Ympäristökorvaus 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristökorvaus 2019"

Transkriptio

1 Ympäristökorvaus 2019 Muistettavia asioita Sivu

2 Viljelytapa Vna 4/2015, 12 Viljelijän on toimittava niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista. Viljellyn maatalousmaan kasvinsuojelusta on huolehdittava joko kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti. Peltovalvontaohje 2018, vaatimus: 1.2 Viljeltyä peltoa ja pysyvien kasvien alaa on viljelty hyvän maatalouskäytännön mukaisesti: Arvioinnissa huomioidaan keliolosuhteiden vaikutus vaatimusten täyttymiseen. Esimerkiksi jos runsaat ja pitkäkestoiset sateet heikentävät kasvinsuojeluaineiden tehoa, voidaan tämä huomioida laiminlyönnin arvioinnissa lieventävänä seikkana. Lisäksi arvioidaan ovatko viljelijän tekemät toimenpiteet olleet riittäviä (esimerkiksi riittävän tehokas kasvinsuojelumenetelmä, riittävä siemenmäärä yms.). Jos viljelijä on todistettavasti hoitanut viljellyn pellon ja pysyvien kasvien alan asetuksen mukaisesti ja viljelijän toimia voidaan pitää riittävänä, mutta esimerkiksi itäminen ei ole onnistunut toivotulla tavalla, kyseessä ei ole laiminlyönti. Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

3 Kasvinsuojeluaineiden valikoima supistuu Lisätietoja poistuvista tuotteista löytyy; Kohdistuu kasvitauti aineisiin Perunan viljelyn aineisiin Peittausaineisiin Käyttö sallittu tämän kasvukauden Sivu

4 Vuosi 2019 Samat tuet voimassa kuin vuonna Viljele samoin ehdoin kuin 2018, tarkasta onko joillain lohkoilla pakollisia kasveja yms. Perustuki, viherryttäminen, tukioikeudet - Viljelyn monipuolistaminen: kaksi kasvia yms. Luonnonhaittakorvaus nousee 5 /ha Ympäristösitoumus niin kuin vuonna 2015 sitoutunut. - Muista toimenpiteet mitä olet luvannut - Tee päätukihaku, niin että voit tehdä myös syysilmoituksenkin Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

5 Mitä haussa tänä vuonna? Hakuasetus VNA 454/ Luonnonmukaisen tuotannon sitoumus voidaan jakaa / siirtää (lomakkeet 160 ja 215) - Lomake 215 on olemassa myös vuonna 2019 (tilatyypin vaihto) Ympäristösopimukset (Lnro 253,262), (valmistuneiden investointien jatkot) Uusjakoalat korvauskelpoiseksi (max. 5 ha) ymppiin, luomuun ja lhk:een ruokavirasto.fi/ lomakkeet Vuosien katkoihin uusien 5-vuotisten sitoumusten tekemisen osalta on syytä kuitenkin varautua rahoituskausien vaihtuessa! 2020, 2021!? Sivu

6 Ei haussa Ympäristösitoumus Ei-tuotannolliset investoinnit (määrärahat sidottu) Alkuperäisrotujen kasvattaminen -sopimus - Lnro254 käyttö lisääntymistarkoitukseen ennen loppumaksua Sivu

7 APR-sopimukset Viitaten MMM asetuksen 327/2015 pykälään Alkuperäisrotueläinten kasvattaminen Sopimuseläimiä on käytettävä sopimuskauden aikana vuosittain rodun lisäämiseen. Rodun lisäämiseen on käytettävä ainoastaan samaan rotuun kuuluvaa puhdasrotuista eläintä. Sopimuseläimistä hevosten ja nautojen on tuotettava jälkeläisiä vähintään kaksi kertaa sopimuskauden aikana ja lampaiden ja vuohien vähintään kolme kertaa sopimuskauden aikana. Kanojen on tuotettava jälkeläisiä vuosittain sopimuskauden aikana. Viljelijän on toimitettava ennen sopimuskauden päättymistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys siitä, että sopimukseen sisältyviä eläimiä on käytetty rodun lisäämiseen. Sivu

8 Ympäristösopimukset Uusia ympäristösopimuksia ei tehdä, mutta voimassa olevat ympäristösopimukset jatkuvat normaalisti. Samoin sitoumukset (verrattavissa luomu) Poikkeus: ei-tuotannollisten investointien jälkeen tehtävät sopimukset: - Kosteikkojen hoito - Maatalousluonnon monimuotoisuuden hoito - Maiseman hoito Hoitosopimuksen pitää olla samankokoiselta alalta, hakija voi olla eri Ympäristösopimus voidaan tehdä kohteesta, joka on perustettu eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain mukaisella eituotannollisten investointien korvauksella. Investoinnin ja sopimuksen kytkös säädöksissä Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

9 Ympäristösitoumukset vuonna Uusia ympäristösitoumuksia ei ole mahdollista hakea vuonna Olemassa olevan sitoumuksen voi siirtää tai jakaa sitoumuslohkojen hallinnan muutoksen mukana - Sitoumukseen ei voi lisätä alaa sitoumuksen ulkopuolelta, paitsi: Valtion korvauskelvotonta tilusjärjestelyalaa voi lisätä sitoumuksiin alle 5 hehtaaria Tilusjärjestelyissä saatua korvauskelpoista alaa ei voi liittää ympäristösitoumukseen Ympäristösitoumus ala pienenee luomu ei 2019 luomusitoumuskin voi pienentyä, koska uusia vuokramaita sitoumuksen ulkopuolelta ei saa mukaan. Sivu

10 Ympäristösitoumukset vuonna 2019 Peruslohkomuutosten tulisi olla tehtynä ennen haettavien tukien rastimista! Voimassa olevan sitoumuksen maksua haetaan Vipupalvelussa tai 101B lomakkeella mennessä. Kun sitoumuksen siirto on jätetty ajoissa, niin ehditään tallettaa ja voi Vipussa hakea maksua. - Hae maksatusta, jotta (sitoumus/sopimus) pysyy voimassa! - Jos lohko on vuodenkin sitoumuksen ulkopuolella, niin putoaa pois ympistä, mutta säilyy korvauskelpoisena. Nyt luomukorvauksessakin voi olla sama kohtalo. Sivu

11 Lomake 160 aloittava viljelijä Lomake 160 toimitettava Ely-keskukseen kun vastaanotetaan tai jaetaan luomusitoumus / ympäristösitoumus / ympäristösopimus Lomakkeen mukana oltava liitteet: - Selvitys omistus-/hallintaoikeuden siirtymisestä - Todistus ammattitaidosta Ympäristösopimusten osalta sopimusalueiden hallinnan vuokrasopimuksissa kannattaa ottaa huomioon kaksi mahdollista jatkovuotta Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

12 Ympäristösitoumuksen siirto - Ympäristösitoumus tai sen osa voidaan siirtää toiselle viljelijälle, jos hänelle siirtyy ympäristösitoumuksen alaista peltoa vähintään vähimmäisalan (5 ha sitoumuslohkoja tai 1 ha puutarhakasveja) verran - Tällöin muistettava noudattaa sitoumusehtoja koko peltoalalla, myös sillä alalla, joka ei ole sitoumuksella - Sitoumuksen siirrosta ilmoitetaan lomakkeella 160 (15 vrk hallinnan muutoksesta) - Sitoumuksen siirrossa voi vaihtaa toimenpiteitä tai luopua lohkotasolla niiden toteuttamisesta hallinnan siirron perusteella - Toimenpiteiden muutokset 479 lomakkeella kuntaan mennessä - Lomakkeella 463 ilmoitetaan toimenpiteeseen sellaiset lohkot, jotka ovat kuuluneet aikaisemmalla haltijalla valumavesien hallinta toimenpiteeseen ja joiden toteuttamista jatketaan. Vipussa valumavesien muutospainike! - Vipun valumavesien pinta-alojen ja ohjetekstien esitäyttö tehdään vain kerran, eli senkin takia muutokset oltava tehtyinä ennen ympin hakurastin laittamista. Rastin lisäys esitäyttää lohkoille menetelmien pinta-alat yms. ja sitä ei saa toistettua paitsi poistamalla päätukihaun (ei mahdollista jos kuntaan lähetetty jo peruslohkomuutos) - Jos lohko on jaettu tai yhdistetty näkyy passiivisena, siirrä toimenpide uudelle lohkolle Sivu

13 Muista tehdä ympäristökorvauksen tentti Tee mennessä, jos olet aloittanut viljelyn 2018 Helppo tehdä Vipussa Saa yrittää niin kauan kun pääsee läpi! Ympäristökorvaus tentti on viljelijäkohtainen ei maatilakohtainen Peltomaan laatutesti; uuden viljelijän ei tarvitse tehdä kun (jos) aikaisempi viljelijä on tehnyt Sivu

14 Ympin ehtomuutokset - Saneerauskasvi Saneerauskasvin maksualaan uusi rajoitus. Vuoden 2018 juures viljelyä ei huomioida, uusia aloja ei saa saneeraukseen ala pienenee. Alalla on kahden vuoden rajoite. 25% maksimi maksuala Voit saada saneerauskasvikorvauksen v vain sille peruslohkon alalle, jossa on ollut perunaa, sokerijuurikasta tai avomaan puutarhakasveja v. 2015, 2016 tai 2017 Avomaan puutarhakasveja ovat kaikki ympäristökorvauksen 200 kasvit paitsi kumina. Ravinteiden tasapainoinen käyttö korvauksen (54 ) saa joka tapauksessa saneerauskasvina liikaa ilmoitettu ala Ilmoittaa voi enemmän, mutta maksu rajautuu lohkolla em. aiemmin ilmoitetun peruna ym. alan mukaan Lohkokohtaisen geometrian mukaan! Kasvulohkojen alat vuosittain voi laskea yhteen jos erikohdissa Sivu

15 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä Ympäristönhoitonurmet Luonnonhoitopeltonurmi - Luonnonhoitopeltonurmi tulee olla samalla alalla vähintään kaksi vuotta 2019 aloitettu LHP voinee olla 1-vuotinen - Jos et ilmoita voimassaolevaa luonnonhoitopeltoa luonnonhoitopeltona, toimenpiteen ympäristökorvaus peritään takaisin edelliseltä sitoumusvuodelta - Lohkon haltijan vaihtuminen katkaisee säilyttämisvelvollisuuden Suojavyöhykenurmi ja moniv. Ympäristönurmi säilytettävä lohkolla koko sitoumus ajan jos hallinnassa. Sivu

16 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla Toimenpiteeseen ilmoitettava vähintään 0,05 ha vähintään yhdelle kasvulohkolle vuosittain Mikäli vähimmäisala ei täyty vuosittain, toimenpiteestä maksettu korvaus peritään takaisin koko sitoumuskaudelta Sivu

17 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys Ilmoitetaan syysilmoituksella mennessä Vipupalvelussa - Nyt kevään päätukihaussa valitaan sellaiset kasvit, joilla voi toteuttaa syysilmoituksen toimenpiteen Kasvipeitteisyyteen ilmoitettava vuosittain vähintään 20 % sitoumusalasta alueittain Kevytmuokattuun kasvipeitteisyyteen ei käy samat kasvit kuin aitoon kasvipeitteisyyteen - Esim. nurmi ei käy kevytmuokattuna. Katso sitoumusehtojen kohta 5.6. Sivu

18 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä - Kasvipeitteisyysprosenttia ei kelpaa täyttämään: - suojavyöhyke - monivuotinen ympäristönurmi - luonnonhoitopelto-nurmi* - viherlannoitusnurmi* - monimuotoisuuspellot* - alue, jolla on toteutettu orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla toimenpidettä* - edellisten ohjelmakausien erityistukisopimusalat: suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito* tai turvepeltojen pitkäaikainen nurmiviljely Paitsi jos alueelle on myöhemmin kylvetty syyskylvöinen kasvi Viherrytämistuki luomutilalla: Jos luomutilalla on vapautus (ei rastia) viherryttämisestä, se saa kasvipeitekorvauksen riippumatta viherryttämistuen säännöistä Jos luomutilalla on myös tavanomaista alaa, tulee tavanomaisella alalla täyttyä viherryttämisen vaatimukset, jolloin koko alalle voi saada kasvipeitekorvauksen. Jos tavanomaisella alalla ei täyty viherryttämisen ehdot, maksetaan vain luomualalle koko tilan kasvipeitteisyysprosentin mukaan Sivu

19 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä Kerääjäkasvit - Maksu enintään 25 % sitoumusalasta - Kerääjäkasvilla ei saa perustaa seuraavan vuoden kasvustoa, paitsi kesannon - Kerääjäkasvi ei voi olla ristikukkainen öljykasvi Kylvö sadonkorjuun yhteydessä tai sen jälkeen mahdollista vain varhaisperunalla ja varhaisvihanneksilla Sivu

20 Muistettavia asioita lohkokohtaisista toimenpiteistä Viherlannoitusnurmet - Voi ilmoittaa samalle alalle enintään kolmena vuonna peräkkäin - Jos ilmoitat samalle kasvulohkolle viherlannoitusnurmea neljänä vuonna peräkkäin, viherlannoitusnurmen ympäristökorvausta ei makseta - Kasvustot tulee ilmoittaa niiden todellisen luonteen mukaisina, muunlainen ilmoittaminen voidaan ymmärtää tukiehtojen kiertämiseksi Maustekasveille ei voi ilmoittaa puutarhakasvien vaihtoehtoista kasvinsuojelua Sivu

21 Lohkokohtaisten toimenpiteiden muutokset Ympäristösitoumuksessa valittuihin lohkokohtaisiin toimenpiteisiin voidaan tehdä muutoksia tietyissä tapauksissa: - Toimenpiteen vaihtaminen - Toimenpiteestä luopuminen - Toimenpiteen lisääminen Lohkokohtaisten toimenpiteiden muutokset ilmoitetaan lomakkeella Lomake on palautettava kuntaan mennessä, jotta muutokset tulevat voimaan vuodesta 2019 alkaen Sivu

22 Lohkokohtaisten toimenpiteiden vaihtaminen Lohkokohtaisia toimenpiteitä voi vaihtaa seuraavissa tapauksissa: - Puutarhakasvien viljelyn aloittaminen, lopettaminen tai puutarhakasvien viljelyn lisääminen vähintään yhden hehtaarin tasolle tai viljelyn vähentäminen alle yhden hehtaarin tason - Voi vaihtaa puutarhakasvitoimenpiteeseen / puutarhakasvitoimenpiteen johonkin muuhun - Hallinnansiirto tapauksissa, joissa ympäristösitoumus siirretään tai jaetaan - Luomun aloitus tai lopetus - (Neuvo 2020 kautta silloin, jos maksettava korvaus/ha ei nouse, neuvoja puoltaa mukauttamista ja sitoumuksen ympäristötavoitteet eivät heikkene) - Ensi vuonna voi muutella enemmän kun hakee jatkoaikaa Sivu

23 TÄRKEITÄ HUOMIOITA KOKO SITOUMUSKAUDEN AJAN TOTEUTETTAVAT TOIMENPITEET - Koko sitoumuskauden toimenpiteitä ei voi muuttaa, jos niitä on ilmoitettu lohkolle (suojavyöhykkeet, monivuotiset ympäristönurmet, valumavesien hallinta) - Paitsi; valumavesi toimenpiteen lohkon tunnuksen voi muuttaa Vipussa (alalaita muokkaa) esim. viljelijä yhdistänyt/jakanut lohkoja, saanut hallintaan uuden toimenpiteen sisältävän lohkon tai toimenpidealan korjaus. Pinta-alaa ei saa lisätä valtakunnallisesti! Sivu

24 TÄRKEITÄ HUOMIOITA - Kaikki tilan hallinnassa olevat v ja 2016 suojavyöhykkeeksi, monivuotiseksi ympäristönurmeksi tai valumavesien hallinta -toimenpiteeseen ilmoitetut lohkot on ilmoitettava kyseisenä lohkona myös v Lohkot joilla ei ole ollut vastaavaa sopimusta / toimenpidettä 2018, ei voi olla nytkään. - Jos koko sitoumuskauden toimenpidettä (suojavyöhykkeet, monivuotiset ympäristönurmet, valumavesien hallinta) ei ole ilmoitettu lohkolle (aloitettu), toimenpidettä voi muuttaa Neuvo 2020 kautta, sitoumuksen siirron yhteydessä tai kun aloittaa tai lopettaa luomutuotannon - Vanhojen erityistukisopimukset jotka loppuneet tai loppuvat touko- kesäkuussa saa jatkaa suojavyöhykesitoumuksella ehtojen täyttyessä, muut jatkot eivät ole mahdollisia esim. ympäristösopimus Sivu

25 Lohkokohtaisesta toimenpiteestä luopuminen Lohkokohtaisesta toimenpiteestä voi luopua seuraavissa tapauksissa vuonna 2019: - Jos sitoumusala, johon toimenpide liittyy, siirtyy toiselle viljelijälle kesken sitoumuskauden - Ympäristönhoitonurmet toimenpiteestä voi luopua, vaikka jäisi 2. vuoden LHP-nurmilohkoja hallintaan - Peltoluonnon monimuotoisuus toimenpiteestä voi luopua, vaikka jäisi 2. vuoden niittyjä hallintaan - Jos hallintaan jää koko sitoumuskauden ajan toteutettavien toimenpiteiden lohkoja, ei voi luopua ko. toimenpiteestä - Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu -toimenpiteestä tulee luopua, jos siirtyy luomuun - Puutarhatoimenpiteestä voi luopua, jos puutarhakasvien viljelyala vähenee alle 1 ha:n Sivu

26 Lohkokohtaisen toimenpiteen lisääminen - Viljelijä aloittaa puutarhakasvien viljelyn tai lisää niiden viljelyalaa - Voi valita orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla toimenpiteen tai puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu toimenpiteen - Viljelijä voi valita uutena toimenpiteenä koko sitoumuskauden ajan toteutettavan toimenpiteen, jos hallintaan siirtyy sellaisia lohkoja, joiden aiempi haltija on toteuttanut kyseistä toimenpidettä ja uusi haltija jatkaa toimenpiteen toteuttamista - Voi valita ympäristöhoitonurmet toimenpiteen, jos edellisen sitoutuneen lohkolla on toteutettu suojavyöhyke- tai monivuotinen ympäristönurmi toimenpiteitä - Voi valita valumavesien hallinta toimenpiteen, jos edellisen sitoutuneen lohkolla on toteutettu säätösalaojitus- tai säätökastelu tai kuivatusvesien kierrätys -toimenpiteitä Sivu

27 Tärkeitä muistettavia asioita - Viljelysuunnitelma - Lohkokohtaiset muistiinpanot - huomioi - Kasvinsuojelun tarve - Pientareet ja suojakaistat - Tasausjakson aloitus /lopetus - Viljavuustutkimukset (viiden vuoden välein) - Viljelykiertosuunnitelma - Palautus ollut mennessä - Viljelijän hallinnassa olevien peruslohkojen eri kasvulohkoilla viljeltäviksi suunnitellut kasvilajit viiden vuoden aikana - Viljelijä kohtainen ympäristö(netti)tentti (Vipussa) Peltomaan laatutesti, kuoppatesti 3. sitoumusvuoden loppuun mennessä Maatilakohtainen / lohkokohtainen Sivu

28 Tärkeitä muistettavia asioita Ympäristökasveja voi päätukihaussa ilmoittaa vain ympäristökorvaukseen sitoutunut ja kyseisen toimenpiteen valinnut - Suojavyöhykenurmi - Monivuotinen ympäristönurmi - Luonnonhoitopeltonurmi - Viherlannoitusnurmi - Monimuotoisuuspelto Pysyvän nurmen alalle ei voi ilmoittaa: - Suojavyöhykenurmi - Monivuotinen ympäristönurmi - Luonnonhoitopeltonurmi - Viherlannoitusnurmi Sivu

29 Lue selaimessa>> Peruuta tilaus>> Tilaa uutiskirje>> Uutisjyvät Maaseudun ajankohtaiset uutiset Etelä-Pohjanmaalta Miksi tilata Uutisjyvät Uutiskirje? Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kokoaa kaikki ajankohtaiset maaseudun uutiset kerran kuussa Uutisjyvät-uutiskirjeeseen. Joka kirjeessä on asiaa viljelijöille tuista, tukihauista, tarkastuksista, ympäristökorvauksista, luomusta ja paljon muusta. Sisältö: Tuet ja valvonta Rakennetuet, maatilojen investoinnit Hanke- ja yritystuet Maaseutuohjelman satoa eli esimerkkejä tuetuista kohteista Valtakunnallista mm. CAP27 valmistelu Mitä naapurimaakunnissa tapahtuu Leader Tapahtumia ja tilaisuuksia Toiselle voi tilata uutiskirjeen vain, jos on dokumentti tietosuojan hyväksymisestä. Siksi pyydämme allekirjoituksella hyväksymään tietosuojaselosteen! Tietosuo Henkilöt EU:n yle asetus 2 Laadittu

30 Kiitos (luomulla jatkuu) Sivu

31 Vuonna 2019 luomusitoumuksessa voi Sitoumuksen voi siirtää ja jakaa (uusi luomuviljelijä) Vastaanottaa luomusitoumuksen jos saa hallintaansa lohkoja, jotka ovat olleet luomusitoumuksella vuonna 2018 (lomake 160) Sitoumus voidaan siirtää kun alaa on 5 ha tai 1 ha, sillä moneltako tilalta ala kertyy ei ole väliä Omalle luomusitoumukselle liitettäessä toisen tilan luomusitoumuksella vuonna 2018 olleet lohkot (lohkot siirtyvät omalle sitoumukselle automaattisesti Vipupalvelussa, samalla kun lisää ne päätukihakemukselle) Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

32 Vuonna 2019 luomusitoumuksessa voi Saada tilusjärjestelyssä uusia korvauskelvottomia lohkoja menetettyjen tilalle (5 ha asti) Asia on tilusjärjestelyjen ja valtion osallisuuden kannalta tärkeä Tilatyypin vaihto, kasvituotannon sitoumuksen voi vaihtaa kotieläinsitoumukseksi ja toisinpäin (lomake 215) Kasvitilan sitoumuksen voi vaihtaa myös avomaan puutarhakasvi sitoumukseksi (viljelykierto suunnitelma) - Palautettava myös Ruokaviraston lomake 1d kotieläinsitoumukseen vaihdettaessa mennessä Korvauskelpoisuuden vaihdot omilla pelloilla (lomake 471, kopio Elyyn) Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

33 Luomutilan lisäalat uusjakotoimituksen yhteydessä Komissiolle on tammikuussa 2019 lähetetty hyväksyttäväksi ohjelmanmuutos, joka sallii enintään viiden hehtaarin lisäalan liittämiseen sitoumuksiin minä tahansa sitoumusvuonna. Uusjaossa viljelijän hallintaan tulleita korvauskelvottomia aloja voidaan lisätä sitoumukseen enintään 5 hehtaaria, jos viljelijän hallinnasta on lainvoimaisen uusjakosuunnitelman mukaan poistunut korvauskelpoisia peltoaloja. Lisäksi Korvauskelpoista alaa on mahdollista lisätä sitoumuksiin kuitenkin enintään niin paljon kuin viljelijän hallinnasta on poistunut korvauskelpoista alaa uusjaon yhteydessä Sivu

34 Luomutilan lisäalat uusjakotoimituksen yhteydessä ELY-keskuksen on tehtävä hakemuksesta (215) alojen vaihto sitoumukselle ja huolehdittava siitä, että määrärahamenekki ei näissä muutostilanteissa kasva Korvauskelpoisuuden kohta koskee vain luomusitoumuksia tilusjärjestelyn yhteydessä, ei siis ympäristösitoumuksia. Korvauskelvottomat lisäys koskee myös ympäristösitoumuksia Muualla olevat luomutilat eivät voi tämän hetken tiedon mukaan vaihtaa 1/1 menettämiensä vuokrapeltojen aloja toisiin - Sitoumusala pienenee! Sivu

35 Luomusitoumus Uudet luomusitoumukset eivät (mahdollisesti) ole haussa 2019 (eikä käytännössä myöskään 2020). Eikä voimassa oleviin sitoumuksiin voi hakea lisäalaa Maaseutuohjelman luomukorvauksen valtuus ja talousarvion määrärahat eivät mahdollista tätä Markkinoiden kautta olisi saatava painetta tuotannon lisäämiseen Luomun tarkastusjärjestelmään liittyminen ei ole kytköksissä luomukorvaukseen Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta!

36 Luomusitoumuksessa vuonna 2019 Vuonna 2019 voimassa olevien luomusitoumusten tukisummat eivät laske Luomusitoumustilat voivat päätukihaussa vaihtaa sitoumuslohkojaan hallinnan mukaan ilman 215 lomaketta ja ha rajoja. Vuonna 2018 jollakin sitoumuksessa olleita - Jos toinen luomutila lopettaa kokonaan, niin 474/10 lomake ELYyn ja lisäksi selvitys minne pellot siirtyy. Jos peltoja useammalle, niin vastaanottajat ilmoittavat lomakkeen 160 mukana lohkot Vuonna 2020 tehtäneen vähintään yhden vuoden jatkoja luomuun ja ymppiin. Luomusta ei voi luopua vuonna 2020 paitsi jos sitoumus loppuu, ympistä voi, koska ehdot muuttuvat Tarkasta tiedot ko. vuoden asetuksista. Tämä esitys on ennakko ajatuksia tulevasta! Sopimusten kanssa samoin, 5 v kausi ratkaisee

37 Luomu Muista päätukihaun maksurasti ja lohkoille luomun vaihe! - Luomussa muistettava luomusitoumuksen rajoitukset: - Puutarhakasvien vaihtoehtoista kasvinsuojelua ei voi valita - Peltoluonnon monimuotoisuus -toimenpiteestä ei makseta viherlannoitusnurmia - Lietelannan sijoittamisen ja orgaanisten aineiden kierrättämisen rajoitukset (eräät luomussa kielletyt aineet) Sivu

38 Kiitos! Sivu

Ympäristökorvaus 2019

Ympäristökorvaus 2019 Ympäristökorvaus 2019 Muistettavia asioita Sivu 1 17.4.2019 Viljelytapa Vna 4/2015, 12 Viljelijän on toimittava niin, että korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottaminen on mahdollista. Viljellyn maatalousmaan

Lisätiedot

Tukihakukoulutukset 2018

Tukihakukoulutukset 2018 Tukihakukoulutukset 2018 Ympäristö Muutokset vuonna 2018 ja muistettavia asioita Sivu 1 20.4.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko tavoitteet saavutettu Hakuasetus VNA 148/2018

Lisätiedot

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä)

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Mesikasviviljelmät ja tuet 20.3.2018 Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Aineisto koottu Mavin ympäristökorvauksen koulutusaineistosta sekä vuoden 2018 tukihakukouluksen

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2016

Ympäristökorvaus 2016 Ympäristökorvaus 2016 Tampere 15.3.2016 Markku Kuoppa-aho Esityksen sisältö Ympäristökorvauksen muutokset Muutosten vaikutus Uudet paperiasiat ympäristökorvauksessa Ohjelmamuutokset Ohjelmamuutos hyväksytty

Lisätiedot

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja Ympäristökorvaus Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho/ Paavo K. muokannut dioja 6.4.2017 Esityksen sisältö Haussa olevat ohjelmakorvaukset Ympäristösitoumukseen voi tehdä muutoksia Ympäristösitoumuksen

Lisätiedot

Luomukinkeritilaisuudet 2016

Luomukinkeritilaisuudet 2016 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Ympäristökorvaus Tulevat muutokset Luonnos 7.1.2016

Lisätiedot

Ympäristösitoumus 2015

Ympäristösitoumus 2015 Ympäristösitoumus 2015 Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Tiedot ovat koulutuspäivän tilanteen mukaisia Esityksen sisältö Sitoumusala ja sen muutokset Sitoutuminen ja lohkokohtainen korvaus Toimenpiteiden

Lisätiedot

Kevät Ympäristökorvaus

Kevät Ympäristökorvaus Kevät 2018 Tässä esityksessä Mitä haussa tänä vuonna? Ympin ehtomuutokset v. 2018 Muista ympäristösitoumuksessa Ympäristökorvauksen jatko? 2 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta

Lisätiedot

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho

Ympäristökorvaus. Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho Ympäristökorvaus Viljelijätukihakukoulutus, kevät 2017 Markku Kuoppa-aho Esityksen sisältö Haussa olevat ohjelmakorvaukset Ympäristösitoumukseen voi tehdä muutoksia Ympäristösitoumuksen toimenpiteiden

Lisätiedot

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 VILJELIJÄTUKI-INFO 2019 Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 Perustuki - Tukialueet pysyvät samoina, AB ja C - Tasaosan arvo

Lisätiedot

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015 Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Korvauskelpoiset alat 2015 Lohkot, jotka tukikelpoisia v. 2014 Tukikelpoisuuden menettäneet lohkot (maksettu ymp.tuki

Lisätiedot

Ympäristökorvaukset (koodi M10.1)

Ympäristökorvaukset (koodi M10.1) Ympäristökorvaukset (koodi M10.1) Toimenpiteen kuvaus Ympäristökorvausjärjestelmä koostuu ympäristöllisesti kestävään peltoviljelyyn tähtäävästä ympäristösitoumuksen toimenpidekokonaisuudesta sekä maatalouden

Lisätiedot

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020

VILJELIJÄTUKI-INFO Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 VILJELIJÄTUKI-INFO 2019 Perustuki Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Täydentävät ehdot Muutokset 2020 Perustuki - Tukialueet pysyvät samoina, AB ja C - Tasaosan arvo

Lisätiedot

Tilakohtaisia esimerkkejä

Tilakohtaisia esimerkkejä 02.04.2015 Tilakohtaisia esimerkkejä Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä muuttuu 2015 -hanke Ympäristökorvausjärjestelmä Täydentävät ehdot, maatalousmaan

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Lannoituksen vähimmäisvaatimukset: Fosfori 325 kg/ha/5 vuotta ja puutarhataloudessa 560 kg/ha/5 vuotta Ennakointi (viljelykierto,

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksen ehtoihin ei ole tulossa muutoksia Vna:ssa

Ympäristösitoumuksen ehtoihin ei ole tulossa muutoksia Vna:ssa 1 2 Ympäristösitoumuksen ehtoihin ei ole tulossa muutoksia Vna:ssa 3 Vipuunon mahdollista tehdä huomautus tai esto, jolloin kevytmuokattua alaa ei laskettaisi lainkaan kasvipeitteisyyteen -> ei tarvitsisi

Lisätiedot

Korvauskelpoisuus,LHK, Ympäristökorvaus Merja Lehtinen

Korvauskelpoisuus,LHK, Ympäristökorvaus Merja Lehtinen Korvauskelpoisuus,LHK, Ympäristökorvaus 3.4.2016 Merja Lehtinen 5.4.2016 Korvauskelpoisuus Peruslohkon korvauskelpoisuus -> lohkon pysyvä ominaisuus Lohko muuttuu korvauskelvottomaksi, jos se poistuu maatalouskäytöstä

Lisätiedot

Vipuneuvojan tarkisteet 2017

Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Vipuneuvojan tarkisteet 2017 Lähetyksen estävät huomautukset Et ole hakenut yhtäkään tukea. Peruslohkolla ei ole yhtään kasvulohkoa. Peruslohkolla on kartalle kohdentamattomia kasvulohkoja. Kasvulohkojen

Lisätiedot

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoitoa edistävät toimenpiteet ohjelmassa Koulutus ja tiedonvälitys Luonnonmukainen tuotanto Yhteistyö Neuvonta

Lisätiedot

LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK

LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK LFA LHK Ympäristötuki Ympäristökorvaus Luonnonmukainen tuotanto EHT -EHK Peruslohkojen korvauskelpoisuus Kasvulohkojen piirtäminen Yhteiskäyttölohkot Muutoksia ja tarkennuksia tulee Tiedot perustuu valmistelun

Lisätiedot

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot

Lisätiedot

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat 12.4.2019 Aikataulu Lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot) hyvissä ajoin/mahdollisimman pian Vipu-palvelussa Päätukihaku

Lisätiedot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot Viljelijäkoulutus Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot 11.04.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Haussa Uusjakoalat korvauskelpoiseksi (max. 5 ha) Ympäristösopimuksia Myös

Lisätiedot

Tukikoulutus UKK-instituutti Marika Arrajoki-Alanen

Tukikoulutus UKK-instituutti Marika Arrajoki-Alanen Tukikoulutus UKK-instituutti 2018 Marika Arrajoki-Alanen 20.3.2018 Sopimus/sitoumus Luomusitoumus Ympäristösopimukset: MoMa-sopimus Kosteikon hoito Alkuperäiskasvilajikkeiden ylläpito Ei voi hakea: - Ympäristösitoumukset

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Juha Lappalainen 29.11.2013 Ohjelma on vasta luonnos Ohjelman lopullinen rahoitus, sisältö ja korvaustasot ovat vielä auki Valvontaan liittyviä asioita ei ole

Lisätiedot

Ympäristö- ja luomu sitoumukset

Ympäristö- ja luomu sitoumukset Ympäristö- ja luomu sitoumukset 2020..2019 Tässä kerrotut tiedot kertovat tämän hetkisen parhaan tiedon vuoden 2020 muutoksista ympäristökorvauksessa. Kun tiedot tarkentuvat, asiasta kerrotaan erikseen.

Lisätiedot

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT VALKUAIS- JA PALKOKASVIT Uudistuneessa tukijärjestelmässä 13.3.2015 Sisältö Valkuaiskasvipalkkio Viherryttämisvaatimukset Palkokasvit eräissä ympäristökorvauksen toimenpiteissä Suorat tuet Nuorten tuki

Lisätiedot

Ympäristökorvaus Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2016

Ympäristökorvaus Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2016 Ympäristökorvaus 2016 Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2016 Ympäristökorvauksen säädösten muutokset Komissio hyväksynyt 29.2.2016 Manner-Suomen maaseudun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 luonnos 7.1.2016 Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Luonnonmukaisen. tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020. Tiedot ovat 24.3.2015 tilanteen mukaisia.

Luonnonmukaisen. tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020. Tiedot ovat 24.3.2015 tilanteen mukaisia. Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 25.3.2015 Yleistä luomukorvauksesta 5-vuotinen sitoumuskausi, alkaa 1.5. (vuoden jatkot) Ei vaadi ympäristökorvaussitoumusta taustalle Lohkon tukikelpoisuus

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Matti Ilmonen Päivi Lehtomäki

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Matti Ilmonen Päivi Lehtomäki VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Matti Ilmonen Päivi Lehtomäki Olet Vipu-palvelun etusivulla Näet tilasi perusasioita ja tiedotteita Vihreästä yläpalkista löydät lisää maatilatietoja ja sähköisen asioinnin

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristökorvauksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (235/2015)

Lisätiedot

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020 Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala EU:n kokonaan rahoittamat suorat tuet Päättyvä järjestelmä Tuleva järjestelmä 2015-2020 Tuotantosidonnaiset tuet (20-18%)

Lisätiedot

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti

Tukihaku Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto Lohja Vihti Tukihaku 2017 Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto 4.4.2017 Vihti 11.4.2017 Lohja Tukihaun aikataulu 2017 Päätukihaku päättyy 15.6.2017 Sähköinen päätukihaku aukeaa toukokuun alkupuolella -> hakemus muokattavissa

Lisätiedot

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat MTK Pohjois-Savo 10.4.2017 Jari Kajan Haasteita / Kysymyksiä Budjetti on realismia olettaa, että määrärahat eivät ainakaan lisäänny Tukien tasaaminen

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Ympäristösitoumuksen tilakohtainen toimenpide Ravinteiden

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO)

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Terho Hyvönen & Kauko Koikkalainen, Riitta Lemola, Antti Miettinen, Kristiina Regina, Eila Turtola Janne Heliölä, Mikko Kuussaari,

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen Aikataulu Lohkotietojen syöttö, lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot, rajakorjaukset) avautui Vipu-palvelussa 03.04.

Lisätiedot

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Kaikki voimassa olevat ympäristötuen sitoumukset lakkaavat tai raukeavat tänä keväänä, ja viljelijä voi halutessaan liittyä uuteen järjestelmään.

Lisätiedot

Tukimuutokset keväällä vt päivitys

Tukimuutokset keväällä vt päivitys Tukimuutokset keväällä 2016 vt 25.1.2016 päivitys 29.1.2016 Tilatuki ja tukioikeudet Perustuki nousee vuodelle 2016 kun maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat päättyivät 2015 Timoteilisäosaa (50% täydestä)

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksesta 2016

Ympäristösitoumuksesta 2016 Ympäristösitoumuksesta 2016 Vain Mavin julkaisut ovat virallisia lähteitä Anne Soppa Satakunnan Ely-keskus 6.4. Huittinen kpl ha 3 4 Vuosi 2016 Ei uusia sitoumuksia v. 2016 Sitoutumattomalta viljelijältä

Lisätiedot

Ympäristötuki ja LFA

Ympäristötuki ja LFA Ympäristötuki ja LFA Luonnonhaittakorvaus (LFA) ja LFA-lisäosa Tukiehdot ennallaan: Vuonna 2008 sitoumuksen antaneet voivat antaa uuden 5- vuotisen luonnonhaittakorvaus sitoumuksen v. 2013 Samalla voidaan

Lisätiedot

Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi

Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 Korvauskelpoisuus Muutokset syksyn koulutusten jälkeen Korvauskelpoisuuden voi vaihtaa omistuksessa olevien lohkojen välillä,

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä

Ympäristökorvausjärjestelmä Ympäristökorvausjärjestelmä Muutoksia aiempaan ympäristötukeen verrattuna Yläikäraja poistuu Ei kotieläintilan määritelmää Lohkokohtaiset toimenpiteet Erityistukisopimuksia sitoumuksen alle Kohdentamisalueet

Lisätiedot

Ympäristökorvaukset 2015

Ympäristökorvaukset 2015 Ympäristökorvaukset 2015 Ei-tuotannolliset investoinnit Ympäristösitoumus 2015 Muutoksia aiempaan: yläikäraja poistuu ei kotieläintilan määritelmää lohkokohtaisten toimenpiteiden mukainen maksu erityistukisopimus-toimenpiteitä

Lisätiedot

Luomu Yta-koulutus Merja Lehtinen

Luomu Yta-koulutus Merja Lehtinen Luomu Yta-koulutus 1.4.2016 Merja Lehtinen 4.4.2016 Luomusitoumus Vuosi 2016 Mahdollista hakea uutta sitoumusta Sitoumusalaa voi lisätä ( < 5 ha ) Lisäys > 5 ha viljelijä voi antaa uuden sitoumuksen Tilatyypin

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja Luonnonmukainen tuotanto. Ohjelmakausi

Ympäristökorvaus ja Luonnonmukainen tuotanto. Ohjelmakausi Ympäristökorvaus ja Luonnonmukainen tuotanto Ohjelmakausi 2014 2020 Keski-Suomen ELY-keskus Merja Lehtinen p.0294 024570 18.3.2015 18.3.2015 1 Ympäristökorvaus ja luomutuotanto Korvauskelpoisuus Ympäristökorvaus

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja Luonnonhaittakorvaus. Ohjelmakausi

Ympäristökorvaus ja Luonnonhaittakorvaus. Ohjelmakausi Ympäristökorvaus ja Luonnonhaittakorvaus Ohjelmakausi 2014 2020 Keski-Suomen ELY-keskus Merja Lehtinen p.0294 024570 13.3.2015 12.3.2015 1 Ympäristökorvaus, Luonnonhaittakorvaus Korvauskelpoisuus Ympäristökorvaus

Lisätiedot

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY u 1 Esimerkkitila Lasse Luomu Kokonaispinta-ala 40 hehtaaria 35 hehtaaria peltoa 5 hehtaaria pellon

Lisätiedot

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1

Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015. Luomutuki-info 9.4.2015 1 Luomutukiinfo 2015 Esa Partanen ProAgria Etelä-Suomi 9.4.2015 Luomutuki-info 9.4.2015 1 Sisältö Luomusopimuksesta sitoumukseen Ympäristökorvaussitoumus Sitoumukset yhdessä Ympäristösopimukset Hakeminen

Lisätiedot

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk Viljelijäinfo 2017 Ympäristökorvaus ja lhk Tukihakemuksen sudenkuopat asiakirjapuutteet; ajantasaiset viljavuusnäytteet ja vuosittainen viljelysuunnitelma. verkkotentti tai koulutuspäivä (30.4.17 mennessä)

Lisätiedot

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen Tukipuhvetti 12.4.2017 IsoValkeinen 1.3.2017 avattiin Chatti, jossa on usea henkilö vastaamassa. Tämä on yhteinen Luoteis-Savon, Ylä--Savon ja Sydän-Savon maaseutupalvelun kanssa. Auki pääsääntöisesti

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 26.4.2016 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen muutostarve vuonna 2020

Ympäristökorvauksen muutostarve vuonna 2020 Ympäristökorvauksen muutostarve vuonna 2020 Maaseutuohjelman seurantakomitean esitys ja päätös Merja Lehtinen 9.4.2019 Taustaa Etupainotteinen rahan käyttö vuoden 2014 ympäristötuen maksu (v.2007-2014

Lisätiedot

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Kaikki oikein mitä ilmoitat MTK Pohjois-Savo 1.6.2016 Jari Kajan Hakuprosessin top 7 Ympäristökorvaus Tukioikeuden hallinnointi Pysyvät nurmet Vipupalvelu Vipuneuvoja Lohkokohtainen kirjanpito Valvonta

Lisätiedot

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia Tukipuhvetti 25.4.2017 Iisalmi, Savonia Ylä-Savon maaseutupalvelut Erkki Koukkari (Pohjana käytetty luvalla Sydän-Savon ko. aineistoa) Vipupalvelun koodit ja rastit, mikä oleellista! Kasvikoodit käytännössä

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO)

Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus (MYTTEHO) Terho Hyvönen & Kauko Koikkalainen, Riitta Lemola, Antti Miettinen, Kristiina Regina, Eila Turtola Janne Heliölä, Mikko Kuussaari,

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 7.3.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIO- NEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Yleistä Euroopan

Lisätiedot

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella 2015-2020 Suonenjoki 11.4.2017. Heikki Inkeroinen, Puutarha- ja perunantuotannon asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo Ajankohtaista Tukihaku päättyy

Lisätiedot

Suorat EU-peltotuet. - Viherryttämistuessa uusi tukikelpoinen kasvi: - viherkesanto (mesikasvit) PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019:

Suorat EU-peltotuet. - Viherryttämistuessa uusi tukikelpoinen kasvi: - viherkesanto (mesikasvit) PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019: Suorat EU-peltotuet PERUSTUKI JA VIHERRYTTÄMISTUKI - Uutta 2019: - Sokerilisäosa sekä varannosta myönnettyjen tukioikeuksien varantokorotus poistuvat ja siirretään osaksi kaikkien tukioikeuksien arvoa

Lisätiedot

Ajankohtainen maatalouspolitiikka. Juha Lappalainen

Ajankohtainen maatalouspolitiikka. Juha Lappalainen Ajankohtainen maatalouspolitiikka Juha Lappalainen 11.1.2018 Ajankohtainen maatalouspolitiikka Ajallinen ulottuvuus: Kuluva vuosi Nykyinen ohjelmakausi Siirtymäkausi Seuraava ohjelmakausi 2018 2019 2020

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien nurmien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen/Petteri Savolainen

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen/Petteri Savolainen VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Matti Ilmonen/Petteri Savolainen Aikataulu https://vipu.ruokavirasto.fi Päätukihaku avautuu 29.4.2019 Lohkomuutokset (yhdistämiset,

Lisätiedot

EU-tuki-info Pohjois-Karjala Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset

EU-tuki-info Pohjois-Karjala Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset EU-tuki-info Pohjois-Karjala 2017 Vipu-palvelun ja Sähköisen asioinnin muutokset Maksutapahtumien uusi näkymä 2017 Tarkempi erittely maksuista. Näytetään mm. palkkiolaji, onko maksu lopullinen vai ennakko,

Lisätiedot

Muutokset Hakuoppaassa 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015 Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä

Lisätiedot

Tukikoulutus UKK-instituutti Marika Arrajoki-Alanen

Tukikoulutus UKK-instituutti Marika Arrajoki-Alanen Tukikoulutus UKK-instituutti 2017 Marika Arrajoki-Alanen 17.3.2017 Luomutilat Pirkanmaalla Luomuhehtaarit 25000 20000 15000 10000 5000 0 2 Ei-tuotannolliset investoinnit Luomusitoumus Ympäristösopimukset:

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 1

Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 1 13.4.2015 Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 1 Sitoumus luonnonmukaisesta tuotannosta Pirkanmaan ELY-keskus, Marika A-A 13.4.2015 korvausmuodot luomusopimus luomusitoumus Erityisympäristötukisopimus: perinnebiotoopin

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämisen ekologinen ala 2018 1 Ekologinen ala Ekologisen alan vaatimus Uudenmaan ja Varsinaissuomen maakunnissa Jos tilalla on yli 15 ha peltoalaa, ekologista alaa on ilmoitettava vähintään 5 %

Lisätiedot

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmet 2016 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Lähteet: Vuoden 2016 ennakoidut pinta-alaperusteiset tuet C2-alueelle, ProAgria Keskusten liitto; Hakuoppaan tuet 2016, luonnos, Mavi Rehu-ja siemennurmet

Lisätiedot

Tukihakukoulutus kevät 2015

Tukihakukoulutus kevät 2015 Korvauskelpoisuus Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Ohjelmakausi 2014 2020 Tukihakukoulutus kevät 2015 Korvauskelpoisuus Muutokset syksyn koulutusten jälkeen Korvauskelpoisuuden voi vaihtaa omistuksessa

Lisätiedot

Uuden ohjelmakauden valmistelutilanne. MTK/Maatalouslinja

Uuden ohjelmakauden valmistelutilanne. MTK/Maatalouslinja Uuden ohjelmakauden 2015-2020 valmistelutilanne MTK/Maatalouslinja 13.3.2014 Kotieläin- ja pinta-alatukien/korvausten muutos 2013-2020 Rahoitus Tukityyppi 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Muutos

Lisätiedot

Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Luonnonmukaisen tuotannon korvaus 2015- Yleistä luomukorvauksesta Oma erillinen tukijärjestelmä (erilliset tukikatot) Ei vaadi ympäristökorvaussitoumusta taustalle Lohkolla oltava korvauskelpoisuus 5-vuotinen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito

Maaseudun kehittämisohjelma neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 - neuvonta ja maatalouden ympäristönhoito Anna Schulman 2.10.2013, Tampere Neuvonta (art. 16) 1/2 Uusi toimenpide maaseutuohjelmassa Tällä kaudella hyviä kokemuksia

Lisätiedot

Tukiuudistus 2015 2020

Tukiuudistus 2015 2020 Tukiuudistus 2015 2020 Miten ohjelma lähti käyntiin? Mitä on otettava huomioon? MTK Pohjois-Savo 4.6.2015 Jari Kajan Tämän hetken ajatukset, top 3 Tukiehdot Täydentävät ehdot Oman talouden hallinta Tiedon

Lisätiedot

Sisältö. Ruokaviraston esittely Kevään tukihaun aikataulu VIPU-palvelu VIPU-kartta 2.0 Päätukihaku Muistutuksia Muutokset 2020

Sisältö. Ruokaviraston esittely Kevään tukihaun aikataulu VIPU-palvelu VIPU-kartta 2.0 Päätukihaku Muistutuksia Muutokset 2020 Tuki-info 2019 Sisältö Ruokaviraston esittely Kevään tukihaun aikataulu VIPU-palvelu VIPU-kartta 2.0 Päätukihaku Muistutuksia Muutokset 2020 WWW.RUOKAVIRASTO.FI Tukihaun aikajana Maalis Huhti Touko Kesä

Lisätiedot

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille.

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Edellyttää: Lohkokirjanpito, vuosittaiset viljely, ym. toimet lohkolla (esim. kalkitus,kylvöt, lann.sato) Viljavuustutkimus,

Lisätiedot

Luonnonmukainen tuotanto. Sitoumus ja Valvonta. Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskus

Luonnonmukainen tuotanto. Sitoumus ja Valvonta. Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskus Luonnonmukainen tuotanto Sitoumus ja Valvonta Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskus 21.3.2016 FI-EKO-110 Tuotettu Suomessa 15.03.16 2 Luonnonmukainen tuotanto - tilakehitys 15.03.16 3 Luonnonmukainen tuotanto

Lisätiedot

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan

Kaikki oikein mitä ilmoitat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan Kaikki oikein mitä ilmoitat MTK Pohjois-Savo 6.6.2017 Jari Kajan Hakuprosessin top 7 Vipupalvelu Ympäristökorvaus Tukioikeuden hallinnointi Pysyvät nurmet Vipuneuvoja Lohkokohtainen kirjanpito Valvonta

Lisätiedot

Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Luonnonmukaisen tuotannon korvaus 2015- Yleistä luomukorvauksesta Oma erillinen tukijärjestelmä (erilliset tukikatot) Ei vaadi ympäristökorvaussitoumusta taustalle Lohkolla oltava korvauskelpoisuus 5-vuotinen

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä

Lisätiedot

Tukiehtomuutokset 2018

Tukiehtomuutokset 2018 Tukiehtomuutokset 2018 Tukihausta 2018 Huhtikuun puoliväli 15.6. saakka Ei tule esitäytettyjä materiaaleja Vipupalvelun kautta maanomistajat voivat tulostaa tukioikeuslomakkeen Hakuopas: http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/sivut/hakuopas.aspx

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro Luonnos; asiat tarkentuvat keväällä 2015 kun asetukset on hyväksytty 27.4.2017 Sitoumusten yhteiset

Lisätiedot

Ympäristösopimukset. Ei-tuotannolliset investoinnit. Luonnonmukainen tuotanto

Ympäristösopimukset. Ei-tuotannolliset investoinnit. Luonnonmukainen tuotanto Ympäristösopimukset Ei-tuotannolliset investoinnit Luonnonmukainen tuotanto Ympäristösopimukset Ympäristösopimuksia joita voi hakea 2016: Kosteikon hoito (450 euroa/ha) - Lnro 262 Maatalousluonnon monimuotoisuuden

Lisätiedot

Viljelyn suunnittelu

Viljelyn suunnittelu Viljelyn suunnittelu Peltokasvipalkkio Perustuki ja viherryttäminen Ympäristökorvaus Luonnonhaittakorvaus Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 24.3.2017 Pauli Pethman Haikula

Lisätiedot

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy

Korvauskelpoinen ala. LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto. 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy Korvauskelpoinen ala LHK Ympäristösitoumus Luonnonmukainen tuotanto 1.4.2015 P Pethman/Haikula Oy 1 Korvauskelpoinen ala Korvauskelpoisuus on lohkon pysyvä ominaisuus Säilyy vaikka lohko olisi välillä

Lisätiedot

KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016

KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016 Asianro: 1578/03.00.01/2016 KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016 Voimassa 18.11.2016 alkaen. 1 YLEISTÄ KASVIPEITTEISYYSVALVONNASTA... 2 1.1 Toimenpiteen pinta-alavaatimukset... 2 1.2 Valvonnassa olevat tilat...

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 13.4.2015 Luomusopimukset päättyvät 30.4.2015 Kaikki luonnonmukaisen tuotannon ja kotieläintuotannon

Lisätiedot

LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET

LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET LOHKOKOHTAISET TOIMENPITEET Paimiosali 17.2.2016 Taina 1 17.2.2016 Lietelannan sijoittaminen peltoon: Lietelannan sijoittaminen peltoon -toimenpidettä voit toteuttaa sitoumukseen kuuluvalla lohkolla tai

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUS. Ympäristösitoumus Ympäristösopimukset Ei-tuotannolliset investoinnit 4.4.2015

YMPÄRISTÖKORVAUS. Ympäristösitoumus Ympäristösopimukset Ei-tuotannolliset investoinnit 4.4.2015 4.4.2015 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Ympäristösitoumus Ympäristösopimukset Ei-tuotannolliset investoinnit 4.4.2015 4.4.2015 2 YMPÄRISTÖSITOUMUS Tilakohtaiset toimenpiteet Lohkokohtaiset toimenpiteet 4.4.2015 3

Lisätiedot

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella

Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella Puutarhatiloilla huomioitavat EU-tukiasiat ohjelmakaudella 2015-2020 Suonenjoki 6.4.2018. Heikki Inkeroinen, Puutarha- ja perunantuotannon asiantuntija ProAgria Pohjois-Savo Ajankohtaista Tukihaku alkaa

Lisätiedot

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Viljelijäinfo 2019 - Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Tukityypit Tukioikeuksista riippuvat: > Perustuki -> maksetaan koko pinta-alalle tukioikeuksien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 236/2015 Valtioneuvoston asetus. Luonnonhaittakorvaus on osa

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 236/2015 Valtioneuvoston asetus. Luonnonhaittakorvaus on osa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 236/2015 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012. Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2.

Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012. Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2. Ajankohtaista ympäristötuessa ja LFA:ssa Antti Hietala / Markku Kuoppa-aho Kalvoja päivitetty 17.2.2012 Lahti 14.2.2012 Kokkola 21.2.2012 Käsiteltävät asiat Muutokset vuodelle 2012 Ympäristötuki Luonnonhaittakorvaus

Lisätiedot

Tukiehtojen kertaus 2018

Tukiehtojen kertaus 2018 EU-info 2018 Aikataulut Haku aukesi 12.4 ja päättyy 15.6 Luomun valvontaan liittyminen eri päivänä; 30.4 viimeinen mahdollisuus Uudet ympäristösopimukset ja luomusitoumukset 15.6 Tukioikeuksien siirrot

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet

Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet Ympäristösitoumuksen lohkokohtaiset toimenpiteet Valkeaniemen Pirtti 14.12.2016 Eeva Sirkkilä Loimaan maaseutupalvelut 1 19.12.2016 Lohkokohtaiset toimenpiteet 1. Lietelannan sijoittaminen peltoon 2. Ravinteiden

Lisätiedot