Perustuslain 10 :n tarkistaminen ja kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet
|
|
- Paavo Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Professori Jukka Viljanen HE 198/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta Eduskunnan perustuslakivaliokunta Perustuslain 10 :n tarkistaminen ja kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet Tämän kirjallisen lausuntoni aluksi päivitän kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita koskevaa osuutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on edellisen lausuntoni (27.2) jälkeen antamassaan yksimielisessä tuomiossa Centrum för Rättvisa v. Ruotsi ( , Application no /08) tarkastellut Ruotsin tiedustelulainsäädäntöä ja sen valvontaa, joten kyse on perustuslain 10 :n tarkistamisen kannalta tärkeästä tulkintaratkaisusta. Tapauksessa Centrum för Rättvisa EIT käsitteli valitusta, jossa väitettiin, että signaalitiedustelua koskeva lainsäädäntö ja sitä koskeva käytäntö oli loukannut valittajan oikeuksia 8 artiklan osalta ja jatkoi niiden loukkaamista. Valittaja myös väitti, ettei sillä ollut kotimaisia oikeussuojakeinoja käytössään. Tapaus sisältää Tuore ratkaisu, jossa käsitellään Ruotsin tiedustelulainsäädännön yhteensopivuutta ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa, on linjassa niiden ratkaisujen kanssa, jotka olivat pohjana perustuslaintarkistamistyöryhmälle laatimassani selvityksessä. Centrum for Rättvisan tapaus tarjoaa kuitenkin merkittävän tarkennuksen niiden vaatimusten suhteen, joita lainsäädännön valmistelussa pitää ottaa huomioon. Keskeinen piirre EIT:n argumentaatiossa on antaa merkittävää painoarvoa niille lainvalmistelutoimille, joissa on ymmärretty painottaa tiedustelutoiminnan yhteydessä kehiteltyä oikeussuojakeinojen valikoiman kokonaisuutta ja muutenkin yksityisyyden suojalle annettavaa painoarvoa. Tuomioistuin korostaa niitä yleisiä periaatteita, jotka ovat vakiintuneet sen omassa oikeuskäytännössä. Käytännössä Roman Zakharov tapauksen yhteydessä määritellyt vähimmäissuojaa koskevat periaatteet ovat tässäkin tapauksessa arvioinnin pohjana. Lainsäädännössä
2 2 määriteltäviä ovat ne rikkeet, joiden perusteella voidaan puuttua ihmisten viestintään; ihmiset, joiden viestintään voidaan puuttua; puuttumisen keston määritteleminen; menettelyt, joita pitää noudattaa kun tutkitaan, käytetään ja säilytetään saatuja tietoja; varotoimenpiteet, kun saatua tietoa annetaan muille; olosuhteet joissa tallenteet poistetaan tai tuhotaan. 1. In its case-law on secret measures of surveillance in criminal investigations, the Court has developed the following minimum safeguards that should be set out in law in order to avoid abuses of power: a description of the nature of offences which may give rise to an interception order; a definition of the categories of people liable to have their communications intercepted; a limit on the duration of the measures; the procedure to be followed for examining, using and storing the data obtained; the precautions to be taken when communicating the data to other parties; and the circumstances in which recordings may or must be erased or destroyed (Roman Zakharov, 231). Centrum fär Rättvisan tapauksessa EIT puhuu valtiolle kuuluvasta tietystä harkintamarginaalista (certain margin of appreciation) määritellä ne toimenpiteet, joilla puututaan viestinnän suojaan kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. EIT muistuttaa, että kansallista turvallisuutta varmistamaan luotu salainen tiedustelu sisältää aina riskin, joka voi heikentää tai jopa tuhota demokratian, vaikka tarkoituksena on suojata sitä. EIT korostaa, että sen tulee varmistua siitä, että on olemassa riittävät ja tehokkaat takeet väärinkäyttöä vastaan. EIT on arvioinut harkintamarginaalin laajuuden mahdollistavan myös massavalvonnan. Tapauksissa Weber and Saravia ja Liberty ym. EIT jakaa tiedustelun kohdennettuun ja massavalvontaan (Targeted and bulk interception). EIT korostaa, että jäsenvaltioihin kohdistuvat uhat terrorismin ja vakavien rikosten osalta, teknologinen kehitys, joka mahdollistaa terroristien ja rikollisten vältellä kiinnijäämistä verkossa ja sähköisen viestinnän väylien ennustamattomuus, tarkoittaa, että jäsenvaltiot voivat harjoittaa laajempia massaluonteisia tiedustelutoimia (Bulk interception regime), joilla tunnistetaan tähän asti tuntemattomia kansallista turvallisuutta koskevia uhkia. EIT korostaa, että niin kohdennetun kuin massaluonteisen valvonnan pitää täyttää minimivaatimukset. Viranomaisten toimivaltuuksia ja erityisesti harkintavallan laajuutta koskevat kysymykset on määriteltävä siten, että ne voidaan erotella lainsäädännöstä. EIT:n mukaan harkintavaltaa on enemmän silloin kun muodostetaan jäsenvaltiolle soveltuvaa
3 3 tiedustelujärjestelmää, mutta harkintavallan määrä kapenee silloin, kun järjestelmää käytetään ja sillä puututaan viestinnän suojaan. Centrum för Rättvisan tapauksessa käydään läpi yksityiskohtaisesti muutamia keskeisiä minivaatimuksia, joita tiedustelujärjestelmältä ja sen toiminnalta edellytetään. EIT:n mukaan laissa määriteltiin riittävän selvästi signaalitiedustelun toimivaltuuksista ja signaalitiedustelun toteutuksesta. Myös ajallisesti puuttumisen määrittely täytti sopimuksen asettamat tavoitteet. Erityisesti kestoa, uusimista, poistamista koskevat asiat olivat riittävästi määritelty. Tosin EIT esitti kriittisiä huomioita koskien tiedonhankinnan hylkäämistä koskevaa vaatimusta ja katsoi, ettei se ollut samalla tavalla selkeä kuin kaksi muuta. EIT arvioi järjestelmää erityisesti siltä kannalta, miten siinä varmistettiin ennakollinen valvonta. Kyse on kokonaisuudesta, jossa on usein sekä ennakollinen lupajärjestelmä tuomioistuimen toimesta (judicial authorisation) ja toisaalta jälkikäteinen valvonta (judicial oversight) voi tasapainottaa mahdolliset puutteet, jotka koskevat valtuutta suorittaa tiedustelutoimenpiteitä. Ruotsin mallissa valvonnasta vastasi tiedustelutuomioistuin (Foreign Intelligence Court), jonka käsittelyssä oli mukana myös integritesskyddsombud eli asianajaja tai tuomari, jonka tehtävänä on valvoa, miten yksilöiden oikeudet huomioidaan viesteihin puuttumisessa. EIT katsoi, että edustajan läsnäolo toimii vastineena menettelyiden ja päätösten puutteelliselle läpinäkyvyydelle tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä. Merkittävänä suojakeinona EIT pitää kokonaisuutena sitä, että tiedonhankinta on luvanvaraista ja edellyttää, että pyyntö käsitellään ennakkoon itsenäisessä valvontaelimessä. Kiireellistä mahdollisuutta puuttua viestintään ilman ennakollista arviointia tulee käyttää säästeliäästi. EIT huomioi tässä yhteydessä, että kiireellistä päätöstä seuraa ilmoitus toimenpiteestä ja sen arviointi tiedustelutuomioistuimessa, jossa päätös voidaan muuttaa tai hylätä. Myös arvioitaessa materiaalin säilyttämistä, käyttämistä, tutkimista ja tuhoamista päädyttiin siihen johtopäätökseen, että lainsäädäntö takasi riittävät suojakeinot väärinkäytöksiltä. Säännöissä oli riittävän selkeästi määritelty ne tilanteet, jolloin materiaali on tuhottava. EIT käsittelee myös esimerkiksi raakadatan säilyttämistä ja totesi, että se on käsittelemätöntä tietoa jota ei ole manuaalisesti arvioitu. On sen vuoksi perusteltua, että aineisto säilytetään, kunnes se on käsitelty. EIT on myös kriittinen sen suhteen, miten kerättyjä tietoja voidaan välittää muiden käyttöön. EIT katsoo, että säännöt eivät ole kovin selkeitä, eivätkä määrittele riittävästi tietojen antamista muille
4 4 valtioille ja kansainvälisille järjestöille. EIT:n mukaan tämä aiheuttaa huolta mahdollisen yksilön oikeuksien väärinkäytön suhteen. Valvonta oli lainsäädännön pohjalta järjestetty riittävästi. Se muodostui organisatorisesti sekä valtiollisesta tiedustelun valvontaelimestä (Statens inspektion för försvarsunderrättelseverksamheten (SIUN)) että tietosuojavaltuutetusta. Lisäksi oikeusasiamies ja oikeuskansleri tarjosivat yleistä valvontaa. Oikeussuojakeinojen suurin ongelma liittyy siihen, ettei Ruotsin järjestelmä brittiläiseen tapaan mahdollista julkista perusteltua vastausta kanteluun. EIT katsoi kuitenkin kaikkien oikeussuojakeinojen yhdessä olevan riittäviä. Painoa laitettiin alkuvaiheen valvontajärjestelmälle, jossa tiedustelutuomioistuin arvioi tiedusteluvaltuutuspyynnön ja toisaalta osittain julkinen valvonta useampien toimielinten toimesta, erityisesti valtiollisen tiedusteluvalvonnan (SIUN) toimesta. Myös korvausmahdollisuuden olemassaolo nostettiin esille. Kokonaisarviossa EIT näkee positiivisena seikkana sen, että Ruotsissa pyrittiin sellaisiin lainsäädäntöratkaisuihin, joissa yksityisyyden suoja myös huomioitiin. Lainsäädäntöä oli korjattu siten, että se minimoisi yksityisyyden suojaan kohdistuvat puuttumisen ja kompensoisi järjestelmään sisältyvää puutteellista avoimuutta. Suomen tiedustelulainsäädäntöä koskevan uudistuksen näkökulmasta on mielenkiintoista keskittyä siihen, että Ruotsin lainsäädännössä ilmeni muutamia kehittämiskohteita. Puutteet järjestelmän rakenteessa ja toiminnassa eivät olleet kuitenkaan niin vakavia, että ihmisoikeussopimusta olisi loukattu. Parantamisen varaa oli erityisesti henkilötietojen siirtämisessä muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille. Toinen kehittämiskohta liittyi siihen käytäntöön, ettei yksittäisiin kanteluihin annettu julkisia perusteluita. Ruotsin tiedustelujärjestelmä tarjosi riittävät (adequate and sufficient) suojakeinot mielivaltaa ja väärinkäytöksiä vastaan. Lainsäädäntö täytti laatuvaatimukset ja puuttumiset olivat välttämättömyysvaatimuksen mukaisia. Järjestelmän rakenne ja toiminta olivat oikeassa suhteessa tavoiteltuihin päämääriin nähden. EIT korosti myös, että kyse oli tässä tilanteessa abstraktista arvioinnista ja se ei sulje pois mahdollisuutta, että jonkin yksittäisen valittajan kohdalla sopimusta olisi loukattu.
5 5 Yhteenvetona voidaan todeta, että Centrum för Rättvisan tapaus muistuttaa, että myös Suomen tiedustelulainsäädäntöä kehitettäessä on tärkeää jatkuva seuranta ja kehittäminen. Kaiken lainvalmistelun tavoitteena on tiedustelujärjestelmän tehokkuuden kehittämisen lisäksi huomioida, että järjestelmän rakenne ja toiminta ovat yhteensopivia yksityisyyden suojan vaatimusten kanssa ja järjestelmään kehitetään vastineita salassapidolle. Vastaukset lisäkysymyksiin: Lisäkysymykset perustuslain 10 :n muuttamista koskevasta esityksestä (HE 198/2017 vp) 1) Ehdotettua muutosta on valiokunnan kuulemisissa arvosteltu erityisesti siltä osin kuin siinä on kyse tiedon hankkimisesta sotilaallisesta toiminnasta. Kuulemisissa on muun muassa esitetty, että uusi 10 :n 4 momentti kuuluisi seuraavasti: Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Valiokunnalle on esitetty, että vaihtoehtoinen muotoilu sopisi hallituksen esityksessä ehdotettua muotoilua paremmin perustuslain yleiseen kirjoittamistapaan mutta muodostaisi myös riittävän perustuslaillisen normiperustan tiedustelulainsäädäntöön sisältyville luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuville toimivaltuuksille ja vastaisi siten hallituksen esityksen tavoitteita. Miten kommentoisitte sotilaallisen toiminnan sisältymistä lakiehdotukseen ja kuulemisissa esitettyä 4 momentin muotoilua? Nähdäkseni hallituksen esityksen muotoilua voidaan pitää johdonmukaisena 10 :n voimassaolevan muotoilun kanssa. Työryhmä, jonka esitykseen hallituksen esitys perustuu, oli laatimassa ehdotusta, jossa huomioidaan sekä siviilitiedustelun että sotilastiedustelun tarpeet. Tärkeä linjaus oli tuoda esille kansallisen turvallisuuden käsite, joka on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityisyyden suojaa koskevan 8 artiklan rajoituslausekkeessa. Ihmisoikeussopimustekstissä kuulemisessa ehdotetun muotoilun vakavasti kansallisen turvallisuuden kanssa uhkaavan toiminnan sisälle ihmisoikeustulkinnassa mahtuu niin siviili- kuin sotilastiedustelun vaatimukset. Tärkeää perustuslain tulkinnan näkökulmasta on, että vaikka siviili- ja sotilastiedustelu olisivat samassa yhteydessä ja saman käsitteen alla, niiden tulkintaa ohjaavat samat vähimmäisvaatimukset, mutta niiden toimintalogiikka on kuitenkin erilainen. Tärkeää perustuslain muotoiluissa on miettiä sitä, miten näiden kahden tiedustelumuodon erilaisuus tullaan perustuslain tulkinnassa ottamaan jatkossa huomioon. Kyse on siis enemmän siitä, miten johdonmukaista on käsitellä näitä kahta tiedustelun muotoa saman käsitteen alla. Ihmisoikeusargumentaatioon tällainen ilmaisu sopii, mutta toisaalta ihmisoikeussopimuksen muotoilut ovat kaiken kaikkiaan 10 :n kirjoitusasua yleisemmällä tasolla.
6 6 Jos lähdettäisiin korjaamaan tekstiä laajemmin ihmisoikeussopimuksen rajoituslausekkeen pohjalta, nyt esitetty muotoilu ei ole riittävä. Laajempi muotoilullinen korjaustoimenpide voisi jättää enemmän tulkintaa perustuslakivaliokunnan tehtäväksi. 2) Perustuslain 10 :n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. Ilmaisu rikosten tutkinnassa ehdotetaan korvattavaksi ilmaisulla rikosten torjunnassa. Ehdotettua muutosta on valiokunnan tähänastisissa kuulemisissa sekä kritisoitu että pidetty perusteltuna. Miten kommentoisitte ehdotettua muutosta? Pitäisin tärkeänä kiinnittää keskustelun perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä esitettyihin näkemyksiin, jotka ovat tulkinnallisesti laajentaneet nykyistä perustuslain sanamuotoa. Kuten työryhmä ehdotuksessaan toi esille, että lainsäädäntökäytäntö on varsin pian perusoikeusuudistuksen jälkeen laajentunut tulkinnalla kattamaan myös rikosten estämisen (ks. PeVL 2/1996 vp, PeVL 5/1999 vp). On perusteltua käyttää perustuslaissa sellaisia ilmaisuja, jotka mahdollisimman selkeästi vastaavat myös sanamuodoltaan tehtyä tulkintaa. Perustuslain näkökulmasta on ollut tarve sille, että aikaisempaa käsitettä on tulkinnalla laajennettu. Pidän perusteltuna, että muutoksen yhteydessä vallinnut linjaus myös kirjoitetaan varsinaiseen lakitekstiin. Olen pitänyt hallituksen esityksessä ehdotettua muotoilua paremmin yhteensopivana sen kanssa, millaiseksi perustuslakivaliokunnan linjauksen perusteella tulkinta on laajentunut. 3) Hallitus ehdottaa (HE, s. 40), että perustuslain muutosesitys käsiteltäisiin eduskunnassa kiireellisessä perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Miten kommentoisitte kiiremenettelyn käyttöä ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan saamat lausunnot (UaVL 3/2018 vp, HaVL 7/2018 vp, PuVL 4/2018 vp) ja hallituksen esityksen antamisesta kuluneen ajan? Perustuslain muuttamisen kiireellisyyden määrittely on kysymys, jossa on esitetty hyvin erilaisia näkemyksiä. Yksimielisyys vallitsee siitä, että Suomessa ei ole riittävää tiedustelutoimintaa koskevaa sääntelyä ja perustuslain muuttamiselle on tarve. Olen itse nähnyt kysymyksen säätämisjärjestyksestä sellaiseksi asiaksi, jonka päättämiseen tarvitaan poliittinen yhteisymmärrys pakottavasta tarpeesta. Jos pakottava yhteiskunnallinen tarve on olemassa, niin perustuslain tarkistaminen on mahdollista perustuslain mukaan tehdä kiireellisesti. Valiokuntien lausunnoissa viitataan siihen, että muutoksen nopeus on viime vuosina kiihtynyt. Erityisesti globaalitilanne on heikentynyt nopeasti. Tarvetta tiedustelulainsäädännön uudistamiseen viivyttelemättä perustellaan muiden valiokuntien lausunnoissa. Lisääntyvät todisteet esimerkiksi vaalien häirinnästä voisivat olla tarvittava lisäperuste kiireelliseksi julistamiselle. Nähdäkseni
7 7 valiokuntien näkemysten pohjalta voidaan perustella, että kiireellistä säätämisjärjestystä käytetään. Mutta toisaalta perustuslakivaliokunnan on syytä myös arvioida, onko viive riittävän iso eli miten paljon nopeammin lainsäädäntö tulee voimaan. Olen itse nähnyt yleisesti tärkeänä, että perustuslakia muutettaessa saadaan kahden eduskunnan hyväksyntä. Se kertoo vakaasta demokraattisesta järjestelmästä, jossa tärkeissä asioissa kansalaiset saavat äänestämällä vaikuttaa. Uudistuksen valmistelu on perustunut siihen, että aikataulut ovat olleet realistisia ja siten on onnistuttu tekemään esitys, joka täyttää myös kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden asettamat vaatimukset. Työryhmä esitti voimaantulo ajankohdaksi vuoden 2020 alkua. Kun tehdään merkittäviä muutoksia perustuslakiin ja tiedusteluvaltuuksiin, on näiden muutosten varalla tehtävien valvontajärjestelmien oltava riittävällä huolellisuudella valmisteltuja, jotta ne toimivat moitteettomasti välittömästi, kun uudet toimivaltuudet astuvat voimaan. Nopea aikataulu ei saa vaarantaa perus- ja ihmisoikeussuojaa. Päätyy perustuslakivaliokunta mietinnössään kumpaan tahansa, tavalliseen perustuslainsäätämisjärjestykseen tai kiireelliseksi julistamiseen, on huolehdittava siitä, että valvontajärjestelmä ja oikeusturvamekanismit ovat heti valmiina ja riittävästi resursoituina. Tampereella 6 elokuuta 2018 Jukka Viljanen Julkisoikeuden professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus
Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta
HE 198/2017 vp LAIKSI SUOMEN PERUSTUSLAIN 10 :n MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 198/2017 vp LAIKSI SUOMEN PERUSTUSLAIN 10 :n MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 19.6.2018 Olen ollut perustuslakivaliokunnan kuultavana ja antanut hallituksen esityksestä
Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta
1 Janne Salminen 19.6.2018 Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen 19.6.2018 Perustuslakivaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta (HE 198/2017 vp) 1.
HE 198/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta
Tuomas Ojanen 20.6.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 198/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta Lausunnon kohde Perustuslakivaliokunnan kuulemiskutsussa
Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO HE 198/17 vp laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta
1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 19.6.2018 KELLO 10.00 HE 198/17 vp laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta Olen ollut hallituksen esityksestä kuultavana perustuslakivaliokunnassa 28.2.2018.
HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI PERUSTUSLAIN 10 :N MUUTTAMISESTA (HE 198/2017 vp)
Lainvalmisteluosasto Julkisoikeuden yksikkö Erityisasiantuntija Anu Mutanen MUISTIO 19.2.2018 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI PERUSTUSLAIN 10 :N MUUTTAMISESTA (HE 198/2017 vp)
Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape
Miksi verkoissakin pitää tiedustella Vanajanlinna, 8.2.2017 Poliisijohtaja Petri Knape KESKEISET TEEMAT MIHIN TIEDUSTELUA TARVITAAN MITÄ TIEDUSTELU ON MIKSI MYÖS VERKOISSA Lainsäädäntökehikko tiedustelulainsäädännöksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta (HE 198/2917 vp)
1 Teuvo Pohjolainen 27.2.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta (HE 198/2917 vp) Perustuslakivaliokunnan pyytämänä lausuntona otsikossa mainitusta Hallituksen
HE 203/2017 vp LAIKSI SOTILASTIEDUSTELUSTA SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIIT- TYVIKSI LAEIKSI
Veli-Pekka Viljanen HE 203/2017 vp LAIKSI SOTILASTIEDUSTELUSTA SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIIT- TYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 25.10.2018 Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 198/2017 vp LAIKSI SUOMEN PERUSTUSLAIN 10 :n MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 198/2017 vp LAIKSI SUOMEN PERUSTUSLAIN 10 :n MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 27.2.2018 1. Ehdotettu perustuslain muutos Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun
Luottamuksellisen viestin perustuslaillisen suojan tarkistaminen liittyy tiedustelulainsäädäntöä koskevaan lainsäädäntöhankkeeseen.
Oikeusministeriö Dnro 58/2016 tuula.majuri@om.fi anu.mutanen@om.fi 17.1.2017 1 (6) Lausuntopyyntönne: OM 27/41/2015, 1.11.2016 LAUSUNTO MIETINNÖSTÄ LUOTTAMUKSELLISEN VIESTIN SALAISUUS PERUSTUSLAKISÄÄNTE-
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2018 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 :n muuttamisesta
Lausunto Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän lausunto
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Lausunto 21.12.2016 Asia: OM 27/41/2015 Mietintö Luottamuksellisen viestin salaisuus Lausunto Lausuntonne mietinnöstä Luottamuksellisen viestin salaisuus Vasemmistoliiton
Hallituksen esitys laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta (HE 198/2017 vp)
Olli Mäenpää 27.2.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta (HE 198/2017 vp) Arvioinnin yleiset perusteet Esityksen mukaan perustuslain 10 :ää muutettaisiin
Perustuslain 10 :n tarkistaminen ja kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet
1 Professori Jukka Viljanen HE 198/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta Eduskunnan perustuslakivaliokunta 28.2.2018 Perustuslain 10 :n tarkistaminen ja
Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Helsingin käräjäoikeus. Lausunto K. Asia: OM 15/41/2016
Helsingin käräjäoikeus Lausunto 08.06.2017 94 K Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle
MTS:n puheenjohtajana minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki. omasta ja suunnittelukunnan puolesta lämpimästi tervetulleiksi tänä
MTS:n Suuntaviivoja tiedustelulle -seminaari 21.9.2016 Pikkuparlamentin auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa seminaariyleisö, hyvät naiset ja herrat MTS:n puheenjohtajana
Mietintö Luottamuksellisen viestin salaisuus. Lausunto. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia. Lausunto EOAK/5048/2016. Asia: OM 27/41/2015
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 22.12.2016 EOAK/5048/2016 Asia: OM 27/41/2015 Mietintö Luottamuksellisen viestin salaisuus Lausunto Lausuntonne mietinnöstä Luottamuksellisen viestin salaisuus
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
1. Hallituksen esitykseen sisältyvästä perus- ja ihmisoikeusproblematiikasta
1 Professori Jukka Viljanen HE 202/2017 vp, HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SIVIILITIEDUSTELUA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Perustuslakivaliokunta 25.10.2018 1. Hallituksen esitykseen sisältyvästä perus-
Eduskunnan hallintovaliokunta
LAUSUNTO 23.10.2018 Dnro OKV/31/21/2018 ja OKV/32/21/2018 Eduskunnan hallintovaliokunta 1/9 Viite: Hallintovaliokunnan asiantuntija- ja lausuntopyynnöt 12.10.2018 Asia: Hallituksen esitys laiksi tiedustelutoiminnan
Effin kommentteja tiedustelulainsäädännön julkaistuista esitysluonnoksista
Effin kommentteja tiedustelulainsäädännön 8.12.2017 julkaistuista esitysluonnoksista Effi ry / Ahto Apajalahti 13.12.2017 Siviilitiedustelu Poliisilain 5 a luku Aiempi muotoilu Uusi muotoilu Effin kommentti
Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle
1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle
Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2018 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle eduskunnan puhemiesneuvoston ehdotuksesta eduskunnalle eduskunnan työjärjestyksen ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain 9
Juha Lavapuro Lausunto
Juha Lavapuro 15.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asiat: Valtioneuvoston U-kirjelmä U46/ 2017 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (keskitetty
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Lakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.
Nets Oy Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi
Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta
Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta
Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016
Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi HE
1 Tuula Pynnä Korkein oikeus Eduskunnan perustuslakivaliokunta 6.9.2018 klo 10 Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi HE 9/2018 vp Perustuslakivaliokunnassa
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
10 Yksityiselämän suoja
SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999) 10 Yksityiselämän suoja Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia. Erofoorumi
Paraneeko lapsen asema lakiuudistuksen myötä? Lapsen edun ja osallisuuden toteutumisen arviointia Erofoorumi 2018 22.3.2018 1 Lapsen asemaan koskevat keskeiset muutokset Lakiuudistuksen tavoite : lapsen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
Varmaa ja vaivatonta viestintää
Varmaa ja vaivatonta viestintää Viestintäviraston toimet kaikille viestinnän Suomessa luottamuksellisuuden turvaamiseksi Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Asta Sihvonen-Punkka LVM:n keskustelutilaisuus
Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu Kuulemistilaisuus Osastopäällikkö Kauko Aaltomaa työryhmän puheenjohtaja
Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu Kuulemistilaisuus 23.11.2016 Osastopäällikkö Kauko Aaltomaa työryhmän puheenjohtaja Työryhmän työstä Työryhmä on kokoontunut 24 kertaa Työryhmän näkemyksen mukaan
LUONNOS. Sotilastiedustelulainsäädännön valmistelu. lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus
Sotilastiedustelulainsäädännön valmistelu lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus 24.11.2016 Työryhmän työstä Säädetään uusi laki sotilastiedustelusta Tällä hetkellä
LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015
OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA
Tausta ja valtiosääntöoikeudellisen arvion kohde
Juha Lavapuro 19.2.2019 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: HE 202/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi Perustuslakivaliokunnan pyytämänä
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta. Lausunnonantajan lausunto. Korkein oikeus. Lausunto OH2017/85. Asia: OM 15/41/2016
Korkein oikeus Lausunto 31.08.2017 OH2017/85 Asia: OM 15/41/2016 Mietintö Tiedustelutoiminnan valvonta Lausunnonantajan lausunto Lausuntonne mietinnöstä Tiedustelutoiminnan valvonta Oikeusministeriölle
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA?
EU-tietosuoja-asetuksen vaikutukset koulutuskierros Yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimisto ja FCG / Maaliskuu 2015 MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun
Kansallinen tietosuojalaki
Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään
ÅLR 2016/2421
Ahvenanmaan maakunnan hallitus Asiakirjanimi Nro LAUSUNTO Pvm 193 N3 Dnro 8.11.2016 ÅLR 2016/2421 Viite Lausuntopyyntönne Yhteyshenkilö Jenny Eklund-Melander, Tom Karlsson Asia TÄYDENTÄVÄ LAUSUNTO HALLITUKSEN
LAUSUNTO. Lausunto mietinnöstä siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi
LAUSUNTO OH2017/88 Nro 1540 SISÄMINISTERIÖ 3 1. 08. 2017 INRIKESMINISTERIET Sisäministeriölle Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö 24.4.2017 (SMDno-2015-1509) Lausunto mietinnöstä siviilitiedustelua koskevaksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Tuomas Ojanen 27.2.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 198/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen perustuslain 10 :n muuttamisesta Lausunnon rakenne ja tarkastelun kohteet Keskityn
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Tiedustelulainsäädäntö
25.10.2018 1(5) LAUSUNTO Eduskunnan hallintovaliokunnalle Tiedustelulainsäädäntö Electronic Frontier Finland Effi ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto siviilitiedustelua ja tiedustelutoiminnan valvontaa
Perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnan käytännön valossa. Professori Veli-Pekka Viljanen Perustuslakivaliokunnan kutsuseminaari 2.3.
Perustuslain tulkinnasta perustuslakivaliokunnan käytännön valossa Professori Veli-Pekka Viljanen Perustuslakivaliokunnan kutsuseminaari 2.3.2017 Perustuslain tulkinnan erityispiirteitä Perustuslakitulkinnan
Eduskunnan tarkastusvaliokunta Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström
Hallituksen esitys HE 203/2017 vp laiksi sotilastiedustelusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan tarkastusvaliokunta 13.3.2018 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Laki sotilastiedustelusta
TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA
TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA Nice Tuesday 11.11.2008 asianajaja Klaus Nyblin 1 1. Nykyisin: työnantajilla ei oikeutta tunnistamistietojen
MTS tiedusteluseminaari Tiedustelulainsäädäntö journalistisesta näkökulmasta
MTS tiedusteluseminaari Tiedustelulainsäädäntö journalistisesta näkökulmasta Helsinki 21.9.2016 jussi.salokangas@journalistiliitto.fi 1 Tiedustelulainsäädäntö Tiedustelulainsäädännössä periaatteellinen
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
Terveysoikeuden tiedonlähteet
Terveysoikeuden tiedonlähteet Lain valmistelu Lainsäädäntö - Oikeustapaukset o Finlex, Edilex, Suomenlaki.com o Eduskunta o Valtioneuvosto, ministeriöt o Oikeuslaitos, Korkein oikeus, kho.fi o Muut virastot
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö)
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry Lausunto 22.06.2017 Asia: 801/40.02.00/2015 Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö) Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Iiro Clouberg Lausunto 27.09.2018 HAK2018659 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ
IAB Finland : Verkkomainonnan tietosuoja -seminaari 12.5.2011 HUOMIOITAVAT KOHDAT TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999)
HE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta
HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.3.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos
Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos 24.04.2008 Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta yrityssalaisuudet, luvaton käyttö ja tietoturva 2 Hallitusohjelma hallitus edistää
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Viite: Puolustusministeriön lausuntopyyntö , 801/ /2015
LAUSUNTO 15.06.2017 Dnro OKV/27/20/2017 Puolustusministeriö 1/6 Viite: Puolustusministeriön lausuntopyyntö 20.4.2017, 801/40.02.00/2015 Asia: Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän
Lupamääräysten yleinen muuttaminen
Matti Hepola 15.1.2018 Lupamääräysten yleinen muuttaminen SYS Vesioikeuspäivä 15.1.2019 Lupien pysyvyys muuttuu - hitaasti Lähtökohta on se, että lainsäädännön ja oikeuskäytännön linjaukset lupien pysyvyyteen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain
HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Eduskunnan puolustusvaliokunnalle
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu OIK-01 Päivi Kaukoranta LAUSUNTO 15.02.2017 HEL7M0515-3 Eduskunnan puolustusvaliokunnalle Viite Asia Hallituksen esitykset 72/2016 vp, 94/2016 vp ja HE 107/2016 vp Ulkoasianministeriön
PERUSTUSLAKI JA LAINVALMISTELUN LAATU
PERUSTUSLAKI JA LAINVALMISTELUN LAATU Ylijohtaja Sami Manninen Oikeusministeriö 2.3.2017 LAINVALMISTELUSTA KESKUSTELLAAN AIKA AJOIN //Hallituksen lakiesitysten tasoon on puututtu tavan takaa sekä eri ministeriöiden
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi tiedustelun valvonnasta
LAINSÄÄDÄNNÖN ARVIOINTINEUVOSTO Lausunto Dnro: VNK/1600/32/2017 Pvm 21.12.2017 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi tiedustelun valvonnasta Arviointineuvosto katsoo,
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Tietoverkkotiedustelu ja lainsäädäntö. Kybertalkoot 23.9.2015
Tietoverkkotiedustelu ja lainsäädäntö Kybertalkoot 23.9.2015 Sotilastiedustelun tehtävät Tilannekuva Suomen turvallisuusympäristöstä Ennakkovaroitus sotilaallisten uhkien kehittymisestä Operatiivisen suunnittelun
Perus- ja ihmisoikeudet lainvalmistelussa
Perus- ja ihmisoikeudet lainvalmistelussa Erityisesti terveysoikeudellisessa sääntelyssä Sosiaali- ja terveysalan eettiset periaatteet ovatko ne edelleen valideja tulevaisuudessa? Nuuksio 22.8.2018 Heidät
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
Suvianna Hakalehto 8.9.2015
1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan
1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä
TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 9.12.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen
Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö)
Amnesty International Suomen osasto Lausunto 22.06.2017 AI FI 27/2017 Asia: 801/40.02.00/2015 Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö) Lausunnonantajan lausunto Voitte
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto 2.3.2018 Valtiovarainministeriö Mia Aronen valtiovarainministeriö@vm.fi mia.aronen@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö VM003:00/2018