Veneilyn vetovoima tallellla
|
|
- Pasi Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 messuraport ti Jan Sjölund, Timo Kuukkanen, Kusti Kairikko Veneilyn vetovoima tallellla Erilaisista ennakkospekulaatioista huolimatta Helsingin Messukeskuksessa nähtiin kansainväliset mitat täyttävät venemessut. Messujen perusteella veneille ja veneilytarvikkeille on kysyntää, vaikka messujen kävijämäärän osalta viime vuoden tasosta hieman jäätiinkin jälkeen. Vene 10 Båt -näyttelyssä vieraili kymmenen messupäivän aikana kävijää. Tätä voidaan pitää hyvänä saavutuksena, jos sitä verrataan esimerkiksi monin verroin laajemman kävijäpotentiaalin omaavaan Lontoon venenäyttelyyn, jossa kävijöitä oli tänä vuonna alle Veneet ja veneily saavat suomalaiset yhä sankoin joukoin liikkeelle. Näytteilleasettajien puolella tapahtumaan oltiin varsin tyytyväisiä, ja jo messujen aikaan kauppaa tehtiin monilla osastoilla vilkkaasti. Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n messuilla julkaiseman katsauksen mukaan toimialan liikevaihto laski viime vuonna noin 40 prosentilla verrattuna vuoteen Käytännössä tämä tarkoittaa syöksyä vuoden 2004 tasolle. Myös veneiden vienti- ja tuontitilastoissa nähtiin viime vuonna yli 40 prosentin pudotukset. Vuoden 2010 osalta tilanne näyttää jo valoisammalta. Näin uskoo ainakin valtaosa Finnboatin jäsenyrityksistä tammikuun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan, jossa kysyttiin yritysten liikevaihtoon ja henkilöstöön kohdistuvia suunnitelmia vuonna Liikevaihdon kasvuun uskoo tutkimukseen vastanneista jäsenyrityksistä lähes 60 prosenttia ja henkilöstön määrän kasvuun lähes 20 prosenttia. Edellisenä vuotena vastaavat lukemat olivat 20 ja 10 prosenttia. Uudet mallit ja tuotteet ovat avainasemassa, kun venemerkit ja alan yritykset pitävät kynsin ja hampain kiinni saavutetuista asemista ja suuntaavat kohti elpyviä markkinoita. Tämä on näkynyt myös kuluvan ja viime vuoden messutapahtumissa, sillä kaupallisesti haasteellisesta ajanjaksosta huolimatta uutuuksista ei ole ollut pulaa. Venemerkkien ja -mallien kirjo Suomenkin markkinoilla on hyvin laaja. Suuremmassa mittakaavassa markkinoille tunkeutuminen on monille uusille tulijoille haasteellista. Tätä kuvastaa hyvin se, että kymmenen eniten rekisteröidyn venemerkin osuus moottoriveneiden kokonaisrekisteröintimäärästä nousi viime vuonna 65 prosenttiin eli noin kappaleeseen. Kaikkiaan Suomen markkinoilla on enemmän tai vähemmän aktiivisesti toistasataa venemerkkiä. Venemessuilla Suomen markkinoille lanseerattiin myös tänä vuonna muutamia uusia venemerkkejä. 44 Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
2 Venemestari N:o 4 Huhtikuu
3 messuraport ti Perusveneiden parissa Pienet avo- ja pulpettiveneet ovat soutuveneiden ohella Suomen suosituin veneluokka. Siksi yhdeksi näyttelyn tähdistä voidaan nostaa veneluokan ikoni, täysin uudistettu Buster L. Sen koeajoraportti ehdittiin kuitenkin jo julkaisemaan Venemestarin numerossa 12/2009, joten jätetään se, kuten myös Yamarinin ja Silverin jo koeajetut mallivuoden 2010 uutuudet 63 BR (Venemestari 12/09) ja Shark DC 580 (Venemestari 9/2009) tässä vähemmälle huomiolle. Pienvenepuolen valtamerkeistä suurimman satsauksen kuluvalle vuodelle on tehnyt Konekeskon omistukseen siirtynyt Suvi, joka Kysyttyä ja vastattua esitteli kerralla peräti viisi uutta mallia, päivittäen kerralla käytännössä koko pulpettivenemallistonsa. Malliston huipulla ovat viisimetriset 5050 SR Uno ja Duo -mallit, jotka korvaavat aiemmat 4900-mallit. Tilaa veneissä on aiempaa enemmän ja uuden rungon myötä myös ajo-ominaisuuksien luvataan olevan aivan uudella tasolla. Silmiinpistävää on sekä sivupulpetillisen Unon että tuplapulpettimalli Duon entistä suuremmat ja suojaavammat tuulilasit. Suvi 4650 SR korvaa puolestaan aiemman 4550:n. Mitoiltaan 18 senttimetriä venähtänyt ja kuusi senttiä leventynyt 4650 on niin ikään täysin uusi konstruktio. Keulan pitkän laitapenkin, pulpetin edessä olevan istumapaikan ja peräpenkin alle jäävät runsaat säilytystilat, joita keulan ja perän köysiboksit täydentävät. Neljäs täysin uusi Suvi-malli on 4250 SR. Se on suurempien Suvien tavoin sadevesityhjenevä, ja edeltäjäänsä tukevamman ja tanakamman oloinen. Myös tässä mallissa huomio kiinnittyy aiempaa mittavampiin säilytystiloihin ja kasvaneen laitakorkeuden myötä tukevoituneeseen vaikutelmaan. Kevyempää ja yksinkertaisempaa moottorivenettä hakevia ajatellen aiemmasta 4200-mallista on muokattu uusi malli, Suvi Se on saatavilla joko ohjauspulpetilla (4180 R) tai ilman (4180 MV). Mallimerkinnästä puuttuva S-kirjain viestii sadevesityhjentyvyydestä luopumisesta. Liukuun veneen luvataan nousevan jo 10-hevosvoimaisella moottorilla. Kaikille Suvi-malleille on yhteistä tietynlainen tarkoituksenmukaisuus, pieni tehontarve ja edullisuus. Suvien kanssa jossain määrin samoista ostajista kisaavat Suomi 440 RDL ja Lohi 460 R, jotka molemmat ovat saatavissa myös ilman ohjauspulpettia. Kaksikuorirakenteinen ja sadevesityhjentyvä Suomi on varustettu keskipulpetilla, joten myös yksin ajettaessa veneen voi odottaa kulkevan tasapainoisesti. Lohi puolestaan luottaa ke vyempään yksikuorirakenteeseen. Ve- Tuoteryhmäjohtaja Anssi Westerlund, Konekesko Oy Marine Yamarin on erittäin suosittu merkki noin 5 7 metriä pitkien retkiveneiden luokassa. Mihin suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Yleisesti kehitämme Yamarin-veneitä pohjoismaisten veneilijöiden tarpeisiin. Panostamme edelleen ajo-ominaisuuksien, turvallisuuden ja käytännöllisen mukavuuden hiomiseen. Päiväristeilyveneiden lisäksi mallistossamme tulee olla yhteysajoon ja retkikäyttöön sopivia malleja. Kehitämme jatkossakin veneitä, jotka sopivat taloudellisille nelitahtiperämoottoreille. Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Miten tämä näkyy teidän toiminnassanne? Jatkamme pitkäjänteistä jälkimarkkinointikoulutustoimintaamme ja kehitämme palveluita yhteistyössä verkostomme kanssa. Huoltokoulutusohjelmamme koskee satoja ammattilaisia vuosittain. Veneiden jälkimarkkinoinnin rooli tässä toiminnassa kasvaa. Entistä paremman palvelutason aikaansaaminen edellyttää panostamista joka portaassa ja verkostoitumista. Tuotevalikoimassanne on tapahtunut muutoksia. Viimeisin lisäys on ruotsalaiset Linderalumiiniveneet. Miten Linder sopii valikoimiinne? Suomalaiset veneilijät suosivat alumiinia erityisesti pienissä kokoluokissa. Linder-veneet ovat erittäin kevyitä ja laadukkaita kehittyneen valmistusmenetelmänsä ansiosta. Linder-mallisto toimii erinomaisen hyvin Yamahan 4 50-hevosvoimaisten perämoottorien kanssa. Bellan viime syksynä esiteltyjä 440 ja 470 R -malleja on paranneltu verekseltään siinä määrin, että mallinumeroinnissa on siirrytty uuteen sukupolveen. Tilajärjestelyiltään 441 ja 471 ovat toimivia ja olemukseltaan kokoistaan suurempia. Faktat: Pituus 4,40/4,70 m, leveys 1,85/1,98 m, paino 400/460 kg, moottorisuositus 30 40/40 60 hv perämoottori, hinta ilman moottoria 6 500/ Lohi 460 on yksikuorinen mökkivene, joka voidaan varustaa ohjauspulpetilla ja tuulilasilla. Faktat: Pituus 4,61 m, leveys 1,56 m, paino 145 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria (460 R) Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
4 neeseen sopii enintään 20-hevosvoimainen perämoottori. Hankaimien ja pohjan jalkatu kien myötä vene on myös soudettavissa. Bellan vasta viime syksynä esitellyt kaksi pienintä mallia ovat käyneet läpi joukon uudistuksia, joiden myötä mallimerkinnät on päivitetty ennen myynnin aloittamista muotoon 441 R ja 471 R. Suurempien pulpettiveneiden piirteitä mukailevien uutuuksien myötä Bella tekee muutaman vuoden tauon jälkeen paluun alle viisimetristen pulpettiveneiden luokkaan. Molemmissa veneissä ohjauspiste on keskellä venettä, mutta pulpetin ja tuulilasin suojaan mahtuu kipparin lisäksi myös matkustaja. 471 R:n tilajärjestely on hieman totutusta poikkeava, sillä venettä ajetaan peräpenkin sijaan erilliseltä ohjauspenkiltä, jonka taakse jää vapaata turkkitilaa. Sijoittajaryhmän omistuksesta takaisin yrittäjävetoiseksi yhtiöksi palautunut Finn-Marin Oy esitteli messuilla uutta Finnmaster 55 SC -mallia. Uutuus lukeutuu eittämättä tyylikkäimpiin pulpettiveneuutuuksiin, mutta käytännöllisyyttäkään ei ole unohdettu. Veneeseen kulkemiseen ja veneessä toimimiseen esimerkiksi rantautumistilanteissa on paneuduttu, mistä kertovat selkeät kulkuväylät ja askeltasot sekä käytännöllinen lepuutinteline styyrpuurin laidalla. Keskipulpetilla varustettu Suomi 440 RDL on saatavilla nyt myös kaksikuorirakenteisena. Faktat: Pituus 4,40 m, leveys 1,70 m, paino 220 kg, moottorisuositus enintään 20 hv perämoottori, hinta ilman moottoria Kysyttyä ja vastattua Toimitusjohtaja Osmo Roukala, Oy Finn-Marin Ltd Finnmaster- ja Grandezzaveneitä valmistava Oy Finn- Marin Ltd palautui muutaman vuoden tauon jälkeen teidän ja yrittäjäkumppaninne Jarmo Kinnusen omistukseen. Mikä sai teidät palaamaan yrittäjiksi ja venetehtailijoiksi? Perustimme Finn-Marinin Jarmon kanssa 20 vuotta sitten ja halusimme varmistaa yhtiön toiminnan jatkumisen itsenäisesti Pohjanmaalla. Luotamme omiin resursseihimme sekä hyvin tuntemamme yrityksen tietotaitoon ja vahvoihin tuotemerkkeihin. Kun oman pääoman lisäksi myös rahoitusjärjestelyt saatiin kuntoon, olimme valmiit haasteeseen. Mihin suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Tuotekehityksemme tulee jatkumaan voimakkaana molempien merkkien osalta. Nykyaikaista ja yksilöllistä designia odotetaan entistä pienemmiltäkin veneiltä. Muotoilullisesti haetaan aiempaa terävämpiä kulmia ja selkeästi päättyviä linjoja. Tämä näkyy muun muassa Finnmasterin uusissa 55 ja 59 SC -pulpet- tivenemalleissa. Käytännöllisyyttä ei ole kuitenkaan unohdettu, vaan esimerkiksi veneessä liikkumisen ja veneeseen kulkemisen helppous koetaan tärkeäksi. Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Miten tämä näkyy teidän toiminnassanne? Tämän haasteen olemme ottaneet tosissamme vastaan ja tehneet paljon työtä kehittääksemme jälkimarkkinointipalvelujamme. Koulutamme aktiivisesti jällenmyyjiämme ja olemme kehittäneet heille Extranettyökalun, jonka datapankista löytyy materiaalia varaosien tilauskoodeista asennusohjeistuksiin. Lisäksi olemme palkanneet erityisesti jälkimarkkinoinnista vastaavaa henkilökuntaa, mikä nopeuttaa ja tehostaa jälkimarkkinointitoimintojamme SR Uno ja Duo ottavat paikkansa täysin uusitun Suvi-moottorivenemalliston huipulta. Faktat: Pituus 5,08 m, leveys 2,08 m, paino 360/ 380 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria 6 750/ Venemestari N:o 4 Huhtikuu
5 messuraport ti Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Miten tämä näkyy teidän toiminnassanne? Palkkasimme kaksi vuotta sitten henkilön vastaamaan jälkimarkkinoinnista. Kevään aikana aukeaa Terhi-verkkokauppa ja varusteiden valikoimaa on lisätty. Veneiden valmistuksessa otetaan entistä enemmän huomioon tarve esimerkiksi veneilyelektroniikan jälkiasennuksille. Terhille on kehitetty oma anturiteline ja liukuvien veneiden peräpeiliin on tehty paikka anturitelineelle. Jälkimarkkinointi on ollut meille aina erittäin tärkeä osa-alue, sillä Terhi-veneitä on valmistettu 38 vuoden aikana jo kappaletta! Ultimare on uusi kotimainen venemerkki, joka ei kuitenkaan itse valmista veneitä. Toistaiseksi kolme mallia käsittävän malliston tuotannosta vastaavat kotimaiset sopimusvalmistajat. Alumiinirunkoinen A500S on itse asiassa Kulla Boatsin viime vuonna ensiesitelty AluX 50 uudelleen nimettynä. 485S ja 455 Ecopower -mallit valmistaa puolestaan Rönnqvist Pro -veneistä tunnettu Kenneth Rönnqvist Oy. Suurempien Ultimaremallien moottoriksi tarjotaan 50-hevosvoimaista Suzukia, mutta Ecopoweria kaupataan kiinalaisen Genovo Powerin 2,5-, 5- tai 8-hevosvoimaisen perämoottorin vauhdittamana. Enemmän oikeutusta mallinimelle tuo sähkövaih- Kysyttyä ja vastattua Myyntipäällikkö Kim Varjo, Terhi Oy Terhi on laajentunut yrityskauppojen myötä voimakkaasti hankkimalla omistukseensa Silver- ja SeaStar-venemerkit. Mitä mahdollisuksia tilanne tuo tullessaan? ABS-muovista valmistettava Terhivene voi olla maksimissaan pituudeltaan viisi metriä. Näillä yrityskaupoilla pystymme tarjoamaan jälleenmyyjillemme/maahantuojillemme myös suurempia ja kolmesta eri materiaalista valmistettuja veneitä. Tämä on tärkeää, kun teemme kauppoja etenkin vientimarkkinoilla. Kiinnostus meitä kohtaan venevalmistajana näkyy jo tuloksissa. Terhi on erikoistunut pienveneisiin. Mihin suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Terhi-mallistoa kehitetään olemassa olevilla rungoilla. Asiakkaiden toiveita pyritään tuomaan veneisiin mahdollisuuksien mukaan. Uutuuksia on tullut viime vuosina pulpettivenepuolelle, viimeisimpänä tälle kaudelle Terhi Nordicin uudistus. Lähiaikoina kehitys näkyy soutuveneluokassa. toehto, johon kuuluu sähköperämoottori ja keskimmäiseen penkkiin sijoitettu aurinkokenno. Samoilla apajilla, mutta jossain määrin perinteisemmin menoin liikkuvat myös TG-veneiden parista sukupolvenvaihdoksen myötä syrjään vetäytyneen Tage Gustafssonin Sans Rival Oy:n Baltiasta maahantuomat Astraveneet. Mallisto koostuu kahdesta suippoperäisestä (370 ja 470) ja kahdesta tasaperäisestä soutuveneestä (400 ja 440) sekä 5,3-metrisestä ohjauspulpetilla varustetusta Astra 550-moottoriveneestä. Siististi viimeisteltyjen soutuveneiden hinnat asettuvat 780 ja euron väliin. 550 lienee varsinkin kalastajien ja kuljetuskapasiteettia hakevien mieleen, sillä veneen sisustus on yksinkertaisuudessaan tilava ja veneen hieman yli euron hinta kohdallaan. Kolmas messuilla Suomen markkinoille lanseerattu uusi pienvenemerkki on ruotsalainen Sandström. Se on paremmin tunnettu Uttern-tuotemerkistään, jonka se myi yhdysvaltalaiselle Bruns- Suurella kahden hengen pulpetilla varustettuun Finnmaster 55 SC:hen kulkeminen on tehty askelmien avulla helpoksi niin keulasta, perästä kuin sivuiltakin. Faktat: Pituus 5,50 m, leveys 2,25 m, paino 650 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Ultimate Marine on uusi toimija Suomen venekaupassa. Ultimare 485S ja Ultimare 455 Ecopower -veneet valmistaa Vaasassa Oy Kenneth Rönnqvist Ab. Faktat: (455 Ecopower): Pituus 4,55 m, leveys 1,64 m, paino 145 kg, moottorisuositus 5 10 hv perämoottori tai sähköperämoottori, hinta ilman moottoria 1 998, aurinkosähköpaketti ja sähköperämoottori Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
6 wick-konsernille jo vuonna 1996, jonka jälkeen se jatkoi tiettyjen Uttern-mallien sopimusvalmistajana. Brunswick siirsi Utternin tuotannon viime vuoden lopulla Puolaan ja virtaviivaisti mallistoa harvemmaksi. Uttern-mallistosta tippuneet perinteisemmät mallit jatkavatkin nyt eloaan osana Sandströmin laajaa mallistoa. Esimerkiksi useana vuonna Suomen suosituin Uttern, C56, tuntee nyt nimen Sandström Classic 5.60 MC. Vieraita kauempaa Monissa Euroopan maissa avo- tai pulpettiveneen ostajan katseet kääntyvät ensisijaisesti kovapohjaisten kumiveneiden eli ribien suuntaan. Suomessa ribit eivät ole vielä lyöneet todenteolla läpi, mutta tulevaisuus voi olla toinen. Iso-Britannia, Italia ja Ranska voidaan mainita perinteisinä rib-maina, joista Suomenkin markkinoille on löytäneet tiensä messuillakin nähdyist merkeistä muun muassa Avon, Ribcraft, Capelli, Bombard ja Zodiac. Suosituimmiksi kumivene- ja ribmerkeiksi Suomessa ovat kuitenkin nousseet ukrainassa valmistettavat Brig ja Grand. Silver Marinen ribit on viritetty tyylikkäiksi rosterikaitein ja kangaspenkein. Kuvassa etualalla pienempi Angel 330 S ja takana Phoenix 570. Faktat: Pituus 3,25/5,70 m, leveys 1,58/2,40 m, paino 68/612 kg, moottorisuositus enintään 15/150 hv, hinta ilman moottoria 3 640/ Sandström S-Cruiser 570 Utterneita valmistaneen ruotsalaisveistämön huippumalli. Faktat: Pituus 5,70 m, leveys 2,25 m, paino 650 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Periaatteessa pisimmän matkan Suomeen ja messuille ovat kuitenkin tehneet Aquapro-veneet, joiden kotimaana voidaan pitää Uutta-Seelantia, vaikka veneet tuotetaankin Kiinassa. Aquapro-mallisto on aiemmin painottunut pienempiin kokoluokkiin, mutta nyt messuilla nähtiin viisimetrinen, lujitemuovirunkoinen Raider 500 DLX -rib. Raider-malliston veneet voidaan varustaa erilaisilla pulpetti- ja istuinvaihtoehdoilla, ja joko pvc- tai hypalon-kelluketuubeilla. Kiinasta ovat kotoisin myös kaksi muuta uutta rib-tulokasta, Hibo ja Silver Marine. Hibo 520 on hintaansa nähden hyvin varusteltu paketti. Vakiovarustukseen kuuluu muun muassa hydrauliohjaus, led-kulkuvalot, kompassi, varustekaari ja jopa bimini-katos. Hinta jää kuitenkin alle kymppitonniin. Sisätilaa veneessä tosin on sen ulkomittoihin nähden rib-luokan mittapuidenkin mukaan melko niukasti. Silver Marinella on puolestaan erityinen Nordic Line -mallisto. Sen kehittämisessä on ollut mukana merkin Norjan edustaja Holmen Marine. Tyylikäs ratti, ulkokäyttöön soveltuvan kangasmateriaalin käyttö istuinpehmusteissa ja rosterikaiteet ja -kaaret luovat mallistolle osaltaan huolitellun sporttista yleisilmettä. Astra 550 on korkealaitainen, tilava ja edullinen perusvene kalastukseen ja kuormajuhdaksi. Faktat: Pituus 5,30 m, leveys 2,20 m, paino 380 kg, moottorisuositus enintään 50 hv perämoottori, hinta ilman moottoria Aquapro Raider 500 nähtiin messuilla hypalon-pontooneilla varustettuna DLX-versiona. Faktat: Pituus 5,00 m, leveys 2,20 m, paino 283 kg, moottorisuositus hv perämoottori, pakettihinta 60 hv Evinrude E-Tec -moottorilla Hibo 520:n pontooneissa on leveät törmäyslistat. Faktat: Pituus 5,20 m, leveys 2,20 m, paino 500 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria en.hiboyacht.cn Venemestari N:o 4 Huhtikuu
7 messuraport ti Alumiinivenetarjonta kasvussa Alumiiniveneet ovat saaneet kolmen kotimaisen merkin, Busterin, Silverin ja Fasterin myötä vahvan jalansijan Suomen pulpettivenemarkkinoilta. Kolmikko löytyy viime vuoden moottoriveneiden rekisteröintitilastosta sijoilta 1., 3. ja 5. Jos suomalaisten alumiiniveneiden merkin kirjoitusasu tapaa päättyä R-kirjaimeen, alkaa ruotsalaismerkit A:lla. Näistä Anytec, Arronet ja AluCraft saivat messuilla seurakseen Suomessa entuudestaan tuntemattoman Alukinin. Alukin-mallistoon kuuluu 6-, 6,5- ja 7,5-metriset rungot, joille rakennetaan SP-keskipulpetti-, DP-tuplapulpetti ja C-hyttiversioita. Ruotsalaistyyliin valmistusmateriaalia tai hitsaussaumoja ei todellakaan peitellä, vaan yleisilme on karun mutta kestävän työvenemäinen. Ruotsalaisesta tuotemerkistä huolimatta AluCraftit valmistetaan Suomen Paraisilla Peltisepänliike T Lindströmillä. Vuoden uutuusmalli on keskipulpetillinen 20 SP, joka korvaa aiemman 19-jalkaisen mallin. * * * Alumiinimuskeleitaan esittelevien ruotsalaismerkkien harmiksi myös Buster lähtee uuden Magnum Pro -mallin myötä mukaan jokseenkin kahtia jakautumassa olevien alumiinivenemarkkinoiden robustiin luokkaan. Pro- Magnumissa on paljon paljasta alumiinia, tuhdit kaiteet ja suuri keskipulpetti. Veneen erikoisuus on pulpetin ja laitojen väliin taitettavat ovet, joiden tarkoituksena on tarjota ohjaamoon lisäsuojaa ajoviimalta ja olosuhteilta. Huviveneisiin erikoistuneiden alumiinivenevalmistajien tuotosten lähestyessä ainakin ulkonäöllisesti työveneitä, lähestyy kokkolalainen KewaTec asiaa vastakkaisesta suunnasta. Työveneistä tunnetun valmistajan uudella Easy-mallistolla haetaan nimittäin jalansijaa myös yksityiskäyttäjien keskuudesta. Messuilla nähtiin keskipulpetilla, keularampilla ja perämoottorilla varustettu Easy 7.1. Todella tuhti varustemasto veneen perässä auttaa varmasti tunnistamaan Kewa- Tecin jo kauempaakin. Mallivalikoima tulee tulevaisuudessa laajentumaan sekä metriä suuremmalla että pienemmällä rungolla, tuplapulpetti- ja kajuuttamalleilla sekä sisäperä- ja jettiversioilla. Vulture 22 on kotimainen alumiiniveneuutuus. Messuilla nähtiin viimeistelemätön protovene, jossa katse kiinnittyy massiiviseen keula- ja laitakaidevarustukseen sekä pyöreämuotoiseen tuulilasiin. Toinen erikoisuus on korotettu keulatilan turkki, jonka myötä sen ja suuren pulpetin alle jää kajuutta. Alukin 650 SP lisää ruotsalaisten roisimpaankin käyttöön sopivien alumiiniveneiden tarjontaa Suomessa. Faktat: Pituus 6,50 m, leveys 2,30 m, paino 740 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Kun alumiiniset huviveneet lähestyvät ilmeeltään työveneitä, miksei työvene voisi käydä huviveneestä. KewaTec hakee avautuvalla keularampilla varustetulla Easy 7.1 -mallillaan asiakkaita myös veneeltään erityisominaisuuksia vaativia huviveneilijöitä. Faktat: Pituus 7,45 m, leveys 2,50 m, paino kg, moottorisuositus hv perämoottori tai sisäperämoottori vetolaitteella/vesisuihkulla, hinta 150 hv Yamaha-perämoottorilla /220 hv Volvo Penta dieselsisäperämoottorilla Pro Series on Busterin vastaus hc-alumiinivenefaneille. Ensimmäinen Pro-sarjan Buster on muokattu Magnumista, mutta jatkoa seuraa... Huomaa kuvasta pulpetin sivuovet. Kuvassa paapuurin ovi on käännetty auki laitaa vasten. Faktat: Pituus 7,10 m, leveys 2,40 m, paino kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria AluCraft 20 SP kilpailee Alukinin kanssa samoista ostajista. Faktat: Pituus 6,30 m, leveys 2,30 m, paino 750 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Vulture 22 CC:n massiivisen korkeat kaiteet tulevat tarpeeseen, sillä keulan turkki on hieman totuttua korkeammalla. Sen ja pulpetin alle onkin mahdutettu kajuutta. Faktat: Pituus 6,70 m, leveys 2,50 m, paino 870 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
8 Piikkinokka-Yamarinin paluu Keulakajuutallisten daycruiserien luokassa uutuustarjonta oli tänä vuonna totuttua vähäisempää, mutta joukkoon mahtui silti uutuuksiakin. Vatorin viime kesäisen konkurssin myötä yhdysvaltalainen Bayliner jäi Suomessa ilman maahantuojaa. Ratkaisu tilanteeseen löytyi konsernin sisältä, sillä nykyisin Baylinerit tuo maahan Brunswick Marine Finland. Baylinerin tavoin Brunswickkonsernin venemerkkeihin kuuluva Maxumin lopettamisen myötä muutama Maxum-malli on integroitu vuodelle 2010 Bayliner-laivueeseen. Yksi niistä on mielenkiintoinen Bayliner 702 Cuddy, joka valmistetaan Euroopassa Portugalissa. Uimatasoineen hieman alle seitsemän metrinen 702 Cuddy on siististi viimeistelty ja tilaratkaisuiltaan toimivan tuntuinen vene. Kun hinnoittelukin on sopivan agressiivista alkaen niukasti yli euron tasosta, voisi Baylinerille innostua povaamaan jopa lentävää paluuta markkinoille muutaman vaisumman vuoden jälkeen. Ranskalaisen Jeanneau Cap Camarat -mallisarja on laajentunut kahdella mielenkiintoisella DCversiolla, jotka osuvat Suomessa suosittuihin kokoluokkiin. Cap Camarat 555 ja 635 DC ovat omaksuneet selkeästi aikaisempaa pohjoismaisemman näkökulman DC-veneilyyn. Keulan ankkuriboksista esiin taitettavien keulatikkaiden, avautuvan tuulilasin keskiruudun ja leveän keulakannelta avotilaan johtavan portaikon myötä keulasta veneeseen kulkeminen sujuu helposti. Avotilan tarvittaessa kattava kuomu nousee nyt sekin esiin omasta säilytystilastaan peräsohvan selkänojan takaa. Avotilan U-sohvaratkaisu soveltuu hyvin leppoisaan yhdessäoloon vesillä. Pikantin lisän tuovat kaulakajuutan kansi-ikkunat. Norjalaisen Nordkappin daycruiser-malliston uutuus on Noblesse 620. Sen keulakajuutasta on lohkaistu välilaipiolla pieni tila kemialliselle wc:lle, mikä on tässä kokoluokassa jokseenkin poikkeuksellista. Läpikuljettavuus ja kuomutalli ovat myös Norjassa DC-luokassa arvossaan, joten ne kuuluvat kuvaan mukaan. Daycruiserien osalta Suomen rekisteröintitilastoja hallitsevat Yamarinin eri mallit, jotka jatkavat mallivuodelle 2010 kutakuinkin ennallaan. Lisäksi Yamarinin mallistoon tekee paluun lähes 1990-luvun piikkinokka 600 Big Ride. Mallia on uudistettu harkiten ja retrohengessä. Maineensa mukaisesti vene on myös nopea: 150-hevosvoimaisella nelitahti- Yamahalla saavutetaan 53 solmun huippunopeus. Isoa kyytiä kerrotaan valmistettavan vain rajoitettu määrä, joten jos noin euron pakettihinta ei ole esteenä, kannattaa kontakteja lähimpään Yamarin-kauppiaaseen ottaa pikaisesti. Bayliner 702 Cuddy on omaa sukua Maxum 2100 SC. Tilajärjestelyltään onnistuneelta vaikuttavan veneen peräpeilissä on suuri tavaratila, josta löytyy myös käsisuihku. Faktat: Pituus 6,83 m, leveys 2,51 m, paino kg, moottorisuositus hv sisäperämoottori, hinta 220 hv moottorilla Jeanneau Cap Camarat 555 ja 635 Daycruiser -mallit korvaavat aiemmat Leader 545:n ja 625:n. Faktat: Pituus 5,43/6,47 m, leveys 2,35/2,48 m, paino 820/1 000 kg, moottorisuositus enintään 120/200 hv, hinta ilman moottoria / www. b-seaboat.fi Nordkapp Noblesse 620 on matalalinjainen uutuus kovasti kilpailtuun kuusimetristen daycruiserien luokkaan. Faktat: Pituus 6,20 m, leveys 2,30 m, paino kg, moottorisuositus hv perämoottori, pakettihinta 115 hv Evinrude E-Tec -moottorilla Ysäriklassikko Yamarin 600 Big Ride tekee retrohenkisen paluun Yamarin-mallistoon. Faktat: Pituus 6,00 m, leveys 1,95 m, paino 470 kg, moottorisuositus 150 hv perämoottori, hinta ilman moottoria Venemestari N:o 4 Huhtikuu
9 messuraport ti Hytin suojassa Viime vuonna markkinoille rynnisti useita uusia keskihyttiveneitä, joten myös niiden kohdalla uutuustarjonta oli hieman niukempaa. Kuumimmiksi uutuuksiksi voisi nimetä messuilla ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtävinä olleet XO 240 RS Cabinin ja Aquador 22 C:n. Näistä XO on selkeästi yhteysvene ja Aquador pienen perheen retki- ja matkavene. Molemmat veneet ylsivät Vuoden Moottorivene -palkinnon finalistilistalle, joten niistä lisää tuonnempana. Lisäksi toisaalta tästä lehdestä löytyy XO:n avoversion koeajoraportti. Aquadorista on kirjoitettu laajempi ennakkoesittely Venemestarin numerossa 12/2009. Jeanneau Merry Fisher 645 korvaa Suomessakin suositun 625:n. Uusi malli ottaa askeleen aiempaa retkivenemäisempään suuntaan. Edeltäjään verrattuna paapuurin laidalle mahdutetun dinetin myötä matkustus- ja oleskelumahdollisuudet veneen sisätiloissa ovat selkeästi parantuneet. Ranskalainen Rhea on uusi tulokas Suomessa. Sen malliston muotoilu on perinteisen sympaattista ja tarkoituksella retrohenkistä. Moottorina on sisämoottori yhdistettynä perinteiseen akselivetoon. Messuilla nähdyn 750 Timonierin kansitilat ovat selkeät ja liikkuminen veneessä vaivatonta. Sisätiloihin siirrytään joko ohjaushytin takaovesta tai styyrpuurin puolen sivuovesta. Sisällä ulkotilojen yksityiskohtien rikastama tunnelma latistuu pelkistetyn muoviseksi, varsinkin kun otetaan huomioon 7,5-metrisen veneen noin euroon nouseva hinta. Kreikkalaisen Dragon jota ei siis pidä sotkea norjalaiseen Dracoon suosituin malli Suomessa on ollut Paavi -lempinimen saanut Sunday 545 FS. Uudistuksia läpikäyneen venemallin muutoksiin kuuluu muun muassa pilottimallinen korkea keulakaide ja ankannokka, jonka myötä liikkuminen veneen kansilla on aiempaa helpompaa. XO 240 RS Cabinin kajuutan takaseinä on kankainen. Faktat: Pituus 7,52 m, leveys 2,28 m, paino kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Aquador 22 C:n kompaktiin kokonaisuuteen on saatu mahdutettua paljon. Faktat: Pituus 6,65 m, leveys 2,68 m, paino kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Ranskalainen Rhea 750 on sympaattinen, mutta hintava tulokas. Faktat: Pituus 7,50 m, leveys 2,80 m, paino kg, moottorisuositus enintään 260 hv sisämoottori, hinta 190 hv dieselmoottorilla Jeanneau Merry Fisher 645 on suunnattu edeltäjäänsä enemmän retkikäyttöön. Faktat: Pituus 6,70 m, leveys 2,54 m, paino kg, moottorisuositus enintään 115 hv perämoottori, hinta ilman moottoria Paavi eli Drago Sunday 545 FS on uudistunut kevyesti ja saanut uuden, muodikkaan harmaan värityksen. Faktat: Pituus 5,40 m, leveys 2,08 m, paino 590 kg, moottorisuositus hv perämoottori, hinta ilman moottoria Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
10 Matkantekoon Hieman kookkaammista matkaveneistä suurimman huomion korjasivat Bavaria Sport 28 ja Sea Ray 305 Sundancer. Bavaria kuittasi itselleen Messujen Moottorivene -palkinnon ja siitä lisää tuonnempana. Sea Ray 305 kuuluu merkin Eurooppa-mallistoon ja se valmistetaan Puolassa. Kymmenenmetrisen veneen sisustus on varsin suoraviivainen. Oleskelu- ja seurustelutilaa on pitkien ja yhtenäisten sohvien muodossa runsaasti. Eurooppalaisvaikutelmat näkyvät selkeimmin keskikajuutassa, joka on eriytetty muusta kajuutasta laipiolla ja ovella, amerikkalaisten makutottumusten suuntautuessa yleensä avoimempaan ja yhtenäisempään tilaratkaisuun. Messuilla nähtiin 305 DA:n HT-versio. Tämän kokoluokan sportcruisereissa uniikki ratkaisu on veneen läpikuljettavuus, sillä kulkuväylä keulakannelle muodostuu avattavista tuulilasin keskiruudusta ja HT-katteen keskiluukusta. Toimiva toteutus ja Suomen kesän olosuhteet huomioon ottaen HT-versiolle voikin povata menestystä. HTkate ja siihen sopiva peräkuomu nostavat veneen hintaan eurolla, mutta tästä huolimatta kokonaishinta jää dieselmoottorilla varustettuna kokoluokassaan kilpailukykyiselle euron tasolle. Tyystin eri hinta-, koko- ja venetyyppiluokkaa edustava perinteinen Seiskari 242-CC on myös uudistunut. Merkittävin uudistus löytyy perästä, jossa on nyt runkoon integroitu uimataso. Vakiomoottorina on 100-hevosvoimainen FNM-turbodiesel, jolla ylletään noin 20 solmun nopeuteen. Entä missä alle yhdeksänmetrisessä messuveneessä yhdistyi tupakeittiö, sauna, wc, terassi ja kuuden neliön aurinkokansi? Oikean vastauksen nimi on Free hengen sauna on kaasulämmitteinen, kuten myös keittiön hella ja jääkaappi. Jos tämän saunamökin maisemat eivät miellytä, vaihtuvat ne 60-hevosvoimaisen perämoottorin voimin. Ohjauspiste sijaitsee targamaisesti katon takareunassa. Free 30 on saunalautan ja asuntoveneen yhdistelmä. Faktat: Pituus 8,85 m, leveys 3,98 m, paino kg, moottorisuositus enintään 60 hv perämoottori, pakettihinta 60 hv moottorilla Läpikuljettavalla HT-katteella varustetun Sea Ray 305 Sundancerin tilaratkaisu on lähentynyt eurooppalaista makua. Faktat: Pituus 10,15 m, leveys 2,96 m, paino kg, moottorisuositus 300 hv diesel tai 2x hv bens. sisäperämoottori, hinta 300 hv dieselmoottorilla Keskikokoiset uppoumarunkoiset ja puoliliukuvat retki- ja matkaveneet ovat kadonneet markkinoilta lähes tyystin. Uudistettu Seiskari 242-CC on yksi harvoista vaihtoehdoista. Faktat: Pituus 7,30 m, leveys 2,48 m, paino kg, moottorisuositus hv sisämoottori, hinta 100 hv dieselmoottorilla Venemestari N:o 4 Huhtikuu
11 messuraport ti Ripaus luksusta Suuria, yli 40-jalkaisia moottoriveneitä messuilla oli esillä kymmenkunta. Kyseisen kokoluokan moottoriveneet ovat yleensä suurimmilta osin tuontitavaraa, niin tälläkin kertaa. Englantilaismerkkien (Princess V45, Sealine F46 ja Sunseeker 47 Portofino) lisäksi 40-jalan rajan rikkoivat ranskalainen Jeanneau Prestige 42 S, ruotsalaiset Nord West 420 Flybridge, Forbina 40 CC, Nimbus 43 Nova ja Storebro 435 Commander, norjalainen Skorgenes Sonic 445 Fly sekä kotimaisista veneistä Masmar 47 ja Targa 42. Skorgenesin hieno ja täydellisesti varusteltu Sonic 445 nähtiin jo viime syksyn Uivassa, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. Jos ei muuten niin varustukseen kuuluvien pyykinpesukoneen ja recliner-sohvanpäädyn ansiosta. Veneilyn Sealine F46:n muotokieli jakaa varmasti mielipiteitä, mutta on osoittautunut maailmalla menestykseksi. F46:n yläkannella viihtyy kipparin lisäksi suurempikin porukka. Faktat: Pituus 14,70 m, leveys 4,48 m, paino kg, moottorisuositus 2x hv sisämoottorit, hinta 2x435 hv Volvo Penta IPS600 tai 2x480 hv CMD Zeus -moottoreilla varustettuna (vapaasti tehtaalla Englannissa, sis. alv 22%). nautinnot ulottuvillasi. Chris-Craft Catalina 26 on komea ja kykenevä avovene merkkitietoisille. Yhtälöstä joutuu tosin myös maksamaan. Faktat: Pituus 8,08 m, leveys 2,60 m, paino kg, moottorisuositus 350 tai 2x150 hv perämoottori(t), pakettihinta 2x150 hv moottoreilla
12 Omassa yli 40-jalkaisten veneiden kokoluokassa suosittu englantilainen Princess on saanut uuden maahantuojan. Princess Finlandin takaa löytyy Hydrolink Oy, jolla on entuudestaan telakointi- ja satamatoimintaa Vaasassa ja Raaseporin Skåldössä. Englantilainen Sealine kuuluu niihin merkkeihin, jotka jäivät Suomessa ilman edustusta Vatorin kaaduttua. Linderin ja Baylinerin tavoin myös Sealine löysi nopeasti uuden maahantuojan, joka on Ultimate Marine. Messuilla esiteltiin veneilevää maailmaa hätkähdyttäneet SC35 ja F46 -mallit. Molempien mallien muotoilu jakanee mielipiteitä, mutta valittu linja on osoittautunut menestykseksi. Syksyllä 2007 esiteltyä SC35:sta on myyty jo yli 150 kappaletta. F46 puolestaan tuo Sealinen uudet muodot ja innovaatiot yläohjaamoveneiden luokkaan. Veneen yläkannen tiloja ja sisustuksen ilmettä ja avaruutta ei voi kuin ihastalla. F46 oli mukana myös Messujen Moottorivene -finalistien joukossa. Samalla listalle ylsivät myös Nord Starin ja Nord Westin 37-jalkaiset uutuudet. Voittoon asti minkään näistä sinänsä hienoista, mutta tavallisille palkansaajille kovin etäisiksi jäävistä veneistä kuitenkaan yltänyt. Pienempiä luksusveneitä näyttelyssä edusti legendaarisen Chris- Craftin kahdeksanmetrinen pulpettivene, Catalina 26 ja miksei myös Oulussa venepuuseppä Jukka Metsäntauksen johdolla syntyvä Woodbacker-mahonkikaunotar. Nord Star 37 Patrol täyttää mallistossa olleen aukon 31- ja 40-jalkaisten mallien välissä. Faktat: Pituus 11,80 m, leveys 3,80 m, paino kg, mottorisuositus 2x hv sisäperämoottorit, hinta 2x300 hv Volvo Penta -dieselmoottoreilla varustettuna Jokainen Woodbackermahonkivene on omistajansa toiveiden mukaan toteutettu yksilö ja tekijänsä Jukka Metsäntauksen kunnianosoitus menneiden vuosikymmenien venesuunnittelulle ja käsityötaidolle. Nord West 370 Sports Top on varustettu suurella, sähkötoimisella lamellikattoluukulla. Suuren ja viihtyisän avotilan lisäksi kannen alta löytyy kaksi makuukajuuttaa sekä viihtyisä sisäsalonki ja sitä vastapäätä oleva kulmapentteri. Faktat: Pituus 11,80 m, leveys 3,50 m, paino kg, moottorisuositus 2x hv sisäperämoottorit, hinta 2x260 hv Volvo Penta -dieselmoottoreilla varustettuna (vapaasti tehtaalla Ruotsissa, sis. alv 22%). Venemestari N:o 4 Huhtikuu
13 messuraport ti Vauhtia ja mukavuutta Purjevenehallissa ensivaikutelma oli aikaisempia vuosia laimeampi. Maailman uutuuksia ei tällä kertaa esitelty, mutta muutama vene oli ensimmäistä kertaa esillä Suomessa. Bénéteau First 35 Bénéteaun suorituskykyisemmän Firstmalliston 35-jalkainen versio oli messujen kuumin uutuus. Mielenkiintoa lisää se, että vene valittiin Messujen Purjeveneeksi. Farrin piirtämä ja Nauta Designin sisustama vene on suunniteltu selvästi siten, että purjehtijat on pidetty etusijalla. Istumalaatikkoa hallitsee iso ratti, jota on mukava pyöritellä myös laidalta. Vinssit ovat kookkaita, niitä on riittävästi ja ne ovat hyvin käsillä. Vakioköli on 2,2-metrinen T-versio, mutta veneen saa myös 1,8-metrisellä bulbikölillä. Kannen alta paljastuu selkeälinjainen, vaaleasta Alpi-laminaatista toteutettu sisustus, joka on nykysuuntauksen mukaisesti melko kulmikas. Keulassa ja perässä on tuplapetillä varustetut kajuutat. Suuri karttapöytä toiletin sisäänkäynnin vieressä herättää kunnioitusta. Faktat: Pituus 10,85, leveys 3,64 m, syväys 2,2/1,8 m, paino kg, purjeala 72,5 m 2 ja hinta alk Kysyttyä ja vastattua Toimitusjohtaja Kaj Gustafsson, Nauticat Yachts: Mihin suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Tuotantoideamme on valmistaa vahvoja veneitä, jotka ovat kokonaan umpilaminaattia. Lisäämme edelleen veneiden stabiliteettia syvällä lyijykölillä ja bulbilla. Meidän veistämöllämme trendejä ovat ylisuuret moottorit, joilla venettä voidaan käsitellä joka säässä. Samalla vähennämme niiden päästöjä. Käytämme moottoreissa isompia vaihdelaatikoita ja latureita. Useisiin veneisiin asennetaan ohjailuun tarkoitetut keula- ja peräpotkurit. Tutkaplotterit ovat vakiovarusteita. Sisustuksessa pyrimme olemaan suunnannäyttäjiä. Nykyään veneisiin asennetaan runsaat mukavuudet, kuten ilmastointi, jääkappi, pesukone, tiskikone ja vedentekolaite. Mitkä ovat yrityksenne tärkeimpiä kilpailuvaltteja venekaupassa? Kilpailuvalttimme on pilot house -design eli veneissämme on korotettu ohjaamo. Venettä voi ohjata yhtä hyvin ulkoa kuin sisältä, sillä näkyvyys on hyvä joka suuntaan. Veneiden rakenne on räätälöitävissä, esimerkiksi lattian korkeus voidaan määritellä ostajan pituuden mukaan. Lisäksi turvallisuus, toimintavarmuus, laatu ja mukavuus ovat etusijalla. Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Minkä tyyppisiä palveluita asiakkaanne kyselevät teiltä sen jälkeen, kun he ovat ostaneet veneen? Pääosa tuotannostamme menee ulkomaille, mutta suomalaiset kysyvät talvisäilytystä ja -huoltoa sekä elektronisten laitteiden päivitystä. Meillä on pari huoltoautoa, jotka käyvät myös Etelä-Euroopassa vähintään kerran vuodessa. Lisäksi meidän asiakaspalveluun keskittynyt puhelimemme on auki yötä päivää. 56 Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
14 Dufour 34E 34-jalkainen ranskalaisvene on oikeastaan First 35:n kilpailija. Se on sporttinen ja suunnattu suorituskykyistä venettä haluavalle. Istumalaatikko on kalustettu vauhdikasta purjehdusta ajatellen. Isolle ratille yltää myös laidalta. Sisustus on rakennettu sporttiseksi veneeksi nähden tyylikkäästi ja hyvällä maulla. Tumma puu ja vaaleat tekstiilit luovat kodikkaan tunnelman. Salongissa on suorat sohvat ja suuri klaffipöytä. Seinustoilla on kaappeja ja avohyllyjä. Keulassa on tuplapeti, samoin perässä. Perässä on lisäksi valtava säilytystila. Faktat: Pituus 10,60 m, leveys 3,48 m, syväys 1,9/1,5 m, paino kg, purjeala 65 m 2 ja hinta alk Skippi 750 Performance Kysyttyä ja vastattua Toimitusjohtaja Leif Karlsson, NautiKarlsson: Mihin suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Veneiden suorituskyky, mukavuudet ja toimivuus lisääntyvät koko ajan, ja erityisesti sisustukseen panostetaan. Beneteau Oceanis -mallistossa on samantyyppisiä varusteita kuin luksushuviloissa. Firstit ovat moderneja, pelkistettyjä ja nopeita. Navigointielektroniikka on kehittynyt huikeita askelia 2000-luvulla. Mitkä ovat yrityksenne tärkeimpiä kilpailuvaltteja venekaupassa? Pystymme toimittamaan veneet luvattuun aikaan ja sovituilla varusteilla. Yrityksemme on nopea reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja suhdanteisiin. Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Minkä tyyppisiä palveluita asiakkaanne kyselevät teiltä sen jälkeen, kun he ovat ostaneet veneen? Veneen lisävarusteiden asentaminen, avustaminen katsastusvarusteiden hankinnassa, talvitelakointi ja rahoitus ovat tyypillisimpiä palveluitamme. Osa asiakkaistamme on uusveneilijöitä. Heitä avustamme veneseurojen jäsenyyksissä. Puolalainen veistämö Skipper Yachts valmistaa pieniä ja vauhdikkaan näköisiä pursia, joissa on pienet asumistilat perusmukavuuksilla. Skippi 650 on saanut rinnalleen metriä pidemmän version, Skippi 750:n. Messuilla oli esillä sen Performance-versio, mutta sitä saa myös hiukan paremmin retkeilyyn sopivana Cruiser-mallina. Veneessä on suuri istumalaatikko, jossa on tilaa työskennellä. Vinssien määrä on minimoitu kahteen. Myös fokkaa hallitaan nostinvinsseillä, sillä sen skuuttikiskot on kiinnitetty kajuutan katolle. Purjevalikoimassa on myös ulostyöntyvällä puomilla varustettu genaakkeri. Kölivaihtoehtoja on ainakin kaksi. Messuveneessä oli pistoköli, joka nousee taljalla melkein salongin kattoon. Kölilaatikko on naamioitu salongin pöytään. Runkoa valmistetaan myös kiinteällä kölillä. Performance-mallissa on peräti viisi punkkaa: keulassa kaksi, salongin sohvilla kaksi ja perän pistopunkassa yksi. Cruiser-mallissa on punkkia kaksi vähemmän, sillä salonki on lyhyempi ja siihen on sijoitettu myös pikku pentteri. Faktat: Pituus 7,84 m, leveys 2,78 m, syväys 1,75/0,3 m, paino kg, purjeala 32 m 2 ja hinta alk Venemestari N:o 4 Huhtikuu
15 messuraport ti Xc42 Urheilullisiin pursiin erikoistuneen X Yachtsin uusi Xc-mallisto on totuttua äksää kesympi, matkakäyttöön versio, joka on suunniteltu matkakäyttöön. En- sin tuli 45, sitten 42. Seuraavaksi valmistuu 50-jalkainen keväällä ja suomalaisia ehkä eniten kiinnostava 38 syksyllä. Xc42:n suorituskyky on tiettävästi erinomainen, mutta veneessä on panostettu myös sisustukseen ja matkavarustukseen. Veneen perä on klassisen näköinen negatiivisine kallistuksineen. Se kätkee sisäänsä modernin, avattavan uimatason. Kaksi ruoria, suojaisa istumalaatikko ja hyvin sijoitetut, laadukkaat vinssit tekevät purjehtimisesta helppoa ja turvallista. Myös sisätiloissa X-Yachtsin väki on päässyt esittelemään osaamistaan. On klassista kauneutta, silmiä hivelevää muotoilua, upeita yksityiskohtia ja onnistuneita värivalintoja. Ja kaikki viimeisen päälle tehty. Tämä vene on nähtävä itse, mutta ihan pienellä pääomalla se ei lähde. Kehittyvät koneet ja varusteet Moottori- varuste- ja tarviketarjonta oli messuilla totuttuun tapaan runsasta. Tässä päällimmäiset poiminnat. Faktat: Pituus 12,17 m, leveys 3,98 m, syväys 2,03 m, paino kg, purjeala 81,9 m 2 ja hinta alk Kysyttyä ja vastattua Mihin Toimitusjohtaja John Lönnberg, Boatman Group: suuntaan uudet venemallinne ovat kehittymässä? Farrin ja BMW DesigngroupUSA:n uusia trendejä Bavaria-veneissä ovat sisustan kulmikkaat muodot, uudet värit ja kankaat. Sisustus kehittyy kodinomaiseen ja käytännölliseen suuntaan. Tavaroita säilytetään nyt laatikoissa eikä punkkien alla. Myös valaistus on muuttunut. Samassa tilassa voi olla erilaisia valaistustiloja, esimerkiksi spotteja ja epäsuoraa valaistusta. Kannella tyypillistä on isot, avattavat peräpeilit. Purjeiden käsittely on helpompaa. Valtaosa veneistä varustetaan rullamastolla ja pienellä fokalla, joka voi olla myös itseskuuttaava.. Mitkä ovat yrityksenne tärkeimpiä kilpailuvaltteja venekaupassa? Hinta/laatu-suhde, venesuunnittelijamme ja -tekijämme ovat maailman parhaita. Asiakas hyötyy Bavarian suurista valmistussarjoista, sillä veneiden loppuhinta on edullisempi. Panostamme pitkäjänteisesti palveluun, asennuksiin, vesillelaskuun, säilytykseen, koulutukseen ja opastukseen. Kuuntelemme asiakkaiden toiveita ja varustelemme yksilöllisiä veneitä. Jälkimarkkinoinnin merkitys on kasvamassa. Minkä tyyppisiä palveluita asiakkaanne kyselevät teiltä sen jälkeen, kun he ovat ostaneet veneen? Palveluita kysytään entistä enemmän. Meillä on laaja telakka, jossa pystymme antamaan kokonaispalvelua asennuksista ja veneiden korjauksista talvisäilytykseen. Meillä on myös 50 venepaikkaa asiak kaille. Vuoden kiinalainen Vähintään yksi uusi kiinalainen perämoottorimerkki on nykyään messujen vakiotarjontaa. Tänä vuonna ensi kertaa esiteltäviä merkkejä oli kaksi, Genovo ja Hidea. Kokeilematta niistä ei voi sanoa mitään muuta, kuin että hinta on alhainen. Saako sillä tarkasti työstettyjä osia ja kunnon materiaaleja jää arvoitukseksi. (Genovo) (Hidea) 58 Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
16 Suodatin koviin olosuhteisiin Pohja kuin postikortissa Simradin StructureScan on tekniikka, jolla kaikuluotain tuntuu ottaneen kerralla monta askelta eteenpäin. Erilaisia ja -suuntaisia luotauksia toisiinsa yhdistävä ohjelmisto yhdessä monien muiden yksityiskohtien kanssa löi näytölle kuvan, joka herätti mielenkiinnon laitetta kohtaan enemmän kuin tehokkaasti. Tuskin moni ohitti laitetta ilman ajatusta meren pohjan aarteiden ja kauan kadoksissa olleiden hylkyjen sankarillisesta paikantamisesta, kalastajien mietteistä nyt puhumattakaan. Hondan ensiesiintyminen Hondan uusi 115-hevosvoiman BF115D paljastettiin ensimmäisen kerran eurooppalaiselle yleisölle Helsingissä. Ja mikäpä uutuutta oli esitellessä, sillä tehtaan tiedotteen mukaan kyseessä on kokoluokkansa polttoainetaloudellisin, tehokkain ja kuutiotilavuudeltaan suurin nelitahtiperämoottori, jonka ominaisuudet ovat kautta linjan paremmat kuin kilpailijoilla, kuinkas muuten. Suurempien, 135- ja 150-hevosvoimaisten, mallien kanssa samaan moottorilohkoon perustuvat BF115:n varusteina on koko joukko kirjain- ja numeroyhdistelmillä nimettyjä hienouksia, kuten BLAST, ECOmo, NMEA200 ja niin edelleen. Hieno moottori, mutta elektroniikan määrä tuntuu olevan jo tasolla, jossa yksinkertaisempaa miestä rupeaa hirvittämään. Kahan venetuotteista löytyvältä Grocolta löytyy laaja valikoima tukevan ja materiaaleiltaan laadukkaan oloisia vesi- ja polttoainejärjestelmän komponentteja. Yksi näistä on itsepuhdistuva vesisuodatin, jossa perinteisen suodatinkupin alaosaan sijoitetut terät leikkaavat veden kiertoa uhkaavat kappaleet palasiksi palauttaen näin vapaan virtauksen. Suodatin toimii muun muassa jäiden kanssa, joten ainakin yhteysveneiden ja muiden pitkiä kausia vesillä liikkuvien voi ennustaa kiinnostuvan joko automaattisesti säädetyin väliajoin tai manuaalisesti katkaisijan välityksellä toimivien terien saamisesta osaksi suodatinta. Tervaa(kin) Kiinasta Tervaa suomalaisempaa tuotetta on vaikea mämmin ohella vaikea kuvitella olevan. Järkytys onkin siksi suuri, kun Valkeakoskella toimivan Tervaskannon myymän tervan alkuperäksi paljastuu Kiina. Yrityksen edustajan mukaan kiinalaisen tervan hinta on alle puolet kotimaisesta, siis kuljetuskustannukset mukaan lukien. Valikoimista löytyy edelleen kotimaista tervaa, mutta huomattavasti kovempaan hintaan. Suurempien pintojen tervaajille kiinalainen vaihtoehto on ymmärrettävästi kiinnostava vaihtoehto. Jäämme odottamaan seuraavaksi kiinalaista mämmiä. Plotteri tottelee hipaisua Garmin esitteli uusia GPSmap laitteita. Niiden ydintoiminto on GPS:llä varustettu karttaplotteri, mutta sen lisäksi ne toimivat useiden muiden laitteiden tai antureiden näyttönä. Kun yksi näyttö pystyy esittämään useiden laitteiden tietoa, mittareiden määrä veneessä vähenee. Laitteissa on uusi, entistä nopeampi prosessori, joka on tervetullut parannus. Ainakin ständillä laite päivitti karttaa kohtuullisen notkeasti. GPSmap 720 ja 720s -laitteet on varustettu 7-tuumaisella kosketusnäytöllä. Näppäimiä siinä ei ole, mutta Garminin edustaja vakuuttaa, että se toimii loistavasti myös märkänä. Sen sijaan hanskat kädessä sitä ei voi ohjata. Molemmat laitteet ovat NMEA2000-yhteensopivia, eli ne pystyvät esittämään myös moottoreiden ajotietokoneista saatavaa tietoa. 720s-mallissa on kiinteä kaikuyksikkö. 720 maksaa 1275 euroa ja 720s 1595 euroa. Venemestari N:o 4 Huhtikuu
17 messuraport ti Kysyttyä ja vastattua Osastopäällikkö Jan Kansanaho, Maritim Oy: Miten vene-elektroniikka on muuttunut vuodessa? Itse asiassa muutosta ja ennen kaikkea kehitystä on tapahtunut yllättävän paljon. Päivän sana on selkeys sekä laitteiden käytössä että niiden asennuksessa. Englanninkielinen termi ready to box to go, eli vapaasti suomennettuna valmiina laatikossa, valmiina käyttöön kuvaa tätä linjaa varsin hyvin. Jopa kymmenien laitteiden ja anturitietojen integrointi yhdelle tai kahdelle näytölle on nykyään mahdollista NMEA2000-standardia hyödyntävien laitteiden ansiosta. Rivi mittareita ja näyttöjä korvataan nykyään mieluummin yhdellä, entistä suuremmalla ja helppolukuisemmalla monitoiminäytöllä. Mitä uutta alalta voidaan odottaa tulevana vuonna? Erilliset ohjainyksiköt näyttävät jäävän historiaan, kiitos entistä pienikokoisemman ja tehokkaamman elektroniikan. En pidä lainkaan ihmeenä, jos jopa tutkat liitetään lähitulevaisuudessa suoraan monitoiminäytön takapaneeliin. Toinen kova juttu on kaikuluotainten huima kehitys, jonka ansiosta jo nyt pohjasta saadaan lähes reaaliaikaista kuvaa. Esittelemme StructureScan-nimellä kulkevan teknologian heti jäiden lähdettyä. Tuolloin lehdistölle on tarjolla jotain todella uutta ja taatusti vaikuttavaa nähtävää. Laajakaistatutka oli viime vuoden suuri uutuus, eikä sen kehitys ole suinkaan pysähtynyt. Uusin versio tulee näyttämään liikkuvat kohteen entistä tarkemmin ja reaaliaikaisemmin. Uusi Tohatsu Tohatsun uutuus, 90-hevosvoimainen suoraruiskutuksella varustettu kaksitahtikone, tuntee tyyppimerkinnän MD 90 C. Kolmisylinterisen moottorin iskutilavuus on kuutiota ja paino 153 kiloa. Pitkällä rikillä, kaukosäätölaitteella ja power trimmillä varustetun EPTOL-mallin ohjehinta on euroa, joten kone kilpailee painon lisäksi myös hinnalla. Säilytä vene kuivilla Jet Dock -venenostin on ilmatiiviistä polyeteenikuutioista koottu venenostin, jonka avulla moottorivenettä tai vesijettiä voi säilyttää vedenpinnan yläpuolella. Tämä merkitsee, että veneen pohjaa ei tarvitse käsitellä antifouling-maalilla, ja samalla vene säästyy jatkuvalta kosteusrasitukselta. Venenostimen etuosassa on rulla, jonka päälle keula ajetaan. Vene nousee ponttonin päälle omalla konevoimallaan, ja seisoo tukevasti polyeteeniputkien varassa. Moduulirakenteisen ponttonin voi koota itse. Tarvittavien moduulien määrä riippuu veneen koosta ja painosta. Venenostimen voi kiinnittää vaikkapa laituriin omalle venepaikalle. Venenostimen hinta elää moduulien määrän ja lisävarusteiden mukaan. Käytännössä 5,5-metriselle veneelle sopiva ponttoni maksaa noin 5800 euroa Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
18 Suomessa tehty suomalaiselle veneilijälle! Lämpöpaketti Venelämmittimen hankinta ja asentaminen ei ole koskaan ollut helpompaa. ALL IN 1 -PAKETTI Nautic 30D 1959;- ALL IN 1 -PAKETTI Wallas ;- Kevyt ja tehokas. Yanmar-meridieselpaketti. Lämmittimen käyntiääni on erittäin hiljainen. Ilmantuottokyky on hyvä ja lämmittimet kestävät hyvin pitkiäkin letkustoja. 30D lämmitinpaketti: Wallas 30D diesellämmitin käyttökytkin std (3004) savukaasuletku (2448) 1,5 m savukaasuläpivienti (2467) polttoainetankki liitin (30011) lämminilmaletku (3410) 6,5 m ulospuhallusritilä (3411) 2 kpl (norm.hinta 2147,-) Wallaksen kotisivuilta saat käyttöösi paljon hyödyllistä tietoa liittyen asennukseen, käyttöön ja huoltoon sekä jälleenmyyjien tiedot. Tarjous voimassa asti. Myynti ja lisätiedot: Puh , Lämpöpuhallinkansi muuttaa lieden lämmittimeksi. Kansi puhaltaa lämmön keittolevystä kajuuttaan. Ei avoliekkiä ei kosteutta. Turvallista ja kätevää. 800 liesi lämpöpuhallinkansipaketti: Wallas 800 valopetrooliliesi lämpöpuhallinkansi 220 savukaasuletku (1028) 1,5m savukaasuläpivienti (1066) polttoainesäiliö 5 l. (2024) (norm.hinta 1259,-) Klikkaa myös muut kampanjatuotteet nettisivuiltamme Yanmar-meridieselmoottorit ja -perävetolaitteet muodostavat huippuluotettavan, tekniikaltaan modernin ja suorituskykyisen paketin, joka saa veneesi kulkemaan sulavammin, äänettömämmin ja taloudellisemmin. valmis kompakti paketti, jossa täydellisesti yhteensopivat Yanmar-moottori ja Yanmar-perävetolaite erinomainen teho-painosuhde pieni koko nopea ja helppo asentaa pieni kulutus, pienet päästöt hydraulinen lamellikytkin sulava ja äänetön vaihteiden kytkentä välitön reagointi kaasuun hiljainen ja värinätön pitkäikäiset Yanmar-rosteripotkurit (2 kpl) erinomainen pito myös tiukoissa käännöksissä kattava huoltoverkosto, helppo huoltaa BY2-moottoreissa nyt sähköiset hallintalaitteet vakiona Valitse veneeseesi sivistyneen suorituskykyinen Yanmar-meridiesel, saat kaiken samassa toimivassa paketissa. WWW. BEPOWER. FI
19 VENE 10 BÅT Timo Kuukkanen Totuuden torvet Optarin peräsin istui lasten käteen. Venemestarin toimittaja Timo Kuukkanen vei perheensä messuille ajatuksena selvittää mitä lapset tarjonnasta ajattelevat. Ekaluokkalainen Elinatyttäremme halusi innokkaasti messuille katsomaan veneitä. Nelivuotias Jaakko peesasi. Lapsemme ovat veneilleet vain satunnaisesti. Purjehtiminen oli molempien mielestä melko neutraali kokemus, mutta lyhyt moottoriveneretki plaanaavalla veneellä oli Jaakolle melkein traumaattinen kokemus, päällimmäisinä ongelmina melu ja kovapohjaisen veneen levoton kulku. Niinpä Jaakon muistijäljet palautuivat messuilla, kun astuimme moottorivenehalliin. Usutin porukkaa asuttavaan Paragon 31:een, mutta Jaakon asenne oli ehdoton: EI MOOTTORIVE- NEESEEN! Pienen suostuttelun jälkeen hän kuitenkin seurasi isosiskonsa perässä, mutta varmisteli vielä, että keinuuko se? Elina hävisi Paragonin sisätiloihin muiden messuvieraiden jalkojen välistä pikavauhtia. Niinpä hän kävi testaamassa kaikki Mitä ahtaampi peti, sitä kotoisampi se Elinan mielestä oli. 62 Venemestari N:o 4 Huhtikuu 2010
20 LASTEN KOMMENTIT Perheemme Silver Hawkin takaistuimilla. Jaakko ei innostunut yhdestäkään moottoriveneestä. istuimet ja punkat oma-aloitteisesti. Aikuisen mielestä hieman sokkeloinen peräkajuutta kiehtoi häntä selvästi. Tässä on tosi monta sänkyä, kuului innostunut lausunto. Ja mukavaa kun perässä (avotilassa) on penkit. Veneestä löytyi huippupaikkakin, myös kirjaimellisesti: Kiva kun pääsee katolle! (yläohjaamoon) Sinne kiipeäminen oli lähes koko messujen kohokohta. Seuraava arviointikohde oli avovene Silver Hawk DC Edition. Se muistuttaa enemmän sitä venettä, jolla veneilimme kesällä, joten Jaakko kieltäytyi tulemasta veneeseen. Elina suhtautui Silveriinkin postiivisesti. Kolusi ensin kaikki penkit ja sovitti itseään makuuasentoon pitkien keulapenkkien pehmusteille. Kivaa kun ei oo kattoa, kesällä näkyy aurinko. Ja voi tässä nukkuakin. Niin, ehkä silloin kun ei sada. Purjevenehallissa Skippi 750:n sisällä oli jännää, kun tilat olivat hiukan tavanomaista pienemmät ja matalammat. Elina sopi hyvin seisomaan salongissa, mutta hän näytti jälleen hakeutuvan mielellään jokaiseen ahtaampaan soppeen. Keulapunkassa oli lähes riittävän matalaa. Ei veneen tarvitse olla iso, Elina tokaisi. Bavaria 38 oli jo sen kokoinen, että sinne mahtuu isompikin perhe. Jaakkokin nousi veneeseen mielellään, ja molemmat varmistivat, että jokaisen oven taakse tuli kurkistettua. Punkatkin olisi koemaattu, elleivät vanhemmat olisi hillinneet testausintoa. Paras keskittymiskyky ja suurimmat kommentointihalut olivat jo haihtuneet, joten seuraavaa kohdetta päin kiiruhtavalta Elinalta ei herunut lausuntoja. Xc 42:n pedit oli niin hienosti sijattu, että niille pomppiminen kiellettiin tyystin. Elinan tuntoja kuvasi parhaiten yksi sana: Hieno! Yksityiskohtaisemmassa ruodinnassa paljastui, että vessassa oli suihkukin. Elinan mielestä oli tosi harmi, ettei halleista löytynyt sellaista, missä on kaksi isoa venettä yhdessä siis asuttavaa katamaraania, joten siitä tuli messuille pitkä miinus. Xc teki tyttöön niin suuren vaikutuksen, että se oli hänen mielestään vaikuttavin niistä veneistä, joihin tutustuimme. Silti hän viihtyi pisimpään veneessä, johon aikuinen ei oikein mahdukaan: Suomen Purjehtijaliiton osastolla vesialtaassa kelluneessa Optimistijollassa. Sama alus oli myös Jaakon mieleen. Uusi Bella, uusi ilme.
Helmikuun 10. päivä ovensa avaavat Venemessut
JAN SJÖLUND, RICHARD LAX rikkoo jälleen ennätyksiä Tänä vuonna Vene 07 Båt -messuilla on käytössä kaikki Helsingin Messukeskuksen neliöt. Pinta-alaltaan näyttely onkin historian suurin: pinta-ala vastaa
Helsingin Venemessut. Meidät tapaa messuilla paitsi tutustumasta uutuuksiin, myös Venemestarin kolmella osastolla,
L Kusti Kairikko Venemestarin tapaat messuilla Veneilykausia starttaa jälleen helmikuisessa Helsingin Messukeskuksessa Vene 10 Båt -näyttelyn myötä. Venemestari-lehti on paikalla totuttuun tapaan useamman
LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja
LEHDISTÖTIEDOTE 1 Rymättylä 9.12.2011 julkaisuvapaa heti Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja TerhiTec Oy:n uusi Silver Wolf 510 mallisto asettaa uudet standardit alumiiniveneiden ajettavuudelle,
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET
2 010 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET UUTUUS 2010 Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset
VESIKULKUNEUVOJEN ENSIREKISTERÖINNIT 1-12/2015
RAPORTTI: FINNBOAT - VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVOJEN VALMISTUSVUODET: 2013/2014/2015 VERTAILU: 2014 REKISTERÖINNIT AJALTA: 1.1. - 31.12.2015 VERTAILU: 2014, SILTÄ OSIN KUIN SAATAVILLA
Venemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa.
Venemallisto Kärkimerkit meiltä meiltä! Vuoden 2014 Silver jälleenmyyjä Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta 1973. Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Mökkimatkasi
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2007 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv
Venemestarin osastot. kotimaisissa venenäyttelyissä tai Venemestarin nettisivuilla (www. venemestari.fi). Venemestarin tilaajana
JAN SJÖLUND Uuden veneilykauden avaus, Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Vene 09 Båt -näyttely, on jo ovella. Venemestari on mukana messuilla kolmen osaston voimin. Norjalainen klassikko, vuosimallia
Veneily kiinnostaa suomalaisia. Lisääntynyt
MESSURAPORTTI JAN SJÖLUND, RICHARD LAX, KUSTI KAIRIKKO Tuplajuhlat täydessä Uivassa Helsingin Uivalla ja veneilyalalla pyyhkii hyvin. Tästä kertoo se, että Uivassa oli jälleen yli 18 000 kävijää. Näytteilleasettajia
HINNASTO 2015. www.aquadorboats.fi
HINNASTO 2015 S C A N D I N A V I A N H E R I T A G E www.aquadorboats.fi 21 WALKAROUND evolution... 3 22 WALKAROUND...4-5 25 WALKAROUND... 6 23 DAYCRUISER... 7 27 DAYCRUISER...8-9 30 DAYCRUISER... 10
Broker aikataulu 2010. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille
Venemestari Broker Venemestari Broker -SIVUT YHTEISTYÖSSÄ Tervetuloa Venemestarin Broker-sivuille! Broker on lukijoidemme pyynnöstä toteutettu palvelusivusto yksityisille ja yrityksille, käytettyjen ja
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv Kahdella
Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin
Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.
Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42
58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta
www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT
www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan
Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.
Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat
Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI
Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. Vakiovene ilman moottoria 12 060 Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI 17 700 Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI 18 800 Ankkuri- ja köysiboksi
Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.
Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan
Nimbus laajentaa tuotantoa
UUTISET TOIMITTANUT JAN SJÖLUND jan.sjolund@venemestari.fi Englantilaisten Princess-moottoriveneiden maahantuonti ja markkinointi on siirtynyt Catamount Oy:ltä A.K. CRAFTech Oy:lle. Helsingissä Puotilan
Juhlavuosi. Lisävarusteet 2016
Juhlavuosi Lisävarusteet 2016 ARKIP SPORTSMAN 445 B/M/C SPORTSMAN SPORTSMAN 55 FISHING FISHING INKAS 525 INKAS 495 INKAS 465 INKAS 465L ARKIP sis. Garmin GPS MAP 721 xs 11900 SPORTSMAN sis. 9 ft airot
FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l
FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l 23 800 Kaiteet ja helat, haponkestävää terästä Kiintotankki, 130 l Offshore-istuimet, korkeussäädettävä jalka Ohjauspulpetin suojahuppu Paikka karttaplotterille
HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24%
FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l Vakiovene ilman moottoria 23 800 Flipper 600 SC + MERCURY F100 L CT 34 600 Flipper 600 SC + MERCURY F115 L CT 35 500 Flipper 600 SC + MERCURY F150
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET
2012 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET
2011 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille
ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät
Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ
www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6
1 PRICE LIST 2015 2 Sisältö SPORT CONSOLE BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 DAY CRUISER BOATS Flipper 600 DC... 8 Flipper 640 DC...10 Flipper 670 DC...12 Flipper 760 DC...14 SPORT TOP BOATS
Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken.
Purjeet ja riki Olemme kääntäneet tämän tekstin ruotsinkielisestä artikkelista. http://www.swe.magicmicro.org/e107_files/public/segeltips.pdf Ruotsalaiset ovat keränneet eri MM-sivustoilta artikkeleita,
Päätös 1 (8) Dnro KKV/1278/ /2016 Julkinen versio
Päätös 1 (8) 1 Asia... 2 2 Asian vireilletulo... 2 3 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta... 2 4 Kilpailuoikeudellinen arviointi... 2 4.1 Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn... 2
Laatua ja perinteitä
Laatua ja perinteitä Sisällysluettelo Soutuveneet 4 Moottoriveneet 5 Pulpettiveneet 6 Matkaveneet 8 Laatua ja perinteitä vaalien 10 Yhteystiedot 11 Nauti jokaisesta hetkestä Mikä onkaan rentouttavampaa
VETOVOIMAA. ENSIESITTELY FINNMASTER Husky R6, R7 R8
TEKSTI Jan Sjölund KUVAT Jan Sjölund, Finn-Marin Oy Ltd. VETOVOIMAA TAISTELU ALUMIINIVENEMARKKINOILLA SAA UUTTA SYKETTÄ, KUN FINNMASTER LANSEERAA MARKKINOILLE TÄYSIN UUDEN ALUMIINIRUNKOISEN HUSKY SARJAN.
KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT
Arkkukuvasto KOTIMAISET LAATUARKUT JA UURNAT SHT-Tukku Oy:n laadukkaat kotimaiset arkut valmistetaan yhtiön tehtaalla Punkalaitumella. Puuseppämme ja verhoilijamme valmistavat tuotteet pieteetillä ja ammattiylpeydellä
MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien.
MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa 1.1.2017 lukien. 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen
Jälleenmyyntikuvasto. Jälleenmyynti TEPE. Paino Puoti. Välitie 4, Merikarvia,
kuvasto Pituus 2,32 m, leveys 1,23 m, paino n.33 kg. Kantavuus 2 henk. /150 kg. Suositellaan vain pienelle sähkömoo orille. Vakiona: törmäyslista, vetokoukku, hankaimet, kond. vesitulppa Lisävarusteet:
Uutuusveneet ennakkoon
Uutuusveneet ennakkoon Vene 08 Båt -näyttelyssä esitellään perinteisesti koko joukko Suomessa ennennäkemättömiä venemalleja. Tässä ennakkotietojen mukaan mielenkiintoisimmat venetärpit. Yamarinin uudet
OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON
E A ET SU VEN 1985 2015 0 3 Suomen suosituin pienvene V I- VUOTT OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5700 SR Duo + Yamaha
Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet
2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 119 Cadet sarjassa valittavanasi on 3 erilaista lattiaversiota tarpeesi ja halujesi mukaan. Ilmatäytteinen H2P korkeapainelattia (Aero) on helppokäyttöinen,
MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa
LAITURIMALLISTO MÖKKILAITURIT Pikku-Näpsä Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Hinta: 695 euroa 220 160 80 250 Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus: 880kg Hinta: 999 euroa 150 Iso-Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus:
16 VENE 9/2009. koeajaa Paragon 25. Kuulen meren kutsun
koeajaa Paragon 25 Ari Inkinen Heikki Juuri-Oja Suuri pieni vene Paragon 25 on ollut keskuudessamme pari vuotta. Vene on herättänyt mielenkiintoa kaikkialla missä se on kulkenut. Se on jälleen yksi lenkki
MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto
Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto
Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä kunnialla.
KOEAJO TG-5.9 Teksti Jan Sjölund Kuvat Kari Wilen, Jan Sjölund Parannettu painos Porvoolaisella TG:llä on pitkät perinteet takaja keskihytillisten yhteysveneiden valmistajana. Uusi 5.9 jatkaa perinteitä
S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet
S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin
ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION
ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE 16.09.2015 ADRIA MOBIL TÄYTTI 50 VUOTTA KEVÄÄLLÄ 2015 JA KASVATTAA MALLISTOAAN SUUREMMALLA AUTO- JA VAUNUMALLISTOLLA KUIN KOSKAAN KAIKKI ADRIA UUTUUDET ON NÄHTÄVISSÄ LAHDEN CARAVAN
SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP
MALLISTO 2016 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen. Jahtaa toista saarta ja näe
MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien.
MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa 1.1.2018 lukien. 1 SC SPORT CONSOLE FLIPPER 600 SC...3 FLIPPER 640 SC...4 DC DAY CRUISER FLIPPER 600 DC... 5 FLIPPER 640 DC... 6 FLIPPER 670 DC...7 FLIPPER 760 DC... 8 ST
Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24%
Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% 555 Pilothouse 16 400 Bimini 955 Värirunko 530 Kuomu 1 840 Apumoottoriteline 235 Aurinkomarkiisi 615 SMART PACK 3 250 CABIN COMFORT PACK 2 145 Keulapunkan tyynysarja, verhot,
www.twinson.fi Terassielämäsi kestävä pohja
Terassielämäsi kestävä pohja Twinson on terassielämäsi kestävä pohja Hetki terassilla on hetki vapaudessa. Aurinkoisen päivän aloittaminen astumalla terassille antaa rauhan ja kokonaisuudentunteen ilman
Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!
19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla
Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE
Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli
BELLA - HINNASTO Voimassa alkaen.
Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. 12 060 Vakiovarusteet: Ankkuri- ja köysiboksi keulassa Erillisistuin, leveä monitoiminen Mukitelineet NFB-kaapeliohjaus Paikka karttaplotterille,
Skandinaavinen. Toiset näkevät
KOEAJO Finnmaster 62 BR TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT TIMO KUUKKANEN, JAN SJÖLUND Skandinaavinen Avokeulaiset tuulilasiveneet ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Palansa kakusta haluaa myös Finnmaster
Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson
Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin
Unleash the Potential
Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn
HUOMAA UUSI SÄHKÖISTEN DESIGNLÄMMITTIMIEN STANDARDI
Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n nimenomaista kirjallista lupaa. Rettig ICC ei ole vastuussa mistään tässä asiakirjassa esitetyn
Broker aikataulu 2009. Ilmoitusohjeet. Hinnat yksityisille ilmoittajille
Venemestari Broker Venemestari Broker -SIVUT YHTEISTYÖSSÄ Tervetuloa Venemestarin Broker-sivuille! Broker on lukijoidemme pyynnöstä toteutettu palvelusivusto yksityisille ja yrityksille, käytettyjen ja
Drop. D E S I G N P O O L
Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille
BUSTER CABIN. Vakiovarusteet. Rungon pintakäsittelyt 553835 Primer ja antifouling -käsittely 1 064. Värilaita
BUSTER CABIN Vakiovarusteet Hydrauliohjaus RST kaiteet ja knaapit Läpikuljettava keskihytti seisomakorkeudella Tuulilasinpyyhin, oikea ja vasen Suuri kattoikkuna ja -luukku Ovi edessä ja liukuovi takana
12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä 1-8/2012
ENSIREKISTERÖINNIT 1-8/2012 RAPORTTI: FINNBOAT -- VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVON VALMISTUSVUODET: 2011 / 2012 VERTAILU: 2010 / 2011 VESIKULUKUNEUVON KÄYTTÖÖNOTTOVUODET: 2011 /
pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin
Kipparin testi 560 Pulpettiveneiden uu pikkumaisterit Enää ei riitä, että pieni yleiskäyttöinen pulpettivene täyttää tehtävänsä. Sen on myös oltava trendikkäästi tyylitelty, muttei yliampuvasti. Moottorisuositukset
MADE IN THE MIDNIGHT SUN
MADE IN THE MIDNIGHT SUN FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 CABIN P-SARJA SID 8 DAY CRUISER T-SARJA SID 24 BOW RIDER SARJA SID 44 CONSOLE SARJA SID 52 MODELLPROGRAM SID 60 2 3 MADE IN THE MIDNIGHT SUN
TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA
TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti
12 suurimman (>50 kpl) %-osuudet moottoriveneiden ensirekisteröinneistä Suomessa 1-9/2012
ENSIREKISTERÖINNIT 1-9/2012 Moottoriveneet s. 2, purjeveneet s. 7, muut s. 8 RAPORTTI: FINNBOAT -- VESIKULKUNEUVOT KUUKAUSITTAINEN VERTAILU VESIKULKUNEUVON VALMISTUSVUODET: 2011 / 2012 VERTAILU: 2010 /
2007
www.marinepower.com 2007 Örnvik on tosiveneilijän valinta Pidätkö kalastuksesta, vesiurheilusta tai perheveneilystä? Örnvik-valikoimasta löydät oikean veneen omiin tarpeisiisi. Laajassa venevalikoimassa
Palvelulasikko AIDA. Monipuolinen palvelulasikko leipomotuotteille
Palvelulasikko AIDA Monipuolinen palvelulasikko leipomotuotteille Aida 2/3 Kasvata myyntiä näyttävällä lasikolla Aida on innovatiivinen palvelulasikkomallisto, jossa muotoilu yhdistyy toimivuuteen ja viimeisin
Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys.
HINNASTO 2019 Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys. Sen laatu yhdistetään myös vahvasti Yamahaan,
L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T
L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat
t t t.,, "-.*-*- a'i .tt te # ,fi hh-*" * " *.t *
u J t a ( ' { l t t t. U ^ f "-.*-*- r a'i.tt te # fi hh-*" * " *.t * n > ++35 H-35 on onnistuneen suunnittelunsaansiosta yhdistettykilpa- ja matkavene.se on nopea ja tilava vene vaativalle kipparilletai
Modernit ikkunat ja ovet
Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten
R-MALLIT BR-MALLIT DC-MALLIT HT-MALLIT. AMT kotimaisen laadun ykkönen 4. AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 AMT 150 R 8 AMT 160 R 10 AMT 170 R 12
S I S Ä L L Y S L U E T T E L O AMT kotimaisen laadun ykkönen 4 AMT-veneissä on kaikki valmiina 6 R-MALLIT AMT 50 R 8 AMT 60 R 0 AMT 70 R 2 AMT 85 R 4 BR-MALLIT AMT 70 BRs 6 AMT 85 BR 8 AMT 200 BR 20 DC-MALLIT
alumiinirunkoiset kumiveneet
PA KET TI H I N N A S TO 8. 2.20 17 alumiinirunkoiset kumiveneet 19.2. mennessä tilatuista veneistä -10 % ja toimitus ennen kesää 2017. HIGHFIELD DELUXE DL 500-640 90 cm (DL 500 70 cm) leveä konsoli ja
Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi
1 Hinnasto 213 Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 9... 3 Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 7 Patrol...1 Bella 8 C...12 Hardtop Boats Bella 6 HT...14 Bella 3
ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND
ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta
PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA
PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.
Buster XS ja XSr. Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50
Buster XS ja XSr Vene (vakiovarustein) XS 572060 3 487,80 4 290 Vene (vakiovarustein) XSr 572070 3 902,44 4 800 Toimitusmaksu 40,65 50 Lisävarusteet tuotekoodi Ohjauspulpetti ja ohjauslaitteet (XS) 552626
Suoraan (kulta) suoneen
Teksti Jan Sjölund Kuvat Markku Kuronen, Jan Sjölund Suoraan (kulta) suoneen Noin 40-jalkaisten moottoriveneiden kokoluokassa kilpailu on juuri nyt kovempaa kuin koskaan. Helsingin Venemessuilla maailmalle
FASTER -TYÖVENEET. MITTATILAUSTYÖNÄ.
TYÖVENEET 1 FASTER -TYÖVENEET. MITTATILAUSTYÖNÄ. Valmistamme alumiinisia työveneitä kokoluokassa 4-17m pelastus-, partiointi-, tavarankuljetus- ja henkilönkuljetustehtäviin. Pystymme joustavasti toteuttamaan
RAIKAS ULKONÄKÖ KOMPRESSORIJÄÄKAAPIT RAIKKAAN TERÄKSEN VÄRISINÄ
50 Kompressorijääkaapit Sopii tropiikkiin! Huippujäähdytys jopa +43 C ulkolämpötilassa 5 3 1 4 2 6 RAIKAS ULKONÄKÖ KOMPRESSORIJÄÄKAAPIT RAIKKAAN TERÄKSEN VÄRISINÄ Loistelias WAECO CoolMatic CR -mallisto
H I N N A S T O
HINNASTO 2018 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance
VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ
Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008
Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä
- 1 - Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä Geyser kuumakylpyaltaat sopivat niin matkailukeskukseen, kotipihaan kuin mökillekin. Nauti ulkona kylpemisen ilosta kesät talvet, säällä kuin säällä. Valmistamme ja
ENJOYING FREEDOM. 35 AQ ST HT HT HT DC DC DC WAe... 11
HINNASTO 2019 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance
CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI
CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa
www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet
Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...
COROLLA LISÄVARUSTEET
COROLLA LISÄVARUSTEET 02 Nautittavaa laatua Corollan korkea laatu, huippuun viety mukavuus, suorituskyky ja edistykselliset ajo-ominaisuudet antavat sinulle todellisen ajonautinnon. Alkuperäisillä Toyota-varusteilla
AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys
AUTOTALLIN NOSTO-OVET Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys OVI JOKAISEEN TYYLIIN Door Master ovet valmistetaan sinun toiveidesi mukaan piditpä sitten ultramodernista tai
Laatu Turvallisuus Käytännöllisyys Muotoilu. Ryhmä 9-05 0209
Ryhmä 9-05 0209 Laatu Turvallisuus Käytännöllisyys Muotoilu Maahantuoja ja tukkumyyjä: Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki Puh. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 Sähköposti: koivunen@koivunen.fi
KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN
KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,
2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE
KABE 2016 Design ja toiminnallisuus KABEn filosofia on aina ollut se, että haluamme olla kehityksen kärjessä. Näyttäessämme vuosimallin 2016 uutuudet, haluamme jälleen parantaa vaunujen ja autojen jo ennestään
Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa
Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.
Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä
MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus
Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.
Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa
Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.
Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa
Saare Paat on Suomessa
Kari Wilén Tom Finell Timo Utter esittelee Saare 41 Kilpailija ruotsalaisille Saare 41 valmistetaan Virossa Saarenmaalla, mutta veneellä on vahvat siteet Suomeen. Se on täällä suunniteltu ja venettä markkinoi
PALAX KLAPIKONEMALLISTO
COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva
Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki
Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana
Jännite (V) EXTURN 130 1, EXTURN 180 1, EXTURN 230 2, ,
TEKNISET TIEDOT Pituus: 55 cm Paino: 19 kg Suurin halkaisija: 16,5 x 16,5 cm Käyttölaite; kosketuspaneeli, joy-stick-ohjain tai kauko-ohjain Runko; meriveden kestävä alumiini, erikoiseloksoitu Huoltovapaa
y Polttonestetoiminen lämmitin 87
Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä
HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa
HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen
LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA
Spandeckkävelysillat ja -työtasojärjestelmät LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA SPANDECK Spandeck on kevyt, alumiinista valmistettu kävelysilta, työtaso ja telinejärjestelmä, kaikki samassa tuotteessa.
MALLISTO Hinnasto voimassa lukien.
MALLISTO 2019 Hinnasto voimassa 1.1.2019 lukien. Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen.