Illanvietto esitteli pohjoisen kulttuurihankkeita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Illanvietto esitteli pohjoisen kulttuurihankkeita"

Transkriptio

1 ILOUUTISET 2/ Illanvietto esitteli pohjoisen kulttuurihankkeita Galleria Napassa järjestettiin 16. maaliskuuta Lapin taiteilijaseuran sekä Letke illanvietto. Eri alojen toimijat esittelivät yhteisen piknikin äärellä pohjoisia kulttuuritapahtumia ja -projekteja: Riikka Vuorenmaa Vaikuttava sirkus -hanketta, Malla Alatalo Kulttuurirakka-hanketta ja Maria Huhmarniemi taiteilijoiden osallistumista Rovaniemi-viikon Taiteiden yöhön. Festivaalituottaja Joonas Martikainen kuvasi illanvieton avanneen monia uusia näkökulmia. Konkreettisten esimerkkien kautta näkee syvemmälle. Sitä huomasi, että pohjoisessa tapahtuu monia kiinnostavia juttuja. Tässä Ilouutisten numerossa illanvieton puhujista ovat äänessä Hiljaisuus-festivaalien tuottaja Joonas Martikainen, kuvataideopettaja Hanna Levonen-Kantomaa ja kuvataiteilija Ninni Korkalo Taide heijastaa -hankkeesta sekä Rovaniemen kaupungilla mediasuunnittelijana siviilipalvelustaan suorittava Aku Meriläinen. Ilouutiset on koonnut ja toimittanut Tenka Issakainen.

2 Hiljaisuutta ja äänipalloja Kittilässä 2 Taiteilijoiden kohtaaminen on tärkeä teema Joonas Martikaisen tuottamilla Hiljaisuus-festivaaleilla. Kittilän keskustassa, Kaukosen kylässä ja Särestöniemessä eri maista saapuvat ammattilaiset eri taiteenaloilta tapaavat paitsi yleisön, myös toisensa. Vuonna 2012 mukana oli myös Lapin taiteilijaseura ympäristötaideteoksellaan. Festivaalit-sanasta tulee monelle mieleen mesoava joukko, Martikainen pohtii. Kun siihen yhdistetään Hiljaisuus, syntyykin vähän erilainen fiilis. Esimerkkinä kansainvälisestä yhteistyöstä vuoden 2013 Hiljaisuus-festivaaleilla nähdään Mika Kasken ja Pierre Déaux n esitys Le Grain. Klovneriaa ja akrobatiaa yhdistävä sirkusteos edustaa festivaalien kepeämpää tarjontaa ja sopii koko perheelle. Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk tuo Hiljaisuuteen uuden teoksen nimeltä Atto. Produktiossa esiintyvät sirkustaiteilijat Sakari Männistö ja Emma Räisänen sekä harmonikkataiteilija ja Hiljaisuusfestivaalin musiikillinen johtaja Timo Kinnunen. Tärkeä elementti esityksessä on Treeform-yrityksen suunnittelema KomsioDome, siirrettävä esiintymistila. Attoa varten rakennetaan myös aivan uudenlainen soitin. Särestöniemessä nelihenkinen Gandini Juggling - ryhmä yhdistää jongleerausta Tom Johnsonin sävellykseen, jonka instrumentteina toimivat liikkeeseen reagoivat elektroniset äänipallot. Brittiläisellä ryhmällä on takanaan yli 4000 esiintymistä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Festivaaleilla tarjoavat nykysirkusta myös Agit-Cirkin Rovaniemelläkin nähty Tick Marjo Ylikorvan ja Tatu Kantomaan voimin sekä Kallo Collectiven Catepillars-demo, jossa kohtaavat Sampo Kurppa ja Tom Monckton. Muusta tarjonnasta mainittakoon tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulan ja Aake Otsalan Susurro-teos sekä Pekko Käpin jouhikkomusiikki. Lisätietoa osoitteessa TNT-työryhmän (Tom Engblom, Esa Meltaus, Tuomas Korkalo ja Ninni Korkalo) Tuuliteoksia Hiljaisuus festivaaleilla 2012 Kittilän Kaukosessa. Kuva: Tuomas Korkalo.

3 Kanava kulttuuri näkyväksi 3 Mediasuunnittelija Aku Meriläinen kertoi Kanavaprojektista. Rovaniemen kaupungin hankkeessa Meriläinen työstää uutta palvelukonseptia paikallisen kulttuurin tunnettuuden parantamiseksi. Käytännössä Kanava tulee olemaan keskustan katukuvaan sijoittuva mediainstallaatio, jonka sisältö rakentuu sosiaalisen median tarjoamasta informaatiosta. Näin installaatioon pääsevät vaikuttamaan niin kaupunkilaiset, matkailijat kuin kulttuurisisältöjen tuottajatkin. Kanava pyritään suunnittelemaan mahdollisimman avoimesti ja yhteistyössä kulttuuritoimijoiden kanssa. Tärkeimpänä tavoitteena on luoda Rovaniemen kulttuuritarjonnalle näkyvyyttä ja tätä kautta vaikuttaa myös kävijämääriin. Meriläinen on tähän mennessä tavannut rovaniemeläisiä ammattimaisia kulttuurisisältöjen tekijöitä. Vastaanotto on ollut kaikilta suunnilta mitä positiivisin, hän kuvaa. Tällä hetkellä projekti odottaa Lapin liiton päätöstä rahoituksesta.

4 Maahanmuuttajanuoret taiteen äärellä 4 Taide heijastaa on vuonna 2010 käynnistynyt, maahanmuuttajanuorille suunnattu monitaiteinen hanke. Hankkeessa toimivat Lapin taiteilijaseura ja Monitaideyhdistys Piste. Kuvataideopettaja Hanna Levonen-Kantomaa on ollut pyörittämässä toimintaa alusta saakka. Työmuotoja on kolme. Ensimmäisessä järjestetään kuudesta kahdeksaan työpajakertaa vuodessa osittain koulupäivien aikana. Yhteisymmärrys opettajien kanssa on tärkeää, koska nämä työpajat ovat osa koulunkäyntiä, Levonen-Kantomaa selventää. Ensimmäisenä vuonna tarjosimme maahanmuuttajataustaisille nuorille kuvataidepajoja Rovaniemen kuvataidekoulun kanssa, Levonen-kantomaa kertaa. Kokemus oli hirveän onnistunut, mutta samalla haastava. Toinen työmuoto on viikottain järjestettävä työpaja, johon osallistumiseen on matala kynnys. Avoimet työpajat ovat myös raskaita, kun ihmisiä tulee ja menee. Kysyntä on kuitenkin kovaa, joten niitä on tärkeää jatkaa. Työpajojen sisällöt ovat matkan varrella kehittyneet ja muuntuneet, mitä Levonen-Kantomaa pitää tärkeänä. Kuvataiteiden rinnalle tuli jo seuraavana vuonna esittäviä taiteita, ja alusta pitäen toimintaa ohjanneiden Levonen-Kantomaan ja Ninni Korkalon mukaan on tullut väkeä niin tanssin kuin nukketeatterinkin saralta. Kolmanneksi hankkeessa on tavoitteellisemmin ja sitoutuneemmin toimivia työpajoja. Näihin työpajoihin on valikoitunut maahanmuuttajatyttöjä. Ryhmäkoot ovat pienempiä, kahdeksasta yhdeksään, ja kokoontumiskerrat pidempiä, neljänkin tunnin mittaisia. Pajat lähtevät jostain taidekokemuksesta, esimerkiksi taiteilijatapaamisesta tai teatteriesityksen näkemisestä. Tätä voisi kuvata yhteisötaiteen ja keskustelutaiteen synteesiksi ja laajassa mielessä taiteen soveltamiseksi, Levonen-Kantomaa luonnehtii. Kaikissa ryhmissä nuorille on ollut tärkeää paitsi tekniikoiden oppiminen ja tekemisen prosessi, myös omien teosten saaminen näkyviin. Syksyllä 2012 nähtiin sirkusta, kuvataidetta ja tanssia yhdistävä esitys nuorisotila Mondessa, ja keväällä on tarkoitus toteuttaa pienimuotoinen kulttuuritapahtuma monitaideyhdistys Pisteen tiloissa Johannes Laurin talossa. Kuva: Välipalahetki Taide heijastaa -työpajassa. Toteutettavat kokonaisuudet ideoidaan, kun on tavattu työryhmän ja nuorten kesken. Asioita ei lyödä lukkoon ennen kuin nuoret on kohdattu.

5 Taiteilijat tervetulleita Taloon Rovaniemellä 5 Residenssiaikoja voi hakea yhden tai kahden kuukauden periodeille. Tapauskohtaisesti myös lyhyemmät residenssivierailut ovat mahdollisia. Residenssivierailta peritään sadan euron kuukausimaksu. Maksua vastaan vieras saa käyttöönsä Talon lähellä sijaitsevan kaksion sekä Talon työskentelytilat ja muut edut, kuten saunan, rantaterassin, polkupyörän ja potkukelkan. Talo on luovien alojen ammattilaisille ja opiskelijoille tarkoitettu residenssi Rovaniemellä hirsitalossa, Kemijoen rannalla. Talon vakituisena väkenä on kolme yritystä: Aku Meriläinen, Flatlight Films ja Tahkokallio Design+. Tähänastiset residenssivieraat ovat edustaneet eri taiteenaloja sirkuksesta kirjallisuuteen ja elokuvaan. Vierailun päätteeksi kävijä jättää Taloon jäljen, joka voi olla esimerkiksi esitys, teos, luento tai työpaja. Talo-residenssiin on jatkuva haku, ja vuodelle 2013 on vielä vapaita residenssiaikoja. Lisätietoa osoitteessa Kuvataiteilijoita Ranskassa Kahdesta eri kulttuurista tulevien taiteilijoiden yhteistyö on saanut alkunsa Pellon Oranki Art tapahtumasta. Sally Ducrow on ollut kutsuttuna Oranki Art ympäristötaidetapahtumaan kahtena kesänä. Ajatus pohjoissuomalaisten ja ranskalaisten taiteilijoiden yhteistyöstä oli hänen ideansa. Kuva: Tuomas Korkalo: Slow Down Sugar Kuusi pohjoissuomalaista kuvataiteilijaa Tuoma Korkalo, Tom Engblom, Esa Meltaus, Risto Immonen, Maria Huhmarniemi ja Kari Södö - kutsuttiin Ranskaan kansainväliseen ympäristötaiteen symposiumiin. He työskentelivät Sainte Marqueriten saarella Etelä-Ranskan Rivieralla viikon ajan maalis-huhtikuun vaihteessa. Sainte Marqueriten saari sijaitsee Cannesin edustalla. Saari on sekä ranskalaisten että muiden eurooppalaisten turistien matkakohde upean luonnon ja värikkään historiansa takia. Kesäisin saarta kuvaillaan jopa ruuhkaisaksi. Saarella sijaitsee Fort Royal linnoitus, joissa taiteilijat majoittuvat. Näyttely avattiin klo 12:00. Avajaisvieraita oli noin 300 henkeä.

6 Magenta-hanke kouluttaa! 6 Lisää valmiuksia! Tuotteistaminen ja sponsorointi taiteilijan työkaluina Koulutus kello Ravintola Oppipoika, Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Koulutuspäivän teemoja ovat taiteilijan varainhankinta, sponsorointi ja kuvataiteen tuotteistamisen mahdollisuudet. Kouluttajana on Pink Eminence ja Outi Raatikainen. Pink Eminece on Kaapelitehtaalla Helsingissä toimiva luovien alojen, kulttuurin ja elinkeinoelämän välisiä strategisia yhteyksiä rakentava asiantuntijayritys. Yritys konsultoi luovia aloja liiketoiminnan kehittämisessä, rakentaa yritysyhteistyötä ja toteuttaa alan markkinointiprojekteja. Ilmoittautuminen koulutuksiin sekä muut yhteydenotot: Sähköpostilla tiina-kaisa.pirinen@ulapland.fi tai puhelimitse Taide ja luovuus yritysmaailmassa Seminaari kello Rovaniemi, paikka täsmentyy myöhemmin. Seminaarin tavoitteena on edistää vuorovaikutusta taiteen ammattilaisten ja yritysten sekä organisaatioiden välillä. Seminaari on yhteistyötapahtuma, jossa opitaan toinen toisiltaan. Seminaariin kutsutaan alueen taiteilijoita, yrityksiä ja organisaatioita. Aamupäivällä kuullaan puheenvuoroja taiteen merkityksestä yritysmaailmassa ja luovuuden mahdollisuuksista työelämän kehittämisessä. Iltapäivällä taiteenalat esittelevät soveltamismahdollisuuksiaan noin tunnin mittaisissa työpajoissa. Alustajina ovat muiden muassa Kai Lehikoinen (PhD) sekä Niina Nurminen (TeM). Kehittämistiimin esimiehenä ja asiantuntijana toimiva Lehikoinen on tutkinut taiteilijan työn muutosta taidelähtöiseen työhön liittyen. Näyttelijä Nurminen on johtavia teatterilähtöisiin menetelmiin erikoistuneita työyhteisövalmentajia Suomessa, ja hän on valmentanut työyhteisöjä vuodesta Seminaarin ohjelma tarkentuu edelleen. Ideoita puhujista, teemoista ja työpajoista otetaan mielellään vastaan. Tarkemmat tiedot koulutuksista päivittyvät koulutuskalenteriin:

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa!

Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa! Jos sähköposti ei näy oikein, katso se täältä. Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa! Hotelli Tallukka ja lahtelainen Painovoima ry. tarjoavat yhdessä kaksi hyvin omaperäistä ja luovaa, taidepainotteista

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

Tehtävä 1 Maanantai klo

Tehtävä 1 Maanantai klo Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelman opiskelijavalinta 2013 Tehtävä 1 Maanantai 10.6.2013 klo 9.00-13.00 perushakijat Valitse yksi karttaan merkityistä kaupungin julkisista taideteoksista (ks. liitteenä

Lisätiedot

MAGENTA

MAGENTA MAGENTA 2011-2013 1 TÄYDENNYSKOULUTUKSEN TAVOITTEET tuottaa ja kehittää pilotoinninja tutkimuksen keinoin Lapin ammattitaiteilijoiden täydennyskoulutuksen malli tutkintojen jälkeinen, työelämälähtöinen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017 Päätös kulttuuriavustusten saajista 217 Avustuksen hakija(t) 1 Arktiset maahanttajat ry 2 Arktiset maahanttajat ry 3 Hupaisat Siskot ry 58 445 58 2 16 3 monikulttuurisuus monikulttuurisuus Cultural Heritage

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Taiteiden tiedekunta Tiedekunnasta valmistuneet yrittäjät Erja Tuhkala, Katariina Imporanta ja Marjo Remes luovat pohjoista vaihtoehtoa vaatealalle hauskoilla

Lisätiedot

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Vuosi- kertomus 2013

Vuosi- kertomus 2013 Vuosikertomus 2013 Sisällys 1 LYHYESTI 3 2 SIRKUSSEURUE NURIN KURIN 4 2.1 Vau vanne 5 2.2 Von Wuff 5 2.3 Klovni Klementiini ja Tick 6 2.4 Klovni Klementtiini 6 2.5 Siirtyvät tuotannot 6 3 RASA COLLECTIVE

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Galleria Napa Tukholmassa: Supermarket

Galleria Napa Tukholmassa: Supermarket ILOUUTISET 1/13 1 Galleria Napa Tukholmassa: Supermarket Tukholman ytimessä Kulturhusetissa järjestettävä Supermarket 2013 on mittava kansainvälinen tapahtuma taiteilijajärjestöille ja taiteilijavetoisille

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO Mist Kuva: Wilma Hurskainen Erikoistumisohjelmat Syvennä erityisosaamistasi ja laajenna uramahdollisuuksiasi! Taiteilija-kehittäjäksi organisaatioon taiteelliset interventiot

Lisätiedot

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lapin taiteilijaseura ry Jorma Eton tie 6 96100 ROVANIEMI 050 406 3632 galleria@lapintaiteilijaseura.com www.lapintaiteilijaseura.fi www.gallerianapa.fi 1 Lapin taiteilijaseuran toimintakertomus

Lisätiedot

MEIDÄN VESANNON KOULU

MEIDÄN VESANNON KOULU MEIDÄN VESANNON KOULU Mikä on meidän visio? Ajatukset lentoon! Kouluhankkeen työpajapäivät 23.-24.8.2017 Vesannon kunnan hankesuunnittelutyöryhmä yhdessä WSP Finlandin asiantuntijoiden (Monika Gardini

Lisätiedot

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 n kokous Kokousaika kello 14:00 16.15 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi Kuvateksti Arial Bold 10/10 Aurora borealis in Lapland Keski-Suomen ja Pirkanmaan kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt.

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta

Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta EUROPE FOR CITIZENS Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni ohjelmasta 9 tapahtumaa järjestettiin EVOLAQ-hankkeessa

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Luovasti erottautuen maailmalle

Luovasti erottautuen maailmalle Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET 2017-2018 Lasten- ja nuorten koulutuksista vastaa nuoriso-ja koulutuspäällikkö. Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti tilauskoulutuksina.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

Luovaa voimaa luonnosta hanke. Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen

Luovaa voimaa luonnosta hanke. Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke-esitys Pohjois-Savon kulttuuritoimijoiden tapaamisessa 2.10.2015 Kirsti Häkkinen Luovaa voimaa luonnosta hanke Hanke pähkinänkuoressa: Toteutusaika 1.12.2014-31.12.2015

Lisätiedot

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA)

Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) Mitä voimme oppia toisiltamme? Kansainvälistä kokemusten vaihtoa, SolidarCity -hanke Jouni Ponnikas, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut (AIKOPA) KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde 6.11.2014 Mikä MINNO on? - Metropolian kaikkien alojen opiskelijoiden opintoihin kuuluva, pakollinen 10op

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Johanna Krappe & Anna Tonteri Turun nuorisolautakunta 10.12.2013 Tanssityöpajoissa pystyin ensimmäisen kerran moneen vuoteen ajattelemaan itseäni

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo Tänään 13.00 13.10 Avaussanat Lotta Vaulo, toiminnanjohtaja, Sirkuksen tiedotuskeskus Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto 13.10 13.30 Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Lapin taiteilijaseura ry Kairatie 3 96200 ROVANIEMI 0504063632 lapintaiteilijaseura@gmail.com www.lapintaiteilijaseura.fi www.gallerianapa.fi 2 Lapin taiteilijaseura... 3 Galleria

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Kohti kasvupalvelukoulutuksia

Kohti kasvupalvelukoulutuksia Kohti kasvupalvelukoulutuksia Omia polkuja kohti työtä osaamisen kehittämistä työelämän tarpeisiin seminaari 14.11.2018 Santa Claus Rovaniemi 12.11.2018 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä Anya Productions Anya Productions Ky Kuopiolainen kulttuurialan tuotanto-, koulutus- ja myyntipalveluyritys 2 työntekijää, 3 harjoittelijaa (Ely keskuksen myöntämä ensimmäisen työntekijän tuki) Kirjanpito,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Lapin taiteilijaseura ry Valtakatu 26 96200 ROVANIEMI 0504063632 lapintaiteilijaseura@gmail.com www.lapintaiteilijaseura.fi www.gallerianapa.fi Vuosi 2012 lyhyesti... 3 Kansainvälisiä

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

OMAELÄMÄKERRALLINEN KIRJOITTAMINEN HYVINVOINNIN JA TAIDETOIMINNAN VÄLINEENÄ. Ilona Tanskanen Kulttuurihyvinvointiseminaari 6.3.2014 Turun yliopisto

OMAELÄMÄKERRALLINEN KIRJOITTAMINEN HYVINVOINNIN JA TAIDETOIMINNAN VÄLINEENÄ. Ilona Tanskanen Kulttuurihyvinvointiseminaari 6.3.2014 Turun yliopisto OMAELÄMÄKERRALLINEN KIRJOITTAMINEN HYVINVOINNIN JA TAIDETOIMINNAN VÄLINEENÄ Ilona Tanskanen Kulttuurihyvinvointiseminaari 6.3.2014 Turun yliopisto 2000 & 11 OMAKUVAA -kulttuuripääkaupunkihankkeen työpajoissa,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Yhteystiedot: 050 5346251,ansari24@hotmail.com; anu.riestola@gmail.com Opinnot 2010 Aalto yliopisto, Taideteollinen Korkeakoulu, TaM kuvataideopettaja

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Hienovarainen ympäristön puolustaja

Hienovarainen ympäristön puolustaja Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Hienovarainen

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2638 KOKEMUKSIA MYRSKY-TAIDEHANKKEESEEN OSALLISTUMIS- ESTA

KYSELYLOMAKE: FSD2638 KOKEMUKSIA MYRSKY-TAIDEHANKKEESEEN OSALLISTUMIS- ESTA KYSELYLOMAKE: FSD2638 KOKEMUKSIA MYRSKY-TAIDEHANKKEESEEN OSALLISTUMIS- ESTA 2008-2010 QUESTIONNAIRE: FSD2638 EXPERIENCES OF PARTICIPATION IN THE ARTS EDUCATION YOUTH PROGRAMME "MYRSKY"2008-2010 Tämä kyselylomake

Lisätiedot

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017 CV Virpi Nieminen HENKILÖTIEDOT virpi.nieminen@aalto.fi 0405879775 Syntymäaika 16.12.1988 KOULUTUS 2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu

Lisätiedot

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa Osallistuin CIMAMin konferenssiin 12.-14.8.2013 Rio de Janeirossa sekä sen yhteydessä järjestettyyn postkonferenssiin 15.-16.8. Postkonferenssi

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Aikuisten museo. Aikuisten museo

Aikuisten museo. Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku

arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku 3 LAPSEN OIKEUS KULTTUURIIN JA TAITEESEEN - Facebook: ARXHameenlinna - Instagram: @arxgrammi 4 5 arx.hameenlinna.fi/kulttuuripolku 6 7 Seiskaluokkalaisten Kulttuuripolulla

Lisätiedot

Sponsorointi.

Sponsorointi. 4.10.2009 8.10.2009 Sponsorointi www.mcpc2009.fi The 5th World Conference on Mass Customization and Personalization Helsinki 4.-8.10.2009 Akateeminen konferenssi Business-seminaari Lab-työpajat Teemat:

Lisätiedot

Sirkusalan kehittämistarpeet rahoituslain uudistuksessa

Sirkusalan kehittämistarpeet rahoituslain uudistuksessa Sirkusalan kehittämistarpeet rahoituslain uudistuksessa Me sirkusalan ammattimaiset toimijat haluamme kiinnittää VOS-työryhmän sekä kaikkien valtionosuuslain uudistusprosessissa mukana olevien virkamiesten

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot