HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 4/ Kirkkoneuvoston taloudellisen jaosto. Kokousaika klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 4/11.10.2010 Kirkkoneuvoston taloudellisen jaosto. Kokousaika 11.10.2010 klo 9.00-12.08"

Transkriptio

1 Kokousaika klo Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo Läsnä Poissa Muut läsnäolijat: Rauni Salmela, puheenjohtaja Olli Lehtinen, jäsen Anneli Tervo, jäsen Pirkko Riihimäki, jäsen Hannu Tukiainen, talouspäällikkö, sihteeri, esittelijä Jeremias Sankari, kirkkoherra 1-6 RAUNI SALMELA puheenjohtaja HANNU TUKIAINEN sihteeri OLLI LEHTINEN pöytäkirjantarkistajat tarkastettu ANNELI TERVO pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

2 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Tj 1 Kutsu kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta ja kutsuun on liitettävä mikäli mahdollista luettelo käsiteltävistä asioista. Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tj 2 Valittaneen pöytäkirjantarkastajiksi aakkosjärjestyksen mukaan Pirkko Riihimäki ja Anneli Tervo. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Olli Lehtinen ja Anneli Tervo. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Tj 3 Taloudellinen jaosto hyväksynee esittelylistan kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin muihin asioihin Kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastus. Esityslista hyväksyttiin muutettuna. Muutettiin kuudennen ja seitsemännen asioiden paikkaa.

3 TALOUSARVION KÄSITTELY VUODELLE 2011 Tj 4 Kj 15 luvun 1 mukaan; Jokaista varainhoitovuotta varten on seurakunnalle viimeistään edellisen vuoden joulukuussa hyväksyttävä talousarvio. Varainhoitovuotena on kalenterivuosi. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä kirkkovaltuuston on hyväksyttävä myös vähintään kolmea vuotta koskeva toiminta- ja taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on toiminta- ja taloussuunnitelmassa ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja toimintaja taloussuunnitelmassa hyväksytään seurakunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että edellytykset seurakunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja toiminta- ja taloussuunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä katetaan ottaen huomioon myös talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu yli- tai alijäämä. Esitän, että talousarvio vuodelle 2011 esitetään kirkkoneuvoston käsiteltäväksi. Muutosten jälkeen päätettiin, että talousarvion käsittelyä jatketaan Tj : Talousarvio päätettiin esittää kirkkoneuvostolle muutoksin.

4 PERSONAL RESULTSIN TARJOUKSEN KÄSITTELY Tj 5 Personal Results on lähettänyt seurakunnalle tarjouksen ohjelmistosta, joka palvelisi piispantarkastuksen kehittämishankkeeseen osallistumista ajalle Tarjous todetaan olevan hyödytön Hartolan seurakunnalle. Lisäksi hinta on seurakunnan mielestä kallis. Esitän, että taloudellinen jaosto päättää, ettei se osta Personal Resultsin tarjousta. Talouspäällikön esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

5 YT-NEUVOTTELUJEN AJANKOHTA Tj 6 Seurakunnan talousarviota vuodelle 2011 valmisteltaessa tultiin siihen tulokseen, että eräillä työmuodoilla, lähinnä niillä, joilla on kaksi työntekijää, voitaisiin alentaa työaikaa 78 % tai jopa 65 %:iin saakka. Myös kerhotyössä voidaan valmistautua lomautuksiin, tai palkattomiin työlomiin. Talousarviossa valmistaudutaan palkkasummien alentamiseen, kun palkkatalousarvio saa lopullisen muotonsa. Esitän, että taloudellinen jaosto päättänee, että YT-neuvottelut aloitetaan ja päättänee ajankohdasta. Taloudellinen jaosto päättänee, että neuvottelijoiksi valitaan taloudellisen jaoston jäseniä, sekä viranhaltijoita. Talouspäällikkö, kirkkoherra ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja valittiin neuvottelijoiksi. Ajankohta ensimmäiselle neuvottelulle on Pyydetään luottamusmies sekä kiinteistötyöntekijät neuvotteluosapuoliksi. Kirkkoherra Jeremias Sankari poistui klo

6 SEURAKUNNAN JÄRVITONTTIEN MYYNTI Tj 7 Seurakunnalla on mm. Rusin Hevoshaanmäen ja Rusin Havulan alueella järviin ulottuvia maa-alueita, joita voitaneen hyödyntää taloudellisen tilanteen parantamiseksi ja lohkoa ne myytäviksi tonteiksi. Ryhdytään valmistelemaan asiaa selvittämällä tonttien koot sekä selvittämällä, mitkä maa-alueet parhaiten soveltuisivat myytäviksi alueiksi. Talouspäällikön esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

7 SEURAKUNNAN TILIT JA TALOUSKATSAUS, PALKANTARKISTUS JA LISÄTALOUSARVIO Tj 8 Seurakunnan taloudellinen tilanne jaetaan kokouksessa. Palkantarkistukset KirVESTES allekirjoituspöytäkirjan 5.ssä on sovittu palkantarkistuksista lukien. Palkkahinnoitteluja tarkistetaan lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 0,5 %. Myös eri lisiä ja muita vastaavia palkkahinnoitteluja tarkistetaan 0,5 %. Poikkeuksena on vaativuusryhmä 602, jonka vähimmäispalkkaa tarkistetaan 0,7 %. Uudet voimaan tulevat yleiskorotuksella tarkistetut kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmien vähimmäispalkat, kirkkoherrojen palkkahinnoittelun vähimmäispalkat, tuntipalkkahinnoittelut, nuoria kausityöntekijöitä, opiskelijoita ja oppisopimuskoulutuksessa olevia työntekijöitä koskevat palkkahinnoittelut sekä erillisten lisien tarkistamista koskeva yhteenvetotaulukko ovat tämän yleiskirjeen liitteenä. Viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkoja tarkistetaan lukien seuraavasti: Kirkon yleisen palkkausjärjestelmän piirissä olevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden peruspalkkoja tarkistetaan 0,5 %:lla. Korotus koskee sekä peruspalkan vaativuusosaa että mahdollista peruspalkan erityistä perustetta. Vuosisidonnainen palkanosa tulee tarkistetuksi peruspalkan korottamisen seurauksena KirVESTES 33 :n mukaisesti. Vaativuusryhmän Vaativuusryhmien vähimmäispalkkoja on tarkistettu niin ikään 0,5 %. KJ 15 luvun 6 ( /898) Kirkkovaltuusto päättää muutoksista talousarvioon. 1) Esitän, että taloudellinen jaosto hyväksyy uudet liitteenä olevat palkat ja esittää ne kirkkoneuvostolle vahvistettavaksi. 2) Esitän, että taloudellinen jaosto vahvistaa pappilan vc:n korjauksen lopulliset korjauskulut yhteensä 4908,43 ja että taloudellinen jaosto esittää ne kirkkoneuvostolle ja edelleen kirkkovaltuustolle lisätalousarvioksi. Talouspäällikön esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

8 VUODEN 2011 KIRKOLLISVEROPROSENTTI Tj 9 Hartolan seurakunnan kirkollisveroprosentti on 1,75 %. Tuloslaskelma osoittaa ,98 ylijäämää ( ed.vuonna ,21). Koska talous tulee tiukkenemaan, vaihtoehtoina on henkilöstömenoissa karsimista tai veroäyrin korotus. Tällä hetkellä säästössä on edellisten kausien ylijäämää runsaat Esitän kirkkoneuvostolle ja edelleen kirkkovaltuustolle vuoden 2011 kirkollisveroprosentiksi 1,75 %. Talouspäällikön esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

9 ILMOITUSASIAT Tj 10 Päätösluettelot: Talouspäällikön päätösluettelo numero 8. Kirkkoherran päätösluettelo A 21. Merkittäneen tiedoksi ja päätetään toimenpiteistä. Merkittiin, ei toimenpiteitä.

10 MUUT ASIAT Tj 11 Kirkkohallituksen yleiskirjeet; 29/2010, 30/2010, 31/2010, 32/2010 ja 33/2010 -Seurakunnat maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa Kirkon henkilöstökoulutus Seurakuntien talouden ja toiminnan tunnuslukuja vuodelta Talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaan liittyviä asioita -Seurakuntavaalit ja tietojärjestelmät, syksyn tehtävät ja aikataulut Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet A8, A9 ja A10 -Palkantarkistukset Hyvä käytös sallittu seminaarikiertue -Suositus työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta 1) Saatetaan tiedoksi yllämainitut muut asiat. 2) Kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastajat ovat vuosittain syksyisin suorittaneet seurakunnassa tarkastuksen. Pyydetään tarkastajia tarkastamaan seurakunnan rakennusten ja omaisuuden kunto. Talouspäällikkö ottaa yhteyden tarkastajiin ja sopii tarkastuksesta, muutoin saatettiin tiedoksi yllämainitut asiat. Tarkastus suoritetaan maanantaina klo alkaen. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN JA VALITUSOSOITUS Tj 12 Puheenjohtaja päättää kokouksen klo Valitusosoitus on liitteenä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto / taloudellinen jaosto Kokouspäivämäärä Pykälät 1-12 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan oikaisuvaatimusta, kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla ryhtyä julkisista hankinnoista annetun lain mukaiseen hakemusmenettelyyn, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 1-4, 6-9,12 Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea

11 muutosta valittamalla: Pykälät 5, Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 ja 3 mom:n, Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, Muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 14 :n nojalla saa tehdä kirkollisvalitusta sillä perusteella, että päätös on julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) vastainen, jos asian tutkiminen kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomai - nen ja aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Hartolan seurakunnan kirkkoneuvosto 5,10-11 Käyntiosoite: Kirkkotie 2 Postiosoite: Hartola Telekopio: (03) Sähköposti: hartola@evl.fi, hannu.tukiainen@evl.fi Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan kuluessa. Oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

12 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kirkollisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kirkollisvalituksin myös asianosainen, seurakunnan / seurakuntayhtymän jäsen sekä kirkkoneuvosto / seurakuntaneuvosto / yhteinen kirkkoneuvosto. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hallinto-oikeus Käyntiosoite: Sepänkatu 2 A, Kuopio Postiosoite: PL 1744, Kuopio Telekopio: (010) Sähköposti: kuopio.hao.@om.fi Kirkollisvalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Kirkollisvalitus / alistusasia Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Mikkelein hiippakunnan tuomiokapituli Valitusaika 30 päivää Käyntiosoite: Kirkkokatu 10, Mikkeli Postiosoite: PL 122, Mikkeli Telekopio: (015) Sähköposti: Kirkkohallitus 30 päivää Käyntiosoite: PL 185, (Satamakatu 11, Helsinki) Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä

13 koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankinta-asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi H a k e m u s o s o i t u s Asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi Se, jota asia koskee, voi saattaa päätöksen markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Hakemuksen tekeminen Hakemus on tehtävä kirjallisesti. Hakijan on ennen hakemuksen toimittamista markkinaoikeudelle ilmoitettava hankintayksikölle kirjallisesti aikeestaan panna asia vireille markkinaoikeudessa. Hakemus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon hänen sulkemisestaan

14 Lisätietoja tarjouskilpailusta ja sulkemisen perusteista tai tarjouskilpailun ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuteen (hakemusosoitus). Ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen tiedot ja hakemusosoituksen tiedoksi, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua niiden lähettämisestä. Markkinaoikeuden yhteystiedot Hakemus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Postiosoite: PL 118, HELSINKI Käyntiosoite: Erottajankatu 1 3, Helsinki Telekopio: (09) Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 89 euroa ja markkinaoikeudessa 223 euroa jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus / hakemusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 1/9.3.2011 Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 1/9.3.2011 Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto Kokousaika ma 9.3.2011 klo 9.30 12.45 Kokouspaikka: Hartolan seurakuntatalo, kabinetti 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu, Jämijärvellä 02.03.2016

Pöytäkirja on tarkastettu, Jämijärvellä 02.03.2016 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 02.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivunen Leena varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura Uusi-Rasi

Lisätiedot

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2015. Ensimmäisen pykälän numero:

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2015. Ensimmäisen pykälän numero: NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA Esityslista vai pöytäkirja PÖYTÄKIRJA Pöytäkirjan numero: 1/2015 Ensimmäisen pykälän numero: 23 Vaihda aloittava numero Tässä pohjassa on varsinaisille

Lisätiedot

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 1 Pöytäkirja 5 / 2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 Paikka Seurakuntatalo, Kirkkotie 2, Sali 1. Läsnä Poissa Vesa Järvinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä

Lisätiedot

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 2/28.4.2011 Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto

HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 2/28.4.2011 Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto Kokousaika ma 28.4.2011 klo 9.00 11.10 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo, kabinetti 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2010 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.10.2010 sivu 1

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2010 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.10.2010 sivu 1 KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 7/2010 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.10.2010 sivu 1 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalo klo 17.00. ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu ALUENEUVOSTO 2.10.2013 32. ALN 52 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty alueneuvoston jäsenille 26.9.2013.

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu ALUENEUVOSTO 2.10.2013 32. ALN 52 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty alueneuvoston jäsenille 26.9.2013. ALUENEUVOSTO 2.10.2013 32 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS ALN 51 Puheenjohtaja avasi kokouksen ja piti alkuhartauden. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ALN 52 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty

Lisätiedot

Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävänä Hartolan kirkkoherranvirastossa

Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävänä Hartolan kirkkoherranvirastossa 1 Kokouskutsu Kokousaika Torstai 03.11.2011. klo 18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Hartolan seurakuntatalo 1. Kokouksen avaus 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajat 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 ( 8) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 ( 8) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 2 / 2016 Sivu 1 ( 8) Kokousaika Tiistai 9.2.2016 kello 18:50 19:05 Kokouspaikka Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski Läsnä Aalto, Jorma Aaltonen,

Lisätiedot

Lahti Mariitta kirkkov. vpj poistui klo 20:30 104

Lahti Mariitta kirkkov. vpj poistui klo 20:30 104 1 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 13.11. 2013 klo 18 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila LÄSNÄ: Harhala Tauno Husari Salme Koivumäki Anu Koivuniemi Olavi Lehtiö Helena Leppihalme Aili Virtanen Pentti Pitkänen Jorma varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Läsnä Vesa Järvinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä Hannu Kemppi

Läsnä Vesa Järvinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä Hannu Kemppi 1 Pöytäkirja 3 / 2014 Aika Keskiviikko 29.10.2014 klo 18.03 19.33 Paikka Seurakuntatalo, Kirkkotie 2, Sali 1 Läsnä Vesa Järvinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

KYMIN SEURAKUNTA 1 (8) 3/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

KYMIN SEURAKUNTA 1 (8) 3/2010 SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA KYMIN SEURAKUNTA 1 (8) 3/2010 Aika Keskiviikko 21.4.2010 KLO 18.00 Paikka Karhulan seurakuntakeskus Läsnä Tanska Juha puheenjohtaja Raanti Seppo varapuheenjohtaja Marjaana Suurnäkki sihteeri Taavitsainen

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2008 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2008 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2008 1 (9) Aika: Tiistai 9.12.2008 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Mika Arola Harri Hernesmaa Kyllikki Honkanen Aimo Ilomäki Seppo Karjalainen Jari Lippo

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

Koivisto Päivi Kälviäinen Sakari Leppänen Pertti. Raskinen Marjatta. Sipiläinen Jouni Viljakainen Hannele

Koivisto Päivi Kälviäinen Sakari Leppänen Pertti. Raskinen Marjatta. Sipiläinen Jouni Viljakainen Hannele ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 2/2009 Sivu 1 (7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 18.30 Paikka Myllykosken seurakuntatalo Läsnä et Suutari Olavi Huovila Juhani Halme Terttu

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 3/2016. Ensimmäisen pykälän numero:

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 3/2016. Ensimmäisen pykälän numero: NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA Esityslista vai pöytäkirja PÖYTÄKIRJA Pöytäkirjan numero: 3/2016 Ensimmäisen pykälän numero: 17 Vaihda aloittava numero Tässä pohjassa on varsinaisille

Lisätiedot

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 ESITYSLISTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 1/2016 AIKA: Maanantai 15.2.2016 klo 18.00 19.27 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne- paikalla Katila Anne - paikalla Katila

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) KOKOUSAIKA 02.05.2016 - klo 14.00 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Sähköpostikokous Maarit Junttila Arto Leppälä Outi Marttila Veikko Virtanen Manu Friman Tuovi Karvonen

Lisätiedot

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu ALUENEUVOSTO ALN 41 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty alueneuvoston jäsenille

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu ALUENEUVOSTO ALN 41 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty alueneuvoston jäsenille ALUENEUVOSTO 15.8.2013 26 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS ALN 40 Puheenjohtaja avasi kokouksen ja piti alkuhartauden. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ALN 41 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.4.2011 sivu 1

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.4.2011 sivu 1 KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 28.4.2011 sivu 1 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalo klo 17.30. ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä sivu 1

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä sivu 1 KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2011 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä 18.5.2011 sivu 1 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalo klo 16.00. ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1/2016 1. Seurakuntaneuvosto 1-10 9.2.2016 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Tiistai 9.2.

ESITYSLISTA 1/2016 1. Seurakuntaneuvosto 1-10 9.2.2016 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Tiistai 9.2. ESITYSLISTA 1/2016 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 9.2.2016 klo 18 - Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi Klemetti

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Jari Lippo Pekka Mättö Silja Neiglick

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.03.2016 klo17:00-19:34 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkoneuvosto

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA KESKIVIIKKONA 4.1.2017 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Pöytyän seurakuntakoti SAAPUVILLA Jäsenet Varajäsenet OLLEET JÄSENET / VARAJÄSENET Matti Kaipainen pj Sirpa Kangas vpj Seija Toivonen Harri Auranen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 AIKA Maanantai 24.11.2014

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kirkkoneuvosto. KESKIVIIKKONA klo Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kirkkoneuvosto. KESKIVIIKKONA klo Pöytyän seurakuntatalo KOKOUSAI KA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET / VARAJÄSENET KESKIVIIKKONA 21.3.2018 klo 18.00 Pöytyän seurakuntatalo Jäsenet Varajäsenet Matti Kaipainen pj Mikko Nurmi vpj Hannu Ketola Lassi Arvola

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN, PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN JA ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN, PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN JA ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN KYMIN SEURAKUNTA 1 (10) 7/2010 Aika Keskiviikki 27.10.2010 klo 18.00 Paikka Karhulan seurakuntakeskus, kokousali Läsnä Juha Tanska kirkkoherra Onnela Sari sihteeri Taavitsainen Marjukka jäsen Oksanen Heikki

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1 KOKOUSAIKA Perjantai 08.04.2016 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen Kokouksen

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

jäsen, kirkkoneuvoston vpj

jäsen, kirkkoneuvoston vpj IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 87 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 30.09.2015 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Karjalainen Anni Majalahti Auli Mattila Esko Salo Miikka

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Heikinheimo Kirsi, Norvanto Jukka, Piirainen Esa, Puskala Jani, Salminvuo Mia, Vasarainen Merja-Liisa

Heikinheimo Kirsi, Norvanto Jukka, Piirainen Esa, Puskala Jani, Salminvuo Mia, Vasarainen Merja-Liisa PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 9.2.2016 klo 18-19.35 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2016 Kirkkoneuvosto

PÖYTYÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2016 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA KESKIVIIKKONA 25.5.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Yläneen seurakuntatalo SAAPUVILLA Jäsenet Varajäsenet OLLEET JÄSENET / VARAJÄSENET Matti Kaipainen pj Sirpa Kangas vpj Seija Toivonen Harri Auranen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 Kirkkoneuvosto

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA MAANANTAINA 14.12.2015 klo 18.00 (KOKOUSPAIKKA Pöytyän seurakuntatalo, rippikoululuokka SAAPUVILLA Jäsenet Varajäsenet OLLEET JÄSENET / Matti Kaipainen pj VARAJÄSENET Sirpa Kangas vpj Harri

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika: ma 11.6.2012 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,

Lisätiedot

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 9/2006 1 (10) 7.12.2006

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 9/2006 1 (10) 7.12.2006 LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 9/2006 1 (10) KOKOUSAIKA Torstai 0 klo 17.15 17:31 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Hannu Juntunen, pj Erkki Kilpinen, vpj. Martti Hara Leena Kokkonen

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 Kokousaika 8.10.2013 klo 18.00 21.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu 10.12.2015 ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.

Pöytäkirja on tarkastettu 10.12.2015 ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. JUVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2015 Kirkkovaltuusto Aika 09.12.2015 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntatalo, Pyhän Ristin Sali, Virastotie 2 Läsnäolo Jäsenet: Läsnä Poissa Ahonen Minna Ahonen Paavo Grün

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Kokousaika 19.12.2012 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Yhteispalvelupiste KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016 LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen

Lisätiedot

KOTKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 1 ( 10 ) Läsnä Rönkä Kaisa jäsen, puh.joht., srk-neuvoston varapuh. joht. Hämäläinen Onni Kekkonen Antero

KOTKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 1 ( 10 ) Läsnä Rönkä Kaisa jäsen, puh.joht., srk-neuvoston varapuh. joht. Hämäläinen Onni Kekkonen Antero KOTKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 1 ( 10 ) 24.4.2015 Aika Torstai 23.4.2015 klo 16.30 17.15 Paikka Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä Rönkä Kaisa, puh.joht., srk-neuvoston varapuh. joht.

Lisätiedot

Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi Kirjastonjohtajan virka

Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi Kirjastonjohtajan virka nro 3/2010 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 22 SIVLTK 23 SIVLTK 24 SIVLTK 25 SIVLTK 26 Kokouksen järjestäytyminen Taloustilanne Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika 12.12.2012 klo 18.00-18.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Angervo Anne, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja Jeskanen

Lisätiedot

Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi

Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Tarkastuslautakunta 02.02.2015 Aika 02.02.2015 klo 12:30-13:45 Paikka Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta ESITYSLISTA 1/ Kirkkovaltuusto

Kangasalan seurakunta ESITYSLISTA 1/ Kirkkovaltuusto Kangasalan seurakunta ESITYSLISTA 1/2013 1 KUTSU Kangasalan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Suoraman seurakuntakeskuksessa 22.1.2013 klo 19. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: liite

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 Kirkkoneuvosto

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA torstaina 12.11.2015 klo 19.00 (KOKOUSPAIKKA Pöytyän seurakuntatalo, rippikoululuokka SAAPUVILLA Jäsenet Varajäsenet OLLEET JÄSENET / Matti Kaipainen pj VARAJÄSENET Sirpa Kangas vpj Harri Auranen

Lisätiedot

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Kunnallishallinnossa voidaan päätöksenteon jälkeen tutkia päätökseen ja päätöksentekoon liittyviä erimielisyyksiä ja virheellisyyksiä monin tavoin. Yleensä päätökseen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 LOPEN SEURAKUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1 Kokousaika: Ke 12.10.2016 klo 18.00 Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 Asialuettelo 131 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 1 (7) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 1 (7) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 1 (7) Aika: Tiistai 16.6.2009 klo 18.00 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Harri Hernesmaa Poistui 72 käsittelyn aikana klo 19.10 Kyllikki Honkanen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto 1 ESITYSLISTA Kappelineuvoston kokous 5/2016 PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 5/2016 AIKA: Perjantai 16.9.2016 klo 18.00 18.35 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne - paikalla Katila Anne

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 11/2013 1. Paikka: Lounas- ja Juhlatila Pilkkumi, Kuninkaanlähteenkatu 8

KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 11/2013 1. Paikka: Lounas- ja Juhlatila Pilkkumi, Kuninkaanlähteenkatu 8 KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 11/2013 1 Kirkkoneuvosto Pöytäkirja Aika: 16.12.2013 klo 15.30 15.50 Paikka: Lounas- ja Juhlatila Pilkkumi, Kuninkaanlähteenkatu 8 Tämä on kutsu kirkkoneuvoston kokoukseen yllä

Lisätiedot

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 (8) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 (8) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 (8) Aika: Ti 16.10.2007 klo 18.00 (Ryhmät klo 17, kahvitarjoilu klo 17.45) Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Arola, Mika Hernesmaa, Harri Ilomäki,

Lisätiedot

KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 52 TOIMINNALLINEN TILANNEKATSAUS 3

KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 52 TOIMINNALLINEN TILANNEKATSAUS 3 KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012

MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Myrskylän seurakunta/kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2-12 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Aika: Paikka: ma 13.2.2012 klo 19.00 alkavan kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston

Lisätiedot

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 3/

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 3/ Kirkkovaltuuston kokous 3/2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika Torstaina 3.11.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo, Sali 1 Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2013

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2013 VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kokousaika: ma 25.2.2013 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,

Lisätiedot

Ihanamäki Johanna. Kujansuu Samuli. Sällilä Raimo

Ihanamäki Johanna. Kujansuu Samuli. Sällilä Raimo KOKOUSAIKA: Keskiviikko 01.11.2017 klo 18:00 KOKOUSPAIKKA: Vanha pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Marjatta vara Esa Vuorenmaa Ihanamäki Johanna Koivumäki Anu 109-116 poistui klo 20:45 Koivunen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 Ympäristölautakunta Kokousaika: 23.11.2015 ke llo 18.00-18.35 Kokouspaikka: Kunnanhallitukse n kokoushuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Kangas Antti

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 22.9.2015 7/2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA

Seurakuntaneuvosto 22.9.2015 7/2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA 1 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Aika Ke 7.10.2015 klo 18.00-20.25 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Anne Angervo puheenjohtaja, vs. kirkkoherra Meriläinen Anne Piipponen Jorma

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 1/2016 18.5.2016 1-10 / sivut 1-8

Kirkkovaltuusto 1/2016 18.5.2016 1-10 / sivut 1-8 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 18.5.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 18 /19: Alanen Margit Heiska Virve Härkki Leena Järvi Raili vara (Kauppila Eero) Karjalainen Anni Lammi Tiina Leppänen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2012 1(9) Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta Kokous 19.12.2012

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2012 1(9) Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta Kokous 19.12.2012 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2012 1(9) Aika 19.12.2012 klo 11:00 11:45 Paikka Osallistujat Seurakuntien talo 2. krs, Ateena Jäsenet Petäjä, Jukka puheenjohtaja Järvinen, Asko Lyytinen,

Lisätiedot

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala KIRKKONEUVOSTO 1/2016 Sivu 1 Aika: 26.1.2016. klo 17.00 17.20 Paikka: Puhelinkokous Kutsuttu: Varsinainen jäsen Varajäsen X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja X Kari Tammela, varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Seurakuntatalo, PIENI SALI

Seurakuntatalo, PIENI SALI HARJAVALLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356 761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi (poissaolot) www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 AIKA

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1. Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1. Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Joensuun Työterveysliikelaitoksen johtokunta Aika 08.10.2014 klo 17:00-17:35 Paikka Penttilänkatu 7-9, 80220 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tietoimitusjaosto nro 2/2014 10.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO

Tietoimitusjaosto nro 2/2014 10.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO TIETOIMJ 6 Kokouksen järjestäytyminen TIETOIMJ 7 Valitus koskien metsätien rikkomista ja korjaamista. TIETOIMJ 8 Valitus Kalliojärven tiekunnan vuosikokouksesta Sivu 2 Nro 2/2014

Lisätiedot

HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 9/7.11.2013

HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 9/7.11.2013 Hartolan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään seurakuntatalolla torstaina 7. päivänä marraskuuta n. klo 17.00 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen. 105 Kokouksen avaus 106 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2016

NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2016 NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA Esityslista vai pöytäkirja PÖYTÄKIRJA Pöytäkirjan numero: 1/2016 Ensimmäisen pykälän numero: 1 Vaihda aloittava numero Tässä pohjassa on varsinaisille

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 4/2016 1

KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 4/2016 1 KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Kn 4/2016 1 Kirkkoneuvosto Esityslista/Pöytäkirja Aika: 04.05.2016 klo 17.00 17.50 Paikka: Torikulman alakerran kokoustila, Keskuskatu 51 b Tämä on kutsu kirkkoneuvoston kokoukseen

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kunnanhallitus 24.02.2014 Aika 24.02.2014 klo 16:30-16:35 Paikka Liperin kunnanvirasto Käsitellyt asiat :t 44-46 Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 6/2015 17.12.2015 52-62 / sivut 41-50

Kirkkovaltuusto 6/2015 17.12.2015 52-62 / sivut 41-50 KOKOUSAIKA: Torstai 17.12.2015 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 17 /19: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Heiska Virve Härkki Leena Karjalainen Anni Kauppila Eero Lammi Tiina Leppänen

Lisätiedot

SASTAMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 9/2012 Kirkkoneuvosto Sivu 1

SASTAMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 9/2012 Kirkkoneuvosto Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 9/2012 Kirkkoneuvosto Sivu 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.10.2012 klo 18 18.08 KOKOUSPAIKKA Vammalan seurakuntatalo, Asemakatu 6, Sastamala OSALLISTUJAT Varsinaiset jäsenet: Läsnä/ Varajäsenet

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot