Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Hämeen ELY
|
|
- Urho Jaakkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pk-yritysbarometri, kevät Pk-yritysbarometri kevät 2013
2 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Valtakunnallisessa raportissa tuloksia käsitellään koko pk-sektorin näkökulmasta ja myös päätoimialoittain teollisuuteen, rakentamiseen, kauppaan ja palveluihin jaoteltuna. Alueraporteissa kehitystä verrataan erityisesti kyseisen alueen yritysten ja koko maan välillä. Kevään 2013 Pk-yritysbarometri perustuu 4640 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Tässä raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia, työllistämisen esteitä ja rahoitustilannetta. Ajankohtaisilla kysymyksillä on tällä kertaa selvitetty yritysten viimeaikaisia mahdollisia maksuvaikeuksia sekä suuryritysten tehostamistoimien vaikutusta pk-yritysten toimintaan.
3 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Tiivistelmä 3 Suhdannenäkymät Suomen pk-yritysten suhdannenäkymät ovat nousseet syksystä Koko maan pkyrityksistä 26 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 21 % huononevan (saldoluku 5 %). Edellisellä mittauskierroksella paranevia ja huononevia suhdanteita odottaneita oli saman verran, 21 % (saldoluku 0 %). Hämeessä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on 11 % ja se on noussut edellisestä muttauskerrasta koko maata voimakkaammin. Suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen ovat myös kohenneet hieman edellisen kierroksen tasosta. 18 % koko maan pk-yritysten edustajista arvioi henkilökunnan määrän olevan vuoden kuluttua tämän hetkistä suurempi ja 10 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi. Koko maan saldoluvuksi muodostuu näin ollen 8 %. Hämeessä saldoluku 10 % on kohentunut koko maata varovaisemmin. Työllistämisen esteet Koko maan tasolla, kuten Hämeessä, vajaalla kolmanneksella (29 % ja 32 %) pkyrityksistä ei koeta tarvetta työllistää. Kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus muodostaa alueella toiseksi suurimman työllistämisen esteen (27 %), kuten koko maan tasolla (29 %). Myös työn sivukulut sekä työvoiman saatavuus koetaan melko merkittäviksi työllistämisen esteiksi. Sopeuttamistoimenpiteet Koko maan pk-yrityksistä vajaa kolmannes (30 %) on ryhtynyt sopeuttamistoimenpiteisiin ja 12 % suunnittelee sopeuttamista nykyisen suhdannetilanteen vuoksi. Hämeen tulokset muistuttavat sopeuttamistarpeiden osalta hyvin paljon koko maan tuloksia. Työaikajärjestelyt, lomautukset sekä liiketoiminnan laajentaminen uusiin tuotteisiin ja palveluihin ovat koko maan tasolla yleisimmät toteutetut tai harkinnassa olevat sopeutustoimet. Edellisten lisäksi alueella on toteutettu tai suunnitellaan liiketoiminnan karsimista ja keskittämistä, irtisanomisia sekä liiketoiminnan laajentamista uusille alueille. Pk-yritysten kasvuhakuisuus Koko maan pk-yrityksistä 39 % on mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä. Asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä on 33 % ja yritystoiminnan loppumista ennakoivia 2 %. Myös Hämeessä yleisin ryhmä muodostuu kasvua mahdollisuuksien mukaan hakevista pk-yrityksistä (44 %).
4 4 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Sisällys PK-YRITYSBAROMETRI, KEVÄT 2013 ALUERAPORTTI, HÄMEEN ELY JOHDANTO Barometri Aineisto YRITYKSET JA TYÖLLISYYS PK-YRITYSTEN SUHDANNENÄKYMÄT PK-YRITYSTEN TYÖLLISTÄMISEN ESTEET PK-YRITYSTEN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET SUKUPOLVEN- JA OMISTAJANVAIHDOKSET PK-YRITYSTEN KASVUHAKUISUUS PK-YRITYSTEN RAHOITUS AJANKOHTAISET ASIAT SUOMEN YRITTÄJIEN JA ALUEJÄRJESTÖJEN YHTEYSTIEDOT FINNVERA OYJ:N JA ALUEKONTTOREIDEN YHTEYSTIEDOT TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA ELY-KESKUSTEN YHTEYSTIEDOT Suomen Yrittäjät: Pk-yritysbarometri, kevät 2013, alueraportti Julkaisija Suomen Yrittäjät PL 999, HELSINKI puhelin toimisto@yrittajat.fi
5 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Pk-yritysbarometri, kevät JOHDANTO Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. 1.1 Barometri Pk-yritysbarometrissä on selvitetty suomalaisten pk-yritysten mielikuvia yleisestä suhdannekehityksestä ja oman yrityksen taloudellisesta kehityksestä. Lisäksi on tiedusteltu mm. yrityksen kehittämiseen, kasvuun, työllistämiseen ja rahoitukseen liittyvistä tekijöistä. Otantalähteenä on käytetty Tilastokeskuksen toimialaluokitusta TOL 2010, Fonecta Kohdistamiskone yritysrekisteriä sekä Suomen Yrittäjien jäsenrekisteriä, joista otanta on tehty kiintöidyllä satunnaisotannalla. Otoksessa on kiintiöity yritysten toimiala, kokoluokka ja sijainti. Vastaajajoukon muodostaa 4640 kohderyhmän vaatimukset täyttävää pk yrityksen edustajaa. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty internetkyselyä. Vastaajat kutsuttiin kyselyyn sähköpostitse tai puhelimitse joulukuun 2012 ja tammikuun 2013 välisenä aikana. Seuraavalla sivulla on esitetty taustatietoja alueen vastaajista. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Tutkimusprojektista ovat vastanneet Taloustutkimus Oy:ssä tutkimusjohtaja Pasi Huovinen ja tutkimuspäällikkö Jyrki Kärpänoja. Suomen Yrittäjissä tutkimusprojektista on vastannut varatoimitusjohtaja Timo Lindholm, Finnvera Oyj:ssä viestintäjohtaja Tarja Svartström sekä työ- ja elinkeinoministeriössä neuvotteleva virkamies Esa Tikkanen. 1) Raportin alueelliset viittaukset tarkoittavat pääsääntöisesti sivulla 6 olevan kartan mukaista aluejakoa. Hämeessä ja Itä-Hämeessä maakuntajaosta on poikettu (Helsinki, Pääkaupunkiseutu ja muu Häme). 2) Lisäksi tutkimusaineistosta tehdään raportit Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan ja Hämeen ELY-alueille sekä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueelle. Lisäksi uusina alueina vuonna 2011 mukaan tulivat Espoo ja Vantaa. 3) Helsingin, Pääkaupunkiseudun ja Hämeen aikasarjoissa ja kuvioissa olevat luvut ovat vuoden 1999 syksyyn asti koko Hämeen alueen lukuja. Pohjanmaan raportissa luvut ovat vuoden 2006 syksyyn asti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon yhteisiä lukuja. 3) Tutkimustuloksissa esiintyy muutamissa kohdissa käsite 'saldoluku'. Se kuvaa kyseisten kysymysten kohdalla positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettua prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi:Pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 39 %, huononee 9 % saldoluku = + 30 %
6 6 Pk-yritysbarometri, kevät Aineisto Seuraavassa taulukossa on esitetty painottamattomat taustatietojakaumat haastatelluista yrityksistä. Tutkimustuloksissa aineisto on painotettu vastaamaan yritysten todellista toimiala- ja aluejakaumaa. Painotettua otoskokoa käytetään laskentaperusteena, koska tällöin otoksen perusteella lasketut tulokset voidaan yleistää koskemaan koko tutkimuskohteena olevaa pk-sektoria. Taulukko 1: Taustatietoja alueelta haastatelluista yrityksistä % n= Alue Hämeen ELY 100 % 381 Päätoimiala Liikevaihto vuonna 2012 Yrityksen kasvuhakuisuus Yrityksellä vientitoimintaa Yrityksen perustamisvuosi Vastaajan asema Teollisuus 9 % 76 Rakentaminen 16 % 38 Kauppa 17 % 70 Palvelut 58 % 197 alle 0,2 miljoonaa euroa 40 % 180 0,2-0,49 miljoonaa euroa 18 % 65 0,5-0,99 miljoonaa euroa 20 % 56 1,0-1,49 miljoonaa euroa 5 % 27 1,5-1,99 miljoonaa euroa 3 % 10 2,0-4,99 miljoonaa euroa 6 % 16 5 miljoonaa euroa tai yli 7 % 27 Voimakkaasti kasvuhakuiset 5 % 20 Kasvuhakuiset 44 % 159 Asemansa säilyttäjät 31 % 119 Ei kasvutavoitteita 16 % 67 Toimintansa lopettavat 3 % 14 Ei 75 % 279 Kyllä 24 % 100 Ennen % % % % 48 Yrittäjä 85 % 330 Palkattu toimitusjohtaja 12 % 42 Muu 1 % 5
7 Pk-yritysbarometri, kevät YRITYKSET JA TYÖLLISYYS Noin viideosa (18 %) koko maan pk-yrityksistä arvioi henkilökunnan määrän suurentuvan seuraavan vuoden kuluttua ja 10 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi. Saldoluku on näin ollen 8 %. Alueella saldoluku (10 %) on hieman suurempi, ja henkilöstön määrän ennallaan pysymistä olettavien osuus vastaa koko maan vastaavaa lukua. Syksyyn 2012 verrattuna henkilökunnan määrän muutosta kuvaava saldoluku on kohentunut Hämeessä vahvemmin kuin koko maassa. Taulukko 2: Pk-yritysten suhdannenäkymät henkilökunnan määrän osalta seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 19 % 72 % 9 % 10 % Koko maa 18 % 72 % 10 % 8 % 1. Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana Saldoluku (%) /02 2/02 1/03 2/03 1/04 2/04 1/05 2/05 1/06 2/06 1/07 2/07 1/08 2/08 1/09 2/09 1/10 2/10 1/11 2/11 1/12 2/12 1/13 Koko maa Häme
8 8 Pk-yritysbarometri, kevät PK-YRITYSTEN SUHDANNENÄKYMÄT Pk-yritysten suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on koko maassa noussut syksystä % koko maan pk-yrityksistä arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan lähimmän vuoden aikana. Koko maan pk-yrityksistä 26 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 21 % huononevan. Tämä tulos on hieman parantunut syksyn 2012 tasosta. Hämeessä suhdannenäkymiä kuvaava saldolulu 11 % on noussut hyvin selvästi edellisestä mittauskerrasta. Hämeessä myös 53 % vastaajista arvioi suhtanteiden pysyvän ennallaan. Taulukko 3: Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana Paranee Pysyy ennallaan Huononee Saldoluku % Hämeen ELY 29 % 52 % 18 % 11 % Koko maa 26 % 53 % 21 % 5 % Seuraavassa kuvassa on esitetty pk-yritysten suhdannenäkymien kehitys tutkimusjaksosta 1/02 lähtien. Syksyn 2012 tilanteeseen verrattuna sekä koko maassa että alueella suhdanteiden arvioidaan paranevan. 2. Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana Saldoluku (%) /02 2/02 1/03 2/03 1/04 2/04 1/05 2/05 1/06 2/06 1/07 2/07 1/08 2/08 1/09 2/09 1/10 2/10 1/11 2/11 1/12 2/12 1/13 Häme Koko maa
9 Pk-yritysbarometri, kevät Seuraavissa taulukoissa on vertailtu eri osa-alueiden suhdanteiden kehittymistä. Taulukko 4.1: Pk-yritysten odotukset liikevaihdon kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 46 % 38 % 16 % 30 % Koko maa 42 % 40 % 18 % 25 % Taulukko 4.2: Pk-yritysten odotukset investoinnin arvon kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 20 % 56 % 24 % -4 % Koko maa 18 % 58 % 25 % -7 % Taulukko 4.3: Pk-yritysten odotukset viennin arvon kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 12 % 76 % 12 % 0 % Koko maa 11 % 80 % 10 % 1 % Taulukko 4.4: Pk-yritysten odotukset tuonnin arvon kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 7 % 82 % 11 % -4 % Koko maa 8 % 82 % 10 % -2 % Taulukko 4.5: Pk-yritysten odotukset tuotantokustannusten kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 39 % 53 % 8 % 30 % Koko maa 42 % 49 % 9 % 33 %
10 10 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Taulukko 4.6: Pk-yritysten odotukset tuotteiden tai palveluiden hintojen kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 52 % 44 % 5 % 47 % Koko maa 50 % 45 % 5 % 46 % Taulukko 4.7: Pk-yritysten odotukset kannattavuuden kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 33 % 45 % 22 % 11 % Koko maa 32 % 45 % 23 % 10 % Taulukko 4.8: Pk-yritysten odotukset vakavaraisuuden kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 28 % 59 % 13 % 15 % Koko maa 32 % 55 % 13 % 19 % Taulukko 4.9: Pk-yritysten odotukset tuotekehityspanostusten kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 24 % 63 % 13 % 11 % Koko maa 20 % 66 % 14 % 6 % Taulukko 4.10: Pk-yritysten odotukset tilausten määrän kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 38 % 45 % 17 % 21 % Koko maa 33 % 47 % 20 % 14 %
11 Pk-yritysbarometri, kevät Taulukko 4.11: Pk-yritysten odotukset kapasiteetin käyttöasteen kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua Hämeen ELY 29 % 58 % 13 % 16 % Koko maa 28 % 57 % 15 % 13 % Eri osatekijöiden suhdanteita arvioitaessa tuotteiden ja palveluiden hintojen nousuun uskotaan koko maassa saldoluvun (46%) perusteella yleisimmin. Myös tuotantokustannusten (saldoluku 33 %) ja liikevaihdon (25 %) kasvuun uskovia on selvästi enemmän kuin näiden laskuun uskovia. Myös alueella tuotteiden ja palveluiden hinnat saavat suurimman saldoluvun 47 %. Toiseksi suurimmat saldoluvut saadaan tuotantokustannuksille 30 % ja liikevaihdolle, 30%. Kuvassa 3 on esitetty pk-yritysten liikevaihdon ja kannattavuuden suhdannenäkymien kehittyminen, koko maassa ja alueella. Näiden tunnuslukujen kehitys on kääntynyt nousuun syksyllä 2010 alkaneen laskujakson jälkeen. 3. Suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana Saldoluku (%) /02 2/02 1/03 2/03 1/04 2/04 1/05 2/05 1/06 2/06 1/07 2/07 1/08 2/08 1/09 2/09 1/10 2/10 1/11 2/11 1/12 2/12 1/13 Liikevaihto, Häme Liikevaihto - Koko maa Kannattavuus, Häme Kannattavuus - Koko maa
12 12 Pk-yritysbarometri, kevät PK-YRITYSTEN TYÖLLISTÄMISEN ESTEET Koko maan tasolla, kuten myös Hämeessä, vajaalla kolmanneksella (29 % ja 32 %) pkyrityksistä ei koeta tarvetta työllistää. Kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus muodostaa alueella toiseksi suurimman työllistämisen esteeksi (27 %), kuten koko maan tasolla (26 %). Myös työn sivukulut sekä työvoiman saatavuus koetaan melko merkittäviksi työllistämisen esteiksi. 4: Mikä seuraavista on yrityksenne suurin työllistämisen este? Ei ole tarvetta työllistää Kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus Palkkataso Työn sivukulut Koko maa (n=4640) Irtisanomisen vaikeus 6 6 Muut työlainsäädännön tai työehtosopimusten velvoitteet kuin irtisanomisenvaikeus 4 3 Työvoiman saatavuus Verotus Yhtiön toimitilat (ahtaus/tilanpuute) Häme (n=381) Muu 3 1 EOS %
13 Pk-yritysbarometri, kevät PK-YRITYSTEN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET Taulukko 5: Onko yrityksessänne tarvetta sopeuttaa toimintaanne nykyisen suhdannetilanteen vuoksi Ei Kyllä, olemme jo sopeuttaneet Kyllä, olemme suunnittelemassa sopeuttamista Ei osaa sanoa Hämeen ELY 53 % 33 % 14 % 1 % Koko maa 57 % 30 % 12 % 1 % Koko maan pk-yrityksistä vajaa kolmannes (30 %) on ryhtynyt sopeuttamistoimenpiteisiin ja 12 % suunnittelee sopeuttamista nykyisen suhdannetilanteen vuoksi. Hämeessä tulokset muistuttavat sopeuttamistarpeiden osalta hyvin paljon koko maan tuloksia. Työaikajärjestelyt, lomautukset sekä liiketoiminnan laajentaminen uusiin tuotteisiin ja palveluihin ovat koko maan tasolla yleisimmät toteutetut tai harkinnassa olevat sopeutustoimet. Edellisten lisäksi alueella on toteutettu tai suunnitellaan liiketoiminnan karsimista ja keskittämistä, irtisanomisia sekä liiketoiminnan laajentamista uusille alueille. 5. Mitä sopeutustoimia seuraavista olette tehnyt tai suunnittelette tekevänne (Kysytty jos on sopeuttanut tai suunnittelee sopeuttavansa toimintaa) Lomautuksia Irtisanomisia Työaikajärjestelyitä Tilapäisiä palkan alennuksia Muiden työvoimakustannusten karsimista Alihankinnan siirtämistä johonkin toiseen maahan tai alihankintojen lopettamista/vähentämistä Tuotannon siirtämistä johonkin toiseen maahan Liiketoiminnan laajentamista uusiin tuotteisiin/palveluihin Liiketoiminnan laajentamista uusille alueille Liiketoiminnan karsimista ja keskittymistä yrityksen ydinalueelle Muita EOS % Koko maa (n=1956) Häme (n=171)
14 14 Pk-yritysbarometri, kevät SUKUPOLVEN- JA OMISTAJANVAIHDOKSET 21 % Hämeen vastaajista arvioi yrityksessänsä tapahtuvan sukupolven- tai omistajanvaihdoksen lähimmän viiden vuoden aikana. Koko maan tasolla osuus on lähes sama (22 %). 6. Onko yrityksessänne odotettavissa sukupolven-/omistajanvaihdos lähimmän viiden vuoden sisällä Ei Kyllä, 1-2 vuoden sisällä 6 9 Koko maa (n=4640) Kyllä, 3-5 vuoden sisällä Häme (n=381) EOS % Kolmasosa (33 %) koko maan pk-yritysvastaajista sanoo olevansa kiinnostunut myymään yrityksensä tai osan sen liiketoiminnasta. Alueella kiinnostuneiden osuus on on hieman suurempi (36%). Yrityksen tai liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneita on koko maassa 23 % ja alueella 19 %. Näistä valtaosa sanoo tarvitsevansa ulkopuolista rahoitusta oston toteuttamiseen. Taulukko 6: Oletteko kiinnostunut myymään yrityksenne tai osan sen liiketoiminnasta Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 53 % 36 % 12 % Koko maa 53 % 33 % 14 % Taulukko 7: Oletteko kiinnostunut ostamaan yrityksen tai liiketoimintaa Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 68 % 19 % 13 % Koko maa 65 % 23 % 12 %
15 Pk-yritysbarometri, kevät Taulukko 8: Tarvitsetteko ulkopuolista rahoitusta oston toteuttamiseen Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 9 % 82 % 10 % Koko maa 13 % 75 % 12 %
16 16 Pk-yritysbarometri, kevät PK-YRITYSTEN KASVUHAKUISUUS Taulukko 9: Pk-yritysten kasvuhakuisuus Voimakkaasti kasvuhakuiset Kasvuhakuiset Asemansa säilyttäjät Ei kasvutavoitteita Toimintansa lopettavat Hämeen ELY 5 % 44 % 31 % 16 % 3 % Koko maa 8 % 39 % 33 % 18 % 2 % Koko maan pk-yrityksistä 39 % on mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä. Asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä on 33 % ja yritystoiminnan loppumista ennakoivia 2 %. Myös alueella yleisin ryhmä muodostuu kasvua mahdollisuuksien mukaan hakevista pk-yrityksistä (44 %). Koko maan osalta voimakkaasti ja mahdollisuuksien mukaan kasvavien pk-yritysten osuus on hieman noussut syksystä Hämeessä määrä on noussut selvemmin. 7. Pk-yritysten kasvuhakuisuus (Voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvavien yritysten osuus kaikista yrityksistä) (%) /02 2/02 1/03 2/03 1/04 2/04 1/05 2/05 1/06 2/06 1/07 2/07 1/08 2/08 1/09 2/09 1/10 2/10 1/11 2/11 1/12 2/12 1/13 Koko maa Häme
17 Pk-yritysbarometri, kevät PK-YRITYSTEN RAHOITUS Pk-yritysten yleisin pääpankki on koko maassa joko OP-Pohjola (Osuuspankki) (39 %) tai Nordea (32 %). Hämeessä OP-Pohjolan asema on muuhun maahan verrattuna vahvempi yrittäjien pääpankkina. Koko maan pk-yrityksistä 47 % on ottanut lainaa rahoituslaitoksilta. Hämeessä lainaa rahoituslaitoksilta on ottanut 50 % pk-yrityksistä (taulukko 11). Taulukko 10: Mikä on yrityksenne pääpankki Hämeen ELY Koko maa Nordea 31 % 32 % OP-Pohjola (Osuuspankki) 46 % 39 % Paikallisosuuspankki 2 % 5 % Danske Bank (Sampo Pankki) 6 % 8 % Säästöpankki 9 % 9 % Handelsbanken 3 % 2 % Muu 2 % 4 % EOS 1 % 1 % Taulukko 11: Onko yrityksellänne lainaa rahoituslaitoksilta Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 50 % 50 % 0 % Koko maa 53 % 47 % 1 % Koko maan pk-yrityksistä 28 % ja Hämeen pk-yrityksistä 26 % on ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisten 12 kuukauden aikana. Ulkopuolisen rahoituksen lähteenä pkyrityksillä on koko maassa ollut 76 %:lla ja alueella 75 %:lla pankki. Taulukko 12: Oletteko ottaneet ulkopuolista rahoitusta viimeisen 12 kk:n aikana Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 74 % 26 % 0 % Koko maa 71 % 28 % 1 %
18 18 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Taulukko 13: Mistä olette ottaneet rahoitusta Hämeen ELY Koko maa Pankista 75 % 76 % Rahoitusyhtiöstä 19 % 18 % Finnverasta 21 % 17 % Vakuutusyhtiöstä/eläkevakuutusyhtiöstä 2 % 1 % Pääomasijoittajalta 4 % 6 % Tekesistä 2 % 4 % ELY-keskuksesta 14 % 7 % Muualta 2 % 8 % Ei osaa sanoa 0 % 0 % Valtaosa koko maan ja alueen pk-yrityksistä ei aio hakea ulkopuolista rahoitusta seuraavan 12 kuukauden aikana. Koko maassa ulkopuolista rahoitusta hakevien aikomukset ovat vastaavat kuin syksyllä Hämeessä määrä on hieman suurempi. Taulukko 14: Aiotteko ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan 12 kk:n aikana Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 74 % 25 % 1 % Koko maa 78 % 22 % 1 % Koko maassa ja Hämeessä yleisin ulkoisen rahoituksen käyttötarkoitus on käyttöpääoma. Seuraavaksi yleisin käyttötarkoitus koko maassa ja alueella on yrityksen kehittämishankkeet. 8. Mihin käyttötarkoitukseen aiotte pääsiassa ottaa ulkoista rahoitusta? Valitkaa enintään kaksi tärkeintä vaihtoehtoa. Koneiden ja laitteiden korvausinvestointeihin Koneiden ja laitteiden laajennusinvestointeihin Rakennusinvestointeihin Ympäristövaikutteisiin investointeihin Käyttöpääomaksi Omistusjärjestelyihin / yrityskauppoihin Viennin rahoitukseen / vientiriskien kattamiseen Kansainvälistymiseen Yrityksen kehittämishankkeisiin Toimitusaikaiseen rahoitukseen tai vakuuksiin Muuhun tarkoitukseen EOS % Koko maa (n=1011) Häme (n=90)
19 Pk-yritysbarometri, kevät AJANKOHTAISET ASIAT Pk-yrityksistä koko maassa Hämeessä maksuvaikeuksia on ollut 17 % yrityksistä. Koko maassa lukema on lähes samalla tasolla kuin syksyllä 2012, ja Hämeessä määrä on jonkin verran suurempi. Taulukko 15: Onko yrityksellänne ollut maksuvaikeuksia viimeisen 3 kuukauden aikana Ei Kyllä Ei osaa sanoa Hämeen ELY 82 % 17 % 1 % Koko maa 81 % 17 % 2 % Yhteensä noin puolet (52 %) koko maan pk-yritysten vastaajista sanoo suuryritysten tehostamistoimenpiteiden vaikuttaneen yrityksensä toimintaan hieman, jonkin verran tai merkittävän kielteisesti. Joka kymmenes vastaaja kokee tehostamistoimenpiteiden vaikuttaneen merkittavästi. Hämeessa suuryritysten toimenpiteillä on ollut hyvin samankaltainen vaikutus pk-yritysten toimintaan kuin koko maassa. 9. Vaikuttavatko suuryritysten henkilöstövähennykset, tuotannon siirrot ulkomaille tai muut tehostamistoimet kielteisesti yrityksenne toimintaan Kyllä, merkittävästi 7 9 Kyllä, jonkin verran Koko maa (n=4640) Kyllä, hieman Ei lainkaan Häme (n=381) EOS %
20 20 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 SUOMEN YRITTÄJIEN JA ALUEJÄRJESTÖJEN YHTEYSTIEDOT Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A, Helsinki, PL 999, Helsinki puhelin , faksi Etelä-Karjalan Yrittäjät puhelin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät puhelin (06) Etelä-Savon Yrittäjät puhelin Helsingin Yrittäjät puhelin Hämeen Yrittäjät puhelin Kainuun Yrittäjät puhelin Keski-Pohjanmaan Yrittäjät puhelin Keski-Suomen Yrittäjät puhelin Kymen Yrittäjät puhelin Lapin Yrittäjät puhelin Länsipohjan Yrittäjät puhelin Pirkanmaan Yrittäjät puhelin Pohjois-Karjalan Yrittäjät puhelin Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät puhelin Päijät-Hämeen Yrittäjät puhelin Pääkaupunkiseudun Yrittäjät puhelin Espoon Yrittäjät ry puhelin Kauniaisten Yrittäjät ry Grankulla Företagare rf puhelin Vantaan Yrittäjät ry, puhelin Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät puhelin Satakunnan Yrittäjät puhelin Savon Yrittäjät puhelin Hämeen Yrittäjät Nylands Företagare puhelin Varsinais-Suomen Yrittäjät puhelin
21 Pk-yritysbarometri, kevät FINNVERA OYJ:N JA ALUEKONTTOREIDEN YHTEYSTIEDOT Pääkonttori Finnvera Oyj Helsinki Eteläesplanadi 8, PL 1010, Helsinki valtakunnallinen vaihde Helsinki Eteläesplanadi 8, PL 1010, Helsinki Joensuu Torikatu 9 A, Joensuu Jyväskylä Sepänkatu 4, Jyväskylä Kajaani Kauppakatu 1, Kajaani Kuopio Haapaniemenkatu 40, PL 1127, Kuopio Lahti Laiturikatu 2, 5. kerros, Lahti Lappeenranta Snellmaninkatu 10, Lappeenranta Kuopio Haapaniemenkatu 40, PL 1127, Kuopio Pietarin-edustusto Finnvera Plc Representative Office in St. Petersburg Finland House Bolshaya Konyushennaya St St. Petersburg, Russia PL 95, Lappeenranta puh Mikkeli Linnankatu 5, Mikkeli Oulu Asemakatu 37, Oulu Pori Valtakatu 6, Pori Rovaniemi Maakuntakatu 10, PL 8151, Seinäjoki Kauppatori 1-3, Seinäjoki Tampere Hämeenkatu 9, PL 559, Tampere Turku Eerikinkatu 2, Turku Vaasa Pitkäkatu 55, Vaasa
22 22 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA ELY-KESKUSTEN YHTEYSTIEDOT Työ- ja elinkeinoministeriö Aleksanterinkatu 4, Helsinki PL 32, Valtioneuvosto puhelin Etelä-Pohjanmaan ELY Alvar Aallon katu 8, Seinäjoki puhelin Etelä-Savon ELY Jääkärinkatu 14, Mikonkatu 5, PL 164, Mikkeli puhelin Hämeen ELY Kirkkokatu 12, Lahti Birger Jaarlin katu 15, Hämeenlinna puhelin Kaakkois-Suomen ELY Salpausselänkatu 22, PL 1041, Kouvola Kauppakatu 40 D, Lappeenranta puhelin Kainuun ELY Kalliokatu 4, PL 115, Kajaani puhelin Keski-Suomen ELY Piippukatu 11 (Innova 1) PL 250, Jyväskylä puhelin Lapin ELY Ruokasenkatu 2, PL 8060, Rovaniemi Asemakatu 19, Kemi puhelin Pohjanmaan ELY Hovioikeudenpuistikko 19A, PL 131, Vaasa Ristirannankatu 1, PL 240, Kokkola puhelin Pohjois-Karjalan ELY Kauppakatu 40 B, PL 69, Joensuu puhelin Pohjois-Pohjanmaan ELY Veteraanikatu 1, PL 86, Oulu puhelin Pohjois-Savon ELY Viestikatu 1-3, PL 2000, Kuopio puhelin Satakunnan ELY Valtakatu 12, PORI puhelin Hämeen ELY Maistraatinportti 2, Helsinki puhelin Varsinais-Suomen ELY Ratapihankatu 36, PL 236, Turku puhelin Pirkanmaan ELY Yliopistonkatu 38, PL 297, Tampere puhelin
23 Julkaisija: Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A, PL 999, Helsinki puhelin
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Satakunta Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri kevät 2013
1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Alueraportti, Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Alueraportti, Pohjanmaan Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Lappi Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
n Yrittäjät Saldoluku (%) 1. Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana 40 30 0 - - 1/02 2/02 1/03 2/03 1/04 2/04 1/05 2/05 1/06 2/06 1/07 2/07 1/08 2/08 1/09 2/09 1/ 2/ 1/11 2/11 1/12
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Pohjanmaan ELY
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Keski-Suomi Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Häme Pk-yritysbarometri kevät 2013
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
Pk-yritysbarometri, kevät 21 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 52 59 Muut 1 2 1 2 3 5 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Alueraportti, Pääkaupunkiseutu
Pk-yritysbarometri, kevät 2013 1 Pk-yritysbarometri kevät 2013 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2013 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Karjala
Pk-yritysbarometri, kevät 201 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 8 Rakentaminen Kauppa 17 16 17 17 Palvelut 57 59 Muut 1 1 0 20 30 0 50 60 70 2 2: Henkilökunnan määrän
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Pohjois-Karjala
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=44) Pohjois-Karjala (n=19) -1 Joensuun seutu (n=7) -1 Keski-Karjala (n=) - Pielisen Karjala (n=4)
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 2 Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=) Pirkanmaa (n=9) Etelä-Pirkanmaa (n=) 2 Kaakkois-Pirkanmaa (n=) Lounais-Pirkanmaa (n=) Luoteis-Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Keski-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=) Keski-Pohjanmaa (n=1) 1 Kaustisen seutu (n=1) Kokkolan seutu (n=8) 1 Kalajokilaakso (n=8) Pietarsaaren
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät 2012. www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa
Alueraportti, Etelä-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/etelapohjanmaa 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Keski-Suomi
Pk-yritysbarometri, kevät Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=464) Keski-Suomi (n=8) Eteläinen Keski-Suomi (n=48) - Jyväskylän seutu (n=) 4 Pohjoinen Keski-Suomi
Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/pirkanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Rannikko-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Rannikko-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Uusimaa
Pk-yritysbarometri, kevät Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=) Uusimaa (n=) HyRi-alue (n=) Itä-Uusimaa (n=) - Kuuma-kunnat (n=) Länsi-Uusimaa (n=) - - - - - Indeksi:
Alueraportti, Kainuu. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/kainuu 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät 2014. Alueraportti, Kymenlaakso
Pk-yritysbarometri, kevät 214 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 8 Rakentaminen Kauppa 17 16 17 17 Palvelut 56 59 Muut 1 2 2 4 5 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Lappi
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana n=kaikki vastaajat Koko maa (n=6) Lappi (n=1) Kemi-Tornion seutu (n=) - Rovaniemen seutu (n=) - - - - - -1 1 Indeksi: Erittäin
Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Varsinais-Suomi Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/varsinaissuomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Alueraporttien yhteenveto Kevät 2007
Alueraporttien yhteenveto Kevät 2007 Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät ry Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri 1/2007 ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/pohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Uusimaa Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/uusimaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/kainuu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Lappi
Pk-yritysbarometri, kevät 14 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 1, n=187 1 Kemi-Tornion seutu, n=8 2 Muu, n=7 Rovaniemen seutu, n=2 1 3 2 2: Suhdannenäkymät
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pohjois-Karjala
Pk-yritysbarometri, kevät 14 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 1, n=11 - Joensuun seutu, n=7-11 Keski-Karjala, n=37 Pielisen Karjala, n=7-14 - - 2
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri kevät
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Savo
Pk-yritysbarometri, kevät 215 Seuturaportti, Etelä-Savo 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Etelä-Savo, n=97-8 Mikkeli, n=5-12 Savonlinna, n=27-3 Pieksämäki, n=2-8
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Etelä-Karjala Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/etelakarjala ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/paakaupunkiseutu ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Pohjois-Savo Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/savo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pohjois-Karjala
Pk-yritysbarometri, kevät 15 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Pohjois-Karjala, n=141-9 Joensuun seutu, n=67 8 Keski-Karjala, n=35-28
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kalajokilaakso
Pk-yritysbarometri, kevät 24 Seuturaportti, : Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=42, n=2 2 Kaustisen seutu, n= - Kokkolan seutu, n=82 24 Keski-Pohjanmaa, n=7 7 Pietarsaaren
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Keski-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 214 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 16, n=117 17 Kaustisen seutu, n=3-1 Kokkolan seutu, n=82 24-1 1 2 3 2 2: Suhdannenäkymät
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21, 90100 Oulu puhelin 010 322 1980 marjo.kolehmainen@yrittajat.fi
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/helsinki ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Karjala
Seuturaportti, Etelä-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 15 Etelä-Karjala, n=117 14 Imatra, n=46 5 Lappeenranta, n=71 5 1 15 25 2: Suhdannenäkymät osatekijöittäin
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa. Pk-yritysbarometri. kevät
Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri kevät 2012 www.yrittajat.fi/keskipohjanmaa 1 ESIPUHE Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Lappi
Pk-yritysbarometri, kevät 215 Seuturaportti, Lappi 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Lappi, n=155 Kemi-Tornion seutu, n=47-2 Muu Lappi, n=61 9 Rovaniemen seutu,
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kymenlaakso
Pk-yritysbarometri, kevät 214 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 16, n=177 22 Kotka-Haminan seutu, n=86 21 Kouvolan seutu, n=91 2 3 2 2: Suhdannenäkymät
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pohjois-Savo
Pk-yritysbarometri, kevät 216 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 15 Pohjois-Savo, n=245 4 Koillis-Savo, n=29-14 Kuopion seutu, n=62 16
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Keski-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 15 Seuturaportti, Keski-Pohjanmaa 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Keski-Pohjanmaa, n=14-6 Kaustisen seutu, n=43-5 Kokkolan seutu,
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pk-yritysbarometri kevät www.ely-keskus.fi/hame ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=321, n=1 16 Etelä-, n=53 22 Kaakkois-, n=5 - Lounais-, n=5 23 Luoteis-, n=56 2 Tampereen seutu,
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kainuu
Seuturaportti, Kainuu 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 Kainuu, n=62 Kajaani, n=48 26 Kehys-Kainuu, n=14-3 -1 1 2: Suhdannenäkymät osatekijöittäin Henkilökunnan määrä
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Uusimaa
Pk-yritysbarometri, kevät 214 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 16, n=34 14 HyRi-alue, n= 6 Itä-, n=7 3 Kuuma-kunnat, n=16 26 Länsi-, n=4 1 2 2 2:
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pohjois-Karjala
Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=976 Pohjois-Karjala, n=189 1 Joensuun seutu, n=11 13 Keski-Karjala, n=46-2 Pielisen Karjala, n=42 2-3
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kanta-Häme
Pk-yritysbarometri, kevät 214 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 16, n=217 1 Forssan seutu, n=4 14 HyRi-alue, n=98 6 Hämeenlinnan seutu, n=116 23 1
Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/etelasavo ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 216 Seuturaportti, Pirkanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 Pirkanmaa, n=641 11 Etelä-Pirkanmaa, n=74 8 Lounais-Pirkanmaa, n=58 2 Luoteis-Pirkanmaa,
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Keski-Suomi
Pk-yritysbarometri, kevät 16 Seuturaportti, Keski-Suomi 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=976 Keski-Suomi, n=332 14 Eteläinen Keski-Suomi, n=61-9 Jyväskylän seutu, n=216
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kanta-Häme
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kanta-Häme 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Kanta-Häme, n=192-8 Forssan seutu, n=47-27 HyRi-alue, n=86-9 Hämeenlinnan
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Keski-Pohjanmaa
Seuturaportti, Keski-Pohjanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 15 Keski-Pohjanmaa, n=119 4 Kaustisen seutu, n=36-5 Kokkolan seutu, n=83 9-1 -5 5 1 15 2: Suhdannenäkymät
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo
Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 21 Seuturaportti, Pirkanmaa 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Pirkanmaa, n=494-8 Etelä-Pirkanmaa, n=69-16 Lounais-Pirkanmaa, n=68-19
Alueraportti, Kymi Pk-yritysbarometri kevät
Alueraportti, Kymi Pk-yritysbarometri kevät www.yrittajat.fi/kymi ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kalajokilaakso
Pk-yritysbarometri, kevät 21 Seuturaportti, Kalajokilaakso 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Kalajokilaakso, n=22-9 Kaustisen seutu, n=43 - Kokkolan seutu, n=97
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kanta-Häme
Seuturaportti, Kanta-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 Kanta-Häme, n=283 1 Forssan seutu, n=67-4 HyRi-alue, n=1 18 Hämeenlinnan seutu, n=142 11-1 -5 5 1 2 2:
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 Alueraportti, Suomen Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Alueraportti, 2 Esipuhe Suomen, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 215 Seuturaportti, Etelä-Pohjanmaa 1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4376-6 Etelä-Pohjanmaa, n=237-12 Järviseutu, n=44-2 Kuusiokunnat, n=42-25
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Etelä-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 14 Seuturaportti, 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4321 16, n=2 19 Järviseutu, n=4 3 Kuusiokunnat, n=9 Seinäjoen seutu, n=114 23 Suupohja, n=44
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Kalajokilaakso
Seuturaportti, Kalajokilaakso 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 Kalajokilaakso, n=242 8 Kaustisen seutu, n=36-5 Kokkolan seutu, n=83 9 Keski-Pohjanmaa, n=119 4 Pietarsaaren
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri. Kevät 2013
Pk-yritysbarometri Kevät 2013 1 2 Aineisto ja ennustekyky Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 70 50 BKT 8,0 6,0 30 10-10 -30-50 Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Pk-yritysbarometri, kevät seutukuntaraportti, Etelä-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 213 Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana Koko maa (n=) Etelä-Pohjanmaa (n=238) -3 Järviseutu (n=) -1 Kuusiokunnat (n=2) 3 Seinäjoen seutu (n=112) Suupohja (n=3) -1 -
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Alueraportti, Pääkaupunkiseutu
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Varsinais-Suomi
Seuturaportti, Varsinais-Suomi 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 15 Varsinais-Suomi, n=486 19 Loimaa, n=49 23 Salo, n=67 7 Turku, n=319 19 Turunmaa, n=16 42 Vakka-Suomi,
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Pk-yritysbarometri, kevät Seuturaportti, Uusimaa
Seuturaportti, Uusimaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=5976 Uusimaa, n=54 HyRi-alue, n=1 18 Itä-Uusimaa, n=116 29 Kuuma-kunnat, n=17 27 Länsi-Uusimaa, n=177 1 2 3 4
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja
Pk-yritysbarometri, syksy 2013
1 Pk-yritysbarometri, syksy 2013 2 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä
Pk-yritysbarometri, kevät 2014
Pk-yritysbarometri, kevät 2014 1 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 2 Pk-yritysbarometri, kevät 2014 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja