Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Hyvinvointilautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
|
|
- Tarja Laaksonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Aika , klo 16:00-19:53 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Hyvinvointipalvelujen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos 54 Etelä- Savon maakunnallinen perhekeskustoimintamalli 55 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Kulttuuripalvelujen kohdeavustus/leo Montosen kuvallisen jäämistön taltiointi 58 Hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma Otto- oikeus/viranhaltijoiden päätökset 60 Ilmoitusasiat Lisäpykälät 61 LISÄPYKÄLÄ: Aloite nuorisokahvilatoiminnan aloittamiseksi
2 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Saapuvilla olleet jäsenet Laura Pitkonen, puheenjohtaja Asko Luukkonen, 1. varapuheenjohtaja Annukka Hämäläinen Elisa Lempiäinen Irja Piskonen Pentti Lautala Muut saapuvilla olleet Anne Valtonen, sihteeri Harri Kautonen, kunnanhallituksen pj., poistui 18:16 Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja Anne Julin, palvelujohtaja Aino Asikainen, nuorisovaltuuston edustaja Anni Riikka Leskinen, peruskoulun rehtori, poistui 17:20 Pirkko Nousiainen, poistui 17:20 Poissa Timo Reponen Eerika Kasanen, nuorisovaltuuston puheenjohtaja Allekirjoitukset Laura Pitkonen Puheenjohtaja Anne Valtonen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Irja Piskonen Annukka Hämäläinen Pöytäkirjan nähtävänäolo Hyvinvointilautakunnan tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty muutoksenhakuohje, pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalon asiointipisteessä keskiviikkona klo sekä julkaistaan kunnan www-sivuilla. Anne Valtonen
3 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 50 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista on lähetettävä hyvinvointilautakunnan päätöksen mukaisesti vähintään neljä päivää ennen kokousta, mikäli erityiset syyt eivät ole esteenä. Esityslista on lähetetty sähköisesti Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi yhdellä lisäpykälällä.
4 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 51 Pöytäkirjan tarkastus Hyvinvointilautakunta lautakunta valitsee tälle kokoukselle kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tarkastetaan mahdollisuuksien mukaan heti kokouksen jälkeen ja se on nähtävänä kunnan asiointipisteessä keskiviikkona sekä kuntalain 140 :n mukaisesti kunnan verkkosivuilla. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Irja Piskonen ja Timo Reponen. Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Irja Piskonen ja Annukka Hämäläinen.
5 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 52 Hyvinvointipalvelujen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Liitteet 1 Hyvinvointilautakunta TA2019, liite Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan vuoden 2019 talousarvion ja - suunnitelman laadintaohjeen ja talousarvioraamin. Ohje sisältää seuraavat asiat: Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta, joista talousarviovuosi on ensimmäinen. Taloussuunnitelmassa ei ole huomioitu vielä maakunta- ja soteuudistusta. Tavoitteena on tuloslaskelman tasapaino taloussuunnitelmakaudella. Vastuualueiden tavoitteiden määrittelyssä noudatetaan huhtikuussa 2018 hyväksytyn kuntastrategian linjauksia. Jokainen vastuualue katsoo, kuinka se voi toteuttaa strategian tavoitteita ja toimenpiteitä vuonna Vastuualueet määrittävät toiminnalleen krittiset tunnusluvut.talousarvio tulee laatia siten, että esitetty talousarvioraami mieluummin alitetaan. Eläköitymiset, tuloksellisuutta parantavat toimet ja vastaavat tulee käyttää hyödyksi. Taksat on pidettävä ajan tasalla ja reaaliarvossa. Palkoissa on huomioitava 1, 2 %:n paikallinen järjestelyerä lukien sekä 1, 0 %:n yleiskorotus. Henkilöstömäärärahat tulee budjetoida siten, että henkilöstön määrä ei lisäänny, ellei sille ole toiminnallista perustetta. Sijaisten käyttäminen on mahdollista vain äärimmäisen pakottavissa tarpeissa. Tunnusluvuissa käytettävä asukasmäärä on Hyvinvointipalvelujen talousarvion (ulkoinen) toimintakatteen raami on seuraava: Hyvinvointilautakunta Opetuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Nuoriso- ja liikuntapalvelut Aikuiskoulutuspalvelut Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut yhteensä
6 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Vastuuhenkilöt ovat yhdessä palvelujohtajan kanssa laatineet hyvinvointipalvelujen vuoden 2019 talousarvioehdotuksen. Ehdotus ylittää raamin :lla. Kasvua vuoden 2018 talousarvioon on Kasvun aiheuttavat palkankorotukset, päiväkodin johtajan tehtäväjärjestelyt sekä liikunnanohjaajan palkkaaminen. Talousarvioehdotus on liitteenä ja perustelut oheismateriaalina. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se tekee valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan hyvinvointipalvelujen vuoden 2019 talousarvioehdotuksen sekä vuosien taloussuunnitelmaehdotuksen. ehdotus hyväksyttiin.
7 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 53 Perusopetuksen opetussuunnitelman muutos PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin, Anni Riikka Leskinen anne.julin@puumala.fi, anniriikka.leskinen@puumala.fi palvelujohtaja, peruskoulun rehtori Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan on erilaisia opetuksen järjestämistapoja: vuosiluokkiin sitomaton opiskelu, yhdysluokkaopetus, etäyhteyksiä hyödyntävä opetus, joustava perusopetus ja opetus erilaisissa tilanteissa. Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu on yksilöllisen opinnoissa etenemisen mahdollistava joustava järjestely. Vuosiluokkiin sitomatonta järjestelyä voidaan käyttää koko koulun, vain tiettyjen vuosiluokkien tai yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi lahjakkuutta tukevana tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevänä toimintatapana. Vuosiluokkiin sitomattoman opiskelun toteuttaminen edellyttää tätä koskevaa päätöstä opetussuunnitelmassa. Opetussuunnitelmassa päätetään tällöin, että eri oppiaineiden opinnoissa voidaan edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta kunkin oppilaan oman opinto- ohjelman mukaisesti. Oppilaan oma opinto- ohjelma rakentuu opetussuunnitelmassa määrätyistä opintokokonaisuuksista. Opintokokonaisuudet suunnitellaan eri oppiaineille määriteltyjen tavoitteiden ja sisältöjen pohjalta. Näiden opintokokonaisuuksien suorittaminen hyväksytysti on edellytyksenä opinnoissa etenemiselle ao. oppiaineessa ja opinnoissa kokonaisuutena. Vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua käytettäessä tuntijako sekä oppiaineiden opetuksen tavoitteet ja niihin liittyvät sisällöt määritellään opintokokonaisuuksittain. Opintokokonaisuudet muodostetaan kussakin aineessa valtioneuvoston asetuksen määrittelemien tuntijaon nivelkohtien väliin muodostuvien vuosiluokkakokonaisuuksien pohjalta. Vuosiluokkakokonaisuudet voidaan jakaa kahdeksi tai useammaksi opintokokonaisuudeksi. Opintokokonaisuuksien sisältö voidaan myös muodostaa yhdistämällä eri oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä vuosiluokkakokonaisuuksien sisällä tai tarvittaessa yli tuntijaon nivelkohtien. Tarvittaessa oman opinto- ohjelman mukaan etenemistä koskeva ratkaisu voidaan tehdä hallintopäätöksenä yksittäiselle oppilaalle myös perusopetuslain 18 :n nojalla. Tällainen hallintopäätös on mahdollinen silloinkin, kun paikallista opetussuunnitelmaa ei ole laadittu vuosiluokkiin sitomatonta opiskelua varten. Oppilaalle tulee laatia oppimissuunnitelma. Siinä on mainittava opintokokonaisuudet, jotka sisältyvät oppilaan opinto- ohjelmaan sekä määriteltävä niiden suorittamisjärjestys, aikataulu ja mahdolliset erityistavoitteet. Oppilaan arviointia ajatellen vuosiluokkiin sitomattoman järjestelmän merkittävin jousto on se, että oppilas ei jää luokalleen mahdollisten hylättyjen tai puuttuvien suoritusten vuoksi. Lukuvuoden päättyessä hän saa todistuksen hyväksytysti suorittamistaan opintokokonaisuuksista ja siirtyy seuraavalle luokalle jatkamaan opintojaan siitä, mihin ne edellisenä lukuvuonna jäivät.tällä voi olla merkitystä sekä oppilaan opiskelumotivaation että itsetunnon kannalta.
8 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Yhtenäiskoulun rehtori on yhdessä henkilöstönsä kanssa laatinut Puumalan kunnan perusopetussuunnitelmaan vuosiluokkiin sitomattomasta opiskelusta seuraavan lisäysehdotuksen : Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu on yksilöllisen opinnoissa etenemisen mahdollistava joustava järjestely. Vuosiluokkiin sitomatonta järjestelyä voidaan käyttää yksittäisten oppilaiden opiskelun järjestämisessä. Järjestely tuo joustoa opetusjärjestelyihin, opinnoissa etenemiseen ja oppilaan arviointiin. Peruskoulun rehtori tekee viranhaltijapäätöksen oppilaan siirtymisestä vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun. Puumalan yhtenäiskoulussa opetusta voidaan perustelluista syistä tarvittaessa eriyttää siten, että oppilas etenee opinnoissa vuosiluokkiin sitomattomasti oman opinto- ohjelmansa mukaan. Kyseessä voi olla lahjakkuutta tukeva tai opintojen keskeyttämistä ehkäisevä toimintatapa, esim. opiskelun vaikeutuminen sairauden vuoksi. Erityisopettaja laatii oppilaalle oppimissuunnitelman yhteistyössä oppilaan, huoltajien ja oppilasta opettavien opettajien kanssa. Oppimissuunnitelmassa kuvataan oppilaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen opinto- ohjelma ja siihen sisältyvät opintokokonaisuudet sekä myös mahdolliset tukitoimet. Jos oppilas on otettu tai siirretty erityisopetukseen, voidaan tarvittavat asiat kuvata hänelle laaditussa HOJKS: issa. Opinto- ohjelmaan kirjataan myös opintojen arviointi. Opintokokonaisuuksien suorittamista ja arviointia seuraavat opettajat yhdessä erityisopettajan kanssa. Arviointi perustuu monipuolisiin näyttöihin. Oman opinto- ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan opinnoista ja siirtyy lukuvuoden koulutyön päätyttyä seuraavalle vuosiluokalle. Oman opinto- ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella. Yhdeksännellä vuosiluokalla oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai hän eroaa koulusta. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esittelytekstissä olevan lisäysehdotuksen Puumalan perusopetuksen opetussuunnitelmaan vuosiluokkiin sitomattomasta opiskelusta lukien. ehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi Peruskoulun rehtori
9 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 54 Etelä- Savon maakunnallinen perhekeskustoimintamalli PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Liitteet 1 Maakunnallinen perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo, liite Etelä- Savon maakunnallisen perhekeskustoimintamallin kokoamiseen on käytetty aineistoa valtakunnallisesta perhekeskustoiminnan kehittämisestä, erityisesti palvelukokonaisuuteen ja perhekeskuksen tehtäviin liittyen. Se sisältää erityisesti LAPE Etelä- Savo kehittämistyössä koottuja ja määriteltyjä kokonaisuuksia, erityisesti kohtaamispaikka ja niiden tehtävät - osuudessa sekä perhekeskustoimintamallin rakenne. Perhekeskustoimintamalli on käsitelty maakunnallisessa lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmässä. Etelä- Savon perhekeskustoimintamallissa on selvitetty keskeiset käsitteet, mistä perhekeskustoiminnassa on kyse, perhekeskusten ja avoimien kohtaamispaikkojen fyysisten tilojen asemoituminen, palveluverkosto sekä perhekeskustoiminnan seuraavat askeleet ja yhteistyö. Perhekeskustoiminnan yhteistyötä ja yhteen sovitusta johtaa maakunnallinen lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmä. LAPE Etelä- Savo on lähettänyt kunnille Etelä- Savon maakunnallisen perhekeskustoimintamallin käsiteltäväksi. Kuntien on päätettävä oman organisaation mukana olemisesta maakunnallisessa perhekeskustoiminnassa ja sen tavoitteiden ja yhteistyörakenteiden edistämisestä sekä nimettävä oman organisaationsa perhekeskustoiminnan vastuuhenkilö operatiiviseen yhteistyöhön. Vastuuhenkilöllä on hyvä olla laaja- alainen tuntemus kunnan lasten, nuorten ja perheiden toiminnasta ja mahdollisuus päättää ja linjata yhteistyön toteuttamisesta ja konkreettisesti sovituista toimintamalleista ja käytänteistä. Vastuuhenkilöiden tehtävänä on erityisesti yhteen sovittaa ja toteuttaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa perheille tarjottavaa toimintaa ja palveluja sekä toteuttaa oman organisaation osuutta kokonaisuudessa. Maakunnallinen perhekeskustoimintamallin rakenne - Etelä- Savo on liitteenä. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää, että Puumalan kunta on mukana Etelä- Savon maakunnallisessa perhekeskustoiminnassa ja sen tavoitteiden ja yhteistyörakenteiden edistämisessä ja nimeää palvelujohtaja Anne Julinin perhekeskustoiminnan vastuuhenkilöksi operatiiviseen yhteistyöhön. ehdotus hyväksyttiin.
10 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Tiedoksi LAPE Etelä- Savo/Katja Saukkonen
11 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 55 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Liitteet 1 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma , liite Lastensuojelulain (2007/417) mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnan tai kuntien toimintaa koskeva suunnitelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain mukaista talousarviota ja - suunnitelmaa laadittaessa. Suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot: lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta; lasten ja nuorten hyvinvointia edistävistä sekä ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista; lastensuojelun tarpeesta kunnassa; lastensuojeluun varattavista voimavaroista; lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä; yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä; sekä suunnitelman toteuttamisesta ja seurannasta. Puumalan kunnan nuorisolain mukainen monialainen työryhmä, Orvokki- ryhmä, on valmistellut Puumalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Ryhmään kuuluvat vapaa- aikasihteeri, etsivä nuorisotyöntekijä, peruskoulun rehtori, päiväkodin johtaja, sosiaaliohjaaja, terveydenhoitaja ja palvelujohtaja sekä seurakunnan, 4H- yhdistyksen ja MLL:n edustajat. Suunnitelmaa on käyty läpi yhtenäiskoulun 8. luokan oppilaiden kanssa. Heidän mielestään tavoitteet ovat hyviä. He kokevat, että nuoria kuullaan sekä koulussa että ylipäänsä muutenkin kunnassa heidän asioissaan. Toimenpiteen "Lasten ja nuorten osallisuutta ja kuulemista vahvistetaan ja harrastustoiveet huomioidaan" yhtenä tapana voisi olla kunnan kotisivuille laitettava linkki, jolla toiveita voisi esittää. Nuorisovaltuusto käsitteli suunnitelmaa kokouksessaan Nuorisovaltuusto totesi, ettei kouluterveyskysely anna luotettavia tietoja, koska nuoret eivät suhtaudu vakavasti kyselyyn vastaamiseen. Nuorisovaltuusto kiinnitti huomiota koulun osalta kuitenkin oppilaiden työtuolien ja - pöytien epämukavuuteen, joista johtuu mm. selkäongelmia. Lisäksi joissakin luokkahuoneissa valkokankaat ovat huonolaatuisia, jolloin silmät kipeytyvät.
12 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää välittää nuorisovaltuuston lausunnon yhtenäiskoululle mahdollisia toimenpiteitä varten. Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se tekee valtuustolle seuraavan ehdotuksen: Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan Puumalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ehdotus hyväksyttiin.
13 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 56 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista mukaan kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana kunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain. Suunnitelmassa on arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palvelutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä; määriteltävä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi; määriteltävä toimenpiteet, joilla kunta vastaa em. tavoitteiden toteutumisesta, sekä arvioitava voimavarat, jotka kunnassa tarvitaan toimenpiteiden toteuttamiseksi; määriteltävä kunnan eri toimialojen vastuut em. kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden toteuttamisessa; sekä määriteltävä, miten kunta toteuttaa yhteistyötä eri tahojen kanssa. Kunnan on otettava suunnitelma huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavaa kunnan päätöksentekoa, talousarviota ja - suunnitelmaa sekä terveydenhoitolain mukaista raporttia ja hyvinvointikertomusta. Kunnanhallitus on päättänyt , että Puumalan kunnan suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi laadinnasta vastaa palvelujohtaja yhdessä vanhusneuvoston ja vanhustyön ammattilaisten kanssa. Vanhus- ja vammaisneuvosto päätti kokouksessaan perustaa työryhmän valmistelemaan suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi , nimesi edustajikseen Laura Pitkosen ja Eeva- Liisa Luukkosen sekä kutsui työryhmän muiksi jäseniksi teknisten palvelujen, ESSOTE:n ja seurakunnan edustajat sekä vapaa- aikasihteerin, markkinointipäällikön ja kansalaisopiston rehtorin. Suunnitelman valmistelua varten järjestettiin ikäihmisten seminaari , jossa kuultiin ikäihmisiä.
14 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Työryhmä on valmistellut liitteenä olevan suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi , jonka vanhus- ja vammaisneuvosto on käsitellyt kokouksessaan Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se tekee valtuustolle seuraavan ehdotuksen: Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan Puumalan kunnan suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi ehdotus hyväksyttiin.
15 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 57 Kulttuuripalvelujen kohdeavustus/leo Montosen kuvallisen jäämistön taltiointi PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Tuula Vainikka, Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Leo Montonen syntyi vuonna 1905 Puumalan saaristossa, jossa hän asui koko elämänsä ajan. Aluksi syntymäkodissaan Äyrätsalossa, 40- luvulla salmen toisella puolella Lintusalon Sääskessä. Hän kuvasi saaristolaisista muotokuvia, perhekuvia, ryhmäkuvia, kaverikuvia, luokkakuvia, hääkuvia ja hautajaiskuvia. Samalla hän kuvasi myös aikalaisiaan töidensä ääressä: miehiä metsätöissä, veistämässä egyptinparruja tai tekemässä uittonippuja, perheitä heinätöissä, lapsia leikkaamassa viljaa tai leikkimässä hiekkalaatikolla. Leo Montonen kuvasi myös taloja ja kartanoita, kyliä sekä vesimaisemia. Välillä kamera tallensi käkkärämännyn, pyyntilangan tai erikoisen juureksen tai myrskyn roiskeiden jäätämän kalliorannan. Leo Montosen kuvallinen jäämistö sisältää noin tuhat valokuvaa, joista suurin osa on isokokoisia lasinegatiiveja. Valokuvaaja ja taiteen maisteri Olli Jaatinen kokoaa Leo Montosen valokuvista näyttelyn Mikkelin valokuvakeskukselle Tämän jälkeen näyttelyn on tarkoitus olla esillä Puumalassa, esim. kunnantalolla. Jaatinen on yhdessä Puumalan kansalaisopiston kanssa järjestänyt kaksi kuvien tunnistustilaisuutta Puumalassa. Vielä tänä syksynä hän suorittaa kaksi haastattelumatkaa Puumalan saaristoon, joiden aikana hän tapaa Leo Montosen aikalaisia. Mikkelissä Jaatisen tietolähteenä toimii Hilpi Summanen, joka asui lapsuutensa ja nuoruutensa Leo Montosen naapurissa Sääskessä. Jaatinen tekee näyttelyä varten valokuvien kehystyksen eli paspikset, pohjustuksen, puukehykset ja lasituksen itse. Näyttelyn valmistuskustannukset ilman palkkauskuluja ovat noin euroa. Kuvien korkea laatu ja kiinnostavuus tulevat varmasti herättämään kansallista huomiota. Leo Montosen kuvia julkaistaan mm. Helsingin Sanomien kuukausiliitteen tammikuun numerossa. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää myöntää Olli Jaatiselle Leo Montosen valokuvanäyttelyn teosta aiheutuviin kustannuksiin kulttuuripalvelujen kohdeavustusta euroa (1 000 euroa vuonna 2018 ja euroa vuonna 2019). Keskustelun kuluessa jäsen Asko Luukkonen ehdotti, että Olli Jaatiselle ei myönnetä kulttuuripalvelujen kohdeavustusta. Ehdotusta ei kannatettu. Keskustelun kuluessa Pentti Lautala ehdotti, että Olli Jaatiselle myönnetään kulttuuripalvelujen kohdeavustus 2000 euroa kuitteja vastaan sillä ehdolla, että
16 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) valokuvanäyttely toteutetaan Puumalassa. Avustus maksetaan näyttelyn toteuttamisen jälkeen. Näyttelyn järjestämisestä laaditaan sopimus. Jäsen Irja Piskonen kannatti Pentti Lautalan tekemää ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty palvelujohtajan ehdotuksesta poikkeava ehdotus, asiasta on äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys, jossa palvelujohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Pentti Lautalan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 0 JAA- ääntä ja 5 EI- ääntä (Annukka Hämäläinen, Pentti Lautala, Elisa Lempiäinen, Laura Pitkonen ja Irja Piskonen). Asko Luukkonen äänesti tyhjää. Hyvinvointilautakunta hyväksyi Pentti Lautalan tekemän ehdotuksen. Jäsen Asko Luukkonen jätti asiasta eriävän mielipiteen.
17 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 58 Hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma PuuDno Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Liitteet 1 Hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma , liite Liitteessä olevassa taulukossa on esitetty hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma ajalta Toteuma- ajankohdan mukainen vertailuprosentti on 75, 0. Kokonaisuudessaan hyvinvointipalvelujen toteuma on tarkasteluajankohtana 68 % talousarviosta. Tilikauden tasaisen vauhdin ennusteen mukaan vuoden 2018 talousarvio näyttäisi alittuvan 9, 35 %. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää merkitä hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuman ajalta tietoonsa saatetuksi. Merkittiin tiedoksi.
18 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 59 Otto- oikeus/viranhaltijoiden päätökset Hyvinvointipalvelujen viranhaltijapäätökset ajalta : Markkinointipäällikkö Yleinen päätös: 5 Kohdeavustus 2018/ Puumalan Taideyhdistys, Palvelujohtaja 9 Yhtenäiskoulun lukuvuosisuunnitelma , Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää, ettei se käytä kuntalain 92 :n mukaista otto- oikeutta hyvinvointipalvelujen viranhaltijapäätöksiin. ehdotus hyväksyttiin.
19 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) 60 Ilmoitusasiat 1. Liehtalanniemen museotilan toimintakertomus 2018 (oheismateriaali). 2. UNICEFin kirje : Tervetuloa Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta - yhteistyökumppaniksi! 3. Nuorisovaltuuston pöytäkirja : nuorisovaltuuston jäsenmäärä alken 8, nuorille järjestettävä toiminta syksyllä 2018, nuorisovaltuuston seminaarimatka, Po1nt on chat - hankkeen Puumalan nuorten raati. 4. Kansalaisopistojen liiton julkaisuja 3: Kansalaisopiston aikuisopiskelijat luokkakuvassa, kansalaisopiston merkitys kuntalaisille ja kunnalle. 5. Nuorisovaltuuston pöytäkirja : nuorisovaltuuston jäsenhankinta toimikaudelle , nuorille järjestettävä toiminta syksyllä 2018, 6. Opetushallituksen määräys kunnan järjestämän varhaiskasvatuksen tietojen tallentamisesta varhaiskasvatuksen tietovarantoon Vardaan. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää merkitä em. ilmoitusasiat tietoonsa saatetuksi. Merkittiin tiedoksi.
20 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Hyvinvointilautakunta, 24, Hyvinvointilautakunta, 61, LISÄPYKÄLÄ: Aloite nuorisokahvilatoiminnan aloittamiseksi PuuDno Hyvinvointilautakunta, , 24 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Hyvinvointilautakunnalle on toimitettu 20 nuoren allekirjoittama seuraava aloitte: "Me puumalalaiset nuoret haluamme Puumalaan "nuorisokahvilan", joka olisi aina auki ja nuoret myös pyörittäisivät sitä itse." Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää perustaa työryhmän, joka valmistelee nuorisokahvilatoiminnan aloittamista Puumalassa. Hyvinvointilautakunta nimeää työryhmään edustajansa sekä vapaa- aikasihteerin. Lisäksi hyvinvointilautakunta pyytää työryhmään koko nuorisovaltuusto sekä Puumalan 4H- yhdistyksen edustajan. Työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin sekä kutsuu tarvittaessa asiantuntijoita työryhmän kokouksiin. ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi hyvinvointilautakunta nimesi työryhmään edustajakseen Laura Pitkosen. Hyvinvointilautakunta, , 61 Valmistelija / lisätiedot: Anne Julin anne.julin@puumala.fi palvelujohtaja Nuorisokahvilatoimikunta on kokoontunut ja päättänyt tehdä tutustumismatkan Imatran suunnan nuorisotiloihin. Tutustumismatka järjestettiin Imatran Hengaamoon. Nuorisovaltuuston kokouksessa tutustumismatkalle osallistuneet nuorisovaltuuston jäsenet kertoivat havainnoistaan Imatran Hengaamosta. Nuorisovaltuusto päätti pyytää nuorisokahvila- aloitteen tekijä Mimmi Ahoselta tarkemman ehdotuksen nuorisokahvilan toiminnasta seuraavaan nuorisokahvilatoimikunnan kokoukseen.
21 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Nuorisovaltuuston kokouksessa Mimmi Ahonen kertoi, ettei hänellä ole tarkempaa ehdotusta: nuokkari vois olla vaikka enemmän auki jos ei muuta mahdollisuutta oo. Nuorisotalo on toimintakaudella ollut avoinna joka perjantain klo ja joka toinen lauantai 2-4 tuntia. Nuorisovaltuuston kokouksessa todettiin, että nuorisokahvilatoimikunta kokoontuu urheiluhallin kahviossa kello Kokoontumisessa toivottiin, että nuorisotalo olisi enemmän auki. Ehdotuksena oli, että nuorisotalo olisi kokeiluna auki kolme kertaa viikossa eli yhtenä arkipäivänä, perjantaisin ja lauantaisin. Ehdotus Esittelijä: Anne Julin, palvelujohtaja Hyvinvointilautakunta päättää merkitä tehdyt toimenpiteet nuorisokahvilatoiminnan aloittamiseksi tietoonsa saatetuksi ja antaa asian käytännön valmistelun vapaa- aikasihteerin ja nuorisovaltuuston tehtäväksi. Hyvinvointilautakunta päättää nimetä edustajansa osallistumaan vapaa- aikasihteerin ja nuorisovaltuuston valmistelutyöhön. Hyvinvointilautakunta päättää, että mahdollinen nuorisokahvilatoiminta ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia vaan se tulee toteuttaa nykyisin resurssein. ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi hyvinvointilautakunta nimesi edustajaksi Laura Pitkosen mukaan valmistelutyöhön.
22 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Muutoksenhakukielto 50, 51, 52, 55, 56, 58, 59, 60, 61 Muutoksenhakukielto Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.
23 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) Oikaisuvaatimus 53, 54, 57 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumala kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan hyvinvointilautakunta. Postiosoite: Keskustie 14, Puumala Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi Puhelinnumero: Kirjaamon aukioloaika: ma pe Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja
24 Puumala Pöytäkirja 7/ ( 24) tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta. Postiosoite: Keskustie 14, Puumala Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi Puhelinnumero: Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma pe
1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi
Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (7) Aika 11.01.2017, klo 16:01-18:58 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Perusturvalautakunnan
3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun
46 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 49 Puumalan kansalaisopiston laatu- ja kehittämistyöryhmän nimeäminen
Puumala Pöytäkirja 5/2016 1 (14) Aika 01.09.2016, klo 15:48-16:44 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 46 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 19.01.2017, klo 17:59-19:33 Paikka Otanmäen urheilutalo, Rullaajantie 4, Otanmäki Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan
LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/
LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 104 Tekninen lautakunta 24.11.2016 AIKA 24.11.2016 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 106 72 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT
21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma
Mäntyharju Pöytäkirja 3/2018 1 (11) Aika 20.03.2018, klo 18:01-18:36 Paikka Kunnantalo, Kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Kirjaston
Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 05.10.2017, klo 17:00-18:33 Paikka Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 13) Aika 13.03.2019, klo 08:05-10:55 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan
6 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 8 Ikääntyneen väestön tukemiseksi tehdyn suunnitelman toteuma 2017
Puumala Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 11.05.2017, klo 09:59-11:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 22.01.2019, klo 18:07-19:27 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus
36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika 23.05.2017, klo 18:07-21:09 Paikka Vuolijoen koulu, Ouluntie 2 Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastus 34 Työllisyysvarojen
Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta
Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 09.01.2019, klo 08:30-11:25 Paikka Kunnanhallituksen huone, Kunnanvirasto, Rautalampi Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Sivistyslautakunta 16.06.2015. Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Rehtorin
1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan
Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta
Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 ( 16) Aika 05.09.2018, klo 17:00-18:04 Paikka Metsä linna, Kitereentie 13, Ristiina Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan
VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS
VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan
Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.
Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-
3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen
Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta
Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Sivistyslautakunta, 63, 01.06.2017 Sivistyslautakunta, 113, 13.12.2017 Sivistyslautakunta, 15, 21.02.2018 15 Sivistystoimialan viranhaltijoiden hallintosäännössä
33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (12) Aika 04.06.2018, klo 17:47-20:51 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 12.11.2018, klo 16:05-17:36 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kekkonen Käsitellyt asiat 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 37 Pöytäkirjan tarkastus
Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2018 1 ( 9) Aika 22.10.2018, klo 15:32-16:11 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus
20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna
Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 18:01-18:39 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Talousarvion
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 8) Aika 12.04.2018, klo 07:37-08:45 Paikka Käsitellyt asiat Jä rvenpä ä - talo, Terijoki kokoushuone, 2. kerros 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen
Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta
Mikkeli Pöytäkirja 6/2018 1 ( 9) Aika 20.09.2018, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Ei julkinen
Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.
Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 16:55-17:26 Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2 Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Rakennusvalvonnan
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 ( 12) Aika, klo 13:03-16:06 Paikka Käsitellyt asiat Kainuun ammattiopisto, rak Oppi 4, ravintola Vimpeli, kabinetti, Opintie 3, 87100 Kajaani 21 Kokouksen laillisuus
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 ( 12) Aika 17.10.2018, klo 17:01-19:33 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan
Puumala Pöytäkirja 6/ ( 16) Hyvinvointilautakunta
Puumala Pöytäkirja 6/2018 1 ( 16) Aika 10.09.2018, klo 16:00-17:28 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo 40 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.
Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 18:00-18:49 Paikka Liikuntahalli Kisala Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan tarkastus 69 Elokuvateatteri
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 21.11.2018 klo 17:15-19:30 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43 Kokouksen laillisuus
se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.
MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain
Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.
Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (7) 30 Pirttimäen metsätien rakentaminen PuuDno-2015-255 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Pirttimäen metsätien kartat 2015.pdf
Kaarlo Virtanen Anne Lahtinen Jouni Salmirinne Vuokko Mustonen
PALOHEINÄN ALA-ASTEEN JOHTOKUNNAN KOKOUS AIKA 22.3.2018 klo 17.35 18.32 PAIKKA, opettajainhuone KUTSUTUT puheenjohtaja Marika Paananen varapuheenjohtaja Mirka Reinman jäsenet Jukka Ranua Kaarlo Virtanen
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:00-18:35 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 48 Kokouksen laillisuus
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot.
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 6 Toimintakäsikirjat 2016 MjuDno-2016-84 Valmistelija / lisätiedot: Markku T Tuunainen markku.tuunainen@mantyharju.fi Liitteet 1 Liite5.Toimintakäsikirja 2016
9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos
Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (9) Etelä-Savon pelastuslautakunta 03.06.2015 Aika 03.06.2015, klo 14:00-14:40 Paikka Juva Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
55 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 57 Hankintaoikaisuvaatimus peruspalvelulautakunnan päätöksestä 1.9.
Puumala Pöytäkirja 6/2016 1 (12) Aika 31.10.2016, klo 15:30-15:47 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 55 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Laihia Pöytäkirja 1/ ( 17) Tarkastuslautakunta Tilintarkastuksen väliraportti tilikauden 2018 tilintarkastuksesta
Laihia Pöytäkirja 1/2019 1 ( 17) Aika 24.01.2019, klo 13:00-16:33 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Edellisen kokouksen
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 ( 11) Aika 26.09.2018, klo 15:02-16:30 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kekkonen Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus
Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri
Pöytäkirja 3/2019 1/12 Tarkastuslautakunta 2019-2021 16.4.2019 KOKOUSTIEDOT Aika tiistai 16.4.2019 klo 13.00-16.00 Paikka Kouvolan Hovioikeudentalo, kokoustila Presidentti Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola
12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1
Johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: n opettajainhuone, Tietokuja 1 Paikalla: Pesonen, Kajosaari, Raitala, Paavola, Martelius, Joki, Salminen, Hirsto, Nieminen, Oppilasedustaja
Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Puumala Pöytäkirja 6/ ( 18) Valtuusto Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 6/2018 1 ( 18) Aika 10.12.2018, klo 18:00-18:59 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 36 Pöytäkirjan
Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone
HANSAKALLION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikkona 01.10.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Hansakallion koulu, opettajahuone Esa Riikonen (pj) Heikki Ovaskainen, saapui klo 18.33 Inkeri Tiala Maija Arvonen,
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019
Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO
PÖYTÄKIRJA 18.9.2018 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 18.9.2018 klo 18.30 Paikka Läsnä Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, 02740 ESPOO Patrik Sohlberg vpj. Esa Sutinen Outi
Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen
PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa
Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 7 Munkkiniemen ala-asteen koulu 22.5.2019 Johtokunta PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan
Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 33 Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen
Puumala Pöytäkirja 9/2017 1 (9) Aika 12.04.2017, klo 15:59-16:41 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
29 Kiesilän Erä ry, laavun (grillikatoksen) rakentaminen. kohdeavustus. 32 Kohdeavustus, KäenJälki ry, rantakalaillan järjestäminen
Mikkeli Pöytäkirja 4/2016 1 (10) Aika 14.06.2016, klo 18:00-19:40 Paikka kahvila-ravintola Salmenranta Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Suomenniemen
Puumala Pöytäkirja 3/ ( 21) Hyvinvointilautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 3/2019 1 ( 21) Aika 05.06.2019, klo 16:00-17:09 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini
PÖYTÄKIRJA 1 (7) 3.6.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 1.6.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén,
38 Viranhaltijoiden päätösluettelot ja toimielinten pöytäkirjat
Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2018 1 (11) Aika 05.03.2018, klo 17:40-17:48 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus 37 Kettupolun päiväkodin
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus
Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Vesihuoltolaitoksen taksat ovat tulleet voimaan Jätevedenpuhdistamolle vietävän lietteen hinta määräytyy seuraavasti:
Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 7 Vesihuoltolaitoksen taksamuutos; lietteen hinta HMKDno-2016-227 Valmistelija / lisätiedot: Pirkko-Liisa Vänttinen pirkko-liisa.vanttinen@hameenkyro.fi Vesihuoltolaitoksen
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:
Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-163 Nuijamiehen, Pursialan ja valtatie 15 melu- ja tärinäselvitys Mikkelin kaupunki on pyytänyt tarjousta Nuijamiehen, Pursialan ja Valtatie 15 melu-
Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO
PÖYTÄKIRJA 27.9.2017 PAKANKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 27.9.2017 klo 18.30 Paikka Läsnä Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, 02740 ESPOO Lotta Ulvelin pj. Patrik Sohlberg
PÖYTÄKIRJA 1 (9)
PÖYTÄKIRJA 1 (9) 26.9.2017 Tapiolan lukio Johtokunnan kokous Aika 19.09.2017 klo18.00 Paikka Tapiolan lukio, luokka C2. Tiedoksi Johtimo Nina pj. Malkamäki Mika, vpj. Grann Mirva, jäsen Kari Hannu, jäsen
PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1 (7) 11.10.2017 NUUKSION KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 5.10.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Nuuksion koulu, Heinästie 19 02820 Espoo Kaija Malk, puheenjohtaja Eeva Seppälä, jäsen
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain
27 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 30 Aloite leikkipuistotoiminnan järjestämisestä kesäaikana
Puumala Pöytäkirja 4/2018 1 (12) Aika 09.04.2018, klo 15:59-17:51 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
PÖYTÄKIRJA 3/ (6)
PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (6) 24.9.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantai 24.9.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Jennifer
Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/ (5) Kaupunginhallitus
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 8 Vammaisneuvoston toimintasääntö 2017-2021 ROIDno-2018-53 Valmistelija / lisätiedot: Maarit Alikoski maarit.alikoski@rovaniemi.fi Rovaniemen kaupungin
Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden
Laihia Pöytäkirja 9/ (11) Kunnanhallitus Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen
Laihia Pöytäkirja 9/2018 1 (11) Aika 17.04.2018, klo 16:45-16:52 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 140 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 141 Pöytäkirjan tarkistus 142 Maanvuokrasopimus/Isootupa
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
150 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 8/2017 1 (12) Aika 11.09.2017, klo 16:00-17:21 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 150 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
PÖYTÄKIRJA 2/ (6)
PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) 7.6.2018 SAARNILAAKSON KOULU Johtokunnan kokous Aika torstai 7.6.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Saarnilaakson koulu, tekstiilityön luokka Antti Kainulainen Päivi Nyman Tanu Heikkinen
11 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 16 Kansalaisopiston laatu- ja kehittämishankkeen raportti
Puumala Pöytäkirja 2/2018 1 (15) Aika 26.02.2018, klo 15:58-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Järvenpää Pöytäkirja 9/ ( 10) Sosiaali- ja terveyslautakunta
Järvenpää Pöytäkirja 9/2018 1 ( 10) Aika 24.10.2018, klo 17:30-18:28 Paikka Jä rvenpä ä - talo, kh 3 Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 30 Ilmoitusasiat
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén.
PÖYTÄKIRJA 1 (5) 31.5.2017 TAAVINKYLÄN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 31.5.2017 kello 8.00 Paikka Taavinkylän koulu, Taavilantie 19, 02180 Espoo Läsnä Ilona Piiroinen puheenjohtaja Markku Hakonen
Juvanpuiston koulun johtokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 01/2018
Juvanpuiston koulun johtokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 01/2018 Aika 16.4.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Juvanpuiston koulu opettajienhuone 2.krs Jarkko Hankaa (pj), Loukiainen Anu, Murtosaari Milla, Saara Kuusisto,
Mäntyharju Pöytäkirja 3/ ( 13) Sivistyslautakunta
Mäntyharju Pöytäkirja 3/2019 1 ( 13) Aika 19.03.2019, klo 18:02-18:57 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Kirjaston
Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.
MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;
Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1 (8) 12.2.2019 KARAMZININ KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 12.02.2019 klo 18.30 Paikka Karamzinin parakkikoulu, Auroranmäki 1 Läsnä Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri
4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 17:59-18:18 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Sivistyslautakunnan
Kokouspaikka Roihuvuoren ala-asteen koulu, Vuorenpeikontie 7
Helsingin kaupunki Roihuvuoren ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA Johtokunta 4.12.2017 JOHTOKUNNAN KOKOUS 4 /2017 Kokousaika 4.12.2017 klo 17:30-18.58 Kokouspaikka Roihuvuoren ala-asteen koulu, Vuorenpeikontie
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Vapaa-ajanlautakunta
Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (5) 53 Lausunto museopoliittiseen ohjelmaan ROIDno-2017-1275 Valmistelija / lisätiedot: Merja Tervo merja.tervo@rovaniemi.fi palvelualuepäällikkö Liitteet
12 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 2/2015 1 (13) Aika 13.04.2015, klo 15:29-16:51 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus
16 Mikkelin kaupungin strategiatyö - aluejohtokuntien strategiapajan yhteenveto
Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (17) Aika 18.10.2017, klo 17:32-18:35 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 12 Kokouksen avaus 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1 (6) 16.1.2018 MERITORIN KOULU Johtokunnan kokous Aika tiistai 16.1.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Meritorin koulun opettajainhuone Laura Kuivalainen pj. Marjo Mäntykivi Tiina Hero (poistui klo