Sulasolin vuosi 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sulasolin vuosi 2018"

Transkriptio

1 Sulasolin vuosi toimintavuosi Puheenjohtajan katsaus Sulasolin 97. toimintavuosi oli kehityksen ja kansainvälisyyden vuosi. Vuosi oli myös liittokokousvuosi, jolloin Porissa marraskuun lopulla järjestetyssä liittokokouksessa Sulasolille valittiin uusi puheenjohtaja sekä historiallisen pieni hallitus jatkamaan aiempien hallitusten viemää kehityslinjaa eteenpäin. Toiminnan kehittäminen Vuoden alkupuolella helmikuussa järjestettiin Sulasol-seminaari, tällä kertaa Oulun piirin isännöimänä. Seminaarissa Sulasol-yhteisön edustajat kokoontuivat keskustelemaan järjestön toiminnasta vuoden 2016 liittokokouksen linjausten mukaisesti. Erityisesti teemana oli järjestörakenteen uudistaminen liittokokouksen antaman tehtävän mukaisesti. Kehitystä vuoden mittaan tehtiin erityisesti Sulasolin ja sen erikoisliittojen ja piirien roolien selkiyttämiseksi sekä koko järjestön rakenteen uudistamiseksi. Erityisesti painotus tässä kehitystyössä oli mahdollistaa entistä monipuolisempi jäsenhankinta liitolle sekä selkiyttää toiminnan rakenteita palvelemaan paremmin jäsenyhdistyksiä. Porin liittokokoukseen asti toiminut Mikko Poutasen johtama liittohallitus esitti liittokokoukselle ehdotuksen Sulasolin järjestörakenteen uudistamiseksi, mutta pitkän keskustelun jälkeen ehdotus ei lopulta äänestyksessä saanut kuitenkaan tarpeeksi ääniä taakseen. Liittokokouksessa työnsä aloittanut uusi Tomi-Pekka Niukkasen johtama hallitus valtuutettiin kuitenkin jatkamaan tätä uudistustyötä ja erityisesti selvittämään jäsenistön kannan esitettyihin muutoksiin. Tätä työtä uusi hallitus on jatkanut vuoden 2019 puolella. Kehitys Sulasolin työssä on näkynyt myös hallinnollisen työn rakenteiden ja työtapojen kehittämisessä. Työryhmien ja hallituksen toimintaa tehostettiin huomioiden myös Sulasol-yhteisön ja toimiston kokonaisvaltainen kehittäminen. Keskeisiä kehityskohteita näissä olivat mm. kustannustoiminnan kehittäminen ja sen laadun turvaaminen sekä talouden vakauttaminen. Kansainvälisyys Merkittävä asia vuoden 2018 aikana oli Eurooppa-kuoro EuroChoirin kokoontuminen heinäkuun lopulla Helsingissä teemalla Sing Outside the Box. Kuoroa kuultiin niin konsertissa kuin pop up -esiintymisissä ja sen 45 laulajaa johti mm. Mikko Sidoroff. EuroChoirin lisäksi kansainvälisyys näkyi ja kuului vuoden aikana myös Sulasolin osallistumisessa Erasmus+ -projektiin Sing Me In, jonka tavoitteena oli tukea kotouttamista ja ryhmäytymistä tuomalla esiin yhdessä laulamisen mahdollisuuksia. Musiikillinen toiminta Sulasolin jäsenkuorot ja -orkesterit kokoontuivat harjoittelemaan vuoden aikana kertaa ja näiden tuloksena konsertteja järjestettiin kappaletta. Tämän lisäksi Sulasol-yhteisön erikoisliitot ja piirit järjestivät vuoden aikana ympäri maata monimuotoisia koulutustapahtumia sekä konsertteja. Sulasol-yhteisön toiminnan monipuolisuus muodostuukin nimenomaan siitä, että tapahtumia ja yhteiskonsertteja voidaan järjestää valtakunnallisesti piirien organisoimina sekä tiettyyn kuoromuotoon tai orkesteritoimintaan liittyen erikoisliittojen toimesta. Juuri tämä monipuolisuuden mahdollistaminen onkin keskeistä Sulasolin yhteistyössä erikoisliittojen ja piirien kanssa. Talous Sulasolin taloutta rasittivat vuoden aikana odottamattomat ylimääräiset henkilöstökulut sekä erityisesti Hopiala-kiinteistön remontista johtuneet väliaikaisesti alentuneet vuokratuotot. Liittohallitus teki erittäin paljon talouden tervehdyttämisen eteen: erityisesti tulovirtojen kasvattamiseen jäsenhankinnalla ja tarkemmalla analytiikalla nuottipalvelun liikevaihdon kasvattamiseksi pyrittiin parempaan taloudelliseen tilaan. Taloustilanne vaatii kuitenkin edelleenkin jatkossa tarkkaa seurantaa ja tarvittavia toimenpiteitä liiton pitkän aikavälin taloustilanteen vakauttamiseksi. Tarkempi erittely talouden tunnusluvuista löytyy tämän toimintakertomuksen osana. Tomi-Pekka Niukkanen Sulasolin liittohallituksen puheenjohtaja Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y.

2 Toiminnan ja talouden pääkohtia Sulasolissa toiminnan avainkohtia olivat merkityksellisen toiminnan ja palveluiden tuottaminen jäsenistön hyväksi heidän tarpeitaan kuunnellen. Huomiota kiinnitettiin myös työryhmien ja hallituksen toiminnan tehostamiseen ja kussakin tehtävässä tarvittavien osaamisalueiden kartoittamiseen. Sulasol-yhteisön ja toimiston kokonaisvaltainen kehittäminen, rakenneuudistus, taloudenhoidon tehostaminen sekä kustannustoiminnan laadun turvaaminen ja sähköisen nuottikaupan rakentaminen nostettiin keskiöön. Viestintä ja edunvalvonta yhteiskunnallisella tasolla nähtiin myös tärkeäksi. Jäsenistölle suunnatun lehtikyselyn avulla kartoitettiin lukijoiden tarpeita ja toiveita Sulasol-lehden suhteen. Jäsenhankinnan tehostamiseksi ideoitua Tutustumisvuosi-mahdollisuutta jatkettiin. Kuoro tai orkesteri voi ilmoittautua edullisesti koejäseneksi Sulasoliin ja tutustua sen toimintaan ja palveluihin vuoden ajan. Lapsi- ja nuorisokuoroille sekä orkestereille tämä tutustumismahdollisuus on myönnetty kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuonna 2018 tutustumisvuoteen ilmoittautui seitsemän yhdistystä (v yhdistystä, v yhdistystä, v yhdistystä, v yhdistystä). Jäsenhankinnan tueksi uudistettiin myös Sulasolin infomateriaali. Tietopaketin saa nyt kätevästi sähköisenä netistä tai paperisena tilaamalla toimistolta. Tietoa, tahtoa ja tunnelmia koottiin yhteen Sulasol-seminaarissa Oulussa Seminaarin keskeiset teemat olivat: Sulasolin brändi ja viestintä, jäsenrekisterijärjestelmän uudistaminen sekä Sulasolin järjestörakenteen kehittäminen. EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) aiheutti huolta jäsenistön keskuudessa. Sulasol tuotti toukokuussa erikoisliittojen, piirien ja jäsenjärjestöjen käyttöön ohjeet ja tietosuojaperiaatteet uuden tietosuoja-asetuksen noudattamisesta. Irlannin kuoroliitossa projektipäällikkönä toimiva Lily Lacey työskenteli toukokuussa Sulasolissa Euroopan Kuoroliiton vaihtoohjelman puitteissa. Sulasolissa hän keskittyi tulossa olevan EuroChoir -tapahtuman hallinnollisiin asioihin. Eurooppa-kuoro EuroChoir kokoontui Helsingissä teemalla Sing Outside the Box. Helsingin sessioon osallistui 45 laulajaa, joita johti mm. Mikko Sidoroff. Kuoro lauloi pääkonserttinsa Temppeliaukion kirkossa ja teki pop-up -esiintymiset Allas Sea Poolilla ja laivamatkallaan Tallinnaan. Sulasol on ollut mukana myös Euroopan kuoroliiton Erasmus+ -projektissa Sing Me In, jonka tavoitteena on tuoda esiin yhdessä laulamisen mahdollisuudet osana kotouttamista ja ryhmäytymistä (Collective singing in the integration process of young migrants). Liittokokous Sulasolin kahden vuoden välein kokoontuva liittokokous pidettiin tänä vuonna Porissa, Keskustelua käytiin viestinnästä, nuottipalvelutoiminnasta, liiton taloudesta sekä hallituksen valmistelemasta rakenneuudistusesityksestä. Tämän esityksen mukaan jäsenyhdistykset olisivat jatkossa erikoisliiton jäseniä ja erikoisliitot olisivat Sulasolin jäseniä. Piirien asemaan uudistus ei vaikuttaisi. Hallituksen esitys ei mennyt äänestyksessä läpi ja uudelle hallitukselle annettiin jatkotehtäväksi selvittää asiaa edelleen sekä selvittää paremmin myös jäsenistön kanta asiaan. Liittokokouksessa Sulasolin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tomi- Pekka Niukkanen. Hallitukseen valittiin neljä jäsentä ja heille henkilökotaiset varajäsenet (ks. viereinen sivu). Liittokokouksen lomassa kokousväki pääsi nauttimaan Sulasolin Satakunnan piirin 75-vuotisjuhlakonsertista, jossa esiintyi suuri joukko Satakunnan piirin alueella toimivia kuoroja. Klemetin perintö -konserttikokonaisuuden oli käsikirjoittanut ja tuottanut Minna Liettyä-Tyni. Ennen kuin sulasolilaiset siirtyivät joulun viettoon, laulettiin Musiikkitalossa tunnelmalliset yhteislaulut. Yleisöä joululaulujen maailmaan johdatti Tapani Tirilä ja Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi valittu Oulaisten Nuorisokuoro. Illan juontajana toimi kuorotoimittaja Inari Tilli Yleisradiosta. Sulasolin henkilökunta sekä Suomen Mieskuoroliitto että Sekakuoroliitto kutsuivat ystäviä, yhteistyökumppaneita ja naapureita tapaamaan ja tutustumaan liiton toimistoon ja toiminaan. Ovet pidettiin avoinna glögin ja piparkakkujen voimin Järjestötoiminnan kehittämiseksi ja hyvän jäsenpalvelun turvaamiseksi Sulasol on mukana erilaisissa yhteistyösopimuksissa, -hankkeissa ja työryhmissä. Näistä lyhyt listaus ohessa: Kuorojen ja orkestereiden tukeminen, OK-Sivis ry Suomen Musiikkineuvosto (FMC), toiminnanjohtaja on hallituksen varapuheenjohtaja sekä harrastustoimintatyöryhmän puheenjohtaja Suomen Musiikkijärjestöt Finlands Musikorganisationer (Sumu-Fimu), vapaamuotoinen yhteistyöelin, ideahautomo ja keskustelufoorumi. Suomen Musiikkikasvatusseura (FiS- ME), kontaktipinta koulutussektorin ja harrastustoiminnan välillä Kannanotto: Eduskunta, Sivistysvaliokunta, Diversiteetti musiikki monessa mukana Tapaaminen: Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyarin kanssa. Aiheena mm. harrastusmusiikki ja hyvinvointi Vuoden kuorolevyn valinta, YLE ja Suomen Kuoronjohtajayhdistys Sulasol on kutsuttu mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan Suomen musiikin kunniagalleriaa, Finnish Music Hall of Famea, joka avataan syksyllä 2019 Pasilassa, Triplassa. Työryhmässä ovat mukana Virpi Häyrinen ja Reijo Kekkonen. Taloushallinnon toimivuus ja onnistuminen on yksi toimintamme kivijaloista. Hallitus on tukenut ja ohjannut liiton taloudenpitoa sekä kehittänyt liiton toimintaa ja palvelurakennetta. Nuottipalvelu- ja kustannustoimintaa seurataan omana kokonaisuutenaan. Näin voidaan tuottaa päätöksenteon ja taloudenpidon tueksi selkeää ja helposti tulkittavaa tietoa. Vuoden 2018 tilinpäätöksen keskeiset tunnusluvut on esitelty kertomuksen lopussa. Opetusministeriöltä saatu toiminta-avustus oli suuruudeltaan euroa. Hopiala-rahasto Hopiala-rahaston tarkoituksena on tukea ja edistää suomalaisen musiikin hyväksi tehtävää työtä sekä tukea kuoromusiikkiperinnettä ja kuoronjohtajakoulutusta. Rahaston hoitokunta voi jakaa apurahoja em. tarkoitukseen. Opintokeskus Sivis Sulasol, erikoisliitot, piirit ja jäsenyhdistykset ovat saaneet Sivis-tukea vuonna 2018 seuraavasti: kpl osallistujia tunteja Sivis-tuki e Opintojaksot ,37 Vertaisopintoryhmät ,00 Opintokeskus Siviksen maksama taloudellinen tuki järjestölle yhteensä ,37 e Hallinto Sulasolin organisaatio muodostuu pääjärjestö Sulasolista, kuudesta erikoisliitosta ja 17 piirijärjestöstä. Kaikki nämä ovat itsenäisiä rekisteröityjä yhdistyksiä omine päättävine elimineen, omine toimintoineen ja talouksineen. Liittokokous Sulasolin ylin päättävä elin on liittokokous, joka kokoontuu joka toinen vuosi. Tänä vuonna liittokokous pidettiin Porissa, Sulasolin Satakunnan piirin vieraana, Liittohallitus Liittokokousten välillä päätäntävaltaa käyttää liittohallitus. Sulasolin liittohallitus uusiutui jälleen liittokokouksen päätöksellä. Uudessa aloittaneessa liittohallituksessa on puheenjohtaja, neljä jäsentä sekä Sulasolin taiteellinen johtaja. Liittohallituksen sihteerinä toimii liiton toiminnanjohtaja. Edellinen liittohallitus kokoontui kertomusvuoden aikana seitsemän kertaa sekä piti kahdeksan sähköpostikokousta. Yhteistoiminta ja yhteydet Sulasol pyrkii yhteistoiminnallaan alan järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa luomaan jäsenistölleen sekä taloudellisia että toiminnallisia hyötyjä. Sulasolin tavoitteena on olla vahva ja näkyvä keskusjärjestö, joka käyttää ääntä ja vaikutusvaltaa yhteiskunnassa. Kotimaiset yhteydet Sulasol kuului v seuraaviin kotimaisiin järjestöihin: Teosto, Suomen Musiikkikustantajat r.y., Opintokeskus Sivis r.y., Pohjola-Norden, Suomen Hostellijärjestö ja Suomen Musiikkineuvosto. Sulasolin toiminnanjohtaja osallistui FiSME:n yhteistoimintakokouksiin. Sulasolilla on myös edustus Klemetti-Opiston neuvottelukunnassa. Erittäin merkityksellinen on Sulasolin jäsenyys Opintokeskus Siviksessä. OK-Siviksen kautta kanavoituu liiton jäsenjärjestöille vuosittain merkittävät toiminta-avustukset opintojaksojen ja vertaisopintoryhmien kautta. Muiden harrastajajärjestöjen kanssa yhteistyötä on tehty aktiivisesti. Tavoitteena on löytää synergiaetuja siten, että järjestöjen yhteinen toiminta hyödyttää kaikkien järjestöjen harrastajia ja muita toimijoita. Tämän toiminnan tuloksena kokouksia on pidetty säännöllisesti, yhteistyö on tehostunut ja järjestöt ovat laatineet yhteisiä lausuntoja ja kannanottoja mm. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle sekä eri puolueiden edustajille. Ulkomaiset yhteydet Sulasol kuuluu joko suoraan tai erikoisliittojen välityksellä lukuisiin ulkomaisiin musiikkijärjestöihin. Jäsenyyksillä luodaan Sulasolille tunnettuutta, joka on tarpeen sekä julkaisutoiminnan tunnetuksi tekemisessä että erilaisten tapahtumien markkinoinnissa ja myös saamisessa Suomeen. Sulasolin liittohallitus Mikko Poutanen, puheenjohtaja Arto Kunnola, 1. varapj (Tomi-Pekka Niukkanen) Antti Palsola, 2. varapj (Tero Haikala) Suvi Hietanen (Sisko Nyrhilä) Elina Majokari (Harri Heino) Pekka Nebelung (Hilkka Heikkilä) Helena Toivanen (Sari Kaipainen) Timo Lehtovaara, taiteellinen johtaja Sulasolin liittohallitus alkaen Puheenjohtaja Tomi-Pekka Niukkanen, Vantaa Varapuheenjohtaja Antti Ilmavirta, Lappeenranta (Harri Heino, Vaasa) Susanna Kantelinen, Helsinki (Maaria Manner, Jyväskylä) Antti Palsola, Oulu (Harri Lindblom, Kaarina) Elina Majokari, Helsinki (Rainer Vainionkulma, Espoo) Sulasolin taiteellinen johtaja Anneli Julén, Riihimäki Ulkomaiset jäsenyydet v olivat: European Choral Association Europa Cantat (ECA-EC) International Federation for Choral Music (IFCM) Nordisk Korforum Musica International Nordisk Musik Union (NoMU), Soitinmusiikkiliitto Nordisk barne- og ungdomskorsamarbeid (NORBUSAM), Nuorten Nordisk Sangerforbund (NSF), Suomen Mieskuoroliitto Nordiskt Damkörsråd (NDR), Suomen Naiskuoroliitto Sulasolin toimisto Klaneettitie 6-8, Helsinki puh info@sulasol.fi, Uusi työntekijä toimistossa Mervi Karppanen aloitti työnsä Sulasolin toimistossa talousasiantuntijana. Hän seuraa tehtävässä Päivi Holopaista, joka jäi syyskuussa eläkkeelle. Henkilökunta Virpi Häyrinen, toiminnanjohtaja Päivi Holopainen, toimistopäällikkö asti Mervi Karppanen, talousasiantuntija 1.8. alkaen Reijo Kekkonen, kustannusjohtaja Mikko Klemola, myynti- ja markkinointisihteeri Ahti Viluksela, viestintäpäällikkö Lisäksi Heikki Paavola työskenteli Sulasolin toimistolla viestintäavustajana

3 Koulutus ja tapahtumat Vuosi 2018 oli Sulasolin ja sen jäsenten piirissä jälleen aktiivinen tapahtumien ja koulutuksen saralla. Kertomusvuonna jäsenyhdistykset pitivät lähes harjoitusta. Näiden lisäksi järjestettiin muita koulutustilaisuuksia yli 840 kpl ja osallistujia näissä oli yhteensä lähes henkeä. Kuorot ja orkesterit pienyhtyeineen esiintyivät yhteensä lähes kertaa. Keskimäärin laskettuna oli vuoden jokaisena päivänä lähes 13 sulasolilaista esiintymistilaisuutta. Jäsentemme aktiivisuus toiminnassa onkin jälleen ollut erinomaista. Sulasolin erikoisliittojen ja piirien järjestämät koulutustapahtumat muodostavat valtaosan Sulasol-perheen sisällä tapahtuvasta koulutustarjonnasta. Yhteistyöllä Opintokeskus Siviksen ja eri oppilaitosten kanssa on erittäin suuri merkitys kurssien käytännön järjestelyissä ja taloudessa. Valtakunnalliset tapahtumat Sulasol-seminaari Oulu. Aiheina mm. liittokokouksen antamat tehtävät, järjestörakenne, jäsenistön tarpeet nyt ja tulevaisuudessa. Osallistujia 23. Järj. Sulasol ja Oulun piiri Sanna Valvanteen kuorokoulutus Iisalmi. Aiheina improvisointi, äänenkäyttö, laulujen opettelu korvakuulolta, liikkeen lisääminen. Kouluttaja Sanna Valvanne. 31 osallistujaa. Järj. Nuorten Sekakuoropäivät Lapua. Koulutusta, konsertti, karonkka, liittokokous. Kouluttajina Katja Tuulari ja Hanna Remes. Järj. Sekakuoroliitto Naiskuoropäivät Koriat tryskööt Seinäjoki. Koulutusta, kuorokatselmus, liittokokous. Osallistujina 500 henkeä, katselmuksessa 11 kuoroa. Kouluttajina Merja Rajala ja Anneli Julén. Järj. Naiskuoroliito ja Naiskuoro Sorja Muskaripolulta kuorotielle Turku. Koulutuspäivä lasten kanssa työskenteleville (21 osallistujaa) sekä Laulumatka-päivä, jossa tutustuttiin kuorotoimintaan ja valmistauduttiin Laulumatka-konserttiin. Mukana vuotiasta lasta. Järj. Nuorten, Turun kristillinen opisto, Turun konservatorio, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja Nuorten Tiimi Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät Mikkeli. Konsertteja, esiintymisiä, lauluyhtyekilpailu, hallintoväen seminaari, mieskuorogaala, karonkka, liittokokous. Osallistujina 250 kuorolaista. Järj. Suomen Mieskuoroliitto ja Mikkelin Mieslaulajat Liiton Miehet Harjoitusperiodit Mikkelissä ja Joutsenossa. Esiintyminen Mikkelissä, oma konsertti Joutsenossa. 31 kuorolaista. Johtajana Paavo Hyökki. Järj. Suomen Mieskuoroliitto Yhtyelaulukoulutus Tampere. Nuorille suunnattu yhtyelaulukoulutus, kouluttajina Jussi Chydenius ja Virpi Moskari. 40 osallistujaa. Järj. Nuorten Tiimi Chorus lapsikuoron johtaminen Helsinki. Aiheena lapsikuoronjohtajan perustaidot ja ohjelmisto. Kouluttajana Anna Nora. Kuusi osallistujaa. Järj. Nuorten ja Helsingin konservatorio Taitomerkkikurssi Helsinki. Sekakuoroliiton taitomerkki B -kurssi Hanna Remeksen johdolla. Osallistujina 13 laulajaa. Järj. Sekakuoroliitto Laulupäiväleirit Kalajoki, Kokkola, Ylivieska ja Iisalmi, Helsinki. Laululeirit kaikille laulamisesta kiinnostuneille 6 9-vuotialille lapsille. Tutustuttiin omaan ääneen sekä yhdessä laulamiseen ja musisointiin. Osallistujia yhteensä 40. Järj. Nuorten, Keski-Pohjanmaan konservatorio ja Ylä-Savon musiikkiopisto 44. Lohjan Musiikkikurssi Lohja. Orkesteri- ja yhtyekoulutusta, soittotunteja, viulun mestarikurssi. Kapellimestareina Tuomas Törmi, Pirjo Suonio, Peter Grans, Anna-Leena Lumme ja Elise Mäntyranta. 146 osallistujaa. Järj. Soitinmusiikkiliitto, Kanneljärven Opisto Merkkilaulukurssit Joutseno. Kouluttajina Anneli Julén, Mari Sillanpää ja Visa Yrjölä. Osallistujia 22 henkeä. Järj. Suomen Mieskuoroliitto Suvilaululeiri Sysmä. Laululeiri 6 14-vuotiaille. Kouluttajina Kirsi Kaunismäki-Suhonen ja Roosa Punkari. Osallistujina 19 lasta. Järj. Nuorten ja Sysmän Suvisoitto Naiskuorolaulun 63. opintokurssi Joutseno. Koulutusta perus-, taito-, mestariharjoitus- ja mestarisuoritusryhmissä ja äänenmuodostusopetusta. Kouluttajina Timo Laakso, Leila Heikkonen, Kirsi Äikäs, Anneli Julén, Marita Kaakinen, Mari Autio, Terttu Jauhiainen, Raakel Solvin. Osallistujia 95 henkeä. Järj. Suomen Naiskuoroliitto Vox Feminae -kuoro Kaksi harjoitusleiriä, 30-vuotiskonsertti 4.7. Joutsenossa. Johtajina Terttu Jauhiainen ja Raakel Solvin. Osallistujina 30 laulajaa. Järj. Suomen Naiskuoroliitto Louhi-kuoro Kolme harjoitusleiriä konsertteineen. Johtajana Anneli Julén, osallistujina 50 laulajaa. Järj. Suomen Naiskuoroliitto 22. Raudaskylän Valtakunnallinen Puhallinmusiikkileiri Ylivieska. Puhallinorkesteri- ja soitinyhtyekoulutusta sekä mestarikursseja. Kapellimestarit Tero Haikala, Ville Paakkunainen ja Anne Kankare. 98 osallistujaa. Järj. Soitinmusiikkiliitto, Raudaskylän Kristillinen Opisto Sovituskoulutus Helsinki. Sovittamisen alkeita Mia Makaroffin ja Esko Heikkisen johdolla. Osallistujina kahdeksan nuorta. Järj. Nuorten Tiimi Kuoroviihteellä-bileet Helsinki. Esiintyjinä yhdeksän kuoroa. Järj. Viihdekuoroliitto Äänenkäytön koulutus Kaarina. Aiheina äänenmuodostus ja oikea ääntäminen. Kouluttaja Nicholas Söderlund. 35 osallistujaa. Järj. Nuorten Oktoberfest Tampere. Ilta laulun, juoman ja ruuan merkeissä. Osallistujia 90 henkeä. Järj. Suomen Mieskuoroliitto Kuoroimprovisaatio-workshop Helsinki. Kouluttajana Merzi Rajala. Osallistujina 70 kuorolaista. Järj. Nuorten ja Helsingin konservatorio Veera Railion kuorokoulutus Seinäjoki. Aiheina äänenmuodostus, yhtyelaulu, laulun ja liikkeen yhdistäminen, kuoroilmaisu, tekstinkäsittely ja fraseeraus. Kouluttajana Veera Railio. Osallistujina 20 kuorolaista. Järj. Nuorten Rytmiikkaa laulussa -koulutuspäivä Helsinki. Aiheina vaihtelevan rytmiikan hallintaa oman kehon liikettä hyödyntäen sekä rytminen äänenkäyttö maistiaisia beat boxauksesta. Kouluttajina Veera Voima ja Venla Blom. Järj. Viihdekuoroliitto Karjalasta kajahtaa -jääkiekkotapahtuma Helsinki. Viihdekuoroliitto keräsi suurkuoron esiintymään jääkiekon Karjalaturnaukseen Suomi Venäjä-ottelussa. Mukana 180 laulajaa, joht. Kati Sannelvuo. Järj. Viihdekuoroliitto Chorus-kuoronjohtokoulutus Helsinki. Kuoronjohdon alkeita Anna Noran johdolla. Kuusi osallistujaa. Järj. Nuorten Esiintymisvalmennus Oulu. Kuinka toimia esiintymisjännityksen kanssa, kuinka saada esiintymiseen iloa ja rohkeutta sekä ilmaisuun uskallusta. Kouluttajana Päivi Arjas. Osallistujina kuusi nuorta. Järj. Nuorten Tiimi Djembe-koulutus Jyväskylä. Länsiafrikkalainen rytmiikka ja djemben soitto. Kouluttajan Sisi Majitu, 10 osallistujaa. Järj. Nuorten Beatboxaus-koulutukset Kouvola ja Kuusankoski. Aiheena beatboxauksen perussoundit ja erilaiset kompit yhdistettynä tuttuun lauluun. Kouluttajana Aapeli Hakala. 122 osallistujaa. Järj. Nuorten Jouluaaton hartaustilaisuus Helsinki. Hartaustilaisuus Hietaniemen hautausmaalla. Järj. Suomen Mieskuoroliitto, Sulasolin Helsingin ja Uudenmaan piirit, Pääesikunta ja Helsingin Reserviupseeripiiri Alueelliset koulutustapahtumat ja konsertit Yhtyelaulukoulutus ja matinea Espoo. Yhteinen äänenavaus, yhtyekohtaiset opiskelujaksot sekä yhtyeiden matineakonsertti. Kouluttajina Ahti Paunu, Virpi Moskari ja Keimo Joensuu. Osallistujina viisi yhtyettä, 30 henkeä. Järj. Uudenmaan piiri Kuorojen yhteiskonsertti Kemi. Järj. Lapin piiri Äänihuoltamo Kuopio. Äänihuoltamossa tutustuttiin oman äänen toimintaan, ratkottiin yleisimpiä laulamiseen liittyviä ongelmia ja harjoiteltiin erilaisia äänenkäyttötapoja ja tyylejä yhdessä laulaen. Kouluttajana Jaana Turunen. Osallistujia 40 henkeä. Järj. Pohjois-Savon piiri Valkoiset polut 5.5. Oulu. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun lasten ja nuorten laulujuhla. Osallistujina 1460 lasta ja nuorta sekä 100 valvojaa. Yleisöä 830 henkeä. Taiteellisina johtajina Maria Viitasaari ja Kristian Heberg. Järj. Oulun piiri ja Nuorten Syyskauden avaus Pori. Laulukauden avaus yhteislaulutilaisuuden merkeissä. Järj. Satakunnan piiri Aurajoella raikaa! Turku. 19 kuoroa jalkautui Turun tuomiokirkon portailla järjestetyn aloitustilaisuuden jälkeen esiintymään ravintoloihin Aurajoen varrella ja Turun keskustassa. Järj. Varsinais-Suomen piiri Kvartetti- ja lauluyhtyekoulutus 8.9. Loppi. Aiheina rytmin ja sointujen täsmällisyys, ilmaisun kehittäminen, toisten laulajien kuunteleminen. Kouluttajina Anneli Julén ja Saima Hyökki. Osallistujia 66 henkeä. Järj. Hämeen piiri, Timotei, Lopen Mieslaulajat Elämän sain soimaan -yhteiskonsertti Pieksämäki. Yhteiset harjoitukset ja yhteiskonsertti. Osallistujina kahdeksan kuoroa, n. 150 laulajaa. Yhteisnumeroiden johtajina Terttu Jauhiainen, Hanna Seppänen, Ari Norontaus, Antti Äärimaa ja Pertti Järvisalo. Järj. Etelä-Savon piiri Kuoro- ja orkesterikavalkadi Helsinki. Kuorojen ja orkestereiden konsertti Musiikkitalossa. Osallistujina 460 laulajaa ja soittajaa. Järj. Helsingin piiri Hyväntekeväisyyskonsertti Turku. Varoja kerättiin lasten ja nuorten musiikinopiskeluun. Konsertissa esiintyi 11 ryhmää. Järj. Varsinais-Suomen piiri. Jyväskylän VI Kuoroviikko Jyväskylä. Kuorokonserttisarja, joka sisälsi seitsemän konserttia ja Vox Aurean koululaiskiertueen. Osallistujina 14 kuoroa, n. 800 henkeä. Järj. Keski-Suomen piiri, paikalliset kuorot, Jyväskylä Sinfonia, LC Jyväskylä Cygnaeus Kuorolaulua eri tyyleillä Kuopio. Koulutuksessa harjoiteltiin äänenkäytön muuttamista musiikkityylien mukaan. Kouluttajana Jaana Turunen. Osallistujia 50 henkeä. Järj. Pohjois-Savon piiri Kuorokoulut Vuoden 2018 aikana paikkoina Kiuruvesi, Iisalmi, Kuopio, Rautalampi, Vesanto, Leppävirta, Tervo, Suonenjoki. Aiheina kuorolaulun perustaidot: äänenmuodostus, moniäänisyys, ilmaisu sekä kuorolaulun eri ulottuvuudet. Järj. Pohjois-Savon piiri Satakunnan piirin 75-vuotiskonsertti Pori. Osallistujina n. 100 laulajaa piirin kuoroista. Järj. Satakunnan piiri Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla Turku. Konsertissa esiintyi neljä alueen kuoroa. Järj. Varsinais-Suomen piiri Yhteislaulutilaisuuksia Helsinki, vuoden aikana 21 yhteislaulutilaisuutta Musiikkitalon harjoitussali Paavossa, Musiikkitalon konserttisalissa ja Soutustadionilla. Osallistujia keskimäärin 150 henkeä/tilaisuus. Järj. Helsingin piiri Musiikkitalon konserttisalissa järjestetyssä kahdessa joululaulutilaisuudessa yhteensä yli henkeä (YLE radioi toisen tilaisuuden). Järj. Sulasol, YLE, Musiikkitalo Tampere, Laikunlavan laulatukset 12 kertaa. Järj. Pirkanmaan piiri yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa 4 5

4 Viestintä Sulasol-lehti Sulasol-lehti ilmestyi vuonna 2018 neljä kertaa ja numeroiden painosmäärä oli kappaletta. Vuosikerran sivumäärä oli yhteensä 176. Lehden painopaikka on Painotalo PunaMusta Joensuussa. Lehden artikkelien aiheena oli mm. Veljeni vartija -ooppera, Naiskuoro KYN:n yhteistyö säveltäjien kanssa, Suomalainen kuoronjohtajakilpailu, Opintokeskus Siviksen palveluiden hyödyntäminen kuorotyössä, Bernsteinin Candide-operetti, Riian Laulu- ja tanssijuhlat, VocalEspoo-tapahtuma, Suomalainen mieskuorolaulu 200 vuotta sekä kuoronuottien laiton kopiointi. Runsaasti palstatilaa sai myös heinä elokuussa Helsingissä järjestetty Euroopan Kuoroliiton ECA-EC:n EuroChoir -kuoron harjoitus- ja konserttiperiodi sekä Tallinnassa järjestetty EuropaCantat-festivaali. Kuoroista ja lauluyhtyeistä esiteltiin mm. Musiikkitalon kuoro, Kaari-ensemble, Sekakuoro Kulkuset, Lumen Valo ja Lauluyhtye Bulevardin Taxi. Kuoro- ja musiikkielämän merkkihenkilöistä lehdessä esiteltiin merkkivuosia viettäviä säveltäjiä (mm. Armas Järnefelt, Toivo Kuula, Eero Sipilä). Henkilöhaastatteluissa tutustuttiin mm. säveltäjä Olli Kortekankaaseen. Nuottinurkassa on esitelty ajankohtaisia säveltäjiä ja uusia nuottikustanteita. Arviotpalstalla arvioitiin vuoden aikana 18 kuoro-, lauluyhtye- ja orkesterilevyä sekä useita kirjoja. Sähköinen viestintä Kustantamo ja nuottimyynti Kustannustoiminta jatkui vilkkaana vuoden Toimintavuonna Sulasol jatkoi myös muun kuin kuoromusiikin julkaisemista. Nämäkin julkaisut ovat luonteeltaan hyvin muun kustannustoiminnan linjaan istuvia ja täten laajentuvaa musiikinharrastajakenttää ilahduttavia ja tukevia. Harrastajien taidollisen tason kohotessa on pyritty tuottamaan myös vaativampia teoksia. Yhtenä tärkeänä osa-alueena on pidetty huolta myös pedagogisten julkaisujen tuottamisesta. Uusia kustanteita ilmestyi toimintavuoden kuluessa 96 kappaletta (luettelo takakannessa). Omien kustanteidensa ohella Sulasol on vastannut Suomen Laulun, Ylioppilaskunnan Laulajien, Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien, Mieskuoro Sirkkojen, Polyteknikkojen Kuoron, Tactus Oy:n sekä Kalervo Hämäläisen omakustanteiden myynnistä. Myös yhteistyö F-kustannus Oy:n, Fennica Gehrman Oy:n ja Warner/Chappell Music Finland Oy:n kanssa on jatkunut tiiviinä. Nuottien tukkumyyntisopimuksen mukainen toiminta Kirkon Keskusrahaston kanssa on jatkunut jo totuttuun tapaan. Uutena yhteistyökumppanina nuottivälitystoimintaan mukaan tulleen Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien (KYL) julkaisu on myös ollut kiinnostuksen kohteena. Myös ulkomaisen nuottimateriaalin välitystä on jatkettu edellisvuosien tapaan. Ulkomaiset kustantamot ovat kiinnittäneet kasvavassa määrin huomiota Sulasoliin ja tarjonneet jopa yksinedustussopimuksia. Osa Boosey & Hawkes -kustantamon nuoteista on Sulasolin yksinmyynnin piirissä. Sulasol myy ja varastoi myös itävaltalaisen Edition Helblingin kustanteita ekslusiivisesti. Mikäli resursseja saadaan lisää, voidaan kyseisenlaista toimintaa laajentaa. Yhteisiä markkinointiponnistuksia eri kustantajien kesken on toteutettu. Kanadalaisen Cypress Publishing -kustantamon kanssa on aloiteltu laajaa alikustannusprojektia koko EU:n aluetta koskien. Sulasolin asema vakavasti otettavana kansainvälisenä kustantajana on vakiintunut entisestään. Kustanteidemme kansainvälistä leviämistä edistäviä alikustannussopimuksia on neuvoteltu lähinnä Amerikan mantereelle. Nuottinäyttelykutsuja on tullut tiuhaan; Sulasolin ja sen edustamien kustantajien julkaisuja esiteltiin toimintavuoden aikana Kanttoripäivillä Espoossa, Mieskuoroliiton talvipäivillä Mikkelissä, Festival de la Voix -tapahtuman yhteydessä Châteauroux ssa (Ranska), Europa Cantat -festivaalin yhteydessä Tallinnassa (Viro), Kuoronjohtajaseminaarissa Puteaux ssa (Ranska), Koulujen musiikinopettajien syyspäivillä Joensuussa, Jäsentiedotteet on lähetetty jäsenyhdistysten yhteyshenkilöille sähköpostitse. Taiteellisille johtajille on lähetetty omia tiedotteita. Myös muut ajankohtaiset viestit ovat kulkeneet sähköisesti niin jäsenille kuin piireille ja erikoisliitoillekin. Sulasolin verkkosivuilla on julkaistu ajankohtaisia tiedotteita ja uutisia. Sivuilta löytyy myös perustietoa liitosta ja sen tarjoamista jäsenpalveluista, konsertti- ja tapahtumakalenterit jäsenyhdistysten käyttöön sekä linkit jäsenyhdistysten sivuille. Nuottien tilaaminen onnistuu kätevästi nuottiverkkokaupan kautta. Facebook-sivujen käyttöä viestinnässä on kehitetty ja laajennettu edelleen. Uusia kustanteita, tulevia tapahtumia ja tuoreita uutisia käsitteleviä viestejä julkaistiin päivittäin. Muu viestintä Sulasolin valtakunnallinen viestintä on tapahtunut STT:n ja alueellisten valtalehtien sekä Yleisradion toimitusten kautta. Yhteistyötä Yleisradion kanssa tehtiin mm. EuroChoirtapahtuman puitteissa. Jäsenistön lehtiä ja muita julkaisuja on avustettu tervehdyksin. Ulkomaista viestintää hoidettiin osallistumalla kansainvälisten järjestöjen kokouksiin ja tapahtumiin sekä sähköpostitse. Kansainvälisen kuoronjohtajakilpailun yhteydessä Lontoossa (UK) sekä Sulasolin liittokokouksen yhteydessä Porissa. Kuorokerho Sulasol hallinnoi suomalaisten musiikkikustantajien yhdessä perustamaa Kuorokerhoa, jossa vähintään kahdesti vuodessa jäsenille lähetetään ilmestyneet suomalaiset kuoronuottiuutuudet puoleen hintaan. Ryhmiä on kolme: sekakuoro-, mieskuoro- ja diskanttikuororyhmä ja jäsen voi tilata siis haluamansa ryhmän nuotit, niiden eri yhdistelmiä, tai vaikkapa kaikki. Kuorokerho tarjoaa jäsenilleen myös muita tarjouksia ja etuja. Kuorokerhossa on toimintavuoden aikana ollut 100 jäsentä pääosin Suomesta, mutta myös esim. Ruotsista ja Australiasta. Jäsenet Sulasolin jäsenenä oli 330 yhdistystä joissa oli henkilöä. Vuoden 2017 vastaavat määrät olivat 342/ Erikoisliitoittain jäsenistö jakautui seuraavasti: SMKL 109/ /3546 SNKL 77/ /2078 NuKL 47/ /2384 SKL 77/ /2603 SOLI 11/303 12/419 VKL 9/271 11/ liittyneet jäsenet Latvialais-suomalainen kuoro Ziemeļmeita (SKL/Uusimaa) Naiskuoro Kupliva (SNKL/Uusimaa) 2018 tutustumisvuodeksi liittyneet Kamarikuoro Sonore Kuoro LaValla Herttoniemen Sointu Naiskuoro Melodie Kumpulan Kuoro Kartanon Laulu Sibelius-lukion kamarikuoro Sibelius-lukion tyttökuoro Jäsenyhdistysten järjestämät harjoitukset, koulutus ja esiintymiset piireittäin 2018 KOULUTUS ESIINTYMISET Piiri harjoitukset tilaisuuksia osallistujia kuoro/ork. pienyhtyeet yhteensä Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Helsinki Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Oulu Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhdistys- ja henkilömäärät piireittäin 2018 Kunniajäsenet Matti Hyökki, professori, kuoronjohtaja Pekka Kostiainen, säveltäjä, kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki, musiikkineuvos, kuoronjohtaja Elias Seppälä, kapellimestari Tapani Tirilä, musiikkineuvos, kuoronjohtaja Huomionosoitukset Kultainen kunniamerkki Harri Lindblom Hopeinen kunniamerkki Olli Varila 6.4. Sisko Nyrhilä Ansiomerkki Anu Helén 6.4. Jyrki Nummela 6.4. Maarit Lindblom Tarja Tuula Koskinen Håkan Wickström Markku Ruutu Tuula Ilvonen Soi ja laulaa -merkki Tenho Lahti 6.4. Katariina Kärki-Susi Seppo Haapakoski Piiri Mieskuorot Naiskuorot Nuorisokuorot Sekakuorot Orkesterit Viihdekuorot Yhteensä yhd. jäs. yhd. jäs. yhd. jäs. yhd. jäs. yhd. jäs. yhd. jäs. yhd. jäs. Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Helsinki Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Oulu Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Muut Yhteensä Yhteensä Yhteensä

5 Jäsenluettelo Yhdistys Mieskuorot piiri jäs. Akateeminen Kvartti UU 4 Akateeminen Mieskuoro Psaldo HE 44 Alavuden Mieskuoro EP 16 Amerikan Laulajat 10 Espoon Mieslaulajat UU 59 Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit EP 59 Forssan Mieskuoro HÄ 26 Friitalan Mieslaulajat SA 17 Haminan Mieslaulajat KY 24 Haukiputaan Mieskuoro OU 58 Helsingin Faktorilaulajat HE 16 Helsingin Lauluveljet HE 29 Helsingin Poliisilaulajat HE 17 Helsingin Suomalaisen Klubin Kuoro HE 47 Hyvinkään Mieslaulajat UU 14 Hämeenlinnan Mieskuoro HÄ 30 -Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit HÄ 44 Iin Mieslaulajat OU 16 Iisalmen Mieslaulajat PS 35 Ikaalisten Mieslaulajat PI 18 Insinöörilaulajat HE 14 Joensuun Mieslaulajat PK 65 -Joensuun Mieslaulajien seniorit PK 21 Jämijärven Mieskuoro SA 9 Järvenpään Mieslaulajat UU 52 -Järvenpään Mieslaulajat / Ajattomat UU 12 Kaaderilaulajat HE 35 Kajaanin Mieslaulajat OU 31 Kangasalan Mieslaulajat PI 39 Kankaanpään Mieskuoro SA 8 Karjalan Laulu-Veikot EK 30 Kaukaan Laulumiehet EK 40 Kauppakorkeakoulun Ylioppilask. Laulajat HE 39 Kauttuan Mieslaulajat SA 20 Keravan Mieslaulajat UU 53 -Keravan Mieslaulajien seniorit UU 15 Kerimäen Mieslaulajat ES 45 Kiteen Mieskuoro PK 18 Kokkolan Lauluveikot KP 36 -Kokkolan Lauluveikot seniorikuoro KP 22 Kotkan Laulumiehet KY 34 Kouvolan Mieskuoro KY 53 Kuopion Mieslaulajat PS 30 Kurikan Nuijamiehet EP 27 Kuusankosken Mieslaulajat KY 17 Lahden Mieskuoro PH 27 -Lahden Mieskuoro/Velihopeat PH 35 Lapin Lauluveikot LA 14 Lapuan Mieslaulajat EP 22 Laulu-Jaakot KP 28 Laulu-Jussit EP 18 Laulu-Miehet HE 69 Lopen Mieslaulajat HÄ 30 Luvian Mieskuoro SA 31 Manifestum HE 35 Mestari-Laulajat HE 47 Mieskuoro Euga VS 18 Mieskuoro Kiurun Laulu PS 17 Mieskuoro Kuopio-Kvartetti PS 34 Mieskuoro Laulajat PI 41 -Mieskuoro Laulajien Seniorit PI 60 Mieskuoro Laulun Ystävät VS 53 -Mieskuoro Laulun Ystävät/Weterani Weljet VS 25 Mieskuoro Lohjan Miehet UU 24 Mieskuoro Pirkanmiehet PI 19 Mieskuoro Sirkat KS 52 Mieskuoro Vantaan Laulu UU 13 -Vantaan Laulun Oltermannit ry UU 29 Mikkelin Mieslaulajat ES 26 Mäntsälän Mieskuoro UU 31 Mäntyharjun Laulu-Sepot ES 18 Nokian Mieskuoro PI 23 Omnivoces OU 6 Orimattilan Mieslaulajat PH 21 Oriveden Mieslaulajat PI 30 Otaniemen Kaiku HE 23 Oulun NMKY:n Mieslaulajat OU 42 Pieksämäen Mieslaulajat ES 34 Pohjan Laulu OU 57 Pohjan Miehet EP 44 Pohjan Mieslaulajat LA 32 Polyteknikkojen Kuoro UU 88 Porin Mies-Laulu SA 46 Porvoon Mieslaulajat UU 48 Raahen Mieslaulajat OU 25 Rajamäen Mieslaulajat UU 23 Rannikon Laulumiehet VS 4 Rauman Mieslaulajat SA 56 Rautalammin Mieslaulajat PS 20 Riihimäen Mieslaulajat HÄ 24 Ruokolahden Mieslaulajat EK 22 Salon Laulu-Sepot VS 36 Savonlinnan Mieslaulajat ES 40 Seminaarinmäen Mieslaulajat KS 20 Sodankylän Mieslaulajat LA 9 Svengarit ES 8 Tervakosken Mieskuoro HÄ 27 Tikkurilan Mieskuoro UU 16 Tornion Mieskuoro LA 29 Turun NMKY:n Mieskuoro VS 36 Tuusulan Mieslaulajat UU 24 Uudenkaupungin Laulu-Veikot VS 42 Valkeakosken Mieslaulajat PI 33 Vetelin Mieskuoro KP 8 Viipurin Lauluveikot HE 71 Vilppulan Mieslaulajat PI 32 Vimpelin Mieslaulajat EP 16 Vuoksen Mieslaulajat EK 45 Ylioppilaskunnan Laulajat HE 105 Yhteensä Naiskuorot Ablobatur PK 18 Aino-kuoro VS 28 Discantus HE 43 Divina Musica PK 4 Forssan Naiskuoro HÄ 23 Haminan Naislaulajat KY 27 Harjavallan Naislaulajat SA 43 Hämeenlinnan Naiskuoro Laulu-Siukut HÄ 13 Iisalmen Kalevalakuoro PS 27 Imatran Immet EK 40 Joensuun Naiskuoro PK 49 Joutsenon Naislaulajat EK 24 Jyväskylän Naislaulajat KS 44 Järvenpään Naislaulajat Ainottaret UU 30 Kaari-ensemble HE 26 Kajattar-kuoro PI 33 Kausalan Naislaulajat KY 15 Keravan Naislaulajat UU 33 Kerimäen Naislaulajat ES 17 Kiuruveden Naislaulajat PS 18 Klemetti-Opiston Naiskuoro HE 32 Kokkolan Naislaulajat KP 31 Kouvolan Naiskuoro KY 21 Kuusankosken Naislaulajat KY 27 Lappeenrannan Naislaulajat EK 40 Laulu-Siskot PI 19 Lauluyhtye Fiori KS 9 Lauluyhtye Hoijakka OU 12 Lauluyhtye Mukana UU 4 Loimaan Naislaulajat VS 26 Luminos VS 15 Melodonnat LA 27 Merikosken Laulu OU 42 Mikkelin Laulusiskot ES 18 Mikkelin Marjukat ES 14 Mystica UU 28 Mäntän Naislaulajat PI 14 Naiskuoro f singers HE 28 Naiskuoro Florence HE 17 Naiskuoro Helmi HE 40 Naiskuoro Kupliva UU 33 Naiskuoro KYN HE 60 Naiskuoro Lapin Ruska LA 26 Naiskuoro Pihlaja HE 19 Naiskuoro Pioni ES 6 Naiskuoro Solina UU 36 Naiskuoro Sorja EP 41 Naiskuoro Ultima Thule OU 43 Naiskuoro Vaput KS 35 Naiskuoro Vikla KS 20 Naiskuoro Välke OU 21 Nota Bene Nokia PI 33 Philomela HE 59 Porin Naislaulajat SA 22 Porvoon Naislaulajat UU 37 Pytinki-kuoro OU 25 Rauma Flikkatten Göör SA 29 Res Mira UU 4 Resonus VS 30 Riiarinna PI 28 Riihimäen Naislaulajat HÄ 29 Ruokolahden Laulu-Eukot EK 23 Savonlinnan Naiskuoro ES 16 Seinäjoen Naislaulajat EP 38 Shalla Lalla HE 8 So Many Sisters KP 13 Sulkavan Naislaulajat ES 17 Sunniva-kuoro SA 21 Tampereen Naislaulajat PI 23 -Seniorikuoro Suvanto PI 35 Tervakosken Naiskuoro HÄ 25 Timotei HÄ 38 Turun Naislaulajat VS 19 Vaasan Naiskuoro EP 19 Vantaan Naislaulajat UU 54 Vocaliisat LA 25 Äänekosken Naiskuoro KS 18 Yhteensä Lapsi- ja nuorisokuorot Alavieskan Lapsi- ja Nuorisokuoro OU 28 Cantus Mercurialis VS 32 Cantus Michaelis ES 18 CCI-Poikakuoro VS 36 DoReMi-kuoro VS 31 E-P:n Mus.op. Nuorisokuoro Lauluflikat EP 58 Espoon Nuorisokuoro Candomino UU 75 Fermaatti-kuoro OU 31 Galante-kuoro UU 46 Jalasjärven Nuorisokuoro EP 25 Juvenalia-kuoro UU 26 KaMu-kuoro VS 37 Kauniaisten Musiikkiopiston Nuorisokuoro UU 5 Kirviset KY 24 Kokkolan Nuorisokuoro KP 28 Kouvolan Musiikkiluokkien kuoro KY 29 Kuusankosken musiikkiluokkien kuorot KY 15 Lahden Musiikkiluokat PH 450 Lapsi- ja nuorisokuoro Katajanmarjat SA 18 Lapsi- ja nuorisokuoro Pihlajanmarjat HE 35 Larte-kuorot UU 29 Laurus-kuorot UU 66 Lopen Lapsi- ja Nuorisokuoro HÄ 23 Madetojan musiikkilukion kuoro OU 33 Nuorisokuoro Allegro PS 21 Nuorisokuoro Kuhankeittäjät HÄ 45 Nuorisokuoro Sympaatti PI 50 Oulaisten Nuorisokuoro OU 23 Oulun NMKY:n Nuorisok. Oulun Fröökynät OU 31 Poikakuoro Pirkanpojat PI 63 Porin Poikakuoro SA 45 Primus-kuoro SA 11 Puolalan musiikkituki ry VS 160 Raahen Nuorisokuoro OU 25 Rauman Poikakuoro SA 22 SYK:n kamarikuoro HE 38 SYK:n nuorisokuoro HE 27 Tampereen lapsi- ja nuorisokuoro PI 25 Tapiolan kuoro UU 71 Turun konservatorion lapsi- ja nuorisokuoro VS 32 Tyttökuoro Sävelsirkut SA 12 Valtimon Tyttökuoro PK 17 Vaskivuoren lukion kamarikuoro UU 41 Vetelin Poikakuoro KP 47 Vivace-kuoro UU 20 Vox Aurea KS 59 Vox Aurea / Kolmekuutoset KS 34 Yhteensä Sekakuorot Audite UU 41 Cantabile-kuoro HE 42 Cassiopeia OU 75 Chorus Vallis OU 43 Club for Five HE 5 Dominante UU 64 Etelä-Karjalan Klassinen kuoro EK 39 Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajat HE 28 Fake Five UU 6 Grex Musicus HE 55 Hangon Suomalainen Sekakuoro UU 25 Harjun Laulu KS 39 Helsingin Kannelkuoro HE 84 Helsingin Laulu HE 41 Helsingin yliop. mus.seuran kamarikuoro HE 32 Hiljaa Ensemble HE 12 Hämäläis-Osakunnan Laulajat HE 32 Joensuun Laulu PK 32 Jyväskylän Musica-kuoro KS 31 Jyväskylän Studiokuoro KS 33 Järvenpään Kamarikuoro UU 21 Jäämien Kuoro PI 34 Kamarikuoro Ahjo Ensemble HE 39 Kamarikuoro Arios LA 20 Kamarikuoro Camena PI 37 Kamarikuoro Cantando PI 9 Kamarikuoro Cantinovum KS 28 Kamarikuoro Gaudete! HÄ 33 Kamarikuoro Kaamos HE 31 Kamarikuoro Kampin Laulu HE 37 Kamarikuoro Kontrapunkti HE 15 Kamarikuoro Murtosointu UU 33 Kamarikuoro SonorEnsemble HE 22 Kamarikuoro Värinä HE 38 Kansallis-Kuoro HE 19 Keravan Ooppera UU 20 Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro KP 49 Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro KP 26 Keuruun Serena KS 14 Kilven Kuoro HE 57 Kirkkonummen Kamarikuoro UU 9 Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardens OU 19 Lapin Lauluraito LA 24 Lapuan Sekakuoro EP 44 Latvialais-suomalainen kuoro Ziemelmeita UU 29 Lauluyhtye Bulevardin Taxi HE 15 Lauluyhtye Rajaton HE 6 Laurentius-kuoro UU 31 Lounais-Hämeen Musiikkipäivät HÄ 6 Lumen Valo HE 8 Naantalin Laulajat VS 35 Oulun Kamarikuoro OU 30 Oulun Laulu OU 35 Oulun Teekkarikuoro TeeKu OU 49 Pielisen Laulu PK 24 Pihlavan Laulajat SA 14 Pohjalaisten Osakuntien Laulajat HE 26 Porin Laulajat SA 30 Qoro Quando UU 25 Rauman Kamarikuoro SA 33 Rovalan kuoro LA 26 Ruamjai KS 45 Seinäjoen Sekakuoro EP 28 Seitakuoro LA 34 Sekakuoro Kulkuset VS 66 Sekakuoro Kulkuset/ Seniorit VS 47 Sekakuoro Procantus HE 40 Sekakuoro Sirpaleet EP 33 Suomen Kodaly-kuoro HE 18 Suomen Laulu HE 87 Tapiolan Kamarikuoro UU 38 Vantaan Kamarikuoro UU 36 Varkauden Laulu PS 36 Vox Polaris PS 28 Vox Urbana HE 27 Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat HE 48 Örebro Värmlannin Maakuntakuoro 20 Yhteensä Viihdekuorot Carpe Diem EK 38 Escappella UU 20 Espoon Laulu UU 52 Lauluyhtye Pavane VS 12 Musta lammas HE 22 Naiskuoro Diskantti HE 36 Puotin Laulu HE 34 Viihdekuoro Essut UU 30 VTT:n sointu UU 27 Yhteensä 271 Orkesterit Helsingin Juniorijouset HE 27 Helsingin Juniorijousten tuki HE 1 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri PI 84 Kalajoen Soittajat OU 4 Kotkan Nuoriso-orkesteri KY 21 Oulaisten Puhallinorkesteri OU 16 Sinfoniaorkesteri Vivo 93 Sininen Huvimaja HE 12 Suomen nuorten orkesterimuusikoiden tuki ry. VS 4 Toholammin Puhallinorkesteri KP 25 Ylivieskan Soittajat OU 16 Yhteensä 303 Kaikki yhteensä

6 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot , ,33 Kulut Henkilöstökulut , ,72 Poistot , ,12 Muut kulut , ,76 Kulut yhteensä , ,60 Tuotto-/kulujäämä , ,27 VARAINHANKINTA Tuotot , ,54 Kulut -347,50-823,05 Nuottipalvelutoiminnan tuotot , ,88 Nuottipalvelutoiminnan kulut , , , ,70 Tuotto-/kulujäämä , ,57 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot , ,60 Henkilöstökulut , ,00 Poistot , ,60 Kulut , , , ,41 Tuotto- /kulujäämä , ,16 YLEISAVUSTUKSET , ,00 Tilikauden tulos , ,16 TILIKAUDEN YLI-(ALIJÄÄMÄ) , ,16 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 9 139, ,60 Aineelliset hyödykkeet maa- ja vesialueet , ,02 rakennukset , ,49 koneet ja kalusto 5 947, ,67 muut aineelliset hyödykkeet 629,37 629,37 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,55 Sijoitukset 618,98 618,98 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,13 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,13 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,10 Muut saamiset , ,86 Siirtosaamiset , ,41 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,37 Rahat ja pankkisaamiset 3 599, ,55 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,05 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,18 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Hopiala-rahasto , ,20 Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,36 Tilikauden voitto/tappio , ,16 Siirto Hopiala-rahastoon , ,84 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,84 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,78 Ostovelat , ,24 Muut velat , ,66 Siirtovelat , ,66 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,34 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,34 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,18 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Laatimisperiaatteet Tilinpäätös on laadittu valtioneuvoston asetuksen pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista säädettyjen 1 ja 4 lukujen mikroyrityssäännöksiä noudattaen. OMAN PÄÄOMAN ERITTELY Hopiala-rahasto , ,36 kiinteistön nettotuotto 3 999, ,84 annetut avustukset 0, , , ,84 rahaston nettotuotto Hopiala-rahasto , ,20 alijäämä ed. tilikausilta , ,36 Tilikauden (voitto)/tappio , ,16 siirto Hopiala-rahastoon , ,84 Kertynyt alijäämä , ,36 Oma pääoma yhteensä , ,84 YHTEENVETO SULASOL Kokonaistuotot , ,35 Kokonaiskulut , ,51 Yli-/alijäämä , ,16 Taseen loppusumma , ,18 VASTUUSITOUMUKSET Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöön: Nordea FI limiitti (edellisenä vuonna ) käytetty , ,78 Annetut kiinnitykset , ,00 Muut velat Laina Varsinais-Suomen piiriltä , ,00 Vakuutena vaihto-omaisuusvarasto , ,07 Vakuutena olevat saamiset Klaneettitie järjestön vuokravakuus , ,00 Leasingvastuut/leasingsopimuksista maksamatta olevat määrät: , ,

7 Sulasol-kustantamon vuonna 2018 julkaisemat teokset nais/lapsikuorolle Sulasoi 10, viihdettä naiskuorolle David Hamilton: Count me the stars Tellu Turkka: Kolme käkeä Tarja Viitanen, sov.: Joululauluja lapsikuorolle Herman Rechberger: Aman, aman Tapani Tirilä: Iltaisia lauluja Satu Simola: Lastenlauluja 1 Pekka Nebelung: Exultet coelum Tellu Turkka: Sorjani, sisarueni! Tellu Turkka: Valoon! Tellu Turkka: Viis astu! Tapani Tirilä: Laulu lapsuuden maisemasta Tapani Tirilä, sov.: Kaksi tuttua laulua Satu Simola: Lastenlauluja 2 David Hamilton: Ave maris stella David Hamilton: Prayer of a woman Manuel Coley: La rosa enfloresce Antti Auvinen: Sanomalehti Kurt Bikkembergs: Historia nativitatis DNIC Tomas Takolander: Rannalla Kerstin Evén: För att vi ska se vem Gud är Ossi Kallioinen: Joulu tullut on uudestaan Eero Sipilä: Kaksi joululaulua diskanttikuorolle Mika Siekkinen: Kolme laulua naiskuorolle Heikki Halme, sov.: Kolme kansanlaulua David Hamilton: There will come soft rains sekakuorolle Jaakko Mäntyjärvi: First ten waka Harri Wessman: Lysti on lumen lauleskella Tarja Viitanen, sov.: Heinillä härkien kaukalon Juhani Vesikkala: Kyrie och Gloria Bengt Johansson: Motetti Jaakko Mäntyjärvi: Kaksipa poikaa Kurikasta ja kaverit Juha Holma: Kyrie Olli Kortekangas: Kyrie Olli Kortekangas: Minä laulan kaikille kansoille Pekka Kostiainen: Kolme motettia Lauri Mäntysaari: Arnaía Leena Julin: Virsu 74, 816 Janne Salmenkangas, sov.: Mitähän tuollaaksekki laattialle Petri Laaksonen: Joulun lauluja Mikko Sidoroff: Pyhä yö SSAATB David Hamilton: Angele Dei David Hamilton: Three Spirituals Lauri Mäntysaari: Jeesus-lapsen uni Tomas Takolander: Rannalla Jaakko Mäntyjärvi: Death May Dissolve, short version Ossi Kallioinen: Joulu tullut on uudestaan Tomas Takolander: Jos mun tuttuni tulisi Eero Sipilä: Ylistä minun sieluni Herraa Ahti Paunu: Neljä kauheinta laulua Ahti Paunu: Kaksi varhaista laulua Ahti Paunu: Pyyntö Leena Julin: Ole tervehditty, Maria Leena Julin: Real solidarity Leena Julin: Canticle of Simeon Heikki Halme, sov.: Kolme kansanlaulua Jaakko Mäntyjärvi: Pulchra es Jaakko Mäntyjärvi: Stolen child Jaakko Mäntyjärvi: Noel: Christmas Eve 1913 Jouko Linjama: Kolme joululaulua H. Maskulaisen sanoihin Juhani Komulainen: Sinun kielesi lahjat Mikko Sidoroff: Se varppaita liikutti Ilkka Kuusisto, sov.: Två åländska folkvisor Ahti Paunu: Sympathy Ahti Paunu: I will not do that S1840 S2397 S2430 S2432 S2437 S2439 S2440 S2441 S2456 S2457 S2458 S2461 S2462 S2470 S2474 S2475 S2477 S2478 S2486 S2489 S2491 S2492C S2496 S2497 S2513 S2526 S2351 S2431 S2434 S2435 S2438 S2450 S2451 S2453 S2454 S2455 S2459 S2460 S2464 S2467 S2469 S2473 S2476 S2487 S2488 S2490 S2492A S2493 S2495 S2498 S2499 S2501 S2503 S2504 S2505 S2508 S2510 S2511 S2512 S2514 S2516 S2517 S2528 S2529 S2530 mieskuorolle Mikko Sidoroff: Aurinkolaulu David Hamilton: Song of a drifter Yui Katada: Hototogisu Juha Hilander: Sydämeni laulu (on murusina metsässä) Juha Holma: Pohojalaasia 2 Ossi Kallioinen: Joulu tullut on uudestaan Ahti Paunu: Kolme elämänmakuista laulua Teppo Salakka: Kaksi laulua mieskuorolle Heikki Halme, sov.: Kolme kansanlaulua Juhani Komulainen: No longer mourn for me David Hamilton: Crumpy! yksinlauluja Yrjö Kilpinen: Sånger till dikter av Daniel Fallström I Yrjö Kilpinen: Sånger till dikter av Daniel Fallström II Tapani Länsiö: Zwei Lieder zu einem Gedicht von Fr.Rückert Timo Virtanen: On kaikki syksyn tähdet syttyneet Timo Virtanen: Rauha Kari Tikka: Jumala on ilo, kokoelma yksinlauluja S2338 S2396 S2409 S2429 S2445 S2492B S2500 S2506 S2509 S2523 S2524 S2427 S2428 S2442 S2446 S2447 S2515 muuta Pekka Kostiainen: 7 x 7, kitaralle S2403 Pekka Kostiainen: Invocatio e Pastorale, kitaralle S2404 Toni Edelmann: Muistiinpanoja, pianolle S2417 Eero Sipilä: Partita, puhallinkvintetille S2424 Susanne Kujala Tomi Satomaa: Suomalainen urkukoulu lapsille S2425 Petri Koivusalo: Chorale Suite, uruille S2433 Tapani Länsiö: Pastoraalisarja, saksofonikvartetille S2443 Elina Laakkonen: Opetuslauluja ranskantunnille S2463 Olli Kortekangas: Spire, uruille S2465 Olli Kortekangas: Postludium, uruille S2466 Europa Cantat XX 2018, songbook S2468 Jarl Wahlström: Bröllopsmarsch, uruille S2471 Heikki Klemetti: Air, puhallinkvartetille S2472 Eero Hämeenniemi: Trastevere-muunnelmat S2502 Sulasolin myydyimmät nuottijulkaisut (1) Jaakko Mäntyjärvi: Four Shakespeare Songs S (3) Mia Makaroff: Butterfly S (7) Jaakko Mäntyjärvi: Canticum calamitatis maritimae S (9) Jaakko Mäntyjärvi: Double, double toil and trouble S (*) Mia Makaroff: Butterfly D (*) Mia Makaroff: Mitä kaikatat kivonen S (*) Jukka Linkola: The Joiku D (5) Jaakko Mäntyjärvi: Ave Maria S (10) Essi Wuorela Jussi Chydenius: Kaipaava D (*) Mia Makaroff: Kaikki maat te riemuitkaatte S 423 Yhteensä Sulasolin kustanteita myytiin vuonna kpl (v kpl). Lisäksi myytiin Tallinnan Europa Cantat XX festivaalille 2018 tehtyä lauluvihkoa kpl. (S = sekakuoro, D = diskanttikuoro, M = mieskuoro) (suluissa edellisen vuoden sijoitus ; * = uusi listalla eli ei edellisellä listalla)

Sulasolin organisaatio

Sulasolin organisaatio Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin tuottaminen ja välittäminen on ollut Sulasolin perustehtäviä alusta alkaen. Sulasol

Lisätiedot

Sulasol. Toiminta ja jäsenpalvelut

Sulasol. Toiminta ja jäsenpalvelut Sulasol Toiminta ja jäsenpalvelut Sisältö Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Tiedottaminen ja näkyvyys Laulu- ja soittojuhlat Muut tapahtumat ja koulutus Huomionosoitukset Edunvalvonta ja asiantuntemus

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2015 58. TOIMINTAVUOSI 1 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuoden 2015 toiminta on noudattanut sisällöltään tuttua kaavaa, Sekakuoropäivät ja liittokokous sekä merkkilaulukoulutus.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2017 60. TOIMINTAVUOSI 1 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuosi 2017 Sekakuoroliiton historiassa vuosi oli kuudeskymmenes. Sekakuoropäivät Turussa oli suunniteltu tavallista

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodesta 2016

Toimintakertomus vuodesta 2016 Toimintakertomus vuodesta 2016 Nuorten Kuoroliitto ry Nuorten Kuoroliitto ry Klaneettitie 6-8 00420 Helsinki Y: 0201582-0 Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2016 Nuorten Kuoroliiton työ lasten ja nuorten musiikinharrastusten

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2016 59. TOIMINTAVUOSI 1 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuosi 2016 Jo viidennen kerran Sekakuoroliiton puheenjohtajana pysähdyn muistelemaan menneen vuoden toimintaa.

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2011 SOLI, SOITINMUSIIKKILIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 I. JOHDANTO Toimintavuosi 2011 oli onnistunut etenkin koulutuksellisesti. SOLIn järjestämät musiikkileirit

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2014 57. TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2014 57. TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2014 57. TOIMINTAVUOSI PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Sekakuoroliiton/sekakuorolaulun luottamustehtävässä Yli kaksi vuotta on kulunut siitä kun minulle lankesi Sekakuoroliiton

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2015

Sulasolin vuosi 2015 Sulasolin vuosi 2015 Puheenjohtajan katsaus Työhallitus Seinäjoen liittokokouksessa luovuttiin yli kaksikymmentä vuotta vallinneesta mandaattiperiaatteesta ja muodostettiin pienempi hallitus. Henkilövalintoihin

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Vuosi 2016 oli liittokokousvuosi.

Vuosi 2016 oli liittokokousvuosi. Sulasolin vuosi 2016 Puheenjohtajan katsaus Vuosi 2016 oli liittokokousvuosi. Seinäjoella vuonna 2014 valittu liittohallitus puheenjohtajansa Maaria Mannerin johdolla jatkoi tehtävässään marraskuussa Helsingissä

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2017

Sulasolin vuosi 2017 Sulasolin vuosi 2017 Puheenjohtajan katsaus Vuosi 2017 oli juhlan vuosi niin Sulasolissa kuin koko maassamme. Suomi täytti 100 vuotta ja Sulasol 95 vuotta. Liiton jäsenkuorot ja -orkesterit osallistuivat

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 55. TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 55. TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 55. TOIMINTAVUOSI PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Vuosi 2012 oli Sekakuoroliiton 55-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden liikkuvana mainoksena on Oulun Sekakuoropäivistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2012

Sulasolin vuosi 2012 Sulasolin vuosi 2012 Puheenjohtajan katsaus Kulunut vuosi oli liitossamme sekä Laulu- ja soittojuhla-, liittokokous- että Klemetti-palkintovuosi. Jyväskylässä 2010 valittu liittohallitus puheenjohtajanaan

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2011 54. TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2011 54. TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2011 54. TOIMINTAVUOSI PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Henkilövaihdoksia Kesäkuusta 2007 toiminnanjohtajanamme toiminut Sanna-Mari Hiekka irtisanoutui ylityö- ja opintovapaidensa

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2013 56. TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2013 56. TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2013 56. TOIMINTAVUOSI PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Toimintavuotemme 2013 on eletty ja on aika kirjata ylös mennyttä vuotta. Jokavuotiset sekakuoropäivät on tapahtuma,

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2014

Sulasolin vuosi 2014 ulasolin vuosi 2014 ulasol, uomen Laulajain ja oittajain Liitto r.y. Puheenjohtajan katsaus Kannen kuva: Etelä-Pohjanmaan piirin kuorot esittivät Jaakko Laakson sävellyksen Läpitte tuulisen lakian ulasolin

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2015

Sulasolin vuosi 2015 Sulasolin vuosi 2015 Puheenjohtajan katsaus Työhallitus Seinäjoen liittokokouksessa luovuttiin yli kaksikymmentä vuotta vallinneesta mandaattiperiaatteesta ja muodostettiin pienempi hallitus. Henkilövalintoihin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2013

Sulasolin vuosi 2013 Sulasolin vuosi 2013 Puheenjohtajan katsaus TALOUTTA JA STRATEGIAA YHTEISTYÖLLÄ Vuosi on ollut työryhmien ja yhteistyön vuosi. Liiton talous ja strategia ovat olleet kuluneen vuoden aikana usean työryhmän

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Suomen Mieskuoroliitto r.y.

Suomen Mieskuoroliitto r.y. ToimintaVUOSI 2008 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 63. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2009

Sulasolin vuosi 2009 Sulasolin vuosi 2009 Puheenjohtajan katsaus Vuoden 2009 toiminnassa on ollut vaikuttavimpana tekijänä niin yleinen kuin Sulasolin sisäinen taloudellinen tilanne. Se on vaikuttanut kaikkeen toimintaan erittäin

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodesta 2017

Toimintakertomus vuodesta 2017 Toimintakertomus vuodesta 2017 Nuorten Kuoroliitto ry Nuorten Kuoroliitto ry Klaneettitie 6-8 00420 Helsinki Y: 0201582-0 Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2017 Nuorten Kuoroliitto on vuoden 2017 aikana vakiinnuttanut

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2008

Sulasolin vuosi 2008 Sulasolin vuosi 2008 Puheenjohtajan katsaus Vuosi 2008 on ollut yhdistelmä meneillä olevien asioiden loppuunsaattamisesta ja uusien ideoiden alustamisesta. Yksi vuoden virstanpylväistä oli marraskuinen

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 NUORTEN KUOROLIITTO R.Y. I YLEISTÄ. Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2012

KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 NUORTEN KUOROLIITTO R.Y. I YLEISTÄ. Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2012 KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2012 NUORTEN KUOROLIITTO R.Y. I YLEISTÄ Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2012 On aika taas vilkaista ja arvioida menneen toimintakauden asioita. Samoin on aika antaa kiitokset kaudella

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2010 53. TOIMINTAVUOSI

SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2010 53. TOIMINTAVUOSI SEKAKUOROLIITTO RY KERTOMUS TOIMINTAVUODESTA 2010 53. TOIMINTAVUOSI PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Sekakuoroliiton 53. toimintavuonna etsittiin toiminnanjohtajalle ensin sijaista ja sitten seuraajaa ja hallitus

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

SUOMEN NAISKUOROLIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN NAISKUOROLIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN NAISKUOROLIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 SISÄLTÖ 1 KATSAUS VUODEN 2010 TOIMINTAAN... 3 1.1 YLEISTÄ 3 1.1.1 Suomen Naiskuoroliiton 65. toimintavuosi....3 1.1.2 Koulutustoiminta...3 1.1.3

Lisätiedot

Suomen Naiskuoroliitto ry Jäsenille 18.2.2016

Suomen Naiskuoroliitto ry Jäsenille 18.2.2016 Suomen Naiskuoroliitto ry Jäsenille 18.2.2016 Vanha vuosi paketissa suuntaamme kohti tulevaa! Vuosi 2015 oli liittomme 70-vuotisjuhlavuosi, jonka päätapahtuma pidettiin maaliskuussa Lahdessa. Tapahtuma

Lisätiedot

Sulasolin vuosi 2007

Sulasolin vuosi 2007 Sulasolin vuosi 2007 Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. Sulasolin vuosi 2007 Sulasolille vuosi 2007 oli laulujuhlavuosi ja tämä näkyi ja kuului liiton toiminnassa erityisen vahvasti alkuvuonna

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot