Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy"

Transkriptio

1 Markkinakatsaus 19. huhtikuuta 2010 Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy Kotimainen kysyntä on näyttänyt euroalueella synkältä, joten toivo elpymisestä nojaa pitkälti viennin varaan. Vientimahdollisuudet eroavat kuitenkin maittain runsaasti. Eräs ratkaisevimmista tekijöistä viennin kannalta on maan kilpailukyky euromaiden välisellä pelikentällä. Tällä kentällä menestyvät kilpailukykyiset vientimaat, jotka hyötyvät globaalista toipumisesta heikompia joukkuetovereitaan enemmän. Kreikan vaikea tilanne vaikuttaa alueen kehitykseen ja euron kurssiin. Tukipäätösten suhteen on edetty, mutta markkinat eivät ole vielä täysin vakuuttuneita ratkaisun toimivuudesta. Kustannuserot ruokkivat epätasapainoa Euroalue elää epätasapainon aikaa. Taloudelliset polttopisteet alueella kohdistuvat tällä hetkellä ehdottomasti Kreikkaan ja muihin velkaantuneisiin Etelä-Euroopan maihin. Toisaalta huomio kiinnittyy myös Saksaan, jolta on odotettu kapteenin vastuuta tilanteen ratkaisemiseksi. Eräs tapa kuvata euromaiden välistä kilpailukykyä on verrata työn yksikkökustannuksia maiden välillä. Työn yksikkökustannuksilla tarkoitetaan tuotoksen keskimääräistä kustannusta yksikköä kohden. Katsaus keskimääräisiin työn yksikkökustannuksiin vuosien välillä osoittaa suuria kilpailullisia eroja euromaiden välillä. Näkyvin ero tässä vertailussa on ns. PIIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka, Espanja) ja Saksan välillä. Euroalueen toiseksi suurimman maan Ranskan tilanteessakaan ei ole kehumista, sillä se ei ole kyennyt pudottamaan työvoimakustannuksia länsinaapurinsa esimerkin mukaan. Työn yksikkökustannukset Lähde: Reuters Ecowin Handelsbankenin korko- ja valuuttaennusteet Keskuspankkikorot 10 v bondikorot Valuutat kk +6 kk +12 kk kk +6 kk +12 kk kk +6 kk +12 kk USA EURUSD EMU USDJPY Japani EURGBP Ruotsi Norja EURSEK Suomi EURNOK Lähde: Handelsbanken Capital Markets For full disclaimer and definitions, please refer to the end of this report.

2 Syitä hintakilpailun eroihin Syyt euromaiden hintakilpailukykyyn vaihtelevat merkittävästi maiden välillä. Vastoin yleisiä uskomuksia on Kreikalla ja Irlannilla ollut euroalueen nopein työvoiman tuottavuuden kasvu 2000-luvulla. Tämä johtuu hyvin pitkälti ns. catch-up efektistä, eli siitä kuinka uutta teknologiaa käyttöön ottamalla kehittyvä maa saa kiinni kehittyneempiä maita, joiden tuottavuus on jo valmiiksi huippuluokkaa. Kehittyneissä maissa tuottavuuden kasvu luodaankin pitkälti vain uutta teknologiaa kehittämällä, sillä resurssit on allokoitu jo hyvin tehokkaasti. Joka tapauksessa, Kreikan ja Irlannin kohdalla työn yksikkökustannusten nousu on seurannut siitä, että palkat ovat nousseet tuottavuutta nopeammin. Italia sen sijaan on saanut pidettyä 2000-luvulla palkat kurissa, mutta suurena ongelmana on ollut työn tuottavuuden heikkeneminen. Espanjan tilanteen tekee vaikeaksi sekä tuottavuuden lasku, että kohonneet palkat. Katsaus Saksaan osoittaa, että tuottavuuden kasvu on siellä ollut hieman korkeampaa kuin euroalueella keskimäärin. Tätä merkittävämpi tekijä on kuitenkin ollut selvästi muita maita maltillisempi palkkojen nousu, joka on tehnyt liittovaltiosta euroalueen todellisen veturin. Kehityksen kulta-aikaa on ollut Wiedervereinigungin eli Länsi- ja Itä-Saksan yhdistymisen jälkeinen aika. Vielä joitakin vuosia yhdistymisen jälkeen palkkataso ja työn yksikkökustannukset ylittivät euroalueen keskiarvon, mutta 2000-luvulle tultaessa Saksa on ollut erittäin tehokas kilpailukykynsä palauttamisessa, ja pystynyt vielä kuromaan lisää eroa muihin. Kilpailukyky ja vaihtotase Ovatko kilpailukyvyn suuret erot euroalueella sitten nähtävissä kauppataseissa? Kyllä. Heikommat maat ovat kasanneet suuria alijäämiä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka taloudellinen kriisi on paikannut maiden kilpailukyvyn eroja, ovat korjaukset olleet enemmänkin syklisiä, eli suhdannevaihteluihin liittyviä. Rakenteelliset erot sen sijaan tulevat jälleen esiin talouden lähtiessä kasvu-uralle. Niillä ei ole tekemistä suhdanteiden kanssa, sillä ne viittaavat kunkin maan omiin rakenteisiin. Suuria rakenteellisia eroja tullaankin jälleen näkemään, ellei Kreikan, Irlannin ja Espanjan kaltaisissa maissa tapahdu merkittävää paranemista. Varovaisia päätöksiä Kreikan tuesta Euroalueella on tällä hetkellä useita ongelmatalouksia, mutta vahvimmat huolet keskittyvät kaikkein vaikeimmin velkaantuneeseen Kreikkaan. Euroopan keskuspankin puheenjohtaja Jean-Claude Trichet on viimeaikoina yrittänyt rauhoitella markkinoita, joilla huoli Kreikan velkaongelman ratkaisun viivästymisestä on syventynyt. Trichetin mukaan euroalueen johtajat ovat erittäin sitoutuneita auttamaan kriisin ratkaisussa. Orastavaa valoa tunnelin päähän saatiinkin EMUpäättäjien puhelinkonferenssissa, jossa päätettiin Kreikan saavan avustuksia muilta jäsenmailta maksimissaan 30 miljardia euroa. Kreikka ei kuitenkaan ole apua vielä virallisesti pyytänyt, eivätkä avustustoimet ala ennen kuin tämä tapahtuu. Avun tarpeen ilmetessä lainananto tapahtuu kolmen vuoden periodilla ja noin viiden prosentin korolla, mikä alittaa tämänhetkisen markkinahinnan selvästi, muttei Kreikan kannalta vielä kovin merkittävästi. Referenssinä käytetään siis Kreikan valtionobligaatioita, joiden korko on tällä hetkellä 6-7 prosentin luokkaa. Myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF on sitoutunut avustamaan Kreikkaa. Tuen määrästä ei ole kuitenkaan täyttä selvyyttä. On ollut puhetta, että euroalueen osuus lainapaketista olisi 2/3 ja IMF:n osuus 1/3. IMF:n mukanaolo avustusoperaatiossa on osaltaan nakertanut euroalueen uskottavuutta ratkaista itse sisäiset ongelmansa. Vaikea lähitulevaisuus osoittaakin varmasti unionin kyvyn pelata joukkuepeliä, jonka aakkoset näyttävät ainakin tällä hetkellä olevan hukassa. Markkinoiden luottamus on edelleen vähäistä, sillä esitetyt ratkaisut ovat olleet varsin niukkoja. Tätä heijastelevat myös Kreikan valtionobligaatiot, joiden riskilisät ovat korkeimmillaan vuoden 1998 jälkeen. Riskilisä kasvaa Kreikan valtionobligaatioissa Euromaiden vaihtotaseissa eroja Source: Reuters Ecowin Analyytikko Anna Råman, , anra10@handelsbanken.se Päätoimittaja Olli Hyytiäinen, , olhy01@handelsbanken.se Source: Reuters Ecowin 19. huhtikuuta

3 Kalenteri: CET Country Indicator Cons. fc Our fc Previous Mon, Apr 19 Greece IMF - Greek discussions 07:00 Japan Consumer confidende index, Mar :00 US Leading economic indicators, Mar 0.9/ 0.1/ Tue, Apr 20 08:00 Germany PPI, Mar 0.4/ / :30 Sweden Riksbank rate decision :00 EMU C/a nsa, Feb -16.7bn C/a SA, Feb -8.1bn Italy Industrial orders, Feb -2.8/1.1 10:30 UK CPI, Mar 0.3/ /3.0 11:00 Sweden Riksbank press conference Germany ZEW current, Apr ZEW expectations balance, Apr :00 Canada BoC rate decision 0.25 Wed, Apr 21 10:30 UK ILO unemployment rate, Feb Minutes from BoE MPC meeting April 8 11:10 Sweden SNDO T-bond auction: 1049: 3bn 16:30 US EIA weekly crude stocks Thu, Apr 22 01:50 Japan Exports, Mar /45.3 Imports, Mar /29.5 Trade balance total, Mar 651.0bn 08:45 France Business climate, Apr :58 PMI composite (flash), Apr 55.2 PMI manufacturing (flash), Apr PMI services (flash), Apr :28 Germany PMI manufacturing (flash), Apr PMI services (flash), Apr PMI composite (flash), Apr :58 EMU PMI composite (flash), Apr PMI manufacturing (flash), Apr PMI services (flash), Apr :00 Norway Norges Bank's bank lending survey, Q1 14:30 US Initial jobless claims 450k 484k PPI, Mar 0.3/ /4.4 PPI ex. food & energy, Mar 0.1/ /1.0 16:00 EMU Consumer Confidence, Apr US Existing home sales, Mar 5.21mn 5.2mn 5.02mn Home Price, Feb -0.6/-3.3 Fri, Apr 23 08:45 France Consumer spending, Mar 0.5/ / :00 Germany Ifo current, Apr Ifo expect, Apr Ifo index, Apr Italy Retail sales, Feb -0.5/ :30 UK GDP Preliminary, Q1 0.4/ :00 EMU Industrial orders, Feb 0.8/ /7.0 14:30 US New orders ex. defence, Mar 0.5/ 2.0/ New orders ex. transports, Mar 0.8/ 1.4/ Durable goods orders, Mar 0.4/ 0.5/ 0.9/ Non def capital goods ex aircraft, Mar 1.3/ 2.0/ 16:00 New homes sales, Mar 0.32mn 0.32mn 0.308mn Figures are reported in percent month on month/year on year if not otherwise stated Lähde: Handelsbanken Capital Markets 19. huhtikuuta

4 Research Disclaimers Handelsbanken Capital Markets, a division of Svenska Handelsbanken AB (publ) (collectively referred to herein as SHB ) is responsible for the preparation of research reports. All research reports are prepared from trade and statistical services and other information which SHB considers to be reliable. SHB does not represent that such information is true, accurate or complete and it should not be relied upon as such. In no event will SHB or any of its affiliates, their officers, directors or employees be liable to any person for any direct, indirect, special or consequential damages arising out of any use of the information contained in the research reports, including without limitation any lost profits even if SHB is expressly advised of the possibility or likelihood of such damages. No independent verification exercise has been undertaken in respect of this information. Any opinions expressed are the opinions of employees of SHB and its affiliates and reflect their judgment at this date and are subject to change. The information in the research reports does not constitute a personal recommendation or investment advice. Reliance should not be placed on reviews or opinions expressed when taking investment or strategic decisions. SHB, its affiliates, their clients, officers, directors or employees own or have positions in securities mentioned in research reports. SHB an d/or its affilia tes p rovide in vestment b anking a nd no n-investment b anking financial se rvices, in cluding co rporate b anking s ervices; and, secur ities adv ice to i ssuers of securities mentioned in research reports. This document does not constitute or form part of any offer for sale or subscription of or solicitation of any offer to buy or subscribe for any securities nor shall it or any part of it form the basis of or be relied on in connection with any contract or commitment whatsoever. Past performance may not be repeated and should not be seen as an indication of future performance. The value of investments and the income from them may go down as well as up and investors may forfeit all principal originally invested. Investors are not guaranteed to make profits on investments and may lose money. Exchange rates may cause the value of overseas investments and the income arising from them to rise or fall. This research product will be updated on a regular basis. The distribution of this document in certain jurisdictions may be r estricted by law and p ersons into whose possession this document comes should inform themselves about, and observe, any such restrictions. No part of SHB research reports may be reproduced or distributed to any other person without the prior written consent of SHB. Research reports are distributed in the UK by SHB. SHB is authorised by the Swedish Financial Supervisory Authority (Finansinspektionen), and authorised and subject to limited regulation by the UK Financial Services Authority. Details about the extent of our authorisation and regulation by the UK Financial Services Authority are available from us on request. In the United Kingdom, the research reports are directed only at Professional clients and Eligible counterparties (as defined in the rules of the FSA) and the investments or services to which they relate are available only to such persons. The research reports must not be relied upon or acted on by private customers. UK customers should note that SHB does not participate in the UK Financial Services Compensation Scheme for investment business and accordingly UK customers will not be protected by that scheme. This does not exclude or restrict any duty or liability that SHB has to its customers under the regulatory system in the United Kingdom. SHB employees, including analysts, receive compensation that is generated by overall firm profitability. The views contained in SHB research reports accurately reflect the personal views of the respective analysts, and no part of analysts compensation is directly or indirectly related to specific recommendations or views expressed within research reports. For specific analyst certification, please contact Robert Gärtner In the United Kingdom SHB is regulated by the FSA but recipients should note that neither the UK Financial Services Compensation Scheme not the rules of the FSA made under the UK Financial Services and Markets Act 2000 for the protection of private customers apply to this research report. When Distributed in the United States Important Third-Party Research Disclosures: Research reports are prepared by SHB for information purposes only. SHB and its employees are not subject to the FINRA s research analyst conflict rules. SHB research reports are intended for distribution in the United States solely to major U.S. institutional investors, as defined in Rule 15a-6 under the Securities Exchange Act of Each major U.S. institutional investor that receives a copy of research report by its acceptance hereof represents and agrees that it shall not distribute or provide research reports to any other person. Reports regarding fixed-income products are prepared by SHB and distributed by SHB to major U.S. institutional investors under Rule 15a-6(a)(2). Any U.S. person receiving these research reports that desires to effect transactions in any fixed-income product discussed within the research reports should call or write SHB. Reports regarding equity products are prepared by SHB and distributed in the United States by Handelsbanken Markets Securities Inc. ( HMSI ) under Rule 15a-6(a)(2). Any U.S. person receiving these research reports that desires to effect transactions in any equity product discussed within the research reports should call or write HMSI. HMSI is a FINRA Member, telephone number ( ). Please be advised of the following important research disclosure statements: SHB is regulated in Sweden by the Swedish Financial Supervisory Authority, in Norway by the Financial Supervisory Authority of Norway, In Finland by the Financial Supervision of Finland and in Denmark by the Danish Financial Supervisory Authority. SHB has recently had, currently has, or will be seeking corporate finance assignments with the subject company. According to the Ba nk s Ethi cal G uidelines for the H andelsbanken Gr oup, th e b oard an d al l e mployees o f the Ba nk must obs erve hi gh stan dards of ethics in carry ing out thei r responsibilities at the Bank, as well as oth er assignments. The Bank has also ado pted guidelines to ensure the integrity and in dependence of research analysts and th e research department, as well as to identify, eliminate, avoid, deal with, or make public actual or potential conflicts of interests relating to analysts or the Bank. As part of its control of conflicts of interests, the Bank has introduced restrictions ( ethical walls ) in communication between the Research department and other departments of the Bank. In addition, in the Bank s organisational structure, the Research department is kept separate from the Corporate Finance department and other departments with similar remits. The guidelines also include regulations for how payments, bonuses and salaries may be pai d out to analysts, what marketing activities an analyst may participate in, how analysts are to h andle their own securities transactions and those of closely related persons, etc. In addition, there are restrictions in communications between analysts and the subject company. For full information on the B ank s ethical guidelines and g uidelines on con flicts of interests relating to anal ysts, please see the B ank s website the ba nk/ir/corporate social responsibility/ethical guidelines or Guidelines for research.

5 Contact information Capital Markets Per Beckman Head Per Elcar Global co-head of Equities Björn Linden Global co-head of Equities Jan Häggström Head of Economic Research and Chief Economist, SHB Magnus Fageräng Head of Structured Products Dan Lindwall Head of Corporate Capital Markets Peter Karlsson Head of Equity & Credit Research Fixed Income, Foreign Exchange & Commodities Torbjörn Iwarson Head of Commodities Warwick Salvage Head of rates Håkan Larsson Head of FX/Emerging Markets Marcus Cederberg Head of Sales Lars Henriksson Head of F/X Sales Patrik Meijer Head of liquid bonds John Arne Saetre Head of FICC Debt Capital Markets Tony Lindlöf Deputy Head of Debt Capital Markets Kjell Arvidsson Head of Syndicated Loans Anders Holmlund Head of Structured Finance and Advisory Kenneth Holmström Head of Origination Måns Niklasson Head of Acquisition Finance Ulf Stejmar Head of Corporate Bonds Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist FICC Martin Enlund Senior FX Strategist Henrik Erikson Senior Fixed Income Strategist Hans Julin Senior Fixed Income Strategist Jenny Mannent Senior FX Strategist Johan Sahlström Senior Credit Strategist Economic Research Jan Häggström Head of Economic Research Sweden Petter Lundvik USA, Special Analysis Gunnar Tersman Eastern Europe, Emerging Markets Helena Trygg Japan Anna Råman Swedish Economy Stefan Hörnell Swedish Economy Denmark Jes Asmussen Head, Economic Research Rasmus Gudum-Sessingø Thomas Haugaard Latin America, Emerging Markets Finland Tiina Helenius Head, Economic Research Tuulia Asplund Norway Knut Anton Mork Head, Economic Research Shakeb Syed Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Karl-Johan Svensson Helsinki Mika Rämänen London David Hotton Luxembourg Christiane Junio Malmö Per-Johan Prabert Oslo Bente Haugan Toll-free numbers From Sweden to From Norway to From Denmark to From Finland to Within the US Svenska Handelsbanken AB (publ) Stockholm Copenhagen Blasieholmstorg 11 Havneholmen 29 SE Stockholm DK-1561 Copenhagen V Tel Tel Fax Fax Helsinki Aleksanterinkatu 11 FI Helsinki Tel Fax Oslo Rådhusgaten 27, Postboks 1249 Vika NO-0110 Oslo Tel Fax London Trinity Tower, 9 Thomas More Street London GB-E1W 1GE Tel Fax New York Handelsbanken Markets Securities inc. 875 Third Avenue, 4 th floor New York, NY Tel Fax FINRA, SIPC

Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy

Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy Marraskuu 2013 Handelsbanken Capital Markets, Finland Tiina Helenius, pääekonomisti, Suomi Globaali teollisuussuhdanne kääntymässä, mutta vaimeammin

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky!

Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky! Macro Research 21 November 2012 Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky! Marraskuu 2012 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Synkkyyden

Lisätiedot

Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen

Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen Janne Ronkanen, ekonomisti, Handelsbanken Suomi Syyskuu 2016 Riskinotto elpyi nopeasti ja sijoitusvirrat palanneet EMmarkkinoille globaaliin makron

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet

Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet Lokakuu 2014 Handelsbanken Capital Markets Tiina Helenius, pääekonomisti, Suomi Suhdanne: kehittyvä maailma vs. kehittynyt maailma USA

Lisätiedot

Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti. Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi

Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti. Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi Miksi pääomasuojattuja sijoituksia? Tuottava salkku rajatulla tappioriskillä Alhaisempi riski

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousnäkymät. Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi

Vuoden 2018 talousnäkymät. Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi Vuoden 2018 talousnäkymät Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi Kolmas kerta toden sanoo? Reflaatioperiodit: #1 - G20 koordinoitu elvytys #2 EKP:n & BoJ:n rajoittamaton

Lisätiedot

Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi?

Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi? Macro Research 15 March 2012 Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi? Pörssi-ilta Tampereella 8.3.2012 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets

Lisätiedot

Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta

Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta Markkinakatsaus 4. huhtikuuta 2011 Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta Luottotappioiden kanssa kamppaileva Irlannin pankkisektori tarvitsee markkinoiden ennakko-odotusten mukaisesti

Lisätiedot

Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi?

Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi? Markkinakatsaus 9. helmikuuta 2009 Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi? Vaikka finanssikriisi iski Venäjälle verraten myöhään, heikentyi rupla vauhtiin päästyään huomattavasti. Öljyn hinnan laskun myötä

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 31 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9217,25 0,11 57,16 C -10 Lyijy 2520 0,55 15,63 B 15 Sinkki 2270-0,53 14,08 C -19 Alumiini 2650 0,95 16,43 C -7 Nikkeli 23200

Lisätiedot

Kreikka kiikun kaakun

Kreikka kiikun kaakun Markkinakatsaus 20. kesäkuuta 2011 Kreikka kiikun kaakun Markkinoiden luottamus velkasuohon vajoavaan Kreikkaan on nyt käytännössä kadonnut, ja velkakriisin viimeinen näytös on vääjäämättä taas lähempänä.

Lisätiedot

USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010

USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010 Markkinakatsaus 7. joulukuuta 2009 USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010 Työttömyysasteen kehitykselle vähintään yhtä tärkeä kuin talouskasvu on yrityksissä piilevä ylikapasiteetti, josta viitteitä

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 31 januari 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9659.75 1.11 63.40 B 13 Lyijy 2455 0.33 16.11 B 60 Sinkki 2350 0.86 15.42 C -17.5 Alumiini 2480 0.40 16.28 C -10 Nikkeli

Lisätiedot

USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita

USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita Markkinakatsaus 4. lokakuuta 2010 USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita On vielä liian aikaista arvioida, miten Yhdysvaltojen asuntomarkkinat ottavat vastaan asuntokaupan verohelpotusohjelman

Lisätiedot

Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han?

Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han? Markkinakatsaus 1. helmikuuta 2010 Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han? Kiinan talouspolitiikan kiristäminen jarruttaa hieman Kiinan talouskasvua, mikä vaimentaa USA:n vientiä Kiinaan.

Lisätiedot

EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia

EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia Markkinakatsaus 8. maaliskuuta 2010 EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia Vaikka EKP ilmoitti viime viikolla toimistaan epätavallisten rahapoliittisten elvytyskeinojensa poisvetämiseksi, ei keskuspankki

Lisätiedot

Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi

Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Sisällysluettelo Globaalit teemat Matala öljyn hinta Vahva USA:n dollari

Lisätiedot

Viro säästäen kohti rahaliittoa

Viro säästäen kohti rahaliittoa Markkinakatsaus 29. maaliskuuta 2010 Viro säästäen kohti rahaliittoa Itä-Eurooppa on kriisin aiheuttamista kolhuista huolimatta taloudellisesti paremmassa kunnossa kuin monet Etelä- ja Länsi-Euroopan maat.

Lisätiedot

Kiinassa tasapainoillaan

Kiinassa tasapainoillaan Markkinakatsaus 5. syyskuuta 2011 Kiinassa tasapainoillaan Läntisissä talouksissa seurataan kadehtien Kiinan talouskasvun vauhtia. Kiinakaan ei kuitenkaan ole menestystarina vailla ongelmia. Ulkoiseen

Lisätiedot

Talouden näkymät syksyllä 2016:

Talouden näkymät syksyllä 2016: Talouden näkymät syksyllä 2016: Taistelu tuulimyllyjä vastaan Marraskuu 2016 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Capital Markets Suomi Suhdannekuva maailmasta toinen vuosipuolisko 2016 vahvempi

Lisätiedot

Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi

Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi Markkinakatsaus 18. lokakuuta 2010 Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi Aliarvostettu valuutta antaa Kiinan vientituotteille epäreilun kilpailuedun kansainvälisillä markkinoilla, mikä on vastoin WTO:n

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 8 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9445-0,86 60,24 C -11 Lyijy 2550-1,18 16,26 B 6 Sinkki 2359-2,52 15,05 C -27 Alumiini 2565 0,08 16,36 C -34,8 Nikkeli 26826-2,27

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 7 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9879,75 0,35 62,94 C -11 Lyijy 2620 0,10 16,69 B 6 Sinkki 2454-1,36 15,63 C -27 Alumiini 2606 0,50 16,60 C -33 Nikkeli 28900

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 12 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8657.5-2.10 59.40 C 5 Lyijy 2547-2.13 17.48 C -26 Sinkki 2450-3.31 16.81 C -25 Alumiini 2449.5-0.63 16.81 C -27 Nikkeli

Lisätiedot

Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja

Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja Markkinakatsaus 15. maaliskuuta 2010 Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja Viimeisimmät uutiset luovat pelkoja Kiinan talouspolitiikan rajusta kiristämisestä. Uskomme näiden pelkojen olevan kuitenkin

Lisätiedot

Entä jos euro ei kestä?

Entä jos euro ei kestä? Markkinakatsaus 5. joulukuuta 2011 Entä jos euro ei kestä? Emme pääskenaariossamme ennusta euroalueen täydellistä hajoamista. Uskomme Suomen pysyttelevän samalla puolella euroalueen rajaa kuin Saksa, niin

Lisätiedot

Itä-Eurooppa kahdessa leirissä

Itä-Eurooppa kahdessa leirissä Source Markkinakatsaus 17. lokakuuta 2011 Itä-Eurooppa kahdessa leirissä Itä-Euroopan taloudet voi karkeasti jakaa kahteen leiriin: Venäjä-vetoiseen raaka-ainetalouksien ryhmään ja uusien EU-maiden sekä

Lisätiedot

Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet

Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet Markkinakatsaus 20. huhtikuuta 2009 Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet Euroalueen inflaatiovauhti on hidastunut vuoden 2008 loppupuolella laskeneiden raaka-aineiden hintojen myötä. Energian ja ruuan

Lisätiedot

Baltian devalvaatioblues

Baltian devalvaatioblues Markkinakatsaus 8. kesäkuuta 2009 Baltian devalvaatioblues Hermostuneisuus Baltian tilanteen ympärillä on taas lisääntynyt, spekulointi Latvian latin devalvoimisesta on voimistunut ja Ruotsi kasvattaa

Lisätiedot

Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat

Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat Markkinakatsaus 6. kesäkuuta 2011 Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat Yhdysvalloista tulevat talousluvut ovat tuottaneet pettymyksiä, eikä Euroopassakaan ole aihetta juhlaan, vaikka odotukset velkakriisin

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 1 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8305 1,40 55,22 C -14,3 Lyijy 2484,75 1,63 16,52 C -28,5 Sinkki 2470 1,88 16,42 C -30 Alumiini 2394 1,70 15,92 C -29 Nikkeli

Lisätiedot

Baltian kovat haasteet

Baltian kovat haasteet Markkinakatsaus 23. maaliskuuta 2009 Baltian kovat haasteet Baltian taloudet ovat kärsineet kovia meneillään olevassa maailmantalouden taantumassa. Kokonaistuotannon odotetaan supistuvan tänä vuonna tuntuvasti,

Lisätiedot

Euroalueen vientinäkymissä eroja

Euroalueen vientinäkymissä eroja Markkinakatsaus 3. toukokuuta 2010 Euroalueen vientinäkymissä eroja Kotimainen kysyntä on euroalueella heikkoa, joten talouden elpymisen jatkuminen on pitkälti viennin varassa. Vientinäkymät eroavat maittain

Lisätiedot

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä?

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Macro Research 18 March, 2011 Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Maaliskuu 2011 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Talouskasvu ja talouspolitiikka dominoivat

Lisätiedot

Toivonpilkahdus. Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009

Toivonpilkahdus. Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009 Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009 Toivonpilkahdus Viimeisin euroalueen ostojohtajien suhdannetiedustelu (PMI) tammikuulta koheni yllättäen tammikuussa, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008 elokuun. Jotta

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 27 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8490-1.69 57.37 C -7.5 Lyijy 2600-1.87 17.57 C -28.5 Sinkki 2620-2.83 17.71 C -29 Alumiini 2376-1.02 16.06 C -32.8 Nikkeli

Lisätiedot

Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa

Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa Markkinakatsaus 14. syyskuuta 2009 Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa Viro, kuten muutkin Baltian maat, on keskellä erityisen vaikeita aikoja. Tuotanto on pudonnut rajusti, työttömyys on enemmän kuin kaksinkertaistunut

Lisätiedot

Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa

Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa Markkinakatsaus 1. kesäkuuta 2009 Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa Pitkien riskittömien korkojen nousu toukokuun 20. päivän jälkeen pitäisi nähdä korkosokkina, joka koituu vahingoksi

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Kaikki hyvin 21.1.2010. Hyvää vuodenjatkoa. Yhdysvallat. Eurooppa. Yhdysvalloista tähän saakka myönteisiä tietoja

Raaka-ainekatsaus. Kaikki hyvin 21.1.2010. Hyvää vuodenjatkoa. Yhdysvallat. Eurooppa. Yhdysvalloista tähän saakka myönteisiä tietoja 21.1.2010 Raaka-ainekatsaus Kaikki hyvin Hyvää vuodenjatkoa Kun joulun ja uudenvuoden jälkeen on palattu arkeen, markkinoilta on saatu myönteisiä signaaleita. Olemme laatineet yleiskatsauksen markkinatilanteesta

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Ilman Kiinaa game over 22.10.2010

Raaka-ainekatsaus. Ilman Kiinaa game over 22.10.2010 22.10.2010 Raaka-ainekatsaus Ilman Kiinaa game over Laskuriskit hallitsevat suhdannetta Perusnäkemyksemme on ennallaan. Amerikan talousriskit ovat edelleen suuria. Luvut ovat viime kuun aikana olleet pääasiassa

Lisätiedot

Ukrainan kriisi heikentää ruplaa

Ukrainan kriisi heikentää ruplaa Macro Research Ukrainan kriisi heikentää ruplaa Venäjän rupla oli jo heikentymistrendissä ennen Ukrainan kriisiä ja kriisin eskaloitumisen jälkeen heikentyminen kiihtyi. Odotamme ruplan heikentyvän lisää

Lisätiedot

Markkinakatsaus, 17. helmikuuta 2014. Analyytikko Jan Häggström, +46 8 701 1097, jaha05@handelsbanken.se

Markkinakatsaus, 17. helmikuuta 2014. Analyytikko Jan Häggström, +46 8 701 1097, jaha05@handelsbanken.se Macro Research Pula työpaikoista ja rahasta pitää euroalueen inflaation loitolla Rahan määrän supistuminen ja korkea työttömyys ovat ainesosat jatkuvalle tavoitteita hitaammalle inflaatiolle monissa euroalueen

Lisätiedot

Aloittiko EKP koronnostojen sarjan?

Aloittiko EKP koronnostojen sarjan? Markkinakatsaus 11. huhtikuuta 2011 Aloittiko EKP koronnostojen sarjan? Euroopan keskuspankki EKP ilmoitti markkinoiden odotusten mukaisesti ohjauskoron nostosta huhtikuun korkokokouksessa. Koko euroalueen

Lisätiedot

Irlannin hätärahoituksesta päätetty

Irlannin hätärahoituksesta päätetty Markkinakatsaus 22. marraskuuta 2010 Irlannin hätärahoituksesta päätetty Irlannin pankkisektorin pitkään jatkuneet ongelmat ja sitä kautta huolet koko maan talouden tilasta ovat kärjistyneet syksyn aikana.

Lisätiedot

Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet. Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi

Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet. Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Agenda Pysyvät ja rakenteelliset muutokset maailmantaloudessa Kiinan talouden kasvurakenteen muutos

Lisätiedot

Presentation. Bull & Bear sertifikaatit

Presentation. Bull & Bear sertifikaatit Presentation Bull & Bear sertifikaatit Maailman nopeimmin kasvava arvopaperimarkkina ETF + ETN = ETP Pörssinoteeratut arvopaperit ja rahastot Globaali ETP markkina kasvoi vuonna 2009 yli 55 prosentilla

Lisätiedot

Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda

Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda Markkinakatsaus 24. lokakuuta 2011 Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda Euroalueen kangerrellessa velkakriisin kourissa ja USA:n talouden kasvaessa selvästi potentiaaliaan hitaammin, katseet on käännetty

Lisätiedot

Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa

Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa Markkinakatsaus 24. tammikuuta 2011 Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa Elpynyt talous on saanut Yhdysvaltain keskuspankin selvittelemään nykyisen elvyttävän rahapolitiikan purkamisen

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 23 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9557.5 0.82 60.55 C -7 Lyijy 2695 0.67 17.07 B 15 Sinkki 2369 2.11 15.01 C -21 Alumiini 2607.5 0.67 16.52 C -27.5 Nikkeli

Lisätiedot

Suomi yltää vaimeaan kasvuun

Suomi yltää vaimeaan kasvuun Markkinakatsaus 21. joulukuuta 2009 Suomi yltää vaimeaan kasvuun Suomen talousnäkymät ovat kirkastuneet vuoden lopussa. Tästä osoituksena on bruttokansantuotteen kääntyminen kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa

Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa Markkinakatsaus 7. helmikuuta 2011 Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa Tähän mennessä elvyttävä rahapolitiikka on tukenut Yhdysvalloissa kasvua ja työllisyyttä ilman inflaation kiihtymisen

Lisätiedot

Japanin deflaatio ei toistu USA:ssa

Japanin deflaatio ei toistu USA:ssa Markkinakatsaus 14. kesäkuuta 2010 Japanin deflaatio ei toistu USA:ssa Japanissa vuonna 1995 alkanut deflaatio tulisi nähdä ensisijaisesti korkean kansallisen hintatason sopeuttajana. Jenin heikentyminen

Lisätiedot

Euro palannee heikentymisuralle

Euro palannee heikentymisuralle Macro Research Euro palannee heikentymisuralle Odotamme euroalueen elpymisen jatkuvan, mutta EKP:n toimintaympäristö on silti lähivuodet hyvin erilainen kuin Fedin, jonka odotamme aloittavan koronnostot

Lisätiedot

Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa

Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa Markkinakatsaus 15. huhtikuuta 2011 Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa Yhdysvalloissa talouden kapasiteetin käyttöaste saattaa olla luultua korkeampi. Laaja finanssi- ja rahapoliittinen elvytys tällaisessa

Lisätiedot

USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus

USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus Markkinakatsaus 30. maaliskuuta 2009 USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus Finanssijärjestelmän pelastussuunnitelma on asteittain konkretisoitumassa ja kokonaiskuva hahmottuu pikkuhiljaa. Ensimmäinen

Lisätiedot

Valtioiden velkakriisi koettelee euroa

Valtioiden velkakriisi koettelee euroa Markkinakatsaus 10. toukokuuta 2010 Valtioiden velkakriisi koettelee euroa Valtioiden velkakriisi kehittyy Etelä-Euroopassa vauhdilla saaden aikaan yhä nopeampia ja rajumpia julkisten menojen leikkauksia

Lisätiedot

Fed tähtää pidemmälle

Fed tähtää pidemmälle Markkinakatsaus 24. marraskuuta 2008 Fed tähtää pidemmälle Jo viime vuoden elokuussa, kun finanssikriisi alkoi, ryhtyi Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve tarjoamaan pankeille luottoa vakuuksia vastaan.

Lisätiedot

EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä

EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä Macro Research EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä Euroalueen yritykset tekevät heikkoa tulosta, koska niillä ei ole hinnoitteluvoimaa. Siksi ne eivät myöskään ole halukkaita investoimaan

Lisätiedot

Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa

Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa Markkinakatsaus 10. kesäkuuta 2013 Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa Pitkien valtion obligaatioiden korot Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa nousevat seuraavan 12 kuukauden aikana maltillisesti.

Lisätiedot

Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa

Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa Markkinakatsaus 12. syyskuuta 2011 Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa Euroalueen kriisi on syventynyt ja kasvuennusteita on laskettu. Odotamme EKP:n kääntävän kurssinsa kohti elvytystä ja tekevän kaikkensa

Lisätiedot

Globaali tasapainottuminen painaa Euroopan vientiä

Globaali tasapainottuminen painaa Euroopan vientiä Markkinakatsaus 23. marraskuuta 2009 Globaali tasapainottuminen painaa Euroopan vientiä Globaalit tasapainottomuudet ovat yhä suuria ja ne vaikuttavat talouden elpymisvauhtiin ja -kykyyn. Yhdysvaltalainen

Lisätiedot

Euro jatkaa heikkenemistään

Euro jatkaa heikkenemistään Markkinakatsaus 12. joulukuuta 2011 Euro jatkaa heikkenemistään EKP:n keveämpi rahapolitiikka ja todennäköinen keskuspankin taseen kasvattaminen viimeisenä pelastuskeinona euroalueen velkakriisiin lisäävät

Lisätiedot

Kiinassa ei dramaattista pudotusta

Kiinassa ei dramaattista pudotusta Markkinakatsaus 20. lokakuuta 2008 Kiinassa ei dramaattista pudotusta Kiinan viennin kasvu vauhti hidastuu edelleen. Lisäksi pääomavirrat Kiinaan hiipuvat vielä nopeammin kuin vienti. Yksityinen kulutus

Lisätiedot

Fed pitää korkonsa matalana pitkään

Fed pitää korkonsa matalana pitkään Markkinakatsaus 28. syyskuuta 2009 Fed pitää korkonsa matalana pitkään Korkokokouksessaan 23. syyskuuta Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve toisti lupauksensa matalista koroista pidemmäksi aikaa.

Lisätiedot

Ovatko kasvaneet tuottoerot riski euron säilymiselle?

Ovatko kasvaneet tuottoerot riski euron säilymiselle? Markkinakatsaus 26. tammikuuta 2009 Ovatko kasvaneet tuottoerot riski euron säilymiselle? Euroalueen maiden valtionlainojen tuottoerot ovat kasvaneet viime syyskuun jälkeen. Joidenkin euroalueen maiden

Lisätiedot

Pankkikriisin toinen kierros uhkaa

Pankkikriisin toinen kierros uhkaa Markkinakatsaus 22. elokuuta 2011 Pankkikriisin toinen kierros uhkaa Monet euroalueen pankit ovat tällä hetkellä suuremman epäluottamuksen kohteena kuin syksyllä 2008 Lehman Brothersin kaatumisen jälkeen.

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Takaisin suhdanteeseen 1.4.2011

Raaka-ainekatsaus. Takaisin suhdanteeseen 1.4.2011 1.4.2011 Raaka-ainekatsaus Takaisin suhdanteeseen Eurooppa elpyy Markkinoilla on siirretty Japanin maanjäristys taka-alalle, ja samoin on käynyt Libyan ja Lähi-idän levottomuuksille. Euroopan velkakriisi

Lisätiedot

Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat

Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat Markkinakatsaus 15. marraskuuta 2010 Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat Kuluttajahinnat nousivat Kiinassa lokakuussa. Tämä on eräs huolenaihe lisää maan talouden ylikuumenemisesta pelkääville. Pankkien

Lisätiedot

Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla

Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla Markkinakatsaus 31. tammikuuta 2011 Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla Elvytystoimet auttoivat Kiinaa välttämään taantuman, mutta niiden seurauksena maan talous on alkanut ylikuumentua. Kuumenemisen

Lisätiedot

Öljyn hinnan lasku tukee maailmantaloutta

Öljyn hinnan lasku tukee maailmantaloutta Macro Research Öljyn hinnan lasku tukee maailmantaloutta Globaali talous kehittyy suurin piirtein odotustemme mukaan, mutta viimeaikainen öljyn hinnan dramaattinen laskun on suurin yllätys. Hinnan lasku

Lisätiedot

Näkemyksemme: perusmetallit

Näkemyksemme: perusmetallit 17.12.21 Raaka-ainekatsaus Odotamme vuotta 211 Katsaus vuodelle 211 Vuoden lopussa esitetään yleensä näkemyksiä ensi vuodesta. Toimitamme loppiaiseksi vuosikatsauksemme, jossa on ajatuksia vuodesta 211.

Lisätiedot

Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu?

Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu? Markkinakatsaus 31. toukokuuta 2013 Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu? Julkisen talouden ja työmarkkinoiden indikaattoreilla mitattuna Suomen talous on Saksan ja Ranskan puolivälissä, mutta vientisektorin

Lisätiedot

Putin palaa muuttuuko politiikka?

Putin palaa muuttuuko politiikka? Markkinakatsaus 19. maaliskuuta 2012 Putin palaa muuttuuko politiikka? Putin palaa Venäjän presidentiksi kierrettyään perustuslakia käymällä välillä pääministerin postilla. Uudella Putinin kaudella poliittisen

Lisätiedot

Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi

Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi Markkinakatsaus 8. lokakuuta 2012 Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi Työllisyyden kasvu pysähtyminen elokuussa ja irtisanomisuutisten virran on kiihtyminen syksyn aikana viittaavat Suomen työmarkkinoiden

Lisätiedot

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä?

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Macro Research 7 April, 2011 Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Maaliskuu 2011 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Talouskasvu ja talouspolitiikka dominoivat

Lisätiedot

Voidaanko Kreikka pelastaa ilman eroa eurosta?

Voidaanko Kreikka pelastaa ilman eroa eurosta? Macro Research Voidaanko Kreikka pelastaa ilman eroa eurosta? Kreikan ja sen velkojien välinen tilanne on umpisolmussa, jota on vaikea avata ja lopputulosta vaikea ennustaa. Aika on käymässä pian vähiin

Lisätiedot

Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa

Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa Macro Research Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa Puoli vuotta sitten ihmeteltiin, miten palkkainflaatio voi olla niin hidasta Iso-Britanniassa, vaikka työmarkkinoiden tilanne oli alkanut

Lisätiedot

Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta

Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta Presentation 21 August, 2008 Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Makrokysymykset kiinteistösijoittajalle

Lisätiedot

EKP leikkaa vielä, eikä nosta ennen 2018

EKP leikkaa vielä, eikä nosta ennen 2018 Markkinakatsaus 13. toukokuuta 2013 EKP leikkaa vielä, eikä nosta ennen 2018 Euroalueen työttömyys on ohjannut vahvasti EKP:n korkopäätöksiä euron alkuajoista lähtien. Uskomme, että työttömyysaste nousee

Lisätiedot

Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa

Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa Markkinakatsaus 16. tammikuuta 2012 Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa Uutisoinnissa keskuspankkien taseista ja elvytystoimista vilisee erilaisia rahapolitiikan termejä, kuten määrällinen elvytys, setelirahoitus,

Lisätiedot

Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien

Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien Macro Research Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien kanssa Öljyn dollarimääräisen hinnan ja dollarin valuuttakurssin välillä on havaittavissa vahva korrelaatio, mutta tätä ei pidä tulkita seuraussuhteeksi

Lisätiedot

Fedin elvytyskierrosten teho vaimenee

Fedin elvytyskierrosten teho vaimenee Markkinakatsaus 15. lokakuuta 2012 Fedin elvytyskierrosten teho vaimenee USA:n keskuspankin kolmas kvantitatiivisen elvytyksen kierros alkoi syyskuussa, ja se kasvatti sijoittajien riskinottohalua sekä

Lisätiedot

USA:n toiveena vahvistuva renminbi

USA:n toiveena vahvistuva renminbi Markkinakatsaus 12. huhtikuuta 2010 USA:n toiveena vahvistuva renminbi Finanssimarkkinoilla tarkkaillaan nyt mielenkiinnolla Kiinan valuuttakurssipolitiikkaa. Näkemyksemme on, että Kiina antaa renminbin

Lisätiedot

EKP:n operaatiot suurennuslasin alla

EKP:n operaatiot suurennuslasin alla Markkinakatsaus 27. helmikuuta 2012 EKP:n operaatiot suurennuslasin alla EKP suorittaa toisen kolmen vuoden jälleenrahoitusoperaation (LTRO) keskiviikkona. Näkemyksemme mukaan ne pankit, jotka turvautuivat

Lisätiedot

Tähänkö meidän on tyytyminen?

Tähänkö meidän on tyytyminen? Macro Research Tähänkö meidän on tyytyminen? Euroalueen talous on vieläkin kovemmassa vastatuulessa kuin mitä ennen kesää ennustimme. Siksi näkymät vuoden 2015 toiselle puoliskolle ovat odotettua heikommat.

Lisätiedot

Talousnäkymät 2013: aika parantaa kaikki haavat

Talousnäkymät 2013: aika parantaa kaikki haavat Talousnäkymät 2013: aika parantaa kaikki haavat Maaliskuu 2013 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Globaali suhdanne vahvistumassa Globaali PMI, teollisuuden ostojohtajien

Lisätiedot

Euroalue matkalla taantumaan?

Euroalue matkalla taantumaan? Markkinakatsaus 29. syyskuuta 2008 Euroalue matkalla taantumaan? Keskeiset suhdannebarometrit eivät näytä lupaavan euroalueen BKT:n paluuta kasvuun vuoden loppupuolella. Heikoimmat näkymät löytyvät tehdasteollisuudesta.

Lisätiedot

Suomi edelleen tarkkailuluokan priimus

Suomi edelleen tarkkailuluokan priimus Markkinakatsaus 5. maaliskuuta 2012 Suomi edelleen tarkkailuluokan priimus Suomen talouden sinnittely kasvussa vuoden loppuun asti on kohtuullinen suoritus huomioiden esimerkiksi Ruotsin, Saksan ja koko

Lisätiedot

Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita

Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita Macro Research Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita EKP:lle Euroalueen inflaatio kääntyi syyskuussa jälleen negatiiviseksi oltuaan plussan puolella vain 4 kuukautta. Jatkossa inflaatio saa nostetta

Lisätiedot

Japanin keskuspankki yksisuuntaisella tiellä

Japanin keskuspankki yksisuuntaisella tiellä Macro Research Japanin keskuspankki yksisuuntaisella tiellä Japanin keskuspankki on kahden viime vuoden aikana kasvattanut dramaattisesti tasettaan ja se on vaikuttanut suotuisasti inflaatiovauhtiin, yritysten

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Väkivahva suhdanne lännessä 04.03.2011. Eurooppa elpyy USA. Markkinanäkemys. Saksan ostopäällikköindeksi kaikkien aikojen korkein

Raaka-ainekatsaus. Väkivahva suhdanne lännessä 04.03.2011. Eurooppa elpyy USA. Markkinanäkemys. Saksan ostopäällikköindeksi kaikkien aikojen korkein 04.03.2011 Raaka-ainekatsaus Väkivahva suhdanne lännessä Eurooppa elpyy Euroopassa elpyminen noudattaa viitoitettua tietä suhteellisen hyvin. Valmistussektori laajeni helmikuussa nopeimmin 10 vuoteen.

Lisätiedot

Kiinan luotonanto ja kasvu hidastuvat

Kiinan luotonanto ja kasvu hidastuvat Macro Research Kiinan luotonanto ja kasvu hidastuvat Kiinan vuoden 2013 talouskasvu yllätti odotukset positiivisesti ollen 7,8 prosenttia. Maan teollisuuden aktiviteetti vakautui vuoden loppua kohti, mutta

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 22 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli LME Varasto Jalometalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8822,25 0,14 56,38 C -22 Lyijy 2300-0,38 14,70 B 5 Sinkki 2169-1,26 13,86 C -26,5 Alumiini 2360

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 5 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9183-1,72 60,02 C -26 Lyijy 2432-1,44 15,90 C -16,5 Sinkki 2278,5-2,64 14,89 C -26 Alumiini 2474,75-0,85 16,17 C -30 Nikkeli

Lisätiedot

Pitkät korot maltilliseen nousuun

Pitkät korot maltilliseen nousuun Markkinakatsaus 18. maaliskuuta 2013 Pitkät korot maltilliseen nousuun USA:n, Saksan ja Ruotsin pitkien valtionlainojen korot todennäköisesti nousevat maltillisesti vuosina 2013 14. Euroalueen ongelmat

Lisätiedot

Espanjalta vaaditaan kovempia otteita

Espanjalta vaaditaan kovempia otteita Markkinakatsaus 3. joulukuuta 2010 Espanjalta vaaditaan kovempia otteita Kreikka ja Irlanti saavat jo apua velkakriiseihinsä EU:lta ja IMF:ltä. Portugali voi olla seuraavana jonossa, mutta kuinka käy Espanjan?

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Normaalia matalampi. 9. marraskuuta 2010. QE2 on tullut. IMF:n uusi BKT-ennuste. Neutral. BKT alhaisella normaalilla tasolla

Raaka-ainekatsaus. Normaalia matalampi. 9. marraskuuta 2010. QE2 on tullut. IMF:n uusi BKT-ennuste. Neutral. BKT alhaisella normaalilla tasolla 9. marraskuuta 21 Raaka-ainekatsaus Normaalia matalampi QE2 on tullut Kuten yleisesti odotettiin, Fed päätti ostaa valtion obligaatioita 6 miljardilla dollarilla. Fed onnistui jälleen pitämään markkinat

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 27 juli 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9797,75-0,43 61,67 C -22 Lyijy 2730 0,40 17,18 C -20 Sinkki 2516-0,32 15,84 C -29 Alumiini 2663 0,76 16,76 C -24 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 11 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8870 2,51 57,93 C -22,5 Lyijy 2324,75 1,91 15,18 C -10 Sinkki 2167,75 2,01 14,16 C -30,5 Alumiini 2422,75 0,93 15,82 C

Lisätiedot

Suomi sinnittelee kasvussa

Suomi sinnittelee kasvussa Markkinakatsaus 19. joulukuuta 2011 Suomi sinnittelee kasvussa Suomen viennin kasvunäkymät ovat syksyn aikana heikentyneet oleellisesti, kun suhdannebarometrit kertovat talouskasvun pysähtyneen keskeisellä

Lisätiedot