B-D12 ERILLISMÄÄRÄYS 2013 Muilta osin mitä tässä asiakirjassa määritellään, noudatetaan Palloliiton sääntöjä, kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä.
|
|
- Elina Kyllönen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 B-D12 ERILLISMÄÄRÄYS 2013 Muilta osin mitä tässä asiakirjassa määritellään, noudatetaan Palloliiton sääntöjä, kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä. Punaisella merkitty muutokset edelliseen vuoteen! HUOM! PIENEN PELIMUODON POIKKEUSSÄÄNTÖ POISTETTU!!! Pienemmän pelimuodon joukkueena mukaantulo isomman pelimuodon sarjaan poistettu. Kaikki sarjat pelataan ison pelimuodon mukaisesti. Vähällä pelaajamäärällä olevat joukkueet voivat tehdä toisen seuran kanssa Yhdistelmäjoukkueen tai Yhteisjoukkueen (YJ). Harjoittelu voidaan tehdä osin pienissä yksiköissä omalla paikkakunnalla ja mahdollisesti pitää myös yhteisharjoituksia ja pelata kuitenkin yhdessä. 1 YHDISTELMÄJOUKKUEENA tai YHTEISJOUKKUEENA PELAAMINEN PIIRISARJAA Vaihtoehto 1 yhdistelmäjoukkue (C15 ja nuoremmat): Kaksi ei seuran joukkuetta pelaavat yhdistelmänimellä (lupa haetaan vuosittain piirin kilpailujaokselta), jolloin ensimmäisenä mainittu seura on vastuuseura ja jossa kaikkien pelaajien edustusoikeudet on oltava kauden ajan. Vaihtoehto 2 yhteisjoukkue (B ja nuoremmat): Perustetaan Yhteisjoukkue yhteisjoukkuesäännön mukaisesti (sopimus lähetetään piiriin vuosittain ja on voimassa kun sopimusmaksu on maksettu piiriin ). Tällöin edustusoikeudet säilyvät kasvattajaseuroissa ja joukkueen sarjanimessä pitää olla nimen perässä YJ merkintä. Yhteisjoukkuetoiminnasta on olemassa Liiton yhteisjoukkuemääräys ja tässä määritellään piirin poikkeukset: Sopimus tulee toimittaa piirisarjaan ilmoittautumisen yhteydessä. Pelaajasiirrot ovat nuorella pelaajalla 1 ylös ja 1 alaspäin liikkuessa piirisarjajoukkueiden välillä tai liiton joukkueesta piirisarjaan. 2 ILMOITTAUTUMINEN SAMALLA JOUKKUEELLA USEAMPAAN SARJAAN Jos sama joukkue ilmoittautuu useampaan kuin yhteen ikäluokkaan tai sarjatasoon tulee joukkueen pelaajamäärän sekä taustahenkilöiden määrän olla riittävä aloittamaan kaikkien sarjojensa ottelut tarvittaessa vaikka samana päivänä ja samaan aikaan. 3 9V9 KENTTIEN PIIRTÄMINEN 9v9 sarjojen ottelut tulee pelata aina kentän pituussuunnassa, kenttäkoot Kaikki Pelaa sääntöjen mukaisesti. Tällä säännöllä kunnioitetaan kilpasarjojen peliä ja rauhoitetaan kenttä pelitoiminnalle. 4 JOUKKUEEN SIIRTYMINEN PELAAMAAN TOISEN PIIRIN SARJOIHIN Jos joukkue menee pelaamaan toisen piirin sarjoihin, tarvitaan siihen molempien piirien suostumus. Sama käytäntö pätee myös, jos jonkin toisen piirin joukkue haluaa osallistua Pohjois-Suomen piirisarjoihin. 5 SARJAPAIKANSIIRTO TOISEEN SEURAAN Sarjapaikansiirto: Sarjapaikan luovuttavan seuran sekä sarjapaikkaa hakevan seuran on kirjallisesti esitettävä asia piirin kilpailujaokselle. Samalla vähintään ko. sarjan edellyttämän pelimuodon (11v11 tai 9v9) pelaajamäärän on siirryttävä sarjapaikan luovuttavasta seurasta sarjapaikkaa hakevaan seuraan. Kilpailujaos ottaa asian käsittelyyn, kun : vaadittavat dokumentit sarjapaikansiirrosta on toimitettu piiritoimistolle kaikkien siirtyvien pelaajien edustusoikeuksien siirrot Palloverkossa suoritettu sekä rekisteröintimaksut maksettu muut mahdolliset taloudelliset sarjapaikkaan liittyvät velvoitteet on hoidettu. 6 SARJOJEN PÄÄTTYMINEN B-junioreissa otteluita ei voi siirtää piirin määräämän viimeisen kierroksen jälkeen kevätkierroksella eikä syyskierroksella. Muissa sarjoissa tämä koskee kevätkierrosta ja suositellaan myös syyskierroksella. 7 B-JUNIOREIDEN KARSINTA LIITON SARJOIHIN
2 Halukkuudesta karsintoihin on jätettävä kirjallinen ilmoitus piiriin sekä ennen kevätsarjan että ennen syyssarjan alkua. Näistä joukkueista parhaiten sarjassa sijoittunut joukkue saa osallistumisoikeuden piirien(pohjois-suomi, Vaasa ja Keski-Pohjanmaa) väliseen karsintaan noususta liiton ykköseen, josta 2 parasta nousee. Piirin myöntämät erikoisluvat eivät ole voimassa karsinnoissa. 8 OTTELUPÖYTÄKIRJAT Kaikissa piirisarjaotteluissa joukkueet täyttävät virallisen jäljentävän Palloliiton ottelupöytäkirjan väh. 15 min. ennen ottelun alkua ja luovuttavat sen ottelun erotuomarille. Ottelun jälkeen erotuomari täyttää pöytäkirjaan tarvittavat merkinnät ja luovuttaa yhden kappaleen kotijoukkueelle ja yhden vierasjoukkueelle. Lisäksi yksi kappale jää tuomarille ja yksi toimitetaan erotuomarin toimesta piiriin viim. seuraavana arkipäivänä. Yliikäisen pelaajan nimen perään tulee laittaa Y- merkintä. Kaksoisedustuspelaajan nimen perään K-merkintä. Pöytäkirjaan voidaan merkitä max 22 pelaajaa. Lisäpelaajat merkitään pöytäkirjan lisätietokenttään. 9 OTTELUTULOKSEN LÄHETTÄMINEN Piirisarjaotteluista lähetetään ottelutulos heti ottelun päätyttyä piiriin. Kotijoukkueen yhteyshenkilöllä on velvollisuus lähettää ottelutulos heti ottelun jälkeen. SMS -tulospalvelun säännöt 1. ResultCode hyväksyy ottelutulosilmoitukset vain joukkueiden yhteyshenkilöiden matkapuhelinnumeroista, jotka ovat rekisteröityneet ResultCoden käyttäjiksi ja joiden rekisteröitymisen piiri on hyväksynyt. 2. ResultCode hyväksyy vain oikeassa muodossa lähetetyt ottelutulosilmoitukset. 3. Yksi matkapuhelinnumero voi olla määritettynä vain yhdelle henkilölle kerrallaan. ResultCode ei ota lainkaan vastaan tulosilmoituksia sellaisesta matkapuhelinnumerosta, joka on määritetty useammalle kuin yhdelle henkilölle yhtäaikaa. 4. ResultCodeen voi lähettää tekstiviestinä vain sen seuran tai joukkueen tuloksia, johon henkilö on piirin toimesta rekisteröity. 5. Ottelutulosten lähettäminen on kotijoukkueen vastuulla, ja vain kotijoukkue voi lähettää ottelutuloksia ResultCodeen. Vierasjoukkueen lähettämiä tulospalveluilmoituksia ei piirin käytännön mukaan käsitellä. 6. Piirin hyväksymiä ottelutuloksia ei voida enää muuttaa tekstiviestillä. 7. Hyväksytyt henkilöt vastaavat omalta osaltaan siitä, ettei ResultCode -palvelua käytetä heidän puhelinnumeroillaan ja tunnuksillaan asiattomasti. Asiaankuulumattomien viestien tahallinen lähettäminen selvitetään ja ne käsitellään kurinpidossa. Ottelutuloksen ilmoittaminen tekstiviestillä HUOM: Tietokone hylkää virheelliset viestit automaattisesti, joten on tärkeää lähettää viesti juuri oikeassa muodossa. Tekstiviestin muoto Viestin alkuun kirjoitetaan sana tulos, jonka jälkeen ilmoitetaan numeroilla ottelutunnus sekä ottelun tulos varsinaisen peliajan jälkeen sekä, jos ottelussa pelattiin jatkoaika, ottelun tulos jatkoajan jälkeen (kaikki välilyönnein eroteltuna). Esimerkki:Ottelun tulos 5-3: lähetä viesti tulos Lähetä tekstiviesti numeroon (Viestin hinta on normaali lähettäjän operaattorin perimä tekstiviestin perushinta.) Huomioitavaa: Ottelutunnuksen saat ResultCode -internetsivulta (esim. sarjan otteluohjelma-sivulta). Muiden järjestelmien ottelutunnuksia ei voi käyttää. Saapuneet tekstiviestit käsitellään koneellisesti, joten tietokone hylkää virheelliset viestit automaattisesti. Viestissä ei saa ilmoittaa mitään ylimääräistä tekstiä tai muuta informaatiota. Ei ole merkitystä, käytätkö isoja vai pieniä kirjaimia. Virheellinen viesti Mikäli lähetit tekstiviestin vahingossa väärin, lähetä viesti oikeassa muodossa uudelleen. Tällöin uusi tulos korvaa väärin lähetetyn ja sarjataulukko lasketaan automaattisesti uudelleen. 10 OPERAATIO PELISÄÄNNÖT Suositellaan tehtäväksi heti uuden harjoituskauden alkaessa. C15-D12 sääntöjen laadinta on pakollinen viimeistään ennen sarjan alkua. Säännöt suositellaan tehtäväksi myös B-ikäluokassa.
3 11 YLI-IKÄISYYS Seuran roolissa toimiva henkilö (juniori- tai valmennuspäällikkö tai jos tällaista ei ole, niin seuran nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö) voi rekisteröidä luvan edellisenä vuonna syntyneelle yli-ikäiselle pelaajalle. Lupa astuu voimaan kun lupa on lähetetty piirin internetsivulla olevalla lomakkeella ennen ensimmäistä piirisarjaottelua sekä lupamaksu on maksettu sekä ao. kriiteristön mukainen peruste löytyy. - Yli-ikäisyyden rekisteröinti voidaan tehdä seuraavissa tapauksissa: 1) Omalla seuralla ei ole pelaajan ikäluokassa pelaavaa joukkuetta eikä pelaaja tasollisesti pysty vielä pelaamaan vanhemmassa ikäluokassa tai sitäkään ei ole. 2) Pelaaja on fyysisesti pienikokoinen eikä tasollisesti pärjää omassa ikäluokassa tai pelaaja on vasta aloittanut eikä näin saa peliaikaa omassa ikäluokassa. 3) Pelaajalla on fyysisiä kehityshäiriöitä, joiden vuoksi pelaaminen nuoremmissa on tarpeellista. 4) Pelaaja on sosiaalisesti ujo, syrjäänvetäytyvä, arka, herkkä eikä tämän vuoksi tule toimeen eikä pärjää oman ikäisten kanssa jalkapallossa. 5) Pelaajalla on sosiaalisia ongelmia tai puutteita, joiden vuoksi käy koulua vuotta nuorempien kanssa. 6) Pelaaja on maahanmuuttaja tai turvapaikan hakija, jonka sopeuttamiseksi yhteiskuntaan on tarpeellista ohjata ikäluokkaa nuorempien seuraan (käy mahdollisesti koulua nuorempien kanssa). Rekisteröinti voidaan myöntää, mutta jatkossa pelaaja tulee ohjata oman ikäluokan joukkueeseen. 7) Joukkueella on vähän pelaajia ja nuoremmista ikäluokista ei löydy tasollisesti sellaisia pelaajia, jotka voivat pelata ikäluokkaa vanhemmissa. 8) Samalla pelaajalla voi olla sekä yli-ikäisyys että kaksoisedustusoikeus. Tällöin pelaaja voi pelata oman seuran nuoremmassa joukkueessa sekä toisessa seurassa oman ikäluokan joukkueessa jos omassa seurassa ei ole oman ikäluokan joukkuetta. - Jalkapallon yli-ikäisyydet ovat voimassa rekisteröintimaksun maksamisesta alkaen vuoden loppuun piirisarjassa ja seurojen järjestämissä turnauksissa koko maassa (yli- ikäisyysoikeuksia ei ole pelkästään seurojen omiin turnauksiin). Rekisteröidyt yli-ikäiset pelaajat julkaistaan piirin internetsivulla. Turnauksiin osallistuvat seurat ovat kuitenkin velvollisia tarkastamaan turnauskohtaiset säännöt turnaukseen ilmoittautumisen yhteydessä turnausjärjestäjältä. - Peluuttamisoikeus: 11v11 ja 9v9 pelit: 2 pelaajaa pöytäkirjalla ja 2 pelaajaa kentällä 7v7: 1 pelaaja pöytäkirjalla ja 1 pelaaja kentällä. - Ilman yli-ikäisen rekisteröintiä tai väärin peluutettujen yli-ikäisten käyttäminen johtaa sakkoon ilman kurinpitovaliokunnan erillistä käsittelyä seuraavasti: 1. väärinkäyttö = 50 euron sakko 2. väärinkäyttö = 100 euron sakko 3. väärinkäyttö = Sarjasta sulkeminen - Väärinkäytös aiheuttaa kilpasarjoissa ottelutuloksen muutoksen ja lisäksi mahdollisen kurinpitokäsittelyn. - Piirin yli-ikäisyyslupa ei ole voimassa liiton sarjoissa eikä liiton karsintaotteluissa esim. Kai Pahlman ja Laura Kalmari karsinta. - Poikien sarjoissa pelaavat tytöt saavat olla vuoden yli-ikäisiä ilman erillistä rekisteröintiä. - Piiri ei määritä yli-ikäisiä pelaajia käyttävälle joukkueelle estettä nousulle ikäluokan sisällä (kakkonenykkönen-mestaruussarja). Yli-ikäisiä käyttävä joukkue pelaa muiden joukkueiden tapaan piirisarjan mestaruudesta sekä muista sijoituksista. - Sarjoissa, jotka muodostuvat kahdesta tai useammasta ikäluokasta, ei voi pelata yli-ikäisiä pelaajia. Erityisen painavasta syystä piiri voi myöntää yli-ikäisien pelaamiseen poikkeuksia myös kesken kauden.
4 12 KAKSOISEDUSTUS Tällä säännöllä pyritään mahdollistamaan pelaajan taitotason kehittyminen esim. pelaamalla haastavammassa joukkueessa saadakseen kovia lisäpelejä samalla mahdollistaen pelaajan kasvattajaseuran toimintaedellytykset esim. joukkueen riittävä pelaajamäärä. - Piirillä on oikeus seuran anomuksesta myöntää yksittäisen pelaajan edun perusteella piirin kilpailuihin vain yhteen joukkueeseen kaksoisedustusoikeus, jolloin pelaaja voi pelata kahdessa eri seurassa eri sarjatasoilla. Kaksoisedustukseen tarvitaan aina seuran suostumus ja seurojen välinen kirjallinen sopimus, joka pitää toimittaa piirin kilpailujaoksen hyväksyttäväksi. Sopimuksesta on käytävä ilmi pelaajan nimi ja syntymäaika. - Kaksoisedustusoikeus on voimassa koko maassa. Jalkapalloon myönnetyt kaksoisedustusoikeudet ovat voimassa myöntämisestä ja rekisteröintimaksun maksamisesta alkaen vuoden loppuun. Mikäli joukkueessa on enemmän kuin kolme kaksoisedustuspelaajaa, pitää oman piirin ulkopuoliseen tapahtumaan saada järjestäjän lupa. Turnauksiin osallistuvat seurat ovat velvollisia tarkastamaan turnauskohtaiset säännöt turnaukseen ilmoittautumisen yhteydessä turnauksen järjestäjältä(sekä seurojen ei piirisarjapelit että liiton, toisen piirin tai piirien väliset turnaukset joissa pelataan virallisia pelejä). - Kaksoisedustusoikeuksia ei voi saada pelkästään osallistuttaessa turnauksiin, vaan luvat myönnetään koko kaudeksi jolloin pelaaja osallistuu joukkueen toimintaan myös piirisarjassa. - Sopimuksen lisäksi kaksoisedustukseen liittyvät tiedot pitää lähettää piiriin piirin internetsivulla olevalla lomakkeella. Rekisteröintiä voidaan hakea seuraavissa tapauksissa: Eri seurojen eri sarjatasolla pelaavien piirisarjajoukkueiden välillä 1) Oman seuran joukkueessa pelaaja ei saa tarpeeksi haastavia pelejä, mutta pelaaja turvaa oman joukkueen pelaajamäärän. 2) Pelaajan oma joukkue pelaa sarjatasolla johon pelaajan taso ei vielä kunnolla riitä ja peliaika jää vähäiseksi omassa seurassa pelaaja pelaa toisen seuran alemman sarjatason joukkueessa. 3) Toisen piirin alueelta tulevalle pelaajalle voidaan myöntää oman ikäluokan tai vanhempien ikäluokkien joukkueeseen kaksoisedustusoikeus, mikäli pelaajalla ei ole mahdollisuutta osallistua oman joukkueen toimintaan esim. pitkällä kesälomalla paikkakuntien pitkän etäisyyden johdosta. Piirin aikuis- ja juniorijoukkueen välillä nuorelle pelaajalle 1) Juniori-ikäisen pelaajan vähäinen peliaika oman seuran aikuisjoukkueessa piirisarjassa. Mahdollista pelata oman ikäluokan joukkueessa toisessa seurassa ja saada lisää peliaikaa. Liiton nuorten sarjasta piirin nuorten sarjaan 1) Pelaajan vähäinen peliaika liiton sarjan joukkueessa(jossa liiton säännön mukaan pelaajan edustusoikeus tulee olla). Kaksoisedustus voidaan myöntää oman ikäluokan piirisarjan juniorijoukkueeseen. Tällä turvataan kehityskykyisen pelaajan riittävä peliaika. - Pelaaja voi edustaa kuitenkin vain yhtä joukkuetta sarjatasoa kohden. - Kaksoisedustusoikeudet tulee anoa ennen piirisarjan alkua. Lomakkeen käsittelyyn tulee varata väh. 2 viikon käsittelyaika. Myönnetyt kaksoisedustusoikeudet päivitetään piirin nettisivulle Pelitoimintavalikon alle. - Mikäli pelaajalle myönnetään uusi kaksoisedustusoikeus, raukeaa aiempi oikeus. Uudesta oikeudesta maksetaan piiriin käsittelymaksu uudelleen. - Kaksoisedustusta ei sallita kahden aikuisjoukkueen välillä. - Piirin myöntämät kaksoisedustusluvat eivät ole voimassa karsinnoissa.
5 - Piiri ei määritä kaksoisedustuspelaajia käyttävälle joukkueelle estettä eri sarjatasolle nousulle piirisarjassa. - Peluuttamisoikeus: 11v11 ja 9V9: 2 pelaajaa pöytäkirjalla ja 2 pelaaja kentällä 7v7: 1 pelaaja pöytäkirjalla ja 1 pelaaja kentällä Erityisen painavasta syystä piiri voi myöntää kaksoisedustusoikeuksiin poikkeuksia myös kesken kauden. Mikäli lupa- asioissa todetaan väärinkäytöksiä, asia saatetaan kurinpitovaliokunnan käsittelyyn. 13 OTTELUSIIRTO Otteluohjelman vahvistamisen jälkeen tehdyistä ottelusiirroista tulee suorittaa piirin määräämä ottelusiirtomaksu ja sopia siirrot viimeistään viikko ennen ottelua. Luvattomasta ottelusiirrosta laskutetaan korotettu maksu. Toimenpiteet ottelusiirrossa: Siirtoa haluavan joukkueen tulee neuvotella uudesta peliajankohdasta vastustajan kanssa. Vastustajan myöntyessä siirtoon, kysytään kenttäasettelijalta uusi kenttä ja aika. Vastustajan kieltäytyessä siirtoon, voi siirtoa anoa painavilla perusteilla piirin määrättäväksi. Anotaan lupa piiristä uusille ajoille ja paikoille. Ottelusiirrot ilman piirin lupaa ovat kiellettyjä. Ilmoitetaan uusi aika erotuomareille ja erotuomariasettelijalle viipymättä. Vahvistetaan muutokset vastustajalle viipymättä. Ottelusiirron periaatteet: 1) Joukkue A haluaa siirtää ja joukkue B suostuu maksullinen ottelusiirto, vahvistetaan piiristä. 2) Joukkue A haluaa siirtää, mutta ei ole painavaa perustetta ja joukkue B ei suostu Ei siirretä! 3) Joukkue A haluaa siirtää painavalla perusteella ja joukkue B ei suostu Maksuton siirto, piirin määräämänä päivänä. Ottelut tulee sopia pelattavaksi ennen viimeistä kierrosta. Kaikki siirrot, joissa ei ole painavaa perustetta, tulee pelata ennen viimeistä kierrosta. Painavista syistä siirretyt ottelut tulee pelata viimeistään viikon päästä viimeisen kierroksen jälkeen. Tällöin piirin pyytäessä joukkueen tulee todistaa ottelusiirron painavat perusteet. Keväällä ei voi siirtää viim.kierroksen jälkeen. Painavat syyt: - kulkuneuvon rikkoutuminen matkalla - sairasepidemiasta, loukkaantumisista, koulun tai siihen rinnastettavien esteiden aiheuttama vajaalukuisuus. Tällöin kuitenkin on huomioitava löytyykö seuran muista eri sarjatasolla pelaavista joukkueista korvaavia pelaajia. - luonnonvoimien aiheuttamat syyt (myrskyt, ukkoset, lumimäärä, jää) - liiton ja/tai piirin päällekkäisen kilpailutapahtuman aiheuttama vajaalukuisuus (Pahlman, Premier, FUN). - Liiton tai piirin määräys edustustehtävässä vähintään 2 pelaajaa (Maajoukkue, Aluejoukkue, Piiri Cup, piirileirit, haavit) Vajaalukuisuus: Vajaalukuiseksi katsotaan joukkue, jossa ottelun alkamishetkenä ei ole jalkapallosääntöjen tai kilpailun järjestäjän määrittelemää vähimmäispelaajamäärää. Vähimmäispelaajamäärä piirisarjoissa: 11v11 (B2, josta karsinta liiton sarjaan) = 7 pelaajaa (SPL sääntö) 11v11 = 9 pelaajaa 9v9 = 8 pelaajaa 7v7 = 6 pelaajaa 5v5 = 5 pelaajaa (Yksittäisen pelaajan puuttuminen ei ole painava peruste, ei edes ainoan maalivahdin) 14 EROTUOMARI - Erotuomarina voi toimia henkilö, joka on käynyt erotuomarikoulutuksen käynnistyvälle kaudelle.
6 - Erotuomarin ollessa estynyt saapumaan hänelle määrättyyn tehtävään on hänen itse hoidettava sijainen tehtävään. Mikäli tuomari laiminlyö velvoitteensa, piirin määräämä toimielin voi asettaa tuomarin toimitsijakieltoon määräajaksi. Lisäksi voidaan laiminlyönnistä langettaa erotuomarin laiminlyöntimaksu. - Mikäli erotuomarit eivät kuitenkaan saavu otteluun, ovat seurat velvollisia keskenään sopimaan soveliaan henkilön hankkimisesta ottelun erotuomariksi. Seurat ovat velvollisia ilmoittamaan piirille erotuomarin poisjäännistä. Lisäksi tuomarin poisjäännistä kirjataan merkintä ottelupöytäkirjan lisätietokenttään. - Vain yksi tuomari voi laskuttaa erotuomarimaksukuitilla 5 euron puhelinkulut / ottelu kotijoukkueelta otteluajan ja paikan selvittämisestä. Laskuttavan tuomarin tulee ilmoittaa laskutetuista puhelinkuluista muille tuomareille, jotta päällekkäistä laskutusta ei tapahdu. - Erotuomarit laskuttavat yhdistettyjen ikäluokkien peleissä sen mukaan, kumman ikäluokan sääntöjen mukaan pelataan. 15 SARJASTA SULKEMISET JA LUOPUMISET Joukkue suljetaan sarjasta kahden luovutuksen jälkeen. Mikäli ensimmäinen luovutus tapahtuu kahdella viimeisellä kierroksella, suljetaan joukkue suoraan sarjasta. Luovuttaneelta tai sarjasta suljetun joukkueen seuralta peritään piirikokouksen vahvistamat luovutus- ja sarjasta sulkemismaksut. Luovuttaneen tai sarjasta suljetun joukkueen ottelut poistetaan sarjataulukosta. Joukkueen luovuttamisesta on ilmoitettava piiriin, vastustajalle ja erotuomarille. Jos ottelun luovuttanut on kotijoukkueena, voidaan se velvoittaa korvaamaan vierasjoukkueelle 1 /km matkakulut, mikäli matka on tehty. Jos luovuttanut on vierasjoukkueena, voidaan se velvoittaa korvaamaan kotijoukkueelle ottelun järjestelykulut (kenttävuokra, erotuomareiden matkakulut). Luovuttaneeksi katsotaan joukkue, joka ei saavu otteluun tai saapuu joko myöhässä tai vajaalukuisena. Mikäli joukkueilla syntyy em. asiassa erimielisyyttä, käsitellään asia kurinpitovaliokunnassa. 16 VASTALAUSE Vastalause on lähetettävä kirjallisesti (kirje tai sähköposti) 2 vrk kuluessa ottelusta kilpailun järjestäjälle. Jos vastalause koskee pelaajan edustuskelpoisuutta, se on lähetettävä 7 vrk kuluessa ottelusta. Vastalause on tarkoin perusteltava ja siihen tulee liittää kuitti kilpailun järjestäjän määräämän vastalausemaksun maksamisesta (100 euroa). Vastalausetta ei oteta tutkittavaksi, jos vastalausemaksua ei ole maksettu ajoissa tai jos vastalausetta ei ole riittävästi perusteltu tai vastalauseen tekijän nimi, seura, joukkue sekä yhteystiedot ovat puutteellisia. Maksu palautetaan, jos vastalause hyväksytään. Tällöin hävinneelle osapuolelle lankeaa 100 euron käsittelymaksu. Piiri laskuttaa seuralta käsittelymaksun sekä langettaa mahdollisen kurinpidon lisärangaistuksen. 17 PELAAJASIIRRON POIKKEUSSÄÄNNÖT SEURAN SISÄISISSÄ SIIRROISSA B-IKÄLUOKAN(pojat ja tytöt) PELAAJASIIRRON POIKKEUSSÄÄNTÖ SIIRRYTTÄESSÄ LIITON SARJASTA PIIRISARJAAN Tätä sääntöä voi käyttää piirisarjan joukkue, joka on ilmoittanut piiriin ennen sarjan alkua ettei tavoittele piirisarjasta nousua liiton sarjaan(jos kevät ja syyssarja ovat erillisiä kilpailuja, niin silloin ilmoitus ennen kummankin sarjan alkua).
7 Seuraavana päivänä alaspäin ilman maksua ja ilman edustusoikeuden muutosta jos pelaaja on pelannut 40 min tai vähemmän liiton sarjan ottelussa. Tätä sääntöä käytettäessä ei ole voimassa 31.5 ja 2.9 jälkeen liiton kilpailumääräyksissä määritellyt siirtorajoitteet. PELAAJASIIRROT PIIRISARJASTA PIIRISARJAAN (B2-D12 tytöt ja pojat) Seuraavana päivänä ylöspäin ja alaspäin ilman maksua ja ilman edustusoikeuden muutosta. Tässä tapauksessa ei ole voimassa 31.5 ja 2.9 jälkeen liiton kilpailumääräyksissä määritellyt siirtorajoitteet. 18 KAHDEN ERI IKÄLUOKAN YHDISTÄMINEN SAMAKSI SARJAKSI (esim. C14-D13 tai D12-E11) Sarjassa noudatetaan nuoremman ikäluokan sääntöjä ja määräyksiä. Täten peliaika sekä erotuomaripalkkio määräytyy nuoremman ikäluokan mukaisesti. Sarjassa on käytössä samat säännökset pienemmästä pelimuodosta, mitä yllä on mainittu. 19 PELIASUMÄÄRÄYKSET Vieraileva joukkue vaihtaa pelipaitaa, mikäli pelipaidat ovat samankaltaiset. Joukkueet päivittävät Resultcodeen peliasujensa väritiedon ennen sarjan alkua. Joukkueita kehoitetaan tutustumaan jalkapallosääntöjen peliasumääräyksiin. 20 PUKUHUONEET Kotijoukkueen tulee järjestää vierasjoukkueelle mahdollisuus vaihtaa varusteet ja käydä suihkussa ottelun jälkeen. Kotijoukkue vastaa mahdollisista pukuhuonekuluista. 21 PELAAJASIIRROT SEURASTA TOISEEN Kun pelaaja vaihtaa seuraa, tulee edustusoikeus tehdä sähköisesti Palloverkkoon ja maksaa pelaajasiirtomaksu. Pelaaja ei ole edustuskelpoinen ennenkuin siirto on tehty ja siirron kirjaamismaksu on maksettu. Pelaajasiirtoa ei tarvitse tehdä mikäli pelaaja ei ole pelannut kuluvalla eikä edeltävällä kaudella virallisia liiton tai piirisarjan pelejä. 22 PELI- JA EROTUOMARIPASSIT Kaikilla Palloliiton tai piirin sarjaa pelaavilla pelaajilla ja erotuomarina toimivilla tulee olla voimassa oleva peli- tai erotuomaripassi. Peli- tai erotuomaripassi pitää maksaa Palloliiton internetsivulla. 23 MUUT SUOSITUKSET Kaikissa piirisarjaotteluissa suositellaan 3 pallon käytäntöä eli lisäpallot kummankin maalin takana. - Edut: tällä toimenpiteellä nopeutetaan pelin kulkua ja lisätään pallokosketuksia pelaajille eli tehokas peliaika lisääntyy ja pelaajat kehittyvät. Joukkueita kehoitetaan päivittämään joukkueiden taustahenkilöiden ja pelaajien tiedot Resultcodeen kauden 2013 aikana, koska kaudella 2014 on tarkoitus ottaa käytöön juniorisarjoissa sähköiset ottelupöytäkirjat! 24 KILPAILUMAKSUT Piirihallitus määrittelee kilpailumaksut, jotka löytyvät piirin internetsivulta Piiri-valikosta. 25 D12 IKÄLUOKAN PELITAPA D12 sarjassa on poikkeuksellinen pelaamistapa, josta on määritelty erillisessä D12 sarjarakenne asiakirjassa. Sarjarakenneasiakirja ja Kaleva Cup (pelataan ) erillismääräys tarkennetaan kun on tiedossa ikäluokkaan ilmoittautuneet joukkueet. Piirillä on oikeus tehdä näihin sääntöihin ja määräyksiin muutoksia myös kesken kauden.
Muilta osin mitä tässä asiakirjassa määritellään, noudatetaan Palloliiton sääntöjä, kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä.
B-D12 SARJAMÄÄRÄYS 2012 (päivitetty 2.5.2012 Pykälä 3: lisäys max.pelaajamäärät) Muilta osin mitä tässä asiakirjassa määritellään, noudatetaan Palloliiton sääntöjä, kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä. 1
NUORTEN ERILLISMÄÄRÄYS B-D12
NUORTEN ERILLISMÄÄRÄYS B-D12 Muilta osin mitä tässä asiakirjassa määritellään, noudatetaan Palloliiton sääntöjä, kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä. 1 YHDISTELMÄJOUKKUEENA TAI YHTEISJOUKKUEENA PELAAMINEN
- Tasoluokitus tehdään huomioiden koko piirin alue. Turnaukset pelataan koko Pohjois-Suomen alueen joukkueiden kesken tasoittain.
JLM E11-F8 SARJAMÄÄRÄYS 2012 1 ILMOITTAUTUMINEN JA PELITAPA - Piiri pyytää ilmoittautumisia tasojen mukaisesti ja laatii piirisarjat tasojen mukaan. Joukkueet luokittelevat itse oman tasonsa ja ilmoittautuvat
- Seuroissa joukkueiden sisäinen tasoryhmittely on tehtävä seuran linjan mukaisesti.
JLM E11-F8 ERILLISMÄÄRÄYS 2014 Muilta osin mitä tästä asiakirjasta ei löydy, noudatetaan Palloliiton Kaikki Pelaa sääntöjä, Palloliiton kilpailuja rangaistusmääräyksiä sekä muita sääntöjä. Piirillä on
JLM E11-F8 ERILLISMÄÄRÄYS
JLM E11-F8 ERILLISMÄÄRÄYS 1 YLEISTÄ 1.1 Muilta osin mitä tästä asiakirjasta ei löydy, noudatetaan Palloliiton Kaikki Pelaa sääntöjä, Palloliiton kilpailu- ja rangaistusmääräyksiä sekä muita sääntöjä. Piirillä
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä
2. ILMOITTAUTUMINEN SAMALLA JOUKKUEELLA USEAMPAAN SARJAAN
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET PIIRINSARJOISSA 2014 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä
Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014
ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Jalkapallon Kaslink liiga
2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille
Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/
Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 1 Määräysten sisältö 1. Piirin sarjoissa noudatetaan pääsääntöisesti Suomen Palloliiton kilpailusääntöjä, joiden alaisuudessa toimivat kaikki jalkapallon kilpailutoimintaan
Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015
ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT
NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT ETELÄ-LÄNSI LIIGAT, ELL (C- ja D-nuoret, vastuupiiri Tampere) Etelä-Länsi -liigat pelataan ikäluokissa C15-, C14-, D13-pojat sekä C-tytöt. Lisäksi syyskierroksella
KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa
KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ 2017 KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa 1. OMASSA SEURASSA KILPAILUMÄÄRÄYSTEN MUKAAN, EI TOIMENPITEITÄ:
VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012
VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012 Huom! Kohdat A ja B koskevat piirin sarjoissa vain miesten Kolmosta ja Nelosta! A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2013
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2013 1 Määräysten sisältö 1. Piirin sarjoissa noudatetaan pääsääntöisesti Suomen Palloliiton kilpailusääntöjä, joiden alaisuudessa toimivat kaikki jalkapallon kilpailutoimintaan
Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen
Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
FUTSAL PIIRISARJAT
FUTSAL PIIRISARJAT 2018-19 SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI ERILLISMÄÄRÄYKSET Sarjoissa noudatetaan SPL:n futsalsääntöjä ja -kilpailumääräyksiä 2018-19 muilta osin, kuin mitä tässä ohjeessa erikseen määrätään.
Ylialueellinen seurafoorumi.
Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton
JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018
SPL TAMPEREEN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ 2. ILMOITTAUTUMINEN SAMAN SEURAN AIKUISTEN JOUKKUEILLA USEAMPAAN SARJAAN 3. JOUKKUEEN NIMEÄMINEN
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2019
SPL TAMPEREEN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2019 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ 2. ILMOITTAUTUMINEN SAMAN SEURAN AIKUISTEN JOUKKUEILLA USEAMPAAN SARJAAN 3. JOUKKUEEN NIMEÄMINEN
FUTSAL PIIRISARJAT
FUTSAL PIIRISARJAT 2017-18 SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI ERILLISMÄÄRÄYKSET Sarjoissa noudatetaan SPL:n futsalsääntöjä ja -kilpailumääräyksiä 2017-18 muilta osin, kuin mitä tässä ohjeessa erikseen määrätään.
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015
PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015 1 Määräysten sisältö 1. Piirin sarjoissa noudatetaan pääsääntöisesti Suomen Palloliiton kilpailusääntöjä, joiden alaisuudessa toimivat kaikki jalkapallon kilpailutoimintaan
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2016
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2016 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015
FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015 1. Yleistä Sarja- ja erillismääräykset ovat sääntökokoelma, jotka ohjaavat Pohjois-Suomen piirin futsal-sarjojen pelaamista. Erillismääräykset ovat sellaisia
FUTSAL PIIRISARJAT
FUTSAL PIIRISARJAT 2010 2011 SPL KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI ERILLISMÄÄRÄYKSET Sarjoissa noudatetaan SPL:n futsalsääntöjä ja -kilpailumääräyksiä 2009-2010 muilta osin, kuin mitä tässä ohjeessa erikseen määrätään.
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2015 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
Jalkapallon Maire-liiga
2018 Jalkapallon Maire-liiga jari.kujala@kouvolanjalkapallo.fi Kouvolan jalkapallo 2.3.2018 Kortteliliigan (Maireliiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille
Futsalin sarjamanuaali
Futsalin sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin futsalsarjaottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa kunnossa. Kaikilla
KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1
KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ Kuortane 3.9.2016 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 PELIPASSIT JA PELAAJASIIRROT 3.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 2 Pelipasseista Nippupelipassitunnukset
Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta
C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( )
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET (2019-2020) 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,
TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2015-16 ESITYS 24.5.15
TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2015-16 ESITYS 24.5.15 Osallistumismaksut sarjoihin 3500 Bandyliiga (juniorilisenssit yli 3900) 500 1000 Bandyliiga (juniorilisenssit alle 3900-3400) 250 Suomi-sarja (sisältävät
Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)
Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2018-2019 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.
SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT
SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,
KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta
KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet
NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)
NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan
JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN
JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu
Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.
1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä
3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:
VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012-2013 A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä seuraavissa sarjamuotoisissa kilpailuissa: Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen
POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA
POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA 1. PELIPÄIVÄT Maakuntasarjoissa pelataan sarjaohjelmaan merkittyinä päivinä, muissa
VASTALAUSEPÄÄTÖS /
VASTALAUSEPÄÄTÖS 15.2.2017 38 / 2016-17 Parkanon Kiekko (PK 83) Rengon Syke 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Parkanon kiekon (jälj. PK 83) tekemän vastalauseen liittyen
erillismääräyksiä kauden kuluessa.
1. Yleistä Sarja- ja erillismääräykset ovat sääntökokoelma, jotka ohjaavat Pohjois-Suomen piirin futsal-sarjojen pelaamista. Sarja- ja erillismääräykset ovat sellaisia sääntöjä, jotka kumoavat, täydentävät
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät
3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:
Vantaalla 16.3.2012 If Helsinge Atlas r.f Muutosehdotukset nykyiseen pelaajasiirtosäännöstöön PELAAJASIIRTOSÄÄNNÖSTÖ 3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015
Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015 Korkeakoulujenkkifutiskomitea 1 Sisällysluettelo 1. Sarjakirjan tarkoitus 3 a. Yhteystiedot 3 2. Sarjamuoto 3 a. Peliajankohta 3 b. Sarja- ja erotuomarimaksut
Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje
Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Kirjaudu ResultCodeen, valitse sarja jota pelaatte ja sarjataulukosta oma joukkueesi Valitse JOUKKUE valikon alta OTTELUT Valitse ottelu jonka tietoja haluat
Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille.
Kilpailutoiminta kirje 2/2012 Hyvä A ja B -nuorten SM-karsintasarjan seurajohtaja, Olemme ja A ja B-nuorten SM- karsintasarjojen korvalla ja kilpailu saadaan pian polkaistua käyntiin. Pyydämme teitä huomioimaan
SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen
SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus
Kilpailujen hallinnoinnista vastaavat Pohjois-Suomen, Itä-Suomen, KeskiPohjanmaan, Keski-Suomen ja Vaasan piirit.
1. Yleistä Sarja- ja erillismääräykset ovat sääntökokoelma, jotka ohjaavat Pohjois-Suomen piirin jalkapallosarjojen pelaamista. Erillismääräykset ovat sellaisia sääntöjä, jotka kumoavat, täydentävät tai
Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. TOIMET ENNEN OTTELUA
OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 9.3.2018) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä
Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.
1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin
FUTSALIN LOHKOPALAVERI KAKKONEN lohko 3-
FUTSALIN LOHKOPALAVERI 2012-2013 - KAKKONEN lohko 3- Futsal Kakkonen 2012-2013 10 joukkuetta, 18 kierrosta AC Estudiantes, Tampere (ACE/2) FC Gepardi, Akaa FC Melody, Tampere Kangasalan Voitto (KaVo) Musan
Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta.
Puh/Tel. 1 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjat 22.10.2010 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Pelataan
Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.
OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo
SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17
Suomen Salibandyliitto Sivu 1/8 SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Miesten II divisioona Naisten I divisioona A-poikien SM-sarja A-tyttöjen SM-sarja B-tyttöjen
Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.
OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo
Näin pelataan seuraseminaari
Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus
Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.
1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
PELIMAAILMAN OHJEITA / KS
fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan
Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015
20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET
LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-ja 13-vuotiaiden (ent. C-nuoret),
SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO
OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata
Ohjeet pelaajien siirtymiseen
Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu
Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali)
Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali) PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
VASTALAUSEPÄÄTÖS /
VASTALAUSEPÄÄTÖS 2.3.2017 44 / 2016-17 Limingan kiekko Kiimingin Kiekko-Pojat 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Limingan kiekon (jàlj. LiKi) tekemän vastalauseen
Kesämäki 06 Kevätturnaus
Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.
Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)
Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset
TOIMET ENNEN OTTELUA
OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 25.4.2016) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä
KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013
MUUTOSESITYKSET SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013 KEVÄTVALTUUSTO 2012 3.3. Edustusoikeus ja -velvollisuus 2. Sarjaottelut Saadakseen edustusoikeuden B-juniori-ikäisen pelaajan pitää pelipassin
PIIRIN SARJOJA KOSKEVAT YLEISOHJEET 2011
PIIRIN SARJOJA KOSKEVAT YLEISOHJEET 2011 Ellei näistä määräyksistä muuta johdu, noudatetaan piirisarjojen otteluiden järjestämisessä soveltuvin osin Palloliiton vuosittain julkaisemia Kilpailutoimintaa
Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)
1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015
PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015
PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015 Sisällysluettelo: 1. Ottelusiirrot >> 2. Otteluiden alkamisajat >> 3. Otteluilmoitus >> 4. Pöytäkirjat, kokoonpanot ja tulokset >> 5. Peliasut ja varusteet >> 6. Pelikenttä
Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.
Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu
KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA
KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.
Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)
Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset
Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun.
Suomen Regions Cup 2012 Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun. Taustaa Suomen Palloliitto on Palloliiton piirien ja niiden jäsenseurojen esityksestä uudistanut Kansallisia Cup kilpailuja
Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA
OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa- LIVE otteluseuranta Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä
ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013
18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2014 Sisältö 1. LISENSSIT...3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)...3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET 2016
PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET 2016 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT 2017 Nämä säännöt on hyväksytty xx.xx.xxxx ja ovat voimassa pelikauden kerrallaan kunnes Jääkiekkoliitto niitä muuttaa. Säännöt ovat voimassa hyväksymispäivästä
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.