Tapion Sulka ry Toimintasuunnitelma 2019
|
|
- Juha Tamminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tapion Sulka ry Toimintasuunnitelma 2019 Hyväksytty syyskokouksessa
2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Tapion Sulan visio Yleistä Valmennustoiminta Yhteisöllisyyden vahvistaminen Kilpailutoiminta Ranking-toiminta Varusteet Viestintä ja tiedottaminen Talous... 9
3 1 1. Tapion Sulan visio Tapion Sulan toiminta nojaa pitkiin perinteisiin. Seuramme on jo vuosien ajan ollut sulkapallon tavaratalo. Seuramme tarjoaa jokaiselle lajista kiinnostuneelle jotakin, ikään ja taitotasoon katsomatta Kannustava harrastusympäristö lapsille ja nuorille Tapion Sulan fokus on lasten ja nuorten toiminnassa. Tulevinakin vuosina Tapion Sulka tarjoaa lapsille ja nuorille liikunnallisen harrastuksen. Kerran viikossa harjoitteleville opetetaan sulkapallon perustaidot oppimiseen kannustavassa ilmapiirissä. Alku- ja loppuverryttelyn yhteydessä myös jokaisen peruskoordinaatio kehittyy. Samalla lapset ja nuoret oppivat ryhmässä toimimista ja yhteisten pelisääntöjen noudattamista. Pienimpien juniorien harjoituksissa myös leikin rooli on tärkeä osa toimintaa Tuemme aktiivisia pelaajiamme Useamman kerran viikossa harjoittelevat osallistuvat usein myös kilpailutoimintaan. He oppivat seurassa aktiivisen urheiluharrastuksen perustaidot. Kilpailukokemuksista saatavat vahvat yhteiset elämykset sekä periksiantamattomuuden kulttuuri luovat pohjan intensiiviselle toiminnalle niin urheilun kuin muun elämän saralla. Aktiivisempaa harrastusta tuetaan sekä menestyvimpien pelaajien kohdalla taloudellisesti että harjoitusmahdollisuuksia tarjoten. Seuran jo aktiiviuransa lopettaneet kilpapelaajat osallistuvat edelleen toimintaan sekä valmentajina että sparraajina ja jakavat kokemuksiaan aktiivisesti paitsi pelaajille suoraan myös seuran sähköisten tiedotuskanavien kautta Huolehdimme ohjaajiemme osaamisesta Ohjaajien koulutus sulkapallon saralla toimii liittovetoisesti. Tätä toiminnan osa-aluetta kehitetään myös niin, että Tapion Sulka tarjoaa ohjaajilleen enemmän mahdollisuuksia jakaa Sulkapalloliiton koulutuksista ja muualta pelikentiltä saatuja kokemuksiaan keskenään. Kasvatukselliset tavoitteet tuodaan paremmin esiin kuin aiemmin Kehitämme seurahallintoa Jäsenmäärämme on viime vuosina noussut ja toiminta on edelleen kehittynyt. Ylläpitääkseen toiminnan laadun jatkossakin toteutamme kaksi toimenpidettä. Seura on palkannut osa-aikaiseen työsuhteeseen koordinaattorin avustamaan Toiminnanjohtajaa päivittäisessä työssään. Lisäksi seuran tavoitteena on paremmin osallistaa jäseniään seuratyöhön vapaaehtoisuuteen perustuvan valiokuntatyöskentelyn avulla. Jäsenistössä on lukuisia innokkaita henkilöitä, joilla on halu auttaa seuratyössä ja seura pyrkii tarjoamaan paremmat puitteet ja rakenteet tähän.
4 2 2. Yleistä Tapion Sulan päätavoitteena on pitkään ollut nuorien kilpapelaajien määrän ja tason nostaminen. Nyt kuusi vuotta toimineen päätoimisen valmentajan avulla olemme pystyneet kasvattamaan seuran jäsenmäärää, nuorentamaan jäsenten ikärakennetta sekä löytäneet uusia kilpajunioreita. Myös jäsenistön viesteihin vastaaminen on tehostunut ja pystymme palvelemaan jäseniä paremmin. Osa-aikaisen koordinaattorin palkkauksella tuemme päätoimisen työntekijän toimintaa. Seuran taloutta kuitenkin rasittaa kallis harrastuspaikka ja seuran jäseniltä perittävien maksujen kohoamista olemme pyrkineet hillitsemään tarjoamalla harjoitustilaa myös Espoon kaupungin halleista. Talouden tasapainottamiseksi jatkamme hyvin alkanutta yrityskumppanuuksien etsintää. Kauden harjoitusryhmät päätetään hallituksen ja valmentajien yhteistyössä kevään 2019 aikana, jolloin seuran nykyisille ja potentiaalisille uusille jäsenille jää riittävästi aikaa tutustua seuran tarjoamiin vaihtoehtoihin. Talouden niin vaatiessa nostamme harjoitusmaksuja. Vuoden 2019 tavoitteena on edelleen lisätä jonkin verran kilpapelaajiemme määrää, varsinkin pienimmissä junioreissa jatkuvuuden varmistamiseksi, ja nostaa selvästi nykyisten junioreidemme tasoa. Seuran nykyiset valmentaja- ja kenttätilaresurssit eivät mahdollista laajamittaista kilpapelaajamäärän kasvua. Kaudella haluamme laajentaa valmennustoimintaa yhä enemmän myös kilpakentille ja kannustamme valmentajiamme olemaan mukana valmennettaviensa kilpailutapahtumissa. Myös hyvä seurahenki ja toisien kannustaminen kilpailuissa on seurallemme tunnusomaista ja luo pohjaa pitkäaikaiselle sulkapalloharrastukselle seurassamme. Vuoden 2019 edistämme jäsentemme kehitystä kouluttamalla valmentajiamme seuran sisäisellä valmentajaleirillä. Yksi tavoitteistamme on tehdä sulkapallon ja liikuntaharrastuksen aloittamisesta helppoa kaikille ikään ja taustaan katsomatta. Jatkamme käytäntöä, että ryhmät voidaan vetää monikielisinä, jolloin myös vieraskieliset lapset voivat osallistua. Tapion Sulka seurana ja sulkapallo lajina onkin suosittua esimerkiksi aasialaistaustaisten perheiden keskuudessa ja toimimme osaltamme ulkomaalaisten lasten ja perheiden integroitumisessa yhteiskuntaan sekä monikulttuurisuuden edistäjinä.
5 3 3. Valmennustoiminta 3.1. Harrastepelaajat Kaudella jatketaan toimintatapaa, jossa suurimpia ryhmiä valmentaa kaksi ohjaajaa. Näin toimien pystytään ohjauksen taso ja laatu kohdistamaan paremmin ryhmän kaikille jäsenille. Varsinaisen valmentajan sekä avustajana toimivan ohjaajan työ on saanut valmennusryhmien sisällä hyvän vastaanoton ja menetelmää aiotaan valmennusresurssien sallimissa rajoissa laajentaa. Lisäksi tämä kahden ohjaajan malli on saanut hyvää palautetta myös ohjaajilta ja valmentajilta itseltään. Avustava valmentaja oppii kokeneemmalta valmentajalta ja pääsee näin kehittymään omalla urallaan. Kahden valmentajan systeemistä on myös hyötyä silloin, kun jompikumpi valmentajista on jollakin harjoituskerralla estynyt pääsemään paikalle. Toinen voi väliaikaisesti hoitaa valmennustehtävän itsenäisesti, eikä tarvitse etsiä tuuraajaa paikalle. Jatkamme myös jo käyttöön otettujen yhteisten pelisääntöjen sopimista ryhmissä. Lisäksi luodaan suunnitelma kannustusperiaatteista. Suunnitelmalla ja sen tulevalla käyttöönotolla tavoitellaan junioriryhmiin entistä vahvempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kannustavaa henkeä. Eri lajien välinen kilpailu urheilullisesti lahjakkaista nuorista asettaa seuramme kovien haasteiden eteen. Jatkamme käytäntöä, jossa nuoret lapset voivat tulla kokeilemaan sulkapalloa ilman velvoitteita ja innostumaan uudesta lajista. Tapion Sulassa voi myös harrastaa sulkapalloa itselle sopivan tasoisessa ryhmässä ilman kilpailullisia tavoitteita. Näitä harrastepelaajille suunnattuja junioriryhmiä on useita joka ilta ja tätä toimintaa tulemme jatkamaan myös kaudella Kaikista nuorimmille pelaajille (6-8 vuotta) seura tarjoaa Minusulkis-ryhmiä. Näiden ryhmien tarkoitus on tutustuttaa lapsi ja vanhemmat sulkapalloon leikin kautta. Monesti ryhmän toiminnassa yksi tai kaksi vanhempaa käy tunnin aikana avustamassa ohjaajia heittelemällä palloja lapsille, jotta osuminen palloon olisi tarpeeksi helppoa. Hieman vanhemmat juniorit ohjataan alkeisryhmiin, joita on tarjolla useita kaiken ikäisille pelaajille Kilpapelaajat Seurassamme on tällä hetkellä muutama kansainvälisillä kentillä pelaava ja niille tähtäävä aikuispelaaja. Näistä kirkkaimpina tähtinä ovat Sulkapalloliiton Tokyo Team -olympiaryhmään kuuluva Kalle Koljonen, maajoukkuepelaaja Sonja Pekkola ja huippujuniori Joakim Oldorff. Lisäksi nuorista huipusta useampi on kehittynyt kansainväliselle tasolle, ja moni muukin juniori on lähtenyt hakemaan lisää haasteita sekä uusia vastustajia Viron, Ruotsin ja Tanskan juniorikisoista. Heistä onkin kasvamassa uusia aikuisten huipulle tähtääviä pelaajia. Seura panostaa pelaajien kehittymisen turvaamiseen ja pyrkii tukemaan heitä sekä valmennuksellisesti että taloudellisesti. Vaikka kilpa- ja huippupelaajiemme määrä on kasvanut, jatkuvuudesta on pidettävä huolta. Siksi seuramme jatkaa panostusta kilpailemisesta kiinnostuneille lapsille sekä jo kilpailutoiminnassa mukana oleville junioreille suunnatun toiminnan kehittämiseen. Tavoitteenamme on, että seurassa olisi jatkuvasti suuri joukko kansallisia juniorikisoja kiertäviä junioreja. Tämä ryhmä on ilahduttavasti kasvanut esimerkiksi alle 13- ja 15-vuotiaissa, ja tästä joukosta toivomme tietysti muutaman pelaajan yltävän pitkällä tähtäimellä kansainvälisille kentille saakka.
6 4 Aiempien kausien tapaan kilpapelaajien harjoituksia järjestetään myös pienryhmissä, jolloin valmentaja pystyy keskittymään pelaajien henkilökohtaiseen valmennukseen paremmin. Pienryhmätoimintaa tullaan jatkamaan myös vuonna 2019 ja sitä on tarkoitus kokeilla myös pienempien kilpajuniorien valmennuksessa tekniikan oppimisen tehostamiseksi. Kilpailevat junioripelaajamme harjoittelevat ohjatusti koordinaatiota ja fyysisiä ominaisuuksiaan sulkapalloharjoitusten yhteydessä useana iltana viikossa. Kesäisin fysiikka- ja koordinaatioharjoituksia järjestetään ohjatusti sekä junioreille että aikuisille. Kauden aikana pyrimme lisäämään seurayhteistyötä treenivaihtojen muodossa ja osallistumalla aktiivisesti parhaiden pelaajien yhteisiin viikkoharjoituksiin. Aikuiset huippupelaajamme ja vanhemmat juniorit osallistuvat maajoukkueen/olympiaryhmän harjoituksiin 1-6 kertaa viikossa riippuen pelaajan tasosta ja tämä toiminta on Sulkapalloliiton järjestämää. Parhaat alle vuotiaat juniorimme osallistuvat kunkin ikäryhmän parhaille junioreille suunnattuun viikkoharjoitukseen, joka järjestetään kerran viikossa yhteistyössä pääkaupunkiseudun seurojen kanssa. Kevään 2019 ajan alle 13-vuotiaat harjoittelevat Ruskeasuolla ja alle 15-vuotiaat Puistolassa. Junioriharjoituksen järjestämistä kierrätetään Pääkaupunkiseuden seurojen kesken kausittain ja syksyn 2019 tilanteesta tullaan päättämään yhdessä muiden seurojen keväällä Treenivaihdoilla ja parhaiden pelaajien yhteistreeneillä tuemme sekä omien pelaajiemme että yleisesti suomalaisten juniorien kehittymistä. Pelaajat saavat uusia harjoitusvastustajia ja monipuolista treeniä. Näin yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia ja edistää paikallista kilpasulkapalloilua Perhevuorot ja aikuisharrastajat Viikoittain järjestetään eri tasoisia harjoitusryhmiä aikuisharrastajille. Aikuisharrastajien valmennusryhmien osallistujat ovat vakiintuneet, mutta ryhmien täyttöasteen parantamista selvitetään edelleen vuoden 2019 aikana. Tämä parantaisi harjoitusryhmien tuottavuutta ja pienentäisi siten jatkossa riskiä harjoitushintojen nousulle. Keskiviikkoisin järjestetään myös nelinpelikerho aktiivisille harrastepelaajille ja satunnaisesti kilpaileville. Nelinpelikerhossa pelaajat sopivat itse vapaasti pelit ilman ohjaajaa. Lisäksi perjantai-iltana ja sunnuntaiaamuna on vapaan pelin vuorot perheille ja muille kiinnostuneille Espoon kaupungin halleissa Opinmäessä ja Leppävaarassa. Nämä kaupungin tiloissa olevat vuorot ovat hyvä ja edullinen tapa pelata sulkapalloa seurassamme ja vuoroille tullaan hakemaan jatkoa kaudelle kaupungin vuorojen haun alkaessa keväällä Leiritoiminta Huippupelaajistamme suurin osa kuuluu Sulkapalloliiton eri maajoukkueryhmiin, joiden kautta harjoitusleiritarjonta on riittävää. Tapion Sulan leiritoiminnan painotus tuleekin kohdistumaan valmentajien koulutukseen ja juniorileiritykseen. Lisäksi järjestämme kesällä 2018 leirejä junioreille edellisten vuosien tapaan. Seura markkinoi Sulkapalloliiton alle 11-vuotiaiden juniorileirejä osana toimintaansa. Leirien organisoinnista vastaa Sulkapalloliitto ja seura osallistuu leirien järjestelyihin markkinoimalla
7 5 leirejä jäsenistölle ja etsimällä vapaaehtoisia osallistumaan leiritoimintaan avustajina. Seura kannustaa pelaajiaan osallistumaan leireille Valmentajakoulutus Tapion Sulka tarjoaa laadukasta sulkapallo-opastusta pelaajan ikään tai taitotasoon katsomatta. Valmennus ja ohjaus seurassamme perustuu sille pohjalle, jolla sulkapalloon perehdyttämistä on seurassa tehty jo useamman vuosikymmenen ajan. Kaikki valmentajamme ovat myös käyneet vähintään Sulkapalloliiton ykköstason koulutuksen ja seura kannustaa uusia ja vanhoja ohjaajia kehittämään ja monipuolistamaan valmennustaitojaan. Eräs mielenkiintoinen koulutus on keväällä 2019 alkava huippuvalmentajakoulutus. Seura kustantaa valmentajien osallistumiset Suomen Sulkapalloliiton, Valon ja Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun järjestämiin koulutuksiin. Päätoiminen valmentajamme Lasse Lindelöf sekä auktorisoitu talenttivalmentajamme Elina Väisänen jatkavat oppiensa siirtämistä muille valmentajillemme. Vuonna 2019 tulemme käyttämään Sulkapalloliiton tarjoamaa valmentajaklinikka-palvelua, jossa Vellu Melleri tulee kouluttamaan seuran valmentajia haluamallamme teemalla. Teema tullaan päättämään keväällä Lisäksi järjestämme ensiapukoulutuksen kaikille valmentajille. 4. Yhteisöllisyyden vahvistaminen 4.1. Vuoden juniorivalmentajan valitseminen Seura valitsee joka vuosi Vuoden juniorivalmentajan. Valinta julkistetaan vuoden vaihteessa joko sopivassa seuran sisäisessä tapahtumassa tai seuran järjestämän kansallisen kisan yhteydessä. Valmentajasta julkaistaan seuran verkkosivuilla artikkeli, jossa valmentaja saa kertoa näkemyksiään ja visioitaan seuran muille jäsenille Jäsentapahtumat Seura järjestää vuosittain myös oheistoimintaa seuran yhteishengen kohottamiseksi. Vuosittainen tapahtuma on kauden päättäjäiset kesäkuun puolessa välissä, joka tyypillisesti sisältää minigolfausta, jalkapalloa ja ultimatea sekä illan päätteeksi saunomista. Marras-joulukuussa järjestetään pikkujoulut ja siihen liittyen jo perinteinen nelinpeliturnaus, jossa palkitaan parhaiden pelaajien lisäksi myös parhaasta pukeutumisesta.
8 6 5. Kilpailutoiminta 5.1. Seuran järjestämät kilpailut Tapion Sulalle kaudelle myönnetyistä kolmesta kilpailusta vuoden 2019 keväälle osuvat helmikuussa järjestettävä Tapion Sulan Tähtikisa sekä maaliskuussa järjestettävä naisille tarkoitettu Espoo Women s Open. Kaudelle Tapion Sulka hakee järjestysoikeutta seuraaville kolmelle kilpailulle: juniorikilpailu naisille tarkoitettu Espoo Women s Open -kilpailu yleisten luokkien kansallinen kilpailu (perinteisesti Tapion Sulan Tähtikisa), jossa pelataan yleisten luokkien V, A, B ja C lisäksi myös junioriluokat 11, 13, ja 15. Lisäksi seuramme järjestää sisäiset ranking-kilpailut kerran kuukaudessa syys-huhtikuussa ja seuran sisäiset nelinpelimestaruuskilpailut joulukuussa. Ranking-toiminnasta lisää luvussa Jäsenten osallistuminen kilpailuihin Seuramme kilparyhmien pelaajat osallistuvat kansainvälisiin ja kansallisiin kilpailuihin valmentajiensa suosituksesta ja omien päätöstensä perusteella. Ulkomaisiin kilpailuihin osallistuvat pääasiassa valioluokan pelaajat ja ne seuran juniorit, jotka kuuluvat ikäluokkansa liittoryhmään. Joukkuepelaamiseen kannustaminen on seuran erityisen huomion kohteena tulevana kautena. Joukkuepelaamisen edistäminen on yksi Suomen Sulkapalloliiton kärkihankkeita. Johtavana seurana pyrimme näyttämään esimerkkiä ja pyrimme luomaan puitteita siihen, että pääkaupunkiseudun joukkuekisoihin osallistuisi säännöllisesti seuramme joukkueita niin aikuispelaajien (B -luokka ja harrastepelaajat) kuin junioripelaajien osalta. Tavoitteena on lisäksi, että seurastamme muodostettaisiin II-joukkue, joka osallistuisi Sulkapalloliiton I- divisioonaturnaukseen Kilpailijoiden tukeminen Seura tukee kilpailemista ja tavoitteellista harjoittelua rahallisesti seuran taloustilanteen sallimissa puitteissa. Tämä toteutuu kahdessa eri tukimuodossa seuraavasti: Kilpailujen osallistumismaksuihin osallistuminen: Seura tukee junioripelaajia maksamalla kokonaan Juniori Eliittikilpailuiden ja mestaruuskilpailuiden osallistumismaksut sekä osittain muiden juniorikilpailuiden maksuja. Seuran huippupelaajien sekä huipulle tähtäävien junioreiden kanssa on tehty erilliset pelaajasopimukset, joihin kuuluu osittain tai kokonaan kilpailumaksujen korvaaminen. Jäsenten osallistuminen seuran itse järjestämiin virallisiin kilpailuihin on ilmaista. Stipendit: Raha-avustuksia myönnetään hallituksen harkinnanvaraisella päätöksellä kaksi kertaa vuodessa: kerran syys- ja kerran kevätkaudella. Perustelut avustusten myöntämiselle ovat ulkomaan kilpailujen määrät ja harjoitteluaktiivisuus. Näin pyritään tukemaan ja rohkaisemaan huippuja hankkimaan arvokasta kansainvälistä kisakokemusta.
9 7 Seura palkitsee kaikki Ikäluokkamestaruuskilpailuissa ja ulkomaisissa kilpailuissa menestyneet junioripelaajat diplomeilla. Diplomilla palkitaan seuran junioreita myös muista ansioista, joita voivat olla esimerkiksi: parhaiten edistynyt pelaaja, "Sisu"-diplomi jne. Diplomien jakamisella pyritään kannustamaan erityisesti kilpailemisen alkuvaiheessa olevia pelaajia. Diplomit jaetaan pelaajille harjoitusten yhteydessä loppukaudesta ja saajien nimet julkaistaan myös seuran wwwsivuilla. 6. Ranking-toiminta Seura järjestää sisäiset ranking-kilpailut Esport Centerissä syys-huhtikuussa kerran kuukaudessa. Kilpailut ovat avoimet ja maksuttomat kaikille seuran jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Pelaajat jaetaan pelipaikalla mahdollisimman saman tasoisten pelaajien kanssa 3 5 hengen ryhmiin, jotta kaikki saisivat tiukkoja otteluita. Sekä nuoremmat että vanhemmat lajin harrastajat ovat ottaneet ahkerasti osaa näihin leikkimielisiin kilpailuihin. Ranking-kilpailuissa myös kilpailemista aloittelevat voivat kokeilla kilpailemista helposti, ja moni on innostunut käymään kansallisissa kilpailuissa innostuttuaan kilpailemisesta ensiksi ranking-kisoissa. Ranking-kilpailut ovat seuramme tärkeä säännöllinen tapahtuma, joka on kohdistettu koko jäsenistölle. Tavoitteena on tarjota kaikille osallistujille mahdollisimman tasaisia otteluita ja kannustaa myös seuran junioreita innostumaan kilpailemisesta. Ranking-kilpailuiden osallistujamääriä pyritään lisäämään tiedottamalla kilpailusta aktiivisesti seuran viestintäkanavissa ja harjoitusryhmissä, julkaisemalla kisakalenteri vuosittain ennakkoon sekä kehittämällä sähköistä ennakkoilmoittautumista. 7. Varusteet Sulkaisten pallojen myynti on ollut tärkeää jäsenistöllemme ja sitä tullaan jatkamaan edelleen. Jäsenetuihimme kuuluu myös mahdollisuus ostaa urheiluvälineitä ja -varusteita Esport Centeristä alennettuun hintaan. Seura-asut ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi ja ne ovat nostaneet jäsenten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja seurahenkeä. Seura-asuja hankitaan syksyllä 2019.
10 8 8. Viestintä ja tiedottaminen Tapion Sulan viestinnän painopiste on sähköisessä tiedotuksessa. Viestinnän kanavia ovat seuran verkkosivusto ranking-kilpailuviikolla lähetettävä jäsenposti sekä seuran Facebook- ja Instagram-sivut. Kaiken viestinnän tarkoituksena on helpottaa seuran jäsenten mahdollisuuksia saada tietoa seuran toiminnasta ja sulkapalloilun ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Seuran verkkosivustolla julkaistaan ajankohtaisia artikkeleita ja tapahtumauutisia. Verkkosivujen kautta julkaistaan myös Sulkapalloliiton ja muiden yhteistyökumppaneiden uutisia ja tiedotteita tapahtumista. Jäsenpostin tilaamista markkinoidaan jäsenille kahdesti vuodessa suorin sähköpostein ja lisäksi verkkosivustolla. Lisäksi listalle voivat liittyä myös muut kuin Tapion Sulan jäsenet. Jäsenpostiin koostetaan tärkeimpiä seuran toimintaa ja tapahtumia koskevia uutisia. Seuran Facebook- ja Instagram-sivut ovat osa seuran viestintää. Myös kansainvälisiä kilpailuja kiertävien tapionsulkalaisten reissukuulumisia ja kuvapäivityksiä sekä videoita jaetaan seuran some-sivun kautta.
11 9 9. Talous Seuran tulot muodostuvat pääosin jäsenmaksuista, järjestämiemme kilpailujen osallistumismaksuista, Espoon kaupungin tuesta ja valmennusryhmämaksuista. Näistä viimeksi mainittu on suurin tulonlähde. Budjetoidut tulot vuodelle 2019 ovat euroa ja menot euroa. Suurimman menoerän muodostavat kenttävuokrat sekä muut harjoitusryhmien vetämiseen liittyvät maksut (valmennus ja pallot). Seuralla on päätoiminen toiminnanjohtaja. Seuran muut hallinnolliset kulut ovat suhteellisen pienet. Rahat suuntautuvat siis ydintoimintaan. Tavoitteena on pitää talous jatkossakin tasapainossa. Tässä tärkeimpänä asiana on pitää seuran jäsenilleen tarjoamat palvelut korkealaatuisina ja sisällöltään niin houkuttelevina, että ryhmien käyttöaste pysyy korkeana. Valmennus määrien lisääminen ryhmien määrää kasvattamalla on Esport Centerin osalta lähes mahdotonta, koska kenttäkapasiteetti iltaisin jo lähes kokonaan käytössä. Muualla Espoosta kenttäkapasiteettia merkittävään toiminnan laajentamiseen ja menojen alentamiseen on ollut haastavaa saada käyttöön. Espoon kaupungilta toivomme uusia harjoitusvuoroja koko illan ajaksi - jolloin harjoituksen järjestäminen olisi tehokasta. Tällä hetkellä seura on saanut yksittäisiä vuoroja kaupungilta, joille valmennuksen järjestäminen on haastavaa toiminnan painottuessa niin vahvasti Esport Centeriin. Laskutusta ja ryhmälistojen ylläpitoa on kehitetty, jotta laskutus saadaan sujumaan virheittä ja mahdollisimman reaaliaikaisesti. Myös avointen saatavien perintään kiinnitetään edelleen huomiota viime vuosien tapaan. Menojen osalta kenttävuokrat määräytyvät kaupallisin perustein. Seura kuitenkin pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan vaikuttamaan kenttien hintoihin. Seuran vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin olleet kenttävuokrien tasoon heikot, eikä Esport Centerin kenttien tuntihintojen nousuun ole pystytty vaikuttamaan.
Tapion Sulka ry. Toimintasuunnitelma 2017
Tapion Sulka ry Toimintasuunnitelma 2017 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TAPION SULAN VISIO 4 3 VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA 5 3.1 HARRASTEPELAAJAT 6 3.2 KILPAPELAAJAT 7 3.3 KERHOTUNTITOIMINTA 8 3.4 LEIRITOIMINTA
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Tapion Sulka ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Versio 1.0-22. marraskuuta 2015 0 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 TAPION SULAN VISIO...3 3 VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA...4 3.1 HARRASTEPELAAJAT...4 3.2 KILPAPELAAJAT...5
TAPION TOIMINTASUUNNNITELMA 2014 SULKA RY
1/7 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. TAPION SULAN VISIO... 2 3. VALMENNUS- JA KOULUTUSTOIMINTA... 3 4. KILPAILUTOIMINTA... 5 5. RANKING-TOIMINTA... 6 6. VARUSTEET...
Tapion Sulka ry. Toimintalinja
Tapion Sulka ry Toimintalinja SISÄLLYS 1 JOHDANTO 4 2 TAPION SULAN VISIO 4 3 EETTISET LINJAUKSET 5 4 TOIMINNAN TAVOITTEET 5 5 SEURAN ORGANISAATIO JA VASTUUHENKILÖIDEN ROOLIT 6 6 KÄYTÄNNÖN TOIMINTAPERIAATTEITA
Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2017
Toimintasuunnitelma 2(5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä kautta tavoitteemme
LPG ry junioreiden säännöt
LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Östersundom Idrottsförening rf Östersundomin Urheiluseura ry. Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2 (5) 1. Yhdistystoiminta 2. Junioritoiminta 3. Aikuiset Tavoitteenamme vuodelle on edelleen pystyä muokkaamaan ja sopeuttamaan toimintaamme toimintaympäristömme muutosten mukaan. Tätä
Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot
Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM
GT TEAMIT 2018-2019 RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GRANI TENNIKSEN PELAAJAN POLKU MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -
Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta
egroup 2014 Valmennusryhmä-info
egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO
UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO Hienoa, että olet valinnut Sport Club Kokkola ry:n seuraksesi. Toivomme, että luet tämän oppaan läpi. Tämä opas toimii käsikirjana, josta voit myöhemmin tarkistaa asiat,
GT Teamit RED ORANGE GREEN GT PLAYER
GT Teamit 2014-2015 RED ORANGE GREEN GT PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit Seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilasilla motiiveilla Harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015
1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016
Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen
JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
GT Teamit RED ORANGE GREEN PLAYER
GT Teamit 2015-2016 RED ORANGE GREEN PLAYER GT valmennuskokonaisuus Miksi GT Teamit seuran juniorivalmennuksessa käy n. 250 lasta ja nuorta erilaisilla motiiveilla harrastuksen alkuvaihe on TÄRKEIN aika
GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER
GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
Suomen Sulkapalloliitto. Strategia
Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme
Smash-Espoon valmennuskokonaisuus JUNIORIT
Smash-Espoon valmennuskokonaisuus 2019-2020 JUNIORIT VALMENNUSKOKONAISUUS - MITEN EROAMME PERINTEISESTÄ JAOTTELUSTA PERINTEINEN JAOTTELU: SMASH ESPOO KILPATENNIS (MAHDOLLISESTI TIIIMEJÄ) 0 U1 U1 2 U14
FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa
TURUN SULKA R.Y. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA KAUDELLE 1(7) 1.6.2014-31.5.2015 (Taloussuunnitelma erillinen liite)
TURUN SULKA R.Y. TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA KAUDELLE 1(7) 1.6.2014-31.5.2015 (Taloussuunnitelma erillinen liite) JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma esittelee perustietoa ja toimintaa turkulaisessa sulkapalloseura
TPV:n pelaajan polku. Click to add text
TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
Suomen Sulkapalloliitto. Strategia
Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme
LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS
LOUNAIS-SUOMEN SULKAPALLOYHDISTYS RY Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 HALLITUS Lounais-Suomen Sulkapalloyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1(5) Sisältö Yleiset tavoitteet... 2 Toiminta... 2 Yhdistyksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
TOIMINTASUUNNITELMA ajalle
TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle
SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.
SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.
Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma
Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä
Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin
ESB johdattaa kaikenikäisiä, kokoisia, värisiä ja lajiosaamiseltaan eritasoisia ihmisiä viihtymään ja kehittymään sulkapallon parissa.
Johdanto Tämä dokumentti kirjaa Espoon Sulkapallo Badminton ry:n toiminnalliset linjaukset. Dokumentti perustuu Nuori Suomen julkaisemaan dokumenttiin Urheiluseuran toimintalinja. Visio ESB tarjoaa mahdollisuuden
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma
Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan
Seurafoorumi Tampere
Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö
PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi
LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on
Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain
Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen
TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009
TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto 11.9.2009 Hiihtojaoston toiminnan keskeisimmät osatekijät Toiminta on perhekeskeistä, koko perheen harrastus. Pyrimme toiminnassa siihen, että kaikilla olisi
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta
KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI
KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
KANGASALAN MELOJAT RY
KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
Variston Tennis VarTe. Toimintalinja 2013
Variston Tennis VarTe Toimintalinja 2013 Sisällys 1. Yleistä toimintalinjasta 2. VarTen toiminnan visio 3. VarTen eettinen linja 4. Varten seuratoiminnan tavoitteet 5. Varten käytännön toimintaperiaatteet
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,
Jokelan Kisa jalkapallo
Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme
SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016
SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu
SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ
Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010
http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän
Visio, missio, arvot ja strategia
Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan
Huuhkaja- ja Helmaripäivät
Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen
NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.
NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
GT TEAMIT RED ORANGE GREEN YELLOW GT TEAM ja GT TOP TEAM
GT TEAMIT 2019-2020 RED ORANGE GREEN YELLOW GT TEAM ja GT TOP TEAM MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset ja välittävät
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä
Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi
Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen
1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.
Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja
Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät
Syksy 2014 TERVETULOA!
Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna
TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 -
TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015-20.12014 TPV:n arvot 4. Mihin toimintamme perustuu? Tavoitteellisuus Positiivisuus Vastuullisuus!loisuus! Visio 2017 Tähtien tekijä TPV toimii monipuolisesti osana tamperelaista
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE
01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien