RT Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RT 38501. Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy"

Transkriptio

1 Tuotetieto maaliskuu 0 voimassa 0..0 asti korvaa RT X/-9 () RT 50 5 Talo 000 Talo 90 X SfB Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy Lapuan Piristeel Oy on Suomen johtava sadevesijärjestelmien, tikas- ja kattoturvatuotteiden valmistaja ja tukkutoimittaja. Yrityksen päätoimipaikka sijaitsee Lapualla Etelä-Pohjanmaan yritteliään seudun ytimessä. Tuotantoa on kokonaisuudessaan neljässä yksikössä, joista kolme on Lapualla ja yksi Kauhavalla. Lapuan Piristeel Oy:n tyypillisimpiä tuotteita ovat sadevesijärjestelmät, lumiesteet, kattosillat ja tikkaat sekä niiden turvavarusteet. Yritys toimittaa lisäksi muita metallituotteita ja erikoistuotteita asiakkaiden tilausten mukaan. Yritys on toiminut metallialalla jo 0 vuotta. Pisko-tuotteiden kehittäminen laajaksi ja laadukkaaksi tuoteperheeksi on ollut jatkuvan tutkimus- ja kehitystyön tulosta. Vuorovaikutus asiakkaiden ja toimittajien kanssa on antanut mahdollisuuden monien uusien tuoteinnovaatioiden syntymiselle. Lapuan Piristeel Oy:n toimintaa ohjaa sertifioitu johtamisjärjestelmä. Piristeelin laadukkaan toiminnan ja kehittymisen yhtenä kulmakivenä on Bureau Veritaksen sertifioimat standardien ISO 900:00 ja ISO 00:00 mukaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät. Sertifikaattien laajuus kattaa sadevesijärjestelmien, kourukoneiden, kattoturva- ja tikasjärjestelmien sekä pelastautumisluukkujen suunnittelun, valmistuksen ja myynnin. Pisko-tuotteista kattosilloille ja lapetikkaille on olemassa eurooppalainen harmonisoitu tuotestandardi ja näihin tuoteryhmiin kuuluvat tuotteet on CE-merkitty vuoden 0 kesäkuussa. Tuotteiden suoritustasoilmoitukset on ladattavissa yrityksen internet sivuilta.

2 RT 50 Tuotetieto PISKO-SADEVESIJÄRJESTELMÄT Mallit ja materiaalit Pisko-sadevesijärjestelmiä valmistetaan pyöreinä ja kanttisina. Mallisto on laaja ja sieltä löytyy sopivat tuotteet sekä saneeraus- että uudiskohteisiin. Tuotevalikoimamme soveltuu niin pientalorakentamiseen kuin teollisiin kohteisiinkin. Sadevesijärjestelmät valmistetaan ensisijaisesti Ruukin molemmin puolin pinnoitetusta Pural-pellistä. Vaativiin kohteisiin voi pinnoitteeksi valita myös PVDF-pinnoitteen. Ainevahvuus teräksessä on asiakkaan valinnan mukaan joko 0,5 tai 0, mm. Pural-pinnoitteen etuja ovat erinomainen korroosionkestävyys, hyvä taivutettavuus, hyvä ulkonäön kestävyys, likaa hylkivyys ja helppo puhtaanapito. Kotimaisuus, osien yhteensopivuus sekä tyylikäs ja ajaton muotoilu alkavat jo koneiden valmistuksesta. Koneet puolipyöreiden sadevesikourujen valmistukseen on suunniteltu ja valmistettu Piristeelillä. Myös kaikki Pisko-sadevesijärjestelmien osat valmistetaan Lapuan Piristeel Oy:n tehtailla. Värit Pisko-sadevesijärjestelmien vakiovärit ovat sinkitty, valkoinen RR 0, tumma harmaa RR, tumma ruskea RR ja musta RR. Sadevesijärjestelmiä toimitetaan tarvittaessa myös muina RR- ja RAL-värisävyinä mm ja 00 mm mutkat saatavana sekä sileinä että rypytettyinä malleina. 0 mm ja 50 mm mutkat ovat rypytettyjä Pyöreän sadevesijärjestelmän osat. Pisko kouru 5 ja 50 mm. Pisko tukkopää. Pisko tukkopää, syvä malli. Pisko koukku, suora 5. Pisko lippakoukku, suora. Pisko koukku, vino. Pisko lippakoukku, vino. Pisko koukku taivutettava 9. Pisko koukku, suora, syvä malli 0. Pisko koukku, vino, syvä malli. Koukun takakiila. Koukun lisälaite katteen alle. Koukun takatuki. Sisäkoukku 5 mm 5. Sisäkoukku 50 mm. Sisäkoukun ylätuki. Sisäkoukku + hakarauta -os.. Pisko sisäkulma 9. Pisko ulkokulma 0. Pisko sisäkulma, syvä malli. Pisko ulkokulma, syvä malli. Pisko liitoskappale. Pisko lähtökappale. Lähtökappale, kuppimalli 5. Suppilo. Ylämutka. Välimutka. Suora torvimja,5m 9. Ulosheittäjä 0. Väistömutka. 00 mm sileä mutka. 00 mm väliputki m. 00 mm sileä ulosheittäjä. Taivutettava ulosheittäjä ryöstäjä 5. Y-haaraputki. Torvenkiinnike, -os pantamalli. Torvenkiinnike, -osainen. Panssariputki uh:lla, m 9. Panssariputki, suora tai vino, m 0. Panssariputken takakiinnike. Panssariputken kiinnikepanta Räystäskourun ohjeellinen mitoitus (RT-ohjekortti 5-00) Lappeen vaakasuoran projektion ala enintään (m ) ) Räystäskourun poikkipinta-ala (mm ) Puolipyöreän kourun halkaisija (mm) ) Yhtä kourun kaatoa kohti. Kaadon matka yleensä alle 0 m.

3 RT 50 Tuotetieto PISKO-SADEVESIJÄRJESTELMÄT Räystäskourut Puolipyöreä 5 mm Kanttinen 5 mm Puolipyöreä 50 mm Kanttinen 50 mm Syöksytorvet K 5 x 00 mm P mm ja 00 mm P 0 mm P 50 mm Käyttökohteet - yleisimmät kourut omakoti- ja rivitaloissa - voidaan asentaa sekä ulko- että sisäpuolisilla kannakkeilla - valmistus paikan päällä määrämittaisina paloina - erittäin laajoille kattopinta-aloille - kerrostaloihin ja hallirakennuksiin - yleisesti käytetty malli, sopii hyvin kanttikourukohteisiin - käy hyvin sekä puolipyöreä- että kanttikourukohteisiin, rivi- ja omakotitalot - kerrostaloihin ja muihin rakennuksiin, joiden julkisivu ja laaja kattopinta-ala vaativat halkaisijaltaan tavallista suuremman torven - erittäin laajoille kattopinta-aloille, erityisesti jos torvien määrä on rajoitettu - saneerauksiin ja kohteisiin, joissa halutaan säilyttää rakennuksen alkuperäinen ilme myös syöksytorven osalta Pisko-panssariputket Pisko-panssariputket on suunniteltu asennettaviksi kohteisiin, joissa syöksytorvien alaosat ovat alttiina vahingoittumiselle ja joissa torvilta vaaditaan erityistä kestävyyttä.tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi tehtaat, liikerakennukset, koulut ja kerrostalot. Materiaali Koot Vakiopituus sinkitty teräs Kanttinen,5 x 5 x 05 mm Pyöreät,5 x 0 mm,,5, x mm x 5, mm 000 mm Kanttisen sadevesijärjestelmän osat. Kanttinen Kouru 5 ja 50 mm. Tukkopää. Sisäkoukku. Sisäkoukun ylätuki 5. Sisäkoukku + hakarauta -os. Suora koukku5x5. Vino koukku5x5. Taivutettava koukku5x5 9. Koukun lisälaite katteen alle 0. Koukun takatuki. Sisäkulma, kokooja. Sisäkulma. Ulkokulma. Liukulähtö 5. Lähtökappale. Ylämutka, pituus 50 mm. Välimutka, pituus 900 mm. Jatkotorvi, pituus m 9. Torvi ulosheitolla, pituus,5 m 0. Taivutettava ulosheittäjä ryöstäjä. Väistömutka. B-mutka. Torvenkiinnike, -os., pantamalli. Panssariputki uh:lla, pituus m 5. Panssariputken takakiinnike. Säädettävä alastulon takakiinnike Lappeen vaakasuora projektio Pinta-ala,5 m Katon pinta-ala 0 m Räystäskourun halkaisija 5 mm 5 Syöksytorven halkaisija 00 mm Esimerkkikuva sadevesijärjestelmän mitoituksesta taulukon mukaisesti Syöksytorven ohjeellinen mitoitus (RT-ohjekortti 5-00) Lappeen vaakasuoran projektion maksimiala (m ) ) Syöksytorven poikkipinta-ala (mm ) Pyöreän syöksytorven halkaisija (mm) Kanttisen syöksytorven esimerkkimittoja (mm) ) 00 x 5, 0 x x 00, 0 x x 50 ) Yhtä syöksytorvea kohti ) Alle 00 mm syöksytorvia ei yleensä tule käyttää.

4 RT 50 Tuotetieto PISKO-TIKASÄRJESTELMÄT Lapetikkaita käytetään seinätikkaiden ja/tai kattosillan jatkeena turvallisten kulkuyhteyksien rakentamiseen vesikatolla. Katolla tulee päästä liikkumaan turvallisesti räystäältä harjalle, savupiipulle, kattoluukuille ja muille huollettaville kohteille. Pisko-tikkaat ovat käyttötavoiltaan monipuolisia. Samat rungot soveltuvat seinä-, lape- ja hätäpoistumistikkaiksi. Tikkaissa käytetään normaalin tikasrungon lisäksi kullekin kattotyypille ja käyttötarkoitukselle soveltuvia kiinnikkeitä. Standardi EN 95 antaa lapetikkaille kaksi asennusvaihtoehtoa: Luokan mukaan asennettua lapetikasta ei saa käyttää henkilökohtaisten suojavälineiden kiinnitykseen, luokan mukainen kiinnitys sen mahdollistaa. Yli kaksikerroksisen talon, jonka katon jyrkkyys on : tai jyrkempi, lapetikkaiden asennukseen saa käyttää vain luokan mukaista asennusta (F Suomen Rakentamismääräyskokoelma). Pisko-lapetikkaat täyttävät luokan vaatimukset. Materiaalit ja mitat Pisko-tikasjärjestelmien osat valmistetaan korroosiosuojatusta teräksestä. Tikasrungot valmistetaan niittausmenetelmällä. Tikkaiden runkomateriaali on vahvuudeltaan,5 mm. Paarteen koko on 5 x 5 mm ja puolaputken halkaisija 5 mm. Tikkaiden käyntileveys on 00 mm. Perusmitat tikkaille ovat 0,9 m,, m,, m,, m,, m ja, m. Runkoja voidaan tarvittaessa liittää toisiinsa tikasrungoissa olevien supistusten johdosta. Liitoksen varmistus tapahtuu ruuviliitoksella. Värit Pisko-tikasjärjestelmät on saatavana sinkittyinä ja sinkittyinä + pulverimaalattuina. Lapetikkaat toimitetaan CE-merkin vaatimusten mukaisesti sinkittynä + pulverimaalattuna. Varastoväreinä ovat havunvihreä RR, valkoinen RR 0, vaalean harmaa RR, harmaa RR, tumma harmaa RR, punainen RR 9, tumma ruskea RR, musta RR ja tiilenpunainen RR 50. Tuotteita toimitetaan myös muina RR- ja RAL- värisävyinä tarvittaessa. SEINÄTIKAS 9 LAPETIKAS 5 0 TURVATIKAS Tikasjärjestelmän osat. Tikasrunko. Yläkaari. Yläkaaren tukikaari. Yläkaaren kattokiinnikkeet U- ja L -mallit 5. Yläkaaren liitoskappale kattosiltaan. Yläkaaren liitoskappale tiilikattoon. Seinäjalka. Seinäjalan klemmari 9. Räystästuki 0. Lapetikkaan korokejalka. Harjakiinnike. Turvatikkaan yläkaari. Turvatikkaan seinäkiinnike. Sivutankosarja 5. Kiipeilyeste. Alajatkeen asennussarja. Tiilikaton askelma. Lapetikkaan askelmatasot 5 PISKO-LAPETIKKAAT Lapetikas asennetaan saumakatoille keskikiinnikkeen avulla. Keskikiinnikkeeseen kiinnitetään kullekin kattotyypille sopiva vastarauta ja tikasrunkoon sileän katon korokejalat. Keskikiinnikkeen kanssa käytetään samoja vastarautoja kuin lumiestekiinnikkeiden kanssa. Konesaumakatolle lapetikas voidaan asentaa joko keskikiinnikkeellä tai konesaumakatolle tarkoitetuilla korokejaloilla. Konesaumakatto Keskikiinnike + vastarauta KSK + korokejalka sileä Rivipeltikatto 5 mm Keskikiinnike + vastarauta RK 5 mm + korokejalka sileä Rivipeltikatto mm / Ruukki Classic Keskikiinnike + vastarauta RK mm + korokejalka sileä Sileä ja huopakatto Korokejalka sileä Profiilipeltikatto (esim.tiilikuviopeltikatteet) Korokejalka profiilikatot Tiilikatto Korokejalka tiilikatto + apupuukiinnike Varttikatto Korokejalka varttikatto

5 RT 50 Tuotetieto 5 PISKO-KATTOTURVATUOTTEET Kattosiltoja käytetään seinä- ja lapetikkaiden jatkeena turvallisten kulkuteiden rakentamiseen katoilla sijaitseville huoltokohteille esim. savupiipulle. Lumiesteillä estetään vaaratilanteet, joita lumen ja jään katolta putoaminen saattaa aiheuttaa. Lisäksi lumiesteillä voidaan suojata katolla sijaitsevia rakenteita. Lumiesteitä tulee käyttää katolla, kun sen jyrkkyys on : tai jyrkempi. Lumieste tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle räystästä siten, että lumikuormat siirtyvät kantaviin rakenteisiin. Materiaalit ja värit Pisko-kattoturvatuotteet valmistetaan korroosiosuojatusta teräksestä. Lumiesteissä kaikki profiilit ja mallit on saatavana sinkittyinä ja sinkittyinä + pulverimaalattuina. Kattosillat on saatavana sinkittynä + pulverimaalattuina CE-merkin vaatimusten mukaisesti. Varastoväreinä ovat havunvihreä RR, vaalean harmaa RR, harmaa RR, tumma harmaa RR, punainen RR 9, tumma ruskea RR, musta RR ja tiilenpunainen RR 50. Tuotteita toimitetaan tarvittaessa myös muina RR- ja RAL-värisävyinä. PISKO-LUMIESTEET Lumiesteen ja sen kiinnityksen tulee kestää vähintään 5 kn/ m lappeensuuntainen kuormitus. Pisko-lumiesteet täyttävät RT 5- ohjekortin (Vesikaton turvavarusteet) vaatimukset. Lumiesteistä on VTT:n tuotesertikaatti C/0. Testausmenetelmät: SS 5, EN ISO 9- ISO 0. lumiesteputken materiaali,5 mm sinkitty rakenneteräs lumiesteputken halk. mm ja pit. 000 mm lumiesteprofiilien materiaali,5 mm sinkitty teräs lumiestekiinnikkeiden materiaali,5 mm sinkitty teräs LUMIESTEET Lumieste sileä pelti- ja huopakatto LE SK 50 / LE SK 00 Lumieste tiilikuviopeltikatto LE TKP 50 / LE TKP 00 Lumieste tiilikatto LE TK AP -putkinen Lumieste konesaumakatto LE SK 50 + vastarauta KSK Lumieste rivipeltikatto 5 mm LE RK 5 + vastarauta RK 5 mm Lumieste rivipeltikatto mm / Rannila Classic -katto LE RK 5 + vastarauta RK mm Lumieste Decra-katto LE DECRA Lumieste Finnera-katto LE FINNERA SIGMA-LUMIESTE LISÄPROFIILIT Lisäprofiili lumiesteputkelle Sigma-profiili kuuluu myös kattoturvatuotteiden valikoimaan. Lumiesteputkien kiinnikkeet käyvät myös Sigma-profiilin kanssa. Lisäprofiilia käytettään saumakatoilla, kun halutaan varmistaa, ettei vähäinenkään lumi ja jää pääse valumaan putkien alta. LUMIAITA Lisäprofiili lumiaidalle Myös lumiaidalle on saatavilla lisäprofiili, kun halutaan varmistaa, ettei vähäinenkään lumi ja jää pääse valumaan aidan alta. Lumiaidassa käytetään lumiaidalle suunniteltuja kiinnikkeitä. Lumiaitakiinnikkeitä on saatavana sileälle peltikatolle, tiilikatolle ja saumakatolle.

6 RT 50 Tuotetieto PISKO-KATTOSILLAT Standardi SFS-EN 5 antaa kattosilloille kaksi asennusvaihtoehtoa: luokan ja luokan. Luokan mukaan asennettua kattosiltaa ei saa käyttää henkilökohtaisten suojavälineiden kiinnitykseen. Luokan mukainen kiinnitys sen mahdollistaa. Yli kaksikerroksisen talon, jonka katon jyrkkyys on : tai jyrkempi, kattosiltojen asennukseen saa käyttää vain luokan mukaista asennusta (F Suomen Rakentamismääräyskokoelma). Pisko-kattosilta on rakenteeltaan tukeva, kestävä ja hyvin lunta läpäisevä. Kattosillat on testattu kaikkine osineen ja asennustapoineen. Ne täyttävät SFS-EN 5 luokan standardin lujuusvaatimukset. Kattosillat ovat CE-merkittyjä. kattosillan materiaali,5 mm sinkitty + pulverimaalattu teräs kattosillan pituus 000 mm ja käyntileveys 50 mm rakenteeltaan tukeva helposti, siististi ja tukevasti limittäin jatkettava ritilässä liukastumisesteet kiinnikkeiden materiaali,5 mm sinkitty + pulverimaalattu teräs KATTOSILLAT Kattosilloissa ja lumiesteissä käytetään samoja kiinnikkeitä. Kattosiltojen kiinnityksessä käytetään peruskiinnikkeen lisäksi kaltevuuden säätölevyä. Kattosilta sileä pelti- ja huopakatto LE SK 50 / LE SK 00 + kaltevuuden säätölevy Kattosilta tiilikuviopeltikatto LE TKP 50 / LE TKP 00 + kaltevuuden säätölevy Kattosilta tiilikatto LE TK AP -putkinen + kaltevuuden säätölevy Kattosilta konesaumakatto LE SK 50 + vastarauta KSK + kaltevuuden säätölevy Kattosilta rivipeltikatto 5 mm LE RK 5 + vastarauta RK 5 mm + kaltevuuden säätölevy Kattosilta rivipeltikatto mm / Rannila Classic -katto LE RK 5 + vastarauta RK mm + kaltevuuden säätölevy Kattosilta Decra-katto LE DECRA + kaltevuuden säätölevy Kattosilta Finnera-katto LE FINNERA + kaltevuuden säätölevy TURVAVARUSTEET Turvavarusteita käytetään Pisko-tikas- ja kattoturvatuotteiden yhteydessä kohteiden vaativuuden ja voimassa olevien rakennusmääräysten mukaan. Lisävarusteet toimitetaan sinkittyinä ja sinkittyinä + pulverimaalattuina. TURVAVARUSTEET TIKKAISIIN Selkäsuojus ja nousukisko Nousutikas, jonka kokonaiskorkeus ylittää m, tulee varustaa turvakiskolla tai selkäsuojuksella (Suomen rakentamismääräyskokoelma F). Selkäsuojus ja nousukisko ovat Pisko-tikasjärjestelmien turvavarusteita. Pisko-tikkaissa käytetään lisävarusteina Eltel Networksin valmistamaa nousukiskoa tai Pisko-selkäsuojusta. Lepotaso selkäsuojukseen Mikäli selkäsuojuksella varustetun tikkaan kokonaiskorkeus on yli 0 m, tulee se varustaa lepotasolla (pren ). Lepotasojen nousuetäisyydet toisistaan eivät saa olla yli m. Esimerkiksi metriä korkeassa selkäsuojuksella varustetussa nousutikkaassa tulee lepotasoja olla m:n ja m:n korkeudella

7 RT 50 Tuotetieto SF-TURVAJÄRJESTELMÄ Pisko-seinätikkaat ovat SF-turvajärjestelmien kanssa yhteensopivia. SF-Turvajärjestelmät ovat Eltel Networksin valmistamia korkealaatuisia turvatuotteita Nousuprofiilitarvikkeet. Nousuprofiili B. Poistumiskaari B50, eteen. Poistumiskaari B50, sivulle. Puolakiinnike 5. Sääsuojakumi. Jatkosmuhvi. Vapautettava nousuvaunueste yläpäähän. Vapautettava nousuvaunueste alapäähän 9. Kiinteä vaunueste 0. Valjasvyö. Vaunuohjain. Nousuvaunu TURVAVARUSTEET KATTOSILTAAN Kattosillan turvakaide, vaakakisko ja köysikiinnike Yli kaksikerroksisen talon, jonka katon jyrkkyys on :,5 tai jyrkempi, kattosillat tulee varustaa vaakakiskolla tai vähintään 00 mm korkealla avokaiteella. Lappeella tehtävissä huoltotöissä turvaköyden kiinnitykseen käytetään SF-turvajärjestelmän vaakakiskoa tai köysikiinnikettä. Pisko-turvakaidetta käytetään vaihtoehtona vaakakiskolle yli kaksikerroksisissa rakennuksissa, joiden kattokaltevuus on :,5 tai jyrkempi tai harjakorkeus on yli 9 metriä. Köysikiinnike Turvakaide Vaakakiskojärjestelmä Pisko-vaakakisko on testattu ja hyväksytty standardien EN :99 ja SFS-EN 95:0 lujuusvaatimusten mukaan. Vaakakiskoa voidaan käyttää yhdessä kattosillan kanssa tai se voidaan kiinnittää sellaisenaan kiinteästi esimerkiksi seinärakenteisiin. Vaakakiskon hyväksynnästä vastaa Työterveyslaitos. Pisko-vaakakiskoa on saatavana sinkittynä + lakattuna ja sinkittynä + pulverimaalattuna. Vaakakisko Vaakakiskotarvikkeet. Vaakaprofiilipaketti 000 m. Vaakavaunu. Avattava vaunueste. Kiinteä vaunueste

8 RT 50 Tuotetieto LAPPEEN ENIMMÄISPITUUS (RT-ohjekortti 5-) Ohjeellinen lumiesteen yläpuolelle soveltuva katon lappeen enimmäispituus (m) sileäpintaisilla katteilla. Karkeapintaisilla katteilla (sirotepintaiset kermikatot) lappeen enimmäispituudet voivat olla näihin verrattuna,,5-kertaisia. Lumikuorma-arvot ovat katolla olevia lumikuormia. Katon kaltevuuskulma ( ) ja kaltevuuden suhdeluku (lappeen korkeuden suhde lappeen vaakasuuntaiseen leveyteen) Lappeen enimmäispituus lumiesteen yläpuolella Lumikuorman ominaisarvo katolla, kn/m Lumiesteen kiinnikeväli 0,5 m 0, m 0,5 m 0,9 m,0 m, m Katon kaltevuuskulma ja suhdeluku < 5, (:,),,9,,0 0, 9,0 5, :, :,5, 9,5,, 5,,, :,5 :,,0 5,,,,5, : :,,,,9,,, 5, :, : 9,0,5 5,9 5,0,5, Lumikuorman ominaisarvo katolla,0 kn/m Lumiesteen kiinnikeväli 0,5 m 0, m 0,5 m 0,9 m,0 m, m Katon kaltevuuskulma ja suhdeluku < 5, (:,) 9,,,9 0, 9,, 5, :, :,5 0,,,9 5, 5,,, :,5 :,, 5,,,,, : :,, 5,,,,, 5, :, :,, 5,,5,, Lumikuorman ominaisarvo katolla, kn/m Lumiesteen kiinnikeväli 0,5 m 0, m 0,5 m 0,9 m,0 m, m Katon kaltevuuskulma ja suhdeluku < 5, (:,) 5,0,5 9,9,,5, 5, :, :,5,0, 5,,,0,, :,5 : 5,,,9,,9,, : :, 5,,,,,, 5, :, :, 5,,,5,, Lumiesteen tulee kestää kiinnityksineen vähintään 5 kn/m lappeensuuntainen kuormitus. Taulukon ohjeelliset arvot täyttävät tämän vaatimuksen. Lumiesteen yläpuolella olevan katon lappeen enimmäispituus, m Katon kaltevuus 5 o Lumikuorma, kn/m² Lumiesteen yläpuolella olevan katon lappeen enimmäispituus, m Katon kaltevuus 5 o Lumikuorma, kn/m² Lumiestekiinnikkeiden väli 900 mm Lumiestekiinnikkeiden väli 900 mm Esimerkkikuvat lumiesteen mitoituksesta taulukon mukaisesti. VALMISTUS JA MYYNTI Lapuan Piristeel Oy Teollisuustie 5 00 LAPUA Puhelin 0 00 Faksi 0 5 lapuan.piristeel@piristeel.fi

TARVIKETIETO helmikuu 2012 voimassa 31.3.2014 asti korvaa RT X37/486-37685 1 (8)

TARVIKETIETO helmikuu 2012 voimassa 31.3.2014 asti korvaa RT X37/486-37685 1 (8) Sertifikaatti Nro C/0 Päivitetty 0..00 valmistaa kattosiltoja ja lumiesteitä Kattosillat on tarkoitettu käytettäväksi katoilla kiinteästi asennettuina kulkuväylinä. Lumiesteet on tarkoitettu käytettäväksi

Lisätiedot

-tikasjärjestelmät Lapetikkaat. Seinätikas. Lapetikas

-tikasjärjestelmät Lapetikkaat. Seinätikas. Lapetikas Kattoturvatuotteet Seinätikas Lapetikas -tikasjärjestelmät 7 8 Lumieste- ja -kattosiltakiinnikkeet Samat kiinnikkeet soveltuvat sekä lumiesteille että kattosilloille. Kattosiltojen kiinnityksessä käytetään

Lisätiedot

HINNASTO 1.1.2014 ( sis ALV24% )

HINNASTO 1.1.2014 ( sis ALV24% ) Pisko tuotteet: Puolipyöreät sadevesijärjestelmät, lumiesteet, tikkaat ja kattosillat HINNASTO 1.1.2014 ( sis ALV24% ) Tuoteryhmät sivu Puolipyöreät sadevesijärjestelmät....2 Tikastuotteet......4 Kattoturvatuotteet......6

Lisätiedot

Joulukuu 2008 Voimassa tammikuuhun 2012

Joulukuu 2008 Voimassa tammikuuhun 2012 valmistaa Sertifikaatti Nro C261/03 Päivitetty 28.5.2007 lapetikkaita Lapetikkaat on tarkoitettu käytettäväksi katoilla kiinteästi asennettuina kulkuväylinä. Lapetikkaat kiinnitetään kattoon tuotteen mukana

Lisätiedot

Sisällysluettelo NAKKE 20 3 NAKKE KONESAUMAKATE 4 NAKKE TIILI 5 NAKKE AALTO 5 NAKKE URA 6 NAKKE TRAPETSI 7 NAKKE LUKKOSAUMAT 8 NAKKE TARVIKKEET 9

Sisällysluettelo NAKKE 20 3 NAKKE KONESAUMAKATE 4 NAKKE TIILI 5 NAKKE AALTO 5 NAKKE URA 6 NAKKE TRAPETSI 7 NAKKE LUKKOSAUMAT 8 NAKKE TARVIKKEET 9 Nakke Teräskatteet Sisällysluettelo NAKKE 20 3 NAKKE KONESAUMAKATE 4 NAKKE TIILI 5 NAKKE AALTO 5 NAKKE URA 6 NAKKE TRAPETSI 7 NAKKE LUKKOSAUMAT 8 NAKKE TARVIKKEET 9 KANTTISET SADEVESIJÄRJESTELMÄT 10 PYÖREÄT

Lisätiedot

Lumieste tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle räystästä siten, että lumikuormat siirtyvät kantaviin rakenteisiin.

Lumieste tulee sijoittaa mahdollisimman lähelle räystästä siten, että lumikuormat siirtyvät kantaviin rakenteisiin. PISKO LUMIESTEET Lumiesteillä estetään vaaratilanteet, joita lumen ja jään katolta putoaminen saattaa aiheuttaa. Lisäksi lumiesteillä voidaan suojata katolla sijaitsevia rakenteita. Lumiesteitä tulee käyttää

Lisätiedot

www.sheikki.fi LUMIESTEIDEN ASENNUSOHJEET

www.sheikki.fi LUMIESTEIDEN ASENNUSOHJEET www.sheikki.fi LUMIESTEIDEN ASENNUSOHJEET PISKO -LUMIESTEET Lumiesteillä estetään vaaratilanteet, joita lumen ja jään katolta putoaminen saattaa aiheuttaa. Lisäksi lumiesteillä voidaan suojata katolla

Lisätiedot

RT Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy

RT Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy RT 38763 tuotetieto RT tuotetieto RT CAD/BIM tuotetieto maaliskuu 06 korvaa RT X37/486-3850 () RT 38763 57 Talo 000 486 Talo 90 X37 SfB Pisko-vesikaton varusteet Lapuan Piristeel Oy Lapuan Piristeel Oy

Lisätiedot

RT tuotetieto 1 tuotetieto maaliskuu korvaa RT X37/ X37 SfB RT CAD/BIM 1 (12)

RT tuotetieto 1 tuotetieto maaliskuu korvaa RT X37/ X37 SfB RT CAD/BIM 1 (12) RT 10300 tuotetieto 1 tuotetieto maaliskuu 019 RT 10300 korvaa RT X37/86-38763 57 Talo 000 86 Talo 90 RT tuotetieto X37 SfB RT CAD/BIM 1 (1) Pisko vesikaton varusteet Piristeel Oy Piristeel Oy on Suomen

Lisätiedot

www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET

www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET PISKO -KATTOSILLAT Kattosiltoja käytetään seinä- ja lapetikkaiden jatkeena turvallisten kulkuteiden rakentamiseen katoilla sijaitseville huoltokohteille esim. savupiipulle.

Lisätiedot

lindab l kattoturva LindabKT kattoturvaa kaikille katoille

lindab l kattoturva LindabKT kattoturvaa kaikille katoille lindab l kattoturva LindabKT kattoturvaa kaikille katoille lindab l kattoturva LindabKT LindabKT soveltuu kaikille kattotyypeille sekä katemateriaaleille. Kattoturvajärjestelmä täyttää kaikki voimassaolevat

Lisätiedot

l i n d a b k a t t o t u r v a LindabKT

l i n d a b k a t t o t u r v a LindabKT lindab kattoturva LindabKT Kattoturvajärjestelmä hinnasto maaliskuu 2014 Lindab Kattoturvahinnasto 2014 e ALV 0 % MAALISKUU 2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivunumero Seinätikkaat Tikasrungot... 3 Seinätikkaiden

Lisätiedot

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät 1 B. Hinnasto 2016. MARKKI pihapiirisi Merkki. www.markki.fi

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät 1 B. Hinnasto 2016. MARKKI pihapiirisi Merkki. www.markki.fi 1 B Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Hinnasto 2016 MARKKI pihapiirisi Merkki. 1 Markki kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät Sisältö Myyntipaketit ja asennussarjat...2 Lumiestepaketit...4 Kattosiltapaketit...5

Lisätiedot

PISKO TIKKAAT LAPETIKKAAN OSAT. 1. Tikasrunko. 2. Korokejalka 3. Harjakiinnike TALOTIKKAAN OSAT. 1. Tikasrunko

PISKO TIKKAAT LAPETIKKAAN OSAT. 1. Tikasrunko. 2. Korokejalka 3. Harjakiinnike TALOTIKKAAN OSAT. 1. Tikasrunko PISKO TIKKAAT Kaikissa rakennuksissa tulee olla turvalliset kulkuyhteydet vesikatolle, katolla liikkumiseen harjalle, savupiipulle, kattoluukuille ja muille huollettaville kohteille. Turvallisesta alas

Lisätiedot

PISKO KATTOSILLAT KATTOSILLAN ASENNUS

PISKO KATTOSILLAT KATTOSILLAN ASENNUS PISKO KATTOSILLAT Kattosiltoja käytetään seinä- ja lapetikkaiden jatkeena turvallisten kulkuteiden rakentamiseen katoilla sijaitseville huoltokohteille esim. savupiipulle. Standardi SFS-EN 516 antaa kattosilloille

Lisätiedot

SADEVESIJÄRJESTELMÄT JA KATTOTURVATUOTTEET

SADEVESIJÄRJESTELMÄT JA KATTOTURVATUOTTEET SADEVESIJÄRJESTELMÄT JA KATTOTURVATUOTTEET SADEVESIJÄRJESTELMÄ Laadukkaan sadevesijärjestelmän tehtävä on huolehtia ja edelleen pois perustusten läheisyydestä. Kotimainen 7 6 5 3 4 3 8 9 8 2 1 10 SADEVESIJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

ASENNUSOHJE KATTOTURVAT

ASENNUSOHJE KATTOTURVAT Päivitetty 17.02.2014 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 8 Yleistä Katso tarkemmat mitoitusohjeet Vesikaton turvavarusteet RT 85-11132

Lisätiedot

tuotetieto maaliskuu 2015 voimassa asti 1 (8)

tuotetieto maaliskuu 2015 voimassa asti 1 (8) tuotetieto maaliskuu 2015 voimassa 30.4.2017 asti 1 (8) Vesikaton turvavarusteet ja sadevesijärjestelmät Orima-Tuote Oy Orima-Tuote Oy on Orimattilassa sijaitseva metalliteollisuusyritys, jonka toiminta

Lisätiedot

RT X37-37631. RT/KH 486-37631 25.7 Talo 2000. ORIMA- VESIKATON VARUSTEET Orima-Tuote Oy

RT X37-37631. RT/KH 486-37631 25.7 Talo 2000. ORIMA- VESIKATON VARUSTEET Orima-Tuote Oy Elokuu 2008 Voimassa syyskuuhun 20 (6) F4 RT X7-76 RT/KH 486-76 25.7 Talo 2000 ORIMA- VESIKATON VARUSTEET Orima-Tuote Oy SV/0000/RP Oy/Rakennustieto Oy www.rakennustieto.fi Rakennustietosäätiö RTS 2008

Lisätiedot

TIKAS JA KATTOTURVATUOTTEET

TIKAS JA KATTOTURVATUOTTEET TESTATTUA TURVALLISUUTTA KATOLLESI TIKAS JA KATTOTURVATUOTTEET Kun kiipeäminen katolle ja siellä liikkuminen halutaan tehdä turvallisesti, Lapuan Piristeel Oy:n valmistamat PISKO- kattoturvatuotteet ovat

Lisätiedot

TARVIKETIETO huhtikuu 2011 voimassa 31.5.2014 asti 1 (6) Kiinnitys PRP20-julkisivukasetit kiinnitetään kateruuveilla. Kiinnitysruuvit jäävät piiloon.

TARVIKETIETO huhtikuu 2011 voimassa 31.5.2014 asti 1 (6) Kiinnitys PRP20-julkisivukasetit kiinnitetään kateruuveilla. Kiinnitysruuvit jäävät piiloon. TARVIKETIETO huhtikuu 2011 voimassa 31.5.2014 asti 1 (6) RT 38050 221.1 Talo 2000 321.1 Talo 90 M SfB Julkisivukasetit, julkisivulamellit, tikasjärjestelmät, turvakiskot, sadevesijärjestelmät, peltilistat,

Lisätiedot

P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ. SINKITTY = SINKKI min. 20 µm MAALATTU = SINKKI min. 20 µm + pulveripolttomaalaus min. 60 µm

P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ. SINKITTY = SINKKI min. 20 µm MAALATTU = SINKKI min. 20 µm + pulveripolttomaalaus min. 60 µm P3 SADEVESIJÄRJESTELMÄ MAALATUT SINK.-00 PAKK. RR-0,3,9,3,33 PAKK. Nro TUOTENIMI / kpl kpl / kpl kpl 000 P 3 kouru 5 m 38.8 3 40.89 3 000 P 3 kouru 6 m 46.58 3 49.07 3 0030 P 3 kouru 7 m 57.7 3 0040 Päätykappale

Lisätiedot

RT 37631 X37-37631 ru / RT/KH 486-37631 tarviketiedosto 2

RT 37631 X37-37631 ru / RT/KH 486-37631 tarviketiedosto 2 RT 76 X7-76 ru / RT/KH 486-76 tarviketiedosto 2 ORIMA-SADEVESIJÄRJESTELMÄT Orima-sadevesijärjestelmiä valmistetaan sekä pyöreinä että kantikkaina muotoina. Materiaalina on vahva, kestävä ja huoltovapaa,

Lisätiedot

Suojaa sinulle & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät

Suojaa sinulle & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät LUMI SADE TURVA Suojaa sinulle & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät LAATU KOKEMUS PALVELU 2 SUOMALAISTA OSAAMISTA YLI 50 VUOTTA Oriman vahva osaaminen suunnittelussa ja valmistuksessa

Lisätiedot

KATTO- JA SEINÄTUOTTEET

KATTO- JA SEINÄTUOTTEET KATTO- JA SEINÄTUOTTEET 5/2014 1 93 LUKKOSAUMALEVY ELEGANTTI Weckmanin Elegantti on perinteistä konesaumakattoa muistuttava lukkosaumakate. Lappeen pituisina toimitettavien Elegantti-levyjen asennus on

Lisätiedot

SADE LUMI TURVA TURVA. Suojaa & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät

SADE LUMI TURVA TURVA. Suojaa & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät LUMI LUMI SADE SADE TURVA TURVA Suojaa & sinulle & kiinteistölle! Kattoturvatuotteet Tikkaat Sadevesijärjestelmät LAATU KOKEMUS PALVELU SUOMALAISTA OSAAMISTA YLI 50 VUOTTA Oriman vahva osaaminen suunnittelussa

Lisätiedot

TILAUS www.orima.fi. Pvm: Tilausnro: Merkki: Kuljetusmaksu: Toimitustapa ja -aika: P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P10 ALASTULO

TILAUS www.orima.fi. Pvm: Tilausnro: Merkki: Kuljetusmaksu: Toimitustapa ja -aika: P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P10 ALASTULO Puh (0) 00, Fax (0) 00 LOMAKE090 tomi.koivisto@orima.fi Varasto fax: (0) 00 -aika: Viedään Noudetaan Kaukokiito Posti Muu: P SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P0 ALASTULO piir TUOTENIMI Pakk. Nro: Sink.00 Valk0 Harm

Lisätiedot

30 V P13 P87 P10 PYÖREÄ SADEVESIJÄRJESTELMÄ ASENNUS JA HUOLTO U O T TA

30 V P13 P87 P10 PYÖREÄ SADEVESIJÄRJESTELMÄ ASENNUS JA HUOLTO U O T TA ASENNUS JA HUOLTO P13 P87 P10 TA KUU 30 S A D EV ES I J ÄR J E S TEL M Ä V U O T TA ISO 9001 No FIHSK10155078A 1 MITOITUS JA TYÖKALUT MITOITUS Vakiomittainen syöksytorvisarja on mitoitettu noin 80 cm syvyiselle

Lisätiedot

K12 K9x9 KANTIKAS SADEVESIJÄRJESTELMÄ ASENNUS JA HUOLTO TA K U U 30 T A ISO

K12 K9x9 KANTIKAS SADEVESIJÄRJESTELMÄ ASENNUS JA HUOLTO TA K U U 30 T A ISO ASENNUS JA HUOLTO K12 K9x9 TA K U U 30 SADEVESIJÄRJESTELMÄ V U O T T A 07.11.2018 ISO 9001 1 MITOITUS JA TYÖKALUT MITOITUS Vakiomittainen syöksytorvisarja on mitoitettu noin 80 cm syvyiselle ja 3,5 m korkuiselle

Lisätiedot

Sadevesijärjestelmät. Tikkaat. Kattoturvatuotteet. Turvakiskot. Asennuspalvelu

Sadevesijärjestelmät. Tikkaat. Kattoturvatuotteet. Turvakiskot. Asennuspalvelu Sadevesijärjestelmät Tikkaat Kattoturvatuotteet Turvakiskot Asennuspalvelu Asiantuntijat palveluksessanne! Sadex-asiantuntijamme toimivat Pirkanmaan, Uudenmaan, Keski-Suomen, Ylivieskan, Satakunnan ja

Lisätiedot

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Hinnasto 2017 MARKKI pihapiirisi Merkki Made in Finland Markki kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät Sisältö Tikkaiden asennussarjat...2 Lumiesteiden ja kattosiltojen

Lisätiedot

SEINÄTIKKAAN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE

SEINÄTIKKAAN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE SEINÄTIKKAAN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE 2 7 5 4 6 3 10 9 8 1 12 TALOTIKKAAN OSAT 1. Tikasrunko 2. Yläkaari 3. Yläkaaren tukikaari 4. Yläkaaren kattokiinnike L-malli 5. Yläkaaren kattokiinnike U-malli

Lisätiedot

ALV 0 % KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO

ALV 0 % KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO 186,7 1100 20 39 1 Tiilinen 1100 / 350 Nova / MattaNova 0,5 11,03 2 IsoTiilinen 1100 / 400 Nova / MattaNova 0,5 11,03 PLATON - LUKKOSAUMAKATTO

Lisätiedot

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Hinnasto 2019 Pohjois-Suomi 040 715 4911 riku.pallari@markki.fi Etelä- ja Länsi-Suomi 040 532 1662 markki@markki.fi Tuusulan palvelupiste 0400 316 196 tuusulanvarasto@markki.fi

Lisätiedot

KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO VM-20-K PERINTEINEN KATTOPELTI

KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO VM-20-K PERINTEINEN KATTOPELTI KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO 186,7 1100 20 1 Tiilinen 1100 / 350 Nova / MattaNova 0,5 14,09 2 IsoTiilinen 1100 / 400 Nova / MattaNova 0,5 14,09 39 PLATON - LUKKOSAUMAKATTO

Lisätiedot

ALV 24 % KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO

ALV 24 % KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO PLATON - LUKKOSAUMAKATTO LAINE - AALTOPELTIKATTO KATTOPELLIT TIILINEN JA ISO TIILINEN - KLASSINEN TIILIKUVIOKATTO 186,7 1100 20 39 1 Tiilinen 1100 / 350 Nova / MattaNova 0,5 13,68 2 IsoTiilinen 1100 / 400 Nova / MattaNova 0,5 13,68 PLATON - LUKKOSAUMAKATTO

Lisätiedot

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Kattoturvatuotteet

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Kattoturvatuotteet lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Kattoturvatuotteet Hinnasto Tammikuu 2018 Kattoturvatuotteet Kattoturvallisuustuotteet ovat erittäin tärkeä osa turvallisuutta työskenneltäessä katolla: Katot

Lisätiedot

Lindab Kattoturvatuotteet

Lindab Kattoturvatuotteet l i n d a b y k s i n ke r t a i s t a m m e r a ke n t a m i s t a Lindab Kattoturvatuotteet Hinnasto Maaliskuu 2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivunumero Seinätikkaat Tikasrungot... 3 Seinätikkaiden asennussarjat...

Lisätiedot

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE PUOIPYÖREÄN SDEVESIJÄRJESTEMÄN SENNUSOHJE 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 17 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko

Lisätiedot

K a t t o t u r v a o pa s

K a t t o t u r v a o pa s t a l o N h a lt i j a N K a t t o t u r v a o pa s o N Ko ta l o s i K at tot u r va l l i s u u s Ku N N o s s a? Nuohooja käy talosi katolla säännöllisesti! - Milloin viimeksi tarkistit, ovatko katon

Lisätiedot

Seinätikkaat Sadevesikourut Lumiesteet Kattosillat ORIMA SUOJASSA JA TURVASSA

Seinätikkaat Sadevesikourut Lumiesteet Kattosillat ORIMA SUOJASSA JA TURVASSA Seinätikkaat Sadevesikourut Lumiesteet Kattosillat ORIMA SUOJASSA JA TURVASSA 1 ORIMA ORIMA KATOLLA, KOTONA KAIKKI HYVIN. SADEVESI- JÄRJESTELMÄT sivut 4 7 KATTOTURVA- TUOTTEET sivut 8 13 Me kaikki haluamme

Lisätiedot

TILAUS www.orima.fi. Pvm: Tilausnro: Merkki: Kuljetusmaksu: Toimitustapa ja -aika: P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P10 ALASTULO

TILAUS www.orima.fi. Pvm: Tilausnro: Merkki: Kuljetusmaksu: Toimitustapa ja -aika: P13 SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P10 ALASTULO Puh (0) 0, Fax (0) LOMAKE0 Varasto fax: (0) 0 Noudetaan Kaukokiito Posti Muu: P SADEVESIJÄRJESTELMÄ / P ALASTULO piir TUOTENIMI Pakk. Nro: Sink.00 Valk0 Harm Pun Rusk Must Muu. P kouru m * 0 #####. P kouru

Lisätiedot

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät

Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Hinnasto 2018 MARKKI pihapiirisi Merkki Made in Finland Markki kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät Sisältö Tikkaiden asennussarjat...2 Lumiesteiden ja kattosiltojen

Lisätiedot

Tee katostasi täydellinen Monier tarvikeilla.

Tee katostasi täydellinen Monier tarvikeilla. k attotarvikkeet Tee katostasi täydellinen Monier tarvikeilla. ROOFS FOR LIVING Tilaa myös kattotarvikkeet! Katto kannattaa ostaa valmiina kattopakettina Tämä varmistaa sen, että saat kaikki tarvittavat,

Lisätiedot

Markki -lumiesteet. VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6

Markki -lumiesteet. VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6 Markki -lumiesteet VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6 Markki -lumiesteiden asennus Sisällys Yleistä... 2 Rakennusmääräyskokoelman F2 vaatimukset... 2 Vaatimustenmukaisuus... 2 Raaka-aine...

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2016 TURVA. Suojaa sinulle & kiinteistölle!

TUOTELUETTELO 2016 TURVA. Suojaa sinulle & kiinteistölle! TUOTELUETTELO 06 LUMI SADE TURVA Suojaa sinulle & kiinteistölle! SISÄLTÖ SADEVESIJÄRJESTELMÄT sivu Tekninen ohjesivu P kouru, alastulosarjat P0 ja P P0 ja P alastulojen osat P6 kouru ja alastulo P 6 Tuubipoistoputket

Lisätiedot

lindab I lumiesteiden asennusohjeet Lindab KT Lumiesteet Asennusohjeet VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6

lindab I lumiesteiden asennusohjeet Lindab KT Lumiesteet Asennusohjeet VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6 Lindab KT Lumiesteet Asennusohjeet VTT:n myöntämä tuotesertifikaatti n:o C-0244-21-6 Lindab-lumiesteiden asennus Sisällys Yleistä...2 Rakennusmääräyskokoelman F2 vaatimukset...2 Vaatimustenmukaisuus...2

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA F2 SEINÄTIKAS 5.2. PÄÄSY ULLAKOLLE JA KATOLLE 5.2.1. Yli kaksikerroksisissa rakennuksissa ullakolle ja katolle tulee päästä sekä sisä- että ulkokautta. Ulkopuolinen pääsy järjestetään talotikkaita tai

Lisätiedot

lindab I lapetikkaan asennusohjeet Lindab KT Lapetikkaat Asennusohjeet

lindab I lapetikkaan asennusohjeet Lindab KT Lapetikkaat Asennusohjeet Lindab KT Lapetikkaat Asennusohjeet Sisällys Lindab-lapetikkaan asennus...2 Lapetikkaan asennus kone- ja lukkosaumakatteeseen puolakiinnikkeellä...4 Lapetikkaan asennus konesaumakatteeseen lapekorokejalalla...6

Lisätiedot

Markki -kattosillan asennus. Standardi EN 516-2-B

Markki -kattosillan asennus. Standardi EN 516-2-B Markki -kattosillan asennus Standardi EN 516-2-B Sisällys Markki -kattosillan asennus... 2 Turvavarusteet... 5 Kattosillan asennus lukkosaumakatteeseen...12 Kattosillan asennus pelti- ja huopakatolle...14

Lisätiedot

1964-2014 HINNASTO 2014

1964-2014 HINNASTO 2014 1964-2014 HINNASTO 2014 KATTOPELLIT 2 SEINÄPELLIT 3 OHEISTOUTTEET 4-5 SADEVESIJÄRJESTELMÄT 6-7 TIKKAAT, KATTOTURVA 8-9 PELASTUSTIET 10 TURVAVARUSTEET 11 TYÖKALUT 12-13 MITTATILAUSLISTAT 14 HISTORIA, MYYMÄLÄT

Lisätiedot

Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen

Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 8 1 7 6 5 10 9 2 3 4 11 12 14 13 11 14 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 17 5 Pisko koukku - suora 6 Pisko koukku- vino 7 Pisko

Lisätiedot

www.ruukkikatot.fi ruukin uusi, upea finnera Plus -teräskate

www.ruukkikatot.fi ruukin uusi, upea finnera Plus -teräskate ruukin uusi, upea finnera Plus -teräskate vuoden tekninen takuu Finnera Plus - viimeisteltyä muotoilua ja ainutlaatuista ulkonäköä Loppuun asti mietittyä muotoilua aina etureunaa myöten Ruukki Finnera

Lisätiedot

Virtaustekniset suoritusarvot ja s

Virtaustekniset suoritusarvot ja s Virtaustekniset suoritusarvot ja s VTT:n testausseloste Nro VTT-S-661-12 3 2 23V ine p t, Pa 2 1 1 18V 16V 14V 12V 1V 8V 6V 1 2 3 4 6 7 8 9 1 11 12 7 6 6 4 23VMX-ilmanvaihtotuotteet Tekninen esite MX-ilmanvaihtotuotteet

Lisätiedot

VESIKATON TURVAVARUSTEET - LUMIESTEET

VESIKATON TURVAVARUSTEET - LUMIESTEET VESIKATON TURVAVARUSTEET - LUMIESTEET Tässä ohjeessa esitellään ohjeita lumiesteistä. Näillä ohjeilla voidaan varmistaa rakennuksen käyttö- ja huoltoturvallisuutta. Näitä ohjeita sovelletaan uudisrakentamisessa

Lisätiedot

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Rainline TM Rainline Sadevesijärjestelmä Vedenpitävää laatua

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Rainline TM Rainline Sadevesijärjestelmä Vedenpitävää laatua lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Rainline TM Rainline Sadevesijärjestelmä Vedenpitävää laatua Värikäs järjestelmä Lindab Rainline sadevesijärjestelmä on saatavilla 11 eri värissä. Värien yhdisteleminen

Lisätiedot

ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE

ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Sisältö Pisko tikkaat Turvavarusteiden käyttäminen tikkaissa Pisko kattosillat Turvavarusteiden käyttäminen kattosilloissa Pisko lumiesteet Huolto ja kunnossapito Estää,

Lisätiedot

ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE

ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Sisältö Pisko tikkaat Turvavarusteiden käyttäminen tikkaissa Pisko kattosillat Turvavarusteiden käyttäminen kattosilloissa Pisko lumiesteet Huolto ja kunnossapito Estää,

Lisätiedot

Markki pyöreän sadevesijärjestelmän asennus

Markki pyöreän sadevesijärjestelmän asennus Markki pyöreän sadevesijärjestelmän asennus 9 4 10 5 7 1 18 6 2 3 8 12 13 15 20 19 17 22 25 27 23 16 21 26 14 Sisältö Asennusruuvit... 4 Vesikourun ja kourukoukun asentaminen... 4 Asennus ulkokoukulla...

Lisätiedot

Kattotarvikkeet toimivaan ja turvalliseen kattoon. OTA ORMAX! www.ormax.fi

Kattotarvikkeet toimivaan ja turvalliseen kattoon. OTA ORMAX! www.ormax.fi Kattotarvikkeet toimivaan ja turvalliseen kattoon OTA ORMAX! www.ormax.fi Yhteensopivat kattotarvikkeet ovat tärkeät Katto kannattaa ostaa valmiina kattopakettina Tämä varmistaa sen, että saat kaikki tarvittavat,

Lisätiedot

Tee katostasi täydellinen Monier tarvikkeilla.

Tee katostasi täydellinen Monier tarvikkeilla. kattotarvikkeet Tee katostasi täydellinen Monier tarvikkeilla. ROOFS FOR LIVING Tilaa myös kattotarvikkeet! Katto kannattaa ostaa valmiina kattopakettina Tämä varmistaa sen, että saat kaikki tarvittavat,

Lisätiedot

RUUKIN KATTO- PAKETTI

RUUKIN KATTO- PAKETTI www.ruukkikatot.fi RUUKIN KATTO- PAKETTI RUUKIN KATTOTUOTTEET www.ruukkikoti.fi Ruukin kattopaketti 1 Tiesitkö, että: Teräs on tutkimusten mukaan yleisin valinta kattokohteissa. Sen puolesta puhuvat nopea

Lisätiedot

TUOTELUETTELO

TUOTELUETTELO TUOTELUETTELO 07.6.07 SISÄLTÖ sivu LUMIESTEIDEN MITOITUS 3 SADEVESIJÄRJESTELMÄT Tekninen ohjesivu 4 Kouru P3 5 UUTTA! UUTTA! Alastulo P87 ja P0 5 Isot kohteet, kouru P5, alastulo P ja P0 6 Isot kohteet,

Lisätiedot

lindab I kattosillan asennusohjeet Lindab KT Kattosilta Asennusohjeet

lindab I kattosillan asennusohjeet Lindab KT Kattosilta Asennusohjeet Lindab KT Kattosilta Asennusohjeet Sisällys Lindab-kattosillan asennus...2 Turvavarusteet...5 Kattosillan asennus konesaumakatteeseen...7 Kattosillan asennus lukkosaumakatteeseen...9 Kattosillan asennus

Lisätiedot

LUMIESTEEN, KATTOSILLAN JA TIILIKATTO - ASKELMAN ASENNUSOHJE TRADI NOVA TIILELLE

LUMIESTEEN, KATTOSILLAN JA TIILIKATTO - ASKELMAN ASENNUSOHJE TRADI NOVA TIILELLE SIVU 1(5) LUMIESTEEN, KATTOSILLAN JA TIILIKATTO - LUMIESTE A. SIJAINNIN SUUNNITTELU - Sisäänkäyntien ja kulkuväylien kohdat sekä talvella käytettävät leikki- ja oleskelualueet tulee suojata rakennuksen

Lisätiedot

PROFIILIPELTI- ESITE

PROFIILIPELTI- ESITE PROFIILIPELTI- ESITE www.janla.fi JanLa Oy on peltialan tukkuliike. Olemme erikoistuneet palvelemaan pinnoitetuilla ja sinkityillä ohutlevytuotteilla rakennusteollisuutta ja peltialan yrityksiä. Perustuotteitamme

Lisätiedot

a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella

a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella a Strong Aura Aura attotiili AURA-kattotiili perinteisenä betonikattotiilenä perinteisenä betonikattotiilenä sopii sopii ltaan suomalaisiin muotoilultaan rakennuksiin. suomalaisiin Kattotiilen rakennuksiin.

Lisätiedot

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE Taitetaan tästä Tuotelista Nro Tuote 1 Kouru 2 Ulkokulma, 90 3 Sisäkulma, 90 4 Tukkopää, oikea ja vasen 5 Koukku, suora 6 Koukku, vino 7 Koukku taitettava 8 Syöksytorven

Lisätiedot

KATTO- JA SEINÄTUOTTEET. Kuva netistä, löytyykö hires?

KATTO- JA SEINÄTUOTTEET. Kuva netistä, löytyykö hires? KATTO- JA SEINÄTUOTTEET Kuva netistä, löytyykö hires? 1 WECKMAN STEEL OY Weckman Steel Oy on vuonna 1962 perustettu yksityinen perheyhtiö, joka on erikoistunut teräsohutlevytuotteiden sekä teräshallien

Lisätiedot

Kiinteistön haltijan KATTOTURVAOPAS

Kiinteistön haltijan KATTOTURVAOPAS www.nuohoojat.fi Kiinteistön haltijan KATTOTURVAOPAS Onko talosi KATTOTURVALLISUUS kunnossa? Milloin viimeksi tarkastit kattosi turvavarusteet ja -laitteet? Nuohousalan Keskusliiton selvitysten mukaan

Lisätiedot

RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6)

RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6) RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6) RT 38548 613.3 Talo 2000 725.7 Talo 90 X52 SfB G24, G25 Hoito- ja huoltokoodi Vieser-lattiakaivo-, kansi- ja vesilukkojärjestelmät

Lisätiedot

TUOTELUETTELO

TUOTELUETTELO TUOTELUETTELO 1.5.2018 SISÄLLYS Orima palvelee... 3 Sadevesituotteet... 4 P13, P87, P10...4 K12, K9x9...6 Autokouru...7 Seinätikkaat... 8 Turvatikkaat... 10 Kattoraput... 11 Kattotikkaat... 12 Kattosillat...

Lisätiedot

RT 38713 tuotetieto 1. tuotetieto lokakuu 2015 voimassa 30.11.2017 1 (8)

RT 38713 tuotetieto 1. tuotetieto lokakuu 2015 voimassa 30.11.2017 1 (8) RT 38713 tuotetieto 1 RT tuotetieto RT CAD/BIM tuotetieto lokakuu 2015 voimassa 30.11.2017 1 (8) RT 38713 257.1 Talo 2000 486.4 Talo 90 X37 SfB F43.3 Hoito- ja huoltokoodi Sadevedenpoisto Peltitarvike

Lisätiedot

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE KANTTISEN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE Taitetaan tästä Tuotelista Nro Tuote 1 Kouru 2 Ulkokulma, 90 3 Sisäkulma, 90 4 Tukkopää, oikea ja vasen 5 Koukku, suora 6 Koukku, vino 7 Koukku taitettava 8 Syöksytorven

Lisätiedot

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon

Lisätiedot

SEINÄTIKKAIDEN NOUSUKISKOJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE TIKLI 150

SEINÄTIKKAIDEN NOUSUKISKOJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE TIKLI 150 SEINÄTIKKAIDEN NOUSUKISKOJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE TIKLI 150 Tikli-seinätikkaat voidaan varustaa turvavaljaan kiinnityskiskolla tai selkäsuojuksella, tikkaan nousukorkeuden ylittäessä 8 m. Näiden tarkoituksena

Lisätiedot

Jalotakan teräshormit

Jalotakan teräshormit Jalotakan teräshormit Tuoteluettelo 2010-2011 25 Jalotakan teräshormit ovat CE-merkittyjä tuotteita. Tämä takaa tuoteiden korkean laadun sekä turvallisuuden. Aluskatteen tiiviste Savupiipun eristetyn osan

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖSELITYS. Kaskelan vesikattorakenteiden peruskorjaus. VETELIN KUNTA Kivihyypäntie Veteli 14. joulukuuta 2016 Tekijä: Anssi Torppa

RAKENNUSTYÖSELITYS. Kaskelan vesikattorakenteiden peruskorjaus. VETELIN KUNTA Kivihyypäntie Veteli 14. joulukuuta 2016 Tekijä: Anssi Torppa RAKENNUSTYÖSELITYS Kaskelan vesikattorakenteiden peruskorjaus VETELIN KUNTA Kivihyypäntie 1 69700 Veteli 14. joulukuuta 2016 Tekijä: Anssi Torppa RAKENNUSTYÖSELITYS Kaskelan vesikattorakenteiden peruskorjaus

Lisätiedot

Markki -lapetikkaan asennus. Standardi EN 12951 C2-TB

Markki -lapetikkaan asennus. Standardi EN 12951 C2-TB Markki -lapetikkaan asennus Standardi EN 12951 C2-TB Sisällys Markki -lapetikkaan asennus... 2 Lapetikkaan asennus kone- ja lukkosaumakatteeseen puolakiinnikkeellä... 4 Lapetikkaan asennus konesaumakatteeseen

Lisätiedot

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Vaakasuuntainen pyörreilmasuihku. Laite voidaan asentaa kattoon tai seinään. Paineenmittaus ja aerosolitestit voidaan tehdä etulevyn läpi.

Lisätiedot

RT 85-11132 KH 90-00537 VESIKATON TURVAVARUSTEET SISÄLLYSLUETTELO

RT 85-11132 KH 90-00537 VESIKATON TURVAVARUSTEET SISÄLLYSLUETTELO RT 85-11132 KH 90-00537 VESIKATON TURVAVARUSTEET OHJEET lokakuu 2013 1 (28) korvaa RT 85-10708 KH 90-00274 Tässä ohjeessa esitetään ohjeita talotikkaista, lapetikkaista, kattosilloista, loivan katon kulkusilloista,

Lisätiedot

Monierin ainutlaatuinen laattakattotiili.

Monierin ainutlaatuinen laattakattotiili. orma x minster Monierin ainutlaatuinen laattakattotiili. ROOFS ROOFS FOR FOR LIVING Tasainen laattakattotiili Ormax Minster on täysin uudenlainen betonikattotiili. Etäältä katsottuna sen tasainen muoto

Lisätiedot

Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90

Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 17 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko koukku - suora 6 Pisko koukku- vino 7 Pisko

Lisätiedot

Ross-tuuletuspaalu. Alapohjan tuuletukseen ja tuloilmaputkeksi

Ross-tuuletuspaalu. Alapohjan tuuletukseen ja tuloilmaputkeksi Ross-tuuletuspaalu Alapohjan tuuletukseen ja tuloilmaputkeksi Tyylikäs vaihtoehto alapohjan tuuletukseen Ross-tuuletuspaalu on tyylikäs tuote talon ryömintätilan tuuletukseen sekä talon alapohjan kosteusvaurioiden

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

VESIKATON KUNTOTUTKIMUS. Asunto Oy Juhannusrinne Parolantie 3, 02200 Espoo. www.innocate.fi

VESIKATON KUNTOTUTKIMUS. Asunto Oy Juhannusrinne Parolantie 3, 02200 Espoo. www.innocate.fi Asunto Oy Juhannusrinne Parolantie 3, 02200 Espoo VESIKATON KUNTOTUTKIMUS Kilpailutus 06400 Porvoo www.innocate.fi 2(31) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Työn tilaaja... 3 1.2 Yhteyshenkilö... 3 1.3

Lisätiedot

RT 38716. Vesivek. RT 38716 tuotetieto 1 tuotetieto lokakuu 2015. 257 Talo 2000 486 Talo 90. X37 SfB RT CAD/BIM 1 (8) F43 Hoito- ja huoltokoodi

RT 38716. Vesivek. RT 38716 tuotetieto 1 tuotetieto lokakuu 2015. 257 Talo 2000 486 Talo 90. X37 SfB RT CAD/BIM 1 (8) F43 Hoito- ja huoltokoodi RT 38716 tuotetieto 1 tuotetieto lokakuu 2015 RT 38716 257 Talo 2000 486 Talo 90 RT tuotetieto X37 SfB RT CAD/BIM 1 (8) F43 Hoito- ja huoltokoodi SADEVESIJÄRJESTELMÄT PARVEKKEIDEN VEDENPOISTOJÄRJESTELMÄT

Lisätiedot

PIIPPU-LÄPIVIENTISARJA Metallisille, eristetyille ja tehdasvalmisteisille savupiipuille

PIIPPU-LÄPIVIENTISARJA Metallisille, eristetyille ja tehdasvalmisteisille savupiipuille PIIPPU-LÄPIVIENTISARJA Metallisille, eristetyille ja tehdasvalmisteisille savupiipuille SUUNNITTELU- ja ASENNUS- KÄSIKIRJA 1/2010 Sisällysluettelo 1. Piippu-läpivientisarja...3 2. Valmistusmateriaalit...3

Lisätiedot

Markki -kattosillan asennus. Standardi EN B

Markki -kattosillan asennus. Standardi EN B Markki -kattosillan asennus Standardi EN 516-2-B Sisällys Markki -kattosillan asennus... 2 Turvavarusteet... 5 Kattosillan asennus lukkosaumakatteeseen...12 Kattosillan asennus pelti- ja huopakatolle...14

Lisätiedot

TUOTE- JA JÄRJESTELMÄTIEDOT JÄRJESTELMÄN TIEDOT. Industry Modus TAL -järjestelmä. -järjestelmä. YKSITYISYYS: Ei mittaustulosta.

TUOTE- JA JÄRJESTELMÄTIEDOT JÄRJESTELMÄN TIEDOT. Industry Modus TAL -järjestelmä. -järjestelmä. YKSITYISYYS: Ei mittaustulosta. Ecophon Industry Modus TAL Teollisuustiloihin, joissa vaaditaan vaihtoehtoisia levykokoja ja asennustapoja. voidaan asentaa näkyvään listajärjestelmään tai sienikiinnityksellä. Jos levyt kiinnitetään sienikiinnityksellä,

Lisätiedot

lindab korkeat profiilit Lindab Coverline TM Lindab LHP 130 ja LHP/LTP115 Uuden ajan korkeat profiilit

lindab korkeat profiilit Lindab Coverline TM Lindab LHP 130 ja LHP/LTP115 Uuden ajan korkeat profiilit Lindab Coverline TM Lindab LHP 130 ja LHP/LTP115 Uuden ajan korkeat profiilit 2 Lindabin korkeaprofiilit - LTP115, LHP115 ja LHP130 Lindabin korkeaprofiileita LHP115 ja LHP130 käytetään kantavina rakenteina

Lisätiedot

BENDERS tiilikatot 1-2 KOURUINEN TIILI. Helppo, kevyt, nopea, näyttävä! Lisätietoa Bendersistä www.benders.fi

BENDERS tiilikatot 1-2 KOURUINEN TIILI. Helppo, kevyt, nopea, näyttävä! Lisätietoa Bendersistä www.benders.fi BENDERS tiilikatot ASENNUSOHJE 1-2 KOURUINEN TIILI Helppo, kevyt, nopea, näyttävä! Lisätietoa Bendersistä www.benders.fi Tuuletustiili Ristiharjakappale Tuuletusputki Puolitiili Tikasas Aloitusharjatiili

Lisätiedot

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO VESISET Plus + ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO 50/ 75/ 100 mm Siivilämuhvin ja putken asennus s.2 Ylin kerros ja mutkat s.4 Seinäkiinnikkeet s.6 Puhdistusputken asennus s.9 Kattokaivo s.11

Lisätiedot

ME PIDÄMME PINTAMME. KATTOTUOTTEET

ME PIDÄMME PINTAMME. KATTOTUOTTEET ME PIDÄMME PINTAMME. KATTOTUOTTEET TUNNEMME TUOTTEEMME PINTAA SYVEMMÄLTÄ. Toiminnassamme yhdistyy korkea laatu, järkevä hinta sekä asiantunteva ja nopea palvelu. Tämän mahdollistaa tehokas kotimainen tuotanto,

Lisätiedot

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia

Lisätiedot

ILTO Roof -huippuimurit ja -kattoläpiviennit KATOILLA PUHALTAVAT UUDET TUULET HUIPPU-UUTUUS P A R A S T A I L M A N V A I H T O A www.ilto.fi ILTO Roof -HUIPPUIMURI ILTO Roof -HUIPPUIMURIT ILTO Roof HI-11

Lisätiedot

Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili

Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 20.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 6 Alkulause Ohjeet ja

Lisätiedot

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Sadevesijärjestelmät

lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Sadevesijärjestelmät lindab yksinkertaistamme rakentamista Lindab Sadevesijärjestelmät Hinnasto Maaliskuu 2014 Sadevesijärjestelmät hinnat ALV 0% Maaliskuu 2014 Koko värillinen / metalli Kupari sinkki värit R Puolipyöreä kouru.

Lisätiedot

RT tuotetieto 1 tuotetieto helmikuu X70 talovarusteet SfB RT CAD/BIM 1 (6)

RT tuotetieto 1 tuotetieto helmikuu X70 talovarusteet SfB RT CAD/BIM 1 (6) RT 38856 tuotetieto 1 tuotetieto helmikuu 2017 RT 38856 173 Talo 2000 273 Talo 90 RT tuotetieto X70 talovarusteet SfB RT CAD/BIM 1 (6) TUOTTEET PP-reikälevyt Pate-postilaatikot ja -laatikkotelineet Ryhmäpostilaatikko

Lisätiedot

Dehn Lighting Protection

Dehn Lighting Protection Dehn Lighting Protection HINNASTO 1.1.2019 FINN ELECTRIC OY Tässä hinnastossa on mukana myös Finn Electricin keskusvarastossa Helsingissä atkuvasti varastoitavat tuotteet. Hinnat ALV 0%, vapaasti varastossamme.

Lisätiedot