KANGASALAN KUNTA. YLEISOHJEET kunnan tilojen vuokraajille. Voimassa alkaen
|
|
- Sari Päivi Aro
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANGASALAN KUNTA YLEISOHJEET kunnan tilojen vuokraajille Voimassa alkaen
2 YLEISOHJEET Sivu 2 / 6 YLEISTÄ Tilojen käyttö Tilojen käytöllä tarkoitetaan muuta kuin tilan pääkäyttäjän omaa toimintaa. Vuokrattavat tilat Vuokrattavia tiloja ovat koulujen liikuntasalit ja opetustilat, päiväkotien salit sekä muut kokoontumiseen sopivat tilat, urheilukentät ja leirikeskukset. Käytettäviä tiloja ovat myös vuokrattavaan tilaan liittyvät välttämättömät oheistilat, kuten liikuntasaleilla peseytymistilat ja välinevarastot. Laitoskeittiöiden käytöstä on sovittava ruokahuollosta vastaavan henkilön kanssa, sillä keittiö voidaan luovuttaa käyttöön ainoastaan keittiöhenkilökuntaan kuuluvan henkilön valvonnassa erillisellä sopimuksella (tämä ei koske mahdollisia minikeittiöitä). Sovittuja käyttöaikoja tulee noudattaa. Mahdolliset hälytysjärjestelmät asennetaan käyttöaikojen mukaan. Tiloissa tulee myös noudattaa työ- ja väestönsuojelusta, palo- ja pelastustoiminnasta sekä kokoontumishuoneistoista annettuja määräyksiä. Lisäksi on noudatettava Kangasalan kunnan ja kohdekohtaisia järjestyssääntöjä. Lisätietoa vuokrattavista tiloista löytyy kunnan kotisivuilta Pikalinkkejä Kunnan vuokrattavat tilat ja alueet. Hakeminen Tiloja voidaan vuokrata kaikkiin kokoontumistarpeisiin kunnan yhteisöille, yrityksille ja yksityisille henkilöille sekä ulkopaikkakuntalaisille. Tiloja voidaan hakea jatkuvasti. Kuitenkin liikuntasaleilla, vapaa-aikatiloilla ja leirikeskuksilla on määritelty vakiovuorojen hakuajat. Vakiovuorojen sähköinen hakulomake on saatavilla vain hakuaikana. Vakituisia käyttövuoroja myönnettäessä ensisijalla ovat paikalliset käyttäjät. Vapaaksi jääneitä aikoja voidaan hakea hakuajan jälkeen. Kesäliikuntakäyttö keskitetään vuosittain vain tietyille erikseen päätettäville kouluille. Hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät kunnan kotisivuilta: (
3 YLEISOHJEET Sivu 3 / 6 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt erilliset liikuntasalien käyttövuorojen jakoperusteet KULT 30. Liikuntatilojen käyttövuorot myöntää vapaa-aikapalvelut, seuraaville ajoille: maanantai perjantai klo koulukohtaisesti lauantai sunnuntai klo Pitkäjärven liikuntahalli: Talvikaudella viikonlopun aikoja joudutaan varaamaan sarjapeleille ja turnauksille, jotka voivat aiheuttaa runsaasti vuoroperuutuksia. Salin käyttö ei vaikuta kuntosalin toimintaan. Liikuntasalien tilapäiskäyttö Pienet tilaisuudet Tilapäiskäyttöä on haettava vähintään kahta viikkoa ennen tapahtumaa joko kirjallisesti tai puhelimitse tilaa vuokraavalta taholta. Isot tilaisuudet Isojen tilaisuuksien osalta tilapäiskäyttöoikeutta on haettava vähintään kahta kuukautta ennen tapahtumaa. Maksut Tiloista peritään maksu voimassaolevan TILAVUOKRAT -hinnoittelutaulukon mukaisesti. Hintatiedot löytyvät kunnan kotisivuilta: ( Tiloja varattaessa on annettava laskutustiedot (laskutusosoite, maksajan Y-tunnus tai henkilötunnus). Vakituiset käyttövuorot laskutetaan kauden päätteeksi (kevät, kesä, syksy). Erillisvuorot laskutetaan tilaisuuden/tilaisuuksien jälkeen. Vuoron peruuntumisesta tulee ilmoittaa viimeistään 4 viikkoa (28 vrk) ennen varattua käyttövuoroa. Peruuttamattomista vuoroista kunnalla on oikeus laskuttaa 50 % hinnaston mukaisesta maksusta. Vahingon korvaaminen Vahingosta tehdään viipymättä ilmoitus sille henkilölle, jolta tila / tilat on varattu. Kiinteistölle ja irtaimistolle mahdollisesti aiheutetut vahingot korvaa käyttäjä. Aiheutetuista hälytyksistä ja niiden kustannuksista vastaa hälytyksen aiheuttaja. Kiireellistä korjausta vaativissa huoltotoimenpiteissä tulee ottaa yhteyttä kunnan päivystäjään puh Huom! Ei avain tai ovipalvelu.
4 YLEISOHJEET Sivu 4 / 6 Valvonta Jokaisen tulee ennakkoon käyttövuoroa hakiessaan nimetä vastuuhenkilö, joka vastaa käyttövuoron ajan toiminnasta, myös erillisvuoroissa. Vastuuhenkilön tulee olla täysi-ikäinen ja vuokranantajan hyväksymä. Käyttövuoron vastuuhenkilö huolehtii, että käyttövuoron aikana vallitsee hyvä järjestys, eikä tiloja ja välineitä käytetä sopimattomasti (kts. yleisohjeiden lopusta vastuuhenkilön tehtävät tarkemmin) Liikuntasalien valvonta ja vastuu voi koulusalista riippuen jakautua monenkin seuran / ryhmän vastuuhenkilöiden kesken. Pitkäjärven liikuntahallissa arkisin työskentelevä hallimestari ei poista ryhmän vastuuhenkilön vastuuta ryhmästään. Avainten luovutussitoumus Vain vastuuhenkilölle (voi olla muu kuin tilan varaaja) voidaan luovuttaa tilojen avain tietyin ehdoin. Avaimet haetaan ja kuitataan eri paikoista (selviää varauksen yhteydessä) riippuen vuokrattavasta tilasta. Vapaa-aikapalvelu toimittaa vakiovuorojen käyttövuoro-oikeuslistan kyseisiin paikkoihin niiden valmistuttua. Avainta ei saa luovuttaa kolmannelle henkilölle. Jos vastuuhenkilö vaihtuu kuluvan kauden aikana, siitä tulee tehdä ilmoitus avainasioita hoitavalle ja käydä kuittaamassa avain uudelleen. Avaimet tulee palauttaa jokaisen kauden (kesä- ja talvikausi) jälkeen sekä välittömästi, jos vuoro varaajan tai vapaa-aikatoimiston toimesta perutaan tai on kyse satunnaiskäytöstä. Avain tulee käydä kuittaamassa uudelleen, vaikka käyttövuoro jatkuisikin kaudesta toiseen. Mikäli avaimia ei palauteta sopimuksen mukaisesti, ryhmän / seuran seuraavalle kaudelle myönnetty käyttövuoro lykkääntyy yhdellä kuukaudella tai mahdollisesti evätään kokonaan. Mikäli avain on hukkunut, maksaa tilan varaaja ovien uudelleen sarjoituksen ja lasku osoitetaan vastuuhenkilölle. VAKIOVUOROT Liikuntasalien ja nuorisotilojen käyttö Käyttöajan pituus voi olla liikuntasaleilla yhtä ryhmää kohden minuuttia (nuorisotiloille myönnetään pidempiä käyttöaikoja). Käyttöaika sisältää valmisteluun / lopettamiseen tarvittavan ajan. Myönnetyn käyttöajan päättymisestä huolimatta, saadaan sarjaottelu, turnaus tai muu tilaisuus, jota ei voida keskeyttää, suorittaa loppuun.
5 YLEISOHJEET Sivu 5 / 6 Sarjaohjelman mukaiset ottelut ja ennalta sovitut turnaukset sekä harjoitusottelut menevät vakiokäyttövuorojen edelle. Nuorisotilojen ja liikuntasalien ilmoitustaululla on käyttövuorokuittausvihko, johon jokaisen on merkittävä kuittaus käytöstä sekä osallistujien lukumäärä. Kuittausvihkoa tullaan seuraamaan tilojen pääkäyttäjän toimesta säännöllisesti. Poikkeukset säännöllisestä käytöstä Tiloilla voi olla tapahtumia, mitkä aiheuttavat käyttövuoroperuutuksia esim. lukion yo-kirjoitukset sekä koulujen saleissa pidettävät juhlatilaisuudet. Koulujen liikuntatilat ovat käytettävissä myös koulujen loma-aikoina, paitsi joulu- ja kevätjuhla tauko vaihtelee koulukohtaisesti 1-4 viikkoon. Tilapäinen käyttö Viikonvaihteessa ja viikolla järjestettävät tapahtumat (turnaukset, sarjaottelut, kilpailut, leirit) ovat etusijalla harjoitus- ja kilpailuvuoroja myönnettäessä, samoin koulun opetushallinnon alainen käyttö ja koulun oma työsuunnitelman mukainen toiminta, tällöin kaikki muu toiminta (säännöllinen käyttö) peruuntuu. Välineet Liikuntatiloissa käyttövuorolla on oikeus käyttää liikuntatilan verkkotelineitä, peliverkkoja, pelimaaleja ja salibandylaitoja. Liikuntatiloissa olevien muiden välineiden käytöstä on sovittava erikseen koulun rehtorin kanssa (esim. voimistelumatot ym. voimisteluvälineet). Myöskään käyttäjien liikuntatiloissa luvalla säilytettävät pelivälineet, eivät ole koulun tai muiden ryhmien käytettävissä, ellei niiden käytöstä ole erikseen ao. omistajan kanssa sovittu. Pelivälineitä ei saa jättää liikuntatilaan ellei niiden säilyttämiseen ole osoitettu hyväksyttävää paikkaa. Vuorojen käyttö Vuoron vahvistaminen Vapaa-aikapalvelut eivät lähetä erillistä vahvistusta liikuntasaleille myönnetyistä käyttövuoroista, vaan ne julkaistaan sivuilla, noin 2-4 viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen. Muiden tilojen osalta varaus vahvistetaan sähköpostilla tai puhelimitse. Vuoron peruuttaminen Myönnetty vuoro perutaan välittömästi, mikäli käyttäjä ei noudata annettuja ohjeita. Mikäli vuoro jää käyttämättä kaksi peräkkäistä kertaa (ilman perusteltua syytä) tai vuoroa ei käytetä anottuun tarkoitukseen, on pääkäyttäjällä tai tilan vuokraajalla oikeus peruuttaa jo myönnetty vuoro.
6 YLEISOHJEET Sivu 6 / 6 Vastuuhenkilön tehtävät: 1. Vastaa järjestyksen säilymisestä oman ryhmän käyttövuoron aikana noudattaen tässä annettuja ohjeita ja vapaa-aikapalveluiden sekä pääkäyttäjän (koulun rehtori, päiväkodin johtaja tms.) erikseen antamia ohjeita. 2. Avata ovet 10 minuuttia ennen vuoron alkamista, pitää ovet suljettuina käyttövuoron aikana, varmistaa ovien sulkeminen käyttövuoron jälkeen ja huolehtia mahdollisesta hälytyslaitteesta annettujen ohjeiden mukaisesti. Vastuuhenkilön tulee myös kuitata käynti tiloista mahdollisesti löytyvään kuittausvihkoon. 3. Huolehtia siitä, että ryhmän jäsenet käyttävät koulun tiloja ja välineitä myönnetyn luvan mukaisesti ja noudattavat vuorovahvistuksessa mainittuja käyttöaikoja. 4. Huolehtia siitä, että vuoron käyttämättä jättämisestä ilmoitetaan tilojen vuokraajalle etukäteen. 5. Huolehtia siitä, ettei käyttövuoron aikana ryhmälle varatuissa tiloissa oleskele ryhmään kuulumattomia henkilöitä. 6. Vastata siitä, etteivät ryhmän jäsenet tupakoi, eivätkä käytä päihdyttäviä aineita tai esiinny päihtyneenä kunnan tiloissa sekä myös sen välittömässä läheisyydessä. 7. Tarkastaa tilojen ja irtaimiston kunto sekä tehdä ilmoitus mahdollisesta vahingosta viipymättä sille, jolta tila on vuokrattu. Hätätapauksissa kutsukaa kunnan kiinteistöpäivystäjä puh (Ei ovipalvelu!) 8. Huolehtia siitä, että ryhmän jäsenet käyttävät liikuntatiloissa sisäjalkineita, jotka eivät jätä jälkiä lattiaan. Lisäsiivouksesta seuraa lasku. 9. Huolehtia siitä, että mahdollisia kohdekohtaisia ja lajikohtaisia käyttörajoituksia noudatetaan. 10. Valvoa, että välineet ja kalusteet palautetaan käyttövuoron päättyessä niille kuuluville paikoilleen. Poikkeuksena samojen eri harjoitusryhmien perättäiset vuorot esim. salibandylaidat ja lentopalloverkon voi jättää paikoilleen, mikäli seuraava käyttäjä varmuudella niitä tarvitsee. Illan viimeisen käyttäjän on kuitenkin aina huolehdittava kaikki välineet oikeille paikoilleen. 11. Huolehtia tilojen ikkunoiden ja ovien sulkemisesta (lukituksesta), valojen sammuttamisesta sekä katsoa, että vesihanat eivät jää vuotamaan. 12. Vastata, että käytössä olevat tilat jäävät asianmukaisen siistiin kuntoon seuraavaa käyttäjäryhmää varten. 13. Omat huomiot toisten käyttäjien välinpitämättömyyksistä ja sääntörikkomuksista tulee saattaa henkilölle, jolta varaus on tehty sekä tilan pääkäyttäjän tietoon. NÄIDEN OHJEIDEN LAIMINLYÖNTI TAI TILOJEN TAHALLINEN VÄÄRINKÄYTTÖ JOHTAA MYÖNNETYN KÄYTTÖVUORON MENETYKSEEN!
Kangasalan Kunta / Vapaa-aikapalvelut
Kangasalan Kunta / Vapaa-aikapalvelut 15.12.2011 (päivitetty versio) YLEISOHJEET KOULUJEN LIIKUNTASALIEN KÄYTÖLLE Yleiset ohjeet Hakeminen Koulutilojen ulkopuolisella käytöllä tarkoitetaan yleensä arki-iltana
Nokian koulun liikuntatila KOULUJEN LIIKUNTATILOJEN ILTA- JA VIIKONLOPPUKÄYTTÖ
Nokian koulun liikuntatila KOULUJEN LIIKUNTATILOJEN ILTA- JA VIIKONLOPPUKÄYTTÖ 2014 2015 Hakeminen Vakituiset (säännölliset) harjoitus- ja kilpailuvuorot haetaan liikuntatoimesta. Vakituisten käyttövuorojen
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.2 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA -KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2016 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA SÄÄNNÖT
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA SÄÄNNÖT (Päivitys 5/2015) YLEISTÄ Ylöjärven liikuntapalvelujen hallinnassa olevia sisäliikuntatiloja ovat koulujen liikuntasalit
Sosiaali- ja terveystoimen hallinnoimien tilojen vuokraamisen periaatteet
0 Sosiaali- ja terveystoimen hallinnoimien tilojen vuokraamisen periaatteet 1 1. SISÄLLYS 1. SISÄLLYS... 1 2. YLEISTÄ... 2 3. KÄYTTÖVUOROT... 2 4. VUOROJEN HAKEMINEN JA HAKEMUSTEN KÄSITTELY... 2 4.3.1.
URJALAN KUNTA. Sivistyspalvelukeskuksen tilavuokrauksen periaatteet ja tilavuokrat
URJALAN KUNTA Sivistyspalvelukeskuksen tilavuokrauksen periaatteet ja tilavuokrat Voimaantulo 1.4.2017 (vuokrat 1.6.2017) Hyväksytty: sivistyslautakunta 16.2.2017 8 Sisällys 1. Yleistä:... 2 2. Vuokrattavissa
JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS
JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN HALLINNASSA OLEVIEN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA SÄÄNNÖT
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN HALLINNASSA OLEVIEN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA SÄÄNNÖT YLEISTÄ Ylöjärven liikuntapalvelujen hallinnassa olevia sisäliikuntatiloja ovat koulujen
käyttövuorot (1.9.2011 alkaen)
Z J t U L T T U U R I JA V A P A A- A IK A nuorisolautakunta Nuorisotilojen käyttövuorot (1.9.2011 alkaen) 1. KÄYTTÖVUOROJEN HINNAT 2. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU- JA JAKOPERUSTEET 3. KÄYTTÖVUOROJEN EHDOT JA OHJEET
LEMPÄÄLÄN KUNNAN SISÄLIIKUNTATILOJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET
Vapaa-aikalautakunta 5.2.2015 LEMPÄÄLÄN KUNNAN SISÄLIIKUNTATILOJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET YLEISTÄ Lempäälän kunnan liikuntapalvelujen hallinnassa olevia sisäliikuntatiloja ovat Hakkarin, Kuljun,
JANAKKALAN SISÄLIIKUNTATILOJEN VUOROJAKOPERUSTEET. Salivuoroihin oikeutetut
hyväksytty ella 23.2.2016 12 JANAKKALAN SISÄLIIKUNTATILOJEN VUOROJAKOPERUSTEET Salivuoroihin oikeutetut Janakkalan sisäliikuntatilojen vuoroihin oikeutettuja ovat rekisteröidyt urheiluseurat / liikuntajärjestöt,
JANAKKALAN SISÄLIIKUNTATILOJEN VUOROJAKOPERUSTEET. Hakumenettely
Pöytäkirjan liite 2 / ella 10.12.2014 45 JANAKKALAN SISÄLIIKUNTATILOJEN VUOROJAKOPERUSTEET Hakumenettely Vakituiset harjoitusvuorot, vuorot otteluita, kilpailuja ja muita tapahtumia varten haetaan kaikki
Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019
Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA TAKSAT 1.1.2019 ALKAEN VUOKRAUSEHDOT Maksut, koskevat kaikkia liikuntatiloja. Vesilahtelaisten urheiluseurojen ja yhdistysten
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...
HUITTISTEN KAUPUNGIN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET
Liite nro 10 Nultk 39 /31.5.2018 1 HUITTISTEN KAUPUNGIN SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET YLEISTÄ Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalvelujen hallinnassa olevia
SIUNTION KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINNOIMIEN TILOJEN KÄYTÖN JA MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET 1.5.2012 ALKAEN
SIUNTION KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINNOIMIEN TILOJEN KÄYTÖN JA MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET 1.5.2012 ALKAEN Sivistyslautakunnalle 24.5.2012 1. Käyttövuoron hakeminen Siuntion kunnanvaltuusto on 15.11.2010
ORIMATTILAN LIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERIAATTEET JA MENETTELYTAPAOHJEET
ORIMATTILAN LIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERIAATTEET JA MENETTELYTAPAOHJEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 16.12.2014 157 Liikuntatilojen käyttövuorojen jakoperiaatteet ja toimintaohjeet Orimattilan
KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO
KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO 1.1.2016 KARKKILAN VAPAA-AIKALAUTAKUNTA HINTOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Karkkilalaiset liikunta- ja nuorisoyhdistykset - hinnat koskevat rekisteröityneitä Karkkilalaisia
URJALAN KUNTA. Sivistyspalvelukeskuksen tilavuokrauksen periaatteet ja tilavuokrat
URJALAN KUNTA Sivistyspalvelukeskuksen tilavuokrauksen periaatteet ja tilavuokrat Voimaantulo 1.4.2017 (vuokrat 1.6.2017) Päivitetty syyskuussa 2018 Hyväksytty: sivistyslautakunta 6.9.2018 57 Sisällys
Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle
Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle 2017 2018 Koulujen liikuntasalien, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon vakiovuorot ovat käytettävissä ma
KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana
KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Liikunta Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset
Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot alkaen
Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot 1.5.2017 alkaen Liikuntafoorumin laatima Vuoronjakoperiaatteet Yleisperiaatteet ja hierarkia kausivuoroja jaettaessa 1.
LIIKUNTAHINNASTO 2014
LIIKUNTAHINNASTO 2014 Liikuntapaikkojen hinnat 1.1.2014 alkaen Tarkennettu hinnasto 9.4.2014 Yleiset ehdot 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat nokialaisia rekisteröityneitä urheilu-
DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET
DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN NUORISOTILOJEN VAKIOKÄYTTÖVUOROHAKEMUS AJALLE 02.09.2013 31.05.2015
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI VAKIOVUOROLOMAKE 2013-2015 Nuorisotyö PL 41 04401 JÄRVENPÄÄ JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN NUORISOTILOJEN VAKIOKÄYTTÖVUOROHAKEMUS AJALLE 02.09.2013 31.05.2015 1. TIEDOT HAKIJASTA uusi hakija
JANAKKALAN KUNNAN KENTTÄ- JA SISÄTILAVUOROJAKOPERUSTEET
Annettu tiedoksi TEKLA 13.2.2018 31, asiakirjaa täsmennetty toimielimen jäsenten toiveiden pohjalta JANAKKALAN KUNNAN KENTTÄ- JA SISÄTILAVUOROJAKOPERUSTEET Kenttä- ja salivuoroihin oikeutetut Janakkalan
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2015 Kaikkia Loviisan kaupungin
Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto
Sisällysluettelo Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat Liikuntasihteeri Ilkka Kotala 050 427 6460 ilkka.kotala@kemi.fi Toimistosihteeri Eija Juntunen 040 728 6507 eija.juntunen@kemi.fi Yhteystiedot
Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli
Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit
Yleisohjeet. Tilavaraukset
Yleisohjeet Tilavaraukset 2 Sisällys Yleiset ohjeet... 3 Hakeminen, vuokraaminen ja peruuttaminen... 4 Vastuu ja valvonta... 5 Vastuuhenkilön toimintaohjeet... 5 Tilojen siivous... 6 Keittiön ja ruokalan
Liite nro NILSIÄN KAUPUNGIN KOULU- JA OPETUSTILOJEN VUOKRAUKSEN OHJEET JA KÄYTÖSTÄ PERITTÄVÄT TILAVUOKRAT 1.1.
Liite nro 11 35 12.4.2011 NILSIÄN KAUPUNGIN KOULU- JA OPETUSTILOJEN VUOKRAUKSEN OHJEET JA KÄYTÖSTÄ PERITTÄVÄT TILAVUOKRAT 1.1.2011 ALKAEN Koulujen tiloja luovutetaan järjestöjen, yhteisöjen ja yksityisten
KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana
KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset
JANAKKALAN KUNNAN KENTTÄ- JA SISÄTILAVUOROJAKOPERUSTEET
Annettu tiedoksi TEKLA 22.1.2019 Y, JANAKKALAN KUNNAN KENTTÄ- JA SISÄTILAVUOROJAKOPERUSTEET Kenttä- ja salivuoroihin oikeutetut Janakkalan kenttä- ja sisäliikuntatilojen vakiovuoroihin ensisijaisesti oikeutettuja
Tilojen ym. käyttömaksut
Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015
Timmi-varausjärjestelmän ja hyvinvointitoimialan vuokrattavien tilojen käyttöehdot
Ohje 1 (5) Timmi-varausjärjestelmän ja hyvinvointitoimialan vuokrattavien tilojen käyttöehdot Sopijapuolet Palveluntarjoaja Asiakas Turun kaupunki, hyvinvointitoimiala Yksityishenkilö, joka rekisteröityy
Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat
Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat Ohjeistus asiakkaalle 1.1.2014 alkaen Liikuntapaikkojen käyttömaksut (1.1.2014 alkaen) Kertalippu (Ivalo: uimahalli, sulkapallokenttä, kuntosali) 3 - alennettu
Koulujen liikuntatilojen ja liikuntahallin käyttöohjeet kaudelle
Koulujen liikuntatilojen ja liikuntahallin käyttöohjeet kaudelle 2019 2020 Koulujen liikuntasalien ja liikuntahallin vakiovuorot ovat käytettävissä ma 26.8.2019 alkaen. Kaikkien em. liikuntatilojen vuorot
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen Sisäliikuntapaikkojen vuokrausohje sekä vuokrat: - Kurun urheilutalo - Koulujen liikuntasalit - Urheilutalo ja uimahalli Urheilutalon muut maksut ja tilavuokrat:
KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana
KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset
Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %
Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille
Monden nuoriso ja järjestötalo
Monden nuoriso ja järjestötalo Sali + kahvio (koko alakerta) Monden salin ja kahvion vuokraaja voi käyttää varaamansa ajan salia, kahviotilaa ja WC tiloja. Monden muiden tilojen, kuten yläkerran käyttö
Huojennettu maksuluokka /h. Hinta liikuntakäytössä. Hinta sis. alv *) 24% sis. alv *)
Liikuntatilat Huojennettu maksuluokka liikuntakäytössä 24% liikuntakäytössä 10 % 10 % Päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja Pointin liikuntatilat: sis. alv *) 24% - alle 250 m² 7,00 7,70 8,68 20,00 22,00
Oulun kaupungin liikuntapalveluiden vuoronjakoperiaatteet ja ka ytto ehdot
Oulun kaupungin liikuntapalveluiden vuoronjakoperiaatteet ja ka ytto ehdot 1 SISÄLTÖ Vuoronjakoperiaatteet... 2 Yleisperiaatteet ja hierarkia kausivuoroja jaettaessa... 2 Jakoon ja hierarkiaan vaikuttavat...
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2016, lisäys 25.9.2018 1 2 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2016.
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys
Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2016, lisäys 25.9.2018 1 2 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2016.
Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa
EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä
Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %
Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN Sisäliikuntapaikkojen vuokrat Kuntosalien käyttömaksut Ohjaus- ja muut palvelut - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Siuntion kunta Sjundeå kommun 1
Siuntion kunta Sjundeå kommun 1 SIVLTK 362/2010 SIVLTK 24.4.2013 23 Siuntion kunnan sivistystoimen hallinnoimien tilojen KÄYTTÖMAKSUT 1.5.2013 alkaen Siuntion kunta Sjundeå kommun 2 1. Sivistystoimen tiloja
VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.
VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. 1. KENTÄT 1.1. Vihdin ja Nummelan Urheilukentät Jalkapallonurmi vakioharjoitusvuoro/tunti
Y L E I S O H J E E T Tilavaraukset Järjestökeskus Onnensilta Sahanmäen palvelukeskus
Y L E I S O H J E E T Tilavaraukset Järjestökeskus Onnensilta Sahanmäen palvelukeskus Järjestökeskus Onnensilta, Siltakatu 6 Hyvinkää SISÄLLYS sivu YLEISET OHJEET... 3 HAKEMINEN, VUOKRAAMINEN JA PERUUTTAMINEN...
AKAAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut
1. LIIKUNTAPAIKKOJEN VARAUKSET... 2 2. TILOJEN/HARRASTEPAIKKOJEN VUOKRAUKSEN PERIAATTEET... 2 3. LIIKUNTATILOJEN JA -ALUEIDEN KÄYTTÖMAKSUT... 6 3.1 Monitoimihalli... 6 3.2. Koulujen liikuntatilojen, Rasin
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN
Siuntion kunnan sivistyslautakunnan hallinnoimien tilojen käytön ja myöntämisen periaatteet 1.8.2014 sekä käyttömaksut 1.1.2015 alkaen 1. Käyttövuoron hakeminen Siuntion kunnanvaltuusto on 15.11.2010 93
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO
KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat
Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle
Koulujen liikuntatilojen, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon käyttöohjeet kaudelle 2018 2019 Koulujen liikuntasalien, liikuntahallin sekä Särkijärven kuntotalon vakiovuorot ovat käytettävissä ma
Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015
Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Orimattilan kaupunki Liikuntapalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.10.2014 134 LIIKUNTATILOJEN JA TOIMINNAN MAKSUT 1.1.2015 Sisällysluettelo URHEILUTALO...
Valmentajien ja taustahenkilöiden kausistartti
Valmentajien ja taustahenkilöiden kausistartti Ohjelma Kauden alkamiseen liittyvät käytännön asiat Koripalloliiton erotuomarimaksujärjestelmä Koulujen ja Espoonlahden hallin omavalvonta Keskustelua ryhmissä
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on
Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät venesatamat.
TORNION KAUPUNGIN VENEPAIKAT HAETTAVANA Tornion kaupungilla on viisi venesatamaa, joissa on vuokrattavana yhteensä 318 venepaikkaa. Seuraavassa on esitetty paikkamäärineen Tornion kaupungin ylläpitämät
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015
Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA
Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään
Sltk ALAJÄRVEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN HUONEISTOJEN VUOKRAUSEHDOT ULKOPUOLISEEN KÄYTTÖÖN
Sltk 19.6.2019 58 ALAJÄRVEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN HUONEISTOJEN VUOKRAUSEHDOT ULKOPUOLISEEN KÄYTTÖÖN I KERTAVARAUKSIEN VUOKRAUSEHDOT Luovutettaessa sivistystoimialan huoneistoja ulkopuoliseen käyttöön:
Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.
Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa
Käyttömaksujen arvonlisäverokannat Näyttökortit, kerta- ja sarjaliput, tilavuokrat sekä liikunnan ohjauspalvelut sisältävät arvonlisäveroa 10 %.
LIIKUNTATILOJEN JA ALUEIDEN VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET JA KÄYTTÖMAKSUT 2018 Vuokrauksen yleiset perusteet Tämä hinnasto on voimassa toistaiseksi. Vapaa-aikatoimen liikuntatilojen/-paikkojen vuokrauksen
Sivistystoimen hallinnassa olevien tilojen vapaa-ajan käytön hinnasto 1.9.2013 alkaen, LUMOn 12.8.2013 alkaen
Vantaan kaupunki Sivistystoimi Sivistystoimen hallinnassa olevien tilojen vapaa-ajan käytön hinnasto 1.9.2013 alkaen, LUMOn 12.8.2013 alkaen Perusmaksu ja huojennettu maksuluokka 1.6.2014 alkaen 2 Sivistystoimen
Tilojen ulkopuolisen käytön toimintaohje ja maksujen perusteet
Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.10.2013 liite 1.1.3. Vantaan kaupunki Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Tilojen ulkopuolisen käytön toimintaohje ja maksujen perusteet 2 Sisällys 1. Johdanto... 3
VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO
VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO YLEISET EHDOT 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat haukiputaalaisia rekisteröityjä urheiluseuroja. Ulkopaikkakuntalaisilta urheiluseuroilta veloitetaan muiden
Sivistystoimen hallinnoimien tilojen vuokrausperiaatteet. voimassa x.y.201z alkaen
Sivistystoimen hallinnoimien tilojen vuokrausperiaatteet voimassa x.y.201z alkaen SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 2 2. KÄYTTÖVUOROT 2 2.1. TILAPÄISET VUOROT 2 2.2. VAKIOVUOROT 2 3. VUOROJEN HAKEMINEN JA HAKEMUSTEN
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
LIITE Ev 1, Elinvoimalautakunta KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT. Voimassa alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana
LIITE Ev 1, Elinvoimalautakunta 27.6.2017 KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Voimassa 1.9.2017 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset
15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.
1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää
MAKSUT JA TAKSAT 2016 Lasten ja nuorten palvelualue
MAKSUT JA TAKSAT 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 15.12.2015 Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää Vaihde (09) 27 191 www.jarvenpaa.fi v0.1 PERUSKOULUJEN TILOJEN ULKOPUOLINEN KÄYTTÖ
Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut.
LIIKUNTATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut. Vuokrauksen yleiset ohjeet ja perusteet: Liikuntatoimen vuokraukset hoidetaan pääsääntöisesti
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 18.11.2015 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 15.10.2014 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi
Vuorojen jaossa ja vuorojen ajoittamisessa pyritään noudattamaan seuraavaa jakojärjestystä:
PielisAreena 2015-2016 KAUSIMÄÄRITELMÄT 2015-2016 Syksykausi 2015: Talvikausi 2016: Kesäkausi 2016: syys-joulukuu, viikot 36 53 (31.8. - 3.1.), kauden kesto: 18 viikkoa tammi-toukokuu, viikot 1 21 (4.1-29.5.),
Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä
Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä Yleistä Kalajoen kaupungin tilavarausjärjestelmä on tarkoitettu kaupungin asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja kaupungin työntekijöiden työkaluksi varattessa kaupungin
POMARKUN MONITOIMIHALLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT
POMARKUN MONITOIMIHALLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Monitoimihallin kuntosali on avoinna joka päivä klo 06.00-22.00. Peilisali ja monitoimisali aukeavat klo 08.30 - poikkeuksena maanantai, jolloin monitoimisali aukeaa
Tekla Valmistelija: Jaakko Nopanen, ,
Tekninen lautakunta 9 16.03.2017 Kunnan sisäliikuntatilojen käyttömaksut vuonna 2017 1248/00/2017 Tekla 16.03.2017 9 Valmistelija: Jaakko Nopanen, 040 186 5055, jaakko.nopanen@savitaipale.fi 63 Liikuntatilojen
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 19.10.2016 66 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2.
Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana
Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Sivistysvaliokunta hyväksynyt 25.10.2017 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi tiloissa voidaan
Ruokala j Keittiö, tarve 1+ työntekijää, joiden palkat laskutetaan tilavuokran lisäksi
Tiedustelut Aija Taavila, (03) 849 3401, aija.taavila @heinola.fi 19 12 2013 Heinolan lukio, Rajakatu 29, 18100 HEINOLA Heinolan kau punki Koulukiinteistön kä yttöhakemus toimisto.heinmky@gmail.com i Nro,
Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015)
Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään tällä
SOPIMUS LIIKUNTATILOJEN KÄYTÖSTÄ
SOPIMUS LIIKUNTATILOJEN KÄYTÖSTÄ Sopimusosapuolet: Oy Vihdin Jäähalli Ab, myöhemmin Myyjä Vihti-Nummela Mudo Taekwondoseura ry, myöhemmin Ostaja Tausta Myyjä on kolmannen sektorin yritys, joka yhtiöjärjestyksensä
Esittelijä: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto
Vapaa-aikalautakunta 19 09.04.2013 Liikunta- ja nuorisotoimen tilankäyttömaksut 1.6.2013 alkaen 190/02.04.00/2013 VAPLA 19 Esittelijä: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto Valmistelija / lisätietojen antaja:
*Em. poiketen maksullisia ovat Uimahalli, Urheilukeskus ja Öjbergetin hissiliput
LIIKUNTAPALVELUT TAKSAT JA MAKSUT 1.1.2016 LUKIEN Liikuntavuorojen maksuperusteet: Harjoitusvuorot: - vakiovuorot, yhdistysten (ry.) alle 18 v:n ryhmät ei maksua - muut alle 18 v harjoitusvuorot, leirit,
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013
KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT
Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT Aikuiset A-jun ja nuoremmat
Vuokrataan etupäässä vain viikoittaisia vakiovuoroja varten. Vuokrahintaan sisältyy ainoastaan salin ja pukuhuoneiden/wc:n käyttö.
Nuorisopalveluiden hinnastot vuodelle 2012 Monden nuoriso- ja järjestötalo Sali + kahvio (koko alakerta) Monden salin ja kahvion vuokraaja voi käyttää varaamansa ajan salia, kahviotilaa ja WC-tiloja. Monden
Sivistystoimen hallinnassa olevien tilojen vapaa-ajan käytön hinnasto alkaen, LUMOn alkaen
Vantaan kaupunki Sivistystoimi Sivistystoimen hallinnassa olevien tilojen vapaa-ajan käytön hinnasto 1.9.2013 alkaen, LUMOn 12.8.2013 alkaen Perusmaksu ja huojennettu maksuluokka 1.6.2014 alkaen Koulut,
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
Kirjautuminen Timmiin
Sisällys Kirjautuminen Timmiin... 1 Liikuntatilojen haku... 2 Pikkukalenterin käyttö... 4 Hakemuksen teko:... 5 Varaushakemukset - Oma asiointi... 7 Vapaa-ajan käyttöön sopivia tiloja pääsee hakemaan seuraavasti:
Koulujen ja vapaa-aikatoimen perimät maksut ja taksat vuonna Kyläkoulujen liikuntahallien käyttömaksut
D/259/02.05.00.00/2018 Koulujen ja vapaa-aikatoimen perimät maksut ja taksat vuonna 2019 Koulutilojen käyttömaksu vuonna 2019 Kyläkoulujen liikuntahallien käyttömaksut veroton hinta Hirvasen koulun liikuntahalli,