Tekninen lautakunta Nro 6/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta Nro 6/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone."

Transkriptio

1 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 6/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai kello Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat Hankinnan keskeyttämispäätös: palvelukoti Toivo ja palvelutalo Pauliina Kuikan pumppaamon saneeraus Lausunto sako- ja umpikaivolietteen taksasta jätelautakunnalle Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jakaminen vuonna 2013 Kevyen liikenteen väylä Kilpilammelle Vesihuoltoalueen laajentaminen Talliniemen alueelle ja hankkeen käynnistämiseen tarvittava määräraha Tien nimi täydennyksiä osoitekarttaan Koivurannantien ja Koivukujan nimien muutos Laituripaikan vuokraaminen troolarille Hankitaipaleen satamassa Ptk:n sivu PUHEENJOHTAJA Juho Pahajoki

2 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/2013 TEKNINEN LAUTAKUNTA s.39 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Varsinainen jäsen Varajäsen Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Pahajoki Juho x Pispala Jouko x Puranen Eeva-Liisa x Hänninen Raija x Kaipainen Annikki x Kuikka Joni-Matti x Räsänen Sami x Karvinen Kimmo Raatikainen Pasi Jäntti Reino Herranen Jussi Puranen Tiina Huuskonen Matti Lehmonen Juhani x) läsnä -) poissa Muut osallistujat ALLEKIRJOITUKSET Savolainen Tuure x Ari Weide - Hannu Jyrkkänen - Anneli Jalkanen - Antti Tuppura - Risto Niemelä - tekninen johtaja/esittelijä kunnanhallituksen edustaja, tekn.ltk tielautakunnan sihteeri kunnanhallituksen puheenjohtaja rakennustarkastajakunnanrakennusmestari kunnanjohtaja Juho Pahajoki, puheenjohtaja Tuure Savolainen, pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT :t PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Aika ja paikka Rautalampi Allekirjoitukset Pöytäkirja nähtävänä Eeva-Liisa Puranen Raija Hänninen Annikki Kaipainen Kanslisti Sirkka Tossavainen

3 Tekninen lautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Tltk 38 Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajat Tltk 39 Pöytäkirja kirjoitetaan kokouksen yhteydessä ja tarkastetaan kokouksen päätyttyä. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Eeva-Liisa Puranen ja Raija Hänninen. Hyväksyttiin yksimielisesti.

4 Tekninen lautakunta Hankinnan keskeyttämispäätös: Palvelukoti Toivo ja Palvelutalo Pauliinan rakennusurakka Tltk 40 Liite 1 Rautalammin kunta on pyytänyt rakennusurakoitsijoilta tarjoukset Palvelukoti Toivon ja Palvelutalo Pauliinan saneerauksen rakennusurakoista. Kunnan talousarvioon varattujen rahojen riittämättömyys pakottaa kunnan muuttamaan Palvelukoti Toivon urakkaa siten että siitä ei toteuteta taloteknisiä muutoksia ja rakennusteknisestä kokonaisuudesta toteutetaan vain vesikattosaneeraus. Palvelukoti Toivon ja Palvelutalo Pauliinan rakennusurakat tehdään myös erikseen. Tekninen lautakunta päättää tehdä HILMA:an liitteen 1 mukaisen hankinnan keskeyttämispäätöksen sekä kilpailuttaa hankkeiden rakennusurakat uudelleen.

5 Tekninen lautakunta Kuikan pumppaamon saneeraus Tltk 41 Liite 2 Tekninen osasto on tehnyt suunnitelman Kuikan pumppaamon saneeraamiseksi (pumppaamo P1, kartta 1). Pumppaamo on huonokuntoinen sekä laitteittensa sekä pumppaamorakenteiden osalta. Pumppujen huolto on ruostuneiden rakenteiden osalta vaikeaa. Pumppaamosaneerauksen ja siihen liittyvän kustannusarvion on laatinut Savo-Karjalan vesi- ja ympäristösuunnittelu Oy. Kuikan pumppaamon (P1) rakentamisen kustannusarvio on josta tarvikkeiden osuus on n euroa (kuva 1). Saneerauksen tarpeessa on myös Syväjärventien varressa olevat kaksi pumppaamoa joiden toivotaan kestävän vuoteen 2014 saakka jolloin niitä esitetään investointiohjelmaan. Tekninen lautakunta esitti näitä pumppaamosaneerauksia jo vuoden 2013 investointiohjelmaan mutta talousarvioon ei vielä myönnetty määrärahaa. Tekninen lautakunta pyytää kunnanhallitukselta euron määrärahan käytettäväksi Kuikan pumppaamon saneeraukseen syksyn 2013 aikana.

6 Tekninen lautakunta Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden taksasta jätelautakunnalle Tltk 42 Liite 3 Savo-Pielisen jätelautakunta on toimintavuosinaan hyväksynyt sako- ja umpikaivolietteiden käsittelytaksan kuntien tai kuntien vesihuoltolaitosten ilmoittamien käsittelyhintojen pohjalta. Asiakkaille tuleva käsittelymaksu muodostuu kuntien käsittelyhinnoista ja sen päälle tulevasta rekisterin ylläpitomaksusta. Taksasta päättäminen kuuluu jätelautakunnalle, koska lietteet ovat jätelain mukaista jätettä. Tällä hetkellä lietteiden käsittelymaksut vaihtelevat suuresti kunnittain. Viime syksynä pidetyssä yhteisessä palaverissa todettiin, että jatkossa tullaan pyrkimään kohti yhtenäisempää hintaa. Vielä tuolloin ei kuitenkaan saatu laskettua mallia, joka voitaisiin ottaa käyttöön. Nyt kolmen eri kunnan ja erikokoisten jätevesipuhdistamojen yhteyshenkilöt, Jarmo Hiltunen (Kuopion Vesi), Ari Kainulainen (Siilinjärvi) ja Tuure Savolainen (Rautalampi) ovat yhteistyössä jäteyhtiön kanssa laatineet mallin, jonka avulla lietehinnat voitaisiin yhtenäistää. Mallia on läpikäyty myös täällä jätelautakunnalla ja sitä esitetään nyt käyttöön otettavaksi. Ajatuksena on, että koko jätelautakunnan toiminta-alueella olisi v alusta lähtien tasataksa sekä sako- että umpikaivolietteelle. Umpikaivolietteen taksa muodostuisi kaikkien kuntien jätevesimaksujen keskiarvosta. Umpikaivoliete on kutakuinkin normaalia jätevettä, joten on perusteltua, että sen hinnoittelukin vastaa jätevesimaksua. Käytännössä tämä tarkoittaa umpikaivolietteen käsittelyhinnan laskemista lähes kaikissa kunnissa. Sakokaivolietteen käsittelyhinta on laskettu niin, että kaikkien kuntien yhteenlaskettu lietemaksujen tuloutus säilyisi samana kuin ennen. Tämän myötä sakokaivolietteen käsittelyhinta lähes kaikissa kunnissa nousisi. Tämäkin hinta vastaisi jatkossa paremmin lietteen käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Ehdotuksena on, että jatkossa lietteiden käsittelyhinnat, joiden mukaan tilitys kunnille tehtäisiin, olisivat seuraavat: - Umpikaivoliete: 2,17 / m3 (alv 0 %) - Sakokaivoliete: 11,27 / m3 (alv 0 %) Laskelma, josta tulee esille nykyiset ja tulevat hinnat sekä arvioitu tuloutus vuodelle 2013 nykyisillä hinnoilla ja tuloutus vuodelle 2014 yhtenäistetyillä hinnoilla, on liitteenä. Lisäksi liitteenä on kuntavertailu, josta tulee esille, mitä muutos tarkoittaisi kuntien / kuntien vesihuoltolaitosten tuloutuksen kannalta. Jätelautakunnalle kuuluu päätöksenteko taksasta. Mikäli käsittelyhinnasta päättämiseen on tarvetta ennen jätelautakunnan päätöstä kuntatasolla, pyytää jätelautakunta kunnassa asian käsittelyä ja ratkaisun ilmoittamista jätelautakunnalle mennessä. Jätelautakunnan on tarkoitus käsitellä taksan yhtenäistämistä lokakuun lopun kokouksessaan.

7 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunnan katsoo yhtenäisen sakokaivolietteen käsittelytaksan noudattelevan ko. jätteiden käsittelyn keskihintaa nykyisin myös Rautalammin kunnan osalta. Umpikaivolietteen käsittelytaksa on aiemmin rinnastettu kunnan käsittelyhintaan. Kuitenkin umpikaivon lietteen käsittelyyn liittyy normaaliin jäteveden käsittelyyn nähden ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavia kustannustekijöitä (mm. keskimääräistä kalliimpi pumppaus puhdistamolle) jotka ovat perusteena hieman jätevettä kalliimmalle käsittelyhinnalle. Lautakunnan mielestä myös siten umpikaivolietteen käsittelyhinta vastaa sen käsittelyn kustannuksia.

8 Tekninen lautakunta Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jakaminen vuonna 2013 Tltk 43 : Liite 4 Teknisen lautakunnan talousarviossa vuodelle 2013 on varattu yksityisteiden kunnossapidon avustamiseen :n määräraha. Kunnossapitoavustuksen kriteerit täyttävät tiekunnat on jaoteltu neljään kunnossapitoluokkaan, pääsääntöisesti pysyvän asutuksen määrän perusteella. Kunnossapitoavustusta voidaan myöntää pysyvän asutuksen käytössä olevalle yksityistielle ja vähimmäispituus avustettavalle tielle on 400 metriä. Kunnossapitoavustus 1E luokan teille 225 /km, 1. luokan teille 202 /km, 2. luokan teille 170 /km ja 3. luokan teille 155 /km. Yksityistiet 1E luokassa ovat ns. läpiajoteitä, joilla on paljon ulkopuolista liikennettä. Kunnan kunnossapitoavustusta esitetään myönnettäväksi 102:lle tielle, yhteensä n. 235 km:n pituudelta yksityistietä. Valmistelu: maaseutusihteeri Hannu Jyrkkänen. Tekninen lautakunta päättää jakaa vuoden 2013 kunnossapitoavustukset liitteen 4 mukaisesti.

9 Tekninen lautakunta Kevyen liikenteen väylä Kilpilammelle Tltk 44 Kilpilammen alueelle on rakennettu viimeaikoina useita omakotitaloja joiden osalta on kevyen liikenteen kulkutarve Kilpilammelta kirkonkylälle lisääntynyt huomattavasti. Kilpilammelta lähdettäessä kirkonkylälle puuttuu MT 543:n varresta kevyen liikenteen väylä sekä siitä turvallinen liittyminen KT 69:n varrella olevaan kevyen liikenteen väylään. Tekninen lautakunta katsoo että MT 543:n varteen tulee rakentaa pikaisesti kevyen liikenteen väylä sekä siitä alikulku Kt 69:n kevyen liikenteen väylälle. Kilpilammen alueella kasvanut asukasmäärä sekä samalla mm. koululaisten kulkeminen siltä kirkonkylälle edellyttävät turvallisen kevyen liikenneyhteyden rakentamista. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle että kunta kiirehtisi ELYkeskukselle kevyen liikenteen väylän rakentamista ja alikulkua Kt 69:n alitse. Ennen kevyen liikenteen väylän rakentamista kunnan tulisi myös tarkastella onko vaarallisen koulutien perusteella tarpeen järjestää myös koulukyytejä kiinteistöiltä.

10 Tekninen lautakunta Vesihuoltoalueen laajentaminen Tallinimentien alueelle ja hankkeen käynnistämiseen tarvittava määräraha. Tltk 45 Tekninen toimisto on suorittanut kyselyn vesihuoltoon liittymisestä Talliniementien varressa oleville kiinteistöille. Alustavasti neljä kiinteistöä on ilmoittautunut kiinnostuksensa liittymisestään vesi- ja viemärilaitokseen. Talliniementien varressa on Hankaveden rantayleiskaavassa yhteensä 16 asuinomakotitalopaikkaa. Lisäksi Talliniemessä Pitkänlahden puolella on kuusi omakotitalopaikkaa joista neljä on jo toteutettu. Vesi- ja viemärilinjan rakentaminen voisi nopeuttaa yleiskaavan mukaisen rakentamisen toteutumista alueella. Alue soveltuisi hyvin myös mahdollisen omakotitalonäyttelyn alueeksi. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle että käynnistetään Talliniementien alueen liittäminen kunnan vesihuoltoalueeseen. Lisäksi tekninen lautakunta esittää vesi- ja viemärilinjan rakentamiseen osalle aluetta euron määrärahaa jolla voidaan rakentaa n. puolet (n. 2,0 km) vesi- ja viemärilinjastosta syksyn 2013 aikana. Loppu määrärahasta otetaan esille vuoden 2014 talousarvion investointiosassa.

11 Tekninen lautakunta Tiennimitäydennyksiä osoitekarttaan Tltk 46 Liite 5 Rautalammin kunnan alueella on vielä nimeättömiä yksityisteitä, joihin on kiinteistöjen omistajien aloitteesta tullut seuraavia tiennimiehdotuksia: Lähdetie, Mäntyrannantie, Huiniementie, Hiekkalahdentie, Pitkänpohjantie ja Suvantolantie. Kartat teiden sijainnista ovat liitteenä nro 5. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle uusien tiennimien hyväksymistä.

12 Tekninen lautakunta Koivurannantien ja Koivukujan nimien muutos Tltk 47 Liitteet 6-7 Kunnanvaltuuston hyväksymässä Lassilan alueen asemakaavan muutoksessa on nimetty asuinalueelle myös tiennimet, Koivurannantie ja Koivukuja. Tiennimet eivät ole olleet vielä käytössä. Nyt kun alueen kiinteistön omistajien pyynnöstä osoitteita on ryhdytty määrittelemään, heiltä on tullut pyyntö muuttaa tiennimet. He ehdottavat Koivurannantien muuttamista Heikinrannantieksi ja Koivukujan muuttamista Antinkujaksi. Kaavakartta ja kiinteistön omistajien ehdotus ovat liitteenä nro 6 ja 7. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Lassilan alueen asemakaavassa oleva Koivurannantie muutetaan Heikinrannantieksi ja Koivukuja Antinkujaksi.

13 Tekninen lautakunta Laituripaikan vuokraaminen troolarille Hanhitaipaleen satamasta Tltk 36 Reino Jäntti on pyytänyt tekniseltä osastolta laituripaikkaa ammattimaisessa kalastuksessa käytettävän troolarin pitämiseen Hanhitaipaleen laiturissa. Satama on ollut yksityisveneilyn käytössä. Satamassa on kuitenkin sijoitettuna hileasema. Rakennustarkastaja-kunnanrakennusmestarin ehdotus: Tekninen lautakunta vuokraa Reino Jäntille kesäkaudeksi 2013 troolarille laituripaikan 150 :lla. Troolari tulee sijoittaa laituriin peräpoijulla siten että siihen voi edelleen rantautua. Laituripaikkaan liittyvän peräpoijun asentamisesta vastaa Reino Jäntti. Hyväksyttiin rakennustarkastaja-kunnanrakennusmestarin ehdotus yksimielisesti siten, että vuokrauksesta laaditaan kirjallinen vuokrasopimus. Pykälä on käsitelty sittemmin Raija Hännisen jääviysasian vuoksi lautakunnan puhelinkokouksella ja päätetty että asia käsitellään uudestaan seuraavassa lautakunnan kokouksessa Tltk 48 Tekninen lautakunta päättää että laituripaikkaa ei myönnetä koska hakijalla ei ole enää troolaria. Raija Hänninen ei osallistunut asian käsittelyyn. Annikki Kaipainen toimi pöytäkirjan tarkastajana tämän pykälän osalta.

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011. Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Eeva-Liisa Puranen 13 14 15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 22 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 11.8.2011 kello 16.00-16.31 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. [Kirjoita teksti] RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 28.2.2013 kello 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2 3 4 16 17 18 19 20 21 22

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 5/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 5/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 5/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 23.5.2013 kello 17.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 32 33 1 34 2 35 36 37 Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 8/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 16.10.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 10.10.2014 Nro 7/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 7/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 7/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 7/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 3.10.2013 kello 17.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. 49 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 11.12.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 04.12.2014 Nro 9/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00. Laatimispäivä 11.9.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 10 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Torstai 13.9.2018 klo 16.00 Laatimispäivä 8.8.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 1/2013. Perjantai 4.1.2013 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 1/2013. Perjantai 4.1.2013 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 1/013 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 4.1.013 kello 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-1 3 4 Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 5/2011 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.12.2011 kello 16.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-2 3 4 41 42 43 44 45 46 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT. Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT. Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 52 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai12.11.2009 kello 16.30-17:30 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 06.10.2014 Nro 8/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 1/2012. Torstai 15.3.2012 kello 18.00. Kunnanvirasto, alakerran varakokoushuone

Tekninen lautakunta Nro 1/2012. Torstai 15.3.2012 kello 18.00. Kunnanvirasto, alakerran varakokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 1/2012 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 15.3.2012 kello 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2-4 1 2 3 4 5 6 Kunnanvirasto, alakerran varakokoushuone

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 18.7.2014 klo 15 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 14.7.2014 Nro 5 / 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 8.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 09.06.2017 klo 13.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 27.7.2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Torstai 04.08.2016 klo.18.00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT. Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT. Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 7.4.2010 kello 16.30-17.55 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.4.2017 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Nro 3

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 22.10.2015 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 15.10.2015 Nro 5/ 2015 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 76 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 10.11.2016 klo 18.00 19.00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 2/2012. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 2/2012. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 2/2012 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 4.9.2012 kello 16.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2 3 4 5 7 8 9 10 11 12 13 14 Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 28.8.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 20.08.2014 Nro 6 / 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 13.2.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 6.2.2014 Nro 2 / 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 17 KOKOUSTIEDOT. Torstai 19.3.2009 klo 16.30-19.45

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 17 KOKOUSTIEDOT. Torstai 19.3.2009 klo 16.30-19.45 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 17 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 19.3.2009 klo 16.30-19.45 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 12.2.2018 Aika Torstaina 15.2.2018 klo 14.00. Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 4/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 4/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 4/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 4.4.2013 kello 17.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-2 3 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 4/2012. Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 4/2012. Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 4/2012 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-3 4 5 6 7 18 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 3 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 3 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 3 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 6.3.2018 Aika Torstaina 15.3.2018 klo 16.00. Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 1/2014. Torstai 16.1.2014 kello 17.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 1/2014. Torstai 16.1.2014 kello 17.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 1/2014 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 16.1.2014 kello 17.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2 3 4 1 5 6 2 7 8 3-4 9 Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 26.5.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 01.06.2017 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 27. Torstai 07.05.2015 klo 16.00-16.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 27. Torstai 07.05.2015 klo 16.00-16.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3/2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 27 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 07.05.2015 klo 16.00-16.40 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 27.10.2015 klo 17.00 17.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 26 KOKOUSTIEDOT. Torstai 16.12.2010 kello 16.30-17.50

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 26 KOKOUSTIEDOT. Torstai 16.12.2010 kello 16.30-17.50 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 26 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 16.12.2010 kello 16.30-17.50 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 13 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 13 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 13 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Aika Tiistai 18.12.2018 klo 16.00. Laatimispäivä 14.12.2018 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 8 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 10.2.2009 kello 18.00-19.45

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 8 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 10.2.2009 kello 18.00-19.45 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2/2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 8 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 10.2.2009 kello 18.00-19.45 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Torstaina 15.01.2015 klo 17.30 19.25. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Torstaina 15.01.2015 klo 17.30 19.25. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 15.01.2015 klo 17.30 19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 08.01.2015 Nro 1/ 2015 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 11.5.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 18.05.2017 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Torstaina 19.11.2015 klo 16.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Torstaina 19.11.2015 klo 16.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 19.11.2015 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 12.11.2015 Nro 6 / 2015 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 2 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 12.2.2018 Aika Torstaina 15.2.2018 klo 14.00. Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Torstaina 26.03.2015 klo 16.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Torstaina 26.03.2015 klo 16.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 26.03.2015 klo 16.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 19.3.2015 Nro 2/ 2015 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/ 2011 Elinkeinojaosto. Maanantaina 10.01.2011 klo 14.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/ 2011 Elinkeinojaosto. Maanantaina 10.01.2011 klo 14.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/ 2011 Elinkeinojaosto 1 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantaina 10.01.2011 klo 14.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2011. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 1 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 15.2.2011 kello 16.30-18.03

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2011. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 1 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 15.2.2011 kello 16.30-18.03 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2011 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 1 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 15.2.2011 kello 16.30-18.03 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 9.00 11.10 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 14.03.2019, klo 16:07-17:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 31.5.2016 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantaina 06.06.2016 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASI- AT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 1/2015 Aika Ti 13.01.2015 klo 18.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Tiistaina 13.01.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2015 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.2.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 5 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 27.4.2018 Aika Keskiviikko 2.5.2018 klo 16.00 17.30 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 62. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 62. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 62 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 27.09.2016 klo 18.00 19.35 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 05/15.11.2012 58

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 05/15.11.2012 58 Nro 05/15.11.2012 58 Kokousaika 15.11.2012 klo 19.00 19.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:0019:00

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 7 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 7 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 7 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 24.5.2018 Aika Torstai 31.5.2018 klo 16.00 17.55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 25.4.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 27 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona 13.11.2013 klo 18.00 19.25

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 27 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona 13.11.2013 klo 18.00 19.25 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 27 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikkona 13.11.2013 klo 18.00 19.25

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 1/2015 Aika Ti 13.01.2015 klo 18.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Tiistaina 13.01.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2015 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 18. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 18. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2 /2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Sivu 18 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Torstai 03.03.2016 klo 18.00-20.00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 12 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 12 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 12 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 29.11.2018 Aika Maanantai 3.12.2018 klo 16.00. Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 5.7.2010 klo 17.00 18.45. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 5.7.2010 klo 17.00 18.45. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 5.7.2010 klo 17.00 18.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh.

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh. 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012 Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Marita Hietakoivisto

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76 KOKOUSAIKA Torstai 25.6.2015 klo.16.00 16.40. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 27.8.2015 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 21.8.2015 Nro 4/ 2015 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 20.4.2016 klo 9.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Ympäristölautakunta Sivut 18-22 KOKOUSAIKA Torstai 10.3.2016 klo.16.00 17.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2015. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2015. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2015 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 7.7.2015 klo 19.00 20.22 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia 38 Kunnanvirasto, valtuustosali Valtuutettujen esteet

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 16.8.2018 klo.16.00

Lisätiedot

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79. 2. 49 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..79. 3. 50 Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 2.7.2014 78 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2014 Kokousaika 2.7.2014 klo 15.00-16.25 Paikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..79 2. 49 Pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.2.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Tiistai 18.9.2018 klo.16.00

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 86 Tekninen lautakunta Nro 10 08.10.2015. (x) (x) (x) (x) (-) (-) (-)

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 86 Tekninen lautakunta Nro 10 08.10.2015. (x) (x) (x) (x) (-) (-) (-) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 86 Nro 10 08.10.2015 Kokousaika Torstai 08.10.2015 klo 18.00 20.23 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 11.1.2017 klo 16.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 4.1.2018 Nro 1 /2018 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Tekninen lautakunta 3/12. Tiistai 30.10.2012 klo 18.30-20.10. Sillankorvan kokoushuone. Petteri Ristikangas, kunnanjohtaja

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Tekninen lautakunta 3/12. Tiistai 30.10.2012 klo 18.30-20.10. Sillankorvan kokoushuone. Petteri Ristikangas, kunnanjohtaja Tekninen lautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/12 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 30.10.2012 klo 18.30-20.10 Sillankorvan kokoushuone Jäsen Paikalla

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9. Tekninen lautakunta 2.11.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9. Tekninen lautakunta 2.11.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 Tekninen lautakunta 2.11.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 2.11.2011 klo 16.30 18.15 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika 17.06.2019, klo 09:02-09:27 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Ympäristölautakunta Sivut 9- Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Ympäristölautakunta Sivut 9- Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Ympäristölautakunta Sivut 9- KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 28.3.2018 klo.16.00.

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012. Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012. Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012 Aika Torstaina 22.11.2012 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari Käsiteltävät asiat nro Liite nro 106 Kolarin

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012 KOKOUSAIKA 07.06.2012 klo 17.00-17.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 9 ILMOITUSASIAT 2 10 YKSITYISTIEAVUSTUKSET 2012 / KORJAUKSIA 3 11 VIEMÄRIVERKON

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3/2013. KOKOUSAIKA 5.6.2013 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 3/2013. KOKOUSAIKA 5.6.2013 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 3/2013 KOKOUSAIKA 5.6.2013 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 16 Saapuneet asiakirjat 17 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 7.6.2016 klo 19.00 20.20 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia 29 Kunnanvirasto, valtuustosali Valtuutettujen esteet

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6 /2018 Tekninen lautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjan tarkastajien valinta RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Nro 6 /2018 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 3.5.2018 Aika Tiistai 8.5.2018 klo 16.00 17.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 1. Keskiviikko 7.1.2009 kello 19.00-20.10

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 1. Keskiviikko 7.1.2009 kello 19.00-20.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA s. 1 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 7.1.2009 kello 19.00-20.10 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2014. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2014. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2014 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 30.9.2014 klo 19.00 19.50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia 55 Kunnanvirasto, valtuustosali Valtuutettujen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.2.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 9 10 11 12 13 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 30.11.2012 klo 14.30-14.45. Todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 30.11.2012 klo 14.30-14.45. Todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Tekninen lautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 4/12 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Perjantai 30.11.2012 klo 14.30-14.45 Sähköposti- ja puhelinkokous Jäsen Paikalla

Lisätiedot

Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 18.09.2017 klo 16.00 16.52 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia KOKOUSKUTSU Laatimispäivä 15.9.2017 Nro 9 /2017 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot