Sektorikohtainen Selonteko / Reports 2017 Syyskuu - Lokakuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sektorikohtainen Selonteko / Reports 2017 Syyskuu - Lokakuu"

Transkriptio

1 Sektorikohtainen Selonteko / Reports 2017 Syyskuu - Lokakuu Pääsektori Hallituksen jäsenet Tahvo Kekkonen, Matti Nivala ja Heikki Räihä - SYL lausuntojen työstämistä (SYL:n Maria Loima kävi myös vierailemassa) - Orientaation kehittämisen suunnittelua UEF:n kanssa - SYL:n Syysseminaari - SYL:n johdon seminaari Helsingissä - Akateemisen rehtorin tapaamiset (mm. opiskelijavalintojen uudistukset ja OKM:n visio 2030) - Toimintasuunnitelman työstämistä ja hallituksen virkistäytyminen - SYKETTÄ-Kuopion johtoryhmä - Kaikenlaisia juoksevia asioita Viestintä Hallituksen jäsen Henri Hakkarainen Henri Hakkarainen Jatkuvana päivittäisenä toimintana ISYY:n SoMe-kanavien päivittäminen, seuraaminen, analysointi ja muiden muistuttaminen niiden päivittämisestä omien sektoreidensa suhteen. - SYL syysseminaari 1

2 - Akateemisen rehtorin tapaaminen - Edustajiston kokous ja sen aikana olevat tehtävät - Hallituksen aamukoulu - ISYY:n ilmastokumppanuudesta palaveeraaminen ja tavoitteiden valmistelu - ISYY:n SYL kummin tapaaminen Joensuussa - Hyvinvointiviikolta some-päivitysten tekemistä - Opinkahvit, oli keskustelua mm. yliopiston viestinnästä - Hallituksen kokous 2x - Akateemisen rehtorin ja yliopiston hallituksen puheenjohtajan tapaaminen - Hallituksen fun night Kuopiossa - Toimintasuunnitelma 2018 laatimista SOPO Hallituksen jäsenet Heidi Turunen ja Matti Nivala - YTHS, UEF:n ja Nyyti Ry tapaaminen kiusaamiseen liittyen (Heidi ja Matti) - Osallistuminen aamukouluihin. - Akateemisen rehtorin tapaaminen sekä Kuopiossa että Joensuussa. - Edustajiston kokous. - Hallituksen kokoukset. - Opin kahvit. Aiheena mm. perheelliset opiskelijat. - Hyvinvointiviikon sekä hymy- ja valitusviikon organisointia. Hyvinvointiviikon järjestäminen tapahtui lähinnä sähköpostiyhteyksin muihin kampuksiin, yliopistoon ja eri toimijoihin. Muutama palaveri viikon tiimoilta. Joensuun hyvinvointiviikon messupäivä vierähti toimijoiden ohjaamisessa ja heihin tutustuessa. Hymy- ja valitusviikko järjestettiin tänä vuonna edunvalvontajaoston suurella avustuksella. Hymy- ja valitusviikon palautteet ovat tällä hetkellä purussa. - Muutaman lehtijutun antaminen. Toinen liittyi hyvinvointiviikkoon ja toinen koski opiskelijoiden kokemuksia ylat-siirron jälkeen. - Hallituksen yhteiseen toimintaan osallistuminen Kuopiossa

3 - Viestittelyä kummiainejärjestöjen kanssa: En ole valitettavasti päässyt osallistumaan aikataulusyistä heidän kokouksiinsa, mutta sen sijaan olen lähettänyt kokouksiin kattavasti ISYY:n kuulumisista. - Edelleen olen siis opetusharjoittelussa ja sen vuoksi en pysty tekemään sitä kaikkea mitä haluaisin. Teen kyllä mielestäni parhaani. Työelämä ja yritysyhteistyö Hallituksen jäsen Sara Peltola - Rekry2017 -tapahtumien kiitosviestit, palautteet ja kaiken maailman muu mahdollinen. - Rekry2018 -tapahtuman Savonlinnaan suunnittelu ja satojen mailien lähetys - Straight outta -paitojen kilpailutus ja setviminen - SYL-juttuja ja Linan SYL juttuja - Toimintasuunnitelman tekoa - Olutavustuksien setvimistä - Hallituksen virkistäytymistä - Akateemista rehtoria, hallituksen kokouksia, Orientaatioviikon kehittämissemmaa, sometusta, kummiainejärjestön kokousta, opinkahveja, OKKK:ta, KVK:ta Liikunta Hallituksen jäsen Matti Nivala - Sykettä Appron 2018 osalta esitin Savotalle ja Pokalle osallistumista kustannuksiin: omien käyttäjien Appro-merkit e lisätunteihin ja palkintoihin. POKA ja Savotan vastaukset tulevat viimeistään ISYY maksaa approsta 3600 e e riippuen Pokan ja Savotan panoksesta. - Sykettä johtoryhmiin valmistautuminen ja osallistuminen. - Pylly ylös! tukeminen Joensuussa. Tavoitteena saada vähintään 10 Pylly ylös lähettilästä ja eri laitoksilta. 3

4 Vapaa-aika Hallituksen jäsen Matias Saastamoinen - Edustajistonkokous - Aamukouluja ja hallituksen kokouksia, Saimaalta susirajalle -ekskursion kokouksia, opinkahvit, akateemisen rehtorin tapaamiset, KYY-yhtiöt kokous, orientaation kehittämiskokous - Mamuef-kampuskierroksen vetäminen ja sen jälkeen Lukemalla siihen liittyvään ylioppilaskunnan esittelyyn osallistuminen - Docventures-leffakerhon järkkäilyä ja osallistumista - Järjestyksenvalvojakoulutuksen Kuopioon järjestämiseen liittyvien tarjouspyyntöjen lähettelyä ja kilpailuttaminen. - Toimintasuunnitelmahommia sekä hallituksen virkistäytymistä - Banaanihommia International Affairs Executive board member Lina Munčytė Lina Munčytė - Meetings and seminars: SYL syyssemma, ryhmäpuheenjohtaja and Representative Council meetings, hallitus, Academic Rector meetings and morning school, meeting with ISYY s International Sector. - Preparing for the International Week in Joensuu, making posts for the social media campaign on ISYY s Instagram, attending the stalls in Carelia. - Finalising Action Plan 2018 for the international Sector. - Working on my candidacy for SYL campaign. - Participating in ErasmusUpgrade training and conference in Brussels - bringing in the perspective of the student unions and international students in Finland. Together with other representatives from other ESN countries we drafted a manifesto in order 4

5 to improve the Erasmus+ programme and participated in a conference with stakeholders from the EU level. - Participating in ESN Finland s National Platform - doing a presentation about updates to do with education in Finland and a workshop about advocacy seeking. - Participating in the Northern European Platform in Tartu - representing ESN Joensuu as part of ESN Finland delegation, bringing in the perspective of ESN Joensuu and doing a workshop about advocacy seeking. Koulutuspoliittinen sektori Hallituksen jäsen Olli Auvinen Olli Auvinen - Opetus- ja ohjausneuvoston kokous; opiskelijavalintauudistus ja sen vaikutukset UEF:illa, opettajien pedagogisiin opintoihin valittavien määrän katsaus ja hyväksyminen esityksen mukaisesti, Ratula-raportti 2015 seuranta ja lähetekeskustelu, katsaus OKM:n erityisavustus hankkeisiin, Lukuvuosimaksut ja apurahajärjestelmän läpikäynti ja hyväksyminen esityksen mukaisesti. - Hyvinvointiviikon toteutusta; hyvinvointimessut ja koiramiitit sekä Amican yhteistyö. - Akateemisen rehtorin sekä yliopisto hallituksen puheenjohtajan tapaaminen; mm. UEF:n kolmivuotinen opintojen ohjauksen kehittämishanke ja opiskelijavalintauudistus. - Toimintasuunnitelma 2018 laadintaa. OKKK raportointia - Hallituksen jäsen Matti Nivala Yhtiön varsinainen yhtiökokous. Kokouksessa yhtiö hyväksyi toiseen kertaan yhtiöjärjestykseen tehtävät muutokset ja vaihtoi nimeksi Kehitysyhtiö Parina Oy. Yhtiön hallitukseen valittiin Matti Nivala PJ, Sara Peltola ja Olli Auvinen. 5

6 - Savonia Amk kanssa tehtävä yhteistyösopimus. Opinnäytetyönä opiskelija tekee kyselytutkimuksen, jossa kerää tietoa Itä-Suomen alueelta korkeakouluopiskelijoiden opiskelija-asumisesta. Kyselyn pohjalta hän tekee rakennuksista prototyyppimallit ja korttelimallit sekä kustannusarvion. Kysely toteutetaan vuoden loppuun mennessä ja työ pitäisi olla valmiina maalis-huhtikuun aikaan. Hän on lupautunut tulla esittelemään työtään edustajistolle ensi vuoden puolella Keväällä yhtiökokous asiat - yhtiöjärjestykseen tehtävät muutokset - Yhtiön hallituksen kokoonpanoa muutettiin. Janne Kylämäen tilalle tuli Juuso Sikiö - Keskustelu Kuopion kaupungin kanssa. Aluksi Kuopion kaupunki sanoi, että asemakaavoitus ISYY:lle merkittävälle alueella alkaa viimeistään syksyllä. Kaupunki huomasi asemakaavoituksen olevan huomattavasti työläämpää kuin suunniteltu. ISYY mukana uuden aikataulun mukaan kesän 2018 aikana. - Neuvottelut ministeriön ja ministerin kanssa. Lupaus olla tukemassa Savonian ja ISYY:n välistä yhteistyötä sekä antaa tarpeellinen määrä tietoa käytettäväksi. - Savonian yhteistyö. Opiskelijatöitä tulossa ISYY:n asuntorakentamista varten sen verran mitä ilman kaavaa pystytään toteuttamaan. - Syksyn yhtiöasiat: Yhtiön tilinpäätöskokous ja yhtiökokous Koolle kutsuminen ja yhtiöjärjestykseen tehtävien muutoksien ylläpitäminen - Haastattelut Uljaalle - Joensuussa odotetaan, että ISYY etenee Kuopiossa. Alustavia keskusteluja on käyty ISYY:n mahdollisuudesta Penttilän sisämaahan. - Ohjaavan linjapaperin luominen yhtiön ja ISYY:n välille - OKKK suhteen edetään siis odottavassa tilanteessa. Näkyvästi ei paljoa tapahdu, mutta sisäisesti paljon yhteistyö ja verkostojen rakentamista sekä yhtiön kehittämistä. Savonlinnan kampussiirron valmistelujen eteneminen (Sexit) Savonlinnan kampussiirron suhteen ei ole tapahtunut edellisen edustajiston kokouksen jälkeen suurempia toimenpiteitä. Saimaalta Susirajalle -excursio on pääasiallisin työskentelyn kohde. Tapahtuman päiväosioon on osallistumassa lähes 270 opiskelijaa 6

7 Savonlinnasta. Iltaohjelmaa mainostetaan laajasti myös Joensuun ainejärjestöläisille. Ohjelmasta vastaa pääosin yliopisto ja suurin osa on jo tiedossa. Bussien osalta lisätietoa pitäisi tulla yliopiston puolelta lähipäivinä. Tapahtuma järjestetään torstaina ja nyt ollaan jo keskusteltu vastaavasta excursiosta ensi keväälle. Lisätietoa voi kysellä itse edustajiston kokouksessa, sillä kampussiirrosta pääasiallisesti vastaava hallituslainen Räihä joutuu kirjoittamaan kaiken yhdellä kädellä, toisen ollessa murtuneena kipsissä. 7

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 TAMMIKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 5.1. 11.1. 12.1. 15.1. 22.1. 27.1. 30.1. 31.1. kampusvaliokunta, Lukema hallituksen työskentelyä, Lukema hallituksen

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 HUHTIKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 1.4. KE toimistotyöskentelyä, Lukema 2.4. TO hallituksen kokous, video 2.4. TO toimistotyöskentelyä, Lukema 8.4.

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 MAALISKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 14.3. LA RAI!lumnien vuosikokous, Joensuu 14.3. LA ISYY:n vuosijuhlat, Joensuu 16.3. MA toimistotyöskentelyä, Lukema

Lisätiedot

Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Huhti- ja toukokuu

Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Huhti- ja toukokuu Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Huhti- ja toukokuu Pääsektori, hallituksen jäsenet Tahvo Kekkonen, Matti Nivala ja Heikki Räihä 27.3-2.4. - Kuntavaalien kampanjapäivä jokaisella kampuksella -

Lisätiedot

Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Helmi- ja maaliskuu Pääsektori, hallituksen jäsenet Tahvo Kekkonen, Matti Nivala ja Heikki Räihä

Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Helmi- ja maaliskuu Pääsektori, hallituksen jäsenet Tahvo Kekkonen, Matti Nivala ja Heikki Räihä Sektorikohtainen Selonteko / reports 2017 Helmi- ja maaliskuu Pääsektori, hallituksen jäsenet Tahvo Kekkonen, Matti Nivala ja Heikki Räihä Helmi- ja maaliskuu 6.-10.2. - ISYY:n järjestökoulutukset - UEF:n

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 HELMIKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 1.2. SU hallituksen mökkeily, Tuusniemi 2.2. MA SYL:in avausseminaari, Korpilampi 3.2. TI SYL:in avausseminaari,

Lisätiedot

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 LOKAKUU / OCTOBER Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 3.-9.10. Viikon suurimmat teemat olivat Students of Finland -kampanja sekä hyvinvointiviikko. Viikolla

Lisätiedot

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 29.8. 4.9. Viikko käynnistyi Savonlinnan kampuksen siirtoprosessin palaverilla, jossa päivitimme aikataulua tulevan suhteen

Lisätiedot

Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013

Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013 Hallituksen selonteko edustajistolle helmikuu 2013 Marjo Turunen (hallituksen puheenjohtaja) - 1.2. Tosuntosun työstämistä - 2.-3.2 AYY:n vuosijuhlat - 5.2. Hallituksen iltakoulu - 6.2. Hallituksen kokous

Lisätiedot

Tuomas Hiltunen (hallituksen 1. varapuheenjohtaja, ympäristö)

Tuomas Hiltunen (hallituksen 1. varapuheenjohtaja, ympäristö) Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 KESÄKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 11.6. TO toimistotyöskentlyä, Lukema 11.6. TO palaveri (Soininen), Snellmania 11.6. TO palaveri (Lipponen), Lukema

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 20.4.2017 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 10.04.2017 klo 15.00-16.03 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Tahvo Kekkonen ISYY, hallituksen puheenjohtaja x Olli Auvinen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

Selonteko / Weekly reports 2017

Selonteko / Weekly reports 2017 Selonteko / Weekly reports 2017 Tahvo Kekkonen (Hallituksen puheenjohtaja ja Kuopion kampuspuheenjohtaja) Ensimmäinen viikko alkoi heti tehokkaasti, joskin aika kului enimmäkseen opetellessa talon tavoille.

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous 3/2018

Kuopion kampusvaliokunnan kokous 3/2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous 3/2018 Aika: 16.5.2018 klo 15.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, kampuspuheenjohtaja x Ronja Mäkinen ISYY, hallituksen jäsen x Henri Hakkarainen

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko

Hallituksen päivittäinen selonteko Hallituksen päivittäinen selonteko TAMMIKUU: Paula Martikainen (hallituksen puheenjohtaja) 7.1. Vuoden suunnitteleminen 8.1. Puheenjohtajaperehdytys 10.1. Toimintakertomuksen 2013 kirjoittamista 11.1.

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 Aika: 18.9.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 5 / Joensuu: AU205, Kuopio: Snellmania/SN206, Savonlinna: A130

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 5 / Joensuu: AU205, Kuopio: Snellmania/SN206, Savonlinna: A130 19.10.2016 Aika: 26.10.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Joensuu: AU205, Kuopio: Snellmania/SN206, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri

Lisätiedot

4.2. Ainejärjestökoulutuksen valmistelu, tuutoreiden kiitosilta Savonlinnassa. 6.2. Joensuun promootiotoimikunna kokous, Lapinrinteen kyselytunti

4.2. Ainejärjestökoulutuksen valmistelu, tuutoreiden kiitosilta Savonlinnassa. 6.2. Joensuun promootiotoimikunna kokous, Lapinrinteen kyselytunti HELMIKUU Paula Martikainen (hallituksen puheenjohtaja) 1.2. AYY:n vuosijuhlat Helsingissä 4.2. Ainejärjestökoulutuksen valmistelu, tuutoreiden kiitosilta Savonlinnassa 6.2. Joensuun promootiotoimikunna

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: 1.3.2017 klo 16 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki PAIKALLA Maija

Lisätiedot

TOUKOKUU / MAY. Hallituksen viikoittainen selonteko Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja)

TOUKOKUU / MAY. Hallituksen viikoittainen selonteko Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 TOUKOKUU / MAY Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 2.5.-8.5. Viikko 18 oli ISYY:n suhteen lyhyt viikko, kun helatorstai katkaisi työviikon. Helatorstaisen ajan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7/2017. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa

PÖYTÄKIRJA 7/2017. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 08.11.2017 klo 15.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Tahvo Kekkonen ISYY, hallituksen puheenjohtaja Läsnä Olli Auvinen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 Aika: 17.3.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Hallituksen henkilökohtainen selonteko 5/

Hallituksen henkilökohtainen selonteko 5/ Hallituksen henkilökohtainen selonteko 5/2018 11.4.-8.5. Juuso Sikiö, hallituksen puheenjohtaja Yleishallinto, kampuksen arjen pyörittäminen, muun hallituksen tukeminen Käytän paljon aikaa hallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous 7.2.2018 PÖYTÄKIRJA - Järjestäytymiskokous Aika: 8.12.2017 klo 21.21 22.24. Paikka: AU100, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 8.9.2016 Aika: 15.9.2016 klo 18.00 ESITYSLISTA Paikka: Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen,

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous

Esityslista. Edustajiston kokous 1/ Järjestäytymiskokous 1.12.2017 Aika: 8.12.2017 klo 19.00 Esityslista - Järjestäytymiskokous Paikka: AU100, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen, Olli

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 6 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 6 / 2016 2.12.2016 Aika: 9.12.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: UEF/Joensuun kampus, Aurora/AU206 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen, Saana Hietanen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

ISYY:n järjestökoulutus Kuopion korkeakoululiikunta

ISYY:n järjestökoulutus Kuopion korkeakoululiikunta ISYY:n järjestökoulutus 7.2.2018 Kuopion korkeakoululiikunta Sirpa Risto, korkeakoululiikunnan suunnittelija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ISYY MITÄ ON SYKETTÄ? SYKETTÄ on hyvinvointia Kuopion

Lisätiedot

Hallituksen selonteko edustajistolle syyskuu 2013

Hallituksen selonteko edustajistolle syyskuu 2013 Hallituksen selonteko edustajistolle syyskuu 2013 Marjo Turunen (hallituksen puheenjohtaja) - 2.9. Yhteistyöpalaveri SaPKon kanssa, Savonlinnan toimiston esittely uusille fukseille - 4.9. Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014 Aika: 15.4.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kappelin keittiö, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 6/2017 Aika: 6.9.2017 klo 12 Paikka: Aj-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki PAIKALLA Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 2/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: CA304, Savonlinna: B304, Joensuu: N106

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 2/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: CA304, Savonlinna: B304, Joensuu: N106 12.2.2018 PÖYTÄKIRJA Aika: 24.1.2018 klo 19.36 21.44. (Perehdytys klo 17 19) Paikka: Videoneuvottelutilat: Kuopio: CA304, Savonlinna: B304, Joensuu: N106 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 7/2017 Aika: 25.9.2017 klo 9:00 Paikka: Aj-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki PAIKALLA

Lisätiedot

Pöytäkirja. Edustajiston kokous 6 / Videoneuvottelutilat Kuopio: ME201, Joensuu: E204, Savonlinna: B304

Pöytäkirja. Edustajiston kokous 6 / Videoneuvottelutilat Kuopio: ME201, Joensuu: E204, Savonlinna: B304 1.11.2017 Aika: 25.10.2017 klo 18.04-19.14. Pöytäkirja Paikka: Videoneuvottelutilat Kuopio: ME201, Joensuu: E204, Savonlinna: B304 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Adaam, Isaac Ahponen, Sinikka Anttalainen,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 1/2017 Aika: 26.1.2017 klo 12 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki POISSA Maija

Lisätiedot

ELOKUU / AUGUST. Hallituksen viikoittainen selonteko Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja)

ELOKUU / AUGUST. Hallituksen viikoittainen selonteko Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 ELOKUU / AUGUST Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 1.8-7.8 Yo-kuntahommien ja syksyn käynnistelyä, kun muukin hallitus alkoi palailemaan kesätöiltään/ -lomiltaan.

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2016

Hallituksen päivittäinen selonteko 2016 Hallituksen päivittäinen selonteko 2016 TAMMIKUU Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 5.1. TI toimistotyöskentelyä, sähköpostin ja driven haltuunottoa, toiminnan käynnistämistä 7.1. TO toimistotyöskentelyä,

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

MARRASKUU / NOVEMBER. Hallituksen viikoittainen selonteko 2016

MARRASKUU / NOVEMBER. Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 MARRASKUU / NOVEMBER Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 31.10. - 6.11.Viikko käynnistyi periferiatapaamisella Lappeenrannan maisemissa, kyseessä oli vuoden

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 7 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 7 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 7 / 2018 Aika: 15.10.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.18. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ 18.11.2013 Paula Vilpponen Kuninkaankartanonkatu 7 57100 SAVONLINNA LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 railakkaasti raitis HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 4/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B304, Joensuu: AU205

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 4/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B304, Joensuu: AU205 10.4.2018 Aika: 10.4.2018 klo 18.11 20.49. PÖYTÄKIRJA Paikka: Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B304, Joensuu: AU205 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen,

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

1. UUDISTUVA YLIOPPILASKUNTA

1. UUDISTUVA YLIOPPILASKUNTA Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta Toimintasuunnitelma 2018 SISÄLTÖ 1. UUDISTUVA YLIOPPILASKUNTA... 3 2. ISYY AKTIIVISENA YHTEISKUNNALLISENA VAIKUTTAJANA... 3 3. YLIOPPILASKUNNAN TOIMINNAN SELKEYTTÄMINEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 2 / 2016

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 2 / 2016 10.2.2016 Aika: 4.2.2016 klo 17.02-18.43. PÖYTÄKIRJA Paikka: Joensuun videoneuvottelutila: AU205, Kuopion videoneuvottelutila: SN206, Savonlinnan videoneuvottelutila: B304 Edustajiston varsinaiset jäsenet:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 11 / 2012

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 11 / 2012 18.9.2012 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi Aika: Tiistaina 18.9.2012 klo 10:00 Paikka: TKT-laitos, Bioteknia B1438, Kuopio Hallituksen kokous 11 / 2012 Läsnä: Aappo Alamäki, hallituksen

Lisätiedot

The decision making structure The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola

The decision making structure The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola The decision making structure 25.1.2012 The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola Who are we? Janne Koskenniemi Administra0ve Manager Documents Central Office Bill verifica0on

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 7/2018. Joensuun kampus BOR101. Kuopiolaisille bussikuljetus Joensuuhun, varalla tila SN300.

Esityslista. Edustajiston kokous 7/2018. Joensuun kampus BOR101. Kuopiolaisille bussikuljetus Joensuuhun, varalla tila SN300. 17.10.2018 Aika: 24.10.2018 klo 19.00 Esityslista Paikka: Joensuun kampus BOR101. Kuopiolaisille bussikuljetus Joensuuhun, varalla tila SN300. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen,

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 7/2014 Aika: 24.11.2014 klo 16.00 Paikka: Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus Snellmania 204. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 HUHTIKUU / APRIL Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 4.4.-10.4. Viikko 14 koostui aktiivisesta sidosryhmätoiminnasta sekä Savonlinnan kampuksen puolustamisesta.

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 5 / 2017

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 5 / 2017 22.9.2017 Aika: 29.9.2017 klo 18.00 ESITYSLISTA Paikka: Tanhuvaaran Urheiluopisto Edustajiston varsinaiset jäsenet: Adaam, Isaac Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hentunen, Saana Hietala, Heljä Hiltunen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 5 / 2016

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 5 / 2016 23.11.2016 PÖYTÄKIRJA Aika: 26.10.2016 klo 17.06-21.10 Paikka: Joensuu: AU205, Kuopio: Snellmania/SN206, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen,

Lisätiedot

Hallitusinfo Board Information Edustajiston kokous 11/14 Representative Council 11/

Hallitusinfo Board Information Edustajiston kokous 11/14 Representative Council 11/ Hallitusinfo Board Information Edustajiston kokous 11/14 Representative Council 11/14 27.11.14 Pääsektori / Administration (Lauri) Pääsin SYL:n hallitukseen! / Got elected into the SYL Board Toiminnanohjausdokumenttien

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 06.02.2018 Aika 06.02.2018, 10:00-13:55 Paikka Kuopion kampus, Medistudia luentosali MS306, Yliopistonranta 1 A Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai

Lisätiedot

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 15.10.2012 klo 14.30 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 23/2017 Aika: 8. kesäkuuta 2017 klo 8.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan

Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan Yliopisto tarvitsee rinnalleen autonomisen ylioppilaskunnan TYÖTILAT KANSAINVÄLISTYMINEN KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ OPINTOIHIN APUA OPINTOIHIN Johto Opiskelijat Akateemiset komiteat: viralliset päätökset Opetuksesta

Lisätiedot

HALLITUKSEN PÄÄTÖSLUETTELO 28/2016 Aika: klo Paikka: Aurora, AU206

HALLITUKSEN PÄÄTÖSLUETTELO 28/2016 Aika: klo Paikka: Aurora, AU206 HALLITUKSEN PÄÄTÖSLUETTELO 28/2016 Aika: 9.12.2016 klo 16.45 22.08. Paikka: Aurora, AU206 Seuraaviin päätöksiin voi hakea oikaisua hallitukselta oikaisupyynnöllä niin kuin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 9/2018

Esityslista. Edustajiston kokous 9/2018 27.11.2018 Aika: 4.12.2018 klo 16.30 Esityslista Paikka: Kuopio, SN300 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen, Olli Averio, Matti Fuma, Simson Heinonen, Anna Hiltunen,

Lisätiedot

Esityslista. Edustajiston kokous 8/2018

Esityslista. Edustajiston kokous 8/2018 14.11.2018 Aika: 21.11.2018 klo 17.00 Esityslista Paikka: Videotilat: SN300 ja BOR101 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen, Olli Averio, Matti Fuma, Simson Heinonen,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Edustajiston kokous 7 / 2014

KOKOUSKUTSU Edustajiston kokous 7 / 2014 KOKOUSKUTSU Aika: 5.12.2014 klo 16:00 Paikka: Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, SN 300. Kokous lähetetään myös suorana videolähetyksenä internetissä. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Ahokas, Iina Casagrande,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/

Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/ Toimintasuunnitelman lähetekeskustelu Preliminary Discussion of the Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu AYYE 10/2014 5.11.2014 Pääteemojen ideointia toimistolla Edarin workshop 24.9 Edustajiston linjakeskustelu

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 4/2018 Aika: 23.4.2018 klo 16:00 Paikka: A130 Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä Laura Kupiainen Tiia Raki Akseli Hakkarainen

Lisätiedot

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus

TUUTOROINTI. Järjestökoulutus TUUTOROINTI Järjestökoulutus 11.2.2014 SESSION KUVAUS Mitä tuutorointi on? Miksi tuutorointiin ja tuutoreihin kannattaa panostaa? Miten tuutorointi liittyy ainejärjestöihin? Mitä tuutorivastaavien tulee

Lisätiedot

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Veera Ylimaunu Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka, kuntapolitiikka, ylioppilaskylä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Koulutuksen sisältö - Esittäytyminen

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 9/

KOKOUSKUTSU 9/ 15.10.2015 Sivu 1(6) KOKOUSKUTSU 9/2015 15.10.2015 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.10.2015, klo 19.00 PAIKKA: 1381 ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.3.2013 Edustajiston kokous 8/2012 Edustajiston kokous 8 / 2012 Aika: 8.12.2012 klo 12.00 Paikka: TTA (Tietoteknian auditorio), Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Edustajiston

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 2 / 2017

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 2 / 2017 1.2.2017 Aika: 8.2.2017 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Videoneuvottelutilat: Kuopio, Joensuu, Savonlinna. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Adaam, Isaac Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hentunen, Saana

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 28.9.2016 Aika: 15.9.2016 klo 18.14 21.22 PÖYTÄKIRJA Paikka: Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 6 / 2013

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 6 / 2013 KOKOUSKUTSU 29.11.2013 KOKOUSKUTSU Aika: 7.12.2013 klo 9.30 Paikka: L22, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Asikainen, Katja Aukee, Sonja Elomaa, Antti-Pekka

Lisätiedot

Kohti uutta korkeakoululaitosta

Kohti uutta korkeakoululaitosta Kohti uutta korkeakoululaitosta 1 Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun konsortio Matti Uusitupa Rehtori Tampere 28.2.2007 2 Lähtökohdat Kansainvälinen kehitys Kansalliset haasteet Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Jaostojen kokoukset, lukuun ottamatta järjestöjaostoa, ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille

Jaostojen kokoukset, lukuun ottamatta järjestöjaostoa, ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille Kokouskutsu Kuopion kampuksen toimintajaoston kokous 1/2013 Aika: 31.1.2013 klo 14:00 Paikka: Lukema, Yliopistonranta 3, Kuopio ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijoiden toteaminen 3. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 2012 Mites se tehdään? Edarin kokous 12. lokakuuta 2011 Ville Poikolainen Tällä hetkellä strategisempaa ohjausta tekee hallitus muun keskustoimiston ohella. Ohjaavimmat dokumentit laki, säännöt, Aalto-linja

Lisätiedot

1 Kokouksen avaaminen ELSA Turku ry:n varapuheenjohtaja Kristiina Arpiainen avasi kokouksen

1 Kokouksen avaaminen ELSA Turku ry:n varapuheenjohtaja Kristiina Arpiainen avasi kokouksen European Law Students Association ELSA Turku ry Yo-talo B, 2.kerros Rehtorinpellonkatu 4 B 20500 Turku YHDISTYKSEN III SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KOKOUS VUONNA 2016 Aika: 13.12.2016 klo 17.00 Paikka: Publicum 2-auditorio

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha

Lisätiedot

Vice President for Seminars & Conferences. Vice President for Academic Activities Vice President for Student Trainee Exchange Programme

Vice President for Seminars & Conferences. Vice President for Academic Activities Vice President for Student Trainee Exchange Programme European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto 1 VUODEN 2015 HALLITUKSEN KOKOUS 33/2015 PÖYTÄKIRJA Päivämäärä ja aika: 18.11.2015 klo 14.30 Paikka: KH116 Caloniankuja 3 20014 Turun

Lisätiedot

UTA Student Ambassador -ohjelma

UTA Student Ambassador -ohjelma Hanna-Kaisa Autio ja Kaisa Kurki Centre for International Education UTA Student Ambassador -ohjelma www.uta.fi Past, present and future Past Ohjelman käynnistys ja tavoitteet Haku, valinta ja koordinaatio

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 10/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 10/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 10/2016 Aika: Keskiviikko klo 16:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa

Veriryhmä käy Sarkkisen johdolla luovutuksessa Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 Aika: Keskiviikko klo 18:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.4.2015 Edustajiston kokous 3 / 2015 Aika: 22.4.2015 klo 16.30 Paikka: Itä-Suomen yliopisto Joensuu: Aurora/AU102, Kuopio: Medistudia/MS505, Savonlinna: A130 Ahokas,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 01.03.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 01.03.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Aika: Maanantai klo 16:15 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Sara

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016

Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 Hallituksen viikoittainen selonteko 2016 HELMIKUU / FEBRUARY Juho Ikonen (hallituksen puheenjohtaja) 1.-7.2. Viikko alkoi vierailulla Kiteen vastaanottokeskukseen, mitä olin organisoinut tiiviissä yhteistyössä

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.11.2015 ESITYSLISTA Edustajiston kokous 6 / 2015 Aika: 4.12.2015 klo 15.00 Paikka: SN206, Kuopion kampus Ahokas, Iina Alho, Emmi Arosanervo, Anu Casagrande, Pietro

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 16.02

Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 16.02 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 22.1.2018 Kuopion kampuksen Vapaa-ajan jaoston kokous 1/2018 Aika: 22.1.2018 klo 16.00 Paikka: Lukeman kokoustila Läsnä: Henri Hakkarainen, vapaa-ajanjaoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action Toimintasuunnitelman linjakeskustelu Preliminary discussion for the planfo-action Keskustelun tavoitteet / Purpose of the Discussion Selkeyttää edustajistolle toimintasuunnitelman rakennetta / Clarify

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B325, Joensuu: BOR101

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3/2018. Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B325, Joensuu: BOR101 14.3.2018 Aika: 14.3.2018 klo 17.30-20.25 PÖYTÄKIRJA Paikka: Videoneuvottelutilat: Kuopio: SN300, Savonlinna: B325, Joensuu: BOR101 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Al Lakki, Moe Anttalainen, Tommi Auvinen,

Lisätiedot