Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
|
|
- Timo-Jaakko Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työmarkkinat 2011 Avoimet työpaikat 2011, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä , joka on 19 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin (49 ). Ensimmäisen neljänneksen mittausajankohta oli 1. maaliskuuta. Avoimet työpaikat Avoimet työpaikat Osa-aikaisia Määräaikaisia Vaikeasti täytettäviä % 22 % 60 % 53 % 23 % 36 % Avoimista työpaikoista 41 eli 70 prosenttia oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä yksityisten yritysten tarjoamia. Avointen työpaikkojen määrä kasvoi kaikkien muiden paitsi pienimpien 1 4 henkilöä työllistävien toimipaikkojen osalta. Vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna avointen työpaikkojen määrä kasvoi erityisesti kaupan, kuljetuksen ja majoitus- ja ravitsemustoiminnan aloilla (5 ) sekä ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa (2 ). Alueittain tarkasteltuna avoimet työpaikat lisääntyivät etenkin Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa. Vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä osa-aikaisten paikkojen osuus avoimista työpaikoista pysyi samana, mutta määräaikaisten paikkojen osuus väheni seitsemän prosenttiyksikköä edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Vaikeasti täytettävien paikkojen osuus avoimista työpaikoista puolestaan kasvoi 23 prosentista 36 prosenttiin. Työnantajat siis kohtasivat ensimmäisellä neljänneksellä enemmän rekrytointivaikeuksia kuin vuosi sitten. Tilastokeskus on kerännyt tietoja avoimista työpaikoista neljännesvuosittain vuoden 2 alusta alkaen. Tilasto perustuu otokseen yritysten ja julkisyhteisöjen toimipaikoista. Tiedot kerätään puhelinhaastatteluina ja internetkyselyinä. Tilasto on Euroopan unionin asetuksella säädetty. Tavoitteena on saada ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa EU:n jäsenmaiden työmarkkinoiden avoimista työpaikoista sekä niiden rakenteellisista ominaisuuksista. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Avoimet työpaikat vuosineljänneksittäin Liitetaulukko 2. Avoimet työpaikat toimipaikan henkilöstömäärän mukaan Liitetaulukko 3. Avoimet työpaikat toimipaikan omistusmuodon mukaan Liitetaulukko 4. Avoimet työpaikat lääneittäin Liitetaulukko 5. Avoimet työpaikat toimialoittain Liitetaulukko 6. Osa-aikaiset avoimet työpaikat lääneittäin Liitetaulukko 7. Osa-aikaiset avoimet työpaikat toimialoittain Liitetaulukko 8. Määräaikaiset avoimet työpaikat lääneittäin Liitetaulukko 9. Määräaikaiset avoimet työpaikat toimialoittain Liitetaulukko 10. Vaikeasti täytettävät avoimet työpaikat lääneittäin Liitetaulukko 11. Vaikeasti täytettävät avoimet työpaikat toimialoittain Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Avoimet työpaikat vuosineljänneksittäin...8 Liitekuvio 2. Avoimet työpaikat työsuhteen tyypin mukaan...8 Liitekuvio 3. Avoimet työpaikat toimipaikan omistusmuodon mukaan...9 Liitekuvio 4. Avoimet työpaikat toimipaikan koon mukaan...9 Liitekuvio 5. Avoimet työpaikat lääneittäin...10 Liitekuvio 6. Avoimet työpaikat toimialoittain...10 Laatuseloste: Avoimet työpaikat
3 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Avoimet työpaikat vuosineljänneksittäin - (%) I Avoimet työpaikat Yhteensä Ilman hoitajaa Osa-aikaisia Määräaikaisia Vaikeasti täytettäviä Liitetaulukko 2. Avoimet työpaikat toimipaikan henkilöstömäärän mukaan - (%) I Henkilöstömäärä Toimipaikat yhteensä henkeä henkeä henkeä tai enemmän Liitetaulukko 3. Avoimet työpaikat toimipaikan omistusmuodon mukaan - (%) I Työnantaja Työnantajat yhteensä Yksityinen yritys Kunta tai kuntayhtymä Valtio Järjestö, yhdistys tai säätiö Jokin muu Liitetaulukko 4. Avoimet työpaikat lääneittäin - Korjattu Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Taulukoissa esitetyt luvut eivät ole suuralue- vaan lääniluokituksen mukaisia. Lääni Koko maa Uusimaa Etelä-Suomi (pl. Uusimaa) Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu ja Lappi I (%)
4 Liitetaulukko 5. Avoimet työpaikat toimialoittain - (%) I Toimiala (TOL 8) Toimialat yhteensä (01-96) A Maa-, metsä- ja kalatalous (01-03) B-E Teollisuus, Kaivostoiminta, Muu teollinen toiminta (05-39) F Rakentaminen (41-43) G-I Kauppa, Kuljetus ja varastointi, Majoitus- ja ravitsemustoiminta (45-56) J Informaatio ja viestintä (58-63) K,L Rahoitus- ja vakuutustoiminta, Kiinteistöalan toiminta (64-68) M,N Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (69-82) O-Q Julkinen hallinto, Koulutus, Terveysja sosiaalipalvelut (84-88) R-S Muut palvelut (90-96) Liitetaulukko 6. Osa-aikaiset avoimet työpaikat lääneittäin - Korjattu Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Taulukoissa esitetyt luvut eivät ole suuralue- vaan lääniluokituksen mukaisia. Lääni Koko maa Uusimaa Etelä-Suomi (pl. Uusimaa) Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu ja Lappi I (%)
5 Liitetaulukko 7. Osa-aikaiset avoimet työpaikat toimialoittain - (%) I Toimiala (TOL 8) Toimialat yhteensä (01-96) A Maa-, metsä- ja kalatalous (01-03) 0 33 B-E Teollisuus, Kaivostoiminta, Muu teollinen toiminta (05-39) F Rakentaminen (41-43) G-I Kauppa, Kuljetus ja varastointi, Majoitus- ja ravitsemustoiminta (45-56) J Informaatio ja viestintä (58-63) 134 K,L Rahoitus- ja vakuutustoiminta, Kiinteistöalan toiminta (64-68) M,N Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (69-82) O-Q Julkinen hallinto, Koulutus, Terveysja sosiaalipalvelut (84-88) R-S Muut palvelut (90-96) Liitetaulukko 8. Määräaikaiset avoimet työpaikat lääneittäin - Korjattu Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Taulukoissa esitetyt luvut eivät ole suuralue- vaan lääniluokituksen mukaisia. Lääni Koko maa Uusimaa Etelä-Suomi (pl. Uusimaa) Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu ja Lappi I (%)
6 Liitetaulukko 9. Määräaikaiset avoimet työpaikat toimialoittain - (%) I Toimiala (TOL 8) Toimialat yhteensä (01-96) A Maa-, metsä- ja kalatalous (01-03) B-E Teollisuus, Kaivostoiminta, Muu teollinen toiminta (05-39) F Rakentaminen (41-43) 51 G-I Kauppa, Kuljetus ja varastointi, Majoitus- ja ravitsemustoiminta (45-56) J Informaatio ja viestintä (58-63) K,L Rahoitus- ja vakuutustoiminta, Kiinteistöalan toiminta (64-68) M,N Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (69-82) O-Q Julkinen hallinto, Koulutus, Terveysja sosiaalipalvelut (84-88) R-S Muut palvelut (90-96) Liitetaulukko 10. Vaikeasti täytettävät avoimet työpaikat lääneittäin - Korjattu Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Taulukoissa esitetyt luvut eivät ole suuralue- vaan lääniluokituksen mukaisia. Lääni Koko maa Uusimaa Etelä-Suomi (pl. Uusimaa) Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu ja Lappi I (%)
7 Liitetaulukko 11. Vaikeasti täytettävät avoimet työpaikat toimialoittain - (%) I Toimiala (TOL 8) Toimialat yhteensä (01-96) A Maa-, metsä- ja kalatalous (01-03). B-E Teollisuus, Kaivostoiminta, Muu teollinen toiminta (05-39) F Rakentaminen (41-43) 89 G-I Kauppa, Kuljetus ja varastointi, Majoitus- ja ravitsemustoiminta (45-56) J Informaatio ja viestintä (58-63) K,L Rahoitus- ja vakuutustoiminta, Kiinteistöalan toiminta (64-68) M,N Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (69-82) O-Q Julkinen hallinto, Koulutus, Terveysja sosiaalipalvelut (84-88) R-S Muut palvelut (90-96)
8 Liitekuviot Liitekuvio 1. Avoimet työpaikat vuosineljänneksittäin Liitekuvio 2. Avoimet työpaikat työsuhteen tyypin mukaan 8
9 Liitekuvio 3. Avoimet työpaikat toimipaikan omistusmuodon mukaan Liitekuvio 4. Avoimet työpaikat toimipaikan koon mukaan 9
10 Liitekuvio 5. Avoimet työpaikat lääneittäin Otsikko korjattu , oli aiemmin suuralueittain. Pohjois-Suomi = Oulu ja Lappi. Liitekuvio 6. Avoimet työpaikat toimialoittain 10
11 Laatuseloste: Avoimet työpaikat 1. Tilastotietojen relevanssi Avointen työpaikkojen tilasto perustuu otostutkimukseen, jonka avulla saadaan neljännesvuosittaista ja vuosittaista tietoja avoimista työpaikoista Suomessa. Avoimet työpaikat kuvaavat työvoiman kysyntää ja niiden määränmuutokset suhdannekehitystä työnantajien näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksen avulla voidaan seurata työnantajien kokemia rekrytointivaikeuksia sekä työvoimapulan esiintymistä. Avoin työpaikka voi olla joko kokonaan uusi työpaikka tai jo olemassa oleva työpaikka, jolla ei ole hoitajaa. Lisäksi avoimiin työpaikkoihin lasketaan ne lähitulevaisuudessa vapautuvat työpaikat, jotka työnantaja on ilmoittanut avoimiksi. Avoin työpaikka on täytettävä kolmen kuukauden kuluessa, paikka on oltava haettavissa myös toimipaikan ulkopuolisille ja työnantajan on pitänyt toimia aktiivisesti sopivan työntekijän löytämiseksi. Aktiivisia toimenpiteitä ovat mm. avoimen työpaikan ilmoittaminen työvoimatoimistoon, internet- ja lehti-ilmoittelu, sekä kontaktiverkostojen käyttö. Toimipaikan avoimiin työpaikkoihin ei lasketa sellaisia työpaikkoja, joihin otetaan palkaton harjoittelija tai esimerkiksi ulkopuolinen alihankkija tai urakoitsija. Avoimia työpaikkoja eivät myöskään ole ne työpaikat, jotka täytetään palkalliselta tai palkattomalta vapaalta palaavalla työntekijällä. Myöskään lyhytaikaisia alle kuukauden kestäviä sijaisuuksia ei lasketa toimipaikan avoimiin työpaikkoihin. Tutkimuksen avulla kerättävien tietojen viiteajankohta on kunkin vuosineljänneksen viimeisen kuukauden ensimmäinen kalenteripäivä. Näin ollen tutkimuksen avulla saadaan tilannekatsaus työmarkkinoiden avoimista työpaikoista neljästi vuodessa viitepäivien ollessa maaliskuun, kesäkuun, syyskuun ja joulukuun ensimmäinen päivä. Toimipaikoista kerättävät tiedot käsittelevät toimipaikan omistusmuotoa ja henkilöstömäärää sekä avointen työpaikkojen lukumäärää viiteajankohtana. Avoimena olevista työpaikoista tiedustellaan lisäksi laadullisia ominaisuuksia kuten osa-aikaisuutta ja määräaikaisuutta. Kiinnostuneita ollaan myös siitä, kuinka moni avoimista työpaikoista on vailla hoitajaa ja kuinka moni näistä vailla hoitajaa olevista työpaikoista aiotaan täyttää vasta myöhemmin. Työvoimapulan selvittämiseksi kysytään myös, kuinka monen viiteajankohtana avoimena olleen työpaikan täyttämisessä toimipaikalla on ollut vaikeuksia. Neljännesvuosittain on haastateltavana noin 2 toimipaikkaa, joilta tiedustellaan viiteajankohdan avointen työpaikkojen määrää ja niiden ominaisuuksia. Haastattelujen pohjalta luodaan kuva koko Suomen avoimista työpaikoista. Aloite tutkimuksen tekemiseksi on lähtöisin Euroopan unionin komission työllisyysja sosiaaliasian osastolta sekä Euroopan keskuspankista. Avointen työpaikkojen tilasto perustuu EU neuvoston ja parlamentin asetukseen 453/8. Tavoite on saada luotettavaa, säännöllistä, ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa jäsenmaiden työmarkkinoiden avoimista työpaikoista sekä niiden rakenteellisista ominaisuuksista. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tutkimus suoritetaan otantatutkimuksena ja tutkimuksen perusjoukkoon kuuluvat Suomessa (ml. Ahvenanmaa) sijaitsevat toimipaikat. Toimipaikka on joko yksityisen yrityksen tai julkisen sektorin omistama, yhdessä paikassa sijaitseva ja pääasiassa yhdenlaisia tavaroita tai palveluja tuottava yksikkö. Toimialoista edustettuina ovat kaikki. Otoksen poiminnassa kehikkona toimii Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri, joka sisältää noin aktiivista toimipaikkaa, joissa henkilötyövuosina mitattu palkansaajien lukumäärä on vähintään yksi. Kehikosta on rajattu pois puolustusvoimien toimipaikat. Otoskoko on noin toimipaikkaa vuodessa jakautuen tasaisesti eri vuosineljänneksille. Otantamenetelmä on ositettu satunnaisotanta ja ositusmuuttujina käytetään toimipaikan kokoa sekä alueellista sijaintia. Ositekoot kiintiöidään Bankierin allokointimenetelmän avulla. Kiintiöinnissä hyödynnetään toimipaikkojen liikevaihdon hajonnan suuruutta sekä yhteenlaskettua henkilöstömäärää kussakin ositteessa. 11
12 Henkilöstömäärältään suurimmat toimipaikat (>) on jaettu eri vuosineljänneksille siten, että ne tulevat kaikki mukaan tutkimukseen kerran vuodessa. Henkilöstömäärältään pienempien toimipaikkojen osalta hyödynnetään rotatoivaa paneeliasetelmaa, jossa osa edellisen vuoden toimipaikoista vapautetaan. Yksittäinen alle henkilön toimipaikka voi olla mukana tutkimuksessa yhtäjaksoisesti enintään neljä kertaa vuoden välein, minkä jälkeen se korvataan uudella kohteella. Tiedot kunkin vuosineljänneksen noin 2 otostoimipaikasta kerätään Tilastokeskuksen puhelinhaastatteluyksikössä (CATI-keskuksessa). Lisäksi vuoden 6 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen on tutkimuskohteille annettu mahdollisuus vastata haastatteluun myös web-lomakkeen avulla. Vuonna 2010 web-lomakkeella haastateltuja oli noin 35 prosenttia kaikista tutkimuskohteista. Toimipaikasta pyritään haastattelemaan henkilöä, joka tietää parhaiten kyseisen toimipaikan rekrytoinneista. Henkilöstömäärältään pienemmissä toimipaikoissa kyseinen henkilö on useimmiten yrittäjä/johtaja ja suuremmissa toimipaikoissa joudutaan yleensä ottamaan yhteyttä johonkin henkilöstöhallinnon työntekijään. Haastattelu on kestoltaan lyhyt ja saman haastattelun yhteydessä kerätään tiedot myös työministeriön Työvoimapalvelut-tutkimukseen. Saatu otos painotetaan siten, että estimoidut tulokset kuvaavat koko Suomen avointen työpaikkojen lukumäärää kunakin viiteajankohtana. Otoksen avulla estimoidaan sekä avointen työpaikkojen kokonaislukumäärät että työpaikkojen määrään suhteutetut avointen työpaikkojen astetta kuvaavat suhdeluvut. Koko maan tilannetta kuvaavien tulosten lisäksi lukuja estimoidaan myös eri alue-, yrityskokoja toimialatasoilla. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Otantatutkimuksen luonteesta johtuen saadut tulokset sisältävät otanta-asetelmasta johtuvaa otantavirhettä. Tämän otostutkimuksissa esiintyvän satunnaisvaihtelun suuruutta voidaan arvioida estimaattien keskivirheiden kautta. Keskivirheen avulla voidaan tutkimuksen kullekin tulosluvulle laskea luottamusväli, joka tietyllä todennäköisyydellä peittää estimoitavan parametrin todellisen arvon. Keskivirheet raportoidaan ainakin tärkeimpien estimaattien osalta. Lisäksi otantatutkimuksissa saattaa esiintyä otanta-asetelmasta riippumatonta harhaa johtuen esimerkiksi vastauskadosta tai otoskehikon yli- tai alipeitosta, jonka eliminoimiseksi painotus- ja estimointimenetelmiä kehitetään sekä käytettyä otoskehikkoa päivitetään säännöllisesti. Myös kerätyn aineiston editointivaiheessa tehdään joitakin laadunparannustoimenpiteitä. Aineiston havaintoarvot tarkastetaan ja korjataan mahdollisimman oikeiksi. Myös yksittäisten arvojen keskinäinen loogisuus ja yhteensopivuus tarkistetaan. Tässä vaiheessa myös joitakin puuttuvia arvoja imputoidaan käyttäen hyväksi aineiston muiden samankaltaisten toimipaikkojen antamia tietoja. Lisäksi selvästi poikkeavien arvojen vaikutusta estimoitaviin lukumääriin rajoitetaan pienentämällä niiden painoa. Esitettävät tulokset eivät ole kausitasoitettuja. Työmarkkinoiden avointen työpaikkojen lukumäärässä on kuitenkin havaittavissa vuodenajasta johtuvaa vaihtelua, mistä johtuen peräkkäisten vuosineljännesten lukuja vertaamalla ei voida tehdä johtopäätöksiä työvoiman kysynnän trendistä eikä sen mahdollisista muutoksista. Avointen työpaikkojen trendin kuvaamiseksi tutkimuksen on syytä verrata peräkkäisten vuosien vastaavien neljännesten estimaatteja toisiinsa. 12
13 Taulukko 1. Esimerkki neljännesvuosiestimaattien tarkkuudesta: Avoimet työpaikat 2011, 1. neljännes Korjattu Korjatut kohdat on merkitty punaisella. Avoimet työpaikat Työnantaja Yhteensä Yksityinen yritys Kunta tai kuntayhtymä Valtio Henkilöstömäärä 1 4 Lääni Toimiala (TOL 8) Järjestö, yhdistys tai säätiö Jokin muu tai enemmän Uusimaa Etelä-Suomi (pl. Uusimaa) Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu ja Lappi A B - E F G - I J K, L M, N O - Q R - T Estimaatti 95 %:n luottamusväli ± 7 ± 6 ± 3 ± ± 2 ± ± 3 ± ± 4 ± 3 ± 5 ± 2 ± 3 ± 2 ± 2 ± ± 2 ± 1 ± 4 ± ± ± ± 2 ± 3 Keskivirhe Suhteellinen keskivirhe (%) 6,3 7,5 14,6 27,6 44,6 28,0 18,8 15,5 8,0 14,3 12,6 16,1 9,0 25,5 15,1 33,5 15,0 28,0 12,4 24,6 39,3 17,6 10,0 38,9 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Avointen työpaikkojen tilaston tuloksia julkaistaan neljännesvuosittain. Julkaistavat tiedot ovat lopullisia. Tiedot julkaistaan noin viiden viikon kuluttua neljänneksen päättymisestä. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Avointen työpaikkojen tilaston tulokset julkaistaan Suomen virallisen tilaston Työmarkkinat-sarjassa. Avointen työpaikkojen tutkimusaineistoa ei luovuteta tunnistettavassa muodossa Tilastokeskuksen ulkopuolelle (Tilastolaki 280/4). Aineiston luovuttaminen on mahdollista ainoastaan erillisen käyttölupapäätöksen perusteella ja tunnistetiedot poistettuna tieteellistä tutkimusta ja tilastollisia selvityksiä varten. Avointen työpaikkojen tutkimuksen tiedot suojataan Tilastokeskuksen tietosuojaohjeessa määritellyn suojausluokan mukaan. Tietopalvelu tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi ja puh. (09) Tilastojen vertailukelpoisuus Neljännesvuosittainen Avointen työpaikkojen tutkimusta on tehty vuoden 2 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen. Tilasto on vertailukelpoinen alkaen vuodesta 3. 13
14 Vuonna 6 tiedonantajille annettiin mahdollisuus vastata tutkimukseen puhelinhaastattelun rinnalla myös web-lomakkeella. Tehdyn menetelmävertailututkimuksen perusteella tilaston aikasarjat ovat vertailukelpoisia tiedonkeruu-uudistuksesta huolimatta. Vuodesta 9 alkaen, Eurostatin suosituksesta, avointen työpaikkojen keskimääräinen vuosiestimaatti on laskettu neljännesvuosiestimaattien keskiarvona. Statfin-tietokannan vuosikeskiarvot noudattavat tätä laskentatapaa. Ennen vuotta 9 Avointen työpaikkojen tilaston vuosiestimaateille on laskettu uudestaan painot yhdistetyn aineistoon perusteella. Tuolloin ero neljännesvuosiestimaattien keskiarvoon on ollut 1-5 prosenttia. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Myös työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee avointen työpaikkojen tilastoa Suomessa. Menetelmä-, määritelmä- ja tuotantoeroista johtuen työministeriön ja Tilastokeskuksen avointen työpaikkojen lukumäärät eivät ole vertailukelpoisia. Keskeinen ero tilastojen välillä on, että työministeriön työnvälitystilastoon sisältyvät vain ne avoimet työpaikat, jotka työnantajat ovat ilmoittaneet työvoimatoimistoihin. Tilastokeskuksen luvut puolestaan perustuvat otantatutkimukseen ja kattavat sekä työvoimatoimistoihin ilmoitetut että ilmoittamatta jätetyt avoimet työpaikat. Toisaalta yritys- ja toimipaikkarekisterin rakenteesta ja tiedonkeruumenetelmästä johtuen eivät Tilastokeskuksenkaan luvut ole täysin kattavia. Tutkimus ei kata maanpuolustuksen tai yksityisten työnantajakotitalouksien avoimia työpaikkoja. Lisäksi toimipaikan palkansaajien lukumäärälle asetettu yhden henkilötyövuoden kriteeri ja lyhytaikaisten sijaisuuksien jättäminen pois toimipaikan avoimista työpaikoista johtavat siihen, että osa avoimista työpaikoista voi olla ilmoitettu työvoimatoimistoihin, vaikkakin Tilastokeskuksen tutkimuksen ulottumattomissa. Tilastokeskuksen avointen työpaikkojen tutkimus ei siten pyri korvaamaan työministeriön avointen työpaikkojen tilastoa ja näitä kahta tilastoa onkin tarkasteltava lähinnä toisiaan täydentävinä työvoiman kysynnän mittareina. 14
15 Työmarkkinat 2011 Lisätietoja Antti Halmetoja (09) Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala Lähde: Avoimet työpaikat 2011, 1. neljännes. Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi
Avoimia työpaikkoja toisella neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2012 Avoimet työpaikat 2012, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja toisella neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 toisella
Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 211 Avoimet työpaikat 21, 4 vuosineljännes Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 21 viimeisellä neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2013 Avoimet työpaikat 2012, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä
Avoimia työpaikkoja kolmannella neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 21 Avoimet työpaikat 21, 3 vuosineljännes Avoimia työpaikkoja kolmannella neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 21 kolmannella neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja toisella neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 211 Avoimet työpaikat 211, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja toisella neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 211 toisella neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 21 Avoimet työpaikat 21, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 21 ensimmäisellä
Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 21 Avoimet työpaikat 29, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 29 viimeisellä neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja kolmannella neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 29 Avoimet työpaikat 29, 3. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja kolmannella neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 29 kolmannella neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 212 Avoimet työpaikat 211, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja viimeisellä neljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 211 viimeisellä
Avoimet työpaikat 2009, 1. vuosineljännes
Työmarkkinat 2009 Avoimet työpaikat 2009, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2009 ensimmäisellä
Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä hieman enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2016 Avoimet työpaikat 2016, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä hieman enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2014 Avoimet työpaikat 2014, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen Avoimet työpaikat -tutkimuksen
Avoimia työpaikkoja vuoden 2013 toisella neljänneksellä 32 500
Työmarkkinat 2013 Avoimet työpaikat 2013, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2013 toisella neljänneksellä Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 toisella neljänneksellä.
Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2015 Avoimet työpaikat 2015, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen Avoimet
Avoimia työpaikkoja vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2015 Avoimet työpaikat 2014, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen Avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 toisella neljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2015 Avoimet työpaikat 2015, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 toisella neljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen Avoimet
Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2015 Avoimet työpaikat 2015, 3. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2014 Avoimet työpaikat 2014, 3. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen Avoimet työpaikat -tutkimuksen
Korjattu Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä saman verran kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2014 Avoimet työpaikat 2014, 1. vuosineljännes Korjattu 26.6.2014. Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä saman verran kuin vuosi sitten Korjaus. Julkistusta korjattu 26.6.2014.
Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2016 Avoimet työpaikat 2015, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2016 Avoimet työpaikat 2016, 3. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja kolmannella vuosineljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilaston
Avoimia työpaikkoja vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2017 Avoimet työpaikat 2016, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2017 Avoimet työpaikat 2017, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Avoimia työpaikkoja vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2019 Avoimet työpaikat 2018, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2018 Avoimet työpaikat 2017, 4. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä
Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2019 Avoimet työpaikat 2019, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2019 ensimmäisellä
Avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2019 Avoimet työpaikat 2019, 2. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2019 toisella neljänneksellä,
Avoimia työpaikkoja vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä likimain yhtä paljon kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2018 Avoimet työpaikat 2018, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä likimain yhtä paljon kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2018 ensimmäisellä
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2014 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2014, 3. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2013 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2013, 2. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2013 toisella neljänneksellä Vuoden 2013 toisella neljänneksellä kuorma-autoilla
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2012 Kaupan varastotilasto 2011, 4. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,5 prosenttia vuoden 2011 viimeisellä vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Avointen työpaikkojen tilasto Statistik över lediga arbetsplatser
Työmarkkinat 29 Arbetsmarknaden Labour Market Avointen työpaikkojen tilasto Statistik över lediga arbetsplatser 28, 4.neljännes 4:e kvartalet Avoimet työpaikat lääneittäin Lediga arbetsplatser efter län
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 3. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,1 prosenttia vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2018 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2018, 1. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä Vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009
Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009
Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2011, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä lisääntyivät huhti kesäkuussa 2011 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä
Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa
Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Ammatillinen koulutus 2013
Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2009, 4. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät loka-joulukuussa Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu tavaramäärä
Moottoriajoneuvokanta 2014
Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2013
Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.
Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2010, 4. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät loka joulukuussa 2010 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu
Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2011, 1. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät tammi maaliskuussa 2011 Kuorma-autoilla kotimaan
Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden
Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa
Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Moottoriajoneuvokanta 2011
Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen
Ammatillinen koulutus 2014
Koulutus 2015 Ammatillinen 2014 Ammatillisessa koulutuksessa 120 700 uutta opiskelijaa vuonna 2014 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Korjausrakentaminen 2012
Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä
Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 213, 1 vuosineljännes Valtion takauskanta 3,7 miljardia maaliskuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,7 miljardia euroa vuoden 213 ensimmäisen neljänneksen lopussa
Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes
Palkat ja työvoimakustannukset 2009 Metsätyöntekijöiden palkat 2009, 2. neljännes Tuntipalkka metsänhoitotöissä oli 12,43 euroa 2. neljänneksellä 2009 Metsätyöntekijöitä oli vuoden 2009 toisella neljänneksellä
Moottoriajoneuvokanta 2016
Liikenne ja matkailu 2017 Moottoriajoneuvokanta 2016 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2016 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2016 päättyessä 6 316 531 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 996 194 ajoneuvoa.
Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa
Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden
Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2013, 1. neljännes Varastojen arvo laski vuoden takaisesta sekä teollisuuden että kaupan toimialalla vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden
Moottoriajoneuvokanta 2018
Liikenne ja matkailu 2019 Moottoriajoneuvokanta 2018 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2018 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2018 päättyessä 6 623 990 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 085 796 ajoneuvoa.
Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut
Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 2. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa laski vuoden 2012 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2010, 1. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät tammi-maaliskuussa 2010 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu
Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu
Oikeus 2013 2013, toukokuu Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 398 konkurssia, mikä on 64 konkurssia (4,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana
Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa
Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen
Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen
Moottoriajoneuvokanta 2017
Liikenne ja matkailu 2018 Moottoriajoneuvokanta 2017 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2017 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2017 päättyessä 6 474 783 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 045 365 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2015
Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013
Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun
Yliopistokoulutus 2011
Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.
Verot ja veronluonteiset maksut 2012
Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010
Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2013, 2. neljännes Varastojen arvo laski vuoden takaisesta sekä teollisuuden että kaupan toimialalla vuoden 2013 toisella neljänneksellä Teollisuuden
Yliopistokoulutus 2012
Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa laski vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen
Esi- ja peruskouluopetus 2018
Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7
Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu
Oikeus 013 013, helmikuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla 013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 013 pantiin vireille 533 konkurssia, mikä on 16 konkurssia (,9 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana
Yliopistokoulutus 2011
Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä laski edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni
Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa
Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli