Olen tässä minne menen?

Transkriptio

1 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN PIISPA MATTI REP O Olen tässä minne menen? Raamattuopetus Lähetysjuhlilla Vihdissä I Olet tässä. Mutta miten löysit tänne? Ehkä pysähdyit Vihdin sisääntuloväylällä kartan ääreen ja etsit Lähetysjuhlia. Oli helpottavaa, jos kartalle oli merkitty, missä itse kartta sijaitsee. Toivottavasti samalle kartalle oli merkitty myös Lähetysjuhlien sijaintipaikka. Opastuskartan punainen piste kertoo, missä olet. Olet tässä. Mutta se ei vielä kerro, minne sinun pitäisi mennä. Se sinun tulee itse tietää. Kun olet kartan ääressä, sinun on itse etsittävä, missä kohteesi on, vaikkapa se katu tai talo, jota olet hakemassa. Kun sen paikallistat, voit painaa mieleesi reitin. Mutta sekään ei vielä riitä. Aivan ensimmäiseksi sinun täytyy tietää, mihin oikeastaan haluat mitä etsit, et ainoastaan kartalta vaan myös kartan kuvaamasta maastosta. Se piti tietää jo ennen kuin tulit kartan ääreen. Ei ole paljon iloa suunnistuksen kannalta, jos löytää vain oman paikkansa. Pitäisi myös olla käsitys siitä, minne on menossa. Kumpi siis on ensin, oman olinpaikan löytäminen vai etsityn kohteen löytäminen? Yhtäältä pitää ensin olla lähtöruudussa että voisi mennä jonnekin, mutta toisaalta pitäisi alunalkaenkin tietää, mihin aikoo yrittää. En tahdo sekoittaa ajatuksianne. Vaikka tämä pohdiskelu ehkä kuulostaa saivartelulta, sillä on syvällinen hengellinen sisältö. Sillä on erityistä merkitystä sen kannalta, miksi olemme kokoontuneet Lähetysjuhlille. Täällä on kysymys sekä olemisesta että menemisestä. Ensinnäkin on kysymys Jumalan äänen kuulemisesta, Jumalan puhuttelemaksi tulemisesta, Hänen yhteydessään elämisestä, ja toiseksi Jumalan lähettämäksi tulemisesta, Jumalan antamalle tehtävälle ryhtymisestä, Jumalan nimissä lähtemisestä. II Olla ja mennä. Kumpi näistä on loppujen lopuksi ensin? Tämä on yhtäältä filosofinen kysymys, mutta toisaalta se on hengellinen kysymys. Filosofiassa sitä on pohdittu olemisen ja tekemisen suhteena. Klassisen mallin mukaan oleminen on ensisijaista, tekeminen voi tulla vasta sen jälkeen. 1

2 Tämän ilmaisi esimerkiksi Tuomas Akvinolainen 1200-luvulla latinankielisellä lauseella agere sequitur esse, tekeminen seuraa olemista. Tällä lähtökohdalla on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi käsitykseen ihmisestä ja hänen arvostaan. Sen mukaan ihminen on arvokas riippumatta siitä, mitä hän saa aikaan. Hän on arvokas ja tärkeä pelkästään olemalla ihminen, ei sen perusteella, mitä hän tuottaa. Ihmiselle ei voi asettaa hintaa. Merkitystä tällä on myös sille, mikä on hyvää, oikein ja tavoiteltavaa: hyvää on se, mikä tuottaa olemuksen mukaista eikä ole sitä vastaan. Esimerkiksi hyvää on se, mikä korottaa ihmisen arvoa Jumalan luomana ja mikä vapauttaa häntä elämään Jumalan hyvästä tahdosta osallisena ja rauhassa vailla orjuuttamista, alistamista, syrjimistä. Tällä on merkitystä myös sille, minkä vuoksi kristitty tekee hyvää: ei siksi, että hän hyvää tekemällä tulisi kristityksi, vaan koska hänet on Jumala luonut ja Kristuksessa vapauttanut tekemään hyvää lähimmäiselleen. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä, sanoo Jeesus (Matt. 7:17). Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. (Matt. 12:33, 35) Reformaattori Martti Luther tähdensi tätä samaa pienessä kirjasessaan Kristityn vapaudesta (1520): Hyvät, hurskaat teot eivät suinkaan tee hurskasta ja hyvää ihmistä, vaan hyvä ja hurskas ihminen tekee hyviä ja hurskaita tekoja. Pahat teot eivät tee pahaa ihmistä, vaan paha ihminen tekee pahoja tekoja. Persoonan täytyy siis aina ensin olla hyvä ja hurskas ennen kaikkia hyviä tekoja, ja hyvät teot lähtevät ja kumpuavat hurskaasta ja hyvästä persoonasta. Lutherin mukaan ainoastaan usko Kristukseen tekee ihmisen autuaaksi, hurskaaksi ja vapaaksi, ja siksi tämä myös vapaasta ja hyvästä sydämestä toteuttaa hyvää kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan. Sen sijaan sitä, jolta usko puuttuu, eivät mitkään hyvät teot auta hurskauteen eivätkä autuuteen, koska häneltä puuttuu luottavainen suhde Jumalaan, jollaista ei voi saada aikaan tekemällä. III Oleminen on siis ennen tekemistä, hyvä puu ennen hyviä hedelmiä. Näin ajateltiin ainakin vielä keskiajalla. Mutta uudelle ajalle tultaessa ajattelutapa muuttui. Vallankumouksellinen oli luvulla ranskalaisen René Descartesin tieto-opillinen lähtökohta: cogito, ergo sum ajattelen, olen siis olemassa. Descartesin ongelmana oli, miten hän voisi olla varma mistään kaikki havainnot saattoivat olla vain harhaa, mielikuvituksen tuotetta. Kaikkea saattoi epäillä, mitään ei voinut todistaa. Mutta hän tuli varmaksi siitä, ettei hän voi epäillä omaa epäilystään jos hän epäilee, hänen täytyy olla olemassa. Siitä seurasi varmuus: ajattelu, siis tekeminen, on filosofisessa katsannossa ennen olemista. Tällä käänteellä on ollut monella tapaa kauaskantoisia seurauksia. Huomio siirtyy siinä tiedostavan subjektin toimintaan pois siitä, mitä kyseinen subjekti olemukseltaan on. Tärkeää onkin se, mitä saadaan aikaan, mikä toimii, mikä tuottaa tulosta. Ihmisen olemus ei ole kiinnostava vaan se, miten hän toimii. Vasta tekeminen saa hänestä aikaan sen, mitä hänestä voi tulla. 2

3 Vähän samaan tapaan oli reilu viikko sitten lehdissä lakkiaispäivän alla juttuja yhteiskunnassa hyvin sijoittuneista ihmisistä ja heidän muinaisista heikoista ylioppilastodistuksistaan. Arvokasta oli vasta se, mitä näistä nuorista tuli, sillä se ikään kuin asetti heidän kätkössä olleen potentiaalinsa oikeisiin mittoihinsa ja antaa jälkeenpäin vapauden unohtaa huonot arvosanat. Nyt heidän opettajansa saavat olla heistä ylpeämpiä kuin silloin. Tekeminen on osoittautunut ensisijaiseksi olemiseen nähden. Aatehistoriassa tätä voidaan pitää joko tieteiden vapautumisena tai ihmiskäsityksen harhautumisena sen mukaan, miten kummallekin halutaan asettaa arvoa. Se on yhtäältä mahdollistanut monenlaisia tieteellisiä ja taloudellisia edistysaskeleita, mutta myös toisaalta tehnyt vaikeaksi perustella, miksi esimerkiksi ihminen on arvokas huolimatta siitä, miten hän menestyy, tai millainen hän on terveydentilaltaan tai fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan. Kylmimmillään tämä malli johtaa laskelmoimaan, miten hyödyllinen tai rasitteellinen elämä ihmisellä voidaan kuvitella olevan edessään. Onko heikosta ihmisestä mihinkään? Ja jos ei ole, miksi ruokkisimme ja hoivaisimme häntä? Niin, ehkä viime kädessä sittenkin vain siksi, koska hänellä on itsessään arvo omassa olemuksessaan, jonka Jumala on antanut. IV Mutta tekemiselläkin on arvonsa, eikä vähiten kristillisessä kirkossa ja erityisesti Lähetysjuhlilla. Ollaanhan täällä tekemisissä nimenomaan lähtemisen kanssa. Olen tässä on lähtökohta, mutta jäänkö tähän vai lähdenkö, teenkö jotain? Moni muistaa opetelleensa jo rippikoulussa ulkoa Jeesuksen käskyn menkää ja tehkää. Kun Jeesus lähettää, kysymys on hänen käskynsä kuulemisesta ja siihen yhtymisestä. Joka kuulee Jumalan äänen ja tulee hänen puhuttelemakseen, lähtee myös liikkeelle. Ennen kuin voi mennä ja tehdä on oltava. Ensin on tunnistettava oma asema Jumalan edessä, oltava hänen luonaan, hänen kannateltavanaan. On saatava olla rauhassa paikoillaan, on saatava jäädä, ilman pakonomaista lähtemistä ja liikkumista. On saatava kokea Jumalan rakkautta ja levättävä hänen hyvyydessään. Liikkeelle lähdetään vain levosta. Mutta liikkeelle lähdetään Jumalan aloitteesta, hänen puhuttelustaan. Tämä näkyy monessa kohdin Raamattua. Oikeastaan se näkyy juuri näiden Lähetysjuhlien teeman sanoina ei juuri puhuttelumuodossa Olet tässä, mutta sen sijaan ihmisen omana lauseena Tässä olen. Tuo lyhyt lause on oikeastaan tunnustus, tai pikemminkin rukous, joka lausutaan vastauksena Jumalan puhutteluun. Vanhassa testamentissa on useita kohtia, joissa Jumala kutsuu nimeltä vieläpä puhutellen niin, että lausuu nimen kaksi kertaa. Tämä ilmaisee, että nyt puhutellaan suoraan ja henkilökohtaisesti ihmiselle niin, että hänen on vastattava. Tässä puhuttelussa vastataan Jumalalle koko persoonalla. Voi melkein kuvitella, että kun Jumala kutsuu näin nimeltä, silloin kuvaannollisesti rintamasuunta kääntyy ja koko huomio kohdistuu Jumalaan. Nimeltä kutsuvaa Jumalaa ei kuunnella sivukorvalla muun hälyn joukossa. Mitä muuta ihminen voi silloin, kun häntä kutsutaan? Hänhän on Jumalan luoma, ja kun elämän antaja kutsuu, silloin käännytään kohti Jumalaa ja vastataan: Tässä olen. 3

4 V Ensimmäinen tällainen puhuttelu kohdistuu Aabrahamiin. Jumala kutsuu häntä nimeltä, ja Abraham vastaa: Tässä olen. Mutta Jumala antaa hänelle kauhean tehtävän, uhrata ainoa poikansa Iisak. Juuri kun Abraham on sen toteuttamaisillaan, häntä kutsutaan uudestaan: Abraham, Abraham! Hän vastaa jälleen: Tässä olen, ja Jumala estää häntä surmaamasta poikaansa (1.Moos. 22:1,11). Kummallakin kerralla Aabrahamin vastaus ilmentää suostumusta Jumalan tahtoon, niin käsittämätön kuin se onkin. Kutsuun ja vastaukseen tiivistyy dramaattinen käänne Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kannalta. Kauan odotettu lupausten lapsi säästyy uskon varassa, ja hänestä kasvaa suuri kansa ja sukupolvien päästä lopulta myös ihmiskunnan pelastaja. Samalla tavoin puhuttelee Jumala myös Jaakobia, jonka pojat ovat tulleet noutamaan häntä Joosefin luokse Egyptiin. Jumala kutsuu: Jaakob, Jaakob! ja tämä vastaa: Tässä olen. Jumala antaa rohkaisun: Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan. Minä itse tulen sinun mukanasi Egyptiin ja tuon sinut sieltä myös takaisin. (1.Moos. 46:2-4). Tässäkin on suuri käänne: Jaakob vie koko sukunsa Egyptiin uskon varassa, ja lopulta sieltä palaa kansa, jolla on Jumalan omaisuuskansan identiteetti ja jolla on sen vuoksi erityinen tehtävä Jumalan suunnitelmassa koko maailman pelastukseksi. Edelleen Jumala puhuttelee samoin Moosesta palavasta pensaasta: Mooses, Mooses! Tämä vastaa: Tässä olen, ja Jumala antaa tehtävän: Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä. (2.Moos. 3:4,10) Mooseksen vastaus Jumalan puhutteluun muuttaa hänen elämänsä, pakomatka vaihtuukin paluuksi sinne, mitä hän eniten pelkäsi. Olihan hän lyönyt hengiltä egyptiläisen miehen ja nyt hänet lähetettiin etsintäkuulutettuna tappajana suoraan hallitsijan eteen esittämään tälle vaatimus. Mooses sai todella ihmistä suuremman tehtävän, pelastaa kokonainen kansa, koska sillä on tarkoitus Jumalan suunnitelmissa koko ihmiskunnan hyväksi. Jumala kutsuu nimeltä myös nuorta Samuelia, joka on lähetetty temppeliin kasvamaan. Samuel kuitenkin luulee pappi Eelin kutsuvan häntä. Kerta toisensa jälkeen Samuel juoksee hänen luokseen ja vastaa: Tässä olen, kunnes Eeli opastaa hänet vastaamaan Jumalalle. Kun Jumala neljännen kerran huutaa Samuel, Samuel! tämä vastaa: Puhu, Herra, palvelijasi kuulee. (1.Sam. 3:4-10). Jumalalle vastaamisen ja Jumalan kuuntelun myötä Samuel saa tehtävän. Hänestä tulee profeetta, jonka kautta Jumala puhuu kansalleen. Viides esimerkki kutsusta ja vastauksesta, joka muuttaa ja lähettää, on Jesajan kirjasta. Jesaja näkee Jumalan valtaistuimellaan temppelissä ja kauhistuu pyhyyden edessä mutta saa kokea syntiensä anteeksiantamuksen. Sitten hän kuulee Herran kysyvän: Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Jesaja vastaa: Tässä olen, lähetä minut. (Jes. 6:8) Tästä kutsumusnäystä seuraa muutos Jesajan elämässä, hän antaa vastauksessaan itsensä Jumalan palvelukseen, ja hänen tehtäväkseen tulee julistaa Jumalan tahtoa. Myös Uudessa testamentissa esiintyy yhden kerran samanlainen vastaus Jumalan puhutteluun. Jumala puhuu näyssä Damaskon kaupungissa asuvalle Ananiaalle kutsuen häntä nimeltä: Ananias! ja tämä vastaa: Tässä olen, Herra (Apt. 9:10). Ananias saa tehtävän mennä tapaamaan kaupunkiin 4

5 saapunutta Saulia. Ananias estelee, sillä hän tietää, miten paljon pahaa Saul on tehnyt ja että tämä on tullut Damaskoonkin vain vangitsemaan Jeesukseen uskovia. Mutta Herra Jeesus oli päättänyt kääntää Saulin apostoliksi. Ananias menee, panee kätensä Saulin pään päälle, tämä saa näkönsä ja tulee lähetetyksi. Sitä ennen Ananiaassakin tapahtui muutos, kun Herra puhutteli ja hän vastasi: Tässä olen. Hän sai rohkeuden kohdata pahamaineisen ja pelätyn vainoojan, ja vieläpä mennä ja siunata tätä. VI Vastaus tässä olen on edellä lainatuissa Vanhan testamentin kohdissa hepreaksi hinneni. Sama sana esiintyy monissa muissakin kuin näissä paikoissa. Toisinaan sillä vastataan ihmisen puhutteluun, ja se voidaan kääntää monella tavalla. Toisinaan se ei ole lainkaan vastaus vaan sillä aloitetaan puhuttelu. Silloin se merkitsee ainoastaan sanaa, jolla halutaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä seuraavaksi lausutaan: katso. Mutta näissä kohdissa, joissa sillä vastataan Jumalan puhutteluun, siihen liittyy aina vastauksesta seuraava merkittävä muutos. Jumalan kutsu muuttaa ihmistä, joka vastaa hinneni tässä olen. Jumala lähettää sen, joka antaa itsensä hänen palvelukseensa. Hinneni tässä olen. Se on erilainen vastaus kuin samat sanat hieman toisessa muodossa ja järjestyksessä, olen täällä. Tässä olen ilmaisee enemmän kuin vain paikkaa, missä joku on. Kotona voi perheenjäseniä huhuilla ja saada vastauksen olen täällä. Kokouksessa voi nimenhuutoon vastata täällä tai paikalla ja näin kertoa, että on läsnä. Tällaisen vastauksen voi antaa vaikka huolimattomasti katsettaan papereista kohottamatta ja muissa mietteissään jatkaen. Mutta vastata tässä olen merkitsee enemmän. Se on kokonaisvaltaista itsensä antamista, Jumalan tahtoon suostumista ja sen seurauksena elämän muutokseen ryhtymistä, tehtävän vastaanottamista. Jumala lähettää sen, joka hänelle vastaa tässä olen. Sekä juutalaisessa että kristillisessä perinteessä ilmaisua tässä olen käytetään myös rukouksissa. Esimerkiksi juutalaisessa Hinneni-rukouksessa siihen liittyy nöyrä tunnustus: olen tässä köyhänä, vailla omia ansioita tuoda eteesi. Luterilaiset puolestaan muistavat kertomuksen Lutherista Wormsin valtiopäivillä, kun häntä vaadittiin peruuttamaan opetuksensa, mutta hän vetosi Raamatun sanaan: Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Monia laulujakin lienee runoiltu sanoin Tässä olen, edessäsi. Lähetys lähtee olemisesta. Se lähtee olemisesta Jumalan edessä. Se lähtee oman täydellisen riippuvuuden tunnustamisesta Jumalalle. Joka tunnustaa Jumalalle olevansa Hänen edessään paljaana, köyhänä, vailla mitään omia keinoja selviytyä tulevasta, saa turvautua yksin Herraan. Siksi hän myös seisoo vakaasti, sillä Jumala kannattelee häntä. Kuten huomataan monista esimerkeistä, vastaus Jumalalle ei aina merkitse innostunutta ilmoittautumista palvelukseen, vaan siihen liittyy inhimillinen epäilys: en voi ottaa tätä kutsumusta vastaan, minusta ei ole sitä täyttämään. Mutta koska lähtökohtana on aina Jumalan kutsu, siitä seuraa myös tuohon kutsuun yhtyminen ja itsensä antaminen. Jumalan kutsussa on voima nostaa ylös, pitää pystyssä ja lähettää, vaikka tulevaisuus ongelmineen ja vaaroineen on hämärän peitossa. Tässä olen, lähetä minut. 5

6 VII Lähetysteologisessa keskustelussa oli aika, jolloin puhuttiin lähetyksestä tehtävänä, joka on kirkon oma. Lähtökohtana oli se, että kirkko lähettää ihmisiä maailman ääriin julistamaan evankeliumia ja todistamaan Jumalan rakkaudesta Kristuksessa niin sanoin kuin teoin. Kirkon nähtiin olevan lähettävä yhteisö ja lähetyksen olevan kuin kirkon toimintamuoto. Mutta pian katse siirtyi kirkon tehtävän kautta kirkon olemukseen ja alettiin ymmärtää, että lähetyksessä ei ole kyse ensisijassa kirkon tekemisestä vaan sen olemisesta. Kirkolla on sen olemukseen kuuluva tarkoitus, nimittäin lähetys. Alettiin nähdä, että Kristus on perustanut kirkkonsa nimenomaan lähetystä varten. Kirkko on viime kädessä olemassa vain missiossaan, ollessaan Kristuksen asialla, jatkamassa hänen tehtäväänsä ja tekemässä hänelle opetuslapsia. Siksi lähetystä ei voi pitää kirkon työmuotona, yhtenä valinnaisena toimintatapana monien joukossa. Kristuksen missio ei voi olla vain ohjelma, jonka kirkko on päättänyt käynnistää jollain tavoin, perustamalla järjestöjä, kokoamalla rahoja ja lähettämällä työntekijöitä. Mutta kun huomio kiinnitettiin kirkon olemukseen, se kuin omasta painostaan siirtyi kirkosta Jumalaan. Kirkkohan on Kristuksen ruumis, ei hallinnollinen organisaatio vaan elävä organismi, jonka välityksellä Kristus itse tekee edelleen työtään maailmassa. Tässä ruumiissa kaikki jäsenet ovat osallisia Kristuksesta itsestään, heissä virtaa sama elämä, koska he ovat samassa ruumiissa kaikki yhden pään, Kristuksen alla. Hänet on Taivaallinen Isä lähettänyt syntymään ihmiseksi, sovittamaan maailman synnit ja tuomaan uuden elämän ja uuden toivon. Kristus rukoilee Isää lähettämään Pyhän Hengen puolustajaksi, opastajaksi, totuuden kirkastajaksi, voiman antajaksi, lahjojen jakajaksi. Niinpä lähetyksessäkin on viime kädessä kyse Jumalan olemuksesta sekä lähettävänä että lähtevänä. Isä lähettää Pojan ja Poika lähettää kirkon Pyhän Hengen voimassa. Nyt lähetysteologiassa puhutaan Jumalan missiosta. Koko kolmiyhteinen Jumala toteuttaa lähetystä, ja kirkko ottaa siihen osaa. Jumala tekee työtään maailmassa. Hän itse kohtaa ihmisiä, asettuu heidän kanssaan keskusteluyhteyteen ja puhuu heille. VIII Tämä näkyy myös siinä tavassa, millä Jumala Jesajan kirjan loppuosassa antaa itse lupauksen samalla hinneni-sanalla, jolla edellä kerroin monien Raamatun henkilöiden vastaavan Jumalan puhutteluun. Jumala puhuu kuin ihminen ja antaa itsensä ihmisille ei vain paikalla olevaksi vaan heitä palvelevaksi. Tämä lupaus liittyy ilosanomaan uudesta rauhan valtakunnasta, jossa Jumala hallitsee. Silloin hän itse tulee lähelle: Siksi kansani saa nähdä minun nimeni voiman. Sinä päivänä minä sanon heille: Hinneni, Tässä minä olen. Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on nyt kuningas! (Jes. 52:6-7) 6

7 Siinä valtakunnassa, jossa Jumala hallitsee, on kuitenkin ihmisillä tärkeä tehtävä. Kyseessä on nimittäin myös heidän valtakuntansa ja heidän elämänsä. Siksi Jumalan valtakunnassa ihmisten toimet ilmentävät hänen hyvää hallintaansa. Jumala on itse läsnä, kuulee rukoukset ja toimii ihmisten välityksellä: Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: Hinneni, Tässä minä olen. Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet, jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. (Jes. 58:9-10) Kirkon missio lähtee olemisesta Jumalan edessä. Lähetys ilmentää sitä, mitä Kristuksen kirkko eli hänen ruumiinsa olemukseltaan on, nimittäin uskon, toivon ja rakkauden valtakunta. Siinä valtakunnassa vallitsevat luottamus Jumalaan ja keskinäinen sovinto. Sorto poistuu, oikeus koittaa, nälkäiset ruokitaan ja hyvinvointi jaetaan. Kirkon tekeminen seuraa kirkkona olemista. Mutta se on viime kädessä Jumalan itsensä olemista. Jumalan olemuksessa on lähetys, ja siinä lähetyksessä Jumala toimii. Ihmisen teot lähimmäisen hyväksi ovat Jumalan tekoja. Siksi me ihmisinä rukoilemme Jeesuksen opettamin sanoin: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi. Näissä rukouksissa me annamme itsemme ja tahtomme Jumalan valtakunnan tulemisen edistämiseen. Olet tässä minne menet? Olet Jumalan luona, ja Jumala on sinun luonasi. Minne menetkin, hän on kanssasi. Ja missä Jumala on, siellä on toivo ja tulevaisuus. Siellä on uusi elämä, siellä on Jumalan valtakunta. Sinä olet sen valtakunnan jäsen ja asukas, ja sinä saat Kristuksen opetuslapsena mennä ja edistää sen valtakunnan täyttä tulemista. 7