Microsoft Xbox 360 Elite -pelikonsoli. TOMI HEINVUO Microsoft, kuvat. Pelihifismiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Microsoft Xbox 360 Elite -pelikonsoli. TOMI HEINVUO Microsoft, kuvat. Pelihifismiä"

Transkriptio

1

2 Testi Microsoft Xbox 360 Elite -pelikonsoli Xbox 360 Elite on kehittyneempi versio Microsoftin pelikonsolista, joka esiteltiin alun perin noin kaksi vuotta sitten. Sen tilavampi kiintolevy ja paremman kuvanlaadun mahdollistava digitaalinen kuvaliitäntä tulevat tarpeeseen, mutta kokonaisuus jättää yhä parantamisen varaa. TOMI HEINVUO Microsoft, kuvat Pelihifismiä Microsoft tuo pc-ajattelua pelikonsolien maailmaan. Saatavilla on peräti kolme versiota samasta laitteesta: perusmalli Xbox 360 Core, Xbox 360 Premium ja nyt testaamamme, parhaiten varusteltu Xbox 360 Elite. Lisäksi alkuvuodesta myyntiin tuli ulkoinen hd dvd -asema teräväpiirtoelokuvien katselua varten. Kaikki tämä tapahtui alle kahdessa vuodessa. Virallisen kannan mukaan Microsoft haluaa antaa pelaajille enemmän valinnanvapautta. Toisin sanoen pelkkään pelaamiseen ei välttämättä kannata hankkia kalleinta ja monipuolisinta Elite-versiota, joka siis pyrkii olemaan eräänlainen olohuoneen viihdekeskus ja Windowstietokoneen jatke. Edullisimmassa Core-paketissa ei siis ole mitään ylimääräistä, ei edes kiintolevyä. Näin se sopii ehkä pelaamiseen, mutta tallennuksia ja pelipäivityksiä varten pitää kuitenkin hankkia jokin tallennusväline, lisävarusteena tietty. Keskihintainen Premium kiintolevyineen lienee sitten jotain Coren ja Eliten väliltä. Ristiriitaista on sekin, että vastaisuudessa toinen Xbox 360 Eliten merkittävimmistä uudistuksista digitaalinen hdmi-kuvalähtö sisällytetään vakiona myös Premium-versioon. Moista venkoilua pohtiessa tulee mieleen, että olisiko ruljanssin voinut toteuttaa yksinkertaisemmin. Muutamia näkökulmia Viime vuoden alussa, ensimmäistä Xbox 360:tä testatessamme (TM 2/2006), kyselimme Microsoftilta syytä digitaalisen hdmi-lähdön puuttumiseen. Komponenttiliitäntä oli tuolloin kuulemma ainoa yleinen tapa teräväpiirtokuvan siirtoon, joten hdmi päätettiin jättää pois. Todellinen syy saattoi sittenkin olla se, että digitaalisen siirtotien edellyttämä näytönohjainelektroniikka joko maksoi liikaa tai sellaista ei ollut yleisesti saatavilla pelikonsolin julkaisuun, jota kiirehdittiin kenties PlayStation 3:n pelossa. Kuinkas ollakaan, PlayStation 3 tuli myyntiin vasta alkuvuodesta (TM 8/2007), ristiriitaisten tunnelmien saattelemana. Laitetta haukuttiin rumaksi ja ennen kaikkea kalliiksi, koska Sony valitsi erilaisen lähestymistavan kuin Microsoft. Viivästyneen julkaisun vastapainoksi PS3:n vakiovarustukseen kuuluu paitsi digitaalinen hdmi-lähtö, myös teräväpiirtolevyjä toistava blu-ray-asema siis vastaavat ominaisuudet, joita Xboxiin tarjotaan valinnanvapauden nimissä maksullisina päivityksinä. Tilannetta sotkee myös se, että Microsoft kertoi tuovansa Eliten sisältämän 120 gigatavun kiintolevyn myyntiin kaikkiin kolmeen konsoliversioon sopivana lisävarusteena. Seuraavaksi esitellään varmaankin Xbox 360 Elite Turbo Special Edition, jonka kolmas lisäominai- 86 Tekniikan Maailma 17/2007

3 suus sisäinen hd-dvd-asema tai ties mikä tulee myöhemmin myös Eliteversioon. Kärjistyksestämme viis, näytelmä ei ole niin surkuhupaisa kuin miltä vaikuttaa. Vanhat tutut Xbox 360 Core ja Premium ovat yhtä käyttökelpoisia kuin ennenkin. Myös pelejä työkseen kehittävän ammattilaisen näkökulmasta tarkasteltuna tilanteessa ei sittenkään ole ongelmaa. Kiintolevyä käytetään tallennusvälineenä ja/tai korkeintaan välimuistina lataustoimintojen nopeuttamiseen, joten se ei ole pakollinen varuste. Esimerkiksi suomalaisen Remedyn edustajan mukaan Xbox 360: lle kehitettävä Alan Wake toimii hyvin millä konsoliversiolla tahansa, eikä Eliten Tekniikan Maailma 17/

4 MUSTA peliohjain toimii paristoilla. KUULOKE- MIKROFONI kuuluu yhä vakiovarustukseen. ISON kiintolevyn saa hankittua myöhemmin lisävarusteena myös muihin Xbox 360 -pelikonsoliversioihin. Microsoftin asiakaspalvelusta saa lisäksi tilattua siirtokaapelin, jolla aiemman levyn sisällön saa siirrettyä Eliteen. Se ei sisälly varusteluun. sisältämillä uudistuksilla ole suurta merkitystä. Päivittämiseen saisi siis olla muita syitä ja niitä mekin lähdimme etsimään. Teoriassa parempi kuvanlaatu Digitaalisen hdmi-liitännän kautta Xbox 360 Elite yltää x pisteen lomittelemattomaan tarkkuuteen (1080p). Niinpä se sopii mainiosti niin sanotun full hd -näyttölaitteen seuraksi. Uutta tässä on kuitenkin vain se, että nyt kuva välitetään digitaalisessa muodossa. Itse asiassa hdmi-väylä on vain tapa siirtää digitaalista informaatiota, se ei itsessään takaa moitteetonta kuvanlaatua. Signaalia näet muokataan häviöllisesti ennen kuin se lähetetään suotimien läpi eteenpäin. Tästä huolimatta, hdmi on teoriassa se varmin tapa saavuttaa hyvä kuvanlaatu. Ilmaisten ja Xbox Live -verkosta automaattisesti latautuvien konsolipäivityksien myötä myös vanhemmat Xbox 360 -konsolit kykenevät tuottamaan 1080p-signaalia, tosin vain analogisten vga- ja komponenttilähtöjen kautta. Niinpä täysi teräväpiirtotarkkuus on ikään kuin uinunut taka-alalla digitaalista siirtotietä odotellen. Tosin 1080p saattaa uinua vastakin. Syy on siinä, että valtaosa peleistä hyödyntää ensisijaisesti x 720 pisteen lomittelematonta tilaa ja pelikonsolin näytönohjainelektroniikka vain sovittaa kuvapisteet korkeammalle tarkkuudelle. Toisin sanoen, ani harva peli piirtää grafiikan aidosti täyteen teräväpiirtotarkkuuteen. Syytä lienee siinäkin, ettei laitteiston suorituskyky aina riitä puskemaan 2,3 miljoonaa pikseliä tarpeeksi nopeasti ruudulle. Taitavasti ohjelmoitu peli pyörii näet tasaisesti 50 ruutua sekunnissa. Siinä on muutaman sadan euron laatikolla tekemistä. Myös käytännössä parempi Uudesta hdmi-liitännästä on sittenkin enemmän hyötyä kuin äkkiseltään arvaisi. Kokemuksiemme mukaan Xbox 360 Elite suoriutuu laskennallisesta sovittamisesta paremmin kuin keskiverto full hd -näyttölaite. Tavallinen televisio ei näet osaa tehdä kuvakoon muunnosta yhtä hyvällä laadulla, koska pelikonsolissa on huomattavasti enemmän tarvittavaa laskentatehoa. Lähempää seurattaessa kuva näyttää kokonaisuutena terävämmältä, koska siitä puuttuvat 1080i-signaalille ominainen lievä vaakasuuntainen repeily sekä analogiselle siirtotielle ominaiset häiriöt. Esimerkiksi värihajonta, mustalla taustalla nähtävä verkkohurinamainen juovamaisuus tai suttuisuus kirjaimissa ovat poissa. Testinäyttönä käyttämällämme 40 tuuman Sony KDL-40X2000:lla ero analogiseen 1080i-kuvaan kuitenkin kutistuu olemattomiin, kun katseluetäisyys kasvaa yli kahteen ja puoleen metriin. Mikäli digitaalista 1080p-signaalia vertaa vga-liitännän kautta välitettävään analogiseen 1080p-kuvaan, edellinen voittaa niukasti terävyydessä ja selvemmin häiriöttömyydessä. Lisäksi analoginen kuvanlaatu saattaa vaihdella näyttölaitteen säätöjen vaellellessa. Parantuneella terävyydellä on kuitenkin kääntöpuolensa: kuva saattaa hyvin läheltä tarkasteltuna niin sanotusti pikselöityä eli siitä voi erottaa yksittäisiä kuva-alkioita. Tämä johtuu siitä, että korkeampi näyt- tötarkkuus tuo pelin hyödyntämien reunanpehmennysmenetelmien puutteet paremmin esille. Jos oma Xbox 360 kuitenkin antaa tavalla tai toisella vaatimatonta kuvaa komponentti- tai vga-lähdöstä, päivittäminen uuteen konsoliversioon voi olla perusteltua. Pelikonsolin sisällä on tietokoneista tuttua tekniikkaa, ja juuri näytönohjaimien sähköisessä toteutuksessa on tunnetusti vaihtelua jopa saman tuotantoerän sisällä. Eli: yksi Xbox 360 saattaa antaa parempaa kuvaa kuin toinen, mikä saattaa näkyä korkeimmalla 1080p-tarkkuudella. Monesti television laadulla on niin ikään merkitystä, koska sen analogitulosta ei välttämättä saa koskaan erityisen hyvää kuvaa. Tämäkin tosiasia tekee Eliten hdmi-liitännästä houkuttelevamman. Pahamaineinen hifismi on siis tartuttanut myös pelikonsolit kiitti vaan teräväpiirtotekniikka. Elokuvia katselemassa Tokihan testasimme Eliten myös teräväpiirtosoittimena kytkemällä siihen ulkoisen hd dvd -aseman (170 ). Sekä terävyys, väritoisto että kontrasti tuottavat 1080p-tarkkuudella yksityiskohtaisen sekä häiriöttömän lopputuloksen. Ero komponenttilii- 88 Tekniikan Maailma 17/2007

5 tännän kautta katseltuun analogiseen 1080i-kuvaan on selvä, etenkin suuremmilla kuvakooilla. Mitä kauemmin teräväpiirtoelokuvia katselee, sitä enemmän niiden merkittävin puute kuitenkin kiusaa. Kuva nimittäin nykii ja luonne tuntuu välillä suorastaan horkkamaiselta. Nykiminen häiritsee myös siksi, että kuvassa on aiempaa enemmän yksityiskohtia, ja siihen joko tottuu tai sitten ei. Tämä on koko teräväpiirtomaailmaa vaivaava ongelma. Tuttu dvd on kuitenkin edelleen se tärkeämpi osa-alue. Valitettavasti dvd-toiston kuvanlaatu ei nykyisellään pärjää PlayStation 3:lle. Suurimmalle teräväpiirtotarkkuudelle sovitettu kuva sisältää sahalaitaisuutta, röpelöisyyttä ja ylimääräistä eloa. Lopputulos on utuisen epäterävä kahdella kokeilemallamme full hd -näyttölaitteella. Jopa hyvälaatuinen sadan euron dvd-soitin yltää parempaan (TM 17/2007). Microsoftin mukaan Xbox 360:n hyödyntämiä muunnosalgoritmeja kehitetään koko ajan paremmiksi, joten on syytä uskoa, että dvdkuvanlaatu paranee ajan myötä. Mitään takeita tästä ei kuitenkaan ole. Niin tai näin, PlayStation 3:n kuvanlaatu parani taannoin nimenomaan päivityksen myötä. Tuuletinmelu elokuvien katselun aikana on odotetusti säilynyt ennallaan aiempiin Xbox 360 -konsoleihin verrattuna. Tältä osin Elite päihittää PlayStation 3:n, joka tunnetaan harmillisen meluisana dvdsoittimena. Levyntäytettä odotellessa Jos kuvanlaatu kokonaisuutena on pienoinen pettymys, samaa voi sanoa 120 gigatavun kokoon paisuneesta kiintolevystä. Se tuntuu yliampuvalta, koska Euroopan Xbox Live -verkkopalvelusta ei ainakaan toistaiseksi voi ladata tilasyöppöjä televisiosarjoja tai elokuvia herkullisessa teräväpiirtomuodossa. Amerikoissa on toisin. Niinpä levylle säilötään lähinnä pelien esittelyversioita, pikkupelejä ja sekalaista tauhkaa, johon aiempi 20 gigatavun lätty piisaa yhä vallan mainiosti. Mutta mikäli välttämättä haluaa, Xbox 360 toimii yhteen myös Windows-tietokoneen kanssa, tarjoten säilytystilaa vaikkapa valokuva-, video- ja musiikkitiedostoille. Microsoftin mukaan teräväpiirtoista sisältöä saadaan odotella, todennäköisesti pitkään. Näillä näkymin palve- XBOX 360 Elite on tummanpuhuvaa ulkoasuansa lukuun ottamatta lähes sama laite kuin edeltäjänsä. Nyt mukana on digitaalisen hdmi-kuvalähdön ohella tilava 120 gigatavun kiintolevy. Takalevyn yhdistetystä audio/video-lähdöstä äänen saa siirrettyä esimerkiksi vahvistimeen samalla, kun kuvasignaali kulkee hdmi-väylässä. Tätä varten mukana toimitetaan pieni muunninkappale. lu tulee aluksi Euroopan isoimpiin maihin, minkä jälkeen sitä mahdollisesti laajennetaan muualle. Hidas eteneminen johtuu maanosamme värikkäästä tekijänoikeuslainsäädännöstä, mikä vaikeuttaa niin sanottujen pay per view -palveluiden yleistymistä. Joka tapauksessa, PlayStation 3: n ja nyt myös Xbox 360 Eliten myötä kanava teräväpiirtoisen viihteen turvalliselle jakelulle on valmiina. Paras viimeisenä Xbox 360 Elite on monessa suhteessa sellainen pelikonsoli, joka Microsoftin piti esitellä jo joulukuussa vuonna Mutta uutuus ei sentään tee puolentoista vuoden ikäisistä laitteista käyttökelvottomia tai vanhanaikaisia, joten Eliteen sopii suhtautua myönteisesti. Semminkin kun Xbox 360 elää pelikonsolina eräänlaista kulta-aikaansa. Sille julkaistaan valtavasti erityyppisiä pelejä, ja entistä monipuolisemmaksi kehittynyt Xbox Live -verkkopalvelu laajenee koko ajan. Aiemmin vain Windows-tietokoneiden omistajien herkuksi jääneet esittelyversiot ja videot ovat nykyään vain murto-osa suosittua verkkopalvelua. Muun muassa taskurahalla hankittavat pienet arcade-pelit ihastuttavat yhä useampia. Niiden tarjoama yksinkertainen pelaaminen, hauskat ideat ja helppo verkon yli tapahtuva moninpelaaminen ovat arkipäivää, kiitos jähmeäksi mielletyn Microsoftin. Kilpailija Sony laahaakin toistaiseksi pahasti perässä, vaikka PS3 onkin teknisesti edistyksellisempi. Mutta se todellinen Xbox 360:n valttikortti piilee laadukkaassa pelivalikoimassa. Vastikään julkaistu, aikuiseen makuun suunniteltu Bioshock toimii esimerkkinä siitä, miten peli voi olla yksinkertaisuudestaan huolimatta yhtä lailla tunnelmallinen, pelattava ja pelottava. Oheiset oudot kuvaruudut puhuvat puolestaan, Xbox Live -verkosta ladattava ilmainen esittelyversio sitten sitäkin enemmän. XBOX 360 Elite on Microsoftin vastaus PlayStation 3:lle. Vaikka se ei kykene haastamaan Sonya teknisillä ansioillaan, Xbox Live -verkkopalvelu sekä monipuolinen pelivalikoima nostavat sen tämän hetken parhaimmaksi pelikoneeksi, tai ainakin Nintendo Wiin rinnalle. Sen sijaan Eliten sisältämien uudistuksien tarpeellisuudesta ja määrästä voi olla monta mieltä. Noin 450 euron hintaan saisi kuulua vähintään langaton verkkosovitin ja langattoman peliohjaimen akku. HYVÄÄ Hiottu Xbox Live -verkkopalvelu Monipuolinen ja laadukas pelivalikoima Kuvanlaatu korkeimmilla näyttötarkkuuksilla Kestäväksi osoittautunut langaton peliohjain HUONOA Langaton verkkosovitin ostettava erikseen Kuvanlaatu dvd-toistossa Jo kolmas versio samasta laitteesta XBOX 360 ELITE Hinta: 450 euroa Pääedustaja: Microsoft Oy, puh. (09) Muuta: kahden vuoden takuu Microsoftin tukikeskuksen kautta Lisätietoja: TEKNISET TIEDOT Suoritin: IBM PowerPC -arkkitehtuuri, kolme rinnakkaista suoritinydintä (kellotaajuus 3,2 GHz) Grafiikka: Ati R500 -näytönohjainpiirisarja (kellotaajuus 500 MHz), 10 megatavua paikallista muistia, näyttötilat liitäntätavasta riippuen 576i/480p/720p/ 1080i/1080p, tietokonenäytöille lisää tarkkuuksia vga-kaapelilla, dvd-kuva voidaan toistaa lomittelemattomana enintään 1080ptarkkuudella Muisti: jaettu 512 megatavua (GDDR3), 700 megahertsin kellotaajuus Ääni: 32-bittinen suoritin, 320 kanavaa, 16-bittinen toisto 48 khz: n näytteenottotaajuudella, Dolby Digital/pakkaamaton PCM-monikanavaääni (linjalähdöstä stereo/ Dolby Pro Logic II) Media: irrotettava 120 gigatavun kiintolevy (2,5 tuumaa), 12-kertaisella nopeudella toimiva dvd-asema (dvd-video, dvd-rom, dvd-r/- rw, dvd+r/+rw, cd-audio, cd-r/rw, wma cd, mp3 cd, jpeg photo cd), mahdollisuus Xbox 360 -muistikorttien käyttöön, lisävarusteena usb2.0-väylään kytkettävä ulkoinen hd-dvd-asema Liitännät: yhdistetty kuvan ja äänen lähtö erikoiskaapelein, digitaalinen hdmi-lähtö, 3 x usb2.0 (edessä 2, takana 1), 100 megabitin ethernet (valmius langattomalle usb-sovittimelle), kaksi paikkaa Xbox 360 -muistikorteille, neljä langatonta peliohjainta, toimii yhdessä Windows Media Center -tietokoneen kanssa Muuta: ilmainen Xbox Live Silver -jäsenyys verkkopalveluun (vaatimuksena laajakaistainen internetyhteys) ja kuukauden Xbox Live Gold -kokeilujakso Tekniikan Maailma 17/

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Nauti muistoista enemmän Sonyn PlayMemories-sovellusperheellä Sonyn PlayMemories-sovellusperhe monipuolistaa kameraan, älypuhelimeen ja tablettiin

Lisätiedot

Dell Inspiron 560/570: Tekniset tiedot

Dell Inspiron 560/570: Tekniset tiedot Dell Inspiron 560/570: Tekniset tiedot Tämän oppaan tietoja voidaan tarvita tietokoneen asennuksessa ja päivityksessä sekä sen ohjainten päivityksessä. HUOMAUTUS: Tuotteet saattavat vaihdella alueen mukaan.

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Tuotetiedot C: Asennus

Tuotetiedot C: Asennus Tuotetiedot A: Analogiset tulot ja lähdöt B: Digitaalinen S/PDIF-lähtö ja -tulo C: Sisäiset analogiset tulot C A B Asennus Ennen asennusta: Jos sinulla on äänikortti järjestelmässä, poista se käytöstä

Lisätiedot

Tulevaisuus on DVD:ssä

Tulevaisuus on DVD:ssä 1 Tulevaisuus on DVD:ssä Levykkeen ja CD-levyn jälkeen tallennuksen avainsanaksi on noussut DVD. Vaikka sen ulkomitat ovat samat kuin CD-levyllä, sille mahtuu jopa 25 kertainen tietomäärä ja sen kuva-,

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

PlayStation 3 -pelikonsoli. verkkoyhteyden ansiosta jo ennestään hyvästä pelikonsolista on hiljalleen kasvanut viihde-elektroniikan

PlayStation 3 -pelikonsoli. verkkoyhteyden ansiosta jo ennestään hyvästä pelikonsolista on hiljalleen kasvanut viihde-elektroniikan Testi PlayStation 3 -pelikonsoli Paranee vanhetessaan T oisin kuin saattaisi luulla, Sony ei esitellyt Play Station 3:sta keskeneräisenä. Kokonaisuus oli julkaisuhetkellä, puutteistaan huolimatta, varmatoiminen

Lisätiedot

Ensimmäinen vilaus N-Gagesta nähtiin viime

Ensimmäinen vilaus N-Gagesta nähtiin viime teksti Kimmo Holopainen kuvat Timo Pyykkö N-Gage haastaa pelikonsolit Nokian riskipeli Nokian uusi pelipuhelin N-Gage saattaa olla pieni askel ihmiskunnalle, mutta Nokialle se on valtava harppaus. Ensimmäinen

Lisätiedot

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille APPLE TV JA CHROMECAST EIVÄT MUUTTANEET VANHAA HIFILAITTEISTOANI LANGATTOMAKSI TOIVOTULLA TAVALLA MUTTA YAMAHA WXAD-10 MUUTTI Omistan

Lisätiedot

SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION PLAYSTATION 4 PRO -KONSOLIN

SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION PLAYSTATION 4 PRO -KONSOLIN SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION -KONSOLIN PlayStation -laitteiden myyntimäärä on ylittänyt maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa kappaletta, minkä kunniaksi julkaistaan

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen Äänimuodot Ääneen vaikuttavia asioita Taajuudet Äänen voimakkuus Kanavien määrä Näytteistys Bittisyvyys

Lisätiedot

KREATEL IPTV-STB 1510 ASENNUSOHJE

KREATEL IPTV-STB 1510 ASENNUSOHJE 1 (9) KREATEL IPTV-STB 1510 Mikä IPTV-boksi on? Pystyäksesi katsomaan normaalilla TV-vastaanottimellasi digitaalisia -lähetyksiä, tarvitset IPTV-boksin, joka muuntaa laajakaistaverkossa välitettävän digitaalisesti

Lisätiedot

Sivu 1/5 Mitä CD- tai DVD-muotoa tulisi käyttää? Tässä artikkelissa Tarpeita vastaavan levyn ja muodon valinta Tietoja Live File Systemin ja masteroidun levymuodon eroista Miksi Live File System -muodosta

Lisätiedot

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Tiedote 7.1.20100 bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Pieni ja kompakti MHS-PM5/PM5K ja MHS-CM5 tallentaa 1920x1080 teräväpiirtoisia MP4-videoita ja viiden megapikselin valokuvia. Tyylikäs,

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

Kontrollilaitteet. Arsenaali

Kontrollilaitteet. Arsenaali Arsenaali Kontrollilaitteet Tietokonepeleissä käytettäviä kontrollilaitteita on valtava määrä Kaikilla alustoilla, joilla pelejä pelataan on jokin vakio kontrolleri PC: Hiiri ja näppäimistö Konsolit: Controller

Lisätiedot

Videon tallentaminen Virtual Mapista

Videon tallentaminen Virtual Mapista Videon tallentaminen Virtual Mapista Kamera-ajon tekeminen Karkean kamera ajon teko onnistuu nopeammin Katseluohjelmassa (Navigointi > Näkymät > Tallenna polku). Liikeradan ja nopeuden tarkka hallinta

Lisätiedot

TORNADO -PELIKUULOKKEET

TORNADO -PELIKUULOKKEET Varoitus: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita. Kaikki tavaramerkit

Lisätiedot

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman MP3 Manager Software for Sony Network Walkman Käyttöohje WALKMAN on Sony Corporationin kuulokestereotuotteisiin liittyvä rekisteröity tavaramerkki. on Sony Corporationin tavaramerkki. NW- E55/75 2004 Sony

Lisätiedot

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 1 Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 Dahua NVR4000-4KS2 on ensimmäinen Lite-sarjan tallennin joka tukee 4K resoluutiota ja H.265 videopakkausta. Tämä lite-sarjan tallennin tarjoaa jopa 8Mp kuvatarkkuuden. Tallennin

Lisätiedot

Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat

Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat Lehdistötiedote 6.8.2008 Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuivat BDP-S350 ja S550 tarjoavat hämmästyttävän toiston Blu-ray-, DVD- ja CD-levyiltä Sonyn uusimman sukupolven Blu-ray-soittimet BDP-S350 ja BDP-S550

Lisätiedot

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Tuotetiedot Kytkentä Kuvaus A 1 Välikytkin: - Keskikaiutin / Subwoofer - Linjatulo: V / O Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Jos käytetään 2-4 kaiuttimen

Lisätiedot

Langaton musiikkikeskus

Langaton musiikkikeskus Tästäkö on kyse? Haluat kuunnella musiikkia tietokoneellasi itunesin tai Windows Media Playerin kautta? Käytät Internetin suoratoistopalveluja (streaming), kuten MySpace, YouTube, Last.fm, Spotify, jne.?

Lisätiedot

HiWATCH KAMERAVALVONTA PK-YRITYKSIIN JA KOTEIHIN. Ammattitasoinen valvonta helposti

HiWATCH KAMERAVALVONTA PK-YRITYKSIIN JA KOTEIHIN. Ammattitasoinen valvonta helposti HiWATCH KAMERAVALVONTA PK-YRITYKSIIN JA KOTEIHIN Ammattitasoinen valvonta helposti TÄYDELLINEN VALIKOIMA TUOTTEITA IP-VERKKOIHIN TAI ANALOGISTEN JÄRJESTELMIEN PÄIVITYKSEEN SEKÄ ETÄOHJELMISTOT NÄIDEN HALLINTAAN.

Lisätiedot

Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet. Teppo Soininen

Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet. Teppo Soininen Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet Teppo Soininen Lähteet: Core Techniques and Algorithms in Game Programming, MSDN, www.xbox.com, www.playstation.com Arsenaali Tietokonepeleissä käytettäviä kontrollilaitteita

Lisätiedot

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi TEKA-valvontakamerat koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin 4/8/16 kanavaiset, kehittyneet videotallentimet HDMI ulostulolla. 4/8 x 600 TVL korkearesoluutioiset kamerat Helppo nettikäyttö

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi

Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi Lehdistötiedote Monikäyttöisiä projektoreita koko perheen iloksi Teräväpiirtoelokuvia kotona, upeita esityksiä työpaikalla 1. syyskuuta 2015 Epsonin uudet monikäyttöiset, helposti liikuteltavat projektorit

Lisätiedot

Vinkkejä tietokoneen hankintaan

Vinkkejä tietokoneen hankintaan Vinkkejä tietokoneen hankintaan 3.9.2013 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Tietokonemerkit Yleiset PC-tietokoneet Isoja valmistajia mm. Acer, Asus, Fujitsu, HP, Samsung, Toshiba jne. Pöytäkoneen voi koota

Lisätiedot

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo Tuotetiedot Sisäiset tulot/lähdöt ja siltaus A1: Siltaus: - Keskikaiutin / Lisäbassovahvistin -> Vaihtaa äänen keskikaiuttimen ja lisäbassovahvistimen välillä (5.1). Lisätietoja käytöstä on ohjekirjan

Lisätiedot

Linuxissa uusi elämä 1

Linuxissa uusi elämä 1 17.06.19 Linuxissa uusi elämä 1 Linux on hyvä vaihtoehto Windowsille Uusiin tai vanhempiin tietokoneisiin Miksi käyttäisin Linuxia Tekniikan Maailman Linux vinkki Siirtyisinkö Linuxiin? 17.06.19 Linuxissa

Lisätiedot

Tarkista mukana tulevat oheistarvikkeet

Tarkista mukana tulevat oheistarvikkeet Onnittelut GIGABYTE tietokoneen ostosta. Tämä käyttöohje auttaa sinua tietokoneesi käyttöönotossa. Lopullisen tuotteen asetukset riippuvat ostohetken mallista. GIGABYTE varaa itselleen oikeuden muutoksiin

Lisätiedot

Liikkuva viihdekeskus

Liikkuva viihdekeskus Liikkuva viihdekeskus Opinnäyte Jere Kurvinen 21.5.2015 Etelä-Savon ammattiopisto Tieto- ja viestintätekniikka Käytöntuki SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKKUVA VIIHDEKESKUS... 1 2 ÄÄNENTOISTOLAITTEET... 1 2.1 Soittimen

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV6899EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4156636

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV6899EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4156636 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

FORMULA 1 RACE MASTER

FORMULA 1 RACE MASTER FORMULA 1 RACE MASTER Käyttöohje Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

Sijoita D 3020 tukevalle, tasaiselle alustalle. Älä aseta laitetta pehmeälle alustalle esimerkiksi matolle.

Sijoita D 3020 tukevalle, tasaiselle alustalle. Älä aseta laitetta pehmeälle alustalle esimerkiksi matolle. Käyttöohje D 3020 KÄYTTÖÖNOTTO PAKKAUS JA SEN SISÄLTÖ D 3020:n ohella pakkauksessa on irrotettava verkkohto kaukosäädin ja 3V CR2025 -paristo TOSLINK-minisovitin 4 kpl puolipallon muotoisia jalkoja pikaopas

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation

Lisätiedot

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera

Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HOCHAUFLÖSENDER TOUCHSCREEN UUTTA KOSKETUS- NÄYTTÖ Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera teräväpiirtoa tarkastuksiin Technik nach Maß Made in Germany Wöhler VIS 700 HD tarkastuskamera HD-kosketusnäyttö ja

Lisätiedot

Toshiba ja Intel: jännittävää ja yksilöllistä digitaaliviihdettä missä tahansa

Toshiba ja Intel: jännittävää ja yksilöllistä digitaaliviihdettä missä tahansa Teknologiakatsaus Toshiba ja Intel Toshiba ja Intel: jännittävää ja yksilöllistä digitaaliviihdettä missä tahansa Intel Centrino Duo -mobiiliteknologian avulla Toshiba on kehittänyt uusia kannettavia tietokoneita,

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia HD- eli teräväpiirtolähetyksien katseluun tarvittavien laitteiden hankintaan

Kysymyksiä ja vastauksia HD- eli teräväpiirtolähetyksien katseluun tarvittavien laitteiden hankintaan Kysymyksiä ja vastauksia HD- eli teräväpiirtolähetyksien katseluun tarvittavien laitteiden hankintaan 1) Asun kaapeli-tv-taloudessa. Millaiset laitteet tarvitsen katsellakseni maksullisia teräväpiirtolähetyksiä?

Lisätiedot

HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas

HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND Touch -SOVELLUS Jotta saisit kaiken irti BEYOND: Two Souls -pelikokemuksesta, suosittelemme pelaamaan peliä langattomalla DUALSHOCK 3-ohjaimella. Jos kuitenkin

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Etäkokouksen onnistumisen välttämätön edellytys on kuulla ja tulla kuulluksi. Ympäristö saattaa olla avotoimisto, auto, mikä tahansa muu kuin

Etäkokouksen onnistumisen välttämätön edellytys on kuulla ja tulla kuulluksi. Ympäristö saattaa olla avotoimisto, auto, mikä tahansa muu kuin Etäkokouksen onnistumisen välttämätön edellytys on kuulla ja tulla kuulluksi. Ympäristö saattaa olla avotoimisto, auto, mikä tahansa muu kuin ideaalinen olosuhde neuvottelulle. Hyvällä taustamelua vaimentavalla

Lisätiedot

GIGABYTE tietokoneen käyttö ensimmäistä kertaa

GIGABYTE tietokoneen käyttö ensimmäistä kertaa Onnittelut GIGABYTE tietokoneen ostosta. Tämä käyttöohje auttaa sinua tietokoneesi käyttöönotossa. Lopullisen tuotteen asetukset riippuvat ostohetken mallista. GIGABYTE varaa itselleen oikeuden muutoksiin

Lisätiedot

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera No.1. Plug and Play IP Kamera Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera Helppo Käyttäjän ei tarvitse tietää mitään verkkotekniikasta eikä tehdä mitään asetuksia tai porttiohjauksia reitittimeen.

Lisätiedot

Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun.

Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun. KÄYTTÖOHJE Pro-Ject DAC Box USB Hyvä musiikinystävä, Onnittelut PRO-JECT-DA-muuntimen hankkimisesta. Lue huolellisesti tämä ohje, jotta kytket laitteen oikein ja saat siten parhaan äänenlaadun.! Sähköiskuvaara.

Lisätiedot

Kameravalvonta WEB kameroilla

Kameravalvonta WEB kameroilla Kameravalvonta WEB kameroilla Kuvassa on perus setti kameravalvonnasta "pöytä" asennuksena. Kuvan asennuksessa siihen on kytketty kaksi kameraa suoraan tallentimeen, samanlaisilla kaapeleilla millä tietokone

Lisätiedot

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ MIKSERILLÄ MUSIC MIC 1 MIC 2 TONE ECHO USB RF 1 RF 2 SD OFF/ON /V- /V+ MODE IN LOW HIGH MIN MAX POWER KÄYTTÖOPAS VASTAANOTIN/MIKSERI Etupaneeli 1 2 3 13 15 USB MUSIC MIC 1

Lisätiedot

Tervetuloa PlayStationin maailmaan. Aloita PS4:n käyttäminen tämän kätevän pikaoppaan avulla. Pikaopas. Suomi CUH-1216A / CUH-1216B 7026990

Tervetuloa PlayStationin maailmaan. Aloita PS4:n käyttäminen tämän kätevän pikaoppaan avulla. Pikaopas. Suomi CUH-1216A / CUH-1216B 7026990 Tervetuloa PlayStationin maailmaan Aloita PS4:n käyttäminen tämän kätevän pikaoppaan avulla. Pikaopas Suomi CUH-1216A / CUH-1216B 7026990 Aloittaminen Liitä järjestelmä televisioon. Liitä PlayStation 4-järjestelmä

Lisätiedot

Asennus äänentoistojärjestelmä

Asennus äänentoistojärjestelmä Asennus äänentoistojärjestelmä Uuden äänentoistojärjestelmän käyttöönotto vaatii asennuksen. Autamme mielellämme laitteiston asennuksessa sen liittämisessä ulkoisiin laitteisiin. Sinun tehtäväksi jää musiikista

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ henri.t.talviaho@student.jyu.fi Kuva 1. Nuoli TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 30.3.2016 1. Näytöt... 3 1.1. Kuvaputkinäytöt (Cathode Ray Tube (CRT))... 3 1.2. Kuvanlaatuun vaikuttavia tekijöitä...

Lisätiedot

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMISIA MIKROFONEJA KONDENSAATTORIMIKROFONEJA MIKKIVERTAILUA: DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI

Lisätiedot

CR70137 1 m CR70138 2 m CR70139 3 m CR70140 5 m CR70141 7,5 m CR70142 10 m CR70143 15 m CR70144 20 m. CR70312 1 m CR70314 2 m CR70315 3 m CR70316 5 m

CR70137 1 m CR70138 2 m CR70139 3 m CR70140 5 m CR70141 7,5 m CR70142 10 m CR70143 15 m CR70144 20 m. CR70312 1 m CR70314 2 m CR70315 3 m CR70316 5 m HDMI - DVI Clicktronic välijohdot Clicktronic in viimeisimmän sukupolven The Casual Series välikaapelit tarjoavat kokemuksen täydellisestä kuvanlaadusta ja dynaamisesta äänestä. Vieläpä erittäin kukkaroystävälliseen

Lisätiedot

HP Media -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas

HP Media -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas HP Media -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

Asiantuntijan vinkit television valintaan

Asiantuntijan vinkit television valintaan Asiantuntijan vinkit television valintaan Kaareva vai litteä, HD vai UHD, iso vai isompi? Tässä Samsungin asiantuntijan neuvot television valintaan. Samsungin Technonomic Index -tutkimuksen mukaan keskiverto

Lisätiedot

Kannettavatilanne (päivitetty )

Kannettavatilanne (päivitetty ) Kannettavatilanne (päivitetty 16.9.2016) Kannettavat Renew Meiltä tietokoneet myös asennettuna avaimet käteen -periaatteella! Kaikki tietokoneet on päivitetty Windows 10 käyttöjärjestelmään. HP RENEW Program-Remanufactured:

Lisätiedot

Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin?

Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Mikä on EN81-28? Jumittunut hissiin? Me voimme auttaa! Hisselektronik kehittää ja valmistaa elektroniikkaa hissiteollisuudelle. Tuotteet ovat pääasiassa hissipuhelimia sekä langalliseen puhelinverkkoon

Lisätiedot

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä:

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä: Nielsen: "Olen tutkinut Webin käytettävyyttä vuodesta 1994, ja jokaisessa tutkimuksessa esiin on noussut sama asia: käyttäjät haluaisivat sivujen latautuvan nopeammin. Aluksi olin sitä mieltä, että käyttäjät

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 5/8: Mediaelementit Edellinen

Lisätiedot

Kielioppivideon tekeminen

Kielioppivideon tekeminen Kielioppivideon tekeminen Otavan Opisto 2013 1 Kielioppivideo Kielioppivideolla tarkoitetaan sellaista oppimateriaalia, jossa opettaja selostaa kielioppiin liittyviä asioita. Puheen lisäksi näytetään tekstiä

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Vinkkejä tietokoneen hankintaan

Vinkkejä tietokoneen hankintaan Vinkkejä tietokoneen hankintaan 8.11.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Tietokoneet ja käyttöjärjestelmä PC-tietokoneet Isoja valmistajia mm. Acer, Asus, Fujitsu, HP, Samsung, Toshiba jne. Pöytäkoneen

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B FI Tekninen tuki Langaton IP-kamera Pika-aloitusopas Lataa Windows- tai Mac-asiakasohjelmisto seuraavasta osoitteesta: https://reolink.com/software-and-manual/ Tarkemmat asennusohjeet selostetaan käyttöoppaassa:

Lisätiedot

ZAP SR300 Touch 8GB 100469

ZAP SR300 Touch 8GB 100469 ZAP SR300 Touch 8GB 100469 Pikaopas Tekniset yleistiedot: Näyttö: 3 TFT-kosketusnäyttö; 400x240 pikseliä, 262,000 väriä. Audioformaatit: MP3, WMA, WAV, FLAC, APE, AAC ym. Videoformaatit: RM (Real Media),

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Tietokonemalli: Alienware Alpha R2 Säädösten mukainen malli: D07U Säädösten mukainen tyyppi: D07U002/ D07U003 Huomautukset, varoitukset ja vaarat HUOMAUTUS:

Lisätiedot

Pikaopas. Suomi CUH-1116A 7026135

Pikaopas. Suomi CUH-1116A 7026135 Pikaopas Suomi CUH-1116A 7026135 Aloittaminen Liitä järjestelmä televisioon. Liitä PlayStation 4-järjestelmä televisioon suorittamalla alla olevat vaiheet. Takanäkymä AC IN -liitäntä HDMI OUT -portti HDMI-tuloportti

Lisätiedot

Langaton kuuntelujärjestelmä. E-Lab. www.koulupalvelu.fi

Langaton kuuntelujärjestelmä. E-Lab. www.koulupalvelu.fi Langaton kuuntelujärjestelmä E-Lab 제 www.koulupalvelu.fi 1. E-LAB on Mikä on e-lab? E-Lab langaton kieltenopetusjärjestelmä jonka valmistaa YUSUNG C&C LTD: Etelä-Korea. Se on suunniteltu käytettäväksi

Lisätiedot

Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi

Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi Videotoisto Nexus 7 tableteilla: Android 4.4 KitKat selvästi edellistä versiota heikompi - Android 4.3 Jelly Bean ja 4.4 Kitkat käyttöjärjestelmien videotoiston suorituskyvyn vertailu Nexus 7 tabletilla

Lisätiedot

Pelisuunnittelua tulevaisuudessa. Karoliina Korppoo / Colossal Order

Pelisuunnittelua tulevaisuudessa. Karoliina Korppoo / Colossal Order Pelisuunnittelua tulevaisuudessa Karoliina Korppoo / Colossal Order Puhuja Karoliina Korppoo Game Designer Lead designer projektissa Cities: Skylines Medianomi, Tampereen Ammattikorkeakoulu Filosofian

Lisätiedot

RADIO-TV WESTERLUNDILTA LAMMILTA SAATTE UUTEEN LIITTYMÄÄNNE LÄHELTÄ JA LUOTETTAVASTI ASIANTUNTEVAN ASENNUSPALVELUN SEKÄ LAATULAITTEET LAATUMERKEIN...

RADIO-TV WESTERLUNDILTA LAMMILTA SAATTE UUTEEN LIITTYMÄÄNNE LÄHELTÄ JA LUOTETTAVASTI ASIANTUNTEVAN ASENNUSPALVELUN SEKÄ LAATULAITTEET LAATUMERKEIN... RADIO-TV WESTERLUNDILTA LAMMILTA SAATTE UUTEEN LIITTYMÄÄNNE LÄHELTÄ JA LUOTETTAVASTI ASIANTUNTEVAN ASENNUSPALVELUN SEKÄ LAATULAITTEET LAATUMERKEIN... Tarjoamme Teille päätelaitteet, televisiot sekä Verkon

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP COMPAQ PRESARIO V6065EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4171102

Käyttöoppaasi. HP COMPAQ PRESARIO V6065EA http://fi.yourpdfguides.com/dref/4171102 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle HP COMPAQ PRESARIO V6065EA. Löydät kysymyksiisi vastaukset HP COMPAQ PRESARIO V6065EA käyttöoppaasta ( tiedot,

Lisätiedot

HP ScrollSmart Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas

HP ScrollSmart Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas HP ScrollSmart Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä

Lisätiedot

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu?

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Miksi valokuitu? 1 Sisältö Mistä puolueetonta tietoa? Miksi valokuitu? Mihin maailma on menossa? Mitä hyötyä jo tänään? Mitä tarkoittaa pilvipalvelut Operaattori

Lisätiedot

VHS -nauhojen digitointi tietokoneella

VHS -nauhojen digitointi tietokoneella VHS -nauhojen digitointi tietokoneella Finlux VCR 6257 videonauhuri 1. Avaa ohjelma MAGIX Video easy Rescue Your Videotapes -kuvakkeesta. 2. Ohjelman avauduttua valitse Luo uusi videoprojekti. Ohjelma

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin Tämä MP4-videosoitin on varustettu täysillä multimediaominaisuuksilla. Laite sopii valokuvien katseluun, e-kirjojen lukemiseen, äänen tallentamiseen ja toistamiseen

Lisätiedot

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe

SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe Kiitos siitä, että olet ostanut SingStar -mikrofonipaketin. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen tuotteen

Lisätiedot

Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt

Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt www.tk-team.com Seewo LED monikosketusnäytöt TK-Team LED monikosketusnäyttö on ideaali ratkaisu kokous-, koulutus- ja luokkatiloihin. 10-pisteen monikosketus mahdollistaa

Lisätiedot

C. Painikkeiden toiminnot ja soittimen käyttö 1. Painikkeiden toiminnot

C. Painikkeiden toiminnot ja soittimen käyttö 1. Painikkeiden toiminnot Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A.VAROITUS Lue turvavaroitukset ennen kuin muutat

Lisätiedot

MAALIKAMERA OPTIc3 & OPTIc3-PRO

MAALIKAMERA OPTIc3 & OPTIc3-PRO URHEILUN AJANOTON EDELLÄKÄVIJÄ MAALIKAMERA OPTIc3 & OPTIc3-PRO 1 OPTIc3-Maalikamera on todellinen edelläkävijä. Sen kuvausnopeus on markkinoiden suurin mikä tekee muihin ominaisuuksiin yhdistettynä OPTIc3-maalikamerasta

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet BL F00

Uudet ominaisuudet BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 1.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa.

VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa. VERTAILU: 55-TUUMAISET TELEVISIOT Oheisia kuvasäätöjä käytettiin Tekniikan Maailman numerossa 1/15 julkaistussa vertailussa. LG 55UB850V digi-tv hdmi 2 KUVA Kuvatila Expert1 Expert1 Kuvan säätö Taustavalo

Lisätiedot

Welcome to the World of PlayStation Pika-aloitusopas

Welcome to the World of PlayStation Pika-aloitusopas Welcome to the World of PlayStation Pika-aloitusopas Suomi PCH-2016 7025574 PlayStation Vita-järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa Paina viisi sekuntia Kytke virta PS Vita -järjestelmään. Kun kytket

Lisätiedot

Verkkoliitäntäjohdot. Huomautuksia virtalähteestä FIN-2

Verkkoliitäntäjohdot. Huomautuksia virtalähteestä FIN-2 Järjestelmän suunnittelu Kunnollinen järjestelmän suunnittelu on paras tapa maksimoida vahvistimen suorituskykyä. Suunnittelemalla asennuksen huolellisesti voit välttää tilanteita, joissa järjestelmäsi

Lisätiedot

Data/videoprojektorit 1. vrk. seur. vrk. viikko. XGA Data/videoprojektori ANSI lumen, zoom objektiivi

Data/videoprojektorit 1. vrk. seur. vrk. viikko. XGA Data/videoprojektori ANSI lumen, zoom objektiivi Data/videoprojektorit 1. vrk. seur. vrk. viikko XGA Data/videoprojektori 50 25 150 2000 3000 ANSI lumen, zoom objektiivi XGA Data/videoprojektori 60 30 180 3000 4000 ANSI lumen, zoom objektiivi WXGA Data/videoprojektori

Lisätiedot

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01

Ulkoasu. 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike _ FIN 01 Ulkoasu 3 2 1 1.Objektiivi 2.Tallennuspainike 3.Kuvien ottopainike FIN 01 13 4.Micro-USB-portti 10 12 11 6 7 8 9 4 5 5.Akun virtakytkin 6.Sivu ylös -painike 7.Virtapainike 8.OK-painike 9.Sivu alas -painike

Lisätiedot

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD

Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Laitteeseen tutustuminen: Yläkuva laitteesta 1. LCD panelin sammutus kytkin 2. Laajakuva 3. Pysäytys 4. Edellinen 5. Seuraava 6. Toista 7. Valikko painike Nuolinäppäimet:

Lisätiedot

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

Kameravalvonta ja muut järjestelmät viimeisin kehitys

Kameravalvonta ja muut järjestelmät viimeisin kehitys Kameravalvonta ja muut järjestelmät viimeisin kehitys Ympäristö & turvallisuuspäivät 28.-29.9.2016 Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko Jari Takki Esityksen sisältö Kameravalvonta Muut turvajärjestelmät Hälytyksensiirto

Lisätiedot

Flash AD-muunnin. Ominaisuudet. +nopea -> voidaan käyttää korkeataajuuksisen signaalin muuntamiseen (GHz) +yksinkertainen

Flash AD-muunnin. Ominaisuudet. +nopea -> voidaan käyttää korkeataajuuksisen signaalin muuntamiseen (GHz) +yksinkertainen Flash AD-muunnin Koostuu vastusverkosta ja komparaattoreista. Komparaattorit vertailevat vastuksien jännitteitä referenssiin. Tilanteesta riippuen kompraattori antaa ykkösen tai nollan ja näistä kootaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 1 Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 2 Pelitaito-projekti (2010-2014) Tavoitteena on lasten ja nuorten liikapelaamisen ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy Pelaamisella

Lisätiedot

Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas

Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Multi Channel AV Receiver STR-DN1030 Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Sony STR-DN1030 [FI] 4-420-301-11(1) (FI) 1 Kaiuttimien asentaminen 2 Television ja muiden laitteiden liittäminen 3 Muut liitännät

Lisätiedot

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Akustiikka Äänityksen tarkoitus on taltioida paras mahdo!inen signaali! Tärkeimpinä kolme akustista muuttujaa:

Lisätiedot