R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A
|
|
- Juho Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A
2 RAKENNUSTAITEEN SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous järjestettiin 6.5. Helsingin kaupungintalossa. Tilaisuuden teemana oli kaupungin torikortteleiden kehittäminen esittelijänä toimi hankkeen toimitusjohtaja Kari Tohmo. Keskusteluun ja kävelykierrokseen osallistui 25 henkilöä. Osallistujat olivat tyytyväisiä siihen, että suunnitelmista sisäpihojen kattamisesta lämpimiksi sisätiloiksi oli luovuttu. Kiivasta mielipiteidenvaihtoa synnytti raitiovaunukiskojen siirtohanke Senaatintorilla. Syyskokous järjestettiin valmistumisvaiheessa olleen arkkitehtien Laiho-Pulkkinen-Raunio suunnitteleman Helsingin Musiikkitalon työmaalla. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja, seuran johtokunnan jäsen Juha Lemström veti tutustumiskierroksen sekä esitteli pienoismallin ja havainnekuvat. Paikalla oli n. 30 seuran jäsentä. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen. Johtokuntaan valittiin erovuorossa olleet jäsenet Marianna Verhe ja Helena Soiri- Snellman uudelleen sekä Risto Iivonen uutena jäsenenä. Esitelmätilaisuudet ja seuran ekskursiot Seura järjesti seminaarin Värit arkkitehtuurissa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa. Alustajina ja/tai kohteiden esittelijöinä toimivat Harald Arnkil, Pertti Kukkonen, Kati Winterhalter, Vilhelm Helander ja Pentti Kareoja. Seminaariin liittyi ekskursio ajankohtaisiin esimerkkikohteisiin. Kevätekskursio järjestettiin 5.6. Helsingin keskustan itäpuolelle. Kohteita olivat mm. Vantaan Pyhän Laurin kirkon siunauskappeli, Violankadun pientalot, Vuosaaren merimieskeskus ja Omenamäenkatu. Retkelle osallistui 10 henkilöä. Piknik nautittiin Arabianrannan päiväkoti Aallossa. Ekskursio Pietariin järjestettiin syyskuuta yhteistyössä DOCOMOMOn kanssa. Mukana oli 35 henkeä. Klassikoiden ohella matkalla perehdyttiin pietarilaiseen konstruktivismismiin. Kohde-esittelyiden lisäksi oppaamme arkkitehti Kimmo Korhonen havainnollisti monipuolisesti suunnittelun ja toteutuksen sekä kansainvälisen yhteistyön paikallista todellisuutta. Arkkitehtihaastattelut Vuoden aikana toteutettiin Pekka Salmisen haastattelu Haastattelut ja niihin liittyvä kirjallinen aineisto ovat lainattavissa Suomen rakennustaiteen museon kirjastosta. Aloitteet ja kannanotot Katajanokanrannan hotellihankkeen (Katajanokanlaituri 2:n asemakaava) asemakaavaehdotuksen tullessa joulukuussa 2008 kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn seura organisoi asiantuntijavetoomuksen, jossa esitettiin, että kaavoitus nykyisessä muodossaan pysäytetään ja suunnittelun tavoitteeksi asetetaan perinteisen kaupunkikuvan eheyttävä täydentäminen. Allekirjoituksia pyydettiin arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, taidehistorian ja kulttuurihistorian nykyisiltä ja emeritusprofessoreilta, hankkeen lähialueen asukasyhdistyksiltä (4kpl) sekä kolmelta valtakunnalliselta seuralta (yhdyskuntasuunnittelu, puutarhataide ja rakennustaide). Allekirjoituspyyntöjä lähetettiin 66 ja allekirjoituksia tuli 50. Vuosien 2009 ja 2010 aikana vetoomus toimitettiin hankkeen eri käsittelyvaiheissa mm. kaupunginhallitukselle (tontinluovutus), Kiinteistölautakunnalle ja Yleisten töiden lautakunnalle (lausuntovaihe), rakennuslautakunnalle (Kanavaterminaalin purkulupa), Kaupunkisuunnittelulautakunnalle (ehdotuksen käsittely saatujen lausuntojen jälkeen), kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Keskiviikkona 7.4. kaupunginvaltuusto äänesti hotellisuunnitelman nurin.
3 Alvar Aalto -mitali Suomen rakennustaiteen museon, Suomen Arkkitehtiliiton ja Rakennustaiteen seuran yhdessä jakaman Alvar Aalto -mitalin sääntöjä on uudistettu vuodesta 2009 alkaen, jolloin Alvar Aalto -säätiö liittyi mitalin jakajiin. Helsingin kaupunki ilmaisi vuonna 2010 halukkuutensa tulla mukaan jakajayhteisöihin. Mitali on tarkoitus jakaa seuraavan kerran v Jäsentiedotteet Seura julkaisi vuoden aikana neljä jäsentiedotetta. Internet-sivut Seuran Internet-sivut ovat olleet jäsenistön käytössä. Sähköpostilista on sähköistänyt yhteydenpitoa johtokunnan ja jäsenistön välillä. Muu julkaisutoiminta Seura julkaisi Pirkko Metsärannan teoksen Kämpistä Finlaysonin pikkupalatsiin Puoli vuosisataa rakennussuojelua. Teos on rakennussuojeluun erikoistuneen juristin hallintohistoriallinen dokumentti ja omaelämäkerrallinen muistelma, joka sisältää alan oleellista tietoa ja arvioita kuten dokumentoituja suojelukiistoja sekä uuden rakennussuojelulain syntyhistoriaa. Kirja lähetettiin kaikille jäsenille jäsentiedotteen liitteenä. Seura julkaisee Taiteentutkija-lehteä yhdessä Taidehistorian seuran kanssa. Toukokuussa ilmestyneessä numerossa 4 julkaistiin suomeksi seuran vuonna 2005 järjestämän Reima Pietilä-seminaarin aineisto otsikolla Polkuja Pietilän maastoon, joka oli aikaisemmin ilmestynyt englanninkielisenä. Seura jatkoi Helsingin seudun kulttuuriympäristöoppaan toimittamista. Edustukset Seura on yhteisöjäsenenä ICOMOS-järjestössä (International Council on Monuments and Sites). Seura on tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsen. Seuran edustajana Suomen rakennustaiteen museon edustajistossa kaudella oli Simo Freese. Seuran talous Seuran tulot ovat koostuneet jäsenmaksuista (20 /jäsen, 10 /opiskelijajäsen, 400 /ainaisjäsen ja 170 /tukijäsen). Opetusministeriö antoi seuralle 9000 toiminta-avustukseksi vuodelle Taiteen keskustoimikunta (rakennustaidetoimikunta) myönsi v arkkitehtihaastatteluihin Jäsenet Seuralla oli vuoden 2010 lopussa 564 jäsentä, joista 144 ainaisjäsentä. Johtokunta Seuran puheenjohtajana toimi arkkitehti Risto Iivonen. Johtokunnan jäseninä olivat arkkitehti Simo Freese, arkkitehti Juha Lemström, yli-intendentti Sakari Mentu, arkkitehti Roy Mänttäri, arkkitehti Anne Nurmio, arkkitehti Jaakko Penttilä, arkkitehti Mona Schalin, FL, tutkija Helena Soiri-Snellman, arkkitehti Marianna Verhe sekä arkkitehti Sari Viertiö. Arkkitehti Mikael Sundman osallistui kokouksiin jäsentiedotteen vastaavana päätoimittajana. Johtokunta kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Lisäksi kokouksia pitivät johtokunnasta muodostetut alaryhmät. Taloudenhoitaja ja sihteeri Seuran taloudenhoitajana toimi Erik Sjöholm. Sihteerinä toimi HuK Linda Leskinen.
4 Rakennustaiteen seura ry T U L O S ============================================================================== VUOSI EDEL VUOSI VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT: 3010 Julkaisujen myyntituotot Muut yleistoiminnan tuotot * YLEISTOIMINTA TUOTOT YHT % KULUT: 3020 Palkat ja palkkiot Sosiaalikulut Jäsentiedotteet Ekskursiot Matkakorvaukset Posti ja puhelinkulut Jäsenmaksut Stipendit Tietoliikenne Muut julkaisut Muut yleistoiminnan kulut Poistot * YLEISTOIMINTA KULUT YHT % TUOTOT: 3110 Avustukset * HAASTATTELUTUTKIMUS TUOTOT YHT % KULUT: 3120 Palkkiot ja korvaukset Sosiaalikulut Muut haastattelututk kulut * HAASTATTELUTUTKIMUS KULUT YHT % TUOTOT: 3210 Avustukset * PROJEKTI YMPÄRISTÖOPAS TUOTOT YHT % KULUT: 3220 Palkkiot ja korvaukset Sosiaalikulut Muut kulttuuriopas kulut * PROJEKTI YMPÄRISTÖOPAS KULUT YHT %
5 Rakennustaiteen seura ry T U L O S ============================================================================== VUOSI EDEL VUOSI KULUT: 3320 Palkkiot ja korvaukset Sosiaalikulut * ERIKOIS-SEMINAARI KULUT YHT % VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTTO-/KULUJÄ * % VARAINHANKINTA TUOTOT: 6010 Jäsenmaksutuotot Korkotuotot pankkitileistä Osinkotuotot * TUOTOT % VARAINHANKINTA TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ % YLEISAVUSTUKSET 7070 Yleisavustukset * YLEISAVUSTUKSET % TILIK YLI-/ALIJÄÄMÄ * %
6 Rakennustaiteen seura ry T A S E ============================================================================== V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT 1200 Koneet * KONEET JA KALUSTO % AINEELLISET HYÖDYKKEET % 1300 Osakkeet Osuudet * OSAKKEET JA OSUUDET % SIJOITUKSET % PYSYVÄT VASTAAVAT YHT % VAIHTUVAT VASTAAVAT SAAMISET 1500 Myyntisaamiset * SIIRTOSAAMISET % 1910 Sampo Sampo * RAHAT JA PANKKISAAMISET % VAIHTUVAT VASTAAVAT % V A S T A A V A A %
7 Rakennustaiteen seura ry T A S E ============================================================================== V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA 2050 Puurakennuspalkintorahasto * VARAUKSET % 2100 Ed tilikausien tulos * ED TILIK YLI-/ALIJÄÄMÄ % 2199 Tilikauden tulos * TILIK YLI-/ALIJÄÄMÄ % OMA PÄÄOMA % VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN 2700 Ostovelat * OSTOVELAT % 2910 Ennakonpidätysvelka Sotu-velka Siirtovelat * SIIRTOVELAT % VIERAS PÄÄOMA % V A S T A T T A V A A %
8 Rakennustaiteen seura ry Tilinpäätöksen 2010 liitetiedot 5 Osakkeet ja osuudet Osakkeet Elisa, 150 kpl kirjapitoarvo 790,48 markkina-arvo ,50 Osuudet Gyllenberg Global Equity kirjapitoarvo Multimanager A kpl hankinta-arvo 13222,28 markkina-arvo ,62
9
10
L A T S I I N U E S N E E T I A T S U N N E K A R J Ä S E N T I E D O T E
S E U R A R A K E N N U S TA I T E E N RTS_3_12.indd 3 K utsu SYYSKOKOUKSEEN JA v ierailu marmori p alatsiin J Ä S E N T I E D O T E 3 : 2 0 1 2 19.11.2012 13.14 R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A
LisätiedotK U T S U K E VÄT K O K O U K S E E N E K S K U R S I O T
S E U R A R A K E N N U S TA I T E E N KUTSU K E VÄT K O K O U K S E E N EKSKURSIOT J Ä S E N T I E D O T E 2 : 2 0 1 0 R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A N
LisätiedotSuvelan kappeli. Kuvat: Joona Rantasalo
Suvelan kappeli. Kuvat: Joona Rantasalo R A K E N N U S TA I T E E N S E U R A K E VÄT K O K O U S K U T S U J Ä S E N T I E D O T E 1 : 2 0 1 7 R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K u t s u R a k
LisätiedotA R K E VÄT K O K O U S K U T S U E K S K U R S I O U E S N E E T I A T S U N N E K A R J Ä S E N T I E D O T E
S E U R A R A K E N N U S TA I T E E N RTS_1_14.indd 1 K E VÄT K O K O U S K U T S U EKSKURSIO J Ä S E N T I E D O T E 1 : 2 0 1 4 28.3.2014 6.13 R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K E V Ä T K O K
LisätiedotTöölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd
R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K u t s u S Y Y S K O K O U K S E E N Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA J Ä S E N T I E D O T E 4 : 2 0 1 6 RTS_4_16.indd 1 15.11.2016 16.22 R A K E N N U
LisätiedotTULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009
TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut
LisätiedotYhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotSuomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
LisätiedotSuomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotVARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44
Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00
LisätiedotTilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA
Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat
LisätiedotSuomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus
Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotUrheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotUrheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotTilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
LisätiedotYhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
LisätiedotUrheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
LisätiedotValmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotYh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotSUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
LisätiedotU3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotSuomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11
LisätiedotUrheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
LisätiedotTILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
LisätiedotVanha Rauma. Kuva: Kari Hakli. Arkkitehtuurimuseo. RTS_1_15a.indd 1 24.3.2015 19.52
R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K E V Ä T K O K O U S K U T S U Vanha Rauma. Kuva: Kari Hakli. Arkkitehtuurimuseo J Ä S E N T I E D O T E 1 : 2 0 1 5 RTS_1_15a.indd 1 24.3.2015 19.52 R A K E N
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotAmcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry
Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1
LisätiedotSuomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA
Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12
LisätiedotU1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotRI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR
RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA
LisätiedotU3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
LisätiedotPROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry
TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Prometheus-leirin tuki ry Tilinpäätös 2008 TILINPÄÄTÖS 2008 2 (13) SISÄLLYS 1. Tulojen ja menojen jakautuminen toimintojen välille 2. Tuloslaskelma, lyhyt 3. Tuloslaskelma, pitkä
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
LisätiedotTASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44
TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET
LisätiedotSUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.
1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen
LisätiedotVarsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00
SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen
LisätiedotTILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry
TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta
TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4
LisätiedotSPL/P-Suomen piiri ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS
LisätiedotPUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:
PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotPysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen
LisätiedotSUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2
LisätiedotMetsänhoitoyhdistys TASE VASTAAVAA. Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot
TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto
LisätiedotDirectors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotPRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS
PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry
1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...
LisätiedotVantaan Nicehearts ry TASEKIRJA 31.12.2013
TASEKIRJA 31.12.2013 Kotipaikka Vantaa Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2013-31.12.2013 Sivu No Tuloslaskelma 1.1-1 Tase 2.1-2 Liitetiedot 3.1-2 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 4.1-2 Tasekirja on
LisätiedotKESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TILINPAATOS 31.12.2013 SISALLYSLUETTELO Sivu 1. Tuloslaskelma 2. Tase 3. Allekirjoitus 3. Tilintarkastusmerkinta
LisätiedotSuomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA
TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET
Tringa TASE VASTAAVAA Kirjanpito 9.4.0.133 Esitysvaluutta EUR Kaudelta Kaudelta 1.1.2016-31.12.2016 1.1.2015-31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma
LisätiedotTasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011
Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01
LisätiedotYB Yhdistys ALV AB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotU2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotAINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET
TASE VASTAAVAA Sivu: 1 (2) PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 1200 Koneet ja laitteet alv 0% 0,00 0,00 9470,78 9470,78 0,00 0,00 12627,69 12627,69 AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä
LisätiedotTILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotPohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015
LisätiedotUrheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotKognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012
TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset
Lisätiedot1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
LisätiedotUB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
LisätiedotSPL/P-Suomen piiri ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
LisätiedotU2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
LisätiedotKIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
LisätiedotRyhmä Nimi Tili Tilin nimi Tyyppi List.kdi Seur.kdi Omin.kdi Alv-kdi Rivik.alv B/N Tasekdi Verokdi
15:19 20.08.2013 Sivu 1 1 VASTAAVAA 10 PYSYVÄT VASTAAVAT 100 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1030 AINEETTOMAT OIKEUDET 1030 Aineettomat oikeudet 1 1003 1 0 Ei N 3 650 1050 MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 1050 Muut
LisätiedotUrheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
LisätiedotRI Riistanhoitoyhdistys ry
RI Riistanhoitoyhdistys ry TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tulot Valtionavustus Metsästäjätutkinto Metsästäjäkurssit Ampumakoe Ulkomaalaisten ampumakoetod. Harrastustodistukset Metsästyksenvalvonta
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA
TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 312,55 4
LisätiedotTASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.
1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo
LisätiedotT A S E Jakso 01/13-12/13. Avaava tase Jakson Tase Rahayksikkö EURO 01.01.2013 muutos 31.12.2013
Sivu 1 V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet 1210 Koneet ja kalusto 0 % 0,00 2 204,10 2 204,10 Koneet ja kalusto 0,00 2 204,10 2 204,10 Aineelliset hyödykkeet yhteensä 0,00 2 204,10
LisätiedotSuomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8
LisätiedotNuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus
Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2018 Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Nuorisotutkimusseura ry 1 (10) SISÄLTÖ Kansilehti Sisältö 1 Tase 2 Tuloslaskelma 3 Tilinpäätöksen
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA. Period
TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 986,18 4
LisätiedotDocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
LisätiedotEMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab
EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma
LisätiedotMK VASTAAVAA VASTATTAVAA
Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252
LisätiedotPohjanmaan Partiolaiset ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016
LisätiedotSUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
LisätiedotTringa TASE VASTAAVAA
TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 010,67 4
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
Lisätiedot