Maa-aineslupapäätös Paavola, Lammassaari, Tekola RN:o
|
|
- Kaarlo Ahola
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(9) ASIA Maa-aineslupapäätös Paavola, Lammassaari, Tekola RN:o HAKIJA K. Hilden Ay Hemminkankaantie Paavola
2 2(9) HAKEMUS JA ASIAN VIREILLE TULO K. Hilden Ay:n maa-aineslupahakemus on tullut vireille HAKIJAN YHTEYSTIEDOT K. Hilden Ay Hemminkankaantie Paavola (y-tunnus ) Yhteyshenkilö: Kai Hilden TOIMINTA Toiminnan sijainti: Siikajoki, Paavola, tila Tekola Lupaa haetaan m3 hiekan ottamiseen 3,3 ha:n alalta. Aiempaa ottoaluetta laajennetaan ja syvennetään pohjavesipinnan alapuolelle. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Maa-aineslaki 4. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Maa-aineslain 7 :n mukaan luvan ainesten ottamiseen myöntää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joka Siikajoen kunnassa on Tekninen lautakunta. Siikajoen kunnan Tekninen lautakunta on delegoinut maa-ainesasioiden ratkaisemisen ympäristösihteereille ( ). TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT Aiempi lupa on myönnetty Ay Matti ja Kai Hildenille Siikajoen kunnanhallituksen toimesta ( 47) 2,2 ha:n alueella ja m3:n määrälle. Luvan mukainen ottamismäärä on suurimmaksi osaksi otettu. SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Suunniteltu maa-ainestenottoalue sijaitsee Siikajoen kunnassa Paavolan kylässä tilalla Tekola Kiinteistön omistaa Matti Kovalainen ja hakijalla on ottosopimus kiinteistölle. Suunniteltu ottoalue ei sijoitu pohjavesialueelle. Pohjavesipinta on ollut syksyllä 2018 tasolla +48,93 m (N60). Haettu ottotaso on +49,5 m (N60), paitsi pohjavesipinnan alapuolisen oton osalta 0,90 ha:n alalla +46,0 m (N60). Hankkeen lähialue on haja asutusaluetta. Lähin talo on noin m etäisyydellä ottoalueeseen nähden. Tervanevan turvetuotantoalue sijaitsee naapurikiinteistöllä noin 100 m etäisyydellä ottoalueesta heti kiinteistörajan takana. Muu ympäröivä alue on metsätalouskäytössä.
3 3(9) Alueella ei ole kunnallisia yleis, osayleis tai asemakaavoja. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa on merkitty ohjeellinen pääsähköjohto 400 kv alueen lähettyville. Lähin luonnonsuojelualue on Revonnevan-Ruonevan soidensuojelualue noin 3 km koilliseen. Lähin muinaisjäännös on Iso-Hahtolan tervahauta noin 1,3 km koilliseen. Suunniteltu ottoalue ei sijaitse pohjavesialueella. Hakemuksen sisältö Ottoalueen aiempi lupa on myönnetty Ay Matti ja Kai Hildenille (KHALL ) 2,2 ha alueelle ja määrälle m3. Luvan mukaiset maa-ainekset on pääosin otettu. Uusi lupa käsittää ottoalueen laajentamisen ja osittaisen syventämisen pohjavesipinnan alapuolelle. Suunniteltu ottoalue on kooltaan noin 3,3 ha. Laajennettavalla ottoalueella on laskennallisesti otettavaa hiekkaa tasolle +49,5 m (N60) noin m3, ja pohjavesipinnan alapuolella noin tasolle +46,0 m (N60) noin m3, joten haettava ottomäärä on m3. Maa-aineslupaa haetaan 10 vuodeksi. Otto ulotetaan noin 0,9 ha alueella 2-3 metriä pohjavesipinnan alapuolelle. Altaan lopullinen koko ja muoto voi poiketa jonkin verran suunnitelmakartoilla esitetystä, koska pohjavesipinnan alapuolisen hiekan paksuus selviää tarkemmin vasta kaivutoiminnan yhteydessä. Myös pohjavesipinnan yläpuolisen oton alue saattaa alueen itä- / kaakkoisreunalla jäädä hieman suunniteltua pienemmäksi, mikäli hiekkakerroksen paksuus ei ole riittävä. Pohjavesi Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, eikä sellaisen läheisyydessä. Lähin luokiteltu pohjavesialue on Mikonselkä , joka sijaitsee noin 5,3 kilometrin etäisyydellä ottoalueen koillispuolella. Pohjavesipinta on alueen matalassa vesialtaassa tasolla +48,93 m (N60). Otto on ulotettu keskimäärin tasolle +49,5 m (N60), jolloin pohjaveteen jää noin 0,5 m suojakerros metsittymistä varten. Lopputilanteessa altaiden vesipinnaksi arvioidaan nykyisen altaan vesipinta eli noin +49,0 m (N60). Vesipinnan vaihtelu tule arviolta olemaan vähäistä, koska ottoalueen ympäristön ojitus on tasannut alueen vesitasapainon nykyiselle tasolle. Maisemointi Suunnitellun ottoalueen itäreunaan rakennetaan kulkuyhteys. Suunnitelmakartoilla esitetty kulkuyhteyden paikka on ohjeellinen. Luiskaukset tehdään ottoalueen reunoilla noin kaltevuuteen 1:3 ja vesipinnan alapuolella kaltevuuteen 1:2-1:3. Alueelta kuorittuja ja kuorittavia pintamaita käytetään maisemoinnissa kasvukerrokseen. Altaiden ympärille jätetään hiekkainen vyöhyke humuksen huuhtoutumisen estämiseksi altaaseen. Ottotoiminnan yhteydessä ei synny kaivannaisjätteitä vaan kaikki oton aikana käsiteltävät maa-ainekset käytetään maarakennuskohteisiin tai ottoalueen maisemointiin kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaisesti. Pintamaita arvioidaan syntyvän m3, jotka kuoritaan reunoilla ja käytetään maisemointiin. Kantoja ja
4 4(9) hakkuutähteitä arvioidaan syntyvän 2-5 m3 ja ne käytetään energiantuotantoon tai murskataan pintamaihin. Ympäristövaikutukset Ottoalueen kasvillisuus ja pieneliöstö on nykyiseltä ottoalueelta poistunut jo aiemman toiminnan yhteydessä. Laajennusalue on tavanomaista, mäntyvaltaista metsämaata. Toiminnasta ei ole merkittävää haittaa luonnon monimuotoisuudelle tai alueen biologisille olosuhteille. Alueella tai sen läheisyydessä ei ole lähteitä eikä yksityistalouksien kaivoja. Alueella tai välittömässä läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita tai erityisiä, säilytettäviä luonnonmuodostumia eikä rauhoitettuja kasvi- ja eläinkunnan lajeja ole alueella tavattu. Öljy- ja polttoainevuodot torjuen ei toiminnalla vaaranneta pohjaveden laatua. Mahdollisesti alueella säilytettävät polttonesteet säilytetään kaksoisvaipallisissa säiliöissä ja tankkausalueen pohja tehdään tiiviiksi hienoainespitoisilla maa-aineksilla ja/tai muovikalvolla. Mahdollisia polttoainevuotoja seurataan silmämääräisesti. Vahinkotilanteessa otetaan yhteys asiaankuuluviin viranomaisiin. Häiriötilanteessa voidaan altaista ottaa vesinäytteitä, jotka toimitetaan analysoitavaksi hyväksyttyyn laboratorioon. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta pyydettiin lausunto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Hakemus on kuulutettu välisen ajan Siikajoen kunnan virallisella ilmoitustaululla ja julkipano.fi sivustolla. Hakemusasiakirjat ovat olleet kuulutusajan nähtävillä Siikajoen kunnassa. Kuulutuksesta on erikseen tiedotettu asianosaisia. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Lausunnot Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ilmoitti sähköpostitse, ettei hakemukseen ole lausuttavaa. TARKASTUS Toiminnan suunnitellulle sijaintipaikalle ei ole tehty lupapäätökseen liittyvää tarkastusta. Toimintaa on valvottu aiemmin osana maa-aineksen ottoa koskevaa valvontaa. RATKAISU Raahen kaupungin ympäristösihteeri päättää myöntää 10 vuoden määräaikaisen maaainesten ottoluvan Siikajoen kunnan Paavolan kylän Lammassaareen kiinteistölle Tekola RN:o Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että toiminta tapahtuu hakemuksen ja seuraavien lupamääräysten mukaisesti.
5 5(9) LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilö. Vastuuhenkilön yhteystiedot on ilmoitettava valvontaviranomaiselle ja yhteystiedot on pidettävä ajantasaisena. (MAL 11 ) 2. Lupa on voimassa saakka ja ottamismäärä on enintään m3 hiekkaja sora-ainesta. 3. Luvan haltijan on pyydettävä valvontaviranomaiselta alkukatselmuksen suorittamista ennen ottotoiminnan jatkamista. (VNA maa-ainestenottamisesta 7 ) Vuosittainen maa-ainesluvan tarkastus voidaan tehdä alkukatselmuksen yhteydessä. 4. Maa-aineksenoton saa ulottaa enintään tasoon +46,00 m (N60) pohjavesilammikon osalta ja muualla tasoon +49,8 m (N60), kuitenkin siten, että pohjavesipintaan jää vähintään 0,8 m suojakerros metsittymisen varmistamiseksi. Pohjavesilammikko tulee kaivaa vähintään 3 m syväksi veden laadun varmistamiseksi, vaikka maa-ainekset eivät olisi laadultaan haluttuja. merkitsee alimmat ottamistasot, joita on ehdottomasti noudatettava. Luvanhaltijan on pyydettävä Raahen kaupungin mittausosastolta alimman ottotason merkitsemistä. Luvanhaltijan on pyydettävä Raahen kaupungin mittausosastolta ottamisalueen merkintää. Ottamisalue tulee merkitä maastoon selkeästi esim. värinauhoin tai paaluin. Kiinteistörajoihin tulee jättää 10 m suojavyöhyke. Luvanhaltijan on huolehdittava siitä, että korkomerkinnät ja ottamisalueen rajan merkinnät ovat havaittavissa alueella koko ottamistoiminnan ajan. (MAL 11, VNA maaainestenottamisesta 7 ) 5. Ottamistoiminnassa tulee noudattaa pohjaveden suojelunäkökohdat huomioonottavaa varovaisuutta. Massanvaihdot alimman ottamistason alapuolella ovat ehdottomasti kiellettyjä. (YSL 17 ) 6. Veden johtamisesta toisen maalla olevaan ojaan on sovittava maanomistajan kanssa. Veden johtamisesta ei saa aiheutua haitallista vettymistä alapuolisilla alueilla. Vastuu veden johtamisen vaikutuksista säilyy vettä johtavalla. (MAL 11, VL 5 luku 12 ) 7. Ottamisalueen luiskattavat reunat tulee muotoilla alueen luonnollista topografiaa mukaillen vähintään kaltevuuteen 1:3 niiden ylä- ja alaosat pyöristäen. Pohjavesipinnan alapuolella voidaan luiskata kaltevuuteen 1:2. Kaikki ottamisaluetta koskevat jälkihoitotyöt tulee suorittaa luvan voimassaoloaikana. 8. Pohjavesilammen reunoille tulee jättää humuksesta vapaa vyöhyke veden laadun turvaamiseksi. 9. Muualta tuotuja ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymättömiä jäte-, ylijäämä- tai muita maita ei saa varastoida alueelle tai käyttää alueen jälkihoidossa. (MAL 11, YSL )
6 6(9) 10. Poltto-, voitelu- ym. ympäristölle haitallisten kemikaalien varastointi sekä koneiden ja autojen säilytys ottamisalueella on kielletty ilman sellaisia suojarakenteita, joilla maaperän ja pohjaveden pilaantumisvaara poistetaan. Polttoainesäiliöt tulee olla suojaaltailla varustettuja. Suojarakenteiden tulee olla sellaiset, ettei koneiden tankkauksista aiheudu öljypäästöjen vaaraa. Toiminta-alueella on oltava saatavilla riittävästi öljyntorjuntaan soveltuvaa imeytysainetta. Koneissa ja laitteissa tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää biopohjaisia voitelu- ja hydrauliikkaöljyjä. Ottamisalueelle ei saa sijoittaa jätteitä. (YSL ) 11. Toiminnanharjoittajan tulee varmistaa, ettei toiminta aiheuta pöly-, melu- tai tärinähaittoja naapurustolle missään vaiheessa toimintaa. (NaapL 17 ) 12. Luvanhakija vastaa siitä, että mahdolliset ulkopuoliset urakoitsijat saavat tämän päätöksen sekä toimintaan liittyvän ottamissuunnitelman tietoonsa ja noudattavat niitä. 13. Luvan haltijan on vuosittain tammikuun loppuun mennessä ilmoitettava alueelta otetun maa-aineksen määrä ja laatu maa-ainesoton NOTTO-tietojärjestelmään. Ilmoitus tehdään sähköisesti sähköinen asiointi -palvelussa Ilmoituskaavake löytyy hakusanalla MAL 23a. (MAL 23a ) 14. Luvanhakijan tulee ilmoittaa ottamisen päättymisestä valvontaviranomaiselle loppukatselmuksen suorittamista varten. ELY-keskukselle varataan mahdollisuus osallistua loppukatselmukseen. (VNA maa-ainesten ottamisesta 7 ) 15. Mikäli maa-ainesten ottotoiminnan yhteydessä ilmenee jotain sellaista, mikä estää maa-ainesten oton hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti, luvan haltijan on viipymättä ilmoitettava asiasta valvovalle viranomaiselle. (MAL 14 ) 16. Tätä lupaa ei voida siirtää kolmannelle osapuolelle ilman lupaviranomaisen hyväksyntää. (MAL 13a ) RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :n rajoitusten kanssa, kun otetaan huomioon tässä päätöksessä annettujen lupamääräysten vaikutus. Lupamääräyksillä vähennetään ottamistoiminnan haitallisia vaikutuksia luontoon ja maisemakuvaan. Lupamääräyksissä edellytetyt velvoitteet ovat tarpeellisia maa-ainesten oton haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä valvonnan toteuttamiseksi. Lupa on hakemuksen mukaan myönnetty määräaikaiseksi. Valvontaviranomainen suorittaa vuotuiset tarkastukset siihen saakka, kunnes lupamääräysten ja maa-aineslain mukainen lopputarkastus on pidetty. Valvontamaksu peritään vuosittaisen valvonnan perusteella.
7 7(9) Lupamääräysten perustelut Lupamääräys 4 on annettu ottamistoiminnan pysymiseksi esitetyn ottamissuunnitelman mukaisella alueella. Lupamääräykset 1, 3, 13, 14, 15 ja 16 ovat annettu valvonnan toteuttamiseksi. Lupamääräykset 5, 6, 8, 9, 10, 11 ja 12 ovat annettu ottoalueen ympäristön tilan suojelemiseksi ja ottoalueen siistiyden takaamiseksi. Lupamääräykset 7 ja 9 ovat annettu alueen jälkihoitotöiden tason varmistamiseksi. LUVAN VOIMASSAOLO Tämä maa-ainesten ottolupa on voimassa saakka. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava lupa. Tämän luvan myötä aiempi maa-aineslupa ja siihen liittyvä vakuus raukeavat. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa lupapäätöksen saatua lainvoiman. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Maa-aineslaki (555/1981) 3, 11, 13a, 14, 23a Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 7 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) Vesilaki (587/2011) 5 luku 12 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Muut sovelletut ohjeet: Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille (Siikajoen kunnan tekninen lautakunta ) Ympäristölupataksa / Siikajoen kunnan tekninen lautakunta , taksa tullut voimaan KÄSITTELYMAKSU Maa-aineslupamaksu Siikajoen kunnan maa-aineslupa- ja valvontataksan (voimassa alkaen) mukaisesti: Hakemuksen käsittely 2.1 Kuulemiskirjeet (6 x 20 ) Yhteensä Lisäksi peritään lehti-ilmoituskulut todellisten kulujen mukaan. VAKUUS Luvan hakijan tulee jättää Siikajoen kunnalle ennen toiminnan aloittamista vakuus maaaineslain 11 :n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamiseksi. Vakuus on kaivutyöalueilla 3000 / ha. Vakuutta voidaan kohtuullistaa harkinnanvaraisesti.
8 8(9) Vakuudeksi määrätään vakuus tulee olla jätettynä ennen luvan mukaisen toiminnan aloittamista. Aiempaan maa-aineslupaan (KHALL ) liittyvä 2000 :n vakuus vapautuu. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään 12 kuukautta luvan päättymisen jälkeen tai siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään saakka. Vakuuden määrää on mahdollista eri päätöksellä muuttaa luvan voimassaoloaikana. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Siikajoen kunnan terveydensuojeluviranomainen (sähköpostitse) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (sähköpostitse) Ilmoitus päätöksestä Asianosaiset Siikajoen tekninen lautakunta Ilmoittaminen ilmoitustaululla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Siikajoen kunnan ilmoitustaululla ja internetissä Siikajoen kunnan internet-sivuilla ja julkipano.fi sivustolla. MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus on liitteenä. Riikka Nevalainen ympäristösihteeri puh sähköposti: Liite Valitusosoitus
9 Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen ja päätöksestä määrättyyn maksuun saa hakea muutosta kirjallisella valituksella Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta, johon valitus liitteineen on toimitettava valitusajan kuluessa. Valitusaika Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä. Valitusaikaa laskettaessa päätöksen antopäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, kunnan jäsenet, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmän sisältö ja liitteet Valituskirjelmässä on ilmoitettava: 1. päätös, johon haetaan muutosta 2. miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi 3. muutosvaatimuksen perusteet. 4. valittajan nimi, asuinkunta sekä postiosoite ja puhelinnumero sekä mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa 5. valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse allekirjoittaa, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: 1. päätös, johon haetaan muutosta valitusosoituksineen, alkuperäisenä tai jäljennöksenä 2. tieto siitä, milloin päätös on annettu tiedoksi, esimerkiksi kopio saantitodistuksesta tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu päätöksen tehneelle viranomaiselle 4. asiamiehen valtakirja, ellei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja Valituksen toimittaminen Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti tai lähettäjän omalla vastuulla myös postitse, lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostitse. Toimitustavasta riippumatta valituskirjelmä on toimitettava niin ajoissa, että se on perillä viimeistään valitusajan päättyessä viraston aukioloaikana. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden yhteystiedot: Käyntiosoite: Isokatu 4, 3. krs, Oulu Postiosoite: PL 189, Oulu : : pohjois-suomi.hao@oikeus.fi vaihde: Aukioloaika: arkisin klo Oikeudenkäyntimaksu Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) ja tuomioistuinmaksulain 2 :ssä säädettyjen maksujen tarkistamisasetuksen (1383/2018) mukaan 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Lisätiedot11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
LisätiedotYmp.ltk liite nro 1 5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
LisätiedotMaa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 6 02.02.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy OULYMP 6 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210 Jakkukylä
LisätiedotTuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta
Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/2019 1 ( 5) 8 Seppälä Matti, maa-ainesluvan siirto, Mäntsälä TUUDno-2018-1491 Valmistelija / lisätiedot: Saku Nurminen Asia Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt
LisätiedotPäätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
LisätiedotAiristo - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti
LisätiedotPielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
LisätiedotYmpäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Lisätiedot21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää
Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 111 Käytöstä poistetun kemikaalisäiliön jättäminen maaperään Riimusauvantiellä HEL 2016-006657 T 11 01 00 01 Päätös Hakemus Hakemuksen käsittely on päättänyt myöntää
LisätiedotLUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
LisätiedotLänsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
LisätiedotSähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
LisätiedotOIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto
OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat
LisätiedotYmpäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
LisätiedotPÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
LisätiedotVestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
LisätiedotSikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
LisätiedotMaa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Lisätiedot57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen
Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten
Lisätiedot73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä
LisätiedotPÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli
PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280
LisätiedotPÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
LisätiedotAsia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut
LisätiedotJätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
LisätiedotASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
LisätiedotPäätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
LisätiedotLaiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
LisätiedotHakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus
PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012
PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
LisätiedotVaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.
MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;
LisätiedotEtelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
LisätiedotALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON
Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys
PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen
LisätiedotPäätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
LisätiedotPäätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO
Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011
LisätiedotTurvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
LisätiedotPÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
LisätiedotLUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
LisätiedotTurvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli
Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
LisätiedotTurvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
LisätiedotMUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain
LisätiedotPäätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
LisätiedotPäätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
LisätiedotKUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys
PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys
LisätiedotHakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
LisätiedotPäätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
LisätiedotLUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia
LisätiedotMuutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua
LisätiedotPäätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
LisätiedotToiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 Dnro PPO 2007 Y 351 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Timo Autio Sydänmaantie 47 86710
LisätiedotPÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo
LisätiedotLUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro
LisätiedotEtelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)
Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,
LisätiedotYmpäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy
LisätiedotKUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen
LisätiedotPäätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
LisätiedotBiokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 79/2018/1 Dnro ESAVI/12666/2017 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2018 ASIA HAKIJA Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki. Biolinja Oy Uusikaupunki
LisätiedotKaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.
PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija
LisätiedotKUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 10.9.2019 Kittilän kunta Kirjaamo Valtatie 15 99100 Kittilä KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupien osittaista tai kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat.
LisätiedotPÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:
LisätiedotOikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN
LisätiedotVesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.
PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012
PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,
LisätiedotMyllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
LisätiedotKUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 25.1.2019 Kittilän kunta Kirjaamo Valtatie 15 99100 Kittilä KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan osittaista raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat.
LisätiedotKUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava
LisätiedotASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
LisätiedotYmpäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
LisätiedotLUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,
LisätiedotSikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
LisätiedotASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150
LisätiedotHämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
LisätiedotTähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
LisätiedotPÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
LisätiedotHaettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika
Maa-aineslupa 593-2019-5 Suurahontie 5 70460 Kuopio Y-tunnus 1901748-6 Haettu varastoitava kokonaismäärä 54000 m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika 22.9.2021 Hakija: Luvan tarkoitus: Asian käsittely
LisätiedotRakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti.
PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro ISY-2006-Y-38 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2006 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. HAKEMUS Hakija
LisätiedotLiite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.
Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,
LisätiedotPäätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan
Lisätiedot