HERRA-NIMI RAAMATUSSA (Ef 4:5) Helsingin KL:n nuoret ( )
|
|
- Harri Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/7 Ryttylä Matti Väisänen HERRA-NIMI RAAMATUSSA (Ef 4:5) Helsingin KL:n nuoret ( ) JOHDANTO a. Kaikilla nimillä Raamatussa on merkitys. b. Alussa on hyödyllistä tietoa Vapahtajamme nimestä. Loppupuolella enemmän tämän nimen sanomaa 1. HERRA-NIMEN HEPREALAISET VASTINEET Heprealaisessa Vanhassa testamentissa on kaksi aivan eri sanaa, "Jahve" ja "Adonai", jotka suomalainen Raamattu kääntää samalla sanalla, "Herra". Samoin tekevät myös kaikki yleisesti käytössä olevat englanninkieliset Raamatut, mutta eräissä niistä on "Herra"-sana (LORD) kirjoitettu kokonaan isoilla kirjaimilla silloin, kun se esiintyy "Jahve"-nimen vastineena erotukseksi "Adonai"- nimestä, jonka käännös on kirjoitettu poikkeuksetta pienillä kirjaimilla alkukirjainta lukuun ottamatta (Lord) Nimi Adonai "Adonai" on ikivanha monikkomuoto (I pers. suffiksi) heprean sanasta "adon", joka merkitsee herra ja isäntä. Ihmisestä käytetään Raamatussa samaa sanaa merkitsemään muun muassa orjan isäntää ja aviomiestä suhteessa vaimoonsa. Vanhaa monikkomuotoa "Adonai" Raamattu käyttää lukuisia kertoja, mutta vain Jumalasta. Puhuessaan ihmisistä tai enkeleistä monikossa Raamattu käyttää uudempaa monikkomuotoa "adonim". Tarkkaan ottaen Adonai -sana, minun herrani, on kieliopillisesti sekä hepreassa että suomessa ymmärrettävissä joko yksiköllisenä tai monikollisena. Se on kunnioittava pausamuoto. Pausa tarkoittaa sitä, että joka kerta heti sen jälkeen, kun Raamatusta on lausuttu nimi Herra, pitäisi pitää hetken tauko ja pohdiskella, kenen nimi tuli mainituksi. Itse ymmärrän nimen ensisijaisesti monikollisena viittamassa kolmiyhteiseen Herraan samalla tavalla kuin Jumala-sana (älohiim) on monikko. Molempien sanojen yhteydessä esiintyvät verbit ovat yksikössä, mutta muut määreet monikossa Nimi Jahve Jahve on Jumalan yleisin nimi Vanhassa testamentissa. Se esiintyy siellä peräti yli 6800 kertaa. Aidossa vokalisoimattomassa hepreassa "Jahve" kirjoitetaan neljällä konsonantilla, "JHVH", jota kutsutaan nimellä "tetragrammaton" (kreik., nelikirjaiminen). JHWH-nimessä viimeinen h-kirjain on apukirjaimena merkitsemässä pitkää vokaalia. Tällaisia apukirjaimia tarvittiin, koska hepreankieltä kirjoitetaan pelkillä konsonanttimerkeillä. Vanhan testamentin heprealainen teksti on
2 2/7 varustettu vokaalimerkein diasporassa asuvien juutalaisten lukemisen helpottamiseksi varsin myöhään eli joskus ensimmäisen vuosituhannen lopulla jkr. Vokalisoitua tekstiä kutsutaan masoreettiseksi tekstiksi. Koska juutalaiset pitävät JHVH-nimeä niin pyhänä, etteivät katso voivansa lausua sitä lainkaan, varmuus sanan alkuperäisestä ääntämisestä vähitellen hämärtyi. Niinpä keskiajalla kyseistä hepreankielistä jumalannimeä on virheellisesti alettu lukea myös muodossa Jehova. Kielitieteellisesti ja historiallisesti lukutapa Jahve on kuitenkin kyseisen tetragrammin kaikkein vahvimmin perusteltavissa oleva lukutapa. 1 Juutalainen lukee JHVH-sanan "Adonai" tai "Elohim" (Jumala) silloin, kun "JHVH"-nimi esiintyy "Adonai"-nimen yhteydessä, kuten esim. 1 Ms 15:2, 8 ja Hs 2:4, jolloin hän joutuisi lausumaan "Adonai"-sanan kahteen kertaan peräkkäin. Yleisintä juutalaista lukutapaa ja maailman ensimmäistä raamatunkäännöstä, kreikankielistä Vanhaa testamenttia, Septuagintaa (LXX, 200 ekr) johdonmukaisesti seuraten suomalainen Raamattu kääntää "JHVH"-nimen aina sanalla "Herra" (kreik.kyrios). "Jahve"-nimi esiintyy ensimmäisen kerran Raamatussa Jumala-nimen (Elohim) rinnalla jo 1 Ms 2. luvussa, joka kertoo paratiisin ja vaimon luomisesta (1 Ms 2:4, 5, 7, 8, jne). (Jotkut kutsuvat 1 Ms 2. lukua "toiseksi luomiskertomukseksi"; toisten mielestä 1 Ms 2:ssa ei ole kysymys toisesta luomiskertomuksesta, vaan 1 Ms 1. luvussa kerrotun luomisen jatkumisesta kuudentena päivänä (Ks. 1 Ms 1:31). Luomiskertomuksen jälkeen Jahve -nimi esiintyy Vanhassa testamentissa Elohim -nimen rinnalla jatkuvasti Jahve-nimen merkitys "Jahve Elohim" on käännetty suomalaisessa Raamatussa "Herra Jumala". "Jahve"-nimen merkitys tulee Raamatussa varsinaisesti näkyviin Mooseksen kutsumusnäyn yhteydessä. Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" "Jumala vastasi Moosekselle: 'Minä olen se, joka minä olen'. Ja hän sanoi vielä: 'Sano israelilaisille näin: M i n ä o l e n lähetti minut teidän luoksenne'" (2 Ms 3:13 14). Ja vähän myöhemmin Jumala puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: "Minä olen Herra (Jahve). Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' (Jahve) en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi" (2 Ms 6:2 3). Koska Jahve -nimi esiintyy Vanhassa testamentissa yli 6800 kertaa, varsinainen Jumala-sana, Elohim noin 2600 kertaa ja nimi Adonai vain muutamia satoja kertoja, ei ole väärin sanoa, että Vanha testamentti on kirja Jahvesta sekä hänen teoistaan, sanoistaan ja kansastaan. Jahve-sana on kielellisesti verbi eli teonsana. Kantasanana siinä on olla-verbi (hepr. 'haajaa'), ja muotona on imperfekti, yksikön kolmas maskuliini. Hepreankielessä olla-verbin merkitys on paljon dynaamisempi, voimakkaampi ja aktiivisempi kuin esimerkiksi suomenkielen verrattain passiivinen olla-sana. Yksinkertainen käännös Jahve -nimestä olisi: Hän on. Kovin kaukana eivät olisi myöskään käännökset 'hän elää' tai 'hän saattaa olemaan' tai 'hän kutsuu olemaan'. Hepreassa imperfekti tarkoittaa sellaista tekemistä, joka on alkanut menneisyydessä ja joka vielä jatkuu. (Imperfektum = ei ole päättynyt, ei ole tullut täydelliseksi tai valmiiksi. Länsimaisissa kielissä imperfektillä on aivan erilainen, lähes päinvastainen merkitys.) Ilmestyskirjassa on selitetty tämän Jahve-nimen 1 Kun JHWH-sana varustetaan Adonai-sanan vokaaleilla, sanasta JHWH tulee Johova. Tällaista nimeä ei kuitenkaan liene milloinkaan ollut.
3 3/7 imperfektinen eli menneisyydessä alkanut ja vielä jatkuva merkitys: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on" (Ilm 4:8). Sanat 'joka oli ja joka on ja joka tuleva on' voidaan ilmaista heprean kielellä siis yhdellä sanalla: Jahve. Jahve-nimen ylihistoriallinen verbiluonne selittyy myös Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa: "'Minä olen A ja O', sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias" (Ilm. 1:8), samoin seuraavassa: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on (Ilm. 1:4). "Jahve" on Jumalan olemuksen ilmaus samaan tapaan kuin "Immanuel" ilmentää Jeesuksen Kristuksen olemusta. "Jahve"-nimessä korostuu paitsi Jumalan r a k k a u s erityisesti hänen p y h y y t e n s ä: Ensimmäisen Mooseksen kirjan toisessa ja kolmannessa luvussa Jumala esiintyy aina "Herra Jumalana", hepreaksi "Jahve Elohim", lukuun ottamatta kahta kertaa, jolloin käärme puhuu Eevalle Jumalasta (1 Ms 3:1, 5) ja kohtaa, jolloin Eeva neuvottelee käärmeen kanssa (1 Ms 3:3). Molemmissa tapauksissa Jahve-nimi on unohdettu, ikään kuin he eivät haluaisi tietää mitään Jumalan pyhyydestä ja rakkaudesta. Vielä Seetin syntymän yhteydessä, Kainin murhattua Aabelin, Eeva puhuu Jumalasta ilman Jahve-nimeä: "Jumala (Elohim) on suonut minulle toisen pojan (alkukielen mukaan "siemenen", joka viitannee lankeemuksen yhteydessä Jumalan antamaan lupaukseen "vaimon siemenestä") (1 Ms 4:25). Jahve -nimi osoittaa, että Jumala on iankaikkinen, absoluuttinen, ajan ulkopuolella oleva, sellainen, jolla ei ole alkua eikä loppua, ei menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Iankaikkisuus ei näet ole vain pidennettyä aikaa, vaan kokonaan toinen olotila, aioni, missä kaikki on ihanaa "ON". Nimi voisi myös merkitä "hän saattaa olemaan", so. "hän luo". Hänen kauttansa on kaikki luotu. Hänellä on elämä itsessään. Hän on kaiken elämän ja olevaisen alku. Hänessä myös kaikki pysyy voimassa. Kun Eeva synnytti ensimmäisen lapsensa, suomalaiset Kirkkoraamatut kertovat Eevan sanoneen saaneensa pojan Herran avulla. Hepreankielisessä alkutekstissä ei kuitenkaan ole sanaa avulla. Sen mukaan Eeva toteaa saneensa pojan, Herran (Jahven), toisin sanoen hän sanoo synnyttäneensä Jumalan. Näyttä siis siltä, että Eeva odotti jo Kainista jumalaista pelastajaa ja käärmeen pään rikkipolkijaa. Kain ei kuitenkaan tarkkaan ottaen ollut naisen siemen, vaan miehen siemenestä vaimossa siinnyt ja näin ollen syntiinlankeemuksen perintöä kantava Aadamin ja Eevan jälkeläinen. Sen sijaan, että hänestä olisi tullut käärmeen pään rikkipolkija, hänestä tulikin veljensä murhaaja. 2. HERRA-NIMEN LIITÄNNÄISET VANHASSA TESTAMENTISSA Nimenä "JHVH" (Jahve), "Hän on" tai "Minä olen" on outo. Se on kuin kesken jäänyt lause, joka kaipaa jatkoa. Se on kuin avoin shekki, joka voidaan täyttää tarpeen mukaan. Jumala on täyttänyt meille Vanhassa testamentissa JHVH-shekin kuin malliksi seitsemän kertaa: Ensimmäisen kerran JHVH-nimi esiintyy täydennettynä 1 Ms 22:14: Jahve-Jireh = Hän on se, joka näkee ("Herra näkee", suomalainen Raamattu). Toisin sanoen Jahven, Herran, tehtävänä on nähdä, valvoa, tarkata, kuten heprealainen sana voitaisiin kääntää. Hän näkee kaiken. Emme voi tehdä mitään häneltä salaa. Meille ei voi myöskään tapahtua mitään hänen näkemättään ja tietämättään. Toisen kerran JHVH-shekki on täytetty meille 2 Ms 15:26: JHVH-Raffa = Hän on se, joka parantaa ("Minä olen Herra, sinun parantajasi", suomalainen Raamattu). Jahve, Herra, on suuri lääkäri, kaikkivaltias parantaja. Yksikään hänen "potilaistaan" ei kuole siksi, ettei hän pystyisi parantamaan.
4 4/7 Kolmannen kerran JHVH-nimi on täydennetty 2 Ms 17:8 15: JHVH-Nissi = Hän on lippu ("Herra on minun lippuni", suomalainen Raamattu). Jahve, Herra, on se, jota voidaan ja tulee seurata hengellisessä taistelussa kuin sotalippua muinoin sotatantereella. Häntä seuraten me voitamme. Neljännen kerran JHVH-shekki on täytetty Tm 6:24: JHVH-Shalom = Hän on rauha ("Herra on rauha", suomalainen Raamattu). Jahve, Herra, on yli ymmärryksen käyvän rauhan aihe ja lähde. Jos meillä on rauha hänessä, me voimme säilyttää sen silloinkin, kun inhimillisesti ei ole pienintäkään syytä rauhallisuuteen. Viidennen kerran JHVH-nimi on täydennetty Ps 23: JHVH-Raah = Hän on se, joka paimentaa ("Herra on minun paimeneni", suomalainen Raamattu). Suomalaisen Raamatun neljää sanaa vastaa vain kaksi heprean sanaa. Jahve, Herra, on paimen! Hän kulkee paimenena edelläni. Hän tietää laitumet. Hän varjelee vaaroilta. Tarvittaessa hän myös kurittaa. Kuudennen kerran JHVH-shekki on täytetty Jr 23:6: JHVH-tsidkenu = Hän on vanhurskaus ("Herra on meidän vanhurskautemme", sanoo suomalainen Raamattu). Jahve, Herra, on itse vanhurskas, mutta hän on samalla meidän vanhurskautemme. Jumalan edessä syntinen ihminen kestää vain Jeesuksen hankkimaan lahjavanhurskauteen vaatetettuna. Voi sitä, jolla ei tätä ole! Seitsemännen kerran JHVH-nimi esiintyy täydennettynä Hs 48:35:ssä: JHVH-Shammah = Hän on läsnä paikalla ("Herra on täällä", suomalainen Raamattu). Jahve, Herra, on aina paikalla. Hänen nimensä jo kertoo, että hän on aina läsnä. Hän on aina tilanteen tasalla. JHVH-nimi on täydennetty meille valmiiksi Vanhassa testamentissa yllämainitut seitsemän kertaa. Tähän on selvä syynsä. Seitsemän on Raamatun numerosymboliikassa täydellisyyden luku. Täydentämällä JHVH-nimen, "Hän on" -avoimeksi jätetyn lauseen, seitsemän kertaa kuin malliksi Raamattu julistaa, että Jahve, Herra, on annettu meille taivaasta vastaukseksi ihmisen kaikkiin tarpeisiin. Jahve-nimi on todellakin kuin taivaan pankin avoin shekki, jonka me saamme täyttää. Samalla Jahve-nimi osoittaa, että me emme etsi apua häneltä, vaan Apu etsii meitä, autettaviaan. Leipä etsii nälkäisiä, Ilo murheellisia, Paimen etsii lampaita. 3. HERRA-NIMEN SOVELLUTUS UUDESSA TESTAMENTISSA Tarkemman selvyyden JHVH-nimeen saamme lopultakin Uudesta testamentista, eikä ihme, sillä Uusi testamentti on kätkettynä Vanhassa ja Vanha on paljastettuna Uudessa. Useimmat JHVHnimeä valaisevat Uuden testamentin kohdat löytyvät Johannekselta: Ilmestyskirjassa ylösnousseesta ja taivaaseen astuneesta kirkastetusta Herrasta käytetään nimitystä "joka on ja joka oli ja joka tuleva on" (Ilm 1:4,8; 4:8), ja häntä puhutellaan nimellä "joka olet ja joka olit" (Ilm 11:17; 16:5). Kirkastettu Herra kutsuu itse itseään nimellä "Minä olen A ja O " (A ja O, alfa ja omega, ovat kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain) (Ilm 1:8) sekä "Minä olen ensimmäinen ja viimeinen" (Ilm 1:17). Toisin sanoen hän on luomakunnan ja lunastuksen alkuunpanija, täydelliseksi tekijä ja päämäärä. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo juutalaisille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sen tähden minä sanon teille, että te kuolette synteihinne, sillä ellette u s k o m i n u a s i k s i, j o k a m i n ä o l e n (alkukieli: e t t ä m i n ä o l e n ), niin te kuolette synteihinne" (Ehkä voisimme kääntää yllä olevan myös "sillä ellette usko minua minä oleksi, niin...") (Jh 8:23 24). "Niin Jeesus sanoi heille: 'Kun olette ylentäneet
5 5/7 Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että m i n ä o l e n s e, j o k a m i n ä o l e n '" (alkukieli: m i n ä o l e n ) (Jh 8:28). Ja vähän myöhemmin: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Aabraham syntyi, o l e n m i n ä o l l u t " (alkukieli: m i n ä o l e n ). (Jh 8:58). Aivan samasta on kysymys myös Jh 18:5, 6 ja 8:ssa. Uuden testamentin kreikankielisen ilmaisun "minä olen" (egoo eimi) taustalla on vääjäämättä Vanhan testamentin sana JHVH, sillä Jeesus puhui hepreaa tai sille läheistä sukulaiskieltä, arameaa, joka oli Jeesuksen varsinainen äidinkieli. Näin ollen Jeesus sanoo juutalaisille suoraan, että hän on Vanhan testamentin JHVH, sama, joka oli mukana jo luomisessa ja ilmestyi palavassa pensaassa Moosekselle Midianin maalla. Jeesuksen väite, että hän on Jumala, JHVH, jonka nimeä juutalaiset eivät sen pyhyyden tähden katsoneet voivansa edes lausua, oli heidän mielestään Jumalan pilkkaa ja herätti heissä niin suurta pahennusta, että "he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä" (Jh 8:59). Lopulta juutalaiset surmauttivat Jeesuksen syyttäen häntä Jumalan pilkasta. 4. "MINÄ OLEN" -LIITÄNNÄISET UUDESSA TESTAMENTISSA Vanhassa testamentissa JHVH-nimi esiintyi täydennettynä seitsemän kertaa. Sama ilmiö on löydettävissä myös Uudessa testamentissa. Kreikankielisessä Uudessa testamentissa on seitsemän Jeesuksen suurta "Minä olen" (egoo eimi) -lausumaa. Niiden taustalla on hepreankielinen JHVHsana, "Minä olen", samoin kuin seitsenluvun sanoma, josta Vanhan testamentin JHVH-nimen yhteydessä oli edellä puhe. Ensimmäinen Jeesuksen lausuma on Jh 6:35,48: " M i n ä o l e n e l ä m ä n l e i p ä (artos); joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." Kirkkoisä Augustinus sanoi aikoinaan: "Minun sieluni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa, Herra." Jumalan Pojan nimi on "Minä olen elämän leipä". Joka ravitsee sieluansa hänellä, sen ei tule enää koskaan nälkä eikä jano. Jumalan Pojan tuntemisessa on elämän täyteys. Toinen Jeesuksen lausuma on Jh 8:12: " M i n ä o l e n m a a i l m a n v a l k e u s (foos), joka minua seuraa, se ei pimeässä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." Maailma vaeltaa pimeydessä. Koko ihmiskunta on syntiinlankeemuksen tähden eksyksissä. Jumalan Pojan nimi ilmoittaa: "Minä olen maailman valkeus." Se, joka häntä seuraa, ei eksy. Hän osaa kotiin, taivaaseen. Kolmas Jeesuksen lausuma on Jh 10:9: " M i n ä o l e n o v i (thura); jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." Ihmiskunta etsii monin tavoin ulospääsyä kurjuudestaan ja eri uskontojen kautta pääsyä Jumalan yhteyteen, mutta turhaan, sillä Jumalan Pojan nimi julistaa: "Minä olen ovi." "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman", ilmoittaa Jumalan Sana toisaalla (Apt 4:12). Neljäs Jeesuksen lausuma on Jh 10:11, 14: " M i n ä e l e n s e h y v ä p a i m e n (poimeen). Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.... ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut." Jumalan Poika tuntee uskovansa. Heissä on omistajan sinetti, Pyhä Henki (Ef 1:13). Myös uskovat tuntevat hänet. Emmauksen tien opetuslasten tavoin he tuntevat hänet hänen haavoistansa, sillä hän on rakastanut heitä niin paljon, että hän on antanut henkensä pelastaakseen heidät. Siksi hänen nimensä on "Minä olen se hyvä paimen".
6 6/7 Viides Jeesuksen lausuma on Jh 11:25: " M i n ä o l e n y l ö s n o u s e m u s j a e l ä m ä (anastasis kai zoee); joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut." Jumalan Poika tuli tänne ihmisten maailmaan siksi, koska täällä kuollaan. Myös Jumalan Poika kuoli, mutta samalla hän kukisti kuoleman, sillä hän nousi ylös kuolleista. Jumalan lapset ovat uskon kautta yhtä Ylösnousseen kanssa. Siksi he ovat turvallisia sekä onnessa että onnettomuudessa, elämässä että kuolemassa. Turmiovaltana kuolema on jo kukistettu Golgatalla. Se ei voi hallita eikä omistaa Jumalan lapsia. Päinvastoin kuolema on portti entistä läheisempään yhteyteen Jumalan kanssa; se on pääsy uskosta näkemiseen, siirtyminen kuoleman varjon maasta iankaikkiseen elämään Jumalan taivaaseen, sillä Golgatan sankarin nimi on "Minä olen ylösnousemus ja elämä". Kuudes Jeesuksen lausuma on Jh 14:6: " M i n ä o l e n t i e j a t o t u u s j a e l ä m ä (hodos kai aletheia kai zooee); ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Turhaan ihmiset yrittävät rakentaa omia teitään Jumalan luo. Ne eivät johda perille. Sen sijaan Jumala on itse tullut Jeesuksessa meidän luoksemme. Jeesus on ainoa silta täältä ihmisten maailmasta Jumalan luo. Hän on ne tikapuut, jotka patriarkka Jaakob näki taivaasta alas laskettuina (1 Ms 28). Jeesus Kristus on sekä niitten ensimmäinen, keskimmäinen että viimeinen puolapuu. Sen tähden meidän tulee liittyä uskossa Kristukseen, niin aloitamme oikein; turvautua jatkuvasti häneen, niin jatkamme oikein; pysyä loppuun asti hänen yhteydessään, niin tulemme perille iankaikkiseen elämään. Tämä on varmasti totta, sillä hänen nimensä vakuuttaa: "Minä olen tie ja totuus ja elämä". Seitsemäs Jeesuksen lausuma on Jh 15:1, 5: " M i n ä o l e n ( t o t i n e n ) v i i n i p u u (ampelos), (te olette oksat) ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän." Jeesus on Jumalan istutus ihmiskunnan keskellä. Uskovat ovat oksina Jeesus-viinipuussa. He saavat voimansa hänestä. Siksi he pystyvät sekä kärsimyksiin, kun taivaallinen viinitarhuri puhdistaa ja leikkaa heitä, että myös hyviin ja voimallisiin tekoihin. Uskovilla on voimansa Jumalassa, sillä Jeesuksen nimi julistaa, että hän on viinipuu, ja hänen Isänsä on viinitarhuri ja uskovat ovat oksina Jeesus-viinipuussa. PÄÄTÖS 1. Näin olemme tutkistelimme ensin Herra-nimen heprealaisia vastineita nimiä Adonai ja Jahve. Toiseksi tutustuimme Herra-nimen liitännäisiin Vanhassa testamentissa. Kolmanneksi katsoimme Herra-nimen sovellutuksiin Uudessa Testamentissa. Neljänneksi ja samalla viimeiseksi tarkastelimme Minä olen -liitännäisiä Uudessa testamentissa. 2. Vanhassa testamentissa ilmoitetun Jumalan (JHVH) kirkkaus ja pyhyys on ääretön. Korpivaellustaipaleella Mooses pyysi häneltä: "Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi." Herra sanoi hänelle: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon". "Sitten Herra sanoi: 'Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa'" (2 Ms 33:18 23). Myöhemmin Raamatussa kerrotaan, että Jumalan selkäpuolen näkemisen vaikutuksesta Mooseksen kasvot säteilivät niin, etteivät israelilaiset voineet katsella häntä. Siksi Mooses joutui esiintymään kansansa keskuudessa Siinailla peitetyin kasvoin lukuun ottamatta tilanteita, jolloin hän puhui kansalle (2 Ms 34:28 35). Peittikö kansa vuorostaan kasvonsa Mooseksen puhuessa, sitä emme tiedä.
7 7/7 3. Ensimmäisenä jouluna lähes 2000 vuotta sitten JHVH, Herra, "tyhjensi itsensä ja otti orjan / palvelijan (kreikan kielessä "doulos" tarkoittaa molempia) muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra" (Fl 2:7 11). Ihmiseksi tultuaankin Jeesus oli Jumala, hänen kirkkautensa säteily ja olemuksensa kuva (Hpr 1:3) tai näkymättömän Jumalan kuva, kuten apostoli Paavali sanoo (Kl 1:15). Tänään Jeesus istuu jälleen Isän oikealla puolella varustettuna sillä kirkkaudella, joka hänellä oli Isän tykönä, ennen kuin maailma olikaan (Jh 17:5). 4. Lue Ilm 7:9 17 Oi nimi kaikkein suloisin, mainittu ihmiskielin, kiitetty kielin tuhansin ja palavaisin mielin. Oi Jeesus Kristus, kuinka me nyt edessäsi voisimme kylliksi kumartua! Jo ennen aikain alkua, kun maa ei ollut luotu, Isäsi suunnitelmassa jo olit meille suotu, valkeudesta valkeus, Jumalan puhtain rakkaus ja kaikkivoipa voima Iäksi kuolon tuskista ja tuomiosta säästit oi maailman Vapahtaja, synnistä meidät päästit. Nimesi luja linna on, on siinä turva verraton. Ken muu voi meitä auttaa? Olethan korkein kaikista, viimeinen, ensimmäinen, ja kuningas ja profeetta ja pappi ylimmäinen. On sinun syvyys, korkeus, on sinun valta, kirkkaus ja kaikki, Jeesus Kristus.
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti
1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA
1 Missio Järvenpää Tapani Talikainen 19.2.2013 JUMALAN SEITSEMÄN ITSESTÄÄN ILMOITTAMAA OMINAISUUTTA Tämänhetkinen sijaintimme tiekartalla Olemme tiekartalla edenneet pysähdyspaikkaan, joka on nimetty Jumalan
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (Joh.
Minä olen Kuka Jeesus sanoi olevansa? Luento Hervannan seurakunnan raamattuillassa 31.1.2012 / LM Jumalan Poika Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
3. Jumalan läsnäolo. Isak Pensiev
1 Isak Pensiev 3. Jumalan läsnäolo Jatkamme edellistä opetustuntia ja aiheemme on Jumala ja Jumalan läsnäolo. Viime opetustunnilla käsittelimme aihetta Jumala on yksi. Teimme johtopäätöksen, että juutalainen
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia
20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Ihmisen toivottomuuden alku
Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15
1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012
1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
1. KAPITTEL 2. KAPITTEL
1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta,
Syntiinlankeemus 1Moos. 2:16-17 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
VELJEKSET KAIN JA AABEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VELJEKSET KAIN JA AABEL Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt:
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Sipoon Betania seurakunta 2015 Raili Tanskanen
JUMALAN LIITTO IHMISEN PELASTAMISEKSI - osa 1 Liiton keskeinen merkitys Jumalan pelastussuunnitelmassa Jumalan erityissuhde pelastussuunnitelmansa toteuttamiseksi valitsemiinsa ihmisiin perustuu liittoon
Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17
Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?
Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.