TOIMINTAVUOSI Suomen Mieskuoroliitto r.y. 72. toimintavuosi
|
|
- Anne-Mari Niemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTAVUOSI 2017 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 72. toimintavuosi
2 Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto ry. on perustettu vuonna Liittoon kuuluu yli 100 mieskuoroyhdistystä, joissa laulaa noin miestä. Liitto toimii maamme mieskuoroyhdistysten yhdyssiteenä ja tekee työtä mieskuorolaulun edistämiseksi maassamme. Suomen Mieskuoroliiton ylin päättävä elin on liittokokous, joka valitsee vuosittain toimintaa johtavan liittohallituksen. Liittoa edustaa liittokokouksen valitsema puheenjohtaja. Liittohallitus vastaa liiton toiminnasta ja aluevaltuusto suunnittelee ja valmistelee liitolle toimintalinjoja tuleviksi vuosiksi. Liiton musiikillista toimintaa koordinoi musiikkilautakunta. Musiikkilautakunnan puheenjohtajana toimii liittokokouksen valitsema taiteellinen johtaja. Liiton toimiston päivittäisestä toiminnasta vastaa toiminnanjohtaja. TOIMISTO Suomen Mieskuoroliiton toimisto sijaitsee osoitteessa Klaneettitie 6 8, Helsinki. Toimiston puhelinnumero on , faksinumero ja sähköpostiosoite mieskuoroliitto@sulasol.fi. Liiton toiminnanjohtajana toimii Aino Herranen ja toimistokoordinaattorina saakka Eeva-Maria Seppäläinen. Liiton kirjanpidosta vastaa Sulasolin toimistopäällikkö Päivi Holopainen, saakka yhdessä Eeva-Maria Seppäläisen kanssa. PALVELUT Suomen Mieskuoroliitto palvelee jäsenyhdistyksiään antamalla asiantuntija-apua, neuvontaa ja valmennusta. Liitto järjestää koulutustilaisuuksia, kursseja, yhteiskonsertteja sekä valtakunnallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Liitto tilaa ja kustantaa uutta mieskuoromusiikkia ja julkaisee nuottikokoelmia ja äänitteitä. Liiton tärkeänä tehtävänä on myös kehittää koti- ja ulkomaisten mieskuorojen, muiden kuoromuotojen ja musiikkijärjestöjen välistä yhteistyötä. Suomen Mieskuoroliitto toimii mieskuoroyhdistysten edustajana Sulasolissa, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitossa. Liiton pitkän tähtäimen tavoitteena on ylläpitää suomalaista korkeatasoista mieskuorolaulua tukemalla sekä pitkään toimineita kuorojamme että uusien mieskuorojen ja -yhtyeiden perustamista. Erityisesti liitto pyrkii tukemaan poikakuorojen ja nuorten miesten kuorojen toimintaa ja lauluharrastuksen jatkumista läpi elämän. Suomen Mieskuoroliitto ry 2017 Klaneettitie 6 8, Helsinki puh , fax mieskuoroliitto@sulasol.fi Toimitus: Aino Herranen Taitto: Ahti Viluksela 2
3 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Suomen Mieskuoroliiton 72. toimintavuosi jatkoi edellisenä vuonna aloitettua hallinnon ja talouden kehittämistä. Erityisesti vuoden aikana keskityttiin liiton strategian rakentamiseen ja tarkentamiseen, sekä tapahtumien ja toiminnan monipuolistamiseen. Pitkän tähtäimen tavoitteena liitolla on edelleen toiminnan omavaraisen kannattavuuden parantaminen ja siten monipuolisemman jäsenille suunnatun palvelutarjoaman kehittäminen. Liittokokous järjestettiin maaliskuussa 2017 Tallinnassa, jossa seminaarin muodossa käytiin laajaa ja monipuolista keskustelua liiton kehityslinjauksista. Liittohallituksen alaisuudessa toimineiden työryhmien työskentelyn väliraportit esiteltiin myös liittokokoukselle. Työryhmiä vetävät liittohallituksen vastuuhenkilöt ja jäseninä työryhmissä ovat aluevaltuuston edustajat. Kukin työryhmä on vuoden 2017 aikana työstänyt omalle vastuualueelleen kuuluvia teemoja eteenpäin ohjatusti hallinnon yhteisissä kokoontumisissa sekä omalla ajallaan liittohallituksen jäsenten ohjaamana on hyödyntäen Skype for Business -sovellusta kustannus- ja aikatehokkuuden saavuttamiseksi. Työryhmät antavat loppuraportin ja jatkosuositukset liittokokoukselle Työryhmät ja niiden vastuulla olevat teemat ovat: Strategiatyö (liittohallituksen vastuuhenkilöinä Tomi- Pekka Niukkanen Pekka Horttanainen) Jäsenasiat, (Rainer Vainionkulma ja Pekka Mattila) Myynti, markkinointi ja yritysyhteistyö (Pekka Koskenkorva ja Antti Torpo) Lisäksi musiikkilautakunta työstää oman vastuualueensa asioita taiteellisen johtajan Paavo Hyökin johdolla. Liiton talous oli vuonna 2017 tappiollinen, tilinpäätöksen osoittaessa alijäämäisyyttä 5 518,83 euroa. Myös edeltäneet vuodet 2014, 2015 ja 2016 ovat olleet tappiollisia ja tämä näkyy taseen pienentymisenä tuolla aikavälillä. Talouden kääntäminen kantavaan ja kestävään suuntaan on ollut liittohallituksen työskentelyn yksi päätavoitteista kuluneen vuoden aikana. Useamman vuoden aikana jatkunut tiukka talouskuri on auttanut, ja vahva tappiollisuus on saatu kääntymään vain pieneksi tappiollisuudeksi. Vuoden 2017 tappiollisuuden taustalla vaikuttaa mm. varaston arvon pieneneminen, joka on johdannainen talouskurista. Kuitenkin suurin vaikutus on rakenteellisella tappiollisuudella, joka pitkälti johtuu ulkopuolisen tukirahan puutteesta. Tätä asiaa on kuitenkin onnistuttu loppuvuoden 2017 aikana hieman korjaamaan hankkimalla liitolle pieni yritystukija. Tätä työtä tulee jatkaa seuraavan liittohallituksen toimesta, ja tavoitteena tulee olla yhden isomman päätukijan tai useamman pienen tukijan löytäminen liitolle. Toiminnan osalta vuosi 2017 oli liitolle monipuolinen. Keväällä järjestettiin Talvipäivät Tallinnassa, alkukesästä perinteiset mieskuorokurssit Joutsenossa ja syksyllä jo perinteeksi muodostuva Oktoberfest-tapahtuma. Lisäksi liitto oli mukana mm. lokakuun alussa Lahdessa järjestetyssä valtakunnallisessa seniorimieskuorotapahtumassa. Vuoden 2017 päätapahtuma niin liitolle kuin monille sen jäsenkuoroillekin oli osallistuminen Sulasolin Laulu- ja soittojuhlille Hämeenlinnassa toukokuussa Tapahtumaan osallistui yhteensä 123 kuoroa, joista 33 oli Suomen Mieskuoroliiton jäsenkuoroja. Musiikillisesti erityisen merkittävää Suomen Mieskuoroliiton toiminnassa oli edustuskuoro Liiton Miesten toiminnan käynnistäminen uudelleen pitkän tauon jälkeen. Liiton Miesten kautta pystymme tarjoamaan uudenlaisia haasteita jäsenkuorojemme laulajille ja siten kehittämään myös kuorojen taiteellista toimintaa. Liiton Miesten toiminta lähti käyntiin kesällä Joutsenon mieskuorokurssin yhteydessä intensiivisellä harjoitusperiodilla, joka huipentui konserttiin Joutsenon kirkossa. Liiton Miesten toimintaa jatketaan periodimuotoisesti myös tulevina vuosina. Tomi-Pekka Niukkanen puheenjohtaja 3
4 TAPAHTUMAKALENTERI TAPAHTUMT Talvipäivät ja liittokokous Tallinna, Viro 5.4. Liiton Miesten koelaulut Tampere Hallinnon seminaari Mikkeli 9.4. Liiton Miesten koelaulut Kuopio Liiton Miesten koelaulut Espoo Sulasolin Laulu- ja soittojuhlat Hämeenlinna Liiton Miesten koelaulut Espoo Liiton Miesten harjoitusperiodi ja konsertti Joutseno (Lappeenranta) Kuoronjohtokurssi Joutseno (Lappeenranta) Merkkilaulukurssi Joutseno (Lappeenranta) elo syyskuu Laulukauden avaus verkkokampanja Valtakunnallinen seniorimieskuorotapahtuma Lahti Oktoberfest Tampere, Pori, Joensuu, Savonlinna, Kouvola, Vantaa Jouluaaton hartaus Helsinki TALVIPÄIVÄT Suomen Mieskuoroliiton Talvipäiviä vietettiin Tallinnassa reilun 100 osallistujan voimin. Tapahtuma toteutettiin seminaarimuotoisena ja sisältö oli suunnattu erityisesti kuorojen hallintohenkilöille sekä taiteellisille johtajille. Seminaarissa pyrittiin löytämään keinoja mieskuorojen käytännön toiminnan tukemiseksi pohtimalla mm. laulajien sitouttamista, aktiivien palkitsemista ja kuorojohtajan kannustamista. Taiteelliset johtajat keskittyvät ohjelmistokysymyksiin, tekijänoikeusasioihin ja palkkaukseen. Asiasisällön lisäksi vierailtiin konsertissa ja vietettiin iltaa mieskuorokaronkassa illallisineen. SULASOLIN LAULU- JA SOITTOJUHLAT Myös mieskuorojen Suomi 100 -juhlavuoden päätapahtuma oli keskusjärjestö Sulasolin Laulu- ja soittojuhlat Hämeenlinnassa. Tapahtumaan osallistui yli 800 mieskuorolaista yli 30 mieskuorosta eri puolilta Suomea, ja mieskuorot olivat aktiivisesti mukana niin avajaisten ja pääjuhlan suurkuoronumeroissa kuin omissa pienemmissä esiintymisissään eri puolilla Hämeenlinnaa. Liiton jäsenkuoro Ylioppilaskunnan Laulajat oli myös yksi tapahtuman pääesiintyjistä. Sulasolin Laulu- ja soittojuhlien projektipäällikkönä toimi liiton toiminnanjohtaja Aino Herranen. LIITON MIEHET Toimintavuoden aikana käynnistettiin edustuskuoro Liiton Miesten toiminta liiton taiteellisen johtajan Paavo Hyökin johdolla. Liittokuoro toimi edellisen kerran lukujen vaihteessa, ja nyt kuoro koottiin kokonaan uudelleen entistä kunnianhimoisemmin tavoittein neljän koelaulutilaisuuden kautta. Edustuskuoroon haettiin taitavia, uudesta mieskuoro-ohjelmistosta kiinnostuneita kuorolaulajia. Laulajien tuli kyetä omien Mieskuorojen laulajia Sulasolin Laulu- ja soittojuhlien pääjuhlassa Hämeenlinnassa Kuva: Ahti Viluksela 4
5 HALLINTO KOKOUKSET Liiton Miehet ja Paavo Hyökki Joutsenon kirkossa pidetyn ensikonsertin jälkeen. Kuva: Aino Herranen stemmojen itsenäiseen harjoitteluun. Kuoron on tarkoitus antaa aktiivisille mieskuorolaisille mahdollisuus saada lisää haasteita harrastukseensa oman kuoron toiminnan rinnalle. Edustuskuoron vahvuudeksi muodostui koelaulujen jälkeen 17 miestä, joista stemmaviskaaleina toimivat Petteri Parkkila tenoreille ja Kristian Heberg bassoille. Liiton Miesten ensimmäinen harjoitusperiodi järjestettiin Joutsenon Opiston Taidekesässä Mieskuoroliiton perinteisten kesäkurssien yhteydessä. Liiton Miesten ensikonsertti pidettiin 1.7. Joutsenon kirkossa. Konsertissa kuultujen teosten ydin oli kansallisromantiikassa, jota edustivat muun muassa Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Leevi Madetoja. Tämän lisäksi kuultiin Sven-David Sandströmin ja Erik Bergmanin teoksia sekä James Stevensin raikas sovitus tutusta virrestä Nearer, My God, to Thee ( Sua kohti, Herrani ), jossa solistina lauloi arvostettu kontratenori Teppo Lampela. VALTAKUNNALLINEN SENIORIKUOROTAPAHTUMA Liitto oli aktiivisesti edustettuna Valtakunnallisessa Seniorimieskuorotapahtumassa Lahdessa Tapahtumajärjestelyistä vastasi liiton seniorijäsenkuoro, Lahden Mieskuoron seniorikuoro Velihopeat, ja mukana oli noin 300 seniorimieskuorolaista eri puolilta Suomea. Liitto järjesti tapahtumassa myös keskustelutilaisuuden liiton toiminnasta ja jäseneduista. OKTOBERFEST Suomen Mieskuoroliitto kutsui jälleen jäsenkuorojaan järjestämään Suomen äänekkäin Oktoberfest -tapahtumia eri puolilla Suomea Tapahtumat toteutuivat Tampereella, Porissa, Kouvolassa, Savonlinnassa, Joensuussa ja Vantaalla. Tampereella Mieskuoro Laulajien ja Porissa Porin Mies-Laulun järjestämät tapahtumat olivat itsenäisiä tapahtumia, Savonlinnassa puolestaan vietettiin Kerimäen Mieslaulajien ja Kouvolassa Kouvolan Mieskuoron juhlakonserttikaronkkaa. Joensuuhun oli kokoonnuttu koko Pohjois-Karjalan alueen mieskuorojen voimin konsertoimaan ja iltaa viettämään. Varsinaisen tapahtumapäivän ulkopuolella järjestettiin Oktoberfest-tapahtumat myös Helsingissä ja Torniossa liittohallitus 1 Helsinki 5.2. aluevaltuusto 1 Helsinki 6.2. musiikkilautakunta 1 Helsinki 4.3. liittohallitus 2 Helsinki-Tallinna 5.3. liittokokous Tallinna 5.3. liittohallitus 3 Tallinna 8.4. aluevaltuusto 2 Mikkeli 9.4. liittohallitus 4 Mikkeli liittohallitus 5 verkkokokous liittohallitus 6 verkkokokous musiikkilautakunta 2 Helsinki liittohallitus 7 Helsinki aluevaltuusto 3 verkkokokous liittohallitus 8 verkkokokous LIITTOKOKOUS Liittokokous pidettiin Talvipäivien yhteydessä 5.3. Tallinnassa Sokos Hotel Virussa. Kokouksessa puhetta johti liiton entinen puheenjohtaja, kunniajäsen Pekka Hapuoja, joka valittiin kokouksen aluksi myös liiton uudeksi kunniapuheenjohtajaksi. Kokouksessa oli edustettuna 32 jäsenkuoroa 45 edustajan ja 82 äänen voimin. LIITTOHALLITUS Liittohallituksen puheenjohtajana toimi Tomi-Pekka Niukkanen Vantaalta. Liittohallitukseen kuului puheenjohtajan lisäksi seitsemän (7) jäsentä 5.3. saakka ja kuusi (6) jäsentä 5.3. alkaen. Liittohallitus piti vuoden aikana kahdeksan (8) kokousta, joista kaksi (2) ennen liittokokousta 5.3. ja kuusi (6) sen jälkeen. läsnä (8 kokousta) Tomi-Pekka Niukkanen, puheenjohtaja Vantaa 8 Pekka Horttanainen, (5.3. alkaen myös) varapuheenjohtaja Kontiolahti 8 Veli-Matti Nopanen, varapuheenjohtaja (5.3. saakka) Oulu 2 Jori Mäkkeli (os. Jämsä, 5.3. saakka) Espoo 2 Pekka Koskenkorva Pori 8 Pekka Mattila (5.3. alkaen) Oulu 5 Antti Torpo Tampere 5 Rainer Vainionkulma Espoo 8 Paavo Hyökki, taiteellinen johtaja Espoo 8 5
6 ALUEVALTUUSTO Aluevaltuustossa toimi puheenjohtajan lisäksi 18 jäsentä. Aluevaltuusto kokoontui vuoden aikana kolme (3) kertaa, joista yksi (1) ennen liittokokousta 5.3. ja kaksi (2) sen jälkeen. alue läsnä Tomi-Pekka Niukkanen, puheenjohtaja 3 Matti Heikkilä, varapuheenjohtaja Lappi 1 Osmo Savolainen (5.3. saakka) Etelä-Karjala 0 Jouko Kolhonen (5.3. alkaen) Etelä-Karjala 1 Hannu Malkamäki Etelä-Pohjanmaa 3 Kari Muhonen Etelä-Savo 2 Terho Pursiainen Helsinki 1 Yrjö Heimonen Häme 2 Hannu Pajunpää Keski-Pohjanmaa 2 Juha Vantila Keski-Suomi 1 Tapio Lehtinen Kymenlaakso 3 Pekka Mattila Oulu 2 Antti Torpo (5.3. saakka) Pirkanmaa 1 Simo Hautamäki (5.3. alkaen) Pirkanmaa 1 Mauno Rautiainen (5.3. saakka) Pohjois-Karjala 0 Jorma Gröhn (5.3. alkaen) Pohjois-Karjala 0 Jussi Kiljunen (5.3. saakka) Pohjois-Savo 1 Mikko Holopainen (5.3. alkaen) Pohjois-Savo 1 Juha Määttä Päijät-Häme 2 Johannes Tiusanen Satakunta 2 Juhani Juutilainen Uusimaa 3 Kari Ruusunen Varsinais-Suomi 0 Jori Mäkkeli (os. Jämsä) ylioppilaskuorot 1 MUSIIKKILAUTAKUNTA Musiikkilautakunnan puheenjohtajana toimi liiton taiteellinen johtaja Paavo Hyökki Espoosta. Musiikkilautakuntaan kuului taiteellisen johtajan lisäksi 5.3. saakka neljä (4) jäsentä ja 5.3. alkaen viisi (5) jäsentä. Musiikkilautakunta kokoontui vuoden aikana kaksi (2) kertaa, kerran ennen lautakunnan nimittämistä 5.3. ja kerran sen jälkeen. läsnä (2 kokousta) Paavo Hyökki, puheenjohtaja Espoo 2 Anneli Julén (5.3. alkaen), varapuheenjohtaja Riihimäki 1 Saara Aittakumpu Helsinki 2 Harri Keto Pori 2 Helge Kõrvits (varapuheenjohtaja 5.3. saakka) Espoo 2 Visa Yrjölä Helsinki 2 JULKAISU- JA KUSTANNUSTOIMINTA Toimintavuoden aikana ilmestyi kolme uutta nuottijulkaisua: uuden POP-sarjan aloittaneet kevyen musiikin julkaisut Kauniit ja rohkeat maaliskuussa ja Nousu ja tuho syyskuussa. Kauniit ja rohkeat sisältää neljä naisista inspiroitunutta laulua, Nousu ja tuho puolestaan neljä alkoholiaiheista teosta. Nämä julkaisut on tarkoitettu niin kokonaisten kuorojen kuin lauluyhtyeidenkin käyttöön, erityisesti vapaamuotoisempiin esiintymisiin. Kumpikin julkaisu sisältää lisäksi linkin YouTubeen, josta laulut löytyvät harjoituskäyttöön stemmoittain ja yhtenä kokonaisuutena nuottivideon kera liiton taiteellisen johtajan Paavo Hyökin laulamina. Lisäksi marraskuussa ilmestyi uusi erityisesti karonkka- ja illanviettokäyttöön tarkoitettu Juomalauluja II -kokoelma, joka sisältää 49 teeman mukaista laulua. Mukana on paljon jo liiton edellisessä, useita vuosia sitten loppuunmyydyssä juomalaulukokoelmassa mukana ollutta ohjelmistoa. Lisäksi kokoelmaan on sisällytetty kaikki merkkilaulukirjoista tutut juomalaulut sekä uusia tuttavuuksia muun muassa Olli Hurskaisen kynästä. Toimintavuoden aikana otettiin myös uusi painos Mestarimerkkilaulut-kokoelmasta. Samalla kokoelman lauluihin tehtiin pieni muutos, kun Paavo Heinisen Liljankukka kullankeltainen korvattiin Juuso Vanosen sovituksella Lasse Mårtensonin ikivihreästä Laiskotellen. TIEDOTUS Sulasol-lehdessä esiteltiin liiton ja sen jäsenkuorojen toimintaa. Vuoden aikana lähetettiin kuusi jäsenkirjettä ja lisäksi muita tapahtumiin ja projekteihin liittyviä tiedotteita sähköpostin välityksellä. Toiminnasta tiedotettiin myös liiton internetsivuilla. Liiton Facebook-sivu sai vuoden aikana 48 uutta tykkääjää, ja vuoden 2017 lopussa seuraajia oli 756. Liiton Twitter- ja Instagram-tileillä oli molemmilla vuoden lopussa 99 seuraajaa. Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun Facebooksivu International Leevi Madetoja Male Voice Choir Competition sai vuoden aikana yhden uuden tykkääjän, ja seuraajia oli vuoden 2017 lopussa 582. Kuorojen laulajarekrytoinnin tueksi toteutettiin elo syyskuussa jo perinteeksi muodostunut Laulukauden avaus -kampanja. Kampanjaa vauhditettiin jälleen YouTubessa julkaistun mieskuorojen laulukauden alkamisesta kertovan Valtakunnallisen kuorotiedotteen avulla. Myös liiton jäsenkuoroja kutsuttiin mukaan Laulukauden avaus -kampanjaan ja lähettämään liiton Facebook-sivulle omia videoitaan. Kampanjaan osallistui neljä videota: Joensuun Mieslaulajien pääkuoro ja sen yhtyeet Pienet Sievät ja Lauluyhtye Kvartsi sekä Polyteknikkojen Kuoro. Eniten tykkäyksiä sai Lauluyhtye Kvartsin triotulkinta Suomen laulusta. 6
7 Anneli Julén kouluttaa taitomerkkiryhmää Joutsenon kesäkursseilla Kuva: Antti Jaatinen JÄSENISTÖ Liitossa oli vuoden alussa 103 ja lopussa 101 mieskuoroa. Lisäksi liiton seniorijäseninä yhdeksän varsinaisten jäsenkuorojen yhteydessä toimivaa seniorikuoroa. Seniorijäsenet mukaan lukien jäsenkuoroissa oli vuoden lopussa laulajaa. Tarkemmat tiedot liiton jäsenyhdistyksistä ovat liitteenä. Toimintavuoden aikana laadittiin Mieskuoro Kuopio-Kvartetin hyvien kokemusten innoittamana ohjeistus kuorokoulujen toteuttamiseen. Ohjeistus julkaistiin Sulasol-lehdessä 3/2017. Kuorokouluissa on mahdollista kokeilla mieskuoroharrastusta matalan kynnyksen kautta ja opetella samalla mieskuorossa tarvittavia taitoja, kuten stemmalaulua, äänenmuodostusta ja nuotinlukua. Kuorokouluohjeistusta valmistelleeseen työryhmään kuuluivat liiton puheenjohtajan Tomi-Pekka Niukkasen ja toiminnanjohtajan Aino Herrasen lisäksi aluevaltuutetut Mikko Holopainen ja Simo Hautamäki sekä Mieskuoro Kuopio- Kvartetin entinen johtaja Anna Pöyhönen. KOULUTUS Liiton perinteiset kesäkurssit valtasivat jälleen Joutsenon Opiston juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kuoronjohtokurssille osallistui neljä opiskelijaa Timo Lehtovaaran johdolla. Merkkilaulukurssilla Juha Holma, Anneli Julén ja Helge Kõrvits kouluttivat 24 osallistujan joukkoa. Merkkilaulukurssilla suoritettiin yksi perusmerkki ja kaksi taitomerkkiä. Lisäksi Joutsenon kesäkurssikokonaisuuteen kuului toimintavuonna ensimmäistä kertaa edustuskuoro Liiton Miesten harjoitusperiodi ja konsertti 1.7. LIITON YHTEYDET JA EDUSTUKSET KOTIMAISET Liiton läheisin yhteistyökumppani on kattojärjestö Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto, sekä muut Sulasolin erikoisliitot. Yhteistyötä veljesliitto Finlands Svenska Manssångarförbundin kanssa jatkettiin säännöllisten tapaamisten muodossa. Kuluneena vuonna on keskusteltu erityisesti Mieskuorolaulu 200 vuotta -juhlavuoden huomioimisesta vuonna 2019 sekä vuoden 2020 Madetoja-kilpailuun ja NSF-festivaaliin liittyvästä yhteistyöstä. Liitto järjesti jouluaattona Hietaniemen sankarihaudoilla perinteisen hartaustilaisuuden yhteistyössä Pääesikunnan, Helsingin Reserviupseeripiirin sekä Sulasolin Helsingin ja Uudenmaan piirien kanssa. ULKOMAISET Yhteispohjoismaisessa Nordisk Sangerforbundissa liittoa edusti Antti Lindqvist Helsingistä. Hän toimi NSF:n varapresidenttinä ja vuosikokouksesta alkaen liiton puheenjohtajana. NSF:n jäsenistä liiton kahdenvälinen yhteistyö on ollut tiiveintä Eesti Meestelaulu Seltsin kanssa. Liiton hallintoa tavattiin Tallinnassa järjestettyjen Talvipäivien yhteydessä. Liiton ainoaan ulkomailla toimivaan jäseneen Amerikan Laulajiin yhteydenpito jatkui postitse ja sähköisesti. 7
8 TALOUS Tarkemmat tiedot liiton taloudesta löytyvät tilinpäätösasiakirjoista. Tilinpäätös osoitti vuoden lopussa alijäämää 5 518,83 euroa. TULEVAISUUSRAHASTO Suomen Mieskuoroliiton hallitus päätti vuoden 2013 lopulla perustaa tulevaisuusrahaston, joka sääntöjensä mukaan myöntää apurahoja poikakuorojen ja nuorten miesten kuorojen sekä -lauluyhtyeiden perustamiseksi ja toiminnan tukemiseksi sekä näitä tahoja koskeviin erityishankkeisiin. Rahastolla tuetaan erityisesti toimintaa, joka tähtää uusien laulajien saamiseen harrastuksen piiriin ja ajan myötä myös suomalaisiin mieskuoroihin. Tulevaisuusrahaston pääoman kartuttamiseksi jatkettiin toimintavuoden aikana rahankeräystä, johon oli Poliisihallitukselta erillinen rahankeräyslupa ( ). Rahankeräys tuotti toimintavuonna lahjoituksia 210 euroa, Suomen rakkain mieskuorolaulu -levyn myynti kartutti rahastoa 253 eurolla ja korkotuotot 199,23 eurolla. Tulevaisuusrahastosta tuettiin toimintavuonna neljää hanketta yhteensä eurolla: - Järvenpään Mieslaulajat 300 euroa: uuden nuorten miesten lauluyhtyeen perustamiseen - Vetelin poikakuoro 200 euroa: DVD:n ja CD:n valmistamiseen suomalaisesta kuoro- ja soitinmusiikista - Vanajan Mieskuoro ry 300 euroa: isänmaallisen juhlakonsertin toteuttamiseen - Työnimi Karkkikuoro 300 euroa: uuden nuorten miesten kuoron harjoitustilavuokraan mestarimerkistä 3. Kilpailu kiertopalkinnosta oli tänä vuonna hyvin tasainen, sillä peräti neljän kuoron vertailuluku oli yli 25. Lahden Mieskuoron (27,59) lisäksi kilpailussa menestyivät Mieskuoro Sirkat (26,92), Keravan Mieslaulajat (25,64) ja Pieksämäen Mieslaulajat (25,00). MERKKISUORITUKSET 2017 pm tm mm Haukiputaan Mieskuoro (jäseniä 61) 6 Joensuun Mieslaulajat (51) 3 3 Keravan Mieslaulajat (39) 10 Kerimäen Mieslaulajat (48) 11 Kokkolan Lauluveikot (43) 1 Kotkan Laulumiehet (44) 1 Lahden Mieskuoro (29) 8 Laulu-Miehet (74) 2 Luvian Mieskuoro (31) 5 Mieskuoro Sirkat (52) 7 Mikkelin Mieslaulajat (24) 2 Pieksämäen Mieslaulajat (28) 7 Pohjan Laulu (72) 8 Polyteknikkojen Kuoro (79) 3 1 Tervakosken Mieskuoro (28) 2 Yhteensä MESTARIMERKKISUORITUKSET 2017 Toimintavuoden aikana ei suoritettu liiton mestarimerkkejä. HUOMIONOSOITUKSET 2017 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMINTA VUAREN KUKKOO Vuonna 1991 Mieskuoroliiton liittokokous päätti julistaa mieskuoroille kilpailun laulumerkkien suorittamisesta. Vuaren Kukkoo -kiertopalkinnon kilpailua varten toteuttivat ja lahjoittivat Lapuan Mieslaulajat ja Patruunatehdas Lapua Oy. Kukon jalusta lohkaistiin Lapuan Simpsiönvuoren sinikvartsijuonteesta. Vuaren Kukkoo -nimellä onkin lapualaisessa murteessa kaksi merkitystä: vuoren kukko tai vuoden kukko. Liiton laulajamerkkejä suoritettiin toimintavuoden aikana 15 jäsenkuorossa yhteensä 80 kappaletta. Vuaren Kukkoo -palkinnon voitti vuoden 2017 merkkisuoritusten perusteella Lahden Mieskuoro 8 perusmerkillä. Palkinnon laskennassa merkkisuoritusten antama pistemäärä suhteutetaan kuoron laulajamäärään maksamiensa jäsenmaksujen mukaan. Pisteitä kuoro saa kustakin perusmerkistä 1, taitomerkistä 2 ja ÄÄNEKKÄIMMÄN ÄMPÄRI Äänekkäimmän Ämpäri on Suomen Mieskuoroliiton kiertopalkinto, jonka Polyteknikkojen Kuoro lahjoitti liitolle 60-vuotislahjaksi. Palkinto jaetaan mieskuorolaulua äänekkäimmin esille tuoneelle henkilölle tai taholle. Äänekkäimmän Ämpäri jaettiin vuonna 2017 jo 12. kerran. Se luovutettiin Valtakunnallisen Seniorimieskuorotapahtuman yhteydessä Lahdessa kaikille suomalaisille seniorimieskuoroille. Palkinnon vastaanotti itseoikeutetusti tapahtuman järjestelyissä paikallisesti vastannut Lahden Mieskuoron seniorikuoro Velihopeat. Samalla lahjoitettiin myös Suomen rakkain mieskuorolaulu -levy kaikille tapahtuman osallistujille. Vuoden 2017 aikana liittohallitus myönsi seuraavat huomionosoitukset: 8
9 KUNNIAMERKIT Toimintavuoden 2017 aikana ei myönnetty kunniamerkkejä. ERITYISANSIOMERKIT 88 Nopanen Veli-Matti Pohjan Laulu Muukkonen Seppo Kerimäen Mieslaulajat ANSIOMERKIT Äänekkäimmän Ämpärin vastaanottivat vuonna 2017 valtakunnallisen seniorikuorotapahtuman isäntäkuoron Lahden Mieskuoron Velihopeiden puheenjohtaja Jorma Kujala ja sihteeri Kauko Hovilainen. Kuva: Veikko Koivula CRESCENDO-TAULU Esa Riipan Crescendo-grafiikkatyö tilattiin liiton merkittävimmäksi yhteisöille ojennettavaksi huomionosoitustuotteeksi vuonna Toimintavuoden aikana myönnettiin 11 taulua liiton juhlavuottaan viettäville jäsenkuoroille. Mieskuoro Pirkanmiehet 70 v Mieskuoro Laulajien Seniorikuoro Konkelot 25 v Kuusankosken Mieslaulajat 70 v Alavuden Mieskuoro 70 v 1.5. Vilppulan Mieslaulajat 70 v Kerimäen Mieslaulajat 70 v Kouvolan Mieskuoro 110 v Kankaanpään Mieskuoro 70 v Nokian Mieskuoro 90 v Vuoksen Mieslaulajat 70 v Mieskuoro Vantaan Laulu 50 v Kiviö Jorma Mieskuoro Laulajien Seniorit Soini Raimo Mieskuoro Laulajien Seniorit Adolfsen Matti Pohjan Mieslaulajat Haapaniemi Teuvo Pohjan Mieslaulajat Hyvärinen Markku Pohjan Mieslaulajat Korhonen Timo Pohjan Mieslaulajat Tikkala Veli Pohjan Mieslaulajat Vesala Markku Lapuan Mieslaulajat Viitala Mauno Lapuan Mieslaulajat Fjäder Jukka Viipurin Lauluveikot Pursiainen Terho Viipurin Lauluveikot Söderlund Rolf Viipurin Lauluveikot Pitkäaho Pentti Alavuden Mieskuoro Uusitalo Mika Alavuden Mieskuoro Viitala Jyrki Alavuden Mieskuoro Kõrvits Helge Espoon Mieslaulajat Ahtola Eelis Uudenkaupungin Laulu-Veikot Ruusola Tapio Uudenkaupungin Laulu-Veikot Peltonen Jani Porin Mies-Laulu Tiusanen Johannes Porin Mies-Laulu Soininen Kari Pieksämäen Mieslaulajat Gröhn Risto Joensuun Mieslaulajat Ruotsalainen Ossi Joensuun Mieslaulajat STANDAARIT 337 Jantsikene Erlend Vilppulan Mieslaulajat Hietala Heikki Uudenkaupungin Laulu-Veikot Varjus Matti Uudenkaupungin Laulu-Veikot Malkamäki Hannu Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit
10 ELÄMÄNTAPAMERKIT 291 Juuti Isto Savonlinnan Mieslaulajat Flinkkilä Jorma Mieskuoro Laulajien Seniorit Hautala Esko Mieskuoro Laulajien Seniorit Kujanpää Heikki Mieskuoro Laulajien Seniorit Niemi Ilpo Mieskuoro Laulajien Seniorit Niemi Pekka Mieskuoro Laulajien Seniorit Ruippo Lauri Mieskuoro Laulajien Seniorit Soisalo Matti Mieskuoro Laulajien Seniorit Strömmer Matti Mieskuoro Laulajien Seniorit Vasara Osmo Mieskuoro Laulajien Seniorit Mikkola Sakari Forssan Mieskuoro Malinen Juhani Pohjan Mieslaulajat Seppälä Pentti Pohjan Mieslaulajat Niemi Jorma Kuusankosken Mieslaulajat Patosaari Olli Viipurin Lauluveikot Kokkonen Markku Vilppulan Mieslaulajat Schnabel Klaus Vilppulan Mieslaulajat Suni Jarmo Vilppulan Mieslaulajat Järvenpää Jussi Nokian Mieskuoro Mäkelä Rauno Nokian Mieskuoro Pessala Juhani Porvoon Mieslaulajat Konttinen Sippo Uudenkaupungin Laulu-Veikot Kuronen Kyösti Uudenkaupungin Laulu-Veikot Kuusinen Raimo Uudenkaupungin Laulu-Veikot Luostarinen Seppo Kerimäen Mieslaulajat Malinen Pekka Kerimäen Mieslaulajat Rauhansalo Päiviö Kerimäen Mieslaulajat Rundgren Alpo Pohjan Mieslaulajat Ahonen Jorma Hämeenlinnan Mieskuoro Hiisijärvi Kari Hämeenlinnan Mieskuoro Julén Anneli Hämeenlinnan Mieskuoro Lisäksi liitto muisti jäsenkuorojaan ja muita yhteistyökumppaneitaan erilaisilla lahjoilla ja adresseilla. Pekka Hapuoja kutsuttiin liiton uudeksi kunniapuheenjohtajaksi liittokokouksessa Kuva: Juhani Juutilainen KUNNIAPUHEENJOHTAJA Pekka Hapuoja kutsuttu KUNNIAJOHTAJA Matti Hyökki kutsuttu KUNNIAJÄSENET kutsuttu Paavo Kiiski Heikki Saari Ilkka Kuusisto Pekka Hapuoja
11 MERKKISUORITUSTILASTO (50 parasta) Ylioppilaskunnan Laulajat Mieskuoro Sirkat Joensuun Mieslaulajat Laulu-Miehet Mieskuoro Laulajat Pohjan Laulu Hämeenlinnan Mieskuoro Mieskuoro Laulun Ystävät Lahden Mieskuoro Porin Mies-Laulu Viipurin Lauluveikot Pohjan Mieslaulajat Polyteknikkojen Kuoro Puijon Laulu Lapin Lauluveikot Karjalan Laulu-Veikot Kokkolan Lauluveikot Warkauden Mies-Laulajat Keravan Mieslaulajat Kouvolan Mieskuoro Kotkan Laulumiehet Salon Laulu-Sepot Riihimäen Mieslaulajat Pohjan Miehet Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat Rauman Mieslaulajat Haukiputaan Mieskuoro Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit Mikkelin Mieslaulajat Mäntsälän Mieskuoro Kajaanin Mieslaulajat Pieksämäen Mieslaulajat Mieskuoro Pirkanmiehet Vuoksen Mieslaulajat Alavuden Mieskuoro Porvoon Mieslaulajat Rauman Seminaarin Mieskuoro Karhulan Mieslaulu Kalevan Laulajat Helsingin NMKY:n Mieskuoro Järvenpään Mieslaulajat Kerimäen Mieslaulajat Hyvinkään Mieslaulajat Savonlinnan Mieslaulajat Kiurun Laulu Kurikan Nuijamiehet Helsingin Poliisilaulajat Toijalan Mieskuoro Mieskuoro Ilkanmiehet Haapajärven-Reisjärven Laulumiehet
12 Suomen Mieskuoroliitto ry 1(15) Y-tunnus: TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Saadut avustukset 1 512, ,00 Muut tuotot , ,79 Kulut Henkilöstökulut , ,99 Muut kulut , ,60 Kulut yhteensä , ,59 Tuotto-/kulujäämä , ,80 VARAINHANKINTA Tuotot , ,85 Kulut , ,97 Varaston muutos , , , ,42 Nuottijulkaisutoiminnan tuotot , ,43 Nuottijulkaisutoiminnan kulut , ,51 238, ,92 Tuotto-/kulujäämä , ,46 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Korkotuotot 199,40 219,03 Kulut -186,40-183,59 13,00 35,44 Tuotto-/kulujäämä , ,02 Tilikauden tulos , ,02 TILIKAUDEN ALIJÄÄMÄ (YLIJÄÄMÄ) , ,02 12
13 Suomen Mieskuoroliitto ry 4(15) Y-tunnus: T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitusrahasto-osuudet 6 000, ,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , ,63 Saamiset Myyntisaamiset 574, ,60 Siirtosaamiset 989,54 898,18 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 1 564, ,78 Rahat ja pankkisaamiset Rahat ja pankkisaamiset yhteensä 677, ,68 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,09 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,09 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto , ,26 Tulevaisuusrahasto 9 790, ,87 Siirrot tulevaisuusrahastoon 437,77 918,76 Tilikauden tappio (voitto) , ,02 Oma pääoma yhteensä , ,87 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 5473, ,68 Ostovelat 2 563, ,34 Muut velat 5 420, ,40 Siirtovelat 1 817, ,80 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,22 Vieras pääoma yhteensä , ,22 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,09 13
14 JÄSENYHDISTYKSET ETELÄ-KARJALA Karjalan Laulu-Veikot Kaukaan Laulumiehet Ruokolahden Mieslaulajat Vuoksen Mieslaulajat ETELÄ-POHJANMAA Alavuden Mieskuoro Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit Jalasjärven Mieslaulajat Kurikan Nuijamiehet Lapuan Mieslaulajat Laulu-Jussit Pohjan Miehet Vimpelin Mieslaulajat ETELÄ-SAVO Kerimäen Mieslaulajat Mikkelin Mieslaulajat Mäntyharjun Laulu-Sepot Pieksämäen Mieslaulajat Savonlinnan Mieslaulajat Svengarit HELSINKI Akateeminen mieskuoro Psaldo Helsingin Faktorilaulajat Helsingin Lauluveljet Helsingin Poliisilaulajat Helsingin Suomalaisen Klubin kuoro Insinöörilaulajat Kaaderilaulajat Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat Laulu-Miehet Manifestum Mestari-Laulajat Otaniemen Kaiku Viipurin Lauluveikot Ylioppilaskunnan Laulajat HÄME Forssan Mieskuoro Hämeenlinnan Mieskuoro - Hämeenlinnan Mieskuoro Seniorit Lopen Mieslaulajat Riihimäen Mieslaulajat Tervakosken Mieskuoro KESKI-POHJANMAA Kokkolan Lauluveikot - Kokkolan Lauluveikkojen Seniorikuoro Laulu-Jaakot Vetelin Mieskuoro KESKI-SUOMI Mieskuoro Sirkat Seminaarinmäen Mieslaulajat KYMENLAAKSO Haminan Mieslaulajat Kotkan Laulumiehet Kouvolan Mieskuoro Kuusankosken Mieslaulajat LAPPI Lapin Lauluveikot Pohjan Mieslaulajat Sodankylän Mieslaulajat Tornion Mieskuoro OULU Haukiputaan Mieskuoro Iin Mieslaulajat Kajaanin Mieslaulajat Omnivoces Oulun NMKY:n Mieslaulajat Pohjan Laulu Raahen Mieslaulajat PIRKANMAA Ikaalisten Mieslaulajat Kangasalan Mieslaulajat Kyröskosken Mieskuoro Mieskuoro Laulajat - Mieskuoro Laulajien Seniorit Mieskuoro Pirkanmiehet Nokian Mieskuoro Oriveden Mieslaulajat Valkeakosken Mieslaulajat Vilppulan Mieslaulajat POHJOIS-KARJALA Joensuun Mieslaulajat - Joensuun Mieslaulajien Seniorit Kiteen Mieskuoro POHJOIS-SAVO Iisalmen Mieslaulajat Kuopion Mieslaulajat Mieskuoro Kiurun Laulu Mieskuoro Kuopio-Kvartetti Rautalammin Mieslaulajat PÄIJÄT-HÄME Lahden Mieskuoro - Velihopeat Orimattilan Mieslaulajat SATAKUNTA Friitalan Mieslaulajat Jämijärven Mieskuoro Kankaanpään Mieskuoro Kauttuan Mieslaulajat Luvian Mieskuoro Porin Mies-Laulu Rauman Mieslaulajat UUSIMAA Akateeminen Kvartti Espoon Mieslaulajat Hyvinkään Mieslaulajat Järvenpään Mieslaulajat - Ajattomat Keravan Mieslaulajat - Keravan Mieslaulajien seniorit Mieskuoro Lohjan Miehet Mieskuoro Vantaan Laulu - Vantaan Laulun Oltermannit Mäntsälän Mieskuoro Polyteknikkojen Kuoro Porvoon Mieslaulajat Rajamäen Mieslaulajat Tikkurilan Mieskuoro Tuusulan Mieslaulajat VARSINAIS-SUOMI Mieskuoro Euga Mieskuoro Laulun Ystävät - Weterani Weljet Rannikon Laulumiehet Salon Laulu-Sepot Turun NMKY:n Mieskuoro Naskalit Uudenkaupungin Laulu-Veikot ULKOMAAT Amerikan Laulajat 14
TOIMINTAVUOSI Suomen Mieskuoroliitto r.y. 71. toimintavuosi
TOIMINTAVUOSI 2016 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 71. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotTOIMINTAVUOSI 2015. Suomen Mieskuoroliitto r.y. 70. toimintavuosi
TOIMINTAVUOSI 2015 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 70. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2014 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 69. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2008 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 63. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2009 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 64. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2011 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 66. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2012 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 67. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2013 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 68. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto r.y.
ToimintaVUOSI 2010 Suomen Mieskuoroliitto r.y. 65. toimintavuosi Suomen Mieskuoroliitto ry. pähkinänkuoressa Suomenkielisten mieskuorojen valtakunnallisena organisaationa toimiva Suomen Mieskuoroliitto
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, Klaneettitie Helsinki
Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Jäsenkirje lähetetään automaattisesti liiton jäsenkuorojen
LisätiedotYhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
LisätiedotYhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry
1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...
LisätiedotSPL/P-Suomen piiri ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS
LisätiedotSuomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, 11.5.2015
Jäsenkirje 3/2015 Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Arvoisat mieskuoromusiikin taitajat,
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotSulasolin organisaatio
Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä
LisätiedotSPL/P-Suomen piiri ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, Klaneettitie Helsinki
Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Jäsenkirje lähetetään automaattisesti liiton jäsenkuorojen
LisätiedotHyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös
1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN
LisätiedotHyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS!
Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Jäsenkirje lähetetään automaattisesti liiton jäsenkuorojen
LisätiedotAmnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS
Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8
LisätiedotUrheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotPuoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan
Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki
LisätiedotUrheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
LisätiedotPohjanmaan Partiolaiset ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotLiikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotValmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotPuoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan
Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo
LisätiedotAlue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet
ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotOmaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42
TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotSuomen Pesäpalloliitto PPL ry
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys
LisätiedotU3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotSuvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS
1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.
LisätiedotSUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
LisätiedotHyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS!
Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Jäsenkirje lähetetään automaattisesti liiton jäsenkuorojen
LisätiedotNuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry
Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1.1.-31. 12.2016 Suomen Nuorisoseurat ry 02 15296-4 Suomen Nuorisoseurat ry TULOSLASKELMA Vernissakatu 8 A 1.1.-31.12.2016 01300 VANTAA 1.1-31.12.2016 1.1-31.12.2015
LisätiedotKansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotTASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta
Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus
Lisätiedot2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
LisätiedotTILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
LisätiedotU3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
LisätiedotYhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
LisätiedotRadio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotPohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011
LisätiedotGolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
LisätiedotPohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
LisätiedotAlkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
Lisätiedot17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.
KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan
LisätiedotUB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotSijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, 24.11.2014 Klaneettitie 6 8 00420 Helsinki www.mieskuoro.fi
Jäsenkirje 5/2014 Hyvä mieskuoroväki! Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja laulajille! KIITOS! Kirjoitan tätä tervehdystä
LisätiedotHelsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Tilikaudelta
Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo
LisätiedotImetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys
LisätiedotPuoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.
Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5
LisätiedotTilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
LisätiedotPohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
LisätiedotU1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotSuomen Mieskuoroliitto ry Helsinki, Klaneettitie Helsinki
Jäsenkirje 2/2016 Hyvä jäsenkirjeen vastaanottaja, HUOMIO! Välitä tämän kirjeen informaatio eteenpäin oman kuorosi koko hallinnolle ja kaikille laulajille! KIITOS! Arvoisat mieskuoromusiikin taitajat,
LisätiedotUrheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
Lisätiedot1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotVUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
LisätiedotMaakuntien ja seutukuntien suhdanteet
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ
Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS
JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden
LisätiedotHenkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
LisätiedotVESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
LisätiedotMK VASTAAVAA VASTATTAVAA
Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252
LisätiedotJuniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.
LisätiedotPoliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot
Lisätiedot1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry
Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan
LisätiedotKokonjärven suojeluyhdistys ry
Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry C/O Hannes Kulmala Peltolantie 6 C 24 01300 VANTAA
LisätiedotJuniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki
Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä
LisätiedotHelsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA
Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta
LisätiedotVihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa
Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät
LisätiedotEläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat
LisätiedotKIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotDirectors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023
LisätiedotSUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Lisätiedot