterinarttu Hirvasvuopion Cama, om?, ohj. Vilho Korteniemi, 5. Englanninsetterinarttu Fingå Mist, om. Antero Sihvonen. Derbyyn osallistui 37 koiraa (vuonna koiraa). Vuoden kasvattaja 2009 on Henrik Standertskjöldin omistama Kennel av Rabbelugn. Kenttien Voittaja-kilpailu järjestettiin vuonna 2009 tunturikokeena eli Inarissa, osallistujia oli 9. Voittajaksi saatiin KV-09 irlanninsetterinarttu US Lara, omistajat Outi Kostamo- Hakuli ja Markku Hakuli, joka myös toimi ohjaajana. Elitin voittaja oli pontteriuros DV-08 Tawastian Toivo, om. Mikael Grahn. Ekipagen yhteistyö palkittiin Lapualla kenttäkokeessa AVO1 palkinnolla ja nousulla voittajaluokkaan. Metsien Mestari-kilpailu järjestettiin Kuhmossa 12.9., voittajaksi suoriutui irlanninsetteriuros Håkoya s C-Aaron, omistaja Kari Tuikkala. Ladyt Lakialla kilpailun lapualla vei nimiinsä englanninsetterinarttu Sänkipellon Nita ohjaajanaan Heli Laitala, palkintona NUO3. Osallistujiaoli 7 ekipagea. Kansainvälisen voittajaluokan Lapualla voitti Av Rabbelugn Nata, om. Riikka Ja
6 Markku Hankonen, tuloksena VOI1+CACIT Voittajaluokkaan nousi Kuhmon metsäkokeessa irlanninsetteriuros Håkoya s C- Aaron, om. Kari Tuikkala, AVO1. Leena Majala-Heinon ja Harri Heinon omistama gordoninsetterinarttu osallistui maaliskuussa Tanskan gordoninsetteriklubin järjestämään kenttäkokeeseen Harrin ohjaamana ja palkittiin NUO3-palkinnolla. Outi-Kostamo Hakulin ja Markku Hakulin omistama US Lara sai AVO1-palkinnon Norjan Kongsvoldissa keväällä Myöhemmin keväällä sama koira palkittiin Norjassa lisäksi VOI2 ja VOI5 palkinnoilla. NÄYTTELYTOIMINTA Kerhon erikoisnäyttely pidettiin Lapualla. Tuomareiksi näyttelyyn oli kutsuttu Velimir Sruk Kroatiasta, jonka arvosteltavana olivat englanninsetterit ja pointterit, sekä Hilde Kvithyll Norjasta, joka arvosteli gordoninsetterit sekä punavalkoiset ja punaiset irlanninsetterit. Ilmoittautuneita koiria oli 106 (v ). Koko näyttelyn ja englanninsettereiden kaunein oli es-uros Arvenmäen Geronimo, jonka omistaa Jani Leinonen. Muiden rotujen ykköspokaalit menivät pointteriuros av Rabbelugn Nerolle, om. Maija ja Jorma Korpela, gordoninsetterinarttu Puronperän Odessalle, om. Seppo Siljama, irlanninninsetteriuros Finby Daimille, om. Tuomas Uusitalo ja punavalkoinen irlanninsetterinarttu Redwhitesilk Daylightille, om. Riikka Ruokoniemi. Käyttöluokan vei nimiinsä esu FIN&S MVA Ödebygdens D Nipsu, om. Jani Leinonen. Parhaaksi kasvattajaluokan ryhmäksi valittiin Kennel av Rabbelugn, om. Henrik Standertskjöld-Nordenstam. MUU TOIMINTA Jäsenlehti Ekipage ilmestyi suunnitellustivuonna 2009 neljä kertaa, päätoimittajana Katariina Roiha. Lehti postitettiin jäsenistölle ja tärkeimmille sidosryhmille. Kanakoirakerho-Hönhundssektionen ry:n toiminnasta vuonna 2008 julkaistiin Vuosikirja, toimittajana Jukka Koivumaa. Esa Karjalainen jatkoi Kerhon nettisivujen ylläpitoa, Rauno Mäyrän ja Janne Uusimäen toimiessa avustajina. Kultamalja- ja Derby- viikonlopun palkintogaala pidettiin Lapuan Gastahaus Tiitussa, kutsuvieraina olivat paikallisten metsästysseurojen puheenjohtajat. Lapuan Wanhassa Karhumäessä järjestettiin ulkomuototuomari-neuvottelu koskien rotujamme. Osallistujamäärä jäi kahdeksaan, vaikka kutsuja oli lähetetty 41 ulkomuototuomarille. JÄSENISTÖ
7 Kanakoirakerho-Hönhundsektionen ry:n vuosikokous 2009 kutsui pitkän linjan ansioituneet kanakoiramiehet, Markku Ojasen ja Henrik Standertskjöld-Nordenstamin, kunniajäseniksi. Kennelliiton entinen toiminnanjohtaja, Kanakoirakerho-Hönhundsektionen ry:n vapaajäsen Pekka Ketonen poistui keskuudestamme vuoden 2009 alussa. Kanakoirakerho-Hönhundsektionen ry:n hallitus hyväksyi vapaajäseneksi Esko Kalliokosken. Lisäksi hallitus on hyväksynyt seuraavat henkilöt Kanakoirakerhon vuosijäseniksi: Tuomas Uusitalo, Parkkinen Vesa, Kari Kulovesi, Pekka Huttunen, Sami Jokitalo, Jukka Tolja, Seppo Urpilainen, Mikko Turja, Jari Ruokojärvi, Mika Mäki, Pekka Knuuti, Esa Heikkilä, Kari Pitkänen, Ari Riuttaskorpi, Juha Immonen, Veli- Pekka Knuuti ja Kai Kataja. Koejäseniksi: Pertti Niemelä, Juha Immonen, Paavo Korhonen, Hanna-Mari Hytönen, Raanto Liisa, Siljama Seppo, Niemelä Pertti, Immonen Kalevi, Harjuniemi Arto, Huhtinen Pasi, Laaksonen Timo, Mäkinen Piia,Jari Väätäinen, Jukka-Pekka Ryhtä, Marika Neilimaa, Jari Kivimäki, Juha Veijola, Ari Sarpola, Marianne Koskela, Sari Pihlava, Seija Alila, Kai Ervasti, Jamiela Ruotsalainen, Mika Virolainen, Seppo Julkunen Kai Kataja, Jukka Saarimaa, Harri Ala-Kotila, Anna-Mari Kossi, Anette Matzon, Timo Mononen, Mika Rinne, Kirsi Virta, Mika Petterson, Katja Paakki, Sven-Gustav Huhta, Carita Viitamäki. Perhejäseniksi hallitus hyväksyi seuraavat henkilöt: Asta Turja, Veikka Ratilainen. Toimintavuoden aikana 19 henkilöä erosi omasta pyynnöstään tai erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi KKK-HHS ry:n jäsenyydestä. Kerhon jäsenrekisterissä on vuoden 2009 lopussa seuraavat jäsenmäärät: Kunniajäsenet 19, vapaajäsenet 23, vuosijäsenet 372 ja koejäsenet 217 sekä perhejäsenet 52 Kanakoirakerho-Hönhundssektionen ry:n kokonaisjäsenmäärä on yhteensä 683 (650). Sen lisäksi Kerholla on 20 ulkomaista kirjeenvaihtojäsentä. REKISTERÖINNIT Vuonna 2009 rekisteröitiin Suomessa 46 (32) pointteria, 115 (90) englanninsetteriä, 90 (70) gordoninsetteriä ja 274 (309) punaista irlanninsetteriä sekä 11 (9) punavalkoisia irlanninsetteriä.
8
Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 109. toimintavuottaan.
KKK-HHS RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2010 YLEISTÄ Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 109. toimintavuottaan. Kerhon toimintavuosi 2010 oli erittäin aktiivinen. Vuoden
Vuosikokous kunnioitti aluksi hiljaisella hetkellä vuonna 2010 edesmenneitä Kerhon jäseniä Simo Hietikkoa, Raine Lundenia ja Rauni Suntiota.
KKK-HHS RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2011 HALLINTO Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n 110-juhlavuoden vuosikokous pidettiin juhlavissa tunnelmissa 12.3.2011 Lapualla, Vanhan Paukun Alajoki-salissa. Kokoukseen
Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 107. toimintavuottaan aktiivisesti.
KKK-HHS RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2008 Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 107. toimintavuottaan aktiivisesti. Kerhomme toimintavuosi 2008 oli haasteellinen, sillä
YLEISTÄ Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 105. toimintavuottaan perinteisesti ja aktiivisesti.
VUOSIKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 105. toimintavuottaan perinteisesti ja aktiivisesti. Kevään kynnyksellä avatut Ruotsinkieliset
TOIMINTAKERTOMUS 2004
- 1 - TOIMINTAKERTOMUS 2004 YLEISTÄ Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö, Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, vietti toimintansa 103. toimintavuotta aktiivisesti. Kausi oli sateisin pitkiin aikoihin. Säätila
POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:
POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: Forum pokaali: Rakennusliike Forumin v. 2006 lahjoittama Jaetaan kerhon omassa kokeessa (Liminka-Tyrnävä) kokeen parhaalle koiralle, (tuomari valitsee)
METSÄKOKEET. 24.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi
METSÄKOKEET 23.-24.8 AVO, NUO, noutotesti Multia Järjestäjä Keski-Suomen Kanakoiraharrastajat ry. Ylituomarina Tapio Ranta. Ilmoittautumiset 15.8. Jouni Määttä Nurmilinnuntie 2D 17, 02620 Espoo jouni.maatta@elisanet.fi
2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Mäkelä ja sihteeriksi Juha Immonen
Pöytäkirja VUOSIKOKOUS Paikka: Aika: 15.3.2014 Lapua, Vanhan Paukku, Alajoki -sali 1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.10 2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen
KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET
KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET 25-26.8 AVO, NUO Jämsänkoski Järjestäjä KKK-HHS ry/pointterijaos. Osanotto pointtereille, myös voittajaluokan koirat voivat osallistua. Kilpailu on Pointtereitten metsä mestaruus
POINTTERIJAOKSEN KOKOUS 1 / 2006
POINTTERIJAOKSEN KOKOUS 1 / 2006 AIKA: 25.02.2006 klo 14.15 16.50 PAIKKA: LÄSNÄ: Hotelli Lakeus, Seinäjoki Petteri Granlund (Pj) Jukka-Pekka Liimatta Antti Keskikangas Risto Lehmunen Henrik Standerskjöld-Nordenstam
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajat ry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim.
METSÄKOKEET ELOKUU LA 22.8 AVO, NUO + noutotesti Multia Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajatry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim. 14.8. Määttä Jouni Sakari, Nurmilinnuntie 2 d 17, 02620 Espoo, p.
METSÄKOKEET 24-25.8 AVO, NUO Kauhajoki 24.-25.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi 25.8. AVO, NUO Iisalmi 7-8.9 AVO, NUO + noutotesti Kuhmo Viiksimo
METSÄKOKEET 24-25.8 AVO, NUO Kauhajoki Järjestäjä KKK-HHS ry/pointterijaos. Myös voittajaluokan koirat voivat osallistua. Kilpailu on Pointtereitten metsämestaruuskilpailu, avoin myös muille roduille.
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja
METSÄKOKEET Ensimmäinen metsäkoe, avoin luokka. Jälkimmäinen "päämetsäkoe", avoin luokka
KKK-HHS ry:n palkintogaala 16.3.2013 Lapua koevuoden 2012 palkinnot 1 METSÄKOKEET Ensimmäinen metsäkoe, avoin luokka 1.-2.9 AVO, NUO Kuhmo, Viiksimo AVO 3 gsn Terrismäen Capri, Harri Heino - 1 Bent Hansenin
POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:
POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: Forum pokaali: Rakennusliike Forumin v. 2006 lahjoittama Jaetaan kerhon omassa kokeessa (Liminka-Tyrnävä) kokeen parhaalle koiralle, (tuomari valitsee)
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
PÖYTÄKIRJA. KANAKOIRAKERHO- HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN. VUOSIKOKOUS Seinäjoella, Hotelli Lakeudessa
PÖYTÄKIRJA KANAKOIRAKERHO- HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 25.2.2006 Seinäjoella, Hotelli Lakeudessa 1 Kokouksen avaus. Kerhon puheenjohtaja Pekka Mäenpää avasi kokouksen klo 18.10
kirvoitti vilkkaan keskustelun
Metsästysharrastuksen tulevaisuus kirvoitti vilkkaan keskustelun Vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin paneeli, jossa alustajina toimivat Metsästäjäin keskusjärjestön viestintäpäällikkö Klaus Ekman,
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
Veteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi roturingin kokoukseen ja avasi kokouksen.
ENGLANNINSETTERIJAOKSEN ROTURINKI Aika: 23.02.2008 Paikka: Hotelli Lakeus Seinäjoki Läsnä: 12 henk. 1. Kokouksen avaus Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta
Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)
ESITYSLISTA 20.10.2014 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään,
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli
1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Lapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
TOIMINTAKERTOMUS 2001
1 Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry. TOIMINTAKERTOMUS 2001 Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry, pohjoismaiden vanhin rotujärjestö, vietti 100. toimintavuottaan aktiivisesti ja juhlavasti. HALLINTO
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen
Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4
1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
Kokonaistilanne. Page 1
Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot
Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.
Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Pertti Nummi 44 50 44 50 27 215 Markku Pellonpää 28 40 45 33 50 196 Eero Koskinen 38 46 50 37 15 186
Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06
1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU
Maksut: KAKE: NUO 45, AVO 45. Halukkaille noutotesti 5. Maksu paikan päällä.
KOEKALENTERI 2017 päivitetty 1.6. (muutokset mahdollisia) KENTTÄKOKEET 3.9. Ilmajoki NUO KKK-HHS ry Juha Ronkainen 20.8.2017 Osanottomaksu 30,00, Tilille FI23 2001 1800 Viite 3091142 044-282 7925 9.9.
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija
A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(6) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 16.11.2013 Paikka: Jyväskylä, Paviljonki 1. Kokouksen avaus Katariina Jarkko avasi kokouksen kello 14.51. 2. Kokousedustajien
RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016
RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)
2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.
Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38
Taloustilanne Käsiteltiin kuluvan vuoden taloustilanne. Todettiin taloustilanteen olevan parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.
HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ 4/2017 Paikka: Lapua, Lapuan ABC Aika: 5.8.2017, klo 10 Läsnä: Juha Immonen Jaakko Lehto Hannu Laitala Maija Korpela Matti Bäcklund Jarkko Mannersuo Pasi Lähdekorpi Kokouksen avaus
Kuopion Bridgekerho ry
Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo
Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA
Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen
Pori Lapua
18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89
Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)
Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen
Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
Kuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää kilpailut englannin- ja gordoninsettereille ja pointtereille parhaasta
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 3 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja ero luottamustoimesta yhteisessä kirkkovaltuustossa, Uusikylä, Kari Yhteinen kirkkoneuvosto 14.1.2016 8 Yhteisen
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen
TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani
TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
10:02:15 14 Kokouksen avaus. 10:03:08 15 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 30.11.2015 10:03:57. Nimenhuuto(valtuusto)
10:02:15 14 Kokouksen avaus 10:03:08 15 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 30.11.2015 10:03:57 Nimenhuuto(valtuusto) Nimenhuuto;;Etukäteen ilmoitettu; paina 1;;Ilmoittautumaton; paina
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat
Iin seudun Rhy:n Vuosikokous
Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:
Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.
Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20
5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10
Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa
Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti
NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016
Outokumpu Open Tulokset
Miesten singeli PRO lauantai Sija Heittäjä,os määrä 50 Kerho 1. Kantele Marko (2) 2. Viinikka Veijo (1) 3.-4. Ussa Jyri (5) Arctic Circle Darts Club Myller Paavo (3) 5.-8. Hyttinen Pasi Hyvönen Heikki
SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3
2 Pelipaikka: Aika: 19 / 10 / Wanha Mestari Kauhajoki Casablanca 1 KSD 2 x 12 Mika Koivuniemi 23,32 Kexi Heinäharju 23,55 3 2 ( 22 18 23 20 24 ) 21 Kai Koivisto 19,40 Jari Salminen 18,26 3 1 ( 29 22 22
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results