Suomen Agilityliitto Vuosikertomus 2014 Liiton kokous (60)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Agilityliitto Vuosikertomus 2014 Liiton kokous 27.4.2015 1(60)"

Transkriptio

1 1(60) VUOSIKERTOMUS SUOMEN AGILITYLIITTO RY Suomen Agilityliitto perustettiin Tampereella pidetyssä perustamiskokouksessa, jossa perustamiskirjan allekirjoitti 22 perustajayhdistystä. Suomen Agilityliitto rekisteröitiin Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään yhdistysrekisteriin. Suomen Agilityliitto on suomalaisten agilitya harrastavien yhdistysten muodostama liitto. Liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää agilitya mahdollisimman monipuolisesti kaikilla lajin osa-alueilla. Tavoitteena on harrastajien fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehittäminen. Toiminta kattaa koko maan. Toiminnassa kannustetaan kaikenikäisiä ihmisiä fyysiseen aktiivisuuteen, liikkumiseen, urheiluun ja seuratoimintaan. Tavoitteena on myös edistää koirien koulutusta ja hyvinvointia sekä parantaa yleistä koiranpitoa. Suomen Agilityliitto toimii paitsi agilityseurojen ja harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä. Liiton varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä rekisteröity yhdistys, jonka toimintaan kuuluu agilityn harrastaminen ja yhtenä toiminnan tavoitteena on agilityurheilun edistäminen ja kehittäminen. 2. JÄSENET Vuoden 2014 aikana liiton jäseniksi liittyi 16 uutta yhdistystä ja kaksi yhdistystä erosi jäsenyydestä. Vuoden 2014 lopussa liittoon kuului yhteensä 246

2 2(60) jäsenyhdistystä, joihin kuului yhteensä henkilöjäsentä, joista oli agilityn harrastajia (Liite 1). Kaavio 1. Jäsenyhdistysten lukumäärä Jäsenyhdistysten jäsenmäärät Agilityharrastajien määrä Muiden harrastajien määrä Kaavio 2. Jäsenyhdistysten jäsenten ja agilityharrastajien lukumäärä (tilastointi aloitettu vuonna 2009) Vuoden 2014 aikana lunastettiin yhteensä 5812 lisenssiä, joka oli 44 kpl (0,76 %) enemmän kuin vuonna 2013 (liite 2).

3 3(60) Lisenssit A-lisenssit B-lisenssit C-lisenssit A-lisenssit B-lisenssit C-lisenssit Kaavio 3. Lisenssien määrä 3. HALLINTO JA ORGANISAATIO Ylintä päätöksentekovaltaa käyttävät liiton jäsenyhdistykset liiton kevät- ja syyskokouksissa. Liiton hallitus vastaa liiton toiminnasta lain ja sääntöjen sekä vuosikokousten päätösten mukaisesti. Liiton operatiivisesta toiminnasta sekä hallituksen kokousten valmistelusta vastaa hallituksen valitsema toiminnanjohtaja ja muu palkattu henkilökunta Liiton kokoukset Suomen Agilityliiton ylintä päätösvaltaa käyttävät liiton varsinaiset jäsenet liiton kokouksessa. Liiton kokouksessa varsinaisten jäsenten äänimäärä perustuu kunkin jäsenyhdistyksen jäsenten edellisen vuoden loppuun mennessä lunastamien agilityn henkilölisenssien määrään. Liiton sääntömuutos hyväksyttiin Patentti- ja rekisterihallituksessa Sääntömuutoksen myötä Agilityliitto järjestää vuodesta 2014 alkaen kevätkokouksen lisäksi myös syyskokouksen. Sääntömääräinen liiton kevätkokous järjestettiin sunnuntaina Tampereella Lapinniemen kylpylässä. Kokouksessa oli edustettuna 31

4 4(60) jäsenyhdistystä, jotka edustivat yhteensä 2195 lisenssiä, ja joilla oli käytettävissään 105 ääntä. Sääntömääräinen liiton syyskokous järjestettiin Valo-talolla Helsingissä sunnuntaina Kokouksessa oli edustettuna 20 jäsenyhdistystä, jotka edustivat 1840 lisenssinhaltijaa, ja joilla oli käytettävissään 66 ääntä Hallitus Suomen Agilityliiton toiminnan toteuttamisesta vastaa liiton jäsenyhdistysten valitsema hallitus. Hallituksen tehtävänä on valmistella ja toimeenpanna liiton kokouksen päätökset, edustaa liittoa sekä hoitaa liiton juoksevien asioiden hallinto. Hallituksen jäseninä toimivat järjestettyyn liiton kevätkokoukseen asti puheenjohtaja Kari Jalonen (6/7) ja varapuheenjohtaja Jari Helin (4/7) sekä hallituksen varsinaisina jäseninä) Jessi Landen (7/7), Mia Laamanen (7/7), Esa Lehdistö (5/7), Petteri Kerminen (7/7), Kati Kollanen (7/7) ja Sari Parviainen (6/7). Sari Ankkuri (1/7) erosi hallituksesta ja Marjo Heino (4/7) Liiton kevätkokouksesta alkaen hallituksen puheenjohtajana toimi Petteri Kerminen (11/11), varapuheenjohtajana Esa Lehdistö (11/11) sekä hallituksen varsinaisina jäseninä Marika Blom (9/11), Veera Hart (7/11), Jari Helin (7/11), Jessi Landen (8/11), Mia Laamanen (11/11), Taru Waldén (10/11), Sari Parviainen (8/11) ja Sami Wessman (4/11). Liiton hallitus kokoontui vuoden 2014 aikana yhteensä 18 kertaa. Hallituksen kokouksista osa järjestettiin hangout-kokouksina tai sähköpostikokouksina sekä osa kasvokkain. Hallituksen kevään strategiaviikonloppu pidettiin Turussa ja syysseminaari Oulussa Toimisto Suomen Agilityliiton toimistossa työskenteli toiminnanjohtaja, hallinto- ja kilpailusihteeri sekä kilpailu- ja koulutussihteeri. Hallinto- ja kilpailusihteerin nimike muutettiin järjestösihteeriksi alkaen. Lisäksi toimintavuoden aikana hankittiin ostopalveluina IT-järjestelmien ylläpitoja kehitystehtäviin liittyviä palveluita. Toiminnanjohtajan tehtävänä on toteuttaa ja kehittää liiton toimintaa yhdessä hallituksen, työryhmien ja jäsenyhdistysten kanssa, vastata liiton operatiivisesta toiminnasta, toimia toimiston esimiehenä sekä osallistua liiton talouden suunnitteluun, seurantaan ja raportointiin. Lisäksi toiminnanjohtaja vastaa kotimaisesta ja ulkomaisesta sidosryhmätoiminnasta. Vt. toiminnanjohtajana

5 5(60) työskenteli Kari Jalonen asti ja toiminnanjohtajana Sirpa Sippola alkaen. Järjestösihteerin tehtäviin kuuluu mm. jäsenasiat, kilpailujärjestäjien ja kilpailijoiden neuvonta sääntöihin, lisensseihin, kelpoisuuksiin ja muihin käytännön järjestelyihin liittyvissä asioissa, kilpailuihin liittyvät yleiset asiat, Sporttirekisteristä vastaaminen, lisenssiasiat, jäsenmaksujen ja starttimaksujen laskutus, arvokilpailujen järjestelyissä avustaminen, tiedottaminen, koulutustoimikunnan sihteerinä toimiminen ja muut toimiston tehtävät. Järjestösihteerinä toimi Mari Niinikoski ( alkaen äitiyslomalla) ja vt. järjestösihteerinä alkaen Sami Suominen. Kilpailu- ja koulutussihteerin tehtäviin kuuluu mm. sähköisten kilpailutulosten siirtäminen KITUun, kilpailuanomusten ja korttianomusten käsittely, kilpailulistojen laatiminen, lisenssiasiat, maajoukkueen matkajärjestelyissä avustaminen, kilpailutoimikunnan sihteerinä toimiminen, sääntökirjojen postitus, tiedottaminen ja muut toimiston tehtävät. Kilpailu- ja koulutussihteerinä toimi Iina Asunta ( alkaen osa-aikaisena 35 % työajalla) ja vt. kilpailu- ja koulutussihteerinä (65 % työajalla) Marielle Wikman-Karstunen alkaen. SAGIn toiminnassa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia tietokantaratkaisuja kuten Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry:n ylläpitämää Sporttirekisteriä, SAGIn kehittämää kilpailu- ja tulosjärjestelmää (KITU), kurssikalenteria, dokumenttiarkistoa sekä intra- ja internetia. IT-järjestelmien ja tietokantojen ylläpitotehtävistä vastasi Tero Mesiranta. Suomen Agilityliiton toimisto sijaitsee osoitteesta Radiokatu 20, Helsinki Toimikunnat ja työryhmät Toimikunnat työskentelevät hallituksen ohjauksessa ja valvonnassa. Toimikunnat suunnittelevat, valmistelevat ja panevat täytäntöön varsinaiseen toimintaan liittyviä asioita. Liiton varsinainen toiminta on organisoitu kilpailu-, koulutus-, viestintä- ja hallintotoimikuntien alaisuuteen. Kunkin toimikunnan työtä johtaa toimikunnan vetäjä. Kussakin toimikunnassa toimii eri hankkeita ja projekteja varten pysyviä tai väliaikaisesti toimivia, kokoonpanoltaan vaihtuvia työryhmiä. Näiden ryhmien kautta agilityn kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt pääsevät aktiivisesti vaikuttamaan lajin kehitystyöhön. Työryhmän vastuuhenkilö toimii esittelijänä toimikunnassa, joka vie päätösesitykset eteenpäin hallituksen käsiteltäväksi. Toimikunnat ja työryhmät kokoontuivat pääsääntöisesti sähköpostitse ja puhelimitse. Liiton varsinainen toiminta jaetaan myös toiminta-alueittain nuorisotoiminnan, harraste/aikuisliikunnan, huippu-urheilun ja paragilityn sektoreihin.

6 6(60) Kilpailutoimikunta Kilpailutoimikuntaan kuuluivat Esa Lehdistö (pj), Mari Niinikoski (siht.), Jari Helin, Sari Parviainen, Heidi Viitaniemi, Jonna Väyrynen, Iina Asunta ja Veera Hart. Kilpailutoimikunta kokoontui vuoden 2014 aikana 11 kertaa. Kilpailutoimikunnan nuoriso- ja parakilpailuasioita hoitavat omat työryhmät, jotka tuovat käsiteltävät asiat toimikuntaan, josta ne edelleen siirtyvät hallituksen käsiteltäväksi tarpeellisilta osiltaan. AgiRanking-työryhmä ei toiminut vuonna Koulutustoimikunta Koulutustoimikuntaan kuuluivat Marjo Heino (vetäjä asti), Mia Laamanen (vetäjä alkaen), Marika Blom, Petteri Kerminen, Marja Lahikainen, Ville Liukka, Reetta Mäkelä, Seppo Savikko ja Sami Wessman. Toimistosta järjestösihteeri Mari Niinikoski oli mukana koulutustoimikunnassa Mari Niinikosken äityislomasijainen, järjestösihteeri Sami Suominen liittyi koulutustoimikuntaan Koulutustoimikunta kokoontui 11 kertaa vuoden 2014 aikana. Nuoriso- ja paragilitytyöryhmien koulutustoimintaan liittyvät asiat esikäsitellään koulutustoimikunnassa ja viedään käsittelyn jälkeen hallituksen hyväksyttäväksi koulutustoimikunnan puollolla. Agilityvalmentajakurssin (2-taso) suunnittelusta ja valmisteluista vastasi erillinen työryhmä, johon kuuluivat Ville Liukka, Mia Laamanen, Marja Lahikainen, Petteri Kerminen ja Varalan Urheiluopistosta Pekka Rindell Hallintotoimikunta Järjestötoiminnasta ja hallinnon kehittämisestä vastaa hallintotoimikunta. Toimikuntaan kuuluivat Mia Laamanen (vetäjä), Esa Lehdistö, Kari Jalonen, Petteri Kerminen ja Sirpa Sippola. Hallintotoimikunta kokoontui 6 kertaa vuoden 2014 aikana Viestintätoimikunta Viestinnästä, tiedotuksesta ja markkinoinnista vastaa viestintätoimikunta. Toimikuntaan kuuluivat Sirpa Sippola (toimikunnan vetäjä saakka), Jessi

7 7(60) Landen (toimikunnan vetäjä ), Taru Waldén (toimikunnan vetäjä 28.8 alkaen), Marika Kelokari, Milla Tuominen ja Minna Plihtari. Valokuvauksen ja videokuvauksen osalta toimikunnassa ulkopuolisena asiantuntijana oli Jukka Pätynen. Kari Jalonen ja Kati Kollanen osallistuivat viestintätoimikunnan kokouksiin kevätkokoukseen saakka. Valokuvaajana kansallisissa arvokilpailuissa, MM-kilpailuissa ja EO-kilpailuissa toimi Jukka Pätynen (Koirakuvat.fi) ja PM-kilpailuissa Henri Luomala. SMkilpailuissa ja maajoukkueen karsintakilpailuissa Jukka Pätynen vastasi myös live streamistä. Viestintäryhmä kokoontui 8 kertaa vuoden 2014 aikana. Kotisivutyöryhmä Viestintätoimikunnan alaisuudessa toimi kotisivutyöryhmä, joka kokoontui alkuvuoden aikana kolme kertaa uusien kotisivujen toteuttajaksi valitun Avoine Oy:n kanssa. Kotisivujen uudistamishankkeen vetäjänä toimi Jessi Landen saakka, jonka jälkeen hankkeen etenemisestä vastasi Taru Waldén Työryhmät Nuorisotyöryhmä Nuorisotyöryhmä vastaa liiton nuorisotoiminnan kehittämisestä, JEO-joukkueen asioiden valmistelusta, alueellisesta juniorivalmennuksesta ja juniorileirien järjestämisestä. Nuorisotyöryhmään kuului vuonna 2014 Marjo Heino, Maiju Parviainen ja Heidi Viitaniemi. Nuorisotyöryhmä kokoontui 3 kertaa vuonna Paragility-työryhmä Paragility-työryhmä vastaa paragilitytoiminnan kehittämisestä sekä valtakunnallisen ja alueellisen paragilitykoulutuksen organisoimisesta. Paragilitytyöryhmä hoitaa myös PAWC:n (ParAgility World Cup) suhteita ja tiedottaa PAWC-kisoista yhteistyössä toimiston kanssa. Paragility-työryhmään kuuluivat Anne Juntunen (vetäjä), Henna Palmunen, Outi Huuskonen, Marjo Heikkinen ja Petteri Kerminen. Paragility-työryhmä kokoontui 9 kertaa vuonna 2014.

8 8(60) Sääntötyöryhmä Sääntötyöryhmä kehittää ja koordinoi agilityyn liittyvää kansallista säännöstöä sekä tekee ehdotuksia kansainväliseen säännöstöön sekä kerää ehdotukset FCIn Judging Guidelinesin kehittämiseksi. Lisäksi sääntötyöryhmä on tiiviisti mukana Suomen ehdotusten koostamisessa uuteen FCIn Obstacle Guidelinesiin sekä muiden osallistuu maiden ehdotusten kommentointiin. Sääntötyöryhmään kuuluivat Ismo Teivainen, Mia Laamanen, Anders Virtanen ja Petteri Kerminen VET-työryhmä Vuoden 2014 lopulla aktivoitiin uudelleen VET-työryhmä avustamaan lajiin liittyvissä eläinlääketieteellisissä kysymyksissä ja erityisesti eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lisäksi VET-ryhmältä pyydetään asiantuntija-apua päivitettävien sääntöjen tai ohjeiden sekä uusien ohjeiden osalta. VET-työryhmään lupautuivat mukaan eläinlääkärit Katri Helminen, Minna Kirveskoski, Johanna Rissanen, Anu Saikku-Bäckström ja Minna Viitanen Tukitoiminta Koulutus-, kilpailu- ja järjestötoiminnan toteuttamista tukevat erityiset tukitoiminnot, joiden toimintaa koordinoi kunkin tukitoiminnan vastuuhenkilö. Hallintopalveluita (toimistopalvelut, taloushallinto, yhteistyösopimukset, lakiasiat, ihmisten ja koirien antidopingtoiminta, eläinlääkinnälliset asiat) koordinoi toiminnanjohtaja. Sääntötyötä koordinoi hallintotoimikunta. Tietotekniikkaan liittyvissä asioissa yhteyshenkilönä toimi Taru Waldén yhteistyössä Pirkka Liukkosen, Timo Eskolan ja Tero Mesirannan kanssa. Esteisiin ja esteturvallisuuteen liittyvistä asioista vastasi tekninen tuomariryhmä. Kansainvälisen toiminnan (FCI/PKU) yhteyshenkilönä toimi Risto Ojanperä ja hänen varahenkilönään ja avustajanaan Mia Laamanen.

9 9(60) Kuva 1. Liiton toiminta- ja organisaatiomalli sekä vastuuhenkilöt 3.6. Kurinpitoasiat Kurinpitolautakunnan toimivalta perustuu Agilityliiton sääntöihin ja Suomen Kennelliiton esittämään kehotukseen kurinpitojärjestelmän luomiseksi. Agilityliiton sääntöjen kautta on sitouduttu myös Suomen Antidopingtoimikunnan (ADT) suosituksiin. Lautakunnassa käsiteltäviä asioita ovat erimielisyysilmoitukset, tuomariraporttiin perustuvat selvitykset ja liiton sisäiset menettelytapaerimielisyydet. Kurinpitolautakuntaan kuuluivat Ismo Teivainen (pj), Marja-Liisa Lindell, Jenni Koponen, Leena Rantamäki-Lahtinen ja Anders Virtanen. Kurinpitolautakunnan sihteerinä ja valmistelijana toimi Sirpa Sippola. Kurinpitolautakunta kokoontui 2 kertaa vuonna Kokouksissa käsiteltiin yksi muutoksenhaku, yksi valitusasia, yksi erimielisyysilmoitus ja yksi käsittelypyyntö.

10 10(60) 3.7. Talouspalvelut Liiton kirjanpidosta vastasi Suomen Talousverkko Oy, ja kirjanpitäjänä toimi Tarja Hiitiö, Etelä-Pirkanmaan Talouspalvelut. Tilintarkastajana oli PriceWaterHouseCoopers Oy. 4. VARSINAINEN TOIMINTA 4.1. Koulutustoiminta Nuorisotoiminta vuotiaille agilityn harrastajille järjestettiin SAGIn tukemana agilityleiri Yläneellä Kuralan Kartanossa Leirille osallistui 21 nuorta. Leirillä kouluttajina toimivat Heidi Viitaniemi, Marjo Heino ja Maiju Parviainen. Lisäksi Anu Rikkilä Dogitiimistä oli luennoimassa ja opastamassa koiran lihashuollosta Harraste/aikuisliikunta Paragilitykoulutukset Paragilityharrastajille järjestettiin kaksi valtakunnallista valmennusviikonloppua koulutuspaikkana oli Kuopio, jossa kouluttajana toimi Harri Katainen. Paikalla oli 8 koirakkoa. Toinen valmennusviikonloppu pidettiin Kurkimäellä, jossa kouluttajana oli Harri Katainen. Viikonloppuun osallistui 11 koirakkoa Valmennusjärjestelmä Toimintavuoden aikana ryhdyttiin toteuttamaan kokonaisvaltaista agilityn valmennusjärjestelmää, joka sisältää koulutusohjaajan/valmentajan, koirakon ja tuomarin urapolkua ja kehitystä tukevia toimenpiteitä Koulutusohjaajan/valmentajan urapolku Koulutusohjaajan/valmentajan urapolku perustuu Valtakunnallisen urheilu- ja liikuntaorganisaatio Valon kehittämään valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) malliin. VOK-mallin 1-taso koostuu agilityn koulutusohjaajan perus- ja jatkokursseista. Valmentajakoulutuksen 2-taso jatkuu kaudella toisella agilityvalmentajan vuosikurssilla, jonka päätteeksi valmistuvat toiset 2-tason valmentajat sekä hakemusten perusteella osa heistä myös pätevöidään liittokouluttajiksi. Liittokouluttajat vastaavat tuomarien kanssa

11 11(60) koulutusohjaajakurssien vetämisestä. Tulevaisuuden 2-tason valmentajakurssien vetäminen on liittokouluttajien tehtävänä. Koulutusohjaajakurssit (taso 1) Vuonna 2014 järjestettiin 9 koulutusohjaajan peruskurssia ja 4 jatkokurssia (Liite 3). Kaikkiaan vahvistettiin tai uusittiin 155 koulutusohjaajakorttia vuoden aikana. Vuoden 2014 lopussa rekisteröitynä oli kaikkiaan 776 kortillista koulutusohjaajaa. Kaavio 4. Koulutusohjaajakurssien ja myönnettyjen/uusittujen koulutusohjaajakorttien lukumäärä (tilastointi aloitettu vuonna 2008). Agilityvalmentajan vuosikurssi (taso 2) Syksyllä 2014 käynnistyi liiton toinen agilityvalmentajille (taso 2) ja liittokouluttajan tehtävistä kiinnostuneille tarkoitettu vuosikurssi yhteistyössä Varalan Urheiluopiston kanssa. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jossa kurssin lähiopetusjaksoilla opittuja asioita syvennetään etäjaksojen aikana tehtävillä monipuolisilla tehtävillä. Projektityönä kurssilaiset tekevät vähintään yhdelle koirakolle valmennusohjelman, ja toteuttavat ryhmittäin yhden (osin videoitavan) valmennustapahtuman. Kurssilla käytetään monipuolisia arviointitapoja kuten itse- ja vertaisarviointia. Kurssilaiset reflektoivat oppimistaan oppimispäiväkirjassa. Vuoden 2012 kurssilta valmistuneilta valmentajilta kerätyt palautteet ovat olleet 2014 alkaneen vuosikurssin kehittämisessä tärkeässä osassa. Kurssin osallistujalista on liitteenä 6. Valmentajakurssin ensimmäinen lähijakso järjestettiin Luennoitsijoina toimivat Pekka Rindell, Marko Haveri, Rami Saarijärvi ja vetäjät

12 12(60) Mia Laamanen ja Ville Liukka. Toinen lähijakso järjestettiin ja luennoitsijoina siellä toimivat Marko Malvela, Anu Saikku-Bäckström, Marko Asell, Tommy Wirén ja vetäjät Mia Laamanen ja Ville Liukka. Valmentajapätevyydet myönnettiin vuosikurssin 2012 viimeisille valmistuneille, Jari Tienhaaralle ja Lotta Vuorelalle. Liittokouluttajat Vuonna 2013 nimitettiin 16 liittokouluttajaa ja he ovat toisena toimintavuotenaan olleet mukana SAGIin koulutustoimikunnan toiminnassa, vetäneet koulutusohjaajan perus- ja jatkokursseja sekä olleet mukana valmentajakurssin suunnittelussa ja toteutuksessa Koirakon urapolku Koirakon urapolku etenee paikallistason koulutus- ja valmennustoiminnan kautta alue- ja liittotasolle. Agilityn paikallistason koulutus- ja valmennustoiminnasta vastaavat lähtökohtaisesti paikalliset seurat. Alueellinen valmennustoiminta on liittojohtoista, mutta alueellisten valmennusryhmien käytännön toteuttamisesta vastaavat alueella toimivat seurat yhdessä. Liitto vastaa valtakunnallisten valmennusryhmien toiminnasta. Alueellinen valmennustoiminta Alueellinen valmennustoiminta tulee jatkossakin olemaan tiivis osa SAGIn valmennusjärjestelmää. Alueellisen valmennustoiminnan tarkoituksena on nostaa agilitykoulutuksen ja -valmennuksen tasoa seuroissa, tasoittaa alueellisia eroja sekä tuoda laadukas agilityvalmennus jokaisen seuran ulottuville seuran maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Alueellisen valmennuksen kehittäminen oli liittokouluttaja Juha Kujalan kokoaman ryhmän vastuulla. Vuoden 2014 marraskuussa kehittämisvastuu siirtyi koulutustoimikunnalle TopTeam valmennusryhmä Kansainväliselle tasolle tähtäävien koirakoiden valmennustoimintaa jatkettiin TopTeam valmennusryhmässä. Kaudella käynnistynyt toiminta jatkui kaudella TopTeamin tavoitteena on varmistaa Suomen kansainvälinen arvokilpailumenestys laajentamalla kansallista kärkeä sekä nostamalla suomalaisten koirakoiden kilpailusuoritusten tasoa kansainväliselle huipputasolle. Kauden TopTeamiin osallistui yhteensä 36 koirakkoa (liite 5). Kauden ensimmäinen leiri järjestettiin Mikkelin Koiraurheilukeskuksessa ja toinen leiri pidettiin Hurtta-hallissa Seinäjoella. Kevään leirit ovat

13 13(60) ATT-areenalla Liedossa sekä TSAU-keskuksessa Liedossa. Kaudella TopTeamin lajivalmennuksesta vastasi Timo Liuhto apuvalmentajinaan Esa Lehdistö ja Nicola Giraudi (ITA). Ohjaajien henkisestä valmennuksesta vastasi Mentalsport-valmentaja Anne Talvitie ja fyysisestä valmennuksesta liikuntatieteiden maisteri Mikko Lilja. Valmennustiimin toiminnan koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä vastasi Jonna Väyrynen. TopTeam jatkokehitys SAGIn syyskokouksessa esitettiin SAGIn toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä kysymys TopTeamin jatkokehityksestä ja siitä, mihin vuoden TopTeam-kauden osalta resurssit suunnataan. Vaihtoehtoina oli jatkaa nykyisellä TopTeam-mallilla tai toteuttaa ensimmäinen TalentTeam. Seurojen edustajat valitsivat toimintamalliksi jaetun vaihtoehdon, jossa on mukana sekä jo huipulla kisaavia että sinne pyrkiviä koirakoita. Vuoden TopTeam koostuu siis niin huipulla kisaavista kuin huipulle pyrkivistäkin koirakoista. TopTeamin koirakot pyritään valitsemaan aiempaa laajemmalta maantieteelliseltä alueelta. Ensi vuonna käynnistyvän alueellisen valmennuksen kaudella mukana olevat koirakot voivat saada lisäpisteitä hakiessaan mukaan TopTeamiin, ja lisenssimäärien kautta jaetaan maakunnille kiintiöpaikat. Seurat voivat suositella omista harrastajistaan potentiaalisimpia koirakoita mukaan TopTeamiin. TopTeamin tarkoituksena on myös aiempaa enemmän tuoda lisää koulutus- ja valmennusosaamista seuroihin. TopTeamiläisten jakaantuminen ympäri Suomen vie omalta osaltaan osaamista myös seuroihin, ja jokaiselle TopTeam-leirille on tarjolla kuunteluoppilaspaikkoja niin järjestävän seuran kuin naapuriseurojenkin kouluttajille ja seuratoimijoille Tuomarin urapolku Koetoimitsijan/tuomarin urapolulla on mahdollista kouluttautua koetoimitsijaksi, ratamestariksi ja tuomariksi. Tuomarien koulutus koostuu uusien tuomarien kouluttamiseksi järjestettävistä tuomarikursseista, tuomarien jatkokoulutuksesta ja tuomarien kansainvälistymistä tukevista toimenpiteistä.

14 14(60) Koetoimitsijakurssit Vuonna 2014 järjestettiin 8 agilityn koetoimitsijakurssia (Liite 3). Kaikkiaan 127 koetoimitsijakorttia vahvistettiin tai uusittiin vuoden 2014 aikana. Vuoden 2014 lopussa rekisteröitynä oli kaikkiaan 573 kortillista koetoimitsijaa (vastaava koetoimitsija). Kaavio 5. Toimitsijakurssien ja myönnettyjen/uusittujen toimitsijakorttien lukumäärä (tilastointi aloitettu vuonna 2008).

15 15(60) Ratamestarikurssit Vuonna 2014 järjestetiin 4 ratamestarikurssia (liite 3). Tuomarikurssi Tuomarikurssia valmistelemaan nimettiin työryhmä, johon kuuluvat Kari Jalonen, Petteri Kerminen, Mia Laamanen, Marja Lahikainen, Seppo Savikko ja Anne Viitanen. Tuomaripäivät Tuomarien jatkokoulutuspäivät järjestettiin Gustavelundissa Tuusulassa. Tuomaripäivien ulkopuolisena puhuja oli Jukka Lindholm Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnasta. Tuomaripäiville osallistui kaikkiaan 36 agilitytuomaria. FCIn kansainvälinen tuomariseminaari Ensimmäinen virallinen FCI:n kansainvälinen tuomariseminaari järjestettiin Luxemburgissa Suomesta seminaariin osallistuivat Marjo Heino ja Mia Laamanen. Tuomariseminaarin aiheina olivat sääntöjen ja FCIn tuomariohjeen asiat, tuomarin työssä fysiikkaan liittyvät osa-alueet sekä häiriöiden harjoittelu arvostelussa. Suomen edustajat tekivät kirjallisen raportin SAGIlle tapahtumasta, raportti jaettiin tuomareiden jatkokoulutuspäivillä kaikkien suomalaisten tuomareiden käyttöön. Lisäksi Mia Laamanen kävi tuomaripäiville osallistuneiden tuomareiden kanssa läpi Luxemburgissa jaetun materiaalin Koulutustoiminnan tukitoiminta Opinnäytetyöt Toimintavuoden aikana valmistui kaksi opinnäytetyötä: Tyyni-Tuuli Kosonen: Suomen Agilityliiton ulkoisen viestinnän ja imagon kehittäminen, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Tiina Kuusisto ja Jenni Ripatti: Fysioterapeutin valmennuksen merkitys agilityohjaajan suoritusnopeuteen, Turun ammattikorkeakoulu.

16 16(60) 4.3. KILPAILUTOIMINTA Nuorisotoiminta Junioreiden SM-kilpailut Junioreiden agilityn SM-kilpailut järjestettiin Turussa yhdessä Senioreiden ja Paragilityn SM-kilpailuiden kanssa. Kilpailun järjestäjänä toimi Agility-Team Turku (Liite 8) Junior European Open 2014 Junior European Open järjestettiin Milanossa Italiassa. Junior European Open on vuosittainen FCI:n järjestämä lapsille (v ja myöhemmin syntyneet) ja junioreille (v syntyneille) avoin agilitykilpailu. Viikonlopun aikana kilpaillaan yksilö- ja joukkuemestaruuksista. Kilpailu on avoin myös sekarotuisille koirille. Suomea edustavien koirien tulee olla rekisteröity Suomen Kennelliiton rotukoira- tai koirarekisteriin. SAGI nimesi kilpailuun kymmenen (10) koirakon suuruisen joukkueen (Liite 13), jonka joukkueenjohtajana toimi Tomas Berglund Harrastetoiminta/aikuisliikunta Senioreiden SM-kilpailut Vuonna 2014 järjestettiin Senioreiden SM-kilpailut Liedossa , yhdessä junioreiden ja paragilityn SM-kilpailujen kanssa. Kilpailun järjestäjä toimi Agility Team Turku (liite 8) Kansalliset kilpailut Agilityliitto organisoi valtakunnallisesti kansallisten kilpailujen järjestämistä. Vuonna 2014 Suomessa järjestettiin 1439 kansallista kilpailua, joissa tehtiin kilpailusuoritusta (Liite 4) Kansainväliset kilpailut Agilityliitto seurasi kansainvälisten kilpailujen järjestämistä Suomessa. Vuonna 2014 Suomessa järjestettiin 7 kansainvälistä kilpailua (Liite 4).

17 17(60) Kaavio 6 Kilpailujen ja kilpailusuoritusten lukumäärä (tilastointi aloitettu vuonna 2007) Huippu-urheilu Kansalliset arvokilpailut SM-kilpailut Vuoden 2014 SM-kilpailut järjestettiin Tampereen Koiraurheilijoiden (TAKUT) ja Ylöjärven Koirakerhon (YLÖKK) yhteistyönä Tampereella Hakametsän kentällä Kilpailun johtavana ylituomarina toimi Anders Virtanen ja kilpailusuoritusten arvostelusta vastasivat Katariina Virkkala, Mia Laamanen ja Alec Marekovic. Avustavina tuomareina toimivat Vesa Sivonen, Salme Mujunen, Marjo Heino (lauantaina) ja Anne Savioja (sunnuntaina). SAGIn arvokilpailutarkkailijana toimi Sari Parviainen. Tiedotuksesta vastasivat Marika Kelokari, Minna Plihtari, Milla Tuominen ja Jonna Manninen. Valokuvauksen ja livestreamin hoiti Jukka Pätynen. SM-kilpailujen tulokset (liite 9). Suomen Kennelliitto myönsi kilpailuun kilpailuavustusta 2000 euroa. Maajoukkueen karsintakilpailu Maajoukkueen karsintakilpailu järjestettiin Ounashallissa Rovaniemellä. Kilpailujen järjestäjänä oli Rovaniemen Käyttökoirat ry. Kilpailun johtavana ylituomarina toimi Anders Virtanen ja arvostelusta vastasivat Eeva- Liisa Pohjonen ja Rauno Virta. Avustavina tuomareina työskentelivät Mika Moilanen ja Heidi Viitaniemi. Tiedotuksesta vastasivat Minna Plihtari ja Milla Tuominen sekä valokuvauksesta ja livestreamista Jukka Pätynen. Tulospalvelusta vastasi Pirkka Liukkonen. Maajoukkueen karsintakilpailujen tulokset löytyvät liitteestä 10.

18 18(60) Suomen Kennelliitto vahvisti maajoukkueen kokoonpanon karsintakilpailun perusteella. Maajoukkuejohtajana toimi Tiia Vitikainen ja avustajana Janne Karstunen. Joukkueen (eläin)fysioterapeuttina oli Heli Suhonen (liite 11) Kansainväliset arvokilpailut European Open 2014 Vuoden 2014 European Open - kilpailut pidettiin Taszárissa Unkarissa. Kilpailun tuomareina toimivat Tamás Tráj (HUN), Veronica Herendy (HUN), Peter Feer (SUI) ja Rolli Schiltz (LUX). SAGI nimesi kilpailuun 40 koirakon suuruisen joukkueen (Liite 12 ). Varakoirakoksi valittu Jaakko Suoknuuti ja Chi edustivat Suomea maksien joukkuekilpailussa edellisen vuoden voittajakoirakon Janita Leinosen ja Hitin sijaan. Joukkueenjohtajana toimi Tiia Vitikainen ja hänen avustajanaan Janne Karstunen. Tiedotuksesta vastasivat Sirpa Sippola ja valokuvaaja Jukka Pätynen. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 2014 Maajoukkue (12 koirakkoa), mediluokan puolustava pohjoismaiden mestari Taneli Ikäheimo ja Pantse sekä maksiluokan puolustava mestari Elina Jänesniemi ja Omie edustivat Suomea Roskildessa, Tanskassa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa (Liite 11). Kilpailun tuomarina toimi Sandra Deidda (ITA). Miniluokan yksilökilpailussa hopeaa voittivat Anni Komulainen ja Ralli. Mediluokassa PM-mestaruuden veivät toista kertaa peräkkäin Taneli Ikäheimo ja Pantse. Maksiluokan yksilökilpailussa PM-mestaruuden voittivat Raisa Vähätalo ja Repo. Joukkuekilpailuissa Suomen minijoukkue, johon kuului Anni Komulainen ja Ralli, Iida Vakkuri ja Hunni, Petri Heinonen ja Blitz sekä Annina Myllyaho ja Elmo, voitti hopeaa. Medijoukkue eli Ville Liukka ja Ronja, Sanni Kariniemi ja Goa, Outi Harju ja Olli sekä Sanna Lehtonen ja Dia voittivat kultaa ja maksijoukkue Janita Leinonen ja Fu, Raisa Vähätalo ja Repo, Tuulia Liuhto ja Pirtu ja Jaakko Suokunuuti ja Zen voitti hopeaa. Joukkueenjohtajana toimi Tiia Vitikainen, avustajana Janne Karstunen ja joukkueen fysioterapeuttina Heli Suhonen. Tiedotuksesta vastasivat Marika Kelokari ja valokuvaaja Henri Luomala. Suomen Kennelliitto myönsi PM-kilpailumatkaan 1142,95 euron avustuksen.

19 19(60) Maailmanmestaruuskilpailut 2014 Maajoukkue (12 koirakkoa) edustivat Suomea Luxembourgissa järjestetyissä maailmanmestaruuskilpailuissa (Liite 11). Kilpailun tuomareina toimivat Jozef van Eester (BEL) ja Josh Thines (LUX). Mediluokassa kilpailleet Outi Harju ja kooikerhondje Olli voittivat MM-pronssia. Joukkueenjohtajana toimi Tiia Vitikainen ja hänen avustajanaan Janne Karstunen. joukkueen fysioterapeuttina toimi Heli Suhonen. Tiedotuksesta vastasivat Marika Kelokari ja valokuvaaja Jukka Pätynen. Suomen Kennelliitto myönsi kilpailumatkaan 1375 euron avustuksen Paragility ParAgility World Cup (PAWC) ParAgility World Cup (PAWC) järjestettiin Vogherassa Italiassa. PAWC on tarkoitettu henkilöille, joilla on mikä tahansa fyysinen vika, -vamma, - haitta tai vajaatoiminta tai lievä henkinen rajoite (kehitysvamma, mielenterveyden ongelma). Kilpailijat on jaettu seitsemään eri kilpailukategoriaan vamman laadun ja vaikeusasteen perusteella. Suomen joukkueeseen kuului neljä koirakkoa (Liite 14). Erityisluvat Paragilityn erityislupia myönnettiin 7 kappaletta Kilpailutoiminnan tukitoiminta Agilitysäännöstö Viimeisin sääntömuutos tuli voimaan alkaen. SAGIn sääntötyöryhmä osallistui tiiviisti Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen sääntöjen päivitykseen. Uudet säännöt julkaistiin englanniksi ja suomeksi SAGIn kotisivuilla.

20 20(60) 5. JÄRJESTÖTOIMINTA 5.1. Kansalliset sidosryhmät Suomen Kennelliitto SAGIn valitsemana agility-edustajana Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnassa (KOKI) toimi Marjo Heino. Hän osallistui 1/8 kokoukseen. Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry SAGI on ollut Valon kumppanuusjäsen vuodesta 2013 alkaen. Sirpa Sippola osallistui Valon kevätkokoukseen Helsingissä ja syyskokoukseen Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla Kansainvälinen toiminta FCI delegaatin varahenkilö Mia Laamanen osallistui Suomen Kennelliiton edustajana Luxemburgissa pidettyihin FCI agilityn MM-kilpailuihin. FCI delegaatti Risto Ojanperä osallistui Luxemburgisssa pidettyyn FCI agilitykomitean kokoukseen. PKUn agilitykomitean tapaaminen järjestettiin Luxemburgissa. Mia Laamanen osallistui Risto Ojanperän sijaan kokoukseen. Tapaamisen pääteemana oli Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen sääntöjen viimeisten muutosten sopiminen ja Suomessa 2015 järjestettävien kilpailujen tilan esittäminen. SAGIn sääntötyöryhmä osallistui tiiviisti Risto Ojanperän kanssa FCI esteiden ohjeistuksen (Obstacle Guidelines) työstämiseen ja kommentoimiseen. Lisäksi sääntötyöryhmä osallistui FCI tuomarinohjeen (Judging Guidelines) päivitystyöhön.

21 21(60) 6. LIITTEET 1. Jäsenseurat Lisenssit Koulutusohjaaja-, koetoimitsija- ja ratamestarikurssit Kansalliset ja kansainväliset kilpailut TopTeam osallistujat 6. Valmentajakurssin osallistujat 7. Liittokouluttajat 8. Junioreiden, senioreiden ja paragilityn 2014 SM-kilpailujen tulokset 9. SM-kilpailujen 2014 tulokset 10. Maajoukkueen karsintakilpailujen 2014 tulokset 11. Maajoukkue European Open Junior European Open ParAgility World Cup (PAWC) 2014

22 22(60) LIITE 1. Jäsenyhdistysten jäsenmäärät 2014 Jäsenyhdistyksen nimi Kokonaisjäsenmäärä Agilityharrastajien määrä 1. ACTIVE DOGS RY AGI-KOTKAT RY AGILITY CLUB OF EASTERN FINLAND ACE RY AGILITY RY AGILITY SPORT TEAM AST RY AGILITY-POPPOO LIEKSA RY AGILITY-TEAM TURKU RY AGILITY.AX RF AGITOKO DOGS RY AK-6 RY AMERIKANCOCKERSPANIELIT RY ARCTIC AGILITY TEAM RY ASKOLA COUNTRY DOGS RY AURAN NUUSKUT RY AUSTRALIANPAIMENKOIRAT RY BICHON FRISE RY BORDER AGILITY TEAM RY BORDERTERRIERIKERHO - BORDERTERRIERKLUBBEN R.Y BOTNIC AGILITY CLUB RF CAIRNTERRIERIKERHO RY CITYBELGIT RY COCKERSPANIELIT RY ESPOON KOIRAKERHO RY ETELÄ-HÄMEEN KOIRAKERHO RY ETELÄRANNIKON TASSUTIIMI RY FORSSAN PALVELUSKOIRAT RY FORSSAN PUSSIKOIRAT RY H H HAKU HURTAT RY HAAPAJÄRVEN KENNELSEURA RY HAAPAVEDEN KENNELSEURA RY HAKUNILAN SEUDUN KOIRAHARRASTAJAT HSKH RY HAMINAN SEUDUN SEURAKOIRAKERHO RY HANGON KENNELKERHO RY HARJAVALLAN PALVELUS- JA SEURAKOIRAHARRASTAJAT RY HARRASTAVAT WESTIET RY HAUSJÄRVEN HAUKUT RY HEINOLAN PALVELUS- JA SEURAKOIRA RY

23 23(60) 38. HELSINGIN AGILITY URHEILIJAT RY HIGH FIVE AGILITY TEAM RY HIIDEN HAUKUT RY HUITTISTEN SEUDUN KOIRAYHDISTYS RY HUKKA-PUTKI RY HURTTAHARRASTAJAT RY HYVINKÄÄN SEUDUN KENNELKERHO RY HÄMEEN SPANIELIKERHO RY IISALMEN SEUDUN KÄYTTÖ- JA SEURAKOIRAYHDISTYS RY IKAALISTEN SEUDUN KENNELKERHO RY IMATRAN KENNELKERHO RY IMPIVAARAN HALLIT RY ITÄ-HELSINGIN AGILITYHARRASTAJAT RY ITÄ-HÄMEEN KOIRAKERHO RY JAKOBSTADSNEJDENS KENNELFÖRENING R.F JANAKKALAN KOIRAKERHO RY JOENSUUN AGILITYURHEILIJAT JUVAN KENNELKERHO RY JYVÄSKYLÄN AGILITY TEAM RY JÄMSÄN SEUDUN PALVELUSKOIRAHARRASTAJAT RY JÄRVENPÄÄN AGILITYURHEILIJAT RY JÄRVISEUDUN KENNELKERHO RY KAINUUN SEURAKOIRA- JA TERRIERIKERHO RY KALAJOEN KOIRAHARRASTAJAT RY KANAVAN KOIRAKILTA RY KANGASNIEMEN KENNELKERHO RY KANKAANPÄÄN SEUDUN KENNELYHDISTYS RY KARKKILAN SEUDUN KOIRAKERHO RY KAUHAJOEN KOIRAHARRASTAJAT RY KAUHAVAN KENNELKERHO RY KAUSTISENSEUDUN KOIRAHARRASTAJAT RY KEMIN KOIRAHARRASTAJAT RY KERAVAN AGILITY TEAM RY KERRY- JA VEHNÄTERRIERIKERHO RY KESKI-POHJANMAAN KOIRAKILTA RY KESKI-SUOMEN KENNELKERHO KETTERÄT KOIRAT RY KEURUUN SEUDUN KENNELKERHO RY KIIMINGIN KOIRAHARRASTAJAT RY KIRKKONUMMEN KENNELKERHO KKK RY KISKON AGILITY RY KITEEN KENNELKERHO RY KOILLIS-LAPIN KENNELKERHO RY KOILLISMAAN KOIRAKERHO RY

24 24(60) 82. KOIRAKERHO HEILUHÄNNÄT RY KOIRAKERHO RÄHMÄ-KÄPÄLÄT RY KOIRAKERHO TASSUT RY KOIRAKERHO VIITAKOIRAT RY KOISKALAN AGI-TEAM RY KOIVUKYLÄN KOIRAHARRASTAJAT RY KOOKOO99 RY KORKEAVIRE RY KOTKAN KOIRAYSTÄVÄIN SEURA RY KOUVOLAN SEUDUN SEURAKOIRAKERHO RY KRISTIINANSEUDUN KOIRAHARRASTAJAT RY KUKKIAN HAUKUT RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KUOPION PALVELUS- JA SEURAKOIRAHARRASTAJAT RY KUSTENS HUNDKLUBB R.F KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN 4H-YHDISTYS LABRADORINNOUTAJAKERHO RY LAKEUDEN AGILITYURHEILIJAT RY LAKEUDEN KENNEL-KERHO RY LAKEUDEN KOIRAHARRASTAJAT RY LAMMIN SEUDUN KOIRAKERHO RY LAPPALAISKOIRAT RY LAPPEENRANNAN AGILITY URHEILIJAT RY LAUKAAN KOIRAHARRASTAJAT RY LEVEK RY LIPERIN KENNELKERHO RY LITTOISTEN AGILITY WARRIORS RY LAW LOIMAAN SEUDUN KENNELKERHO RY LOUNAIS-SUOMEN SPANIELIKERHO RY LOVIISAN SEUDUN KOIRAT RY LÄNSI-UUDENMAAN AGILITYHARRASTAJAT RY LÄNSI-UUDENMAAN KOIRAYHDISTYS RY LÄNSIRAJAN KENNELKERHO RY MERIKARVIAN KOIRAPOPPOO RY MIKKELIN AGILITYHARRASTAJAT RY MIN PIN TEAM RY MOPET SHOW MOSH RY MUNKINSEUDUN KOIRAKERHO RY MUURAMEN SEUDUN KENNELKERHO RY MYNÄMÄEN SEUDUN KOIRAKERHO R.Y MÄNTSÄLÄN KOIRAKERHO RY MÄNTYHARJUN KENNELYHDISTYS RY NASTOLAN KOIRAHARRASTAJAT RY NILSIÄN KIVAT KIRSUT RY 75 25

25 25(60) 126. NOBODY'S DOG SPORTS RY NOKIAN PALVELUSKOIRAHARRASTAJAT RY NOVASCOTIANNOUTAJAT RY NU-PUN KOIRAKLUBI RY NURMEKSEN SEUDUN KENNELKERHO RY OFF COURSE AGILITY TEAM RY OIVA AGILITY RY ORIVEDEN SEUDUN KOIRAKERHO RY OULAISTEN KENNELKERHO RY OULUJOKILAAKSON KENNELKERHO RY OULUN KOIRAKERHO RY OULUN SEUDUN KENNEL- JA AGILITYSEURA KAS RY OULUN SEUDUN TERRIERIYHDISTYS RY OUTOKUMMUN KENNELSEURA RY PAKANKYLÄN AGILITYSEURA RY PALTAMON KOIRAHARRASTAJAT RY PAR-HAU RY PARSONRUSSELINTERRIERIT RY PERTUNMAAN KENNELYHDISTYS RY PIEKSÄMÄEN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY PIHTIPUTAAN KENNELKERHO RY PINSERIT RY PIRKANMAAN AGILITY TEAM RY PIRKU RY POHJOIS-KARJALAN SEURAKOIRAT POKS RY POHJOIS-LAPIN KOIRAKERHO RY POP DOG RY PORIN SEUDUN AGILITYHARRASTAJAT PAHA RY PORVOON PALVELUSKOIRAT RY PORVOONSEUDUN KOIRAHARRASTAJAT RY POSEIDON AGILITY TEAM RY PRO AGILITY WIKINGS RY PROCANIS TEAM RY PUMIT RY PYHÄJÄRVEN KENNELKERHO RY PÄIJÄT-HÄMEEN AGILITY-URHEILIJAT RY RAAHEN KOIRAKERHO RY RANTASALMEN KENNELYHDISTYS RY RAUMAN KÄYTTÖ- JA SEURAKOIRAT RY RAUMAN VAUHTITASSUT RY REKKU RACING MÄNTTÄ RY RIIHIMÄEN AGILITY RY RIIHIMÄEN SEUDUN KENNELKERHO RY ROVANIEMEN KÄYTTÖKOIRAT RY

26 26(60) 170. SAARIJÄRVEN SEUDUN KENNELKERHO RY SAVITASSUT RY SAVONLINNAN KENNELKERHO RY SAVONLINNAN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY SAWON AGILITYURHEILIJAT RY SAWON TASSUT RY SHETLANNINLAMMASKOIRAT - SHETLAND SHEEPDOGS RY SIEVIN KENNELKERHO RY SIUNTION KOIRAKERHO RY SODANKYLÄN KARVAKUONOT RY SOMERON SEUDUN KOIRAHARRASTAJAT RY SOTKAMON KOIRAHARRASTAJAT RY SOUTH WEST AGILITY TEAM RY SPRINGERSPANIELIT RY SULKAVAN KENNELKERHO RY SUOMEN AGILITYTUOMARIT RY SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY SUOMEN BORDER COLLIET & AUSTRALIAN KELPIET RY SUOMEN CAVALIER KINGCHARLESINSPANIELIYHDISTYS RY SUOMEN COLLIEYHDISTYS RY SUOMEN DOBERMANNIYHDISTYS - FINLANDS DOBERMANNFÖRENING RY SUOMEN HOVAWART RY SUOMEN IRLANNINTERRIERIT RY SUOMEN JACKRUSSELLINTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KOOIKERHONDJE RY SUOMEN KROMFOHRLÄNDER RY SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY SUOMEN KÄÄPIÖSNAUTSERIKERHO RY SUOMEN LAGOTTOKLUBI RY SUOMEN PAPILLON- JA PHALÈNEYHDISTYS RY SUOMEN PARTACOLLIET RY SUOMEN PYRENELÄISET RY SUOMEN RIDGEBACK RY SUOMEN SAMOJEDINKOIRAYHDISTYS RY SUOMEN SCHAPENDOES RY SUOMEN SILEÄKARVAISET NOUTAJAT RY SUOMEN SNAUTSERIKERHO RY SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY SUOMEN VILLAKOIRAKERHO SVK RY SUOMEN WELSH CORGI SEURA RY

27 27(60) 211. SUONENJOEN PALVELUS- JA SEURAKOIRAHARRASTAJAT RY SUUPOHJAN KOIRAKERHO RY SYDÖSTERBOTTENS KENNELFÖRENING R.F T-TEAM SPORTS DOGS RY TAMPEREEN KOIRAURHEILIJAT RY TAMPEREEN PIKKUKOIRAT RY TAMPEREEN SEUDUN KOIRAKERHO RY TOIJALAN SEUDUN KOIRAKERHO R.Y TORNION KENNELKERHO RY TURUN SEUDUN AGILITY URHEILIJAT RY, LIETO TURUN SEUDUN KÄÄPIÖKOIRAT RY TUULOKSEN KOIRAKERHO RY TUUSULAN KENNELKERHO RY TVA PORI RY TYRNÄVÄN KOIRAHARRASTAJAT RY ULVILAN PALVELUSKOIRAT R.Y VAASAN AGILITY-SEURA RY VARKAUDEN PALVELUS- JA SEURAKOIRAT R.Y VASA HUNDKLUBB RF - VAASAN KOIRAKERHO RY VEIKKOLAN KOIRAKERHO RY VESIKOIRAT RY VIETTIPUTKI RY VILLÄHTEEN AGILITY-URHEILIJAT RY VIROLAHDEN KOIRAHARRASTAJAT RY VIRTAIN KIRSUT RY WAKKA-SUOMEN AGILITYURHEILIJAT RY WALESINTERRIERIKERHO RY WALKEAKOSKEN AGILITY TEAM WALAT RY WARKAUDEN AGILITY URHEILIJAT WAU RY WEST COAST AGILITY TEAM RY WHIPPET-HARRASTAJAT - THE FINNISH WHIPPET CLUB WOFF-VÖYRINSEUDUN KOIRAKERHO RY WUOKSEN AGILITY URHEILIJAT RY YLIVIESKAN KENNELSEURA RY YLÖJÄRVEN KOIRAKERHO RY ÅLANDS BRUKS OCH SÄLLSKAPSHUNDKLUBB RF ÄETSÄN SEUDUN KOIRAKERHO RY ÄHTÄRIN SEUDUN KENNELKERHO RY Yhteensä

28 28(60) LIITE 2. LISENSSIT 2014 Lisenssi Lisenssihinta Vakuutusosuus Yhteensä kpl Yhteensä summa A-lisenssi, ei vakuutusta 34, ,00 A-lisenssi, Sporttiturva ,50 9, ,50 B-lisenssi, ei vakuutusta 20, ,00 B-lisenssi, Sporttiturva ,50 4, ,00 C-lisenssi harrastajat, ei vakuutusta 11, ,00 C-lisenssi harrastajat, Sporttiturva ,50 5, ,00

29 29(60) Yhteensä ,50 LIITE 3. KOULUTUSOHJAAJA-, KOETOIMITSIJA- JA RATAMESTARIKURSSIT 2014 TAMMIKUU Mikkeli KooKoo99 ry Koetoimitsija 2-kurssi Kuopio Kuopion palvelus- ja Koulutusohjaajan peruskurssi (II: ) seurakoiraharrastajat ry Porvoo Porvoonseudun Koiraharrastajat ry Koetoimitsija 2 kurssi MAALISKUU Jakobstad (II: ) Jakobstadsnejdens Kennelförening rf - Grundkurs för skolningsledare Pietarsaarenseudun Kennelseura ry HUHTIKUU Joensuu Joensuun Agilityurheilijat ry Koetoimitsija 2 agility Joensuu Joensuun Agilityurheilijat ry Ratamestarikurssi Porvoo Porvoonseudun Koiraharrastajat ry Ratamestarikurssi TOUKOKUU

30 30(60) Kouvola Kouvolan Seudun Koiraharrastajat ry Koetoimitsija 2 agility Rauma Rauman Käyttö- ja seurakoirat ry Koetoimitsija 2 agility Lempäälä Walkeakosken Agility Team Walat ry Koetoimitsija 2 agility Helsinki AgiTokoDogs ry Koulutusohjaajan peruskurssi (II: ) Oulu Oulun Koirakerho ry Koulutusohjaajan jatkokurssi Rauma Rauman Käyttö- ja seurakoirat ry (II: ) Koulutusohjaajan peruskurssi Lieto Turun Seudun Agilityurheilijat ry Ratamestarikurssi Jyväskylä Jyväskylän Agility Team ry Koulutusohjaajan jatkokurssi KESÄKUU Kajaani Kainuun seurakoira- ja terrierikerho ry Koulutusohjaajan peruskurssi (II: ) ELOKUU Lapua Lakeuden Kennel-kerho ry Koulutusohjaajan peruskurssi Järvenpää Järvenpään Agilityurheilijat ry Ratamestarikurssi Tuusula Järvenpään Agilityurheilijat ry Koulutusohjaajan peruskurssi (II: ) Porvoo Porvoonseudun Koiraharrastajat Koulutusohjaajan peruskurssi SYYSKUU Helsinki Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry Koulutusohjaajan jatkokurssi Keminmaa Arctic Agility Team ry Koulutusohjaajan jatkokurssi Oulu Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura Koetoimitsija 2 agility KAS ry Vöyri Woff-Vörånejdens Hundklubb rf, Koetoimitsija 2 agility WOFF-Vöyrinseudunkoirakerho ry

31 31(60) LOKAKUU Mikkeli Mikkelin Agilityharrastajat ry Koulutusohjaajan peruskurssi

32 32(60) LIITE 4. KANSALLISET JA KANSAINVÄLISET KILPAILUT 2014 KILPAILUTOIMINTA Kilpailut yhteensä Kansalliset Kansainväliset Kilpailusuoritukset yhteensä luokka luokka luokka Minit Medit Maksit Kilpailut yhteensä Kansalliset Kansainväliset Kilpailusuoritukset yhteensä luokka luokka luokka Minit Medit Maksit

33 33(60) LIITE 5. TOP TEAM Valmennustiimi Kaudella Top Teamin lajivalmennuksesta vastasivat Timo Liuhto ja Esa Lehdistö. Mentaalivalmentajana toimi Anne Talvitie ja fysiikkavalmennuksesta Mikko Lilja. Leireillä 1-3 lajivalmennuksessa oli mukana myös Nicola Giraudi Italiasta. Top Team koordinaattorina toimi Jonna Väyrynen. Vuoden paikkansa vahvistaneet Top Team koirakot: Minit: Maiju Kohonen & borter Sara Anni Komulainen & shelam Ralli Tiina Kontto & jackru Edi Jarmo Kumpulainen & käävil Rosso Teija Liikala & kesvil Taika Mari Lukkarinen & mittelsp Wiiva Ira Mikkola & shelam CArma Annina Myllyaho & parson Elmo Marika Nuikka & borter Affu Eveliina Vihola & parson Justus Ulla Viholainen & käävil Tami Jenni Hoviseppä & parson Fanny Outi Huuskonen (PARA) & lägpys Ruuti Medit: Sanni Kariniemi & shelam Stig Sofia Knuts & kesvil Imma Otto Niinikoski & kooike Rooney Sarah O Reilly & shelma Gizmo Nina Örn & espves Vivian Maksit: Sanna Harjunpää & borcol Giga Pasi Honkanen & borcol Pätmän Minna Kirveskoski & borcol Kuula Tiina Koistinen & borcol Kiri Janne Komulainen & borcol Kvantti Anna Laakso & auspai Nala

34 34(60) Katja Laine & pumi PP Esa Muotka & borcol Siisti Noora Muuttoranta & borcol Pinna Annika Nisonen & borcol Bruno Anna Parviainen & lappor Velho Elina Rajala & borcol Piäni roh.. Misa Riiali & borcol Tuumis Pumpula Tero Sarkola & borcol Pörrö Heli Taali & auspai Bleikki Sari Vähäniitty & borcol Uri Laura Leppänen & borcol Touko Bror Svarfvar & auspai Dex Milja Tamminen & borcol Kofi

35 35(60) LIITE 6. VALMENTAJAKURSSI Valmennustiimi Valmentajakurssin vetäjinä toimivat Ville Liukka ja Mia Laamanen. Ulkopuolisina luennoitsijoina toimivat Pekka Rindell, Marko Malvela, Marko Asell, Tommy Wiren ja Anu Saikku-Bäckström. Kurssi toteutettiin yhteistyössä Varalan urheiluopiston kanssa. Valmentajakurssin osallistujat Heino Marjo Eurajoki Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry (KESKEYTTI) Huittinen Anne Ylinen Pirku ry Hyvärinen Hanna Kangasala Tampereen Seudun Koirakerho ry Jokinen Asko Littoinen Turun Seudun Agilityurheilijat ry Kokkonen Sampo Lemi Savitassut ry Kokkonen Tuija Mikkeli Mikkelin agilityharrastajat ry Lahikainen Marja Mikkeli Mikkelin agilityharrastajat ry Lehtonen Sanna Helsinki Hakunilan Seudun Koiraharrastajat ry Lukkarinen Heini Lappeenranta Lappeenrannan Agility-Urheilijat ry Lukkarinen Jari Hammaslahti Joensuun Agilityurheilijat ry Lukkarinen Mari Kitee Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry Mesiranta Tero Tampere Tampereen Seudun Koirakerho ry Mäkelä Marko Sastamala ProCanis Team ry (KESKEYTTI) Männistö-Rahunen Päivi Lempäälä Pirku ry Parviainen Anna Ylöjärvi, Lakeuden Kennel-Kerho ry Ruokonen Juha Kirkkonummi Kirkkonummen Kennelkerho ry Räsänen Minna Tampere Tampereen Seudun Koirakerho ry Räsänen Salme Kajaani High Five Agility Team ry

36 36(60) LIITE 7. LIITTOKOULUTTAJAT Suomen Agilityliiton liittokouluttajat Janne Karstunen Harri Katainen Petteri Kerminen Noora Keskievari Juha Kujala Kim Kurkinen Julia Kärnä Mia Laamanen Teemu Linna Ville Liukka Anna Orenius Maiju Parviainen Seppo Savikko Jari Suomalainen Tero Strömberg Sami Wessman

37 37(60) LIITE 8. JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN JA PARAGILITYN SM-KILPAILUT 2014 JUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (8-13) Mini Agi, Juniorit (8-13) Mini Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (8-13) Mini Agi), Heidi Viitaniemi / (Juniorit (8-13) Mini Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (8-13) Mini Agi), 40s (Juniorit (8-13) Mini Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran nimi Koiran virallinen nimi Aika Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat 1. Teea Mäkelä Diamella Quantum Of Solace 82,59-13, ,41 PIRKU Jäyhä 215 bicfri 45,96-10, ,04 36,63-3,37 0-3,37 2. Ella Laitinen Pipana 83,42-12, VARPS Pipa 10 borter 48,92-7, ,5-5,5 0-5,5 Erika Ventelä Madelief s Adagio 94,01-1, TSAU Ada toyvil 51,45-4, ,56 2,56 5 7,56 JUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (8-13) Medi Agi, Juniorit (8-13) Medi Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (8-13) Medi Agi), Heidi Viitaniemi / (Juniorit (8-13) Medi Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (8-13) Medi Agi), 40s (Juniorit (8-13) Medi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Mustantassun 1. Elsi Pulli 68,56-27, Penelope 136 LAU Didi 238 mudi 39,24-16, Sofia Heinänen Shadowmist Golddigger 29,32-10, ,68 77,24-18, A-KOT Demo 88 shelam 40,59-15, ,65-3,

38 38(60) JUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (8-13) Maxi Agi, Juniorit (8-13) Maxi Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (8-13) Maxi Agi), Allan Mattsson / (Juniorit (8-13) Maxi Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (8-13) Maxi Agi), 40s (Juniorit (8-13) Maxi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Helena 1. Sensen Mann Larissa 82,31-13, Heino 100 RAUMA Sissi 166 sakpai 46,16-9, ,15-3,85 0-3,85 Salla 2. Mei Dan Han 88,79-7, Heikkilä 102 TSAU Vipo 88 shelam 45,99-10, ,8 2,8 5 7,8 JJUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (14-17) Mini Agi, Juniorit (14-17) Mini Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (14-17) Mini Agi), Heidi Viitaniemi / (Juniorit (14-17) Mini Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (14-17) Mini Agi), 40s (Juniorit (14-17) Mini Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero 1. Suvi Reini Käpäläkoplan Wii 63,76-32, , ATT Wii 88 shelam 36,62-19, ,38 2. Kim Berglund Golden Macy s Glamour 27,14-12, ,86 76,07-19, , WOFF Klara 136 cavspa 44,44-11, ,56 3. Neea Tienhaara Crimson light's catch me 31,63-8,37 0-8,37 72,45-23, SHELT Nani 88 shelam 41,32-14, ,68 31,13-8,87 5 5

39 39(60) JUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (14-17) Medi Agi, Juniorit (14-17) Medi Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (14-17) Medi Agi), Heidi Viitaniemi / (Juniorit (14-17) Medi Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (14-17) Medi Agi), 40s (Juniorit (14-17) Medi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Kim 1. Sleepless Big Brother 67,9-28,1 0-28,1 Berglund 138 WOFF Spike 88 shelam 37,44-18, ,56 30,46-9,54 0-9,54 Ellinor 2. Yokotai Rock To The Top 73,58-22, ,42 Johansson 139 JKF Rocky 88 shelam 41,35-14, ,65 32,23-7,77 0-7,77 Ellinor 3. Castlewolf Gi`za- Girl 74,81-21, ,19 Johansson 147 JKF Iza 183 kääsna 43,12-12, ,88 31,69-8,31 0-8,31 JUNIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Juniorit (14-17) Maxi Agi, Juniorit (14-17) Maxi Hyppy Tuomarit: Allan Mattsson / (Juniorit (14-17) Maxi Agi), Allan Mattsson / (Juniorit (14-17) Maxi Hyppy) Ihanneaika: 56s (Juniorit (14-17) Maxi Agi), 40s (Juniorit (14-17) Maxi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero 1. Suvi Reini Decathlete's Galaxy 58,14-37, , ATT Omie 297 borcol 33,59-22, ,41 24,55-15, ,45 Tania 2. Branco 62,91-33, ,09 Mahkonen 119 ATT Pauli 15.1 belpag 35,9-20,1 0-20,1 27,01-12, ,99 3. Maria Sori Strömsfors Ritva 64,76-31, , TSAU Ritva 297 borcol 37,15-18, ,85 27,61-12, ,39

40 40(60) SENIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Seniorit (50+) Mini Hyppy, Seniorit (50+) Mini Agi Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Mini Hyppy), Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Mini Agi) Ihanneaika: 42s (Seniorit (50+) Mini Hyppy), 44s (Seniorit (50+) Mini Agi) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Seura Rotu Osa-ajat ero 1. Matti Järvelä Mintgarden s Ruthenium 59,99-26, , ACTIV Oona 97.3 mittel 26,2-15,8 0-15,8 2. Anu Saikku- Bäckström Pearch Hill's Pheasant Tail Aikavirhe Virheet 33,79-10, ,21 59,99-26, , BAT Miina 339 parson 27,25-14, ,75 32,74-11, ,26 Asko 3. Snowpaw Fairy Mary 60,1-25,9 0-25,9 Jokinen 220 TSAU Kirppu 88 shelam 27,16-14, ,84 Tulos 32,94-11, ,06 SENIOR-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Seniorit (50+) Medi Agi, Seniorit (50+) Medi Hyppy Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Medi Agi), Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Medi Hyppy) Ihanneaika: 44s (Seniorit (50+) Medi Agi), 42s (Seniorit (50+) Medi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Seura Rotu Osa-ajat ero Aikavirhe Virheet 1. Rauno Virta Irhaberki Bodros Babó 53,46-32, , ARCT Nova 238 mudi 29,47-14, ,53 23,99-18, ,01 Taina 2. Kelmi Kipenäinen 56,31-29, ,69 Westerholm Maus 196 ATT 293 auskel 31,32-12, ,68 24,99-17, ,01 Anne-Mari 3. Caraydan Galaxia 56,48-29, ,52 Tenhovalo 207 KKK Asta 336 espves 30,94-13, ,06 Tulos 25,54-16, ,46

41 41(60) JSP-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Seniorit (50+) Maxi Agi, Seniorit (50+) Maxi Hyppy Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Maxi Agi), Heidi Viitaniemi / (Seniorit (50+) Maxi Hyppy) Ihanneaika: 44s (Seniorit (50+) Maxi Agi), 42s (Seniorit (50+) Maxi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Anu Saikku- 1. Decathlete's Galaxy 54,61-31, Bäckström 174 BAT Omie 297 borcol 28,45-15, ,55 26,16-15, Isonikkilä 2. Pyrzillac's Wynona 69,26-16, Merja 172 ARCT Viivi 342 auspai 39,46-4,54 0-4,54 29,8-12, Esa Muotka Eyewitness Tru Luxury 51,63-34, HAU Siisti 297 borcol 27,01-16, ,99 24,62-17, PARAGILITY-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Para 3 Mini Agi, Para 3 Mini Hyppy Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Para 3 Mini Agi), (Para 3 Mini Hyppy) Ihanneaika: 50s (Para 3 Mini Agi), 48s (Para 3 Mini Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Jukka 1. Tending Pacemaker 49,18-48, ,82 Leppälä 251 PIRKU Hello Kitty 297 borcol 25,95-24, ,05 23,23-24, ,77 2. Miia Ruotsalaine Willow Creek Quidel 52,59-45, ,41 n Päre 250 KPSH 15.4 belpat 27,84-22, ,16 24,75-23, ,25 3. Jari Sorsa Bernoban Hehkuviini 52,89-45, , SPSH Vili 88 shelam 28,33-21, ,67 24,56-23, ,44

42 42(60) PARAGILITY-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Para 4 Mini Agi, Para 4 Mini Hyppy Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Para 4 Mini Agi), (Para 4 Mini Hyppy) Ihanneaika: 62s (Para 4 Mini Agi), 60s (Para 4 Mini Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero Henna 1. Callitris Girello Erminia 60,25-61, ,75 Palmunen 261 JOA Shanti 314 koohon 31,52-30, ,48 28,73-31, ,27 Henna 2. Mattssons Preety 61,06-60, ,94 Palmunen 255 JOA Preeti 314 koohon 32,17-29, ,83 3. Henna Palmunen Mendikan Aroona Prema 28,89-31, ,11 62,43-59, JOA Aroona 314 koohon 33,18-28, ,82 29,25-30, PARAGILITY-SM 2014, Turku (ATT) Yhteistulos Para 6 Medi Agi, Para 6 Medi Hyppy Tuomarit: Heidi Viitaniemi / (Para 6 Medi Agi), (Para 6 Medi Hyppy) Ihanneaika: 45s (Para 6 Medi Agi), 44s (Para 6 Medi Hyppy) Sija Ohjaaja Koiran virallinen nimi Aika Num Koiran nimi Aikavirhe Virheet Tulos Seura Rotu Osa-ajat ero 1. Rauno Virta Irhaberki Bodros Babó 46,33-42, , ARCT Nova 238 mudi 24,75-20, ,25 21,58-22, ,42 Kati 2. Astra Viuhka 54,06-34, Hasunen 252 JOA Viuhka 297 borcol 26,53-18, ,53-16,

43 43(60) LIITE 9. SM 2014 TULOKSET Sija Rotu Nimi Virallinen nimi Ohjaaja Seura MINIT 1 shelam Ralli Mocha Anni Komulainen HU-PU 2 shelam Peppi Taiga Doo's Carpe Diem Kirsi Arhippainen ACTIV 3 shelam Stella Shetwood Dazzling Lady Sonia Delatte ATT MEDIT 1 koohon Kafi Callitris Kafilo Gatrina Ari Partti LAU 2 shelam Spike Sleepless Big Brother Kim Berglund WOFF 3 mittel Ilpo Nonita Taikapeili Erika Jalkanen SWAU MAKSIT 1 borcol Wiu Eyewitness White-Hot Pasi Kangas HPSK 2 borcol Chi Beck's Hill Goldeneye Jaakko Suoknuuti LAW 3 belpag Ansa Eloisa Persoona Tanja Lehto ACE MINIT 1 Kiimingin Koiraharrastajat ry KIIKO shelam Onni Mystica Line Mystery Man Päivi Lilleberg shelam Kirill Taikahännän Prinssi Kirsi Hyvärinen borter Siiri Otterfield Extreme Frenzy Minna Ylitalo shelam Kiti Taikahännän Lumikki Kirsi Yliruokanen 2 Oulun Koirakerho ry OKK schipp Pami Willow Creek Ou-Nou Kati Kettunen shelam Nero Amarantes Noir Murmure Johanna Broström kääpin Muru Crazy Cowboy's Hot Chill Tiina Sauvola shelam Lilli Ashley Veera Hart 3 Agility Sport Team AST ry AST parson Milli Gwragged Annwn Milly Mouse Vera Räsänen parson Siru Frostwood Midnite Sun Laura Jaakola cocspa Shirley Eben's Singin' In The Rain Eva Bensky cocspa Jazzy Great Escape Swings With Jazz Eva Bensky borter Tuikku Flagstones Happy-Go-Lucky Hannele Paajanti MEDIT Vesikoirat ry VESIK 1 espves Pirre Pevikan Velhotar Kirsimaaria Inkinen-Moukola espves Kiki Aquacrest Independent Woman Elisa Laine espves Vivian Caraydan Invigilancia Nina Örn espves Moona Concurrido Osita Riitta Haaranen espves Seela Very Important Paquita Merja Kuntsi

44 44(60) 2 Shetlanninlammaskoirat - Shetland Sheepdogs ry SHELT shelam Tiuku Nappulavaaran Tosi Nopee Tero Liljeblom shelam Speedy Lemmikkipolun Speedy Gonzales Maiju Mertala shelam Miina Pilvimarjan Iwana Kiwa Eerika Kurkinen-Koskensalmi shelam Stella Halivaaran Kevään Tuline Flicka Sanna Ahola shelam Vauhti Nappulavaaran Ilta Villi Johanna Romppanen 3 Villähteen Agility-Urheilijat ry VAU pumi Pipsa Jellum's Geena Heidi Katajainen breton Wanda Yavanna's Monique Taina Heini parson Yonna Bravefellow Yonna Merja Laaksonen parson Iida Tallitontun Carmen Suvi Hakala brater Maisa Svartskenens Aamurusko Kaija Salmi MAKSIT 1 Border Agility Team ry - Maksi BAT auskel Emmi Coshagh Alegria Janne Karstunen borcol Step Wildmagpie's Muffin Emmi Lavikka borcol Zoi Decathlete's Delizia Riina Koskelma borcol Meg Tending Pawnee Petteri Huotari auskel Andy Coshagh Belenos Janne Karstunen 2 Kirkkonummen Kennelkerho KKK ry KKK borcol Jedi Tending Eager Juha Ruokonen borcol Kalevi Droplet Anna-Stina Venäläinen borcol Håp Invictus Minna Viitanen borcol Suvianne Piggyland's Adalmiina Minna Viitanen belpag Frida Marmara Queen Of Hearts Ilkka Grof 3 Littoisten Agility Warriors ry LAW borcol Fu Against All Odds Czech Fan Janita Leinonen borcol Pirtu Promillen Pirtu Tuulia Liuhto borcol Omie Decathlete's Galaxy Elina Jänesniemi borcol Punssi Promillen Cinzano Tuulia Liuhto borcol Hitti Decathlete's Hornet Janita Leinonen Seura SM - kaikkien kokoluokkien yhteistulos 1 Oulun Koirakerho ry

45 45(60) LIITE 10. MAAJOUKKUEEN KARSINTAKILPAILUT 2014 TULOKSET MINIT Sijoitus Nimi Ohjaaja Rotu Seura Yht. 1. Ralli Anni Komulainen shelam HU-PU Blitz Petri Heinonen shelam BAT Hunni Iida Vakkuri shelam BAT Elmo Annina Myllyaho parson JAU Neon Jenna Caloander shelam ATD Aino Outi Korhonen shelam ACTIV Bali Johanna Kulmala käävil ÄETSÄ Java Maiju Korhonen shelam ATD Roisto Sanna Katainen borter SWAU Sonic (PM) Sini Eriksson shelam KKK Luna Maria Salonen jackru PIRKU Jimi Marielle Wikman-Karstunen borter BAT Tuure Hanna Häkkinen parson ATT Riina Anu Rajaheimo shelam KKK Aino Ville Pirisjoki parson YLÖKK Tuima Kajsa Lampén shelam JAU Lätty Päivi Männistö-Rahunen lägpys PIRKU Eve Sami Wessman shelam P-HAU Nipsu Anu Rantanen shelam TAMSK Keijo Sini Rönkkö borter BORTK Lisbet Hanna-Lena Väätäjä borter ACTIV Peikko Sanna Katainen shelam SWAU Sara Milja Tamminen shelam MÄNTS Grimma Päivi Karjalainen jackru KAT Jente Sanna Koivuranta cavspa HAU Tinka Minna-Kaisa Haapanen mittel YLÖKK Peppi Kirsi Arhippainen shelam ACTIV Nikke Pasi Partanen jackru E-HKK Elvis Paula Ropponen kääpin I-HAH Wiima Annika Pihlajasaari shelam KOTKA Heta Janne Rajala borter ACE Yaya Laura Ölander käävil HSKH Rumba Virpi Koski jackru P-HAU Säde Riikka Lavonen bicfri HSKH Olga Katja Kuula shelam ARCT 10.70

46 46(60) 36. Zara Niina Juurinen jackru HU-PU Kirill Kirsi Hyvärinen shelam ACTIV Onni Päivi Lilleberg shelam ACTIV Ruu Panu Erola borter BAT Chili Sari Puusaari parson RIMA Yoda Minna Mäkinen kääpin JAU Rico Jenni Vaaksio käävil KAT Torres Emma Matila borter ARCT Muru Melissa Naukkarinen borter VAU Tepa Maija-Kaisa Ojala borter PAGT Ninja Marjaana Juuso parson TORKK Gizmo Tapio Niemi borter BAT Fly Timo Puusaari parson RIMA Jazzy Eva Bensky cocspa AST Puma Kati Kettunen schipp OKK Senna Tanja Hynninen shelam WUOKS Maisa Toni Lahdensivu parson TAMSK Niki Eveliina Eklund shelam I-HAH Tyyne Mari Lehtimäki jackru RAUMA Onni Annina Myllyaho parson JAU Werneri Mari Ervasti bicfri OKK Tirri Oili Komulainen shelam HU-PU Ryyni Ullamari Kokko parson KSSK Wiiva Mari Lukkarinen mittel SAVPK Huugo Heta Kylmämaa käävil TAMSK Melli Riitta Haaranen cavspa JAU Ronja Anu Saikku-Bäckström parson BAT Miina Piia Bergström jackru KSSK Wii Sanni Husso shelam ATD Lupe Mikael Mildh parson ATT Kipsu Päivi Karjalainen jackru KAT Sara Maiju Kohonen borter YLÖKK Pusu Ulla Niskala shelam RAGIT Siiri Minna Ylitalo borter TORKK Sinni Hanna Hyvärinen cocspa TAMSK Billy Martina Stjernberg jackru KKK Messi Laura Sutinen borter ACE Ruu Merja Myllymaa shelam JAT Tami Ulla Viholainen käävil FPUKO Aksu Juha Kujala käävil TSAU Wii Ann-Cathrine Molander käävil JKF 0.00

47 47(60) 43. Taika Janne Tuominen shelam KEMKO Tira Eveliina Eklund shelam I-HAH Frida Teemu Kollanen parson KAT Nelli Elina Suoranta käävil HSKH Taksi Kati Huttunen jackru HU-PU Waltteri Mari Ervasti bicfri OKK Amos Katriina Korpinen parson LAU Stella Sonia Delatte shelam ATT Mandi Riitta Haaranen cavspa JAU Kleni Ville Pirisjoki parson YLÖKK Taisto Janne Rajala borter ACE Muru Tiina Sauvola kääpin OKK Sumu Sari Mikkilä shelam LAGU Carma Ira Mikkanen shelam JOA Xenon Iina Asunta shelam ATD Akki Maarit Niemelä borter BAT Hertta Pia Ritaluoma kääpin TUUKK Sasha Laura Ölander käävil HSKH Hippu Krista Hofmann kääpin TAMSK Masa Marja-Liisa Mäenpää borter LAGU Vili Jaana Ketola shelam TORKK Taika Suvi Kaipainen shelam I-HAH Niki Matti Kivelä borter RAGIT Vicky Heidi Penttilä kesvil VAS Totti Emma Matila borter ARCT Helga Merja Kantola parson TORKK Pilke Päivikki Partinen kääsna JAT Pami Kati Kettunen schipp OKK Amelie Jenni Leppänen jackru HSKH Rinca Pipsa Huuhka parson I-HAH Hertta Tiina Tahvanainen parson KKK Papu Jukka Yliruokanen shelam TORKK Valo Katri Näppä borter HSKH Veega Virpi Ruotsalainen shelam KK Nipsu Tommi Olsson borter BAT 0.00

48 48(60) MEDIT Sijoitus Nimi Ohjaaja Rotu Seura Yht. 1. Ronja Ville Liukka espves HAU Olli Outi Harju koohon TAMSK Goa Sanni Kariniemi shelam P-HAU Dia Sanna Lehtonen espves HSKH Pantse Taneli Ikäheimo mudi HSKH Mökö Maija Majanen espves I-HAH Ruu Minna Päivärinta pyrpap HAU Esso Jade Erkko espves BAT Piuha Tiia Kokko auskel KSSK Nonnih Ari Kuparinen shelam RIMA Dave Soili Makkonen shelam JOA Tuua Taina Airaksinen kesvil ACTIV Halo Outi Korhonen shelam ACTIV Natso Mia Hyrskylahti espves MÄNTS Gimma Maija Majanen espves I-HAH Zili Sanna Kobylin espves JAU Nipa Mikael Mildh parson ATT Koko Katja Alalauri kromfo P-HAU Robi Jari Laitinen koohon KKK Sera Sanna Lehtonen espves HSKH Ziki Terhi Hakala espves RAUMA Sonic Sini Eriksson shelam KKK Roni Anna-Maria Niemelä shelam OKK Java Satu Tuomela shelam HSKH Heppu Mirva Tolvanen shelam A-POP Stella Sanna Ahola shelam HANKO Miro Esa Lehdistö skette ATT Sulo Eira Lampén kesvil RIMA Kettu Jari Hokkanen auskel JAT Raiku Anna Ström shelam HU-PU Melba Melina Suves kesvil HAU Soolo Taru Mäkinen espves RAUMA Carlos Susanna Heinonen kesvil KOTKA Mila Virpi Hujanen espves PIRKU Wilmer Ari Korteniemi parson LRKK Ella Anu Kylvén koohon TAMSK Zip Taru Mäkinen espves RAUMA 13.20

49 49(60) 38. Ilpo Erika Jalkanen mittel SWAU Deli Sanna Kobylin espves JAU Nelli Mari Pelto-Piri puli WECA Jalo Eira Lampén kesvil RIMA Veeti Ritva Tuominen shelam KEMKO Lumi Sannamari Lehto keesho HU-PU Leni Sami Suvanto pyrpal HAU Kani Emilia Välttilä shelam VEIKK Weeti Niina Vaara borter RAGIT Tico Anne Kunnas shelam HSKH Urho Sanna Mäkinen koohon HAU Zona Tilda Kangas kromfo JANKK Nuutti Heini Leskinen walter HSKH Spike Kim Berglund shelam WOFF Peikko Virpi Hujanen espves PIRKU Miina Eerika Kurkinen- Koskensalmi shelam HSKH Eetu Ritva Tuominen shelam KEMKO Hikka Kaisa Ylä-Tuuhonen kromfo TAMSK Peppi Jonna Väyrynen espves HAU Hoppu Meri Alku mudi HSKH Uuno Hanna Partanen stbter OKK Signe Johanna Väisänen kesvil HU-PU Hyttynen Pekka Pesonen kesvil HIFI Ella Kaisa Jalava koohon TAMSK Zim Senni Kauppinen shelam OKK Tikru Johanna Nyberg novnou TAMSK Hellu Heikki Järvinen espves HAU Sissi Heini Lukkarinen slapko LAU Pinna Anu Holopainen kesvil HU-PU Flippi Mikko Hakala espves RAUMA Bablo Mika Kangas espves TYKHA Ruusu Riikka Koistinen schape RAGIT Siina Tuija Annala shelam OKK Rooney Otto Niinikoski koohon RIMA Linus Emma Vasko kesvil HU-PU Vili Jari Sorsa shelam SPSH Luka Jaana Ketola shelam TORKK Uuno Katja Kumpulainen shelam JAU Kafi Ari Partti koohon LAU Alf Sanna Veijola cocspa TORKK 0.00

50 50(60) 45. Siiri Sanna Toivola-Järvinen cocspa HAU Peksu Tiina Tahvanainen parson KKK Elmeri Johanna Väisänen kesvil HU-PU Raipe Juha Alenius parson AGRY Ritu Tuula Kunnas shelam KKK Atte Anna Kivari kkette ACTIV Peski Kim Berglund shelam WOFF Fyra Annariina Kulmala kromfo FPUKO Rubi Sanna Kobylin espves JAU Unna Jasmin Saarinen shelam KK Ada Anna Ström shelam HU-PU Eira Mari Pilventö mudi TORKK Veiko Henrika Pelkonen koohon HSKH Rocky Päivikki Kähönen tarupi TAMSK Nalle Nina Hänninen shelam HU-PU Didi Elsi Pulli mudi LAU Veikko Tiina Kovalainen engkte ACE Into Jaana Rautio shelam HU-PU Pena Simo Kerkelä parson IMPHA Budi Anu Rajaheimo shelam KKK Vimma Hanna Haataja espves ACTIV Riesa Elena Nisula novnou HSKK Unna Riikka Koistinen schape RAGIT Riddu Heini Lukkarinen slapko LAU Oodi Ville Liukka espves HAU Iisa Jani Rautio shelam HU-PU Tykki Minna Rasilahti novnou YLÖKK Asta Anne-Mari Tenhovalo espves KKK Svingi Anne-Mari Piispanen kromfo ATT Tuuni Seija Matero schape RAGIT Peppi Liina Pöyry shelam KK MAKSIT Sijoitus Nimi Ohjaaja Rotu Seura Yht. 1. Fu Janita Leinonen borcol LAW Repo Raisa Vähätalo borcol JAU Pirtu Tuulia Liuhto borcol LAW Zen Jaakko Suoknuuti borcol LAW

51 51(60) 5. Spot Pekka Perälä borcol TAMSK Gaia Anna Orenius borcol CITYB Rhett Niina-Liina Linna borcol ACE Twixy Janne Toivola borcol JAU Soihtu Anna-Maija Saharanta borcol LAW Uni Mila Oravecz borcol LAW Rai Rai Santtu Stenberg borcol ATT Wiu Pasi Kangas borcol HPSK Rusina Joona Sumela borcol HSKH Lux Elina Kalenius borcol JAT Toivo Anne Huhtanen auspai LAGU Jenga Tiiu Toijala borcol HAU Noah Sonja Paavola auskel TSAU Pirkko Pasi Honkanen borcol RIMA Wingo Sari Lehto borcol K-PKK Split Marko Mäki borcol OCA Saga Riina Koskelma belpam BAT Ihq Hanna Löytynoja borcol YLÖKK Ansa Tanja Lehto belpag ACE Rei Niina-Liina Linna borcol ACE Ross Janika Karenmaa borcol RAUMA Max Anu Sundell borcol HI-HA Taku Sonja Paavola auskel TSAU Chi Jaakko Suoknuuti borcol LAW Brandy Timo Liuhto borcol LAW Rosso Maria Montell belpat BAT Ava Laura Isohanni belpam RIMA Hinkuu Katja Ojansivu auskel JOA Zoi Riina Koskelma borcol BAT Ruu Eeva Tervo auspai NPKH Molla Tiina Hasu borcol JAU Fresco Anders Kronqvist borcol K-PKK JR Heidi-Maria Puolakka borcol ACTIV Ketku Sanna Jyrävänkoski auspai TAKUT Loox Jenni Leino borcol LAW Nalle Marianne Mäntylehto slapko OKK Mocca Marko Kaminen auskel VARPS Kiia Mikko Aaltonen borcol ACTIV Noki Emilia Kainulainen espves I-HAH Suvianne Minna Viitanen borcol KKK Laava Liisa Lehikoinen borcol LÄGI 0.00

52 52(60) 40. Hirra Marko Parviainen belpag ACE Reino Marja Mustanoja borcol ÄETSÄ Zorro Kim Kurkinen belpag RIMA Kosti Laura Leppänen borcol MÄNTS Kiri Tiina Koistinen borcol RIMA Szep Riitta Laitinen unkviz KAS Träp Marianne Karjalainen borcol P-HAU Andy Janne Karstunen auskel BAT Iisi Taija Salokannel borcol TSAU Norma Lauri Setälä belpat ÄETSÄ Puuma Anna Orenius belpat CITYB Zup Mira Pihlajamäki borcol LÄGI Punssi Tuulia Liuhto borcol LAW Aino Maarit Rantala lyhcol TAKUT Siisti Esa Muotka borcol HAU Erre Heidi-Maria Puolakka borcol ACTIV Pita Tiia Söderholm auspai AST Pikkis Sari Lehto auskel K-PKK Spiiku Niina-Liina Linna borcol ACE Pixie Marianne Asikainen borcol TSAU Pai Mari Lukkarinen auskel SAVPK Pongo Väinö Tuononen borcol JAT Taavi Sanna Laitinen borcol P-HAU Pam Heini Stenberg borcol ÄETSÄ Hitti Janita Leinonen borcol LAW Flamme Niina Leinonen borcol LAGU Loffo Jenni Leino borcol LAW Cinna Satu Kettukangas kroati RAAHE Kalevi Anna-Stina Venäläinen borcol KKK Fläkt Jouni Vainio borcol HAU Yaz Tarja Seppälä auskel OKK Herr Günther Harri Katainen borcol SWAU Tuumis Pumpula Misa Riiali borcol RIMA Vea Heli Järnefelt borcol JAU Mico Veli-Pekka Laulainen borcol KOTKA Bond Tiia Vitikainen borcol ACE Uma Sara Heimonen auspai SWAU Pöysti Hanna-Mari Ylinen borcol WECA Nipsu Anna Kilpiä auskel ACTIV Siima Pekka Nikulainen borcol MAH 0.00

53 53(60) 40. Jösta Mila Oravecz borcol LAW Trixie Kaisa Honkonen borcol JAT Tiutau Marjo Keturi borcol PAWS Mana Arto Tuisku borcol RAGIT Meg Petteri Huotari borcol BAT Voltti Saija Mustonen borcol LAW Pörrö Tero Sarkola borcol TAMSK Armas Jenni Piirto borcol IMPHA Zeta Johanna Kronqvist borcol K-PKK Juju Veijo Koistinen borcol RIMA Hertz Marko Mäki borcol OCA Marsu Sampo Kokkonen mudi SATA Omie Elina Jänesniemi borcol LAW Jedi Juha Ruokonen borcol KKK Luu Anu Rantanen borcol TAMSK Tero Marianne Karjalainen borcol P-HAU Kitty Marko Parviainen belpat ACE Naava Niina Rissanen auspai ACE Eevi Kirsi Lehtinen auskel P-HAU Håp Minna Viitanen borcol KKK Arwo Tiina Mynttinen auskel LAU Thelma Riitta Nousiainen auskel ACTIV Luka Niina Leinonen borcol LAGU Visa Lotta Lehtinen auskel P-HAU Höyry Reetta Rounaja borcol ACTIV Loru Soile Niemi borcol TAMSK Aava Marjo Rajalampi auspai KAS Hilu Kim Kurkinen belpam RIMA Elli Minna Vahlström auspai HSKH 0.00

54 54(60) LIITE 11. MAAJOUKKUEEN 2014 KOKOONPANO Minit 1. Anni Komulainen ja shelam Ralli, Kuopio 2. Petri Heinonen ja shelam Blitz, Vantaa 3. Iida Vakkuri ja shelam Hunni, Espoo 4. Annina Myllyaho ja parson Elmo, Kirkkonummi varakoirakko Jenna Caloander ja shelam Neon Medit 1. Ville Liukka ja espves Ronja, Helsinki 2. Outi Harju ja koohon Olli, Tampere 3. Sanni Kariniemi ja shelam Goa, Lahti 4. Sanna Lehtonen ja espves Dia, Helsinki varakoirakko MM-kilpailuissa Taneli Ikäheimo ja mudi Pantse, Helsinki varakoirakko PM-kilpailujen yksilökilpailuissa Maija Mähönen ja espves Pantse, Espoo Maksit 1. Janita Leinonen ja borcol Fu, Littoinen 2. Raisa Vähätalo ja borcol Repo, Helsinki 3. Tuulia Liuhto ja borcol Pirtu, Paimio 4. Jaakko Suoknuuti ja borcol Zen, Littoinen varakoirakko Pekka Perälä ja borcol Spot, Lempäälä Maajoukkueen lisäksi Suomea PM-kilpailuissa edustivat hallitsevat Pohjoismaiden mestarit, 2013 yksilökilpailussa kultaa ottaneet Taneli Ikäheimo ja mudi Pantse (medi) sekä Elina Jänesniemi ja borcol Omie (maksi). Suomi palasi MM-mitalikantaan Outi Harjun & kooikerhondje Ollin yksilöpronssin myötä. Muut maajoukkueen tulokset olivat seuraavat: JOUKKUEKILPAILU 26. minit, tulos 224,18 8. medit, tulos maksit, tulos 10 YKSILÖKILPAILU MINIT 30. Anni Komulainen & Ralli, tulos 15, Iida Vakkuri & Hunni, tulos Petri Heinonen & Blitz, tulos 200

55 55(60) MEDIT 3. Outi Harju & Olli, tulos 0 - Sanni Kariniemi & Goa, tulos Ville Liukka & Ronja, tulos 200 MAXIT 30. Janita Leinonen & Fu, tulos Raisa Vähätalo & Repo, tulos Tuulia Liuhto & Pirtu, tulos 115 Suomi saavutti PM-kisoissa yhteensä kuusi mitalia, kolme kultaa ja kolme hopeaa. Joukkuesijoitukset: mini 2., medi 1. ja maxi 2. PM-yksilömitalit mini: 2. Anni Komulainen ja Ralli medi: 1. Taneli Ikäheimo ja Pantse maxi: 1. Raisa Vähätalo ja Repo

56 56(60) LIITE 12. EUROPEAN OPEN 2014 JOUKKUEEN KOKOONPANO Suomen joukkueessa oli alunperin 33 koirakkoa (10 miniä, 10 mediä ja 12 maxia + edellisen vuoden voittaja) ja lopulta kaikkiaan 40 koirakkoa. Suomen joukkueeseen valituista yksi medikoirakko ei pystynyt osallistumaan EO-kilpailuun ja heidän tilalleen nousi varasijalla ollut koirakko. Lisäksi EO-joukkueeseen pääsi muilta mailta jääneiltä lisäpaikoilta mukaan 2 mini-, 2 medi- ja 3 maxikoirakkoa. Paikat täytettiin joukkueeseen hakeneista pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. MINIJOUKKUE Caloander Jenna - Neon (Minimonsin Northernlights) - Sheltie Kokko Ullamari - Ryyni (Miseli Moon Sparkle) - Parson Russell Terrier Komulainen Anni - Ralli (Mocha) - Sheltie Lampén Kajsa - Tuima (Nappulavaaran Tuli) - Sheltie Männistö-Rahunen Päivi - Lätty (Cimillan Trude Taifuuni) - Swedish Vallhund Pirisjoki Ville - Aino (Jackville Helia) - Parson Russell Terrier Rajaheimo Anu - Riina (Snowglow's Now or Never) - Sheltie Rantanen Anu - Nipsu (Bumtsi Bum Madam Butterfly) - Sheltie Ropponen Paula - Elvis (Mizoy's King Jingjing) - Pinscher Salonen Maria - Luna (Tricksy Rogue's Cosmic Cinnamon) - Jack Russell Terrier Wessman Sami - Eve (Applefield's Xmaseve) - Sheltie Wikman-Karstunen Marielle - Jimi (Junipermoor's Irish Dreamboy) - Border Terrier MEDIJOUKKUE Alalauri Katja - Koko (Bingis Anak Kecil) - Kromfohrländer Erkko Jade - Esso (Caraydan Extasis) - Spanish Waterdog Hakala Terhi - Ziki (Caraydan Chile de Agua) - Spanish Waterdog Harju Outi - Olli (Bullbenz Kooi Olly Sade) - Kooikerhondje Hyrskylahti Mia - Natso (Caraydan Chiltepin) - Spanish Waterdog Kariniemi Sanni - Goa (Pilvimarjan Vadelma) - Sheltie Kobylin Sanna - Zili (Concurrido Zancada) - Spanish Waterdog Kuparinen Ari - Nonnih (Pilvimarjan Arinane) - Sheltie Laitinen Jari - Robi (Tretex Kilroy) - Kooikerhondje Liukka Ville - Ronja (Caraydan Felucia) - Spanish Waterdog Päivärinta Minna - Ruu (Coirë du Mourioche) - Pyrenean Shepherd Rajaheimo Anu - Budi (Sopuriinan Bodil) - Sheltie

57 57(60) MAXIJOUKKUE Jänesniemi Elina - Omie (Decathlete's Galaxy) - Border Collie Kangas Pasi - Wiu (Eyewitness White-Hot) - Border Collie Leinonen Janita - Fu (Against All Odds Czech Fan) - Border Collie Leinonen Janita - Hitti (Decathlete's Hornet) - Border Collie (vain yksilöklpailu) Linna Niina-Liina - Rai Rai (Tending Qui Vive) - Border Collie Linna Niina-Liina - Rei (Saunajaakon I Am The Walrus) - Border Collie Liuhto Tuulia - Pirtu (Promillen Pirtu) - Border Collie Liuhto Tuulia - Punssi (Promillen Cinzano) - Border Collie Muotka Esa - Siisti (Eyewitness True Luxury) - Border Collie Oravecz Mila - Uni (Saunajaakon Smooth Criminal) - Border Collie Orenius Juha - Gaia (Tending Kayo) - Border Collie Suoknuuti Jaakko - Chi (Beck's Hill Goldeneye) - Border Collie Suoknuuti Jaakko - Zen (Decathlete's Sirius Black) - Border Collie (only individual) Toivola Janne - Twixy (Tending Keen) - Border Collie Vähätalo Raisa - Repo (Nice Of You To Come Bye Fearless Fox) - Border Collie Viitanen Minna - Suvianne (Piggylands Adalmiina) - Border Collie Kilpailun tuomareina toimivat Tamás Tráj, Unkari, Veronika Herendy, Unkari, Peter Feer, Sveitsi ja Rolli Schiltz, Luxembourg sekä kontaktituomareina Anikó Jäckl, Unkari ja Zsuzsanna Pappné Fejes, Unkari. Suomalaisten sijoitukset: JOUKKUEKILPAILU 13. Team Finland 2/Rajaheimo, Kuparinen, Kariniemi, Liukka (/15) YKSILÖKILPAILU MINI 4. Anu Rantanen & Nipsu Paula Ropponen & Elvis Sami Wessman & Eve Anu Rajaheimo & Riina MEDI 28. Sanni Kariniemi & Goa MAXI 16. Elina Jänesniemi & Omie Jaakko Suoknuuti & Zen Tuulia Liuhto & Pirtu Janita Leinonen & Fu 10.00

58 58(60) LIITE 13. JUNIOR EUROPEAN OPEN 2014 JOUKKUEEN KOKOONPANO Mini joukkue: Sini-Maria Kuula ja shelam Olga Sini-Maria Kuula ja shelam Ida Sini-Maria Kuula ja cavspa Nana Medi joukkue: Kim Berglund ja shelam Spike Kim Berglund ja shelam Peski Elsi Pulli ja mudi Didi Elsi Pulli ja mudi Skitso Maxi joukkue: Helena Heino ja sakpai Sissi Helena Heino ja sakpai Pink Helena Heino ja sakpai Elvis Tulokset: Lapset hyppy maxi: 17. Pink ja Helena, 30. Elvis ja Helena, 31. Sissi ja Helena lapset hyppy medi: 12. Skitso ja Elsi, 21. Didi ja Elsi lapset hyppy mini: 2. Olga ja Sini, 6. Ida ja Sini, 14. Nana ja Sini juniorit agility medi: HYL Spike ja Kim, HYL Peski ja Kim juniorit hyppy medi: 12. Peski ja Kim, 19. Spike ja Kim lapset agility maxi: 7. Pink ja Helena, 30. Elvis ja Helena, 33. Sissi ja Helena lapset agility medi: 7. Skitso ja Elsi, HYL Didi ja Elsi lapset agility mini: 9. Nana ja Sini, 13. Olga ja Sini, HYL Ida ja Sini Yksilökisojen yhteistulokset Suomen osalta: lapset maxi: 10. Pink ja Helena, 23. Elvis ja Helena, 24. Sissi ja Helena lapset medi: 10. Skitso ja Elsi lapset mini: 6. Nana ja Sini, 8. Olga ja Sini Mini/medi joukkueet agilityradat: 5. The Medi Flying Finns Aika: 112,125 Tulos: 5 Peski ja Kim tulos 0 / Spike ja Kim tulos 0 / Didi ja Elsi tulos 5 / Skitso ja Elsi HYL 35. The Mini Flying Finns Aika: 82,125 Tulos: 115 Olga ja Sini tulos 5 / Nana ja Sini tulos 10 / Toast ja Greta tulos HYL / Ida ja Sini tulos HYL Mini/medi joukkueet hyppyradat: 5. The Medi Flying Finns Aika: 91,293 Tulos: 0 Peski ja Kim tulos 0 / Spike ja Kim tulos 0 / Skitso ja Elsi tulos 0 / Didi ja Elsi HYL 39. The Mini Flying Finns Aika: 63,892 Tulos: 100 Olga ja Sini tulos 0 / Nana ja Sini tulos 0 / Toast ja Greta tulos HYL / Ida ja Sini tulos HYL

59 59(60) Maxi joukkue hyppyrata: 30. The Maxi Flying Finns Aika: 121,754 Tulos: 36,142 Elvis ja Helena tulos 0 / Pink ja Helena tulos 10 /, Sissi ja Helena tulos 26,1 / Sly ja Janine tulos HYL Maxi joukkue agilityrata: 29. The Maxi Flying Finns Aika: 114,141 Tulos: 30 Elvis ja Helena tulos 5 / Pink ja Helena tulos 10 / Sly ja Janine tulos 15 / Sissi ja Helena tulos 15,8 Yhteistulokset joukkueet: Mini/Medi: 1. Belgium Team 1 Small/Medium Aika: 190,631 Tulos: 0 2. Swiss Small/Medium Team 1 Aika: 220,456 Tulos: 0, The Medi Flying Finns Aika: 203,418 Tulos: 5 Maxi: 1. Fast and furious dog Aika: 203,072 Tulos 5 2. Italia 1 Aika: 207,457 Tulos: 5 3. Czech Large 1 Aika: 207,891 Tulos: The Maxi Flying Finns Aika: 235,895 Tulos:66,14

60 60(60) LIITE 14. PARAGILITY WORLD CUP (PAWC) 2014 JOUKKUEEN KOKOONPANO Vuoden 2014 PAWC -joukkueeseen kuuluvat: Jukka Leppälä borcol Hello Kitty ryhmä 3 large Marika Ruohonen auskel Zalama ryhmä 3 medium Jukka Leppälä borter Diego ryhmä 3 small Jukka Leppälä borter Liina ryhmä 3 small Vuoden 2014 ParAgility World Cup (PAWC) käytiin Vogherassa, Italiassa Kilpailun tuomareina toimivat Arpad Toth (HUN), Jean Pierre Cavicchioli (ITA) ja Marc Sunders (ENG). Tulokset:

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto ry Toimintasuunnitelma 2010 Hallitus 28.9.2009 Varsinainen kokous 25.4.2010 1(11)

Suomen Agilityliitto ry Toimintasuunnitelma 2010 Hallitus 28.9.2009 Varsinainen kokous 25.4.2010 1(11) 1(11) TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Perusarvot... 2 2. Tarkoitus ja toteuttaminen... 2 3. Strategiset päämäärät 2010-2012... 3 4. Organisaatio ja toiminta vuonna 2010... 3 4.1. Liiton organisaatio... 3 4.2.

Lisätiedot

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji 2016 Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji Suomen Agilityliitto www.agilityliitto.fi Mitä agilityon? Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto toimii paitsi agilityseurojen ja harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä.

Suomen Agilityliitto toimii paitsi agilityseurojen ja harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä. 1 (60) VUOSIKERTOMUS 2015 1. SUOMEN AGILITYLIITTO RY Suomen Agilityliitto perustettiin 14.1.2006 Tampereella pidetyssä perustamiskokouksessa, jossa perustamiskirjan allekirjoitti 22 perustajayhdistystä.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto toimii paitsi agilityseurojen ja harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä.

Suomen Agilityliitto toimii paitsi agilityseurojen ja harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä. VUOSIKERTOMUS 2016 1 (56) VUOSIKERTOMUS 2016 1. SUOMEN AGILITYLIITTO RY Suomen Agilityliitto perustettiin 14.1.2006 Tampereella pidetyssä perustamiskokouksessa, jossa perustamiskirjan allekirjoitti 22

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Agility-tulokset 2007

Agility-tulokset 2007 Agility-tulokset 2007 (Yhteensä 34) 20.10.2007 Noormarkku, tuomareina Salme Mujunen Tulos 5, sijoitus: 4. 6.10.2007 Tampere, tuomareina Salme Mujunen K1: Tulos 15, sijoitus: 9. K2: Tulos 10, sijoitus:

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto Huippu-urheilustrategia 2010 Hallitus (9)

Suomen Agilityliitto Huippu-urheilustrategia 2010 Hallitus (9) 1(9) HUIPPU-URHEILUSTRATEGIA TAVOITE Tavoitteena on suomalaisten koirakoiden menestys kansainvälisissä arvokilpailuissa. Arvokilpailuihin osallistuvilla yksilö- ja joukkuekoirakoilla tulee olla realistiset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

B hyppyrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Katarina Virkkala, koirakoita 26, ia 44 s, ea 88 s, v 3,8 m/s

B hyppyrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Katarina Virkkala, koirakoita 26, ia 44 s, ea 88 s, v 3,8 m/s B hyppyrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Katarina Virkkala, koirakoita 26, ia 44 s, ea 88 s, v 3,8 m/s 1 22 borcol Leon Janne Rajala ACE 32,32 5,17-11,68 0-11,68 2 8 belpam Cava Christa Savolainen KKK

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

West Coast Agility Team ry 1/9

West Coast Agility Team ry 1/9 A agilityrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Marjo Heino, koirakoita 16, ia 45 s, ea 90 s, v 3,8 m/s 1 14 isovil Unna Marita Yliknuussi SVK 43,91 3,89-1,09 5 5 2 13 shelam Kassu Marjut Järvinen KSKY 45,14

Lisätiedot

Agility-tulokset 2005

Agility-tulokset 2005 Agility-tulokset 2005 (Yhteensä 43) 14.5.2006 Jyväakylä, tuomarina Salme Mujunen luokka: mini 2 Little Life Eternal Rose 'Kaisa' ja Henna Elonen Kisa 1: Tulos: 5, sijoitus: 2. Kisa 2: Tulos: 0, sijoitus:

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Mikkeli. D hyppyrata, maksi 3, tuomari Alen Marekovic, koirakoita 23, ia 42 s, ea 63 s, v 4,3 m/s

Kilpailu , paikka Mikkeli. D hyppyrata, maksi 3, tuomari Alen Marekovic, koirakoita 23, ia 42 s, ea 63 s, v 4,3 m/s D hyppyrata, maksi 3, tuomari Alen Marekovic, koirakoita 23, ia 42 s, ea 63 s, v 4,3 m/s 1 65 borcol Siima Pekka Nikulainen MAH 37,41 4,84-4,59 0-4,59 2 64 auspai Lilo Tiina Anttila VARPS 39,25 4,61-2,75

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Lappeenrannan Agilityhallit Oy. D hyppyrata, pikkumini 3, kello 9:30, tuomari Esa Muotka, koirakoita 2, ia 51 s, v 4,0 m/s

Kilpailu , paikka Lappeenrannan Agilityhallit Oy. D hyppyrata, pikkumini 3, kello 9:30, tuomari Esa Muotka, koirakoita 2, ia 51 s, v 4,0 m/s D hyppyrata, pikkumini 3, kello 9:30, tuomari Esa Muotka, koirakoita 2, ia 51 s, v 4,0 m/s 1 1 papill Rene Kaija Pylkkänen LAU 63,00 3,25 12,00 5 17,00 XS 2 kääpin Doona Niina Taalikka ToDo HYL XS D hyppyrata,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä Liittokouluttajan työjärjestys astuu voimaan 1.9.2017. Liittokouluttajanimitys ja liittokouluttajan työjärjestys ovat voimassa määräaikaisesti 31.12.2019 saakka. 1. Liittokouluttajaksi nimittäminen ja

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka 1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt luvat 16.12.2014 Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka Paimion apteekki apteekkari Päivi Johanna Saarikivi Myönnetyt luvat 26.11.2014

Lisätiedot

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti

Lisätiedot

Parhaat seurat. Nimi:

Parhaat seurat. Nimi: Sivu 1/5 Nimi: Hae! Parhaat seurat 1. Lappajärven Kalaveikot ry 80.471 kg 2. Itä-Päijänteen Kalakaverit ry 71.930 kg 3. Puijon Pilkki ry 59.486 kg 4. Ylä-Keiteleen Koukku ry 56.391 kg 5. Alavuden Seudun

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä

LIITTOKOULUTTAJAN TYÖJÄRJESTYS Suomen Agilityliiton hallituksen hyväksymä Liittokouluttajan työjärjestys astuu voimaan 1.9.2015. Liittokouluttajanimitys ja liittokouluttajan työjärjestys ovat voimassa määräaikaisesti 2 vuotta. 1. Liittokouluttajaksi nimittäminen ja liittokouluttajan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Wildrunner's World In My Eyes 159 Nepe Sisko Eskelinen HYL. 160 Nenne Virpi Hänninen POIS

Wildrunner's World In My Eyes 159 Nepe Sisko Eskelinen HYL. 160 Nenne Virpi Hänninen POIS D agilityrata, mini 2, kello 15:40, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 6, ia 46 s, ea 80 s, v 3,3 m/s 1 158 onni Leena Hakolahti 49,86 3,86 0 3,86 bichon frisé Koirakerho Heiluhännät ry 3,05 m/s 2 155 Lilli

Lisätiedot

A agilityrata, mini 2, kello 10:00, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 1, ia 53 s, ea 80 s, v 3,3 m/s

A agilityrata, mini 2, kello 10:00, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 1, ia 53 s, ea 80 s, v 3,3 m/s A agilityrata, mini 2, kello 10:00, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 1, ia 53 s, ea 80 s, v 3,3 m/s 1 37 jackru Fanni Kaisa Koivisto LAGU 54,94 3,18 1,94 5 6,94 38 lägpys Propsi Päivi Männistö-Rahunen

Lisätiedot

Suomen Agilityliiton STRATEGIA

Suomen Agilityliiton STRATEGIA Suomen Agilityliiton STRATEGIA Suomen Agilityliitto vastaa agilityn monipuolisesta toiminnasta ja kehityksestä laajentuvassa harrastuskentässä. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä Suomi on kansainvälisesti

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2019 TULOKSET YHDISTYKSET Yhdistys 31.12.2018 osallistujia suorituskerrat tulos 1 Karkkilan Eläkkeensaajat ry 74 51 3019 40,80 2 Posion

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Ammattiopisto Lappia Ammattiopisto Lappia, Tornio Alin hyväksytty pistemäärä Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Axxell Axxell, Karis Liiketalouden perustutkinto, pk 15,00 Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattu klo 18.05. 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Paikalla Asko Jokinen (pj), Minna Koskinen, Jarmo Kumpulainen, Sini Grén ja Sanna

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Joensuu. A agilityrata, mini 3, tuomari Jari Tienhaara, koirakoita 25, ia 51 s, v 3.6 m/s

Kilpailu , paikka Joensuu. A agilityrata, mini 3, tuomari Jari Tienhaara, koirakoita 25, ia 51 s, v 3.6 m/s A agilityrata, mini 3, tuomari Jari Tienhaara, koirakoita 25, ia 51 s, v 3.6 m/s 1 21 jackru Nikke Pasi Partanen E-HKK 44.07 4.18-6.93 0-6.93 2 26 käävil Evita Ira Mikkanen KK-99 48.47 3.80-2.53 0-2.53

Lisätiedot

Agility-tulokset 2006

Agility-tulokset 2006 Agility-tulokset 2006 (Yhteensä 42) 25.11.2006 Kangasala, tuomarina Jan Vesalehto Little Life Eternal Rose 'Kaisa' ja Henna Elonen Tulos: 5, sijoitus: 2. 15.10.2006 Tampere, tuomarina Kari Jalonen Luxurious

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus. YHTEYSTIETOJA 24.5.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Lappeenrannan Agilityhallit Oy

Kilpailu , paikka Lappeenrannan Agilityhallit Oy A agilityrata, pikkumini 3, kello 9:00, tuomari Marjo Heino, koirakoita 2, ia 42 s, v 3,6 m/s 1 1 kääpin Doona Niina Taalikka LAU 46,64 3,22 4,64 0 4,64 XS 2 3 jackru Iines Anu Huttunen LAU 46,14 3,25

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 10.04.2013 1/5 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Asko Jokinen avasi kokouksen klo 18.13 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Asko Jokinen puheenjohtaja Maria Lepänhaara-Koivunen sihteeri Jari Käyhkö Sini

Lisätiedot

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA Jämin Syyskisat 2017 30.9.-10.2017 Jämijärvi Tulokset DR5-8 5-8-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km Halme Ville 2 2. - - Bürkland Erkki Räsänen Minna Mäkiaho Antti Mäkiniemi Oona 3 5 1 4 7:00.0 () 7:14.0 ()

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

A hyppyrata, mini 2, kello 14:15, tuomari Marja Lahikainen, koirakoita 4, ia 43 s, ea 65 s, v 3,2 m/s

A hyppyrata, mini 2, kello 14:15, tuomari Marja Lahikainen, koirakoita 4, ia 43 s, ea 65 s, v 3,2 m/s A hyppyrata, mini 2, kello 14:15, tuomari Marja Lahikainen, koirakoita 4, ia 43 s, ea 65 s, v 3,2 m/s 1 45 cavspa Mocha Mari Blixt KOTKA 40,35 3,42-2,65 5 5 2 42 schipp Hippi Jasmin Minkkinen KOTKA 48,33

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV)

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) 1. Katarina Varteva Espoon Urheilijat 3. Emilia Haapoja Lapuan Virkiä 4. Solja Ala-Korpi Muuramen Yritys 1. Nathalie Nurminen Espoon Urheilijat

Lisätiedot

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö 25..2018, km - 12.0.00 1.08.00, km, km 6,6 km 1 1 26612647 Krista Pärmäkoski 9:00.1 (2) 17:7.8 () Ikaalisten Urheilijat 26:00.6 2 2 4092178 Kerttu Niskanen 9:00.7 () 17:7.4 (2) Vieremän Koitto 26:05.2

Lisätiedot

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA KIRJE Oikeushallinto-osasto Liite 4 Tuomioistuinyksikkö 06.03.2018 OM 3/31/2016 LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA Tiedot perustuvat syksyllä 2017 tehtyyn arkistokyselyyn. 1) Lapin käräjäoikeus

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k Apulais- 00 1 2 3 4 5 7 8 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 8 Ski Tea

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015)

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Taulukossa kuvataan kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelma. Suunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa liittymisvalmistelujen

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

A agilityrata, pikkumaksi 1, kello 11:00, tuomari Rauno Virta, koirakoita 8, ia 53 s, ea 80 s, v 3,1 m/s

A agilityrata, pikkumaksi 1, kello 11:00, tuomari Rauno Virta, koirakoita 8, ia 53 s, ea 80 s, v 3,1 m/s A agilityrata, pikkumaksi 1, kello 11:00, tuomari Rauno Virta, koirakoita 8, ia 53 s, ea 80 s, v 3,1 m/s 1 71 pyrpal Hurma Tuula Temola IMAKK 42,59 3,83-10,41 0-10,41 SL OIVA 2 72 borcol Lilli Sari Korhonen

Lisätiedot

D agilityrata, maksi 3, kello 9:00, tuomari Elina Hannikainen-Himanen, koirakoita 9, ia 49 s, ea 74 s, v 3,7 m/s

D agilityrata, maksi 3, kello 9:00, tuomari Elina Hannikainen-Himanen, koirakoita 9, ia 49 s, ea 74 s, v 3,7 m/s D agilityrata, maksi 3, kello 9:00, tuomari Elina Hannikainen-Himanen, koirakoita 9, ia 49 s, ea 74 s, v 3,7 m/s 1 43 borcol Sanja Sari Johanna Laurikkala JAU 36,97 4,84-12,03 0-12,03 2 37 borcol Fox Annika

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

KOKO MAA 106 827 117 119 111 973 118 741 6 932 125 673

KOKO MAA 106 827 117 119 111 973 118 741 6 932 125 673 Toinen aste keski- opiskelijamäärä vuonna 1999 20.1.1999 20.9.1999 arvo *) AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TOISEN ASTEEN JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT JA VOS-OPISKELIJAMÄÄRIEN SUHDE VUONNA 1999 LÄÄNI Valtionosuustilastointi-

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015 M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth SM Hiihdot -,4 km Sprintti - 7..204 4:36:00,4 km Sprintti 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 Finaali 2 9 270980 Riikka Sarasoja-Lilja 3:37.33 Finaali 3 3 2758782 Kerttu Niskanen Vieremän

Lisätiedot