Alueraportti, Kymi Pk-yritysbarometri kevät
|
|
- Jukka-Pekka Laine
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alueraportti, Kymi Pk-yritysbarometri kevät
2 ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pkyritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Valtakunnallisessa raportissa tuloksia käsitellään koko pk-sektorin näkökulmasta ja myös päätoimialoittain teollisuuteen, rakentamiseen, kauppaan ja palveluihin jaoteltuna. Alueraporteissa kehitystä verrataan erityisesti kyseisen alueen yritysten ja koko maan välillä. Kevään 2011 Pk-yritysbarometri perustuu 3900 pk-yrityksen vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Barometrin kyky ennakoida talouden suhdannekäänteitä on ollut varsin hyvä. Tässä raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia, yritysten rahoitustilannetta, kasvuhakuisuutta sekä potentiaalisia omistajanvaihdoksia. Ajankohtaisilla kysymyksillä on tällä kertaa selvitetty yritysten maksuvalmiustilannetta sekä yritysten näkemyksiä talouspolitiikan tärkeimmistä tavoitteista aikavälillä Helsingissä Jussi Järventaus Pauli Heikkilä Kalle J. Korhonen toimitusjohtaja toimitusjohtaja alivaltiosihteeri Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 1
3 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ Johdanto Barometri Aineisto Kymenlaakso ja koko maan yritykset Yritykset ja työllisyys Pk-yritysten suhdannenäkymät Yleiset suhdannenäkymät Suhdannenäkymät osatekijöittäin PK-Yritysten työllistämisen pahimmat esteet Sopeuttamistoimet suhdannetilanteen vuoksi Elinkeinoilmasto Pk-yritysten kasvuhakuisuus Sukupolven- tai omistajanvaihdokset Pk-yritysten rahoitus Maksuvaikeudet ja -järjestelyt Tärkein talouspolitiikan tavoite seuraavalle HALLITUSKAUDELLE ( )
4 TIIVISTELMÄ Suhdannenäkymät. Kymenlaaksossa henkilökunnan määrän muutosten uskotaan pysyvän seuraavan vuoden aikana samalla tasolla, kuin syksyllä Enemmistö vastanneista (73 %) uskookin henkilöstömäärien muutosten olevan yhtä suuria seuraavan vuoden kuluttua. Kymenlaakson saldoluku on 6 % alempi kuin koko maan saldoluku. Koko maan tasolla odotetut henkilöstön muutokset ovat nousussa, syksyn 2010 tasosta. Oman yrityksen kannalta Kymenlaaksossa enemmistö (56 %) uskoo suhdannenäkymien pysyvän myös ennallaan. Yleisten suhdannenäkymien uskotaan kuitenkin laskevan yhdessä koko maan suhdannenäkymien kanssa. Pk-yritysten oman yrityksen suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on Kymenlaaksossa 9 % pienempi kuin koko maan taso. Työllistämisen esteet. 28 prosentilla koko maan pk-yrityksistä ei ole tarvetta työllistää. Vastaava lukema alueella on 29 prosenttia. Kymenlaakson pk-yritysten työllistämisen pahimmat esteet ovat kysynnän riittämättömyys tai epävakaus (41 %). Koko maassa lukema on 36 %. Toisena työllistämistä estävänä tekijä alueella on työn sivukulut (17 %) ja kolmantena työvoiman saatavuus (14 %). Pk-yrityksiltä kysyttiin, mikä olisi työsuhteen palkkaamisen pahin este, tilanteessa, jossa olisi tarve työllistää ja vakaa kysyntätilanne. 35 prosentilla koko maan pk-yrityksistä palkkaamisen pahin este oli työvoiman saatavuus. Vastaava lukema alueella oli 29 %. Toiseksi pahin este koko maassa oli työn sivukulut, joiden osuus oli 23 %. Vastaava lukema alueella oli 22 prosenttia. Alueella ja myös koko maassa irtisanomisen vaikeus koettiin työsuhteen palkkaamisessa esteenä (18 %). Elinkeinoilmasto. Kymenlaaksossa elinkeinoilmaston osatekijöistä esiin nousee tyytyväisyys tietoliikenneyhteyksiin (47 %) ja asuinympäristön viihtyisyys (46 %) sekä liikenneyhteydet (36 %). Tyytymättömimpiä pk-yritykset alueella ovat selvästi yhteistyömahdollisuuksiin yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa (-25 %). Vastaava lukema koko maan tasolla oli (10 %). Kokonaisuutena tyytyväisyys elinkeinoilmastoon koko maassa on laskenut syksystä 2010, myös alueen keskiarvo on laskenut syksystä Kymenlaakson elinkeinoilmaston suhdannenäkymät mukailevat koko maan tasoa, mutta kulkevat selvästi alemmalla tasolla. Rahoitus. Kymenlaakson alueen yrityksistä 22 prosenttia oli ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisten 12 kuukauden aikana. Vastaava lukema koko maan tasolla oli myös 29 prosenttia. Finnveran suhdannelainaa / -takausta aikoo ulkopuolisista rahoitusta hakevista yrityksistä hakea koko maan osalta 27 prosenttia ja alueella myös 31 prosenttia. Tärkeimpänä käyttötarkoituksena rahoitukselle alueella pidetään rahoituksen ottamista koneiden ja laitteiden laajennusinvestointeihin (27 %). Kymenlaakson pk-yritykset aikovat hankkia ulkoista rahoitusta useimmiten pankista (81 %) tai Finnverasta sekä ELYkeskuksesta (35 %). Kasvuhakuisuus. Kymenlaaksossa pk-yritykset yrittävät kasvaa mahdollisuuksien mukaan (39 %) tai yrittävät säilyttää nykyisen asemansa markkinoilla (38 %). Yrityksen toiminnan loppumista seuraavan vuoden aikana puolestaan ennakoi 2 prosenttia sekä Kymenlaakson että koko maan pk-yrityksistä. Voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvavia pk-yrityksiä on Kymenlaakson alueella yhteensä 43 prosenttia ja koko maassa 52 prosenttia. Kokonaisuutena kasvuhakuisten yritysten osuus on hieman noussut syksyn 2010 ajankohtaan. 3
5 1 JOHDANTO Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pkyritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. 1.1 Barometri Pk-yritysbarometrissa on selvitetty suomalaisten pk-yritysten mielikuvia yleisestä suhdannekehityksestä ja oman yrityksen taloudellisesta kehityksestä. Lisäksi on tiedusteltu mm. yrityksen kehittämiseen, kasvuun, työllistämiseen ja rahoittamiseen liittyvistä rakenteellisista tekijöistä. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat suomalaiset (alle 250 henkilöä työllistävät) pkyritykset. Otantalähteenä on käytetty Tilastokeskuksen toimialaluokitusta TOL 2008 sekä Fonecta ProFinder -yritysrekisteriä, josta otanta on tehty kiintiöidyllä satunnaisotannalla. Otoksessa on kiintiöity yritysten toimiala, kokoluokka ja sijainti. Vastaajajoukko on 3900 kohderyhmän vaatimukset täyttävää yritystä. Aineisto on kerätty internet- ja puhelinkyselyinä joulukuussa 2010 ja tammikuussa Seuraavalla sivulla on esitelty taustatietojakaumia alueen haastatelluista yrityksistä. Tutkimuksen on tehnyt Innolink Research Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Tutkimusprojektista ovat vastanneet Innolink Research Oy:ssä tutkimusjohtaja Mikko Kesä, viestintäpäällikkö Etta Partanen, tutkimuspäällikkö Juuso Heinisuo sekä tutkimuskoordinaattori Anssi Mäkelä. Suomen Yrittäjissä tutkimusprojektista on vastannut ekonomisti Timo Lindholm, Finnvera Oyj:ssä apulaisjohtaja Tuomo Holopainen sekä työ- ja elinkeinoministeriössä neuvotteleva virkamies Esa Tikkanen. 1) Raportin alueelliset viittaukset tarkoittavat pääsääntöisesti lopussa olevan kartan mukaista maakuntajakoa. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla maakuntajaosta on poikettu (Helsinki, muu Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa). 2) Lisäksi tutkimusaineistosta tehdään raportit Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY-alueille sekä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueelle. Uusina alueina vuonna 2011 mukaan ovat tulleet Espoo ja Vantaa. 3) Helsingin, Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan aikasarjoissa ja kuvioissa olevat luvut ovat vuoden 1999 syksyyn asti koko Uudenmaan alueen lukuja. Pohjanmaan raportissa luvut ovat vuoden 2006 syksyyn asti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon yhteisiä lukuja. 4) Tutkimustuloksissa esiintyy muutamissa kohdissa käsite 'saldoluku'. Se kuvaa kyseisten kysymysten kohdalla positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettujen prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi: Yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 39 %, huononee 9 % saldoluku = +30 4
6 1.2 Aineisto Seuraavassa taulukossa on esitetty painottamattomat taustatietojakaumat haastatelluista yrityksistä. Tutkimustuloksissa aineisto on painotettu vastaamaan yritysten todellista toimiala- ja aluejakaumaa. Painotettua otoskokoa käytetään laskentaperusteena, koska tällöin otoksen perusteella lasketut tulokset voidaan yleistää koskemaan koko tutkimuskohteena olevaa pk-sektoria. Taulukko 1: Taustatietoja alueelta haastatelluista yrityksistä. n= % ALUE KYMENLAAKSO PÄÄTOIMIALA HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄ LIIKEVAIHTO VUONNA 2010 YRITYKSEN KAS- VUHAKUISUUS YRITYKSELLÄ VIENTITOIMINTAA YRITYKSEN PERUS- TAMISVUOSI VASTAAJAN ASEMA Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Alle 5 henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä 3 2 Alle 0,20 milj. euroa ,20-0,49 milj. euroa ,50-1,49 milj. euroa ,50+ milj. euroa Voimakkaasti kasvuhakuinen 6 4 Kasvaa mahdollisuuksien mukaan Pyrkii säilyttämään asemansa Ei kasvutavoitetta Toiminta loppuu seuraavan vuoden aikana 2 1 Ei Kyllä Yrittäjä Palkattu toimitusjohtaja 9 6 Muu 4 3 5
7 2 KYMENLAAKSO JA KOKO MAAN YRITYKSET Suomessa oli yritystä vuonna Näistä yrityksistä toimi Kymenlaaksossa. Kymenlaaksossa on rakennusalojen ja kaupan alan yrityksiä suhteellisesti aavistuksen enemmän, ja palvelualojen yrityksiä hieman vähemmän kuin koko maassa keskimäärin. 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) KOKO MAA Kymenlaakso Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) Muut Toimialan nimen jäljessä on suluissa Tilastokeskuksen toimialaluokituksen (TOL 2008) mukainen toimialanumero. % 1 Lähde: Tilastokeskus: Yritys- ja toimipaikkarekisteri, pl. toimiala A. maa-, metsä- ja kalatalous 6
8 3 YRITYKSET JA TYÖLLISYYS Kymenlaakson maakunnassa työskenteli 2010/Q4 noin työntekijää 2. Työttömyysaste oli 2010/Q4 Tilastokeskuksen työvoimatiedustelun mukaan koko maassa 7,4 % ja Kymenlaaksossa 12 %. Taulukko 2: Pk-yritysten suhdannenäkymät henkilökunnan määrän osalta seuraavan vuoden kuluttua. Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku % % % % KOKO MAA Kymenlaakso Kymenlaaksossa henkilökunnan määrän muutosten uskotaan pysyvän seuraavan vuoden aikana samalla tasolla, kuin syksyllä Enemmistö vastanneista (73 %) uskookin henkilöstömäärien muutosten olevan yhtä suuria seuraavan vuoden kuluttua. Kymenlaakson saldoluku on 6 % alempi kuin koko maan saldoluku. Koko maan tasolla odotetut henkilöstön muutokset ovat nousussa, syksyn 2010 tasosta. Seuraavassa kuviossa on verrattu Kymenlaakson ja koko maan pk-yritysten henkilökunnan määrän suhdannenäkymiä seuraavan vuoden aikana. 2 Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus. 7
9 4 PK-YRITYSTEN SUHDANNENÄKYMÄT 4.1 Yleiset suhdannenäkymät Taulukko 3.1: Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana. Paranee Pysyy ennallaan Huononee Saldoluku % % % % KOKO MAA Kymenlaakso Oman yrityksen kannalta Kymenlaaksossa enemmistö (56 %) uskoo suhdannenäkymien pysyvän ennallaan. Yleisten suhdannenäkymien uskotaan kuitenkin laskevan yhdessä koko maan suhdannenäkymien kanssa. Pk-yritysten oman yrityksen suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on Kymenlaaksossa 9 % alhaisempi kuin koko maan taso. Kymenlaaksossa toimivista pk-yrityksistä 35 prosenttia ennakoi suhdannenäkymien paranevan lähimmän vuoden aikana ja 10 prosenttia ennakoi suhdanteiden heikkenevän. Seuraavasta kuviosta voimme havaita pk-yritysten yleisten suhdannenäkymien kehityksen tutkimusjaksosta 1/98 lähtien. Syksyn 2010 tilanteeseen verrattuna Kymenlaaksossa suhdannenäkymät ovat hieman laskeneet, kuten myös koko maassa. 8
10 4.2 Suhdannenäkymät osatekijöittäin KOKO MAA Liikevaihto Taulukko 3.2: Pk-yritysten suhdannenäkymät osatekijöittäin seuraavan vuoden kuluttua. Investointien arvo Viennin arvo Tuonnin arvo Tuotantokustannukset Yrityksen kannattavuus Vakavaraisuus Tuotekehityspanostukset Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku (%) Kymenlaakso Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku (%) Suurin saldoluvun eroavaisuus koko maan ja Kymenlaakson eri osatekijöitä vertailtaessa, syntyy tekijään liikevaihto (10 % suurempi koko maan tasolla). Kymenlaaksossa toimivien pk-yritysten suhdannenäkymät ovat koko maan tasoa keskimääräistä alhaisemmat useassa osatekijässä. Tuotantokustannusten osatekijät saavat toiseksi suurimman saldoluvun koko maan tasolla. Seuraavasta kuviosta nähdään pk-yritysten liikevaihdon ja yrityksen kannattavuuden suhdannenäkymien 3 kehitys jaksosta 1/98 lähtien. Yritysten kannattavuuden suhdannenäkymät näyttävät Kymenlaaksossa nousevan syksystä Sen sijaan liikevaihdon suhdanteiden uskotaan heikentyvän. 3 Kysymysmuoto muuttui 1/2000. Tätä aiemmin kysyttiin suhdannenäkymät seuraavan puolen vuoden aikana. 9
11 5 PK-YRITYSTEN TYÖLLISTÄMISEN PAHIMMAT ESTEET Pk-yritysten työllistämisen pahimmat esteet. 28 prosentilla koko maan pk-yrityksistä ei ole tarvetta työllistää. Vastaava lukema alueella on 29 prosenttia. Kymenlaakson pk-yritysten työllistämisen pahimmat esteet ovat kysynnän riittämättömyys tai epävakaus (41 %). Koko maassa lukema on 36 %. Toisena työllistämistä estävänä tekijä alueella on työn sivukulut (17 %) ja kolmantena työvoiman saatavuus (14 %). 10
12 Pk-yritysten työsuhteeseen palkkaamisen pahin este, tapauksessa jossa yrityksellä on tarve työllistää ja vakaa kysyntätilanne. Pk-yrityksiltä kysyttiin, mikä olisi työsuhteen palkkaamisen pahin este, tilanteessa, jossa olisi tarve työllistää ja vakaa kysyntätilanne. 35 prosentilla koko maan pk-yrityksistä palkkaamisen pahin este oli työvoiman saatavuus. Vastaava lukema alueella oli 29 %. Toiseksi pahin este koko maassa oli työn sivukulut, joiden osuus oli 23 %. Vastaava lukema alueella oli 22 prosenttia. Alueella ja myös koko maassa irtisanomisen vaikeus koettiin työsuhteen palkkaamisessa esteenä (18 %). 11
13 6 SOPEUTTAMISTOIMET SUHDANNETILANTEEN VUOKSI Koko maan pk-yrityksistä 33 prosenttia ja alueella 30 prosenttia on jo sopeuttanut toimintaansa suhdannetilanteen vuoksi. Koko maassa on tehty tai suunnitteilla eniten työaikajärjestelyitä ja lomautuksia (34 %). Kymenlaakson alueella on jo sopeutettu tai on suunnitteilla eniten myös lomautuksia (49 %) ja työaikajärjestelyitä (35 %). Kolmantena sopeuttamistoimena Kymenlaaksossa karsitaan ja keskitytään liiketoiminnan ydinalueille (24 %). Vastaava lukema koko maan tasolla on 23 prosenttia. 12
14 7 ELINKEINOILMASTO Kymenlaaksossa elinkeinoilmaston osatekijöistä esiin nousee tyytyväisyys tietoliikenneyhteyksiin (47 %) ja asuinympäristön viihtyisyys (46 %) sekä liikenneyhteydet (36 %). Tyytymättömimpiä pk-yritykset alueella ovat selvästi yhteistyömahdollisuuksiin yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa (-25 %). Vastaava lukema koko maan tasolla oli (10 %). Kokonaisuutena tyytyväisyys elinkeinoilmastoon koko maassa on laskenut syksystä 2010, myös alueen keskiarvo on laskenut syksystä Kymenlaakson elinkeinoilmaston suhdannenäkymät mukailevat koko maan tasoa, mutta kulkevat selvästi alemmalla tasolla. 13
15 14
16 8 PK-YRITYSTEN KASVUHAKUISUUS Taulukko 4: Pk-yritysten kasvuhakuisuus. KOKO MAA Kymenlaakso % % Olemme voimakkaasti kasvuhakuinen 10 4 Pyrimme kasvamaan mahdollisuuksien mukaan Pyrimme säilyttämään asemamme Yrityksellämme ei ole kasvutavoitteita Toiminta loppuu seuraavan vuoden aikana 2 2 Kymenlaaksossa pk-yritykset yrittävät kasvaa mahdollisuuksien mukaan (39 %) tai yrittävät säilyttää nykyisen asemansa markkinoilla (38 %). Yrityksen toiminnan loppumista seuraavan vuoden aikana puolestaan ennakoi 2 prosenttia sekä Kymenlaakson että koko maan pk-yrityksistä. Voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvavia pk-yrityksiä on Kymenlaakson alueella yhteensä 43 prosenttia ja koko maassa 52 prosenttia. Kokonaisuutena kasvuhakuisten yritysten osuus on hieman noussut syksyn 2010 ajankohtaan. 15
17 9 SUKUPOLVEN- TAI OMISTAJANVAIHDOKSET Taulukko 5: Sukupolven- tai omistajanvaihdokset pk-yrityksissä. KOKO MAA Kymenlaakso % % SUKUPOLVEN- TAI OMISTAJANVAIHDOS ODOTETTAVISSA LÄHIMMÄN 5 VUODEN AIKANA Ei Kyllä, 1-2 vuoden sisällä Kyllä, 3-5 vuoden sisällä Ei osaa sanoa Kymenlaakson alueella on sukupolven- tai omistajanvaihdos odotettavissa lähimmän viiden vuoden aikana 37 prosentissa yrityksissä. Koko maan osalta sukupolven- tai omistajanvaihdosta ennakoi yhteensä 27 prosenttia. 16
18 10 PK-YRITYSTEN RAHOITUS Kymenlaakson alueen yrityksistä 22 prosenttia oli ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisten 12 kuukauden aikana. Vastaava lukema koko maan tasolla oli myös 29 prosenttia. Finnveran suhdannelainaa / -takausta aikoo ulkopuolisista rahoitusta hakevista yrityksistä hakea koko maan osalta 27 prosenttia ja alueella myös 31 prosenttia. Tärkeimpänä käyttötarkoituksena rahoitukselle alueella pidetään rahoituksen ottamista koneiden ja laitteiden laajennusinvestointeihin (27 %). Kymenlaakson pk-yritykset aikovat hankkia ulkoista rahoitusta useimmiten pankista (81 %) tai Finnverasta sekä ELYkeskuksesta (35 %). 17
19 18
20 11 MAKSUVAIKEUDET JA -JÄRJESTELYT Koko maassa 15 prosentilla yrityksistä on ollut maksuvaikeuksia. Vastaava lukema alueella on 17 prosenttia. 19
21 12 TÄRKEIN TALOUSPOLITIIKAN TAVOITE SEURAAVALLE HALLITUSKAUDEL- LE ( ) Tärkeimmäksi tekijäksi pk-yritykset nostavat koko maassa seuraavalle hallituskaudelle yrittämisen ja työnteon kannustavuuden parantamisen verotuksessa (53 %). Sama tekijä nousi myös alueen vastauksissa tärkeimmäksi (49 %). Toiseksi tärkeimpänä alueella nähdään julkistalouden velkaannuttamisen pysäyttämisen (19 %). Kymenlaaksossa julkistalouden velkaannuttamisen pysäyttämisen näkevät tärkeänä 22 % vastaajista. 20
22 kevät 2011 N ALUEJAKO Lisäksi tehdään raportit Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan ELYalueille sekä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueelle. 1
23 kevät 2011 SUOMEN YRITTÄJIEN JA ALUEJÄRJESTÖJEN YHTEYSTIEDOT Etelä-Karjalan Yrittäjät ry puhelin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry puhelin (06) Etelä-Savon Yrittäjät ry puhelin Helsingin Yrittäjät ry puhelin Hämeen Yrittäjät ry puhelin (03) Kainuun Yrittäjät ry puhelin Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry puhelin (06) Keski-Suomen Yrittäjät ry puhelin Kymen Yrittäjät ry puhelin (05) Lapin Yrittäjät ry puhelin Länsipohjan Yrittäjät ry puhelin (016) Pirkanmaan Yrittäjät ry puhelin (03) Pohjois-Karjalan Yrittäjät puhelin Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry puhelin Päijät-Hämeen Yrittäjät ry puhelin Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ry Espoon Yrittäjät ry, puhelin Kauniaisten Yrittäjät ry, Grankulla Företagare rf, puhelin Vantaan Yrittäjät ry, puhelin (09) Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät ry puhelin (06) Satakunnan Yrittäjät ry puhelin (02) Savon Yrittäjät ry puhelin (017) Uudenmaan Yrittäjät ry - Nylands Företagare rf puhelin (09) Varsinais-Suomen Yrittäjät ry puhelin (02) Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A, Helsinki PL 999, Helsinki puhelin (09) faksi (09) toimisto@yrittajat.fi 2
24 kevät 2011 FINNVERA OYJ:N JA ALUEKONTTOREIDEN YHTEYSTIEDOT Aluekonttorit Helsinki Eteläesplanadi 8. PL 1010, Helsinki Faksi Joensuu Torikatu 9 A, Joensuu Faksi Jyväskylä Sepänkatu 4, Jyväskylä Faksi Kajaani Kauppakatu 1, Kajaani Faksi Kuopio Haapaniemenkatu 40. PL 1127, Kuopio Faksi Lahti Laiturikatu 2, 5. kerros, Lahti Faksi Lappeenranta Snellmaninkatu 10, Lappeenranta Faksi Mikkeli Linnankatu 5, Mikkeli Faksi Oulu Asemakatu 37, Oulu Faksi Pori Valtakatu 6, Pori Faksi Rovaniemi Maakuntakatu 10. PL 8151, Rovaniemi Faksi Seinäjoki Kauppatori 1-3, Seinäjoki Faksi Tampere Hämeenkatu 9. PL 559, Tampere Faksi Turku Eerikinkatu 2, Turku Faksi Vaasa Pitkäkatu 55, Vaasa Faksi Pietarin edustusto Finnveran Pietarin edustusto Finnish-Russian Innovation Center Ul. Bolshaya Konyushennaya, Suomi-talo Pietari PL 95, Lappeenranta puh faksi Pääkonttori Finnvera Oyj Helsinki Eteläesplanadi 8. PL 1010, Helsinki Faksi Kuopio Haapaniemenkatu 40. PL 1127, Kuopio Faksi Finnvera Oyj. valtakunnallinen vaihde
25 kevät 2011 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA ELY-KESKUSTEN YHTEYSTIEDOT Etelä-Pohjanmaan ELY Huhtalantie 2, Seinäjoki puhelin Etelä-Savon ELY Mikonkatu 3 ja 5, PL 164, Mikkeli puhelin Hämeen ELY Rauhankatu 10, Lahti Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinna puhelin Kaakkois-Suomen ELY Salpausselänkatu 22, PL 1041, Kouvola Kauppakatu 40 D, Lappeenranta puhelin Kainuun ELY Kalliokatu 4, PL 115, Kajaani puhelin Keski-Suomen ELY Cygnaeuksenkatu 1, PL 250, Jyväskylä puhelin , (014) Lapin ELY Ruokasenkatu 2, PL 8060, Rovaniemi Asemakatu 19, Kemi puhelin Pirkanmaan ELY Kauppakatu 4, PL 297, Tampere puhelin Pohjanmaan ELY Hovioikeudenpuistikko 19A, PL 131, Vaasa Ristirannankatu 1, PL 240, Kokkola puhelin Pohjois-Karjalan ELY Kauppakatu 40 B, PL 69, Joensuu puhelin Pohjois-Pohjanmaan ELY Viestikatu 1, PL 86, Oulu puhelin Pohjois-Savon ELY Käsityökatu 41, PL 2000, Kuopio puhelin Satakunnan ELY Yrjönkatu 20, PORI puhelin Uudenmaan ELY Maistraatinportti 2, Helsinki puhelin Varsinais-Suomen ELY Ratapihankatu 36, PL 236, Turku puhelin Työ- ja elinkeinoministeriö Aleksanterinkatu 4, Helsinki PL 32, Valtioneuvosto puhelin
26 Kymen Yrittäjät Käsityöläiskatu 4, Kouvola puhelin (05) faksi (05) Finnvera Oyj Valtakunnallinen vaihde: Helsinki Eteläesplanadi 8 PL 1010, Helsinki faksi Kuopio Haapaniemenkatu 40 PL 1127, Kuopio faksi Työ- ja elikeinoministeriö Aleksanterinkatu 4 PL 32, Valtioneuvosto puhelin faksi
Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/pirkanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Rannikko-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Rannikko-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/kainuu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/uusimaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/pohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/varsinaissuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/etelakarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/etelasavo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/savo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/helsinki ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri kevät
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Päijät-Häme Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Päijät-Häme Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/paijathame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/keskisuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri syksy www.ely-keskus.fi/pohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri syksy
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri syksy www.ely-keskus.fi/uusimaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri syksy
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri syksy www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Alueraportti, Kainuu. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/kainuu 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Kymi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/kymi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraporttien yhteenveto Kevät 2007
Alueraporttien yhteenveto Kevät 2007 Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät ry Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri 1/2007 ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana
Pk-yritysbarometri syksy
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri syksy www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Lappi. Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/lappi www.yrittajat.fi/lansipohja ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/etelakarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/varsinaissuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/savo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21, 90100 Oulu puhelin 010 322 1980 marjo.kolehmainen@yrittajat.fi
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Rannikko-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/uusimaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät 2012. www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Satakunta Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/satakunta ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri syksy
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri syksy
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/keskisuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/etelasavo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi/uusimaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/kainuu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi/pohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Satakunta Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Satakunta Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/satakunta ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri kevät 2013
1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/keskisuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/etelakarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Kymenlaakso
Alueraportti, Kymenlaakso www.yrittajat.fi/kymi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Karjala
Alueraportti, Pohjois-Karjala www.yrittajat.fi/pohjoiskarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja
Alueraportti, Lappi
Alueraportti, Lappi www.yrittajat.fi/lappi www.yrittajat.fi/lansipohja ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Päijät-Häme
Alueraportti, Päijät-Häme www.yrittajat.fi/paijathame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja
Hämeen ELY Pk-yritysbarometri syksy
Hämeen ELY Pk-yritysbarometri syksy www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Varsinais-Suomi
Alueraportti, Varsinais-Suomi www.yrittajat.fi/varsinaissuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja
Alueraportti, Helsinki
Alueraportti, Helsinki www.yrittajat.fi/helsinki ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Satakunta Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Kanta-Häme
Alueraportti, Kanta-Häme www.yrittajat.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Hämeen ELY
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/varsinaissuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Kainuu.
Alueraportti, Kainuu www.yrittajat.fi/kainuu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Alueraportti, Pohjanmaan Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Alueraportti, Satakunta
Alueraportti, Satakunta www.yrittajat.fi/satakunta ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Etelä-Savo
Alueraportti, Etelä-Savo www.yrittajat.fi/etelasavo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa Syksy 2012 ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri syksy
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/helsinki ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu Syksy 2012 ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät
Pk-yritysbarometri Alueraporttien 1/2003 yhteenveto Suomen Yrittäjät Alueraporttien yhteenveto Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana ovat koko maassa
Alueraportti, Päijät-Häme. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Päijät-Häme Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/paijathame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraporttien yhteenveto 2/2006
Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri syksy
n Yrittäjät Pk-yritysbarometri syksy www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007
Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan
Hämeen ELY. Pk-yritysbarometri. syksy
Hämeen ELY Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Pohjois-Karjala. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Pohjois-Karjala Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/pohjoiskarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Helsinki. Pk-yritysbarometri. syksy
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri syksy 2012 www.yrittajat.fi/helsinki ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri
9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
tutkimukset Savon Yrittäjät
tutkimukset Alueraportti, Pohjois-Savo Savon Yrittäjät www.yrittajat.fi/savo 1 ESIPUHE Suomen Yrittäjät ja Finnvera Oyj tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 Alueraportti, Suomen Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Alueraportti, 2 Esipuhe Suomen, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
tutkimukset Pohjois-Karjalan Yrittäjät
tutkimukset Alueraportti, Pohjois-Karjala Pohjois-Karjalan Yrittäjät www.yrittajat.fi/pohjoiskarjala 1 ESIPUHE Suomen Yrittäjät ja Finnvera Oyj tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa