Tampereen yliopisto - hyvä opiskeluyhteisö. Liisa Ahlava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen yliopisto - hyvä opiskeluyhteisö. Liisa Ahlava"

Transkriptio

1 Tampereen yliopisto - hyvä opiskeluyhteisö Liisa Ahlava liisa.ahlava@uta.fi

2 Tampereen yliopisto on avoin ja aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuja, on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia, auttaa ihmisiä ja yhteiskuntaa parantamaan sivistyksellistä, terveydellistä, sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia, on sitoutunut edistämään oikeudenmukaisuutta, tasaarvoa, oman maan ja maailman kansalaisten hyvinvointia, kulttuurien vuorovaikutusta ja kestävää kehitystä.

3 Yliopistoyhteisö opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö ja opiskelijat lait, asetukset ja muut säädökset (ks. -liittyvat-saannot) yliopiston keskeiset arvot: akateeminen vapaus, luovuus, tasavertaiset mahdollisuudet oppia, tietää, osallistua ja vaikuttaa sekä yhteisöllinen vastuu jäsenillä vastuu omista arvoistaan ja asenteistaan ja niiden mukaisesta toiminnasta sekä oikeus edellyttää myös muiden toimivan eettisesti kestävällä tavalla

4 Hyvät opiskelukäytännöt yliopistoyhteisön jäsenenä toimiminen vastuun ottaminen omista opinnoista toisen tekemän työn kunnioittaminen ja tieteessä sovittujen eettisten periaatteiden ja käytäntöjen noudattaminen (hyvä tieteellinen käytäntö) Opiskelija on vastuussa hyvien opiskelukäytäntöjen noudattamisesta, ja hänen tulee etukäteen varmistaa toimintansa oikeellisuus.

5 opiskelee oppiakseen elämässä ja tulevissa työtehtävissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita, edetäkseen tutkinnossaan ja saadakseen sen valmiiksi keskeisenä tavoitteena on kehittyä hyväksi oppijaksi, joka pystyy ratkaisemaan vaikeita ongelmia tieteen keinoin suunnittelee ja suorittaa opiskeluoikeutensa mukaiset opinnot Opiskelija antaa palautetta opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin kehittämiseksi noudattaa opinnoissaan hyvää tieteellistä käytäntöä sekä opiskelun ja tutkimuksen eettisiä periaatteita

6 Hyvän opiskelukäytännön ja hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset eli vilppi Haittaa oppimista ja osaamistavoitteiden saavuttamista Rikkoo yliopiston arvoja ja eettisiä periaatteita On tiedeyhteisön harhauttamista Vilpin muotoja: Tenttivilppi ja toisen avustaminen siinä Plagiointi ja toisen avustaminen siinä Anastaminen, itsensä plagiointi, havaintojen tai tulosten vääristely ja sepittäminen Piittaamattomuus hyvästä tieteellistä käytännöstä Johtaa aina rehtorin päätöksen mukaiseen menettelyyn

7 Linkkejä ja lisätietoja Opiskelun etiikka, hyvä tieteellinen käytäntö ja opintovilppi: Opintojen arviointisääntö: Tutkintosääntö: Rehtorin päätös: Hyvä tieteellinen käytäntö opinnoissa ja menettely opintovilppiä epäiltäessä (intranet): Hyvän tieteellisen käytännön osaamistavoitteet kandidaatin-, maisterin- ja tohtorintutkintojen opetussuunnitelmissa (intranet): a_ohje_ pdf/

8 Intoa oppimiseen!

9 TAMY, Esko Nieminen ja Sanni Lehtinen dium=copy

10

11 OPISKELIJAN SÄHKÖISET PALVELUT Opintokoordinaattori Anna Leinonen ja atk-suunnittelija Katriina Aario

12 Orientoivat opinnot, Tampereen yliopiston kirjaston palvelut ja tiedonhankintataidot Tietoasiantuntija Janika Asplund

13 Ajankohtaista uusille opiskelijoille ensimmäisenä opintovuonna Osallistu tiedonhankinnan perusteiden opetukseen Kirjastokortti integroidaan opiskelijakorttiin: Ota kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan, kun tulet kirjastoon aktivoimaan opiskelijakorttiin kirjastokorttiominaisuutta

14 Tampere3 yhdistää kirjastopalvelut Tampere3-kirjastoksi vuodenvaihteessa: Tammikuusta 2019 alkaen kirjastopalvelut Tampere3:n opiskelijoille tarjoaa yhteinen kirjasto. Vuodenvaihteessa palveluihin tulee muutoksia Kirjaston verkkosivujen osoite muuttuu Kannattaa seurata kirjastojen viestintää kirjaston verkkosivuilla ja Opiskelijan työpöydällä! Kerromme syksyn aikana Tampere3-muutoksista!

15 Tiedonhankintataitojen opetus

16 Kirjasto ohjaa opiskelijaa Tiedonhankintataitojen opetus Tiedonhankinnan perusteet ensimmäisenä vuonna, lähiopetusta, verkko-opetusta ja harjoituksia 2-4 tuntia aineopintoseminaarin yhteydessä 2 tuntia syventävien seminaarin yhteydessä

17 Tiedonhankintataidot ura- ja Informaatiolukutaito Keskeinen akateeminen opiskelutaito Työelämätaito Elinikäisen oppimisen taito Nykyisissä koulutusohjelmissa tiedonhankintataitoja opetetaan kaikissa tutkintoohjelmissa kaikissa tiedekunnissa! opiskelutaitoina

18 Tiedonhankinnan perusteet (1 op) JKK:n opiskelijat Politiikan opiskelijat: I periodi Kauppa- ja hallintotieteilijät: II periodi Ilmoittautuminen ja aikataulut Yhteyshenkilö kirjastossa: Janika Asplund tai Miikka Sipilä SOCin opiskelijat (yhteiskuntatieteet, keskustakampus) I periodi Ilmoittautuminen ja aikataulut Yhteyshenkilö Sari Mäkelä (etunimi.m.makela at uta.fi) tai Janika Asplund

19 Tiedonhankintataidot I / Tiedonhankinnan perusteet (1 op) COMS: Journalistiikan ja viestinnän opiskelijat, informaatiotutkimuksen opiskelijat Tiedonhankinnan opetus syksy 2018, periodi II Ilmoittautuminen ja aikataulut Yhteyshenkilöt kirjastossa: Janika Asplund tai Eija Poteri LUO: Luonnontieteiden tiedekunta Tietojenkäsittelytieteen opiskelijat, syksy 2018, periodi II Matematiikan opiskelijat, kevät 2019, periodi III Ilmoittautuminen ja aikataulut Yhteyshenkilö kirjastossa: Janika Asplund

20 Tiedonhankinnan perusteet COMS: Kieli, käännös- ja kirjallisuustieteiden opiskelijat Tiedonhankinnan ensimmäisen vuoden opetus syksyllä 2018, suurimmaksi osaksi I periodilla Ilmoittautuminen tiedekunnassa Kirjaston yhteyshenkilö: Maarit Laskujärvi EDU:n opiskelijat: Kasvatustieteet Tiedonhankinnan ensimmäisen vuoden opetus keväällä 2019, III periodi HOPS-ryhmien lähiopetuksen ajat ilmoitetaan keväällä Kirjaston yhteyshenkilö: Saija Tapio

21 Kirjaston palvelut

22 Kirjaston tilat ja henkilökunta Linna (Kalevantie 5, Linnarakennus) Arvo (Arvo Ylpön katu 34, Kaupin kampuksella) Voit käyttää kummankin toimipaikan palveluita, tiloja ja laitteita. Kirjaston henkilökunta on sinua varten! oloajat.html - sinua varten!

23 Kirjastoaineistot painettuja ja e-muotoisia Painetut kirjat Painetut lehdet Painetut hakuteokset Elektroniset kirjat, n. 55 % yliopiston kurssikirjoista löytyy myös elektronisena Elektroniset lehdet Elektroniset hakuteokset Erilaiset tietokannat Aineistojen etäkäyttö peruspalvelutunnuksella Näin käytät kirjaston aineistoja

24 Laina-ajat Muista uusia tai palauttaa lainat ajoissa välttyäksesi maksuilta! Kurssikirjat 2 viikkoa (14 vrk) Kurssikirjojen lyhytlainat vuorokausi tai viikonloppu Yleiskokoelma 4 viikkoa (28 vrk) Elektronisten aineistojen etäkäyttö: kirjaudu yliopiston peruspalvelutunnuksella Tamcatiin (e-kirjat) tai Andoriin (e-lehdet, kansainväliset artikkelit) tai siirry tietokantoihin kirjaston oppaiden tai tietokantalistan kautta Etänä aina peruspalvelutunnuskirjautumisella

25 Linna-kirjasto kerroksittain 1. kerros: Linna-kirjaston 1. kerroksen asiakaspalvelupiste: lainausasiat ja tiedonhaun ohjaus tule ja kysy! Itsepalveluautomaatit, lainaus- ja palautusautomaatti Varausten omatoiminen nouto Kurssikirjat Kurssikirjojen lyhytlainat Linna-kirjaston 1. kerroksessa opiskelijoiden rennompi sohvatila Sisäänkäynti Hiljainen lukusali 24/7 (muista kulkukortti) 2. kerros: yleiskokoelma, lainausautomaatti, lukupaikkoja, päivän sanomalehdet Hiljainen lukusali 24/7 (huom.! kulku rakennuksen pääaulasta 1. kerroksen YTHS:n nurkasta ) 3. kerros: Ryhmätyöhuoneet (varattavat: Office365-kalenterissa ja ei-varattavat: voi mennä milloin vain) Linnan oppimiskeskuksen tietokoneisiin kirjautuminen opiskelijatunnuksilla Kirjaston opetusluokat, opiskelijoiden käytössä myös tiedonhankinnan opetusten ulkopuolella Tulostaminen tulostuskiintiöllä Painetut lehdet, lukupaikat Langaton verkko koko kirjastossa! Kirjaston kerroskartta

26 Kirjasto palvelee myös etänä E-aineistot etäkäytössä, peruspalvelutunnuksella Neuvontapalveluita etäkäytössä: Kysy kirjastosta, chat. Voit uusia lainasi itse verkossa

27 Kirjasto tiedottaa ja opastaa! Kirjaston verkkosivut Kirjastoikkuna-blogi Kirjaston tiedonhakuoppaat E-kirjaopas Chat kirjaston etusivulla Face-to-face viestintä Facebook Instagram Twitter

28 Tervetuloa kirjastoon! Seuraa kirjaston verkkosivuja! Kirjaston käytön opas:

29

30 UNIPOLI SPORT KORKEAKOULULIIKUNTAA TAMPEREELLA YKSI LIIKUNTAMAKSU TRIPLASTI MAHDOLLISUUKSIA

31 3 kampusta Laadukkaat liikuntatilat lähellä Hervannan kampus Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Kaupin kampus Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) Keskustan kampus Tampereen yliopisto (TaY)

32 Kattava liikuntatarjonta Noin 80 ryhmäliikuntatuntia viikossa Erilaisia palloilulajeja Kuntosalit Liikuntakursseja (lisämaksu) Liikuntaneuvontaa Personal Training -palvelut (lisämaksu) Tapahtumat ja turnaukset Saunatilat Urheiluseuratoiminnan järjestävät Tampereen Akateeminen Mahti ry (TaY), TUrVoKe ry (TTY) ja Tolu (TAMK)

33 Liikuntaa läpi vuoden Sekä korkeakoulujen opiskelijoille (35 000) että henkilökunnan jäsenille (4 000) Toimintakaudet 1. tammikuuta 31. heinäkuuta 1. elokuuta 31. joulukuuta Ryhmäliikuntakaudet erikseen! Tarkista aukioloajat kampuksittain nettisivuilta

34 Hervannan kampus (TTY) Tamppi Areena Palloiluhalli Ryhmäliikuntasali Kaksi kuntosalia Pukuhuoneet Avoinna Ma Pe La Su Bommari Kaksi sählykenttää Tatami Miniskeittiramppi Nyrkkeilysäkit Lyöntiseinä Suksien voitelupiste Kiipeilyseinä Avoinna Ma Su 8 23

35 Kaupin kampus (TAMK) Liikuntakeskus, L-talo Palloiluhalli Kuntosali Ryhmäliikuntasali Kiipeilyseinä Puuhuoneet Sauna Avoinna Ma To 6 22 Pe 6-20 La 9-19 Su 9-20

36 Keskustan kampus (TaY) Atalpan liikuntakeskus Palloiluhalli Ryhmäliikuntasali Venyttely/tatamisali Kaksi kuntosalia Pukuhuoneet Saunat Ulkokuntosali Avoinna Ma To 7 22 Pe 7 21 La Su

37 Edullinen liikuntamaksu Yksi maksu = kaikkien kolmen kampuksen palvelut! Maksu lukukaudeksi tai kerralla koko vuodeksi Kausimaksut Unipoli Sport Hinta Syksy Kevät Koko vuosi Kertamaksu 6 Kulku toisella kampuksella: maksettuaan Unipoli Sport -liikuntamaksun omaan korkeakouluunsa, käyttäjä saa oikeudet käyttää myös kahden muun korkeakoulun palveluita Nouda oikeudet henkilökohtaisesti kampusten asiakaspalvelupisteiltä

38 TAMPEREEN YLIOPISTO Liikuntamaksun suorittaminen Kausi- ja vuosimaksun voi maksaa sähköisesti OILIssa Tamyn jäsenmaksun yhteydessä tai Atalpan vastaanottoon (kortti tai käteinen) Kulkuoikeudet päivitetään opiskelija-/henkilöstökortille Korttia näytettävä lukijassa joka kerta käynnin yhteydessä! Liikuntamaksu sisältää ryhmäliikuntatunnit, palloilun ja kuntosalit (lisäpalveluita erillismaksusta, esim. kurssit)

39 Avoimet ovet Kokeile liikuntapalveluita maksutta kolmella kampuksella Avoimet ovet kaikilla kampuksilla kaikille TaY:n, TAMKin ja TTY:n opiskelijoille sekä henkilökunnan jäsenille Näytä vastaanotossa opiskelija/henkilöstökortti Pyöräilypäivä keskustan kampuksella tiistaina 4.9. klo Pyörän huoltoa

40 Liikuntakurssit Unipoli Sport -liikuntamaksu oikeuttaa liikuntakursseille osallistumiseen Erillinen lisämaksu Ilmoittautuminen nettisivujen kautta Oman korkeakoulun tunnus ja salasana (Haka-järjestelmä) Kurssi-ilmoittautumisjaksot kaksi kertaa kaudessa Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä Liikuntakursseista ei saa opintopisteitä Luethan ilmoittautumisohjeet ennen ilmoittautumista!

41 Kunnon Startti Kunnon Startti kursseja aloittelijoille Liikuntaneuvonta Kuntosaliharjoittelu YTHS OTH Hyvinvointiklinikka

42 Julkaistaan kerran kuussa Sisältää tärkeimmät uutiset ja tiedot mahdollisista muutoksista tiloissa ja palveluissa. Instagram: Unipoli Sport #unipolisport Tilaa uutiskirje, seuraa somessa!

43 Korkeakoulujen seuratoiminta Laaja seuratoiminta korkeakouluittain TUrVoKe ry:n alajaostot Tamkon Tolu ja muut lajikerhot Mahti ry:n lajikerhot Lajikokeiluja, turnauksia, kursseja ja tapahtumia Lisää eri lajien harrastusmahdollisuuksia

44 Tampereen Urheiluakatemia Alueellinen yhteistyöverkosto, jonka tehtävänä on tukea huipulla olevia ja sinne tähtääviä nuoria urheilijoita yhdistämään opiskelu ja tehokas harjoittelu Koordinaattori Petteri Luukkainen, Varalan Urheiluopisto Yhteyshenkilöt korkeakouluittain

45 Yhteystiedot Liikuntapäällikkö Kirsi Mänty puh Päätalo A144 Atalpan vastaanotto puh

46 Tervetuloa käyttämään Unipoli Sportin palveluita!

47 TAUKO 5 min. Huom! Y-kampus esittelee toimintaansa ja vastailee kysymyksiin salin ulkopuolella tilaisuuden jälkeen. Kelan pop up -toimisto on tavattavissa yliopistolla pe klo Paikkana on Päätalon pääaulan kaaripöytä. Kelan edustajat vastaavat kysymyksiin opintotuesta ja asumistuesta. Kelan toimisto vierailee myös Arvo-rakennuksessa ti klo , Aulassa E101-F101

48 Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on tarvittaessa tukena opiskeluissasi Toimimme aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Toimimme Suomen yliopisto- ja korkeakoulukaupungeissa; Tampereella toimipisteitä on kaksi Hervannassa ja Kalevantiellä. Toimipisteiden yhteystiedot, aukioloajat sekä ajanvarausnumerot löytyvät verkkosivuilta Vaasa Rovaniemi Oulu Tampere Rauma Kuopio Joensuu Jyväskylä Lappeenranta Turku Espoo Helsinki

49 Kuka saa käyttää YTHS:n palveluja? Voit käyttää palvelujamme, jos olet perustutkintoa suorittava yliopisto- tai korkeakouluopiskelija ja olet maksanut jäsenmaksusi YTHS:n toimipiiriin kuuluvalle ylioppilaskunnalle. Voit käyttää palveluja saman ajan kuin jäsenyytesi on voimassa. Palvelut ovat käytettävissäsi, kun jäsenmaksu on maksettu. Koko lukuvuosi palveluiden käyttöoikeus alkaa 1.8. ja päättyy Syyslukukausi jäsenyys alkaa 1.8. ja päättyy Kevätlukukausi jäsenyys alkaa 1.1. ja päättyy

50 Yleisterveyden palvelut Terveyden- ja sairaanhoitajien vastaanotot Yleislääkärin vastaanotot ja tarpeen mukaan gynekologi- ja ihotautilääkäri-palvelut Fysioterapia Laboratoriotutkimukset säätiön lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä ja röntgentutkimukset lääkärin lähetteellä Terveyskysely verkossa kaikille ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja tarvittaessa terveystapaaminen Matkailuterveysneuvonta Seksitautien etätestaus

51 Suunterveyden palvelut Suuhygienistien vastaanotot Hammaslääkärien vastaanotot sekä erikoishammaslääkäripalveluita Röntgentutkimukset

52 Mielenterveyden palvelut Puhu niin kuuntelen tunnetaidot ja vlogi Katso video Vaativuuden tarina Psykologien vastaanotot Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö Puhelinneuvonta Mielenterveysneuvonta ja tutkimusjaksot Hoitosuunnitelman mukaiset hoitojaksot (mm. lyhyet psykoterapeuttiset hoitojaksot, kriisihoito, lääkehoito)

53 Ota käyttöön Self! Self on verkkoasioinnin palvelu YTHS:ssä asiointiin. Kirjaudu heti lukuvuoden alussa palvelun käyttäjäksi ja hyväksy sähköisen asioinnin sopimus. Tällöin voimme lähettää sinulle kutsukirjeitä ja lomakkeita sähköisesti täytettäväksi ennen vastaanottokäyntiä. Selfin kautta voit mm. hallinnoida omia ajanvarauksia, lähettää esitietolomakkeita, osallistua kyselyihin ja viestiä turvallisesti YTHS:n asiantuntijoiden kanssa.

54 Ajanvaraus YTHS:n palveluihin 1. Ota yhteyttä YTHS:ään 2. Varaa aika Selfissä 3. Kun ajanvaraus on tehty Ennen ajanvarausta tehdään hoidontarpeen arviointi eli terveydenhuollon ammattilaisen tekemä arvio hoitoon pääsystä ja hoidon kiireellisyydestä. YTHS:ssä on käytössä takaisinsoittopalvelu. Jatka puhelua niin kauan, että automaatti kertoo soittopyynnön tallentuneen. Hoidontarpeen arvioinnin jälkeen voit tehdä ajanvarauksen joko puhelimitse tai ajanvarausluvan saatuasi Self-palvelun kautta. Selfissä voit varata ja siirtää vastaanottoaikojasi. Vastanottoaikojen tarkistaminen ja peruminen on mahdollista kaikille ilman erillislupaa. Saavu ajoissa vastaanotolle. Muista peruuttaa, jos et pääse tulemaan. Lue lisää: Peruutusmaksukäytäntö

55 Terveystarkastus 1. opiskeluvuoden aikana Kutsumme kaikki 1. vuoden opiskelijat vastaamaan sähköiseen terveyskyselyyn Self-palvelun kautta. Terveyskyselyn perusteella saat sähköisen palautteen ja tarvittaessa kutsun terveystarkastukseen tai hammastarkastukseen/hoitoon. Halutessasi voit aina varata ajan terveystarkastukseen terveydenhoitajalle täytettyäsi sähköisen terveyskyselylomakkeen.

56 Maksuttomat palvelut Terveydenhoitajan vastaanotto Kutsusta tehtävä terveystarkastus Yleislääkärin vastaanotto Laboratoriotutkimukset säätiön lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä Röntgentutkimukset säätiön lääkärin/hammaslääkärin lähetteellä Mielenterveyden ammattilaisten vastaanotto Hammaslääkärin ensimmäinen tutkimuskäynti (laaja hammastarkastus, joka tehdään opiskeluaikana yhden kerran) tai sen jälkeen opintonsa aloittaneille Hammaslääkärin käynti enintään 10 min Suuhygienistin vastaanotto Fysioterapeutin neuvonta- ja hoitokäynti Ryhmätoiminta Puheterapiakäynti Rokotukset (jäykkäkouristus-kurkkumätä, polio, MPR = tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) Maksuttomat todistukset ja lausunnot Yhteisöterveyden palvelut

57 Maksulliset palvelut Erikoislääkärikäynti (ei koske psykiatrilla käyntiä) Hammaslääkäri/erikoishammaslääkärikäynti yli 10 min - enint. 20 min Lue lisää: Maksut Maksulliset todistukset ja lausunnot Hammaslääkäri/erikoishammaslääkärikäynti yli 20 min - enint. 40 min Hammaslääkäri/erikoishammaslääkärikäynti yli 40 min Saat laskusi joko postitse tai e-laskulla. Suosittelemme lämpimästi e-laskun käyttöönottoa! Peruuttamaton käynti 35

58 YTHS:n verkkopalvelut ja some Tutustu verkkopalveluihin ja - YTHS.fi - Self - Verkkoasiointi - Matkailuterveysneuvonta - Terveystietopankki - Seksitautien_etätestaus youtube.com/ythsvideo facebook.com/ylioppilaidenterveydenhoitosaatio

59 Asiakkaittemme antama palaute on meille ensiarvoisen tärkeää kehittäessämme palveluamme ja parantaessamme toimintaamme / yths.fi/palaute ILOA JA MENESTYSTÄ OPINTOIHISI!

60

61 Saavutettavuus ja erityisjärjestelyt opinnoissa Maarit Moberg Opintokoordinaattori

62 Saavutettavuudella tarkoitetaan ympäristöä, jossa kaikki voivat opiskella ja työskennellä ominaisuuksistaan riippumatta yhdenvertaisesti. Koulutuksen järjestäjän edellytetään tekevän asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta erityistarpeita omaava henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada koulutusta ja palveluita (yhdenvertaisuuslaki1325/ )

63 Kun joustavat suoritusvaihtoehdot eivät riitä? o erilaiset joustavat opiskelu- ja suoritusmahdollisuudet o vaihtoehtoiset suoritustavat jokaisen kurssin osalta on esitetty opinto-oppaassa o Yliopistossa on mahdollisuus saada erityisjärjestelyjä osaamistavoitteiden saavuttamiseksi.

64 Mitä erityisjärjestelyjä voi saada, millä perusteilla ja miten se kaikki tapahtuu? Lääkäri tms. asiantuntija on todennut oppimista vaikeuttavan sairauden, vamman tai muun opiskelua haittaavan ominaisuuden Erityisjärjestelyjä voivat olla esimerkiksi lisäaika apuvälineiden käyttö kirjaston kurssikirjojen laina-ajan lisäaika opettajan mahdollisuuksien mukaan tarjoamat opetukseen ja suoritustapoihin liittyvät ratkaisut tai tukitoimet

65 Tampereen yliopistossa on käytössä erityisjärjestelyehdotus opiskelija lähettää sähköpostia osoitteeseen jokaiselle tarjotaan keskusteluaika opiskelutilanteen ja tarpeiden selvittelemiseksi

66 Erityisjärjestelyehdotukseen kirjataan 1. Perustelu erityisjärjestelyn tarpeelle (asiantuntijalausunto) 2. Ideoita siitä miten opiskelijaa voisi tukea opintojaksoilla Opiskelija saa erityisjärjestelyehdotuksen itselleen ja näyttää sitä tarpeen mukaan opintojaksosta vastaavalle opettajalle sopiessaan erityisjärjestelyistä.

67

68 Viestintä- ja kieliopintojen info ja

69 15

70 auttaa toimimaan työelämän viestintätilanteissa tukee monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta Asiantuntijan viestintä- ja kieliosaaminen vahvistaa asiantuntijuutta tukee opiskelua ohjaa akateemisiin käytäntöihin

71 1. vuosi Viestintä- ja kieliopinnot (15 op) 2. vuosi 3. vuosi (valinnaiset opintojaksot, B1- tai vaativampi taso, 2 op) Introduction to Academic English (4 op) tai Espanjan kielen kirjallinen ja suullinen taito (4 op) tai Ranska eilen, tänään ja huomenna (4 op) tai Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä (4 op) Tieteellinen kirjoittaminen (3 op) englanti espanja ranska ruotsi Aktuelle Texte aus Presse und Studium (4 op) tai Deutsch im Alltag und Studium (4 op) Asiantuntijan puheviestintä ja vuorovaikutus (2 op) saksa suomi tai Luemme ja keskustelemme venäjäksi (4 op) venäjä

72 Muut vieraat kielet: espanja, ranska, saksa, venäjä (ja kiina) 8 lukiokurssia 6-7 lukiokurssia Tutkintotason kurssi Kurssi IV Valmentava kurssi Valinnaiset kurssit 4-5 lukiokurssia 2-3 lukiokurssia Ei aiempia opintoja Kurssi III Kurssi II Kurssi I Astu vieraan kielen polulle! Toimi suunnitelmallisesti Tutustu osaamiskuvauksiin Tule mukaan sopivalta taitotasolta

73 Mitä sinun täytyy tehdä nyt? Huolehdi, että HOPS-ohjauksessa käsitellään myös vieki-opintoja. Valitse tutkintoon kuuluva vieras kieli aiempien opintojesi perusteella. Testaa ruotsin kielen taitotasosi lähtötasotestillä Moodlessa. Osallistu tarvittaessa valmentavaan opetukseen: Esim. englannin kielen tutkintotason kurssin lähtötaso on A-kielestä yo-kirjoitusten arvosana magna cum laude tai ylempi.

74 Huomaa, että tarjolla on myös monenlaisten oppijoiden ja viestintärohkeuden ryhmiä. Valitse halutessasi toinen vieras kieli lähtötasosi mukaan. Tutustu AHOT:iin (korvaavuudet ja näyttökokeet) Huomaa myös ristiinopiskelumahdollisuus Tampere3-korkeakouluissa ja yhteistyö Normaalikoulun lukion kanssa.

75 Muista nämä: Ilmoittaudu 1. periodin kursseille viim. 3.9.! Ilmoittaudu vain, jos voit sitoutua suorittamaan koko kurssin (1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä). Uusia kursseja alkaa eri periodeissa.

76 Jäikö kysyttävää? Etsi lisätietoa kielikeskuksen opinto-oppaasta, opetusohjelmasta ja opiskelun oppaasta. Opettajia tavattavissa heti tämän tilaisuuden jälkeen. Tule avajaispäivänä kielikeskuksen ständille.

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö.

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Kuka saa käyttää YTHS:n palveluja? Voit käyttää palvelujamme, jos olet perustutkintoa suorittava yliopisto- tai korkeakouluopiskelija ja olet maksanut

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, & Tampereen yliopiston kirjaston palvelut ja tiedonhankintataidot

Orientoivat opinnot, & Tampereen yliopiston kirjaston palvelut ja tiedonhankintataidot Orientoivat opinnot, 31.8.2017 & 1.9.2017 Tampereen yliopiston kirjaston palvelut ja tiedonhankintataidot Tietoasiantuntija Janika Asplund, Linna-kirjasto Ajankohtaista uusille opiskelijoille ensimmäisenä

Lisätiedot

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena.

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena. YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena Kuka saa käyttää YTHS:n palveluja? Voit käyttää palvelujamme, jos olet perustutkintoa suorittava yliopisto- tai korkeakouluopiskelija kun olet maksanut

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS 2012 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS On valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS. Joensuun toimipiste, Yliopistokatu 2, Aurora B-rappu avoinna ma-to 8-15, pe 8-14

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS. Joensuun toimipiste, Yliopistokatu 2, Aurora B-rappu avoinna ma-to 8-15, pe 8-14 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS Joensuun toimipiste, Yliopistokatu 2, Aurora B-rappu avoinna ma-to 8-15, pe 8-14 www.yths.fi/joensuu Uudelle opiskelijalle Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta!

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija, joka tarjoaa opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä toimii aktiivisesti

Lisätiedot

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 2016 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija, joka tarjoaa opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä toimii

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden

Lisätiedot

OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS ON OPISKELUTERVEYDENHUOLLON ASIANTUNTIJA Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Uudelle Uudelle opisk opisk lijalle Ylioppilaiden Ylioppilaiden te t rve v y e denhoit osää denhoit tiö osää

Uudelle Uudelle opisk opisk lijalle Ylioppilaiden Ylioppilaiden te t rve v y e denhoit osää denhoit tiö osää Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 2016 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija, joka tarjoaa opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä toimii

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

I periodin palautetilaisuus Heli Järvelä

I periodin palautetilaisuus Heli Järvelä I periodin palautetilaisuus 26.10.2017 Heli Järvelä Aiheina tänään Design Factoryn esittely YTHS Vaihtaisitko maisemaa? (Vaihto-opinnot) Ajankohtaista Opintojen suunnittelu HOPS Ryhmätyö Uudelle opiskelijalle

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus

Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Lappeenrannan Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Marja Talikka informaatikko 31.8.2017 1 Akateeminen tiedonhankinta tiedonhankinta on olennainen osa akateemista opiskelua ja tutkimusta

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin

Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin http://www.utu.fi/kirjasto TURUN YLIOPISTON KIRJASTO Turun yliopiston kirjastossa monta kirjastoyksikköä: aineistot, lainauskäytännöt ja aukioloajat vaihtelevat

Lisätiedot

ORIENTOIVAT 2 12.-13.9.2012

ORIENTOIVAT 2 12.-13.9.2012 ORIENTOIVAT 2 12.-13.9.2012 OHJELMA 14:00 Tilaisuuden avaus Rehtorin tervehdys Opintoneuvonta ja ohjaus Opintotuki YTHS:n palvelut ergonomia Yliopistoliikunnan esittely taukojumppa Kestävä kehitys yliopistossa

Lisätiedot

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu Leikola 4.1.2019 Verkkopalvelut TOP 3 WebOodi (oodi.aalto.fi/a) ilmoittautumiset, kurssikuvaukset, suoritukset MyCourses (mycourses.aalto.fi) Kurssien kotisivut,

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat

Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat Tervetuloa opiskelemaan! Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media (ITI) Orientoivat 28.8.2018 Päivän ohjelma Tutkinto-ohjelmavastaavan tervehdyssanat: Jaana Kekäläinen Henkilökunnan esittäytyminen

Lisätiedot

Navigaattori 2015 2016

Navigaattori 2015 2016 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2015 2016 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen

Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen Tervetuloa Teutorin kirjastoon! Tiina Suikkanen http://www.utu.fi/kirjasto TURUN YLIOPISTON KIRJASTO Turun yliopiston kirjastossa monta kirjastoyksikköä: aineistot, lainauskäytännöt ja aukioloajat vaihtelevat

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017

Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2016 2017 Opintopalveluista Kampusareenan 2. kerroksesta löytyy opintotoimiston, avoimen yliopiston, opintotuen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Aino Nordling. Opintokoordinaattori

Aino Nordling. Opintokoordinaattori 26.1.2017 Aino Nordling Opintokoordinaattori OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Mukana keskustelemassa hallintotieteiden alumneja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Mikä HOPS on ja mitä sen teossa tulee ottaa huomioon? Vaihto,

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4.

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto. 1. vuosi. 1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. Viestinnän ja median linja Kandidaatin tutkinto 1. vuosi JOVP1 Johdatus viestintään ja JOVP2 Vuorovaikutuksen JOVP3 Viestinnän etiikka ja JOVP4 Mediahistoria ja mediaan 5 op perusteet 5 op oikeus 5 op

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjastostartti 4.9.2012, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta tietoasiantuntija Heikki Laitinen heikki.laitinen@uef.fi Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjasto osana yliopistoyhteisöä

Lisätiedot

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen

Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen Mitä 1. vuoden jälkeen? 20A00510 Opinnot haltuun Marja Elonheimo & Salla Mäkinen opintotutor-biz@aalto.fi 21.4.2017 Sisältö Kandiopinnot Maisterin tutkinto Mitä on muistettava kesällä ennen syyslukukauden

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 11.6.2013 klo 14-16 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Itä-Suomen yliopisto opiskelijan yliopisto Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Johdatus akateemisiin opintoihin 3.9.2012 Kuopion kampus Opinto- ja opetusjohtaja Tuula Heide Opiskelijapalvelun

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.

Opintojen suunnittelu ja HOPS. Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3. Opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot - osa II Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling 19.3.2015 Iltapäivän ohjelma Opintokoordinaattori Aino Nordling - Mikä HOPS

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta TERVETULOA OPISKELEMAAN! Tutkinnot Kaksi itsenäistä tutkintoa: alempi korkeakoulututkinto ja ylempi korkeakoulututkinto Luonnontieteiden kandidaatti (LuK), laajuus 180 op, 3 vuotta Filosofian maisteri

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjastostartti, hammaslääketiede, lääketiede, ravitsemustiede, ergonomia, kansanterveystiede, liikuntalääketiede 6.9.2012, palvelupäällikkö Tuulevi Ovaska Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Strateginen rasti 15.5.2013: Hyvä tieteellinen käytäntö opetuksessa Markku Ihonen TENK:n ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen

Lisätiedot

Navigaattori 2014 2015

Navigaattori 2014 2015 Navigaattori TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 TTY:N NEUVONTAPALVELUT OPISKELIJOILLE 2014 2015 Opintotoimistossa hoituvat muun muassa lukuvuosi-ilmoittautuminen sekä nimen- ja osoitteenmuutokset.

Lisätiedot

Palautekysely keväällä 2015

Palautekysely keväällä 2015 Palautekysely keväällä 2015 Viikot 14 16: 2. 20.4.2015 557 vastausta (= 7 % liikuntamaksun maksaneista) Korkeakoulujen vastausprosentit: TTY 7 % (32 % vastauksista) TAMK 5 % (15 % vastauksista) TaY 9 %

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot