ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016"

Transkriptio

1 ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ

2 YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa koko maassa; syksyllä syyskuun loppupuolella ja keväällä kielten kuuntelukokeet helmikuussa ja kirjalliset kokeet maaliskuun puolivälin jälkeen. Kullakin kokeella on oma päivänsä. Kokeiden päivämäärät ovat tämän oppaan lopussa. Periaatteessa kevään ja syksyn kokeilla ei ole eroa. Parhaan tuloksen saa, kun kirjoitettavien aineiden kaikki pakolliset ja syventävät kurssit on suoritettu. Tutkinnon kokeet voi suorittaa yhdellä, kahdella tai kolmella kerralla (kolmen perättäisen tutkintokerran aikana). Poikkeuksen muodostaa esim. kesken kirjoitusten vuoden oleskelu ulkomailla. Tutkinto on valmis, kun pakolliset koeaineet on suoritettu. Mikäli lukion oppimäärä on valmis (opetussuunnitelman vaatimusten mukaisesti yhteensä 75 kurssia), kokelas valmistuu ylioppilaaksi. Hajauttaessa on syytä ottaa yo-kokeet huomioon ko. jakson työmäärässä. TUTKINNON RAKENNE Tutkinnon voi aloittaa syksyllä tai keväällä. Tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta ja lisäksi yli. määräisiä kokeita ilman rajoitusta. Pakollinen aine: Äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe on kaikille pakollinen Kolme muuta pakollista koetta kokelas valitsee ryhmästä, johon kuuluvat: Toinen kotimainen kieli (ruotsi A tai B) Vieras kieli (A tai C) Matematiikka (A/B) Yhden reaaliaineen koe Pakollisiin kokeisiin täytyy sisältyä yksi vaativamman tason koe niissä aineissa, joissa on kahden vaatimustason kokeita, siis vieras kieli, toinen kotimainen kieli tai pitkä matematiikka. Samalla hän ilmoittaa, onko koe pakollinen vai ylimääräinen. Ilmoittautuminen on sitova. Kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei voi jälkikäteen muuttaa.valitusta aineesta ei voi koetilanteessa poiketa. HUOM! Vain yksi reaalikoe voi tutkinnossa olla pakollinen koe, muut reaalikokeet ovat ylimääräisiä kokeita. Tutkintokokonaisuuteen ei voi kuulua eritasoisia kokeita samassa aineessa. Kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei voi muuttaa esimerkiksi uusiessa. Kertaalleen hylätyn kokeen tai ylioppilaaksi valmistuttua voi suorittaa kokeen uudestaan eritasoisena. Esim. jos kirjoittaa pitkän saksan syksyllä, ei voi kirjoittaa lyhyttä saksaa keväällä ellei ole saanut hylättyä syksyn pitkän kielen kokeesta. Tällöinkin yhden pakollisen kokeen on oltava pitkän oppimäärän laajuinen. Äidinkielen koe järjestetään saman tutkintokerran aikana kahtena eri päivänä. Tekstitaidon koe kirjoitetaan kevään tutkinnossa helmikuussa ja esseekoe maaliskuussa. Äidinkielen arvosana määräytyy kokeiden painotetun yhteispistemäärän nojalla. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan osallistuminen kumpaankin kokeeseen ja arvioitavan vastauksen jättäminen.

3 Ruotsin ja vieraiden kielten kokeisiin kuuluu puheen ymmärtämistä mittaavia ja kirjallisia kokeita. Hyväksytyn arvosanan edellytyksenä on että kokelas osallistuu sekä kuullunymmärtämis- että kirjalliseen kokeeseen sekä jättää arvioitavan vastauksen kumpaankin osioon. Optisten lomakkeiden osalta on huomattava että lopulliseksi vastaukseksi katsotaan mustattu soikio ja että mustaamatta jäänyt soikio tulkitaan vääräksi vastaukseksi. Kokelas voi yhdellä tutkintokerralla osallistua vain yhteen pitkän oppimäärän vieraan kielen kokeeseen tai kahteen lyhyen oppimäärän kokeeseen. Pitkän ruotsin voi kirjoittaa saman tutkintokerran aikana toisen pitkän kielen vieraan kielen kokeen kanssa, koska kokeet ovat eri päivinä. Rehtori antaa tarkemmat aikatauluohjeet abi-infoissa. Matematiikan kokeessa on 13 tehtävää, joista vastataan enintään 10 tehtävään. Koetilaisuuden alkaessa jaetaan sekä A-osan että B-osan tehtävävihko ja taulukkokirja. Kokelaan on palautettava A-osan koevihko viimeistään kolmen tunnin kuluttua kokeen alkamisesta. Laskimenkäyttö ei ole sallittua sinä aikana, kun A-osan tehtävävihko on kokelaan hallussa. Kun kokelas palauttaa A- osan tehtävävihkonsa, hän saa laskimen. B-osassa kaikki funktio-, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja apuvälineitä. Kokelaan on tyhjennettävä laskimen muisti ja nollattava ohjelmistot (täydellinen reset-toiminto) ennen kuin hän jättää laskimen tarkistettavaksi. Ainereaalikoe: Yhdellä tutkintokerralla on kaksi reaaliaineiden koepäivää. Yhtenä koepäivänä voi osallistua yhteen reaaliaineen kokeeseen. Yhdellä tutkintokerralla voi näin osallistua kahteen reaaliaineen kokeeseen. Ainereaalin tehtävät perustuvat valtakunnallisiin pakollisiin ja syventäviin kursseihin. Kussakin kokeessa voidaan antaa 1-2 vaativaa jokeritehtävää, jotka voivat olla oppiainerajat ylittäviä. Tehtävät pisteytetään skaalalla 0-6 ja jokeritehtävät 0-9. Jokeritehtävät merkitään tehtävänumeron edessä olevalla +-merkillä ja sijoitetaan sarjan loppuun. Jos kokeessa on kaksi jokeritehtävää, kumpaankin saa vastata. Jos suoritus on epäselvä, sekava tai huomattavan epäsiisti, sen pistemäärä voidaan alentaa. Jos kokelas jättää arvosteltavaksi ainekohtaisen enimmäismäärän ylittävän määrän vastauksia, katsotaan kokeen muodostuvan niistä 6/8 vastauksesta, joiden pistesumma on pienin. Koepäivän aineet: suluissa tehtävien / vastausten määrä I koepäivä II koepäivä Psykologia (10/6) Ev.lut. / ortodoksinen uskonto (10/6) Filosofia (10/6) Elämänkatsomustieto (10/6) Historia (10/6) Yhteiskuntaoppi (10/6) Fysiikka (13/8) Kemia (12/8) Biologia ((12/8) Maantiede (10/6) Terveystieto (10/6) KOEALUEET Koealueet laaditaan valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta. ILMOITTAUTUMINEN Lukion koko oppimäärä ei tarvitse olla suoritettuna kokeiden alkaessa, mutta kylläkin annettuun (abien aikataulu) päivämäärään mennessä ennen ylioppilaaksi pääsyä. Ylioppilastutkintotodistusta ei saa ilman lukion päättötodistusta. Ylioppilaskirjoituksiin ilmoittaudutaan sähköisesti Wilma-ohjelmalla annettuun määräaikaan

4 mennessä. Lomakkeen täyttämisen jälkeen tulosta se ja palauta ALLEKIRJOITETTUNA opollesi. Tutkinnan uusijat ilmoittautuvat kirjallisesti kansliassa. Jokainen opiskelija on itse vastuussa ilmoittautumisaikataulun ja käytänteiden noudattamisesta! Ilmoittautuminen on sitova. Sen muuttaminen on erittäin vaikeata ja vaatii vakavia erityisperusteluja. Kokeesta menee maksu, vaikka kokelas jäisi pois ja ilmoittautuminen katsotaan yrityskerraksi. Tutkintoaineiden valinnassa on järkevää ottaa huomioon oma koulumenestys ja lukion jälkeiset jatko-opintosuunnitelmat. Tutkinnon johonkin kokeeseen osallistuminen edellyttää, että kokelas on opiskellut vähintään ylioppilastutkintoasetuksen määräämät pakolliset kurssit: Äidinkieli 5 kurssia A-kieli 6 kurssia B-kieli 5 kurssia Matematiikka pitkä 10 kurssia lyhyt 6 kurssia Opiskelijalla on oikeus osallistua ainereaalin kokeeseen, kun hän on ennen kokeeseen osallistumista opiskellut kyseisen aineen pakolliset kurssit. Vieraan kielen lyhyen oppimäärän kokeeseen osallistuvalta edellytetään, että hän on opiskellut vähintään kolme lukiokurssia tätä kieltä. Lisäksi on huomattava, että rehtorin päätöksellä tutkinnon kokeeseen voi osallistua myös sellainen lukion opiskelija, joka muulla tavalla esim. ulkomailla koulua käymällä on hankkinut riittävät tiedot suoritettavassa tutkintoaineessa. Ylioppilastutkinto on kypsyyskoe siinä onnistumiseen vaikuttaa paitsi tiedon määrä myös yleinen arvostelukyky ja paineen sietokyky. Kun koetuloksella on painava merkitys jatkoopintoihin pyrittäessä, ei kannata kiirehtiä kokeita tulosten kustannuksella. LUKU- JA KIRJOITUSHÄIRIÖISET KOKELAAT Jos kokelaan suorituksiin on tilapäisesti vaikuttanut vaikeat kotiolot tai sairaus, tulee sairaudesta esittää lääkärintodistus ja muista syistä riittävä selvitys. Mainittuja todistuksia ei oteta huomioon kokeita korjattaessa, vaan niiden merkityksen tutkii erillinen työryhmä. Jos kokelaalla on lukihäiriö, siitä on hankittava lausunto lukion eritysopettajalta. Lautakunnan lukivaliokunta käy läpi todistukset ja tarkistaa tulosten valmistuttua lukihäiriöisten kokelaiden saamat arvosanat. Arvosanan nostamista harkittaessa otetaan huomioon kokelaan häiriön vaikeusaste sekä kokelaan saaman arvosanan ja seuraavan arvosanan välinen piste-ero. Lukihäiriö luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Jos häiriö on keskivaikea tai vaikea, kokelas voi hakea koetilanteeseen erityisjärjestelyjä. Lievissä lukihäiriöissä kokelas voi saada vain yhteen aineeseen korotuksen rajatapauksessa lopullista arvosanaa päätettäessä. Erityisjärjestelyjen myöntämisen edellytyksenä on keskivaikean tai vaikean lukihäiriön lisäksi se, että kokelas on saanut lausunnot kolmelta lausunnonantajalta: lukitutkimuksen suorittajalta ja kahdelta opettajalta.

5 MAKSUT Ylioppilastutkintolautakunta määrää vuosittain tutkintomaksut (osallistumis- ja koekohtainen maksu), jotka menevät kokonaisuudessaan YTL:lle. Kultakin kokelaalta peritään perusmaksua 14 ja lisäksi kultakin kokeelta erikseen 28.Tarkistusarvostelu on 50. Ilmoittautumisen jälkeen lähetetään lasku opiskelijan kotiosoitteeseen. HUOM! Laki Ylioppilastutkinnosta sanoo: Todistuksen saaminen edellyttää, että tutkintokertoihin ja kokeisiin osallistumisesta säädetyt maksut on suoritettu (L 672/2005, 12 ) ARVOSTELU Arvosanat ja pistemäärät Laudatur (L) Eximia cum laude approbatur (E) Magna cum laude approbatur (M) Cum laude approbatur (C) Lubenter approbatur (B) Approbatur (A) Improbatur (I) 7 pistettä 6 pistettä 5 pistettä 4 pistettä 3 pistettä 2 pistettä 0 pistettä Kokeet tarkastavat ja arvostelevat valmistavasti lukion ko. aineen opettaja ja lopullisesti ylioppilastutkintolautakunta. Jos suoritusta on heikentänyt jokin erityisen painava peruste, lautakunta voi ottaa sen huomioon. Eri tutkintokerroilla pisterajoissa voi olla melkoisia vaihteluja. Tarkistusarvostelu: Jos kokelas on tyytymätön kokeensa arvosteluun, hän voi hakea lautakunnalta tarkistusarvostelun toimittamista. Kyseessä ovat yleensä tapaukset, joissa opettajan alustavassa arvostelussa ja lautakunnan sensorin arvostelussa on oleellisia eroja. Tarkistusarvostelu on maksullinen, jos se ei johda arvosanan korottamiseen (tarkemmat ohjeet rehtorilta.) Koesuoritusten näyttäminen ja kopion antaminen koesuorituksista: Kokelaan, joka haluaa tutustua koesuoritukseensa ja siihen tehtyihin arvostelumerkintöihin, tulee esittää pyyntö lautakunnan kansliaan joko puhelimitse tai kirjeitse. Koesuoritukseensa voi tutustua lautakunnan kansliassa tai siitä voi tilata kopion. Kopio lähetetään kokelaalle postitse ja se on maksullinen. KOKEEN UUSIMINEN Hylätty koe: - Pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa koetta välittömästi seuraavan kolmen tutkintokerran aikana Hylätyn kokeen uusinnassa voi suorittaa eri tason kokeena edellyttäen että tutkintoon kuuluu joku muu A-tason koe pakollisena. Jos hylättyä pakollista koetta ei saada määräajassa hyväksytysti suoritetuksi, on tutkinto kokonaan uusittava. -Ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajoitusta, mutta kokeen tasoa ei saa vaihtaa. Hylätyksi katsotaan myös se koe jos ilmoittautuu ja ilman painavaa syytä jää saapumatta tai jättää tyhjän vastauksen tai syyllistyy vilpilliseen menettelyyn.

6 Hyväksytty koe: Kokeen saa uusia yhden kerran ilman aikarajoitusta. Tutkintoa voi täydentää myöhemmin. KOMPENSAATIO Jos kokelas on hylätty yhdessä pakollisessa kokeessa, lautakunta voi kuitenkin jäljempänä esitetyin edellytyksin antaa hänelle ylioppilastodistuksen, johon hylätty arvosana merkitään. Menettelyä kutsutaan kompensaatioksi. Hylätyt suoritukset eri tutkintoaineissa on jaettu tason mukaan neljään luokkaan (i+, i, i- ja i=). Hyväksytysti suoritettujen kokeiden arvosanat antavat kompensaatiopisteitä seuraavasti : laudatur 7 pistettä, eximia 6 pistettä, magna 5, cum laude 4, lubenter 3 ja approbatur 2 pistettä. Kokelaan saamat kompensaatiopisteet lasketaan yhteen, jolloin i+ kompensoituu 12 pisteellä i 14 pisteellä i- 16 pisteellä ja i= 18 pisteellä Kompensaatio tehdään automaattisesti. Jos kompensaatiota ei halua, asiasta on ilmoitettava koulun rehtorille, joka ilmoittaa asian kirjallisesti lautakunnalle. TODISTUKSET Ylioppilastutkintotodistus - annetaan pakolliset kokeet suorittaneelle lukion päättötodistuksen saavalle - ammattitutkinnon suorittaneelle - mikäli jokin koe on uusittu ennen todistuksen antamista, merkitään paras arvosana - matematiikan arvosanan lisäksi merkitään pistemäärä sekä maksimipistemäärä, esim. 42/60 Huom! Hylätyn ylimääräisen kokeen arvosanaa ei merkitä todistukseen. Muut todistukset Lautakunnan antama erillinen todistus - tutkinnon täydentäjille - uusijoille tutkinnon jälkeen HYVÄ TIETÄÄ Kuuntelukokeet kestävät noin tunnin, kirjalliset kokeet 6 tuntia (klo ). Kahden lyhyen oppimäärän kielikokeen suorittamiseen samanaikaisesti saa käyttää koeaikaa kahdeksan tuntia. Koetilaisuuksiin saavutaan vähintään 30 min. ennen kokeen alkua. Kuuntelukokeista ei voi myöhästyä. Kirjallisiin kokeisiin voidaan ottaa sisään ennen klo 10 saapuvat YTL:n luvalla. Koe kuitenkin päättyy normaalisti. Koesalissa käyttäytymisestä rehtori antaa yksityiskohtaisia ohjeita ennen kutakin koejaksoa. Kunkin kokeen alussa ko. aineen opettaja antaa viime ohjeet. Koetilaisuuksissa käyttäydytään mahdollisimman häiritsemättömästi. Eväät tuodaan ilman käärepapereita tai läpinäkyvissä

7 pakkauksissa. Koe päättyy täsmälleen ilmoitettuna hetkenä, jolloin paperit täytyy luovuttaa valvovalle opettajalle valmiina. Jos tulee ongelmia, kokelas nousee seisomaan pulpettinsa viereen ja valvoja tulee selvittämään tilanteen. Koepaperia ja konseptia saa lisää tarvitsemansa määrän, salissa on nenäliinoja ja muita varavälineitä. WC:hen pääsee kokeen aikana yksi oppilas kerrallaan. Koetilaisuudesta ei saa poistua ennen klo 12:sta. Mitään tutkintoaineeseen liittyvää materiaalia ei kokelaalla saa olla mukana kirjoituspaikalla. Mikäli valvojat sellaista havaitsevat, se katsotaan vilpin yritykseksi. Poistuessaan kirjoituspaikalta kokelas ei saa viedä mukanaan mitään kirjoituksiin liittyvää materiaalia. Jos kokelas syyllistyy vilppiin tai vilpin yritykseen, kaikki kyseisen tutkintokerran kokeet katsotaan hylätyiksi ja voidaan estää osallistuminen seuraavalla kerralla. Sama rangaistus kohtaa kokelasta, joka auttaa toista vilpin yrityksessä. HUOM! Kännykän hallussapito katsotaan vilpin yritykseksi. Matemaattiset taulukot ja laskimet on tuotava kansliaan tarkastettavaksi 2 päivää ennen ko. koetta klo 12. mennessä. Laskimet ja taulukkokirjat ovat sallittuja seuraavissa aineissa: matematiikka, fysiikka, kemia ja maantiede. Laskinten ohjekirjasia ei saa ottaa mukaan kirjoitus-paikalle. Mikäli joku kokelas sairastuu välittömästi ennen koetilaisuuden alkua, on asiasta ilmoitettava heti koululle, puh (rehtori) tai (kanslia). Opiskelijan on otettava välittömästi yhteys terveydenhoitajaan, puh ja mentävä hänen vastaanotolleen. Terveydenhoitaja kirjaa oireet ylös ja lääkäri kirjoittaa niistä tarvittaessa lääkärintodistuksen ylioppilastutkintolautakunnalle. Kirjoitustilaisuus pyritään tällöin järjestämään koulun omien mahdollisuuksien mukaisesti esim. koulun terveydenhoitotiloissa, kokelaan kotona tai sairaalassa. Kukin opettaja ilmoittaa henkilökohtaisesti, milloin ja miten voi saada tietoja alustavasta arvostelusta. Kokelaiden määrästä riippuen opettajilla on 1-2 viikkoa aikaa alustavien arviointien tekemiseen. Kokelasnumero on syytä merkitä muistiin ja säilyttää istumajärjestystä ja tuloksia varten. Kokelasnumero voi vaihdella tutkinnon eri kokeissa, sillä kokelas voi kuulua eri lajeihin (varsinainen kokelas, hyväksytyn kokeen uusija, tutkinnon täydentäjä, hylätyn kokeen uusija). HENKILÖTIETOJEN LUOVUTTAMINEN Ylioppilastutkintorekisteristä saadaan luovuttaa virkakäyttöön ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen opiskelijavalintaa varten tarpeelliset nimitiedot henkilötunnuksineen sekä tiedot henkilöiden arvosanoista ja pisteistä. Samoin saadaan luovuttaa lehdistössä julkaistavaksi tutkinnossa hyväksyttyjen nimet tutkintotulosten valmistuttua.

8 KEVÄT 2016 KOEPÄIVÄT Kuullunymmärtämiskokeet ma ti ke vieras kieli, pitkä oppimäärä englanti saksa ranska venäjä/espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ruotsi, A- ja B-taso suomi, A- ja B-taso vieras kieli, lyhyt oppimäärä saksa ranska espanja englanti venäjä/italia Kirjalliset kokeet pe ma ke pe ma ke ke pe 1.4. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe suomi/ruotsi toisena kielenä -koe uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto vieras kieli, pitkä oppimäärä toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä uuden mallinen koe psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia vieras kieli, lyhyt oppimäärä

9 SYKSY 2016 KOEPÄIVÄT Kuullunymmärtämiskokeet ma ti ke vieras kieli, pitkä oppimäärä englanti ranska venäjä espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ruotsi, A- ja B-taso suomi, A- ja B-taso vieras kieli, lyhyt oppimäärä ranska espanja englanti venäjä italia HUOM! Sähköinen yo-koe: saksa, maantiede ja filosofia Kirjalliset kokeet pe ma ke pe ma ke pe ma äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto vieras kieli, pitkä oppimäärä toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe suomi/ruotsi toisena kielenä -koe matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia vieras kieli, lyhyt oppimäärä

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN Info abeille/9.5.2016 Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio 1 YLIOPPILASTUTKINTO 5 REAALIAINEEN KOKEESEEN ILMOITTAUTUMINEN Kokelas ilmoittautuu reaaliaineen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan!

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Jyväskylän Lyseon lukio Lyseossa saa olla oma itsensä (rehtori Osmo Polas) Ylioppilastutkintotodis tukseen vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin. YLIOPPILASTUTKINTO Mitä, Missä, Milloin. Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille Abin aikataulua Syksyn 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 9.5.17 Ilmoittautumiset

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Abin ohjeisto

Abin ohjeisto NOKIAN LUKION ABIN OHJEISTO 2016-2017 Abin ohjeisto 2016-2017 Aikataulu Toimenpide 12.9.-14.9.2016 Kuullunymmärtämiskokeet 16.9. - 4.10.2016 Kirjalliset kokeet Marraskuu Viikko 44 Korotustentteihin ilmoittautuminen

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu Abin aikataulua Kevään 2018 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 12.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä perjantaihin 24.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta

Lisätiedot

YO-kokeet kevät 2019

YO-kokeet kevät 2019 YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu Abin aikataulua Kevään 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 6.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä ke 16.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 15.11.2017 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA 7.11.2016 HISTORIAN KERTOMAA Alunperin Turun Akatemian pääsykuulustelu Vuodesta 1852 lukion päättökoe Vuosittainen ylioppilaiden määrä kasvanut noin 70:stä lähes 35 000:een

Lisätiedot

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO YLIOPPILAS- TUTKINTO SYKSYN 2018 yo-tutkintoon ilmoittautuminen Wilman ilmoittautumislomake on auki ma 21.5.klo 8.00 - ma 28.5. klo 15.00 Wilma: Lomakkeet -> LLY YO-ilmoittautuminen SYKSY 2018 Täytä yo-ilmoittautumislomake

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Abin ohjeisto 2015-2016

Abin ohjeisto 2015-2016 NOKIAN LUKION ABIN OHJEISTO 2015-2016 Abin ohjeisto 2015-2016 Aikataulu Toimenpide 28.5.2015 Ilmoittautuminen syksyn 2015 tutkintoon 7-9.9.2015 Kuullunymmärtämiskokeet 11. - 28.9.2015 Kirjalliset kokeet

Lisätiedot

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! 1160 62+3 4 JOKAINEN LUKIOLAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUBJEKTI Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

Abin ohjeisto 2014-2015

Abin ohjeisto 2014-2015 NOKIAN LUKION ABIN OHJEISTO 2014-2015 Abin ohjeisto 2014-2015 Aikataulu Toimenpide 8-10.9.2014 Kuullunymmärtämiskokeet 12.-29.9.2014 Kirjalliset kokeet Marraskuu Viikko 44 Korotustentit syksyllä valmistuville

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 17.9. -1.10.2018 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 16.9. -3.10.2019 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot