RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
|
|
- Ilona Heikkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo RIISAn Pyhyyden portailla -näyttelyyn tutustutaan omatoimisesti valmiita kulttuurikasvatus- ja oppimateriaaleja hyödyntäen. Elämyksellistä museokokemusta täydentää Monitoimitila Mosaiikin luovat sisällöt - työpajat ja sadutussalkut - sekä kirkkomuseon vaihtuvat näyttelyt. Opastusmateriaalin voi tulostaa museon www-sivuilta tai lainata vierailun ajaksi museon asiakaspalvelusta. Sisältöä selventäviä kuvia ja esineitä löytyy näyttelysalien vinopöydiltä eli analogeilta. Opastusmateriaalia ei ole laadittu tiettyä luokkatasoa varten. Opettaja voi poimia aineistosta kullekin luokalle sopivan sisällön. Otamme vastaan toivomuksia ja palautetta kehittääksemme toimintaamme.
2 SALI 1, ALKUKIRKKO JA BYSANTTI Olemme Ortodoksisessa kirkkomuseossa, museon nimi on RIISA. KYSYMYS: Osaatko kertoa, mikä museo on ja mitä siellä tehdään? Yksi museon tehtävistä on pitää huolta arvokkaista esineistä. Henkilö, joka hoitaa esineitä, vaatteita ja maalauksia on konservaattori. Tässä seinällä on vanha maalaus. Se on leikattu kehyksistään sodan aikana ja tuotu kokoon taitettuna turvaan. Kuvasta voitte katsoa miten huonossa kunnossa se oli. Nyt maalaus on konservoitu hyvään kuntoon. Konservointi on vähän samanlaista kuin korjaaminen, mutta se tehdään hyvin varovasti. Laminoidut kuvat analogilla eli vinopöydän lasitasolla. Suuret kirkkoisät Basileios Suuri, Johannes Krysostomos ja Gregorios Teologi Nämä henkilöt ovat piispoja heillä on päällään samanlaiset jumalanpalveluspuvut mitä käytetään nykyäänkin ortodoksisessa kirkossa. Päässään heillä mitra-niminen päähine. Mitra (Vitriini 1) Mitra on valmistettu piispa Kiprianille. Helmet ovat peräisin piispan äidin morsiuspäähineestä. Mitrassa on aitoja helmiä, korukivi- ja kultakirjontaa, ikonit on maalattu simpukan helmiäislevylle. Täällä museossa on paljon ikoneita. Ikoni on pyhä kuva, joka on tavallisesti maalattu puulle. Ikonin aiheita ovat Kristus, Neitsyt Maria, pyhät ihmiset, enkelit tai Raamatun tapahtumat. Ikonilla on keskeinen asema ortodoksisessa kirkossa ja kodissa. Ikonin edessä rukoillaan. Ortodoksinen ikoni on paljon enemmän kuin pelkkä kuva, se on aina rukouksen välikappale. Ikonia kunnioitetaan, mutta ei palvota. KYSYMYKSIÄ: Monessa ikonissa on kuvattu Maria ja lapsi. Kuka Maria on? Ortodoksit sanovat usein Neitsyt Maria tai Jumalanäiti. Kuka Marialla on usein sylissään? Entä kuka on Jeesus? Jeesuksesta käytetään myös nimeä Kristus ja Jumalan Poika. VASTAUS: Maria on Jeesuksen äiti. Maria ja Jeesus ovat kristinuskon tärkeitä henkilöitä, Jeesus on Jumalan Poika. Joskus ikonin päälle on kiinnitetty metallinen päällys eli riisa. Riisa voi olla hieno, korukivin tai helmin koristettu hopeasepäntyö tai ohuesta pellistä tehty vaatimaton metallisuojus. Riisan tehtävänä on koristaa ja suojata ikonia. Tämän museon nimi on myös RIISA, koska museossa suojellaan vanhoja esineitä.
3 SALI 2, SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HISTORIA Ortodoksisuus saapui Karjalaan ja itäiseen Suomeen Venäjän kautta yli 1000 vuotta sitten. Vuonna 1892 perustettiin itsenäinen Suomen ja Viipurin arkkipiispanistuin, josta tuli samalla ensimmäinen Suomen ortodoksinen piispanistuin. Suomen ortodoksisessa kirkossa on kolme hiippakuntaa: Karjalan, Helsingin ja Oulun hiippakunnat. Salin kahdesta kartasta toinen kuvaa Suomea ennen II maailmansotaa, toiseen karttaan on kuvattu Suomi talvi- ja jatkosodan jälkeen 1944 sekä Neuvostoliitolle luovutetut alueet. Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin , jolloin talvisota päättyi. Jatkosota alkoi , ja välirauha solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välille Karjalan Kannas, Laatokan Karjala, Raja-Karjala ja Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle. Katsokaa kartasta luovutetut alueet, luostareiden sijainnit ja Kuopio. Talvisota alkoi Sodan syttyminen tuli ortodoksiselle kirkolle yllätyksenä, eikä siihen ollut varauduttu riittävästi. Alueen asukkaita oli evakuoitu kauemmaksi rajasta jo aikaisemmin. Seurakuntien ja luostareiden evakuointi tehtiin kiireellä pappien, paikallisten ihmisten ja sotilaiden avustuksella. Esineistöä kuljetettiin turvaan Kanta-Suomeen mm. junilla. - Evakko joutuu jättämään sodan takia kotinsa omassa maassaan - Pakolainen - joutuu jättämään oman maansa ja hakemaan turvapaikkaa toisesta maasta Laminoituja kuvia evakuoinnista analogilla. Evakkotiellä: Marssimatkalla oli lohdutonta nähtävää. Vastaan tuli evakkoja Kannakselta tien täydeltä. Jotkut hevosella ajaen ja kieseillä tai lantakärryillä hätäisesti koottua omaisuutta kuljettaen, toiset pyörällä ajaen tarakka ja pyöränsarvet täynnä nyssäköitä, enin osa kuitenkin jalan reppu selässä, vaneriaski kädessä, haarapussi olalla. Oli väsynein ja laahustavin askelin kulkevia vanhuksia, naisia, lapsia ja sylivauvoja sekä kaikennimistä karjaa. Sotien jälkeen noin suomalaista joutui jättämään kotinsa ja siirtymään Kanta-Suomeen. Kuopion kunnassa on yli asukasta (v. 2015). Koko Itä-Suomen läänissä on noin asukasta. Eli evakkoon joutui lähtemään melkein koko Itä-Suomen asukasmäärä. KYSYMYS: Tiedätkö onko esivanhempasi kotoisin luovutetulta alueelta? Katso karttaa. KYSYMYS: Kuka on joutunut lähtemään kotimaastaan esimerkiksi sodan takia? KYSYMYS: Mikä olisi tärkein esine minkä ottaisit mukaan, jos joutuisit jättämään kotisi? Arkkidiakoni Laurentios ja Pyhä Aleksi, Moskovan metropoliitta 1600-luku, Salmi Ikonien taakse kirjoitetun tekstin mukaan ne evakuoitiin Salmin Räimälän rukoushuoneesta kesäkuussa Evakuoinnin yhteydessä ikonien alareunasta jouduttiin sahaamaan noin cm pois luultavasti siitä syystä, että ikoni ei mahtunut sille varattuun kuljetuslaatikkoon eikä uutta laatikkoa ehditty tehdä. Evakuoinnin suoritti todennäköisesti Vilho Kiiski -niminen henkilö. Hän on kirjoittanut nimensä ikonin taakse. KYSYMYS: Miksi luulet ikonien sahaajan kirjoittaneen nimensä ikoneihin?
4 SALI 3, LUOSTARILAITOS JA KILVOITTELEMINEN Ortodoksisen kirkon perinteeseen kuuluvat luostarit ja luostarielämä. Suomessa on kaksi ortodoksista luostaria: Lintulan Pyhän Kolminaisuuden nunnaluostari ja Valamon Kristuksen kirkastumisen munkkiluostari. Molemmat sijaitsevat Heinävedellä KYSYMYKSIÄ: Mikä on luostari? Ketkä asuvat luostarissa? Oletko käynyt Lintulan tai Valamon luostarissa? Minkälaista siellä oli? KONEVITSAN LUOSTARI Neitsyt Marian syntymän muistolle pyhitetty Konevitsan luostari perustettiin 1393 Laatokan saarelle. Luostarin perustaja, pappismunkki Arseni, oli kotoisin Novgorodista. Hän oli ensin munkkina Venäjällä ja sitten Kreikassa Athos-vuoren luostarissa. Sieltä hän palasi takaisin Venäjälle perustamaan uutta luostaria. Mukanaan hän toi luostarin johtajalta lahjaksi saamansa Jumalanäidin ikonin. Pyhittäjän elämäkertojen mukaan myrsky toi hänet Konon saarelle. Arseni koki saarelle joutumisensa Jumalan johdatuksena. Hän pystytti ristin ja rakensi asumuksensa saarella kohoavalle kukkulalle. Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen ikoni (Vitriini 1) Kousa, pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen pahkakuppi ja puinen rintaristi (Vitriini 1) Kousa on pyhittäjä Arsenin, valmistama ja juomakauhana käyttämä esine. Myöhemmin esine koristeltiin vuorikiteellä ja hopeareunuksella. Myös risti on Arsenin itsensä tekemä ja käyttämä. Molemmat ovat yli 700-vuotta vanhoja. Konevitsan Jumalanäiti -ikonin riisa (Vitriini 3) Riisa valmistettiin lahjoitusvaroin 1800-luvulla, kun Konevitsan luostari täytti 500 vuotta. Riisasta sanotaan, että se on kaikkein taidokkain kultasepäntyö Suomessa. Se on kullattua hopeaa ja koristettu aidoilla kivillä: akvamariinit, ametistit, briljantit, granaatit, rubiinit, timantit, safiirit, smaragdit ja aidot helmet.
5 SALI 3, PETSAMON LUOSTARI Petsamon luostarin perustaja oli pyhittäjä Trifon. Hän syntyi 1400-luvun lopulla Tverin alueella. Hän elätti itseään kulkukauppiaana. Matkoillaan hän saarnasi alueen koltille Kristuksesta. Saatuaan piispalta luvan hän rakensi kirkon Petsamoon. Petsamon luostari perustettiin vuonna KYSYMYS: Kuka on koltta? VASTAUS: Koltat eli kolttasaamelaiset ovat saamelaisten alkuperäiskansaa ja asuvat Suomen Lapissa ja Venäjällä, Kuolan niemimaalla. Tsaari Iivana Julma tuki luostarin toimintaa ja myönsi sille laajoja maa-alueita ja kalastusoikeuksia. Luostarissa hoidettiin karjaa, rakennettiin laivoja, valmistettiin suolaa ja kalaöljyä. Suomalaisen sissipäällikkö Pekka Vesaisen sotajoukko tuhosi Petsamon luostarin jouluyönä Munkit tapettiin kirkkoon jumalanpalveluksen aikana, ja kaikki rakennukset poltettiin luvun lopussa luostari rakennettiin uudelleen. Siitä kasvoi merkittävä luostari. Sillä oli jopa oma sähkölaitos. Luostarissa toimi koulu paikallisen väestön lapsille. Luostarilla oli suuri porotokka, hevosia ja lypsykarjaa. Ehtoollispeite Petsamon luostarin kirkossa käytettävät tekstiilit olivat hyvin iloisen värisiä. Niissä näkyy kolttien ja Lapissa asuvien ihmisten kaunis värimaailma. (Vitriini 2) KYSYMYS: Osaatko kertoa minkälainen on Lapissa käytettävä kansallispuku? Kolttasaamelaisten pukuja. Kolttien puku on vähän erilainen kuin muut Lapin puvut. Laminoidut kuvat ja pienet lapinnuket löytyvät analogilta.
6 SALI 3, VALAMON LUOSTARI Tarkkaan ei tiedetä, koska Valamon luostari perustettiin Laatokalle, ehkä noin 1000 vuotta sitten. Luostarin perustivat pyhittäjät Sergei ja Herman luvulla Valamon luostarista tuli hyvin suosittu. Luostariin avattiin säännöllinen höyrylaivaliikenne ja sinne tuli entistä enemmän kävijöitä. Pyhiinvaeltajia ja matkailijoita varten rakennettiin ensin suuri hotelli ja pian sen jälkeen majatalo. Luostarisaarille nousi seitsemän sivuluostaria kirkkoineen ja asuinrakennuksineen. Luostarissa tehtiin työtä ja rukoiltiin. Munkit tekivät työt käsityöverstaissa ja työpajoissa, leipomossa, ikonimaalaamossa ja kirjastossa. He viljelivät maata ja hoitivat karjaa, kuten lehmiä ja hevosia. Valamon luostari evakuoitiin Kanta-Suomeen Noin 200-henkinen veljestö löysi uuden kodin Pohjois-Savosta Heinävedeltä. Sinne siirtyivät myöhemmin myös Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkit. Pyhittäjien Sergei ja Herman Valamolaisten kenotafi ja kenotafin peite (Keskellä salia) Pyhittäjäisien muistolle valmistettu muistoarkku, kenotafi. Muistoarkkussa ei ole pohjaa, se ei ole tavallinen arkku. Se oli kirkossa vain muistelua varten. Kanteen on kuvattu pyhittäjät munkin asuun puettuina. Muistoarkku on valmistunut 1800-luvulla. Se on kullattua hopeaa ja korukiviä. Arkun päällä pidettävä peite on silkkisamettia, kulta- ja hopeakirjontaa. Ehtoolliskalusto ja suitsutusastia (Vitriini 1) Tämä kultainen ehtoolliskalusto ja suitsutusastia on museon kallein ehtoollisastiasto. Rikas kauppias lahjoitti sen Valamon luostarille. Esineet ovat kultaa, niissä on hienoja jalokiviä: safiireja, rubiineja, smaragdeja ja emalia. KYSYMYS: Minkä värinen on rubiini? VASTAUS: Rubiini on punainen jalokivi.
7 SALI 4, ALTTARI JA IKONOSTAASI ALTTARI on kirkon pyhin paikka. Alttarin ja kirkkosalin yhdistää ikonostaasi eli kuvaseinä. Alttariin saa mennä vain kirkon tehtäviin siunatut henkilöt ja papin apuna toimivat alttaripalvelijat. IKONOSTAASI eli kuvaseinä yhdistää ortodoksisessa kirkossa alttarin ja kirkkosalin. Kristuksen, Neitsyt Marian, enkelien ja pyhien ihmisten kuvat ovat määrätyillä paikoillaan. Ikonostaasin keskellä oleviin Kuninkaan oviin sijoitetaan neljän evankelistan ikonit (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) ja Neitsyt Marian ilmestys (Arkkienkeli Gabriel kertoo Marialle Kristuksen tulevasta syntymästä). Ikonostaasin ylärivissä on kirkkovuoden juhlien ikonit. Kuninkaan ovien yläpuolelle kuvataan Pyhä ehtoollinen. Kristuksen syntymä Pyhä ehtoollinen KYSYMYS: Löydätkö ylärivistä Kristuksen syntymän ikonin? VASTAUS: Ylärivin 1. ikoni vasemmalta on Neitsyt Marian syntymä, ja 4. ikoni on Kristuksen (Jeesuksen) syntymä. Kristuksen syntymä ikonissa on seimi, oljet, tähti taivaalla ja itämaan tietäjät. KYSYMYS: Mitä tuttua kirkkovuoden juhlaa ikoni kuvaa? Joosef lähti Galileasta Nasaretin kaupungista verollepanoa varten Juudeaan, Betlehemiin. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majatalossa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan suuren ilon koko kansalle. Tänään on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. ALTTARIPÖYTÄ eli PYHÄ PÖYTÄ on kirkkorakennuksen keskeisin paikka. Sen päällä säilytetään pyhiä esineitä, esimerkiksi evankeliumikirjaa ja käsiristiä. Pöydän päällä siunataan ehtoollinen. UHRIPÖYTÄ sijaitsee alttarissa vasemmalla. Siinä pappi valmistelee leivän ja viinin ehtoollista varten. Pöydällä säilytetään ehtoolliskalustoa ja ehtoollispeitteitä. VAINAJIEN MUISTELUPÖYTÄ sijaitsee ikonostaasin edessä. Pöydälle sytytetään tuohuksia eli kynttilöitä kuolleiden muistolle. Pöydän takana oleva Golgata-risti muistuttaa Jeesuksen kuolemasta.
8 SALI 5, KARJALAINEN RUKOUSHUONE Karjalaiset rukoushuoneet eli tšasounat sijaitsivat usein kylien hautausmaiden läheisyydessä. Ne rakennettiin tavallisesti hirrestä. Luovutetulla alueella oli ennen sotia noin 80 rukoushuonetta. Rukoushuone oli kirkkoa pienempi ja vaatimattomampi rakennus. Rukoushuoneissa ikoneita aseteltiin takaseinälle vierekkäin ja päällekkäin naulattujen hyllyjen päälle. Suosittuja olivat Kristuksen ja Jumalanäidin ikonit, sekä Karjalan valistajien ikonit. Karjalaisille läheisiä olivat myös maanviljelyksen ja karjan suojelija pyhä Georgios Voittaja, lasten, merenkävijöiden ja kauppiaiden suojelija pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä, kotieläinten ja eläinten suojelija Blasios eli Valassi, sekä profeetta Elia, joka varjeli tulipalolta ja huolehti sateesta. Rukoushuoneet pyhitettiin ja pyhitetään vielä nykyäänkin jonkun pyhän muistolle. Rukoushuoneen suojeluspyhän muistopäivinä kylissä järjestettiin praasniekkoja. Praasniekkasana tulee venäjänkielisestä sanasta, joka tarkoittaa juhlaa. Praasniekkajuhlat olivat kyläyhteisölle tärkeä tilaisuus, joissa muisteltiin suvun vainajia, etsittiin aviopuolisoa ja kestittiin juhlavieraita ja sukulaisia. Juhlien päätapahtumia olivat jumalanpalvelus, yhteiset ateriat ja praasniekkakisat. Jumalanäidin ylistys Perimätiedon mukaan Jumalanäidin ylistys -ikoni tuotiin 1757 Valamosta Käkisalmen sataman rukoushuoneeseen. Ikonin maine erittäin kunnioitettuna ikonina perustui perimätietoon, jonka mukaan käkisalmelaiset olivat ikonin ansiosta säilyneet hengissä vuoden 1831 koleraepidemian aikana. Kulkutautia oli torjuttu kuljettamalla ikonia kolmena peräkkäisenä sunnuntaina kaupungin ympäri. Välillä pysähdyttiin toimittamaan rukouspalvelus. Kerrotaan ettei Käkisalmessa kukaan kuollut koleraan. Jumalanäidin ylistys -ikonia alettiin kunnioittaa ihmeitä tekevänä. KYSYMYS: Mitä voisi tarkoittaa ihmeitätekevä ikoni? VASTAUS: Eräitä ikoneja kutsutaan ihmeitätekeviksi. Ikoni ei tee ihmeitä. Jumala tekee ihmeet. Joidenkin ikonien edessä rukoilijoiden pyynnöt ovat toteutuneet. Niitä ikoneja on ryhdytty kutsumaan ihmeitätekeviksi. Suurmarttyyri Georgios Voittaja Ortodokseille Georgios Voittaja on tärkeä pyhä henkilö. Georgios oli urhoollinen sotilas. Ikonin aihe pohjautuu legendaan, jonka mukaan Pyhä Georgios pelasti prinsessan ja viime kädessä koko kaupungin hirveältä lohikäärmeeltä, joka vaati, että sille uhrataan vuosittain yksi kaupungin tyttäristä. Kun lopulta tuli kuninkaan vuoro luopua tyttärestään, saapui urhea pyhä Georgios Voittaja valkoisen ratsun selässä ja taltutti lohikäärmeen keihäällään. Hänellä on aseenaan vain ohut keihäs. Se tarkoittaa, että pahaa ei voiteta aseella vaan Jumalan avulla. Taistelu lohikäärmettä vastaan symboloi hyvyyden voittoa pahuutta vastaan. Lohikäärme kuvaa pahaa, jota vastaan Georgios taisteli. Suomessa Georgiosta kutsutaan nimellä Pyhä Yrjö. Legenda ja nuket löytyvät analogilta. KYSYMYS: Kuka on partiolaisten suojeluspyhä? VASTAUS:Pyhä Yrjö on partiolaisten suojelupyhä. KYSYMYS: Miten Pyhä Yrjö näkyy partioliikkeessä? Kuuluuko kukaan teistä partioon?
9 VASTAUS: Esimerkiksi Partioviikko ajoittuu sille viikolle, kun on Pyhän Yrjön päivä. Suojeluspyhän päivää vietetään Valtakunnallisesti ja partiopiireissä järjestetään paraateja. Suojeluspyhän esimerkin mukaisesti partiolaisen tulisi tehdä ainakin yksi hyvä teko päivässä. Suomen Partiolaisten ansiomerkki on Pyhän Yrjön solki. SALI 6, JÄLLEENRAKENNUSAIKA Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomen ortodoksinen kirkko menetti lähes 90 % omaisuudestaan. Yli kaksi kolmannesta kirkkokunnan väestöstä joutui evakkotielle ja sijoitettiin uusille asuinsijoille Kanta-Suomeen. Luovutetun alueen lakkautettujen seurakuntien tilalle perustettiin 14 uutta seurakuntaa. Suomen eduskunnan 1950 säätämällä lailla valtio sitoutui maksamaan uusiin seurakuntiin tarvittavat kirkot (13), rukoushuoneet (42), pappilat ja hautausmaat. Ikoneista oli pulaa eikä Suomesta vielä tuolloin löytynyt ikonimaalaukseen perehtyneitä taiteilijoita. Koska ammattitaitoisia ikonimaalareita ei ollut, työ annettiin kotimaisille taiteilijoille. Tämän ajan ikonit ovat vähän erilaisia kuin aikaisemmin maalatut ikonit. Aluksi jälleenrakennuskauden pyhäköt vaikuttivat ortodoksisiirtolaisten silmissä Karjalan kirkkoihin ja rukoushuoneisiin verrattuna pelkistetyiltä ja karuilta. Useimpia niistä on muutettu viime vuosikymmenten aikana sekä ulkoasultaan että sisustukseltaan, ja 1950-luvulla maalattujen ikonien tilalle on maalattu uudet ikonit. Monet jälleenrakennuskaudella rakennetuista rukoushuoneista on vihitty kirkoiksi. KYSYMYS: Katso näytöltä kuvia jälleenrakennuskauden kirkoista ja rukoushuoneista. Miltä ne näyttävät? SALI 7, VALAMON MUSEO JA KEISARILLISET LAHJOITUKSET LUOSTAREILLE Valamon luostari oli suosittu pyhiinvaelluskohde yli 100 vuotta sitten. Kuopiostakin monet perheet tekivät kesällä juna-laiva-juna -matkan Valamon saarelle. Matkailijat tutustuivat luostarisaaren kiehtoviin jumalanpalveluksiin, loistaviin kirkkoihin ja upeaan erikoiseen luontoon. Heillä oli myös mahdollisuus tutustua luostarin kirjastoon, ikonimaalaamoon ja museoon. KYSYMYS: Mitä tarkoittaa pyhiinvaellus? VASTAUS: Pyhiinvaellus on matka johonkin pyhään paikkaan. Eri uskontoon kuuluvilla on erilaisia pyhiinvaelluskohteita. Valamon luostarin museossa oli erikoisia ja hienoja esineitä: karttoja, arvokkaita ikoneita, maalauksia, rahakokoelma ja tekstiilejä. Lisäksi esillä oli erikoisuuksia, kummallisuuksia ja luonnonoikkuja, esim. trutsin muna, käärmeenmuotoinen puun juuri, 265 cm:n pituisia rukiinkorsia ja kiinalaisia jalkineita. Erityisen huomion kohteena olivat esineet, jotka liittyivät Venäjän keisareihin ja keisarinnoihin esim. lusikat ja lasit, joita he olivat luostarissa käyttäneet, keisarinnan kampa ym. Keisarit antoivat myös lahjoja luostarille. KYSYMYS: Mikä on keisari/keisarinna? VASTAUS: Vertaa kuningas/kuningatar ja presidentti. Keisari on hallitsijan arvonimi keisarikunnassa. Keisarin on katsottu olevan kuninkaita arvokkaampi. Japanin keisari Akihito on ainoa nykyisin vallassa oleva keisari. Tsaari = keisari.
10 Ruokalusikka (Vitriini 3) Venäjän viimeinen keisarinna Aleksandra Feodorovna käytti lusikkaa käydessään Valamon luostarissa. Lusikka on yli 200-vuotta vanha. KYSYMYS: 200-vuotta on pitkä aika. Kuinka monta 10- vuotiasta tarvitaan, että heidän yhteen laskettu ikänsä olisi 200- vuotta? Kazanin Jumalanäiti (Vitriini 4) Tämä ikoni on sijainnut keisarinna Elisabet Petrovnan makuuhuoneessa. Ikoni on 1700-luvulta. Ikonin koristeellinen päällyslevy, riisa, on kullattu hopea ja siinä on koristeena aitoja jalokiviä: safiireja, smaragdeja, spinelleja, turkooseja, granaatteja ja timantteja. KYSYMYS: Miksi luulet keisarinnan laittaneen omia korujaan ikonin riisaan? Emaliminiatyyrit (Vitriini 4) 1800-luvun jälkipuolella valmistetut emaliminiatyyrit kuvaavat Valamon luostarin näkymiä, tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja ja tapahtumia. Miniatyyrit ovat kuin valokuvia. Keisari Aleksanteri I Valamon luostarin pääkirkossa rukouspalveluksessa. Keisari Aleksanteri II vierailee Valamon luostarissa vuonna Keisarillinen perhe on lähdössä laivamatkalle kohti Nikolskin saarta. Keisari Aleksanteri II perheineen pyhän Sergein ja Hermanin kenotafin ääressä, jota peittää heidän lahjanaan tuoma peite. Keisari Aleksanteri II perheineen paluumatkalla Suuresta eli Kaikkien pyhien skiitasta. Keisari Aleksanteri II:n kavaljeerirykmentin lakki ja säämiskäkäsineet, sekä jäljennös Aleksanteri II:n kädestä (Vitriini 5) 1800-luku Feloni (Vitriini 7) Perimätiedon mukaan papin feloni, eli jumalanpalveluspuku on ommeltu keisarin juhlapuvusta. Kangas on noin 200-vuotta vanha, se on kirjottu käsin kultaja hopealangoin.
11 SALI 8, IKONI Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä ja elämänkerta (Seinällä nro 49) Pyhä Nikolaos kuuluu ortodoksisen kirkon suosituimpiin pyhiin. Häntä kunnioitetaan paitsi lasten suojelijana, myös kauppiaiden ja merimiesten suojelijana. Hänen elämäänsä liittyy paljon ihmetekoja. Yhdessä tunnetuimmassa legendassa kerrotaan, että Nikolaos oli jo ikääntyneiden vanhempien ainut lapsi. Niinpä hän menetti vanhempansa jo nuorena, ja hänelle jäi paljon rahaa. Hän halusi tehdä hyvää rahoillaan, ja jakeli omaisuuttaan köyhille. Näihin aikoihin Myrassa eli mies, jolla oli kolme tytärtä. Mies oli menettänyt omaisuutensa eikä hänellä ollut varaa hankkia myötäjäisiä kolmelle aikuiselle tyttärelleen. Kun jokapäiväisen elannon hankkiminenkin alkoi käydä vaikeaksi, mies päätti epätoivoissaan lähettää tytöt kadulle. Nikolaos sai vihiä perheen ahdingosta ja päätti auttaa perhettä, mutta salaa. Niinpä Nikolaos suuntasi eräänä iltana pimeän tultua tiensä miehen taloa kohti. Tytöt olivat jo nukkumassa huoneessaan, jonka ikkuna oli raollaan. Nikolaos hiipi ikkunan viereen ja sujautti sisään pussin, joka oli täynnä rahaa. Aamulla pussi löytyi, ja mies päätti antaa sen myötäjäisiksi vanhimmalle tyttärelleen. Jonkin ajan kuluttua huoneesta löytyi taas täysi rahapussi. Tällä kertaa keskimmäinen tyttö sai pussin myötäjäisiksi. Miehen uteliaisuus heräsi ja hän alkoi vartioida tyttöjen huonetta. Jonkin ajan kuluttua odotus palkittiin ja hän tapasi Nikolaoksen itse teosta ja alkoi polvilleen langeten vuodattaa kiitoksiaan saaduista lahjoista. Mutta Nikolaos ei halunnut kiitosta ja vannotti miestä pysymään asiasta vaiti. Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä (Pulpettivitriini 3) KYSYMYS: Pyhä Nikolaos tunnetaan toisillakin nimillä, tiedätkö millä nimillä? VASTAUS: Pyhä Nikolaos on joulupukin esihahmo, monissa maissa Nikolaos tuo lahjat joulupukin sijasta. Pyhä Nikolaos tunnetaan myös nimellä Santa Claus. Joululahjojen antaminen on peräisin pyhän Nikolaoksen perinteestä. Laminoidut kuvat analogilla. Pako Egyptiin (Seinällä nro 45) Ikonin aiheena on Pako Egyptiin. Se pohjautuu Raamatun kertomukseen: Jeesuksen synnyttyä ja tietäjien lähdettyä hänen luotaan, enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja kehotti häntä viemään lapsen sekä äidin Egyptiin, koska Juudean kuningas Herodes aikoi surmata lapsen. Enkelin kehotuksesta Joosef otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin turvaan. Herodes oli julma hallitsija. Tietäjät olivat kertoneet Herodekselle, että juutalaisten kuningas on syntynyt, ja tästä pelästyneenä Herodes määräsi kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset surmattavaksi. KYSYMYKSIÄ: Mikä on pyhä perhe? Miksi tänä päivänä jotkut pakenevat? Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo (Seinällä nro 5) Jumalanäidin ympärille on kerääntynyt pyhiä ihmisiä sekä avun tarpeessa olevia, jotka ovat tulleet pyytämään Jumalanäidiltä lohdutusta vaivoihinsa. Avunpyynnöt on kirjoitettu nauhoihin, joita apua tarvitsevat pitelevät käsissään: nälkäisiä, sairaita, köyhiä, jotkut pyytävät suojelusta matkalle ja toiset pyytävät anteeksiantoa pahoista teoistaan. Jumalanäiti tuo lohdutusta, auttaa kärsimyksissä, poistaa kyyneleet ja tuo taivaallista iloa. KYSYMYKSIÄ: Ketkä ovat murheellisia tänä päivänä? Minkälaista apua nyt tarvitaan?
12 SALI 9, SAKRAMENTIT Valitse yksi tai kaksi sakramenttia ja kerro niistä, esimerkiksi kaste ja avioliittoon vihkiminen. KYSYMYKSIÄ: Oletko ollut läsnä kasteessa tai häissä? Olivatko ne kirkossa vai jossain muualla? Miksi lapsi kastetaan? Mitä tarkoittaa avioliittoon vihkiminen? Sakramentit ovat kirkon pyhiä toimituksia. Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia. Luterilaisessa kirkossa on kaksi, kaste ja ehtoollinen. Kasteen kautta tullaan kirkon jäseneksi. Mirhavoitelu toimitetaan heti kasteen jälkeen. Mirhaöljyllä tehdään ristinmerkki kastetun otsaan, silmille, sieraimille, suulle, korville, rintaan, käsiin ja jalkoihin. Voitelu on vahvistus kastelupauksen täyttämisestä, Pyhän Hengen lahjan sinetti. Nimi annetaan lapselle jo ennen kastetoimitusta. Lapsi saa oman nimikkopyhän. Esimerkiksi Aleksi voi saada nimikkopyhäkseen Aleksios Jumalan miehen, Maria, Marja ja Mari voivat saada nimikkopyhäkseen Neitsyt Marian. Laminoitu kuva analogilla. Pyhä ehtoollinen on ortodoksisen kirkon keskeisin sakramentti. Ehtoollisaineina käytetään viiniä, leipää ja lämmintä vettä. Katumus koostuu syntien tunnustamisesta Jumalalle papin kuullen ja papin lukemasta anteeksiantorukouksesta. Avioliittoon vihkiminen sisältää kihlauksen ja kruunauksen. Kihlaus vahvistetaan sormuksin. Sormus on uskollisuuden merkki, joka kuvaa ikuista lupausta ja liittoa. Vihkitoimituksessa morsiuspari kruunataan ja he kulkevat ensimmäiset askeleensa avioparina evankeliumikirjan ja ristin ympäri. Näin kirkko antaa heidän yhteiselle elämälleen suunnan ja päämäärän. Laminoitu kuva analogilla. TEHTÄVÄ: Kokeile kuinka painavia vihkikruunut ovat? Kruunua ei laiteta päähän, vaan kruununkantajat pitävät sitä morsiamen ja sulhasen pään yläpuolella vihkitoimituksen ajan. Tapa pitää kruunua pään yläpuolella on tullut Venäjältä, ajalta jolloin naisten kampaukset olivat korkeita. Alun perin kruununa toimi kukkaseppele. Sairaanvoitelu toimitetaan sairaille heidän parantamisekseen. Voidellessaan sairasta pyhitetyllä öljyllä pappi tai piispa rukoilee Jumalan armoa parantamaan sairaan. Pappeus on ortodoksinen papisto on jaettu kolmeen asteeseen eli virkaluokkaan, jotka ovat piispa, pappi ja diakoni. Piispa on hiippakuntansa paimen, joka pitää huolta laumastaan. Papit toimittavat jumalanpalveluksia ja sakramentteja. Diakoni ovat piispan tai papin apuna eri toimituksissa. TEHTÄVÄ: Voit kokeilla yllesi alttariapulaisen eli ponomarin pukua, stikaria. Ponomari auttaa pappia jumalanpalveluksissa monissa eri tehtävissä.
13 ENKELIT Analogilla on selkeät, laminoidut kuvat eri enkeleistä. Nimitys enkeli tulee kreikan kielen sanasta angelos, joka merkitsee sanansaattajaa. Enkelien ensisijainen tehtävä on ylistää ja palvella Jumalaa. Enkelit ovat Jumalan lähettiläitä ja sanansaattajia ihmisille. Enkeleiltä pyydetään apua ja suojelua. Muutamia enkeleitä tunnetaan nimeltä, heistä on kirjoitettu Raamatussa. Arkkienkeli Mikael enkelijoukon ympäröimänä Arkkienkeli Mikael on taivaallisten sotajoukkojen päällikkö. Hän vastustaa pahaa henkeä, ja siksi hänet kuvataan puolustajana miekka kädessä. Hän on myös kirkon suojelija ja sairaiden parantaja. Tässä ikonissa hänellä on kädessään tulta syöksevä miekka. Arkkienkeli Rafael tunnetaan erityisesti parantajana. Rafaelin tehtävänä on parantaa ihmisten sairauksia ja haavoja. Nimi Rafael tarkoittaakin Jumala parantaa. Häntä pidetään myös matkustavien suojelijana. Rafael kuvataan ikoneissa toisessa kädessään sauva, toisessa kilpi, jossa on risti. Arkkienkeli Gabriel on sanansaattaja. Gabrielille uskottiin historiallinen tehtävä: Kristuksen syntymästä ilmoittaminen. Jo tätä ennen Gabriel ilmoitti Marian syntymästä Joakimille ja Annalle sekä Johannes Kastajan syntymän. Gabriel on armon enkeli. Arkkienkeli Gabrielia pidetään mm. perhettä tai adoptiota suunnittelevien perheiden taivaallisena suojelijana. Gabriel kuvataan ikoneissa sinisävyisessä puvussa matkasauva kädessä. SALI 10, KIRKKOVUODEN KULKU JA SUURET JUHLAT KYSYMYKSIÄ: Mieti, mitä tuttuja suuria juhlia vuoden aikana on? Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa 1. syyskuuta. Kirkkovuoden kuluessa muistellaan Jeesuksen ja hänen äitinsä Marian elämään liittyviä tapahtumia. Kirkkovuodessa on 12 suurta juhlaa, jolloin muistellaan näitä tapahtumia. Näiden lisäksi on pääsiäisjuhla, joka on kirkkovuoden tärkein juhla. Muita kirkkovuoden juhlia on esimerkiksi juhannus. Juhannuspäivä on omistettu Johannes Kastajalle. Johannes Kastaja oli Jeesuksen edelläkävijä. Hänen tehtävänään oli valmistaa Jeesukselle tietä. NEITSYT MARIAN SYNTYMÄ Neitsyt Marian vanhemmat olivat Joakim ja Anna. He olivat jo vanhoja, mutta heillä ei ollut lasta. He rukoilivat hartaasti Jumalaa saadakseen lapsen. Jumala kuuli Joakimin ja Annan rukoukset ja heille syntyi tytär, jonka nimeksi tuli Maria. KYSYMYS: Kenen äiti Neitsyt Maria olikaan? Neitsyt Marian syntymä, Neitsyt Marian ilmestys, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Neitsyt Marian luo. Gabriel ilmoitti Marialle, että tämä synnyttää pojan, jonka nimeksi tulee Jeesus.
14 KRISTUKSEN SYNTYMÄ Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Kun Joosef sai tietää, että Maria on raskaana, hänelle ilmestyi enkeli ja sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Joosef toteutti enkelin kehotuksen ja otti Marian vaimokseen. Jeesus syntyi luolassa Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana. Itämaan tietäjät kunnioittivat Jeesusta tuomalla mirhaa, kultaa ja suitsukkeita. KYSYMYS: Mikä tapahtuma on kuvattu ikonin oikeassa alareunassa? VASTAUS: Jeesus-lapsen pesu. Jeesus kastettiin vasta aikuisena. KRISTUKSEN RATSASTUS JERUSALEMIIN PALMUSUNNUNTAI Palmusunnuntaita vietetään Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Silloin opetuslasten joukko ja kansa ottivat riemuiten käteensä palmunoksia ja levittelivät niitä tielle, jota pitkin Jeesus ratsasti. Tästä suuresta juhlasta meille on jäänyt perintönä virpominen pajunoksilla. Silloin kuljetaan tuttujen ja sukulaisten luona ja lausutaan siunausloru, esimerkiksi: Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle, Jumala sinua siuntkoon. Ortodoksisessa perinteessä ei pukeuduta noidiksi. KYSYMYS: Miksi ortodoksisessa perinteessä ei pukeuduta noidiksi? VASTAUS: Noidat eivät välitä Jumalan siunausta. KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUS Pääsiäistä vietetään Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi. Kolmantena päivänä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, sunnuntaiaamuna, naisia meni hänen haudalleen. Haudan suulta oli vieritetty kivi pois, ja kun he menivät hautaan sisälle, se oli tyhjä. Heidän tätä ihmetellessään ilmestyi enkeli, joka ilmoitti heille, että Jeesus oli noussut kuolleista.
15 SALI 11, Kuolemasta yläsnousemukseen Pyhittäjä Arsenin, Konevitsan luostarin perustajan kenotafi Kenotafi on muistoarkku, muistelua varten, siinä ei ole pohjaa, eikä sitä ole koskaan käytetty oikeana arkkuna. Yli 200-vuotta vanha arkku on hopeaa ja kullattua hopeaa. Kenotafin sivut kertovat pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen elämästä. Hän oli munkkina Athos-vuorella Kreikassa. Hän lähti sieltä 1300-luvulla, eli yli 700 vuotta sitten, takaisin kotimaahansa Venäjälle. Kenotafin päädyssä Athos-vuoren luostarin johtaja Johannes siunaa Arsenin kotimatkalle ja luovuttaa hänelle Jumalanäidin ikonin. Ikonista tuli sittemmin Karjalassa hyvin kunnioitettu. Se tunnetaan nimellä Konevitsan Jumalanäiti. Arseni halusi perustaa uuden luostarin Karjalaan. Hän lähti etsimään sopivaa luostarin paikkaa. Suurella Laatokan järvellä hän joutui kolme kertaa peräkkäin myrskyn johdattamana Konon (Konevitsan) saarelle. Tapahtuma oli Arsenille merkki siitä, että hänen tuli perustaa luostari juuri tälle saarelle. Kenotafin vasen sivu esittää Arsenin rantautumista Konevitsan saarelle. Kenotafin oikeanpuoleiseen sivuun on kuvattu pyhittäjä Arsenin hautajaiset. Kenotafi on kokenut kovia. Sodan takia se evakuoitiin Konevitsan saarelta ja se päätyi Keiteleen Hiekkaan. Siellä koemunkki Boris Maurio leikkeli kenotafin osiin ja myi osat Kuopiossa eräälle hämärälle liikemiehelle. Rahoilla hän oli juopotellut ja maksanut velkojaan. Rikospoliisi tutki varkautta ja sai Boriksen kiinni. Tuomio oli kaksi ja puoli vuotta vankeutta ja hänen piti maksaa korvauksia 9 miljoona markkaa. Rosvo passitettiin Kuopion lääninvankilaan. Pyhä perhe: Neitsyt Maria, Kristus-lapsi ja Joosef Konevitsan luostari, 1500-luku. Taulun on maalannut italialainen taiteilija. KYSYMYKSIÄ: Ketä tauluun on maalattu? Mikä suuri juhla siinä voisi olla? Kuinka vanha taulu on? KYSYMYS: Mikä täällä museossa jäi parhaiten mieleen?
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116
Sisällys 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 6 Onni ja Anni oman uskonnon tunnilla 8 Hei, me olemme ortodokseja 11 Ristinmerkki 16 Ortodoksinen koti 22 Suomessa on erilaisia uskontoja 26 2. TUTUSTUN
JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun
JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille
Story 36 of 60. www.m1914.org
Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä
ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka
Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta
Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan
Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.
Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen
Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS
Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS SISÄLLYS 1. USKONNOT SUOMESSA Suomessa on kaksi kansankirkkoa 10 Luterilainen kirkko Suomessa 12 Katolinen kirkko Suomessa
JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12.
JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12. Voit askarrella liitteenä olevista kuvista joulukalenterin paaston ajaksi. Luukkuina voivat toimia esim. kirjekuoret. Kustakin luukusta avautuu uusi osa jouluikonia mukailevaan
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? 1. Mihin ristinmerkkiä tehdessä kosketetaan ensin? 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle?
1. Mitä sana ortodoksi tarkoittaa? Oikein ylistävää. 2. Kuinka alkaa rukous Pyhälle Hengelle? Taivaallinen kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki --- 3. Mistä pappi tarkistaa päivän jumalanpalvelustekstit?
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass
uitar 4 88 4 4 = 100 Pizzicato Hyvää iltaa Tiernapojat 1 Bm A x 4 Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm' ja me toivotamm',
1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja 1. Millä värillä ikoneissa olevat sädekehät tapahtumia esittäviä kuvia? maalataan?
1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja tapahtumia esittäviä kuvia? Ikoneiksi. 2. Mitä sädekehä pyhien pään ympärillä kuvaa? Ikuisuutta ja taivaallista valoa. käytetään tavallisena sunnuntaipäivänä?
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
6. Ortodoksinen kirkko
6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita
Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut
Historia KATOLINEN KIRKKO Kirkon kautta pelastut Kristinusko on aina sisältänyt valtavasti erilaisia lahkoja. Niistä suuriksi kehittyivät varhain lännen ja idän kirkko. Nämä kirkot kehittyivät Rooman valtakunnassa
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää.
sä Vihtori ja hänen kissansa Pate hiljentyvät joulun viettoon pappilassa. Löydätkö kuvista 10 eroa? Voit lopuksi värittää toisen kuvista. *Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin?
1. Mitä pappi jakaa lusikalla ainoastaan ortodoksisen kirkon jäsenille? - Ehtoollinen. 2. Minkä "merkin" pappi maalaa siveltimellä kastettavan otsalle, silmille, sieraimille, suulle, korville, rinnalle,
Ikonit ortodoksisessa kirkossa
Ikonit ortodoksisessa kirkossa Sivu 2 / 5 Ikonit ortodoksisessa kirkossa Mikä on ikoni? Minkä sana ilmoittaa korvalle, sen maalaus näyttää hiljaa kuvana Basileios Suuri Ikoni (kreik. eikon = kuva ) on
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:
V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET
8.2.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET
Arkkimandriitta Sergei: Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien välinen ystävyys
Arkkimandriitta Sergei: Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien välinen ystävyys Valamon ja Konevitsan luostareilla on niiden pitkän historian ja maantieteellisen läheisyyden vuoksi ollut paljon yhteistyötä.
ORTODOKSINEN ITÄ-SUOMI
ORTODOKSINEN ITÄ-SUOMI PYHÄN GEORGIOS VOITTAJAN KIRKKO VALAMON LUOSTARI RIISA KULTTUURIARTOS PYHÄN GEORGIOS VOITTAJAN KIRKKO Georgios Voittajan tie 49 (Kaitaistentie 345) 79690 Kaitainen www.stgeorge.fi
Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013
Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys
ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma
ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma Kirkon suuria juhlia edeltää aika jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa paastoksi. Paasto on valmistautumista juhlaan eli odotusta. Ortodoksisessa kirkkovuodessa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA
STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Perhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Poikkeukset 2017 TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO
TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO LA 31.12.2016 klo 22.00 Kokoöinen palvelus Suuri ehtoopalvelus, aamupalvelus sekä pyhän Basileios Suuren liturgia SU 1.1.2017 klo
ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelissä b) Ajallinen
MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)
Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE
PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa
Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
ORTODOKSISUUS KARJALASSA. Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015
ORTODOKSISUUS KARJALASSA Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015 1 ORTODOKSISUUS KARJALASSA 1. Kristinuskon eroavuuksien synty (kreikkalaiskatolisuus roomalaiskatolisuus) 2. Venäjän kirkon
MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008
MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008 Herttoniemen seurakunta Johdatus hartausvihkosen käyttöön Hyvä ystävä, tämä mitä nyt pidät kädessäsi, on tarkoitettu apuvälineeksi seimihartauteen. Toivon, että sen sisältämistä
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella
Ortodoksi kirkko AM Ortodoksinen kirkko (kreik. ορθός+δόξα, orthos+doksa, oikea ja katsomus ) on kristillinen kirkko, johon kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT
AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT (Lähde: Богослужебные указания на 2006 год. Москва 2005. Kääntänyt diakoni Jorma Häkkinen) Herran juhlina, Paastotriodionin 1 ja Pentekostarionin ajan kanonit: Kunnia
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Radion ortodoksinen aamuhartaus
1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan
Jouluna Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja toi armon
324 Luterilainen Lastenosasto 11-12/2010 Pastorin kirje Jouluna Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja toi armon Jouluna juhlimme Jeesuksen syntymää. Koulussa ja päiväkodissa on joulukuvaelmia. Lapset pukeutuvat
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa
Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9
Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan