Raamatun kirjoissa mainitaan enkelit yhteensä lähes 300 kertaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raamatun kirjoissa mainitaan enkelit yhteensä lähes 300 kertaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa."

Transkriptio

1 Enkelit Millaisia enkelit ovat? Raamatun ulkopuolella kerrotaan enkeleistä enemmän kuin itse Raamatussa. Erityisesti Apokryfikirjoissa on mielenkiintoisia, jopa lennokkaitakin kertomuksia, mutta rajoitun tässä ensisijaisesti siihen mitä Raamattu sanoo. Jos Jumala olisi nähnyt tarpeelliseksi antaa enemmän tietoa ja yksityiskohtia, voisimme varmaan lukea ne Raamatun sivuilta. Mitä enkelit ovat, millaisia ne ovat ja mitä ne oikein tekevät? Kuinka paljon niitä on? Ovatko ne henkiolentoja? Kuolemattomia? Synnittömiä? Enkeli merkitsee lähettilästä, sanansaattajaa. Se on hepreaksi malák, kreikaksi ángelos, jota käytetään sekä ihmislähettiläistä että taivaallisista lähettiläistä. Mal 2:7 sanookin: Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. Enkeleistä puhuu myös Ilmestyskirja. Seuraava jae on hyvä panna merkille; se on perustana tämän artikkelin tarjoamalle tulkinnalle. Ilm. 1:20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa. Raamatun kirjoissa mainitaan enkelit yhteensä lähes 300 kertaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Enkelit ovat luotuja olentoja. Raamatussa kerrotaan Job 38:7 kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Siis heitä kutsutaan Jumalan pojiksikin. Jeesus Kristus on kuitenkin ainoa ainosyntyinen Jumalan Poika ja ylösnousemuksensa jälkeen, kun Jumala on tehnyt hänen Herraksi ja Kristukseksi, on tullut paljon enkeleitä korkeammaksi. Jeesus Kristus ei ole eikä ole koskaan ollut enkeli, vaikka

2 esim. Jehovan todistajat näin uskovat. Luuk 20:36 puhuu ylösnousevista ihmisistä ja vertaa heitä enkeleihin: Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia. Onko Jumala luonut enkelit kuolemattomiksi? 1 Tim 6:16 sanoo Jumalasta: jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen. Yleisesti ymmärretään, että enkelit ovat kuolemattomia henkiä ja em. Luukkaan jae voi osaltaan johtaa ajatukset tähän johtopäätökseen. Paavali kuitenkin sanoo, että Jumala on ainoa, jolla on kuolemattomuus. Tiedämme Raamatusta, että on toinenkin, jolla on kuolemattomuus Jeesus Kristus, jolle Isä Jumala antoi kuolemattomuuden. Joh 5:26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. Enkeleillä ei ainakaan vielä ole kuolemattomuutta. Herran enkeli Onko Herran enkeli Kristus? Monet kirkot kannattavat ajatusta, että tämä enkeli oli Kristus, mutta se on epäuskottava monista syistä, joista yksi on Hebrealaiskirjeen sana: 1:5 Sillä kenelle enkeleistä [tarkoittaa ei kenellekään] hän koskaan on sanonut: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin ; ja taas: Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani? Jos Jeesus ei ole Herran enkeli, kuka sitten on? Tulkitsen asian niin, että Herran enkeli on kuka hyvänsä enkeli, joka esiintyy Jumalan toimeksiannosta ikään kuin Jehova itse. Joh 1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Mikäli Jeesus Kristus olisi Herran enkeli, hän varmaankin olisi

3 nähnyt taivaassa Jumalan, isänsä. Raamattu ei kuitenkaan sano: paitsi ainokainen poika [on nähnyt Jumalan]. Johannes sanoo vain, että Jumalan ainokainen poika on hänet ilmoittanut. Tässä tulee laajemminkin pohdittavaksi kysymys Jeesuksen preeksistenssistä ja jumaluudesta, mutta koska olen käsitellyt sitä muualla, todettakoon vain Pietarin tavoin Jeesuksesta: hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten (1 Piet 1:20). Mooses, joka sanoi israelilaisille: Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta. (Apt 7:37). Jesaja 63:9 käyttää Herran enkelistä ilmausta hänen kasvojensa enkeli, engl. the angel of His presence, mikä osuvasti kuvastaa enkelin ominaisuutta ja enkelin saamaa toimeksiantoa. Itse kääntäisin tämän ilmaisun vaikkapa Jumalan läsnäolon edustaja. Tämä ilmaus siis tarkoittaa enkeliä, joka on Jumalan asialla. Enkelistä voidaan tällöin käyttää samaa nimeä kuin Jumalasta eli Elohiym. Mat 28:2 Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. 3 Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Dan 10:5 Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla. 6 Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina.. Langenneet enkelit

4 Paavali muistuttaa 2. Korinttolaiskirjeessä 11:14 että itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja 11:15 hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. Saatanaa ei turhaan kutsuta valheen isäksi. Toinen syntiin langennut ryhmä oli enkeleitä, jotka ottivat fyysisen muodon ja ryhtyivät sukupuolisiin suhteisiin maan naisten kanssa. 1 Moos 6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. Nämä enkelit Herra pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon (Juud 1:6). 2 Piet 2:4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen (cast them into hell, ταρταρόω tartaroō), pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Ilmestyskirjan 9:1 käyttämä sanonta on Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain. Kreikkalaiset pitivät sitä maanalaisena alueena, ja ehkä se rinnastettaisiin meren alla olevaan syvään paikkaan, josta demonien sanotaan nousevan 9:11 Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon. Edellä olevat kapinallisista enkeleistä kertovat tapahtumat sattuivat tuhansia vuosia sitten. Uuden Testamentin kirjoittajat kertovat: Efe synteihinne, 2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, Efe 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä

5 hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Maailmanvaltiaita kreik. κοσμοκράτωρ kosmokrátōr, tarkoittaa: lord of the world, prince of this age i.e. the devil and his demons. Saatanaa Raamatussa kutsutaankin tämän maailman ruhtinaaksi (kuninkaaksi). Jos tottelemattomien enkelien kapinalliset teot olivat pienen mittakaavan tottelemattomuutta, nyt on kyse suuren mittakaavan taistelusta ja maailman valtiudesta. Jo apostolit aikoinaan kävivät vastaiskuun, jotta ihmiset pelastuisivat ja Jumalan tahto toteutuisi. Fil 2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; 13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Luukas kertoo miten Jeesus ajoi pois riivaajia (demons): 4:33 Ja synagoogassa oli mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tämä huusi suurella äänellä: 34 Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä. 35 Niin Jeesus nuhteli häntä sanoen: Vaikene ja lähde hänestä. Ja riivaaja viskasi hänet maahan heidän keskelleen ja lähti hänestä, häntä ollenkaan vahingoittamatta. 41 Myös lähtivät riivaajat ulos monesta, huutaen ja sanoen: Sinä olet Jumalan Poika! Mutta hän nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät hänen olevan Kristuksen. Johannes puhuu Saatanasta, 1 Joh 5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. Saatana on johdossa! Maailman ihmisistä enemmistö on muita kuin kristittyjä. Kristityt ovat riitautuneina jakaantuneet

6 tuhansiin ja tuhansiin eri uskontokuntiin, joiden Raamatulliset opit ovat samalla tavoin jakautuneita eivätkä enää perustu Jeesuksen julistamaan evankeliumiin ja apostoliseen oppiin. Iso joukko enkeleitä tullaan tuomitsemaan viimeisenä päivänä. Heidän tuomarinaan ovat ihmiset, mutta emme tiedä minkä tuomion nämä enkelit, mm. saatana sekä Nooan aikana taivaallisen asuinsijansa jättäneet enkelit, tulevat saamaan.. Jumalan pojat Enkelit olivat myös hyviä ja pyhiä. Poikkeuksena eräs korkeimmista enkelistä Lucifer, jonka tunnemme saatanana. Raamattu kertoo kuinka hän ylpistyi ja halusi saada itselleen samanlaista palvontaa kuin Jumalakin. Hän sai mukaansa kapinaan kolmasosan kaikista enkeleistä. Sodasta taivaassa kerron hieman myöhemmin. Job: 1:6 mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa. 38:7 kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Psalmit: 29:1 Daavidin virsi. Antakaa herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys. Jumalan pojat ovat enkeleitä ja enkeleiden joukossa oli myös saatana, kuten Job kertoo. Aamutähdet ovat myös enkeleitä, synonyymi sanalle Jumalan pojat. Korkea-arvoinen enkeli, kaunis ja viisas voideltu kerubi, jota kutsuttiin nimellä Kointähti (engl. Lucifer, latinalaisen Vulgatan mukaan) ja Aamuruskon poika, lankesi kauneutensa ja viisautensa tähden ja tahtoi korottaa itsensä Jumalan vertaiseksi (Hes 28:1-3, 14-19). Tuo ylpistyminen ja lankeemus teki hänestä saatanan, niinkuin Raamattu häntä kutsuu. Saatana

7 on siis kointähti (tai aamutähti). Jobissa 38:7 kuvataan maailman luomiseen liittyen: kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Jeesus puolestaan kertoo ilm 22:16: Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti. (Suomalaiset Raamatunkäännökset kirjoittavat saatanan pienellä s:llä. Tämän kirjoitussarjan englanninkieliseen versioon joudun kuitenkin kirjoittamaan Satan, koska englanninkielessä korostuu saatana erisnimenä. Käytäntö on vaihdellut aikojen mukaan; esimerkiksi pronomini hän on kirjoitettu Hän silloin kun on ollut puhe Jumalasta tai Jumalan pojasta.) Ihmiset ovat joutuneet tekemisiin enkeleiden kanssa. Heidät tavatessaan ihmiset ovat osoittaneet enkeleille kunnioittavaa palvontaa minkä enkelit ovat torjuneet. Esim. Ilm 19:10 Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki. Enkelit ovat kuitenkin palvelevia henkiä: Heb 1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden [pelastuksen] periä? Keitä varten enkelit ovat palvelemaan lähetettyjä? Niitä ihmisiä, jotka tulevat pelastumaan Jumalan valtakuntaan. Enkeleitä on satoja miljoonia. Ilmeisesti Raamatun aikana ei ole ollut käytössä niin suurta määrää kuvaavaa lukua (miljoona, miljardi), vaan enkelien määrää on kuvattu sanomalla kertaa ja tuhat kertaa tuhat Enkeleillä on Jumalan tehtävää suorittaessaan käytettävissä Jumalan valtuudet ja voimat. Siksi heitä saatetaan kutsuakin samalla nimityksellä Elohiym Jumala. Enkelien voimasta on osoituksena kertomus yhden enkelin

8 suorittamasta Israelin vihollisten surmaamisesta. Yhden yön aikana yksi enkeli surmasi vihollisen sotilasta.. Esimerkkejä enkeleiden toiminnasta Dan 9:21 Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana. 22 Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen. Enkelit pystyvät liikkumaan paikasta toiseen yhdessä silmänräpäyksessä. Erään apokryfikertomuksen mukaan enkeli keskusteli Abrahamin kanssa ja joutui välillä käymään taivaassa kysymässä neuvoa. Enkeli kävi ja sai neuvot ja palasi ilman, että Abraham huomasi mitään. Miikael (tarkoittaa Jumalan kaltainen ) Daniel 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Daniel 10:12 Ja hän sanoi minulle: Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut. 13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä

9 minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö. 14 Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä. Dan 10:20-21 Ja hän sanoi: Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi? Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael. Jakeessa 21 enkeli toteaa: Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael. Kuka on tämä jakeen 10:20 enkeli, joka sotii saatanan enkeliruhtinaita vastaan? Hänen nimeään en tiedä, mutta enkeli itse on saamassa apua enkeliruhtinas Miikaelilta. Saatanalla oli useita omia enkeliruhtinaita puolellaan, mutta enkeli kertoo Danielille, että ainoastaan Miikael, teidän enkeliruhtinaanne, on käytettävissä tämän enkelin rinnalla taistelussa saatanaa vastaan. Miksi Jumala ei asettanut enempää enkeleitä vastustamaan saatanaa? Olisihan taivaassa ollut enkelivoimaa vaikka kuinka paljon! Pienempiä riivaajia tai paholaisia oli tietysti paljon. Osa Jumalan tahtoa vastaan toimineista enkeleistä, jotka ottivat maan naisia itselleen ja jotka synnyttivät heille lapsiakin, oli sidottu ja heitetty syvyyden kaivoon odottamaan tulevaa tuomion päivää, jolloin Jumalan pyhät Jeesuksen alaisuudessa tulisivat tuomitsemaan myös enkeleitä. Miksi Jumala oli sallinut saatanan tehdä tällaista kapinallista ja hajottavaa työtä pitkään puuttumatta siihen heti alkuunsa? Olisihan Jumala voimallaan voinut näin tehdä koska hyvänsä. Muuta selitystä en keksi kuin sen, että Jumala haluaa ihmisten osoittavan kenen tahtoa he toteuttavat. Suurin osa näyttää valitsevan saatanan tietoisesti tai tietämättään.

10 Juud 1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: Rangaiskoon sinua Herra! Ilm 12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,. Gabriel (tarkoittaa Jumala on voimakas ) Daniel 8:16 Ja minä kuulin ihmisen äänen Uulain keskeltä, ja se huusi ja sanoi: Gabriel, selitä tälle se näky! Luuk 1:19 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä, ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan sinulle tämän ilosanoman. Luuk 1:26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, Arkkienkeli Gabrielin tehtäviin on usein kuulunut Jumalan tärkeiden viestien toimittaminen ihmisille. Tunnetuin viesti koski Jumalan ilmoitusta Marialle, että tämä oli tuleva raskaaksi ja synnyttäisi Jumalan pojan. Rafael (tarkoittaa Jumala parantaa ) Tobitin kirja (katkelma apokryyfikirjasta). Rafael paljastaa olevansa Jumalan enkeli Minä olen Rafael, yksi niistä seitsemästä enkelistä, jotka ovat Herran lähellä ja joiden on lupa tulla hänen kirkkautensa eteen. Molemmat miehet säikähtivät ja heittäytyivät pelon vallassa kasvoilleen maahan. Mutta enkeli sanoi heille:»älkää pelätkö! Rauha teille! Kiittäkää aina

11 Jumalaa. En minä omaa hyvyyttäni tullut teitä auttamaan, vaan Jumala tahtoi minun tulevan. Häntä teidän pitää kiittää kaikkina aikoina, hänelle laulaa ylistystä. Nyt ymmärrätte senkin, että minä en itse asiassa ole syönyt mitään; teistä vain näytti siltä. Kiittäkää te Herraa täällä maan päällä, antakaa kaikesta kunnia Jumalalle. Minä nousen hänen luokseen, joka minut lähetti. Kirjoittakaa muistiin kaikki tämä, mitä teille on tapahtunut. Rafael nousi taivaalle, ja kun Tobit ja Tobia kohottautuivat jaloilleen, he eivät enää nähneet häntä. He kiittivät Jumalaa, lauloivat hänen ylistystään ja kertasivat kiitollisina hänen suuria tekojaan. Heille oli ilmestynyt Jumalan enkeli. Rafaelin tapaan toisetkin enkelit saattavat liikkua maan päällä ihmisiksi naamioituneina. Ovatko he täyttämässä Jumalalta saamaansa tehtävää? Tuskin vain kuljeskelemassa, niin kuin saatana kerran vastasi Jumalalle (Job 1:7). Heb 13:2 Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. Enkelit ovat monta kertaa tulleet ihmisten avuksi vaaran uhatessa. Tässä vain muutama esimerkki: Kaksi enkeliä varoitti Sodoman ainoaa vanhurskasta Jumalan palvelijaa, Lootia ja auttoivat hänen perhettään pelastumaan Sodomaa kohtaavalta tuholta. (1 Moos:19. luku) Enkeli kulki Egyptin halki ja surmasi maan esikoiset olivatpa nämä ihmisiä tai eläimiä ja näin auttoi Moosesta ja juutalaisia pakenemaan Egyptin orjuudesta. (2 Moos 12:12-23) Enkeli pysäytti Abrahamin ennen kuin hän ennätti tappaa poikansa uhriksi Jumalalle, sanoen: 22:12 Niin hän sanoi: Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi. (1 Moos 22:12) Herran enkeli kertoi Joosefille totuuden Marian raskaudesta

12 kertoen: Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. (Mat 1:20) Herran enkeli auttoi Pietaria pakenemaan vankilasta Apt 5:19-20 Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat. Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. (Mat 28:2) Enkelit palvelijoina Enkelit ovat palvelevia henkiä (Heb 1:14). Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä? jotka saavat autuuden periä tarkoittaa niitä, jotka tulevat pelastumaan ja osoittaa, että enkelit palvelevat näitä ihmisiä jo heidän elinaikanaan. Enkelit palvelevat, heprean sana on sharath, joka käännetään palvella. Esim. minister to God before the Throne day and night. Millaista palvelua enkelit mahtavat suorittaa Jumalalle? Tarvitseeko Jumala enkelten palvelua? Jumalahan on henki, kaikkivaltias. Ymmärtäisin sen, että enkelit palvovat Jumalan valtaistuimen edessä. Jeesus tarvitsi enkelten palvelua oltuaan paastoamassa erämaassa neljänkymmenen päivän ajan. Ihmiset ja enkelit Heb 2:5 Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme. 6 Vaan joku on jossakin paikassa todistanut, sanoen: Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmisen poika, että pidät hänestä huolen? 7 Sinä teit hänet [ihmisen] vähäksi aikaa enkeleitä

13 halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja; 8 asetit kaikki hänen jalkojensa alle. Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi. Edellä olevat jakeet puhuvat enkelien ja yleensä ihmisten suhteesta. Jakeesta 9 lähtien Hebrealaiskirje puhuu myös ihmisestä, mutta siitä ihmisestä, joka oli täydellisen synnitön. 2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. 10 Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. 11 Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän [Jeesus] ei häpeä kutsua heitä veljiksi, 12 kun hän sanoo: Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä ; 13 ja taas: Minä panen uskallukseni häneen ; ja taas: Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut! 14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, 15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia. 16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. 17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä

14 kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. 18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. Jeesuksella on doktriinin mukaan kaksi luontoa, ihmisen ja Jumalan. Maan päällä toimimista varten tämä kaksiluonto-oppi selittää, että Jeesus luopui jumaluudesta, voidakseen olla maan päällä ihmisenä. Tämä oppi vahvistettiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451, koska muuten kristinusko olisi suurissa opillisissa ongelmissa; Jumalahan ei voi kuolla. Siksi selitettiin, että Jeesus kuoli ihmisenä ja otti ylösnoustessaan takaisin jumaluutensa. Näin tulkitaan seuraava Filippiläiskirjeen kohta: Fil 2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. On syytä muistaa ja ymmärtää, että Jeesus on Jumalan ainosyntyinen poika. Jumalan poikana, vaikkakin ihmisenä, hän olisi voinut vaatia itselleen jumalallista kohtelua. Jeesus kuitenkin menetteli toisin: hän alensi itsensä tavalliseksi ihmiseksi, joka oli myös nöyrä. Sitä tarkoitti ei katsonut saaliiksensa [ei pitänyt kiinni oikeudestaan] olla Jumalan kaltainen.

15 Heb 2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. Jeesus oli niin kuin muutkin ihmiset nyt ovat enkeleitä halvempia. Kun Jumala korotti Jeesuksen hänen ylösnousunsa jälkeen Herraksi ja Kristukseksi, Jeesuksen arvo suhteessa enkeleihin nousi paljon enkeleitä korkeammaksi, kuten Heb 1:4 todistaa: tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Kun tulkitsemme näitä em. jakeita huolellisesti, on meidän pantava merkille, että Jeesus tuli enkeleitä paljon korkeammaksi. Hebrealaiskirje ym. eivät sano, että Jeesus olisi aina ollut enkeleitä paljon korkeampi! Entä mikä tulee olemaan ihmisten asema ja suhde enkeleihin? Tiedämme, että pelastuksen saavat tulevat olemaan Jumalan poikia kuten enkelitkin. Myös tiedämme, että ylösnousseita Jeesus kutsuu veljikseen ja sisarikseen. Pelastuneista ihmisistä tulee Jumalan työtovereita. Tähän asti enkelit itse ovat kertoneet asemastaan vain Jumalan palvelijoina. Heb 2:16 kuitenkin kertoo ratkaisevan totuuden Jumalan aikomuksesta: Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen [jälkeläiset] hän ottaa huomaansa.. Enkeleiden sota taivaassa Sodan syynä oli Saatanan (Lucifer, valon tuoja ) aloittama kapina Jumalan kaikkivaltiutta vastaan. Saatana oli, niin kuin kaikki muutkin enkelit luotu hyväksi. Hän johti kolmasosaa enkelikunnasta. Lucifer ei tyytynyt olemaan merkittävä enkelijohtaja; hän kadehti Jumalan saamaa palvontaa ja halusi itsekin saada samanlaista palvontaa osakseen. Saatana totesi Jumalan suunnitelman ihmisten suhteen. Ihmisten

16 oli määrä tulla enkeleitä merkittävämmäksi ryhmäksi. Saatana päätti ottaa ihmiset omaan komentoonsa. Raamattumme alkulehdillä alkaa ihmiskunnan tarina ihmisen luomisesta, Adamista ja Eevasta. Raamatun viimeinen kirja kertoo apostoli Johanneksen saamasta ilmestyksestä. Siihen sisältyy myös kuvaus saatanan taistelusta oman asemansa puolesta ja sitten hänen tulevasta häviöstään taistelussa. Korkea-arvoisesta enkeliruhtinaasta Valontuojasta ( Light Bearer ) on tullut Lohikäärme! Ilman saatanaa Raamatun tarina olisi ollut aivan toisenlainen. Jumalan tahdon mukaisesta hyvän voittokulusta onkin tullut taistelu hyvän ja pahan välillä Jumalan tahdon toteuttamisesta saatanan eli tämän maailman ruhtinaan taistelu ihmisten saamisesta omalle puolelleen. Raamatun viimeinen kirja Ilmestyskirja kertoo lopun ajan tapahtumista ja taisteluista. Ilmestyskirja: 12:1 Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä. 2 Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää. 3 Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; 4 ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi. 5 Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö. Nainen luvun 12 alussa on ilman muuta Maria, Jeesuksen äiti. Maria synnytti poikalapsen, joka tulee hallitsemaan maailmaa

17 rautaisella valtikalla. Ilm 12:1 symbolinen merkitys kuvaa a) Israelia, Jumalan omaa kansaa ja sen kahtatoista tähteä eli sukukuntaa. b) Kristuksen kahtatoista apostolia ja tälle perustukselle rakennettuja seurakuntia Karitsan morsianta. Tämä Jumalan kirkko on kuitenkin pieni vähemmistö ja enemmistön muodostaa porttokirkko, josta Kristus sanoo lähtekää ulos siitä. Kol 1:18 Ja hän [Kristus] on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Jakeessa 5 hypätään Jeesuksen ylösnousemukseen eli kolmekymmentä vuotta ajassa eteenpäin. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö. 12:6 Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. Tämän jakeen vaimo on Jumalan uskollinen seurakunta maan päällä, joka joutuu pakenemaan erämaahan turvaan saatanan vainoa. Sitten hypätään tulevaisuuden näyssä taas ajassa eteenpäin, sotaan taivaassa. 12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, Sotaa johtaa arkkienkeli Mikael. Eikö Jeesus ollutkaan mukana, vaikka jakeessa 12:5 todettiin Jeesuksen (lapsen!) tulleen temmatuksi taivaaseen? Ei, Jeesus on matkalla maan päälle ottaakseen siellä kuninkuuden. Ja kuninkuutta edeltää niin ikään sota samaa vihollista vastaan; Saatana häviää sodan taivaassa ja hänet miljoonine kannattajineen heitetään maan päälle. Monet ovat sitä mieltä, että sota on jo käyty ja saatana joukkoineen heitetty maan päälle. Pohdin asiaa hieman

18 myöhemmin ja siltä pohjalta, että mikä todistaisi, että sota on jo käyty ja toisaalta mikä todistaisi, että se on vielä tapahtuva tulevaisuudessa. 12:8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. 9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. Jakeessa 12:10 ilmoitetaan riemuiten: Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. Johannes kuuli näyssä suuren äänen sanovan, että tämän voiton seurauksena on syntynyt Jumalan valtakunta ja Hänen Voideltunsa eli Kristuksen valta. Tapahtuma liittyy siis lähitulevaisuuteen, lopun aikaan. Se liittyy myös Kristuksen toiseen tulemiseen, jolloin hän ottaa Jumalan valtakunnan kuninkuuden ja hallitsee yhdessä ylösnousseitten pyhien kanssa. Kristus saapuu valtavan enkelijoukkonsa kanssa ja sotii saatanan joukkoja vastaan voittaen ne. Tätä edeltää seitsemän vuotta kestävä ahdingon aika ja Herran päivä. Taivaat ja niissä asuvat voivat riemuita, mutta voi maata! perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa! (12:12). Suuressa vihassaan saatana ryhtyy vainoamaan maan päällä olevien uskovien seurakuntaa: ja lohikäärme vihastui vaimoon [Kristuksen seurakuntaan] ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus (j.17). Saatanan vainoa kestää 42 kuukautta: 12:14 mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa [3,5

19 vuotta, 42 kk] poissa käärmeen näkyvistä. Tämä aika sijoittuu sen tapahtuman jälkeen kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle (12:13). Seurakunnan vainon aika 3,5 vuotta kestää puolet koko seitsemän vuoden ahdingon ajasta ja sijoittuu sen jälkimmäiselle puoliskolle. 2 Kor 4:4 Niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Saatanasta raamattu käyttää nimitystä tämän maailman jumala. Pietari kirjoitti karkeasti samoihin aikoihin Johanneksen Ilmestyskirjan kanssa: 1 Piet 5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Saatana on vuosituhansien ajan pyrkinyt eri keinoin nielaisemaan ihmisiä omikseen. Nyt on tullut meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta. Mitä tarkoittavat ilmaisut tullut pelastus ja voima, meidän Jumalamme valtakunta, hänen Voideltunsa valta? Pelastuksen tuleminen voidaan tulkita Jeesuksen lunastusuhrin toteutumiseen. Entä tullut Jumalamme valtakunta? Jumalan valtakunta on ollut iät ja ajat taivaassa eikä valtakunnan tulemisesta sinne voi olla kysymys. Entä onko Jumalan valtakunta tullut maan päälle? Tähän yhdistetään vielä ja hänen Voideltunsa valta. Voidellun eli Kristuksen valta on toteutunut taivaassa, mutta ei vielä maan päällä. Kristukselle on tosin annettu kaikki valta niin taivaassa kuin maan päälläkin, mutta tulkitsen sen varmaksi lupaukseksi, joka vielä odottaa täyttymystään. Tärkeä kysymys, joka askarruttaa monia on: milloin tämä sota käydään ja milloin saatana enkeleineen heitetään ulos taivaasta maan päälle? Aloitettiinko sota heti kun Luciferin

20 Jumalan tahdon vastainen toiminta kävi ilmeiseksi? Sen suuri ja kaikkien tuntema osoitus oli ensimmäisten ihmisten vietteleminen vastustamaan Jumalan antamaa määräystä Edenin puutarhassa. Ei aloitettu. Ei myöskään kielletty saatanaa astumasta taivaaseen Jumalan eteen. Päinvastoin: Jumala luovutti maan kuninkuuden saatanalle! Voiko se pitää paikkansa? Seuraava Raamatunjae on syytä lukea tarkasti ja ajatuksella: Jer 27:5 Minä [Herra Sebaot] olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen. Saatana vahvisti saaneensa maan kaikkien kansojen herruuden sanomalla Jeesukselle Luuk 4:6 Sinulle [Jeesukselle] minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. 7 Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun. Saatanan ja Jeesuksen kohtaaminen tapahtui noin 4000 vuotta Adamin ja Eevan viettelemisen jälkeen. Kaiken tämän ajan Jumalan pitkämielisyys kesti saatanan kapinan hänen tahtoaan vastaan. Toinen esimerkki: Kun Jobin aikana saatana astui Jumalan eteen, hän sanoi vastauksena Jumalan kysymykseen Mistä sinä tulet? : Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta. (Job 2:2) Tämäkin siis osoittaa, että saatanalla on ollut pääsy taivaaseen Jumalan luokse eikä häntä tai hänen enkeleitään ollut vielä heitetty sieltä pois. Kolmanneksi: Joh 12:31 Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos. Johannes kirjoitti evankeliumissaan, että tämän maailman ruhtinas (saatana) pitää heitettämän ulos siis futuurissa. Johannes kirjoitti evankeliuminsa, kun Jeesus oli ollut nousseena taivaaseen useita vuosikymmeniä. Tämäkin tarkoittaa, että sotaa taivaassa ei oltu vielä käyty eikä saatanaa enkeleineen ollut vielä heitetty maan päälle.

21 Muistakaamme, että Jumalalla on ennakkosuunnitelma, jonka mukaan kaikki maailmassa tapahtuu. Milloin sota sitten käydään taivaassa? Jakeessa 12:10 kerrotaan kuinka saatana on tullut heitetyksi ulos taivaasta: meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. Voidellun valta kytketään saatanan ulosheittämiseen. Saatanan ulosheittämisestä on esitetty seuraavanlainen tulkinta: Jeesus noustessaan taivaaseen ja saatuaan Jumalalta kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, heitätti saatanan kannattajineen ulos taivaasta maanpäälle. Voidaanko sen seurauksena todeta, että nyt on tullut meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta? Ei aivan näin. On muistettava, että Johannes sai näyn ja kirjoitti Ilmestyskirjan noin vuotta sen jälkeen kun Jeesus astui taivaaseen. Tässä yhdessä luvussa tapahtumat vaihtelevat ajallisesti Jeesuksen syntymähetkestä hänen taivaassa tapahtuneeseen puhdistukseen saakka. Edellä kuvattu tulkinta voisi olla mahdollinenkin, mutta harkitaanpa vielä. Tarkoittaako nyt on tullut valta sitä, että on tullut Jumalan ja Kristuksen valta taivaassa? Ei varmaankaan! Jumalan valta on ollut kiistaton iät ja ajat. Se tarkoittaa, että maan päälle on tullut Jumalan valtakunta, joka tarkoittaa, että Pyhät hallitsevat Jumalan valtakunnan edustajina ja hänen Voideltunsa Jeesus Kristus on tämän valtakunnan kuningas. Siis, maan päällä tulee olemaan Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Silloin voidaan todeta, että nyt on tullut meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, ja siihen ajankohtaan kohdistuu saatanan ja hänen joukkonsa heittäminen pois taivaasta maan päälle. Luuk 10:17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: Herra, riivaajatkin (devils) ovat meille alamaiset

22 sinun nimesi tähden. 18 Silloin hän sanoi heille: Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Tarkoittaako Jeesus, että taivaassa käytiin sota sinä aikana, kun Jeesus oli maan päällä? Vasta tällöinkö riivaajat (devils) saapuivat ihmiskuntaa vaivaamaan? Olihan saatana ollut maan päällä jo Adamin ja Eevan aikana. Jumala kysyi kerran Saatanalta missä tämä oli ollut: Job 1:7 (ja 2:2) Niin Herra kysyi saatanalta: Mistä sinä tulet? Saatana vastasi Herralle ja sanoi: Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta. Saatana oli katsastelemassa paikkoja jo vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Saatana esiintyy myös Tyyronin kuninkaana. Pidän selvänä, että hänellä oli jo tuolloin oma enkelikuntansa palvelijoinaan sekä muita enkeliruhtinaita maan päällä tiettyjä alueita hallitsemassa. Kun Adam ja Eeva aikoinaan karkotettiin paratiisista, he lisääntyivät ja yhteiskuntaan syntyi paljon uusia ihmisiä. Syntiä ja pahuutta oli paljon. Mistä tämä synnin määrä johtui? Mistäpä muusta kuin saatanan ja hänen joukkonsa toiminnasta. Niinpä Jumala päätti hukuttaa koko ihmiskunnan vedenpaisumuksen alle. Danielin kirjassa kerrotaan Persian enkeliruhtinaasta ja Jaavanin (Kreikan) enkeliruhtinaasta, joita vastaan Danielin enkelin oli taisteltava lähes yksin, apunaan vain arkkienkeli Miikael. Jo Danielin aikana näyttää olleen langenneita enkeliruhtinaita johtamassa kaupunkivaltioita Tyyronin lisäksi Persiassa ja Kreikassa. Nämä kapinalliset enkelit olivat voimakkaita siitä päätellen, että Danielin enkeli joutui pitkän ajan taistelemaan näitä enkeleitä vastaan. Tällä haluan vain osoittaa, että Jeesuksen lausuma Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman ei tarkoita, että Jeesus olisi silloin nähnyt oikeasti tämän tapahtuvan, muutoin kuin ennenäkynä.

23 Kun Jeesus tulee taivaasta maan päälle, se tapahtuu samaan aikaan kun taivaassa alkaa sota, jonka seurauksena Saatana joukkoineen heitetään maan päälle. Kun Kristus on saapunut maan päälle toisen kerran, hän näkee, että Saatana heitettiin kuin salaman leimahdus maan päälle. Myös maan päällä alkaa sota, jonka seurauksena Saatana joukkoineen häviää ja Saatana sidotaan tuhannen vuoden ajaksi. Saatanan apurit Antikristus ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen. Senhän tiedämme, että saatana ja hänen demoninsa ovat toimineet maan päällä pitkän aikaa jo tätä ennenkin. Saatanalla on kuitenkin ollut pääsy taivaaseen Jumalan eteen tähän saakka. Jakeessa 12 todetaan Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa! 12:11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. 12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa! 13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt. Jakeessa 13 maan päälle heitetty saatana ajaa takaa poikalapsen synnyttäjää eli Jeesuksen äitiä Mariaa. Onko tämän jakeen perusteella sitten pääteltävä, että saatana olisi heitetty maan päälle jo Jeesuksen ollessa vastasyntynyt vauva? Vai, onko tulkittava, että poikalapsen synnyttänyt vaimo Maria tarkoittaa kuvaannollisesti myös kirkkoa, joka syntyi Jeesuksen ja opetuslasten myötä? Kysymyksessä on saatanan Jumalan kirkkoon kohdistama vaino. Raamatussa ja erityisesti Ilmestyskirjassa melkein kaikki tuntuu olevan kuvaannollista ilmaisua.

24 . Kaksi todistajaa Ilm 11:3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan. 4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Mitä tarkoittavat öljypuut ja lampunjalat? Psa 52:10 Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti. Sak. 4:11 Ja minä lausuin ja sanoin hänelle: Mitä ovat nämä kaksi öljypuuta lampunjalan oikealla ja vasemmalla puolella? 12 Sitten minä toistamiseen lausuin ja sanoin hänelle: Mitä ovat nuo kaksi öljypuun terttua kahden kultaisen putken kohdalla, jotka vuodattavat sisästänsä öljynkultaa? 13 Niin hän sanoi minulle näin: Etkö tiedä, mitä ne ovat? Minä vastasin: En, Herra. 14 Hän sanoi: Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan Herran edessä. Öljypuut ja lampunjalat ovat kuvaannollinen ilmaus, eiväthän öljypuut ja lampunjalat voi seisoa Herran edessä. Ilmestyskirjakin kertoo: Ilm. 1:20 ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa. Nämä kaksi todistajaa, joita nimitetään öljypuuksi ja lampunjalaksi, ovat kaksi Jumalan seurakuntaa (kirkkoa), jotka rohkeasti todistavat 3,5 vuoden ajan. Jakeessa 11:7 ilmenee, että kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Heidän ruumiinsa viruvat Jerusalemin kadulla 3,5 päivää (11:9).

25 Monet ihmiset iloitsevat ja riemuitsevat, sillä nämä kaksi kirkkoa olivat vaivanneet julistuksellaan heitä. Kirkoilla on ollut valta jakaa vitsauksia uppiniskaisille kirkon jäsenille. Sen vuoksi ihmiset riemuitsevat, kun peto nousee syvyydestä ja hävittää kirkot. Jakeessa 11:11 kerrotaan miten nämä kirkot virkoavat ja kirkkojen pyhät nousevat taivaaseen oltuaan kuolleena 3,5 päivää. Koko tämä kertomus on kuvaannollista ilmausta ja täytyy tulkita sen mukaisesti. 11:5 Ja jos joku tahtoo heitä [todistajia] vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla. 6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat. 7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. 8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa [Jerusalemissa] myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. 9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. Miksi todistajien ruumiiden sanotaan makaavan kuolleina juuri kolme ja puoli päivää? Jumalan todistajat seurakunnat kuolevat eli lakkaavat toimimasta todistajina täksi ajaksi. Sen jälkeen Jumala herättää heidät ja kutsuu ylös taivaaseen. Jakeessa 12 todetaan heidän ylösnousunsa. 11:10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa [kaksi Jumalan seurakuntaa] olivat

26 vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat. 11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät. 12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: Nouskaa tänne! Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät. Tässä on kyse tulkintani mukaan ensimmäisestä ylösnousemuksesta: ensimmäisenä nousevat uskossa aikanaan kuolleet ja sen jälkeen, niin kuin 1 Kor 15:51-52 kertoo Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me [ylösnousevat] muutumme [enkelien kaltaisiksi henkiolennoiksi]. Kun taivaasta kuuluu ääni nouskaa tänne, kuuluu myös viimeisen eli seitsemännen pasuunan ääni (luku 12) ja saatana joukkoineen heitetään maan päälle. Jeesus Kristus tapaa ylösnousevat, jotka ovat tulleet häntä vastaan pilviin.. Jumala varjelee uskovia 12:13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt. Kuningas Herodes vainosi Josefia ja Mariaa ja tapatutti suuren määrän poikavauvoja. Josef ja Maria pakenivat Israelista Egyptiin ja Jeesus pelastui. Luvun 12 seuraavissa jakeissa puhutaan miten käärme/lohikäärme vainosi vaimoa tappaakseen tämän. Vaimo ei kuitenkaan ole Jeesuksen äiti Maria, vaan Jumalan oma seurakunta (kirkko). Myös ajallisesti tämä ei tapahdu Jeesuksen syntymän aikaan. Se käy ilmi jakeesta 17, jossa kerrotaan lohikäärmeen epäonnistumisen jälkeen lähteneen sotimaan niitä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. Jeesushan oli pieni vauva, eikä vielä ollut aloittanut julkista

27 toimintaansa. 14 Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä. Tästä aikamääreestä aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa voidaan todeta, että se on sama eli 1260 päivää eli 3,5 vuotta, joka on mainittu jo jakeessa 12:6. Tapahtumien järjestys on kovin heittelehtivää. Jakeessa 14 todetaan, että Jumalan seurakunta on turvassa 3,5 vuoden ajan. 12:14 Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä. Tämä ajanjakso on tunnettu Raamatussa nimellä Suuri ahdistus. Sen aikaansaa saatana. Suuren ahdistuksen (engl. Tribulation) ajan jälkeen seuraa Herran vihan päivä. Se on ajallisesti yhtä pitkä aika, 3 ja puoli vuotta. Molemmat yhteensä 7 vuotta, eli yhden vuosiviikon mittainen aika lopun aikana. Danielin kirjan 9. luvussa enkeli Gabriel selittää tulevia aikoja viimeisen vuosiviikon tapahtumia Danielille: 9:23 Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky. 24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. 25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.

28 26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. 27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse. Ilm 12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. Saatana siis vihastuu Jumalan seurakuntaan, ja jakeen 12:15 mukaan syöksi kidastaan vettä niin kuin virran, mutta maa avasi suunsa ja nieli virran. Tämän epäonnistuttua Saatana suuntasi toimenpiteensä muita kristittyjä vastaan. Raamatussa luvataan kuitenkin, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Jooel 2:32, Apt 2:21, Room 10:13) 12:18 Ja se [Saatana] asettui seisomaan meren hiekalle. Mitä tarkoittaa meri? Entä meren hiekka? Daniel kirjassaan kuvaa kuinka merestä nousi vuorollaan neljä petoa, jotka kuvasivat neljää valtakuntaa ja niiden kuninkaita. Ilmestyskirjassaan Johannes kirjoittaa kuinka 13:1 Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Kirjan lopussa 21:1 todetaan sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Meri kuvaa ihmiskuntaa. Hiekka kuvaa paljoutta: Esimerkiksi Jes 10:22 Sillä vaikka sinun kansasi, Israel, olisi kuin meren hiekka, on siitä palajava ainoastaan jäännös. Siis, kun saatana asettui seisomaan meren hiekalle, tulkitsen

29 sen tarkoittavan, että saatana katsoi maan ihmismäärää ja suunnitteli miten saisi kaikki puolelleen, pois oikean Jumalan palvonnasta... Enkelit ja Pyhä henki Raamatun monista jakeista näemme kuinka enkelit osallistuvat maailman asioiden järjestelyyn sen mukaan mitä Jumala antaa heille tehtäväksi. Entä sitten, miten Pyhä henki osallistuu Jumalan suunnitelman toteuttamiseen? Pyhä henki ei ymmärtääkseni puutu maailman päivittäisiin, konkreettisiin asioihin, vaan sensijaan vaikuttaa ensisijaisesti ihmisten mieliin. 2 Piet 1:21 sanookin kuvaavasti: sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. Apt 1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka. Ja myös Luukas viitaten Jesajaan 4:18 Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen Pyhällä hengellä ei ole kutsumanimeä toisin kuin Jumalalla on Jehova ja hänen pojallaan Jeesus. Pyhä henki ei ole persoona samalla tavoin kuin Jumala ja Kristus. Pyhää henkeä on luonnehdittu Jumalan toimivaksi voimaksi. Apt 7:55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän [Stefanus] loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Jos Pyhä henki olisi Jumalan tavoin persoona, olisi Stefanus varmaankin nähnyt näyssään myös tämän kolmannen persoonan. Taivaalliset valtarakenteet

Raamatun kirjoissa mainitaan enkelit yhteensä lähes 300 kertaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa.

Raamatun kirjoissa mainitaan enkelit yhteensä lähes 300 kertaa sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Enkelit Millaisia enkelit ovat? Raamatun ulkopuolella kerrotaan enkeleistä enemmän kuin itse Raamatussa. Erityisesti Apokryfikirjoissa on mielenkiintoisia, jopa lennokkaitakin kertomuksia, mutta rajoitun

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Jeesus tuo palkan tullessaan

Jeesus tuo palkan tullessaan Jeesus tuo palkan tullessaan tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät Ilmestyskirja kertoo: Ilm. 11:15 Ja

Lisätiedot

Saatana tämän maailman Jumala

Saatana tämän maailman Jumala Saatana tämän maailman Jumala Jer. 27:5 Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen.

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Pieni joukko ja suuri joukko

Pieni joukko ja suuri joukko Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu 24.11.2010 Pekka Sartola Antikristus, kuka hän on? ( Hitler (ei kumpikaan kuvan henkilöistä, Amin el-husseini ja Adolf Antikristus Vanhassa

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys

Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan?

Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan? Ketkä pääsevät Jumalan/Taivasten Valtakuntaan? Mat. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Jumalan valtakuntaan

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Näiden pahojen voimien ja pahojen henkien päämies on juuri saatana, sielunvihollinen.

Näiden pahojen voimien ja pahojen henkien päämies on juuri saatana, sielunvihollinen. Raamattutunti 15.10.2009 JUMALAN KAHLEKOIRA Saatana on meidän pahin vihollisemme. Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, siis ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan ja viimekädessä

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Milloin Jeesus tulee toisen kerran?

Milloin Jeesus tulee toisen kerran? Milloin Jeesus tulee toisen kerran? Jeesus sanoi Mat 10:23 mukaan: Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja,

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 3/24 Kain ja Abel, Nooan sukuluettelo, Vedenpaisumus, Baabelin torni (1 Moos 4-11) Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio

Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio Jesaja: 44:1 Mutta nyt kuule, Jaakob, minun palvelijani, ja Israel, jonka minä olen valinnut. 44:2 Näin sanoo Jahve, sinun luojasi, joka

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

USA:n/Kauris: AFGANISTAN 2002 - IRAK 2003 Ydinaseet ja lentokoneet ovat kuvattu jo yli 2500 vuotta sitten Daniel 8. Luku 1 Kuningas Belsassarin kolmantena hallitusvuotena näin minä, Daniel, näyn, senjälkeen

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 22/24 Ilmestyskirja 1-3 Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

VELJEKSET KAIN JA AABEL

VELJEKSET KAIN JA AABEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VELJEKSET KAIN JA AABEL Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt:

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa

Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa Johanneksen Ilmestys ja Vanha Testamentti Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu (Luuk. 24:27). Monet oppineet ovat sanoneet,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot