YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE"

Transkriptio

1 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Liikevaihto 27,9 miljoonaa euroa (22,5 miljoonaa euroa) - Liikevoitto 1,0 miljoona euroa (0,5 miljoonaa euroa) - Hallituksen esitys osingoksi 0,09 euroa/osake EMOYHTIÖ Yhtiö avasi syksyllä verkkokaupan omien internetsivujen yhteyteen. Myymälätoimintoja tehostettiin keskittämällä myymälät varaston yhteyteen Espooseen. Emoyhtiön kannattavuus on parantunut lähes asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Liikevaihto emoyhtiössä kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna noin kolme prosenttia ja oli 15,0 miljoonaa euroa ( ,6, ,0 miljoonaa euroa). Liikevaihdon kasvamiseen on vaikuttanut kenttämyyntiin panostaminen ja sopimukset uusilla tuotealueilla. Elektroniikkateollisuuden valmistustoiminnan Suomesta ulkomaille siirtymisen aiheuttamaa myynnin laskua on näin saatu korvattua. Liikevoitto parani ja oli 226 tuhatta euroa. Edellisen vuoden liikevoitto oli 63 tuhatta euroa (2004 tuhat euroa). Liikevaihdosta laskettu liikevoittoprosentti parani 1,5% iin (2005 0,4%, %) Tuloksen paranemiseen on eniten vaikuttanut liikevaihdon kasvu. Vertailuvuoden 2005 tulosta rasitti 80 tuhannen euron luottotappio. VIRO Tehostamistoimet yhtiössä ja keskittyminen kauppaan valmistustoiminnan sijasta ovat tuottaneet toivottua tulosta. Elektroniikkateollisuuden myynti on kasvanut ja projektiluonteinen LAN-tuotealue on myös kehittynyt suotuisasti. Viron liikevaihto oli 4,1 miljoonaa euroa, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna n. 20 %. Liikevoitto oli 162 tuhatta euroa (230 tuhatta euroa). Vertailuvuonna 2005 myyntivoittoa kaapelinvalmistustoiminnan myynnistä syntyi 213 tuhatta euroa. VENÄJÄ Myyntiä on menestyksellisesti lisätty perinteisen elektroniikkateollisuuden ulkopuolelle. Elintarviketeollisuus, metsäteollisuus, autoteollisuus ja öljynjalostus ovat merkittäviä asiakasryhmiä ZAO YE Internationalille. Strategian mukaisesti markkinointiin ja uusiin tuotealueisiin investoidaan edelleen merkittävästi. Yhtiö muutti uusiin toimitiloihin Moskovassa ja Jekaterinburgissa tilikauden aikana. Venäjän liikevaihto oli 7,5 miljoonaa euroa, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna noin 97 %. Liikevoitto oli 587 tuhatta euroa (305 tuhatta euroa).

2 LATVIA Liiketoiminta on saatu voitolliseksi kuluja karsimalla. Latvian liikevaihto oli 584 tuhatta euroa, kasvua n. 1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 4 tuhatta euroa (liiketappio -90 tuhatta euroa). LIETTUA Yhtiö on kehittynyt positiiviseen suuntaan sekä liikevaihdon että kannattavuuden suhteen. Uusia edustussopimuksia on solmittu vahvistamaan tarjontaa ja tämän myötä myös henkilöstöä on lisätty. Liettuan liikevaihto oli 1,9 miljoonaa euroa, kasvua n. 36% edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 77 tuhatta euroa (22 tuhatta euroa). UKRAINA Myynti ei ole käynnistynyt ihan suunnitelmien mukaisti. Ukrainan liikevaihto oli 71 tuhatta euroa, liiketappio 19 tuhatta euroa. TALOUDELLINEN KEHITYS Asetettujen tavoitteiden mukaisesti kasvu on saavutettu Venäjän ja Baltian markkinoilla. Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 27,9 milj. euroa. ( ,5 milj. euroa, ,8 milj. euroa) Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna 5,5 milj. euroa eli 24,4 %. Oman pääoman tuotto oli 10,8 % (2005 5,1 %, ,5%). Sijoitetun pääoman tuotto oli 11,4 % (2005 6,3 %, ,2%). Konsernin omavaraisuusaste oli tilikauden päättyessä 63,3 % ( ,6 %, ,4%). Konsernin liikevoitto oli 1,0 milj. euroa eli 3,7 % liikevaihdosta. Edellisen tilikauden liikevoitto oli 0,5 milj. euroa eli 2,4 % liike-vaihdosta (2004 0,2 milj. euroa). Liikevoitto kasvoi edellisestä vuodesta 95 %:lla. ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUS-TEKIJÖISTÄ Asiakkaiden siirtyminen konsernin toiminta-alueen ulkopuolelle on haaste. Sopimukset tavarantoimittajien ja alihankintayritysten kanssa ovat nousseet entistä tärkeämpään asemaan. Osa myytävistä tuotteista ikääntyy huomattavan lyhyessä ajassa. Varastojen seuranta on olennaisen tärkeä, jotta epäkuranttia tavaraa ei kerry varastoihin. Henkilöstöpolitiikka Eestissä aiheuttaa haasteita, koska maan elintaso kasvaa nopeasti ja tietynlaisiin tehtäviin on työvoimapula. Venäjällä osa elektroniikkateollisuuden kaupasta on projektiluonteista, jossa valtion investoinneista johtuvat kausivaihtelut vaikuttavat vahvasti.

3 Oman pääoman kannalta riskitekijänä voidaan pitää Venäjän ruplan kehitystä. Tytäryhtiöistä suurin oma pääoma on Venäjällä ja mahdollinen ruplan devalvoituminen vaikuttaisi suoraan konsernin omaan pääomaa. YMPÄRISTÖ Yleiselektroniikka konserni noudattaa RoHS määräyksiä. RoHS määräyksillä (Restriction of Hazardous Substances) tarkoitetaan EU n voimaan tullutta direktiiviä, jonka tarkoituksena on poistaa elektronisista laitteista haitallisimmat aineet. Konserni toimii myös aktiivisesti asiakkaiden ja toimittajien kanssa kooten tietoa RoHS-yhteensopivista tuotteista kunkin yrityksen tarpeiden mukaan ja pyrkien näin saamaan yhteistyökumppaneilleen oikeat tuotteet oikeaan aikaan ja näin omalta osaltaan varmistaen asiakkaidensa kilpailukykyisen ja tehokkaan toiminnan. Elektroniikkaromun tuottajavastuun kattamiseksi Yleiselektroniikka Oyj on SELT ry:n jäsen. SELT ry on sähkö- ja elektroniikkaromun keräystä, kierrätystä ja uudelleenkäyttöä varten perustettu tuottajayhteisö. Yleiselektroniikka Oyj on Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy n jäsen. PYRin tehtävä on pakkausten hyötykäytön edistäminen. INVESTOINNIT Konsernin tilikauden bruttoinvestoinnit olivat yhteensä 533 tuhatta euroa ( tuhatta euroa, ,5 milj. euroa). Tampereelta ostettiin vuokratilojen tilalle liikehuoneisto Hermian teknologia-alueelta. Tampereen myyntiosasto muutti tiloihin tammikuussa Muut investoinnit koostuvat pääosin käyttöomaisuuden korvausinvestoinneista. HENKILÖSTÖ Konsernin henkilömäärä oli tilikautena keskimäärin 155 ( , ) ja tilikauden päättyessä 165 ( , ). Työsuhteista 160 oli kokopäiväisiä ja 5 osa-aikaisia. Naisia oli 69 ja miehiä 96. Henkilökunnan keski-ikä oli 43 vuotta. Emoyhtiön palveluksessa oli keskimäärin 58 (59) henkilöä. YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Yleiselektroniikka Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous valtuutti hallituksen ostamaan ja luovuttamaan yhtiön etuoikeutettuja osakkeita enintään kappaletta. Tämä valtuutus on voimassa vuoden 2007 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä. Hallituksen jäseniksi valittiin Jussi Aspiala, Tina Aspiala ja Juha Eiro. Tilintarkastajiksi valittiin Jari Paloniemi, KHT sekä PricewaterhouseCoopers Oy, KHTyhteisö päävastuullisena tarkastajana Jyri Heikkinen, KHT. Yhtiökokous päätti edelleen, että yhtiön voitonjakokelpoisista varoista jaettiin osinkona osakkeenomistajille 0,06 euroa osakkeelta eli yhteensä euroa. Osinko maksettiin osakkeenomistajille

4 HALLITUS JA JOHTO Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Juha Eiro. Toimitusjohtajana toimi Jussi Aspiala asti, jonka jälkeen toimitusjohtajana on toiminut DI Janne Silvennoinen. CORPORATE GOVERNANCE Yhtiön hallitus on päättänyt olla soveltamatta suositusta listayhtiöiden hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. Varsinainen yhtiökokous valitsee keväällä 2007 hallituksen, joka päättää osaltaan suhtautumisesta em. suositukseen. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Tuloksen vuonna 2007 odotetaan olevan jonkin verran edellisen vuoden tulosta parempi. Kotimaan markkinoilla kasvua haetaan uusista tuotealueista ja asiakkaista. Elektroniikkateollisuus Baltiassa kasvaa edelleen. Venäjällä odotetaan maltillista tuloskehitystä johtuen investoinneista yhtiön kasvuun. Komponenttien ja elektroniikan mittalaitteiden hintojen nousu jatkuu. YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN ESITYS JAKOKELPOISTEN VAROJEN KÄSITTELYSTÄ Yhtiökokouksen päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. Hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,09 euroa ulkonaoleville kanta- ja etuoikeutetuille osakkeille. KONSERNIN TULOSLASKELMA Muutos % Liikevaihto % Liiketoiminnan muut tuotot % Liiketoiminnan kulut % Poistot ja arvonalentumiset % Liikevoitto /-tappio % Rahoitustuotot % Rahoituskulut % Voitto/tappio ennen veroja % Tuloverot % Tilikauden voitto % Emoyhtiön omistajille kuuluva osuus tilikauden voitosta % Vähemmistöosuus %

5 KONSERNIN TASE Muutos % VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat käyttöomaisuushyödykkeet % Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet % Muut rahoitusvarat % Laskennallinen verosaaminen % Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus % Myyntisaamiset ja muut saamiset % Muut rahoitusvarat % Rahavarat % VARAT YHTEENSÄ % OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiöiden omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma % Vararahasto % Ylikurssirahasto % Arvonmuutosrahasto % Edellisten tilikausien voitto % Tilikauden voitto % Oma pääoma yhteensä % Vähemmistöosuus % Oma pääoma yhteensä % Pitkäaikaiset velat Rahoitusvelat % Laskennallinen verovelka % % Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat % Rahoitusvelat % % OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ %

6 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Muutos % (TEUR) Liiketoiminnan rahavirta Voitto ennen veroja % Poistot ja arvonalentumiset % Osinkotuotot % Korkotuotot % Korkokulut % Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys % Lyhytaikaisten varojen lisäys/vähennys % Lyhytaikaisten velkojen lisäys/vähennys % Maksetut verot % Saadut korot % Maksetut korot % Muut oikaisut % Liiketoiminnan rahavirta % Investointien rahavirta Myytyjen liiketoimien luovutushinnat % Osakkeiden luovutushinnat % Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin % Investoinnit muihin rahoitusvaroihin % Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden luovutushinnat % Saadut osingot % Investointien rahavirta % Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot % Lainojen takaisinmaksut % Rahoitusvarojen lisäys/vähennys % Osakeanti % Maksetut osingot % Rahoituksen rahavirta % Rahavarojen muutos % Rahavarat % Valuuttakurssimuutosten vaikutus Rahavarat %

7 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (TEUR) OSAKE- VARA- YLI ARVON- KERT. YHT. VÄHEM- YHTEENSÄ PÄÄOMA RAHASTO KURSSI MUUTOS- VOITTO MISTÖ- RAHASTO RAHASTO VARAT OSUUS Oma pääoma Osingonjako Muuntoero Myytävissä olevat sijoitukset Tilikauden voitto Oma pääoma Oma pääoma Osakkeiden merkintä Omien osakkeiden hankinta Osingonjako Muuntoero Myytävissä olevat sijoitukset Tilikauden voitto Oma pääoma TUNNUSLUVUT Muutos% Tulos per osake/eur 0,30 0, % Oma pääoma per osake 3,05 2,8 9 % Bruttoinvestoinnit % % liikevaihdosta 1,9 1,7 12 % Henkilöstö keskimäärin % VASTUUSITOUMUKSET (TEUR) Muutos % Vastuut Rahalaitoslainat % Shekkitililimiitti % Vastuut yhteensä % Annetut vakuudet omista velvoitteista Kiinteistökiinnitykset % Pantatut arvopaperit % Muut pantit % Omista ja tytäryhtiöiden velvoitteista Yrityskiinnitykset %

8 Annetut vakuudet yhteensä % Leasing vastuut Seuraava vuonna erääntyvät % Myöhemmin erääntyvät % Yhteensä Lisäksi emoyhtiö on antanut tytäryhtiöiden tavaraostojen vakuudeksi takauksia tytäryhtiöiden puolesta yhteensä 0,7 miljoonaa euroa sekä tytäryhtiön miljoonan euron velan vakuudeksi omavelkaisen takauksen. Yhtiöllä ei ole johdannaissopimuksista johtuvaa vastuuta. Tietoja ei ole tilintarkastettu. Yleiselektroniikka Oyj n seuraava osavuosikatsaus vuoden 2007 kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta julkaistaan Espoossa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Hallitus LISÄTIETOJA Toimitusjohtaja Janne Silvennoinen, puh (0) tai +358-(0) Talousjohtaja Marika Rusko, puh (0) tai +358 (0) Internet: Tämä tiedote on myös Yleiselektroniikka Oyj n kotisivuilla Internet sivuilta löytyy myös vuosikooste vuonna 2006 julkaistuista pörssitiedotteista. JAKELU: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 15.2.2008 klo 11.00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 15.2.2008 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 15.2.2008 klo 11.00 - Liikevaihto 31,1 miljoonaa euroa (27,9 miljoonaa euroa) - Liikevoittoa kertyi 1,3 miljoona euroa (1,0 miljoonaa euroa) - Hallituksen esitys osingoksi

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2013 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2013 KLO 8:55 - Liikevaihto 9,8 miljoonaa euroa (10,7 milj. euroa) - Liikevoitto 76 tuhatta euroa (592 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 17.2.2006 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2005 - Liikevaihto 22,5 milj. euroa, (22,8 milj. euroa) - Liikevoitto 533 tuhatta euroa,

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:45

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE KLO 9:45 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2010 18.2.2011 KLO 9:45 - Liikevaihto 33,3 miljoonaa euroa (24,3 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 milj. euroa (liiketappio 0,1 milj. euroa) - Osakekohtainen tulos 0,35 euroa

Lisätiedot

- Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,10 euroa

- Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,10 euroa Osavuosikatsaus 6.5.2009 klo 10.30 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2009 - Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

Liikevaihto laski 26% edelliseen vuoteen verrattuna. Viimeinen puolivuotiskausi on ollut voitollinen.

Liikevaihto laski 26% edelliseen vuoteen verrattuna. Viimeinen puolivuotiskausi on ollut voitollinen. TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2009 19.2.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 24,3 miljoonaa euroa (32,5 milj. euroa) - Liiketappio 142 tuhatta euroa (liikevoitto 1,0 milj. euroa) - Osakekohtainen tappio 0,07 euroa - Hallituksen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Tilinpäätöstiedote 13.02.2009 klo 10.00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Tilinpäätöstiedote 13.02.2009 klo 10.00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Tilinpäätöstiedote 13.02.2009 klo 10.00 - Liikevaihto 32,5 miljoonaa euroa (31,1 milj. euroa) - Liikevoittoa kertyi 1,0 miljoonaa euroa (1,3 milj. euroa) - Hallituksen esitys osingoksi

Lisätiedot

Venäjän yhtiö teki voitollisen tuloksen. Ukrainan tappio kasvoi viime vuoteen verrattuna.

Venäjän yhtiö teki voitollisen tuloksen. Ukrainan tappio kasvoi viime vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 15.2.2013 KLO 9:30 - Liikevaihto 43,0 miljoonaa euroa (39,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 milj. euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2017 - KORJATTU PÖRSSITIEDOTE 10.8.2017 KLO 9:30 LIIKEVAIHTO KASVOI 40%. - Liikevaihto 26,0 miljoonaa euroa (18,5 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus klo 9.00

Osavuosikatsaus klo 9.00 Osavuosikatsaus 12.08.2009 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 - Liikevaihto 11,4 milj. euroa (16,2 milj. euroa) - Liiketappio 665 tuhatta euroa (liikevoitto 488 tuhatta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2011 PÖRSSITIEDOTE 17.2.2012 KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2011 PÖRSSITIEDOTE 17.2.2012 KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2011 PÖRSSITIEDOTE 17.2.2012 KLO 10:00 - Liikevaihto 39,4 miljoonaa euroa (33,3 milj. euroa) - Liikevoitto 1,7 milj. euroa (1,2 milj. euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,4 milj. euroa. ( ,0 milj. euroa, ,4milj.

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,4 milj. euroa. ( ,0 milj. euroa, ,4milj. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2013 PÖRSSITIEDOTE 14.2.2014 KLO 9:15 - Liikevaihto 41,4 miljoonaa euroa (43,0 milj. euroa) - Liikevoitto 0,9 milj. euroa (1,3 milj. euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%.

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 PÖRSSITIEDOTE 11.5.2017 KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%. - Liikevaihto 12,6 miljoonaa euroa (8,7 milj. euroa) - Liikevoitto 787 tuhatta euroa (166

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA

LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2018 PÖRSSITIEDOTE 9.5.2018 KLO 9:00 LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA - Liikevaihto 14,1 miljoonaa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,7 milj. euroa. ( ,4 milj. euroa, ,0. euroa)

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,7 milj. euroa. ( ,4 milj. euroa, ,0. euroa) YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2014 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 17.2.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 41,7 miljoonaa euroa (41,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,7 milj. euroa (0,9 milj. euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,9 milj. euroa ( ,7 milj. euroa, ,4. euroa).

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,9 milj. euroa ( ,7 milj. euroa, ,4. euroa). YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 19.2.2016 KLO 8:45 Katsauskauden tulos parani 38%. - Liikevaihto 41,9 miljoonaa euroa (41,7 milj. euroa) - Liikevoitto 2,4 milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

Markkinatilanne pysyy vaikeana myös Venäjän talouden ennusteet ovat edelleen negatiiviset.

Markkinatilanne pysyy vaikeana myös Venäjän talouden ennusteet ovat edelleen negatiiviset. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2016 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2017 KLO 8:30 Liikevaihto laski. Konsernitulos hyvällä tasolla. - Liikevaihto 40,3 miljoonaa euroa (41,9 milj. euroa) -

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 12.2.2004 klo 12.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2003

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 12.2.2004 klo 12.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2003 1 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 12.2.2004 klo 12.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2003 - Tuloskehitys positiivinen - Liikevaihto 23,5 milj. euroa, (24,0 milj. euroa)

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA

LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2017 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2018 KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA -

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 17.2.2005 klo 12.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2004 - Liikevaihto 22,8 milj. euroa, (23,5 milj. euroa) - Liikevoitto 203 tuhatta

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi.

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi. Yleiselektroniikka Oyj:n OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2018 Osavuosikatsaus 8.11.2018 kello 8:00 VAHVA TULOSKUNTO JATKUU Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto oli 13,6 (14,0) miljoonaa euroa Liikevoitto

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007

Myynti kpl 2006/2007 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006 28.2.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus standardia ja tilinpäätöksessä 31.8.2006 noudatettuja

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008

Myynti kpl 2007/2008 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007 29.2.2008 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilikauden

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot