ELY-keskuksen tuet kiertotalouteen
|
|
- Aune Honkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ELY-keskuksen tuet kiertotalouteen - Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma - ELY-keskuksen yritysrahoitus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Mäntymäki
2 2
3 Kokeiluohjelma mistä on kysymys? Osa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön kärkihanketta Uusi valtakunnallinen rahoitusmahdollisuus kehittämiseen. Suunnattu erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kehittämiseen, myös muille toimijoille rahoitusta voidaan myöntää. MMM:n rahoittama ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen koordinoima. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 3
4 Mihin tukea voi saada? Ohjelman tarkoituksena on tukea kehittämistä, jonka tavoitteena on biomassoista peräisin olevien ravinteiden kierrätyksen edistäminen. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 4
5 Ja hieman tarkemmin - tukea myönnetään toimintaan, joka edistää biomassojen ravinteiden prosessointia, kierrätyslannoitevalmisteiden tuotantoa ja tuotekehitystä, ravinteiden kierrätyksen logistiikkaa, uusien palveluratkaisujen syntymistä sekä korkean jalostusasteen tuotteiden kehittämistä biomassoista sekä uusiutuvan energian tuotantoon liittyviä toimenpiteitä osana muuta kehittämistä. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 5
6 Biomassa? Mitä se on? Biomassa = maataloudesta, kasvi- ja eläinperäiset aineet mukaan lukien, metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloita sekä kalastuksesta ja vesiviljelystä peräisin olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoava osaa sekä biokaasuja ja teollisuus- ja yhdyskuntajätteen biohajoava osaa (VNa 382/2016) lannat, yhdyskuntajätelietteet, järviruoko, elintarviketeollisuuden sivuvirrat, metsäteollisuuden sivuvirrat, kotitalouden biojätteet, turkistarhojen sivuvirrat Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 6
7 7
8 8
9 Miten käytännössä? Rahoitusta voidaan myöntää erilaisiin hanketyyppeihin. Vaihtoehtoina ovat tutkimus- ja kehittämishanke innovaatiohanke sekä investointihanke. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 9
10 Paljonko rahoitusta voi saada? Tukitason määräytyminen vaihtelee laajasti tässä ohjelmassa. Tukitason määräytymiseen vaikuttavat 1) hankkeen sisältö ja valittu hanketyyppi, 2) hankkeen hakija ja/tai hyödynsaaja ja - Pienellä yrityksellä on mahdollisuudet suurempaan tukitasoon kuin vaikkapa julkisella toimijalla. 3) yhteistyökuviot hankkeen toteuttamisessa. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 10
11 Paljonko rahoitusta voi saada? % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 11
12 12
13 Miten hanketta ja tukea haetaan? Helpoiten pääset liikkeelle kirjoittamalla lyhyen kuvauksen ideastasi ja pyytämällä kommentteja siihen allekirjoittaneelta tai Mikko Rahtolalta Jatkuva haku, hakemukset arvioidaan valintaperusteita ja valintajaksoja käyttäen. Valintajaksot päättyvät , ja Toteutusaika enintään 3 vuotta, vuoden 2018 osalta hankkeet pitää olla maksettuna vuoden 2020 loppuun mennessä. -> Käytännössä hankkeiden on päätyttävä elokuussa Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 13
14 Ohjelman toteutustilanne ja esimerkit (BioKymppi Oy, julkaistu ) (Pasrea Oy, julkaistu ) (Biolan Oy, julkaistu ) Kuva 1. Ohjelman toteutustilanne ( ). Sinisellä käynnissä olevat hankkeet, punaisella valmistelussa olevat hankkeet. +15 hakemusta odottaa käsittelyä. 14
15 Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kehittämisasiantuntija Päivi Mäntymäki p Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma 15
16 ELY-keskuksen yrityspalvelut kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille
17 ELY:N YRITYSRAHOITUS Kestävää kasvua ja työtä rakennerahastoohjelma (EAKR) ja kansallinen rahoitus Maaseutuohjelma Yrityksen kehittämispalvelut -analyysi -konsultointi (max 15 pv) -koulutus Yrityksen kehittämisavustus -investointeihin -kehittämiseen Perustamistuki Investoinnin toteutettavuustutkimus Investointituki Pienet ja keskisuuret yritykset Pienet yritykset Annex I pk-yritykset 17
18 Yritysten kehittämispalvelut Kasvun alkuvaiheeseen! Johtavien asiantuntijoiden apua ja räätälöityjä ja kustannustehokkaita palveluja. Uudessa palveluprosessissa autamme sinua löytämään liiketoimintasi tärkeät kehittämiskohteet ja hyödyntämään tehokkaasti asiantuntijapalveluita. Kaikki yhdestä paikasta, samassa prosessissa ja nopeasti. Analyysi Konsultointi Koulutus Liiketoiminnan nykytila-analyysi ja kehittämissuunnitelma Osa-alueita esim. Asiakkaat Palvelut/tuote Markkinointi ja myynti Jakelukanavat Talous Henkilöstö Tuotanto Verkosto Kilpailijat Liiketoiminnan kehittäminen eri osaalueissa Kasvu Uudistuminen Tuottavuus ja talous Markkinointi ja asiakkuudet Johtaminen ja henkilöstö Innovaatioiden kaupallistaminen Valtakunnalliset koulutukset pk-yritysten avainhenkilöille Kasvuun johtaminen Talouden ja tuottavuuden johtaminen Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen Hinta: asiakkaalle 220 +alv/pvä Kesto: 1 2 pvää Hinta: asiakkaalle 300 +alv/pvä Kesto: 2 15 pvää /3v Lisätiedot: Alueen ELY-keskus
19 Yrityksen kehittämisavustus Kokonaisvaltaiseen kansainvälistymiseen! Käynnistäminen, laajentaminen, uudistaminen, innovaatiotoiminta, osaamisen vahvistaminen, kasvu ja kansainvälistyminen, tuottavuus, energia- tai materiaalitehokkuus Valmisteluun tai esiselvityksiin Kansainvälistymiseen Investointeihin Tuotteiden tai tuotannon kehittämiseen Uudistamiseen Liiketoimintaosaamisen kehittämiseen Laajemman kehittämishankkeen valmistelu Kansainvälistymis- suunnitelman/- strategian laadinta Digiselvitykset Markkinoiden kartoittaminen Valmiuksien parantaminen Markkinatutkimusmatkat Osallistuminen messuille näytteilleasettajana Uuden kansainvälisiä valmiuksia kehittävän avainhenkilön palkkaaminen Materiaali- ja energiatehokkuutta (vähähiilisyys) edistävät tuotantoteknologiat Uusien tuotteiden, palvelujen, tuotantoprosessien ja tuotantomenetelmien kehittäminen Vähähiiliset ideat ja tuotteet Tuotesopeutus kansainvälisille markkinoille Yritysten uudistaminen Uusien mahdollisuuksien (esim. digitalisaatio) hyödyntäminen yrityksen liiketoiminnassa Johtamisjärjestelmien kehittäminen Strategian kirkastaminen Määrä: 50 % Määrä: 50 % Määrä: 20 % Määrä: 50 % Määrä: 50 % Määrä: 50 %
20 Maaseudun kehittämisohjelma Ohjelman mahdollisuuksia kiertotalouteen
21 Maaseutuohjelman tavoitteet Osaaminen, tiedonvälitys, innovaatiot ja yhteistyö maaseudulla lisääntyvät Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen ilmastonmuutokseen tehostuvat Luonnon monimuotoisuus lisääntyy, vesistöjen tila ja maatalouskäytössä olevan maaperän tila paranevat Maaseudun yritystoiminta monipuolistuu työllisyys, palvelut sekä vaikuttamisen mahdollisuudet paranevat Maataloustuotannon kilpailukyky vahvistuu Sivu 21 Maaseutuyritykset vastaavat kuluttajien kysyntään ja arvostuksiin tuottamalla laadukasta ruokaa ja parantamalla eläinten hyvinvointia
22 Maaseudun yritystuet - Mahdollisuus monenlaisille yrityksille (aloittavat ja laajentavat) Ei ole välttämätöntä olla maatalouden harjoittaja. - Perustamistukea voi käyttää esim. tuotekehityshankkeisiin, tuotannon pilotointiin, markkinointisuunnitelman laatimiseen. - Investointitukea voi hakea esim. uusien koneiden tai rakennusten hankintaan, ohjelmistojen ja valmistusoikeuksien hakemiseen. - Investoinnin toteutettavuustutkimusta voi hakea investoinnin edellytysten selvittämiseen. Sivu 22
23 Yhteistyöhankkeet - Yritysryhmän kehittämishanke, tuki 75 %, 3-10 mikroyritystä - Tuotteiden, palveluiden tai prosessien kehittämishanke, tuki 60 %, yrityksiä mukana - Tiedonhankintahanke, tietoa pienille yrityksille esim. tuotteiden kehittämiseksi, tuki 80 % - Koordinointi- tai aktivointihanke, kehittämistarpeiden etsintää, tuki 100 % ->Tulosten tulee olla yleisesti hyödynnettävissä. Sivu 23
24 Kiitos! Lisätietoja voi kysellä oman alueen ELY-keskuksesta.
Kehittämisen ja kasvun rahoitus
Kehittämisen ja kasvun rahoitus ELY- keskuksen rahoituspalvelut pk- yrityksille Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.5.2017 Mistä suuntaa kasvulle? Kehittämiskartoitus Analyysi Yrityksen omatoimiseen kehittämistarpeiden
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut Katriina Säisä, Etelä-Savon ELY-keskus
ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut www.yritystenkehittamispalvelut.fi Katriina Säisä, Etelä-Savon ELY-keskus 15.11.2016 1 Pk-yrityksen palvelutarjotin Etelä-Savon ELY-keskus 2 Yritysten kehittämisen
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,
Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset
Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Vesistöviisaat ratkaisut-työpaja Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström MMM 25.8.2016 Sivu 1 2.9.2016 Sivu 2 2.9.2016 Maaseutuohjelman
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille BUUSTIa kasvuun rahoituksesta 17.2.2016 Teea Lyytikäinen, Hämeen ELY-keskus Esityksen aiheena Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma VNa 382/2016 25.5.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ritva Rintapukka, päivitys Päivi Mäntymäki 16.12.2016 Tukea biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävään tutkimus-
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille Valtakunnallinen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Kuusamossa Kukka Kukkonen & Johanna Ek Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,
ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen
ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä palveluja ja kenelle? Yritysten kehittämispalvelut kasvun tukena? Yhdessä
Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen
Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen
VNa 382/ Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ritva Rintapukka, päivitys Päivi Mäntymäki
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma Tukea biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä tukea alan investointeihin VNa 382/2016 25.5.2016 Etelä-Pohjanmaan
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä
Maaseudun yritystuet Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,
Ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Etelä- Karjalassa
Ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Etelä- Karjalassa Päivän ohjelma 12.00 Päivän avaus, Markku Mäki-Hokkonen, Wirma 12.05 Puhdistamohankkeen tilannekatsaus LAVO, Riitta Moisio, Lappeenrannan lämpövoima,
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,
ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija
ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä
Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto
Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla
Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta
Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015
Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 18.2.2015 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit
ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit Mikseri 30.10.2018 Kristiina Laatikainen Tavoitteet Kannustaa yrityksiä Kehittämään toimintaansa Hakemaan kasvua liikevaihdon ja työpaikkojen myötä Uudistamaan toimintaansa
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus / Eija Tabell-Jokelainen Yleisiä periaatteita Taustalla kansallinen lainsäädäntö, EU:n rakennerahastoohjelma,
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Kasvun rahoitus Yritysneuvojien koulutuspäivä Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin
Kasvun rahoitus Yritysneuvojien koulutuspäivä 23.3.2017 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 27.2.2017 ELY rahoitustoiminta 2014- (2020) Rakennerahasto ELYt (4 suuraluetta) Alueelliset ELYkeskukset (15) + Leader
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun
ODINE Open data Incubator for Europe
ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla
Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014
Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahasto yleistä Osa maaseutuohjelman rahoituksesta on kansallista rahoitusta ja osa rahoituksesta
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua
Ajankohtaista hanketuista
Ajankohtaista hanketuista Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sirkku Wacklin 28.4.2017 Hanke ja yritystukien rahoituskiintiö Pohjanmaan ELY-keskus (milj. ) 2014-15 12,4 2016 7,0 2017 7,5
Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 24.3.2017 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot (ELY, Tekes) 2. Yrityksen kehittämispalvelut Yritystoiminnan rahoitus Pohjois-Savon
Eteläpohjalaisten yritysten parhaaksi ELY-keskuksen yrityspalvelut
Eteläpohjalaisten yritysten parhaaksi ELY-keskuksen yrityspalvelut Kari Välimäki 0295 027 642 Leena Foudila 0295 027 545 Hilkka Huhtamäki 0295 027 557 Rahoitusta kansainvälistymiseen, kasvuun ja uudistumiseen
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT
KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta
Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) 2014-2020 rahoitusmahdollisuudet ja hankkeiden valintakriteerit
Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) 2014-2020 rahoitusmahdollisuudet ja hankkeiden valintakriteerit Varsinais-Suomen ELY-keskus Ville Turta 10.11.2015 1 EMKR:n rahoitus Suomen toimintaohjelmassa
Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali
Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus
Yhteistyöhankkeet. Frami Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila
Yhteistyöhankkeet Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 8.4.2015 Yhteistyö Vastaa sisällöltään elinkeinojen kehittämishanketta Koskee maaseudun kaikkia toimialoja Hankkeessa edellytetään
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Yleiskatsaus ja eläinten hyvinvointiin vaikuttavat maaseutuohjelman toimenpiteet Tiina Malm Kuusamo 24.9.2014 Sivu 1 Maaseutuohjelman 2014-2020 tilanne
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin
2017/TR Ideat lentoon, investoinnit käyntiin Tukimuodot Yrityksen investointituki, tukitaso 20 30% Rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentaminen, laajentaminen, korjaaminen tai hankkiminen Uusien
Yritysten kehittämispalvelut Riikka Huhtanen, Hämeen ELY-keskus
Yritysten kehittämispalvelut 22.5.2017 www.ely-keskus.fi/yritystenkehittamispalvelut Riikka Huhtanen, Hämeen ELY-keskus 1 Kohderyhmä on laaja Kehittämispalvelut on tarkoitettu toimiville PK yrityksille,
1. Biotalouden edistäminen ja 2. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma
1. Biotalouden edistäminen ja 2. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Päivi Mäntymäki 15.9.2016 Esityksen sisältöä Hahmotellaan ensin hallituksen biotalouden kehittämiskokonaisuutta
Ajankohtaista hanketuista
Ajankohtaista hanketuista Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Petri Svanbäck ja Sirkku Wacklin 3.11.2016 Myönteiset hanketukipäätökset 11.10.2016 NTM-centralen Leader Totalt Uudenmaan ELY-keskus
Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen
Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin
Yhdessä enemmän. Maaseutuohjelman kertauskurssi Rakuunanmäellä
Yhdessä enemmän Maaseutuohjelman kertauskurssi Rakuunanmäellä 11.3.2016 Yhteistyöllä Kilpailukykyä -hanke Toteuttaa Kaakkois-Suomen alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelmaa 2014-2020. Tavoitteet: Maaseudun
PK- yritysten EAKR-rahoitus
PK- yritysten EAKR-rahoitus Pohjanmaalla 2014-2020 Henrik Broman 6.11.2014 1 Ajankohtaista 15.9. alkoi uusien hakemusten vastaanotto ja kirjaus Sähköinen haku KATSO- tunnisteella https://www.ely-keskus.fi/web/ely/yritystukien-sahkoinen-
ELY-keskuksen palvelut
ELY-keskuksen palvelut Hoivayrittäjien tilaisuus 6.10.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 11.10.2011 1 Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Yrittäjäkoulutusta Ideasta yritykseksi -päivä,
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä
Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016
Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki
Team Finland toiminta Oulu
Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa
Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut 15.12.2014
Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Uusi yritystukilaki L 9/2014 on tullut voimaan 1.7.2014. Lakia on tarkennettu erillisellä asetuksella VnA 716/2014,
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014
CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun
Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.
Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen
Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki
Elinkeinojen kehittäminen Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Sivu 1 9.6.2015 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan
Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen
Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa
Biotaloushankeideoiden työpaja Lammi, Evo TERVETULOA!
Biotaloushankeideoiden työpaja Lammi, Evo 9.11.2016 TERVETULOA! Hämeen ELY-keskus Maaseutuyksikkö 7.11.2016 2 Päivän ohjelman kulku 9.00 Aamukahvi 9.20 Päivän ohjelma käyntiin 9.30 11.45 Asiantuntijoiden
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille
YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Yritysryhmähanketilaisuudet 9.10.2017 Hattula, Lepaan kartano 10.10.2017 Hollola, Hollolan