Kevät Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kangasala, Lempäälä, Mänttä- Vilppula, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevät 2013. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kangasala, Lempäälä, Mänttä- Vilppula, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti,"

Transkriptio

1 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2013 K äsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Mänttä- Vilppula, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Virrat, Ylöjär vi Tampere: Her vanta, Epilä, Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta

2 Kevät 2013 Taito Pirkanmaa ry on edistänyt käsityötä 100 vuotta Taito Pirkanmaa ry on valtakunnalliseen käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupiin kuuluva yhdistys, jonka tehtävänä on pirkanmaalaisen käsityökulttuurin edistäminen taitona, elinkeinona ja hyvinvointina. Taito Pirkanmaa ry:n toimipaikkaverkoston muodostavat Tampereella Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta, Epilän ja Hervannan käsityökeskukset sekä maakunnassa toimivat Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven käsityökeskukset. Virve Pajunen Taito Pirkanmaa ry Toiminnanjohtaja Näpsä-käsityökoulun toimipisteitä on jokaisella käsityökeskuspaikkakunnalla sekä Akaassa ja Nokialla. Taito Pirkanmaalla on ollut voimakas vaikutus alueensa käsija taideteollisuuskoulutukseen ja alan elinkeinotoimintaan. Yhdistys on järjestänyt ammatillista koulutusta, ylläpitänyt kotiteollisuuskoulua ja tarjonnut työpajatoimintaa, näyttelyitä ja messuja ihmisille iloksi ja hyödyksi. Yhdistyksen ominta toimintaa ovat myös käsityömallistojen kehittäminen ja yhteistyö tekstiilitaiteilijoiden kanssa ja materiaalituotanto 1960-luvulta lähtien. taito-viikko Käsi- ja taideteollisuusjärjestö viettää valtakunnallista Taito-viikkoa huhtikuussa. Vuoden 2013 teemana ovat nyörit ja niiden käyttö tämän päivän tuotteissa. Nyörit ja nauhat ammentavat historiansa suomalais-ugrilaisesta perinteestä, joka on myös 100-vuotta täyttävän käsi- ja taideteollisuusjärjestön yksi juhlavuoden teemoista. Tule päivittämään taitosi tai oppimaan uusi tekniikka! Taito-viikon ohjelman löydät lehden tapahtumakalenterista oman käsityökeskuksesi kohdalta. KOKOUSKUTSU Taito Pirkanmaa ry:n varsinainen kokous jäsenistölle on torstaina klo Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa, Verkatehtaankatu 2, Tampere. TERVETULOA! Taito Pirkanmaa ry on kaikille avoin yhdistys. Jäseneksi voi ilmoittautua osoitteessa Jäsenet pääsevät Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan näyttelyihin ilmaiseksi ja heillä on mahdollisuus tilata TAITO lehti edulliseen jäsenhintaan. Liity ystäväksemme Facebookissa! uudet ideat ja tuotteet Kun tekijällä on merkitystä Lämmintunnelmainen Lumilyhty-ryijy paksusta Fantti-langasta valmistetaan virkkaamalla. Valosydän ja Onnela-talo on virkattu Pirkka-kultapaperilangasta. Perinteiset Koivistolaissormikkaat voidaan neuloa myös näin pirteän värisinä. Pallograniitti-tyynyt Limenvihreä Hohde-pöytäkoriste Kukkalaakso-tyyny Taito Shop Pirkanmaan Kotityö Oy Hatanpään valtatie lahjatavarat langat ma-pe la Minna Ahosen suunnittelemat Västäräkki-, Pikku Västäräkki- ja Västäräkistä vähäsen ryijyt sekä ihastuttavat Liverrys- ja Tanssiinkutsu-tyynyt. [ kevät 2013 ] Julkaisija Taito Pirkanmaa ry Peltokatu 16 B, Tampere, puh. (03) , fax. (03) toimisto@taitopirkanmaa.fi Päätoimittaja Virve Pajunen, virve.pajunen@taitopirkanmaa.fi Taitto Sanna Isosomppi Painopaikka Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere Painos , 22. vuosikerta Seuraava [ taito pirkanmaa ] -lehti ilmestyy elokuussa Siihen saakka voit seurata Taito Pirkanmaa ry:n tapahtumia osoitteessa

3 LÄMMINTÄ KÄTTÄ! KOTISEUTU LÖYTYY LAPASESTA Tumppupäivä Käsityökeskuksissa järjestetään tammihelmikuun aikana maakuntalapasnäyttelyiden yhteydessä erilaisia tumppuja lapasteemapäiviä. Käsi ja taideteollisuusjärjestö on koonnut suomalaiset lapaset mallistoksi tämän päivän tumpuntekijöille. Mallisto koostuu Suomen eri maakunnista kootuista lapasista, jotka kutsuvat neulomaan ja kokeilemaan perinteisiä kuvioaiheita. Maakuntalapaset tarvikepakettina Pirkanmaan Kotityö on koonnut maakuntalapasista Paksusta Pirkka-langasta tehtyjä tarvikepaketteja. Paketin hinta on 36,50. Käsityökeskukset myyvät lapastarvikepaketteja. Tule tutustumaan lapasmallistoon! KÄSITYÖ ON ELÄMÄNTAPA tapa havainnoida, pohtia kokemaansa, kyseenalaistaa, jalostaa, tuunata olemassa olevaa tai tehdä uutta, tapa olla yhdessä. Näpsä-käsityökoulu on kasvanut vuosien mittaan Suomen suurimmaksi käsityön taiteenperusopetusta antavaksi oppilaitokseksi, lukuvuoden alkaessa syksyllä 2012 oppilaita oli yhteensä Pirkanmaalla toimivalla Näpsä-käsityökoululla on opetusta 11 paikkakunnalla. Tampereella Näpsällä on neljä toimipistettä, PMK:n talossa, Verkarannassa sekä Hervannan ja Epilän käsityökeskuksissa. Maakunnassa käsityökouluopetusta on kaikissa käsityökeskuksissa ja lisäksi Akaassa ja Nokialla. Näpsä-käsityökoulussa on ryhmiä kaiken ikäisille; aikuisille, nuorille, ala- ja yläkouluikäisille sekä alle kouluikäisille lapsille. Käsityön taiteenperusopetus etenee opetussuunnitelman mukaisesti eri käsityön materiaaleihin ja tekniikoihin tutustuen. Ryhmät kokoontuvat viikoittain. Koulu sopii sekä vasta-alkajille että jo pidempään käsitöitä harrastaneille. Oppilaat voivat soveltaa Näpsä-käsityökoulun oppeja myös muissa opinnoissaan tai ammatissaan. Näpsä- käsityökoulu antaa laajan oppimäärän mukaista käsityön taiteenperusopetusta. Opetus on tavoitteellista ja etenevää, se perustuu valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Käsityöosaaminen peilautuu ympärillämme olevista esineistä, rakennuksista, pukeutumisympäristöstä ja siitä, miten kohtelemme ympäristöämme. Näpsä-käsityökoulun tunneilla käytetään lähes kaikkia elinympäristömme materiaaleja; pajusta villaan ja lasista betoniin. Käsityön tekemisen kautta opitaan myös ottamaan vastuuta ympäristöstä. Käsityön tekemiseen sisältyy myös onnistumisen ilo, oman idean toteutuminen, tyytyväisyys omin käsin tehdystä tuotteesta. Lisätietoja oppilaitoksestamme, tapahtumistamme ja kevään näyttelyistä sekä sähköisen hakulomakkeen Näpsäkäsityökouluun löydät osoitteesta www. taitopirkanmaa.fi. Näpsän Facebookista löytyy tallenteita aikaisemmista näyttelyistämme ja myös tietoja ajankohtaisista työpajoista ja tapahtumista. [ taito pirkanmaa] 2

4 [ mallisto työpajat kurssit ] TULE TEKEMÄÄN MALLISTON TUOTTEITA KÄSITYÖKESKUKSIIMME! tekemisen iloa käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Group Kaarna-seinätekstiilit Aurinko-seinätekstiilit Hiutale- laukku ja silmälasi kotelo Lupiini-hartiahuivi ja Hilla-myssy tekemisen iloa käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Group Kivet- ja Sammal-laukut Rintakoruja tekemisen iloa käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Group Hilla-myssy ja Pitsi-tuubi [ kevät 2013 ]

5 tekemisen iloa käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Group Rinkula-tyyny Riemu-sohvan päällinen ja kori, Liverrys-tyyny ja Silmu-matto Tanssiinkutsu-tyyny Silmu-tabletit Patalappuja [ taito pirkanmaa] 4

6 Käsityökeskuksien tapahtumakalenteri kevät 2013 [ kurssit työpajat näyttelyt tapahtumat ] TAITOPAJA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS VERKARANTA Verkatehtaankatu 2, Tampere, (03) , verkaranta.taitopaja@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma-ke 9-17, to 9-16, pe ma-to 9-17, pe 9-15 Lauantaisin ja sunnuntaisin itsenäinen kudontamahdollisuus 11-16, kesä-elokuussa Leena Marianna Eija Minitumppu, ti 29.1., klo 12-18, 22 sis. materiaalit minitumppuun, varaa aikaa 2-3 tuntia. Neulotaan malliston tuubihuivi tai myssy, ke 6.2., klo 17-21, 21 + materiaalit Muinaisketjuja pronssista ja hopeasta, ti klo ja la klo 10-16, 43 + materiaalit Neulahuovutuksella seinätekstiili, ke ja ke 20.2., klo 17-20, 32 + materiaalit Lasten PIPA-päivä, ma 25.2., klo 10-16, 16, sis. langat yhteen pipaan Ryijyn valmistuspäivät Ommeltavan ryijyn aloitus ja neuvoja valmistukseen, ryijypaketti kannattaa hankkia etukäteen. Viimeistelyneuvot erikseen sovittuna aikana materiaalit (tarvikepaketti) Tyyny applikoiden tai kirjoen, ti 5.3. ja ti 19.3., klo 17-20, 32 + materiaalit Lehtikoru ja -riipus hopeasavesta, ke 6.3., 13.3., klo 17-20, 43 + materiaalit Ommellaan laukku villakankaasta, ti ja ti 26.3., klo 17-20, 32 + materiaalit Slovakialainen rannekoru, ti 23.4., klo 17-20, 16 sis. materiaalit rannekoruun Virkataan patalappuja, to 25.4., klo 17-21, 22 sis. materiaalit yhteen patalappuun Slovakialainen rannekoru, ti 7.5., klo 17-20, 16 sis. materiaalit rannekoruun Koristemaalaten mökkituliaisia, lahjoja ja käyttöesineitä, ti klo ja la klo 10-16, 46 sis. maalit ja siveltimen Virkaten kattaustekstiilejä ja mattoja, ti 21.5., klo 17-20, 16 + materiaalit Kesä käsillä kurssi koululaisille (7-12v.) ma-to klo 10-14, 97, sisältää materiaalit. Sähköinen ilmoittautuminen tai Järjestämme tilauksesta tyky-kursseja työporukoille. Keskiviikkoisin klo Pajamaksu 16 + materiaalit. Taitokortti sisältää työpajamaksun. Varaa aika viimeistään viikkoa aikaisemmin. Hopeasavitöiden polttopalvelu. Aiheina huopakukka neulahuovuttaen, mattojen suunnittelua sekä neule/ virkkausneuvontaa sukkiin, tumppuihin ja pipoihin. Voit esittää myös toiveita Maakuntalapaset - näyttely ti klo Taito-kauden avaus Tumppupäivä. Kauden avausviikolla tarjouslankana Kirjopirkka -15 % Taito-viikko, nyöripäivä ti 9.4. klo 10-17, tule valmistamaan rannekoru metallipaperinarusta 3 /kpl Patalappuja - näyttely EPILÄN KÄSITYÖKESKUS Pispalan Valtatie 133, Tampere, (03) , epilä@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma ti to 9-17 ja ke 11-14, pe 9-15 Sanna Näpsä-käsityökoulu tiistaisin ja keskiviikkoisin. Itsenäinen kudontamahdollisuus sovittaessa. Talviloma viikolla 9. Muinaisketjut ti klo ja klo 10-16, 43 + materiaalit Virkataan patalappuja klo 17-21, 22 materiaalit yhteen patalappuun Kirjo oma tyyny huovasta ti ja to klo 17-20, 32 + materiaalit Slovakikoruja metallilangasta to klo 17-20, 16 +materiaalit Koristemaalaus ti klo ja la klo 10-16, 43 + materiaalit Kesä käsillä - koululaisten kurssi ti-to klo 10-14, 75 (sisältää materiaalit) 16 +materiaalit. Kevään pajaohjelma helmikuusta lähtien sivuillamme. Aiheita myös toiveiden mukaan. Taitokortti sisältää pajamaksun. Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa aikaisemmin ti klo Kevätkauden avaus. Esillä on keväistä mallistoa. Kirjo-Pirkka avausviikon tarjouksena. Tule tutustumaan käsityökeskuksen kursseihin, kudontaan ja taitopajatoimintaan Maakuntalapaset - näyttely Patalappuja näyttely, kaikenlaisia vanhoja ja uusia patalappuja. Taitoviikko vko 15 Tehdään nyörejä to klo Taito karttuu tekemällä. HERVANNAN KÄSITYÖKESKUS Lindforsinkatu 5, Vapaa-aikakeskus, Tampere, (03) , hervanta@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma 10-14, ti 9-17, ke ja to 9-14, pe Satu Itsenäinen kudontamahdollisuus ma-pe 9-21 ja sopimuksesta la-su Näpsä-käsityökoulu ma, ke ja to. Keramiikkapaja omatoimisille osaajille. Tila on käytössä vapaa-aikakeskuksen aukioloaikoina. Keramiikkapajan kausikortti 84 + materiaalit ja poltot käytön mukaan. Torstaisin klo 17-20, 16 /kerta + materiaalit, kesto 3 t. Viimeistely sopimuksen mukaan. Onnela, virkataan paperinarutalo, Neulotaan tuubihuivi tai myssy, Ystävänpäivän viettoa kirjontakurssilla, Virkataan patalappuja, 21.2., 22 sis. materiaalin Sukat Magic Loop-tekniikalla, 7.3. Virkataan kattaustekstiilejä ja mattoja, Ruukkuja puutarhaan (keramiikan peruskurssi) 12 tuntia, 64 e + materiaalit Kesä käsillä käsityöleiri lapsille ma to , 97 sis. materiaalit, ilmoittautumiset sähköisesti tai Tiistaisin klo 13-16, 16 + materiaalit, taitokortti sisältää pajamaksun. Viimeistely sopimuksen mukaan. Varaa aika viikkoa ennen. Tammikuussa valmistetaan kaulahuiveja eri tekniikoilla. Helmikuussa värjätään lankoja, neulotaan minilapasia tai -sukkia. Maalis-huhtikuussa valmistetaan koristeita pääsiäiseksi ja punotaan koreja. Toukokuussa tuunataan kesäisiä koruja ja maalataan huiveja Taito-kauden avaus, kevään malliston ja työpajojen esittely klo Maakuntalapaset esittäytyvät Lapastapahtuma klo 11-18, jolloin myynnissä on tarvikepaketteja ja kuvastoja Patalappuja - näyttely 9.4. Taito päivä nyöritellen! Tule valmistamaan oma nyöri! 9.4. Taito päivä nyöritellen! Tule valmistamaan oma nyöri Näpsä Käsityökoulun näyttely KANGASALAN KÄSITYÖKESKUS Ellintie 3, Kangasala, (03) , kangasala@taitopirkanmaa.fi Kudonnan ohjaus ma-ke 9-15, to 12-19, perjantaisin sopimuksen mukaan. Muina aikoina on mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Hopeasaven polttopalvelu. Talviloma viikolla 9. Taina Taito-juniorit, 6-8-v. lapsille, joka toinen ti klo , 65 sis. materiaalit. Virkataan patalappuja, to klo 17-20, 22 sis. materiaalit yhteen patalappuun Neulahuovutuksella seinätekstiili, 7.3. to klo 17-20, toinen kerta sop. mukaan, 32 + materiaalit Ommellaan laukku villakankaasta, to klo 17-20, toinen kerta sop. mukaan, 32 + materiaalit Kesä käsillä lasten (9-12v) kudontakurssi ti-to klo 10-14, 30 + materiaalit Kesä käsillä lasten (7-12v) huovutus- ja kankaankuviointikurssi ti-to klo 10-14, 30 + materiaalit 16 /kerta + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Ilmoittautumiset etukäteen. Lapaset klo Virkkaus klo Pääsiäisaiheet klo Taito-viikolla tutustu hopeasaveen, nonstop-pajat aukioloaikoina sekä klo nauhatyöpajat Mosaiikki ja 2.5. klo Betonityöt ja klo Maakuntalapaset esittäytyvät Lankalauantai klo Patalappuja - näyttely Lasten Pirkkaset - työpaja (nonstop) Kiljuset-teemalla pääkirjastossa klo Käsillä iloa, taitoa, muotoa Näpsäkäsityökoulun kevätnäyttely pääkirjaston Taidetila Terrassa Käsityöperinnepäivä Kotiseutumuseolla klo Lasten Löytöretki- työpajat (nonstop) klo LEMPÄÄLÄN KÄSITYÖKESKUS JA RATAPUOTI Wanha asema, Asematie 6, Lempäälä, (03) , lempaala@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma-ke, pe 9-17, to 9-14 Kesällä ma 12-17, ti-to 9-17, pe 9-15 Muina aikoina itsenäinen kudontamahdollisuus SÄÄKSJÄRVEN käsityöpiste, Kehätie 3, Kurjentörmän kerhohuone Titta Mirva Järjestämme tilauksesta käsityösynttäreitä kaiken ikäisille sekä tyky-toimintaa työporukoille. Neulotaan tuubihuivi tai myssy, pe klo 15-19, 4 t, 21 + materiaalit Virkataan mattoja ja kattaustekstiilejä, 8.2. pe klo 15-18, 3 t, 16 + materiaalit Minitumppu, la klo 10-14, 4 t, 22 (sis. materiaalit tumppuun) Ommellaan laukku villakankaasta, pe klo 15-18, 3+3 (2. krt työpajassa), 32 + materiaalit Tyyny applikoiden tai kirjoen, su 12-15, 3+3 t (2. krt työpajassa), 32 + materiaalit Virkataan kukkia ja hyönteisiä, la nonstop, 16 + materiaalit Virkataan koreja ja kasseja, 3.5. pe klo 15-18, 3 t, 16 + materiaalit Virkataan patalappuja, la klo 10-14, 4 t, 22 (sis materiaalit yhteen patalappuun) Aiku-Näpsä, ke klo Käsityökoulu aikuisille, materiaalit Taito-Pirkot parillisen viikon tiistaisin (ei huhtikuussa), klo 10-13, 84 + materiaalit Kesä käsillä - koululaisten käsityöleirit ti-to ja klo , 75 /leiri, sisältäen materiaalit. Järjestämme tilauksesta käsityösynttäreitä kaiken ikäisille sekä tyky-toimintaa työporukoille. Sopimuksen mukaan, 16 + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Tammikuu: Nukkaa sinne ja tupsua tänne Helmikuu: Maalataan silkille järvimaisemia Maaliskuu: Huopakukkia ja villaruohoja Huhtikuu: Kierrätä, tuunaa ja ehosta vanhaa Toukokuu: Säilytyskori poppanasta Kalevalaisia kuvia, Sisko Laurila Taito-kauden avaus pe klo 10-18, kahvitarjoilu Pirkanmaan järvet, Tampereen taidemuseo Maakuntalapaset esittäytyvät Lapaslauantai klo Sanontoja Silmukoin, Kaja Selter Naiseuden maailma - pala taivasta, Anneli Heikkinen 14.4., Taidon päivä su klo Taidesuunnistus, Anneli Heikkisen taidetta Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Patalappuviikot, esillä monenlaiset mallit Wanhan Aseman Kesä Kurssihinnat,*) lisäksi materiaalimaksu Kurssin kesto Hinta *) 3 t 16 4 t 21 5 t 26 6 t 32 7 t 34 8 t 38 9 t t 47 Työpajat 16 + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun, vain materiaalimaksu. Tekemisen iloa -malliston pajat ovat kaikille maksullisia. NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU Peltokatu 16 C, Tampere napsa@taitopirkanmaa.fi Näpsä-käsityökoulun koko perheen työpajat lähes joka lauantai klo Työpajoissa lapset ja aikuiset työskentelevät yhdessä. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen Perhepäivät Huovutus, istuinalusta tai huivi Mosaiikkia, peili tai pannunalunen Käsinukke Nikkarointia puusta ja muusta Yllätyksiä ystävälle, punontaa ja koruja Soitinpaja, yläpoikkihuilu Kankaankuviointia painaen Kierrätyspaja, koruja ja mobileita Nikkarointia puusta ja muusta Keppihevonen Pääsiäiskoristeita Nikkarointia puusta ja muusta Keppihevosen varusteet Keramiikka, ruukkuja kesäkukille Leija Esteet leikkitreeneihin tai heppahyppelyyn Elektroniikka- ötökät Tuunaa kesäpaita ja/tai lippis [ kevät 2013 ]

7 Käsityökeskuksien tapahtumakalenteri kevät 2013 [ kurssit työpajat näyttelyt tapahtumat ] Ohjattua kankaankudontaa kädentaidon harrastajille, voit kutoa mm. mattoja, poppanoita, huiveja, shaaleja ja seinätekstiileitä Kurssi- ja työpajailmoittautumiset ja mahdolliset peruutukset viimeistään viikkoa ennen. Peruuttamatta jättämisestä laskutamme kurssimaksun. MÄNTTÄ - VILPPULAN KÄSITYÖKESKUS Itätorikatu 4, Mänttä, , manttavilppula@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 Näpsät ma , ti ja , ke ja aikut Järjestämme tilauksesta tykytoimintaa työporukoille, pyydä tarjous. Käsityösyntymäpäiviä kaikenikäisille. Vuokraamme näyttelytilaa klo 9-13, Lapaset, tumput, rasat, 21 + materiaalit Pirjo Maisa alkaen, ti klo 11-14, Taito-Pirkot, 7 x kevään aikana, 84 + materiaalit la klo 9-13, Tuubihuivi, 21 + materiaalit alkaen, ke klo 18-21, Aikuisten käsityön taiteen perusopetus, materiaalit 2.2. la klo 9-13, Kirjonta, 21 + materiaalit 9.3. la klo 9-13, Hopeakorut, 21 + materiaalit la klo 9-13, Mattojen, korien ja tossujen virkkaus, 21 + materiaalit 6.4. la klo 9-13, Punotut alustat ja mikrovärjäys, 21 + materiaalit la klo 9-13, Rautalankalintu puutarhaan, 21 + materiaalit 4.5. la klo 9-13, Kukkaköynnökset kesänjuhliin, 21 + materiaalit vk Kesäkurssit lapsille Tapahtumat la klo 10-14, kevään avaus Lämmintä kättä Maakuntalapaset. Neulemestari Kyllikki Mitronen kertoo ja neuvoo missä on peukun paikka, tule oppimaan uutta lapasesta klo Näpsä käsityökoulun avoimet ovet. Maaliskuussa Naisten ilta Pirkanmaan taidesuunnistus, Oltava / Ulla Malinen & Nahkakantiset käsinsidotut kirjat ja lauantaina kirjansidonta kurssi työnäytöksenä Toukokuussa Tervetuloa kesä -asiakasilta Asiakasretki la Designtori, Gustaf-museon pihassa Maakuntalapaset, neulevinkkejä lapasiin klo 10-14, 21 + materiaalit Patalaput klo 10-14, 22 sis. materiaalit yhteen patalappuun Näyttelyt Kimmo Kaivannon grafiikka, Tampereen taidemuseon kiertävänäyttely Maakuntalapaset Puuleikkikalut ennen ja nyt Keramiikan lumo Näpsä-käsityökoulun aikuisten ryhmä - Opittua vuosien varrella Elämässä tärkeät asiat niisikollaasit, akvarellellit Kristiina Nyman Kesänäyttely PIRKKALAN KÄSITYÖKESKUS Suupantie 2, Pirkkala, (03) , Näpsä-käsityökoulun p opetustuntien aikana. pirkkala@taitopirkanmaa.fi Marja-Liisa Ohjattu aukioloaika ma , ti 9-17, ke 9-16, to 11-14, pe 9-15 työpajaperjantaisin (ks. työpajat). Muina aikoina mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Muutokset aukioloaikoihin mahdollisia. Talviloma viikolla 9. Näpsä-käsityökoulu Lasten käsityön taiteen perusopetus ma , ti , ke ja to , Nuolialan koulu, teknisen työn luokka Aikuisten käsityön taiteen perusopetus, ma klo , Nuolialan koulu Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet opetustuntien aikana Kaveri-Näpsä, näpsäläinen voi kutsua yhden kaverin Näpsä-tunneilleen Neulotaan tuubihuivi tai myssy, ti klo tai klo 17-21, 21 + materiaalit. Punotut korit huovasta tai paperista, ti 5.3. klo12-16 tai klo 17-21, 21 + materiaalit. Rautalankakorit, ti klo tai klo 17-21, 21 + materiaalit. Pääsiäisaskartelua lapsille ja aikuisille la klo 10-14, 21 + materiaalit Aurinko-seinätekstiilin huovutus ja kirjonta ti 2.4. klo tai tunnin paja sopimuksen mukaan, 32 + materiaalit. Kesä käsillä 1, koululaisten käsityökurssi (painotus lankatöissä) ma-pe klo 10-14, 70 (sisältää materiaalit) Kesä käsillä 2, koululaisten käsityökurssi (painotus punonnoissa) ma-pe klo 10-14, 70 (sisältää materiaalit) 16 + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa aikaisemmin. Pajaperjantait klo 9-12, 18.1., 25.1., 8.2., 22.2., 15.3., 22.3., 5.4., 12.4., 3.5., Tule oman käsityösi kanssa iloiseen käsityöpiiriin. Esim. kirjontaa, neulontaa, virkkausta. Taito-viikolla ti 9.4. klo 9-20 virkataan patalappuja ja pe klo lasten ja aikuisten paperinarukukkailta. Pyöreän räsymaton virkkaus ti klo to klo Taito-kauden avaus. Esillä kevään kurssi-, työpaja- ja kudontamallistoa. Kirjopirkka-lanka -15 %. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Maakuntalapasnäyttely 5.2. Tumppupäivä ti klo Tule opettelemaan tumppujen neulomista, saamaan uusia vinkkejä työskentelyyn ja tutustumaan maakuntalapasiin. Neuletaituri Kyllikki Mitronen kertoo mm. peukalovinkkejään klo välisenä aikana Pitsi- ja valkokirjontoja-aarteita, näyttely koottu Kirsti Mäkisen kokoelmista Patalappunäyttely Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely 4.5. klo Käsityömarkkinat Walkilan navetassa (Sorkkalantie 63), pöytävuokra Kevätretki Porvooseen ORIVEDEN KÄSITYÖKESKUS Keskustie 37, Orivesi, (03) , orivesi@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma-pe 9-17, la Näpsä käsityökoulu ke 15-21, to Vuokraamme näyttely- ja kokoustiloja. Järjestämme tilauksesta lasten toiminnallisia syntymäpäiviä ja Tykypäiviä. Hannele Liisa ja taitopajat Taito-Pirkot, joka toinen tiistai, alkaen ti 8.1. klo 12-15, 84 + materiaalit (vapaita paikkoja) Aikuisten Näpsä-käsityökoulu, alkaen ke klo Neulotaan tuubihuivi tai myssy, ma klo 12-16, 4 h, 21 + materiaalit Virkataan kattaustekstiilejä ja mattoja, ma 4.3. klo 12-15, 3 h, 16 + materiaalit Neulahuovutuksella seinätekstiili, esim. Kukkamalli, la 9.3. klo 10-13, 3+3 h, toinen kerta sop. mukaan, 32 + materiaalit Snuuratut pääsiäismunat la klo 10-13, 3 h, 16 + materiaalit Ommellaan laukku villakankaasta la klo 10-13, 3+3 h, toinen kerta sop. mukaan, 32 + materiaalit Virkataan patalappuja, la 6.4. klo 10-14, 22 sis. materiaalit yhteen patalappuun Kesäkorut hopeasavesta pursotustekniikalla la klo 10-13, 3+3 h, toinen kerta sop. mukaan), 32 + materiaalit Betonitöitä puutarhaan ma 3.6. klo 17-20, 16 + materiaalit Kesä käsillä -lasten kesäkurssit, klo 10-14, 75, sis. materiaalit Näpsä-käsityökoulu, avoimet ovet 9.2. Taito-kauden avaus klo Maakuntalapaset näyttely Lapaspäivä kirjastossa, tule kutomaan Pirkanmaan lapasta klo Kalevala koru-ilta valtuustosalissa, vieraana muotoilija Saija Saarela klo Patalappuja - näyttely Taitoviikko, perinnenauhat uudella tavalla Taidon päivä Näpsä-kaveriviikko Näpsän kevätnäyttelyn avajaiset klo Näpsän kevätnäyttely Toukokuussa Kevätretki Kesän myyntinäyttely VESILAHDEN KÄSITYÖKESKUS Karholantie 3, Narva, (03) , vesilahti@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma, ti, pe , to Muina aikoina itsenäinen kudontamahdollisuus. Eeva Näpsä-käsityökoulu käsityökeskuksessa ma , ti , Kirkonkylän koululla ke ja , Yläasteen teknisen työn luokassa to torstaisin klo Taito-Pirkot alkaen, joka toinen torstai, 84 + materiaalit Virkataan kattaustekstiilejä ja mattoja 17.1., 16 + materiaalit Ommellaan kestovaippoja la 19.1., klo 10-14, 20 + materiaalit Neulotaan tuubihuivi tai myssy 31.1., 21 + materiaalit (huom! 4 tuntia) Virkataan patalappuja 14.2., 16 + materiaalit Virkataan kattaustekstiilejä ja mattoja 14.3., 16 + materiaalit Punotaan rottinkikoreja 11.4., 16 + materiaalit Punotaan rottinkikoreja materiaalit Tuunataan tarjotin 9.5., 16 + materiaalit Kesä käsillä kurssi koululaisille ti-to klo kudotaan kangaspuilla/ nikkaroidaan 30 + materiaalit Ommellaan asuja perinnepäiville ti-to klo 18-21, 32 +materiaalit tiistaisin klo materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa aikaisemmin. Tammikuu: Maakuntalapaset Helmikuu: Västäräkki- ja muita pienryijyjä ommellen Maaliskuu: Huopakukkia pääsiäisiloksi huovuttaen Huhtikuu: Virkataan patalappuja ja punotaan nyörejä Toukokuu: Virkataan kesämattoja Käsityökahvila alkaen klo 10-12, parillisten viikkojen maanantaisin, 5 /kerta. Näyttelyt ja tapahtumat Taito-kauden avaus klo Kahvitarjoilu! Kangaspuissa on kudontavalmiit loimet malliston töihin Maakuntalapaset - näyttely Taito-viikko, teemana nyörit Patalappuja - näyttely Näpsä-käsityökoulun oppilastöitä Käsityökeskuksessa ja Kirkonkylän kirjastolla YLÖJÄRVEN KÄSITYÖKESKUS Krankkula, Suojastentie 10, Ylöjärvi, (03) , , Näpsä ylojarvi@taitopirkanmaa.fi Avoinna ma, to 10-16, ti 10-18, pe Ohjattua kankaankudontaa kädentaidon harrastajille. Muina aikoina itsenäinen työskentelymahdollisuus. Näpsä-käsityökoulu ti Moision koululla ja Krankkulassa ke ja to , ja , pe Talviloma viikolla 9. Minna Virkataan patalappuja ma klo 12-16, 22, sis. materiaalit yhteen patalappuun Tumppupäivä ti klo 16-20, 22, sis. materiaalit minitumppuun Virkataan kattaustekstiilejä, valaisimia ja mattoja ma klo materiaalit Hopeasavesta riipuksia (alkeet) ti klo 15-18, 32 + materiaalit, viimeistely sopimuksesta Keramiikan perusteet ti klo 12-15, 32 + materiaalit, viimeistely sopimuksesta Hopeasavesta riipuksia (alkeet) ti klo 17-20, 32 + materiaalit, viimeistely sopimuksesta Neulahuovutuksella seinätekstiili ti 9.4. klo 15-18, 16 + materiaalit Kesä käsillä - kurssi koululaisille ti-to klo Kesä käsillä - kurssi koululaisille ti-to klo Järjestämme tilauksesta tyky-toimintaa työporukoille. Tiistaisin klo 10-18, 16 + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Paja-aiheita toiveiden mukaan, aiheet löydät tästä lehdestä. Varaa työpaja-aika viimeistään viikkoa aikaisemmin. Tapahtumat Taito-kauden avaus klo Patalappuja - näyttely Krankkulassa Maakuntalapaset -näyttely Krankkulassa Kevätretki VIRTAIN KÄSITYÖKESKUS JA MYYMÄLÄ Mäkitie 24, Virrat, (03) , virrat@taitopirkanmaa.fi Avoinna ti, ke, pe 10-17, to 12-18, la 10-14, ma sulj. Arja Aikuisten Näpsä-käsityökoulu to klo Hopeasavikorukurssi, la klo 10-14, viimeistely sop. mukaan, 6 t, 32 + materiaalit Minitumppu tai -sukka, la 2.2. klo 10-14, 22 sis. materiaalit Virkataan patalappuja tai mattoja ja koreja, la klo 10-13, 16 + materiaalit Neulahuovutuksella seinätekstiili, la 9.3. klo 10-13, 16 + materiaalit Tyyny applikoiden tai kirjoen, la klo 10-13, 16 + materiaalit Tiistaisin klo 13-19, 16 /kerta + materiaalit. Taitokortti sisältää pajamaksun. Ilmoittaudu ennakkoon, varaa n. 3 t ja tule opettelemaan toivomaasi aihetta, esim. paperilankatöitä, etsausta, mosaiikkitöitä, neulahuovutusta. Tapahtumat Taito-kauden avaus ti klo Maakuntalapaset -näyttely Patalappuja - näyttely Taito-viikko Kevätretki huhtikuussa (la) PERINNEKYLÄN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSMYYMÄLÄ JA RIIHIGALLERIAN KESÄNÄYTTELY JUHLAT Avoinna päivittäin klo 10-17, heinäkuussa klo Virtain Perinnekylä, Herrasentie 16, p. (03) , Taitokortti Voit kutoa niin paljon kuin haluat tai osallistua työpajapäiviin, maksa vain käytetyistä materiaaleista, ei erillistä päivämaksua. Saat Taito Pirkanmaa -lehden suoraan kotiisi. Taitokortti 65 /6 kk tai 105 /vuosi, edullinen kortti harrastajalle. Osa kursseista järjestetään [ taito pirkanmaa]6

8 KÄSITYÖKESKUS PALVELUKSESSASI Pirkanmaalla toimii 11 käsityökeskusta, joissa voit kutoa kangaspuilla, osallistua kädentaitojen kursseille, työpajoihin ja Näpsä-käsityökouluun, saat vinkkejä käsitöiden tekemiseen ja voit hankkia laadukkaita lahjoja sekä materiaaleja. Seuraa tarjontaamme ja Facebookista. TAITO-KAUDEN AVAUS Esillä on kevään mallistoa ja ideoita sisustukseen. Käsityökeskukset järjestävät tammikuussa kevätkauden avauksen. Tule tutustumaan uusiin kursseihin, tuotteisiin ja tapahtumiin. Ilmoittaudu mukaan! Kudonnan neuvonta Ammatillinen täydennyskoulutus Työpaja- PÄIVÄT Materiaalit Avausviikon tarjouksena sukkiin ja neuleisiin sopiva konepestävä Kirjo-Pirkkalanka -15 %. Alueesi käsityökeskuksen Taito-kauden avauspäivän löydät lehden tapahtumakalenterista tai Markkinointia Näyttelyt Näpsäkäsityökoulu Syntymäpäivät Myymälät ja tuotteet TERVETULOA! Näyttelyt KEVÄT 2013 Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Verkatehtaankatu 2, Tampere ma pe 10 18, la su kesä-elokuu ma-pe 10-18, la su (03) /näyttelytila Ryijynäyttely, Taito Pirkanmaa ry Ääniä maisemassa -taidenäyttely, Irmeli Kaunisto (Artenet-sali) Filtti-huopanäyttely, Filtti ry Kattaillen - kotimaisia kattausesineitä, Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuus yhdistys Luonnon luoma - taidenäyttely, Ullakaija Vaismaa (Artenet-sali) KÄSILLÄ taitoa-iloa-muotoa näyttely, lapset KÄSSÄÄKS SÄÄ näyttely, syventävät ja aikuiset, Näpsä-käsityökoulu Polku, kesäkokooma-näyttely, Outi Kaukinen-Vesa ja Taito Pirkanmaa ry Näyttelymyymälä myytävänä Käsi- ja taideteollisuustuotteita Muutokset mahdollisia PAPERILANKAKASSI Malli: Appelsiini-paperilankakassi, Pirkanmaan Kotityö Oy, Aija Lundahl-Pouttu Mitat: Leveys 43 cm (kassin suu), korkeus 35 cm, virkattu pohja 30 x 18 cm Materiaali: Pirkanmaan Kotityö Oy:n Paperi-lankaa (vyyhti n. 200 g = 175 m) pinkkiä (035) tai keltaista (012) 360 g Pyöröpuikko no 4½ ja virkkuukoukku no 3-3½ Tiheys: 14 s x 22 krs = 10 cm x 10 cm (neule) Valmistus: Kostuta paperia kevyesti esim. suihkupullolla. Virkkaa ja neulo löysiä silmukoita niin työ sujuu paremmin. Pohja: Virkkaa 14 ketjusilmukkaa. Virkkaa kiinteitä silmukoita ketjusilmukoiden ympäri 12 krs lisäten 2 x 1 s joka kerroksella soikion molemmissa päissä. Silmukoita on lopussa yhteensä 86. Reunat: Poimi pyöröpuikolle pohjan reunasta 94 silmukkaa. Ota molemmissa päissä 4 s enemmän kuin pohjassa. Neulo 80 krs, vuorotellen oikea ja nurja kerros. Lisää 1 s joka 9. kerros molemmissa sivuissa. Sangat: Virkkaa sangat paikalleen suoraan kassin suuhun. Sangan leveydeksi kassin suulla tulee 13 cm sisäreunassa. Virkkaa 30 ketjusilmukkaa ja 3 krs kiinteitä silmukoita. MALLIN KOPIONTI JA KAUPALLINEN VALMISTUS ON KIELLETTY. [ kevät 2013 ]

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2013 Lämmöllä suomalaisille naisille! Taito Pirkanmaa osallistuu valtakunnalliseen Roosa nauha -kampanjaan Kampanjassa ovat mukana Taito Groupin alueyhdistykset

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2014

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2014 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2014 Roosa nauha sukkalangalla autat Taito Pirkanmaa ja Pirkanmaan Kotityö lahjoittavat Roosa nauha keräykseen jokaisesta myydystä Roosa nauha tuotteesta; sukkalangasta

Lisätiedot

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 H A K U N I L A N K Ä S I T Y Ö K E S K U S Hohtoruusu ja valoryijy 5.9. klo 18-19.30 ja 5.10. klo 11-12.30,

Lisätiedot

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2014 Taito-kauden avaus Käsityökeskuksissa vietetään tammi-helmikuussa Taito-kauden avajaisia. Tule valmistamaan hauskat lankakerähelmet, 5 /kpl. Käsityökeskukset

Lisätiedot

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2012

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2012 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2012 Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Epilä, Hervanta ja Käsi- ja taideteollisuuskeskus

Lisätiedot

Kevät 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Kevät 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Port Payé Finlande 110242 Itella Oyj ECONOMY Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2011 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere:

Lisätiedot

Kevät 2015. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Kevät 2015. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2015 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Osta lahjaksi Taito-seteli! Lahjan ostaminen voi joskus olla vaikeaa. Silloin kannattaa antaa lahjan saajan itse päättää! Taito-seteli on vaihtoehto Sinulle,

Lisätiedot

TARJONTA UUDELLAMAALLA

TARJONTA UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi 2 Port Payé Finlande 110242 Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n asiakaslehti Kevät 2009 Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi Kevät

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi 2 Port Payé Finlande 110242 Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n asiakaslehti Kevät 2009 Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi Kevät

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta 2 Port Payé Finlande 110242 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2010 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja

Lisätiedot

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta 2 Port Payé Finlande 110242 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2010 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2016

Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2016 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2016 1 VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT - NEULEKERÄYSKAMPANJA 1.-14.2.2016 Tuo vanhat, rikkinäiset ja kuluneet neulevaatteesi lähimpään Taitoyhdistykseen helmikuussa

Lisätiedot

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016 1 Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään

Lisätiedot

KESÄLLÄ KÄSILLÄ -koululaisten taitopajat 2012. Luumäen käsityökeskus. www.taitoetelakarjala.fi. Luumäen käsityökeskus. www.taitoetelakarjala.

KESÄLLÄ KÄSILLÄ -koululaisten taitopajat 2012. Luumäen käsityökeskus. www.taitoetelakarjala.fi. Luumäen käsityökeskus. www.taitoetelakarjala. KESÄLLÄ KÄSILLÄ -koululaisten taitopajat 2012 Taito Etelä-Karjala www.taitoetelakarjala.fi Luumäki Lotja - kurssi Leirin ajankohta 5.6.2012 Luumäen käsityökeskus Pajatie 7 Luumäki www.taitoetelakarjala.fi

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.

Lisätiedot

Syksy 2008 LANGOISSA UUSIA MUODIKKAITA VÄREJÄ KÄSITYÖKESKUSTEN SYNTYMÄPÄIVÄT LUMEN VALKEUTTA JA TÄHTIEN HOPEAA JOULUPAJOISSA

Syksy 2008 LANGOISSA UUSIA MUODIKKAITA VÄREJÄ KÄSITYÖKESKUSTEN SYNTYMÄPÄIVÄT LUMEN VALKEUTTA JA TÄHTIEN HOPEAA JOULUPAJOISSA 2 Port Payé Finlande 110242 Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n asiakaslehti Syksy 2008 LANGOISSA UUSIA MUODIKKAITA VÄREJÄ KÄSITYÖKESKUSTEN SYNTYMÄPÄIVÄT LUMEN VALKEUTTA JA TÄHTIEN HOPEAA JOULUPAJOISSA

Lisätiedot

TA I TO P I R K A N M A A OY. kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi

TA I TO P I R K A N M A A OY. kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi N Ä Y T T E LY T I L A TA I TO K E S K U S TA I TO P I R K A N M A A OY LANKAMYYMÄLÄ 2 kankaankudonta taitokurssit teematapahtumat käsityöpajat IISI-klubi lasten synttärit neuleklubi LANKA-OUTLET 3 Alan

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. klo 15-19, startit klo 15 ja 17, Taito-kortilla tai 14 + materiaalit ellei toisin mainita.

Lisätiedot

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

Syksy 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Syksy 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Port Payé Finlande 110242 Itella Oyj ECONOMY Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2011 Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere:

Lisätiedot

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2009. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2009. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta 2 Port Payé Finlande 110242 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2009 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Näpsä-käsityökoulu AIKUISTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Paikka ja aika Pajan aihe ja sisältö päivä varmistuu myöhemmin mahd. pe - la ma 17.15-20.15 Tik-Tak Rakennetaan oma

Lisätiedot

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään käsityökeskukseen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

KEVÄT 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI TULE KUTOMAAN MATTO!

KEVÄT 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI TULE KUTOMAAN MATTO! KEVÄT 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI TULE KUTOMAAN MATTO! KUDONTA ON VUODEN 2019 KÄSITYÖTEKNIIKKA Kudonta on paljon muutakin kuin räsymatot. Pienet seinätekstiilit ja kehyskudonta innostavat kokeilemaan

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 Leo ja Virpi asusteet Leo huivi Koko: yksi koko Lanka: teetee Saga (harmaa 0004) 200 g, (turkoosi 9577) 350g, teetee Alpakka (1090 valkoinen) 50g Puikot: nro 6 tai käsialan

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan. katsaus 2013. Vuosi 2013 oli valtakunnallinen käsityön juhlavuosi, Taito VUOSIKERTOMUS 2013 - SISÄLTÖ

Toiminnanjohtajan. katsaus 2013. Vuosi 2013 oli valtakunnallinen käsityön juhlavuosi, Taito VUOSIKERTOMUS 2013 - SISÄLTÖ 2013 V U O S I K E R T O M U S 1 T A I T O P I R K A N M A A R Y P I R K A N M A A C R A F T S A S S O C I A T I O N STRATEGIA 2011 2013 Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Kulttuuri

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Verkkopitsi SUURI KURSSINUMERO. Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan

Verkkopitsi SUURI KURSSINUMERO. Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan Verkkopitsi 3/2012 Taito Kymenlaakso -lehtinen SUURI KURSSINUMERO Syksyn 2012 kurssitarjonta laajempi kuin koskaan koruja tallukoita huiveja kransseja kierrätystä paperipitsiä origamia kirjontaa Hyvää

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Lumio Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Koko: Pipo sopii 44/47 (48/51) cm kokoiseen päähän, sen korkeus on n. 19 cm. Huivin ympärys on 58 cm ja leveys 16 cm. Lanka: Schachenmayr original Lumio, 150 g

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Tässä tuubihuivissa vuorottelevat paksummalla langalla neulotut palmikot ja kevyemmät raitaosuudet. Tämä hauska huivi on nopeasti neulottu. Lanka:

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan. katsaus 2012. Vuosi 2012 oli Taito Pirkanmaa ry:n 100. ja Näpsä-käsityökoulun VUOSIKERTOMUS 2012 - SISÄLTÖ

Toiminnanjohtajan. katsaus 2012. Vuosi 2012 oli Taito Pirkanmaa ry:n 100. ja Näpsä-käsityökoulun VUOSIKERTOMUS 2012 - SISÄLTÖ 2012 V U O S I K E R T O M U S 1 T A I T O P I R K A N M A A R Y P I R K A N M A A C R A F T S A S S O C I A T I O N Strategia 2011 2013 Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Kulttuuri

Lisätiedot

KEVÄT 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI

KEVÄT 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI KEVÄT 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI VUODEN 2018 KÄSITYÖTEKNIIKKA ON KIRJONTA Taitojärjestö on valinnut vuoden 2018 käsityötekniikaksi kirjonnan. Innostu uudelleen koulun vohvelikangaskirjonnasta,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Isoäidin pitsit uusiokäytössä pitsitauluna, Tule sellaisena kuin olet ryhmien ohjelmassa huhtikuussa Vantaan kaupunki ja Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

SYKSY 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI

SYKSY 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI SYKSY 2019 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI Roosa nauha -keräyksessä Taito Pirkanmaa mukana jo seitsemännen kerran Aloita käsityön taiteen perusopinnot Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsässä Kudonnan vuosi

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Instagram @taitovarsinaissuomi

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat kesäkuussa 2015 Viikko 23 (1.6.-7.6.) Ma 1.6. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Roosaruusu-sukat. Titta Järvensivu ja Taitojärjestö. Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi 1. Kuva Hilja Mustonen.

Roosaruusu-sukat. Titta Järvensivu ja Taitojärjestö. Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi 1. Kuva Hilja Mustonen. Roosaruusu-sukat Taitojärjestölle suunnitellut Titta Järvensivu 2018 https://www.facebook.com/tittajs.fantasysocks/ http://www.ravelry.com/designers/titta-jarvensivu Instagram @titanknitter Kuva Hilja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

AVOIMET OVET Ilmoittautuminen / hakeutuminen

AVOIMET OVET Ilmoittautuminen / hakeutuminen Oppilaitosten avoimet ovet, tutustumispäivät sekä koulutuskokeilut (Pirkanmaa, pienryhmämuotoinen koulutus) koulutuskeskus,,, en seudun (Tredu), Valkeakosken (VAAO) Syksy 2019 ja kevät 2020 koulutuskeskus

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

LUKUVUOSIOPAS 2015 2016 NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU www.taitopirkanmaa.fi

LUKUVUOSIOPAS 2015 2016 NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU www.taitopirkanmaa.fi LUKUVUOSIOPAS 2015 2016 NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU www.taitopirkanmaa.fi 1 NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULU Taito Pirkanmaa ry:n Näpsä-käsityökoulussa alkaa syksyllä 26. lukuvuosi. Näpsä-käsityökoulu on maan suurin käsityökoulu,

Lisätiedot

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa!

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! t - 2 Erityistä laatua, erityisesti Sinulle. teetee extra syksy 2014 Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! Jokaisesta teetee Helmi kerästä 10 snt Uusi Lastensairaala 2017

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Austermann Step 6. Tuotekoodi: STEP63

Austermann Step 6. Tuotekoodi: STEP63 Austermann Step 6 Tuotekoodi: STEP63 Dominoneuletakki Koko: 36-38 Lanka: Austermann Step 6 (75% uutta villaa superwash, 25% polyamidia, n. = 375 m/100g).väri 603 Syksy Menekki: jakkuun ilman helmaa 600g,

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

SYKSY 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI

SYKSY 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI SYKSY 2018 TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI VUODEN 2018 KÄSITYÖTEKNIIKKA ON KIRJONTA Taito Pirkanmaan syksyn mallistossa on paljon kirjontamalleja ohjatusti kursseilla valmistettavaksi. Tule oppimaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Ohje kaarrokeneuletakkiin Veera Jussila

Ohje kaarrokeneuletakkiin  Veera Jussila Ohje kaarrokeneuletakkiin www.mehukekkerit.net Veera Jussila lanka: Teetee alpakka, 50g TAI Sandness garn merino ull TAI muu vastaava villalanka 10 cm = 22 silmukkaa 10 cm korkeus = 24 kerrosta puikot:

Lisätiedot

Matami-sukka Taitojärjestölle suunnitellut Sari Suvanto

Matami-sukka Taitojärjestölle suunnitellut Sari Suvanto Matami-sukka Taitojärjestölle suunnitellut Sari Suvanto 2018 https://hilppa.blogspot.fi/ Instagram @langanrytmi Kuva Hilja Mustonen. Sari Suvanto ja Taitojärjestö Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi

Lisätiedot

TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION

TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION 2011 2011 TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION Strategia 2011 2013 Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Kulttuuri elää käsityössä. Visio Taito Pirkanmaa ry on kaikille avoin,

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

teetee Pallas Tuotekoodi: PAL137

teetee Pallas Tuotekoodi: PAL137 teetee Pallas Tuotekoodi: PAL137 Ratsastajan asusteet Malli: Niina Kaakkurivaara Koko: Päänympärys n. 57cm, sukat koko 37 38, lapaset koko nuoren/naisen Langanmenekki: teetee Pallas, violetti(08) (50 g

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot