Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita"

Transkriptio

1 Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita Haka juniorit saavat tulevaksi viikonlopuksi vieraita Saksasta, kun Valkeakosken ystävyyskaupungin Vechelden C- poikien joukkue saapuu Valkeakoskelle. Vieraat saapuvat tänne perjantaina ja palaavat takaisin Saksaan tiistaina Joukkueen ohjelmassa on mm. tutustumista Valkeakosken maisemiin ja nähtävyyksiin, sekä tietenkin ottelu Haka junioreiden C15 -poikia vastaan. Ottelu pelataan Tehtaan kentällä sunnuntaina klo 15:30. A-pojat tulessa: vapiseeko Vaasan veri lauantaina 14.5? Haka/HJS:n A-juniorit jatkavat SM-sarjaa Apian nurmella lauantaina Ottelu alkaa klo ja vastassa on Vaasan palloseura. VPS kohdattiin aiemmin tänä vuonna maaliskuussa SMkarsinnoissa Saharassa. Silloin valkopaidat veivät ottelun nimiinsä maalein 3-2. Peli oli vaikea: vaasalaiset ottivat toisella jaksolla kiinni kotijoukkueen kahden maalin etumatkan, mutta ottelu ratkesi lopulta pilkulta Haka/HJS:lle. VPS oli kuitenkin SM-karsintojen yllättäjä, ja joukkue selvitti tiensä neljäntenä suoraan SM-sarjaan. Sarjan käynnistyttyä VPS ei kuitenkaan ole onnistunut avamaan

2 pistetiliään, vaan on kärsinyt tappiot Jazzille ja Interille. Haka/HJS puolestaan on ottanut voitot molemmista matseistaan FC Espoota ja JJK:ta vastaan. Vaasalaiset todennäköisesti janoavat kiivaasti pistepullon korkkaamista, joten kotijoukkueen on oltava tarkkana VPS:n nopean suunnanmuutospelaamisen suhteen. Valkopaidat lähtevät kuitenkin luottavaisina koitokseen. Sairas- ja poissaololistakin on hieman lyhyempi kuin viikko sitten. Tervetuloa paikan päälle kannustamaan A-pojat voittoon! Vaikka sääennuste lupaa sadetta, Apian katsomon katto pitää vettä ja tauolla voi jouda vaikka kahvit lämmikkeeksi. VPS kohdataan nyt luonnonnurmella ja hieman kesäisemmissä olosuhteissa kuin karsintapelissä maaliskuussa.

3 D12 Valkoinen avasi voitolla Piirinsarjaa D12 Kakkonen Kangasala / Haukat Haka Valkoinen Peli sujui valkeakoskelaisilta hyvin syötöt toimivat, joukkue pelasi hyvin yhteen ja yhdessä, pojat tiesivät paikkansa ja ymmärsivät roolinsa hyvin. Hyökkäykset ja puolustus toimi ja Leo teki hienoa työtä maalissa. Hakan pojat hanskasivat homman upeasti ja dominoivat peliä. Voitto tuli koko joukkueen pelaamisen ansiosta. Hiekkakenttä vallan pöllysi, kun Hakan pojat painoivat menemään. Ensimmäisen maalin laukoi Joona Korhonen. Toisen osuman rankkarista takoi Samu Mikkola. Molemmat saivat vielä uuden tilaisuuden toisella puoliajalla ja laukoivat hienosti molemmat maalit Hakalle. Hakan 5.maalin taituroi Sakari Könnilä. FC Kangasala teki 2 maalia, joista toinen oli myös rankkarista. Lopputukokseksi jäi näin 5-2. Voitto tuotiin iloisella mielellä kotiin. Tästä on hyvä jatkaa! D13 tytöt voittoon Ilveksestä

4 D13 tytöt pelasivat piiri liigan ottelun Ilvestä vastaan Vuoreksen aurinkoisella kentällä. Haka tytöt hallitsivat peliä ja avaus osuman iski Juulia Ruutana tarkalla sijoituksella. Puolustus pelasi tiiviisti ja esti Ilveksen maalinteko yritykset. Keskikentän ja hyökkäyksen toimiessa pääsi Haka hätyyttämään kotjoukkueen maalia. Puoliajalle mentiin Hakan maalin johdossa. Toisella puoliajalla pääsi pelissä hyvin esillä ollut Aava Palma, Olivia Jokisen syötöstä tekemään Haka tytöille toisen maalin. Pelikellon jo näyttäessä täyttä aikaa pääsi Ilves tekemään 1-2 kavennuksen ohi hyvin pelanneen Hanna Ketosen. Näin matkasivat pisteet Valkeakoskelle 1-2! Pelin näyttävimpiä oli Aavan volttiheitot, jotka onnistuivat hienosti pallon lentäessä pitkälle. Torstaina pelit jatkuu Tehtiksellä klo Haka D13 vs TPV ja klo Haka D12 vs IPa, kaikki paikalle nauttimaan tyttö futiksesta!! Tulosta takaiskuista

5 huolimatta: A-pojat toiseen voittoon! Haka/HJS A-juniorit kaatoivat äitienpäivän aattona JJK:n lukemin 2-0. Ennakkoon oli tiedossa vaikea peli, sillä moni pelaaja tippui viikon aikana pois syyn jos toisenkin takia. Esimerkiksi erinomaisen ottelun Espoossa pelanneella Kosti Kyläinpäällä oli ongelmia kyynärpäänsä kanssa, Joona Kari sairasti flunssaa, Vilppu Leinosella oli nivusvamma, Niko Äkräs ei päässyt armeijan metsäleiriltä ja Santeri Korpelalta murtui nilkka edellisenä päivänä B-junnujen pelissä. Loukkaantumisten lisäksi moni Haka-juniori pelasi suuria minuutteja edellisenä päivänä PS-44:n pelissä. Loukkaantumisten ei kuitenkaan annettu häiritä peliä, vaan kotijoukkue aloitti pelin loistavasti. Jo toisella peliminuutilla valkopaidat saivat luotua oikealta laidalta hyvän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Eetu Edu Tapanainen laukoi pallon kuudentoista rajalta oikeaan alakulmaan. Peli jatkui tasaisissa merkeissä. JJK pystyi luomaan useita puolittaisia tekopaikkoja pitkillä palloilla valkopaitojen puolustuslinjan taakse. Niin ikään kotijoukkueella oli paikkansa lisätä maalisaldoaan, mutta usein laukauksen sijaan haettiin vielä viimeistä syöttöä, jolloin vastustaja pääsi katkomaan ja hoitamaan pallon väljemmille vesille. Lisäksi vastustajan maalivahti torjui pari hyvää vetoa. Toiselle puoliajalle lähdettäessä Haka/HJS-junnujen yksi tavoite oli tehdä nopeasti toinen maali. Tavoite täyttyi mainiosti pelikellon näyttäessä 50. minuuttia. JJK:n puolustuslinjasta löytyi pallonmentävä aukko, mistä peliväline toimitettiinkin ensimmäisen maalin tehneelle Tapanaiselle. Vastassa oli enää vain maalivahti, jonka Edu ohitti syöttämällä etuviistoon vaihdosta pirteän sisääntulon

6 tehneelle Leevi Lundellille. Lundell ei erehtynyt vaan pisti pallon tyhjään maaliin. Toisen maalin jälkeen valkopaidat onnistuivat lähes jäädyttämään pelin. Alakerta ja keskikenttä pitivät palloa ja etsivät maltillisesti syöttövälejä. JJK:n prässi jäi melko tuloksettomaksi, sillä JJK:n hyökkäyskalusto ilmeisesti väsähti, ja toisaalta kotijoukkueen syötöt loksahtivat kohdalleen hyvällä tarkkuudella paineenkin alla. Kolmen tähden arvoisesti ensin oikeana pakkina ja sitten keskikentällä pelannut Aapo Mäenpää taisi menettää pallon koko pelin aikana noin nolla kertaa. Kun palloa maltettiin pitää ja peliä rakennettiin maata pitkin, Haka/HJS-junnut saivat aikaan potentiaalisia hyökkäyksiä JJK:n päätyyn. Jos ensimmäisellä jaksolla hyökkäykset pysähtyivät usein turhaan syöttöyritykseen, niin toisella jaksolla pallo viipyi usein liiankin kauan hyökkääjien jalassa. Vierasjoukkue sai pari kertaa vaarallisen vastahyökkäyksen juuri valkopaitojen hyökkäyksen aikailun sekä pallonmenetyksen seurauksena. Maalien muodossa jyväskyläläiset eivät saaneet kuitenkaan palkintoa vastahyökkäyksistään, vaan kotijoukkue ja maalivahti Joonas Immonen onnistuivat pitämään loppuun asti nollat. Puhdas 2-0 voitto oli Haka/HJS A-junnuilta osoitus siitä, että esimerkiksi loukkaantumisten tarjoamat näytönpaikat voivat tuottaa tulosta. Antti Kekkonen teki loistavan peliesityksen avaamalla alakerrasta esimerkillisesti peliä ja pitämällä sen lisäksi vielä nollapelin. Leevi Lundell pystyi pitämään kovassakin paineessa pallon omilla tai vähintäänkin hankkimaan valkopaidoille vapaapotkun tehden myös kotijoukkueen 2-0 maalin. Timo Viljanen taas otti jo FC Espoota vastaan paikkansa vasemmalla laidalla ja jatkoi nyt hyviä otteitaan. Pitkään loukkaantuneena ollut Jussi Tuominen pääsi Matti Jussilan tilalle kentälle viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi,

7 ja ravasi pitkin oikeaa laitaa tehden tärkeää työtä molempiin suuntiin. Tästä ottelusta on hyvä jatkaa matkaa seuraavaan otteluun, joka pelataan niin ikään Tehtaankentällä lauantaina 14.5., jolloin vastaan asettuu VPS. Ottelu alkaa klo 13, tervetuloa! Tähdet ansaitsivat seuraavat pelaajat: Aapo Mäenpää Eetu Tapanainen Erturk Sargin Haka/HJS JJK-ottelussa: Joonas Immonen, Akseli Tiensuu, Matias Caven, Antti Kekkonen, Aapo Mäenpää, Matti Jussila (Jussi Tuominen 84 min.), Erturk Sargin, Erkka Helminen (Leevi Lundell 46 min.), Timo Viljanen, Eetu Tapanainen (C), Eric Bullock (Dani Molin 77 min.) Maalit (syötöt) 1-0 Eetu Tapanainen (Akseli Tiensuu) 2. min 2-0 Leevi Lundell (Eetu Tapanainen) 50. min Ottelupöytäkirja:

8 C15 Pojat AL: Ilves Kelt. - FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 Peli on pahasti sekaisin. Valmennus on yrittänyt erilaisilla peluutuksilla ja formaateilla paikata muutaman avainpelaajan puuttumista rosterista. Huonolla ja erittäin huonolla tuloksella. Jahka se permanentti löytyy, joka tuo peli-ilon ja tasapainon, niin ohessa linkki Helsingin Sanomien artikkeliin Lätkähuuman ja nuorten leijonien menestyksen takaa löytyy henkinen valmentaja Melina Niemi. Jutussa on monta hyvää pointtia. Siitäkin, miten ei pidä menetellä. Saa käyttää, muttei ole pakko. Yksi suora lainaus, miten Antti Raanta valmistautuu peliin: Hän hengittää rauhallisesti ennen kuin pukee varusteet ja käy mielessään läpi parhaita pelisuorituksiaan. Näin mieli rauhoittuu ja stressihormonitaso laskee. Sillä mieli ei pysty erottamaan, mikä on mielikuvitusta ja mikä totta. Aivoille on ihan sama, teetkö jotain konkreettisesti vai onko se vain mielikuvaa, Niemi kertoo. Seuraava peli: FC HAKA j TPS valk. 18:00 Tehtis Lauantai 14.5

9 D 12 tytöt jatkavat voittojen tiellä Aurinkoisella Pullerin kentällä kohtasivat piirinsarjan ykkösen pelissä HJS sekä Haka j. D12 tytöt. Haka tytöt olivat vikkelällä jalalla liikkeellä. Tiiviin keskikentän ja puolustuksen toimiessa oli Haka hallitseva joukkue pelissä. Pelin painopiste oli alusta asti HJS:n maalilla. Pinja Karisalmi haistoi vastustajan pelinavauksen 16 min kohdalla ja iski kiinni, tuloksena 0-1 johtomaali. Pari minuuttia edellisestä, Roosa Kukkonen syötti ja Iida Mäkelä tykitti haka tytöille 0-2. Hallinta pysyi Hakalla ja Jasmin Santalan torjunnoilla pysyi kotijoukkue nollilla. Toisella puoliajalla oli Haka tytöilllä useampi läpiajo ja vastustajan maalivahdilla riitti torjuttavaa. 41 min ja onnistuminen tuli, Pinja syötti ja Eliisa Salminen viimeisteli lopputulokseksi 0-3. Haka D12 tytöillä jatkuivat hyvät esitykset, 2 peliä ja 2 voittoa piirinsarjassa ja molemmat hyvillä peleillä. Jokainen tyttö pelasi mallikkaasti!! D-tytöt avasivat piirinsarja

10 pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla HAKA D13 FC Nokia 03 (0-0), Piiri Liiga Hakan D13 tytöt avasivat kautensa maalittomalla tasapelillä Fc Nokiaa vastaan. Ottelu pelattiin todella rankassa vesisateessa tehtiksellä. Molemmista joukkueista näkyi avauspelille tyypillinen hermostuneisuus. Joukkueilla oli omat maalintekopaikkansa, mutta tolppaa lähemmäksi (FC Nokia) ei palloa tällä kertaa saatu. Hakasta Olivia Jokinen sekä Anniina Passila pääsivät kokeilemaan tykkiään, mutta vedot viuhuivat niukasti yli maalin. Hakan puolustus raatoi hienosti, eikä avopaikkoja vastustajalle tarjoutunut. Muutamat vaaralliset vedot torjui eleettömän varmasti maalivahti Hanna Ketonen. Hyvä avaus tytöiltä. Pienellä lisämaltilla ja tarkkuudella on lupa odottaa erinomaista kautta Hakan tytöille!!! HAKA D 12 LEKI (3-2), Piirinsarja/Ykkönen Hakan nuoremmat aloittivat kautensa voitokkaasti aurinkoisella, mutta viileällä tehtaan kentällä. Tasaisen ja tiukan vastuksen antoi Leki-Futis Lempäälästä. Hakan tyttöjen taisteluilme oli erittäin positiivinen ja he tarjosivat yleisölle myös useita upeita syöttökuvioita. Kotijoukkueen maalinteossa onnistuivat tällä kertaa Maija Tappura, Aada Seppänen sekä Pinja Karisalmi. Hyvin taistelleen puolustuksen viimeisenä lukkona toimi Jasmin Santala, joka maalivahtina teki tukun huippu pelastuksia. Hyvä tytöt!! Näin pitää kausi polkaista käyntiin!!

11 Vuosikokous FC Haka juniorit ry:n vuosikokous pidetään torstaina klo 16:00 alkaen Aito Säästöpankin kokoushuoneessa osoitteessa Valtakatu 12. Tervetuloa! Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 - ÅIFK, 4-1!

12 Helpottiko pojat..? Minua ainakin helpotti. Kahden turpaanottoreissun jälkeen tiesimme, että nyt on tärkeä peli kyseessä. Lisäksi vakiokalustoa oli sairauksien vuoksi poissa, joten 3 kpl 03:sia mukaan peliin. En voinut katsoa tätä peliä välillä.. Oli pitkät minuutit. Ja taisi olla meillä kaikilla.. Tämä oli niin tasainen peli kuin ennakkoon odotimme. ÅIFK tuli kovaa ja isolla joukkueella meitä vastaan. Pelitilanteet aaltoilivat päädystä päätyyn. Kummatkin maalivahdit hoitivat kuitenkin yritykset pois. Peli ratkesi oikeastaan pariin pieneen harhasyöttöön. Onneksi ne teki ÅIFK, emme me. 19 Tomppa huomaa vastustajan harhasyötön, menee väliin ja antaa vielä Wilille (???!!!). Wili ei erehdy Huoh..

13 Pelitilanteet pikkuhiljaa keltaisten päätyyn. Ehkä syynä oli myös vastustajan pienoinen turhautuminen. HT 48 Taas harhasyöttö. No nyt Pynnönen hoitaa itse pallon maaliin! Hyvä Tomppa! Avauspuoliajalla Kalle hoiti maalissa pari läpiajoa ja toisella puoliajalla myös pari maukasta koppiakin. Hyvä Kalle, hyvin pelattu! ÅIFK ei antanut periksi, 56 ja 2-1. Sitten peli siirtyi meidän päätyyn. Olimme välillä aika purjeessa, mutta kestettiin ja taisteltiin. Never surrender! Vastustajakin hieman helpotti urakkaamme lopussa turhautumalla. Peli kuitenkin pysyi siistinä, sikailuja ei nähty. 79 ja 80. Jeremias Partanen. Osasto Toijala. Kuului niks ja naks. Peli oli paketissa. Huoh *3 Kiitokset Eliakselle, Eetulle ja Veikolle! Hyvin meni! Tulkaa toistekin! Iso peukku! Hyvä pojat! Joukkueen voitto, kaikki antoi kaikkensa! Nyt huilaamaan hetkeksi, ensi viikolla on vuorossa kalavelkojen maksua Paimiossa.

14

Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä.

Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä. D13 tytöille piirinsarjassa avaustappio Haka j. D13 tytöt kohtasivat TPV:n tehtaan kentällä. Peli oli tasaista vääntämistä ja molempien maalivahdit estivät avauspuoliajalla maalien syntymisen. Toisella

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

Ruusuja kevään valmistuneille

Ruusuja kevään valmistuneille Ruusuja kevään valmistuneille Sunnuntai-iltana FC Haka otteli tehtaan kentällä voitokkaasti JJK:ta vastaan. Ottelutauolla kukitettiin FC Haka junioreiden keväällä ylioppilaiksi ja ammattiin valmistuneet

Lisätiedot

D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu!

D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu! D13 tytöt taistelivat voiton, Anniinalle hattutemppu! Haka j. D13 tytöt kohtasivat Ylöjärven Ilveksen, tehtaan kentällä. Peli alkoi tasaisesti pienessä vesisateessa, mutta se ei peliä haitannut. Molemmat

Lisätiedot

B-pojat vihdoin voittoon

B-pojat vihdoin voittoon B-pojat vihdoin voittoon B-poikien kausi ykkösessä lähti yskähdellen käyntiin. Alkuun tuli selvät tappiot PK-35:lle kotona (0-4) ja KäPalle vieraissa (5-1). Näissä oltiin selkeästi alakynnessä varsinkin

Lisätiedot

Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita

Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita Ystävyyskaupunki Vecheldestä vieraita Haka juniorit saavat tulevaksi viikonlopuksi vieraita Saksasta, kun Valkeakosken ystävyyskaupungin Vechelden Cpoikien joukkue saapuu Valkeakoskelle. Vieraat saapuvat

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3

C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 Peli on pahasti sekaisin. Valmennus on yrittänyt erilaisilla peluutuksilla ja formaateilla paikata muutaman avainpelaajan puuttumista rosterista.

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0

C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 Australia voittaa jalkapallon EM-kisat? C15 AL FC HAKA-TPS 1-0 Soccer is not just about scoring. It s about winning. Voitto oli tärkeintä. Päästiin sarjan keskivaiheille.

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

Valmistuneiden kukitus.

Valmistuneiden kukitus. Valmistuneiden kukitus. Sunnuntaina pelatun Haka AC Oulu ottelun puoliajalla kukitettiin Haka-perinteen mukaisesti sekä uudet yliopilaat että ammattiin valmistuneet Hakalaiset. Tänä vuonna ylioppilaiksi

Lisätiedot

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0.

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. D13 Mustat kaatoivat Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. Murphyn laki. Olin viime lauantaina todistamassa sitä paikan päällä Paimiossa. Kun jotkut asiat alkavat mennä pieleen, ne todellakin menevät pieleen.

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Iloisin ilmein eteenpäin!

Iloisin ilmein eteenpäin! Iloisin ilmein eteenpäin! Näin iloisiin tunnelmiin päättyi tapahtuma Tehtaan kentällä 6.8.. Kuvan ilmeistä päätellen meillä kaikilla oli niin mukavaa ja niinhän meillä oli! D12 pojat aloittivat syyssarjan

Lisätiedot

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla FC Haka j/hjs YJ pelasi karsintasarjan avausottelunsa lauantaina 31.1. TPV:tä vastaan. Pullerin kenttä oli loistokunnossa, lämmityksen tehoa oli nostettu, eikä jäästä

Lisätiedot

B-tytöt: Kauden viimeiden peli

B-tytöt: Kauden viimeiden peli B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu

Lisätiedot

päätökseen SPLturnauksessa lohkovaihe on ohi. Jokaisen lohkon kaksi parasta

päätökseen SPLturnauksessa lohkovaihe on ohi. Jokaisen lohkon kaksi parasta SPL-turnauksen päätökseen alkulohkot SPLturnauksessa lohkovaihe on ohi. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkavat kohti mitalipelejä, sijoille kolme ja neljä sijoittuneet joukkueet taistelevat

Lisätiedot

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta

Lisätiedot

keskustelutilaisuus vanhemmille

keskustelutilaisuus vanhemmille Avoin keskustelutilaisuus vanhemmille FC Haka juniorit kutsuu FC Haka junioreiden vanhemmat avoimeen keskustelutilaisuuteen lauantaina 13.5.2017 klo 10 Hotelli Waltikkaan. Aiheina ovat mm. huhtikuisen

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

lopputurnaus; 12. sija

lopputurnaus; 12. sija 2. ja 3. päivä lopputurnaus; 12. sija @ Helle hemmotteli yleisöä Oulussa myös turnauksen kahtena viimeisenä päivänä. Lauantaina valkopaitojen alkulohkon pelin päättyivät TPS:n kohtaamiseen. TPS oli voittanut

Lisätiedot

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento.

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento. A-poikien päätökseen! tähtikisa A-pojat ovat kauden aikana kisanneet, kuka tienaa SM-sarjan kotiotteluissa eniten tähtiä. Raatina on ollut jalkapallon ystäviä ja asiantuntijoita. Kriteereinä puolestaan

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut

Päättäjäiset ja palkitut Päättäjäiset ja palkitut [embeddoc url= http://www.fchakajuniorit.fi/wp-content/uploads/2015/10/p alkittavat-2015.pdf viewer= google ] Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Lahjoita

Lisätiedot

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää Tähtikisan tilanne Neljän pelatun SM-karsintaottelun jälkeen Tähtikisaa johtaa Matias Caven. Matias on koonnut jo 7 tähteä kasaan. Tähtikisan voittaja saa palkintona Veho Lielahti Tampereelta auton käyttöönsä

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 Rauli-myrsky puhalteli, kun FC HAKA reipotteli SalPan nurin. Perinteisesti Salosta on aina tultu pois enemmän tai vähemmän murtuneena. Nytkin lähtöasetelmat olivat melko

Lisätiedot

03-pojat Otteluhistoria

03-pojat Otteluhistoria 03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.

Lisätiedot

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1!

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Helpottiko pojat..? Minua ainakin helpotti. Kahden turpaanottoreissun jälkeen tiesimme, että nyt on tärkeä peli kyseessä. Lisäksi vakiokalustoa oli sairauksien

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomien liite 2016

Valkeakosken Sanomien liite 2016 Valkeakosken Sanomien liite 2016 FC Haka junioreiden perinteinen VS-liite ilmestyi tänä vuonna 18.5. Nyt voit lukea sen myös nettisivuiltamme! Vuosikokous FC Haka juniorit ry:n vuosikokous pidetään torstaina

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn B-junnuille tappiot Hakan B-junioreiden harjoitusottelut jatkuivat kahdella ottelulla Saharassa sunnuntaina. Tällä kertaa opittiin että pelkkä hallinta ja puolittaiset tekopaikat eivät riitä, jos vastustaja

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

A-poikien sytytys myöhässä

A-poikien sytytys myöhässä A-poikien sytytys myöhässä FC Haka/HJS yj jatkoi SM-karsintasarjaa sunnuntaina 13.3. Tampereella TPV:ta vastaan. Tulos ei vierailijoita mairitellut. Kotiin jouduttiin palaamaan selkeä 4-1 tappio niskassa.

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

terveisinä kolme pistettä

terveisinä kolme pistettä A-pojat: Mikkelistä terveisinä kolme pistettä Mikkelissä on hyvänä tapana kuuluttaa ottelut ja esitellä joukkueet yleisölle. FC Haka j/hjs yj kävi keskiviikkona 4.3. hakemassa Mikkelistä SM-karsintasarjan

Lisätiedot

D-tytöt avasivat piirinsarja pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla

D-tytöt avasivat piirinsarja pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla D-tytöt avasivat piirinsarja pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla 26.4. HAKA D13 FC Nokia 03 (0-0), Piiri Liiga Hakan D13 tytöt avasivat kautensa maalittomalla tasapelillä Fc Nokiaa vastaan. Ottelu pelattiin

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

A-pojat kupsahtivat Pullerilla Kuopion Palloseura

A-pojat kupsahtivat Pullerilla Kuopion Palloseura A-pojat Pullerilla kupsahtivat FC Haka j/hjs yj koki lauantaina 14.3. ensimmäisen tappionsa SM-karsintasarjassa. Pisteet riisti numeroin 1-3 Kuopion Palloseura, joka tuli askeleen verran paremmalla jalalla

Lisätiedot

Otteluraportit 03-pojat

Otteluraportit 03-pojat Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn Ilves vei A-poikien derbyn A-poikien alavire ei päättynyt sunnuntaina Pullerissa, Ilves vei pisteet Tampereelle maalein 1-4 (0-2). Ottelun alku lupasi parempaa kotijoukkueelle. Pallo liikkui hyvin ja peliä

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Espoosta ei mitään uutta

Espoosta ei mitään uutta Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

A-poikien harjoitusmatsit käyntiin

A-poikien harjoitusmatsit käyntiin A-poikien harjoitusmatsit käyntiin Haka-j/HJS:n A-pojat pelasivat alkavan kauden ensimmäisen harjoitusottelun Tehtaan kentällä lauantaina 5.12. JJK:ta vastaan. Tarkoitus oli hakea tuntumaa pelaamiseen

Lisätiedot

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Valeri Vallu Popo Tsaari Popovitchin mukaan nimetty C15poikien kevätturnaus pelattiin viime lauantaina. Alla

Valeri Vallu Popo Tsaari Popovitchin mukaan nimetty C15poikien kevätturnaus pelattiin viime lauantaina. Alla 8. Tsaarin-turnaus JJK:n voittoon päättyi Valeri Vallu Popo Tsaari Popovitchin mukaan nimetty C15poikien kevätturnaus pelattiin viime lauantaina. Alla historian havinaa. Niittyaron Jukka muisteli, että

Lisätiedot

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt!

FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! Keväisin toteutettava FC Haka junioreiden liite on ilmestynyt keskiviikkona 27.5 Valkeakosken Sanomien välissä! D13 Mustat kukistivat sarjajohtajan 2-1 Alueliigan

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella

Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Hakan Naiset lähtivät kohti Kangasalaa varsin voitokkaan oloisina. 3.7 sunnuntaina pelattu ottelu Suoraman nurmella sai kuitenkin käänteen heti alkupotkusta lähtien.

Lisätiedot

B-poikien syyskausi käyntiin

B-poikien syyskausi käyntiin B-poikien syyskausi käyntiin Moninaisten vaiheiden jälkeen Hakan B-juniorit pelaa tämän syyskauden kahdella joukkueella kakkosdivisioonassa. Joukkueet ovat HJS/Haka Yj ja Haka-j. Kun nyt ollaan samassa

Lisätiedot

Haka Inter tiistaina Apialla

Haka Inter tiistaina Apialla Haka Inter tiistaina Apialla Haka aloittaa A-poikien SM-sarjan syyskierroksen kotiottelut tiistaina, kun Inter vierailee Apialla. Kevätkierroksen ottelussa SM-sarjapaikasta vielä nautiskellut Haka ei ollut

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla

A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla A-pojat liikenteessä hyvällä jalalla Haka/HJS yj:n A-pojat tekivät lauantaina 27.2. tuloksellisen pelimatkan Kouvolaan. Vastassa oli sarjan hyvin aloittanut KJP/YJ. Valkopaidat eivät antaneet yhtään siimaa

Lisätiedot

Tampereen piirin juhlavuoden avaus jalkapallomuseolla

Tampereen piirin juhlavuoden avaus jalkapallomuseolla Tampereen piirin juhlavuoden avaus jalkapallomuseolla Palloliiton Tampereen piiri viettää tänä vuonna 70 v. syntymäpäiviään. Juhlavuoden avausta vietetään Valkeakoskella torstaina 26.3. jalkapallomuseolla

Lisätiedot

hetken maalilla Inka Molin 54. Ella Huovinen (Vilma Mahlio) 79. Anni Konttinen (Inka Molin) Alku oli kotijoukkueen painostusta.

hetken maalilla Inka Molin 54. Ella Huovinen (Vilma Mahlio) 79. Anni Konttinen (Inka Molin) Alku oli kotijoukkueen painostusta. C-tytöt tasapeliin hetken maalilla viime Paikallispeli tarjosi juuri sellaista herkkua, mitä fanit näiltä peleiltä varmasti aina odottavat. Pisteet jaettiin sopuisasti 2-2 (1-0) numeroin, mutta pelin viimeinen

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2013

KARNEVAALITURNAUS 2013 KARNEVAALITURNAUS 2013 Kaupin urheilupuisto, Tampere 07.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 08.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn B-junnuille tappiot Hakan B-junioreiden harjoitusottelut jatkuivat kahdella ottelulla Saharassa sunnuntaina. Tällä kertaa opittiin että pelkkä hallinta ja puolittaiset tekopaikat eivät riitä, jos vastustaja

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

D-tytöille tappio Iittalassa

D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöt pelasivat Iiittalassa paikallista pallo seuraa (IPA) vastaan. Ensimmäisella puoliajalla pääsivät IPAlaiset kaksi kertaa läpiajosta tekemään maalin. Toisella puoliajalla

Lisätiedot

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Naisten joukkueen joukkueenjohtaja Marisa Pihlaja-Sillanpää kertoo asiasta lisää.

Naisten joukkueen joukkueenjohtaja Marisa Pihlaja-Sillanpää kertoo asiasta lisää. Hakan naisjoukkue uusia pelaajia kutsuu Hakan naisjoukkue on elänyt haastavia aikoja, kun pelaajisto on talven aikana kokenut menetyksiä, eikä paikkaajia ole tullut samaan tahtiin sisään. Yhteistyötoiminta

Lisätiedot

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN KUULUTTAJAN APUPOIKA ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN Hyvää huomenta / päivää / iltapäivää / iltaa arvoisa yleisö ja tervetuloa seuraamaan _ sarjaottelua / harjoitusottelua (esim.

Lisätiedot

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Tärkeintä ei ole voitto..vaan sarjaykkösen päänahka

C14 Pojat YJ1 Tärkeintä ei ole voitto..vaan sarjaykkösen päänahka C14 Pojat YJ1 Tärkeintä ei ole voitto..vaan sarjaykkösen päänahka Kun HAKA joutui aikanaan luopumaan Alueliigan johtopaikastaan, paikan valtasi ÅIFK. Sen jälkeen ÅIFK johti sarjaa ilman ainuttakaan tappiota

Lisätiedot

Ilves vei A-poikien derbyn

Ilves vei A-poikien derbyn Ilves vei A-poikien derbyn A-poikien alavire ei päättynyt sunnuntaina Pullerissa, Ilves vei pisteet Tampereelle maalein 1-4 (0-2). Ottelun alku lupasi parempaa kotijoukkueelle. Pallo liikkui hyvin ja peliä

Lisätiedot

Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa

Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa Haka kukisti Ilveksen Tehtiksen iltavaloissa Haka ohitti Ilves-voitollaan sarjataulukossa Hongan. Haka huipensi SM-sarjan kotiottelunsa Suomen kauneimmalla kentällä kukistamalla Ilveksen 1 0. Tehtiksen

Lisätiedot

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min Tulospalvelu sarjoittain Valitse katsottava sarja IKU CUP TULOSPALVELUN alta. Muista myös Pallotutka ja Ponnautusskaba! Rasti auki molempina päivinä klo 11-16 kentän '4 LVI-Talo Kannosto' järven puoleisessa

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Haka B1 - RiPS, sunnuntaina Rauhalassa. Tyttöfutis toi uusiakasvoja Tehtikselle

Haka B1 - RiPS, sunnuntaina Rauhalassa. Tyttöfutis toi uusiakasvoja Tehtikselle Haka B1 - RiPS, sunnuntaina Rauhalassa ykkösdivariottelu Haka B1 RiPS, pelataan sunnuntaina 28.9 klo 14:00 Rauhalan nurmella. Peliin nimetty seuraavat pojat; Ville, Aku, Lauri, Aleksi, Antti, Samuli, Akseli,

Lisätiedot

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1!

Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Helpottiko pojat..? Minua ainakin helpotti. Kahden turpaanottoreissun jälkeen tiesimme, että nyt on tärkeä peli kyseessä. Lisäksi vakiokalustoa oli sairauksien

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

tasatulokseen Tuuli Enkkilä 1-0; 21. Tuuli Enkkilä (Oona Lahtinen) 1-1; 24. 2-1; 45. Oona Lahtinen 2-2; 53.

tasatulokseen Tuuli Enkkilä 1-0; 21. Tuuli Enkkilä (Oona Lahtinen) 1-1; 24. 2-1; 45. Oona Lahtinen 2-2; 53. Valkopaidat tasatulokseen ja PK-35 C-tyttöjen Etelä-Länsi -Liigan kevätkierros päättyi valkopaitojen osalta pistejakoon. PK-35 nousi kaksi kertaa maalin takaa rinnalle, kun joukkueet päätyivät 2-2 (1-1)

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 3.6.2014, klo 17.00 18.45 ja sähköpostikokous 6.6.2014 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0!

C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! 18.9 C-14 Alueliiga Haka vs SalPa, 5-0 (2-0). Pelipäivä, juhlapäivä. Fantastinen keli ja vielä Tehtis. Vastassa SalPa Salosta. Voitto alla lähdettiin tähän matsiin ja

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot